lähikulttuuri – SuburbanTurku

Turkulaisten liikkumattomuuteen lääkkeet ulkoistetun harrastamisen Artukaisten mallista ja harrastekortista?

Suomalaisten vähentynyt liikkuminen on jo vuosia ollut tutkitusti todistettu yhteiskunnallinen ongelma. Liikkumattomuus ja liiallinen paikallaolo lisäävät useiden kansansairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotautien riskiä. Inhimillisten riskien ja uhkien ohella liikkumattomuudella on myös huomattavat taloudelliset vaikutukset. UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset[i].

Vaikka liikkumattomuuden yhteiskunnalliset uhkakuvat ovat huomattavat ja kiistattomat, jää liikuntapolitiikka päätöksenteossa valitettavan usein taka-alalle. Etenkin aikana, jolloin globaali pandemia, Ukrainan sota, Nato sekä energia- ja talousongelmat hallitsevat uutisvirtaa.

”Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset.”

On myös syytä huomioida, että suomalaisten kuntien hallintoa muokattiin dramaattisesti keskellä koronapandemiaa, kun maakuntiin luotiin pitkään kestäneen soteuudistuksen kautta hyvinvointialueet. Samalla kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) tuli vuodenvaihteessa maakunnan suurin työnantaja yli 23 000 työntekijällä, Turun kaupungin tulot sekä menot lähes puolittuvat. Kun kaupungin tehtävät muodostuvat tänä päivänä kasvatuksen ja opetuksen, vapaa-ajan, kaupunkiympäristön ja työllisyyden palvelukokonaisuuksista, olisi varmastikin perusteltua, että Turun kaupunki ottaisi aktiivisemman roolin turkulaisten liikkumisen sekä vapaa-ajan harrastamisen kannustajana ja tukijana?

Etenkin kun ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros. Suomalaisten alhaisen syntyvyyden ja elinajanodotteen kasvun seurauksena väestö ikääntyy ja esimerkiksi Varsinais-Suomen[ii] väkiluku kasvaa vain maahanmuuton ansiosta[iii].

”Ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros.”

Massiivisten maailmanpolitiisten kysymysten ja väestörakenteen murroksen varjossa pääkaupungissa on käyty ideologisen kahtiajaon kuormittamia hallitusneuvotteluja ja kuntatasolla odotetaan, mutta myös ennakoidaan valtiontaloutta tasapainottavia julkisen sektorin leikkauksia. Vanhassa pääkaupungissa ennakointia edesauttaa alueen johtavien poliitikkojen vahva edustus työnsä aloittavassa valtioneuvostossa.

Valtakunnan tasolla liikkumattomuutta ja harrastusmaailman eriarvoistumista on pyritty kitkemään ns. Islannin mallin ja siitä kehitetyn Harrastamisen Suomen mallin avulla[iv]. Mallin kunnianhimoisena tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Lienee perusteltua hakea kehittämisideoita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, mutta Islannin opeissa tulisi huomioida, että saarivaltion väkiluku on Turun seudun luokkaa ja Islannissa motiivina oli saada aisoihin maan nuorison kontrollista karannut päihteiden käyttö. Suomessa nuorten päihteiden käyttöä selvittävät tutkimukset viestivät nuorison raitistumisesta, joten lähtötilanne on erilainen.

Ulkoistettu Artukaisten malli Vs kunnallinen Impivaaran malli?

Turussa täkäläistä Islannin mallia on käynnistetty kahdessatoista koulussa iltapäiväkerhotoiminnan muodossa[v] ja viime vuodet kaupungissa on valmisteltu Turun omaa mallia ns. harrastekortin (200-300€/nuori/v), 70%:n tilavuokra-avustuksen ja uuden Artukaisten liikuntakeskuksen ympärille[vi]. Liikkumattomuus- ja harrastuskustannushaasteiden ohella Turun harrastusreformia hoputtaa lukuisten keskeisten kaupungin liikuntapaikkojen tila elinkaarensa päässä (mm. Impivaaran jää- ja jalkapallohallit,
Kupittaan urheiluhalli).

”Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän. Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina.”

Turun liikuntauudistus oli toukokuussa järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti- ja aluefoorumitapahtuman pääteemana ja harrastekortista sekä Artukaisten liikuntapaikkasuunnitelmista käytiin aktiivinen keskustelu eri puolueiden valtuutettujen sekä alueen asukkaiden kesken.

Kuvat: Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen (kok) esitteli Turun kaupungin liikuntauudistuksen linjauksia toukokuussa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa ja aluefoorumissa (kuvat 1, 2). Harrastekortin on suunniteltu tulevan käyttöön vuonna 2025 ja yksityisten liikuntatilojen vuokra-avustusta nostetaan 70 %:iin nykyisestä 50%:sta. Aiemmin tuen suuruus ollut 5-50%, riippuen paljonko kunnallista liikuntatilaa on käytettävissä.

Hallitseva mielipide oli vähintään varauksellinen. Seuraparlamentin pj Ville Lintunen (sd) kantoi huolta harrastekorttituen ulkopuolelle jäävistä Turun rajojen takaa tulevista harrastajista (kuva 1, vas.). Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän (kuva 1, oik.). Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina. Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki (kuva 2, vas.).

Rakennnusyrittäjätaustainen valtuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) epäili uudistuksen käyvän kalliiksi: ”Jos me rakennetaan tällaisia tiloja kunnolla, niin ne ovat 45 vuotta käytössä, elikkä me maksetaan kolmeen kertaan. Meille jäisi huomattava summa käyttää rahaa muuhun. Väittäisin että tässä me on Turussa tehty aikamoisia virheitä.”. Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse (kuva 2, oik.).

”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”

Liikuntapaikkasuunnitelma 2029[vii]

Kun vielä vuoden 2016 liikuntapaikkasuunnitelmassa läntisten lähiöiden urheilulähettiläiden (mm. Koivun veljekset, Lukas Hradecky) hautomona tunnettu Impivaaran urheilukeskus linjattiin yhdessä Kupittaan ja
Urheilupuiston kanssa Turun liikuntakeskusten kärkikolmioksi, on Turun kaupunki viime vuosina nostanut TPS:n hallinnoiman, yksityisen Artukaisten liikuntakeskushankkeen liikuntauudistuksen lippulaivaksi. ”Merellisen Länsi-Turun”[viii] visioinnissa Artukainen nähdään liikkuvan kaupungin uuden ajan liikuntakeskuksena[ix] ja läntisten lähiöiden keskellä turkulaisia vuosikymmenet palvellut Impivaara uhkaa vajota liikuntapäätöksissä B-sarjaan.

Kuvat: Artukainen on viime vuosina kohonnut Turun kaupungin kehittämiskohteeksi. Koronavuodet olivat raskaita Turun Messukeskukselle ja Turkuhallin tulevaisuutta varjostaa yhä voimakkaammin ratapihan Elämyskeskushanke. Turun kaupunginhallitus on päättänyt Artukaisten kehittämishankkeen käynnistämisestä: ”Pormestariohjelman (kv 23.8.2021 § 180) mukaan laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen, ja että huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden. Käynnistynyt visiotyö käsittää erityisesti Pansion, Pernon ja Artukaisten alueita.”

Artukaisten merellinen läntinen Turku ja liikuntakeskushanke ovat kunnianhimoisia kehittämisvisioita, mutta herättänevät myös keskustelua kaupungin aiemmista alueellisista liikuntalinjauksista. Impivaaran liikuntakeskusta on siis jo vuosikymmenien ajan kehitetty läntisen Turun monipuolisena liikuntakeskuksena (kuvat alla).

