Suomessa haetaan usein oppia naapureista. Turun lasten ja nuorten palveluiden lautakunta teki keväällä opintomatkan Tukholmaan teemalla segregaation vähentäminen. Talous- ja työllisyysongelmiin on ehdotettu ratkaisuksi tanskalaista mallia, jossa etenkin maahanmuuttajien sosiaalituen ehtona työvelvoitteita. Ja Viron mallia tarjotaan säännöllisesti niin vaali- kuin verouudistuksiin.
”Viime vuodet turkulaista kaupunkikehittämistä on hallinnut kiihkeä keskustelu raitiotiestä. Naapurien malleja on tarjottu Norjan Bergenista Ruotsin Uppsalaan, unohtamatta kotimaan kilpakumppani Tamperetta. Kaupunkikehittämisessä tulisi kuitenkin muistaa, että jokainen kaupunkiseutu on yksilöllinen. Alueilla on oma historiansa, muista poikkeavat maantieteelliset tekijät ja tätä kautta erityiset vahvuudet, joiden kautta tulevaisuutta tulisi suunnitella ja rakentaa.”
Viime vuodet turkulaista kaupunkikehittämistä on hallinnut kiihkeä keskustelu raitiotiestä. Naapurien malleja on tarjottu Norjan Bergenista Ruotsin Uppsalaan, unohtamatta kotimaan kilpakumppani Tamperetta.
Kaupunkikehittämisessä tulisi kuitenkin muistaa, että jokainen kaupunkiseutu on yksilöllinen. Alueilla on oma historiansa, muista poikkeavat maantieteelliset tekijät ja tätä kautta erityiset vahvuudet, joiden kautta tulevaisuutta tulisi suunnitella ja rakentaa.
800 -juhlavuoteen valmistautuva, suomalaisen kulttuurin kehto sekä portti Itämerelle ja Eurooppaan poikkeaa luonnollisesti Pohjoismaiden suurimmasta sisämaan kaupungista, Näsi- ja Pyhäjärven väliin Tammerkoskelle kohonneesta Suomen Manchesterista. Molemmat kuitenkin houkuttelevat PK-seudun ohella tahoillaan onnistuneesti niin syrjäseutujen suomalaisnuoria kuin alhaista syntyvyyttä tasapainottavia maahanmuuttajia.
Oppia ja uudenlaista ajattelua voi hakea myös kauempaa. Euroopan länsilaidalta löytyy niinikään syrjäinen viiden miljoonan kokoinen kansa, jonka nousu muistuttaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä. Kun Suomen itsenäistymisen alkuvuosiin liittyy läheisesti sisällissota ja irtautuminen tsaarin Venäjästä, Irlannissa käytiin lähes samaan aikaan vapaussota, joka johti v. 1921 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin sopimuksen kautta Irlannin vapaavaltion syntyyn. Vaikka Irlanti on yhä jaettu, irlantilaiset ovat katolilaisten ja protestanttien vastakkainasettelusta huolimatta synnyttäneet saarellaan suuren menestystarinan. Yksi 1990-luvun EU:n köyhimmistä valtioista kuuluu tänä päivänä maailman rikkaimpien maiden joukkoon.
”Vaikka Irlanti on yhä jaettu, irlantilaiset ovat katolilaisten ja protestanttien vastakkainasettelusta huolimatta synnyttäneet saarellaan suuren menestystarinan. Yksi 1990-luvun EU:n köyhimmistä valtioista kuuluu tänä päivänä maailman rikkaimpien maiden joukkoon.”
Talouskasvu ja ulkomaiset investoinnit näkyvät irlantilaisessa kaupunkikehityksessä. Pääkaupunki Dublin imee 50% investoinneista ja vielä suuremman osuuden matkailijoista. Talouselämän suurvaikuttaja, kansantaloustieteen professorina toiminut Björn Wahlroos on pitkään kritisoinut voimakkaasti Suomen ylisuurta julkista sektoria. Hän muistuttaa että Suomi on tänään hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin Irlanti oli 35 vuotta sitten. Irlanti on vetänyt puoleensa valtavan määrän amerikkalaisia yhtiöitä ja Wahlroos on vakuuttunut että samanlainen mullistus olisi mahdollista myös Suomessa (Sijotuskästi podcast, 1.10.2025).
Guinnessin tehdas on oluen ystävien pyhiinvaelluskohde ja Phoenix puisto, yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista houkuttelee vuosittain kaksi miljoonaa kävijää ja kelpaisi suomalaisillekin mallista ylläpitää yli 700 hehtaarin puistoaluetta kaupungin sydämessä. Turun Kupittaanpuisto, maan vanhin, on kooltaan 24 hehtaaria, ja siitäkin historiallinen maauimala paraikaa täydennysrakennusuhan alla.
Irlannin kakkoskaupunki Cork on kuin irlantilainen Turku. 220 000 asukkaan satamakaupunki huokuu historiaa ja vuoden 2005 Euroopan kulttuuripääkaupungissa ylpeät paikalliset pitävät Corkia “todellisena pääkaupunkina” ja nauttivat pubeissaan mieluummin oman kaupungin Beamish tai Murphy’s stoutia kuin dublinilaista Guinnessia.
Corkin kupeessa sijaitsee noin Naantalin kokoinen satamakaupunki Cobh. Yksi maailman suurimmista luonnonsatamista tunnetaan erityisesti transatlantisesta laivaliikenteestä. Lähes puolet kuudesta miljoonasta Pohjois-Amerikkaan vuosien 1848 ja 1950 välillä muuttaneesta irlantilaisesta matkusti Cobh’n kautta. Matkailu ja etenkin vierailevat risteilyalukset ovat tänäkin päivänä merkittävä tulolähde alueen elinkeinoelämälle. Cobh oli viimeinen satama, jossa Titanic pysähtyi kohtalokkaalla neitsytmatkallaan ja Cobh Heritage Centre on rakennettu transtlantisen siirtolaisuuden, Titanicin sekä saksalaisten vuonna 1915 torpedoiman matkustajahöyrylaiva Lusitanian historian ympärille.
