Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.
Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.
Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.
Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.
Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.
Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.
Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?
Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.
Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.
Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.
Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.
Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.
Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.
Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.
Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.
Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?
Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.
Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.
Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.
Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.
Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.
Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.
Kuukausi: maaliskuu 2021
Onnellisuus, myötätunto ja tasa-arvo
Ranskan kuuluisa vuoden 1789 vallankumous tunnetaan iskulauseestaan ja ihanteistaan ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”. Täällä toisessa tasavallassa, tai sen esiasteessa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, naiset käyttivät ensimmäisinä täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan, kun edustajia valittiin vuoden 1907 valtiopäiville[i].
On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Tai on ainakin sanottu. Lottovoittoajattelua tukee tänään julkistettu Maailman onnellisuusraportti, jonka mukaan Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Seuraavilla sijoilla ovat Islanti, Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Kaikki pohjoismaat ovat kärkikymmenikössä[ii].
Hyvinvointivaltiomallistaan tunnettu Pohjola on myös Ruotsia lukuun ottamatta onnistunut poikkeuksellisen hyvin koronapandemian torjunnassa. Rajoitukset ja niiden tulkintaerot toki koettelevat kansalaisten kärsivällisyyttä niin täällä kuin huomattavasti pitempään tiukemmissa lockdowneissa eläneissä maissa.
Tänään vietetään Minna Canthin päivää, joka on pyhitetty tasa-arvolle. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat arvokkaita asioita, joita kannattaa vaalia ja kehittää. Nyky-yhteiskunta poikkeaa kuitenkin merkittävästi ajoista, jolloin Miina Sillanpää ja aikalaisnaiset äänestettiin ensi kertaa Arkadianmäelle. Kun viime vuosisadan alkupuolella ja myöhemminkin miehet olivat koulun käynnissä etuoikeutetussa asemassa, ovat voimasuhteet viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi.
Tämän päivän Suomessa naisten koulutustaso on miehiä korkeampi. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden naisten osuus kaikista työikäisistä naisista alkoi kasvaa huomattavasti miehiä nopeammin 1990-luvun alussa. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 58 prosenttia oli naisia vuonna 2018[iii]. Vuonna 2019 sekä lukiossa opiskelevista että ylioppilastutkinnon suorittaneista niin ikään 58 prosenttia oli naisia.
Ammattikorkeakoulututkinnoista naiset suorittivat noin 62 prosenttia vuonna 2018. Naisten ja miesten osuudet ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista vaihtelevat edelleen suuresti eri koulutusaloilla. Stereotypia naisten hoitoaloista ja miesten teknisestä maailmasta elää yhä ammatillisessa koulutuksessa. Vuonna 2018 terveys- ja hyvinvointialojen tutkinnon suorittaneista 87 % oli naisia ja 11 % miehiä.
Yhteiskunnallisen alan tutkinnon suorittaneista 86 % oli naisia ja 14 % miehiä. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) tutkinnon suorittaneista 21 % oli naisia ja 79 % miehiä ja tekniikan alan tutkinnon suorittaneista 19 % oli naisia ja 81 % miehiä (THL, 2020).
Kuinka se, että naiset dominoivat hoito- sekä myös yhteiskunnallisia sektoreja ja miehet teknistä alaa, heijastaa suomalaisten yhteiskunnallista ajattelua, onkin monimutkaisempi kysymys. Ja tähän varsin arkaluontoiseenkin aiheeseen liittyy toinen kasvava haaste – kuinka kotouttaa maahanmuuttajataustaista kansan osaa, kun heitä tarvitaan tasapainottamaan kantaväestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden aiheuttamaa ongelmaa?
Vaikka naisten osuus elinkenoelämän johtotehtävistä on edelleen selkeästi alhaisempi kuin miesten, on merkittävää muutosta tapahtunut koko 2010-luvun. Kun vuonna 2011 naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöitten hallituspaikoista oli 18 prosenttia, oli vastaava luku vuonna 2020 jo 30 prosenttia[iv].
