Uutisvirta syöttää synkkää kuvausta suomalaisen nuorison tilasta ja tulevaisuudesta. Huoli on tutkittua ja perusteltua.
Mutta mikä vähintään yhtä huomioarvoista sekä samalla rohkaisevaa, nuoret ovat kaikesta kritiikistä huolimatta yhä voittopuoleisesti liikunnallisia, sosiaalisia, huumorintajuisia ja yhteisöllisiä. Tämä suorastaan hämmentävän riemastuttava mutu-arvio perustuu Nappulaliigan jalkapallovalmentajan omakohtaisiin kokemuksiin 30.8.24 Turun Kupittaan Palloiluhallissa järjestetyillä Mihimessuilla.
Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Oman futispisteeni haastattelut paljastivat että mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin. Oppilaitoksiakin oli mukana maantieteellisen kattavasti eli läntisestä Aunelasta, Rieskalähteestä ja Runosmäen lyseon konttikoulusta keskustan Puolalaan, Itäisemmän Turun vasaramäkeläisiin sekä Syvälahden saarelaisiin.
Ja vähintään yhtä ilahduttavasti, hyvin tasapuolisesti tyttöjä ja poikia. Amiksesta musiikkiluokkalaisiin ja jopolaisiin.
”Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin.
Messujen seremoniamestarina toimi Rovaniemen jääpallo- & säbäskenen lahja Turun liikuntapalveluille eli Mihimaestro Jorma Fisk. Unohtamatta muita areenalla nuoria liikkumaan kannustavia kaupungin liikunnanopettajia, harrastuspisteitä pyörittäviä seuratoimijoita ja muita liikuntalähettiläitä.
”Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä.”
Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä. Urheiluseuroista tällä kertaa mukana mm. Turun Naisvoimistelijat (ylh. vas.) ja Namikan Cedric Duahin vetämä yökoris-tiimi (oik. kesk.). Oppilaitosten liikunnanopettajat kuten Vasaramäen koulun Kristiina Vanhanen (oik. ylh.) ovat avainroolissa oppilaiden liikkumisen kannustamisessa. Eikä vähäinen ole harrastamisen haaste Turun liikuntapalveluissakaan, kun turkulaisnuorten liikkumiseen haetaan ”boostii” Harrastamisen Turun mallin ja vuoden vaihteessa käyttöön astuvan 160€:n / 260€:n harrastesetelin kautta. Palloiluhallissa boostaamassa mm. Ella Kaikumaa (alla vas.)
Näin Mihimessujen ensikertalaisena annan tapahtumaa tuottaneelle Fisulle & kumppaneille arvosanan 10- toteutuksesta ja tunnelmasta. Täysi kymppi, ehkä plussalla irtoaa kun Mihimessuja järjestetään useammin kuin kerran vuodessa ja turkulaiset laajemmin tiedostavat, kuinka loistavalla konsepetilla nuoria voi liikuttaa sekä houkutella edullisen, jopa maksuttoman harrastuksen pariin!
Turku on eurooppalainen kulttuurikaupunki, kerrotaan. Ja talven taittuessa kohti kevättä, eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa kaupunkilaiset kokoontuvat pääsiäistä edeltäviin perinnetapahtumiin ja alkukevään karnevaaleihin.
”Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.”
Kulttuuriperinteet kehittyvät, muuttavat muotoaan sekä matkaavat maasta toiseen maahanmuuton ja kulttuuriviennin välityksellä. Laskiaistiistain ranskalaisversio Mardi Gras yhdistetään ehkä voimakkaimmin Yhdysvaltojen etelän New Orleansiin ja Atlantin takaa eurooppalaiset ovat puolestaan omaksuneet Ystävänpäivän ja osittain myös sen läheisyyteen osuvan Super Bowl -jenkkifutisjuhlan.
Talven pimeydestä ja kylmyydestä kärsivässä Pohjolassa laskiaisen vietto on perinteisesti rajoittunut pullan syöntiin ja pulkalla laskuun.
Mutta maailma muuttuu ja länteen sekä eurooppalaisuuteen yhä voimakkaammin luottavassa Nato-Suomessakin kulttuurit kohtaavat, ja usein myös törmäävät. Riippumatta siitä minkälaisiksi Itä-Suomen rajamuodollisuudet lähitulevaisuudessa muovaantuvat, venäläiset muodostavat maamme suurimman muunkielisten maahanmuuttajien vähemmistön. Ja yhtä lailla yhä näkyvämmäksi osaksi suomalaista arkea tulevat muslimiperinteet kun väestönkasvumme nojaa lähes kokonaan maahanmuuttoon ja Lähi-idän sekä Afrikan kriisit puskevat pakolais- ja maahanmuuttovirtoja Eurooppaan.
Elävä kulttuurikaupunki tarjoaa asukkailleen monenlaisia matalankynnyksen tapahtumia sekä houkuttelee ulkomaalaisia vierailijoita.
Kansallista ja kunnallista tukea nauttivan korkeakulttuurin lisäksi kaupunkien viihtyvyyttä ja vetovoimaa kohottavat mm. kolmannen sektorin voimilla pyörivät pop- ja rock-festivaalit sekä erilaiset liikunta- ja urheilutapahtumat. Vaikeista vuosistaan kansalliseksi kulttuuri-instituutioksi kohonnut Ruisrock lienee joulurauhan julistuksen ohella Turun tunnetuin tapahtumabrändi. Paavo Nurmi Games’in 14.2.24 Turkuhallissa Wilma Murron ympärille järjestämä Ystävänpäivän seiväskisa on puolestaan kunnianhimoinen ja tervetullut uusi aluevaltaus turkulaisten urheilutapahtumien joukossa.
