Kategoria: avoimet harjoitukset

Inter2 Ykköseen – iso askel Turkufutiksen pelaajapolulle

Vielä viime kaudella Kolmosta pelannut Inter2 pelasi lähes virheettömän kauden Kakkosessa ja pelaa kaudella 2025 Ykkösessä. Kunnianhimoisesti valmennettu reservijoukkue tukee yhä paremmin edustusjoukkueen toimintaa ja tarjoaa erinomaisen pelaajapolun sekä kehitysmahdollisuudet nuorille turkulaislupauksille. Ja Veikkausliiga-Ykkönen-kombinaatio todennäköisesti lisää myös kauempana kehityspolkua pohtivien nuorten lupausten kiinnostusta pelata Turussa.

Ei tarvitse aikamatkustaa TPS:n kulta-aikaan yli puolen vuosisadan taakse ymmärtääkseen Turkufutiksen viime vuosi(kymmeni)en tuskaa. Johtavia huuhkajapelaajia on toki Turusta noussut katkeamattomana ketjuna Lukas Hradeckyn johdolla, mutta yksi mestaruus (Inter 2008) Auran rannoilla puolessa vuosisadassa TPS:n viimeisen sarjavoiton (1975) jälkeen ei vain riitä elinvoimaisen jalkapallokaupungin meriittinä.

”Johtavia huuhkajapelaajia on toki Turusta noussut katkeamattomana ketjuna Lukas Hradeckyn johdolla, mutta yksi mestaruus (Inter 2008) Auran rannoilla puolessa vuosisadassa TPS:n viimeisen sarjavoiton (1975) jälkeen ei vain riitä elinvoimaisen jalkapallokaupungin meriittinä.”

Ja vuoden takainen Turun putoaminen sekä B- että A-juniorien SM-sarjoista viesti myös paikallisen pelaajapolun hauraudesta. Kun etenkin TPS on ollut vuosikymmenien ajan kestomenestyjä valtakunnallisissa juniorisarjoissa, merkkejä turkulaisen juniorimenestyksen hiipumisesta – ja pääkaupunkiseudun seurojen noususta  yhä dominoivampaan asemaan – oli nähtävissä jo huomattavasti ennen seura- ja junioritoimintaa kurittanutta koronapandemiaa1.

Syitä sukellukseen on varmasti monia ja niitä on luultavasti myös mietitty turkulaisseurojen kabineteissa. Toisin kuin lähes kaikissa muissa lajeissa, turkulaisessa jalkapallossa keskinäinen kilpailu etenkin perinteikkään Palloseuran ja vakavaraisemman Interin välillä on kovaa ja kuluttavaa2, ja keskinäisen nokittelun varjossa ainakin olosuhdeyhteistyö ja kuningaslajin lobbaus vahvassa jääkiekkokaupungissa on jäänyt vaatimattomaksi. Talviharjoittelun toteuttaminen 6000 lisenssipelaajalle 4½ kentällä on kohtuuton taakka turkulaisille seuroille, eikä epätietoisuus alimittaisen, elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran hallin korvaavasta olosuhteesta vähennä ongelmaa345.

Mutta vaikka Interin jääminen syksyn mestaruussarjan ulkopuolelle sekä Tepsin jämähtäminen JIPPOn taakse Ykkösliigassa varmasti koettelee turkulaisten uskoa kaupungin jalkapalloon, on kahden lippulaivajoukkueen alavireisen esiintymisen varjossa tehty poikkeuksellisen vahvaa kehitystyötä reservijoukkuetasolla.

Turkulaisessa jalkapallossa keskinäinen kilpailu etenkin perinteikkään Palloseuran ja vakavaraisemman Interin välillä on kovaa ja kuluttavaa2, ja keskinäisen nokittelun varjossa ainakin olosuhdeyhteistyö ja kuningaslajin lobbaus vahvassa jääkiekkokaupungissa on jäänyt vaatimattomaksi. Talviharjoittelun toteuttaminen 6000 lisenssipelaajalle 4½ kentällä on kohtuuton taakka turkulaisille seuroille, eikä epätietoisuus alimittaisen, elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran hallin korvaavasta olosuhteesta vähennä ongelmaa.345”

Olosuhdeongelmien varjossa Interin panostus reservijoukkuetoimintaan kantaa hedelmää

