Vielä viime kaudella Kolmosta pelannut Inter2 pelasi lähes virheettömän kauden Kakkosessa ja pelaa kaudella 2025 Ykkösessä. Kunnianhimoisesti valmennettu reservijoukkue tukee yhä paremmin edustusjoukkueen toimintaa ja tarjoaa erinomaisen pelaajapolun sekä kehitysmahdollisuudet nuorille turkulaislupauksille. Ja Veikkausliiga-Ykkönen-kombinaatio todennäköisesti lisää myös kauempana kehityspolkua pohtivien nuorten lupausten kiinnostusta pelata Turussa.
Ei tarvitse aikamatkustaa TPS:n kulta-aikaan yli puolen vuosisadan taakse ymmärtääkseen Turkufutiksen viime vuosi(kymmeni)en tuskaa. Johtavia huuhkajapelaajia on toki Turusta noussut katkeamattomana ketjuna Lukas Hradeckyn johdolla, mutta yksi mestaruus (Inter 2008) Auran rannoilla puolessa vuosisadassa TPS:n viimeisen sarjavoiton (1975) jälkeen ei vain riitä elinvoimaisen jalkapallokaupungin meriittinä.
”Johtavia huuhkajapelaajia on toki Turusta noussut katkeamattomana ketjuna Lukas Hradeckyn johdolla, mutta yksi mestaruus (Inter 2008) Auran rannoilla puolessa vuosisadassa TPS:n viimeisen sarjavoiton (1975) jälkeen ei vain riitä elinvoimaisen jalkapallokaupungin meriittinä.”
Ja vuoden takainen Turun putoaminen sekä B- että A-juniorien SM-sarjoista viesti myös paikallisen pelaajapolun hauraudesta. Kun etenkin TPS on ollut vuosikymmenien ajan kestomenestyjä valtakunnallisissa juniorisarjoissa, merkkejä turkulaisen juniorimenestyksen hiipumisesta – ja pääkaupunkiseudun seurojen noususta yhä dominoivampaan asemaan – oli nähtävissä jo huomattavasti ennen seura- ja junioritoimintaa kurittanutta koronapandemiaa1.
Syitä sukellukseen on varmasti monia ja niitä on luultavasti myös mietitty turkulaisseurojen kabineteissa. Toisin kuin lähes kaikissa muissa lajeissa, turkulaisessa jalkapallossa keskinäinen kilpailu etenkin perinteikkään Palloseuran ja vakavaraisemman Interin välillä on kovaa ja kuluttavaa2, ja keskinäisen nokittelun varjossa ainakin olosuhdeyhteistyö ja kuningaslajin lobbaus vahvassa jääkiekkokaupungissa on jäänyt vaatimattomaksi. Talviharjoittelun toteuttaminen 6000 lisenssipelaajalle 4½ kentällä on kohtuuton taakka turkulaisille seuroille, eikä epätietoisuus alimittaisen, elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran hallin korvaavasta olosuhteesta vähennä ongelmaa345.
Mutta vaikka Interin jääminen syksyn mestaruussarjan ulkopuolelle sekä Tepsin jämähtäminen JIPPOn taakse Ykkösliigassa varmasti koettelee turkulaisten uskoa kaupungin jalkapalloon, on kahden lippulaivajoukkueen alavireisen esiintymisen varjossa tehty poikkeuksellisen vahvaa kehitystyötä reservijoukkuetasolla.
Turkulaisessa jalkapallossa keskinäinen kilpailu etenkin perinteikkään Palloseuran ja vakavaraisemman Interin välillä on kovaa ja kuluttavaa2, ja keskinäisen nokittelun varjossa ainakin olosuhdeyhteistyö ja kuningaslajin lobbaus vahvassa jääkiekkokaupungissa on jäänyt vaatimattomaksi. Talviharjoittelun toteuttaminen 6000 lisenssipelaajalle 4½ kentällä on kohtuuton taakka turkulaisille seuroille, eikä epätietoisuus alimittaisen, elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran hallin korvaavasta olosuhteesta vähennä ongelmaa.345”
Olosuhdeongelmien varjossa Interin panostus reservijoukkuetoimintaan kantaa hedelmää
Kaudella 2023 Suomen Palloliitto julkaisi päätöksen keväällä 2024 voimaan tulevasta sarjajärjestelmäuudistuksesta, jonka myötä Veikkausliigan ja Ykkösen väliin perustetaan 10 joukkueen Ykkösliiga. Uudistus tarkoitti pelaajakehitysmielessä kuoliniskua alueelliselle Kolmoselle ja ”loi suurta painetta saada Kakkoseen kilpailukykyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.”10
Turun johtavat pääsarjaseurat Inter ja TPS valitsivat lähes päinvastaiset strategiat omien junioreidensa pelaajapoluille. TPS ajoi alas kaudella 2023 Kolmosessa pelanneen Akatemia-joukkueensa, mutta saman sarjan voittanut, ja Kakkoseen noussut Inter panosti reservitoimintaan ja palkkasi päätoimiseksi päävalmentajaksi AC Oulun liigajoukkueesta nousevan nuoren valmentajan Jussi-Pekka Savolaisen.
Inter2:n valmentajakaksikko Jussi-Pekka Savolainen (edessä) ja Kari Virtanen muodostavat monella tapaa ihanteellisen yhdistelmän uutta valmennustietämystä ja kunnianhimoa sekä kokemusta ja Turkufutiksen laajaa tuntemusta.
Interin reservijoukkueen valmennuksen sekä nuorten pelaajien tukena Kupittaan kenttien laidalla ja Veritas Stadionin tiloissa työskentelee päivittäin helposti tunnistettava jalkapallopersoona. Huoltaja Ville Törnqvist elää ja hengittää sinmustaa jalkapalloa.
”Turun johtavat pääsarjaseurat Inter ja TPS valitsivat lähes päinvastaiset strategiat omien junioreidensa pelaajapoluille. TPS ajoi alas kaudella 2023 Kolmosessa pelanneen Akatemia-joukkueensa, mutta saman sarjan voittanut, ja Kakkoseen noussut Inter panosti reservitoimintaan ja palkkasi päätoimiseksi päävalmentajaksi AC Oulun liigajoukkueesta nousevan nuoren valmentajan Jussi-Pekka Savolaisen.”
Inter2 vei syksyllä 2023 Olympiastadiolla Regions Cupin sekä voitti Kolmosen näytöstyyliin, joten joukkueella oli jo entuudestaan vahva runko Savolaiselle sekä valmennusryhmään talvella liittyneelle kokeneelle Kari ”Karo” Virtaselle11.
Savolaisen sekä Interin edustusjoukkueen päävalmentajaksi samoihin aikoihin palkatun Vesa Vasaran välinen yhteistyö on ollut alusta alkaen merkittävästi tiiviimpää kuin edustus-reservijoukkue-yhteistoiminta aiemmin ja useat reservijoukkueen pelaajat saivat arvokasta pelikokemusta alkuvuoden Liigacupissa, jonka Inter lopulta myös voitti. Reilut puolen tusinaa Inter2:n pelaajaa esiintyi tammi-maaliskuussa varsin onnistuneesti edustuksen Liigacup-ja harjoituspelikokoonpanoissa.
Ja kääntäen, edustusjoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat ovat tulleet ilmeisen hyvällä asenteella pelaamaan Kakkosen pelejä, ja näin edistämään mahdollisuuksiaan nousta pelaavaan rooliin myös Veikkausliigassa.
”Edustusjoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat ovat tulleet ilmeisen hyvällä asenteella pelaamaan Kakkosen pelejä, ja näin edistämään mahdollisuuksiaan nousta pelaavaan rooliin myös Veikkausliigassa.”
