Uutisvirta syöttää synkkää kuvausta suomalaisen nuorison tilasta ja tulevaisuudesta. Huoli on tutkittua ja perusteltua.
Mutta mikä vähintään yhtä huomioarvoista sekä samalla rohkaisevaa, nuoret ovat kaikesta kritiikistä huolimatta yhä voittopuoleisesti liikunnallisia, sosiaalisia, huumorintajuisia ja yhteisöllisiä. Tämä suorastaan hämmentävän riemastuttava mutu-arvio perustuu Nappulaliigan jalkapallovalmentajan omakohtaisiin kokemuksiin 30.8.24 Turun Kupittaan Palloiluhallissa järjestetyillä Mihimessuilla.
Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Oman futispisteeni haastattelut paljastivat että mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin. Oppilaitoksiakin oli mukana maantieteellisen kattavasti eli läntisestä Aunelasta, Rieskalähteestä ja Runosmäen lyseon konttikoulusta keskustan Puolalaan, Itäisemmän Turun vasaramäkeläisiin sekä Syvälahden saarelaisiin.
Ja vähintään yhtä ilahduttavasti, hyvin tasapuolisesti tyttöjä ja poikia. Amiksesta musiikkiluokkalaisiin ja jopolaisiin.
”Tapahtumaa täydellisesti palvelevan pallloiluhallin parketilla palloili ja pomppi niin uteliaan kokeilullisesti kuin kilpailuhenkisemmin satapäin eritaustaisia, eri-ikäisiä koululaisia. Mukana monen lajin kilpaurheilijoita, erilaisia ”erityisryhmäläisiä” ja ujompia urheilemisesta kiinnostuneita nuoria reippaasti yli kymmenen eri kansallisuuden edustamana. Nigeriasta Nepaliin, Unkarista Uzbekistaniin ja Ruandasta runosmäkeläisiin.
Messujen seremoniamestarina toimi Rovaniemen jääpallo- & säbäskenen lahja Turun liikuntapalveluille eli Mihimaestro Jorma Fisk. Unohtamatta muita areenalla nuoria liikkumaan kannustavia kaupungin liikunnanopettajia, harrastuspisteitä pyörittäviä seuratoimijoita ja muita liikuntalähettiläitä.
”Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä.”
Mihimessut ovat turkulaisen liikuntaväen yhteinen suurponnistus. Kupittaalla mukana monipuolinen kattaus turkulaista seuratarjontaa ja kaupungin liikuntaväkeä. Urheiluseuroista tällä kertaa mukana mm. Turun Naisvoimistelijat (ylh. vas.) ja Namikan Cedric Duahin vetämä yökoris-tiimi (oik. kesk.). Oppilaitosten liikunnanopettajat kuten Vasaramäen koulun Kristiina Vanhanen (oik. ylh.) ovat avainroolissa oppilaiden liikkumisen kannustamisessa. Eikä vähäinen ole harrastamisen haaste Turun liikuntapalveluissakaan, kun turkulaisnuorten liikkumiseen haetaan ”boostii” Harrastamisen Turun mallin ja vuoden vaihteessa käyttöön astuvan 160€:n / 260€:n harrastesetelin kautta. Palloiluhallissa boostaamassa mm. Ella Kaikumaa (alla vas.)
Näin Mihimessujen ensikertalaisena annan tapahtumaa tuottaneelle Fisulle & kumppaneille arvosanan 10- toteutuksesta ja tunnelmasta. Täysi kymppi, ehkä plussalla irtoaa kun Mihimessuja järjestetään useammin kuin kerran vuodessa ja turkulaiset laajemmin tiedostavat, kuinka loistavalla konsepetilla nuoria voi liikuttaa sekä houkutella edullisen, jopa maksuttoman harrastuksen pariin!
Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.
Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.
Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.
Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.
Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.
Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.
Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.
Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.
Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.
Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.
”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella.
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”, ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i]
Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.
Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.
Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.
Kuntoportaita rakennetaan Suomessa kiivasta tahtia. Syitä on monia. Istumatyö ja mobiiliteknologia ovat vähentäneet luontaista liikkumista, suomalaisten fyysinen kunto on heikentynyt ja lasten ylipainoisuus lisääntynyt. Myös väestön ikääntyminen luo painetta kannustaa suomalaisia liikkumaan[i].
Varsinkin pääkaupunkiseudulla kuntoportaita on rakennettu kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi Espoosta löytyy jo kolmet viralliset kuntoportaat ja seuraavat ovat tulossa Kuurinniittyyn[ii]. Vantaan Simonkylässä avattiin viime syksynä Möskärin kuntoportaat[iii] ja Helsingin kaupunki on tehnyt jopa oman kuntoporrasselvityksen ja uusia kuntoiluun tarkoitettuja portaita ehdotetaan rakennettavaksi peräti yhdeksään paikkaan vuosina 2020-25[iv].
Espoon Westendissä sijaitsevat yhdet pääkaupunkiseudun monista kuntoportaista (kuvat vasemmalla). Maan ehkä tunnetuimpien kuntoportaiden, Helsingin Malminkartanon 426 askelman portaiden perusteellinen kunnostus on osa Helsingin kaupungin kuntoporrasselvityksen budjettia.
Eivätkä kuntoportaat ole vain urbaanin metropolialueen ilmiö. Vastikään Yle uutisoi kuinka suuren suosion tasan vuoden käytössä olleet Palomäen portaat ovat saavuttaneet kouvolalaisten keskuudessa. Kymenlaaksolaisten uusissa portaissa kävijämäärää seurataan mittarilla, joka laskee sekä ylös- että alaspäin kulkemisen. Keskimäärin kävijöitä on kuukaudessa lähes 30 000 ja päivässä lähes tuhat. Vilkkaimpana päivänä heinäkuussa kävijöitä oli noin 2400[v]. Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkasen mukaan portaita on käytetty aktiivisesti läpi vuoden ja kävijämäärissä on arvioitu näkyvän sekä vähäluminen talvi että korona-aika, kun ihmiset ovat liikkuneet omatoimisesti ulkona. Palomäen kuntoportaat maksoivat 90 000 euroa ja Palomäen lisäksi Kouvolasta löytyy kuntoportaat myös Valkealan urheilukeskuksesta.