Turun tapaan merenkulku on keskeinen osa Corkin ja Cobhin historiaa, mutta myös nykypäivää ja tulevaisuutta. Cork & Cobh ovat kolmannella sijalla Marine Insight verkkojulkaisun Euroopan top10 -risteilysatamalistalla. Samalla listalla Bergen on toinen, Kööpenhamina neljäs ja Helsinki kymmenes1. Jotta Turku kohoaisi eurooppalaisten risteilysatamien aateliin, tulisi Turun seudulla satamatoimia tehostaa Corkin ja Cobhin tapaan, tai mieluummin Öresundin mallilla, jossa Kööpenhaminan ja Malmön satamat operoivat yhteisenä yhtiönä2.
Vaikka Pohjois-Irlannin pääkaupunki Belfast on kärsinyt IRA:n ja unionistien välisistä väkivaltaisuuksista ja telakkateollisuuden surkastumisesta, myös Ulsterin alue on vuoden 1998 Pitkänperjantain sopimuksen jälkeen onnistunut edistämään vetovoimaansa. Belfastin näkyvin kasvojenkohotus on kohdistunut satama-alueeseen, joka muistuttaa Turun Linnanniemeä. Titanicin rakentamisesta tunnettu Harland & Wolffin telakka on tehnyt tilaa Titanic Quarterille ja Maritime Milelle. 75 hehtaarin satama-alueen massiivinen uudistaminen muodostuu mm. elokuvastudioista, korkeakoulukampuksesta, viihdekeskuksesta, asuinkortteleista ja alueen lippulaivasta, Titanic Belfast museosta.
Belfastissa ei enää rakenneta laivoja, mutta irlantilaiset osaavat yhä tuotteistaa Titanicia.
Vuonna 2012 avatun Titanic Belfastin muoto muistuttaa laivan keulaa ja wau-arkkitehtuuria edustavalla rakennuksella on haettu Bilbaon tunnetuksi tekemää “Guggenheim-efektiä”. Niin ikään Belfastin telakalla rakennettu höyrylaiva SS Nomadic on saanut kunniapaikan kuivatelakalla museon edustalla. Nomadicin restaurointi kuivatelakalle käynee esimerkistä, kuinka Turun arvokas parkki Sigyn saataisiin säilytettyä jälkipolville ja palvelemaan Turun linnan, Forum Marinumin ja suunnitteilla olevan Turun historian ja tulevaisuuden museon turkulaista “merimailia”.
SS Nomadic laskettiin vesille Belfastissa vuonna 1911. Tänä päivänä alus lepää kuivatelakalla Titanic keskuksen kupeessa. Belfastin merikeskus käynee esimerkistä, kuinka Turun arvokas parkki Sigyn saataisiin säilytettyä jälkipolville ja palvelemaan Turun linnan, Forum Marinumin ja suunnitteilla olevan Turun historian ja tulevaisuuden museon turkulaista “merimailia”.
”Juhlavuoteen valmistautuva Turku omaa ainutlaatuisen menneisyyden osana Itämeren kauppahistoriaa, Ruotsin suurvalta-aikaa ja nykypäivään ulottuvaa laivanrakennusosaamista. Ottamalla oppia tarinankertojakansa Irlannin Titanic-tuotteistuksista, tukholmalaisten Wasa-museon menestyksestä ja ehkä tuomalla omaan tulevaisuuden museoomme jotakin Gdanskin solidaarisuuskeskuksen kaltaisia elementtejä Itämeren kansojen värikkäistä vaiheista, Suomen Turku voi nousta vetovoimaltaan aivan uudelle tasolle.”
Juhlavuoteen valmistautuva Turku omaa ainutlaatuisen menneisyyden osana Itämeren kauppahistoriaa, Ruotsin suurvalta-aikaa ja nykypäivään ulottuvaa laivanrakennusosaamista. Ottamalla oppia tarinankertojakansa Irlannin Titanic-tuotteistuksista, tukholmalaisten Wasa-museon menestyksestä ja ehkä tuomalla omaan tulevaisuuden museoomme jotakin Gdanskin solidaarisuuskeskuksen kaltaisia elementtejä Itämeren kansojen värikkäistä vaiheista, Suomen Turku voi nousta vetovoimaltaan aivan uudelle tasolle. Etenkin kun Etelä-Euroopan kuumuus, massaturismin lieveilmiöt ja Pohjoismaiden hyvä maine ajavat maailmanmatkaajia kohti viileämpiä “coolcation” -kohteita.
Suomen kesä on lyhyt, mutta sitä voi pidentää ja se pitenee ilmaston lämmetessä. Samaan aikaan kun etelän suuret turistikohteet tuskailevat maastopalojen, sietämättömän kuumuuden sekä massaturismin lieveilmiöiden kanssa, yhteiskunnan toimivuudesta, turvallisuudesta ja hyvinvointimallistaan tunnetut Pohjoismaat ovat nousseet myös matkailullisesti vetovoimaisiksi. Suomen Turulla ja kaikilla suomalaisilla on kullanarvoinen etsikkoaika. Maailman kaunein saaristo, ilmastolliset edut ja Turku 800 -juhlavuosi tulee hyödyntää maailman onnellisimman kansan maakuvan markkinoinnissa sekä maan talouden ja luutuneiden yhteiskuntarakenteiden uudistuksessa.
Kun koronakriisi vuosikymmenen alkuvuosina pysäytti myös kansainvälisen matkailun, pandemiasta toipuneet perinteiset turistikohteet ovat kohdanneet viime vuosina toisenlaisia vastoinkäymisiä. Kansainvälisillä käsitteillä kuten ”overcrowding” tai ”overtourism” ei ole vielä edes selkeitä suomenkielisiä käännöksiä, mutta kun Barcelonassa, Venetsiassa tai Amsterdamissa massaturismia syytetään mm. asuinkustannusten noususta, liikenneruuhkista ja ympäristöhaitoista, kulttuuriperinnön turmelemisesta sekä paikallisen yhteisöllisyyden rapautumisesta, on selvää että matkailu on monessa maassa ylittänyt kansalaisten kipurajan1.
