Ukrainan sota, Kiinan Covid ja muslimimaailman jatkuvat jännitteet jäivät taka-alalle kun kansainväliset uutiskanavat tekivät torstai-iltana 29.12. studioissaan tilaa kuninkaan kuolemalle.
Globaali media Al Jazeerasta, BBC:stä ja CNN:stä Ranskan, Saksan ja Japanin kansallisiin uutiskanaviin ja lukemattomiin paikallisempiin lehtitaloihin ovat vyöryttäneet läpi yön erikoislähetyksiä ja valmistelleet muistokirjoituksia miehestä, joka muutti maailman saapuessaan Eurooppaan 17-vuotiaana teinipoikana v. 1958.
Ehkä kuninkaalliselle tuhkimotarinalle on tänä jouluna tarvetta, kun Venäjä jatkaa ukrainalaiskaupunkien moukarointia ohjuksin, ihmisoikeuksia poljetaan Afganistanista Iraniin ja epätietoisuus tulevaisuudesta, jopa toimeentulosta on yhä useamman murheena.
👑
Edson Arantes do Nascimento – Pelé – syntyi 23.10.1940 Três Coraçõesin kaupunkiin, joka sijaitsee noin 300 kilometrin etäisyydellä Sao Paulosta. Lapsuutensa Pelé vietti Baurussa, missä myös isänsä pelasi jalkapalloa. Köyhyys varjosti perheen elämää ja myös Pelé joutui tekemään työtä jo lapsena. Oikeaan jalkapalloon ei ollut varaa ja peliä pelattiin erilaisilla pallovirityksillä greipistä sukka- ja sanomalehtikääreisiin.
Merkittävä edistysaskel tapahtui kun Waldemar de Brito, entinen Brasilian maajoukkuepelaaja ja Baurun kykyjenetsijä löysi Pelén ja vei vuonna 1956 ammattilaisseura Santosiin. Thomas Edisonin mukaan nimensä saanut nuori Edson oli vasta 15-vuotias, kun hän alkoi pelata ammattilaisjoukkueessa. Ja seuraavana vuonna, kymmenen kuukautta ammattilaissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 16-vuotias Pelé oli liigan paras maalintekijä ja hänet kutsuttiin maajoukkueeseen.
Ensimmäisen maaottelunsa Pelé pelasi 7.7.1957 Rion Maracana stadionilla. Kun Brasilia saapui Ruotsin kisoihin, Pelé kärsi polvivaivoista ja istui kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä. Ensimmäisen ottelunsa hän pelasi Neuvostoliittoa vastaan ollen näin kisahistorian nuorin pelaaja. Lopulta Pelé pelasi neljä ottelua tehden kuusi maalia ja johdattaen Brasilian mestaruuteen voittamalla Ruotsin loppuottelussa 5-2. Tähti oli syttynyt.
👑
Vaikka Santosin ”musta helmi” nousikin maailmanmaineeseen Ruotsin isännöimissä MM-kisoissa, Pelén maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä avaudu täällä Pohjolan perukoilla.
Ylen ”Suomi on eurooppalainen” sarjassa suomalaisten arvioidaan puhuvan outoa kieltä Euroopassa – myös urheilullisesti. ”Euroopassa ja maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suosituin urheilulaji jalkapallo on meillä jäänyt yksilölajien yleis- ja talviurheilumenestyksen varjoon. Joukkuepelikenttiä on hallinnut jääkiekko ja pitkään jalkapalloa vahvempi oli myös alkuperäislajimme pesäpallo.”[i]
Jalkapalloa rakastava kirjailija Juha Hurme on pohtinut kuningaslajin huutolaispojan asemaa Suomessa. Syyllisiksi Hurme nosti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Matti Järvisen. Suomalainen yleisurheilumenestys vuosina 1912-1936 oli valtavaa suhteessa väkilukuun.