Kiistatta voimakkain, suorastaan dramaattinen naisten esiinmarssi on tapahtunut politiikan kentällä. Maatamme johtaa nimityshetkellä maailman nuorimman pääministerin tittelillä maailman maineeseen noussut Sanna Marin, ja mikä vieläkin merkittävämpää, nuoren tamperelaisministerin hallituksen ydinnyrkki muodostuu viiden hallituspuolueen naisministereistä, jotka ovat kaikki puolueidensa puheenjohtajia ja vaikutusvaltaisimpien ministerisalkkujen haltijoita.
Kun Suomi valmistautuu poikkeusoloissa huhtikuusta kesäkuuhun lykättyihin kuntavaaleihin, on tärkeää, että puoluepoliittisessa johdossa tiedostetaan poliittisten voimasuhteiden muutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset poikkeuksellisissa oloissa.
”Yhteistyökyky ja kansallinen yhtenäisyys on kriisioloissa poikkeuksellisen tärkeää, varsinkin kun myös suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä on viime vuodet vaivannut voimistunut poliittinen vastakkainasettelu. Erityisen huolestuttava piirre polarisaatiossa on ollut jakolinjojen syventyminen sukupuolien välillä. Marinin viisikko on profiloitunut vahvasti tasa-arvon tukijana, joten on tärkeää, että hallitus reagoi puoluekannatusmittausten tuloksiin, jotka paljastavat, että Sdp ja vihreät ovat naisten suosikkipuolueita, mutta perussuomalaiset ja kokoomus keräävät yhdessä yli puolet miesten äänistä.”[v]
Tasa-arvon päivänä Ylen aamussa keskusteltiin laajasti tasa-arvosta. Kun Kauppakamarin Ville Kajala kertoi naisten asemasta yrityselämässä, naisten European Women on boards -järjestön puheenjohtaja Päivi Jokinen näki kehityksen kriittisemmin ja puhui myönteisesti muissa maissa käytössä olevista kiintiöjärjestelmistä. Ja naisjärjestön puheenjohtajan kahdesti mainitsema uhka- tai kielikuva ”naisien lyömisestä viivoittimella” tuntui enemmän muistikuvalta menneestä maailmasta kuin viittaukselta tämän päivän etätöiden hallitsemaan työelämään.
Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin
Yrityskulttuurikeskustelun jälkeen tasa-arvo teemaa sivuttiin toisessa monimutkaisessa ja alati muuttuvassa aiheessa. Äskettäin ”Myötätuntoinen valmennus” -kirjan julkaissut vuorovaikutuskouluttaja Pekka Hämäläinen ja Marigold IceUnityn päävalmentaja Anu Oksanen keskustelivat tämän päivän urheiluvalmennuksesta. Anu Oksasen ohella mm. Henrik Dettmania, Jukka Jalosta, Marianne Miettistä ja Antti Pennasta kirjaan haastatellut kirjailija-terapeutti Hämäläinen tiivisti urheilumaailman muutoksen siirtymisestä valmentajakeskeisestä järjestelmästä urheilijalähtöiseen valmennukseen.
”Aikaisemmin oli käsitys, että valmentajan tehtävä oli kaataa oppia urheilijan päähän ja urheilijan tehtävä on noudattaa ohjeita. Nykyisin ajatellaan, että ollaan tasavertaisia, urheilija ja valmentaja ovat samalla viivalla ja molemmat sparraavat toisiaan. Kielenä on kunnioittava dialogi, eli pelaaja ei ole valmentajan alapuolella.”
Muodostelmaluistelussa viisi kertaa maailmanmestaruuteen yltäneen joukkueen valmentaja Anu Oksanen tunnistaa niin ikään urheilijan ja joukkueen kasvaneen roolin. ”Valmentaja on nimenomaan urheilijaa tai joukkuetta varten ja valmentajan sekä tiimin tehtävänä on auttaa joukkuetta pääsemään tämän asettamiin tavoitteisiin tai ainakin toimimaan niiden suuntaan.”
Hämäläisen mukaan myötätuntoisen valmentajan tulee myös vaatia valmennettavilta. On kysymys luottamussuhteesta. Haastatteluun osallistuneet valmentajat olivat kertoneet, että mikäli urheilijalta ei vaadita, hän saattaa mennä sieltä missä aita on matalin.