Luontoliikunnan ja porrastreenaamisen suosio näkyy myös Turun seudulla. Kaarinassa Vaarniemen lintutornin juurelta löytyy yli 200 askelman portaat ja lähistöllä Piikkiössä kuntoportaita on päästy kiipeämään jo muutaman vuoden ajan Linnavuoren liepeillä, urheiluseura Piikkiön Kehityksen kerhotalon kupeessa.
Vaarniemen lintutornille johtavat portaat ovat niin luontoharrastajien kuin kuntoilijoiden suuressa suosiossa. Sisäliikuntaa rajoittava koronapandemia on merkittävästi lisännyt luontoliikunnan suosiota ja merkitystä erityisesti kaupunkiseuduilla.
Piikkiön kuntoportaat Linnavuoren liepeillä.
Ja Turun läntisissä ympäryskunnissa, Naantalin Ruonaan valmistui alkuvuodesta asukkaiden kysynnän pohjalta 36-metriset kuntoportaat[vi]. Naapurikaupunki Raisiossa, Kerttulan kuntoradan alkuun rakennetut kuntoportaat ovat palvelleet syksystä 2018 lähtien urheiluseurojen ja yksittäisten kuntoilijoiden lisäksi mm. yli 80-vuotiaista lähiliikkujista koostuvan Kuntokimpan jäseniä[vii].
Raision Kerttulan kuntoportaat otettiin käyttöön syksyllä 2018.
Turku perässähiihtäjä kansallisella kuntoporraskartalla
Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan.
Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen. Tämän päivän tiedoilla, lähimpänä toteutumista ovat Kalmasvuoren kuntoportaat, jotka saavuttivat Länsikeskuksen äänestyksessä jaetun ykkössijan yhdessä terveyskioskiehdotuksen kanssa.
Portaat Kuuvuorelle Nummella.
Turun länsipuolelle, Länsikeskuksen vieressä sijaitseva Kalmasvuori tarjoaa monipuolisimmat puitteet sekä perustelut kuntoportaille. Vuorelle voi nousta useita reittejä pitkin, mutta helpoimmin kulku onnistuu Niitunniskantien kautta. Niitunniskantietä pitkin ajaa myös useampi linja-autoreitti ja n. 300 m päässä, Satakunnantiellä, Föli tarjoaa lisää bussivuoroja. Niitunniskantiellä on runsaasti paikoitustilaa autoileville kuntoilijoille.
Kuntoportaiden rakentamista tukee myös alueelle osuva Paavon polku. Portaat tekisivät suunnistaja Janne Salmen suunnitteleman ulkoilu- ja kuntoilureitin laajemmin tutuksi ja ne helpottaisivat myös liikuntarajoitteisten kulkua Kalmasvuorelle. Lähistöllä on useita seniori- ja palvelutaloja, joiden asukkaiden lähiliikuntaa, luontoyhteyttä ja yleistä hyvinvointia kuntoportaat merkittävästi edistäisivät.
Alle kilometrin etäisyydeltä löytyvät myös Hepokullan, Rieskalähteen ja Teräsrautelan koulut, Länsikeskuksen kauppakeskus sekä Impivaaran ja Teräsrautelanpuiston urheilukeskukset, joten lähi- ja luontoliikkujia löytyy tuhansia.
Portaiden ehdotetun sijaintipaikan vieressä sijaitsee FBC Turun Sport Garden, jossa harrastaville yli 400 salibandypelaajalle ja muille lähiliikkujille kuntoportaat tarjoaisivat loistavan oheisharjoittelumahdollisuuden.
Suuralueen asukkaiden viihtyvyyttä ja paikallispalveluja edistävä Länsi-Turun asukasyhdistys onkin tiivistänyt alueensa identiteetin kolmeen L:ään – Luonto, Liikunta, Länsikeskus – joita kaikkia Kalmasvuoren kuntoportaat konkreettisesti tukisi.
Yli 40 m korkeuteen kohoavalta Kalmasvuorelta avautuu upeat näköalat, joten portaat ja lähiluonto tarjoaisivat turkulaisille mitä monipuolisimmat lähiliikunta- ja ulkoilumahdollisuudet keskustan läheisyydessä.
Kalmasvuoren kuntoportaat -suunnitelma on edennyt Turun ensimmäisessä Asukasbudjetti-äänestyksessä 12.-18.10. suoritettavaan uusintaäänestykseen.
Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja tätä vanhemmat turkulaiset asuinalueesta ja aiemmasta äänestysalueesta riippumatta.
Euroopan metropoleissa ja pienemmissäkin kaupungeissa on jo vuosia ollut käytäntö, jossa kaupungin asukkaat voivat äänestämällä vaikuttaa eri asuinalueiden kehittämishankkeiden toteutumiseen. Tässä ns. osallistuvassa budjetoinnissa kaupungissa kirjoilla olevat asukkaat, myös yläkouluikäiset, voivat tehdä julkista ympäristöä koskevia kehittämisehdotuksia ja lopulta myös äänestää niiden toteuttamisesta.
Jopa trendikkäänä nähtävän osallistuvan budjetoinnin arvioidaan edistävän kansalaisten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta, tuovan läpinäkyvyyttä palvelujen tuottamiseen sekä parantavan paikallisyhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa asuinalueidensa kehitykseen ja asioiden hoitoon.
Vahvan agraariperinteen omaavassa Suomessa kaupungistuminen on edennyt muuta Eurooppaa verkkaisemmin, mutta viime vuosina myös suomalaisissa kaupungeissa on herätty reagoimaan asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä pinnan alla kuplivien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen.
Helsinki on maan ainoana kansainvälisen kokoluokan kaupunkikeskuksena ymmärrettävästi pisimmällä asukasosallisuuden edistämisessä ja pääkaupunki palkkasi pari vuotta sitten seitsemän stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja edistämään alueellisia hankkeita sekä yleistä asukasviihtyvyyttä. Viime syksynä yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ensi kertaa paikallishankkeista, joita toteutetaan 4,4 miljoonan vuosibudjetilla.
Myös muualla Suomessa on jo kokeiltu tai testattu osallistuvan budjetoinnin paikallisvaikutuksia. Oulussa kaupunkilaiset äänestivät syksyllä kehittämisehdotuksista mobiilisovelluksen ja pop up -äänestyspisteiden kautta. Tukea myönnettiin mm. syrjäisten kaupunginosien nuorisoaktiviteetteihin ja kaupunkikulttuuria tukevaan työpajatoimintaan. Tampereella osallistuvaa budjetointia on pilotoitu vuodesta 2014 lähtien Tesoman kaupunginosassa, mutta ensimmäinen koko kaupungin kattava osallisuuskokeilu ”Mun Tampere -osbu” käynnistyy keväällä samanaikaisesti Turun kokeilun kanssa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi.
