Kasvomaalausta ja kepparifutista, norsupalloa ja nuorten maajoukkuepelaajia, Helmarien päävalmentaja ja iloista jalkapalloväkeä monessa polvessa. Siitä on onnistunut Turun Nappulaliigan tyttöfutispäivä tehty.
Turkulaisella juniorijalkapallolla on kunniakkaat perinteet ja ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Turun Nappulaliiga on tuottanut melkeinpä katkeamattomassa ketjussa maajoukkuepelaajia Huuhkajakapteeni Lukas Hradeckystä Susijengin koripallotaikuri Teemu Rannikkoon sekä lukemattomiin kiekkoleijoniin.
Mutta menestymiseen maailman suosituimmassa urheilulajissa ei riitä menneisyyden maineteot ja vanhojen muistelu. Haluttiin tai ei, kuningaslaji on tänä päivänä keskeinen osa globaalia viihdeteollisuutta ja tätä kautta myös suomalainen seura- ja junioritoiminta kohtaa ennennäkemätöntä kilpailua. Kun Suomella on suureen kansalliseen ylpeyteen oikeuttava menestyshistoria etenkin kestävyys- ja yksilöurheilussa, ja viime vuosikymmeninä jääkiekko kohonnut kansallispelin asemaan, on lähes kaikkialla muualla jalkapallo kiistaton ykköslaji sekä iso osa yhteiskunnan arkea ja kansalaiskeskustelua.
Globaalin kilpailun viime vuosien yksi näkyvimmistä ja yhteiskunnallisesti merkityksellisimmistä kehityksistä on kiistatta ollut jalkapallon suorastaan räjähdysmäinen suosion leviäminen naisten ja tyttöjen keskuudessa. ”Viime kesän naisten MM-kisat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olivat valtava menestys ja merkittävä aluevaltaus naisjalkapallolle. 24:stä 32:een joukkueeseen laajentunut turnaus houkutteli stadioneille keskimäärin 30 000 katsojaa, mikä tarkoitti lähes kahta miljoonaa kisakävijää. Ja FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan.”1
New York Times / The Athletic uutisoi alkuvuodesta naisten ammattijalkapalloilun tuottavan tänä vuonna yli 500 miljoonaa euroa, ja suunta on ylöspäin.2 Naisjalkapallon suosion nousu on havaittu myös maailman jalkapallojättiläiden keskuudessa. Euroopan naisten sarjojen suurimpia tuottoja kokoavien seurojen Top15 on miehitetty Mestareiden Liigan ja suurimpien liigojen kestomenestyjistä ja maailman johtavista jalkapallon seurabrändeistä.
”FIFA:n arvio kahden miljardin maailmanlaajuisesta yleisöstä viestii naisjalkapalloilun rakettimaisesta noususta urheilu- ja viihdemaailman raskaaseen sarjaan”
The Athletic median selvitys naisten Super League joukkueiden arvosta3
Naisten jalkapallo nousussa myös Suomessa, mutta lisäpanostuksia tarvitaan!
Suomen naisten maajoukkue on yhä mukana jatkokarsinnoissa4 kamppailemassa pääsystä ensi kesän EM-kisoihin ja Helmarit vetivät karsintaotteluissa stadionit täyteen niin Helsingin (Suomi-Italia 2-1, 9.4.24, 5000 katsojaa), Tampereen (Suomi-Hollanti 1-1, 4.6.24, 7677 katsojaa) kuin Turun (Suomi-Norja 1-1, 12.7.24, 7345 katsojaa) kotiotteluissa. Yksilötasolla helmaripelaajat ovat viime aikoina liikkuneet huuhkajakollegoihin verrattuna kiistatta hohdokkaampien suurseurojen välillä. Laitapelaaja Emma Koivisto vaihtoi legendaarisen Liverpoolin punaisen paidan yhtä tunnettuun AC Milanin rossoneriin. Kokenut maalivahti Tinja-Riikka Korpela siirtyi AS Romasta Sveitsin Servetteen, toinen maalivahti Milla-Maj Majasaari Anderlechtista Englannin superliigan nousijajoukkue Crystal Palaceen ja Norjan Lilleströmissä pelannut keskikenttäpelaaja Oona Siren solmi äskettäin kahden vuoden sopimuksen toisen lontoolaisseuran West Hamin kanssa5.
Helmarien kokenut puolustaja Emma Koivisto siirtyi kesällä 2024 Liverpoolista AC Milaniin.
Vaikka niin poika- kuin tyttöpelaajien harrastajamääräkehitys on kääntynyt myönteiseksi harrastustoimintaa kurittaneista koronavuosista, tyttö- ja naispelaajien lukumäärällinen kasvu Suomessa ei ole naisfutiksen globaalista buumista huolimatta ollut viime vuosina yhtä vahvaa kuin poikapuolella. Kun poikapelaajien määrä on noussut viimeisinä kolmena vuonna keskimäärin 10 000:lla pelaajalla/vuosi, tyttö- ja naispelaajien lisäys on samalla aikajaksolla ollut huomattavasti hillitympää eli noin 1400+ pelaajaa vuosina 2021-23. Samalla tyttö/naispelaajien prosentuaalinen osuus on pudonnut 26,5%:sta 24,1%:iin.
”Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut viime vuosina huomattavasti hillitympää kuin pojissa”
Tyttö- ja naispelaajien osuus on noin neljännes kaikista Palloliiton lisenssipelaajista, mutta pelaajamäärän kasvu on ollut huomattavasti hillitympää kuin pojissa ja tyttöjen prosentuaalinen osuus pelaajien kokonaismäärästä on supistunut viime vuosina6
Turun Nappulaliigan tyttöfutistapahtumassa tarjoutui mahdollisuus tiedustella naisten maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan arvioita suomalaisen tyttö/naisfutiksen seuratoiminnan tasosta, tavoitteena eräänlainen suomalaisten seurojen tyttöfutiksen Top10. Pitkän kokemuksen myös nuorisomaajoukkueiden valmentajana omaava Saloranta kuvaili tilannetta kriittisesti. Kolmen kärki löytyi nopeasti, mutta näissäkin kiistatta puutteita.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Kolmen kärjen takana ongelmat odotetusti kasvavat. Esimerkiksi 2010-luvulla Kansallisessa Liigassa erinomaisesti menestynyt PK-35 Vantaa on osannut hyödyntää Vantaan kaupungin olosuhdetukia, mutta seuralla ei ole junioritoimintaa. Kuopiossa rakennettu rakenteita, mutta Salorannan mukaan KuPSin pelaajamäärästä pitäisi saada enemmän irti.
