Turku on eurooppalainen kulttuurikaupunki, kerrotaan. Ja talven taittuessa kohti kevättä, eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa kaupunkilaiset kokoontuvat pääsiäistä edeltäviin perinnetapahtumiin ja alkukevään karnevaaleihin.
”Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.”
Kulttuuriperinteet kehittyvät, muuttavat muotoaan sekä matkaavat maasta toiseen maahanmuuton ja kulttuuriviennin välityksellä. Laskiaistiistain ranskalaisversio Mardi Gras yhdistetään ehkä voimakkaimmin Yhdysvaltojen etelän New Orleansiin ja Atlantin takaa eurooppalaiset ovat puolestaan omaksuneet Ystävänpäivän ja osittain myös sen läheisyyteen osuvan Super Bowl -jenkkifutisjuhlan.
Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.
Mutta maailma muuttuu ja länteen sekä eurooppalaisuuteen yhä voimakkaammin luottavassa Nato-Suomessakin kulttuurit kohtaavat, ja usein myös törmäävät. Riippumatta siitä minkälaisiksi Itä-Suomen rajamuodollisuudet lähitulevaisuudessa muovaantuvat, venäläiset muodostavat maamme suurimman muunkielisten maahanmuuttajien vähemmistön. Ja yhtä lailla yhä näkyvämmäksi osaksi suomalaista arkea tulevat muslimiperinteet kun väestönkasvumme nojaa lähes kokonaan maahanmuuttoon ja Lähi-idän sekä Afrikan kriisit puskevat pakolais- ja maahanmuuttovirtoja Eurooppaan.
Elävä kulttuurikaupunki tarjoaa asukkailleen monenlaisia matalankynnyksen tapahtumia sekä houkuttelee ulkomaalaisia vierailijoita.
Kansallista ja kunnallista tukea nauttivan korkeakulttuurin lisäksi kaupunkien viihtyvyyttä ja vetovoimaa kohottavat mm. kolmannen sektorin voimilla pyörivät pop- ja rock-festivaalit sekä erilaiset liikunta- ja urheilutapahtumat. Vaikeista vuosistaan kansalliseksi kulttuuri-instituutioksi kohonnut Ruisrock lienee joulurauhan julistuksen ohella Turun tunnetuin tapahtumabrändi. Paavo Nurmi Games’in 14.2.24 Turkuhallissa Wilma Murron ympärille järjestämä Ystävänpäivän seiväskisa on puolestaan kunnianhimoinen ja tervetullut uusi aluevaltaus turkulaisten urheilutapahtumien joukossa.
Kuningaslajiin panostava kaupunkipolitiikka kantaa hedelmää niin Eurooppa- kuin ruohonjuuritasolla
Urheilumaailmassa ja tätä kautta kaupunkimatkailussa, käytännössä läpi vuoden ottelukohtaisesti kymmeniä tuhansia katsojia vetävät jalkapallo-ottelut ovat keskeinen osa eurooppalaista kaupunkikulttuuria.
Ja parhaimmillaan Ruisrock-viikonlopun kävijämäärien tasolle yltävien katsojalukujen lisäksi läpi talven pelattavat europelit tuovat osallistuville seuroille miljoonien lisätulot ja näiden kotikaupungeille globaalia näkyvyyttä jota ei muille keinoilla voi saavuttaa.
Eurooppalaisten liigojen ja johtavien seurojen katsojamäärät kaudella 2022/231
”Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.”
Tästä johtuen kuningaslajin olosuhteisiin ja seurojen toimintaedellytysten tukemiseen panostaminen on mitä viisainta kuntapolitiikkaa.
Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.
Turun kaupunki on ottanut arvokkaita askeleita oikeaan suuntaan investoimalla Veritas Stadionin uuteen päätykatsomoon sekä ympärivuotisen ja junioreihin laajennetun pelitoiminnan mahdollistavaan tekonurmialustaan.
Naisten A-maajoukkueen ja miesten U21-maajoukkueen päätös pelata maaottelunsa Veritas Stadionilla luonnollisesti kertoo panostuksen välittömistä positiivisista vaikutuksista.
Mutta koska Pohjolan talvi ei edelleenkään mahdollista pelaamista talvikuukausina ulkona, tarvitaan korvaavia olosuhteita. Tässä talviolosuhdekysymyksessä Turun seudun tilanne on ollut vuosikausia2, jopa vuosikymmeniä, suorastaan katastrofaalinen. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, eikä korvaavasta areenasta ole investointipäätöstä3.