Niinpä näin jälkikäteen ajateltuna ei olekaan niin yllättävää, että Savolaisen ja Virtasen Inter 2 johti keväästä lähtien Kakkosen läntistä B Lohkoa ja joukkue eteni ylemmän jatkosarjan ylivoimaisena ja tappiottomana ykkösenä kahdeksan joukkueen Ykkösen karsintaan.
Karsinnan ensimmäisessä otteluparissa SJK Akatemia 2 oli Seinäjoella 3-1 parempi, mutta kauden aikana erityisesti hyökkäystehostaan tunnetuksi tullut turkulaisjoukkue mätti Veritaksella kuusi maalia ja eteni finaaliin Helsingin A Lohkon kakkosta Kiffeniä vastaan.
Finaalin ensimmäisessä osaottelussa Töölössä turkulaiset ottivat vahvan otteen jo toiseen perättäiseen sarjanousuun Thomas Lahdensuo (×2) ja Mikke Louhelan maaleilla. Ja kotoisella Kupittaalla ”Ressut” tyylittelivät 4-0 voiton ja nousu Ykköseen varmistui yhteismaalein 7-0.
Onko Inter2:lla edellytykset pärjätä, tai jopa menestyä vielä yhtä tasoa ylemmässä sarjassa?
Eurolopputurnauksen myötä päättyvällä kaudella 2024 voimaan astui suuri suomalaisen seurajalkapallon sarjajärjestelmäuudistus, jonka vaikutukset ovat vasta hahmottumassa ja maan johtavilla seuroilla on myös varsin erilaisia toimintatapoja akatemia- tai reservijoukkeilleen.
Kun Inter näyttää rakentavan omaa toimintamalliaan hieman SJK Akatemian tyyliin yhdistämällä kokemusta ja nuoruutta, maan pelaajamääriltään suurin seura Ilves lähti Interin kanssa samaan Kakkosen lohkoon huomattavasti nuoremmalla, melkeinpä B-juniorivoittoisella reservijoukkueella.
Onkin mielenkiintoista nähdä, millainen vaikutus päättyneellä kaudella samasta Kakkosen lohkosta Ykköseen nousseiden Inter2:n ja Tampere Unitedin menestyksellä on Turun ja Tampereen pelaajamarkkinoihin ja etenkin vahvan liigakauden pelanneeseen Ilvekseen.
Ja mikä vaikutus on ensi kertaa valtakunnallisena sarjana pelattavalla nuoremman B-juniori-ikäluokan P16 -sarjalla?
Lienee kiistatonta, että vuosikymmeniä valtakunnallisten juniorisarjojen ”kuninkuusluokkana” toiminut ASM-sarja on menettänyt merkitystään pysyvästi, mutta on jännittävää nähdä, missä suomalaissa seuroissa ja millä jalkapallopaikkakunnilla löydetään toimivin yhteistyörakenne uuden P16:n, BSM:n, reservijoukkueen ja edustusjoukkueen välillä. Turkufutiksen osalta lisäkiinnostusta pelaajapolun kehitykseen tuo valtakunnallisesti varsin hyvätasoinen 2009-ikäluokka, josta Inter ylsi äskettäin seurahistorian ensimmäiseen Kai Pahlman SM-turnauksen hopeaan sekä Turun Nappulaliigan ja TPS:n P16-sarjaa varten muodostama, niinikään historiallinen yhdistelmäjoukkue.
”On jännittävää nähdä, missä suomalaissa seuroissa ja millä jalkapallopaikkakunnilla löydetään toimivin yhteistyörakenne uuden P16:n, BSM:n, reservijoukkueen ja edustusjoukkueen välillä.”
Turulla näyttäisi olevan useamman vaikeamman vuoden jälkeen edellytyksiä haastaa tämän kauden kansallista kärkikolmikkoa KuPS-Ilves-HJK aiempaa selkeämmällä toimintastrategialla ja pelaajapolulla. Olettaen että turkulaisseurat löytävät yhteisen sävelen huolestuttavalle tasolle romahtaneiden talviharjoitteluolosuhteiden korjaamisen lobbauksessa.
Ja Interin reservijoukkueen nousujuhlien haastattelussa päävalmentaja J-P Savolaisen tiivistetty kuvaus joukkueestaan lupaa hyvää myös Turkufutiksen tulevaisuudelle.
Päävalmentajan sanoin ”sitoutunut, hyvin työtätekevä ja taitava joukkue” on sekoitus nuoruutta sekä kokemusta ja antanee hyvät edellytykset pelata Ykköstä, haastaa edustusjoukkuetta ja tarjota kehitysmahdollisuuksia nuorille turkulaislupauksille. Ja luultavasti muualtakin maasta ammattijalkapalloilijan uraa tavoitteleville Suomifutiksen lupauksille.
”Päävalmentajan sanoin ’sitoutunut, hyvin työtätekevä ja taitava joukkue’ on sekoitus nuoruutta sekä kokemusta ja antanee hyvät edellytykset pelata Ykköstä, haastaa edustusjoukkuetta ja tarjota kehitysmahdollisuuksia nuorille turkulaislupauksille. Ja luultavasti muualtakin maasta ammattijalkapalloilijan uraa tavoitteleville Suomifutiksen lupauksille.”
Inter 2:n pelaavassa kokoonpanossa on Kakkosen kaudella 2024 esiintynyt alla listatut 36 pelaajaa. Näistä 11 on kuulunut edustusjoukkueen harjoitusryhmään ja peliaika Kakkosessa vaihdellut Valentin Purosalon yli 1000 minuutista yksittäisiin esiintymisiin. (Merkitty e:llä)
Omia Interin kasvatteja on peräti 17. (Merkitty OK, edit. 22.10. Joel Asikainen Tampereen Ilveksen kasvatti)
Tino Kangasaho, 2006, 630min, Interin oma kasvatti (OK) Joel Asikainen, 2007, 180min, (Ilves kasvatti) Oliver Kangaslahti, 2000, 1781min, 9 maalia, OK Mikke Louhela, 1997, 1989min, 2, OK Kristian Palanen, 2003, 127min, OK Joel Vainionpää, 2004, 630min, 1, OK Tuukka Pahkala, 2003, 1196min, 2 Gezim Voca, 1995, 1769min, 22, OK Elmeri Oksanen, 1999, 764min, 5 Eero Vuorjoki, 2006, 630min, (e) Aati Marttinen, 1997, 990min, OK Thomas Lahdensuo, 2005, 466min, 4, (e) Veikko Koskinen, 2006, 9min, OK Viktor Johansson, 2002, 532min Joona Hämäläinen, 2002, 1620min, 2, OK Joona Visavuori, 2001, 108min Bart Straalman, 1996, 62min, (e) Djoully Nzoko, 2007, 396min, (e), OK Juuso Enbuska, 2002, 300min, 1 Valter Enberg, 2006, 422min, 2 Luka Kuittinen, 2003, 180min, 1, (e) Lauri Hulkkonen, 2005, 445min, 5, OK Daniel Rökman, 2004, 805min, 2, (e) Lucas Kagan, 2006, 29min, OK Joonas Kekarainen, 2005, 606min, 3, (e) Otto Lehtisalo, 2004, 669min, 6, (e), OK Viktor Kanizaj, 2003, 74min, (e) Bämo Ahmadi, 2001, 733min, 4 Anssi Lehtonen, 2006, 475min, OK Evert Suominen, 2005, 586min, 4, OK Valentin Purosalo, 2005, 1141min, 2, (e), OK Matias Suotunen, 2002, 789min Anton Aaltonen, 2003, 1790min, 5 Alexandru Florea, 1999, 115min Ricardo Giler, 2003, 1575min, OK Johannes Yli-Kokko, 2001, 90min, 1, (e)
Valmennustiimi: Päävalmentaja Jussi-Pekka Savolainen Valmentaja Kari Virtanen Valmentaja David Moore Maalivahtivalmentaja Tony Saari Fysioterapeutti Tiina Antila Huoltaja Ville Törnqvist Videoanalyytikko Kalle Knaabi Joukkueenjohtaja Matti Raho
Turulla on komea historia jalkapallokaupunkina ja ylpeästi runosmäkeläisen Lukas Hradeckyn kipparoimassa A-maajoukkueessa on ollut vuosikymmenien ajan käytännössä katkeamaton, vahva turkulaisedustus. Myös menestys juniorisarjoissa on ollut erinomaista, mutta viime kaudella kuitenkin katkesi Turun niin ikään vuosikymmeniä kestänyt jakso A- tai B-juniorien SM-jalkapallosta Turussa. Kun vielä TPS:n naiset putosivat Kansallisesta liigasta ja heikot talviharjoitteluolot puhututtivat paikallista futisväkeä, on Turussa perustellusti kannettu huolta kansallisen kilpailun kyydissä pysymisestä.
