Turkulaisten kaupunginosayhdistysten keväällä 2023 järjestämä kaupunkikehitysseminaari1 sai toukokuussa 2024 jatkoa, kun johtavat kaupunkiprofessorit Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi palasivat Turkuun esittelemään tutkimusaineistoaan sekä kannustamaan asukkaita ja päättäjiä uudistamaan suomalaista kaupunkisuunnittelua.
Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara saapui seminaariin Pariisista, missä terveys ja hyvinvointi kaupungeissa oli keskeisesti kansainvälisen seminaarin asialistalla. Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia.
”Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia. Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. ”
Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. Toisaalta professori näki nyt vallitsevan etsikkoajan, jolloin tulisi edistää moninaisuutta, erilaisuutta ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia.
– Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.
”Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.”
Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen. Hän muistutti 60-luvulla alkaneen Ruotsiin muuton käynnistäneen suomalaisen kaupungistumiskehityksen. Muuttovirta vei tuolloisesta noin 100 000 suomalaisen ikäluokasta jopa 10%. Viime vuonna Suomen väkiluku kasvoi 40 588 hengellä. Kun syntyneitä oli 17 786 vähemmän kuin kuolleita, on syytä huomioida että maamme väestönkasvua ylläpitää muuttovoitto ulkomailta. Lisäksi suomalaisten ikääntyminen on ollut koko 2000-luvun hollantilaisten ohella Japanin jälkeen maailman nopeinta. Ja väestöhaastetta lisää ennätysalhaiseksi pudonnut syntyvyys. Vuonna 2022 Suomessa syntyi vain 45 186 lasta.
”Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen.”
Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.
”Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.”
Sote-uudistuksen jälkeen kuntien keskeiseksi tehtäväksi on jäänyt edistää alueensa elinvoimaa. Vaattovaaran mukaan ”elinvoima” näyttäytyy tällä hetkellä ”tyhjänä käsitteenä”, joka tarkoittaa kaikkea ja ei mitään. Vaarana on, että puhe elinvoimasta liukuu populistisen politiikan välineeksi. On niin virkamiesten, poliitikkojen kuin asukkaiden näkökulmasta ongelma, jollei elinvoimaa saada kortteleihin, koteihin, kaduille – sinne missä sitä tarvitaan.
Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.
”Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.”
Vaikka asukkaiden toiveet eivät ole muuttuneet, viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja. Tutkijat puhuvat paluusta hellahuoneisiin.
”Viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja.”
Professori Anssi Joutsiniemi aloitti esityksensä vastuullisuuden ja tilivelvollisuuden (accountability) vaikealla valinnalla. Eli katsommeko tilannetta siitä lähtökohdasta, että ne toimijat joilla on valta, toimivat oman mandaattinsa mukaisesti vai edellytetäänkö että lopputulos on kaikkia tyydyttävä?
Joutsiniemi puhui myös suomalaisessa kaupunkikehityksessä vallalla olevasta kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Tutkija nosti esiin Helsingin kantakaupungin ja esikaupungin alati muuttuvan suhteen. Kantakaupunki hallitsee keskustelua kaupunkikehityksessä, mutta keskustelu ei juurikaan kosketa suurta enemmistöä tavallisista helsinkiläisistä. Valtaosa Helsingistä on samanlaista esikaupunkia kuin Espoo ja Vantaa.
Pitääkö olla huolissaan kantakaupungin kehityksestä vai pitääkö olla huolissaan siitä, missä se kehitys todellisuudessa tapahtuu?
”Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?”
Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?
Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija avasi esityksessään myös joukkoliikennekehityksen alati muuttuvaa problematiikkaa. Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä. Muutos on niin huikeaa, että lähimarketiin autolla ajaminen on kannattavampi vaihtoehto kuin pitkä joukkoliikennematka kaupungin laidalta. Ja mikäli sähköautoilijan kyydissä on puoliso tai lapsi, liikutaan yhtä ympäristöystävällisesti kuin valittaessa tehokas raideliikenne kaupunkimaisessa ympäristössä. Erot ovat hyvin pieniä. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kaupungin keskustaan tarvita tai haluta autoja. Olennaista on, missä osaa kaupunkia liikutaan. Kaupungin reunalla asuvan tarpeet ovat toisenlaiset kuin ydinkeskustassa asuvan.
”Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä.
Apulaispormestari Elina Rantanen esitti seminaarissa Turun kaupungin kommenttipuheenvuoron ja muistutti historiallisen Portsan puutaloalueen poikkeuksellisen tiiviistä asumisesta. Vihreitä edustava poliitikko toivoikin uudenlaisen tiiviin ja matalan rakentamisen palaavan keskusteluun vaihtoehtona kaupunkikehitystä hallinneelle pienten asuntojen kerrostalorakentamiselle. Rantanen toivoi myös julkista keskustelua kauneudesta kaupungissa. Uuden ja vanhan yhteen sovittaminen kaupungistaan ylpeitä asukkaita huomioiden onkin erityisen haastavaa maan vanhimmassa kaupungissa.
”Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.”
Seminaarissa käytiin aktiivista keskustelua etenkin vastuullisuus- ja markkinointipuheista. Yleisön ehkäpä hartain toive oli saada asukkaiden ääni kuuluviin jo kaavoitus- ja kehittämisprosessien alkuvaiheissa. Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.
Kasvomaalausta ja kepparifutista, norsupalloa ja nuorten maajoukkuepelaajia, Helmarien päävalmentaja ja iloista jalkapalloväkeä monessa polvessa. Siitä on onnistunut Turun Nappulaliigan tyttöfutispäivä tehty.
Turkulaisella juniorijalkapallolla on kunniakkaat perinteet ja ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Turun Nappulaliiga on tuottanut melkeinpä katkeamattomassa ketjussa maajoukkuepelaajia Huuhkajakapteeni Lukas Hradeckystä Susijengin koripallotaikuri Teemu Rannikkoon sekä lukemattomiin kiekkoleijoniin.
Mutta menestymiseen maailman suosituimmassa urheilulajissa ei riitä menneisyyden maineteot ja vanhojen muistelu. Haluttiin tai ei, kuningaslaji on tänä päivänä keskeinen osa globaalia viihdeteollisuutta ja tätä kautta myös suomalainen seura- ja junioritoiminta kohtaa ennennäkemätöntä kilpailua. Kun Suomella on suureen kansalliseen ylpeyteen oikeuttava menestyshistoria etenkin kestävyys- ja yksilöurheilussa, ja viime vuosikymmeninä jääkiekko kohonnut kansallispelin asemaan, on lähes kaikkialla muualla jalkapallo kiistaton ykköslaji sekä iso osa yhteiskunnan arkea ja kansalaiskeskustelua.
Globaalin kilpailun viime vuosien yksi näkyvimmistä ja yhteiskunnallisesti merkityksellisimmistä kehityksistä on kiistatta ollut jalkapallon suorastaan räjähdysmäinen suosion leviäminen naisten ja tyttöjen keskuudessa. ”Viime kesän naisten MM-kisat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olivat valtava menestys ja merkittävä aluevaltaus naisjalkapallolle. 24:stä 32:een joukkueeseen laajentunut turnaus houkutteli stadioneille keskimäärin 30 000 katsojaa, mikä tarkoitti lähes kahta miljoonaa kisakävijää. Ja FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan.”1
New York Times / The Athletic uutisoi alkuvuodesta naisten ammattijalkapalloilun tuottavan tänä vuonna yli 500 miljoonaa euroa, ja suunta on ylöspäin.2 Naisjalkapallon suosion nousu on havaittu myös maailman jalkapallojättiläiden keskuudessa. Euroopan naisten sarjojen suurimpia tuottoja kokoavien seurojen Top15 on miehitetty Mestareiden Liigan ja suurimpien liigojen kestomenestyjistä ja maailman johtavista jalkapallon seurabrändeistä.
”FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan”
The Athletic median selvitys naisten Super League joukkueiden arvosta3
Naisten jalkapallo nousussa myös Suomessa, mutta lisäpanostuksia tarvitaan!
Suomen naisten maajoukkue on yhä mukana jatkokarsinnoissa4 kamppailemassa pääsystä ensi kesän EM-kisoihin ja Helmarit vetivät karsintaotteluissa stadionit täyteen niin Helsingin (Suomi-Italia 2-1, 9.4.24, 5000 katsojaa), Tampereen (Suomi-Hollanti 1-1, 4.6.24, 7677 katsojaa) kuin Turun (Suomi-Norja 1-1, 12.7.24, 7345 katsojaa) kotiotteluissa. Yksilötasolla helmaripelaajat ovat viime aikoina liikkuneet huuhkajakollegoihin verrattuna kiistatta hohdokkaampien suurseurojen välillä. Laitapelaaja Emma Koivisto vaihtoi legendaarisen Liverpoolin punaisen paidan yhtä tunnettuun AC Milanin rossoneriin. Kokenut maalivahti Tinja-Riikka Korpela siirtyi AS Romasta Sveitsin Servetteen, toinen maalivahti Milla-Maj Majasaari Anderlechtista Englannin superliigan nousijajoukkue Crystal Palaceen ja Norjan Lilleströmissä pelannut keskikenttäpelaaja Oona Siren solmi äskettäin kahden vuoden sopimuksen toisen lontoolaisseuran West Hamin kanssa5.
Helmarien kokenut puolustaja Emma Koivisto siirtyi kesällä 2024 Liverpoolista AC Milaniin.
Vaikka niin poika- kuin tyttöpelaajien harrastajamääräkehitys on kääntynyt myönteiseksi harrastustoimintaa kurittaneista koronavuosista, tyttö- ja naispelaajien lukumäärällinen kasvu Suomessa ei ole naisfutiksen globaalista buumista huolimatta ollut viime vuosina yhtä vahvaa kuin poikapuolella. Kun poikapelaajien määrä on noussut viimeisinä kolmena vuonna keskimäärin 10 000:lla pelaajalla/vuosi, tyttö- ja naispelaajien lisäys on samalla aikajaksolla ollut huomattavasti hillitympää eli noin 1400+ pelaajaa vuosina 2021-23. Samalla tyttö/naispelaajien prosentuaalinen osuus on pudonnut 26,5%:sta 24,1%:iin.
”Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut viime vuosina huomattavasti hillitympää kuin pojissa”
Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut huomattavasti hillitympää kuin pojissa ja tyttöjen prosentuaalinen osuus pelaajien kokonaismäärästä on supistunut viime vuosina6
Turun Nappulaliigan tyttöfutistapahtumassa tarjoutui mahdollisuus tiedustella naisten maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan arvioita suomalaisen tyttö/naisfutiksen seuratoiminnan tasosta, tavoitteena eräänlainen suomalaisten seurojen tyttöfutiksen Top10. Pitkän kokemuksen myös nuorisomaajoukkueiden valmentajana omaava Saloranta kuvaili tilannetta kriittisesti. Kolmen kärki löytyi nopeasti, mutta näissäkin kiistatta puutteita.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Kolmen kärjen takana ongelmat odotetusti kasvavat. Esimerkiksi 2010-luvulla Kansallisessa Liigassa erinomaisesti menestynyt PK-35 Vantaa on osannut hyödyntää Vantaan kaupungin olosuhdetukia, mutta seuralla ei ole junioritoimintaa. Kuopiossa rakennettu rakenteita, mutta Salorannan mukaan KuPSin pelaajamäärästä pitäisi saada enemmän irti.
Seinäjoella hajanaista toimintaa on saatu koottua yhteen, mutta parhaat pelaajat siirtyvät lukiovaiheessa Tampereelle. Eli Ilves kuuluu tähän kärjen takana olevaan ryhmään, mutta helmarivalmentajan mukaan siitäkin pelaajamäärästä pitäisi tulla enemmän pelaajia.
Ruotsinkielisellä rannikolla on Suomessa pitkät jalkapalloperinteet, mutta esimerkiksi viime vuosina Veikkausliigassa vahvasti esiintynyt Vaasa on tytöissä alisuorittaja. Ahvenanmaan ylpeys Åland United on ollut Kansallisen Liigan kestomenestyjä, mutta panostukset ovat vähentyneet. Hyvät harjoitusolosuhteet tarjoava Maarianhamina on silti hyvä vaihtoehto eteenpäin pyrkivälle nuorelle pelaajalla ja ruotsin kielellä toimimaan oppiminen on varmasti etu jos urakehitykseen osuu askel Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. 2000-luvulla lahtelaistunut raisiolainen Saloranta jätti kohteliaasti rankkaamatta Turun seudun tyttöfutiksen tilan valtakunnallisessa vertailussa.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Turun seutu tyttöfutiksen takaa-ajossa takamatkalla
Kuten yleisemminkin suomalaisessa juniorijalkapallossa, myös tyttöfutiksessa pääkaupunkiseudun seurat ovat dominoivassa asemassa. Valtakunnallisessa T18-sarjassa SM-tason kymmenestä joukkueesta kuusi tulee Pk-seudulta, Oulun ONS edustaa pohjoista ja (Päijät)Häme-Pirkanmaan mainetta ylläpitävät HJS, FC Lahti YJ ja maan suurin seura Ilves.
Perinteiset jalkapallomaakunnat Varsinais-Suomi, Satakunta sekä Pohjanmaan jalkapallokeskukset Kokkola, Seinäjoki ja Vaasa loistavat poissaolollaan. Turun seudun tyttöfutiksen takamatkaa kiteyttää ehkä parhaiten tyttöpelaajien määrä suhteessa Tampereen Ilveksen harrastajamääriin. Kun Ilvekselle oli vuonna 2023 yhteensä 1542 rekisteröityä tyttöpelaajaa, yltävät Turun seudun seitsemän suurta seuraa (TuNL, KaaPo, TPS, RaiFu, Inter, LiePa, ÅIFK) yhdessä 1286 pelaajaan.
Kun Suomifutiksen kahden jättiläisen, Ilveksen (v. 2023 yhteensä 5498 pelaajaa, joista 1542 tyttöjä/naisia) ja HJK:n (yhteensä 3693 pelaajaa, joista 875 tyttöjö/naisia) tyttöpelaajien osuus (Ilves 28% ja HJK 24%) peilaa kansallista keskiarvoa (n. 24%), Turun seudun tyttöpelaajien osuuksissa on huomattavasti suurempaa hajontaa. Kaarinassa KaaPo on jo pitempään panostanut tyttöjen jalkapalloon, mikä näkyy tyttöjen yli 30 prosentin osuutena kaikista pelaajista. Turun länsipuolella Raisio Futis otti keväällä naisissa futsalin SM-pronssia ja tyttöpelaajien osuus seurassa on vielä pari prosenttia KaaPoa korkeampi. Naisten SM-tasolla seudun historialllisesti menestyneimmän seuran TPS:n viime vuosien tyttöpelaajien prosentuaalinen osuus on myös korkeampi kuin kansallinen keskiarvo, eli n. 34-35%. Liedon Pallossa luvut ovat samaa noin kolmanneksen tasoa.