Kaudella 2023 Suomen Palloliitto julkaisi päätöksen keväällä 2024 voimaan tulevasta sarjajärjestelmäuudistuksesta, jonka myötä Veikkausliigan ja Ykkösen väliin perustetaan 10 joukkueen Ykkösliiga. Uudistus tarkoitti pelaajakehitysmielessä kuoliniskua alueelliselle Kolmoselle ja ”loi suurta painetta saada Kakkoseen kilpailukykyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.”10

Turun johtavat pääsarjaseurat Inter ja TPS valitsivat lähes päinvastaiset strategiat omien junioreidensa pelaajapoluille. TPS ajoi alas kaudella 2023 Kolmosessa pelanneen Akatemia-joukkueensa, mutta saman sarjan voittanut, ja Kakkoseen noussut Inter panosti reservitoimintaan ja palkkasi päätoimiseksi päävalmentajaksi AC Oulun liigajoukkueesta nousevan nuoren valmentajan Jussi-Pekka Savolaisen.

Inter2:n valmentajakaksikko Jussi-Pekka Savolainen (edessä) ja Kari Virtanen muodostavat monella tapaa ihanteellisen yhdistelmän uutta valmennustietämystä ja kunnianhimoa sekä kokemusta ja Turkufutiksen laajaa tuntemusta.

Interin reservijoukkueen valmennuksen sekä nuorten pelaajien tukena Kupittaan kenttien laidalla ja Veritas Stadionin tiloissa työskentelee päivittäin helposti tunnistettava jalkapallopersoona. Huoltaja Ville Törnqvist elää ja hengittää sinmustaa jalkapalloa.

”Turun johtavat pääsarjaseurat Inter ja TPS valitsivat lähes päinvastaiset strategiat omien junioreidensa pelaajapoluille. TPS ajoi alas kaudella 2023 Kolmosessa pelanneen Akatemia-joukkueensa, mutta saman sarjan voittanut, ja Kakkoseen noussut Inter panosti reservitoimintaan ja palkkasi päätoimiseksi päävalmentajaksi AC Oulun liigajoukkueesta nousevan nuoren valmentajan Jussi-Pekka Savolaisen.”

Inter2 vei syksyllä 2023 Olympiastadiolla Regions Cupin sekä voitti Kolmosen näytöstyyliin, joten joukkueella oli jo entuudestaan vahva runko Savolaiselle sekä valmennusryhmään talvella liittyneelle kokeneelle Kari ”Karo” Virtaselle11.

Savolaisen sekä Interin edustusjoukkueen päävalmentajaksi samoihin aikoihin palkatun Vesa Vasaran välinen yhteistyö on ollut alusta alkaen merkittävästi tiiviimpää kuin edustus-reservijoukkue-yhteistoiminta aiemmin ja useat reservijoukkueen pelaajat saivat arvokasta pelikokemusta alkuvuoden Liigacupissa, jonka Inter lopulta myös voitti. Reilut puolen tusinaa Inter2:n pelaajaa esiintyi tammi-maaliskuussa varsin onnistuneesti edustuksen Liigacup-ja harjoituspelikokoonpanoissa.

Ja kääntäen, edustusjoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat ovat tulleet ilmeisen hyvällä asenteella pelaamaan Kakkosen pelejä, ja näin edistämään mahdollisuuksiaan nousta pelaavaan rooliin myös Veikkausliigassa. 

”Edustusjoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat ovat tulleet ilmeisen hyvällä asenteella pelaamaan Kakkosen pelejä, ja näin edistämään mahdollisuuksiaan nousta pelaavaan rooliin myös Veikkausliigassa.” 

Niinpä näin jälkikäteen ajateltuna ei olekaan niin yllättävää, että Savolaisen ja Virtasen Inter 2 johti keväästä lähtien Kakkosen läntistä B Lohkoa ja joukkue eteni ylemmän jatkosarjan ylivoimaisena ja tappiottomana ykkösenä kahdeksan joukkueen Ykkösen karsintaan.

Karsinnan ensimmäisessä otteluparissa SJK Akatemia 2 oli Seinäjoella 3-1 parempi, mutta kauden aikana erityisesti hyökkäystehostaan tunnetuksi tullut turkulaisjoukkue mätti Veritaksella kuusi maalia ja eteni finaaliin Helsingin A Lohkon kakkosta Kiffeniä vastaan.

