Kaupunkikehittäminen jakaa mielipiteitä Turussa ja maailmalla



Kaupungit muuttuvat kaupungistumisen kautta nopeammin kuin ehkä koskaan. Myös eurooppalaisen kaupungistumisen jälkijunassa kulkevat suomalaiset kaupungit. Maan vanhimmassa kaupungissa osa väestöstä vastustaa muutosta, toiset haluavat nopeuttaa muutosta. Päätöksenteko edellyttää aina kompromisseja, mutta Turussa ainakin konservatiiviset ja edistysmielisemmät voimat ovat olleet jo pitkään törmäyskurssilla, kun kaupunkia kehitetään.

Kehitys ja edistys ovat kiistanalaisia käsitteitä, kuten Harvard-professori Steven Pinker tuoreessa kirjassaan Enlightenment Now (2018) toteaa. Maapallon johtavien ajattelijoiden joukkoon useasti nostettu kanadalainen psykologi ja kognitiotieteilijä korostaa hieman turkulaisen avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan tavoin tieteen merkitystä ja ihmiskunnan myönteistä kehitystä, joka jää valitettavan usein sotien, väkivallan ja vääryyden hallitseman uutisvirran varjoon. Uutiset julkaistaan siitä mitä tapahtuu, ei asioista, jotka eivät tapahdu, Pinker kirjoittaa. Turkulaisessa kaupunkikehittämisessä tämä tarkoittaa, että toriparkki, funikulaari, Logomon silta ja raitiotie hallitsevat uutisointia ja somekeskustelua, ja aikataulussa etenevät hankkeet kuten Aunelan monitoimitalo tai Ylioppilaskylän uudet asuinkorttelit jäävät huomattavasti vähemmälle julkiselle huomiolle.

Itämeren alueen järjestöjen verkosto kokoontuu joka kevät kansainväliseen foorumiin eri isäntäkaupungin järjestämänä. Tänä keväänä foorumi järjestettiin Riiassa Latviassa ja kaupunkikehittäminen sekä ennen kaikkea asukasosallisuus hallitsivat keskustelua. Turun tapaan monessa Itämeren kaupungissa kansalaisyhteiskunnan ja paikallisjärjestöjen edustajat kokevat turhautuneisuutta kaupungistumisen ja täydennysrakentamisen uhkien alla sekä suppeiden vaikuttamismahdollisuuksiensa rajoittamina. Isäntäkaupunki Riian haasteista kertoi vuodesta 2012 kaupunginosien allianssia johtanut Alija Turlaja.  Turussa kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien toiminutta Kaupunginosaviikot -verkostoa muistuttava Riian allianssi on törmännyt toiminnassaan hyvin samankaltaisiin haasteisiin kuin paikallistoimijat Turussa. Osallisuutta ja kansalaisvaikuttamista tuodaan toki esiin juhlapuheissa ja kaupunkistrategioissa, mutta järjestöjen ja asukkaiden asiantuntemusta ja näkemyksiä harvemmin hyödynnetään kaupunkikehittämisessä.

Riian NGO foorumissa kuultiin kuitenkin myös rohkaisevia esimerkkejä kansalaisvaikuttamisesta ja kaupunkilaisten aktiivisesta osallisuudesta kaupunkikehitystyössä. Aktiivisesta, ja solidaarisuusliikkeen kautta jopa vallankumouksellisesta kansalaisyhteiskuntahistoriasta tunnettu Gdansk esitteli omaa avoimen yhteiskunnan ja asukasosallisuuden malliaan, joka on myös johtanut konkreettisiin tuloksiin. Gdansk on jo vuodesta 2013 aktivoinut kaupunkilaisia osallistuvalla budjetoinnilla sekä avannut päätöksentekoa ja havainnollistanut talouslukujen vaikutuksia Open data -ohjelman avulla. Kaupunkilaisille kerrotaan käytännön esimerkkien tavoin, kuinka suuri vaikutus suunnitellulla liikenne- tai rakennushankkeella on yksittäisen asukkaan panokseen kaupungin kulurakenteessa. Turun ystävyyskaupunki Gdansk käyttää myös aktiivisesti asukaspaneeleja kansalaismielipiteen ja kaupunkisuunnittelun tukena.