Turussa vuosikymmen sitten alas ajetun aluekumppanuustoiminnan jälkeen horroksessa ollutta asukasvaikuttamista aloitettiin herättämään henkiin loppuvuodesta 2018, kun trendejä hyvin haistava kokoomus teki aloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta kaupungissa. Tammikuussa 2020 Turun kaupunginhallitus päättikin asukasbudjetoinniksi nimetyn Turun mallin käyttöön otosta tänä keväänä. Toimintamalliin on varattu miljoona euroa, joka jaetaan kahdeksan suuralueen kesken. Keskusta-alue ei ole mukana, koska siellä toteutetaan erikseen innovaatiokilpailu.
Vaikka päätös on kansalaisvaikuttamisen edistämisen kannalta merkittävä, riittää asukasbudjetoinnin alkumetreillä haasteita aikataulusta alueidentiteettiin ja -rakenteisiin sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja viestintään. Turkulaiset ovat tunnetusti ylpeitä kotikaupungistaan, mutta Turun aluejako on monimutkainen ja kaupunkilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Koska ns. suuralueet eivät ole tuttuja, yksittäisen turkulaisen osallistumis-, jopa kiinnostuskynnys saattaa olla korkea.
Epämääräisten ja paikoin paikallisyhteistyötä rajoittavien aluerajojen lisäksi asukasosallisuutta mutkistaa resurssien puute osallisuushankkeiden valmistelutyössä ja yleisemminkin alueidentiteetin kehittämisessä. Kun Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta tukee ja neuvoo seitsemän eri alueista vastaavaa stadiluotsia, pitää Turussa kaupunginosa-aktiivien rakentaa osallisuusesityksensä ilman paikallista sparrausapua. Turun suuralueilla on otettu käyttöön ns. aluefoorumit ja järjestöpöydät, mutta nämä valitettavan usein peruuntuneet tai muuten vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneet asukastapahtumat eivät korvaa alueeseen perehtynyttä omaa tukihenkilöä. Ja tällainen alueellinen tukihenkilö ja päättäjien viestinvälittäjä olisi varmasti hyödyksi myös vallitsevassa koronakriisissä.
Vaikeusastetta vaikuttamiseen tuo myös vaihtelevuus suuralueiden keskinäisissä resursseissa ja osallisuuspanoksissa. Turku on jo pitkään osoittanut suurimmat aluekehityspanostukset sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle, ja tätä linjaa jatketaan hyvinvointiteemaan vedoten.
Vaikka kaupungistuminen on edennyt Suomessa Euroopan metropoleihin verrattuna jälkijunassa, ovat kaupunginosien sosiaaliset haasteet ja erinarvoistuminen jo arkipäivää myös Turun alueilla. Syksyn 2015 odottamaton pakolaistulva kuumensi tunteita erityisesti Runosmäessä, jonne kaavailtiin väliaikaisia hätämajoitustiloja sekä Pansio-Pernon alueella, jossa toimii kaupungin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.
Maaliskuussa 2020 Aunelan koulun vieressä avattiin vauhdikkaalla aikataululla rakennettu, sisäilmaongelmista kärsineen Härkämäki-Jyrkkälän kirjaston ja nuorisotalon korvaava upouusi monitoimitalo. Vastaavat monitoimitalot ovat viime vuosina avanneet ovensa Hirvensalossa ja Yli-Maariassa.
Runosmäki-Raunistulan ja Pansio-Jyrkkälän suuralueiden ohella Turun kaupunki on panostanut sosioekonomisin perustein erityisesti Itä-Turun aluekehitykseen. Usein maan monikulttuurisimmaksi arvioidulla Varissuon asuinalueella on jo 15 vuoden ajan toiminut erinomaisella menestyksellä Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa lähipoliisi, viime vuonna Vuoden poliisinakin palkittu VesaJauhiainen. Viime vuosina yhdessä alueen asukkaiden kanssa on myös kehitetty varissuolaisten liikunnallista olohuonetta, unelmien keskuspuistoa.
Myös vahvasti monikulttuurista Lausteen ja laajemminkin itäturkulaista väestöä palvelee ennen kaikkea kauppakeskus Skanssin yhteispalvelukeskus Monitori. Halisissa alueen asukkaat saivat pitkälti nuorisolautakunnan puheenjohtajana vuosia toimineen Muhis Azizin aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta oman nuorisotilan S-marketin kylkeen.
On kuitenkin asukastasa-arvon kannalta hieman arveluttavaa, että hyvien peruspalvelujen sekä suurten aluekehitysinvestointien Varissuo-Lauste, Nummi-Halinen, Runosmäki-Raunistula ja Pansio-Jyrkkälä saavat 50% suuremman siivun asukasbudjetista kuin esimerkiksi Länsikeskuksen suuralue, missä valtuuston alueiden eriarvoisuusohjelmassa kaikille suuralueille lupaama asukkaiden kohtaamispaikka ja useampi muu peruspalvelu yhä odottavat päättäjien tukea.
Suuralueista toiseksi väkirikkain, asukasluvultaan lähes naapurikunta Raision kokoinen Länsikeskuksen palvelualue on syystä tai toisesta jäänyt peruspalveluiltaan muiden suuralueiden varjoon. Länsi-Turku on ainoa suuralue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta seitsemästä koulusta, alueella on vain kouluista etäällä sijaitseva, suppein aukioloajoin toimiva ja käytännössä vain lähialueen alakoululaisia palveleva ”nuorisotalo”. Alueella ei ole terveyskeskusta ja asukkaat joutuvat asioimaan keskustan terveysasemalla. Hyvien liikenneyhteyksien ja suurien asiakasmäärien Länsikeskus olisi Skanssin tapaan luontainen paikallispalvelujen kehittämiskohde, mutta alueen asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta Länsikeskuksen kehittäminen ei ole edennyt, eikä alueella ole edelleenkään kaupungin jokaiselle lupaamaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa.
Asukasbudjetti on teoriassa mitä tervetullein kädenojennus kaupunkilaisille, mutta jotta osallisuuseurot ja asukasideat saadaan käytännössä kohtaamaan ja eriarvoisuutta kitkemään, tarvitsee Turkukin omat kaupunginosaluotsinsa.
Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella.
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”, ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.
Eikä maailmaa vuonna 2020 myllertävä koronapandemia varmastikaan vähennä kaupunkipäättäjien tarvetta parantaa paikallistason yhteydenpitoa asukkaisiin. Asuinalueiden erityispiirteitä, ongelmia ja asukkaita tuntevat kaupunginosatoimijat ovat kullanarvoinen kriisiajan kuumemittari sekä arkiajan silta asukasyhteistyöhön ja yleiseen hyvinvointiin.
Kaavoitus, kasvukeskukset, kaupungistuminen ja kärkihankkeet. Kaupunkien kehittämisessä koolla on kirjaimellisesti väliä ja painoarvoa. Turku ei tietenkään ole poikkeus ja kansallinen sekä kansainvälinen kilpailu heijastuu kaupungin kehittämiseen ja strategiseen suunnitteluun.
Kaupungin päättäjät ovat asettaneet kärkihankkeiden aikarajaksi alkaneen vuosikymmenen lopun, jolloin Turun on arvioitu täyttävän 800 vuotta. 2020-luvulla globaalit ja lokaalit haasteet tekevät kunnianhimoisista tavoitteista poikkeuksellisen vaativia. Kansainvälistä yhteistyötä edellyttävät ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteet sekä yhteiskunnallisia jännitteitä aiheuttava maahanmuutto ja väestörakennemuutokset muokkaavat myös poliittisia päätöksentekorakenteita ja suomalaisten arkea.
Turulla on vuosisatojen kulttuurihistorialliset perinteet ja geopoliittinen asema idän ja lännen välisenä Itämeren solmukohtana ja sillanpäänä, joten kunnianhimo on perusteltua. Lounais-Suomen monipuolinen elinkeinorakenne, erinomaiset opiskelumahdollisuudet, viime vuosina parantuneet ulkomaan liikenneyhteydet sekä laaja kulttuuri- ja urheilutarjonta tekevät maan vanhimmasta kaupungista vetovoimaisen keskuksen, jota kannattaa kehittää kunnianhimoisesti.
Turku tunnetaan seitsemän kukkulan kaupunkina. Aninkaistenmäki ja Parkin kentän ympäristö huokuu ainutlaatuista kaupunki- ja kulttuurihistoriaa.
Kaupunki levittäytyi viimeistään 1400-luvulla Pennisillan (kuva 1: G.S. Sergejev, commons wikimedia) myötä Aurajoen länsipuolelle ja Aninkaisten kylän ympärille kehittynyt kaupunkialue liittyy keskeisesti kansakunnan kehitykseen (karttakuvat 2 ja 3: Ilmeisesti Olof Gangiuksen laatima vanhin Turusta säilynyt kartta vuodelta 1634 ja Anders Torstenssonin vuonna 1639 laatiman asemakaavan mukaan tehty rekonstruktio. Suunnitelman toteutuessa Aninkainen olisi saanut selvän ruutukaavan. Turun kaupungin historia 1600-1721, 1975).
Aninkainen oli jo 1700-luvulla arvostetun nahkuriammattikunnan keskus ja autonomisen suuriruhtinaskunta-ajan korkein siviilihallintoelin, Suomen senaatti piti ensimmäisen istuntonsa lokakuussa 1809 nahkurimestari Richterin talossa. Värjärimestari Limnell perusti 1870-luvulla nahkurien toimipaikkana tunnetulle Aninkaisten alueelle höyrykäyttöisen kutomon. Tehdas toimi 1930-luvulle asti, jonka aikana siitä kasvoi yksi maan johtavista tekstiilitehtaista. 1950-luvulla yli 1800 työntekijän tehdas oli Turun toiseksi suurin työllistäjä. Tehdas suljettiin 1980-luvulla ja senioripalveluja tarjoava asuintalo Verkahovi avattiin tammikuussa 1994 (kuva 4).
Ns. Richterin talo (kuva 5, kuvaaja Renvall Hj., 1914, Turun museokeskus) sijaitsi nykyisen Multavierunkatu 2:n kohdalla, mutta valui vuonna 1830 multavyöryn seurauksena Aurajokeen. Kolme vuotta aiemmin, Hellmanin talosta, Puutorin laidasta Aninkaistenmäeltä alkanut Turun palo oli jo vaikuttanut hallinnon asteittaiseen siirtämiseen Turusta Helsinkiin.
Täydennysrakentamista Brahenkadulla ratapihan ja linja-autoaseman läheisyydessä (kuvat 1-3). Ratapihan elämyskeskuksen (kuva 4) ja matkakeskuksen (kuva 5) suunnitelmia.
Uuden konserttitalon, historiamuseon ja ratapihan elämyskeskuksen ohella Turun kaupunkikuvaa ja asukkaiden elämää muokkaa voimakkaaksi yltynyt täydennysrakentaminen sekä valmisteilla oleva joukkoliikenneuudistus. Aninkaisten historiallisella alueella, tiivistyvän kaupungin sydämessä sijaitseva Parkin kenttä kytkeytyy ehkä yllättävänkin kiinteästi Turun kärkihankkeisiin ja tulevaisuuden visioihin.
Funktionalistista tyylisuuntaa edustava Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema konserttitalo rakennettiin ystävyyskaupunki Göteborgin lahjoituksen turvin (kuvat 1-4). Konserttitalo otettiin käyttöön vuonna 1952 ja niinikään Luukkosen suunnittelema Turun ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalo aloitti toimintansa vuotta aiemmin.
Turun maakunta-arkisto perustettiin vuonna 1932 ja klassista tyyliä edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Waskinen. Lisärakennus valmistui vuonna 1986 ja vuoden 2017 alussa maakunta-arkistot sulautuivat osaksi Kansallisarkistoa (kuva 5).
Turun Ukkokoti -yhdistys perustettiin viime vuosisadan alussa Gustaf Wilhem Wilénin toimesta ja lahjavaroin rakennettu palvelukoti aloitti toimintansa vuonna 1908 uudessa, jugendarkkitehti W.F. Strandellin piirtämässä, talossa. Vuoteen 1998 asti talossa asui vain miehiä, mistä johtuen nimi ”Ukkokoti” yhä laajasti käytössä. Nykyisin palvelutalossa asuu sekä naisia että miehiä ja vuonna 2009 palvelutalon nimeksi muutettiin Palvelutalo Wilen (kuva 6).