Pansio-Jyrkkälän suuralueella Pansion Kisapuistoon on niin ikään panostettu voimakkaasti viime vuosina. Kisapuiston peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja osana noin 700 000 euron kunnostustyötä puiston kenttää pidennettiin ja alustaksi asennettiin uusi tekonurmi mahdollistamaan amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen. Kisapuiston aluekeskuksessa kaupunkilaisia palvelee myös kuntorata, puistokuntosali, jalkapallon ministadion, rantalentopallokenttä, skeittipaikka, rullaluistelurata, juoksurata, pituushyppypaikka, koripallokenttä, kaksi tenniskenttää sekä lasten leikkipaikka (kuvat alla).

Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen
harrastuskustannuksia?

Liikunta- ja harrastustoimintapaikkoja on jo mittavasti ulkoistettu urheiluseuroille, mutta ulkoistamisen vaikutukset ovat vaihtelevia ja ehkäpä merkittävin viime vuosien kehitys on ollut harrastuskustannusten jyrkkä kohoaminen ja vähävaraisten syrjäytyminen harrastuksista[x].

”Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki.”

Esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS). Turun Palloseuran hallinnoima Poropuiston kuplahalli romahti useana talvena, eikä hallia saatu käyttöön lukuisista nostoyrityksistä huolimatta. Talvella 2022-23 ei enää yritetty ja Poropuiston pallokentän paikalle on tulossa uusi yhtenäiskoulu. TuWen tekonurmikenttää Raunistulassa käytetään lähinnä aikuisten alasarjapeleihin ja perinneseuran junioritoiminta jalkapallossa on supistunut alle sataan harrastajaan. Turun harrastajamääriltään suurimman seuran Nappulaliigan Peltolassa sijaitseva Terveystalo Areena on aktiivisessa käytössä, mutta kenttä on kuormitettu ja seuralla on ollut vaikeuksia löytää kaupungista uutta tonttia uutta omaa kenttähanketta varten. Interin lämmitettävä kenttä Kupittaalla ja Tepsin täysimittainen kuplahalli ovat maan huippua olosuhteiltaan, mutta molemmissa seuroissa kohonneet harrastuskustannukset olosuhdemaksuineen rajaavat vähävaraisia harrastajia ulos toiminnastaan.

Kuvat: Turussa esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS).

”Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen
harrastuskustannuksia?”

Padel X, PadelPark Skanssi, Vamos Padel, Paddle Park…

Padel lienee Turun seudulla viime vuosien eniten palstatilaa saanut uusi liikuntamuoto ja kaupunkikuvaan tiuhaan kohonneet padel-keskukset näkyvin esimerkki Turun kaupungin kannustamista yksityisrahoitteisista liikuntapaikkahankkeista. Tänä kesänä alueen padelbuumi – tai kupla – näyttää kuitenkin puhjenneen. Turun Sanomat on uutisoinut (15.6. ja 27.6.) padelkeskusten konkursseista ja keskustelu on käynnistynyt upouusien yksityisten padelhallien hyödyntämisestä turkulaisseurojen kriittiseksi arvioituun tilapulaan. ”Jalkapallossahan meillä on Turussa todellinen puute talviharjoitteluolosuhteista. Meidän on kohta pakko alkaa rajoittaa harrastajamääriämme, sillä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi [harjoitus] aikaa, kertoo Turun Toverit ry:n (Tuto) toiminnanjohtaja Sini Nikunen.”

Tyhjissä padelkeskuksissa mahdollisuuksia seuroille, TS, 5.8.23

Koska valmisteilla oleva liikuntauudistus linkittyy kaupunkisuunnitteluun, alueellisen ja väestöllisen eriytymisen ehkäisemiseen, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamiseen sekä kaiken ikäisten turkulaisten yleiseen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen, tarvitaan tärkeästä ratkaisusta perusteellista julkista keskustelua. Etenkin kun toisiinsa kytketyillä ratapihan elämyskeskus- ja Artukaisten liikuntahankkeilla luvataan mittavia lasten ja nuorten harrastusmaailman hyvinvointivaikutuksia.

”Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse.”

Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?

Lasten ja nuorten harrastamisen haasteista keskusteltiin äskettäin myös kansallisen kotouttamishankkeen (RIVE) päätösseminaarissa Olympiastadionilla. Koripallomaajoukkueen ex-kapteeni Shawn Huff nosti esiin harrastusten kotouttavan ja suomen kielen oppimista edistävän vaikutuksen sekä korosti liikuntapaikkojen saavutettavuuden merkitystä. Samassa tilaisuudessa opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranto muistutti kunnan laillisesta velvollisuudesta tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja. Hän viittasi myös eduskunnan hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan kuntien tulisi toimia niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen tulisi olla ilmaisia ja kuntien omistamia liikuntapaikkoja tulisi olla kattavasti.

Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.

”Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?”

Kuvat: Turku ei tietenkään ole ainoa kaupunki, jolla haasteita kaupunkilaisten liikkumisen aktivoinnissa ja asianmukaisten liikuntapaikkojen tarjoamisessa. Ajan hengen edellyttävää yhteistoimintaa ja esimerkkejä kunnan ja eri urheilulajien sekä harrastustoimijoiden väliltä löytyy läheltä ja kauempaa. Turkulaiset jalkapalloseurat ovat jo vuosia vierailleet säännöllisesti Rauman usean lajin talviharjoitteluhallissa tai Porin niin ikään kunnallisessa Karhuhallissa. Alle tuhannen asukkaan Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla v. 2000 avattu Eckeröhallen palvelee niin paikallisia liikkujia kuin etenkin jalkapalloilijoita manner-Suomesta sekä Ruotsista. Ja Kokkolassa kaupunki käynnistää syksyllä vielä näitäkin monikäyttöisemmän kunnallisen hybridiareenan rakennustyöt 56 miljoonan euron budjetilla[xi].

”Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.”

Kirjoitus on julkaistu 25.7.23 Turun Sanomissa Puheenvuoro-artikkelina

https://www.ts.fi/puheenvuorot/6057845

[i] https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumattomuuden-kustannukset/liikkumattomuuden-kustannukset-suomessa/

[ii] https://varsinais-suomi.fi/tuore-maakunnan-tila-kasittelee-vaestonkehitysta-saaristomeren-tilaa-ja-viimeaikaista-tyollisyyskehitysta/

[iii] https://aamuset.fi/artikkeli/5660805 Pääkirjoitus: Turun väestönkasvu hyytyy, 18.5.22

[iv] https://harrastamisensuomenmalli.fi/

[v] https://www.turku.fi/harrastamisen-turun-malli

[vi] https://suburbanturku.wordpress.com/2022/04/04/karkihankkeiden-kabinettimonopolipeli-kaynnissa-korvaako-yksityinen-artukainen-impivaaran-kunnalliset-liikuntapaikat/

[vii] https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012x/Images/2042964.pdf Liikuntapaikkasuunnitelma 2029 – Turun kaupungin liikuntapaikkaverkoston nykytila ja linjauksia tulevaisuuteen

[viii] https://ah.turku.fi/kh/2023/0509013p/4887266.htm Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle esitetään, että Artukaisten alueen kehittämiseksi asetetaan kehittämishanke, joka käynnistetään lähtötietojen selvittämisellä. Lisäksi esitetään, että kehittämishankkeen tavoitteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2023, kun Turkuhallista on käyty markkinakartoitus, ja Artukaisten alueen toimijoiden tavoitteet ja tarpeet on kartoitettu. 9.5.23

[ix] https://www.ts.fi/lukijoilta/5595596 Lukijoilta: Artukaisten liikuntakeskus palvelisi useita lajeja ja seuroja nykyistä laajemmassa roolissa, 14.3.22

[x] https://www.is.fi/urheilulehti/art-2000009434728.html Jättiselvitys julki: Urheiluharrastusten hinnat repesivät järjettömyyksiin – suosikkilaji voi maksaa perheelle jopa 100 000 euroa, 15.3.23

[xi] https://yle.fi/a/74-20038646 ”Tarkoitus on tehdä tilat, jotka ovat koko ajan täynnä” – Kokkolan hybridiareenan suunnitelmat ovat valmiit, käyttömaksuista ei vielä päätöstä, 27.6.23

Kolmen professorin kaupunkisuunnittelukritiikki

Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.

Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.

60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.

Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.

Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.

Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.

”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”

Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?

Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.

Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.

”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”

Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.

Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting

Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.

Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .

”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”

Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .

Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.

”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.

Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.

Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta

Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.

Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.

Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy.
Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.

Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän?
Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.

Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:

”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”

Turku tiivistyy ja uudistuu: uhkana alueellinen ja sosiaalinen eriarvoistuminen sekä liikuntapaikkojen ulkoistaminen, jopa katoaminen

Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…

”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]

Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.

Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.

Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä

Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.

”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].

Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.

Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.

Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)

Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.

Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.

Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?

Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.

Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].

Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].

Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?

Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.

Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].

Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.

Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.

Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].

Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].

”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”

Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin

Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].

Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.

”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”

Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.

Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.

”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].

Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.

Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.

”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”

Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]

Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.

Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.

Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].

Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]

”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”

Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].

Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.

Mannerheiminpuisto talvella 2022

Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.

Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.

Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä

Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.

Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.

”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.

Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]

Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.

”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff

Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.

Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).

”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.

Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.

Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.

Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.

*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.

[i] https://journal.fi/yhdyskuntasuunnittelu/article/view/119920/71289, Aura Kivilaakso ja Maija Mäki: “Tarkoittaako kehittäminen aina seinien rakentamista?” Kaupunkilaisten osallisuus Turun historiallisen keskustan kehittämisessä, YS-lehti 1/2022 (pdf)

[ii] https://www.maanmittauslaitos.fi/tietoa-maanmittauslaitoksesta/organisaatio/lehdet-ja-julkaisut/positio/alueiden-eriytyminen-vaikuttaa-koko-elamaan

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12129020 Turun kaupunginhallitus hyväksyi Lausteen kiistellyn yhtenäiskoulun suunnitelmat – Skanssin monitoimitalo kuopataan, Vasaramäen yläkoulu siirtyisi Lausteelle, Yle, 6.10.21

[iv] https://www.turku.fi/uutinen/2022-06-16_turun-kansainvalista-koulua-esitetaan-kupittaan-tiedepuiston-alueelle

[v] https://issuu.com/kulttuuriaturussa/docs/eviva-raportti_2011-2015

[vi] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/asukasbudjetti_asiantuntijan_kasikirja_0.pdf

[vii] https://asukasbudjetti.turku.fi/processes/budjetti-2021

[viii] https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22

[ix] https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22

[x] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2021/kuntavaalien-aanestysprosentti-jai-historiallisen-alhaiseksi-kaikenkokoisissa

[xi] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turkuun-tulee-pormestari-tuo-vallan-ja-poliittisen-vastuun-samoihin-kasiin/7588796#gs.eez0f8

[xii] https://www.ts.fi/uutiset/5602613 Turkulaisvaltuutettu Toivari: Nykyinen pormestarimalli on demokratian irvikuva, Turun Sanomat, 18.3.22

[xiii] https://yle.fi/uutiset/3-12353563 Demarivaltuutetun mielestä Turun pormestarimalli suitsii keskustelua ja johtaa harvainvaltaan, Yle, 11.3.22

[xiv] https://suburbanturku.wordpress.com/2018/10/07/ihmiskunnan-liikkumattomuus-kasvava-ongelma-koulut-urheiluseurat-ja-muu-kolmas-sektori-avainasemassa/

[xv] https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22

[xvi] https://suburbanturku.wordpress.com/2022/04/04/karkihankkeiden-kabinettimonopolipeli-kaynnissa-korvaako-yksityinen-artukainen-impivaaran-kunnalliset-liikuntapaikat/