Turun seudulla eniten kirittävää on kolmikolla Inter, TuNL ja ÅIFK. FC Inter on vasta aloittanut tyttötoiminnan ja tyttöjen osuus on kahtena viime vuonna ollut 9-12 prosentin luokkaa. Maakunnan suurin seura, Turun Nappulaliiga erottuu muista seuroista aluejoukkuetoiminnallaan, mutta tyttöjen 9-10 prosentin osuus on silti alhainen. ÅIFK:ssa tyttöjen osuus on viime vuosina vaihdellut 23 prosentista (2021) viime vuoden 11 prosenttiin.
Terveystalo Areenan tyttöjen futispäivä lähtölaukaus Turun Nappulaliigan tyttöfutispanostukseen
Omalla Terveystalo Areenallaan sunnuntaina 8.9. järjestämänsä tyttöjen futispäivä olikin Turun Nappulaliigan tärkeä panostus seuran tyttöjalkapalloon. Aurinkoinen, lähes helteinen syyssää houkutteli Peltolan pallokentälle noin 300 seuran ulkopuolista jalkapallon pelaamisesta kiinnostunutta tyttöä.
Muun muassa kasvomaalauksen ja kepparifutiksen lomassa nuoret tyttöfutarit kuulivat Suomen maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan sekä nuorten maajoukkueeseen kuuluvien TuNL-kasvattien Hikaru Viherlaakson ja Ilona Heinosen treenivinkkejä
”Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.”
Tyttöfutarien tukena myös miespuolista turkulaista futisosaamista monessa polvessa. Tepsin 1960-70-lukujen taitteen kultakauden liukas laitahyokkääjä Kari Kuisma kannusti pojantytärtään kuningaslajin pariin (vas.). Päävalmentaja Salorantaa kuulemassa TuNL-toimihenkilöistä mm. seurakoordinaattori Miika Weckman, johtokunnan varapuheenjohtaja Eemil Mäkelä ja starttivalmentaja Julius Karlsson.
Turun Nappulaliigassa toiminnanjohtajana syksyllä aloittanut Hanna Salama vastasi TuNL tyttöfutispäivän haastattelu- ja juontotehtävistä. Tänä päivänä Tepsiä edustavat nuorten maajoukkuepelaajat Hikaru Viherlaakso ja Ilona Heinonen saivat vastailla kiperiin kysymyksiin omista vahvuuksista ja tämän päivän pelaajien treenitarpeista.
Terveystalo Areenan tyttöfutistapahtumassa yhdistyi onnistuneella tavalla tekemisen meininki sekä peli-ilo ja koko perheen liikunnallinen yhdessäolo. Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.
Kuin tilauksesta, naapuriseura Interin kehitysjohtaja Tuomas Välimäki muistutti tyttöfutistapahtumaa edeltävänä päivänä julkaistussa tilannekatsauksessaan Turkufutiksen talviharjoitteluolosuhteiden kiireellisistä kehittämistarpeista:
”Harjoitusolosuhteiden osalta olemme käyneet aktiivista dialogia muiden turkulaisseurojen, Palloliiton ja Turun kaupungin kanssa siitä, miten pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille pelaajille kunnon olosuhteet myös talvikaudella. Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Esittelimme tilannetta Turun poliittisille päättäjille ja virkamiesjohdolle kevään tapaamisissa. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille, Välimäki toteaa.”7
”Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille”
Elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin korvaava uusi täysimittainen kunnallinen areena onkin välttämättömyys, jotta turkulaisseurat voivat tulevaisuudessa palvella jo yli 6000 rekisteröidyn pelaajan harrastajamäärää sekä tehdä arvokasta työtä turkulaislasten ja nuorten liikkumisen ja yhteisöllisen yhdessäolon puolesta. Harrastuskustannusten jatkuva nousu on suuri uhkatekijä ja julkisrahoitteisia talviharjoitteluolosuhteita tarvitaan ehkäisemään eriarvoistumista ja syrjäytymistä8.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa EM-jatkokarsinnan ensimmäisessä vaiheessa Montenegron. Jatkokarsinnan ensimmäinen vaihe pelataan kaksiosaisena 23.–29. lokakuuta. Voittajat jatkavat toiseen vaiheeseen, joka pelataan 27.11.–3.12.24. https://yle.fi/a/74-20100433↩︎
Uutisvirta syöttää synkkää kuvausta suomalaisen nuorison tilasta ja tulevaisuudesta. Huoli on tutkittua ja perusteltua.
Mutta mikä vähintään yhtä huomioarvoista sekä samalla rohkaisevaa, nuoret ovat kaikesta kritiikistä huolimatta yhä voittopuoleisesti liikunnallisia, sosiaalisia, huumorintajuisia ja yhteisöllisiä. Tämä suorastaan hämmentävän riemastuttava mutu-arvio perustuu Nappulaliigan jalkapallovalmentajan omakohtaisiin kokemuksiin 30.8.24 Turun Kupittaan Palloiluhallissa järjestetyillä Mihimessuilla.
Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Oman futispisteeni haastattelut paljastivat että mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin. Oppilaitoksiakin oli mukana maantieteellisen kattavasti eli läntisestä Aunelasta, Rieskalähteestä ja Runosmäen lyseon konttikoulusta keskustan Puolalaan, Itäisemmän Turun vasaramäkeläisiin sekä Syvälahden saarelaisiin.
Ja vähintään yhtä ilahduttavasti, hyvin tasapuolisesti tyttöjä ja poikia. Amiksesta musiikkiluokkalaisiin ja jopolaisiin.
”Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin.
Messujen seremoniamestarina toimi Rovaniemen jääpallo- & säbäskenen lahja Turun liikuntapalveluille eli Mihimaestro Jorma Fisk. Unohtamatta muita areenalla nuoria liikkumaan kannustavia kaupungin liikunnanopettajia, harrastuspisteitä pyörittäviä seuratoimijoita ja muita liikuntalähettiläitä.
”Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä.”
Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä. Urheiluseuroista tällä kertaa mukana mm. Turun Naisvoimistelijat (ylh. vas.) ja Namikan Cedric Duahin vetämä yökoris-tiimi (oik. kesk.). Oppilaitosten liikunnanopettajat kuten Vasaramäen koulun Kristiina Vanhanen (oik. ylh.) ovat avainroolissa oppilaiden liikkumisen kannustamisessa. Eikä vähäinen ole harrastamisen haaste Turun liikuntapalveluissakaan, kun turkulaisnuorten liikkumiseen haetaan ”boostii” Harrastamisen Turun mallin ja vuoden vaihteessa käyttöön astuvan 160€:n / 260€:n harrastesetelin kautta. Palloiluhallissa boostaamassa mm. Ella Kaikumaa (alla vas.)