Myös kummalliseksi hyökkäyssodan harjoittelupeliksi kuvaamallaan pesäpallolla on Hurmeen mukaan ollut kielteinen vaikutus suomalaisen jalkapallon nousulle. Kuolleista ja haavoittuneista sekä poteroihin syöksymisestä tuttu peli on imenyt hyviä jalkapalloilevia poikia ja tyttöjä isoon inhottavaan räpyläänsä.
👑
Brasiliassa väistyvä presidentti Jair Bolsenaro on julistanut maahan kolmen päivän suruajan kunnioittamaan Pelén muistoa.
Maailman kaikkien aikojen menestyksekkäimmän jalkapallomaajoukkueen kapteeni Neymar on lukemattomien jalkapalloilijoiden, poliittisten johtajien ja muiden julkisuuden henkilöiden tavoin julkaissut surunvalittelunsa jalkapallolegendan kuolemasta.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Neymar
Nykypäivänä jalkapalloa mitataan usein numeroin, henkilökohtaisten maalien ja mestaruuksien määrillä.
Pelén maalimäärät ja kolme maailmanmestaruutta ovat ennätyksellisiä, mutta ehkä hänen suurimmat ansionsa ovat sittenkin lajin maailmanlaajuisena hyväntahdon lähettiläänä, urheiluhenkisenä esikuvana ja jalkapallon kohottamisessa jonnekin taiteen ja uskonnon kiehtovalle raja-alueelle.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.
Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.
Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.
Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä
Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.
Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.
Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.
Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.
Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta. Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto. ”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”. Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.
Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus,jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”
Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.
Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.
Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)
Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.
Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.
Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.
Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.
Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.
• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.” • ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”
Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?
Jalkapallokaupungissa sunnuntaiderbyllä on merkitystä. Turku ja Manchester ovat jalkapallokaupunkeja.
Tänään iltapäivällä Turku Energia Areenan kentän laidat olivat katsojia täynnä kun FC Interin ja TPS:n B-juniorit kohtasivat Kupittaan SM-karsintaottelussa.
Katselin itse peliä TPS-legenda Tapio Haritun sekä mm. Interin edustusjoukkueen päävalmentajana ennen Jose Riveiroa toimineen John Allenin 🏴 kanssa. ”Hara” Harittu on pelaajaurallaan yltänyt raitapaidassa kolmeen Suomen mestaruuteen ja myös toiminut TPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä lukemattomissa muissa lajin vastuullisissa tehtävissä.
Walesissa syntynyt John Allen saapui 1980-luvulla Suomeen pelaamaan ja on viime vuosina toiminut päävalmentajana niin TPS:n kuin Interin edustusjoukkueissa ja useissa muissa seuroissa. Tällä kaudella Allen valmentaa TPS:n A-junioreita yhdessä Esa ”Jönssi” Johanssonin kanssa.
Kentän laidalla tietysti puhuttiin siitä kuinka jalkapallo on vuosikymmenien varrella muuttunut ja miten tepsiläinen tapa pelata jalkapalloa poikkeaa sinimustasta pelifilosofiasta, jonka alkuaikojen menestys rakentui Job Dragtsman hollantilaiseen pelitapaan ja jota viime vuosina Jose Riveiro on ”espanjalaistanut” menetyksekkäästi. Alkuvuoden harjoituspelien perusteella Interin uusi päävalmentaja Miguel Grau tuntuu jatkavan Riveiron vuosilta tutulla pallonhallintalinjalla ja myönteistä on ollut myös nuorten omien kasvattien saama peliaika talven Liigacupin otteluissa.
Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Turun Palloseuran historiaan on mahtunut niin suurta menestystä kuin laskukausia. Samalla kun jalkapallo pelinä on kuluneen vuosisadan aikana muuttunut ja kehittynyt, on tietysti myös tepsiläinen pelitapa kokenut muutoksia.