Jalkapalloseuroille tuskallisten koronavuosien jälkeen lajin harrastajamäärät ovat kohonneet Turussa ennätyksellisesti yli 5000 harrastajan, joten tilanpuute on todellinen ja krooninen. Ongelmaa ei ole auttanut alueen kahden yksityisen ylipainehallin romahtaminen lumentulon seurauksena. Turun seudun kolmas yksityinen jalkapallohalli Poropuistossa romahti viime talvina niin säännöllisesti, että hallin käyttö lopetettiin kokonaan.
Tällä viikolla Turun jalkapalloväki kokoontui jälleen kerran Veritas Stadionille keskustelemaan lajin tilasta kaupungissa. Paikalla oli kymmenkunta seuraa, liikuntatoimen johtoa sekä Palloliiton edustusta aluepäälliköstä valtakunnan tasolla toimivaan pääsihteeriin.
Talviolosuhdevaje ja epätietoisuus Impivaaran korvaavasta hallikapasiteetista hallitsi seurapalaverin keskustelua, mutta jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.
Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.
”Jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.”
Turussa ei välttämättä päättäjätasolla ymmärretä, kuinka monipuolinen, hyvin erilaisia harrastus- ja väestöryhmiä palvele liikuntakeskus Impivaaran jalkapallohalli on. Jalkapallon ohella hallia käyttävät mm. amerikkalaisen jalkapallon, pesäpallon, lacrossen, rugbyn harrastajat sekä erilaiset muut ryhmät. Oheiset kuvat Turun Eid Al-Fitr juhlasta vuodelta 20164.
Talvikauden asteittain taittuessa kohti kevättä Turussa voidaan kuitenkin iloita kaupungin oman jalkapalloylpeyden otteista Reininlaakson karnevaali- ja jalkapalloalueella. Runosmäen Lukas Hradecky ei ole vain Huuhkajien kapteeni vaan kipparoi myös Bundesliigaa ilman tappioita johtavaa Bayer 04 Leverkusenia.
”Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.”
Turun tapaan myös lääketehdaskaupunkina tunnettu Leverkusen luokiteltaneen Saksassa osavaltionsa pienempien suurkaupunkien joukkoon ja koko maan mittakaavassa n. 165 000 asukkaan Leverkusen on suunnilleen 50. sijalla saksalaisten kaupunkien väkilukulistalla.
Kun kevään edetessä voimme seurata Leverkusenin jalkapallohuumaa Keski-Euroopassa katsomoja huudattavan Luke Hradeckyn välityksellä, ehkä oivallamme millaisia mahdollisuuksia ja elämyksiä kuningas jalkapallo pystyy tarjoamaan myös Suomen Turussa. Edellyttäen että turkulainen jalkapalloväki, pormestaristo ja muut avainpäättäjät löytävät toisensa lajin edellyttämien olosuhteiden kehittämistyössä. Impivaaran liikuntakeskukseen kohoava Lukas Hradecky Areena olisi luonnollinen jatkumo tälle kaupunkikehittämistyölle7.
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina profiloituva maan vanhin kaupunki panostaa kulttuuri-investointeihin. Taiteen talo, Musiikkitalo sekä Historian ja tulevaisuuden museo ovat kaupungin Kulttuurilupauksen ja kulttuurin kärkihankkeen kovaa investointiydintä. Samaan aikaan kuitenkin Turun keskeiset liikuntakeskukset ovat elinkaarensa päässä. “Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Unohtamatta huolestuttavaa väestön ikääntymistä, liikkumattomuutta ja kasvavia kotouttamisen haasteita.
Turku kasvaa vauhdilla ja kaupunkia kehitetään kunnianhimoisesti. On kuitenkin syytä huomioida, että “Turun väestönkasvu syntyy täysin muualta muuttavista ja maahanmuutosta, sillä kaupungin luonnollinen väestönkasvu on negatiivista. Vuonna 2022 Turun väkiluku kasvoi 2763 hengellä, josta 43 prosenttia tuli kotimaasta ja 57 prosenttia ulkomailta. Määrällisesti eniten muuttajia Turkuun muualta Suomesta tuli Salosta, Raumalta, Uudestakaupungista, Oulusta ja Porista.”1.
“Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä.”
Samaan aikaan siis Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.
”Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.”
Turku investoi taiteeseen, kulttuuriin ja kiskoihin, mutta ulkoistaa urheilun ja liikuntapaikat?
Kulttuuri on monimerkityksellinen, jopa kiistanalainen käsite. Kun puhutaan kulttuurista osana kaupunkikehittämistä ja kuntataloutta, lienee perusteltua käyttää sanan määrittelyssä opetushallinnon käyttämää laajaa kuvausta.