Kuningaslajiin panostava kaupunkipolitiikka kantaa hedelmää niin Eurooppa- kuin ruohonjuuritasolla
Urheilumaailmassa ja tätä kautta kaupunkimatkailussa, käytännössä läpi vuoden ottelukohtaisesti kymmeniä tuhansia katsojia vetävät jalkapallo-ottelut ovat keskeinen osa eurooppalaista kaupunkikulttuuria.
Ja parhaimmillaan Ruisrock-viikonlopun kävijämäärien tasolle yltävien katsojalukujen lisäksi läpi talven pelattavat europelit tuovat osallistuville seuroille miljoonien lisätulot ja näiden kotikaupungeille globaalia näkyvyyttä jota ei muille keinoilla voi saavuttaa.
Eurooppalaisten liigojen ja johtavien seurojen katsojamäärät kaudella 2022/231
”Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.”
Tästä johtuen kuningaslajin olosuhteisiin ja seurojen toimintaedellytysten tukemiseen panostaminen on mitä viisainta kuntapolitiikkaa.
Ja näkyvyyden sekä imagoetujen ohella aidosti eurooppalainen kulttuuri- ja jalkapallokaupunki tarjoaa lapsilleen ja nuorilleen potentiaalisesti elinikäisen liikunnallisen harrastuksen, asukkailleen ympärivuotista sosiaalista yhdessäoloa ja ylpeyttä omasta joukkueestaan.
Turun kaupunki on ottanut arvokkaita askeleita oikeaan suuntaan investoimalla Veritas Stadionin uuteen päätykatsomoon sekä ympärivuotisen ja junioreihin laajennetun pelitoiminnan mahdollistavaan tekonurmialustaan.
Naisten A-maajoukkueen ja miesten U21-maajoukkueen päätös pelata maaottelunsa Veritas Stadionilla luonnollisesti kertoo panostuksen välittömistä positiivisista vaikutuksista.
Mutta koska Pohjolan talvi ei edelleenkään mahdollista pelaamista talvikuukausina ulkona, tarvitaan korvaavia olosuhteita. Tässä talviolosuhdekysymyksessä Turun seudun tilanne on ollut vuosikausia2, jopa vuosikymmeniä, suorastaan katastrofaalinen. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, eikä korvaavasta areenasta ole investointipäätöstä3.
Jalkapalloseuroille tuskallisten koronavuosien jälkeen lajin harrastajamäärät ovat kohonneet Turussa ennätyksellisesti yli 5000 harrastajan, joten tilanpuute on todellinen ja krooninen. Ongelmaa ei ole auttanut alueen kahden yksityisen ylipainehallin romahtaminen lumentulon seurauksena. Turun seudun kolmas yksityinen jalkapallohalli Poropuistossa romahti viime talvina niin säännöllisesti, että hallin käyttö lopetettiin kokonaan.
Tällä viikolla Turun jalkapalloväki kokoontui jälleen kerran Veritas Stadionille keskustelemaan lajin tilasta kaupungissa. Paikalla oli kymmenkunta seuraa, liikuntatoimen johtoa sekä Palloliiton edustusta aluepäälliköstä valtakunnan tasolla toimivaan pääsihteeriin.
Talviolosuhdevaje ja epätietoisuus Impivaaran korvaavasta hallikapasiteetista hallitsi seurapalaverin keskustelua, mutta jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.
Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.
”Jonkinlaisena edistysaskeleena liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari raotti varovaisesti ovea mahdollisuudesta rakentaa uusi jalkapallon talviharjoitteluareena Impivaaraan kun alueen jäähalli joudutaan lähivuosina joka tapauksessa purkamaan.”
Turussa ei välttämättä päättäjätasolla ymmärretä, kuinka monipuolinen, hyvin erilaisia harrastus- ja väestöryhmiä palvele liikuntakeskus Impivaaran jalkapallohalli on. Jalkapallon ohella hallia käyttävät mm. amerikkalaisen jalkapallon, pesäpallon, lacrossen, rugbyn harrastajat sekä erilaiset muut ryhmät. Oheiset kuvat Turun Eid Al-Fitr juhlasta vuodelta 20164.
Talvikauden asteittain taittuessa kohti kevättä Turussa voidaan kuitenkin iloita kaupungin oman jalkapalloylpeyden otteista Reininlaakson karnevaali- ja jalkapalloalueella. Runosmäen Lukas Hradecky ei ole vain Huuhkajien kapteeni vaan kipparoi myös Bundesliigaa ilman tappioita johtavaa Bayer 04 Leverkusenia.
”Rakentavassa hengessä käydyssä keskustelussa todettiin, että myös jalkapallotoimijoiden on yhteisönä aktivoiduttava ja tuotava kunnallisen talviolosuhdeinvestoinnin tarve vahvemmin poliittisen johdon ja pormestariston tietouteen. Vakavana uhkana on harrastuskustannusten täydellinen riistäytyminen, matalalankynnyksen lajin elitistyminen sekä sitä kautta eriarvoistumisen, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien kasaantuminen kaupungissa.”