Kun Tepsin kulta-aikana 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin ja vielä 80-luvullakin turkulainen jalkapallo tunnettiin ennen kaikkea taitavista, useimmiten Turun Nappulaliigassa (TuNL) jalkapalloperusteet oppineista pelaajista, on tepsiläinen pelitapa kuitenkin viimeisen parin vuosikymmen kuluessa muuttunut, kun Inter on noussut haastamaan kaupungin herruudesta, TPS kärsinyt talousvaikeuksista ja perinteinen pelaajapolku TuNL:sta on muuntunut yhä nuorempien omien juniorien valmennukseen.
Kun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olen valmentajana kohdannut muun Suomen kanssakilpailijoita Etelä-Länsi sarjoissa ja turnauksissa, tämän vuosituhannen aggressiivisesti prässäävää ja fyysistä Tepsiä on usein kuvailtu tyyliltään ”katupoikafutiksen” edustajaksi.
Kentän laidalla keskusteltiin myös siitä, kuinka vähän suomalaiset pelaajat puhuvat pelikentällä vaikkapa brittipelaajiin verrattuna 🗣🇬🇧. Koska 11 pelaajan saumaton yhteistyö edellyttää jatkuvaa kommunikointia – ohjeistusta, varoittelua ja kannustusta – on tässä kiistatta aihealue, missä Suomifutiksella paljon työsarkaa. Puhumista ja yhä parempia sosiaalisia taitoja vaaditaan tietysti myös suomalaisilta talenteilta, jotka pyrkivät ja yltävät ulkomaisiin akatemioihin kilpailemaan pelipaikoista alati kovenevassa kilpailussa ammattilaisseurojen pelipaikoista.
Paikallisottelu itsessään oli tasainen, mutta kaksijakoinen. Inter siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta TPS hallitsi selkeästi toista puoliaikaa. Katsomon puolella taidettiin olla yhtä mieltä siitä, että Palloseura oli tänään parempi, vaikka ottelu 2-2 tasatulokseen päättyikin.
llalla taivaskanavat välittivät myös Turkuun toisenlaisen derbyn Koillis-Englannista. Cityn ja Unitedin Valioliigan paikalliskamppailua Manchesterin herruudesta pidetään ehkäpä maailman katsotuimpana jalkapalloderbynä.
Teollisen vallankumouksen merkkikaupungin paikallisotteluun liittyy itsellänikin ylimääräistä kiinnostusta, koska olen opiskeluaikoina asunut Manchesterissa ja pelatessani sikäläisiä yliopisto- ja alasarjapelejä, joukkueemme harjoitteli ManU:n harjoituskeskuksessa Cliffillä, Unitedin juniorivalmentajan johdolla.
Jalkapalloon liittyy siis helposti nostalgiaa ja intohimoja, mutta kuningaslaji on myös erinomainen yhteiskunnan peili ja maailman kaikissa kolkissa harrastettava sekä seurattava urheilu- ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto voi myös lievittää maailmanpoliittisia jännitteitä.
Vladimir Putinin johtama Venäjä hyökkäsi reilu viikko sitten aseellisesti naapurimaa Ukrainaan ja siitä asti jatkunut hyökkäys on kylvänyt kuolemaa, tuhonnut kaupunkeja ja aiheuttanut yli miljoonan ukrainalaisen maasta paon.
Jalkapallo ei luonnollisestikaan pysty yksin päättämään sotia tai poistamaan muita yhteiskuntien epäkohtia, mutta vastuulliset jalkapalloseurat, suurta vaikutusvaltaa nauttivat pelaajat ja näiden eettisiä arvoja valvovat kannattajat voivat vaikuttaa siihen, että diktaattorien hirmuteot tullaan maailmanlaajuisesti huomioimaan. Ja ennen pitkää myös tuomitsemaan.