Finaalin ensimmäisessä osaottelussa Töölössä turkulaiset ottivat vahvan otteen jo toiseen perättäiseen sarjanousuun Thomas Lahdensuo (×2) ja Mikke Louhelan maaleilla. Ja kotoisella Kupittaalla ”Ressut” tyylittelivät 4-0 voiton ja nousu Ykköseen varmistui yhteismaalein 7-0.

Onko Inter2:lla edellytykset pärjätä, tai jopa menestyä vielä yhtä tasoa ylemmässä sarjassa?

Eurolopputurnauksen myötä päättyvällä kaudella 2024 voimaan astui suuri suomalaisen seurajalkapallon sarjajärjestelmäuudistus, jonka vaikutukset ovat vasta hahmottumassa ja maan johtavilla seuroilla on myös varsin erilaisia toimintatapoja akatemia- tai reservijoukkeilleen.

Kun Inter näyttää rakentavan omaa toimintamalliaan hieman SJK Akatemian tyyliin yhdistämällä kokemusta ja nuoruutta, maan pelaajamääriltään suurin seura Ilves lähti Interin kanssa samaan Kakkosen lohkoon huomattavasti nuoremmalla, melkeinpä B-juniorivoittoisella reservijoukkueella.

Onkin mielenkiintoista nähdä, millainen vaikutus päättyneellä kaudella samasta Kakkosen lohkosta Ykköseen nousseiden Inter2:n ja Tampere Unitedin menestyksellä on Turun ja Tampereen pelaajamarkkinoihin ja etenkin vahvan liigakauden pelanneeseen Ilvekseen.

Ja mikä vaikutus on ensi kertaa valtakunnallisena sarjana pelattavalla nuoremman B-juniori-ikäluokan P16 -sarjalla?

Lienee kiistatonta, että vuosikymmeniä valtakunnallisten juniorisarjojen ”kuninkuusluokkana” toiminut ASM-sarja on menettänyt merkitystään pysyvästi, mutta on jännittävää nähdä, missä suomalaissa seuroissa ja millä jalkapallopaikkakunnilla löydetään toimivin yhteistyörakenne uuden P16:n, BSM:n, reservijoukkueen ja edustusjoukkueen välillä. Turkufutiksen osalta lisäkiinnostusta pelaajapolun kehitykseen tuo valtakunnallisesti varsin hyvätasoinen 2009-ikäluokka, josta Inter ylsi äskettäin seurahistorian ensimmäiseen Kai Pahlman SM-turnauksen hopeaan sekä Turun Nappulaliigan ja TPS:n P16-sarjaa varten muodostama, niinikään historiallinen yhdistelmäjoukkue.

”On jännittävää nähdä, missä suomalaissa seuroissa ja millä jalkapallopaikkakunnilla löydetään toimivin yhteistyörakenne uuden P16:n, BSM:n, reservijoukkueen ja edustusjoukkueen välillä.”

Turulla näyttäisi olevan useamman vaikeamman vuoden jälkeen edellytyksiä haastaa tämän kauden kansallista kärkikolmikkoa KuPS-Ilves-HJK aiempaa selkeämmällä toimintastrategialla ja pelaajapolulla. Olettaen että turkulaisseurat löytävät yhteisen sävelen huolestuttavalle tasolle romahtaneiden talviharjoitteluolosuhteiden korjaamisen lobbauksessa.

Ja Interin reservijoukkueen nousujuhlien haastattelussa päävalmentaja J-P Savolaisen tiivistetty kuvaus joukkueestaan lupaa hyvää myös Turkufutiksen tulevaisuudelle.


Päävalmentajan sanoin ”sitoutunut, hyvin työtätekevä ja taitava joukkue” on sekoitus nuoruutta sekä kokemusta ja antanee hyvät edellytykset pelata Ykköstä, haastaa edustusjoukkuetta ja tarjota kehitysmahdollisuuksia nuorille turkulaislupauksille. Ja luultavasti muualtakin maasta ammattijalkapalloilijan uraa tavoitteleville Suomifutiksen lupauksille.

”Päävalmentajan sanoin ’sitoutunut, hyvin työtätekevä ja taitava joukkue’ on sekoitus nuoruutta sekä kokemusta ja antanee hyvät edellytykset pelata Ykköstä, haastaa edustusjoukkuetta ja tarjota kehitysmahdollisuuksia nuorille turkulaislupauksille. Ja luultavasti muualtakin maasta ammattijalkapalloilijan uraa tavoitteleville Suomifutiksen lupauksille.”