“Kulttuurin käsitettä käytetään yhtäältä laajassa merkityksessä tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”2
”Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”
“Kulttuurilupaus: Taiteen ja kulttuurin aika! on ohjaava näkymä kulttuurin kehittämiseen Turussa. Se sisältää tavoitteen kaupungista, jossa tilat ja rakenteet mahdollistavat taiteen ja kulttuurin monipuolisen, rajoista vapaan tarjonnan sekä kaupunkilaisten laajat osallistumismahdollisuudet.”3
Turun kaupungin keväällä 2022 antama kulttuurilupaus on ehdottoman tervetullut panostus edistämään turkulaisten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä kaupungin yleistä vetovoimaisuutta, mutta etenkin koska kaupungin keskeiset liikuntakeskukset Impivaaran jalkapallo- ja jäähalleista Kupittaan urheiluhalliin ovat elinkaarensa lopussa, olisi välttämätöntä että Turun kulttuurilupaus kattaisi myös liikuntakulttuurin sekä kymmenille urheiluseuroille ja kymmenille tuhansille turkulaisille korvaamattomien liikuntapaikkojen ajanmukaistamisen.
Vielä vuonna 2016 laaditussa Turun liikuntapaikkasuunnitelmassa liikuntapaikkauudistuksen rungoksi linjataan Kupittaan, Urheilupuiston ja Impivaaran muodostama liikuntakeskusten kärkikolmio:
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”4
Kuitenkin viime vuosina uudet, liikuntapalveluiden ulkoistamisen tuulet ovat hämmentäneet turkulaista liikuntaväkeä. Kun TS:n Turun historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvioima urheilupäätös jäi koronakriisin, soteuudistuksen ja pormestarivaalien varjoon, panostus liikuntakeskusten kärkikolmioon on kabineteissa hioitunut monimutkaiseen ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan yhdistelmään harrastekorttia ja yksityisvetoisesta Artukaisten liikuntakeskusvisioita.
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.”
Etenkin poliittinen linjaus korvata alimittainen ja elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran kunnallinen jalkapallohalli Artukaisten yksityiselle hankkeella on herättänyt suurta huolta jalkapallo- ja muunkin liikuntaväen piirissä. Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät. Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.
”Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät.”
“Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”5.
”Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.”
Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja
Tänä talvena Turkufutiksen olosuhdevaje lienee pahempi kuin koskaan. Harrastajamäärät ovat kohonneet koronakriisivuosista, mutta alueen kaksi yksityistä kuplahallia – Lähi-Tapiola areenat Impivaarassa ja Raisiossa – ovat repeytymien takia poissa käytöstä ja viime vuosina joka talvena romahtanut Poropuiston niin ikään yksityinen halli on kokonaan poissa pelistä.
Eli seurat ovat kaupungin toivomusten mukaan panostaneet yksityisiin ylipainehalleihin, mutta käytännön tasolla lopputuloksena on ollut harrastuskustannusten voimakas kasvu ja tästä huolimatta harrastusvuorojen laajamittainen peruuntuminen.
Ei siis ihme, että laji-ihmisten keskuudessa jo vuosia jatkunut turhautuminen leviää laajemmin etenkin lapsiperheissä ja vihdoin myös Turun päätöksentekokoneistossa. Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”. Arkadianmäelle siirtynyt entinen ammattilaispelaaja korostaa, että kysymys on yksinkertaisesti arvovalinnoista – siitä mitä koetaan tärkeäksi ja mikä ei. Valtuutettu päättää kirjoituksensa ajatusleikkiin, kysyen, kuka jalkapallohallin rakentamista vastustaisi, jos kaupunki nyt päättäisi tuoda päätöksentekoon uuden julkisesti rakennetun jalkapallohallin? Eivät seurat, eivät päättäjät, eivät koulut, eivätkä päiväkodit tai muutkaan sen käyttäjät, vastaa sama valtuutettu.
Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”
Koska Turun liikuntapaikkauudistus on merkitykseltään massiivinen niin kaupungin vetovoimaisuudelle kuin turkulaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, tämäkin teksti päättyy ajatusleikkiin, jonka tavoitteena ei tietenkään ole luoda vastakkainasettelua eri kulttuuri- tai harrastusmuotojen välillä. Sen sijaan se toivottavasti muistuttaa matalan kynnyksen liikuntakulttuurin ja liiikuntapaikkojen yhteiskunnallisesta arvosta ja yhteisöllisyyttä edistävästä voimasta.