Oma brittiläinen tutkimusohjaajani toisti aikoinaan jatkuvasti ”politics, economics and defence go together”. Samoihin aikoihin toinen professori kertoi entisen Neuvostoliiton geopolitiikan seminaareissa mielenkiintoisia tarinoita nuoruusvuosiltaan kun oli toiminut Ison-Britannian olympiajoukkueen johtotehtävissä Moskovan boikottikisoissa vuonna 1980.
Vaikka julkisessa keskustelussa usein toistetaankin tarvetta erottaa urheilu politiikasta, ovat nämä kaksi kahvipöytäkeskustelujen suosikkiaihetta toisiinsa yhtä sidoksissa kuin talous, turvallisuus ja poliittinen päätöksenteko.
Ja ovat olleet jo olympiakisojen alkuajoista lähtien kun Hannes Kolehmainen, vuoden 1912 Tukholman kesäkisoissa juoksi kolmella kultamitalillaan Suomen maailmankartalle. Huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Suomen suuriruhtinaskunnan joukkue marssi kisoihin keisarillisen Venäjän joukkueen takana.
”Hannes Kolehmainen oli juossut Suomen maailmankartalle. Samalla hän oli myös vahvistanut suomalaisten kansallista itsetuntoa. Teolla oli oma merkityksensä kun Suomi samalla kymmenluvulla kypsyi lopulliseen itsenäisyystaisteluunsa.”
Kiistatta dramaattisin ja ihmiskunnan kehitykselle todennäköisesti merkityksellisin urheilun ja maailmanpolitiikan kohtaaminen koettiin vuonna 1936, kun valtakunnankansleri Adolf Hitler isännöi ensin helmikuussa Garmisch-Partenkirchenin talvikisoja ja myöhemmin elokuussa Berliinin kesäkisoja.
Vaikka Jesse Owens nousi Berliinin kisojen sankariksi neljällä kultamitalillaan, oli olympiakisaisännyydellä merkittävä vaikutus Natsi-Saksan nousuun ja maailmansodan syttymiseen kolme vuotta myöhemmin.
Urheilun yksi hienoimmista ja varmasti suureen yleisöön vetoavimmista piirteistä on sen kilpailijoita yhdistävä vaikutus, keskinäinen kunnioitus – urheiluhenki. Berliinin kisoissa mustan Jesse Owensin ja tämän vaalean isäntämaan haastajan Luz Longin välille kehittyi alkuperäistä olympia-aatetta henkivä ystävyys. Pituushyppykilpailun jälkeen hopealle jäänyt Long huudatti saksalaisyleisöä osoittamaan suosioitaan amerikkalaiselle voittajalle ja nelinkertaiselle kultamitalistille. Pituuskilvan jälkeen kilpakumppanit tapasivat toisensa useita kertoja kentällä ja kisakylässä. ”Owens ja Long keskustelivat taiteesta ja urheilusta, Hitleristä ja hänen päämääristään, tulevaisuudestaan. Luz Long uskoi arjalaisen rodun paremmuuteen yhtä vähän kuin että kuu olisi saksalaisten keksimä.”[i] Jesse Owens ja Luz Long olivat kisojen jälkeen kolme vuotta kirjeenvaihdossa. Heinäkuussa 1943 Luz Long haavoittui vakavasti Sisilian taisteluissa ja menehtyi kahta päivää myöhemmin kenttäsairaalassa.
Kun näinä päivinä, keskellä Ukrainan kriisiä hämmästellään Venäjän johdon häikäilemättömyyttä veljeskansaansa kohtaan, ei lopulta ole yllättävää, että presidentti Putinia verrataan kolmannen valtakunnan kansleriin. Tai että urheilu yhdistetään valtapolitiikkaan.
Kun Ukrainan kriisi oli vasta etenemässä kohti viimeisintä, koko Ukrainan kattavaa aseellista yhteenottoa, länsivallat ja kansainvälinen yhteisö kävivät viikkokausia Kremlin kanssa diplomaattisia neuvotteluja rauhanomaisesta ratkaisusta.