Inter 2:n pelaavassa kokoonpanossa on Kakkosen kaudella 2024 esiintynyt alla listatut 36 pelaajaa. Näistä 11 on kuulunut edustusjoukkueen harjoitusryhmään ja peliaika Kakkosessa vaihdellut Valentin Purosalon yli 1000 minuutista yksittäisiin esiintymisiin. (Merkitty e:llä)

Omia Interin kasvatteja on peräti 17. (Merkitty OK, edit. 22.10. Joel Asikainen Tampereen Ilveksen kasvatti)

Tino Kangasaho, 2006, 630min, Interin oma kasvatti (OK)
Joel Asikainen, 2007, 180min, (Ilves kasvatti)
Oliver Kangaslahti, 2000, 1781min, 9 maalia, OK
Mikke Louhela, 1997, 1989min, 2, OK
Kristian Palanen, 2003, 127min, OK
Joel Vainionpää, 2004, 630min, 1, OK
Tuukka Pahkala, 2003, 1196min, 2
Gezim Voca, 1995, 1769min, 22, OK
Elmeri Oksanen, 1999, 764min, 5
Eero Vuorjoki, 2006, 630min, (e)
Aati Marttinen, 1997, 990min, OK
Thomas Lahdensuo, 2005, 466min, 4, (e)
Veikko Koskinen, 2006, 9min, OK
Viktor Johansson, 2002, 532min
Joona Hämäläinen, 2002, 1620min, 2, OK
Joona Visavuori, 2001, 108min
Bart Straalman, 1996, 62min, (e)
Djoully Nzoko, 2007, 396min, (e), OK
Juuso Enbuska, 2002, 300min, 1
Valter Enberg, 2006, 422min, 2
Luka Kuittinen, 2003, 180min, 1, (e)
Lauri Hulkkonen, 2005, 445min, 5, OK
Daniel Rökman, 2004, 805min, 2, (e)
Lucas Kagan, 2006, 29min, OK
Joonas Kekarainen, 2005, 606min, 3, (e)
Otto Lehtisalo, 2004, 669min, 6, (e), OK
Viktor Kanizaj, 2003, 74min, (e)
Bämo Ahmadi, 2001, 733min, 4
Anssi Lehtonen, 2006, 475min, OK
Evert Suominen, 2005, 586min, 4, OK
Valentin Purosalo, 2005, 1141min, 2, (e), OK
Matias Suotunen, 2002, 789min
Anton Aaltonen, 2003, 1790min, 5
Alexandru Florea, 1999, 115min
Ricardo Giler, 2003, 1575min, OK
Johannes Yli-Kokko, 2001, 90min, 1, (e)

Valmennustiimi:
Päävalmentaja Jussi-Pekka Savolainen
Valmentaja Kari Virtanen
Valmentaja David Moore
Maalivahtivalmentaja Tony Saari
Fysioterapeutti Tiina Antila
Huoltaja Ville Törnqvist
Videoanalyytikko Kalle Knaabi
Joukkueenjohtaja Matti Raho

  1. https://suburbanturku.wordpress.com/2018/03/23/junnufutissarjat-kaynnistyneet-loytyyko-pk-seudulle-haastajia-ja-suomifutikseen-soihdunkantajia/ ↩︎
  2. https://suburbanturku.wordpress.com/2017/03/04/juniorijalkapallon-kylma-sota-manchesterissa-ja-suomen-turussa/ ↩︎
  3. https://turunseutusanomat.fi/2024/10/turun-nappulaliiga-siirtyi-salama-aikaan/ ↩︎
  4. https://suburbanturku.wordpress.com/2024/01/27/turku-2029-kulttuurilupauksena-fuuga-mutta-ulottuvatko-kulttuurihyvinvointi-investoinnit-kuningas-jalkapalloon-ja-muuhun-liikuntakulttuuriin/ ↩︎
  5. https://suburbanturku.wordpress.com/2023/08/08/turkulaisten-liikkumattomuuteen-laakkeet-ulkoistetun-harrastamisen-artukaisten-mallista-ja-harrastekortista/ ↩︎
  6. https://suburbanturku.wordpress.com/2017/03/04/juniorijalkapallon-kylma-sota-manchesterissa-ja-suomen-turussa/ ↩︎
  7. https://turunseutusanomat.fi/2024/10/turun-nappulaliiga-siirtyi-salama-aikaan/ ↩︎
  8. https://suburbanturku.wordpress.com/2024/01/27/turku-2029-kulttuurilupauksena-fuuga-mutta-ulottuvatko-kulttuurihyvinvointi-investoinnit-kuningas-jalkapalloon-ja-muuhun-liikuntakulttuuriin/ ↩︎
  9. https://suburbanturku.wordpress.com/2023/08/08/turkulaisten-liikkumattomuuteen-laakkeet-ulkoistetun-harrastamisen-artukaisten-mallista-ja-harrastekortista/ ↩︎
  10. https://suburbanturku.wordpress.com/2023/06/01/turkufutiksen-elintarkea-kehittamishanke-inter2-kakkoseen/ ↩︎
  11. https://suburbanturku.wordpress.com/2024/04/06/inter-2n-nousu-kakkoseen-elintarkea-piristysruiske-turkufutikselle/ ↩︎

