Kävin perjantaina pääkaupungissa 100-vuotisjuhlissa. En urheiluseuran tai muun järjestön, vaan ihka oikein ihmisen. En tuntenut päivänsankaria kuin omien hämärien lapsuusmuistojen kautta, joten odotukset ristiriitaiset. Mutta ”Munkkiniemen Iron Lady” vei sydämen ensi silmäyksellä. ”Anteeksi asusteeni”, hän sanoi, kun ilmoittamatta soitimme oman asuntonsa ovikelloa ja tarkkaavaisesta silmäyksestä oli luettavissa ”kuka tuo suvun naisten takana seisova kumma kaiffari mahtaa olla?”.
Kun esittäydyin, kohtasin sekä muumimammamaisen lempeän katseen että lähes kaikki itsenäisen Suomen kohtalonhetket ja nousukaudet kokeneen ihmisen luottamusta huokuvan kädenpuristuksen. Pidän itseäni enemmän ”jalat maassa” kuin ”pää pilvissä” -ihmisenä, mutta lyhyt Margitin kohtaamiseni herätti välittömästi suurta uskoa hyvinvointiyhteiskuntamme edellytyksistä selviytyä globaaleista haasteista.
Margitin ja Siiri ”Äitee” Rantasen kaltaisten vaatimattomien, mutta suomalaista sisukkuutta säteilevien ihmisten elämänkokemusta sekä -arvoa kunnioittamalla ja arkea tukemalla puramme konkreettisesti tikittävää sote- ja eläkepommia. Emmekä vain pura, vaan palautamme uskottavuutta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, jonka elinkelpoisuudesta on väitelty viime ajat väsymiseen asti.
Piipahin samalla reissulla myös sosiaalisen demokratiamme kotikulmilla Kalliossa. En ole itse mukana politiikassa, mutta vaikuttamisen tutkijana toivoisin myös suomalaiseen päätöksentekoon enemmän keskinäistä kunnioitusta. Nuorten tulevaisuus- ja turvallisuusnäkymiä tutkinut professori Jarno Limnéll muistuttaa, että ihmisten luottamus ja arvostus sekä politiikan tekemistä että poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan on ollut pitkään alhainen ja laskenut 2010-luvulla jo lähes pohjalukemiin[i].
Limnéllin tutkimusten mukaan nuoret peräänkuuluttavat politiikkaan johtajuutta ja selkeyttä sekä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Helsingin kaupunki on rohkaisevasti tarttunut tähän haasteeseen ja pääkaupunki osoittaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Lokakuussa kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saivat äänestää kaupunkilaisten OmaStadi-suunnitelmista.
Äänestystulosten perusteella helsinkiläiset haluavat panostusta etenkin lähiluontoon, lähiliikuntaan, kaupunkilaisten kohtaamispaikkoihin sekä kaupungin siisteyteen[ii]. Liikuntapuistot, koulujen pihat, tekonurmikentät ja muut yhteisölliset julkiset tilat olivat eri alueilla äänestyksen kärkisijoilla. Esimerkiksi Keskisessä suurpiirissä Arabian peruskoulun tekonurmikenttä sai lähes 3000 ääntä ja myös kaupunkilaisten keidas Vallilan Konepajalle, Hämeentien koripallokenttä ja Kallion liikunnalliset sydänpuistot saivat kaupunkilaisilta laajaa kannatusta[iii].
Jarno Limnéll kaipaa politiikkaan ja laajemminkin yhteiskunnalliseen keskusteluun hyviä roolimalleja eli esikuvia. ”Esikuvia, joita halutaan seurata ja joihin uskotaan.”. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori mainitsee kansainvälisinä esimerkkeinä jalkapalloilijat, videobloggaajat ja vahvat talousvaikuttajat. Viime kuukausina myös Suomessa jalkapalloilijat ovat nostaneet esikuvallista merkitystään. Valioliigassa tähtiluokkaan kohonnut Teemu Pukki on jo jopa globaalisti tunnettu esikuva ja Huuhkajat EM-kisoihin johtanut kapteeni Tim Sparv on osoittanut yhteiskuntavastuuta tukemalla taloudellisesti niin kotimaakuntansa junioritoimintaa kuin naisten jalkapallomaajoukkuetta.
Vaikka urheilumaailmassakin on omat harmaat alueensa, tarjoaa urheilu, kuten myös muut kulttuurimuodot, parhaimmillaan kansakuntia eheyttäviä yhteisöllisiä elämyksiä sekä yksittäisille ihmisille arjen murheita tasapainottavaa rohkaisua ja uskoa omiin unelmiin.
Roolimallitkin ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät voi olla erehtymättömiä tai kaikkien alojen asiantuntijoita. Ja viime vuosina erityisesti Me too -liikkeen seurauksena on paljastanut, että suurta arvostusta nauttineidenkin kulttuuriesikuvien kaapeista saattaa löytyä hyvinkin synkkiä luurankoja.
Tänään lauantaina 30. marraskuuta 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvi- ja jatkosota edustavat itsenäistymisen alun sisällissodan ohella kansakuntamme synkintä aikaa, ja joiden aiheuttamia kärsimyksiä nykysukupolvien suomalaiset tuskin osaavat kuvitella. Kun sukupolvien välistä kuilua lisäksi syventävät kansallista yhtenäisyyttä koettelevat globaalin maailman uudet uhat ilmaston muutoksesta maahanmuuttokriiseihin, suurvaltajännitteisiin sekä eriarvoistumisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, on ymmärrettävää, että ihmiset kokevat huolta ja turvattomuutta.
Mutta suomalaiset nousivat sata vuotta sitten sisällissodasta ja torjuivat yhdessä talvisodan tuoman uhan Baltian maiden kaltaisesta itsenäisyyden menetyksestä. Tämä satavuotinen suuri menestystarina tarjoaa edelleen erinomaiset edellytykset tarjota kaikille suomalaisille hyvän elämän. Mutta edellytyksenä on keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen sekä kansalaisten aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tasa-arvoisen ja uudistuskykyisen Suomen rakentamiseen.
*Artikkelikuvassa Haapaniemen kenttä Kallion kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Väinö Tannerin kenttänä. Ympärivuotisessa käytössä oleva tekonurmipintainen kenttä on Helsingin Ponnistuksen kotikenttä. Ponnistuksen lisäksi kenttää käyttävät Sapan juniorit sekä alueen koulut ja asukkaat. 1920-luvulla pääministerinä toiminut Väinö Tanner oli Suomen ulkoministerinä talvisodan aikana.
[i] https://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2019/07/09/roolimallien-tarkeys-politiikassa/
[ii] https://omastadi.hel.fi/pages/aanestystulokset
[iii] https://omastadi.hel.fi/uploads/decidim/attachment/file/1939/Keskinen_%C3%A4%C3%A4nestystulokset_liite_final.pdf
