Turkulaisten kaupunginosayhdistysten keväällä 2023 järjestämä kaupunkikehitysseminaari1 sai toukokuussa 2024 jatkoa, kun johtavat kaupunkiprofessorit Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi palasivat Turkuun esittelemään tutkimusaineistoaan sekä kannustamaan asukkaita ja päättäjiä uudistamaan suomalaista kaupunkisuunnittelua.
Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara saapui seminaariin Pariisista, missä terveys ja hyvinvointi kaupungeissa oli keskeisesti kansainvälisen seminaarin asialistalla. Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia.
”Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia. Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. ”
Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. Toisaalta professori näki nyt vallitsevan etsikkoajan, jolloin tulisi edistää moninaisuutta, erilaisuutta ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia.
– Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.
”Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.”
Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen. Hän muistutti 60-luvulla alkaneen Ruotsiin muuton käynnistäneen suomalaisen kaupungistumiskehityksen. Muuttovirta vei tuolloisesta noin 100 000 suomalaisen ikäluokasta jopa 10%. Viime vuonna Suomen väkiluku kasvoi 40 588 hengellä. Kun syntyneitä oli 17 786 vähemmän kuin kuolleita, on syytä huomioida että maamme väestönkasvua ylläpitää muuttovoitto ulkomailta. Lisäksi suomalaisten ikääntyminen on ollut koko 2000-luvun hollantilaisten ohella Japanin jälkeen maailman nopeinta. Ja väestöhaastetta lisää ennätysalhaiseksi pudonnut syntyvyys. Vuonna 2022 Suomessa syntyi vain 45 186 lasta.
”Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen.”
Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.
”Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.”
Sote-uudistuksen jälkeen kuntien keskeiseksi tehtäväksi on jäänyt edistää alueensa elinvoimaa. Vaattovaaran mukaan ”elinvoima” näyttäytyy tällä hetkellä ”tyhjänä käsitteenä”, joka tarkoittaa kaikkea ja ei mitään. Vaarana on, että puhe elinvoimasta liukuu populistisen politiikan välineeksi. On niin virkamiesten, poliitikkojen kuin asukkaiden näkökulmasta ongelma, jollei elinvoimaa saada kortteleihin, koteihin, kaduille – sinne missä sitä tarvitaan.
Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.
”Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.”
Vaikka asukkaiden toiveet eivät ole muuttuneet, viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja. Tutkijat puhuvat paluusta hellahuoneisiin.
”Viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja.”
Professori Anssi Joutsiniemi aloitti esityksensä vastuullisuuden ja tilivelvollisuuden (accountability) vaikealla valinnalla. Eli katsommeko tilannetta siitä lähtökohdasta, että ne toimijat joilla on valta, toimivat oman mandaattinsa mukaisesti vai edellytetäänkö että lopputulos on kaikkia tyydyttävä?
Joutsiniemi puhui myös suomalaisessa kaupunkikehityksessä vallalla olevasta kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Tutkija nosti esiin Helsingin kantakaupungin ja esikaupungin alati muuttuvan suhteen. Kantakaupunki hallitsee keskustelua kaupunkikehityksessä, mutta keskustelu ei juurikaan kosketa suurta enemmistöä tavallisista helsinkiläisistä. Valtaosa Helsingistä on samanlaista esikaupunkia kuin Espoo ja Vantaa.
Pitääkö olla huolissaan kantakaupungin kehityksestä vai pitääkö olla huolissaan siitä, missä se kehitys todellisuudessa tapahtuu?
”Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?”
Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?
Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija avasi esityksessään myös joukkoliikennekehityksen alati muuttuvaa problematiikkaa. Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä. Muutos on niin huikeaa, että lähimarketiin autolla ajaminen on kannattavampi vaihtoehto kuin pitkä joukkoliikennematka kaupungin laidalta. Ja mikäli sähköautoilijan kyydissä on puoliso tai lapsi, liikutaan yhtä ympäristöystävällisesti kuin valittaessa tehokas raideliikenne kaupunkimaisessa ympäristössä. Erot ovat hyvin pieniä. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kaupungin keskustaan tarvita tai haluta autoja. Olennaista on, missä osaa kaupunkia liikutaan. Kaupungin reunalla asuvan tarpeet ovat toisenlaiset kuin ydinkeskustassa asuvan.
”Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä.
Apulaispormestari Elina Rantanen esitti seminaarissa Turun kaupungin kommenttipuheenvuoron ja muistutti historiallisen Portsan puutaloalueen poikkeuksellisen tiiviistä asumisesta. Vihreitä edustava poliitikko toivoikin uudenlaisen tiiviin ja matalan rakentamisen palaavan keskusteluun vaihtoehtona kaupunkikehitystä hallinneelle pienten asuntojen kerrostalorakentamiselle. Rantanen toivoi myös julkista keskustelua kauneudesta kaupungissa. Uuden ja vanhan yhteen sovittaminen kaupungistaan ylpeitä asukkaita huomioiden onkin erityisen haastavaa maan vanhimmassa kaupungissa.
”Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.”
Seminaarissa käytiin aktiivista keskustelua etenkin vastuullisuus- ja markkinointipuheista. Yleisön ehkäpä hartain toive oli saada asukkaiden ääni kuuluviin jo kaavoitus- ja kehittämisprosessien alkuvaiheissa. Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.
Kuntoportaat Kalmasvuorelle ja Pansioon, laavuja lähiluontoon, uimahyppytorni Hirvensaloon, lasten harrastusohjausta, useita ulkoliikuntosaleja, uusi skeittipaikka, parkour- ja frisbeegolf-rataa, taidetta, tapahtumia sekä turvallisuutta teille ja kaduille…
Paljon ehdotuksia jo toteutettu tai toteutumassa, nyt on uusien asukasideoiden aika!
Osallistuva budjetointi on kansainvälisestikin varsin tuore tapa edistää kansalaisaktiivisuutta ja kaupunginosakehitystä. Itämeren alueella asukkaita osallistavaa budjetointia on toteutettu hyvällä menestyksellä jo runsaan vuosikymmen mm. Turun ystävyyskaupungissa Gdanskissa, missä suoran lentoyhteyden kautta turkulaisille tutuksi tullut kulttuurikaupunki on kanavoinut vuosittain miljoonia euroja asukkaiden valmistelemiin paikallishankkeisiin, joilla on rakennettu uusia lähiliikunta- ja leikkipaikkoja, kunnostettu kevyen liikenteen väyliä sekä lisätty asukkaiden viihtyvyyttä kaupunginosien kohtaamispaikoilla ja paikallispalveluilla1.
Suomessa Helsinki on ollut edelläkävijä kannustamaan kaupunkilaisia kehittämään asuinalueitaan ja pääkaupungin erikoisvahvuutena on ollut muutaman vuoden takainen päätös palkata seitsemän alueellista stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja valmistelemaan asukkaiden sekä järjestöjen ehdotusaihioita konkreettisiksi paikallishankkeiksi.
Turussa Asukasbudjetointi otettiin käyttöön vuonna 2020, jolloin reilut 3000 turkulaista äänesti 239 ehdotuksesta. Toteutukseen eteni lopulta 52 hanketta ja rahaa oli käytössä miljoona euroa.
Kalmasvuoren kuntoportaat toteutettiin Turun ensimmäisen Asukasbudjettikauden äänestyksen tuloksena. Portaat vihittiin käyttöön Länsi-Turun kaupunginosaviikolla toukokuussa 2023.
Toisella kaudella (2021-23) määraraha kolmikertaistui kolmeen miljoonaan ja ehdotuksia tehtiin 440. Budjettikauden teemana oli lasten ja nuorten hyvinvointi. Äänestyksessä suosituimmat ehdotukset olivat Lasten liikunnan ihmemaa -toiminnan laajentaminen kesäkaudelle (544 ääntä) ja kaikki yhdeksän suuraluetta kattavan lastenteatterin kiertue päiväkoteihin ja kouluihin (408 ääntä). Yhteensä 89 ehdotusta hyväksyttiin toteutettavaksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
Lokakuussa käynnistyi Turun kolmas Asukasbudjetti-kierros. Ehdotuksen voi tehdä yksittäinen henkilö, ryhmä tai yhdistys ja ehdotukset toimitetaan sähköisesti Turun kaupungin asukasbudjetti.turku.fi -sivuston kautta.
