Aluejoukkueet, tyttöfutis ja olosuhteet prioriteettilistan kärjessä
Turkulainen juniorijalkapalloilun instituutio, Turun Nappulaliiga, siirtyi syksyn alussa uuteen aikaan kun Hanna Salama aloitti maakunnan suurimman jalkapalloseuran toiminnanjohtajan tehtävissä.
Pitkään Familonilla eri tehtävissä toimineen Salaman ja Nappulaliigan tiet yhtyivät asteittain korona-aikana, jolloin Raisio Futis toteutti Vaisaaren koulun naapurissa oman hallihankkeensa ja Turussa kenttävuorojen vajeesta kärsinyt Turun Nappulaliiga korvasi käytöstä poistuneen Poropuiston menetettyjä hallivuoroja Raision uudesta hallista. Hanna Salama oli tänä päivänä LähiTapiola Areenana tunnetun Raision Palloiluhalli Oy:n ensimmäinen toiminnanjohtaja.
RaiFussa pitkän toimihenkilökokemuksen omaava Salama näkee seuratoiminnassa tärkeänä, että valmennuksella on riittävät resurssit, hyvät olosuhteet harjoitella monipuolisesti ja joukkueista kyetään luomaan yhteenliimattu yhteisö. Yksittäisen joukkueen toiminnassa on tärkeää turvata arjen toimintaan riittävä määrä aikuisia, muistuttaa Salama.
”Uusi toiminnanjohtaja nostaa Nappulaliigan keskeiseksi vahvuudeksi aluejoukkuetoiminnan.”
Sairashuoneenkadun toimitiloissa uusi toiminnanjohtaja nostaa Nappulaliigan keskeiseksi vahvuudeksi aluejoukkuetoiminnan. Jo vuosikymmeniä käytössä ollut seuraslogan “jalkapalloa lähellä kotiovea” on tänä päivänäkin ajankohtainen kun kaupungit pyrkivät panostamaan lähiliikuntaan sekä hillitsemään paikoin ruuhkiksi yltyneitä lapsien harrastuskuljetuksia. Jalan tai pyörällä harrastuksiin liikkuminen on sekä hyötyliikuntaa että ekologista.
”Salama näkee panostuksen tyttöjen jalkapalloon yhtenä seuran tulevaisuuden painopisteenä.”
Ja kun taustalla on 12 vuoden henkilökohtainen kokemus nimenomaan tyttöjoukkueen joukkueenjohtajan tehtävistä, on luonnollista, että Salama näkee panostuksen tyttöjen jalkapalloon yhtenä seuran tulevaisuuden painopisteenä. Panostus tyttöihin näkyi jo toiminnanjohtajan ensimmäisinä työpäivinä, kun Nappulaliiga järjesti 8.9. omalla Terveystalo Areenallaan tyttöfutispäivän, jossa vieraileva Helmarien päävalmentaja, niin ikään raisiolaistaustainen Marko Saloranta sai jakaa neuvoja ja kannustusta peräti 300 jalkapalloharrastusta harkitsevalle tytölle1.
Helmarien päävalmentaja Marko Saloranta vieraili vauhdittamassa Turun Nappulaliigan tyttöfutistoiminnan terävöittämistä.
TuNL:ssa visioidaankin vahvaa tyttöfutiksen ja aluetoiminnan yhteistoimintaa, jossa seuran kivijalka, aluejoukkuetoiminta valjastetaan terävöittämään turkulaisen juniorijalkapallon viime vuosien kiistatonta Akilleen kantapäätä, tyttöjen jalkapalloa.
Turkulaiset jalkapalloseurat eivät ole lainkaan edustettuna naisten ylimmällä sarjatasolla Kansallisessa liigassa, eikä lounaissuomalaisia seuroja löydy myöskään valtakunnallisesta, pääkaupunkiseutulaisten seurojen dominoivasta T18 SM-sarjasta. Ja maan harrastajamääriltään suurimmassa seurassa Tampereen Ilveksessä on enemmän tyttöpelaajia kuin Turun seudun seitsemässä suuressa seurassa yhteensä.
Nappulaliigalla on tällä hetkellä kolme juniorityttöjoukkuetta ja yksi naisjoukkue, mutta ensi vuoden tavoiteena on startata neljä uutta alueellista tyttöjoukkuetta, Salama enteilee ja muistuttaa tutkitusta tiedosta, kuinka jalkapallon aloittamista helpottaa merkittävästi harrastuksen löytyminen läheltä kotia.
Nappulaliigan harrastustoimintaan liittyy olennaisesti myös Turun jalkapallon olosuhdekehitys ja kysymys, kuinka elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran alimittainen kaupungin jalkapallohalli korvataan. Turkufutista piinaava olosuhdeongelma on erityisen tuskallinen talvella, jolloin käytössä olevien neljän ja puolen kentän pitäisi palvella kaupungin 6000 rekisteröityä pelaajaa.
Turun muiden jalkapalloseurojen tapaan Nappulaliigassa ei olla järin innostuneita Turun kaupungin viime vuosina esittämästä ajatuksesta, jossa julkinen Impivaaran jalkapallohalli korvattaisiin yksityisrahoitteisella Artukaisiin rakennettavalla hallilla2. Myös jalkapallossa harrastuskustannukset ovat kohonneet ja seurakentällä pelätään vuoden vaihteessa voimaan tulevan Turun kaupungin liikuntauudistuksen vaikutuksia, kun kaupungin liikuntapaikat muuttuvat maksullisiksi myös lapsille.
”Nappulaliigan harrastustoimintaan liittyy olennaisesti myös Turun jalkapallon olosuhdekehitys ja kysymys, kuinka elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran alimittainen kaupungin jalkapallohalli korvataan.”
Turun Nappulaliigan toiminnan kannalta seuran vahvojen Hepokullan, Pohjolan, Kärsämäen ja Runosmäen alueiden läheisyydessä sijaitseva Impivaaran liikuntakeskus olisi luonnollinen sijaintipaikka Turun jalkapalloväen kiireellisesti kaipaamalle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille.
”Seuran vahvojen Hepokullan, Pohjolan, Kärsämäen ja Runosmäen alueiden läheisyydessä sijaitseva Impivaaran liikuntakeskus olisi luonnollinen sijaintipaikka Turun jalkapalloväen kiireellisesti kaipaamalle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille.”
Uusi toiminnanjohtaja vihjaa lähestyvän juhlavuoden tarjoavan mahdollisuuksia seurabrändin kirkastukseen, mutta samalla Hanna Salama muistuttaa Nappulaliigan useiden sukupolvien jatkuvuudesta. – Yhteisöllisyys, vahva Me-henki ja Turun seurakentässä ainutlaatuinen aluetoiminta muodostavat voimavaran, jolla Nappulaliiga liikuttaa myös tulevaisuudessa menestyksekkäästi turkulaisia lapsia ja nuoria sekä edistää suomalaista jalkapallokulttuuria, toteaa Hanna Salama.
*Artikkelikuvassa Hanna Salama haastattelee 8.9.24 järjestetyssä tyttöfutistapahtumassa vierailleita TPS:n nuorten maajoukkuepelaajia Hikaru Viherlaaksoa ja Ilona Heinosta. Molemmat ovat TuNL-kasvatteja.
Kirjoitus on julkaistu Turun Seutusanomissa 25.9.24.
Kasvomaalausta ja kepparifutista, norsupalloa ja nuorten maajoukkuepelaajia, Helmarien päävalmentaja ja iloista jalkapalloväkeä monessa polvessa. Siitä on onnistunut Turun Nappulaliigan tyttöfutispäivä tehty.
Turkulaisella juniorijalkapallolla on kunniakkaat perinteet ja ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Turun Nappulaliiga on tuottanut melkeinpä katkeamattomassa ketjussa maajoukkuepelaajia Huuhkajakapteeni Lukas Hradeckystä Susijengin koripallotaikuri Teemu Rannikkoon sekä lukemattomiin kiekkoleijoniin.
Mutta menestymiseen maailman suosituimmassa urheilulajissa ei riitä menneisyyden maineteot ja vanhojen muistelu. Haluttiin tai ei, kuningaslaji on tänä päivänä keskeinen osa globaalia viihdeteollisuutta ja tätä kautta myös suomalainen seura- ja junioritoiminta kohtaa ennennäkemätöntä kilpailua. Kun Suomella on suureen kansalliseen ylpeyteen oikeuttava menestyshistoria etenkin kestävyys- ja yksilöurheilussa, ja viime vuosikymmeninä jääkiekko kohonnut kansallispelin asemaan, on lähes kaikkialla muualla jalkapallo kiistaton ykköslaji sekä iso osa yhteiskunnan arkea ja kansalaiskeskustelua.
Globaalin kilpailun viime vuosien yksi näkyvimmistä ja yhteiskunnallisesti merkityksellisimmistä kehityksistä on kiistatta ollut jalkapallon suorastaan räjähdysmäinen suosion leviäminen naisten ja tyttöjen keskuudessa. ”Viime kesän naisten MM-kisat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olivat valtava menestys ja merkittävä aluevaltaus naisjalkapallolle. 24:stä 32:een joukkueeseen laajentunut turnaus houkutteli stadioneille keskimäärin 30 000 katsojaa, mikä tarkoitti lähes kahta miljoonaa kisakävijää. Ja FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan.”1
New York Times / The Athletic uutisoi alkuvuodesta naisten ammattijalkapalloilun tuottavan tänä vuonna yli 500 miljoonaa euroa, ja suunta on ylöspäin.2 Naisjalkapallon suosion nousu on havaittu myös maailman jalkapallojättiläiden keskuudessa. Euroopan naisten sarjojen suurimpia tuottoja kokoavien seurojen Top15 on miehitetty Mestareiden Liigan ja suurimpien liigojen kestomenestyjistä ja maailman johtavista jalkapallon seurabrändeistä.
”FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan”
The Athletic median selvitys naisten Super League joukkueiden arvosta3
Naisten jalkapallo nousussa myös Suomessa, mutta lisäpanostuksia tarvitaan!
Suomen naisten maajoukkue on yhä mukana jatkokarsinnoissa4 kamppailemassa pääsystä ensi kesän EM-kisoihin ja Helmarit vetivät karsintaotteluissa stadionit täyteen niin Helsingin (Suomi-Italia 2-1, 9.4.24, 5000 katsojaa), Tampereen (Suomi-Hollanti 1-1, 4.6.24, 7677 katsojaa) kuin Turun (Suomi-Norja 1-1, 12.7.24, 7345 katsojaa) kotiotteluissa. Yksilötasolla helmaripelaajat ovat viime aikoina liikkuneet huuhkajakollegoihin verrattuna kiistatta hohdokkaampien suurseurojen välillä. Laitapelaaja Emma Koivisto vaihtoi legendaarisen Liverpoolin punaisen paidan yhtä tunnettuun AC Milanin rossoneriin. Kokenut maalivahti Tinja-Riikka Korpela siirtyi AS Romasta Sveitsin Servetteen, toinen maalivahti Milla-Maj Majasaari Anderlechtista Englannin superliigan nousijajoukkue Crystal Palaceen ja Norjan Lilleströmissä pelannut keskikenttäpelaaja Oona Siren solmi äskettäin kahden vuoden sopimuksen toisen lontoolaisseuran West Hamin kanssa5.