Kauden 2023 jälkeen suomalaisessa seurajoukkuejalkapallossa astui voimaan merkittävä sarjajärjestelmäuudistus, joka loi painetta myös turkulaiseen jalkapalloon. Kun A- ja B-junioreissa ei pelattu SM-tasolla, oli elintärkeää että lahjakkaille turkulaisjunioreille turvattaisiin korvaava pelaajapolku Veikkausliigan ja Ykkösen alapuolella.
”Vastatakseen sarjajärjestelmän muutoksiin sekä ylimpien juniori-ikäluokkien SM-tason osalta tapahtuneeseen pelaajapolun katkeamiseen FC Inter asetti talvella 2022-23 selkeän tavoitteen. Seuran reservijoukkueen oli noustava Kolmosesta Kakkoseen.”
”Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta.”1
Vastatakseen sarjajärjestelmän muutoksiin sekä ylimpien juniori-ikäluokkien SM-tason osalta tapahtuneeseen pelaajapolun katkeamiseen FC Inter asetti talvella 2022-23 selkeän tavoitteen. Seuran reservijoukkueen oli noustava Kolmosesta Kakkoseen.
Projektin keskeisenä kannustimena oli koventunut kansallinen kilpailu, pyrkimys vahvistaa roolia kasvattajaseurana sekä tarve tarjota omille kasvateille polku kohti ammattilaisuraa.
Kuinka seura onnistui projektissaan?
Tuloksellisesti turkulaisten kausi Kolmosessa oli kiistaton menestystarina.
Inter 2 pelasi kauden alusta 20 ottelua peräkkäin ilman tappiota ja pistemenestyksiäkin kertyi vain kahdesta tasapelistä. Ensimmäinen tappio tuli vasta syyskuun lopulla kun sarjanousu oli jo varmistettu. Ottelusaldolla 22 – 19 – 2 – 1 (maaliero 91-21) eroa sarjan kakkoseen kertyi kahdeksan pistettä.
Jos reservijoukkueen tavoitteena on vahvistaa roolia kasvattajaseurana ja tarjota omille kasvateille uskottava pelaajapolku, pitää päättynyttä kautta arvioida yksityiskohtaisemmin, yksittäisten pelaajien näkökulmasta. Artikkelin lopussa on lueteltu sarjanousussa mukana olleet pelaajat ja sekä lyhyt kuvaus roolistaan joukkueessa kauden aikana.
Nousua Kakkoseen täydensi Regions Cupin finaalin voitto syyskuussa Olympiastadionilla. Loppuottelussa kaatui Nummelan Palloseura 4-0.
Päävalmentaja Tomi Kivikosken (oik.) kanssa Stadikalla juhlimassa Interin InterAction-mies Jani Meriläinen.
Vaikka edustusjoukkueen pelaajat eivät pelanneet cupin pelejä, Veikkausliigassa vähälle peliajalle jääneiden nuorten edustuksen pelaajien rooli oli Inter 2:n sarjanousussa kiistatta merkittävä. Yli 30 pelaajaa pelasi kauden aikana Kolmosen sarjaotteluissa.
Projekti Kakkonen kaudella 2024
Kauden 2023 päätyttyä FC Inter vapautti Jarkko Wissin edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävistä2 ja solmi kaksivuotisen sopimuksen seitsemän vuotta FC Honkaa valmentaneen Vesa Vasaran kanssa3. Honka oli vielä muutamaa viikkoa aiemmin pelannut Suomen Cupin finaalissa, mutta ajautunut marraskuussa konkurssiin4.
Joulukuussa FC Inter julkisti Jussi-Pekka Savolaisen nimityksen seuran reservijoukkueen päävalmentajaksi5 Kunnianhimoisten nousevien nuorten suomalaisvalmentajien joukkoon kuuluva Savolainen on toiminut valmennuspäällikkönä erinomaista juniorityötä tekevässä Käpylän Pallossa sekä työskenteli ensin AC Oulun päävalmentaja Duarten apuvalmentajana ja loppukaudesta jaetusti Veikkausliigajoukkueen päävalmentajana6.
”J-P:n rooli valmentajana sekä hänen aiempi kokemuksensa ovat avainasemassa, kun rakennamme johdonmukaista kehitysväylää pelaajillemme. Uskon, että hänen roolinsa reservijoukkueessa tulee edesauttamaan olennaisesti seuran urheilullisen organisaation kehitysstrategian asettamia tavoitteita ja junioripolkumme päätepisteessä olevien pelaajien kehitystä. Vahva reservijoukkue vahvistaa pelaajiemme polkua kohti edustusjoukkuetta sekä auttaa varmistamaan, että jokainen pelaaja saa tarvitsemansa tuen kehittyäkseen huipulle.”
Raumalaistaustaisen Savolaisen nimitys päätoimiseksi reservijoukkueen päävalmentajaksi vahvistaa merkittävästi seuran pelaajakehitystyötä ja tiivistää jo nousukaudella vahvistunutta yhteistoimintaa Inter 2:n ja edustusjoukkueen välillä.
FC Interin hallituksen jäsen Julius Håkansin mukaan ”Jussi-Pekka Savolaisen tehtävä onkin nyt vakiinnuttaa joukkueen asema Kakkosessa ja edistää pelaajien kehitystä kohti edustusjoukkuetta.”7.
”J-P:n rooli valmentajana sekä hänen aiempi kokemuksensa ovat avainasemassa, kun rakennamme johdonmukaista kehitysväylää pelaajillemme. Uskon, että hänen roolinsa reservijoukkueessa tulee edesauttamaan olennaisesti seuran urheilullisen organisaation kehitysstrategian asettamia tavoitteita ja junioripolkumme päätepisteessä olevien pelaajien kehitystä. Vahva reservijoukkue vahvistaa pelaajiemme polkua kohti edustusjoukkuetta sekä auttaa varmistamaan, että jokainen pelaaja saa tarvitsemansa tuen kehittyäkseen huipulle.”
Uuden päätoimisen päävalmentajan lisäksi Interin reservijoukkuetta on vahvistettu joukolla uusia pelaajia. Tuukka Pahkala saapui SJK Akatemiasta ja Viktor Johansson Piffenistä. Molemmilla kokemusta Ykkösestä. Vasenjalkainen B-juniori-ikäinen lupaus Joel Asikainen löytyi Tampereen Ilveksestä, KaaPosta tuli niin ikään Piffenissä pelannut Alexandru Florea ja juuri kauden alla julkaistiin merkittävä keskikentän vahvistus. Kokenut Inter-taustainen Mikke Louhela palasi SalPasta.