Seinäjoella hajanaista toimintaa on saatu koottua yhteen, mutta parhaat pelaajat siirtyvät lukiovaiheessa Tampereelle. Eli Ilves kuuluu tähän kärjen takana olevaan ryhmään, mutta helmarivalmentajan mukaan siitäkin pelaajamäärästä pitäisi tulla enemmän pelaajia.
Ruotsinkielisellä rannikolla on Suomessa pitkät jalkapalloperinteet, mutta esimerkiksi viime vuosina Veikkausliigassa vahvasti esiintynyt Vaasa on tytöissä alisuorittaja. Ahvenanmaan ylpeys Åland United on ollut Kansallisen Liigan kestomenestyjä, mutta panostukset ovat vähentyneet. Hyvät harjoitusolosuhteet tarjoava Maarianhamina on silti hyvä vaihtoehto eteenpäin pyrkivälle nuorelle pelaajalla ja ruotsin kielellä toimimaan oppiminen on varmasti etu jos urakehitykseen osuu askel Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. 2000-luvulla lahtelaistunut raisiolainen Saloranta jätti kohteliaasti rankkaamatta Turun seudun tyttöfutiksen tilan valtakunnallisessa vertailussa.
”HJK on ykkönen, kasvattaa omia ja houkuttelee ulkopuolelta. Honka on tehnyt hyvää työtä, vaikka naisten puolella taloudelliset resurssit niukat. Oulusta ONS ei tarjoa eheää putkea, eikä siten vielä esimerkkiseura, mutta tarjoaa hyviä väli-ikäluokkia, joista tulee pelaajia maajoukkueeseen.”
Turun seutu tyttöfutiksen takaa-ajossa takamatkalla
Kuten yleisemminkin suomalaisessa juniorijalkapallossa, myös tyttöfutiksessa pääkaupunkiseudun seurat ovat dominoivassa asemassa. Valtakunnallisessa T18-sarjassa SM-tason kymmenestä joukkueesta kuusi tulee Pk-seudulta, Oulun ONS edustaa pohjoista ja (Päijät)Häme-Pirkanmaan mainetta ylläpitävät HJS, FC Lahti YJ ja maan suurin seura Ilves.
Perinteiset jalkapallomaakunnat Varsinais-Suomi, Satakunta sekä Pohjanmaan jalkapallokeskukset Kokkola, Seinäjoki ja Vaasa loistavat poissaolollaan. Turun seudun tyttöfutiksen takamatkaa kiteyttää ehkä parhaiten tyttöpelaajien määrä suhteessa Tampereen Ilveksen harrastajamääriin. Kun Ilvekselle oli vuonna 2023 yhteensä 1542 rekisteröityä tyttöpelaajaa, yltävät Turun seudun seitsemän suurta seuraa (TuNL, KaaPo, TPS, RaiFu, Inter, LiePa, ÅIFK) yhdessä 1286 pelaajaan.
Kun Suomifutiksen kahden jättiläisen, Ilveksen (v. 2023 yhteensä 5498 pelaajaa, joista 1542 tyttöjä/naisia) ja HJK:n (yhteensä 3693 pelaajaa, joista 875 tyttöjö/naisia) tyttöpelaajien osuus (Ilves 28% ja HJK 24%) peilaa kansallista keskiarvoa (n. 24%), Turun seudun tyttöpelaajien osuuksissa on huomattavasti suurempaa hajontaa. Kaarinassa KaaPo on jo pitempään panostanut tyttöjen jalkapalloon, mikä näkyy tyttöjen yli 30 prosentin osuutena kaikista pelaajista. Turun länsipuolella Raisio Futis otti keväällä naisissa futsalin SM-pronssia ja tyttöpelaajien osuus seurassa on vielä pari prosenttia KaaPoa korkeampi. Naisten SM-tasolla seudun historialllisesti menestyneimmän seuran TPS:n viime vuosien tyttöpelaajien prosentuaalinen osuus on myös korkeampi kuin kansallinen keskiarvo, eli n. 34-35%. Liedon Pallossa luvut ovat samaa noin kolmanneksen tasoa.
Turun seudulla eniten kirittävää on kolmikolla Inter, TuNL ja ÅIFK. FC Inter on vasta aloittanut tyttötoiminnan ja tyttöjen osuus on kahtena viime vuonna ollut 9-12 prosentin luokkaa. Maakunnan suurin seura, Turun Nappulaliiga erottuu muista seuroista aluejoukkuetoiminnallaan, mutta tyttöjen 9-10 prosentin osuus on silti alhainen. ÅIFK:ssa tyttöjen osuus on viime vuosina vaihdellut 23 prosentista (2021) viime vuoden 11 prosenttiin.
Terveystalo Areenan tyttöjen futispäivä lähtölaukaus Turun Nappulaliigan tyttöfutispanostukseen
Omalla Terveystalo Areenallaan sunnuntaina 8.9. järjestämänsä tyttöjen futispäivä olikin Turun Nappulaliigan tärkeä panostus seuran tyttöjalkapalloon. Aurinkoinen, lähes helteinen syyssää houkutteli Peltolan pallokentälle noin 300 seuran ulkopuolista jalkapallon pelaamisesta kiinnostunutta tyttöä.
Muun muassa kasvomaalauksen ja kepparifutiksen lomassa nuoret tyttöfutarit kuulivat Suomen maajoukkueen päävalmentaja Marko Salorannan sekä nuorten maajoukkueeseen kuuluvien TuNL-kasvattien Hikaru Viherlaakson ja Ilona Heinosen treenivinkkejä
”Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.”
Tyttöfutarien tukena myös miespuolista turkulaista futisosaamista monessa polvessa. Tepsin 1960-70-lukujen taitteen kultakauden liukas laitahyokkääjä Kari Kuisma kannusti pojantytärtään kuningaslajin pariin (vas.). Päävalmentaja Salorantaa kuulemassa TuNL-toimihenkilöistä mm. seurakoordinaattori Miika Weckman, johtokunnan varapuheenjohtaja Eemil Mäkelä ja starttivalmentaja Julius Karlsson.
Turun Nappulaliigassa toiminnanjohtajana syksyllä aloittanut Hanna Salama vastasi TuNL tyttöfutispäivän haastattelu- ja juontotehtävistä. Tänä päivänä Tepsiä edustavat nuorten maajoukkuepelaajat Hikaru Viherlaakso ja Ilona Heinonen saivat vastailla kiperiin kysymyksiin omista vahvuuksista ja tämän päivän pelaajien treenitarpeista.