Helmarien kokenut puolustaja Emma Koivisto siirtyi kesällä 2024 Liverpoolista AC Milaniin.
Vaikka niin poika- kuin tyttöpelaajien harrastajamääräkehitys on kääntynyt myönteiseksi harrastustoimintaa kurittaneista koronavuosista, tyttö- ja naispelaajien lukumäärällinen kasvu Suomessa ei ole naisfutiksen globaalista buumista huolimatta ollut viime vuosina yhtä vahvaa kuin poikapuolella. Kun poikapelaajien määrä on noussut viimeisinä kolmena vuonna keskimäärin 10 000:lla pelaajalla/vuosi, tyttö- ja naispelaajien lisäys on samalla aikajaksolla ollut huomattavasti hillitympää eli noin 1400+ pelaajaa vuosina 2021-23. Samalla tyttö/naispelaajien prosentuaalinen osuus on pudonnut 26,5%:sta 24,1%:iin.
”Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut viime vuosina huomattavasti hillitympää kuin pojissa”
Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut huomattavasti hillitympää kuin pojissa ja tyttöjen prosentuaalinen osuus pelaajien kokonaismäärästä on supistunut viime vuosina6
Turun Nappulaliigan tyttöfutistapahtumassa tarjoutui mahdollisuus tiedustella naisten maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan arvioita suomalaisen tyttö/naisfutiksen seuratoiminnan tasosta, tavoitteena eräänlainen suomalaisten seurojen tyttöfutiksen Top10. Pitkän kokemuksen myös nuorisomaajoukkueiden valmentajana omaava Saloranta kuvaili tilannetta kriittisesti. Kolmen kärki löytyi nopeasti, mutta näissäkin kiistatta puutteita.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Kolmen kärjen takana ongelmat odotetusti kasvavat. Esimerkiksi 2010-luvulla Kansallisessa Liigassa erinomaisesti menestynyt PK-35 Vantaa on osannut hyödyntää Vantaan kaupungin olosuhdetukia, mutta seuralla ei ole junioritoimintaa. Kuopiossa rakennettu rakenteita, mutta Salorannan mukaan KuPSin pelaajamäärästä pitäisi saada enemmän irti.
Seinäjoella hajanaista toimintaa on saatu koottua yhteen, mutta parhaat pelaajat siirtyvät lukiovaiheessa Tampereelle. Eli Ilves kuuluu tähän kärjen takana olevaan ryhmään, mutta helmarivalmentajan mukaan siitäkin pelaajamäärästä pitäisi tulla enemmän pelaajia.
Ruotsinkielisellä rannikolla on Suomessa pitkät jalkapalloperinteet, mutta esimerkiksi viime vuosina Veikkausliigassa vahvasti esiintynyt Vaasa on tytöissä alisuorittaja. Ahvenanmaan ylpeys Åland United on ollut Kansallisen Liigan kestomenestyjä, mutta panostukset ovat vähentyneet. Hyvät harjoitusolosuhteet tarjoava Maarianhamina on silti hyvä vaihtoehto eteenpäin pyrkivälle nuorelle pelaajalla ja ruotsin kielellä toimimaan oppiminen on varmasti etu jos urakehitykseen osuu askel Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. 2000-luvulla lahtelaistunut raisiolainen Saloranta jätti kohteliaasti rankkaamatta Turun seudun tyttöfutiksen tilan valtakunnallisessa vertailussa.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Turun seutu tyttöfutiksen takaa-ajossa takamatkalla
Kuten yleisemminkin suomalaisessa juniorijalkapallossa, myös tyttöfutiksessa pääkaupunkiseudun seurat ovat dominoivassa asemassa. Valtakunnallisessa T18-sarjassa SM-tason kymmenestä joukkueesta kuusi tulee Pk-seudulta, Oulun ONS edustaa pohjoista ja (Päijät)Häme-Pirkanmaan mainetta ylläpitävät HJS, FC Lahti YJ ja maan suurin seura Ilves.
Perinteiset jalkapallomaakunnat Varsinais-Suomi, Satakunta sekä Pohjanmaan jalkapallokeskukset Kokkola, Seinäjoki ja Vaasa loistavat poissaolollaan. Turun seudun tyttöfutiksen takamatkaa kiteyttää ehkä parhaiten tyttöpelaajien määrä suhteessa Tampereen Ilveksen harrastajamääriin. Kun Ilvekselle oli vuonna 2023 yhteensä 1542 rekisteröityä tyttöpelaajaa, yltävät Turun seudun seitsemän suurta seuraa (TuNL, KaaPo, TPS, RaiFu, Inter, LiePa, ÅIFK) yhdessä 1286 pelaajaan.
Kun Suomifutiksen kahden jättiläisen, Ilveksen (v. 2023 yhteensä 5498 pelaajaa, joista 1542 tyttöjä/naisia) ja HJK:n (yhteensä 3693 pelaajaa, joista 875 tyttöjö/naisia) tyttöpelaajien osuus (Ilves 28% ja HJK 24%) peilaa kansallista keskiarvoa (n. 24%), Turun seudun tyttöpelaajien osuuksissa on huomattavasti suurempaa hajontaa. Kaarinassa KaaPo on jo pitempään panostanut tyttöjen jalkapalloon, mikä näkyy tyttöjen yli 30 prosentin osuutena kaikista pelaajista. Turun länsipuolella Raisio Futis otti keväällä naisissa futsalin SM-pronssia ja tyttöpelaajien osuus seurassa on vielä pari prosenttia KaaPoa korkeampi. Naisten SM-tasolla seudun historialllisesti menestyneimmän seuran TPS:n viime vuosien tyttöpelaajien prosentuaalinen osuus on myös korkeampi kuin kansallinen keskiarvo, eli n. 34-35%. Liedon Pallossa luvut ovat samaa noin kolmanneksen tasoa.
Turun seudulla eniten kirittävää on kolmikolla Inter, TuNL ja ÅIFK. FC Inter on vasta aloittanut tyttötoiminnan ja tyttöjen osuus on kahtena viime vuonna ollut 9-12 prosentin luokkaa. Maakunnan suurin seura, Turun Nappulaliiga erottuu muista seuroista aluejoukkuetoiminnallaan, mutta tyttöjen 9-10 prosentin osuus on silti alhainen. ÅIFK:ssa tyttöjen osuus on viime vuosina vaihdellut 23 prosentista (2021) viime vuoden 11 prosenttiin.
Terveystalo Areenan tyttöjen futispäivä lähtölaukaus Turun Nappulaliigan tyttöfutispanostukseen
Omalla Terveystalo Areenallaan sunnuntaina 8.9. järjestämänsä tyttöjen futispäivä olikin Turun Nappulaliigan tärkeä panostus seuran tyttöjalkapalloon. Aurinkoinen, lähes helteinen syyssää houkutteli Peltolan pallokentälle noin 300 seuran ulkopuolista jalkapallon pelaamisesta kiinnostunutta tyttöä.
Muun muassa kasvomaalauksen ja kepparifutiksen lomassa nuoret tyttöfutarit kuulivat Suomen maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan sekä nuorten maajoukkueeseen kuuluvien TuNL-kasvattien Hikaru Viherlaakson ja Ilona Heinosen treenivinkkejä
”Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.”
Tyttöfutarien tukena myös miespuolista turkulaista futisosaamista monessa polvessa. Tepsin 1960-70-lukujen taitteen kultakauden liukas laitahyokkääjä Kari Kuisma kannusti pojantytärtään kuningaslajin pariin (vas.). Päävalmentaja Salorantaa kuulemassa TuNL-toimihenkilöistä mm. seurakoordinaattori Miika Weckman, johtokunnan varapuheenjohtaja Eemil Mäkelä ja starttivalmentaja Julius Karlsson.
Turun Nappulaliigassa toiminnanjohtajana syksyllä aloittanut Hanna Salama vastasi TuNL tyttöfutispäivän haastattelu- ja juontotehtävistä. Tänä päivänä Tepsiä edustavat nuorten maajoukkuepelaajat Hikaru Viherlaakso ja Ilona Heinonen saivat vastailla kiperiin kysymyksiin omista vahvuuksista ja tämän päivän pelaajien treenitarpeista.
Terveystalo Areenan tyttöfutistapahtumassa yhdistyi onnistuneella tavalla tekemisen meininki sekä peli-ilo ja koko perheen liikunnallinen yhdessäolo. Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.
Kuin tilauksesta, naapuriseura Interin kehitysjohtaja Tuomas Välimäki muistutti tyttöfutistapahtumaa edeltävänä päivänä julkaistussa tilannekatsauksessaan Turkufutiksen talviharjoitteluolosuhteiden kiireellisistä kehittämistarpeista:
”Harjoitusolosuhteiden osalta olemme käyneet aktiivista dialogia muiden turkulaisseurojen, Palloliiton ja Turun kaupungin kanssa siitä, miten pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille pelaajille kunnon olosuhteet myös talvikaudella. Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Esittelimme tilannetta Turun poliittisille päättäjille ja virkamiesjohdolle kevään tapaamisissa. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille, Välimäki toteaa.”7
”Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille”
Elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin korvaava uusi täysimittainen kunnallinen areena onkin välttämättömyys, jotta turkulaisseurat voivat tulevaisuudessa palvella jo yli 6000 rekisteröidyn pelaajan harrastajamäärää sekä tehdä arvokasta työtä turkulaislasten ja nuorten liikkumisen ja yhteisöllisen yhdessäolon puolesta. Harrastuskustannusten jatkuva nousu on suuri uhkatekijä ja julkisrahoitteisia talviharjoitteluolosuhteita tarvitaan ehkäisemään eriarvoistumista ja syrjäytymistä8.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa EM-jatkokarsinnan ensimmäisessä vaiheessa Montenegron. Jatkokarsinnan ensimmäinen vaihe pelataan kaksiosaisena 23.–29. lokakuuta. Voittajat jatkavat toiseen vaiheeseen, joka pelataan 27.11.–3.12.24. https://yle.fi/a/74-20100433↩︎
Poliitikot, muut päättäjät sekä tietysti mediat huutavat ja hehkuttavat Hradeckyn nimeä, kun Runosmäestä ponnistanut slovakkitaustainen maalivahti kohotti kuningaslajin mahtimaassa mestaruuslautasen joukkueensa kapteenina.
Leverkusen ja Lukas Hradecky ovat hehkutuksensa ansainneet. Väkiluvultaan Turkua vähäisemmän ja ehkä myös provinsiaalisemman toisen lääketehdaskaupungin jalkapalloylpeys katkaisi ”FC Hollywoodin” 11 perättäisen mestaruuden putken, joten Bayern Münchenin menestyskauden päättymistä juhlitaan Saksassa laajemminkin kuin Leverkusenissa.
Leverkusenin – ”Neverkusenin”1 – rakettimainen nousu valmentajana nuoren, mutta pelaajana kaiken saavuttaneen Xabi Alonson johdolla putoamistaistelusta mestaruuteen on tuorein tuhkimotarina kansainvälisessä jalkapallossa. Vain kuningaslajissa voi vuonna 1904 perustettu seura, jonka viimeisin, ja lähes ainoa mestaruus on yli kolmen vuosikymmen takainen Saksan Cupin voitto, nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.