Tällä Asukasbudjettikierroksella ei ole erityistä teemaa. Ehdotus voi kohdentua mihin tahansa ikäryhmään lapsista ikäihmisiin. Ehdottaa voi esimerkiksi harrasteryhmää, kurssia tai tempausta. Ehdotusten tulee kuitenkin täyttää Asukasbudjetin kriteerit:
“Kriteereissä määritellään, että ehdotusten tulee koskea kaupungin toimivallan alaista toimintaa. Niissä edellytetään myös, että Asukasbudjetilla rahoitetaan konkreettista toimintaa, ei pelkkien suunnitelmien tekoa eikä pysyvän henkilöstön palkkausta. Asukasbudjetista ei myöskään rahoiteta kohteita, joille on jo varattu määrärahat kaupungin talousarviossa.”
Toteutettavia ideoita voi ehdottaa kaikille yhdeksälle suuralueelle. Lisäksi kategoriana on koko Turku, jos toiminnan ajatellaan tapahtuvan usealla alueella.
Ehdotusaika umpeutuu 30.11.23, joten pidä kiirettä!
Ehdotusjakson jälkeen ideoista kehitetään yhdessä kriteerien mukaisia suunnitelömia. Kaikille avoimet yhteiskehittämistilaisuudet järjestetään 1.1.-31.3.2024.
Asukasbudjettiäänestys avataan huhtikuussa 2024. Kaikki 13 vuotta vuonna 2024 täyttävät ja sitä vanhemmat turkulaiset voivat äänestää suunnitelmista 1.-30.4.2024.
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.
Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.
Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.
Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä
Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.
Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.
Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.
Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.
Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta. Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto. ”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”. Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.
Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus,jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”
Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.
Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.
Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)
Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.
Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.
Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.
Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.
Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.
• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.” • ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”
Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?
Suomalaisuuden juuret löytyvät Lounais-Suomen, varsinaisen Suomen, sydänmailta. Ne liittyvät kiinteästi Itämeren alueen kirjaviin valtasuhteisiin. Itämeren rantoja ja asutusta on eri aikakausina hallinneet ja muokanneet idän, lännen ja eteläisemmänkin Euroopan valtaapitävät.
Kaarinassa, Piikkiönlahden niemennokassa sijaitseva Kuusiston linna oli aikoinaan Suomen piispojen hallintopaikka. Museolähteiden mukaan linnan rakennustyöt aloitettiin mahdollisesti jo 1200-luvun lopulla.
”Piispojen velvollisuuksiin kuului piispanpöydän eli piispan virkaan liittyvän varallisuuden ylläpito ja kartuttaminen, mikä edellytti puolustettavissa olevaa tukikohtaa. Siksi linna rakennettiin saarelle. Linnaan kerättiin todennäköisesti myös piispan veroina ja lampuotimaksuina saamia tavaroita. Linna monine alustalaisineen muistutti mannereurooppalaisia feodaalilinnoja; piispa oli linnanherra, ja linnaa isännöi varusväen päällikkönä ollut linnanvouti.” (luontoon.fi/kuusisto/historia#rakennettiin)
Tietoja piispojen läsnäolosta Kuusistossa on saatavilla vuodesta 1295 lähtien, jolloin piispa Maunu I päiväsi kirjeensä Kuusistossa. Ruskolla syntynyt, Turun piispana vuosina 1291-1308 toiminut Maunu I oli ensimmäinen tähän korkeaan virkaan kohonnut suomalainen mies. Hänen piispankaudella piispanistuin siirrettiin Koroisista Unikankareelle. Maunun aikana tuomiokirkko vihittiin vuonna 1300 ja hän oli myös ensimmäinen piispa, joka on haudattu tuomiokirkkoon.
Linnoituksen rakennusmateriaali vaihtui puusta kiveen 1300-luvun alkuvuosina ja kiviaines koottiin Kuusistosta sekä läheisiltä Kappelinmäeltä ja Myllykalliolta. 1400-luvulla mereen rakennettu paalutus paljastui vasta vuonna 1992, jolloin merivesi oli pitkään poikkeuksellisen matalalla.