Turun tapaan myös lääketehdaskaupunkina tunnettu Leverkusen luokiteltaneen Saksassa osavaltionsa pienempien suurkaupunkien joukkoon ja koko maan mittakaavassa n. 165 000 asukkaan Leverkusen on suunnilleen 50. sijalla saksalaisten kaupunkien väkilukulistalla.
Kun kevään edetessä voimme seurata Leverkusenin jalkapallohuumaa Keski-Euroopassa katsomoja huudattavan Luke Hradeckyn välityksellä, ehkä oivallamme millaisia mahdollisuuksia ja elämyksiä kuningas jalkapallo pystyy tarjoamaan myös Suomen Turussa. Edellyttäen että turkulainen jalkapalloväki, pormestaristo ja muut avainpäättäjät löytävät toisensa lajin edellyttämien olosuhteiden kehittämistyössä. Impivaaran liikuntakeskukseen kohoava Lukas Hradecky Areena olisi luonnollinen jatkumo tälle kaupunkikehittämistyölle7.
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina profiloituva maan vanhin kaupunki panostaa kulttuuri-investointeihin. Taiteen talo, Musiikkitalo sekä Historian ja tulevaisuuden museo ovat kaupungin Kulttuurilupauksen ja kulttuurin kärkihankkeen kovaa investointiydintä. Samaan aikaan kuitenkin Turun keskeiset liikuntakeskukset ovat elinkaarensa päässä. “Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Unohtamatta huolestuttavaa väestön ikääntymistä, liikkumattomuutta ja kasvavia kotouttamisen haasteita.
Turku kasvaa vauhdilla ja kaupunkia kehitetään kunnianhimoisesti. On kuitenkin syytä huomioida, että “Turun väestönkasvu syntyy täysin muualta muuttavista ja maahanmuutosta, sillä kaupungin luonnollinen väestönkasvu on negatiivista. Vuonna 2022 Turun väkiluku kasvoi 2763 hengellä, josta 43 prosenttia tuli kotimaasta ja 57 prosenttia ulkomailta. Määrällisesti eniten muuttajia Turkuun muualta Suomesta tuli Salosta, Raumalta, Uudestakaupungista, Oulusta ja Porista.”1.
“Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä.”
Samaan aikaan siis Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.
”Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.”
Turku investoi taiteeseen, kulttuuriin ja kiskoihin, mutta ulkoistaa urheilun ja liikuntapaikat?
Kulttuuri on monimerkityksellinen, jopa kiistanalainen käsite. Kun puhutaan kulttuurista osana kaupunkikehittämistä ja kuntataloutta, lienee perusteltua käyttää sanan määrittelyssä opetushallinnon käyttämää laajaa kuvausta.
“Kulttuurin käsitettä käytetään yhtäältä laajassa merkityksessä tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”2
”Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”
“Kulttuurilupaus: Taiteen ja kulttuurin aika! on ohjaava näkymä kulttuurin kehittämiseen Turussa. Se sisältää tavoitteen kaupungista, jossa tilat ja rakenteet mahdollistavat taiteen ja kulttuurin monipuolisen, rajoista vapaan tarjonnan sekä kaupunkilaisten laajat osallistumismahdollisuudet.”3
Turun kaupungin keväällä 2022 antama kulttuurilupaus on ehdottoman tervetullut panostus edistämään turkulaisten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä kaupungin yleistä vetovoimaisuutta, mutta etenkin koska kaupungin keskeiset liikuntakeskukset Impivaaran jalkapallo- ja jäähalleista Kupittaan urheiluhalliin ovat elinkaarensa lopussa, olisi välttämätöntä että Turun kulttuurilupaus kattaisi myös liikuntakulttuurin sekä kymmenille urheiluseuroille ja kymmenille tuhansille turkulaisille korvaamattomien liikuntapaikkojen ajanmukaistamisen.
Vielä vuonna 2016 laaditussa Turun liikuntapaikkasuunnitelmassa liikuntapaikkauudistuksen rungoksi linjataan Kupittaan, Urheilupuiston ja Impivaaran muodostama liikuntakeskusten kärkikolmio:
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”4
Kuitenkin viime vuosina uudet, liikuntapalveluiden ulkoistamisen tuulet ovat hämmentäneet turkulaista liikuntaväkeä. Kun TS:n Turun historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvioima urheilupäätös jäi koronakriisin, soteuudistuksen ja pormestarivaalien varjoon, panostus liikuntakeskusten kärkikolmioon on kabineteissa hioitunut monimutkaiseen ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan yhdistelmään harrastekorttia ja yksityisvetoisesta Artukaisten liikuntakeskusvisioita.
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.”
Etenkin poliittinen linjaus korvata alimittainen ja elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran kunnallinen jalkapallohalli Artukaisten yksityiselle hankkeella on herättänyt suurta huolta jalkapallo- ja muunkin liikuntaväen piirissä. Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät. Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.
”Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät.”
“Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”5.
”Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.”
Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja
Tänä talvena Turkufutiksen olosuhdevaje lienee pahempi kuin koskaan. Harrastajamäärät ovat kohonneet koronakriisivuosista, mutta alueen kaksi yksityistä kuplahallia – Lähi-Tapiola areenat Impivaarassa ja Raisiossa – ovat repeytymien takia poissa käytöstä ja viime vuosina joka talvena romahtanut Poropuiston niin ikään yksityinen halli on kokonaan poissa pelistä.