Baskimaassa syntynyt espanjalainen Xabi Alonso edusti pelaajaurallaan maajoukkueen ohella mm. Liverpoolia, Real Madridia ja Bayern Müncheniä. Ja voitti käytännössä kaiken mitä saavutettavissa oli. Bundesliigassa Alonson Leverkusen eteni mestaruuteen ilman ainuttakaan tappioita, joten nuori valmentaja näyttää omaksuneen onnistuneesti oppeja niin Carlo Ancelottilta, Pep Guardiolalta, Jose Mourinholta, Rafa Benitezilta kuin Espanjan maailmanmestarivalmentaja Vicente del Bosque’lta.
Tuhkimotarinat ovat kuningaslajin keskeinen vetovoimatekijä
”Vain kuningaslajissa voi ”Neverkusen” nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.”
Leverkusen ei tietenkään ole ainoa jalkapallon tuhkimotarina. Italian 120 000 asukkaan Bergamo koki kovia koronan aikana, mutta kaupungin ylpeys Atalanta kaatoi Eurooppa-liigan neljännesfinaalissa legendaarisen Liverpoolin ja tärveli näin suurseuran kesällä jättävän Jürgen Kloppin keväisiä läksiäisjuhlia ja haaveen kolmesta mestaruudesta.
Pari vuotta sitten Mestareiden liigassa sotaa käyvän Ukrainan pienen naapurin Moldovan ylpeys FC Sheriff matkasi 133 000 asukkaan Tiraspolista kaikkien aikojen menestyneimmän seurajoukkueen vieraaksi Madridiin. Transnistrian sheriffit poistuivat legendaariselta Santiago Bernabeaun stadionilta voittajina.
Pohjolassa ruotsalaisista Malmö ylsi Euroopan Cupin finaaliin v. 1979 ja Göteborg on kahdesti juhlinut Eurooppa liigaa edeltävän UEFA Cupin voittoa. Tänä vuonna Tanskan ylpeys FC Kööpenhamina kaatui vasta pudotuspeleisssä puolustavan mestarin Manchester Cityn toimesta. Tätä ennen tanskalaiset ehtivät lohkovaiheessa nöyryyttää Manchesterin toista jättiläistä, jättäen Unitedin lohkon viimeiseksi. Taakse jäi myös turkkilaisten intohimoisesti kannattama Galatasaray.
Norjassa 32 000 asukkaan Moldessa on nähty viimeisen vuosikymmenen aikana Eurooppa-liigan lohkopelejä sekä Konferenssiliigan pudotuspelejä. Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä2. Kaksi vuotta sitten norjalaiset kaatoivat neljännesfinaalin kotiottelussa AS Roman, mutta Jose Mourinhon johtamat roomalaiset käänsivät otteluparin kotonaan ja juhlivat myöhemmin mestaruutta. Helmikuussa Bodø/Glimtin tämän kauden europelit päättyivät pudotuspeleissä niukkaan 1-2 jatko-ottelutappioon Amsterdamin Ajaxia vastaan.
”Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä.”
Vaikka suomalaisen seurafutiksen suurimmat, HJK:n toimesta toteutetut tuhkimotarinat kalpenevat länsinaapurien rinnalla, Töölössä ollaan viime vuosina toistuvasti edetty europelien lohkovaiheisiin ja on perusteltua uskoa, että europeleissä kassaa kasvattavalla Klubilla on edellytykset eurooppalaiseen läpimurtoon.
Eikä europelien ihmetarinat tietenkään ole poissuljettuja muiltakaan suomalaisseuroilta. Vastikään käynnistynyt Veikkausliiga vaikuttaa tasaisemmalta kuin vuosikausiin ja etenkin kunnianhimoisten omistajien KuPS ja SJK sekä juuri nyt upouuden Tammelan stadionin kautta nostetta hakeva Tampereen Ilves pyrkivät tosissaan haastamaan helsinkiläisiä.
Suomalaisen seurafutiksen kansainvälinen menestys, mutta myös ruohonjuuritason arkityö edellyttävät kaupungin vahvaa mukanaoloa
Turussa Håkansin varustamoperhe kuuluu niinikään suomalaisen seurafutiksen suuriin tiennäyttäjiin, mutta maailman kilpailluimmassa lajissa ei edes sitoutuneiden seuran omistajien panostus yksin riitä. Tarvitaan myös kaupungin isien ja äitien jalkapallomyönteisyyttä.
Eikä kaupunkien jalkapallopositiivisuus tietenkään tarkoita yksin yksittäisiin europeleihin heräämistä. On myös ymmärrettävä kuningaslajin ylivertaiset sosiaalista eriarvoistumista ja syrjäytymistä ehkäisevät vaikutukset sekä yhteiskunnallinen merkitys etenkin maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisessa.
”Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”3
Yritysten ja yhteisöjen yhteiskunnalle tuottamia vaikutuksia mitataan ns. SROI (Social Return On Investment) -mallinnuksen avulla. Jalkapallon suorat hyödyt Suomen talouteen ovat noin 522 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi sosiaalisten hyötyjen arvo on peräti 1,09 miljardia euroa ja säästöt terveydenhuollossa noin 344 miljoonaa euroa. UEFA:n SROI -asiantuntija tohtori Tim Crabben mukaan Suomen lähes kahteen miljardiin nousseet jalkapallo- ja futsaltoiminnan taloudelliset hyödyt selittyvät mm. pelaajamäärien kasvulla, olosuhteiden kehittymisellä, jalkapalloon suunnattujen erityisohjelmien huomioimisella ja sosiaalisen pääoman lisäämisellä mallinnukseen. Suomen pelaajakohtainen arvo (13 970 euroa) on korkein niissä 32 Euroopan maassa, jossa mallia on sovellettu.4
Turussa jalkapallon tila on ristiriitainen. Vuosikymmenen takaiset puheet jalkapallopääkaupungista tuntuvat kovin kaukaisilta, kun talviharjoitteluolot ovat jämähtäneet suorastaan hävettävälle tasolle, mutta elinkaarensa lopussa olevan alimittaisen Impivaaran hallin korvaaminen on jäänyt liikuntapaikkojen ulkoistuslinjauksen ja Artukaisten monimutkaisen kabinettimonopolipelin uhriksi5.
Talvikauden Turkufutiksen tuskaa paradoksaalisesti yhtäältä lisää, mutta toisaalta tasapainottaa rekisteröityjen harrastajien vahva kasvu. Harrastajamäärät ovat kohonneet kahden viime vuoden ajan yli 12 prosentin kasvulla ja toiseksi Turkufutiksen selkeäksi valopilkuksi voidaan nostaa stadionolojen onnistunut uudistaminen. Mikä turkulaisten futisjuniorien olosuhdeongelmien lievittämisessä elintärkeää, Veritas stadion on tekonurmialustan myötä avautunut myös juniorien arkikäyttöön ja paikallista jalkapallokulttuuria edistävänä bonuksena, olympiahistoriaa huokuva jalkapallostadion on täydentynyt uuden Ukraina-väritteisen Itäpäätykatsomon kautta täysiveriseksi UEFA-tason jalkapalloareenaksi.
Veritas Stadionin uudistusten myötä luonnonnurmen korvannut tekonurmialusta on mahdollistanut turkulaisten juniorien harjoittelun stadionoloissa ja FC Interin äänekäs Armada on kotiutunut uuteen Itäpäätyyn kohottaen selvästi Kupittaan kotiotteluiden tunnelmaa. Uudistukset ovat heijastuneet myös katsojalukuihin. Kun Veikausliigan katsojamäärät kasvoivat 44 prosenttia edelliskaudesta, veti HJK yhä suurimmat yleisömäärät, mutta FC Inter oli eniten suosiotaan on kasvattanut liigaseura. Turussa liigaotteluja seurasi keskimäärin 3 160 katsojaa, yli tuplamäärä edelliskauteen nähden6.
Jalkapallon kahden miljardin taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat korvaamaton hyvinvointi-investointi suomalaiseen yhteiskuntaan miljardien leikkausten aikana
Yli kaksi vuotta kestänyt globaali koronapandemia ja heti perään eskaloitunut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat synnyttäneet niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti valtavaa huolta tulevaisuudesta. Kun Ukrainan sodan rinnalle on noussut yhä tuhoisammaksi käynyt Gazan konflikti ja kotimaankin uutisia hallitsevat lakot, valtion velkaantuminen ja budjettileikkaukset, on päivänselvää, että suomalaiset kaipaavat myös myönteisempää uutisointia ja tulevaisuuden kuvausta arkeensa. Epävarmuuden aikoina tarvitaan turvallisuutta, tulevaisuudenuskoa sekä yhtenäisyyttä edistäviä arjen toimia ja kannustimia.
Urheilu- ja kulttuuritapahtumat ovat tällaisia tulevaisuudenuskon ja yhteishengen kohottajia kuten Käärijän euroviisuhuuma tai jääkiekon MM-menestys ovat menneinä keväinä osoittaneet.
Mutta suomalaiset tarvitsevat piristystä myös Pohjolan pitkiin talvikuukausiin ja kaamokseen. Manner-Euroopassa ja muuallakin maailmalla talvikauden keskeinen arjen ja viikonlopun ilontuoja on kuningas jalkapallo, jonka kotimaisia viikonlopun sarjaotteluita odotetaan, ennakoidaan ja jälkianalysoidaan viikolla työpaikoilla, kouluissa ja kahviloissa. Ja todellisissa eurooppalaissa kulttuurikaupungeissa europelit tuovat talven arkipäiviin oman lisämausteensa sekä tuhannet vierailevat jalkapalloturistit.
Pohjolan talven pimeydessä suomalaiset ovat jääneet eurooppalaisen elämänmuodon kiistatta intohimoisimpien ajanviete- ja kulttuuritapahtumien sivustakatsojiksi. Tai ehkä paremminkin etäihailijoiksi, jotka seuraavat kuningaslajin tähtiä sekä kymmenien tuhansien katsojien savua ja laulua yhdistäviä katsomospektaakkelleja satelliittikanavien tai netin välityksellä. Ja yksi etäihailun ulottuvuuksista on luonnollisesti perisuomalainen länsinaapurin, etenkin tukhomalaisseurojen, jalkapallokulttuurin kadehtiminen.
Vaikka perinteikkäiden tukholmalaisseurojen viime vuosien euromenestys kalpenee norjalaisten Molden (UEFA seurajoukkueranking 63.) ja Bodø/Glimtin (66.) rinnalla, ja jää Djurgårdenia (101.) lukuunottamatta myös Veikkausliigan kärkikaksikon (HJK 128., KuPS 148.) taakse (Hammarby 260., AIK 274.), on tukholmalaiskolmikko yhdessä maan viime vuosien ykkösseura Malmö (88. UEFA rankingissa) selkeä Pohjolan ykkönen kotimaan liigan katsojaluvuissa. Viime kaudella sekä AIK-Djurgården että AIK-Hammarby -ottelut vetivät Friends Arenalle yli 41 000 katsojaa ja kärkinelikon katsojakeskiarvot olivat noin 4–5 -kertaiset verrattuna Veikkausliigan selkeään ykköseen, HJK:hon (5425): AIK (25 739), Hammarby (22 542), Malmö (20 055), Djurgården (19 288)7. Kuva: https://sv.wikipedia.org/wiki/Hammarby_IF_Fotboll#/media/Fil:Supportermarschen_2013_09.jpg
Olisiko kestävyys- ja yksilöurheilumenestyksellä maailmankartalle kohonnut Pohjolan sitkeä kansa vihdoin valmis haastamaan planeetan, tai ainakin mantereensa parhaita myös joukkuelajeista kilpailluimmassa kulttuurimuodossa?