Inter 2:n vahvistuksia kaudelle 2024: Mikke Louhela, Tuukka Pahkala ja Joel Asikainen.
Reservijoukkueen valmennuksessa Savolainen sai vuoden alussa tuekseen meritoituneen apuvalmentajan. Komean pelaajauran (mm. TPS, Tukholman AIK, maajoukkueessa 37 maaottelua ja Moskovan olympiakisat) jälkeen mm. IFK Maarianhaminan historialliseen mestaruuteen yhdessä Peter Lundmarkin kanssa valmentanut Kari ”Karo” Virtanen omaa myös pitkän Inter-kokemuksen. Kuten omaavat reservijoukkueen maalivahtivalmentaja Tony Saari, joukkueenjohtaja Matti Raho ja edustuksen joukkueenjohtaja/seuran monitoimimies David Moore.
Inter 2:n päävalmentajana aloittanut Jussi-Pekka Savolainen sai alkuvuodesta taustatuekseen kokeneen Karo Virtasen.
Maaliskuun lopussa Interin mestaruuteen päättyneen Liigacupin sekä talven harjoituspelien perusteella edustuksen ja reservijoukkueen yhteistyö Vasara-Savolainen akselilla on lähtenyt lupaavasti liikeelle ja moni reservipelaaja on saanut arvokasta pelikokemusta Veikkausliigajoukkueen otteluissa tai harjoituksissa.
”Alkuvuoden aikana edustusjoukkueen kokoonpanolistoille ovat päässeet reservijoukkueen pelaajista Ricardo Giler, Joona Hämäläinen, Evert Suominen, Joel Vainionpää sekä SJK:n organisaatiosta siirtynyt Tuukka Pahkala. Liigajoukkueen ringissä on tammi-helmikuussa nähty myös pääosin vielä tällä hetkellä B-juniorijoukkueessa olevat Valtteri Berg, Emil Liljeström, Rasmus Tuomi ja Ilveksestä Interiin siirtynyt Joel Asikainen. Päävalmentaja Savolaisen mukaan tällaiset mahdollisuudet ovat pelaajille tärkeitä.”8
Sekä Veikkausliiga että Kakkonen käynnistyvät huhtikuun aluissa. Interin tuore Liigacupin mestaruus sekä tiivistynyt ja talvikaudella toimivaksi osoittautunut yhteistyö reservijoukkueen kanssa herättää lupauksia turkulaisittain mielenkiintoisesta pääsarjakaudesta. Turkulaisodotuksia täydentää Interin tavoin Pk-seututaustaisen päävalmentajan oppeihin uskova, liiganousua hakeva Ykkösliigan TPS.
”Interin tuore Liigacupin mestaruus sekä tiivistynyt ja talvikaudella toimivaksi osoittautunut yhteistyö reservijoukkueen kanssa herättää lupauksia turkulaisittain mielenkiintoisesta pääsarjakaudesta. Turkulaisodotuksia täydentää Interin tavoin Pk-seututaustaisen päävalmentajan oppeihin uskova, liiganousua hakeva Ykkösliigan TPS.”
Inter 2:n Kakkoseen nostaneen joukkueen pelaajat kaudella 2023:
Sarjanousuun johtaneella kaudella kokemusta ja johtajuutta toivat kolme vähintään Ykkösen kokemusta omaavaa pelin keskikaistan pelaajaa, jotka kaikki myös Interin omia kasvatteja.
Aati Marttinen (1997) pelasi maksimiminuutit (1980) eli 22 sarjapeliä alusta loppuun. Maalivahdiksi yhä nuori Marttinen omaa raamit vähintään Ykkösen tasolle ja mennyt eteenpäin jalalla pelaamisessa. Luotettava ja nuoria pelikavereita kannustava maalivahti. Kaudella 2022 11 peliä Ykkösessä TPS:n paidassa. Veikkausliigassa toistakymmentä peliä Interin edustusjoukkueessa. Interin oma kasvatti.
Oliver Kangaslahti (2000) pelasi niin ikään täydet minuutit. Puolustuslinjan johtaja. Jo kaudella 2021 MP:n runkopelaaja Ykkösessä (20/22 sarjapeliä, 1832 min) ja kaudella 2022 viisi Veikkausliigapeliä HIFK:ssa. Kovapotkuisen ja ajoittain kovaotteisen topparin isä Ollilla mittava pelaajaura ja veli myös pelannut takavuosina MuSassa Ykkösessä. 22 sarjapeliä, 1980 min. Interin oma kasvatti.
Gezim Voca (1995), joukkueen kapteeni ja paras maalintekijä. Suurella todennäköisyydellä myös eniten maalisyöttöjä sarjassa. Komea futsal-ura Someron Voimassa. Muun muassa 2018-19 kaudella Futsal-liigan runkosarjan pistepörssin voitto ja silloinen maaliennätys (39). 20 sarjapeliä, joissa 20 maalia. Monet maaleista voittomaaleja. Interin oma kasvatti.
Anton Aaltonen (2003): Ennen siirtymistä Turkuun kaudelle 2023 erinomainen vuosi HJK:n reservijoukkueessa. HJK Klubi 04:ssä Kakkosessa 11 maalia 14:ssa sarjapelissä. Veikkausliigassa debyytti kauden lopussa, mutta pelikausi pitkälti Kolmosessa. Toinen toisen, tai paremminkin kolmannen polven pelaaja. Isä Mika yhdistettäneen ikuisesti italialaiseen Interiin ja UEFA Cup-maaliin San Sirolla. Isoisä Keppari yksi turkulaisen junnufutiksen menestyneimmistä ja merkittävimmistä valmentajista. Isänsä tapaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka lukee hyvin peliä. Seuraava askel Salossa Ykkösliigaa?18 sarjapeliä, 1523 min, 3 maalia.
Kristian Palanen (2003): TuNL-taustainen laitapuolustaja jatkaa Jönssi Johanssonin ja Juije Laaksosen niukkasanaisten turkulaispakkien perinteitä. Näitä kuitenkin huomattavasti hyökkäävämpi vasemman puolen pelaaja. Kaudella selkeä ykkösvalinta vasemmaksi laitapuolustajaksi. Erikoistilanteissa vasen jalka vaarallinen. 17 sarjapeliä, 1396 minuuttia, 1 maali. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Valentin Purosalo (2005): Interin akatemiapelaajalla huippukausi. Debyytti ja läpimurto Veikkausliigaan, missä seitsemässä ottelussa avauksessa. Nykyaikainen hyökkäävä laitapuolustaja, joka tukee hyvin hyökkäystä sekä tekee erinomaisesti ajoitettuja nousuja ja jakaa laadukkaita keskityksiä. Kauden aikana U18 ja U19 maaotteluja. Näiden lisäksi myös ykkösvalinta reservijoukkueen oikeana laitapuolustajana. 13 sarjapeliä, joissa lähes maksimiminuutit (1155). TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Otto Lehtisalo (2004): Harjoitteli edustusjoukkueen kanssa ja teki uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalin. Peliaika liigassa jäi 70 minuuttiin, joten pelasi Ykköstä SalPassa (5/8, 319 min) ja 10 peliä Kolmosta. Klassinen 9-paikan pelaaja, joka joutui kuitenkin pelaamaan pääasiassa muilla pelipaikoilla. Viihtyy boksissa ja laukoo terävästi ja tarkasti molemmilla jaloilla, joten erinomainen maalintekijä. Edusti Suomea syksyllä 2022 U19 EM-karsinnoissa. 10 sarjapeliä, 852 min. Maaleja peräti 14 eli 1,4/ottelu. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Daniel Rökman (2004): Otto Lehtisalon ikätoveri ja juniorivuosien kilpakumppani nuorten maajoukkueista. Suomalaisittain harvinainen 1v1 haastamiseen erikoistunut laitapelaaja on PKKU:n kasvatti ja saapui Anton Aaltosen tavoin Turkuun hyvän Kakkosen Klubi 04 kauden jälkeen. Avauksessa puolessa Inter 2:n peleistä. 835 min, 4 maalia.