Terveystalo Areenan tyttöfutistapahtumassa yhdistyi onnistuneella tavalla tekemisen meininki sekä peli-ilo ja koko perheen liikunnallinen yhdessäolo. Tapahtuman tavoitteena on luonnollisesti saada uusia tyttöpelaajia seuraan, mutta kentän laidalla keskusteltiin myös Turkufutiksen ikuisuusongelmasta – Turun pahasti puutteellisista talviharjoitteluoloista.
Kuin tilauksesta, naapuriseura Interin kehitysjohtaja Tuomas Välimäki muistutti tyttöfutistapahtumaa edeltävänä päivänä julkaistussa tilannekatsauksessaan Turkufutiksen talviharjoitteluolosuhteiden kiireellisistä kehittämistarpeista:
”Harjoitusolosuhteiden osalta olemme käyneet aktiivista dialogia muiden turkulaisseurojen, Palloliiton ja Turun kaupungin kanssa siitä, miten pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille pelaajille kunnon olosuhteet myös talvikaudella. Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Esittelimme tilannetta Turun poliittisille päättäjille ja virkamiesjohdolle kevään tapaamisissa. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille, Välimäki toteaa.”7
”Turun jalkapalloseuroissa on 6000 lisenssipelaajaa ja talvikaudella käytössä on vain 4,5 kenttää näille pelaajille. Keskustelu jatkuu nyt syksyllä, kun Palloliitto julkaisee valtakunnallisen olosuhdeselvityksen päätöksenteon tueksi. Kaupungissa on selkeä tarve vähintään yhdelle uudelle täysimittaiselle jalkapallohallille”
Elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin korvaava uusi täysimittainen kunnallinen areena onkin välttämättömyys, jotta turkulaisseurat voivat tulevaisuudessa palvella jo yli 6000 rekisteröidyn pelaajan harrastajamäärää sekä tehdä arvokasta työtä turkulaislasten ja nuorten liikkumisen ja yhteisöllisen yhdessäolon puolesta. Harrastuskustannusten jatkuva nousu on suuri uhkatekijä ja julkisrahoitteisia talviharjoitteluolosuhteita tarvitaan ehkäisemään eriarvoistumista ja syrjäytymistä8.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa EM-jatkokarsinnan ensimmäisessä vaiheessa Montenegron. Jatkokarsinnan ensimmäinen vaihe pelataan kaksiosaisena 23.–29. lokakuuta. Voittajat jatkavat toiseen vaiheeseen, joka pelataan 27.11.–3.12.24. https://yle.fi/a/74-20100433↩︎
Turkulainen jalkapallo elää aaltoliikkeessä, kuten kuningaslaji muualla Suomessa ja maailman metropoleissakin. Reilu vuosikymmen sitten, kun sekä Inter että TPS pelasivat mestaruudesta, Turkua kutsuttiin jalkapallopääkaupungiksi. Sittemmin Seinäjoki ja Kuopio ovat panostaneet olosuhteisiin sekä seuratoimintaan ja vahvojen omistajien SJK ja KuPS ovat kohonneet suuren ja mahtavan HJK vakavimmiksi kansallisiksi haastajiksi. Ainakin viime vuosien pelaajabudjeteilla mitaten.
Seurajalkapalloilun absoluuttisella huipulla, öljy- ja ulkomaalaisten miljardöörien omistajuuksilla maailman ykkösliigaksi kohonneessa Englannin Valioliigassa, brittifutiksen mittakaavassa piskuiset Brighton ja Brentford kohosivat tällä kaudella kamppailemaan ”kuuden suuren” kanssa ensi kauden Eurooppa-paikoista. Ja vielä vahvemmin pakkaa nousi sekoittamaan kiistanalaisten kiemuroiden kautta Saudi-omistukseen päätynyt Newcastle United. ”Urheilupesustakin” – sportswashing[i] syytetyt saudiomistajat edesauttoivat jo ”harakkojen” pääsyä ensi kaudeksi Mestareiden liigaan ja sekoittanevat pohjattomalla kassallaan jälleen kerran Valioliigan voimasuhteita[ii]
Vähintään yhtä raadollisessa putoamis- ja nousukamppailussa legendaarinen Leeds sekä vuoden 2017 yllätysmestari Leicester putosivat Mestaruussarjaan ja tilalle nousivat suunnilleen Veritas Stadionin yleisökapasiteetin omaava, alasarjoista Feenix-linnun lailla noussut Luton Town sekä saudien prinssi Abdullahin omistama Sheffield United. Oligarkki RomanAbramovitšin omistuksessa kahdesti Mestareiden liigan voittajaksi noussut Chelsea vaihtoi omistajaa Ukrainan sodan seurauksena, mutta Todd Boehlyn johdolla lontoolaiset putosivat kauas kärkisijoista huolimatta yli 500 miljoonan punnan pelaajainvestoinneista.
Kotimaisessa Veikkausliigassa kauden alku tai seurojen voimasuhteiden kehitys ei lupaa yhtä suurta dramatiikkaa kuin Britanniassa. Europeleissä vakavaraisuuttaan viime vuosina vahvistanut ennätysmestari HJK on jälleen kiistaton suosikki ja urheilutoimenjohtaja Miika Takkula tähtääkin kunnianhimoisesti pohjoismaiseksi suurseuraksi haastamaan Kööpenhaminaa ja Malmöä[iii]
Veikkausliigaa on toistaiseksi pelattu poikkeuksellisen suurilla ottelumäärien eroilla, eli esimerkiksi HJK pelannut peräti neljä ottelua enemmän kuin huhti-toukokuussa stadionremontin takia alkuun vain vieraspelejä pelanneet turkulaiset. Sarjan tämänhetkistä kolmen kärkeä – SJK, HJK, KuPS – tuskin voi pitää yllättävänä, ovathan juuri nuo viime vuosina suurimmilla pelaajabudjeteilla operoineet suomalaisseurat.
Turkufutiksen lippulaivoille Interille ja liigakarsinnan kautta Ykköseen jääneelle Tepsille viime kausi oli tuskainen ja tämä kausi on Kupittaan kenttäremontin takia kotipelien osalta vasta käynnistymässä. 22.5. pelatussa kotiavauksessaan Inter nousi loppuhetkillä 1-1 tasapeliin IFK Maarianhaminaa vastaan ja otti neljä päivää myöhemmin varmasti itseluottamusta kohottavan, vakuuttavan 3-0 voiton Valkeakosken Hakasta yli 4000 katsojan edessä.