Kaupungit, mutta myös väestökadosta kärsivät maaseutupaikkakunnat elävät suurta yhteiskunnallista murrosta, jossa vetovoimaiset sekä asukkaidensa viihtyvyyteen panostavat paikkakunnat menestyvät ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumaan kykenemättömät kaupungit taantuvat. Harvardin professori käyttää kirjassaan käsitettä ”progressophobia”, jota voi tulkita tapana vastustaa väistämätöntä muutosta, mutta myös korostetun negatiivisena suhtautumisena tulevaisuuteen.  Uskossaan ihmiskunnan hyvyyteen, Pinker siteeraa myös Abraham Lincolnin sanoja ”The better angels of our nature” ja ehkä globaalissa, yhä monimutkaisemmassa ja monitasoisessa maailmassa, päättäjien ja kansalaisten tulisi antaa luonteensa parempien enkelien ottaa suuremman roolin kaupunkien ja kaupunginosien kehittämistyössä.

Turussa eri paikallistoimijat järjestävät toukokuun puolestavälistä alkaen jälleen Kaupunginosaviikkoja eri puolilla kaupunkia ja pyrkivät näin lisäämään asuinalueensa viihtyvyyttä ja edistämään elinympäristönsä kestävää kehitystä.

 

* Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa alio-artikkelina 17.5.19. https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/4578755/Puheenvuoro+Kaupunkikehittaminen+jakaa+mielipiteita+Turussa+ja+maailmalla . Artikkelikuvassa Länsi-Turun Ympäriajoon 16.5. osallistuneita kaupunkilaisia tarkastelemassa paljon julkisuutta saaneen Logomon sillan etenemistä Turun ratapiha-alueella. Ympäriajo on osa keväisin järjestettävää Länsi-Turun Viikkoa, jolloin läntisen Turun paikallistoimijat pyrkivät lisäämään vuropuhelua asuinalueensa kestävästä kehittämisestä ja asukasosallisuudesta.

 

 

Artikkelikuvassa

”Meidän peli”

 

Pallopelejä harrastaa tsiljoona ihmistä. Ja toinen mokoma seuraa ja haluaisi itsekin harrastaa. Pääsääntöisesti jaloilla pelattavaa, mutta myös pään ja sydämen herkkää käyttöä edellyttävää peliä kutsutaan kuningaslajiksi. Myös Suomessa, vaikka Kanadan jälkeen ehkä jäälajeista innostunein kiekkokansa olemmekin.

Viime syksynä iltapäivälehdissä ja televisiostudiossa käytiin kiivasta keskustelua futisjunnujen valinnoista treeniryhmiin ja ennen kaikkea valmennuksen ja seurajohdon tavoista viestiä valinnoista pettyneille nuorille ja näiden vanhemmille[i]. Jakolinjana tuntui olevan valmentajan työrauhaa korostava ”vanhan liiton” futisväki ja avoimempaa keskustelukulttuuria vaativien vanhempien leiri.

Juniorijalkapalloilun suunnasta ja synneistä väitellään varsin samankaltaisilla jakolinjoilla myös sosiaalisessa mediassa. Vaikka vaikutusvaltaisimmat valmentajat, valmennuspäälliköt ja seurajohtajat pääsääntöisesti puuttuvat Facebookin Suomalaisen junnufutis -ryhmän keskusteluista, käydään yli kuudentuhannen junnufutisystävän foorumilla säännöllisesti kiihkeää vääntöä nuorten pelaajiemme puutteista ja varsinkin valmennuksen vaihtelevista linjoista.

Viime viikolla suomalaisessa junnufutisryhmässä käytiin keskustelua niin sanotun ”persepalloilun” vaaroista ja sopivuudesta osana junnufutiksen arkea. Ja muutamaa päivää myöhemmin samalla foorumilla heitettiin ilmaan ehdotus kypärän käyttöönotosta juniorijalkapallossa.  Suhtaudun itse samanhenkisiin kannanottoihin mielestäni ymmärryksellä ja uteliaisuudella, mutta pelkään, että vanhempien keskuudesta esitetyt ”turvallisuushakuiset ja keskinäistä kilpailua suitsevat uudistukset” koetaan konservatiivisessa jalkapallomaailmassa monesti liian jyrkkinä ja saattavat johtaa kaikille haitalliseen valmennus-vanhemmat -vastakkainasetteluun.