Maunu II Tavastin piispan aikaa (1412-1450) pidetään Kuusiston linnan loistokautena. Mynämäellä syntynyt Maunu kouluttautui Prahan yliopistossa ja edisti menestyksekkäällä anekaupalla mm. tuomiokirkon, katedraalikoulun ja Mynämäen kirkon kehittämistä. Kuusiston piispanlinna varustettiin kaupan sekä puolustuksen tukikohdaksi, jolla oli suuri taloudellinen ja valtapoliittinen merkitys.
1500-luvun alkuvuosina linna oli laajimmillaan, mutta Tanskan ja Ruotsin kuningashuoneiden keskinäinen valtataistelu alkoi heijastua myös Suomeen.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta katolisen kirkon kulta-ajan päättymisestä Suomessa. Vuosina 1510-1522 piispana toiminut Arvid Kurki tuki Kristian II:sta vastaan valtataistelua käynyttä Sten Sturea ja vältti vuoden 1520 Tukholman verilöylyn, mutta menehtyi vuonna 1522 aluksen uppoamisessa paetessaan tanskalaisten hyökkäystä Närpiöstä Ruotsin Öregrundiin.
Kuusiston tanskalaisaika jäi lyhyeksi. Tukholman verilöylyn seurauksena käynnistynyt kansannousu toi Ruotsissa valtaan Gustav Eriksson-nimisen aatelismiehen, jonka isä ja useita lähiomaisia mestattiin syksyllä 1520 Tukholman Suurtorilla.
Runsaat 500 vuotta sitten tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat jättäneet merkittävät jäljet Pohjanlahden molemmille puolille. Lyypekin hansakauppiaiden tuella tanskalaiset kukistanut Gustav Eriksson kruunattiin kesällä 1523 kuningas Kustaa Vaasaksi.
Kalmarin unionin yli satavuotinen aika päättyi ja alkoi Vaasa-suvun valtakausi. Kuningas Kustaan ajamiin moniin muutoksiin kuului mm. uskonpuhdistus, Lyypekin hansakauppiaiden erioikeuksien poisto ja vallan keskittäminen perintökuninkuuteen siirtymällä.
Vähäisiksi eivät jääneet Vaasan vaikutukset valtakunnan ”Itämaillakaan”. Kuninkaan pojat aloittivat vuosikymmeniä kestävän sisällissotaisan valtataistelun ruhtinaskuntien kontrollista. Eerikin ja Juhanan veljessota liittyy olennaisesti etenkin Suomen Turun historiaan. Vuonna 1550 isä Vaasa ehti perustaa Helsingin ja määräsi mm. Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvarit siirtymään Vantaanjoen suulle perustettuun kyläpahaseen.
Ja kohtalokkaaksi kävi Kustaa Vaasan vaikutus myös Kuusiston piispanlinnalle. Vaasa valtasi linnan tanskalaisilta vuonna 1523. Osana uskonpuhdistusta piispojen poliittinen ja sotilaallinen valta murrettiin ja taloudelliset erioikeudet poistettiin. Vuonna 1528 Kustaa Vaasa antoi käskyn purkaa linna.
Kuusisto vaipui vuosisatojen hiljaiseloon ja linnan kiviainesta käytettiin mm. Turun linnan ja Piikkiön kirkon rakentamiseen.
1870-luvulla Ruususen unta nukkunut rauniolinna alkoi herättää tutkijoiden kiinnostusta. Museoviraston vuonna 1985 aloittama korjaustyö on paljastanut paljon uutta kulttuurihistoriallisesti merkittävästä linnasta ja Kuusistosta on tullut yksi Suomen arvokkaimmista keskiajan arkeologian tutkimuskohteista.
Kuusiston piispanlinnan rauniot vuonna 1941 (kuva: Matti Poutvaara) ja 1938 (Pietinen), Museovirasto
Viime vuosikymmenien aikana Kuusiston piispanlinnasta on kehittynyt yhä merkittävämpi vierailu- ja ulkoilukohde. Vuodesta 2012 lähtien raunioilla pystyy liikkumaan myös pyörätuolilla. Portaita sekä kaiteita on lisätty ja piknik-puitteita on parannettu.