Neuvottelujen aikana länsivalloista jaettiin tiedustelutietoa, jonka perusteella massiivisia sotaharjoituksia Valko-Venäjällä ja Ukrainan läheisyydessä harjoittaneelta Venäjältä oli aiheellista odottaa sotatoimia viimeistään Pekingin olympiakisojen päättyessä. Kreml toistuvasti kiisti epäilyt perättöminä.
Keskeinen peruste länsivaltojen epäilyksille olivat vuoden 2014 helmi-maaliskuun tapahtumat. Tällöin presidentti Putin paistatteli valtakunnankansleri Hitlerin tavoin olympiakisaisännän kansainvälisessä valokeilassa, mutta oli kulisseissa valmistellut Krimin valloitusta, mikä tapahtui pian Sotšin kisojen päätyttyä.
Natsi-Saksan ja Putinin Venäjän olympiakisaisännyydet eivät ole ainoat tahrat urheilun arvomaailmassa. Vuoden 1934 Italian jalkapallon maailmanmestaruutta varjostaa Mussolinin fasistien esiinmarssi ja vuonna 1978 Argentiina juhli kotikisoissaan ensimmäistä mestaruuttaan kenraalijuntan johdolla. Sopupelisyytösten ohella Argentiinan kisoihin ja sotilasdiktatuurin kauteen kytkeytyy tuhansien kansalaisten kidutus- ja katoamiskohtalot[ii].
Vuosisadan vaihduttua, MM-jalkapallon ja olympiakisojen eettinen imago ei ole mainittavasti kirkastunut. Vasta päättyneitä Pekingin kisoja varjosti pandemian ohella tutusti doping sekä uiguurivähemmistön kohtalo ja urheilijoiden epäeettinen kohtelu.
Sotšin vuoden 2014 kisaisännyyden ohella presidentti Putin onnistui hankkimaan Venäjälle myös vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat. Kun kuningaslajin seuraavien MM-kisojen näyttämönä on jalkapallokulttuurin kummajainen Qatar, on ymmärrettävää, että puheet suurimuotoisesta korruptiosta rehottavat.
Eikä vain puheet vaan myös todisteet urheilujohtajien häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta ja veljeilystä valtaeliitin kanssa ovat arkipäivää. Olympiakisaisännyyksiin liitetään lähes säännöllisesti syytöksiä korruptiosta ja kansainvälisen olympiakomitean maine on ryvettynyt lukemattomien lahjusskandaalien takia.
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n maine ei ole juuri parempi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Sepp Blatter ja Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n johtaja Michel Platini ovat olleet jo kuusi vuotta massiivisen lahjontatutkimuksen kohteena ja joutuvat oikeuden eteen Sveitsissä[iii].
Eikä osattomaksi valtapelistä ole jäänyt suomalaisten lempilaji jääkiekkokaan. Kauan kaivatun ja suomalaisen jääkiekon aidosti ansaitseman jääkiekon olympiakullan hohtoa himmentää voimakas Venäjä-kytkentä sekä kansainvälisen lajiliiton omat eettiset häpeämerkit.
Kun lajin kansainvälisinä kiiltokuvakasvoina ovat ydinaseilla uhkaileva presidentti Putin, tämän minskiläinen ketjukaveri, Valko-Venäjän diktaattori Lukashenka sekä näiden avoimen Venäjä-myönteinen IIHF-pomo Rene Fasel[iv], voidaan puhua jo merkittävästä mainehaitasta. NHL:ssä häikäiseviin suorituksiin ja saavutuksiin yltäneet venäläiset jääkiekkolegendat Alex Ovetshkin, ministerinäkin toiminut Slava Fetisov ja muut Putinin läheisyydestä nauttineet kiekkolähettiläät saanevat varautua epämiellyttäviin kysymyksiin suhteestaan jääkiekkoilevaan presidenttiin[v].