Näin Mihimessujen ensikertalaisena annan tapahtumaa tuottaneelle Fisulle & kumppaneille arvosanan 10- toteutuksesta ja tunnelmasta. Täysi kymppi, ehkä plussalla irtoaa kun Mihimessuja järjestetään useammin kuin kerran vuodessa ja turkulaiset laajemmin tiedostavat, kuinka loistavalla konsepetilla nuoria voi liikuttaa sekä houkutella edullisen, jopa maksuttoman harrastuksen pariin!
Poliitikot, muut päättäjät sekä tietysti mediat huutavat ja hehkuttavat Hradeckyn nimeä, kun Runosmäestä ponnistanut slovakkitaustainen maalivahti kohotti kuningaslajin mahtimaassa mestaruuslautasen joukkueensa kapteenina.
Leverkusen ja Lukas Hradecky ovat hehkutuksensa ansainneet. Väkiluvultaan Turkua vähäisemmän ja ehkä myös provinsiaalisemman toisen lääketehdaskaupungin jalkapalloylpeys katkaisi ”FC Hollywoodin” 11 perättäisen mestaruuden putken, joten Bayern Münchenin menestyskauden päättymistä juhlitaan Saksassa laajemminkin kuin Leverkusenissa.
Leverkusenin – ”Neverkusenin”1 – rakettimainen nousu valmentajana nuoren, mutta pelaajana kaiken saavuttaneen Xabi Alonson johdolla putoamistaistelusta mestaruuteen on tuorein tuhkimotarina kansainvälisessä jalkapallossa. Vain kuningaslajissa voi vuonna 1904 perustettu seura, jonka viimeisin, ja lähes ainoa mestaruus on yli kolmen vuosikymmen takainen Saksan Cupin voitto, nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.
Baskimaassa syntynyt espanjalainen Xabi Alonso edusti pelaajaurallaan maajoukkueen ohella mm. Liverpoolia, Real Madridia ja Bayern Müncheniä. Ja voitti käytännössä kaiken mitä saavutettavissa oli. Bundesliigassa Alonson Leverkusen eteni mestaruuteen ilman ainuttakaan tappioita, joten nuori valmentaja näyttää omaksuneen onnistuneesti oppeja niin Carlo Ancelottilta, Pep Guardiolalta, Jose Mourinholta, Rafa Benitezilta kuin Espanjan maailmanmestarivalmentaja Vicente del Bosque’lta.
Tuhkimotarinat ovat kuningaslajin keskeinen vetovoimatekijä
”Vain kuningaslajissa voi ”Neverkusen” nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.”
Leverkusen ei tietenkään ole ainoa jalkapallon tuhkimotarina. Italian 120 000 asukkaan Bergamo koki kovia koronan aikana, mutta kaupungin ylpeys Atalanta kaatoi Eurooppa-liigan neljännesfinaalissa legendaarisen Liverpoolin ja tärveli näin suurseuran kesällä jättävän Jürgen Kloppin keväisiä läksiäisjuhlia ja haaveen kolmesta mestaruudesta.
Pari vuotta sitten Mestareiden liigassa sotaa käyvän Ukrainan pienen naapurin Moldovan ylpeys FC Sheriff matkasi 133 000 asukkaan Tiraspolista kaikkien aikojen menestyneimmän seurajoukkueen vieraaksi Madridiin. Transnistrian sheriffit poistuivat legendaariselta Santiago Bernabeaun stadionilta voittajina.
Pohjolassa ruotsalaisista Malmö ylsi Euroopan Cupin finaaliin v. 1979 ja Göteborg on kahdesti juhlinut Eurooppa liigaa edeltävän UEFA Cupin voittoa. Tänä vuonna Tanskan ylpeys FC Kööpenhamina kaatui vasta pudotuspeleisssä puolustavan mestarin Manchester Cityn toimesta. Tätä ennen tanskalaiset ehtivät lohkovaiheessa nöyryyttää Manchesterin toista jättiläistä, jättäen Unitedin lohkon viimeiseksi. Taakse jäi myös turkkilaisten intohimoisesti kannattama Galatasaray.
Norjassa 32 000 asukkaan Moldessa on nähty viimeisen vuosikymmenen aikana Eurooppa-liigan lohkopelejä sekä Konferenssiliigan pudotuspelejä. Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä2. Kaksi vuotta sitten norjalaiset kaatoivat neljännesfinaalin kotiottelussa AS Roman, mutta Jose Mourinhon johtamat roomalaiset käänsivät otteluparin kotonaan ja juhlivat myöhemmin mestaruutta. Helmikuussa Bodø/Glimtin tämän kauden europelit päättyivät pudotuspeleissä niukkaan 1-2 jatko-ottelutappioon Amsterdamin Ajaxia vastaan.
”Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä.”
Vaikka suomalaisen seurafutiksen suurimmat, HJK:n toimesta toteutetut tuhkimotarinat kalpenevat länsinaapurien rinnalla, Töölössä ollaan viime vuosina toistuvasti edetty europelien lohkovaiheisiin ja on perusteltua uskoa, että europeleissä kassaa kasvattavalla Klubilla on edellytykset eurooppalaiseen läpimurtoon.
Eikä europelien ihmetarinat tietenkään ole poissuljettuja muiltakaan suomalaisseuroilta. Vastikään käynnistynyt Veikkausliiga vaikuttaa tasaisemmalta kuin vuosikausiin ja etenkin kunnianhimoisten omistajien KuPS ja SJK sekä juuri nyt upouuden Tammelan stadionin kautta nostetta hakeva Tampereen Ilves pyrkivät tosissaan haastamaan helsinkiläisiä.
Suomalaisen seurafutiksen kansainvälinen menestys, mutta myös ruohonjuuritason arkityö edellyttävät kaupungin vahvaa mukanaoloa
Turussa Håkansin varustamoperhe kuuluu niinikään suomalaisen seurafutiksen suuriin tiennäyttäjiin, mutta maailman kilpailluimmassa lajissa ei edes sitoutuneiden seuran omistajien panostus yksin riitä. Tarvitaan myös kaupungin isien ja äitien jalkapallomyönteisyyttä.
Eikä kaupunkien jalkapallopositiivisuus tietenkään tarkoita yksin yksittäisiin europeleihin heräämistä. On myös ymmärrettävä kuningaslajin ylivertaiset sosiaalista eriarvoistumista ja syrjäytymistä ehkäisevät vaikutukset sekä yhteiskunnallinen merkitys etenkin maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisessa.
”Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”3
Yritysten ja yhteisöjen yhteiskunnalle tuottamia vaikutuksia mitataan ns. SROI (Social Return On Investment) -mallinnuksen avulla. Jalkapallon suorat hyödyt Suomen talouteen ovat noin 522 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi sosiaalisten hyötyjen arvo on peräti 1,09 miljardia euroa ja säästöt terveydenhuollossa noin 344 miljoonaa euroa. UEFA:n SROI -asiantuntija tohtori Tim Crabben mukaan Suomen lähes kahteen miljardiin nousseet jalkapallo- ja futsaltoiminnan taloudelliset hyödyt selittyvät mm. pelaajamäärien kasvulla, olosuhteiden kehittymisellä, jalkapalloon suunnattujen erityisohjelmien huomioimisella ja sosiaalisen pääoman lisäämisellä mallinnukseen. Suomen pelaajakohtainen arvo (13 970 euroa) on korkein niissä 32 Euroopan maassa, jossa mallia on sovellettu.4
Turussa jalkapallon tila on ristiriitainen. Vuosikymmenen takaiset puheet jalkapallopääkaupungista tuntuvat kovin kaukaisilta, kun talviharjoitteluolot ovat jämähtäneet suorastaan hävettävälle tasolle, mutta elinkaarensa lopussa olevan alimittaisen Impivaaran hallin korvaaminen on jäänyt liikuntapaikkojen ulkoistuslinjauksen ja Artukaisten monimutkaisen kabinettimonopolipelin uhriksi5.