Eli seurat ovat kaupungin toivomusten mukaan panostaneet yksityisiin ylipainehalleihin, mutta käytännön tasolla lopputuloksena on ollut harrastuskustannusten voimakas kasvu ja tästä huolimatta harrastusvuorojen laajamittainen peruuntuminen.
Ei siis ihme, että laji-ihmisten keskuudessa jo vuosia jatkunut turhautuminen leviää laajemmin etenkin lapsiperheissä ja vihdoin myös Turun päätöksentekokoneistossa. Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”. Arkadianmäelle siirtynyt entinen ammattilaispelaaja korostaa, että kysymys on yksinkertaisesti arvovalinnoista – siitä mitä koetaan tärkeäksi ja mikä ei. Valtuutettu päättää kirjoituksensa ajatusleikkiin, kysyen, kuka jalkapallohallin rakentamista vastustaisi, jos kaupunki nyt päättäisi tuoda päätöksentekoon uuden julkisesti rakennetun jalkapallohallin? Eivät seurat, eivät päättäjät, eivät koulut, eivätkä päiväkodit tai muutkaan sen käyttäjät, vastaa sama valtuutettu.
Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”
Koska Turun liikuntapaikkauudistus on merkitykseltään massiivinen niin kaupungin vetovoimaisuudelle kuin turkulaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, tämäkin teksti päättyy ajatusleikkiin, jonka tavoitteena ei tietenkään ole luoda vastakkainasettelua eri kulttuuri- tai harrastusmuotojen välillä. Sen sijaan se toivottavasti muistuttaa matalan kynnyksen liikuntakulttuurin ja liiikuntapaikkojen yhteiskunnallisesta arvosta ja yhteisöllisyyttä edistävästä voimasta.
Turun tuoreet tilastot kaupungin liikuntapaikkojen ja -palvelujen kävijämääristä kiistatta tukevat julkisten liikuntapaikkojen merkitystä turkulaisten liikunnan tukijalkana8. Vuonna 2023 Turun kaupungin liikuntapaikkojen kävijämäärät nousivat 1 536 409 käyntiin, mikä tarkoittaa 18 prosentin kasvua edellisestä vuodesta.
Impivaaran liikuntakeskuksen vetovoima on kiistaton. Impivaaran uimahallissa ja sen kuntosaleissa tilastoitiin 565 575 asiakaskäyntiä (2022: 480 913). Impivaaran jäähallin kahdessa kaukalossa luisteltiin 108 695 kertaa (2022: 97 286) ja Impivaaran jalkapallohallin kävijämäärä palautui koronarajoitusten raettua alimittaisen areenan maksimikapasiteettiin eli noin 80 000 kävijään. Vuoden 2023 tarkka luku on 79 565 (2022: 40 998), mikä tarjoaa mielenkiintoisen vertailun toiseen elinkaarensa lopussa olevaan kulttuurilaitokseen. Musiikkitalo Fuugan tulevaisuudessa korvaamassa Aninkaisten Konserttitalossa vieraili TFO:n tilastojen mukaan lähes 71 200 kävijää9.
”Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja”
Ajatusleikki: Musiikkitalo Fuuga & Impivaaran Hradecky Areena isännöivät Turku 800 tapahtumia vuonna 2029
Ajankohtaisena ajatusleikkinä tämä liikuntakulttuurin lobbaus päättyykin tuoreeseen Turun kaupungin tiedotteeseen Musiikkitalo Fuugan peruskiven muuraustilaisuudesta. Tavoitteeltaan ajatuksia herättävässä, hitusen provosoivassa tiedotteen uudessa tulkinnassa sanat Musiikkitalo Fuuga ja kulttuuri ovat korvattu sanoilla Impivaaran jalkapallohalli ja liikuntakulttuuri.
Kirjoituksessa nähdään suuri arvo Turun kaupungin kulttuurilupaukselle, mutta rinnastus pyrkii herättämään kulttuurikeskustelun kattamaan myös liikuntakulttuurin sekä turkulaisten liikkumiselle ja hyvinvoinnille välttämättömät liikuntapaikkainvestoinnit. Lukuisia lajeja ja laajoja käyttäjäryhmiä palveleva jalkapallohalli edistää pitkälti samoja tavoitteita kuin hieman mahtipontisempi musiikkitalo.
Turun kaupunki markkinoi itseään ja haluaa profiloitua eurooppalaisena kulttuurikaupunkina. Hyvä niin, Suomen vanhimmalla kaupungilla ja suomalaisen kulttuurin kehdolla on pitkät juuret Itämeren alueen keskuksena ja porttina manner-Eurooppaan.
Klassisen musiikin tai tulevan musiikkitalon naapurien edustamien teatteri- ja kuvataiteiden sekä muun ”korkeakulttuurin” ohella elävistä eurooppalaisista kulttuurikaupungeista löytyy myös muunlaista kaupunkikulttuuria. Yhtä keskeistä eurooppalaista urbaania kulttuurimuotoa kutsutaan urheilussa kuningaslajiksi. Miljoonat eurooppalaiset, ja tuhannet suomalaiset, puhumattakaan muiden mantereiden jalkapallofaneista, seuraavat vuoden ympäri Euroopan ammattilaisliigoja, Mestareiden liigaa sekä Euroopan jalkapalloliiton muita omia kilpailuja.
Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.
”Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.”
Turun uuden jalkapallohalli Hradecky Areenan (musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin tiistaina 16. tammikuuta. Turku on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja. Jalkapallohalli (Musiikkitalo) on niistä tähän asti merkittävin. Talo valmistuu vuonna 2026.
Turun pormestari Minna Arve korostaa, että Turun liikuntakulttuuri-investoinnit ovat kansallisestikin poikkeuksellisen merkittäviä. Ne vahvistavat Turun elinvoimaisuutta ja ovat myös panostuksia turkulaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Kaupunkina olemme tehneet ja tulemme lähivuosien aikana tekemään mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja, joista yksi keskeisimmistä on tämä upea Impivaaran jalkapallohalli (musiikkitalo Fuuga). Me investoimme mittavasti liikuntakulttuuriin, koska me uskomme sen potentiaaliin luoda laajempaa toimeliaisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia turkulaisille ja Turkuun. Kyse on lopulta siitä, että liikuntakulttuuri ei ole vain hyvien aikojen luksusta, vaan se on hyvien aikojen luoja. Siksi Turku panostaa liikuntakulttuuriin nyt ja tulevaisuudessa, painottaa pormestari Arve.
Fuugan muuraustilaisuudessa jalkapallohallin (musiikkitalon) peruskirjan luki Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Petra Peltonen. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä muun muassa peruskiven muurauspäivän sanomalehtiä, Suomessa käytössä olevat eurokolikot sekä Turun filharmonisen orkesterin kevään 2024 kausiesite ja orkesterin uusin cd-levy.
LiikuntaKulttuuriin sijoittaminen kannattaa
Turku haluaa varmistaa paikkansa kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa ja edistää nousuaan varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi. Uudet liikuntakeskukset (kulttuurilaitokset), kuten Hradecky Areena (musiikkitalo Fuuga), tukevat jo olemassa olevaa luovan talouden yritystoimintaa sekä mahdollistavat myös kokonaan uuden toiminnan.
– Turussa on ymmärretty liikuntakulttuurin voima. Monipuolisesti liikuntatapahtumille (kulttuuritapahtumille) tilat tarjoava Hradecky Areena (Fuuga) on erinomainen esimerkki investoinnista, joka kasvattaa alueellista elinvoimaa. Ennen kaikkea uuden jalkapallohallin (musiikkitalon) rakentaminen viestii siitä, että uskomme edelleen liikunnan (taiteen) voimaan tuoda ihmisiä yhteen ja luoda toivoa, sanoo peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala…
Kuntoportaat Kalmasvuorelle ja Pansioon, laavuja lähiluontoon, uimahyppytorni Hirvensaloon, lasten harrastusohjausta, useita ulkoliikuntosaleja, uusi skeittipaikka, parkour- ja frisbeegolf-rataa, taidetta, tapahtumia sekä turvallisuutta teille ja kaduille…
Paljon ehdotuksia jo toteutettu tai toteutumassa, nyt on uusien asukasideoiden aika!
Osallistuva budjetointi on kansainvälisestikin varsin tuore tapa edistää kansalaisaktiivisuutta ja kaupunginosakehitystä. Itämeren alueella asukkaita osallistavaa budjetointia on toteutettu hyvällä menestyksellä jo runsaan vuosikymmen mm. Turun ystävyyskaupungissa Gdanskissa, missä suoran lentoyhteyden kautta turkulaisille tutuksi tullut kulttuurikaupunki on kanavoinut vuosittain miljoonia euroja asukkaiden valmistelemiin paikallishankkeisiin, joilla on rakennettu uusia lähiliikunta- ja leikkipaikkoja, kunnostettu kevyen liikenteen väyliä sekä lisätty asukkaiden viihtyvyyttä kaupunginosien kohtaamispaikoilla ja paikallispalveluilla1.
Suomessa Helsinki on ollut edelläkävijä kannustamaan kaupunkilaisia kehittämään asuinalueitaan ja pääkaupungin erikoisvahvuutena on ollut muutaman vuoden takainen päätös palkata seitsemän alueellista stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja valmistelemaan asukkaiden sekä järjestöjen ehdotusaihioita konkreettisiksi paikallishankkeiksi.
Turussa Asukasbudjetointi otettiin käyttöön vuonna 2020, jolloin reilut 3000 turkulaista äänesti 239 ehdotuksesta. Toteutukseen eteni lopulta 52 hanketta ja rahaa oli käytössä miljoona euroa.
Kalmasvuoren kuntoportaat toteutettiin Turun ensimmäisen Asukasbudjettikauden äänestyksen tuloksena. Portaat vihittiin käyttöön Länsi-Turun kaupunginosaviikolla toukokuussa 2023.
Toisella kaudella (2021-23) määraraha kolmikertaistui kolmeen miljoonaan ja ehdotuksia tehtiin 440. Budjettikauden teemana oli lasten ja nuorten hyvinvointi. Äänestyksessä suosituimmat ehdotukset olivat Lasten liikunnan ihmemaa -toiminnan laajentaminen kesäkaudelle (544 ääntä) ja kaikki yhdeksän suuraluetta kattavan lastenteatterin kiertue päiväkoteihin ja kouluihin (408 ääntä). Yhteensä 89 ehdotusta hyväksyttiin toteutettavaksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
Lokakuussa käynnistyi Turun kolmas Asukasbudjetti-kierros. Ehdotuksen voi tehdä yksittäinen henkilö, ryhmä tai yhdistys ja ehdotukset toimitetaan sähköisesti Turun kaupungin asukasbudjetti.turku.fi -sivuston kautta.