Turun tuoreet tilastot kaupungin liikuntapaikkojen ja -palvelujen kävijämääristä kiistatta tukevat julkisten liikuntapaikkojen merkitystä turkulaisten liikunnan tukijalkana8. Vuonna 2023 Turun kaupungin liikuntapaikkojen kävijämäärät nousivat 1 536 409 käyntiin, mikä tarkoittaa 18 prosentin kasvua edellisestä vuodesta.
Impivaaran liikuntakeskuksen vetovoima on kiistaton. Impivaaran uimahallissa ja sen kuntosaleissa tilastoitiin 565 575 asiakaskäyntiä (2022: 480 913). Impivaaran jäähallin kahdessa kaukalossa luisteltiin 108 695 kertaa (2022: 97 286) ja Impivaaran jalkapallohallin kävijämäärä palautui koronarajoitusten raettua alimittaisen areenan maksimikapasiteettiin eli noin 80 000 kävijään. Vuoden 2023 tarkka luku on 79 565 (2022: 40 998), mikä tarjoaa mielenkiintoisen vertailun toiseen elinkaarensa lopussa olevaan kulttuurilaitokseen. Musiikkitalo Fuugan tulevaisuudessa korvaamassa Aninkaisten Konserttitalossa vieraili TFO:n tilastojen mukaan lähes 71 200 kävijää9.
”Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja”
Ajatusleikki: Musiikkitalo Fuuga & Impivaaran Hradecky Areena isännöivät Turku 800 tapahtumia vuonna 2029
Ajankohtaisena ajatusleikkinä tämä liikuntakulttuurin lobbaus päättyykin tuoreeseen Turun kaupungin tiedotteeseen Musiikkitalo Fuugan peruskiven muuraustilaisuudesta. Tavoitteeltaan ajatuksia herättävässä, hitusen provosoivassa tiedotteen uudessa tulkinnassa sanat Musiikkitalo Fuuga ja kulttuuri ovat korvattu sanoilla Impivaaran jalkapallohalli ja liikuntakulttuuri.
Kirjoituksessa nähdään suuri arvo Turun kaupungin kulttuurilupaukselle, mutta rinnastus pyrkii herättämään kulttuurikeskustelun kattamaan myös liikuntakulttuurin sekä turkulaisten liikkumiselle ja hyvinvoinnille välttämättömät liikuntapaikkainvestoinnit. Lukuisia lajeja ja laajoja käyttäjäryhmiä palveleva jalkapallohalli edistää pitkälti samoja tavoitteita kuin hieman mahtipontisempi musiikkitalo.
Turun kaupunki markkinoi itseään ja haluaa profiloitua eurooppalaisena kulttuurikaupunkina. Hyvä niin, Suomen vanhimmalla kaupungilla ja suomalaisen kulttuurin kehdolla on pitkät juuret Itämeren alueen keskuksena ja porttina manner-Eurooppaan.
Klassisen musiikin tai tulevan musiikkitalon naapurien edustamien teatteri- ja kuvataiteiden sekä muun ”korkeakulttuurin” ohella elävistä eurooppalaisista kulttuurikaupungeista löytyy myös muunlaista kaupunkikulttuuria. Yhtä keskeistä eurooppalaista urbaania kulttuurimuotoa kutsutaan urheilussa kuningaslajiksi. Miljoonat eurooppalaiset, ja tuhannet suomalaiset, puhumattakaan muiden mantereiden jalkapallofaneista, seuraavat vuoden ympäri Euroopan ammattilaisliigoja, Mestareiden liigaa sekä Euroopan jalkapalloliiton muita omia kilpailuja.
Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.
”Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.”
Turun uuden jalkapallohalli Hradecky Areenan (musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin tiistaina 16. tammikuuta. Turku on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja. Jalkapallohalli (Musiikkitalo) on niistä tähän asti merkittävin. Talo valmistuu vuonna 2026.
Turun pormestari Minna Arve korostaa, että Turun liikuntakulttuuri-investoinnit ovat kansallisestikin poikkeuksellisen merkittäviä. Ne vahvistavat Turun elinvoimaisuutta ja ovat myös panostuksia turkulaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Kaupunkina olemme tehneet ja tulemme lähivuosien aikana tekemään mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja, joista yksi keskeisimmistä on tämä upea Impivaaran jalkapallohalli (musiikkitalo Fuuga). Me investoimme mittavasti liikuntakulttuuriin, koska me uskomme sen potentiaaliin luoda laajempaa toimeliaisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia turkulaisille ja Turkuun. Kyse on lopulta siitä, että liikuntakulttuuri ei ole vain hyvien aikojen luksusta, vaan se on hyvien aikojen luoja. Siksi Turku panostaa liikuntakulttuuriin nyt ja tulevaisuudessa, painottaa pormestari Arve.