Avoimet harjoitukset – avoimuutta, pahaa verta aiheuttavaa pelaajavärväystä vai jotain muuta?

Kun muistelen omaa aika kaukaista lapsuuttani, tulee mieleeni muistikuvia isänsä saattamasta ujosta pojasta kohtaamassa eri urheilulajeja ja vieraita lapsia oudossa ympäristössä. Tärkeimmiksi lajeiksi 70-luvun Turussa valikoituivat koripallo ja jalkapallo, mutta tietysti myös jääkiekkoa kokeiltiin Tepsissä ja yleisurheilua Paavo Nurmen stadionilla. Peli- ja harrastuspaikat – Kupittaa, Samppalinnan palloiluhalli ja Urheilupuisto – olivat tietysti tuttuja tällöin maan ehdotonta eliittiä edustaneiden Tepsin ja Namikan edustusjoukkueiden pelien kautta, mutta oman urheilijapolun aloittaminen oli silti kaikissa lajeissa aina jännittävää ja hiukan pelottavaakin.

Mitään varsinaisia ”tryout” -tapahtumia ei tunnettu. Uusia pelaajia kävi aika ajoin kokeilemassa, muutamat heistä pysyivät vauhdissa mukana, joku saattoi jäädä joukkueeseenkin, mutta useimmiten joukkueet pelasivat vuosia pitkälti alkuperäisellä kokoonpanolla.

Minulla yleisurheilun harrastaminen jäi lyhyeksi elämänkokemukseksi, koska pallo- ja joukkuepelien yhdessä tekeminen ja pelaaminen tuntui huomattavasti houkuttelevammalta kuin kelloa tai mittanauhaa vastaan kilpaileminen. Jääkiekon pariin menin luokkakaverin houkuttelemana, mutta koska aiemmin aloittaneet olivat taidoissa selvästi jo edellä, eivätkä hallitreenit kaikkine varusteineen olleet yhtä hauskoja kuin pipolätkä Mikaelin puistossa, jäi seuratason jääkiekkokin aika nopeasti. Kahdella jo rakkaaksi tulleella lajilla oli varmasti vaikutusta jääkiekon jäämisessä pihapelin asemaan, samoin kuin seuran ja valmennuksen vetovoimaisuudella. Tai sen puutteella. Jääkiekko ei tarjonnut samaa vastustamatonta imua, mitä koripallo iltapäivisin Samppalinnan palloiluhallissa ja jalkapallo ensin Nappulaliigassa ja myöhemmin Tepsissä.

Suomalaisessa jalkapallossa tai koripallossa ei siis 70-luvulla puhuttu tryouteista, tuskin edes 80-luvulla. Harrastajamäärät olivat nykyistä paljon pienempiä ja seurojakin vähemmän. Koripallossa eurokentilläkin menestynyt Namika synnytti vahvan buumin ottelutapahtumiin, joita pelattiin jopa jäähallissa, mutta junioritoiminta ja -valmennus oli laadultaan selkeästi heikompaa kuin jalkapallossa. Muun muassa edustusjoukkueen kokemattomien nuorten pelaajien valmentamana joukkueemme pelasi kapealla rosterilla ja oli kiistatta Länsi-Suomen ykkönen, mutta pääkaupunkiseudun joukkueita kohdattiin ani harvoin ja silloinkin tuloksena selvä tappio.