Tällä Asukasbudjettikierroksella ei ole erityistä teemaa. Ehdotus voi kohdentua mihin tahansa ikäryhmään lapsista ikäihmisiin. Ehdottaa voi esimerkiksi harrasteryhmää, kurssia tai tempausta. Ehdotusten tulee kuitenkin täyttää Asukasbudjetin kriteerit:
“Kriteereissä määritellään, että ehdotusten tulee koskea kaupungin toimivallan alaista toimintaa. Niissä edellytetään myös, että Asukasbudjetilla rahoitetaan konkreettista toimintaa, ei pelkkien suunnitelmien tekoa eikä pysyvän henkilöstön palkkausta. Asukasbudjetista ei myöskään rahoiteta kohteita, joille on jo varattu määrärahat kaupungin talousarviossa.”
Toteutettavia ideoita voi ehdottaa kaikille yhdeksälle suuralueelle. Lisäksi kategoriana on koko Turku, jos toiminnan ajatellaan tapahtuvan usealla alueella.
Ehdotusaika umpeutuu 30.11.23, joten pidä kiirettä!
Ehdotusjakson jälkeen ideoista kehitetään yhdessä kriteerien mukaisia suunnitelömia. Kaikille avoimet yhteiskehittämistilaisuudet järjestetään 1.1.-31.3.2024.
Asukasbudjettiäänestys avataan huhtikuussa 2024. Kaikki 13 vuotta vuonna 2024 täyttävät ja sitä vanhemmat turkulaiset voivat äänestää suunnitelmista 1.-30.4.2024.
Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Suomalaisten vähentynyt liikkuminen on jo vuosia ollut tutkitusti todistettu yhteiskunnallinen ongelma. Liikkumattomuus ja liiallinen paikallaolo lisäävät useiden kansansairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotautien riskiä. Inhimillisten riskien ja uhkien ohella liikkumattomuudella on myös huomattavat taloudelliset vaikutukset. UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset[i].
Vaikka liikkumattomuuden yhteiskunnalliset uhkakuvat ovat huomattavat ja kiistattomat, jää liikuntapolitiikka päätöksenteossa valitettavan usein taka-alalle. Etenkin aikana, jolloin globaali pandemia, Ukrainan sota, Nato sekä energia- ja talousongelmat hallitsevat uutisvirtaa.
”Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset.”
On myös syytä huomioida, että suomalaisten kuntien hallintoa muokattiin dramaattisesti keskellä koronapandemiaa, kun maakuntiin luotiin pitkään kestäneen soteuudistuksen kautta hyvinvointialueet. Samalla kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) tuli vuodenvaihteessa maakunnan suurin työnantaja yli 23 000 työntekijällä, Turun kaupungin tulot sekä menot lähes puolittuvat. Kun kaupungin tehtävät muodostuvat tänä päivänä kasvatuksen ja opetuksen, vapaa-ajan, kaupunkiympäristön ja työllisyyden palvelukokonaisuuksista, olisi varmastikin perusteltua, että Turun kaupunki ottaisi aktiivisemman roolin turkulaisten liikkumisen sekä vapaa-ajan harrastamisen kannustajana ja tukijana?
Etenkin kun ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros. Suomalaisten alhaisen syntyvyyden ja elinajanodotteen kasvun seurauksena väestö ikääntyy ja esimerkiksi Varsinais-Suomen[ii] väkiluku kasvaa vain maahanmuuton ansiosta[iii].
”Ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros.”
Massiivisten maailmanpolitiisten kysymysten ja väestörakenteen murroksen varjossa pääkaupungissa on käyty ideologisen kahtiajaon kuormittamia hallitusneuvotteluja ja kuntatasolla odotetaan, mutta myös ennakoidaan valtiontaloutta tasapainottavia julkisen sektorin leikkauksia. Vanhassa pääkaupungissa ennakointia edesauttaa alueen johtavien poliitikkojen vahva edustus työnsä aloittavassa valtioneuvostossa.
Valtakunnan tasolla liikkumattomuutta ja harrastusmaailman eriarvoistumista on pyritty kitkemään ns. Islannin mallin ja siitä kehitetyn Harrastamisen Suomen mallin avulla[iv]. Mallin kunnianhimoisena tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Lienee perusteltua hakea kehittämisideoita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, mutta Islannin opeissa tulisi huomioida, että saarivaltion väkiluku on Turun seudun luokkaa ja Islannissa motiivina oli saada aisoihin maan nuorison kontrollista karannut päihteiden käyttö. Suomessa nuorten päihteiden käyttöä selvittävät tutkimukset viestivät nuorison raitistumisesta, joten lähtötilanne on erilainen.
Ulkoistettu Artukaisten malli Vs kunnallinen Impivaaran malli?