”Kun etelän suuret turistikohteet tuskailevat maastopalojen, sietämättömän kuumuuden sekä massaturismin lieveilmiöiden kanssa, yhteiskunnan toimivuudesta, turvallisuudesta ja hyvinvointimallistaan tunnetut Pohjoismaat ovat nousseet myös matkailullisesti vetovoimaisiksi. Suomen Turulla ja kaikilla suomalaisilla on kullanarvoinen etsikkoaika. Maailman kaunein saaristo, ilmastolliset edut ja Turku 800 -juhlavuosi tulee hyödyntää maailman onnellisimman kansan maakuvan markkinoinnissa sekä maan talouden ja luutuneiden yhteiskuntarakenteiden uudistuksessa.”
Samaan aikaan kun Välimeren lomakohteissa paikallisväestö kärsii viikkokausia kestävistä maastopaloista sekä osoittaa mieltään massaturismia ja kohonneita elinkustannuksia kohtaan, kansainvälisen matkailun piirissä on syntynyt käsite Coolcation. Ilmastonmuutoksen ja massaturismin varjopuolia peilaava matkailutermi yhdistää usealla tavalla myönteisen englanninkielisen cool-sanan sekä amerikkalaisen lomailmaisun vacation. Termiä aktiivisesti kansainvälisessä markkinoinnissa käyttänyt Ruotsin matkailun edistämiskeskus Visit Sweden houkuttelee sietämättömään kuumuuteen ja turistitungoksiin tuskastuneita etelän matkailijoita valitsemaan lomakohteekseen viileän Pohjolan, missä miellyttävän leuto ilmasto, puhdas ilma ja neitseellinen luonto tarjoavat loputtomat mahdollisuudet etenkin tervehenkisiin ulkoilma-aktiviteetteihin.
”Coolcation on uusi matkailutermi, jonka mukaan lomailijat pakevevat sietämättömästä kuumuudesta kärsiviä kohteita valitsemalla ilmastollisesti viileämmän lomakohteen. Pohjoismaat ovat monella tapaa täydellisiä Coolcation-kohteita”
”Coolcation is a travel trend where holidaymakers escape the summer heat by choosing cooler destinations. With its mild climate, fresh air, and endless outdoor adventures, Sweden is an ideal coolcation spot.”2
Pohjoisen ja Pohjoismaiden vetovoimaa lisää ilmastonmuutoksen ja etelän kohteiden ylikuormituksen lisäksi yhteiskunnan toimivuus ja turvallisuus sekä ehkä hieman yllättäen myös kulttuuritekijät. Vaikutusvaltaisen matkailuun keskittyvän Time Out -median julkaiseman tuoreen tutkimuksen mukaan Pohjois-Eurooppa on erinomaisesti edustettuna arvioitaessa mantereen kulttuuririkkautta. Mm. UNESCOn maailmaperintokohteilla, museotarjonnalla sekä EU-kansalaisten kulttuuriosallisuuden tilastoilla mitaten Itämeren maista Tanska on Euroopan kulttuurisesti rikkain maa, Saksa kakkonen, Ruotsi neljäs ja Suomi sekä Viro peräkkäin 9:ntenä ja 10:ntenä3.
800 -juhlavuoteen valmistautuvalla Turun seudulla on historiallinen etsikkoaika nostaa profiilia ja osoittaa yhteistyökykyä
Suomen Turulla, maan vanhimmalla kaupungilla on ylpeyteen oikeuttava historia entisenä pääkaupunkina sekä suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin kehtona. Mutta kaupunkiin yhdistetään perustellusti myös taantumuksellisempia aikakausia ja toimintatapoja. Viimeisen runsaan neljännesvuosisadan aikana Turun kehityksestä voidaan nostaa esiin kaksi merkittävää virstanpylvästä. Vuoden 1996 Cutty Sark Tall Ships Races -tapahtuman isännöinti avasi Auranjoen yläjuoksun tehdasalueen julkiseksi tilaksi sekä kaupunkilaisten asuin- ja virkistyskäyttöön. Ja vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungin status aktivoi turkulaiset asukkaat, yritykset, järjestöt ja muut toimijat ennennäkemättömään yhteistyöhön ja kaupungin kehittämiseen.
Juhlavuosi 2029 tarjoaa tämän päivän maailmanpoliittisesti arvaamattomina aikoina niin turkulaisille kuin laajemminkin suomalaisille mahdollisuuden tuntea ylpeyttä kunnioitettavasta historiastamme sekä ainutlaatuisesta asemastamme idän ja lännen haastavalla rajavyöhykkeellä.
1600-luvun pennisilta on korvattu uusilla silloilla, mutta Turun tuomiokirkko on säilyttänyt keskeisen asemansa Suomen kansallispyhäkkönä. Tarkkaa virallista tietoa käyttöön vihkimisestä ei ole saatavilla, mutta kirkon oma arvio syntymäpäivälle on 17. kesäkuuta 1300.
”Juhlavuosi 2029 tarjoaa tämän päivän maailmanpoliittisesti arvaamattomina aikoina niin turkulaisille kuin laajemminkin suomalaisille mahdollisuuden tuntea ylpeyttä kunnioitettavasta historiastamme sekä ainutlaatuisesta asemastamme idän ja lännen haastavalla rajavyöhykkeellä.”
Suomen ensimmäisen maakunnan – Varsinais-Suomen – pitkä kulttuurihistoria ei rajoitu Turun kaupungin alueelle. Moni maakunnan pienempi keskus voi ylpeillä huomattavasta historiallisesta perinnöstä. Kuten kaarinalaiset Kuusiston piispanlinnasta, Suomen piispojen historiallisesta hallintopaikasta4. Tai lietolaiset Aurajoen ja Hämeen härkätien historiallisessa solmukohdassa sijatsevasta muinaislinnastaan. Liedon Vanhalinnan merkitys väheni Turun linnan kohottua Aurajoen suulle 1280-luvulla.