Joel Vainionpää (2004): Avauksessa 9 kertaa 11:sta sarjapelistä. 820 min, 3 maalia. Toppareista toiseksi eniten minuutteja, mutta etenkin syksyllä edustuksen vahvistukset veivät peliaikaa ja pudottivat penkille. Olen jäävi arvioimaan yksilöllisemmin. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Juuso Enbuska (2002): Kymppipaikka tai hyökkäävä keskikenttä. Lappeenrannasta Turkuun opiskelemaan muuttanut monipuolinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja ratkaisi syksyllä Olympiastadionilla Regions’ Cupin finaalin hattutempullaan. 4 maalia Kolmosessa. Avauksessa 9 sarjapelissä 17:sta. 779 minuuttia.
Ricardo Giler (2003), laitapelaaja. Avauksessa 8:ssa sarjapelissä 14:stä. 768 min, 1 maali. Espanjasta juniori-iässä Turkuun muuttanut Interin oma kasvatti.
Juho Hyvärinen (2000), puolustaja. 8/8, 700 min, 1 maali. U21-maaotteluja pelannut edustusjoukkueen laina alakertaan. RoPS-kasvatti. Siirtyi kauden päätyttyä Vaasan Palloseuraan.
Arlind Sejdiu (2001), hyökkääjä. 7/7, 574 min, 12 maalia eli 1,7/ottelu. Saapui Turkuun Lahdesta, mutta jäi liigassa vähälle peliajalle. Kolmosessa kovat tehot. Siirtyi kauden päätyttyä Valkeakosken Hakaan.
Roman Knox (1999), keskikenttä. Liittyi joukkueeseen kesällä. MLS seura Sporting Kansas Cityn kasvatti, joka pelannut viime vuosina yliopistojalkapalloa Teksasissa. Avauksessa 7:ssä pelissä, 560 min.
Bamo Ahmadi (2001): 6/8 sarjapeliä, 507 min, 2 maalia. Siirtyi kauden aikana Ykköstä pelaavasta yhteistyöseura SalPasta. TPS-kasvatti.
Ali Yasin (2000): 5/10, 474 min, 3 maalia. Inter-kasvatti.
Anton Vyyryläinen (2003): Kauden aikana varusmiespalveluksen suorittanut kovakuntoinen keskikenttäpelaaja. 5/7, 454 min, TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti, jonka seura kaudella 2024 on ÅIFK.
Elias Mastokangas (2001): 5/5, 450 min, 4 maalia. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti. Siirtyi kesken kauden Valkeakosken Hakaan. Veikkausliigassa syyskauden aikana 11/12 liigapeliä, 990 min. 7 maalia.
Luka Kuittinen (2003): Keskikesään asti Jarkko Wissin luottotoppari Veikkausliigassa (12 kertaa avauksessa, 990 min), mutta tämän jälkeen pelipaikka vuoroin Ykkösen yhteistyöseura SalPassa ja Kolmosen Inter 2:ssa. 5/5, 450 min, 1 maali. RoPS-kasvatti.
Olli Jakonen (2000): 5/5, 391 min, 2 maalia. SalPa-kasvatti, joka kauden aikana pelipaikkaa Veikkausliigaan, mutta pelasi kevätkaudella etupäässä Inter 2:ssa Kolmosta. Siirtyi syksyksi kasvattajaseuraansa Saloon.
Matias Suotunen (2002): 4/10, 357 min. Kovapotkuinen toppari. Rauman Pallo-Iirojen kasvatti.
Joona Hämäläinen (2002): 2/9, 355 min. RaiFu-Inter pelaajapolun kasvatti ja edustusjoukkueen kapteeni Juuso Hämäläisen nuorempi veli. Alkukaudesta sivussa loukkaantumisen takia.
Roope Kantola (2002): 4/4, 346 min, 1 maali. Taitava keskikenttäpelaaja, joka siirtyi kauden aikana pelaamaan Ykköstä yhteistyöseura SalPaan. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Axel Kouame (2003): 4/4, 343 min, 3 maalia. Nuori norsunluurannikkolainen saapui kesken kauden Turkuun. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja nousi nopeasti edustusjoukkueeseen.
Jasper Yrjas (2003): 3/8, 317 min, 1 maali. Veikkausliigassakin esiintynyt hyökkääjä. TuNL-Inter pelaajapolun kasvatti.
Elmeri Oksanen (1999): 4/6, 275 min, 2 maalia. Pitkään sivussa loukkaantumisen takia.
Niilo Puustinen (2005): 2/7, 237 min. Palasi kesken kauden Poriin, missä pelasi loppukauden MuSassa Kolmosta ja A-juniorien SM-sarjaa Pori Akatemia YJ:ssä.
Evert Suominen (2005): 1/10, 208 min, 2 maalia. Energinen ja aggressiivinen keskikenttäpelaaja. Interiin juniori-iässä siirtynyt Turun Nappulaliigan kasvatti.
Auston Kranick (2000): 1/7, 204 min, 1 maali. Toinen joukkueen amerikkalaisvahvistus.
Noah Nurmi (2001): 2/2, 160 min. Poikien ja nuorten maaotteluja pelannut KäPa:n kasvatti. Tuli Turkuun Tanskan Esbjergistä. Siirtyi talvella Turusta IFK Maarianhaminaan.
Lisäksi reservijoukkueen kanssa ovat harjoitelleet ja/tai pelanneet cupin pelejä tai alle 100 min sarjapelejä seuraavat pelaajat:
Päävalmentaja on vapautettu sopimuksestaan välittömästi1. Seurajohtaja piinasi naisia vuosikausia2. SM-liigan pomo puhuu raiskauskohuista3. Huoli jääkiekon tulevaisuudesta ja toimintakulttuurista ajoi Erkka Westerlundin jääkiekkoliiton puheenjohtajakilpaan4.
Me too -liikkeen juuret ulottuvat vuoteen 2006, jolloin nuorisojärjestö Just Be Inc.:n perustaja Tarana Burke käynnisti seksuaalista häirintää vastustavan kampanjan. Ruohonjuuritason liikkeen tavoitteena oli tavoittaa seksuaalisen hyväksikäytön uhreja vähäosaisissa yhteisöissä5.
Runsas vuosikymmen myöhemmin liikkeestä kehittyi näyttelijä Alyssa Milanon twiittauksen kautta seksuaalista ahdistelua vastustava globaali kampanja.
Elokuva- ja viihdemaailman epäkohdista ja ahdistelusta huomio on sittemmin kiinnittynyt myös häiritsevään käytökseen mm. opiskelu- ja korkeakoulumaailmassa, uskonnollisissa yhteisöissä sekä talouden, hallinnon ja politiikan piirissä.
Urheilu ei tietenkään ole häirinnästä vapaa osa yhteiskuntaa. Maailmanlaajuisesti ehkä tunnetuin tapaus on ollut Yhdysvaltojen voimistelumaajoukkueen lääkäri Larry Nassarin vuosikymmeniä kestänyt seksuaalinen väkivalta lapsia ja nuoria naisvoimistelijoita kohtaan. Uhrien joukossa on ollut mm. kaikkien aikojen menestynein telinevoimistelija Simone Biles.
”Huippu-urheilijat ovat nykypäivänä merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden mainetekoja, mutta myös pelikenttien ulkopuolista käytöstä ja puheita tarkkaillaan paparazzi-armeijojen kameroilla sekä miljoonien some-seuraajien ehtymättömällä mielenkiinnolla.”