Göteborgin lahjoittaman konserttitalon, kansallisarkiston, Verkahovin ja useiden muiden arvorakennusten suojaama, keskustan ainoa avoimessa käytössä oleva urheilukenttä on palvellut vuosikymmeniä turkulaisia liikkujia ja etenkin ruutukaava-alueen liikuntapaikkapulasta kärsiviä lapsia ja nuoria. Parkin kenttä on myös kävelyetäisyydellä sijaitsevien koulujen ympärivuotinen liikuntapaikka.
Turun keskustan koulupihat eivät ylpeile liikuntamahdollisuuksillaan (kuva 1: TSYK:in piha) ja Parkin kentän merkitys lähiliikuntapaikkana avautuu, kun vierailee ruutukaava-alueen sisäpihoilla. Tiivistävä täydennysrakentaminen esittäytyy Turun keskustassa yhä asfaltin ja betonin voimalla, eivätkä vihreät ja asukasviihtyvyyttä sekä lähiliikuntaa korostavat urbaanit yhteispihat ole kaupungissa yleistyneet kuten Helsingissä ja suuremmissa maailman metropoleissa.
Joulukuussa 2018 Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt esittelivät Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa. Hanke herätti välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi yli 3500 allekirjoitusta.
Parkin kentän kaavaprosessi käynnistyi syksyllä 2018 ja joulukuussa Pyrkivän urheilutalolla järjestetty keskustelutilaisuus herätti turkulaisissa suurta kiinnostusta. Turun kaupunkisuunnittelussa kunnianhimoiset havainnekuvat ovat olleet viime aikoina tehokas kansalaiskeskustelua aktivoiva viestintäkeino.
Arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden viimeisin visio Parkin kentän alueesta oli muuttunut merkittävästi vuoden takaisesta esityksestä, kun kaavaprosessia esiteltiin 4.12.19 Valtion virastotalon auditoriossa.
Hankesuunnitelmaa on sittemmin muokattu ja uudistettu asemakaavaluonnos esiteltiin joulukuussa julkisessa keskustelutilaisuudessa. Hanke sai yhä osakseen voimakasta arvostelua, mutta kriittisimmissäkin puheenvuoroissa tunnustettiin suunnitelman parantuneen merkittävästi. Kaupungin esityksissä korostettiin Keskustavisio 2050:n tavoitteita sekä muistutettiin, ettei visioitu asukasmäärän lisääminen onnistu ilman keskusta-asumisen tiivistämistä. Professori Markku Wileniuksen työryhmän kokoamassa Keskustavisiossa Aninkaisten alueelle on myös luonnosteltu asukasviihtyvyyttä edistäviä ideoita paviljongeista puistomaiseen Puutoriin sekä linja-autoaseman ympäristön viher- ja promenadisiltoihin.
Kaupunginosaviikot, lukuisat asukasjärjestöt ja muut paikallisyhteisöt ovat varsinkin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen aktivoituneet asuin- ja toimintaympäristönsä kehittämistyössä. Koska kaupunkien omat resurssit ovat rajalliset ja onnistunut kehittämistyö edellyttää eri intressiryhmien voimien yhdistämistä,on tärkeää, että kuntapäättäjät ymmärtävät kaupunkilaisten ja kolmannen sektorin tarjoaman voimavaran ja panostavat aktiivisesti kansalaisosallisuuden edistämiseen. Kuvat vuonna 2016 järjestetyistä Aninkaisten kaupunginosatatapahtumista.
Strategiat ja visiot ovat luonnollisesti tärkeä osa kaupunkien kehittämistyötä, mutta vähintään yhtä tärkeää on hyödyntää yhteisöjen ja asukkaiden paikallis- ja asiantuntemusta kaupunkisuunnittelussa. Turussakin on otettu ensi askeleita Helsingissä ja muualla maassa yleistyneessä osallistuvassa budjetoinnissa. Joulukuussa täällä kokeiltiin Helsingin kaupungin kehittämää kerro kantasi-verkkopalvelua ja kaupunginjohtaja korostaa uuden vuoden blogissaan ”yhdessä tekemistä sekä asukkaiden näkökulman ja äänen vahvistamista päätöksenteossa.”
Helsingissä paikallistason yhteistyö on mennyt voimakkaasti eteenpäin varsinkin mittavan yli neljän miljoonan euron osallistuvan budjetoinnin avulla. Viime syksynä kaikki yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ja vaikuttaa alueellisten Oma Stadi -kehittämishankkeiden toteuttamisen puolesta. Puistot, pelikentät ja muut lähiliikuntapaikat olivat keskeisessä roolissa kun toteutettavien hankkeiden ääniä laskettiin. Kuvien Kallion Väinö Tannerin kenttä on kannustava esimerkki keskusta-alueen urheilukentän kehittämisestä yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Kenttää aktiivisesti käyttävät jalkapalloseurat Ponnistus ja SAPA ovat merkittävinä osakkaina kenttäyhtiössä ja sitä kautta isännöivät junioreidensa kotikenttää.