Turun jalkapallossa vuonna 1965 perustettu Nappulaliiga löysi nopeasti paikkansa varsinkin nopeasti kohoavien betonilähiöiden suurten lapsijoukkojen liikuttajana. Martinmäellä, Urheilupuiston kupeessa pihapelejä pelanneet 60-70-luvun taitteen TPS:n kultavuosien legendat Timo Nummelin ja Heikki Suhonen eivät ehtineet Nappulaliiga-aikaan, mutta seuran kaupunginosajoukkueilla on ollut sosiaalisesti ja myös kaupunkikulttuurisesti merkittävä rooli osana uusien kaupunginosien syntyä ja identiteetin kehitystä.

Aurajoen Itäpuolella Lauste, Pääskyvuori, Uittamo ja myöhemmin Varissuo hallitsivat Nappulaliigan sarjoja ja lähiöistä nousi Lipposten veljesten, Mika Aaltosen, Kim Suomisen ja Marko Rajamäen tavoin pelaajia A-maajoukkueeseen ja ulkomaan kentille.

Kun itäisten kaupunginosien ahkerat omatoimiharjoittelijat olivat keväästä syksyyn jokapäiväinen näky Kupittaan jokamiehen kentillä, toi 80-luvun alussa valmistunut Impivaaran urheilukeskus talviharjoitteluun aivan uusia mahdollisuuksia. Ei liene sattumaa, että Impivaaran jalkapallo- ja jäähallin ympäriltä Hepokulta-Nättinummi-Runomäki-akseli on tuottanut katkeamattoman huippupelaajien ketjun Hepparin Erkka Petäjästä runosmäkeläisiin Hradeckyn veljeksiin, Kaan Kairiseen ja Joni Kaukoon sekä Nättinummen kiekkolähettiläistä Koivuista Kiprusoffeihin ja nuorempaan Nummeliniin. Ja tuorein turkulainen kahden lajin suurlupaus Kaapo Kakkokin on kotoisin kiven heiton päästä Mälikkälästä.

Jos ajatellaan yllä mainittujen turkulaispalloilijoiden taivalta lajinsa huipulle, yhdistävinä tekijöinä näyttäisi usein olevan perhepiirin urheilumyönteisyys, monessa tapauksessa myös vanhempien vahva urheilutausta, keskinäistä kilpailua luovat liikunnalliset sisarukset sekä samanhenkisten lähipiirin kaverien kanssa tuhansien tuntien harjoitustoistoja tuoneet pihapelit.

 

Mihin avoimilla harjoituksilla tähdätään?

Jos tryout oli viime vuosituhannella enemmän suuren ammattilaismaailman seuratoimintaa, on sosiaalinen media tänä päivänä täynnä yhä useamman seuran ja yhä nuorempien ikäluokkien avoimien harjoituksien mainoksia.

Miksi suomalaiset seurat järjestävät nykyisin niin aktiivisesti avoimia harjoituksia? Miksi niihin suhtaudutaan varsin ristiriitaisesti? Ja mikä on tämän päivän tryout -tapahtumien tavoite suomalaisessa junioriurheilussa?

Suurissa jalkapallomaissa tryoutit tai testiottelut ovat luonnollinen osa pelaajakehitystyötä ja seurakulttuuria. Monitasoisessa ammattilaisurheilumaailmassa uraa on rakennettava asteittain ja nöyrästi omia kykyjä näyttäen sekä kovasta keskinäisestä kilpailusta oppia hakien. Kun ammattilaisorganisaatioita pyörittävät eri alojen koulutetut asiantuntijat ja toiminnan taustalla on emoseuran ja omistajan taloudellinen tuki, ei pelaajien vanhemmille synny tarvetta tai houkutusta ajautua ”valvomaan lapsensa etua” juniorijoukkueen toimihenkilönä tai peräti valmentajana.

Suomessa urheilulla on kunnioitettavat ja menestyksekkäät yksilö- ja kestävyyslajien perinteet, mutta palloilu- ja joukkueurheilussa olemme niin valmennuksellisen kuin seurakulttuurin kehityksen osalta yhä kaukana huippumaista, mutta myös pohjoismaisten naapuriemme perässä.  En tiedä, kuinka suuri merkitys on näillä kulttuurieroilla ja suomalaisilla junioriurheilun toimintatavoilla, mutta valitettavan usein kiistattoman lahjakkaatkaan palloilulupaukset eivät onnistu lyömään itseään läpi tai ainakin kärsivät sopeutumisvaikeuksista siirtyessään Britannian, Espanjan, Italian, Ranskan tai Saksan kaltaisiin suuriin palloilumaihin. ”Vasta” varttuneemmalla iällä suorastaan häikäisevän kansainvälisen läpimurron tehnyt Teemu Pukki on klassinen esimerkki. Espanjassa ja Saksassa sekä skottien Celticissä läpimurto jäi tekemättä, mutta ottamalla askel taaksepäin puolittain tuttuun pohjoismaalaiseen ympäristöön, pelaajan todelliset kyvyt saatiin esiin ja kotkalaisen kansainvälinen nousukiito onkin ollut olennainen tekijä suomalaisen jalkapallon viime vuosien nousussa.