”Sanomisen tapa on ratkaisevaa. Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin.”
Anu Oksasen mukaan muodostelmaluistelussa puhutaan positiivisesta vaateesta. Politiikassa, elinkeinoelämässä ja laajemminkin yhteiskunnassa lainataan usein urheiluelämän lainalaisuuksia ja kielikuvia. Ehkä meidän kaikkien arkielämää kuormittavissa poikkeusoloissa kanssaihmisten myötätuntoinen ja tasa-arvoinen kohtelu sekä ”positiivinen vaade” ovat avain onnellisuuteen. Ja tätä kautta toivon mukaan myös terveelliseen ja turvalliseen elämään.
[i] https://web.archive.org/web/20110720180819/http://www.aanioikeus.fi/index.htm
[ii] https://worldpopulationreview.com/country-rankings/happiest-countries-in-the-world
[iii] https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/koulutus-ja-kasvatus/koulutuksen-sukupuolen-mukainen-segregaatio
[iv] https://yle.fi/uutiset/3-11843615 IBM Suomen toimitusjohtajan mukaan naisten uraa jarruttaa liika säntillisyys: ”Hyppää! Yhdessä opitaan, miten asiat toimivat”, 19.3.21
[v] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/05/06/hyvista-veljista-vogue-viisikkoon-muuttuuko-maan-tapa-kun-koittaa-uusi-normaali-koronatrilogia-i/
Kansan demokratiaa koronan varjossa
Maailmanlaajuinen pandemia ahdistaa ja ärsyttää suomalaisia siinä missä muitakin kansakuntia, mutta mikäli Covid-19 saadaan kuriin maaliskuun poikkeusoloilla, tarjoaa täkäläinen ”kansan demokratia” ainakin itänaapuria laaja-alaisemmat mahdollisuudet äänestää paikallistason päättäjiä.
Aika näyttää, kuinka hyvin Tietoykkösen tutkimus[i] heijastelee koko maan tilaa, mutta Helsingissä viime kuntavaalien äänikuningas Jan Vapaavuoren päätös jättää pormestarin tehtävät on johtanut koko kansakuntaa koskettavaan poliitikkokaruselliin. Ellun kanat-konsultti Kirsi Piha ehti hetkeksi täyttämään Alexander Stubbin jättämää ehdokasroolia, mutta vetäytyi viikonloppuna kisasta.
Saman viikonlopun aikana, aiemmin eroprosessin takia kuntavaalien ulkopuolelle jättäytynyt espoolainen Elina Lepomäki tviittaa Helsinki -grafiitin edessä lähtevänsä valtuustoehdokkaaksi syntymäkaupungissaan.[ii] Liberaalia markkinataloutta puolustavan tietopaja Liberan pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ryhtyi samaan hengenvetoon stubbilaiseksi pormestarintekijäksi markkinoimalla kansanedustajakollega Juhana Vartiaista valloittavana kulttuuripersoonana, edistysmielisenä ja inhimillisenä humanistina loistavaksi ehdokkaaksi johtamaan maan pääkaupunkia[iii].
Kokoomusta marginaalisemmin gallupkannatustaan menettäneet vihreät kisaavat yhä vakavasti pääkaupungin pormestarin nuijasta, ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka perussuomalaisten kannatuksen kasvu ja kokoomuksen sisäinen jakautuminen vaikuttaa valtakunnalliseen vallan tasapainoon.
Sekin on mielenkiintoista, että Elina Lepomäki tunnusti vain päiviä ennen kuntavaaliehdokkuuttaan, ettei kuntapolitiikka ole koskaan ollut hänelle ykkösvalinta ja arvosteli myös sitä, ”että esimerkiksi Sanna Marin (sd) asettui vaaleissa ehdolle Tampereella, ja kuluttaa aikaansa kampanjointiin ja kaupunginvaltuuston kokouksissa istumiseen, kun pääministerillä olisi keskellä koronakriisiä varmasti muutakin tekemistä.”[iv].