Mikä on vaikutus suomalaisiin huippukiekkoilijoihin, jotka ovat viime vuosina keränneet miljoonatuloja Venäjän KHL-liigassa?
Mikä on Jokerien ja Hartwall Areenan kohtalo, joihin molempiin liittyy voimakas yhteys venäläisiin oligarkkeihin, jotka ovat nyt kiristyvien kansainvälisten sanktioiden keskiössä?
Eittämättä hankalia kysymyksiä lajissa, jonka keskuudessa kaksi vuotta kestäneet koronarajoitteet ovat aiheuttaneet ennennäkemättömiä toimintavaikeuksia ja ajaneet etenkin vähävaraisemmat seurat selviytymistaisteluun olemassaolostaan.
Nykypäivän huippu-urheilu on kuitenkin keskeinen tekijä alati paisuvassa viihdeteollisuudessa ja vaikka ”vääränlaisia valtasuhteita” solmineet urheilijat saattavat kärsiä mainehaitoista, löytynee lajin huipuille KHL:n korvaavia markkinoita.
Voisiko Putinin hyökkäyssota Ukrainaan kaikessa kauheudessaan johtaa humaanimpaan maailmanjärjestykseen?
Valtaisaa medianäkyvyyttä nauttivan viihdeteollisuuden, valtapelin ja huippu-urheilun taustalla on kuitenkin mitä tärkein urheilun ruohonjuuritason sosiaalinen ja liikunnallinen ulottuvuus.
Kaupungistuminen, ilmastonmuutos, mobiiliteknologian vaikutukset ja yhteiskunnan yleinen suuri murros ovat merkittävällä tavalla muuttaneet arkielämäämme. Ja kaksi vuotta kestänyt globaali pandemia on entisestään muuttanut ihmiskunnan eloa. Koronarajoitukset, lasten ja nuorten yleistynyt liikkumattomuus, eriarvoistuminen, etätyön yleistyminen, sosiaalisten kontaktien voimakas supistuminen ja mielenterveysongelmien lisääntyminen ovat kaikki huomiota vaativia yhteiskunnallisia huolia. Lisäksi suuressa osassa länsimaita väestö ikääntyy ja syntyvyys on alhaista, mikä niin ikään aiheuttaa dramaattisia muutoksia yhteiskuntaan.
Yksi viime vuosien ehkä eniten poliittisia jänniteitä aiheuttaneista tekijöistä on lisääntynyt maahanmuutto, mikä näkyy myös eurooppalaisessa puoluepolitiikassa. Vuoden 2021 lopussa Puolan ja Valko-Venäjän rajalle kerääntynyt suuri määrä Lähi-Idästä saapuneita pakolaisia[vi] herätti laajoja pelkokuvia vuoden 2015 pakolaistulvan uusiutumisesta ja etenkin analysoitaessa Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen eri vaiheita, lienee todennäköistä, että Valko-Venäjältä EU:n alueille suuntautunutta pakolaisvirtaa arvioidaan eräänlaisena hybridisodan muotona. YK:n arvion mukaan jo yli 500 000 ukrainalaista on joutunut jättämään maansa ensimmäisen sotaviikon aikana ja paine etenkin Puolassa, Unkarissa ja muissa naapurivaltioissa on huomattava.
On luonnollisesti mahdotonta ennustaa tai edes arvioida jopa maailmansodan uhkaan verrattavan sotilaallisen hyökkäyksen lopullisia seurauksia, mutta Venäjä-Ukraina-sotatila on kaikessa järkyttävyydessään herättänyt myös myönteisiäkin vaikutuksia.
Vaikka hyökkäävän osapuolen uskottavuus ja luotettavuus ovat saaneet mitä vakavimman kolauksen, on rohkaisevaa, että viiden päivän sodankäynnin jälkeen osapuolet ovat palanneet neuvottelupöytään Valko-Venäjän rajalla. Ja Euroopan sekä koko maailman mittakaavassa, niin poliittisten johtajien kuin kansalaisten yhtenäinen hyökkäyksen tuomitseminen on kannustava kehityssuunta.