Talvikauden Turkufutiksen tuskaa paradoksaalisesti yhtäältä lisää, mutta toisaalta tasapainottaa rekisteröityjen harrastajien vahva kasvu. Harrastajamäärät ovat kohonneet kahden viime vuoden ajan yli 12 prosentin kasvulla ja toiseksi Turkufutiksen selkeäksi valopilkuksi voidaan nostaa stadionolojen onnistunut uudistaminen. Mikä turkulaisten futisjuniorien olosuhdeongelmien lievittämisessä elintärkeää, Veritas stadion on tekonurmialustan myötä avautunut myös juniorien arkikäyttöön ja paikallista jalkapallokulttuuria edistävänä bonuksena, olympiahistoriaa huokuva jalkapallostadion on täydentynyt uuden Ukraina-väritteisen Itäpäätykatsomon kautta täysiveriseksi UEFA-tason jalkapalloareenaksi.
Veritas Stadionin uudistusten myötä luonnonnurmen korvannut tekonurmialusta on mahdollistanut turkulaisten juniorien harjoittelun stadionoloissa ja FC Interin äänekäs Armada on kotiutunut uuteen Itäpäätyyn kohottaen selvästi Kupittaan kotiotteluiden tunnelmaa. Uudistukset ovat heijastuneet myös katsojalukuihin. Kun Veikausliigan katsojamäärät kasvoivat 44 prosenttia edelliskaudesta, veti HJK yhä suurimmat yleisömäärät, mutta FC Inter oli eniten suosiotaan on kasvattanut liigaseura. Turussa liigaotteluja seurasi keskimäärin 3 160 katsojaa, yli tuplamäärä edelliskauteen nähden6.
Jalkapallon kahden miljardin taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat korvaamaton hyvinvointi-investointi suomalaiseen yhteiskuntaan miljardien leikkausten aikana
Yli kaksi vuotta kestänyt globaali koronapandemia ja heti perään eskaloitunut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat synnyttäneet niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti valtavaa huolta tulevaisuudesta. Kun Ukrainan sodan rinnalle on noussut yhä tuhoisammaksi käynyt Gazan konflikti ja kotimaankin uutisia hallitsevat lakot, valtion velkaantuminen ja budjettileikkaukset, on päivänselvää, että suomalaiset kaipaavat myös myönteisempää uutisointia ja tulevaisuuden kuvausta arkeensa. Epävarmuuden aikoina tarvitaan turvallisuutta, tulevaisuudenuskoa sekä yhtenäisyyttä edistäviä arjen toimia ja kannustimia.
Urheilu- ja kulttuuritapahtumat ovat tällaisia tulevaisuudenuskon ja yhteishengen kohottajia kuten Käärijän euroviisuhuuma tai jääkiekon MM-menestys ovat menneinä keväinä osoittaneet.
Mutta suomalaiset tarvitsevat piristystä myös Pohjolan pitkiin talvikuukausiin ja kaamokseen. Manner-Euroopassa ja muuallakin maailmalla talvikauden keskeinen arjen ja viikonlopun ilontuoja on kuningas jalkapallo, jonka kotimaisia viikonlopun sarjaotteluita odotetaan, ennakoidaan ja jälkianalysoidaan viikolla työpaikoilla, kouluissa ja kahviloissa. Ja todellisissa eurooppalaissa kulttuurikaupungeissa europelit tuovat talven arkipäiviin oman lisämausteensa sekä tuhannet vierailevat jalkapalloturistit.
Pohjolan talven pimeydessä suomalaiset ovat jääneet eurooppalaisen elämänmuodon kiistatta intohimoisimpien ajanviete- ja kulttuuritapahtumien sivustakatsojiksi. Tai ehkä paremminkin etäihailijoiksi, jotka seuraavat kuningaslajin tähtiä sekä kymmenien tuhansien katsojien savua ja laulua yhdistäviä katsomospektaakkelleja satelliittikanavien tai netin välityksellä. Ja yksi etäihailun ulottuvuuksista on luonnollisesti perisuomalainen länsinaapurin, etenkin tukhomalaisseurojen, jalkapallokulttuurin kadehtiminen.
Vaikka perinteikkäiden tukholmalaisseurojen viime vuosien euromenestys kalpenee norjalaisten Molden (UEFA seurajoukkueranking 63.) ja Bodø/Glimtin (66.) rinnalla, ja jää Djurgårdenia (101.) lukuunottamatta myös Veikkausliigan kärkikaksikon (HJK 128., KuPS 148.) taakse (Hammarby 260., AIK 274.), on tukholmalaiskolmikko yhdessä maan viime vuosien ykkösseura Malmö (88. UEFA rankingissa) selkeä Pohjolan ykkönen kotimaan liigan katsojaluvuissa. Viime kaudella sekä AIK-Djurgården että AIK-Hammarby -ottelut vetivät Friends Arenalle yli 41 000 katsojaa ja kärkinelikon katsojakeskiarvot olivat noin 4–5 -kertaiset verrattuna Veikkausliigan selkeään ykköseen, HJK:hon (5425): AIK (25 739), Hammarby (22 542), Malmö (20 055), Djurgården (19 288)7. Kuva: https://sv.wikipedia.org/wiki/Hammarby_IF_Fotboll#/media/Fil:Supportermarschen_2013_09.jpg
Olisiko kestävyys- ja yksilöurheilumenestyksellä maailmankartalle kohonnut Pohjolan sitkeä kansa vihdoin valmis haastamaan planeetan, tai ainakin mantereensa parhaita myös joukkuelajeista kilpailluimmassa kulttuurimuodossa?
Skeptikot tietysti tyrmäävät tämän haavekuvan epärealistisena haihatteluna, mutta kuninngaslajin kohta 180-vuotinen historia tuntee paljon suurempiakin tuhkimotarinoita kuin turkulaisten tai tamperelaisten pelaaminen Konferenssiliigan lohkovaiheessa yhdessä roomalaisten tai lontoolaisten joukkueiden kanssa.
Mutta suomalaisen seurajoukkuejalkapallon haavekuvien toteutuminen edellyttää samanaikaisesti seuroilta sekä toiminnan laatua edistävää keskinäistä kilpailua että lisäresursseja mahdollistavaa yhteistyötä, mutta myös kaupunkien ja kuntien vahvaa taustatukea muuta Eurooppaa ankarammissa olosuhteissa. Suomen Turussa tämä taustatuki tarkoittaa konkreettisimmillaan täysimittaisen julkisen jalkapallohallin rakentamista8.