Jos avoimet harjoitukset ovat vakiintunut käytäntö jalkapallomaailmassa, on varmaankin johdonmukaista, että sellaisia järjestetään myös Suomessa?

Mutta koska suomalainen vapaaehtoistyöhön vahvasti nojaava junioritoiminta poikkeaa yhä merkittävästi suurten palloilumaiden toimintatavoista, ehkä meidän tulisi huomioida nämä kansalliset erityispiirteet avoimien harjoitusten ja koko junioritoimintamme organisoinnissa?

Aivan äskettäin sosiaalisessa mediassa nostettiin keskustelunaiheeksi Suomen ja Saksan välillä pelattu U16 jalkapallomaaottelu ja erityisesti suomalaispelaajien ”luistelu” liukkaalla kentällä vääränlaisilla varusteilla. Kun Brasilian jälkeen maailman toiseksi menestyksekkäimmän jalkapallokansan seitsemän miljoonan rekisteröidyn pelaajan lajiliitto on maailman suurin ja maajoukkuetoimintaa ovat tukeneet vuosikymmeniä maailman tunnetuimpiin brändeihin kuuluvat Adidas ja Mercedes – nykyisin VW – on ehkä perusteltua tunnustaa, ettei saksalainen ja suomalainen jalkapallo ole maiden tietyistä kulttuuriyhteyksistä huolimatta toisiinsa suoraan verrattavassa tilassa tai arvoasemassa. Suomen juniorimaajoukkueeseen voi yhä nousta pienseurojen pelaajaraakileita, joiden harrastusta rahoittavat vanhemmat eivät välttämättä tunne AG-, FG-, tai SG-kenkävaihtoehtojen eroja.

Mutta huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä kansallisesta jalkapalloskeptismistä, Suomen A-maajoukkue on Turun (15.10.19) Armenia-voiton myötä lähestulkoon jo varmistanut ensi esiintymisensä lajin arvokisoissa.

Skeptisellä linjalla voidaan toki jatkaa ja olettaa, ettei EM-kisoissa ole edellytyksiä menestyä, tai sitten marraskuun puolessa välissä siintävä huuhkajahuuma ja Valioliigassa pitkin syksyä velloneet Pukkipartyt voitaisiin valjastaa suomalaisen jalkapallokulttuurin sekä junioritoiminnan kehittämiseen. Yhteiskuntavastuustaan tunnettu huuhkajakapteeni Tim Sparv on kotiseudullaan jo oma-aloitteisesti rahoittanut tekonurmikenttien rakentamista junioreille[i] ja pallokenttien katsomokeskusteluissa liikkuu myös huhuja, joiden mukaan vastaavanlaisen juniorihankkeen mahdollisuuksia olisi kuulosteltu kapteenin joukkuetoverienkin keskuudessa.

Mitä todennäköisin EM-kisapaikka tullee nostattamaan ennennäkemättömän suomalaisen jalkapallobuumin, jota niin media, elinkeinoelämä kuin poliittiset toimijat pyrkivät hyödyntämään. Tämä tarjoaa sekä Palloliitolle että yksittäisille seuroille ainutlaatuisen mahdollisuuden terävöittää toimintaansa ja houkutella Suomifutiksen pariin uusia innostuneita pelaajia, jalkapalloyhteisöllisyyttä janoavia seuratoimijoita sekä suomalaisen jalkapallokulttuurin kehitykselle välttämättömiä kotimaisen jalkapallon katsojia ja kannattajia.

Ehkä Suomen Palloliiton ja jalkapalloseurojemme tulisikin järjestää jalkapallokulttuuria edistäviä ”avoimia harjoituksia” säännöllisesti koko suomalaiselle jalkapalloväelle, eikä vain kiistanalaisin perustein talenteiksi arvioiduille lapsitähdille?

 

[i] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/4d194fc8-3537-4afe-9a23-175f1ea27b4d