Skeptikot tietysti tyrmäävät tämän haavekuvan epärealistisena haihatteluna, mutta kuninngaslajin kohta 180-vuotinen historia tuntee paljon suurempiakin tuhkimotarinoita kuin turkulaisten tai tamperelaisten pelaaminen Konferenssiliigan lohkovaiheessa yhdessä roomalaisten tai lontoolaisten joukkueiden kanssa.
Mutta suomalaisen seurajoukkuejalkapallon haavekuvien toteutuminen edellyttää samanaikaisesti seuroilta sekä toiminnan laatua edistävää keskinäistä kilpailua että lisäresursseja mahdollistavaa yhteistyötä, mutta myös kaupunkien ja kuntien vahvaa taustatukea muuta Eurooppaa ankarammissa olosuhteissa. Suomen Turussa tämä taustatuki tarkoittaa konkreettisimmillaan täysimittaisen julkisen jalkapallohallin rakentamista8.
Kyse ei ole vain pallopeleistä tai sirkushuveista. Muuttuvassa maailmassa jalkapallolla ja myös muulla harrastustoiminnalla on yhä keskeisempi tehtävä ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä, edistää väestönkehitykselle välttämättömän maahanmuuttajaväestön kotoutumista ja auttaa kitkemään yhä monimutkaisempia yhteiskunnallisia haasteita liikkumattomuudesta mobiililaiteriippuvuuteen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin.
”Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?”
Suomen jalkapallomaajoukkue on etenkin Markku Kanervan päävalmentajakaudella kunnioitettavalla tavalla hyödyntänyt asemaansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja urheilun vastuullisuuden edistämiseen. Pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv ja kansainvälisen uutiskynnyksen Qatar-kannanotoillaan ylittänyt Riku Riski ovat Helmarien Linda Sällströmin sekä viiden muun eturivin suomalaisurheilijan ohella antaneet kasvonsa 2021 käynnistyneelle Älä riko urheilua -kampanjalle9.
Ja sitten Suomella ja myös Suomen Turulla on Leverkusenin äänitorvi Lukas Hradecky Runosmäestä.
Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?
Maassa, jonka kantaväestö vanhenee vauhdilla ja kasvaa käytännössä vain maahanmuutolla.
Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.
”Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.”
https://www.bbc.com/sport/football/59003971Jose Mourinho koki ehkä manageriuransa suurimman yksittäisen tappion, kun Bodø/Glimt 21.10.21 kaatoi AS Rooman Konferenssiliigassa 6-1. Seuraavana keväänä norjalaiset toistivat kotivoiton puolivälierissä, mutta AS Roma eteni jatkoon yhteistuloksella. ↩︎
Turku on eurooppalainen kulttuurikaupunki, kerrotaan. Ja talven taittuessa kohti kevättä, eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa kaupunkilaiset kokoontuvat pääsiäistä edeltäviin perinnetapahtumiin ja alkukevään karnevaaleihin.
”Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.”
Kulttuuriperinteet kehittyvät, muuttavat muotoaan sekä matkaavat maasta toiseen maahanmuuton ja kulttuuriviennin välityksellä. Laskiaistiistain ranskalaisversio Mardi Gras yhdistetään ehkä voimakkaimmin Yhdysvaltojen etelän New Orleansiin ja Atlantin takaa eurooppalaiset ovat puolestaan omaksuneet Ystävänpäivän ja osittain myös sen läheisyyteen osuvan Super Bowl -jenkkifutisjuhlan.
Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.
Mutta maailma muuttuu ja länteen sekä eurooppalaisuuteen yhä voimakkaammin luottavassa Nato-Suomessakin kulttuurit kohtaavat, ja usein myös törmäävät. Riippumatta siitä minkälaisiksi Itä-Suomen rajamuodollisuudet lähitulevaisuudessa muovaantuvat, venäläiset muodostavat maamme suurimman muunkielisten maahanmuuttajien vähemmistön. Ja yhtä lailla yhä näkyvämmäksi osaksi suomalaista arkea tulevat muslimiperinteet kun väestönkasvumme nojaa lähes kokonaan maahanmuuttoon ja Lähi-idän sekä Afrikan kriisit puskevat pakolais- ja maahanmuuttovirtoja Eurooppaan.
Elävä kulttuurikaupunki tarjoaa asukkailleen monenlaisia matalankynnyksen tapahtumia sekä houkuttelee ulkomaalaisia vierailijoita.
Kansallista ja kunnallista tukea nauttivan korkeakulttuurin lisäksi kaupunkien viihtyvyyttä ja vetovoimaa kohottavat mm. kolmannen sektorin voimilla pyörivät pop- ja rock-festivaalit sekä erilaiset liikunta- ja urheilutapahtumat. Vaikeista vuosistaan kansalliseksi kulttuuri-instituutioksi kohonnut Ruisrock lienee joulurauhan julistuksen ohella Turun tunnetuin tapahtumabrändi. Paavo Nurmi Games’in 14.2.24 Turkuhallissa Wilma Murron ympärille järjestämä Ystävänpäivän seiväskisa on puolestaan kunnianhimoinen ja tervetullut uusi aluevaltaus turkulaisten urheilutapahtumien joukossa.
Kuningaslajiin panostava kaupunkipolitiikka kantaa hedelmää niin Eurooppa- kuin ruohonjuuritasolla
Urheilumaailmassa ja tätä kautta kaupunkimatkailussa, käytännössä läpi vuoden ottelukohtaisesti kymmeniä tuhansia katsojia vetävät jalkapallo-ottelut ovat keskeinen osa eurooppalaista kaupunkikulttuuria.
Ja parhaimmillaan Ruisrock-viikonlopun kävijämäärien tasolle yltävien katsojalukujen lisäksi läpi talven pelattavat europelit tuovat osallistuville seuroille miljoonien lisätulot ja näiden kotikaupungeille globaalia näkyvyyttä jota ei muille keinoilla voi saavuttaa.
Eurooppalaisten liigojen ja johtavien seurojen katsojamäärät kaudella 2022/231
”Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.”
Tästä johtuen kuningaslajin olosuhteisiin ja seurojen toimintaedellytysten tukemiseen panostaminen on mitä viisainta kuntapolitiikkaa.
Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.
Turun kaupunki on ottanut arvokkaita askeleita oikeaan suuntaan investoimalla Veritas Stadionin uuteen päätykatsomoon sekä ympärivuotisen ja junioreihin laajennetun pelitoiminnan mahdollistavaan tekonurmialustaan.
Naisten A-maajoukkueen ja miesten U21-maajoukkueen päätös pelata maaottelunsa Veritas Stadionilla luonnollisesti kertoo panostuksen välittömistä positiivisista vaikutuksista.
Mutta koska Pohjolan talvi ei edelleenkään mahdollista pelaamista talvikuukausina ulkona, tarvitaan korvaavia olosuhteita. Tässä talviolosuhdekysymyksessä Turun seudun tilanne on ollut vuosikausia2, jopa vuosikymmeniä, suorastaan katastrofaalinen. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, eikä korvaavasta areenasta ole investointipäätöstä3.
Jalkapalloseuroille tuskallisten koronavuosien jälkeen lajin harrastajamäärät ovat kohonneet Turussa ennätyksellisesti yli 5000 harrastajan, joten tilanpuute on todellinen ja krooninen. Ongelmaa ei ole auttanut alueen kahden yksityisen ylipainehallin romahtaminen lumentulon seurauksena. Turun seudun kolmas yksityinen jalkapallohalli Poropuistossa romahti viime talvina niin säännöllisesti, että hallin käyttö lopetettiin kokonaan.
Tällä viikolla Turun jalkapalloväki kokoontui jälleen kerran Veritas Stadionille keskustelemaan lajin tilasta kaupungissa. Paikalla oli kymmenkunta seuraa, liikuntatoimen johtoa sekä Palloliiton edustusta aluepäälliköstä valtakunnan tasolla toimivaan pääsihteeriin.
Talviolosuhdevaje ja epätietoisuus Impivaaran korvaavasta hallikapasiteetista hallitsi seurapalaverin keskustelua, mutta jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.
Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.
”Jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.”
Turussa ei välttämättä päättäjätasolla ymmärretä, kuinka monipuolinen, hyvin erilaisia harrastus- ja väestöryhmiä palvele liikuntakeskus Impivaaran jalkapallohalli on. Jalkapallon ohella hallia käyttävät mm. amerikkalaisen jalkapallon, pesäpallon, lacrossen, rugbyn harrastajat sekä erilaiset muut ryhmät. Oheiset kuvat Turun Eid Al-Fitr juhlasta vuodelta 20164.
Talvikauden asteittain taittuessa kohti kevättä Turussa voidaan kuitenkin iloita kaupungin oman jalkapalloylpeyden otteista Reininlaakson karnevaali- ja jalkapalloalueella. Runosmäen Lukas Hradecky ei ole vain Huuhkajien kapteeni vaan kipparoi myös Bundesliigaa ilman tappioita johtavaa Bayer 04 Leverkusenia.
”Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.”
Turun tapaan myös lääketehdaskaupunkina tunnettu Leverkusen luokiteltaneen Saksassa osavaltionsa pienempien suurkaupunkien joukkoon ja koko maan mittakaavassa n. 165 000 asukkaan Leverkusen on suunnilleen 50. sijalla saksalaisten kaupunkien väkilukulistalla.
Kun kevään edetessä voimme seurata Leverkusenin jalkapallohuumaa Keski-Euroopassa katsomoja huudattavan Luke Hradeckyn välityksellä, ehkä oivallamme millaisia mahdollisuuksia ja elämyksiä kuningas jalkapallo pystyy tarjoamaan myös Suomen Turussa. Edellyttäen että turkulainen jalkapalloväki, pormestaristo ja muut avainpäättäjät löytävät toisensa lajin edellyttämien olosuhteiden kehittämistyössä. Impivaaran liikuntakeskukseen kohoava Lukas Hradecky Areena olisi luonnollinen jatkumo tälle kaupunkikehittämistyölle7.
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina profiloituva maan vanhin kaupunki panostaa kulttuuri-investointeihin. Taiteen talo, Musiikkitalo sekä Historian ja tulevaisuuden museo ovat kaupungin Kulttuurilupauksen ja kulttuurin kärkihankkeen kovaa investointiydintä. Samaan aikaan kuitenkin Turun keskeiset liikuntakeskukset ovat elinkaarensa päässä. “Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Unohtamatta huolestuttavaa väestön ikääntymistä, liikkumattomuutta ja kasvavia kotouttamisen haasteita.