”Turun merkitys suomalaisen oikeuslaitoksen ja opetuksen saralla kohti Pohjoismaista hyvinvointivaltiota on keskeinen. Turun Vanhakaupungissa voi kulkea Mikael Agricolan, suomen kirjakielen isän, jalanjäljillä sekä kuvitella elämää 1620-luvulla, jolloin Turku oli Ruotsin suurvalta-ajan itäinen keskus. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf perusti Turun hovioikeuden vuonna 1623 ja vuonna 1640 kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta perustettu Turun Akatemia oli Ruotsin suurvalta-ajan kolmas yliopisto Uppsalan ja Tartton jälkeen.”
Turun merkitys suomalaisen oikeuslaitoksen ja opetuksen saralla kohti Pohjoismaista hyvinvointivaltiota on keskeinen. Turun Vanhakaupungissa voi kulkea Mikael Agricolan, suomen kirjakielen isän, jalanjäljillä sekä kuvitella elämää 1620-luvulla, jolloin Turku oli Ruotsin suurvalta-ajan itäinen keskus. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf perusti Turun hovioikeuden vuonna 1623 ja vuonna 1640 kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta perustettu Turun Akatemia oli Ruotsin suurvalta-ajan kolmas yliopisto Uppsalan ja Tartton jälkeen. Keisarillisen Suomen senaatti perustettiin 1809 Aurajoen rannassa nahkuri Karl Richeriltä vuokratussa talossa, mutta hallituskonseljin Turun historiasta on tänä päivänä hyvin vähän jäljellä. Richterin talo vajosi maavyöryssä Aurajokeen keväällä 1830 (kuva ylhäällä vas.).
Turku on tunnettu vuosisatoja suomalaisten ikkunana Eurooppaan. Moni Turun piispoista haki oppia Pariisista tai muualta Keski-Euroopasta. Eri aikakausien valtaapitävien yhteyksiä Turkuun on tallennettu taiteessa ja kaupungista löytyvien muistomerkkien muodossa. Kustaa II Aadolfin patsas löytyy hovioikeuden edestä, Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhanan historiallinen Turun tapaaminen vuonna 1812 on valettu pronssiin jokirannassa ja Albert Edelfeltin öljymaalaus Kaarle-herttuasta herjaamassa sotapäällikkö Klaus Flemingin ruumista löytyy 1500-luvun lopun valtataistelun keskeiseltä tapahtumapaikalta, Turun linnasta. Kupittaanpuisto on Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto, jonka juuret ulottuvat lähes tuhat vuotta ajassa taaksepäin. Perimätieto kertoo Piispa Henrik kastaneen ensimmäiset pakanalliset suomalaiset kristinuskoon juuri Kupittaan lähteellä ensimmäisen ristiretken aikana vuonna 11555.
Turun saaristoa on viime vuosikymmeninä osattu hyödyntää myös elokuvateollisuuden osana ja erilaisten tv- ja elokuvatuotantojen kuvauspaikkana. Vuonna 2020 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen draamaelokuva Tove Janssonista esitettiin saman vuoden syyskuussa Toronton elokuvajuhlilla ja tämän jälkeen Tove myytiin ulkomaille muihin Pohjoismaihin, Baltian maihin, Venäjälle, Etelä-Koreaan ja Japaniin.
Örön linnakesaari on Saaristomeren kansallispuiston ainutlaatuista luontoa ja vallitsevaa maailmanpolitiikkaa peilaava historiallinen helmi. Heinäkuussa 1941 käyty Bengtskärin taistelu on kuin eräänlainen historiallinen alkusoitto tai sotaharjoitus venäläisten Krimin kaappaukseen Ukrainalta vuonna 2014. Örön matkailijoilla on tänä päivänä mahdollisuus tutustua mm. saaren bunkkereihin, kasarmialueisiin sekä massiivisiin Obuhov-tykkipattereihin. Heinäkuun 26. päivänä käydyssä Bengtskärin taistelussa neuvostojoukot yllättivät majakkasaaren vartiomiehistön, ja taistelu saaresta kävi kiivaana lähes vuorokauden ajan. Myös Örön patterit osallistuivat taisteluun. Järeällä patterilla annettiin Bengtskäriin tulitukea. Tappiot olivat molemmin puolin raskaat6. Reserviläiset -sivuston mukaan suomalaisten kokonaistappiot vaihtelevat hieman eri lähteissä, mutta olivat todennäköisesti 32 kaatunutta ja 45 haavoittunutta. Hyökkäjän tappioista ei ole täsmällistä tietoa, koska merikin vaati osansa. Kaatuneiden määrä kohosi kuitenkin yli 30:n7. Bengtskärissä kaatuneita neuvostosotilaita kuljetettiin haudattavaksi mm. Öröhön.Sota ja väkivalta kaikessa vastenmielisyydessään kiinnostaa ihmismieltä, ja tätä kautta myös mediaa. En yllättyisi mikäli myös Bengtskärin taistelu saisi tulevaisuudessa elokuva- tai tv-tulkintansa.
”Jos, ja kun ilmastotekijät, ihmistungos ja paikallisväestön kasvava vastustus ohjaavat maailman matkailuvirtoja pois etelän turistikohteista, nousee keskeiseksi kysymykseksi, minne ja minkälaisiin kohteisiin tulevaisuuden turistit suuntaavat?
Turun seudulla on kaikki edellytykset kohota merkittäväksi Itämeren alueen coolcation-kohteeksi, mutta menestyminen edellyttää yritteliäisyyttä, yhteistyötä ja rohkeutta”
Turun seudulla on kaikki edellytykset kohota merkittäväksi Itämeren alueen coolcation-kohteeksi, mutta menestyminen edellyttää yritteliäisyyttä, yhteistyötä ja rohkeutta
Jos, ja kun ilmastotekijät, ihmistungos ja paikallisväestön kasvava vastustus ohjaavat maailman matkailuvirtoja pois etelän turistikohteista, nousee keskeiseksi kysymykseksi, minne ja minkälaisiin kohteisiin tulevaisuuden turistit suuntaavat?