Kyse ei ole vain pallopeleistä tai sirkushuveista. Muuttuvassa maailmassa jalkapallolla ja myös muulla harrastustoiminnalla on yhä keskeisempi tehtävä ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä, edistää väestönkehitykselle välttämättömän maahanmuuttajaväestön kotoutumista ja auttaa kitkemään yhä monimutkaisempia yhteiskunnallisia haasteita liikkumattomuudesta mobiililaiteriippuvuuteen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin.
”Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?”
Suomen jalkapallomaajoukkue on etenkin Markku Kanervan päävalmentajakaudella kunnioitettavalla tavalla hyödyntänyt asemaansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja urheilun vastuullisuuden edistämiseen. Pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv ja kansainvälisen uutiskynnyksen Qatar-kannanotoillaan ylittänyt Riku Riski ovat Helmarien Linda Sällströmin sekä viiden muun eturivin suomalaisurheilijan ohella antaneet kasvonsa 2021 käynnistyneelle Älä riko urheilua -kampanjalle9.
Ja sitten Suomella ja myös Suomen Turulla on Leverkusenin äänitorvi Lukas Hradecky Runosmäestä.
Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?
Maassa, jonka kantaväestö vanhenee vauhdilla ja kasvaa käytännössä vain maahanmuutolla.
Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.
”Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.”
https://www.bbc.com/sport/football/59003971Jose Mourinho koki ehkä manageriuransa suurimman yksittäisen tappion, kun Bodø/Glimt 21.10.21 kaatoi AS Rooman Konferenssiliigassa 6-1. Seuraavana keväänä norjalaiset toistivat kotivoiton puolivälierissä, mutta AS Roma eteni jatkoon yhteistuloksella. ↩︎
Turku on eurooppalainen kulttuurikaupunki, kerrotaan. Ja talven taittuessa kohti kevättä, eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa kaupunkilaiset kokoontuvat pääsiäistä edeltäviin perinnetapahtumiin ja alkukevään karnevaaleihin.
”Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.”
Kulttuuriperinteet kehittyvät, muuttavat muotoaan sekä matkaavat maasta toiseen maahanmuuton ja kulttuuriviennin välityksellä. Laskiaistiistain ranskalaisversio Mardi Gras yhdistetään ehkä voimakkaimmin Yhdysvaltojen etelän New Orleansiin ja Atlantin takaa eurooppalaiset ovat puolestaan omaksuneet Ystävänpäivän ja osittain myös sen läheisyyteen osuvan Super Bowl -jenkkifutisjuhlan.
Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.
Mutta maailma muuttuu ja länteen sekä eurooppalaisuuteen yhä voimakkaammin luottavassa Nato-Suomessakin kulttuurit kohtaavat, ja usein myös törmäävät. Riippumatta siitä minkälaisiksi Itä-Suomen rajamuodollisuudet lähitulevaisuudessa muovaantuvat, venäläiset muodostavat maamme suurimman muunkielisten maahanmuuttajien vähemmistön. Ja yhtä lailla yhä näkyvämmäksi osaksi suomalaista arkea tulevat muslimiperinteet kun väestönkasvumme nojaa lähes kokonaan maahanmuuttoon ja Lähi-idän sekä Afrikan kriisit puskevat pakolais- ja maahanmuuttovirtoja Eurooppaan.
Elävä kulttuurikaupunki tarjoaa asukkailleen monenlaisia matalankynnyksen tapahtumia sekä houkuttelee ulkomaalaisia vierailijoita.
Kansallista ja kunnallista tukea nauttivan korkeakulttuurin lisäksi kaupunkien viihtyvyyttä ja vetovoimaa kohottavat mm. kolmannen sektorin voimilla pyörivät pop- ja rock-festivaalit sekä erilaiset liikunta- ja urheilutapahtumat. Vaikeista vuosistaan kansalliseksi kulttuuri-instituutioksi kohonnut Ruisrock lienee joulurauhan julistuksen ohella Turun tunnetuin tapahtumabrändi. Paavo Nurmi Games’in 14.2.24 Turkuhallissa Wilma Murron ympärille järjestämä Ystävänpäivän seiväskisa on puolestaan kunnianhimoinen ja tervetullut uusi aluevaltaus turkulaisten urheilutapahtumien joukossa.
Kuningaslajiin panostava kaupunkipolitiikka kantaa hedelmää niin Eurooppa- kuin ruohonjuuritasolla
Urheilumaailmassa ja tätä kautta kaupunkimatkailussa, käytännössä läpi vuoden ottelukohtaisesti kymmeniä tuhansia katsojia vetävät jalkapallo-ottelut ovat keskeinen osa eurooppalaista kaupunkikulttuuria.
Ja parhaimmillaan Ruisrock-viikonlopun kävijämäärien tasolle yltävien katsojalukujen lisäksi läpi talven pelattavat europelit tuovat osallistuville seuroille miljoonien lisätulot ja näiden kotikaupungeille globaalia näkyvyyttä jota ei muille keinoilla voi saavuttaa.
Eurooppalaisten liigojen ja johtavien seurojen katsojamäärät kaudella 2022/231
”Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.”
Tästä johtuen kuningaslajin olosuhteisiin ja seurojen toimintaedellytysten tukemiseen panostaminen on mitä viisainta kuntapolitiikkaa.
Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.
Turun kaupunki on ottanut arvokkaita askeleita oikeaan suuntaan investoimalla Veritas Stadionin uuteen päätykatsomoon sekä ympärivuotisen ja junioreihin laajennetun pelitoiminnan mahdollistavaan tekonurmialustaan.
Naisten A-maajoukkueen ja miesten U21-maajoukkueen päätös pelata maaottelunsa Veritas Stadionilla luonnollisesti kertoo panostuksen välittömistä positiivisista vaikutuksista.
Mutta koska Pohjolan talvi ei edelleenkään mahdollista pelaamista talvikuukausina ulkona, tarvitaan korvaavia olosuhteita. Tässä talviolosuhdekysymyksessä Turun seudun tilanne on ollut vuosikausia2, jopa vuosikymmeniä, suorastaan katastrofaalinen. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, eikä korvaavasta areenasta ole investointipäätöstä3.
Jalkapalloseuroille tuskallisten koronavuosien jälkeen lajin harrastajamäärät ovat kohonneet Turussa ennätyksellisesti yli 5000 harrastajan, joten tilanpuute on todellinen ja krooninen. Ongelmaa ei ole auttanut alueen kahden yksityisen ylipainehallin romahtaminen lumentulon seurauksena. Turun seudun kolmas yksityinen jalkapallohalli Poropuistossa romahti viime talvina niin säännöllisesti, että hallin käyttö lopetettiin kokonaan.
Tällä viikolla Turun jalkapalloväki kokoontui jälleen kerran Veritas Stadionille keskustelemaan lajin tilasta kaupungissa. Paikalla oli kymmenkunta seuraa, liikuntatoimen johtoa sekä Palloliiton edustusta aluepäälliköstä valtakunnan tasolla toimivaan pääsihteeriin.
Talviolosuhdevaje ja epätietoisuus Impivaaran korvaavasta hallikapasiteetista hallitsi seurapalaverin keskustelua, mutta jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.
Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.
”Jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.”
Turussa ei välttämättä päättäjätasolla ymmärretä, kuinka monipuolinen, hyvin erilaisia harrastus- ja väestöryhmiä palvele liikuntakeskus Impivaaran jalkapallohalli on. Jalkapallon ohella hallia käyttävät mm. amerikkalaisen jalkapallon, pesäpallon, lacrossen, rugbyn harrastajat sekä erilaiset muut ryhmät. Oheiset kuvat Turun Eid Al-Fitr juhlasta vuodelta 20164.