Turku kasvaa vauhdilla ja kaupunkia kehitetään kunnianhimoisesti. On kuitenkin syytä huomioida, että “Turun väestönkasvu syntyy täysin muualta muuttavista ja maahanmuutosta, sillä kaupungin luonnollinen väestönkasvu on negatiivista. Vuonna 2022 Turun väkiluku kasvoi 2763 hengellä, josta 43 prosenttia tuli kotimaasta ja 57 prosenttia ulkomailta. Määrällisesti eniten muuttajia Turkuun muualta Suomesta tuli Salosta, Raumalta, Uudestakaupungista, Oulusta ja Porista.”1.
“Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä.”
Samaan aikaan siis Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.
”Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.”
Turku investoi taiteeseen, kulttuuriin ja kiskoihin, mutta ulkoistaa urheilun ja liikuntapaikat?
Kulttuuri on monimerkityksellinen, jopa kiistanalainen käsite. Kun puhutaan kulttuurista osana kaupunkikehittämistä ja kuntataloutta, lienee perusteltua käyttää sanan määrittelyssä opetushallinnon käyttämää laajaa kuvausta.
“Kulttuurin käsitettä käytetään yhtäältä laajassa merkityksessä tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”2
”Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”
“Kulttuurilupaus: Taiteen ja kulttuurin aika! on ohjaava näkymä kulttuurin kehittämiseen Turussa. Se sisältää tavoitteen kaupungista, jossa tilat ja rakenteet mahdollistavat taiteen ja kulttuurin monipuolisen, rajoista vapaan tarjonnan sekä kaupunkilaisten laajat osallistumismahdollisuudet.”3
Turun kaupungin keväällä 2022 antama kulttuurilupaus on ehdottoman tervetullut panostus edistämään turkulaisten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä kaupungin yleistä vetovoimaisuutta, mutta etenkin koska kaupungin keskeiset liikuntakeskukset Impivaaran jalkapallo- ja jäähalleista Kupittaan urheiluhalliin ovat elinkaarensa lopussa, olisi välttämätöntä että Turun kulttuurilupaus kattaisi myös liikuntakulttuurin sekä kymmenille urheiluseuroille ja kymmenille tuhansille turkulaisille korvaamattomien liikuntapaikkojen ajanmukaistamisen.
Vielä vuonna 2016 laaditussa Turun liikuntapaikkasuunnitelmassa liikuntapaikkauudistuksen rungoksi linjataan Kupittaan, Urheilupuiston ja Impivaaran muodostama liikuntakeskusten kärkikolmio:
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”4
Kuitenkin viime vuosina uudet, liikuntapalveluiden ulkoistamisen tuulet ovat hämmentäneet turkulaista liikuntaväkeä. Kun TS:n Turun historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvioima urheilupäätös jäi koronakriisin, soteuudistuksen ja pormestarivaalien varjoon, panostus liikuntakeskusten kärkikolmioon on kabineteissa hioitunut monimutkaiseen ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan yhdistelmään harrastekorttia ja yksityisvetoisesta Artukaisten liikuntakeskusvisioita.
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.”
Etenkin poliittinen linjaus korvata alimittainen ja elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran kunnallinen jalkapallohalli Artukaisten yksityiselle hankkeella on herättänyt suurta huolta jalkapallo- ja muunkin liikuntaväen piirissä. Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät. Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.
”Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät.”
“Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”5.
”Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.”
Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja
Tänä talvena Turkufutiksen olosuhdevaje lienee pahempi kuin koskaan. Harrastajamäärät ovat kohonneet koronakriisivuosista, mutta alueen kaksi yksityistä kuplahallia – Lähi-Tapiola areenat Impivaarassa ja Raisiossa – ovat repeytymien takia poissa käytöstä ja viime vuosina joka talvena romahtanut Poropuiston niin ikään yksityinen halli on kokonaan poissa pelistä.
Eli seurat ovat kaupungin toivomusten mukaan panostaneet yksityisiin ylipainehalleihin, mutta käytännön tasolla lopputuloksena on ollut harrastuskustannusten voimakas kasvu ja tästä huolimatta harrastusvuorojen laajamittainen peruuntuminen.
Ei siis ihme, että laji-ihmisten keskuudessa jo vuosia jatkunut turhautuminen leviää laajemmin etenkin lapsiperheissä ja vihdoin myös Turun päätöksentekokoneistossa. Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”. Arkadianmäelle siirtynyt entinen ammattilaispelaaja korostaa, että kysymys on yksinkertaisesti arvovalinnoista – siitä mitä koetaan tärkeäksi ja mikä ei. Valtuutettu päättää kirjoituksensa ajatusleikkiin, kysyen, kuka jalkapallohallin rakentamista vastustaisi, jos kaupunki nyt päättäisi tuoda päätöksentekoon uuden julkisesti rakennetun jalkapallohallin? Eivät seurat, eivät päättäjät, eivät koulut, eivätkä päiväkodit tai muutkaan sen käyttäjät, vastaa sama valtuutettu.
Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”
Koska Turun liikuntapaikkauudistus on merkitykseltään massiivinen niin kaupungin vetovoimaisuudelle kuin turkulaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, tämäkin teksti päättyy ajatusleikkiin, jonka tavoitteena ei tietenkään ole luoda vastakkainasettelua eri kulttuuri- tai harrastusmuotojen välillä. Sen sijaan se toivottavasti muistuttaa matalan kynnyksen liikuntakulttuurin ja liiikuntapaikkojen yhteiskunnallisesta arvosta ja yhteisöllisyyttä edistävästä voimasta.
Turun tuoreet tilastot kaupungin liikuntapaikkojen ja -palvelujen kävijämääristä kiistatta tukevat julkisten liikuntapaikkojen merkitystä turkulaisten liikunnan tukijalkana8. Vuonna 2023 Turun kaupungin liikuntapaikkojen kävijämäärät nousivat 1 536 409 käyntiin, mikä tarkoittaa 18 prosentin kasvua edellisestä vuodesta.
Impivaaran liikuntakeskuksen vetovoima on kiistaton. Impivaaran uimahallissa ja sen kuntosaleissa tilastoitiin 565 575 asiakaskäyntiä (2022: 480 913). Impivaaran jäähallin kahdessa kaukalossa luisteltiin 108 695 kertaa (2022: 97 286) ja Impivaaran jalkapallohallin kävijämäärä palautui koronarajoitusten raettua alimittaisen areenan maksimikapasiteettiin eli noin 80 000 kävijään. Vuoden 2023 tarkka luku on 79 565 (2022: 40 998), mikä tarjoaa mielenkiintoisen vertailun toiseen elinkaarensa lopussa olevaan kulttuurilaitokseen. Musiikkitalo Fuugan tulevaisuudessa korvaamassa Aninkaisten Konserttitalossa vieraili TFO:n tilastojen mukaan lähes 71 200 kävijää9.
”Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja”
Ajatusleikki: Musiikkitalo Fuuga & Impivaaran Hradecky Areena isännöivät Turku 800 tapahtumia vuonna 2029
Ajankohtaisena ajatusleikkinä tämä liikuntakulttuurin lobbaus päättyykin tuoreeseen Turun kaupungin tiedotteeseen Musiikkitalo Fuugan peruskiven muuraustilaisuudesta. Tavoitteeltaan ajatuksia herättävässä, hitusen provosoivassa tiedotteen uudessa tulkinnassa sanat Musiikkitalo Fuuga ja kulttuuri ovat korvattu sanoilla Impivaaran jalkapallohalli ja liikuntakulttuuri.
Kirjoituksessa nähdään suuri arvo Turun kaupungin kulttuurilupaukselle, mutta rinnastus pyrkii herättämään kulttuurikeskustelun kattamaan myös liikuntakulttuurin sekä turkulaisten liikkumiselle ja hyvinvoinnille välttämättömät liikuntapaikkainvestoinnit. Lukuisia lajeja ja laajoja käyttäjäryhmiä palveleva jalkapallohalli edistää pitkälti samoja tavoitteita kuin hieman mahtipontisempi musiikkitalo.
Turun kaupunki markkinoi itseään ja haluaa profiloitua eurooppalaisena kulttuurikaupunkina. Hyvä niin, Suomen vanhimmalla kaupungilla ja suomalaisen kulttuurin kehdolla on pitkät juuret Itämeren alueen keskuksena ja porttina manner-Eurooppaan.
Klassisen musiikin tai tulevan musiikkitalon naapurien edustamien teatteri- ja kuvataiteiden sekä muun ”korkeakulttuurin” ohella elävistä eurooppalaisista kulttuurikaupungeista löytyy myös muunlaista kaupunkikulttuuria. Yhtä keskeistä eurooppalaista urbaania kulttuurimuotoa kutsutaan urheilussa kuningaslajiksi. Miljoonat eurooppalaiset, ja tuhannet suomalaiset, puhumattakaan muiden mantereiden jalkapallofaneista, seuraavat vuoden ympäri Euroopan ammattilaisliigoja, Mestareiden liigaa sekä Euroopan jalkapalloliiton muita omia kilpailuja.
Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.
”Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.”
Turun uuden jalkapallohalli Hradecky Areenan (musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin tiistaina 16. tammikuuta. Turku on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja. Jalkapallohalli (Musiikkitalo) on niistä tähän asti merkittävin. Talo valmistuu vuonna 2026.
Turun pormestari Minna Arve korostaa, että Turun liikuntakulttuuri-investoinnit ovat kansallisestikin poikkeuksellisen merkittäviä. Ne vahvistavat Turun elinvoimaisuutta ja ovat myös panostuksia turkulaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Kaupunkina olemme tehneet ja tulemme lähivuosien aikana tekemään mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja, joista yksi keskeisimmistä on tämä upea Impivaaran jalkapallohalli (musiikkitalo Fuuga). Me investoimme mittavasti liikuntakulttuuriin, koska me uskomme sen potentiaaliin luoda laajempaa toimeliaisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia turkulaisille ja Turkuun. Kyse on lopulta siitä, että liikuntakulttuuri ei ole vain hyvien aikojen luksusta, vaan se on hyvien aikojen luoja. Siksi Turku panostaa liikuntakulttuuriin nyt ja tulevaisuudessa, painottaa pormestari Arve.
Fuugan muuraustilaisuudessa jalkapallohallin (musiikkitalon) peruskirjan luki Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Petra Peltonen. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä muun muassa peruskiven muurauspäivän sanomalehtiä, Suomessa käytössä olevat eurokolikot sekä Turun filharmonisen orkesterin kevään 2024 kausiesite ja orkesterin uusin cd-levy.
LiikuntaKulttuuriin sijoittaminen kannattaa
Turku haluaa varmistaa paikkansa kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa ja edistää nousuaan varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi. Uudet liikuntakeskukset (kulttuurilaitokset), kuten Hradecky Areena (musiikkitalo Fuuga), tukevat jo olemassa olevaa luovan talouden yritystoimintaa sekä mahdollistavat myös kokonaan uuden toiminnan.