Fuugan muuraustilaisuudessa jalkapallohallin (musiikkitalon) peruskirjan luki Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Petra Peltonen. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä muun muassa peruskiven muurauspäivän sanomalehtiä, Suomessa käytössä olevat eurokolikot sekä Turun filharmonisen orkesterin kevään 2024 kausiesite ja orkesterin uusin cd-levy.
LiikuntaKulttuuriin sijoittaminen kannattaa
Turku haluaa varmistaa paikkansa kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa ja edistää nousuaan varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi. Uudet liikuntakeskukset (kulttuurilaitokset), kuten Hradecky Areena (musiikkitalo Fuuga), tukevat jo olemassa olevaa luovan talouden yritystoimintaa sekä mahdollistavat myös kokonaan uuden toiminnan.
– Turussa on ymmärretty liikuntakulttuurin voima. Monipuolisesti liikuntatapahtumille (kulttuuritapahtumille) tilat tarjoava Hradecky Areena (Fuuga) on erinomainen esimerkki investoinnista, joka kasvattaa alueellista elinvoimaa. Ennen kaikkea uuden jalkapallohallin (musiikkitalon) rakentaminen viestii siitä, että uskomme edelleen liikunnan (taiteen) voimaan tuoda ihmisiä yhteen ja luoda toivoa, sanoo peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala…
Suomalaisten vähentynyt liikkuminen on jo vuosia ollut tutkitusti todistettu yhteiskunnallinen ongelma. Liikkumattomuus ja liiallinen paikallaolo lisäävät useiden kansansairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotautien riskiä. Inhimillisten riskien ja uhkien ohella liikkumattomuudella on myös huomattavat taloudelliset vaikutukset. UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset[i].
Vaikka liikkumattomuuden yhteiskunnalliset uhkakuvat ovat huomattavat ja kiistattomat, jää liikuntapolitiikka päätöksenteossa valitettavan usein taka-alalle. Etenkin aikana, jolloin globaali pandemia, Ukrainan sota, Nato sekä energia- ja talousongelmat hallitsevat uutisvirtaa.
”Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset.”
On myös syytä huomioida, että suomalaisten kuntien hallintoa muokattiin dramaattisesti keskellä koronapandemiaa, kun maakuntiin luotiin pitkään kestäneen soteuudistuksen kautta hyvinvointialueet. Samalla kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) tuli vuodenvaihteessa maakunnan suurin työnantaja yli 23 000 työntekijällä, Turun kaupungin tulot sekä menot lähes puolittuvat. Kun kaupungin tehtävät muodostuvat tänä päivänä kasvatuksen ja opetuksen, vapaa-ajan, kaupunkiympäristön ja työllisyyden palvelukokonaisuuksista, olisi varmastikin perusteltua, että Turun kaupunki ottaisi aktiivisemman roolin turkulaisten liikkumisen sekä vapaa-ajan harrastamisen kannustajana ja tukijana?
Etenkin kun ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros. Suomalaisten alhaisen syntyvyyden ja elinajanodotteen kasvun seurauksena väestö ikääntyy ja esimerkiksi Varsinais-Suomen[ii] väkiluku kasvaa vain maahanmuuton ansiosta[iii].
”Ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros.”
Massiivisten maailmanpolitiisten kysymysten ja väestörakenteen murroksen varjossa pääkaupungissa on käyty ideologisen kahtiajaon kuormittamia hallitusneuvotteluja ja kuntatasolla odotetaan, mutta myös ennakoidaan valtiontaloutta tasapainottavia julkisen sektorin leikkauksia. Vanhassa pääkaupungissa ennakointia edesauttaa alueen johtavien poliitikkojen vahva edustus työnsä aloittavassa valtioneuvostossa.
Valtakunnan tasolla liikkumattomuutta ja harrastusmaailman eriarvoistumista on pyritty kitkemään ns. Islannin mallin ja siitä kehitetyn Harrastamisen Suomen mallin avulla[iv]. Mallin kunnianhimoisena tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Lienee perusteltua hakea kehittämisideoita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, mutta Islannin opeissa tulisi huomioida, että saarivaltion väkiluku on Turun seudun luokkaa ja Islannissa motiivina oli saada aisoihin maan nuorison kontrollista karannut päihteiden käyttö. Suomessa nuorten päihteiden käyttöä selvittävät tutkimukset viestivät nuorison raitistumisesta, joten lähtötilanne on erilainen.