Joukkue- ja palloilulajien viime aikojen kiistatta näkyvintä Me too -keskustelua on käyty Espanjan naisten maailmanmestarijoukkueen ympärillä. Jo syksyllä 2022 15 maajoukkueen pelaajaa ilmoitti, etteivät pelaa enää maajoukkueessa, ellei päävalmentaja Jorge Vilda saa potkuja.
Suureksi yllätykseksi Espanja voitti elokuussa 2023 maailmanmestaruuden Vildan johdolla. Ns. Rubiales skandaali vei kuitenkin huomion mestaruusjuhlinnalta. Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales suuteli maajoukkueen kapteeni Jennifer Hermosoa suulle MM-loppuottelun jälkeen. Rubiales vähätteli tapahtunutta, mutta kohu jatkui päiväkausia kunnes Hermoso ilmoitti tehneensä rikosilmoituksen ja myös UEFA:n varapuheenjohtajana toiminut jalkapallovaikuttaja kertoi eroavansa puheenjohtajan tehtävistä.
Huippu-urheilijat ovat nykypäivänä merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden mainetekoja, mutta myös pelikenttien ulkopuolista käytöstä ja puheita tarkkaillaan paparazzi-armeijojen kameroilla sekä miljoonien some-seuraajien ehtymättömällä mielenkiinnolla.
Samaan aikaan kun kunnianhimoiset Insta-ajan influensserit liimautuvat nousevien urheilutähtien läheisyyteen, nuori urheilija joutuu käsittelemään tätä kuuluisuuden ja menestyksen kääntöpuolta usein ilman tarvittavaa tukea tai elämänkokemusta.
”Samaan aikaan kun kunnianhimoiset Insta-ajan influensserit liimautuvat nousevien urheilutähtien läheisyyteen, nuori urheilija joutuu käsittelemään tätä kuuluisuuden ja menestyksen kääntöpuolta usein ilman tarvittavaa tukea tai elämänkokemusta.”
Omat haasteensa kohtaavat myös varttuneemmat valmentajat ja urheilujohtajat. Letkautukset ”pukukoppipuheista” tai urheilumaailman erivapauksista eivät enää kestä päivänvaloa ja joukkueurheilussa on otettava vakavasti vaatimukset yhteiskuntavastuullisuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.
Monessa urheiluyhteisössä puhutaan juhlapuheissa kauniisti yhteiskuntavastuusta, mutta tekoja tarvitaan myös käytännön tasolla. Yhteisön jäseniä on kuunneltava ja epäkohtiin on puututtava. Viipymättä ja avoimesti. Selittely tai vastuunpakoilu ei enää riitä.
”Omat haasteensa kohtaavat myös varttuneemmat valmentajat ja urheilujohtajat. Letkautukset ”pukukoppipuheista” tai urheilumaailman erivapauksista eivät enää kestä päivänvaloa ja joukkueurheilussa on otettava vakavasti vaatimukset yhteiskuntavastuullisuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.”
Tänään 10.11. suomalaiset seuraavat presidentti Martti Ahtisaaren valtiollisia hautajaisia. Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun valtiomiehen ja rauhanvälittäjän siunannut emerituspiispa Eero Huovinen on kuvaillut maamme kymmenettä presidenttiä sanoin suoruus, avoimuus ja läpinäkyvyys.
Ja omassa puheessaan Helsingin tuomiokirkossa presidentti Sauli Niinistö kuvaili Martti Ahtisaarta matalien hierarkioiden mieheksi.
Ehkäpä Martti Ahtisaaren perintöä ja ominaisuuksia voidaan hyödyntää, jotta suomalaiselle yhteiskunnalle mittaamattoman arvokas joukkueurheilu ja seuratoiminta olisivat entistäkin oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoista. Tai nykypäivän kielellä ilmaisten, inklusiivista.
Inter antoi potkut päävalmentaja Jarkko Wissille maanantaina, Turun Sanomat, 7.11.23 ↩︎
Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Ukrainan sota, Kiinan Covid ja muslimimaailman jatkuvat jännitteet jäivät taka-alalle kun kansainväliset uutiskanavat tekivät torstai-iltana 29.12. studioissaan tilaa kuninkaan kuolemalle.
Globaali media Al Jazeerasta, BBC:stä ja CNN:stä Ranskan, Saksan ja Japanin kansallisiin uutiskanaviin ja lukemattomiin paikallisempiin lehtitaloihin ovat vyöryttäneet läpi yön erikoislähetyksiä ja valmistelleet muistokirjoituksia miehestä, joka muutti maailman saapuessaan Eurooppaan 17-vuotiaana teinipoikana v. 1958.
Ehkä kuninkaalliselle tuhkimotarinalle on tänä jouluna tarvetta, kun Venäjä jatkaa ukrainalaiskaupunkien moukarointia ohjuksin, ihmisoikeuksia poljetaan Afganistanista Iraniin ja epätietoisuus tulevaisuudesta, jopa toimeentulosta on yhä useamman murheena.
👑
Edson Arantes do Nascimento – Pelé – syntyi 23.10.1940 Três Coraçõesin kaupunkiin, joka sijaitsee noin 300 kilometrin etäisyydellä Sao Paulosta. Lapsuutensa Pelé vietti Baurussa, missä myös isänsä pelasi jalkapalloa. Köyhyys varjosti perheen elämää ja myös Pelé joutui tekemään työtä jo lapsena. Oikeaan jalkapalloon ei ollut varaa ja peliä pelattiin erilaisilla pallovirityksillä greipistä sukka- ja sanomalehtikääreisiin.
Merkittävä edistysaskel tapahtui kun Waldemar de Brito, entinen Brasilian maajoukkuepelaaja ja Baurun kykyjenetsijä löysi Pelén ja vei vuonna 1956 ammattilaisseura Santosiin. Thomas Edisonin mukaan nimensä saanut nuori Edson oli vasta 15-vuotias, kun hän alkoi pelata ammattilaisjoukkueessa. Ja seuraavana vuonna, kymmenen kuukautta ammattilaissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 16-vuotias Pelé oli liigan paras maalintekijä ja hänet kutsuttiin maajoukkueeseen.
Ensimmäisen maaottelunsa Pelé pelasi 7.7.1957 Rion Maracana stadionilla. Kun Brasilia saapui Ruotsin kisoihin, Pelé kärsi polvivaivoista ja istui kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä. Ensimmäisen ottelunsa hän pelasi Neuvostoliittoa vastaan ollen näin kisahistorian nuorin pelaaja. Lopulta Pelé pelasi neljä ottelua tehden kuusi maalia ja johdattaen Brasilian mestaruuteen voittamalla Ruotsin loppuottelussa 5-2. Tähti oli syttynyt.
👑
Vaikka Santosin ”musta helmi” nousikin maailmanmaineeseen Ruotsin isännöimissä MM-kisoissa, Pelén maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä avaudu täällä Pohjolan perukoilla.
Ylen ”Suomi on eurooppalainen” sarjassa suomalaisten arvioidaan puhuvan outoa kieltä Euroopassa – myös urheilullisesti. ”Euroopassa ja maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suosituin urheilulaji jalkapallo on meillä jäänyt yksilölajien yleis- ja talviurheilumenestyksen varjoon. Joukkuepelikenttiä on hallinnut jääkiekko ja pitkään jalkapalloa vahvempi oli myös alkuperäislajimme pesäpallo.”[i]
Jalkapalloa rakastava kirjailija Juha Hurme on pohtinut kuningaslajin huutolaispojan asemaa Suomessa. Syyllisiksi Hurme nosti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Matti Järvisen. Suomalainen yleisurheilumenestys vuosina 1912-1936 oli valtavaa suhteessa väkilukuun.