[xvii] https://suburbanturku.wordpress.com/2021/12/17/liikuntapaikkasuunnitelmalla-kauaskantoiset-vaikutukset-turkulaisten-hyvinvoinnille/

[xviii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[xix] https://www.ts.fi/lukijoilta/5552575 Liikuntaa ja hyvinvointia vai kerrostaloja?, Turun Sanomat, 29.1.22

[xx] https://aamuset.fi/artikkeli/5571507 Parkin kentänasemakaavalle kehuja ja haukkuja kaupunginvaltuustossa, Aamuset, 16.2.22

[xxi] Vielä yksi maali, Erkki Alaja, Mikael Forssell, Gummerus 2007

[xxii] https://www.ts.fi/urheilu/1074078135 Malminkadun ministadionilta potkua pihaleikkeihin, Turun Sanomat, 28.10.05

[xxiii] https://www.portsa.fi/mielipide-malminkadun-kaavaan/

[xxiv] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/yhteisollinen_turku.pdf

Suomen luonnon päivä

Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.

Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.

Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.

Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä

Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.

Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.

Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.

Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.

Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta.
Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto.
”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”.
Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.

(https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset/2022-04-13/hyvantoivonpuiston-etelaosan-rakentaminen-alkaa)

Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”

(https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/mista-on-kyse/)

Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.

Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.

Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)

Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.

Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.

Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.

Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.

Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.

• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.”
• ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”

(https://suburbanturku.wordpress.com/2021/12/03/edistaako-kupittaan-siirtolapuutarhan-lakkauttaminen-turun-ilmastotavoitteiden-toteutumista-ja-turkulaisten-hyvinvointia/)

Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?

Saksa suree Uns Uwen lähtöä – ymmärretäänkö Suomessa seuralojaalien legendojen arvo?

Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.

Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?

Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.

Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.

Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.

Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).

Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.

Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.

Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria

Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.

Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.

Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.

Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.

Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).

Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/

Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.

Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)

Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.

Helmut Hallerin patsas, WWK-Arena, Augsburg (kuva: https://commons.wikimedia.org/)

Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.

Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)

Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.

Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)

Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.

kuvat: https://commons.wikimedia.org/

Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.

Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.

kuva: Mette Frank Sorensen

Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?

Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.

Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.

Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.

Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.

Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.

Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.

Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.

Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.

Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.

Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.

Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.

Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.

Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.

Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.

Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.

Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.

Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.

Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)

Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.

Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.

Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.

Kuva vas. https://commons.wikimedia.org/

28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.

Kuva https://commons.wikimedia.org/

Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?

Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.

Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.

Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?

Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.

Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.

Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.

Ja varmasti löytyy useita muitakin ansioituneita, joiden julkinen kunnioittaminen voitaisiin kytkeä esimerkiksi alkuvuodesta käynnistettyihin kulttuurin ja yhteisöllisyyden kärkihankkeisiin (https://www.turku.fi/uutinen/2022-01-18_turun-uudet-karkihankkeet-toteuttavat-pormestariohjelmaa).

Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?

Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/

*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.

Lähiluonto, lähiliikunta, lähikulttuuri – Kuusiston piispanlinna

Suomalaisuuden juuret löytyvät Lounais-Suomen, varsinaisen Suomen, sydänmailta. Ne liittyvät kiinteästi Itämeren alueen kirjaviin valtasuhteisiin. Itämeren rantoja ja asutusta on eri aikakausina hallinneet ja muokanneet idän, lännen ja eteläisemmänkin Euroopan valtaapitävät.

Kaarinassa, Piikkiönlahden niemennokassa sijaitseva Kuusiston linna oli aikoinaan Suomen piispojen hallintopaikka. Museolähteiden mukaan linnan rakennustyöt aloitettiin mahdollisesti jo 1200-luvun lopulla.