Ulkoistettu Artukaisten malli Vs kunnallinen Impivaaran malli?
Turussa täkäläistä Islannin mallia on käynnistetty kahdessatoista koulussa iltapäiväkerhotoiminnan muodossa[v] ja viime vuodet kaupungissa on valmisteltu Turun omaa mallia ns. harrastekortin (200-300€/nuori/v), 70%:n tilavuokra-avustuksen ja uuden Artukaisten liikuntakeskuksen ympärille[vi]. Liikkumattomuus- ja harrastuskustannushaasteiden ohella Turun harrastusreformia hoputtaa lukuisten keskeisten kaupungin liikuntapaikkojen tila elinkaarensa päässä (mm. Impivaaran jää- ja jalkapallohallit, Kupittaan urheiluhalli).
”Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän. Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina.”
Turun liikuntauudistus oli toukokuussa järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti- ja aluefoorumitapahtuman pääteemana ja harrastekortista sekä Artukaisten liikuntapaikkasuunnitelmista käytiin aktiivinen keskustelu eri puolueiden valtuutettujen sekä alueen asukkaiden kesken.
Kuvat:Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen (kok) esitteli Turun kaupungin liikuntauudistuksen linjauksia toukokuussa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa ja aluefoorumissa (kuvat 1, 2). Harrastekortin on suunniteltu tulevan käyttöön vuonna 2025 ja yksityisten liikuntatilojen vuokra-avustusta nostetaan 70 %:iin nykyisestä 50%:sta. Aiemmin tuen suuruus ollut 5-50%, riippuen paljonko kunnallista liikuntatilaa on käytettävissä.
Hallitseva mielipide oli vähintään varauksellinen. Seuraparlamentin pj Ville Lintunen (sd) kantoi huolta harrastekorttituen ulkopuolelle jäävistä Turun rajojen takaa tulevista harrastajista (kuva 1, vas.). Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän (kuva 1, oik.). Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina. Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki (kuva 2, vas.).
Rakennnusyrittäjätaustainen valtuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) epäili uudistuksen käyvän kalliiksi: ”Jos me rakennetaan tällaisia tiloja kunnolla, niin ne ovat 45 vuotta käytössä, elikkä me maksetaan kolmeen kertaan. Meille jäisi huomattava summa käyttää rahaa muuhun. Väittäisin että tässä me on Turussa tehty aikamoisia virheitä.”. Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse (kuva 2, oik.).
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Kun vielä vuoden 2016 liikuntapaikkasuunnitelmassa läntisten lähiöiden urheilulähettiläiden (mm. Koivun veljekset, Lukas Hradecky) hautomona tunnettu Impivaaran urheilukeskus linjattiin yhdessä Kupittaan ja Urheilupuiston kanssa Turun liikuntakeskusten kärkikolmioksi, on Turun kaupunki viime vuosina nostanut TPS:n hallinnoiman, yksityisen Artukaisten liikuntakeskushankkeen liikuntauudistuksen lippulaivaksi. ”Merellisen Länsi-Turun”[viii] visioinnissa Artukainen nähdään liikkuvan kaupungin uuden ajan liikuntakeskuksena[ix] ja läntisten lähiöiden keskellä turkulaisia vuosikymmenet palvellut Impivaara uhkaa vajota liikuntapäätöksissä B-sarjaan.
Kuvat: Artukainen on viime vuosina kohonnut Turun kaupungin kehittämiskohteeksi. Koronavuodet olivat raskaita Turun Messukeskukselle ja Turkuhallin tulevaisuutta varjostaa yhä voimakkaammin ratapihan Elämyskeskushanke. Turun kaupunginhallitus on päättänyt Artukaisten kehittämishankkeen käynnistämisestä: ”Pormestariohjelman (kv 23.8.2021 § 180) mukaan laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen, ja että huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden. Käynnistynyt visiotyö käsittää erityisesti Pansion, Pernon ja Artukaisten alueita.”
Artukaisten merellinen läntinen Turku ja liikuntakeskushanke ovat kunnianhimoisia kehittämisvisioita, mutta herättänevät myös keskustelua kaupungin aiemmista alueellisista liikuntalinjauksista. Impivaaran liikuntakeskusta on siis jo vuosikymmenien ajan kehitetty läntisen Turun monipuolisena liikuntakeskuksena (kuvat alla).