Ykkösen suurimman pelaajabudjetin TPS oli vähintään saman luokan paineiden alla, kun Veritaksen kauden avauksessa vastaan tuli Kakkosesta noussut hyvin kauden aloittanut SalPa. Turkulaisilla oli alla vain yks voitto seitsemästä pelistä ja pelin vähemmän pelanneet salolaiset jo viisi pistettä edellä. Vaikka Palloseura käänsikin ottelun voitokseen, kyseenalainen maaliin ja aiheettomaan SalPa-pelaajan ulosajoon johtanut tuomio puhuttivat yleisöä[iv].
Lähiviikot näyttävät, nostavatko rästiin jääneet kotipelit Interin pelaamaan mitalisarjaan pääsystä ja muuttuuko Tepsin tahti niin olennaisesti, että nousu säilyy syksyyn realistisena tavoitteena.
”Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.”
Sarjajärjestelmäuudistus luo painetta Kakkosen turkulaisjoukkueelle
Samalla kun Interin ja TPS:n edustusjoukkueet kamppailevat tahoillaan niille asetetuista odotuksista, Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.
Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäen mukaan vuonna 2024 voimaan astuvalla sarjajärjestelmäuudistuksella pyritään hillitsemään sarjojen joukkuevaihtuvuutta, kaventamaan korkeimpien sarjatasojen välisiä kuiluja sekä tukemaan seuraorganisaatioiden kasvua ja kehittymistä niin talouden, urheilun, olosuhteiden kuin pelaajakehityksen näkökulmasta[v].
Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaudella 2024 Veikkausliigan alapuolella pelataan sekä kymmenen joukkueen Ykkösliigaa että 12 joukkueen Ykköstä.
Näiden valtakunnallisten sarjojen alapuolella pelataan Kakkosta alueellisesti kolmessa lohkossa ja kunkin lohkon joukkuemäärä supistuu 12:sta 10:een.
Uudistuksen myötä kokonaisjoukkuemäärä jalkapallon pääsarjoissa (ylimmät sarjatasot Kakkoseen asti) kasvaa 60:sta 64:ään.
”Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle.”
kuva: sarjajärjestelmä 2024, Palloliitto
kuva: sarjanousut ja putoamiset 2023 -> 2024, Palloliitto
Uudistus on merkittävä erityisesti turkulaisseuroille, koska sekä Interin että Tepsin reservijoukkueet ja näiden ohella seuraavaksi parhaat turkulaisjoukkueet pelaavat Kolmosessa. Jos optimistisesti oletetaan, että Inter jatkaa pelaamista, ehkä jopa menestyy Veikkausliigassa, ja TPS pelaa noususta tai ainakin jatkaa ensi kaudella uudessa Ykkösliigassa, on turkulaisten lippulaivajoukkueiden ja Kolmosen välissä vähintään kaksi sarjatasoa. Tämä kuilu on varmasti liian syvä turkulaisten juniorien kehitykselle. Etenkin kun huomioidaan vanhimpien turkulaisjuniori-ikäluokkien viime aikojen aiempaa heikompi menestys valtakunnallisissa sarjoissa.
Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta. Valtakunnalliselta merkitykseltään kiistatta arvostetuimmaksi kohonneessa B-juniori-ikäluokassa Tepsillä on yhä mahdollisuus nousta SM-sarjaan, mutta tämä vaatinee voittoja jäljellä olevista otteluista. Ykkösessä Interin mahdollisuudet yltää karsimaan syksyn SM-sarjaan pääsystä ovat vieläkin heikommat.
”Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta.”
Näistä lähtökohdista katsoen turkulaisseuran nousu Kolmosesta Kakkoseen on etenkin sarjajärjestelmäuudistuksen johdosta turkulaiselle jalkapallolle poikkeuksellisen tärkeä, ja jopa välttämätön päämäärä.
Kun suomalainen jalkapallo on hallinnollisesti jaettu eteläiseen, itäiseen, pohjoiseen ja läntiseen alueeseen, on varsin vakiintunutta, että harvempaan asuttu itäinen ja pohjoinen muodostavat yhteisen sarjakokonaisuuden, etelä edustaa laajempaa pääkaupunkiseutua ja läntinen alue kattaa ensisijaisesti Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan.
Ylimmillä pääsarjatasoilla jalkapallo on levittäytynyt hyvinkin tasaisesti pitkin Suomenniemeä. Kaikki suurimmat kaupungit Vantaata (4.) ja Jyväskylää (7.) lukuun ottamatta ovat Veikkausliigassa edustettuina (Helsinki, Espoo, Tampere, Oulu, Turku, Kuopio, Lahti) ja Pohjanmaalta löytyy kaksi seuraa. Jopa ruotsinkielinen 30 000 asukkaan Ahvenanmaa on IFK Maarianhaminan kautta edustettuna.
Myös Ykkösessä alueellinen tasapaino on ennen sarjatason jakoa suhteellisen hyvällä tasolla. Pääkaupunkiseudun alati vahvistuva asema toki näkyy neljän joukkueen (Gnistan, HIFK, JäPS, KäPa) edustuksella, mutta mukana myös alueellisia keskuksia Varsinais-Suomesta (SalPa, TPS) ja Länsi-Uusimaalta (EIF), Savoon (MP), Keski-Suomeen (JJK) ja Pohjanmaalle (Jaro, KPV, SJK Akatemia). Ehkä etenkin perinteisten jalkapallokeskusten Pirkanmaan, Satakunnan sekä Oulun ja Pohjois-Suomen poissaoloa voitaneen pitää Ykkösessä puutteena.
Naisissa pääkaupunkiseudun dominointi on vielä vahvempaa. Kansallisessa Liigassa Tampereen, Oulun, Turun ja Kuopion kasvukeskukset ovat edustettuina, mutta sarjan 10 joukkueesta puolet ovat pk-seudulta. Mutta nais- ja tyttöfutiksen haasteet ja kehitysnäkymät poikkeavat merkittävästi miesten/poikien jalkapallosta, eivätkä ole edes osa sarjajärjestelmäuudistusta, joten ne ansaitsevat kokonaan omat analyysinsä. Etenkin kun naisjalkapallo elää suurta nousua suurissa jalkapallomaissa.