”Piispojen velvollisuuksiin kuului piispanpöydän eli piispan virkaan liittyvän varallisuuden ylläpito ja kartuttaminen, mikä edellytti puolustettavissa olevaa tukikohtaa. Siksi linna rakennettiin saarelle. Linnaan kerättiin todennäköisesti myös piispan veroina ja lampuotimaksuina saamia tavaroita. Linna monine alustalaisineen muistutti mannereurooppalaisia feodaalilinnoja; piispa oli linnanherra, ja linnaa isännöi varusväen päällikkönä ollut linnanvouti.” (luontoon.fi/kuusisto/historia#rakennettiin)

Tietoja piispojen läsnäolosta Kuusistossa on saatavilla vuodesta 1295 lähtien, jolloin piispa Maunu I päiväsi kirjeensä Kuusistossa. Ruskolla syntynyt, Turun piispana vuosina 1291-1308 toiminut Maunu I oli ensimmäinen tähän korkeaan virkaan kohonnut suomalainen mies. Hänen piispankaudella piispanistuin siirrettiin Koroisista Unikankareelle. Maunun aikana tuomiokirkko vihittiin vuonna 1300 ja hän oli myös ensimmäinen piispa, joka on haudattu tuomiokirkkoon.

Linnoituksen rakennusmateriaali vaihtui puusta kiveen 1300-luvun alkuvuosina ja kiviaines koottiin Kuusistosta sekä läheisiltä Kappelinmäeltä ja Myllykalliolta. 1400-luvulla mereen rakennettu paalutus paljastui vasta vuonna 1992, jolloin merivesi oli pitkään poikkeuksellisen matalalla.

Maunu II Tavastin piispan aikaa (1412-1450) pidetään Kuusiston linnan loistokautena. Mynämäellä syntynyt Maunu kouluttautui Prahan yliopistossa ja edisti menestyksekkäällä anekaupalla mm. tuomiokirkon, katedraalikoulun ja Mynämäen kirkon kehittämistä. Kuusiston piispanlinna varustettiin kaupan sekä puolustuksen tukikohdaksi, jolla oli suuri taloudellinen ja valtapoliittinen merkitys.

1500-luvun alkuvuosina linna oli laajimmillaan, mutta Tanskan ja Ruotsin kuningashuoneiden keskinäinen valtataistelu alkoi heijastua myös Suomeen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta katolisen kirkon kulta-ajan päättymisestä Suomessa. Vuosina 1510-1522 piispana toiminut Arvid Kurki tuki Kristian II:sta vastaan valtataistelua käynyttä Sten Sturea ja vältti vuoden 1520 Tukholman verilöylyn, mutta menehtyi vuonna 1522 aluksen uppoamisessa paetessaan tanskalaisten hyökkäystä Närpiöstä Ruotsin Öregrundiin.

Kuusiston tanskalaisaika jäi lyhyeksi. Tukholman verilöylyn seurauksena käynnistynyt kansannousu toi Ruotsissa valtaan Gustav Eriksson-nimisen aatelismiehen, jonka isä ja useita lähiomaisia mestattiin syksyllä 1520 Tukholman Suurtorilla.

Runsaat 500 vuotta sitten tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat jättäneet merkittävät jäljet Pohjanlahden molemmille puolille. Lyypekin hansakauppiaiden tuella tanskalaiset kukistanut Gustav Eriksson kruunattiin kesällä 1523 kuningas Kustaa Vaasaksi.

Kalmarin unionin yli satavuotinen aika päättyi ja alkoi Vaasa-suvun valtakausi. Kuningas Kustaan ajamiin moniin muutoksiin kuului mm. uskonpuhdistus, Lyypekin hansakauppiaiden erioikeuksien poisto ja vallan keskittäminen perintökuninkuuteen siirtymällä.