Pansio-Jyrkkälän suuralueella Pansion Kisapuistoon on niin ikään panostettu voimakkaasti viime vuosina. Kisapuiston peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja osana noin 700 000 euron kunnostustyötä puiston kenttää pidennettiin ja alustaksi asennettiin uusi tekonurmi mahdollistamaan amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen. Kisapuiston aluekeskuksessa kaupunkilaisia palvelee myös kuntorata, puistokuntosali, jalkapallon ministadion, rantalentopallokenttä, skeittipaikka, rullaluistelurata, juoksurata, pituushyppypaikka, koripallokenttä, kaksi tenniskenttää sekä lasten leikkipaikka (kuvat alla).
Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?
Liikunta- ja harrastustoimintapaikkoja on jo mittavasti ulkoistettu urheiluseuroille, mutta ulkoistamisen vaikutukset ovat vaihtelevia ja ehkäpä merkittävin viime vuosien kehitys on ollut harrastuskustannusten jyrkkä kohoaminen ja vähävaraisten syrjäytyminen harrastuksista[x].
”Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki.”
Esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS). Turun Palloseuran hallinnoima Poropuiston kuplahalli romahti useana talvena, eikä hallia saatu käyttöön lukuisista nostoyrityksistä huolimatta. Talvella 2022-23 ei enää yritetty ja Poropuiston pallokentän paikalle on tulossa uusi yhtenäiskoulu. TuWen tekonurmikenttää Raunistulassa käytetään lähinnä aikuisten alasarjapeleihin ja perinneseuran junioritoiminta jalkapallossa on supistunut alle sataan harrastajaan. Turun harrastajamääriltään suurimman seuran Nappulaliigan Peltolassa sijaitseva Terveystalo Areena on aktiivisessa käytössä, mutta kenttä on kuormitettu ja seuralla on ollut vaikeuksia löytää kaupungista uutta tonttia uutta omaa kenttähanketta varten. Interin lämmitettävä kenttä Kupittaalla ja Tepsin täysimittainen kuplahalli ovat maan huippua olosuhteiltaan, mutta molemmissa seuroissa kohonneet harrastuskustannukset olosuhdemaksuineen rajaavat vähävaraisia harrastajia ulos toiminnastaan.
Kuvat: Turussa esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS).
”Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?”
Padel X, PadelPark Skanssi, Vamos Padel, Paddle Park…
Padel lienee Turun seudulla viime vuosien eniten palstatilaa saanut uusi liikuntamuoto ja kaupunkikuvaan tiuhaan kohonneet padel-keskukset näkyvin esimerkki Turun kaupungin kannustamista yksityisrahoitteisista liikuntapaikkahankkeista. Tänä kesänä alueen padelbuumi – tai kupla – näyttää kuitenkin puhjenneen. Turun Sanomat on uutisoinut (15.6. ja 27.6.) padelkeskusten konkursseista ja keskustelu on käynnistynyt upouusien yksityisten padelhallien hyödyntämisestä turkulaisseurojen kriittiseksi arvioituun tilapulaan. ”Jalkapallossahan meillä on Turussa todellinen puute talviharjoitteluolosuhteista. Meidän on kohta pakko alkaa rajoittaa harrastajamääriämme, sillä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi [harjoitus] aikaa, kertoo Turun Toverit ry:n (Tuto) toiminnanjohtaja Sini Nikunen.”
Tyhjissä padelkeskuksissa mahdollisuuksia seuroille, TS, 5.8.23
Koska valmisteilla oleva liikuntauudistus linkittyy kaupunkisuunnitteluun, alueellisen ja väestöllisen eriytymisen ehkäisemiseen, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamiseen sekä kaiken ikäisten turkulaisten yleiseen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen, tarvitaan tärkeästä ratkaisusta perusteellista julkista keskustelua. Etenkin kun toisiinsa kytketyillä ratapihan elämyskeskus- ja Artukaisten liikuntahankkeilla luvataan mittavia lasten ja nuorten harrastusmaailman hyvinvointivaikutuksia.
”Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse.”
Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?
Lasten ja nuorten harrastamisen haasteista keskusteltiin äskettäin myös kansallisen kotouttamishankkeen (RIVE) päätösseminaarissa Olympiastadionilla. Koripallomaajoukkueen ex-kapteeni Shawn Huff nosti esiin harrastusten kotouttavan ja suomen kielen oppimista edistävän vaikutuksen sekä korosti liikuntapaikkojen saavutettavuuden merkitystä. Samassa tilaisuudessa opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranto muistutti kunnan laillisesta velvollisuudesta tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja. Hän viittasi myös eduskunnan hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan kuntien tulisi toimia niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen tulisi olla ilmaisia ja kuntien omistamia liikuntapaikkoja tulisi olla kattavasti.
Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.
”Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?”
Kuvat: Turku ei tietenkään ole ainoa kaupunki, jolla haasteita kaupunkilaisten liikkumisen aktivoinnissa ja asianmukaisten liikuntapaikkojen tarjoamisessa. Ajan hengen edellyttävää yhteistoimintaa ja esimerkkejä kunnan ja eri urheilulajien sekä harrastustoimijoiden väliltä löytyy läheltä ja kauempaa. Turkulaiset jalkapalloseurat ovat jo vuosia vierailleet säännöllisesti Rauman usean lajin talviharjoitteluhallissa tai Porin niin ikään kunnallisessa Karhuhallissa. Alle tuhannen asukkaan Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla v. 2000 avattu Eckeröhallen palvelee niin paikallisia liikkujia kuin etenkin jalkapalloilijoita manner-Suomesta sekä Ruotsista. Ja Kokkolassa kaupunki käynnistää syksyllä vielä näitäkin monikäyttöisemmän kunnallisen hybridiareenan rakennustyöt 56 miljoonan euron budjetilla[xi].
”Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.”
Kirjoitus on julkaistu 25.7.23 Turun Sanomissa Puheenvuoro-artikkelina
[viii]https://ah.turku.fi/kh/2023/0509013p/4887266.htm Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle esitetään, että Artukaisten alueen kehittämiseksi asetetaan kehittämishanke, joka käynnistetään lähtötietojen selvittämisellä. Lisäksi esitetään, että kehittämishankkeen tavoitteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2023, kun Turkuhallista on käyty markkinakartoitus, ja Artukaisten alueen toimijoiden tavoitteet ja tarpeet on kartoitettu. 9.5.23
[xi]https://yle.fi/a/74-20038646 ”Tarkoitus on tehdä tilat, jotka ovat koko ajan täynnä” – Kokkolan hybridiareenan suunnitelmat ovat valmiit, käyttömaksuista ei vielä päätöstä, 27.6.23
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
A-junnujen SM-karsintaa Kupittaan puhurissa, koska maakunnasta ei löydy täysimittaista julkista jalkapallohallia, eikä kilpailijan hallinnoimaan kuplaan ilmeisesti ole olosuhdemaksuista huolimatta asiaa.
Muilta pääsarjapaikkakunnilta, ja paljon pienemmistäkin futiskeskuksista löytyy kuitenkin täysimittaista Arina-, Botnia-, Eckerö-, Karhu-, Myyrmäki-, Tali-, Tellus- ja ties mitä muita halleja, mutta Turun seudulla seurat ja muidenkin lajien harrastajat kilpailevat ajasta ja tilasta Impivaaran 40-vuotiaassa minihallissa.
Dennis-myrskyn turkulaisversion tuivertaessa vettä lainehtivalla Vitosella, FC Inter ja SJK tarjosivat kaikille 25 sääoloja uhmanneelle katsojalle kuitenkin viihdyttävän ja hämmentävän hyvätasoisen jalkapallo-ottelun. Ykkösessä pelaavan SJK Akatemian pelaajistosta koottu vieraileva karsintasarjan kärkijoukkue oli luonnollisesti ylivertainen suosikki, varsinkin kun Interin A:lla ollut läpi talven krooninen pelaajapula ja muitakin ongelmia.
Niko Valikainen, Kari Lehtinen ja Juha Lipponen ovat kuitenkin saaneet sekalaisen seurakuntansa yhtenäiseksi ja sinimustat esiintyivät ja ennen kaikkea taistelivat täysin tasapäisesti Interin reservijoukkuettakin pari pykälää korkeammalla pelaavaa seinäjokelaista akatemiaryhmää vastaan.
Inter johti vielä pari minuuttia ennen ottelun loppua Roope Kantolan häikäisevän vaparimaalin turvin, mutta SJK tuli loppuhetkillä tasoihin. Lopputulos 3-3 lienee oikeudenmukainen, mutta ottelu tarjosi ennen kaikkea arvokasta kasvojen pesua ja kohotusta viime vuosina arvostustaan menettäneille A20-sarjoille. Toivottavasti suomalaiset seurat jatkossa panostavat pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti myös vanhimpien juniorien ikäluokkiin, eivätkä laita kaikkia pelaajakehityspaukkuja riskisijoittamista muistuttavaan talenttihaudontaan 😉.
Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