Pk-seudun juniori- ja seuratyön nousu ja Turun taantumus näkyvät Kakkosen kartalla
Kun Suomifutiksen alin pääsarjataso Kakkonen on jaettu kolmeen lohkoon, on luonnollista, että maan pohjoiset ja itäiset seurat miehittävät C lohkon[vi]. Samalla logiikalla on johdonmukaista, että väkirikas pääkaupunkiseutu hallitsee A-lohkoa. Joensuun JIPPOlla, Lahden Reippaalla ja Lappeenrannan PEPolla laajennetussa lohkossa peräti yhdeksän joukkuetta onkin pk-seudulta[vii].
Kuvat: Kakkosen C lohko ja A lohko, Palloliitto
Väestörakenteen, harrastajamäärien ja kansallisten jalkapalloperinteiden perusteella kolmannen jäljellä olevan Kakkosen lohkon voisi olettaa koostuvan ennen kaikkea Tampereen ja Turun seudun sekä satakuntalaisista joukkueista. Sarjasta löytyykin kolme tamperelaisjoukkuetta (TamU, Ilves-Kissat ja Ilves 2) ja vielä kantahämäläinen HJS. Satakuntalaistakin kilpailutilannetta ylläpitävät FC Jazz ja P-Iirot Raumalta. Mutta turkulaiset loistavat Kakkosessa poissaolollaan. Turussa on viimeksi pelattu miesten kolmanneksi ylimmän sarjatason jalkapalloa vuonna 2015, jolloin ÅIFK pelasi Kakkosta. Eikä Turun seudun tilannetta auta lähialueen KaaPon ja Piffenin viime aikojen laskusuhdanne.
Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon[viii]. Atlantis FC, EPS, FC Honka Akatemia, GrIFK ja SexyPöxyt, joista kolme myös jo varmistanut paikkansa A20 SM-sarjassa ja eksoottisemman nimen omaavat Pöxytkin kaikkien Turun seudun seurojen yläpuolella. Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!
”Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon.”
Kuva: Kakkosen B lohko
”Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!”
Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.
Kakkosen A Lohkon kärjessä HJK Klubi04:n tavoitteena lienee YkkösLiiga ja B Lohkossa tappioitta kauden aloittaneelle FC Hongan Akatemialle voinee asettaa samankaltaisia odotuksia. Maan pelaajamääriltään suurimman seuran, Tampereen Ilves 2:n alku on ollut nihkeämpi samassa lohkossa. Kolme pistettä viidestä pelistä povaa putoamiskamppailua.
Kakkosen C Lohkosta löytyy kaksi muuta liigaseurojen akatemia/reservijoukkuetta. AC Oulun OLS/AC Oulu 2 on tappioitta lohkon kakkosena ja KuPS Akatemia samalla saldolla kolmantena.
Jäljellä olevista liigaseuroista FC Hakan akatemiajoukkue pelaa FC Haka j. -nimellä Kolmosta B Lohkon 4. sijalla. Vaasan Palloseuran VPS Akatemia on aloittanut vahvasti Kolmosen C Lohkossa ja edellä vain SJK Akatemia 2. Lahdessa lahjakkaiden juniorien pelaajapolkua on tuettu FC Lahti United -projektilla[ix], mutta liigajoukkue Lahden ja Kakkosessa pelaavan perinteikkään Reippaan yhteistyö jää ainakin seurainfon perusteella epäselväksi. IFK Maarianhaminan reservijoukkue FC Åland pelaa Kolmosen A Lohkossa.
”Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.”
”Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja.”
FC Interin reservien kauden ainoa tavoite nousta Kakkoseen
Kun vielä useimmilla Ykkösen seuroilla on akatemia/reservijoukkue vähintään Kolmosessa, korostuu turkulaisten tarve saada joukkue ainakin uudistuvan sarjajärjestelmän alemmille pääsarjatasoille.
Eteläisen alueen Kolmosessa Ykkösen seurojen pelaajakehitystä tukevat Gnistan Ogeli, EIF Akademi, HIFK 2, JäPS 47. Läntisessä Kolmosessa pelaavat FF Jaro U23 sekä KPV ja Itäisessä Kolmosessa MP/SavU.
Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja. Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.
Jarkko Wissin joukkueessa on lukuisia nuorten maaotteluita pelanneita lupauksia, jotka ovat saapuneet Turkuun hakemaan peliaikaa liigassa ja ottamaan tätä kautta askeleen urallaan. Tällaisia pelaajia ovat mm. helsinkiläistaustaiset Noah Nurmi (synt. 2001), Tommi Jyry (1999), Anton Aaltonen (2003) ja Daniel Rökman (2004), Rovaniemeltä houkutellut Juho Hyvärinen (2000), Luka Kuittinen (2003) ja Jussi Niska (2002) sekä Ilves-taustaiset Mikael Almén (2000), Eetu Huuhtanen (2003) ja Matias Riikonen (2002). Erling Haalandin raamit omaava Matias Tamminen (2001) on yhä pelaajana raakile, mutta mikäli kehitys jatkuu, Kotkasta saapunut ja ensimmäisellä kaudellaan Annelin pokaalilla palkittu monikäyttöinen hyökkääjä saattaa kulkea hieman samanlaista pelaajapolkua kuin viime kaudella Interistä Puolaan siirtynyt EIF-kasvatti Benjamin Källman.
”Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.”
Nuori, runsaasti kehityspotentiaalia omaava edustusjoukkue ja nuoria pelaajia Tampereella Veikkausliigaan menestyksekkäästi sisään ajanut Jarkko Wiss synnyttävät ymmärrettävästi menestysodotuksia Turussa. Kupittaan stadionremontin takia Interin liigakausi on kuitenkin alkanut katkonaisesti ja joukkueen todellinen iskukyky lienee yhä jonkinlainen arvoitus.
Edeltäneitä espanjalaisvetoisia kausia laajempi pelaajamateriaali on kevään kuluessa kuitenkin paljastanut yhden uuden sinimustan strategisen ulottuvuuden. Panostus reservijoukkueeseen on ollut selkeää ja nuoren joukkueen avainpaikoille tuotu täsmähankintoja ja Inter 2 on myös pystynyt hyödyntämään edustusjoukkueen pelaajistoa aiempaa suunnitelmallisemmin.
Reservijoukkueen maaliin on hankittu Veikkausliigassa ja viime kaudella Tepsissä Ykköstä pelannut Aati Marttinen. Keskushyökkääjäksi on palannut Piffeniä Ykkösessä ja Kakkosessa hyvillä tehoilla edustanut Gezim Voca ja alakertaa vahvistaa MP:ssä edelliskauden Ykköstä pelannut ja viime kaudella HIFK:ssa liigaakin pelannut Oliver Kangaslahti.