Pitkään halvaantuneelta näyttänyt EU:n yhteistyö on löytänyt yhteisestä uhasta uutta energiaa ja kykyä tehdä päätöksiä. Jopa nopeita, kuten ilmantilojen sulkeminen ja aiempia huomattavasti tiukemman talouspakotteet osoittavat.
Mutta ehkäpä kaikkein rohkaisevimmalta vaikuttaa tavallisten kansalaisten laajamittainen tuki ukrainalaisille, jotka ovat hyökkäyksen aikana osoittaneet mitä ihailtavinta päämäärätietoisuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, mistä varmasti kaikki kansakunnat voisivat ottaa oppia.
Hallintokautensa alussa entisenä koomikkona vähätelty presidentti Volodymyr Zelenskyi on johtanut joukkojaan maltillisen määrätietoisesti ja johtajuus näkyy heijastuvan urheisiin ukrainalaisiin. Ja laajemminkin huolestuneeseen maailmaan.
Kansalaiset ympäri maailmaa ovat kokoontuneet suurina joukkoina mielenilmaisuihin, joissa viesti hyökkääjälle on ollut yhtenäinen ja väkivallaton. Mielenilmauksia on järjestetty lisääntyvässä määrin myös Venäjällä, missä osallistuminen vaatii myös siviilirohkeutta, koska valtiovallan suhtautuminen toisinajattelijoihin on voimakkaan kielteistä.
Vaikka osalle urheilueliittiä Ukrainan kriisi on kiusallinen, urheiluväki ylipäätään on osoittanut parhaita puoliaan. Ukrainalaiset urheilun lähettiläät ovat seuranneet presidentti Zelenskyin esimerkkiä käyttämällä vaikutusvaltaansa, ottamalla kantaa julkisuudessa ja jopa tarttumalla aseisiin isänmaansa puolesta. Tenniksen maailmanlistan nro 15 Elina Svitolina ja Euroopan liigoissa pelaavat jalkapalloilijat osoittavat isänmaallisuuttaan median välityksellä ja nyrkkeilyn maailmanmestariveljekset Vitali ja Volodymyr Klytško ovat mitä uskottavin kaksikko turvaamaan Ukrainan pääkaupunkia piirityksessä. Vanhempi veli Vitali on toiminut viime vuodet Kiovan pormestarina, ja veljensä on ilmoittautunut Ukrainan joukkoihin puolustamaan kotimaataan.
Ukrainalaisten rohkeus ja yhtenäisyys on heijastunut myös maan rajojen ulkopuoleiseen maailmaan. Muun muassa Britannian ja Saksan jalkapalloliigojen ottelutapahtumissa seurat, yksittäiset pelaajat ja kannattajat ovat mitä mielikuvituksekkaammin keinoin osoittaneet solidaarisuutta ukrainalaisille pelaajille ja koko kansakunnalle. Hollywood on herännyt. Elokuvamaailman kuuluisuudet käyttävät medianäkyvyyttään ja tuomitsevat Venäjän maahantunkeutumisen.
Ei liene liioiteltua sanoa, että ylivoimaista vihollista vastaan viisaasti ja urheasti kamppailevat ukrainalaiset ovat taistelleet itsensä muutamassa päivässä eurooppalaisten ja koko demokraattisen maailman sydämiin. Olisiko täysin utopistista, jos Eurooppa ja muu maailma seuraisivat ukrainalaisten esimerkkiä ja kokisimme pitkän pandemia-ajan päätteeksi ”Prahan kevään” hengessä ”Venäjän kevään”?
[i] Huippu-urheilun maailma 1, Antero Raevuori, Tarmo Mäki-Kuutti, kirjoittajat ja WSOY, 1978