Kansainvälinen matkailumedia ja matkakohteita mainostavat influensserit ovat viime vuosina nostaneet erityisesti Pohjoismaat trendikkään Coolcation -matkailukäsitteen mallimaina.
Osaavatko suomalaiset kunnat, alueelliset yrittäjät sekä muut toimijat hyödyntää vallitsevan etsikkoajan ja elvyttää vuosikaudet taantunutta taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnallista passiivisuutta?
Lähimenneisyydessä korkeasta koulutustasostaan tunnettu vähäpuheinen, mutta maailman onnellisin kansa nähdään maan rajojen ulkopuolella kiehtovana, mutta globaalissa kilpailussa vetovoimaisuutta pitää myös tukea aktiivisella markkinointi- ja myyntityöllä.
”Suurelle osalle suomalaisistakin tuntematon Saaristomeren kansallispuisto, Örön linnakesaari, Bengtskär, mystinen Seilin saari, lapsiperheiden Muumimaailma, mitä mainioin saariston rengastie sekä monet muut paikalliset vetonaulat muodostavat 20 000 saaren ainutlaatuisen kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, joka kytkeytyy katkeamattomana niin ikään luonnonkauniiseen Ahvenanmaan ja Tukholman saaristoon. Tätä paratiisia pitäisi markkinoida paremmin. Myös kotimaan matkailijoille.”
Turkulainen yrittäjäperhe Salmelat ovat luoneet kovan kilpailun pikaruokabisneksessä eurooppalaisittain merkittävän ravintolaketjun, jossa Suomen 264 ravintolan lisäksi Baltian maista löytyy yli 170 Hesburger ravintolaa ja lisäksi yhteensä yli 50 ravintolaa palvelee asiakkaita Bulgariassa, Romaniassa, Ukrainassa ja Saksassa8. Hesburger on Lovefood.com -sivuston arvion mukaan Euroopan 7:nneksi paras pikaruokaketju9.
Hesburgerin perustaja Heikki Salmela on myös yhteiskunnallisesti kantaa ottava vaikuttaja. Salmela on ilmaissut huolensa Suomen korkeasta työttömyydestä ja maan heikosta talouskehityksestä. Ravintolayrittäjä on ensimmäisenä allekirjoittajana heinäkuussa jätetyssä kansalaisaloitteessa, jolla halutaan helpottaa nuorten ryhtymistä toiminimiyrittäjäksi10.
Elokuussa opetusministeri Anders Adlercreutz ehdotti koulujen lomien siirtoa kahta viikkoa myöhempään. Ministerin mukaan Suomi kulkee epätahdissa muun Euroopan kanssa, minkä takia monilla perheillä on vaikeuksia töiden ja koululaisten lomien yhteensovittamisessa11. Suomalainen matkailusektori on jo pitkään ollut siirron kannalla. Matkailu- ja ravintola-alan selvityksen mukaan yritysten liikevaihto kasvaisi 336 miljoonalla eurolla vuodessa siirron seurauksena. Vaikutukset kokonaistyöllisyyteen olisivat 4 585 henkilötyövuotta12. Koulujen kesälomien siirtämisellä on vahva kansalaisten tuki, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi lisää.
Koululaisten lomien lykkäys kahdella viikolla ei luonnollisestikaan tee Turusta tai Suomesta laajemmin merkittävää matkailumagneettia. Mutta voimakas valtion velkaantuminen ja vuosikausia kestänyt kitulias talouskasvu edellyttävät yhteiskuntarakenteiden uudistamista, julkisten menojen supistusta ja yritteliäisyyden lisäämistä.
Suurelle osalle suomalaisistakin tuntematon Saaristomeren kansallispuisto, Örön linnakesaari, Bengtskär, mystinen Seilin saari, lapsiperheiden Muumimaailma, mitä mainioin saariston rengastie sekä monet muut paikalliset vetonaulat muodostavat 20 000 saaren ainutlaatuisen kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, joka kytkeytyy katkeamattomana niin ikään luonnonkauniiseen Ahvenanmaan ja Tukholman saaristoon. Tätä paratiisia pitäisi markkinoida paremmin. Myös kotimaan matkailijoille.
Kemiönsaaressa kesiään viettävä ministeri Adlercreutz ja kesäkaupunki Naantalissa yrittäjän taipaleensa aloittanut Heikki Salmela tekivät kesällä tärkeitä avauksia yrittäjyyden ja Suomen talouden edistämisen puolesta. Kesät Naantalin Kultarannassa viettävä tasavallan presidentti on lyhyessä ajassa kohonnut kunnioitusta herättäväksi kansainvälisen politiikan vaikuttajaksi ja sosiaalisesti taitava presidentti luultavasti mielellään toimisi kesämaakuntansa matkailun edistäjänä. Varsinais-Suomen uusi maakuntajohtaja Jyri Arponen on niin ikään yrittäjyysmyönteinen ja ympäristötekijöitä ymmärtävä saaristomökkiläinen, joten Turun seudulla on ainutlaatuinen mahdollisuus valjastaa Turku 800 -hanke Varsinais-Suomen sekä koko maan vetovoiman, työllisyyden ja taloudellisen toimeliaisuuden edistämiseen.
Kuva Örön linnakesaaresta (Lotta Vainionpää). Artikkelikuva: Lotta Vainionpää
https://yle.fi/a/74-20178068 Opetusministeri Adlercreutz haluaa siirtää koulujen kesälomaa kahdella viikolla eteenpäin, 18.8.25 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20150671 Ministeriö selvittää koulujen kesälomien siirtoa – Adlercreuz: ”Kesäkuun alussa alkava loma on perheille haastava”, 21.3.25 ↩︎
Turkulaisten kaupunginosayhdistysten keväällä 2023 järjestämä kaupunkikehitysseminaari1 sai toukokuussa 2024 jatkoa, kun johtavat kaupunkiprofessorit Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi palasivat Turkuun esittelemään tutkimusaineistoaan sekä kannustamaan asukkaita ja päättäjiä uudistamaan suomalaista kaupunkisuunnittelua.
Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara saapui seminaariin Pariisista, missä terveys ja hyvinvointi kaupungeissa oli keskeisesti kansainvälisen seminaarin asialistalla. Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia.
”Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia. Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. ”
Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. Toisaalta professori näki nyt vallitsevan etsikkoajan, jolloin tulisi edistää moninaisuutta, erilaisuutta ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia.
– Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.
”Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.”
Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen. Hän muistutti 60-luvulla alkaneen Ruotsiin muuton käynnistäneen suomalaisen kaupungistumiskehityksen. Muuttovirta vei tuolloisesta noin 100 000 suomalaisen ikäluokasta jopa 10%. Viime vuonna Suomen väkiluku kasvoi 40 588 hengellä. Kun syntyneitä oli 17 786 vähemmän kuin kuolleita, on syytä huomioida että maamme väestönkasvua ylläpitää muuttovoitto ulkomailta. Lisäksi suomalaisten ikääntyminen on ollut koko 2000-luvun hollantilaisten ohella Japanin jälkeen maailman nopeinta. Ja väestöhaastetta lisää ennätysalhaiseksi pudonnut syntyvyys. Vuonna 2022 Suomessa syntyi vain 45 186 lasta.
”Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen.”
Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.
”Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.”
Sote-uudistuksen jälkeen kuntien keskeiseksi tehtäväksi on jäänyt edistää alueensa elinvoimaa. Vaattovaaran mukaan ”elinvoima” näyttäytyy tällä hetkellä ”tyhjänä käsitteenä”, joka tarkoittaa kaikkea ja ei mitään. Vaarana on, että puhe elinvoimasta liukuu populistisen politiikan välineeksi. On niin virkamiesten, poliitikkojen kuin asukkaiden näkökulmasta ongelma, jollei elinvoimaa saada kortteleihin, koteihin, kaduille – sinne missä sitä tarvitaan.
Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.
”Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.”
Vaikka asukkaiden toiveet eivät ole muuttuneet, viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja. Tutkijat puhuvat paluusta hellahuoneisiin.
”Viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja.”
Professori Anssi Joutsiniemi aloitti esityksensä vastuullisuuden ja tilivelvollisuuden (accountability) vaikealla valinnalla. Eli katsommeko tilannetta siitä lähtökohdasta, että ne toimijat joilla on valta, toimivat oman mandaattinsa mukaisesti vai edellytetäänkö että lopputulos on kaikkia tyydyttävä?
Joutsiniemi puhui myös suomalaisessa kaupunkikehityksessä vallalla olevasta kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Tutkija nosti esiin Helsingin kantakaupungin ja esikaupungin alati muuttuvan suhteen. Kantakaupunki hallitsee keskustelua kaupunkikehityksessä, mutta keskustelu ei juurikaan kosketa suurta enemmistöä tavallisista helsinkiläisistä. Valtaosa Helsingistä on samanlaista esikaupunkia kuin Espoo ja Vantaa.
Pitääkö olla huolissaan kantakaupungin kehityksestä vai pitääkö olla huolissaan siitä, missä se kehitys todellisuudessa tapahtuu?
”Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?”
Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?
Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija avasi esityksessään myös joukkoliikennekehityksen alati muuttuvaa problematiikkaa. Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä. Muutos on niin huikeaa, että lähimarketiin autolla ajaminen on kannattavampi vaihtoehto kuin pitkä joukkoliikennematka kaupungin laidalta. Ja mikäli sähköautoilijan kyydissä on puoliso tai lapsi, liikutaan yhtä ympäristöystävällisesti kuin valittaessa tehokas raideliikenne kaupunkimaisessa ympäristössä. Erot ovat hyvin pieniä. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kaupungin keskustaan tarvita tai haluta autoja. Olennaista on, missä osaa kaupunkia liikutaan. Kaupungin reunalla asuvan tarpeet ovat toisenlaiset kuin ydinkeskustassa asuvan.
”Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä.
Apulaispormestari Elina Rantanen esitti seminaarissa Turun kaupungin kommenttipuheenvuoron ja muistutti historiallisen Portsan puutaloalueen poikkeuksellisen tiiviistä asumisesta. Vihreitä edustava poliitikko toivoikin uudenlaisen tiiviin ja matalan rakentamisen palaavan keskusteluun vaihtoehtona kaupunkikehitystä hallinneelle pienten asuntojen kerrostalorakentamiselle. Rantanen toivoi myös julkista keskustelua kauneudesta kaupungissa. Uuden ja vanhan yhteen sovittaminen kaupungistaan ylpeitä asukkaita huomioiden onkin erityisen haastavaa maan vanhimmassa kaupungissa.
”Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.”
Seminaarissa käytiin aktiivista keskustelua etenkin vastuullisuus- ja markkinointipuheista. Yleisön ehkäpä hartain toive oli saada asukkaiden ääni kuuluviin jo kaavoitus- ja kehittämisprosessien alkuvaiheissa. Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.
Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.
Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.
Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä
Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.
Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.
Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.
Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.
Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta. Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto. ”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”. Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.
Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus,jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”
Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.
Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.
Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)
Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.
Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.
Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.
Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.
Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.
• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.” • ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”
Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?
Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.
Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?
Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.
Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.
Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.
Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).
Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.
Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.
Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria
Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.
Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.
Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.
Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.
Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).
Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/
Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.
Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.
Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.
Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.
Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.
Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.
Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.
kuva: Mette Frank Sorensen
Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?
Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.
Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.
Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.
Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.
Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.
Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.
Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.
Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.
Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.
Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.
Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.
Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.
Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.
Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.
Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.
Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.
Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)
Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.
Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.
Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.
28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.
Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?
Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.
Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.
Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?
Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.
Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.
Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.
Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?
Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/
*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.
Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.
Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].
Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.
Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].
Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.
Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.
Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.
Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].
Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:
Kulttuurin kärkihanke
Osaamisen kärkihanke
Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)
Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.
Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].
Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].
Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen
Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”
Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.
Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.
Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.
On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.
Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.
Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.
Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Impivaara Vs Artukainen
Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].
”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”
Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].
Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.
Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?
Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.
Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.
Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.
On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.
Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.
Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.
Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.
Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.
Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.
Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.
Turun kaupunginvaltuusto päätti 18.10.21 tiedotusvälineiltä ja turkulaisilta salaisessa neljä tuntia kestäneessä kokouksessa rakentaa uuden konserttitalon kansalliseen kaupunkipuistoon, Itsenäisyydenaukiolle.
Päätös oli varmasti riemuvoitto etenkin klassisen musiikin ystäville ja laajemminkin kulttuuriväelle, sillä nykyinen konserttitalo Aninkaistenmäellä ei enää vastaa filharmonisen orkesterin vaatimuksia, eikä Göteborgin kaupungin lahjoitusten tuella rakennetun kiinteistön peruskorjaaminen ole osoittautunut kannattavaksi.
Suurta arvostusta nauttiva, historialtaan aina vuonna 1790 perustettuun Turun Soitannolliseen Seuraan, suomalaisen orkesterielämän perustajaan[i], ulottuva Turun filharmoninen orkesteri luonnollisesti ansaitsee ja tarvitsee ajanmukaiset toimitilat. Aivan kuten asiallisia toimintaolosuhteita tarvitsevat esimerkiksi turkulaiset taiteilijat tai vaikkapa tuhannet turkulaiset jalkapalloilijat, jotka ovat 1980-luvulta lähtien harjoitelleet talvikauden Impivaaran alimittaisessa hallissa, joka on niin ikään saavuttanut elinkaarensa lopun[ii].
Liikuntaväkeä ja ”korkeamman kulttuuriin” edustajia ei tietenkään tule asettaa vastakkain kaupungin kehittämisessä, mutta kun päätöksentekoprosessi salataan kaupunkilaisilta sekä tiedotusvälineiltä ja samassa suljetussa kokouksessa päätetään myös taiteilijoiden talon perustamisesta Rettigin arvokkaaseen, mutta kunnoltaan arvoitukselliseen kiinteistöön, syntyy väistämättä taka-ajatuksia kabinettipelistä.
Epäilyt kabinettipelistä tai lehmänkaupoista ovat kiusallisia, kun huomioidaan maan ensimmäisen pääkaupungin päätöksentekoperinteet, joita on vuosikymmenien varrella kuvailtu mm. ”Turun tauti” tai ”Turun mafia” liikanimillä ja että vastikään käyttöön otetun pormestarijärjestelmän mainostettiin lisäävän päätöksenteon avoimuutta sekä turkulaisten vaikuttamismahdollisuuksia.
Suljettujen ovien takana tehty kaksoispäätös konserttitalon rakentamisesta Itsenäisyydenaukiolle ja Taiteilijoiden talosta Rettigin tehdaskiinteistöön avaa mielenkiintoisella tavalla turkulaista kaupunkikehityskulttuuria, jos kehittämistä peilataan kulttuuripääkaupunkivuonna julkistetun Taistelu Turusta -dokumenttielokuvan kautta. Kun elokuvassa tunnetut turkulaispäättäjät vastustivat voimakkaasti 80-luvulla Rettigin tehtaan naapuriin Vartiovuorenpuiston laitaan kohonneiden kerrostalojen rakentamista, tuntuu Itsenäisyydenaukion puiston uhraaminen täydennysrakentamiselle jäävän tänä päivänä kovin vähäiselle huomiolle.
Toki hanketta on vastustettu yli puoluerajojen. Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto edustavat monissa kysymyksissä vastakkaisia näkökantoja, mutta Itsenäisyydenaukion kohtalon kysymyksessä perussuomalaiset saivat jakautuneelta Vasemmistoliitolta tukea aukion säilyttämiseksi. Puolueen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho käytti valtuuston kokouksessa voimakassanaisen puheenvuoron.
”Päätös Musiikkitalosta yritetään viedä läpi aivan päinvastaisessa järjestyksessä kuin hyvä hallinto ja kunnallinen demokratia edellyttäisivät. Keskustelu ja päätös kaavasta ja hankesuunnitelmasta yritetään lukita näin jo ennakolta ja samalla sitouttaa päättäjät kustannuksiin, joista ei ole mitään tietoa. Tämä on vedätys vailla vertaa. Mitään näin härskiä ei Turussa ole nähty sitten toriparkkipäätöksenteon.
Nyt vaarannetaan arvokas kaupunkikuva, Aurajokirannan puisto sekä julkiset varat. Mutta vaarannetaan myös orkesteritoiminnan tulevaisuus. On nimittäin erittäin todennäköistä, että Itsenäisyydenaukiolle ei saada laillista asemakaavaa ja koko hanke viivästyy oikeudessa kaatuvan kaavan myötä vielä vuosilla. Voimassaolevassa kaavassa alue on suojeltu puisto. Puisto on siis katsottu niin arvokkaaksi, että se on suojeltu, ei vain merkitty kaavaan puistoksi. Kaava on kohtalaisen tuore, vuodelta 2013. Kyse on Kansallisen kaupunkipuiston osasta. Muita tontin ongelmia ovat yleinen ahtaus, liikenneongelmat, savipohja sekä tietysti ympäröivät kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaat rakennukset: kaupunginteatteri, Väinö Aaltosen museo ja Valtion Virastotalo. Aivan tämän kokonaisuuden alla virtaa Aurajoki, jonka ranta-alue asettaa omat haasteensa asemakaavalle. On melkein mahdoton keksiä paikkaa, joka olisi yhtä vaikea kaavoittaa nyt aiottuun käyttöön – laillisesti.”[iii]
Kritiikkiä tuli myös oikealta. Koko sivun TS-haastattelussa loppiaisena 2021 moninkertainen ministeri ja tuolloin vielä puolueensa pormestarisuosikki Ilkka Kanerva peräänkuulutti arvopohdintaa, sote-uudistuksen mutkistavien talouden realiteettien tunnistamista sekä seudullista yhteistyötä[iv]. Konserttitaloasiassa Kanerva ehdotti hengähdystaukoa ja näki Itsenäisyydenaukion ongelmallisena sijaintipaikkana.