Myös kummalliseksi hyökkäyssodan harjoittelupeliksi kuvaamallaan pesäpallolla on Hurmeen mukaan ollut kielteinen vaikutus suomalaisen jalkapallon nousulle. Kuolleista ja haavoittuneista sekä poteroihin syöksymisestä tuttu peli on imenyt hyviä jalkapalloilevia poikia ja tyttöjä isoon inhottavaan räpyläänsä.
👑
Brasiliassa väistyvä presidentti Jair Bolsenaro on julistanut maahan kolmen päivän suruajan kunnioittamaan Pelén muistoa.
Maailman kaikkien aikojen menestyksekkäimmän jalkapallomaajoukkueen kapteeni Neymar on lukemattomien jalkapalloilijoiden, poliittisten johtajien ja muiden julkisuuden henkilöiden tavoin julkaissut surunvalittelunsa jalkapallolegendan kuolemasta.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Neymar
Nykypäivänä jalkapalloa mitataan usein numeroin, henkilökohtaisten maalien ja mestaruuksien määrillä.
Pelén maalimäärät ja kolme maailmanmestaruutta ovat ennätyksellisiä, mutta ehkä hänen suurimmat ansionsa ovat sittenkin lajin maailmanlaajuisena hyväntahdon lähettiläänä, urheiluhenkisenä esikuvana ja jalkapallon kohottamisessa jonnekin taiteen ja uskonnon kiehtovalle raja-alueelle.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
Jalkapallokaupungissa sunnuntaiderbyllä on merkitystä. Turku ja Manchester ovat jalkapallokaupunkeja.
Tänään iltapäivällä Turku Energia Areenan kentän laidat olivat katsojia täynnä kun FC Interin ja TPS:n B-juniorit kohtasivat Kupittaan SM-karsintaottelussa.
Katselin itse peliä TPS-legenda Tapio Haritun sekä mm. Interin edustusjoukkueen päävalmentajana ennen Jose Riveiroa toimineen John Allenin 🏴 kanssa. ”Hara” Harittu on pelaajaurallaan yltänyt raitapaidassa kolmeen Suomen mestaruuteen ja myös toiminut TPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä lukemattomissa muissa lajin vastuullisissa tehtävissä.
Walesissa syntynyt John Allen saapui 1980-luvulla Suomeen pelaamaan ja on viime vuosina toiminut päävalmentajana niin TPS:n kuin Interin edustusjoukkueissa ja useissa muissa seuroissa. Tällä kaudella Allen valmentaa TPS:n A-junioreita yhdessä Esa ”Jönssi” Johanssonin kanssa.
Kentän laidalla tietysti puhuttiin siitä kuinka jalkapallo on vuosikymmenien varrella muuttunut ja miten tepsiläinen tapa pelata jalkapalloa poikkeaa sinimustasta pelifilosofiasta, jonka alkuaikojen menestys rakentui Job Dragtsman hollantilaiseen pelitapaan ja jota viime vuosina Jose Riveiro on ”espanjalaistanut” menetyksekkäästi. Alkuvuoden harjoituspelien perusteella Interin uusi päävalmentaja Miguel Grau tuntuu jatkavan Riveiron vuosilta tutulla pallonhallintalinjalla ja myönteistä on ollut myös nuorten omien kasvattien saama peliaika talven Liigacupin otteluissa.
Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Turun Palloseuran historiaan on mahtunut niin suurta menestystä kuin laskukausia. Samalla kun jalkapallo pelinä on kuluneen vuosisadan aikana muuttunut ja kehittynyt, on tietysti myös tepsiläinen pelitapa kokenut muutoksia.
Kun Tepsin kulta-aikana 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin ja vielä 80-luvullakin turkulainen jalkapallo tunnettiin ennen kaikkea taitavista, useimmiten Turun Nappulaliigassa (TuNL) jalkapalloperusteet oppineista pelaajista, on tepsiläinen pelitapa kuitenkin viimeisen parin vuosikymmen kuluessa muuttunut, kun Inter on noussut haastamaan kaupungin herruudesta, TPS kärsinyt talousvaikeuksista ja perinteinen pelaajapolku TuNL:sta on muuntunut yhä nuorempien omien juniorien valmennukseen.
Kun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olen valmentajana kohdannut muun Suomen kanssakilpailijoita Etelä-Länsi sarjoissa ja turnauksissa, tämän vuosituhannen aggressiivisesti prässäävää ja fyysistä Tepsiä on usein kuvailtu tyyliltään ”katupoikafutiksen” edustajaksi.
Kentän laidalla keskusteltiin myös siitä, kuinka vähän suomalaiset pelaajat puhuvat pelikentällä vaikkapa brittipelaajiin verrattuna 🗣🇬🇧. Koska 11 pelaajan saumaton yhteistyö edellyttää jatkuvaa kommunikointia – ohjeistusta, varoittelua ja kannustusta – on tässä kiistatta aihealue, missä Suomifutiksella paljon työsarkaa. Puhumista ja yhä parempia sosiaalisia taitoja vaaditaan tietysti myös suomalaisilta talenteilta, jotka pyrkivät ja yltävät ulkomaisiin akatemioihin kilpailemaan pelipaikoista alati kovenevassa kilpailussa ammattilaisseurojen pelipaikoista.
Paikallisottelu itsessään oli tasainen, mutta kaksijakoinen. Inter siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta TPS hallitsi selkeästi toista puoliaikaa. Katsomon puolella taidettiin olla yhtä mieltä siitä, että Palloseura oli tänään parempi, vaikka ottelu 2-2 tasatulokseen päättyikin.
llalla taivaskanavat välittivät myös Turkuun toisenlaisen derbyn Koillis-Englannista. Cityn ja Unitedin Valioliigan paikalliskamppailua Manchesterin herruudesta pidetään ehkäpä maailman katsotuimpana jalkapalloderbynä.
Teollisen vallankumouksen merkkikaupungin paikallisotteluun liittyy itsellänikin ylimääräistä kiinnostusta, koska olen opiskeluaikoina asunut Manchesterissa ja pelatessani sikäläisiä yliopisto- ja alasarjapelejä, joukkueemme harjoitteli ManU:n harjoituskeskuksessa Cliffillä, Unitedin juniorivalmentajan johdolla.
Jalkapalloon liittyy siis helposti nostalgiaa ja intohimoja, mutta kuningaslaji on myös erinomainen yhteiskunnan peili ja maailman kaikissa kolkissa harrastettava sekä seurattava urheilu- ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto voi myös lievittää maailmanpoliittisia jännitteitä.
Vladimir Putinin johtama Venäjä hyökkäsi reilu viikko sitten aseellisesti naapurimaa Ukrainaan ja siitä asti jatkunut hyökkäys on kylvänyt kuolemaa, tuhonnut kaupunkeja ja aiheuttanut yli miljoonan ukrainalaisen maasta paon.
Jalkapallo ei luonnollisestikaan pysty yksin päättämään sotia tai poistamaan muita yhteiskuntien epäkohtia, mutta vastuulliset jalkapalloseurat, suurta vaikutusvaltaa nauttivat pelaajat ja näiden eettisiä arvoja valvovat kannattajat voivat vaikuttaa siihen, että diktaattorien hirmuteot tullaan maailmanlaajuisesti huomioimaan. Ja ennen pitkää myös tuomitsemaan.
Koronapandemia koettelee urheiluseuroja, mutta yksi Suomen suurista saa 10.4.2021 täyteen 90 toimintavuotta. Olen omalla palloilutaipaleellani kohdannut Tampereen keltavihreät lukemattomia kertoja niin pelaajana, valmentajana kuin katsojana ja vaikka voittojen väliin on mahtunut karvaitakin tappioita, Ilves-ottelut ja vastassa olleet ilvesläiset ovat jääneet mieleen kovina, mutta reiluina vastustajina.