Vallitsevassa kilpailutilanteessa ja sarjajärjestelmäuudistuksen alla FC Interin julkaisema tavoite – reservijoukkueen Kolmosen A Lohkon voitto ja sitä kautta suora nousu Kakkoseen – on ainoa tavoittelemisen arvoinen päämäärä.
Kolmosen kevään tulokset tukevat tavoiteasettelua. Kun kautta on pelattu noin kolmannes FC Inter 2 on seitsemän sarjakierroksen jälkeen kärjessä ilman tappioita. Kauden alussa voitot eivät ole tulleet helpolla, vaikka saatavilla olevaa pelaajamateriaalia ei ole säästelty. Kolmannen kierroksen ÅIFK-ottelussa sinimustien avauksessa Kolmosessa oli kunnioitusta herättävät kahdeksan Veikkausliigajoukkueen pelaajaa. Vahvistusten joukossa mm. edustuksen kapteenistoon kuuluva Juuso Hämäläinen, U21-maajoukkueen vakiomies Juho Hyvärinen ja nuorten maaotteluja pelanneet lupaukset Elias Mastokangas, Roope Kantola, Anton Aaltonen, Daniel Rökman ja Valentin Purosalo. ÅIFK laittoi dream teamin tiukoille, mutta Inter 2 otti arvokkaat kolme pistettä Roope Kantolan ottelun ainoalla, lisäajalla tehdyllä maalilla.
Sittemmin edustuksen pelaajien käyttö rajoittunut laskutavasta riippuen noin neljään liigavahvistukseen ja joukkueen pelaaminen näyttää rennommalta. Sarjapelien ohessa Inter 2 eteni Suomen Cupissa aina 5. kierrokselle. Matkalla kaatuivat Kakkosen Ilves 2 sekä saman sarjatason Piffen. Suomen Cupin taival päättyi, kun Veritas Stadionilla vastaan tuli emoseuran edustusjoukkue.
Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?
Kolmosen kauden alku on ollut Interiltä vahva, mutta mukana nousukamppailussa ovat yhä ainakin porilainen MuSa, ehkä yllättävänkin vahvasti aloittanut Masku, ulkomaan apujen myötä arvaamaton Peimari ja toinen turkulainen ÅIFK.
Ja kävi Kolmosen kärkikamppailussa kuinka tahansa, on mielenkiintoista nähdä, mahdollistaako Veritas Stadionin pelialustan vaihdos Kolmosen pelien pelaamisen stadionoloissa. Jos näin käy, ja ehkä myös juniorit pääsevät Veritaksen nurmelle, otetaan tervetulleita turkulaisen jalkapallokulttuurin edistysaskelia. Ja voidaan alkaa yhteistyöllä ajamaan vielä tärkeämpää jalkapallo-olosuhdekohdetta – elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen hallin korvaavaa kunnallista jalkapallon ja muidenkin lajien yhteistä talviharjoittelukeskusta.
”Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Turku on mustavalkoinen, usein sanotaan. Monilajiseura TPS on kiistatta tunnetuimpia turkulaisuuden ilmentymiä, tai brändejä, kuten tänä päivänä tavataan sanoa.
Kuten laajalti tunnistettavasta seuratunnuksesta käy ilmi, Turun Palloseura on perustettu vuonna 1922. Seura syntyi, kun Turun suomenkieliset jalkapalloilijat yhdistivät voimansa vastavoimaksi ruotsinkieliselle ÅIFK:lle. Ensimmäinen Suomen mestaruus saavutettiin vuonna 1928. Sittemmin mestaruuksia on tullut kaikkiaan kahdeksan, mutta viimeisin on vuodelta 1975, kauan ennen vuonna 1990 perustettua Veikkausliigaa. Cup-mestaruuksia TPS on voittanut kolme, nämä veikkausliiga-aikana.
Turun Palloseuran kultakauden tuplamestareiden ensimmäinen vuosikerta, mestarit mallia 1971. Rivit täynnä maajoukkuepelaajia. Kuva: Kultaiset vuodet 1922-1997, Mäki-Toivola, 1997
Jalkapallo, kuten ympäröivä yhteiskunta on muuttunut merkittävästi mustavalkoisten kulta-ajoista 60-70-lukujen taitteesta ja myös sarjamuodon muutosajoista. Sattumoisin Veikkausliigan kanssa samanaikaisesti 30-vuotista toimintataivaltaan juhliva FC Inter on vanhempien seurojen väsyessä ja väistyttyä noussut Veikkausliigan maratontaulukon kärkinelikkoon, ja viime vuosina hissijoukkueeksi ajautuneen paikalliskilpailijan edelle.
Olen itse TPS-kasvatti ja tunnen suurta ylpeyttä oman lapsuuteni sankareiden taitopainotteisista jalkapalloperinteistä, jotka ulottuvat Timo Nummelinista, ”Superhessu” Suhosesta ja Jalojen sekä Lipposen veljessarjoista tämän päivän TPS-taustaisiin turkulaistähtiin kuten Jere Uronen ja Moisanderin sekä Hradeckyn veljekset.
Ja löytyy mielestäni myös maskulaislähtöisissä seutukunnan futisylpeyksissä kuten Kappe Hämäläisessä ja Riskin veljeksissä ”vanhan ajan tepsiläistä taitojalkapalloperinettä”.
Ja turkulaista taitojalkapalloperinnettä on voitu Veikkausliigassa todistaa kahden viime kauden ajan, kun Jose Riveiron viihdyttävää jalkapalloa pelaava joukkue on kahdesti peräkkäin yltänyt valtakunnan kakkoseksi. Uudistuneen Interin ehkä ainoa Akilleen kantapää on ollut vierastyövoiman vahva osuus ja turkulaisten nuorten vähäinen rooli joukkueessa. Erinomaisen alkukauden pelannut Elias Mastokangas jäi Benjamin Källmanin ja Filip Valencicin paluun myötä syksyllä vähemmille minuuteille ja maajoukkuetason 2002-syntyneet lupaukset Roope Kantola ja Jan Heinonen jäivät ilman veikkausliigadebyyttiä ja pelasivat jo toisen peräkkäisen kauden reservijoukkueen kanssa Kolmosessa.
Aika kypsä Turun seudun junioriyhteistyölle?
Kun TPS Kotkalle kärsityn karsintatappion myötä joutuu ottamaan uudelleen vauhtia Ykkösestä, voidaan ehkä kysyä, olisiko aika kypsä Interin ja Tepsin väliselle yhteistyölle?