Vuosikymmen sitten raunioiden pohjoispuolella sijaitseva venelaituri uusittiin Kaarinan kaupungin ja Museoviraston yhteistyöllä. Kulttuurikuntoilua ja lähiluonnossa liikkumista tukee myös raunioilta läheiselle luonnonsuojelualueelle johtava Kappelinmäen luontopolku. Vuonna 2021 valtion suojelualueita hallinnoiva Metsähallitus rekisteröi Kuusiston piispanlinnan raunioilla 27 000 kävijää.
Piispanlinnan raunioille pääsee myös meritse uutta venelaituria käyttäen. Ilmakuva vuodelta 1999. Lentokuva Hannu Vallas, Museovirasto.
Kaarinalainen Markku Pohjola on julkaissut vuonna 2021 linnasta tarkan tietokonemallinnuksen. Mallinnuksessa linnan tilat on sisustettu 1500-luvun asuun. Ohjelmistosuunnittelija Pohjola on tehnyt piispanlinnasta myös elokuvan Custu Castrum 1522. (https://yle.fi/uutiset/3-11850120)
Kesäkaudella 2022 (15.6.-18.8.) vierailijoita palvelee Piispanlinnan VR-kahvila. Kahvila toimii vuosina 1903-1904 rakennetussa vahtituvassa. VR-lasien välityksellä vieraat voivat tehdä virtuaalimatkan linnan loistoaikoihin. Vahtituvan yläkerrasta löytyy myös näyttelyt keskiaikaisista hyötykasveista sekä Arvid Kurjen elämästä. (https://kaarina.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/kuusiston-linnanrauniot)
Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.
Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.
Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.
Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.
Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.
Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.
Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.
Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.
Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.
Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.
”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella.
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”, ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i]
Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.
Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.
Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.
Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.
Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.
Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.
Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.
Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.
Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.
Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia
Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.
Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.
”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]
Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.
Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.
Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.
Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].
Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.
Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.
Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)
Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].
Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.
Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?
Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.
Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.
Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].
Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.
Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21
”Turku haluaa olla yksi maailman parhaista ilmastokaupungeista.”
Kuitenkin kaupungilla ei näytä olevan ongelmaa uhrata Itsenäisyydenaukion ja Kupittaan siirtolapuutarhan kaltaisia keskusta-alueen kaupunkiluontoa ja kulttuurihistoriaa huokuvia viherkeitaita täydennysrakentamisen tieltä.
”Turun kaupunkiympäristölautakunta saa tiistaina 7.12. eteensä vuosi sitten uuteen valmisteluun palauttamansa yleiskaava 2029 -esityksen. Kupittaan puutarha on uudessakin versiossa merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja osittain kaikille avoimeksi virkistysalueeksi. Keskustatoiminnot voisivat suomeksi tarkoittaa esimerkiksi kerrostaloja. Yleiskaavainsinööri Andrei Panschin vahvistaa, että merkintä tarkoittaisi, että tilaa ei jäisi enää siirtolapuutarhalle.”[i]
On ymmärrettävää, että kaupungit globaalissa kilpailussa pyrkivät ylläpitämään elinvoimaisuutta ja edistämään vetovoimaisuutta asuntotuotannolla sekä elinkeinoelämää, uusia asukkaita ja matkailijoita houkuttelevalla kaupunkisuunnittelulla. Mutta samalla kun vetovoimaisuutta ruokitaan yhä tiiviimmällä asumisella, rohkealla, mutta riskialttiilla vau-arkkitehtuurilla ja uhraamalla yhä harvinaisemmaksi käyvää kaupunkiluontoa, tuntuu siltä, että päättäjät eivät ole täysin ymmärtäneet viime vuosien dramaattisia yhteiskunnallisia muutoksia.
Maamme väestö ei vain ikäänny, vaan väestötutkijat puhuvat suorastaan väestötsunamista. Vuoteen 2035 mennessä monet kunnat menettävät jopa kolmasosan nuoristaan. Lasten ja työikäisen väestön määrä vähenee, iäkkäiden määrä nousee nopeasti. Lisäksi muuttoliike keskittää väestön muutamiin suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärille[ii].
Turun seutu kuuluu yhä pk-seudun ja Tampereen seudun ohella vetovoimaisimpiin muuttovoittoalueisiin, mutta on tärkeää huomioida, että muuttoliike on viime aikoina keskittynyt keskuskaupungin sijasta suosituimpiin kehyskuntiin. Turun seudulla suuri voittaja on ollut Kaarina, missä varjopuolena päiväkoteihin ei meinaa enää mahtua lapsia[iii].