Vaikka cityvihreys valtaakin alaa niin vanhassa pääkaupungissa kuin Pohjolan suurimmassa sisämaan kaupungissa, poikkeaa pirkanmaalaisten ja varsinaisuomalaisten aluekeskusten puoluepoliittiset voimasuhteet helsinkiläisestä valtataistelusta. Kun Helsingissä ykkösjohtajan paikasta on jo pitempään kisattu kokoomuksen ja vihreiden välillä, eletään provinssipääkaupungeissa yhä aseveliaikaa eli kaupungin johtajuus on vuorotellut kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien välillä.
Kun työväkitaustaisen Tammerkosken kaupungissa demarit voivat marssia vaaleihin Voguen ja Timen kanteen ikuistetun pääministerin johdolla, on vaalitilanne Suomen Turussa monimutkaisempi.
Pitkään kaupungin tärkeimpien päättäjäpaikkoja hallinnut kokoomus joutuu helsinkiläisten tavoin tasapainottelemaan arvo- (ja auto)konservatismin sekä uudistushenkisemmän ajattelun välillä. Puolueen pormestariehdokas, kokoomuksen puoluesihteerinä vuosina 2014-16 toiminut Minna Arve nousi syksyllä 2017 kaupunginjohtajaksi suljetun valtuuston lippuäänestyksen kautta äänin 34-33, mutta turkulaiset ovat hyvin tietoisia vihreiden keskeisestä roolista ja vaa’ankieliasemasta johtajavalinnassa.
Kun Tampere siirtyi tällä valtuustokaudella raitiotieaikaan, ovat Turun vihreät ajaneet raiteiden palautusta vanhaan pääkaupunkiin ennen kaikkea kaupunkikehityksen, uudistushenkisyyden ja eurooppalaisen kulttuurikaupungin hengessä. Eli pitkälti sivistysporvarin eetoksella. Turun tuoreimmat kaupunkikehitys- ja raidehankkeet toriparkista funikulaariin ja Logomon siltaan eivät kuitenkaan ole edenneet kuin Tampereen ratikka Hervannasta kohti Hämeentietä, joten ei liene yllätys, että konservatiivisimmat turkulaiset suhtautuvat kriittisesti reittiä moneen kertaan vaihtaneeseen raitiotieprojektiin.
Turkua viime vuosikymmenet hallinneet kokoomuslaiset ovat helsinkiläisten puoluetoveriensa kanssa korona-ajan vedenjakajalla. Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen käyttämä kuvaus Helsingin ”syömävaaleista” pätenee perusajatukseltaan myös Turkuun. ”Perussuomalaiset nousee ja syö kokoomusta, tämän seurauksena vihreät nousee suurimmaksi, vaikka demarit syövät kannatusta.”[v].
Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärjen aamu-tv:n analyysi kuvaa mitä ilmeisimmin aika osuvasti kokoomuksen kevään haasteita nykyisessä ja entisessä pääkaupungissa: ”Tämä on kokoomukselle aika vaikea paikka. Heidät maalitetaan tiettyyn nurkkaan – ollako sivistysporvareita vaiko light-versioita perussuomalaisista?”[vi]. Kärki muistutti perussuomalaisten tehneen saman takavuosina myös sosiaalidemokraateille, kun taantuvien teollisuuspaikkakuntien duunarit vaihtoivat Timo Soinin leiriin.
Vaikka maakunnallisia kannatusmittauksia ei ole vielä julkaistu ja vaalien järjestäminenkin on vaakalaudalla, pääministeripuolue näyttää olevan perussuomalaisten ohella nousussa. Kun eduskunnan ärhäkimmäksi oppositiopuolueeksi kohonneiden perussuomalaisten ydinsanoma tiivistyy maahanmuuttokriittisyyteen, on kokoomuksella tässä keskustaoikeistolaisen hyrrän roolissa miettimistä, kallistuako sosiaaliliberaalille, talouskonservatiiviselle vai peräti sinivihreälle vaalipolulle?