Kokemukseen ja tiiviiseen permanenttiin ilmiselvästi uskovalla Riveirolla on jo tässä vaiheessa vuotta hyvä sopimustilanne[iii] ja ensi kauden joukkueen runko vahvasti kasassa[iv][v]. Kun sinimustien kausi päättyi toiseen perättäiseen hopeaan ja erinomaiseen loppukauteen[vi], voidaan perustellusti olettaa Interin tähtäävän tulevana kaudella mestaruuteen ja eurokentille. Näistä lähtökohdista katsottuna nuorten turkulaiskykyjen kynnys yltää Veikkausliigassa pelaavaan kokoonpanoon saattaa olla edelleen liian korkea ja juniori-ikäisille talenteille tulisi löytää kehitystä tukeva pelipaikka riittävän vaativalla tasolla. Kuten Suomessa ylivertaisella pelaajamateriaalilla operoiva HJK on toiminut mm. RoPS:in, Ilveksen ja Ykköseen nousseen Klubi 04:n kanssa. Ja on Turkuunkin päätynyt yksi Pikkuhuuhkajissa esiintynyt Klubin lainapelaaja[vii].
Kun alkavalla kaudella Turun seudulta löytyy Veikkausliigan suursuosikkien joukkoon kiistattomasti kuuluva Inter, Ykkösestä takuuvarmasti juhlavuodeksi ylimmälle tasolle tähtäävä TPS sekä viime ajat hyvää työtä Kakkosessa tehneet PIF ja KaaPo sekä vielä SalPa Salosta, on nuorille lupaaville pelaajille ainakin paperilla tarjolla monipuolinen ja hyviä vaihtoehtoja tarjoava pelaajapolku.
Mutta jotta järjestelmä toimisi ja turkulaiset talentit saisivat kullanarvoista pelikokemusta kotikulmillaan, tarvitaan seurojen välistä alueellista yhteistyötä. Muuten turkulaiset lupaukset saattavat päätyä epämääräisillä lainasopimuksilla Kemi[viii]-Kajaani[ix]-akselin maakuntakierrokselle, ja todelliset turkulaishelmet ja potentiaaliset Kupittaan yleisömagneetit ajautua toisen alueen liigajalkapallon pelastajaksi.
”Oli varsin selvää, että halusimme käyttää option, sillä Albion on ollut vähintäänkin niin hyvä, ellei jopa parempi, kuin osasimme toivoa. Albion myös nauttii ollessaan täällä. Hän on saanut paljon vastuuta valmentajalta ja se heijastuu hänestä kentällä. Albionia kohtaan kohdistuu tietenkin paljon kiinnostusta myös muista seuroista ja nyt olemme varmistaneet sen, että hän joko pelaa meillä ensi kaudella tai saamme hänestä taloudellisen korvauksen, joka on tärkeä pitää mielessä tänä päivänä, seurajohtaja Peter Mattsson toteaa seuran tiedotteessa.”[x]
Kosovossa syntynyt Ademi kuuluu turkulaiseen ”Runosmäen akatemiaan”, jossa ovat kasvaneet esimerkiksi Joni Kauko, Kaan Kairinen, Otso Virtanen sekä Matej, Tomas ja Lukas Hradecky[xi]. Runosmäen jalkapallolähettiläiden pelaajapolut luonnollisesti poikkeavat toisistaan, mutta ehkä nämä yhdestä kaupunginosasta alkaneet menestystarinat muistuttavat nuorille omille kasvateille tarjottujen mahdollisuuksien merkityksestä.
Jarkko Wissin Ilves esimerkkinä edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöstä?
2003-syntyneen Niklas Pyyhtiän vahva kausi mustavalkoisten edustuksessa pitäisi olla kannustin rohkeampaan juniorilinjaan, jossa turkulaiset voisivat ottaa oppia Ilveksestä ja mestari HJK:sta. Takavuosien talousvaikeuksista toipunut Tampereen Ilves on valmentaja Jarkko Wissin aikana vakiinnuttanut paikkansa Veikkausliigan kärkiviisikossa ja entinen poikamaajoukkueen valmentaja on tullut tunnetuksi nuoria pelaajia tukevasta valmennuslinjastaan. Koronakauden päätöskierroksella valmentaja Wiss juoksutti kokenutta FC Honkaa vastaan Tammelan stadionille kokoonpanon, jossa omia kasvatteja oli avauksessa seitsemän ja koko ottelun aikana kentällä yhdeksän.
”Aloituksen keski-ikä oli alle 21 tänään. Se antaa uskoa Ilveksen toimintaan niin edustuksessa, kuin junioreissa. Tällä voitolla on isompi symbolinen merkitys, kuin vain kolme pistettä sarjassa, Wiss alleviivaa.”[xii]
Nuoret ovat saaneet mahdollisuuksia myös muualla. Ykkösestä suoraan Veikkausliigaan nousseen AC Oulun takalinjoilla 2003-syntynyt Miika Koskela pelasi läpi kauden täysiä minuutteja ja myös toinen saan ikäluokan poikamaajoukkuepelaaja Lasse Ikonen, ylsi nousijajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Toisessa nousijajoukkueessa, KTP:ssä niinikään 2003-vuosikertaa edustava Niklas Leinonen on noussut edustuksessa pelaavaan asemaan, samoin kuin vuotta vanhemmat Juuso Anttila ja Kimi Kolsi. Ja useita muitakin tulevaisuuden lupauksia[xiii] löytyi kotkalaisten kokoonpanosta, joka toi KTP:lle Kupittaan karsinnasta paikan Veikkausliigaan[xiv]. sss
Suomalaisessa jalkapallossa on viime vuosina nostettu usein esiin vuonna 2014 käyttöön otettu seuroja koskeva laatujärjestelmä. Viisitasoisessa järjestelmässä on painotettu strategisia aihealueita kuten urheilutoiminta, ja sitä tukevat johtaminen sekä viestintä ja markkinointi[xv], mutta ehkä tulevaisuudessa laatujärjestelmän avulla seuroja voitaisiin ohjata tiiviimpään edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöhön.
Junnufutiksessa vastuulliset ja pitkäjänteistä työtä tekevät seurat antavat nuorille lupauksille varhain mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että yhä nuoremmat pelaajat ovat valmiimpia pääsarjatasolle ja myös ulkomaiden suurseurojen organisaatioihin.