Hieman samalla kaavalla PPJ, HIFK ja Kiffen isännöivät Väinämöisen kenttää Etu-Töölössä (Kuva 1). Kun ”Väiski” sijaitsee vehreällä puistoalueella Hietaniemen hautausmaan ja Hietalahden uimarannan kyljessä, äskettäin kunnostettu Punavuoren Tehtaanpuiston kenttä on ilmeeltään Väinö Tannerin kentän tavoin lähempänä Parkin kentän ydinkeskustan identiteettiä. Aninkainen, Kallio ja Punavuori ovat kaikki tiiviin asumisen perinteikkäitä kaupunginosia, joissa kerrostalopihoissa on vähän tilaa liikkua tai leikkiä, joten Parkin kenttä, Väinö Tannerin kenttä ja Mikael Agricolan kirkon vierestä löytyvä Tehtaanpuisto ovat kaikki kallisarvoisia liikuntakeitaita urbaaneille kaupunkilaisille. Jotka liikkuvat nykypäivänä huolestuttavan vähän. Tehtaanpuiston pallokenttää sivustaa Sepänkatu, joten varsinkin jalkapallojuniorien keskuudessa kenttä tunnetaan ”Seppärinä”. Ja kun kentän toisessa päässä on arvokas Agricolan kirkko, on ymmärrettävää, että äskettäin uusittu tekonurmipinta on museoviranomaisten aloitteen mukaisesti hiekanruskea. Pallokentän perinteistä muistuttaa myös yhden Suomen menestyneimmän jalkapalloilijan, alueelta kotoisin olevan Mikael Forssellin kokovartalokuva pukukopin seinässä (kuvat 2-4)
Jo keväällä 2016 ensimmäisen Aninkaisten kaupunginosapäivän keskustelutilaisuudessa Turun tamperelaistaustainen kaupunkikehitysjohtaja Timo Hintsanen muistutti Aninkaisten alueen merkityksestä keskustan ja koko kaupungin kehityksessä. Palloilumies esitteli myös loppuvuodesta toteutusvaiheeseen edenneen Tammelan stadionin suunnitelmia. Tiiviisti asuttu Tammela on sekin Parkin kentän ympäristön kaltainen keskustan kohtaamispaikka, josta tamperelaiset kehittävät stadionin muodossa kaupunkilaisten liikunnallista kohtaamispaikkaa, jossa myös kulttuurilla lienee sijansa. Toivottavasti Aninkaisissakin osataan yhdistää pitkät liikuntaperinteet ja tulevalle musiikkitalolle tilaa tekevän konsertti- ja koulutalon tarjoamat mahdollisuudet.
Keskustavisioon ja kärkihankkeisiin kytkeytyvä Parkin kentän alue tarjoaa mitä luontevimman kohteen tarttua kaupunginjohtajan kehotukseen kehittää kaupunkia yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Kannustavia esimerkkejä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikuntapaikan yhteisölliseen kehittämiseen löytyy mm. Helsingistä (mm. Tehtaanpuiston kenttä, Väinö Tannerin kenttä) ja Tampereen Tammelasta. Ja koska suomalaisten lisääntynyt liikkumattomuus on yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, ei varmankaan olisi haitaksi, mikäli turkulaisille tärkeää Parkin kentän aluetta kehitettäisiin ensisijaisesti parempien lähiliikuntamahdollisuuksien, ja vasta toissijaisesti tiiviimmän asumisen ja täydennysrakentamisen näkökulmasta?
Turulla on kunnianhimoisia visioita, joihin liittyvät myös kaupunkilaisten kuuleminen sekä kaupungin kehittäminen kestävästi ja asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta edistäen. Tässä onnistuminen edellyttää päättäjiltä avoimuutta ja kaupunkilaisten luovuuden sekä aktiviisuuden kunnioitusta. Kirjailija Mike Pohjola avasi Aninkaisten alueen kiehtovaa historiaa romaanillaan 1827, Parkin kenttää käyttävät TSYK:in lukiolaiset esittivät itsenäisyyspäivänä ajatuksia herättävän, mutta myönteisen Kaksi tulevaisuutta -näytelmän (https://suburbanturku.wordpress.com/2019/12/06/turkulainen-tulevaisuuden-dystopia-ja-utopia/) ja nuoret esittivät myös Parkin kentän keskustelutilaisuudessa harkinnanarvoisia ajatuksia alueen kehittämiseksi.
Kirjoitus on julkaistu 4.1.19 Turun Sanomissa aliona.
Kävin perjantaina pääkaupungissa 100-vuotisjuhlissa. En urheiluseuran tai muun järjestön, vaan ihka oikein ihmisen. En tuntenut päivänsankaria kuin omien hämärien lapsuusmuistojen kautta, joten odotukset ristiriitaiset. Mutta ”Munkkiniemen Iron Lady” vei sydämen ensi silmäyksellä. ”Anteeksi asusteeni”, hän sanoi, kun ilmoittamatta soitimme oman asuntonsa ovikelloa ja tarkkaavaisesta silmäyksestä oli luettavissa ”kuka tuo suvun naisten takana seisova kumma kaiffari mahtaa olla?”.
Kun esittäydyin, kohtasin sekä muumimammamaisen lempeän katseen että lähes kaikki itsenäisen Suomen kohtalonhetket ja nousukaudet kokeneen ihmisen luottamusta huokuvan kädenpuristuksen. Pidän itseäni enemmän ”jalat maassa” kuin ”pää pilvissä” -ihmisenä, mutta lyhyt Margitin kohtaamiseni herätti välittömästi suurta uskoa hyvinvointiyhteiskuntamme edellytyksistä selviytyä globaaleista haasteista.
Margitin ja Siiri ”Äitee” Rantasen kaltaisten vaatimattomien, mutta suomalaista sisukkuutta säteilevien ihmisten elämänkokemusta sekä -arvoa kunnioittamalla ja arkea tukemalla puramme konkreettisesti tikittävää sote- ja eläkepommia. Emmekä vain pura, vaan palautamme uskottavuutta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, jonka elinkelpoisuudesta on väitelty viime ajat väsymiseen asti.
Piipahin samalla reissulla myös sosiaalisen demokratiamme kotikulmilla Kalliossa. En ole itse mukana politiikassa, mutta vaikuttamisen tutkijana toivoisin myös suomalaiseen päätöksentekoon enemmän keskinäistä kunnioitusta. Nuorten tulevaisuus- ja turvallisuusnäkymiä tutkinut professori Jarno Limnéll muistuttaa, että ihmisten luottamus ja arvostus sekä politiikan tekemistä että poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan on ollut pitkään alhainen ja laskenut 2010-luvulla jo lähes pohjalukemiin[i].
Limnéllin tutkimusten mukaan nuoret peräänkuuluttavat politiikkaan johtajuutta ja selkeyttä sekä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Helsingin kaupunki on rohkaisevasti tarttunut tähän haasteeseen ja pääkaupunki osoittaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Lokakuussa kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saivat äänestää kaupunkilaisten OmaStadi-suunnitelmista.
Äänestystulosten perusteella helsinkiläiset haluavat panostusta etenkin lähiluontoon, lähiliikuntaan, kaupunkilaisten kohtaamispaikkoihin sekä kaupungin siisteyteen[ii]. Liikuntapuistot, koulujen pihat, tekonurmikentät ja muut yhteisölliset julkiset tilat olivat eri alueilla äänestyksen kärkisijoilla. Esimerkiksi Keskisessä suurpiirissä Arabian peruskoulun tekonurmikenttä sai lähes 3000 ääntä ja myös kaupunkilaisten keidas Vallilan Konepajalle, Hämeentien koripallokenttä ja Kallion liikunnalliset sydänpuistot saivat kaupunkilaisilta laajaa kannatusta[iii].