”Minä en saa toiminnallisesti sille tontille mahtumaan konserttitaloa. Se olisi rakennettava Forum Marinumin viereiselle alueelle ja sen yhteyteen myös kongressikeskus. Messukeskuksesta ei sellaiseen ole.”
Suurimmista puolueista paradoksaalisesti vihreät ovat olleet viime vuosina kokoomuksen vahvin tuki täydennysrakentamisen edistämisessä, vaikka viheralueille osuva kaupunkirakenteen tiivistäminen onkin herättänyt kysymyksiä ja todennäköisesti myös vaikutti puolueen heikkoon vaalimenestykseen viime kesän kuntavaaleissa.
Koska kaupunkilaisten mielipiteet tuntuvat hukkuvan turkulaisessa päätöksentekotavassa ja kaupunkikehitysprosessissa, synnyttävät etenkin kiistanalaiset ja kiireellä eteenpäin viedyt kehittämishankkeet sosiaalisen median aikana julkisuutta, joka ei ole välttämättä ainoastaan myönteistä. Varsin pian uuden konserttitalon havainnekuvien julkaisun jälkeen sosiaaliset median alustat täyttyivät Itsenäisyydenaukion meemeillä, jotka olivat saaneet skeptiset vaikutteensa Kakolanmäen funikulaarista ja Logomon sillasta.
Kaupunkeja voi ja varmasti pitää kehittää monenlaisin motiivein ja perustein. Olen itse tutkinut pitkään kaupunkiseutujen alueellista lobbausta ja vertaillut etenkin Turun, Tampereen ja Malmön seutujen alueellista edunvalvontaa ja kehittämistyötä. Kaikilla kolmella kasvualueella on omat vahvuutensa ja myös merkittävä kansallinen tehtävä haastaa pääkaupunkiseutua elinvoimaisina kakkos-/kolmoskaupunkeina.
Turun kaupungin päätöksentekopuutteisiin turhautuneet kriittiset kommentaattorit vertaavat turkulaista kaupunkikehittämistä usein dynaamiseen Tampereeseen, mutta vaikka suunnilleen samankokoisten kaupunkien vertailu on houkuttelevaa, tulisi muistaa, että Tampere ”sisä-Suomen sulatusuunina” ja Turku maan vanhimpana kaupunkina ja suomalaisten kulttuurihistoriallisena ”ikkunana Eurooppaan” ovat hyvin erilaisia asukaskeskittymiä. Ja tämä erilaisuus on suuri suomalainen vahvuus, jota tulisi vahvistaa ylläpitämällä paikallista omaleimaisuutta, eikä yhdenmukaistamalla kaupunkikuvia Euroopasta tai Amerikasta imitoiduilla trendeillä.
Turun vetovoimatekijöitä ja turkulaista identiteettiä on tutkittu ja tiedusteltu ahkeraan mm. tutkijoiden sekä tiedotusvälineiden toimesta ja melkeinpä poikkeuksetta Aurajoen kansallismaisema kulttuuristoriallisine rakennuksineen ja julkisine tiloineen mainitaan kaupungin ykkösylpeytenä ja asukkaiden olohuoneena.
Turun jokiranta on siis kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen sekoitus kansallista kulttuurimaisemaa – suomalaisuuden syntyseutua – sekä kaupunkilaisille avointa kohtaamispaikkaa ja yhteistä tapahtumatilaa. Tätä herkkää tasapainoa turvaamaan ja jokimiljöön kestävää kehittymistä tukemaan valtiohallinto päätti vuonna 2013 perustaa Turkuun maan kuudennen kansallisen kaupunkipuiston[v].
Itsenäisyydenaukio Volker von Boninin kuvissa 1970-luvulla.
Töölön kulttuurimaisema, johon vuosikymmen sitten upotettiin niin ikään suuria poliittisia intohimoja herättänyt Musiikkitalo. Tässäkin hankkeessa budjetit paukkuivat ja valtiohallinnolta pyydettiin apua. Olennainen asia kulttuurikeskuksen onnistuneen toteutuksen kannalta kuitenkin on, että eduskuntatalon ja Oodin väliin sijoitettua Musiikkitaloa ympäröivät massiiviset julkiset tilat, joissa kaupunkilaiset voivat viettää aikaa sekä järjestää tapahtumia tai vaikka demokratiaan kuuluvia mielenilmaisuja.
Itsenäisyydenaukio on osa Turun kansallista kaupunkipuistoa
Jokirannan keskiössä sijaitseva Itsenäisyydenaukio edustaa juuri sellaista kulttuurimaisemaa ja kaupunkilaisten vihreää kohtaamispaikkaa, joiden ympärille Suomessa on viime vuosina perustettu jo 11 kansallista kaupunkipuistoa.
”Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena – kaupunkilaisten olohuoneena. Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”[vi]
Jostain syystä kansallinen kaupunkipuisto ei ole Turussa löytänyt yhtä näkyvää asemaa kuin eräissä muissa kaupungeissa ja voi ehkä epäillä, kuinka hyvin turkulaiset tuntevat Airistolta aina Kuralan kylämäelle ulottuvaa 15 kilometrin puistokokonaisuutta. Ja kun Turun kaupungin puistokuvauksessa kerrotaan kansallisen kaupunkipuiston ytimenä olevan historiallinen Aurajoki-miljöö[vii], voisi varmasti olettaa, että jokirannassa keskeisellä paikalla sijaitseva maan ainoa Itsenäisyydenaukio edustaisi juuri sellaista kaupunkiluontoa ja kulttuuriympäristöä, joiden säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupungit ovat sitoutuneet.
Itsenäisyydenaukiolta löytyy ympäröivien arvorakennusten sekä Soihtu (Terho Sakki, 1975) ja Taivaallinen vaunu (Mariella Bettineschi, 1994) -taideteosten lisäksi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin reliefi.
[iv]https://www.ts.fi/uutiset/5184704 Ilkka Kanervan konserttitalo ei mahdu Itsenäisuudenaukiolle – pormestarikisassa tilaa on useammalle ehdokkaalle, 6.1.21