Turussa täkäläistä Islannin mallia on käynnistetty kahdessatoista koulussa iltapäiväkerhotoiminnan muodossa[v] ja viime vuodet kaupungissa on valmisteltu Turun omaa mallia ns. harrastekortin (200-300€/nuori/v), 70%:n tilavuokra-avustuksen ja uuden Artukaisten liikuntakeskuksen ympärille[vi]. Liikkumattomuus- ja harrastuskustannushaasteiden ohella Turun harrastusreformia hoputtaa lukuisten keskeisten kaupungin liikuntapaikkojen tila elinkaarensa päässä (mm. Impivaaran jää- ja jalkapallohallit, Kupittaan urheiluhalli).
”Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän. Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina.”
Turun liikuntauudistus oli toukokuussa järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti- ja aluefoorumitapahtuman pääteemana ja harrastekortista sekä Artukaisten liikuntapaikkasuunnitelmista käytiin aktiivinen keskustelu eri puolueiden valtuutettujen sekä alueen asukkaiden kesken.
Kuvat:Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen (kok) esitteli Turun kaupungin liikuntauudistuksen linjauksia toukokuussa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa ja aluefoorumissa (kuvat 1, 2). Harrastekortin on suunniteltu tulevan käyttöön vuonna 2025 ja yksityisten liikuntatilojen vuokra-avustusta nostetaan 70 %:iin nykyisestä 50%:sta. Aiemmin tuen suuruus ollut 5-50%, riippuen paljonko kunnallista liikuntatilaa on käytettävissä.
Hallitseva mielipide oli vähintään varauksellinen. Seuraparlamentin pj Ville Lintunen (sd) kantoi huolta harrastekorttituen ulkopuolelle jäävistä Turun rajojen takaa tulevista harrastajista (kuva 1, vas.). Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän (kuva 1, oik.). Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina. Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki (kuva 2, vas.).
Rakennnusyrittäjätaustainen valtuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) epäili uudistuksen käyvän kalliiksi: ”Jos me rakennetaan tällaisia tiloja kunnolla, niin ne ovat 45 vuotta käytössä, elikkä me maksetaan kolmeen kertaan. Meille jäisi huomattava summa käyttää rahaa muuhun. Väittäisin että tässä me on Turussa tehty aikamoisia virheitä.”. Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse (kuva 2, oik.).
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Kun vielä vuoden 2016 liikuntapaikkasuunnitelmassa läntisten lähiöiden urheilulähettiläiden (mm. Koivun veljekset, Lukas Hradecky) hautomona tunnettu Impivaaran urheilukeskus linjattiin yhdessä Kupittaan ja Urheilupuiston kanssa Turun liikuntakeskusten kärkikolmioksi, on Turun kaupunki viime vuosina nostanut TPS:n hallinnoiman, yksityisen Artukaisten liikuntakeskushankkeen liikuntauudistuksen lippulaivaksi. ”Merellisen Länsi-Turun”[viii] visioinnissa Artukainen nähdään liikkuvan kaupungin uuden ajan liikuntakeskuksena[ix] ja läntisten lähiöiden keskellä turkulaisia vuosikymmenet palvellut Impivaara uhkaa vajota liikuntapäätöksissä B-sarjaan.
Kuvat: Artukainen on viime vuosina kohonnut Turun kaupungin kehittämiskohteeksi. Koronavuodet olivat raskaita Turun Messukeskukselle ja Turkuhallin tulevaisuutta varjostaa yhä voimakkaammin ratapihan Elämyskeskushanke. Turun kaupunginhallitus on päättänyt Artukaisten kehittämishankkeen käynnistämisestä: ”Pormestariohjelman (kv 23.8.2021 § 180) mukaan laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen, ja että huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden. Käynnistynyt visiotyö käsittää erityisesti Pansion, Pernon ja Artukaisten alueita.”
Artukaisten merellinen läntinen Turku ja liikuntakeskushanke ovat kunnianhimoisia kehittämisvisioita, mutta herättänevät myös keskustelua kaupungin aiemmista alueellisista liikuntalinjauksista. Impivaaran liikuntakeskusta on siis jo vuosikymmenien ajan kehitetty läntisen Turun monipuolisena liikuntakeskuksena (kuvat alla).
Pansio-Jyrkkälän suuralueella Pansion Kisapuistoon on niin ikään panostettu voimakkaasti viime vuosina. Kisapuiston peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja osana noin 700 000 euron kunnostustyötä puiston kenttää pidennettiin ja alustaksi asennettiin uusi tekonurmi mahdollistamaan amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen. Kisapuiston aluekeskuksessa kaupunkilaisia palvelee myös kuntorata, puistokuntosali, jalkapallon ministadion, rantalentopallokenttä, skeittipaikka, rullaluistelurata, juoksurata, pituushyppypaikka, koripallokenttä, kaksi tenniskenttää sekä lasten leikkipaikka (kuvat alla).
Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?
Liikunta- ja harrastustoimintapaikkoja on jo mittavasti ulkoistettu urheiluseuroille, mutta ulkoistamisen vaikutukset ovat vaihtelevia ja ehkäpä merkittävin viime vuosien kehitys on ollut harrastuskustannusten jyrkkä kohoaminen ja vähävaraisten syrjäytyminen harrastuksista[x].
”Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki.”
Esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS). Turun Palloseuran hallinnoima Poropuiston kuplahalli romahti useana talvena, eikä hallia saatu käyttöön lukuisista nostoyrityksistä huolimatta. Talvella 2022-23 ei enää yritetty ja Poropuiston pallokentän paikalle on tulossa uusi yhtenäiskoulu. TuWen tekonurmikenttää Raunistulassa käytetään lähinnä aikuisten alasarjapeleihin ja perinneseuran junioritoiminta jalkapallossa on supistunut alle sataan harrastajaan. Turun harrastajamääriltään suurimman seuran Nappulaliigan Peltolassa sijaitseva Terveystalo Areena on aktiivisessa käytössä, mutta kenttä on kuormitettu ja seuralla on ollut vaikeuksia löytää kaupungista uutta tonttia uutta omaa kenttähanketta varten. Interin lämmitettävä kenttä Kupittaalla ja Tepsin täysimittainen kuplahalli ovat maan huippua olosuhteiltaan, mutta molemmissa seuroissa kohonneet harrastuskustannukset olosuhdemaksuineen rajaavat vähävaraisia harrastajia ulos toiminnastaan.
Kuvat: Turussa esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS).
”Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?”
Padel X, PadelPark Skanssi, Vamos Padel, Paddle Park…
Padel lienee Turun seudulla viime vuosien eniten palstatilaa saanut uusi liikuntamuoto ja kaupunkikuvaan tiuhaan kohonneet padel-keskukset näkyvin esimerkki Turun kaupungin kannustamista yksityisrahoitteisista liikuntapaikkahankkeista. Tänä kesänä alueen padelbuumi – tai kupla – näyttää kuitenkin puhjenneen. Turun Sanomat on uutisoinut (15.6. ja 27.6.) padelkeskusten konkursseista ja keskustelu on käynnistynyt upouusien yksityisten padelhallien hyödyntämisestä turkulaisseurojen kriittiseksi arvioituun tilapulaan. ”Jalkapallossahan meillä on Turussa todellinen puute talviharjoitteluolosuhteista. Meidän on kohta pakko alkaa rajoittaa harrastajamääriämme, sillä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi [harjoitus] aikaa, kertoo Turun Toverit ry:n (Tuto) toiminnanjohtaja Sini Nikunen.”
Tyhjissä padelkeskuksissa mahdollisuuksia seuroille, TS, 5.8.23
Koska valmisteilla oleva liikuntauudistus linkittyy kaupunkisuunnitteluun, alueellisen ja väestöllisen eriytymisen ehkäisemiseen, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamiseen sekä kaiken ikäisten turkulaisten yleiseen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen, tarvitaan tärkeästä ratkaisusta perusteellista julkista keskustelua. Etenkin kun toisiinsa kytketyillä ratapihan elämyskeskus- ja Artukaisten liikuntahankkeilla luvataan mittavia lasten ja nuorten harrastusmaailman hyvinvointivaikutuksia.
”Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse.”
Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?
Lasten ja nuorten harrastamisen haasteista keskusteltiin äskettäin myös kansallisen kotouttamishankkeen (RIVE) päätösseminaarissa Olympiastadionilla. Koripallomaajoukkueen ex-kapteeni Shawn Huff nosti esiin harrastusten kotouttavan ja suomen kielen oppimista edistävän vaikutuksen sekä korosti liikuntapaikkojen saavutettavuuden merkitystä. Samassa tilaisuudessa opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranto muistutti kunnan laillisesta velvollisuudesta tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja. Hän viittasi myös eduskunnan hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan kuntien tulisi toimia niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen tulisi olla ilmaisia ja kuntien omistamia liikuntapaikkoja tulisi olla kattavasti.
Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.
”Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?”
Kuvat: Turku ei tietenkään ole ainoa kaupunki, jolla haasteita kaupunkilaisten liikkumisen aktivoinnissa ja asianmukaisten liikuntapaikkojen tarjoamisessa. Ajan hengen edellyttävää yhteistoimintaa ja esimerkkejä kunnan ja eri urheilulajien sekä harrastustoimijoiden väliltä löytyy läheltä ja kauempaa. Turkulaiset jalkapalloseurat ovat jo vuosia vierailleet säännöllisesti Rauman usean lajin talviharjoitteluhallissa tai Porin niin ikään kunnallisessa Karhuhallissa. Alle tuhannen asukkaan Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla v. 2000 avattu Eckeröhallen palvelee niin paikallisia liikkujia kuin etenkin jalkapalloilijoita manner-Suomesta sekä Ruotsista. Ja Kokkolassa kaupunki käynnistää syksyllä vielä näitäkin monikäyttöisemmän kunnallisen hybridiareenan rakennustyöt 56 miljoonan euron budjetilla[xi].
”Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.”
Kirjoitus on julkaistu 25.7.23 Turun Sanomissa Puheenvuoro-artikkelina
[viii]https://ah.turku.fi/kh/2023/0509013p/4887266.htm Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle esitetään, että Artukaisten alueen kehittämiseksi asetetaan kehittämishanke, joka käynnistetään lähtötietojen selvittämisellä. Lisäksi esitetään, että kehittämishankkeen tavoitteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2023, kun Turkuhallista on käyty markkinakartoitus, ja Artukaisten alueen toimijoiden tavoitteet ja tarpeet on kartoitettu. 9.5.23
[xi]https://yle.fi/a/74-20038646 ”Tarkoitus on tehdä tilat, jotka ovat koko ajan täynnä” – Kokkolan hybridiareenan suunnitelmat ovat valmiit, käyttömaksuista ei vielä päätöstä, 27.6.23
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