– Turussa on ymmärretty liikuntakulttuurin voima. Monipuolisesti liikuntatapahtumille (kulttuuritapahtumille) tilat tarjoava Hradecky Areena (Fuuga) on erinomainen esimerkki investoinnista, joka kasvattaa alueellista elinvoimaa. Ennen kaikkea uuden jalkapallohallin (musiikkitalon) rakentaminen viestii siitä, että uskomme edelleen liikunnan (taiteen) voimaan tuoda ihmisiä yhteen ja luoda toivoa, sanoo peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala…
Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Suomalaisten vähentynyt liikkuminen on jo vuosia ollut tutkitusti todistettu yhteiskunnallinen ongelma. Liikkumattomuus ja liiallinen paikallaolo lisäävät useiden kansansairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotautien riskiä. Inhimillisten riskien ja uhkien ohella liikkumattomuudella on myös huomattavat taloudelliset vaikutukset. UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset[i].
Vaikka liikkumattomuuden yhteiskunnalliset uhkakuvat ovat huomattavat ja kiistattomat, jää liikuntapolitiikka päätöksenteossa valitettavan usein taka-alalle. Etenkin aikana, jolloin globaali pandemia, Ukrainan sota, Nato sekä energia- ja talousongelmat hallitsevat uutisvirtaa.
”Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset.”
On myös syytä huomioida, että suomalaisten kuntien hallintoa muokattiin dramaattisesti keskellä koronapandemiaa, kun maakuntiin luotiin pitkään kestäneen soteuudistuksen kautta hyvinvointialueet. Samalla kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) tuli vuodenvaihteessa maakunnan suurin työnantaja yli 23 000 työntekijällä, Turun kaupungin tulot sekä menot lähes puolittuvat. Kun kaupungin tehtävät muodostuvat tänä päivänä kasvatuksen ja opetuksen, vapaa-ajan, kaupunkiympäristön ja työllisyyden palvelukokonaisuuksista, olisi varmastikin perusteltua, että Turun kaupunki ottaisi aktiivisemman roolin turkulaisten liikkumisen sekä vapaa-ajan harrastamisen kannustajana ja tukijana?
Etenkin kun ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros. Suomalaisten alhaisen syntyvyyden ja elinajanodotteen kasvun seurauksena väestö ikääntyy ja esimerkiksi Varsinais-Suomen[ii] väkiluku kasvaa vain maahanmuuton ansiosta[iii].
”Ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros.”
Massiivisten maailmanpolitiisten kysymysten ja väestörakenteen murroksen varjossa pääkaupungissa on käyty ideologisen kahtiajaon kuormittamia hallitusneuvotteluja ja kuntatasolla odotetaan, mutta myös ennakoidaan valtiontaloutta tasapainottavia julkisen sektorin leikkauksia. Vanhassa pääkaupungissa ennakointia edesauttaa alueen johtavien poliitikkojen vahva edustus työnsä aloittavassa valtioneuvostossa.
Valtakunnan tasolla liikkumattomuutta ja harrastusmaailman eriarvoistumista on pyritty kitkemään ns. Islannin mallin ja siitä kehitetyn Harrastamisen Suomen mallin avulla[iv]. Mallin kunnianhimoisena tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Lienee perusteltua hakea kehittämisideoita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, mutta Islannin opeissa tulisi huomioida, että saarivaltion väkiluku on Turun seudun luokkaa ja Islannissa motiivina oli saada aisoihin maan nuorison kontrollista karannut päihteiden käyttö. Suomessa nuorten päihteiden käyttöä selvittävät tutkimukset viestivät nuorison raitistumisesta, joten lähtötilanne on erilainen.
Ulkoistettu Artukaisten malli Vs kunnallinen Impivaaran malli?
Turussa täkäläistä Islannin mallia on käynnistetty kahdessatoista koulussa iltapäiväkerhotoiminnan muodossa[v] ja viime vuodet kaupungissa on valmisteltu Turun omaa mallia ns. harrastekortin (200-300€/nuori/v), 70%:n tilavuokra-avustuksen ja uuden Artukaisten liikuntakeskuksen ympärille[vi]. Liikkumattomuus- ja harrastuskustannushaasteiden ohella Turun harrastusreformia hoputtaa lukuisten keskeisten kaupungin liikuntapaikkojen tila elinkaarensa päässä (mm. Impivaaran jää- ja jalkapallohallit, Kupittaan urheiluhalli).
”Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän. Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina.”
Turun liikuntauudistus oli toukokuussa järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti- ja aluefoorumitapahtuman pääteemana ja harrastekortista sekä Artukaisten liikuntapaikkasuunnitelmista käytiin aktiivinen keskustelu eri puolueiden valtuutettujen sekä alueen asukkaiden kesken.
Kuvat:Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen (kok) esitteli Turun kaupungin liikuntauudistuksen linjauksia toukokuussa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa ja aluefoorumissa (kuvat 1, 2). Harrastekortin on suunniteltu tulevan käyttöön vuonna 2025 ja yksityisten liikuntatilojen vuokra-avustusta nostetaan 70 %:iin nykyisestä 50%:sta. Aiemmin tuen suuruus ollut 5-50%, riippuen paljonko kunnallista liikuntatilaa on käytettävissä.
Hallitseva mielipide oli vähintään varauksellinen. Seuraparlamentin pj Ville Lintunen (sd) kantoi huolta harrastekorttituen ulkopuolelle jäävistä Turun rajojen takaa tulevista harrastajista (kuva 1, vas.). Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän (kuva 1, oik.). Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina. Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki (kuva 2, vas.).
Rakennnusyrittäjätaustainen valtuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) epäili uudistuksen käyvän kalliiksi: ”Jos me rakennetaan tällaisia tiloja kunnolla, niin ne ovat 45 vuotta käytössä, elikkä me maksetaan kolmeen kertaan. Meille jäisi huomattava summa käyttää rahaa muuhun. Väittäisin että tässä me on Turussa tehty aikamoisia virheitä.”. Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse (kuva 2, oik.).
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Kun vielä vuoden 2016 liikuntapaikkasuunnitelmassa läntisten lähiöiden urheilulähettiläiden (mm. Koivun veljekset, Lukas Hradecky) hautomona tunnettu Impivaaran urheilukeskus linjattiin yhdessä Kupittaan ja Urheilupuiston kanssa Turun liikuntakeskusten kärkikolmioksi, on Turun kaupunki viime vuosina nostanut TPS:n hallinnoiman, yksityisen Artukaisten liikuntakeskushankkeen liikuntauudistuksen lippulaivaksi. ”Merellisen Länsi-Turun”[viii] visioinnissa Artukainen nähdään liikkuvan kaupungin uuden ajan liikuntakeskuksena[ix] ja läntisten lähiöiden keskellä turkulaisia vuosikymmenet palvellut Impivaara uhkaa vajota liikuntapäätöksissä B-sarjaan.
Kuvat: Artukainen on viime vuosina kohonnut Turun kaupungin kehittämiskohteeksi. Koronavuodet olivat raskaita Turun Messukeskukselle ja Turkuhallin tulevaisuutta varjostaa yhä voimakkaammin ratapihan Elämyskeskushanke. Turun kaupunginhallitus on päättänyt Artukaisten kehittämishankkeen käynnistämisestä: ”Pormestariohjelman (kv 23.8.2021 § 180) mukaan laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen, ja että huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden. Käynnistynyt visiotyö käsittää erityisesti Pansion, Pernon ja Artukaisten alueita.”
Artukaisten merellinen läntinen Turku ja liikuntakeskushanke ovat kunnianhimoisia kehittämisvisioita, mutta herättänevät myös keskustelua kaupungin aiemmista alueellisista liikuntalinjauksista. Impivaaran liikuntakeskusta on siis jo vuosikymmenien ajan kehitetty läntisen Turun monipuolisena liikuntakeskuksena (kuvat alla).
Pansio-Jyrkkälän suuralueella Pansion Kisapuistoon on niin ikään panostettu voimakkaasti viime vuosina. Kisapuiston peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja osana noin 700 000 euron kunnostustyötä puiston kenttää pidennettiin ja alustaksi asennettiin uusi tekonurmi mahdollistamaan amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen. Kisapuiston aluekeskuksessa kaupunkilaisia palvelee myös kuntorata, puistokuntosali, jalkapallon ministadion, rantalentopallokenttä, skeittipaikka, rullaluistelurata, juoksurata, pituushyppypaikka, koripallokenttä, kaksi tenniskenttää sekä lasten leikkipaikka (kuvat alla).
Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?
Liikunta- ja harrastustoimintapaikkoja on jo mittavasti ulkoistettu urheiluseuroille, mutta ulkoistamisen vaikutukset ovat vaihtelevia ja ehkäpä merkittävin viime vuosien kehitys on ollut harrastuskustannusten jyrkkä kohoaminen ja vähävaraisten syrjäytyminen harrastuksista[x].
”Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki.”
Esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS). Turun Palloseuran hallinnoima Poropuiston kuplahalli romahti useana talvena, eikä hallia saatu käyttöön lukuisista nostoyrityksistä huolimatta. Talvella 2022-23 ei enää yritetty ja Poropuiston pallokentän paikalle on tulossa uusi yhtenäiskoulu. TuWen tekonurmikenttää Raunistulassa käytetään lähinnä aikuisten alasarjapeleihin ja perinneseuran junioritoiminta jalkapallossa on supistunut alle sataan harrastajaan. Turun harrastajamääriltään suurimman seuran Nappulaliigan Peltolassa sijaitseva Terveystalo Areena on aktiivisessa käytössä, mutta kenttä on kuormitettu ja seuralla on ollut vaikeuksia löytää kaupungista uutta tonttia uutta omaa kenttähanketta varten. Interin lämmitettävä kenttä Kupittaalla ja Tepsin täysimittainen kuplahalli ovat maan huippua olosuhteiltaan, mutta molemmissa seuroissa kohonneet harrastuskustannukset olosuhdemaksuineen rajaavat vähävaraisia harrastajia ulos toiminnastaan.
Kuvat: Turussa esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS).
”Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?”
Padel X, PadelPark Skanssi, Vamos Padel, Paddle Park…
Padel lienee Turun seudulla viime vuosien eniten palstatilaa saanut uusi liikuntamuoto ja kaupunkikuvaan tiuhaan kohonneet padel-keskukset näkyvin esimerkki Turun kaupungin kannustamista yksityisrahoitteisista liikuntapaikkahankkeista. Tänä kesänä alueen padelbuumi – tai kupla – näyttää kuitenkin puhjenneen. Turun Sanomat on uutisoinut (15.6. ja 27.6.) padelkeskusten konkursseista ja keskustelu on käynnistynyt upouusien yksityisten padelhallien hyödyntämisestä turkulaisseurojen kriittiseksi arvioituun tilapulaan. ”Jalkapallossahan meillä on Turussa todellinen puute talviharjoitteluolosuhteista. Meidän on kohta pakko alkaa rajoittaa harrastajamääriämme, sillä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi [harjoitus] aikaa, kertoo Turun Toverit ry:n (Tuto) toiminnanjohtaja Sini Nikunen.”
Tyhjissä padelkeskuksissa mahdollisuuksia seuroille, TS, 5.8.23
Koska valmisteilla oleva liikuntauudistus linkittyy kaupunkisuunnitteluun, alueellisen ja väestöllisen eriytymisen ehkäisemiseen, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamiseen sekä kaiken ikäisten turkulaisten yleiseen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen, tarvitaan tärkeästä ratkaisusta perusteellista julkista keskustelua. Etenkin kun toisiinsa kytketyillä ratapihan elämyskeskus- ja Artukaisten liikuntahankkeilla luvataan mittavia lasten ja nuorten harrastusmaailman hyvinvointivaikutuksia.
”Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse.”
Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?
Lasten ja nuorten harrastamisen haasteista keskusteltiin äskettäin myös kansallisen kotouttamishankkeen (RIVE) päätösseminaarissa Olympiastadionilla. Koripallomaajoukkueen ex-kapteeni Shawn Huff nosti esiin harrastusten kotouttavan ja suomen kielen oppimista edistävän vaikutuksen sekä korosti liikuntapaikkojen saavutettavuuden merkitystä. Samassa tilaisuudessa opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranto muistutti kunnan laillisesta velvollisuudesta tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja. Hän viittasi myös eduskunnan hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan kuntien tulisi toimia niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen tulisi olla ilmaisia ja kuntien omistamia liikuntapaikkoja tulisi olla kattavasti.
Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.
”Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?”
Kuvat: Turku ei tietenkään ole ainoa kaupunki, jolla haasteita kaupunkilaisten liikkumisen aktivoinnissa ja asianmukaisten liikuntapaikkojen tarjoamisessa. Ajan hengen edellyttävää yhteistoimintaa ja esimerkkejä kunnan ja eri urheilulajien sekä harrastustoimijoiden väliltä löytyy läheltä ja kauempaa. Turkulaiset jalkapalloseurat ovat jo vuosia vierailleet säännöllisesti Rauman usean lajin talviharjoitteluhallissa tai Porin niin ikään kunnallisessa Karhuhallissa. Alle tuhannen asukkaan Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla v. 2000 avattu Eckeröhallen palvelee niin paikallisia liikkujia kuin etenkin jalkapalloilijoita manner-Suomesta sekä Ruotsista. Ja Kokkolassa kaupunki käynnistää syksyllä vielä näitäkin monikäyttöisemmän kunnallisen hybridiareenan rakennustyöt 56 miljoonan euron budjetilla[xi].
”Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.”
Kirjoitus on julkaistu 25.7.23 Turun Sanomissa Puheenvuoro-artikkelina
[viii]https://ah.turku.fi/kh/2023/0509013p/4887266.htm Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle esitetään, että Artukaisten alueen kehittämiseksi asetetaan kehittämishanke, joka käynnistetään lähtötietojen selvittämisellä. Lisäksi esitetään, että kehittämishankkeen tavoitteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2023, kun Turkuhallista on käyty markkinakartoitus, ja Artukaisten alueen toimijoiden tavoitteet ja tarpeet on kartoitettu. 9.5.23
[xi]https://yle.fi/a/74-20038646 ”Tarkoitus on tehdä tilat, jotka ovat koko ajan täynnä” – Kokkolan hybridiareenan suunnitelmat ovat valmiit, käyttömaksuista ei vielä päätöstä, 27.6.23
Turkulainen jalkapallo elää aaltoliikkeessä, kuten kuningaslaji muualla Suomessa ja maailman metropoleissakin. Reilu vuosikymmen sitten, kun sekä Inter että TPS pelasivat mestaruudesta, Turkua kutsuttiin jalkapallopääkaupungiksi. Sittemmin Seinäjoki ja Kuopio ovat panostaneet olosuhteisiin sekä seuratoimintaan ja vahvojen omistajien SJK ja KuPS ovat kohonneet suuren ja mahtavan HJK vakavimmiksi kansallisiksi haastajiksi. Ainakin viime vuosien pelaajabudjeteilla mitaten.
Seurajalkapalloilun absoluuttisella huipulla, öljy- ja ulkomaalaisten miljardöörien omistajuuksilla maailman ykkösliigaksi kohonneessa Englannin Valioliigassa, brittifutiksen mittakaavassa piskuiset Brighton ja Brentford kohosivat tällä kaudella kamppailemaan ”kuuden suuren” kanssa ensi kauden Eurooppa-paikoista. Ja vielä vahvemmin pakkaa nousi sekoittamaan kiistanalaisten kiemuroiden kautta Saudi-omistukseen päätynyt Newcastle United. ”Urheilupesustakin” – sportswashing[i] syytetyt saudiomistajat edesauttoivat jo ”harakkojen” pääsyä ensi kaudeksi Mestareiden liigaan ja sekoittanevat pohjattomalla kassallaan jälleen kerran Valioliigan voimasuhteita[ii]
Vähintään yhtä raadollisessa putoamis- ja nousukamppailussa legendaarinen Leeds sekä vuoden 2017 yllätysmestari Leicester putosivat Mestaruussarjaan ja tilalle nousivat suunnilleen Veritas Stadionin yleisökapasiteetin omaava, alasarjoista Feenix-linnun lailla noussut Luton Town sekä saudien prinssi Abdullahin omistama Sheffield United. Oligarkki RomanAbramovitšin omistuksessa kahdesti Mestareiden liigan voittajaksi noussut Chelsea vaihtoi omistajaa Ukrainan sodan seurauksena, mutta Todd Boehlyn johdolla lontoolaiset putosivat kauas kärkisijoista huolimatta yli 500 miljoonan punnan pelaajainvestoinneista.
Kotimaisessa Veikkausliigassa kauden alku tai seurojen voimasuhteiden kehitys ei lupaa yhtä suurta dramatiikkaa kuin Britanniassa. Europeleissä vakavaraisuuttaan viime vuosina vahvistanut ennätysmestari HJK on jälleen kiistaton suosikki ja urheilutoimenjohtaja Miika Takkula tähtääkin kunnianhimoisesti pohjoismaiseksi suurseuraksi haastamaan Kööpenhaminaa ja Malmöä[iii]
Veikkausliigaa on toistaiseksi pelattu poikkeuksellisen suurilla ottelumäärien eroilla, eli esimerkiksi HJK pelannut peräti neljä ottelua enemmän kuin huhti-toukokuussa stadionremontin takia alkuun vain vieraspelejä pelanneet turkulaiset. Sarjan tämänhetkistä kolmen kärkeä – SJK, HJK, KuPS – tuskin voi pitää yllättävänä, ovathan juuri nuo viime vuosina suurimmilla pelaajabudjeteilla operoineet suomalaisseurat.
Turkufutiksen lippulaivoille Interille ja liigakarsinnan kautta Ykköseen jääneelle Tepsille viime kausi oli tuskainen ja tämä kausi on Kupittaan kenttäremontin takia kotipelien osalta vasta käynnistymässä. 22.5. pelatussa kotiavauksessaan Inter nousi loppuhetkillä 1-1 tasapeliin IFK Maarianhaminaa vastaan ja otti neljä päivää myöhemmin varmasti itseluottamusta kohottavan, vakuuttavan 3-0 voiton Valkeakosken Hakasta yli 4000 katsojan edessä.
Ykkösen suurimman pelaajabudjetin TPS oli vähintään saman luokan paineiden alla, kun Veritaksen kauden avauksessa vastaan tuli Kakkosesta noussut hyvin kauden aloittanut SalPa. Turkulaisilla oli alla vain yks voitto seitsemästä pelistä ja pelin vähemmän pelanneet salolaiset jo viisi pistettä edellä. Vaikka Palloseura käänsikin ottelun voitokseen, kyseenalainen maaliin ja aiheettomaan SalPa-pelaajan ulosajoon johtanut tuomio puhuttivat yleisöä[iv].
Lähiviikot näyttävät, nostavatko rästiin jääneet kotipelit Interin pelaamaan mitalisarjaan pääsystä ja muuttuuko Tepsin tahti niin olennaisesti, että nousu säilyy syksyyn realistisena tavoitteena.
”Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.”
Sarjajärjestelmäuudistus luo painetta Kakkosen turkulaisjoukkueelle
Samalla kun Interin ja TPS:n edustusjoukkueet kamppailevat tahoillaan niille asetetuista odotuksista, Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.
Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäen mukaan vuonna 2024 voimaan astuvalla sarjajärjestelmäuudistuksella pyritään hillitsemään sarjojen joukkuevaihtuvuutta, kaventamaan korkeimpien sarjatasojen välisiä kuiluja sekä tukemaan seuraorganisaatioiden kasvua ja kehittymistä niin talouden, urheilun, olosuhteiden kuin pelaajakehityksen näkökulmasta[v].
Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaudella 2024 Veikkausliigan alapuolella pelataan sekä kymmenen joukkueen Ykkösliigaa että 12 joukkueen Ykköstä.
Näiden valtakunnallisten sarjojen alapuolella pelataan Kakkosta alueellisesti kolmessa lohkossa ja kunkin lohkon joukkuemäärä supistuu 12:sta 10:een.
Uudistuksen myötä kokonaisjoukkuemäärä jalkapallon pääsarjoissa (ylimmät sarjatasot Kakkoseen asti) kasvaa 60:sta 64:ään.
”Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle.”
kuva: sarjajärjestelmä 2024, Palloliitto
kuva: sarjanousut ja putoamiset 2023 -> 2024, Palloliitto
Uudistus on merkittävä erityisesti turkulaisseuroille, koska sekä Interin että Tepsin reservijoukkueet ja näiden ohella seuraavaksi parhaat turkulaisjoukkueet pelaavat Kolmosessa. Jos optimistisesti oletetaan, että Inter jatkaa pelaamista, ehkä jopa menestyy Veikkausliigassa, ja TPS pelaa noususta tai ainakin jatkaa ensi kaudella uudessa Ykkösliigassa, on turkulaisten lippulaivajoukkueiden ja Kolmosen välissä vähintään kaksi sarjatasoa. Tämä kuilu on varmasti liian syvä turkulaisten juniorien kehitykselle. Etenkin kun huomioidaan vanhimpien turkulaisjuniori-ikäluokkien viime aikojen aiempaa heikompi menestys valtakunnallisissa sarjoissa.
Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta. Valtakunnalliselta merkitykseltään kiistatta arvostetuimmaksi kohonneessa B-juniori-ikäluokassa Tepsillä on yhä mahdollisuus nousta SM-sarjaan, mutta tämä vaatinee voittoja jäljellä olevista otteluista. Ykkösessä Interin mahdollisuudet yltää karsimaan syksyn SM-sarjaan pääsystä ovat vieläkin heikommat.
”Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta.”
Näistä lähtökohdista katsoen turkulaisseuran nousu Kolmosesta Kakkoseen on etenkin sarjajärjestelmäuudistuksen johdosta turkulaiselle jalkapallolle poikkeuksellisen tärkeä, ja jopa välttämätön päämäärä.
Kun suomalainen jalkapallo on hallinnollisesti jaettu eteläiseen, itäiseen, pohjoiseen ja läntiseen alueeseen, on varsin vakiintunutta, että harvempaan asuttu itäinen ja pohjoinen muodostavat yhteisen sarjakokonaisuuden, etelä edustaa laajempaa pääkaupunkiseutua ja läntinen alue kattaa ensisijaisesti Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan.
Ylimmillä pääsarjatasoilla jalkapallo on levittäytynyt hyvinkin tasaisesti pitkin Suomenniemeä. Kaikki suurimmat kaupungit Vantaata (4.) ja Jyväskylää (7.) lukuun ottamatta ovat Veikkausliigassa edustettuina (Helsinki, Espoo, Tampere, Oulu, Turku, Kuopio, Lahti) ja Pohjanmaalta löytyy kaksi seuraa. Jopa ruotsinkielinen 30 000 asukkaan Ahvenanmaa on IFK Maarianhaminan kautta edustettuna.