Vähäisiksi eivät jääneet Vaasan vaikutukset valtakunnan ”Itämaillakaan”. Kuninkaan pojat aloittivat vuosikymmeniä kestävän sisällissotaisan valtataistelun ruhtinaskuntien kontrollista. Eerikin ja Juhanan veljessota liittyy olennaisesti etenkin Suomen Turun historiaan. Vuonna 1550 isä Vaasa ehti perustaa Helsingin ja määräsi mm. Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvarit siirtymään Vantaanjoen suulle perustettuun kyläpahaseen.

Ja kohtalokkaaksi kävi Kustaa Vaasan vaikutus myös Kuusiston piispanlinnalle. Vaasa valtasi linnan tanskalaisilta vuonna 1523. Osana uskonpuhdistusta piispojen poliittinen ja sotilaallinen valta murrettiin ja taloudelliset erioikeudet poistettiin. Vuonna 1528 Kustaa Vaasa antoi käskyn purkaa linna.

Kuusisto vaipui vuosisatojen hiljaiseloon ja linnan kiviainesta käytettiin mm. Turun linnan ja Piikkiön kirkon rakentamiseen.

1870-luvulla Ruususen unta nukkunut rauniolinna alkoi herättää tutkijoiden kiinnostusta. Museoviraston vuonna 1985 aloittama korjaustyö on paljastanut paljon uutta kulttuurihistoriallisesti merkittävästä linnasta ja Kuusistosta on tullut yksi Suomen arvokkaimmista keskiajan arkeologian tutkimuskohteista.

Kuusiston piispanlinnan rauniot vuonna 1941 (kuva: Matti Poutvaara) ja 1938 (Pietinen), Museovirasto

Viime vuosikymmenien aikana Kuusiston piispanlinnasta on kehittynyt yhä merkittävämpi vierailu- ja ulkoilukohde. Vuodesta 2012 lähtien raunioilla pystyy liikkumaan myös pyörätuolilla. Portaita sekä kaiteita on lisätty ja piknik-puitteita on parannettu.

Vuosikymmen sitten raunioiden pohjoispuolella sijaitseva venelaituri uusittiin Kaarinan kaupungin ja Museoviraston yhteistyöllä. Kulttuurikuntoilua ja lähiluonnossa liikkumista tukee myös raunioilta läheiselle luonnonsuojelualueelle johtava Kappelinmäen luontopolku. Vuonna 2021 valtion suojelualueita hallinnoiva Metsähallitus rekisteröi Kuusiston piispanlinnan raunioilla 27 000 kävijää.

(https://www.metsa.fi/vapaa-aika-luonnossa/kayntimaarat/kayntimaarat-maastossa/)

Piispanlinnan raunioille pääsee myös meritse uutta venelaituria käyttäen. Ilmakuva vuodelta 1999. Lentokuva Hannu Vallas, Museovirasto.

Kaarinalainen Markku Pohjola on julkaissut vuonna 2021 linnasta tarkan tietokonemallinnuksen. Mallinnuksessa linnan tilat on sisustettu 1500-luvun asuun. Ohjelmistosuunnittelija Pohjola on tehnyt piispanlinnasta myös elokuvan Custu Castrum 1522. (https://yle.fi/uutiset/3-11850120)

Kesäkaudella 2022 (15.6.-18.8.) vierailijoita palvelee Piispanlinnan VR-kahvila. Kahvila toimii vuosina 1903-1904 rakennetussa vahtituvassa. VR-lasien välityksellä vieraat voivat tehdä virtuaalimatkan linnan loistoaikoihin. Vahtituvan yläkerrasta löytyy myös näyttelyt keskiaikaisista hyötykasveista sekä Arvid Kurjen elämästä. (https://kaarina.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/kuusiston-linnanrauniot)

	Suburban Aboensis: Porrasbuumi kohentaa suomalais…
	Emma: Porrasbuumi kohentaa suomalais…
	Suburban Aboensis: Kärkihankkeiden kabinettimonop…
	MauriVirtanen: Kärkihankkeiden kabinettimonop…
	Suburban Aboensis: Jalkapallo on urheilulajien ku…