”Uuden palloiluseuran perustamisesta Tampereelle oli puhuttu jo pitkään ennen vuotta 1931. Poikajoukko istui ja mietti Pyrinnön luistinradan pukukopissa. Pojilla oli valtava halu pelata, muttei heillä ollut joukkuetta. Ongelman huomasi Tampereen lyseon voimistelun lehtori Niilo Tammisalo, joka päätti toimia. Tammisalo kutsui koolle asiaan innostuneita nuoria keskustelemaan uuden palloseuran perustamisesta Tampereelle. Suunnittelukokouksen jälkeen pidettiin perustava kokous 10.4.1931 Tampereen lyseon la 30 hengen läsnä ollessa.”
Seuran nimeksi oli tarjolla viisi vaihtoehtoa: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves. Perustavan kokouksen nimiäänestyksessä Ilves vei voiton, mutta tarkempaa tietoa nimen syntyhistoriasta ei ole. Seuran perustaja Tammisalo muisteli myöhemmin, että Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, kun sikäläinen Ilves oli lopettanut toimintansa. Myös Hämeen vaakunan Ilves-tunnuksella lienee ollut vaikutusta valintaan.
Seuran ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo. Ilves pelasi ensimmäiset ottelunsa näissä lajeissa Tampereen Palloilijoita vastaan. Ensin jalkapallossa 7.5.1931, sitten jääkiekossa 24.1.1932 ja jääpallossa 19.2.1932.
Sittemmin seuran lajikirjo on laajentunut. Ringette aloitettiin vuonna 1992, salibandy kolme vuotta myöhemmin ja Futsal vuonna 2001. Ilveksellä on myös ollut edustusjoukkueita koripallossa, käsipallossa, keilailussa, taitoluistelussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.
Vaikka seuratunnus on vuosikymmenien kuluessa vaihtunut moneen kertaan, keltainen kissaeläin on säilynyt tunnistettavana. Useimmiten vihreällä taustalla. Vuonna 1962 Ilves otti käyttöönsä Rauno Bromsin suunnitteleman Ilveksen päätä kuvaavan tunnuksen. Ärjyvä Ilves lienee tänä päivänä Suomen tunnistettavimpia urheilubrändejä.
Joukkue- ja junioriurheilun erikoisseura
Ilves ry on Tampereen seudun johtava urheiluseura, jonka vahva juniorityö tunnetaan ympäri Suomea. Seura liikuttaa eri lajeissa pelaajia aina päiväkoti-ikäisistä 70-vuotiaisiin saakka. Toiminnan parissa on yhteensä jopa 5000 pelaajaa, mikä tarkoittaa, että Ilves on harrastajamäärissä mitaten maan suurin urheiluseura.
Tampereen Tammelan uuden stadionin rakennustyöt on määrä alkaa keväällä 2021. Ilveksen edustusjoukkueiden kotiareenan kasvojen kohotuksessa katsojakapasiteetti kohoaa 8000 katsojaan. Uudisrakennuksen kustannusarvio on yli 23 miljoonaa euroa.
Pirkanmaan keltavihreät tunnetaan etenkin pitkäkestoisen jääkiekko- ja jalkapallomenestyksen kautta. Maan huippua Ilves edustaa toki myös uusimmassa lajissaan. Ilves Futsal on Suomen menestynein pääsarjatason joukkue.
Jääkiekossa Ilves on voittanut edustusjoukkue mukaan lukien 73 Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 154 SM-mitalia, mitkä ovat ylivoimaisia Suomen ennätyksiä.
Myös jalkapallossa Ilves edustaa maan ehdotonta kärkeä. Seurassa on yli neljäkymmentä junioriedustusjoukkuetta ja sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat ylimmällä sarjatasolla.
Varsinkin miesten Veikkausliigan joukkue on Jarkko Wissin päävalmentaja-aikana noussut kestomenestyjäksi ja nuoria pelaajia suosiva valmennuslinja on houkutellut seuraan maajoukkuetason junioreita ja kirkkaimmat nuoret kyvyt ovat edenneet europelien kautta ulkomaan ammattilaiskentille.
Juniorityön perustana on vuodesta 1975 lähtien toiminut Futis-Liiga, jonka pelitoimintaan osallistui viime kaudella noin 200 joukkuetta ja reilusti yli 3000 tyttö- ja poikapalloilijaa. Näillä luvuilla Ilves kamppailee HJK:n kanssa maan suurimman jalkapalloseuran tittelistä.
Ilveksen Futis-Liiga on jaettu neljään alueeseen (itä, etelä, pohjoinen ja länsi) ja kuhunkin alueeseen kuuluu 3-4 kaupunginosaa, joiden mukaan joukkueet muodostetaan ja nimetään. Aluetoimintaa pyörittävät seuran päätoimiset aluevalmentajat sekä vapaaehtoisten toimihenkilöiden (mm. aluepäällikköt, yhdyshenkilöt) verkosto. Ruohonjuuritason jalkapallotoimintaan osallistuu vuosittain jopa 600-700 valmentajaa ja joukkueenjohtajaa. Sopimusvalmentajia rekrytoidaan junioriedustusjoukkueisiin vuosittain yli sata.
Futis-Liigan päätavoitteena on antaa kaikille jalkapallosta kiinnostuneille junioreille ja vanhemmille mahdollisuus harrastaa lajia oman taitonsa ja halunsa mukaisesti joko pelaajana tai toimihenkilönä. Tavoitteena on myös tarjota lahjakkaille ja halukkaille pelaaja- ja toomihenkilöpolku junioriedustusjoukkueisiin. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina ja osallistumista helpotetaan tuomalla toiminta lähikentille.
Ilveksen junioritoiminta muistuttaa läheisesti Turussa vuodesta 1965 toteutettua Nappulaliigatoimintaa, jossa aluejoukkueet ovat vastanneet ruohonjuuritoiminnasta ja edustusjoukkueet – ”Kaupparit” – toteuttaneet käytännössä katkeamattoman ketjun maajoukkuepelaajia eri palloilulajeihin Koivun ja Kiprusoffin veljeksistä Teemu Rannikkoon ja tämän päivän huuhkajiin kuten Lukas Hradecky, Joni Kauko ja Jere Uronen.
Tampereella Ilveksen alueellinen asema kuitenkin poikkeaa olennaisesti Turun Nappulaliigasta, joka kilpailee tänä päivänä kaikissa ikäluokissa etenkin kahden nimekkään pääsarjaseuran laajentuneen juniorityön kanssa.
Tampereen seudulla, ja laajemminkin Pirkanmaalla Ilves on suuri suunnannäyttäjä sekä lasten ja nuorten merkittävin alueellinen liikuttaja. Pirkanmaalaiset naapuriseurat saattavat kokea keltavihreän jättiläisen ajoittain ylivoimaisena kilpakumppanina, mutta hyvin organisoitu ja juniorityöhön vahvasti panostava Tampereen Ilves kuuluu kiistatta suomalaisten urheiluseurojen aateliin ja nuorisotyön edelläkävijöihin.
Koska Ilveksellä on alueellaan niin hallitseva asema, keltavihreiden edustusjoukkueet ovat tuttu vastustaja etenkin turkulaisille ja muille Lännen kilparyhmille. Sarjaotteluiden ohella Ilves nähdään usein naapurimaakunnissa usein harjoitusvastustajana ja turnausvieraana.
Onnea 90-vuotias Ilves ja ”ipalaiset” Kaupista Vuorekseen sekä Hervannasta Tesomaan!