Talvikauden asteittain taittuessa kohti kevättä Turussa voidaan kuitenkin iloita kaupungin oman jalkapalloylpeyden otteista Reininlaakson karnevaali- ja jalkapalloalueella. Runosmäen Lukas Hradecky ei ole vain Huuhkajien kapteeni vaan kipparoi myös Bundesliigaa ilman tappioita johtavaa Bayer 04 Leverkusenia.
”Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.”
Turun tapaan myös lääketehdaskaupunkina tunnettu Leverkusen luokiteltaneen Saksassa osavaltionsa pienempien suurkaupunkien joukkoon ja koko maan mittakaavassa n. 165 000 asukkaan Leverkusen on suunnilleen 50. sijalla saksalaisten kaupunkien väkilukulistalla.
Kun kevään edetessä voimme seurata Leverkusenin jalkapallohuumaa Keski-Euroopassa katsomoja huudattavan Luke Hradeckyn välityksellä, ehkä oivallamme millaisia mahdollisuuksia ja elämyksiä kuningas jalkapallo pystyy tarjoamaan myös Suomen Turussa. Edellyttäen että turkulainen jalkapalloväki, pormestaristo ja muut avainpäättäjät löytävät toisensa lajin edellyttämien olosuhteiden kehittämistyössä. Impivaaran liikuntakeskukseen kohoava Lukas Hradecky Areena olisi luonnollinen jatkumo tälle kaupunkikehittämistyölle7.
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina profiloituva maan vanhin kaupunki panostaa kulttuuri-investointeihin. Taiteen talo, Musiikkitalo sekä Historian ja tulevaisuuden museo ovat kaupungin Kulttuurilupauksen ja kulttuurin kärkihankkeen kovaa investointiydintä. Samaan aikaan kuitenkin Turun keskeiset liikuntakeskukset ovat elinkaarensa päässä. “Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Unohtamatta huolestuttavaa väestön ikääntymistä, liikkumattomuutta ja kasvavia kotouttamisen haasteita.
Turku kasvaa vauhdilla ja kaupunkia kehitetään kunnianhimoisesti. On kuitenkin syytä huomioida, että “Turun väestönkasvu syntyy täysin muualta muuttavista ja maahanmuutosta, sillä kaupungin luonnollinen väestönkasvu on negatiivista. Vuonna 2022 Turun väkiluku kasvoi 2763 hengellä, josta 43 prosenttia tuli kotimaasta ja 57 prosenttia ulkomailta. Määrällisesti eniten muuttajia Turkuun muualta Suomesta tuli Salosta, Raumalta, Uudestakaupungista, Oulusta ja Porista.”1.
“Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä.”
Samaan aikaan siis Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.
”Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.”
Turku investoi taiteeseen, kulttuuriin ja kiskoihin, mutta ulkoistaa urheilun ja liikuntapaikat?
Kulttuuri on monimerkityksellinen, jopa kiistanalainen käsite. Kun puhutaan kulttuurista osana kaupunkikehittämistä ja kuntataloutta, lienee perusteltua käyttää sanan määrittelyssä opetushallinnon käyttämää laajaa kuvausta.
“Kulttuurin käsitettä käytetään yhtäältä laajassa merkityksessä tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”2
”Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”
“Kulttuurilupaus: Taiteen ja kulttuurin aika! on ohjaava näkymä kulttuurin kehittämiseen Turussa. Se sisältää tavoitteen kaupungista, jossa tilat ja rakenteet mahdollistavat taiteen ja kulttuurin monipuolisen, rajoista vapaan tarjonnan sekä kaupunkilaisten laajat osallistumismahdollisuudet.”3
Turun kaupungin keväällä 2022 antama kulttuurilupaus on ehdottoman tervetullut panostus edistämään turkulaisten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä kaupungin yleistä vetovoimaisuutta, mutta etenkin koska kaupungin keskeiset liikuntakeskukset Impivaaran jalkapallo- ja jäähalleista Kupittaan urheiluhalliin ovat elinkaarensa lopussa, olisi välttämätöntä että Turun kulttuurilupaus kattaisi myös liikuntakulttuurin sekä kymmenille urheiluseuroille ja kymmenille tuhansille turkulaisille korvaamattomien liikuntapaikkojen ajanmukaistamisen.
Vielä vuonna 2016 laaditussa Turun liikuntapaikkasuunnitelmassa liikuntapaikkauudistuksen rungoksi linjataan Kupittaan, Urheilupuiston ja Impivaaran muodostama liikuntakeskusten kärkikolmio:
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”4
Kuitenkin viime vuosina uudet, liikuntapalveluiden ulkoistamisen tuulet ovat hämmentäneet turkulaista liikuntaväkeä. Kun TS:n Turun historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvioima urheilupäätös jäi koronakriisin, soteuudistuksen ja pormestarivaalien varjoon, panostus liikuntakeskusten kärkikolmioon on kabineteissa hioitunut monimutkaiseen ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan yhdistelmään harrastekorttia ja yksityisvetoisesta Artukaisten liikuntakeskusvisioita.
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.”
Etenkin poliittinen linjaus korvata alimittainen ja elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran kunnallinen jalkapallohalli Artukaisten yksityiselle hankkeella on herättänyt suurta huolta jalkapallo- ja muunkin liikuntaväen piirissä. Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät. Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.
”Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät.”
“Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”5.
”Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.”
Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja
Tänä talvena Turkufutiksen olosuhdevaje lienee pahempi kuin koskaan. Harrastajamäärät ovat kohonneet koronakriisivuosista, mutta alueen kaksi yksityistä kuplahallia – Lähi-Tapiola areenat Impivaarassa ja Raisiossa – ovat repeytymien takia poissa käytöstä ja viime vuosina joka talvena romahtanut Poropuiston niin ikään yksityinen halli on kokonaan poissa pelistä.
Eli seurat ovat kaupungin toivomusten mukaan panostaneet yksityisiin ylipainehalleihin, mutta käytännön tasolla lopputuloksena on ollut harrastuskustannusten voimakas kasvu ja tästä huolimatta harrastusvuorojen laajamittainen peruuntuminen.
Ei siis ihme, että laji-ihmisten keskuudessa jo vuosia jatkunut turhautuminen leviää laajemmin etenkin lapsiperheissä ja vihdoin myös Turun päätöksentekokoneistossa. Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”. Arkadianmäelle siirtynyt entinen ammattilaispelaaja korostaa, että kysymys on yksinkertaisesti arvovalinnoista – siitä mitä koetaan tärkeäksi ja mikä ei. Valtuutettu päättää kirjoituksensa ajatusleikkiin, kysyen, kuka jalkapallohallin rakentamista vastustaisi, jos kaupunki nyt päättäisi tuoda päätöksentekoon uuden julkisesti rakennetun jalkapallohallin? Eivät seurat, eivät päättäjät, eivät koulut, eivätkä päiväkodit tai muutkaan sen käyttäjät, vastaa sama valtuutettu.
Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”
Koska Turun liikuntapaikkauudistus on merkitykseltään massiivinen niin kaupungin vetovoimaisuudelle kuin turkulaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, tämäkin teksti päättyy ajatusleikkiin, jonka tavoitteena ei tietenkään ole luoda vastakkainasettelua eri kulttuuri- tai harrastusmuotojen välillä. Sen sijaan se toivottavasti muistuttaa matalan kynnyksen liikuntakulttuurin ja liiikuntapaikkojen yhteiskunnallisesta arvosta ja yhteisöllisyyttä edistävästä voimasta.
Turun tuoreet tilastot kaupungin liikuntapaikkojen ja -palvelujen kävijämääristä kiistatta tukevat julkisten liikuntapaikkojen merkitystä turkulaisten liikunnan tukijalkana8. Vuonna 2023 Turun kaupungin liikuntapaikkojen kävijämäärät nousivat 1 536 409 käyntiin, mikä tarkoittaa 18 prosentin kasvua edellisestä vuodesta.
Impivaaran liikuntakeskuksen vetovoima on kiistaton. Impivaaran uimahallissa ja sen kuntosaleissa tilastoitiin 565 575 asiakaskäyntiä (2022: 480 913). Impivaaran jäähallin kahdessa kaukalossa luisteltiin 108 695 kertaa (2022: 97 286) ja Impivaaran jalkapallohallin kävijämäärä palautui koronarajoitusten raettua alimittaisen areenan maksimikapasiteettiin eli noin 80 000 kävijään. Vuoden 2023 tarkka luku on 79 565 (2022: 40 998), mikä tarjoaa mielenkiintoisen vertailun toiseen elinkaarensa lopussa olevaan kulttuurilaitokseen. Musiikkitalo Fuugan tulevaisuudessa korvaamassa Aninkaisten Konserttitalossa vieraili TFO:n tilastojen mukaan lähes 71 200 kävijää9.
”Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja”
Ajatusleikki: Musiikkitalo Fuuga & Impivaaran Hradecky Areena isännöivät Turku 800 tapahtumia vuonna 2029
Ajankohtaisena ajatusleikkinä tämä liikuntakulttuurin lobbaus päättyykin tuoreeseen Turun kaupungin tiedotteeseen Musiikkitalo Fuugan peruskiven muuraustilaisuudesta. Tavoitteeltaan ajatuksia herättävässä, hitusen provosoivassa tiedotteen uudessa tulkinnassa sanat Musiikkitalo Fuuga ja kulttuuri ovat korvattu sanoilla Impivaaran jalkapallohalli ja liikuntakulttuuri.
Kirjoituksessa nähdään suuri arvo Turun kaupungin kulttuurilupaukselle, mutta rinnastus pyrkii herättämään kulttuurikeskustelun kattamaan myös liikuntakulttuurin sekä turkulaisten liikkumiselle ja hyvinvoinnille välttämättömät liikuntapaikkainvestoinnit. Lukuisia lajeja ja laajoja käyttäjäryhmiä palveleva jalkapallohalli edistää pitkälti samoja tavoitteita kuin hieman mahtipontisempi musiikkitalo.
Turun kaupunki markkinoi itseään ja haluaa profiloitua eurooppalaisena kulttuurikaupunkina. Hyvä niin, Suomen vanhimmalla kaupungilla ja suomalaisen kulttuurin kehdolla on pitkät juuret Itämeren alueen keskuksena ja porttina manner-Eurooppaan.
Klassisen musiikin tai tulevan musiikkitalon naapurien edustamien teatteri- ja kuvataiteiden sekä muun ”korkeakulttuurin” ohella elävistä eurooppalaisista kulttuurikaupungeista löytyy myös muunlaista kaupunkikulttuuria. Yhtä keskeistä eurooppalaista urbaania kulttuurimuotoa kutsutaan urheilussa kuningaslajiksi. Miljoonat eurooppalaiset, ja tuhannet suomalaiset, puhumattakaan muiden mantereiden jalkapallofaneista, seuraavat vuoden ympäri Euroopan ammattilaisliigoja, Mestareiden liigaa sekä Euroopan jalkapalloliiton muita omia kilpailuja.
Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.
”Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.”
Turun uuden jalkapallohalli Hradecky Areenan (musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin tiistaina 16. tammikuuta. Turku on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja. Jalkapallohalli (Musiikkitalo) on niistä tähän asti merkittävin. Talo valmistuu vuonna 2026.
Turun pormestari Minna Arve korostaa, että Turun liikuntakulttuuri-investoinnit ovat kansallisestikin poikkeuksellisen merkittäviä. Ne vahvistavat Turun elinvoimaisuutta ja ovat myös panostuksia turkulaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Kaupunkina olemme tehneet ja tulemme lähivuosien aikana tekemään mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja, joista yksi keskeisimmistä on tämä upea Impivaaran jalkapallohalli (musiikkitalo Fuuga). Me investoimme mittavasti liikuntakulttuuriin, koska me uskomme sen potentiaaliin luoda laajempaa toimeliaisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia turkulaisille ja Turkuun. Kyse on lopulta siitä, että liikuntakulttuuri ei ole vain hyvien aikojen luksusta, vaan se on hyvien aikojen luoja. Siksi Turku panostaa liikuntakulttuuriin nyt ja tulevaisuudessa, painottaa pormestari Arve.
Fuugan muuraustilaisuudessa jalkapallohallin (musiikkitalon) peruskirjan luki Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Petra Peltonen. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä muun muassa peruskiven muurauspäivän sanomalehtiä, Suomessa käytössä olevat eurokolikot sekä Turun filharmonisen orkesterin kevään 2024 kausiesite ja orkesterin uusin cd-levy.
LiikuntaKulttuuriin sijoittaminen kannattaa
Turku haluaa varmistaa paikkansa kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa ja edistää nousuaan varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi. Uudet liikuntakeskukset (kulttuurilaitokset), kuten Hradecky Areena (musiikkitalo Fuuga), tukevat jo olemassa olevaa luovan talouden yritystoimintaa sekä mahdollistavat myös kokonaan uuden toiminnan.
– Turussa on ymmärretty liikuntakulttuurin voima. Monipuolisesti liikuntatapahtumille (kulttuuritapahtumille) tilat tarjoava Hradecky Areena (Fuuga) on erinomainen esimerkki investoinnista, joka kasvattaa alueellista elinvoimaa. Ennen kaikkea uuden jalkapallohallin (musiikkitalon) rakentaminen viestii siitä, että uskomme edelleen liikunnan (taiteen) voimaan tuoda ihmisiä yhteen ja luoda toivoa, sanoo peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala…
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.
Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?
Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.
Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.
Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.
Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).
Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.
Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.
Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria
Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.
Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.
Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.
Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.
Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).
Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/
Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.
Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.
Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.
Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.
Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.
Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.
Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.
kuva: Mette Frank Sorensen
Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?
Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.
Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.
Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.
Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.
Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.
Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.
Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.
Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.
Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.
Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.
Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.
Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.
Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.
Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.
Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.
Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.
Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)
Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.
Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.
Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.
28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.
Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?
Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.
Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.
Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?
Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.
Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.
Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.
Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?
Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/
*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.
Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.
Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].
Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.
Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].
Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.
Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.
Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.
Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].
Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:
Kulttuurin kärkihanke
Osaamisen kärkihanke
Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)
Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.
Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].
Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].
Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen
Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”
Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.
Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.
Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.
On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.
Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.
Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.
Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Impivaara Vs Artukainen
Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].
”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”
Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].
Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.
Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?
Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.
Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.
Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.
On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.
Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.
Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.
Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.
Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.
Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.
Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.