Ei ole helppoa edelliselläkään pääministeripuolueella. Vuosikymmeniä valtakunnan kuntakenttää ja etenkin pienempien paikkakuntien valtuustoja hallinnut entinen agraaripuolue nauttii Helsingin tuoreessa gallupissa vain 2,4 prosentin kannatuksesta ja Turussakin kannatus ollut perinteisesti alhaista. Ministeri Anneli Saarikon maalle muutto tuskin helpottaa tilannetta, vaikka puolue hakeekin Hirvensalosta urbaanimpaa otetta aurinkokuninkaan avulla.
Köyhien ja kulttuuriväen äänenkannattajaksi profiloitunut Vasemmistoliitto vetoaa etenkin nuoriin äänestäjiin, mutta tarvinnee Turussa viime vaalien äänikuningattaren Li Anderssonin tueksi ainakin uuden pormestariehdokkaan.
Epävakaina aikoina protesti- ja populistipuolue perussuomalaiset lienee Turussakin suurin nousija, mutta uppoaako puolueensa taktisesti viisaasti asemoineen Halla-ahon sanoma turkulaisiin ja yltävätkö mestarin joukot Aurajoen rannoilla samanlaiseen jytkyyn kuin joviaalimpi edeltäjänsä Soini eduskuntakentällä.
Pienpuolueista kristillisdemokraatit uskovat konservatiivisiin arvoihin, RKP liberaaleihin ja teeveestä tutut diilimiehet Hjallis & Jethro myyvät markkinataloutta Manhattanin mogulin jalanjäljillä niin Helsingissä, Turussa kuin useimmilla kaupallisilla televisiokanavilla.
Vaalikampanjointi on poikkeusoloissa varmuudella poikkeuksellisen vaikeaa, mutta uudistushenkisen korona-ajan kuntapolitiikan aikaansaaminen lienee suomalaiselle demokratialle ja suomalaisten hyvinvoinnille yhtä tärkeää kuin yhteistyökykyinen päätöksenteko oli sotien jälkeisinä jälleenrakennusvuosina tai lamavuosista noustaessa.
[i] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3882583 Gallup: Vihreät nousi kokoomuksen ohi Helsingin suosituimmaksi puolueeksi – perussuomalaiset tuplaamassa kannatuksensa, 27.2.21
[ii] https://twitter.com/elinalepomaki/status/1366016396530974722?ref_src=twsrc%5Egoogle%7Ctwcamp%5Eserp%7Ctwgr%5Etweet
[iii] https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007831888.html ”Juhana Vartiainen olisi loistava ehdokas pormestariksi”, sanoo Elina Lepomäki, joka hakee itse Helsingin kaupunginvaltuustoon, 28.2.21
[iv] https://www.is.fi/politiikka/art-2000007823091.html Elina Lepomäki arvostelee Marinin ehdokkuutta kuntavaaleissa: ”Väärää priorisointia” – näin hän selittää omaa pois jäämistään, 24.2.21
[v] https://www.talouselama.fi/uutiset/kirsi-piha-vetaytyi-helsingin-pormestarikisasta-mita-se-meinaa-kokoomukselle-tutkija-katastrofi-myos-maakunnissa/52188a5a-ebff-4ac6-98e4-6faaae1f0770 Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestarikisasta, mitä se meinaa kokoomukselle? – Tutkija: Katastrofi myös maakunnissa, 28.2.21
[vi] https://areena.yle.fi/1-50655353#autoplay=true Ylen aamu, Kuntavaalit, 1.3.21
[v] https://www.talouselama.fi/uutiset/kirsi-piha-vetaytyi-helsingin-pormestarikisasta-mita-se-meinaa-kokoomukselle-tutkija-katastrofi-myos-maakunnissa/52188a5a-ebff-4ac6-98e4-6faaae1f0770 Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestarikisasta, mitä se meinaa kokoomukselle? – Tutkija: Katastrofi myös maakunnissa, 28.2.21
[vi] https://areena.yle.fi/1-50655353#autoplay=true Ylen aamu, Kuntavaalit, 1.3.21