Vaikka itse uskon valmentajana vahvasti yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen sekä seurojen tiiviiseen yhteistyöhön, arvostan myös perinteisempään valmennusfilosofiaan liittyviä arvoja, joissa vanhemmat antavat joukkueelle työrauhan ja jossa valmennus sekä pelaajat muodostavat pitkäjänteisen arkityön ytimen, jota ei ehkä tarvitse arvostella tuomitsevasti tai hehkuttaa ylikorostetusti sosiaalisessa mediassa.

Päättyneen viikon lopulla Ylen keskusteluohjelmassa haastateltiin äskettäin MM-finaalissa tuskaisen, ja monen mielestä epäoikeudenmukaisen tappion kärsineen jääkiekkomaajoukkueen kapteenia Jenni Hiirikoskea. Hämäläisen hillitysti esiintyvä Hiirikoski kertoi suorasanaisesti kisatuntemuksistaan ja pelaajahistoriastaan, mutta valotti myös kilpaurheilun perinteellisempiä lainalaisuuksia sekä juniorimaailman motivaation lähteitä. ”Raha ei ole itselle ole ollut se motivaation lähde vaan ennemmin se, minkälaisessa ympäristössä pääsee itseään toteuttamaan ja tekemään.”[ii].

Vaikka haastattelun otsikko – Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia? – on kovin provosoiva, huokuu maajoukkuekapteenin puheista vahva keskinäinen kunnioitus sekä Lempäälän lapsuusvuosien poikapelikavereita että rakennusmaalarin työelämästä tuttuja raksaäijiä kohtaan.

Keskinäistä kunnioitusta ja jaettua vastuuta korostettiin joukkueen keskuudessa jo ennen Naisleijonien kotikisamenestystä. Päävalmentaja Pasi Mustonen ja kapteeni Jenni Hiirikoski kertoivat kotikisojen alla viime talven olympiakisoissa ensi kertaa käyttöön otetusta maajoukkueen toimintatavasta, jossa pelaajista koottu kymmenen hengen johtoryhmä keskustelee valmennuksen kanssa ja käy läpi myös käytännön asioita. ”Yleensä niihin asioihin ihmiset sitoutuu, jotka on yhdessä päätetty”, johtoryhmän yksi jäsenistä tiivistää. [iii]

Pitkään Ruotsissa asunut valmentaja Mustonen ennustaa suomalaisen naispalloilun suurta läpimurtoa ”kansanjoukkueiden” kautta. Urheilun tasa-arvokehitys liittyy tietysti läheisesti naisten ja tyttöjen asemaan urheilukentillä, mutta jos Suomessa haaveillaan Pohjolan suurseuroihin liittyvästä laajapohjaisesta, sukupolvia toisiinsa kytkevästä palloilu- ja seurakulttuurista, pitää meidän saada myös juniorit viihtymään paremmin ja pitempään lajin parissa.

Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraili 6.5.19 rap-artisti Pastori Pike. Kongolaisjuuret omaava räppäri kasvoi Helsingin Mellunmäessä ja ajautui yläkouluiässä rikosten teille. Tänä päivänä Pike kiertää kouluissa puhumassa koulukiusaamista vastaan ja valmentaa futisjunioreita. Gnistanissa koutsaavalle räppäävälle isälle futis opettaa paljon: ”Se antaa luottamusta nuoria kohtaan ja auttaa ymmärtämään nuoria ja auttaa kannustamaan, viemään ylöspäin. Se on ollut sikasiistiä valmentamisessa.”[iv].

Ja kun kysyttiin tulevan äitienpäivän suunnitelmista, Pastori Pike vastaa – me lähdetään futiskentälle, koko perhe, se on meidän juttu.

 

[i] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[ii] https://areena.yle.fi/1-4589822 Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia?, 4.5.19

[iii] https://areena.yle.fi/1-50064983 Urheiluhullut, 25.3.19

[iv] https://areena.yle.fi/1-50145910 Pastori Pike vastaa vihaan ja rasismiin rakkaudella, 6.5.19