Keväällä uutisoitiin, Turun muuttotappion kehyskuntiin kolminkertaistuneen viime vuonna. Turusta muutti kehyskuntiin 1 204 ihmistä enemmän kuin niistä muutti Turkuun. Turun muuttotappio kehyskuntiin on ollut keskimäärin 397 muuttajaa vuosittain vuosina 2015–19. On myös huomionarvoista, että vieraskielisten osuus Turun väestönlisäyksestä oli 55,8 prosenttia[iv]. Maahanmuuttajataustaisen väestön voimakas kasvu on luonnollisesti yhteiskunnallisesti ja myös poliittisesti monivaikutuksellinen, jopa arkaluontoinen kehityssuunta.
Toista vuotta yhteiskuntarakenteita kuormittanut koronapandemia mutkistaa sekin väestöennusteita ja kaupunkien kehittämisen suunnittelua. On vielä ennenaikaista arvioida koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta jo nyt on havaittu etenkin nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lisääntyneen merkittävästi. Lähiluonnolla taas on tutkimuksellisesti todettu olevan merkittäviä ihmisen hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, mikä varmasti osittain selittää suomalaisten korona-aikana voimakkaasti lisääntynyttä liikkumista ja ulkoilua lähiluonnossa.
Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020[v]:
• Etätyöskentelyyn siirtyminen ja arkirutiinien muutos toivat lisää aikaa ulkoiluun.
• Ulkoilupaikat keskittyvät Aurajoen lähistölle, keskustan puisto- ja urheilualueille sekä metsä- ja ulkoilualueille keskustan ulkopuolella. Suuri osa paikoista sijaitsee asemakaavoitettujen virkistysalueiden ja veden läheisyydessä.
• Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.
• Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.
• Koronakevään poikkeusolot vaikuttivat eri ihmisiin eri tavoin. Lisätutkimus ulkoilun edellytyksistä niiden kaupunkilaisten parissa, jotka rajoittivat sitä itse poikkeusolojen vuoksi, on tärkeää viheralueiden kehittämiseksi myös heidän tarpeisiinsa.
Kaupunkilaisten viihtyvyys ja arjen sujuvuus sekä laajat viheralueet ja luonnon monimuotoisuus ovat myös Ilmastokaupunki Turun kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden ytimessä[vi]
”Tavoitteena on, että saavuttaessaan hiilineutraaliuden vuonna 2029, Turku on ympäristönä viihtyisämpi ja terveellisempi paikka asua. Tällöin ympäristö- ja ilmastokriteerit huomioidaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Energia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja joukkoliikenne on toimivaa ja vähäpäästöistä. Tämän seurauksena kaupunki-ilma on puhdasta ja laajat viheralueet takaavat kaupunkilaisten viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden. Ilmastoratkaisut tekevät kaupunkilaisten arjesta sujuvaa.”
Kun Suomen Turku ja maailman muutkin kaupungit tuskailevat globaalin pandemian ohella mm. kaupungistumisen ja väestörakenteen muutosten, muuttoliikkeiden, erilaisten sosiaalisten ongelmien sekä sään ääri-ilmiöiden[vii] kanssa, ei liene liioiteltua arvioida olemassa olevan väestön viihtyvyyden sekä turvallisuuden ja näiden muodostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan kaupunkiluonnon olevan vähintään yhtä arvokkaita tekijöitä kaupunkisuunnittelussa kuin täydennysrakentaminen ja kunnianhimoiset vau-hankkeet.
Kupittaan siirtolapuutarha on arvokas osa maan ensimmäistä Kupittaan kaupunkipuistoa eikä hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa tulisi edes harkita vuonna 1934 perustetun vihreän keitaan lakkauttamista.
[i] Kupittaan puutarhalle esitetään loppua, Turun Sanomat, 3.12.21
[ii]https://yle.fi/uutiset/3-12160879 Lasten ja nuorten määrä laskee jopa ennakoitua rajummin – ”Tulossa on väestötsunami, joka läpäisee kaikki koulutusasteet”, sanoo kokenut aluetutkija, 1.11.21