Luottamus omiin kasvatteihin edistää myös laji- ja seurakulttuurin kehitystä. Välillä käy mielessä, eivätkö paikalliset seurapomot ymmärrä kannattajien kiinnostusta oma kylän kasvatteja kohtaan ja nuorten esikuvien kannustavaa merkitystä omien juniorien piirissä. Tällä kaudella yksi turkulaisjuniorien suurimmista suosikeista, TPS-kasvatti Albion Ademi mätti maaleja Maarianhaminalle turkulaisseurojen sijasta ja saarelaiset säilyttivät sarjapaikkansa.
Turkulaiskykyjen urakehityksen kuoppaisuus näkyy myös Tepsin kolme vuotta sitten karsintamaalillaan liigaan nostaneen Ilari Mettälän pelaajapolussa. Yläneeltä liigaan ponnistanut hyökkääjä valitsi Turun sijasta Tampereen pitkälti nuoria pelaajia huomioivan valmennuksen perusteella:
”Olen kuullut paljon hyvää Ilveksestä ja joukkueen valmennuksesta. Täällä osataan kehittää nuoria pelaajia, jollaiseksi itsenikin vielä lasken.”[xvi]
Turkulaisseurat ovat pärjänneet varsin hyvin kansallisessa juniorikilpailussa etenkin 2003-04 ikäluokissa, mutta nuorten lahjakkuuksien kehitys saattaa pysähtyä, jollei tarjolla ole riittävää haastetta tarjoavia pelimahdollisuuksia.
Haaste on periaatteessa sama kuin nuoremmissa junioreissa, joissa taitavat, mutta fyysisesti isompien ja vahvempien varjoon jäävät ”late bloomerit” eivät löydä paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Toivottavasti turkulaisseurat kuitenkin jatkossa ottavat kilpailijoista oppia ja panostavat juniori-ikäisten sisäänajoon edustusjoukkueissa tai ainakin alueen muissa valtakunnan tasolla pelaavissa kokoonpanoissa. Eri sarjaportaita edustava valtakunnallisten sarjojen viisikko Inter, TPS, KaaPo, PIF ja SalPa tarjoavat jalkapalloon panostaville nuorille kyvyille vaihtelevat portaat tavoitella jatkoa kunniakkaille turkulaisperinteille.
Viime viikkoina A-maajoukkueen mukana jalkapallomaailman ja myös lajin maailmanmestarit yllättäneet U21-ikäiset Marcus Forss ja Onni Valakari ovat osoittaneet, että erilaisia pelaajapolkuja pitkin voi myös Turun kautta kohota hyvin korkealle kuningaslajissa. Kunhan nuori pelaaja saa tukea ja vastuuta.
Kaarinan Pojat on vuonna 1958 perustettu perinteikäs jalkapallon erikoisseura Kaarinasta. Tunnuslause ”Kaapolaisuus on kaarinalaisuutta” viestii seuran keskittymisestä toimimaan paikallistasolla ja kasvattajaseuran roolissa.
Viime viikot ovat olleet kiireisiä seuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Olli Tuomiselle ja talkooväelle. Jalkapalloseuran perustajan nimeä kantavassa Olavi Kuikka -jalkapallopuistossa on viimeistelty KaaPo -talon rakennustöitä sekä valmistauduttu isännöimään Suomen Cupin neljännesvälierää, jossa Kakkosessa pelaava KaaPon edustusjoukkue sai arvonnassa vastaansa Veikkausliigan hallitsevan mestarin Kuopion Palloseuran.
14 vuotta seuraa johtaneelle puheenjohtajalle ja myös T9 -joukkueessa pelaavalle Sannille kaapolaisuus on tärkeä asia. Kasvattajaseuran rooli heijastuu edustusjoukkueesta nuorimpiin junioreihin ja Keskuskentän tekonurmella päivittäin palloileviin seuran iltapäiväkerholaisiin. Toisin kuin monissa Kakkosen ja useampien alemman sarjan joukkueissa, KaaPon edustusjoukkueessa ei ole ulkomaan apuja eikä makseta palkkioita ja nuoret pelaajat hakeutuvat Kaarinaan lähinnä hyvän valmennuksen ja erinomaisten jalkapallo-olosuhteiden takia, Olli Tuominen kertoo. Viime vuosina Kaarinan ylpeyden keltapaitaa ovat kantaneet mm. FC Interin edustuksen nuorisomaajoukkueissakin esiintyneet lupaukset Elias Mastokangas ja Arttu Hoskonen.
Hyvä meininki on myös tyttöjen treeneissä ja iltapäiväkerhossa, säestää Sanni. Tyttöjä on KaaPon yli 900 lisenssipelaajasta noin kolmannes. Kaikki juniorit harjoittelevat läpi vuoden ”Keskurin” lämmitettävällä tekonurmella, joten seuran kolmella päätoimisella valmentajalla ja muilla toimihenkilöillä riittää haastetta ryhmien valmentamisessa ja treeniaikataulujen koordinoinnissa.
Valmennusosaamiseen panostaminen on yksi KaaPon strategisista painopisteistä. Ikäluokkakoordinaattoreina, ja samalla ikäluokkien vastuuvalmentajina, toimivat kokeneet osaajat, jotka koulutetaan kaapolaiseen pelitapaan sekä seurassa käytettävään ns. Ekkono-metodiin. Kaarinalaisessa seurajohtoisessa toimintamallissa kahden lajin harrastajat ovat tervetulleita seuraan. Itsekin keltapaitojen pelaajapolun läpi käynyt puheenjohtaja muistuttaa, että jokaisessa ikäryhmässä on mahdollisuus valita intensiivisempi tai kevyempi harjoitusvaihtoehto. Tuloshakuisuus ei ole toiminnan ytimessä, sen sijaan positiivisuus, luotettavuus ja yhteisöllisyys kuvaavat yhteiskuntavastuullisuutta korostavia arvoja seurassa, joka pari vuotta sitten palkittiin valtakunnallisessa Urheilugaalassa Vuoden urheiluseuran Uno-palkinnolla.
Ja kun Kaarinan Poikien kauan odotettu Suomen Cup- ja KaaPo -talon avajaisviikonloppu kariutui maailmanlaajuisen koronavirusepidemian vaikutuksiin, tarvitaankin positiivista ja yhteisöllistä asennoitumista. Tiedottaessaan KuPS -ottelun lykkääntymisestä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan, puheenjohtaja Tuominen lainasi tasavallan presidentin viisaita sanoja yhteiskunnallisen epätietoisuuden ja epävarmuuden aikoina. ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä.” on kaapolaisen oloinen toimintaohje ja sopii varmasti myös muille epävarmoja aikoja eläville kasvattajaseuroille ja meille kaikille.
Juttu on julkaistu 19.3.20 Turun Seutusanomissa.
Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