Myös Ykkösessä alueellinen tasapaino on ennen sarjatason jakoa suhteellisen hyvällä tasolla. Pääkaupunkiseudun alati vahvistuva asema toki näkyy neljän joukkueen (Gnistan, HIFK, JäPS, KäPa) edustuksella, mutta mukana myös alueellisia keskuksia Varsinais-Suomesta (SalPa, TPS) ja Länsi-Uusimaalta (EIF), Savoon (MP), Keski-Suomeen (JJK) ja Pohjanmaalle (Jaro, KPV, SJK Akatemia). Ehkä etenkin perinteisten jalkapallokeskusten Pirkanmaan, Satakunnan sekä Oulun ja Pohjois-Suomen poissaoloa voitaneen pitää Ykkösessä puutteena.
Naisissa pääkaupunkiseudun dominointi on vielä vahvempaa. Kansallisessa Liigassa Tampereen, Oulun, Turun ja Kuopion kasvukeskukset ovat edustettuina, mutta sarjan 10 joukkueesta puolet ovat pk-seudulta. Mutta nais- ja tyttöfutiksen haasteet ja kehitysnäkymät poikkeavat merkittävästi miesten/poikien jalkapallosta, eivätkä ole edes osa sarjajärjestelmäuudistusta, joten ne ansaitsevat kokonaan omat analyysinsä. Etenkin kun naisjalkapallo elää suurta nousua suurissa jalkapallomaissa.
Pk-seudun juniori- ja seuratyön nousu ja Turun taantumus näkyvät Kakkosen kartalla
Kun Suomifutiksen alin pääsarjataso Kakkonen on jaettu kolmeen lohkoon, on luonnollista, että maan pohjoiset ja itäiset seurat miehittävät C lohkon[vi]. Samalla logiikalla on johdonmukaista, että väkirikas pääkaupunkiseutu hallitsee A-lohkoa. Joensuun JIPPOlla, Lahden Reippaalla ja Lappeenrannan PEPolla laajennetussa lohkossa peräti yhdeksän joukkuetta onkin pk-seudulta[vii].
Kuvat: Kakkosen C lohko ja A lohko, Palloliitto
Väestörakenteen, harrastajamäärien ja kansallisten jalkapalloperinteiden perusteella kolmannen jäljellä olevan Kakkosen lohkon voisi olettaa koostuvan ennen kaikkea Tampereen ja Turun seudun sekä satakuntalaisista joukkueista. Sarjasta löytyykin kolme tamperelaisjoukkuetta (TamU, Ilves-Kissat ja Ilves 2) ja vielä kantahämäläinen HJS. Satakuntalaistakin kilpailutilannetta ylläpitävät FC Jazz ja P-Iirot Raumalta. Mutta turkulaiset loistavat Kakkosessa poissaolollaan. Turussa on viimeksi pelattu miesten kolmanneksi ylimmän sarjatason jalkapalloa vuonna 2015, jolloin ÅIFK pelasi Kakkosta. Eikä Turun seudun tilannetta auta lähialueen KaaPon ja Piffenin viime aikojen laskusuhdanne.
Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon[viii]. Atlantis FC, EPS, FC Honka Akatemia, GrIFK ja SexyPöxyt, joista kolme myös jo varmistanut paikkansa A20 SM-sarjassa ja eksoottisemman nimen omaavat Pöxytkin kaikkien Turun seudun seurojen yläpuolella. Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!
”Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon.”
Kuva: Kakkosen B lohko
”Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!”
Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.
Kakkosen A Lohkon kärjessä HJK Klubi04:n tavoitteena lienee YkkösLiiga ja B Lohkossa tappioitta kauden aloittaneelle FC Hongan Akatemialle voinee asettaa samankaltaisia odotuksia. Maan pelaajamääriltään suurimman seuran, Tampereen Ilves 2:n alku on ollut nihkeämpi samassa lohkossa. Kolme pistettä viidestä pelistä povaa putoamiskamppailua.
Kakkosen C Lohkosta löytyy kaksi muuta liigaseurojen akatemia/reservijoukkuetta. AC Oulun OLS/AC Oulu 2 on tappioitta lohkon kakkosena ja KuPS Akatemia samalla saldolla kolmantena.
Jäljellä olevista liigaseuroista FC Hakan akatemiajoukkue pelaa FC Haka j. -nimellä Kolmosta B Lohkon 4. sijalla. Vaasan Palloseuran VPS Akatemia on aloittanut vahvasti Kolmosen C Lohkossa ja edellä vain SJK Akatemia 2. Lahdessa lahjakkaiden juniorien pelaajapolkua on tuettu FC Lahti United -projektilla[ix], mutta liigajoukkue Lahden ja Kakkosessa pelaavan perinteikkään Reippaan yhteistyö jää ainakin seurainfon perusteella epäselväksi. IFK Maarianhaminan reservijoukkue FC Åland pelaa Kolmosen A Lohkossa.
”Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.”
”Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja.”
FC Interin reservien kauden ainoa tavoite nousta Kakkoseen
Kun vielä useimmilla Ykkösen seuroilla on akatemia/reservijoukkue vähintään Kolmosessa, korostuu turkulaisten tarve saada joukkue ainakin uudistuvan sarjajärjestelmän alemmille pääsarjatasoille.
Eteläisen alueen Kolmosessa Ykkösen seurojen pelaajakehitystä tukevat Gnistan Ogeli, EIF Akademi, HIFK 2, JäPS 47. Läntisessä Kolmosessa pelaavat FF Jaro U23 sekä KPV ja Itäisessä Kolmosessa MP/SavU.
Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja. Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.
Jarkko Wissin joukkueessa on lukuisia nuorten maaotteluita pelanneita lupauksia, jotka ovat saapuneet Turkuun hakemaan peliaikaa liigassa ja ottamaan tätä kautta askeleen urallaan. Tällaisia pelaajia ovat mm. helsinkiläistaustaiset Noah Nurmi (synt. 2001), Tommi Jyry (1999), Anton Aaltonen (2003) ja Daniel Rökman (2004), Rovaniemeltä houkutellut Juho Hyvärinen (2000), Luka Kuittinen (2003) ja Jussi Niska (2002) sekä Ilves-taustaiset Mikael Almén (2000), Eetu Huuhtanen (2003) ja Matias Riikonen (2002). Erling Haalandin raamit omaava Matias Tamminen (2001) on yhä pelaajana raakile, mutta mikäli kehitys jatkuu, Kotkasta saapunut ja ensimmäisellä kaudellaan Annelin pokaalilla palkittu monikäyttöinen hyökkääjä saattaa kulkea hieman samanlaista pelaajapolkua kuin viime kaudella Interistä Puolaan siirtynyt EIF-kasvatti Benjamin Källman.
”Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.”
Nuori, runsaasti kehityspotentiaalia omaava edustusjoukkue ja nuoria pelaajia Tampereella Veikkausliigaan menestyksekkäästi sisään ajanut Jarkko Wiss synnyttävät ymmärrettävästi menestysodotuksia Turussa. Kupittaan stadionremontin takia Interin liigakausi on kuitenkin alkanut katkonaisesti ja joukkueen todellinen iskukyky lienee yhä jonkinlainen arvoitus.
Edeltäneitä espanjalaisvetoisia kausia laajempi pelaajamateriaali on kevään kuluessa kuitenkin paljastanut yhden uuden sinimustan strategisen ulottuvuuden. Panostus reservijoukkueeseen on ollut selkeää ja nuoren joukkueen avainpaikoille tuotu täsmähankintoja ja Inter 2 on myös pystynyt hyödyntämään edustusjoukkueen pelaajistoa aiempaa suunnitelmallisemmin.
Reservijoukkueen maaliin on hankittu Veikkausliigassa ja viime kaudella Tepsissä Ykköstä pelannut Aati Marttinen. Keskushyökkääjäksi on palannut Piffeniä Ykkösessä ja Kakkosessa hyvillä tehoilla edustanut Gezim Voca ja alakertaa vahvistaa MP:ssä edelliskauden Ykköstä pelannut ja viime kaudella HIFK:ssa liigaakin pelannut Oliver Kangaslahti.
Vallitsevassa kilpailutilanteessa ja sarjajärjestelmäuudistuksen alla FC Interin julkaisema tavoite – reservijoukkueen Kolmosen A Lohkon voitto ja sitä kautta suora nousu Kakkoseen – on ainoa tavoittelemisen arvoinen päämäärä.
Kolmosen kevään tulokset tukevat tavoiteasettelua. Kun kautta on pelattu noin kolmannes FC Inter 2 on seitsemän sarjakierroksen jälkeen kärjessä ilman tappioita. Kauden alussa voitot eivät ole tulleet helpolla, vaikka saatavilla olevaa pelaajamateriaalia ei ole säästelty. Kolmannen kierroksen ÅIFK-ottelussa sinimustien avauksessa Kolmosessa oli kunnioitusta herättävät kahdeksan Veikkausliigajoukkueen pelaajaa. Vahvistusten joukossa mm. edustuksen kapteenistoon kuuluva Juuso Hämäläinen, U21-maajoukkueen vakiomies Juho Hyvärinen ja nuorten maaotteluja pelanneet lupaukset Elias Mastokangas, Roope Kantola, Anton Aaltonen, Daniel Rökman ja Valentin Purosalo. ÅIFK laittoi dream teamin tiukoille, mutta Inter 2 otti arvokkaat kolme pistettä Roope Kantolan ottelun ainoalla, lisäajalla tehdyllä maalilla.
Sittemmin edustuksen pelaajien käyttö rajoittunut laskutavasta riippuen noin neljään liigavahvistukseen ja joukkueen pelaaminen näyttää rennommalta. Sarjapelien ohessa Inter 2 eteni Suomen Cupissa aina 5. kierrokselle. Matkalla kaatuivat Kakkosen Ilves 2 sekä saman sarjatason Piffen. Suomen Cupin taival päättyi, kun Veritas Stadionilla vastaan tuli emoseuran edustusjoukkue.
Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?
Kolmosen kauden alku on ollut Interiltä vahva, mutta mukana nousukamppailussa ovat yhä ainakin porilainen MuSa, ehkä yllättävänkin vahvasti aloittanut Masku, ulkomaan apujen myötä arvaamaton Peimari ja toinen turkulainen ÅIFK.
Ja kävi Kolmosen kärkikamppailussa kuinka tahansa, on mielenkiintoista nähdä, mahdollistaako Veritas Stadionin pelialustan vaihdos Kolmosen pelien pelaamisen stadionoloissa. Jos näin käy, ja ehkä myös juniorit pääsevät Veritaksen nurmelle, otetaan tervetulleita turkulaisen jalkapallokulttuurin edistysaskelia. Ja voidaan alkaa yhteistyöllä ajamaan vielä tärkeämpää jalkapallo-olosuhdekohdetta – elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen hallin korvaavaa kunnallista jalkapallon ja muidenkin lajien yhteistä talviharjoittelukeskusta.
”Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?”
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