Jarno Limnéll kaipaa politiikkaan ja laajemminkin yhteiskunnalliseen keskusteluun hyviä roolimalleja eli esikuvia. ”Esikuvia, joita halutaan seurata ja joihin uskotaan.”. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori mainitsee kansainvälisinä esimerkkeinä jalkapalloilijat, videobloggaajat ja vahvat talousvaikuttajat. Viime kuukausina myös Suomessa jalkapalloilijat ovat nostaneet esikuvallista merkitystään. Valioliigassa tähtiluokkaan kohonnut Teemu Pukki on jo jopa globaalisti tunnettu esikuva ja Huuhkajat EM-kisoihin johtanut kapteeni Tim Sparv on osoittanut yhteiskuntavastuuta tukemalla taloudellisesti niin kotimaakuntansa junioritoimintaa kuin naisten jalkapallomaajoukkuetta.
Vaikka urheilumaailmassakin on omat harmaat alueensa, tarjoaa urheilu, kuten myös muut kulttuurimuodot, parhaimmillaan kansakuntia eheyttäviä yhteisöllisiä elämyksiä sekä yksittäisille ihmisille arjen murheita tasapainottavaa rohkaisua ja uskoa omiin unelmiin.
Roolimallitkin ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät voi olla erehtymättömiä tai kaikkien alojen asiantuntijoita. Ja viime vuosina erityisesti Me too -liikkeen seurauksena on paljastanut, että suurta arvostusta nauttineidenkin kulttuuriesikuvien kaapeista saattaa löytyä hyvinkin synkkiä luurankoja.
Tänään lauantaina 30. marraskuuta 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvi- ja jatkosota edustavat itsenäistymisen alun sisällissodan ohella kansakuntamme synkintä aikaa, ja joiden aiheuttamia kärsimyksiä nykysukupolvien suomalaiset tuskin osaavat kuvitella. Kun sukupolvien välistä kuilua lisäksi syventävät kansallista yhtenäisyyttä koettelevat globaalin maailman uudet uhat ilmaston muutoksesta maahanmuuttokriiseihin, suurvaltajännitteisiin sekä eriarvoistumisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, on ymmärrettävää, että ihmiset kokevat huolta ja turvattomuutta.
Mutta suomalaiset nousivat sata vuotta sitten sisällissodasta ja torjuivat yhdessä talvisodan tuoman uhan Baltian maiden kaltaisesta itsenäisyyden menetyksestä. Tämä satavuotinen suuri menestystarina tarjoaa edelleen erinomaiset edellytykset tarjota kaikille suomalaisille hyvän elämän. Mutta edellytyksenä on keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen sekä kansalaisten aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tasa-arvoisen ja uudistuskykyisen Suomen rakentamiseen.
*Artikkelikuvassa Haapaniemen kenttä Kallion kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Väinö Tannerin kenttänä. Ympärivuotisessa käytössä oleva tekonurmipintainen kenttä on Helsingin Ponnistuksen kotikenttä. Ponnistuksen lisäksi kenttää käyttävät Sapan juniorit sekä alueen koulut ja asukkaat. 1920-luvulla pääministerinä toiminut Väinö Tanner oli Suomen ulkoministerinä talvisodan aikana.
”Turun kaupunki tähtää hiilineutraaliksi 2029 mennessä. Tavoitteeseen päästäksemme olemme muodostaneet Ilmastojoukkueen, jonka kapteenina on Saku Koivu. Lähde mukaan ja osallistu hiilineutraalin kaupungin rakentamiseen omilla teoillasi.”[i]
Turun kaupungin ilmastokampanjassa tiivistyy turkulaiseen tapaan samaan aikaan kansainvälisyys, kunnianhimo ja poikkeuksellinen kaupunkihistoria, mutta myös mielipiteitä jakava markkinointihenkisyys.
Turku juhlii vuonna 2029 vähintäänkin kunnioitettavaa 800-vuotista historiaansa suomalaisuuden synnyinseutuna ja kunnianhimoiset tavoitteet ovat perusteltuja. Turun ja Varsinais-Suomen vuosisatojen tiivis yhteys Keski-Eurooppaan ja Ruotsiin on yhä tunnistettavissa linnoituksista laivanrakennukseen sekä sivistyslaitoksista sodankäynnin ja suurvalta-aikojen muistomerkkeihin. Ehkä kansainvälisillä kentillä Tukholmasta Torinoon ansioitunut leijonajoukkueen pitkäaikainen kapteeni on tarkoitus nähdä hovioikeuden edestä löytyvän Pohjolan leijonan tai tuomiokirkossa lepäävän Pohjolan lumiauran ”ilmastoaikaisena” manttelinperijänä?
Jos länsiturkulaisen leijonasankarin rooli Turun kaupungin ilmastokampanjan kipparina on vielä konkretisoitumassa, on toinen turkulainen viihdeteollisuuden tähti jo ehtinyt kääriä hihansa hiilinielujen puolesta. Jalan tai polkupyörällä Turun kaduilla kulkeva rocktähti Michael Monroe istutti kesällä Hirvensalossa omakätisesti kuusen- ja koivuntaimia kannustaakseen suomalaisia ilmastotekoihin[ii].
Turun hiilineutraaliustavoitteet eivät ole vain ilmastokapteenin, energisen herra Monroen tai edes kaupunkilaisten aktiivisuuden varassa. Pohjoisen Itämeren kiinnostavin kaupunki -sloganin ympärille rakennetussa kaupunkistrategiassa Turun poliittinen johto on nostanut koulutuksen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn rinnalle kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja aktiivisen osallistumisen sekä asuinalueiden kestävän kehityksen.
Kestävän kehityksen väliotsikon alla strategiassa julistetaan mm. ”Vahvistamme elinvoimaisen kaupunkikeskustan asemaa kaupunkilaisten yhteisenä viihtyisänä ympäristönä hyödyntämällä puistoverkostoa ja tuomalla saariston ja merellisyyden ihmisiä lähelle.” sekä ”Liitämme uusien kunnianhimoisesti toteutettavien keskustaa ympäröivien asuinalueiden suunnitteluun ja toteutukseen älykkäitä digitaalisia palveluita sekä innovatiivisia energia- ja liikenneratkaisuja.”[iii]
On ehkä aiheellista pohtia, edustaako esimerkiksi 12.11.19 kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn ja hyväksymäksi tullut Naantalin pikatieltä Kähärin viherkäytävän yli Satakunnantielle suunniteltu uusi autotie[iv] kaupunkilaisten yhteisenä ympäristönä hyödynnettyä puistoverkostoa tai edes innovatiivista liikenneratkaisua.
Länsi-Turun Asukasyhdistys ja useat muut paikallisjärjestöt ovat vuosien ajan muistuttaneet läntisen Turun luontoarvojen suuresta merkityksestä asukasviihtyvyyteen sekä alueelliseen vetovoimaan ja viime maaliskuun talviparlamentissa myös Turun päättäjät näyttivät jakavan lähiluonnon arvon kaupunkilaisten liikunnallisina keitaina ja hiilineutraaliutta tukevina henkireikinä[v]. Ja sama sanomaa jaettiin myös toukokuussa jokakeväisessä Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa.
Suhteellisen pienellä panostuksella Turun kaupunki voisi edistää hiilineutraaliustavoitteitaan kehittämällä Pitkämäestä Kähärin puistoalueen ja Vätinpuiston kautta Maarian kirkolle ja Koroisiin sekä aina Ylioppilaskylään ulottuvasta yhtenäisestä viheralueesta kaupunkilaisia palvelevan ydinkeskustaa kiertävän ”Vanhan Maarian ulkoilu- ja virkistysalueen”.
Kaupunkilaiset ovat siis lukeneet kaupunkistrategiansa, jossa ”Kaupunki haluaa olla luotettava arjen kumppani, joka tuntee asukkaansa ja asiakkaansa. Tavoitteenamme on, että kaikki asukkaat voivat tuntea itsensä turkulaisiksi ja kykenevät halutessaan vaikuttamaan tärkeäksi kokemiinsa asioihin, palveluiden suunnitteluun sekä kaupungin kehittämiseen erityisesti omassa lähiympäristössään. Siksi näemme asukkaiden osallisuuden tärkeänä osana kaupungin perustoimintaa, asioiden valmistelua ja päätöksentekoa.”[vi]
Strategialinjaukset ovat asukasosallisuudenkin osalta ruusuisia, mutta hieman kuten kaupungissa pitkin vuotta velloneessa funikulaarikeskustelussa tai vielä polarisoituneemmassa toriparkkisaagassa, Turun päättäjät ja kaupunkilaiset tuntuvat arvioivan kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksia varsin erilaisin näkemyksin. Objektiiviseen näkökulmaan pyrkivä kaupunkitutkija joutuu kallistumaan kansalaismielipiteen puolelle. Kaupunkistrategian seurantaraportti[vii] ei ole kaupunkilaisten osallistumisen ja vaikuttamisen osalta kovinkaan mairitteleva, varsinkin jos kehitystä verrattaan Helsinkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin, joissa asukkaita aktivoidaan mittavan osallistuvan budjetoinnin ja muiden uusien kansalaisvaikuttamisen keinojen kautta.
Turussa jo vuonna 2012 käynnistetty osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamalli on kehittynyt verkkaisesti. Raportin mukaan (s. 132) aluetyön keskiössä on viime vuodet ollut ”Aluekehittämisen Turun mallin luominen ja käyttöotto; yhdeksällä suuralueella on toteutettu ns. virkamiespöydät”. Vaikka virkamiesyhteistyön kehittäminen on varmasti myönteinen asia kasvavan kaupungin organisaatiossa, ei ”virkamiespöydän” kokoontumista voitane pitää merkittävänä asukasvaikuttamisen virstanpylväänä?
Raportin 2016-17 toteutuma- ja 2018 tavoiteosiossa todetaan ”Kahdeksalla suuralueella kokoontuu aluefoorumit säännöllisesti (2- 4k/v). Keskustan alueella toimii kaupunkitoimijoiden verkosto, jonka tavoitteena on edistää asukkaiden hyvinvointia. Suuraluekohtainen viestintä ja viestinnässä käytettävät kanavat on suunniteltu ja otettu käyttöön.”. Vuoden 2018 toteuma-arvioissa tavoitteiden arvioidaan toteutuneen osittain. Vuonna 2019 aluefoorumit ovat toteutuneet vaihtelevalla menestyksellä. Useat foorumit ovat joko siirretty pidettäväksi myöhemmin ja peruuntuneet kokonaan. Länsi-Turun vuoden ainoassa aluefoorumissa oli äskettäin alle kymmenen osallistujaa.
Kaupunkilaisten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehitystä arvioidaan raportissa myös osana kaupunkisuunnittelua, toteuttamista ja päätöksentekoa (2.3.5., s. 133). Uutena mittarina on Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet -kysely (FCG Kuntapalvelut-kysely), jossa kuntalaiset antoivat vuonna 2017 osallisuusmahdollisuuksiensa arvosanaksi 2,88 asteikolla 1-5. Vuonna 2018 raportin toteutuma oli laskeva keskiarvoluvulla 2,67.
Vaikka viime aikojen väestöennusteet lupaavat Turun seudulle vaihtelevia kasvunäkymiä, elää Lounais-Suomen rakennemuutosalueen kulttuurihistoriallinen keskuskaupunki merkittävää kehitysvaihetta pitkässä historiassaan. Kaupungistuminen, koulutusmahdollisuudet, työ sekä muuttoliike tuovat alueelle uusia asukkaita ja kaupunkirakenne muuttuu väistämättä.
Väestörakennemuutokset sekä yhteiskunnalliset haasteet asuinalueiden eriarvoistumisesta, nuorison syrjäytymiseen ja yleiseen asukasviihtyvyyteen edellyttävät uudenlaista kaupunkipolitiikkaa ja nykyistä huomattavasti konkreettisempaa kansalaisosallisuutta. Kaupungin kasvaessa ja laajentuessa, täydennysrakentamisen vaikutukset ovat yhä moniulotteisempia eikä päättäjillä ole enää varaa jättää asukkaiden ja paikallistoimijoiden asiantuntemusta huomioimatta. Asukkaiden äänen ja myös luontoarvojen kunnioituksen laiminlyönnin seurauksista löytyy valitettavan paljon varoittavia esimerkkejä niin maailman metropoleista kuin hyvinvointivaltioiden kasvukeskuksista.
