Turkulaisten kaupunginosayhdistysten keväällä 2023 järjestämä kaupunkikehitysseminaari1 sai toukokuussa 2024 jatkoa, kun johtavat kaupunkiprofessorit Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi palasivat Turkuun esittelemään tutkimusaineistoaan sekä kannustamaan asukkaita ja päättäjiä uudistamaan suomalaista kaupunkisuunnittelua.
Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara saapui seminaariin Pariisista, missä terveys ja hyvinvointi kaupungeissa oli keskeisesti kansainvälisen seminaarin asialistalla. Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia.
”Kaupunkimaantieteen professori muistutti, että kaupungit ovat erilaisia, eikä ole olemassa yhtä hyvän kaupungin mallia. Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. ”
Suomessa Vaattovaara kantaa huolta kansakunnan kehityksen tilasta ja siitä kuinka asukkaiden sekä asumisen tarpeet ovat viime vuosina luisuneet toissijaisiksi. Toisaalta professori näki nyt vallitsevan etsikkoajan, jolloin tulisi edistää moninaisuutta, erilaisuutta ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia.
– Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.
”Elämme jonkinlaisen asuntomarkkinakriisin keskellä, jolloin asukkaiden tulisi olla aktiivisia valtaa käyttävien suunnittelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden suuntaan. Nyt on tilaa sekä aikaa miettiä ja uudelleen reivata suuntaa kaupunkisuunnittelussa, professori kannusti.”
Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen. Hän muistutti 60-luvulla alkaneen Ruotsiin muuton käynnistäneen suomalaisen kaupungistumiskehityksen. Muuttovirta vei tuolloisesta noin 100 000 suomalaisen ikäluokasta jopa 10%. Viime vuonna Suomen väkiluku kasvoi 40 588 hengellä. Kun syntyneitä oli 17 786 vähemmän kuin kuolleita, on syytä huomioida että maamme väestönkasvua ylläpitää muuttovoitto ulkomailta. Lisäksi suomalaisten ikääntyminen on ollut koko 2000-luvun hollantilaisten ohella Japanin jälkeen maailman nopeinta. Ja väestöhaastetta lisää ennätysalhaiseksi pudonnut syntyvyys. Vuonna 2022 Suomessa syntyi vain 45 186 lasta.
”Vaattovaaran mukaan suomalaista asumista muokkaa suuressa kuvassa kolme tekijää: kaupungistuminen, maahanmuutto sekä väestön ikääntyminen yhdistettynä syntyvyyden pienenemiseen.”
Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.
”Maahanmuuton merkitys tulee pysymään merkittävänä ja koska maahanmuutto keskittyy kasvukeskuksiin, tulee uussuomalaisten integrointi yhteiskuntaan olemaan erityinen kysymys juuri kaupunkialueilla.”
Sote-uudistuksen jälkeen kuntien keskeiseksi tehtäväksi on jäänyt edistää alueensa elinvoimaa. Vaattovaaran mukaan ”elinvoima” näyttäytyy tällä hetkellä ”tyhjänä käsitteenä”, joka tarkoittaa kaikkea ja ei mitään. Vaarana on, että puhe elinvoimasta liukuu populistisen politiikan välineeksi. On niin virkamiesten, poliitikkojen kuin asukkaiden näkökulmasta ongelma, jollei elinvoimaa saada kortteleihin, koteihin, kaduille – sinne missä sitä tarvitaan.
Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.
”Tutkimusten mukaan asukkaiden toiveet ja tarpeet ovat pitkälti pysyviä. Arvotkaan eivät muutu. Vuonna 2016 50% asukkaista halusi asua omakotitalossa, 26% kerrostalossa ja 18% rivitalossa. Tänä päivänä tulokset ovat käytännössä samat eli vastaajista 49% haaveili omakotiasumisesta, 25% kerrostaloasumisesta ja 20%:n toiveena oli asua kytketyissä taloissa.”
Vaikka asukkaiden toiveet eivät ole muuttuneet, viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja. Tutkijat puhuvat paluusta hellahuoneisiin.
”Viime vuosien rakentaminen on ollut yksipuolista. On rakennettu lähes yksinomaan kerrostaloja ja 2⁄3 asunnoista on ollut yksiöitä ja kaksioita, joita on jo ennestään enemmän kuin melkein missään muualla. Ja yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt. Tuloksena on syntynyt hotellihuoneen kaltaisia asuntoja.”
Professori Anssi Joutsiniemi aloitti esityksensä vastuullisuuden ja tilivelvollisuuden (accountability) vaikealla valinnalla. Eli katsommeko tilannetta siitä lähtökohdasta, että ne toimijat joilla on valta, toimivat oman mandaattinsa mukaisesti vai edellytetäänkö että lopputulos on kaikkia tyydyttävä?
Joutsiniemi puhui myös suomalaisessa kaupunkikehityksessä vallalla olevasta kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Tutkija nosti esiin Helsingin kantakaupungin ja esikaupungin alati muuttuvan suhteen. Kantakaupunki hallitsee keskustelua kaupunkikehityksessä, mutta keskustelu ei juurikaan kosketa suurta enemmistöä tavallisista helsinkiläisistä. Valtaosa Helsingistä on samanlaista esikaupunkia kuin Espoo ja Vantaa.
Pitääkö olla huolissaan kantakaupungin kehityksestä vai pitääkö olla huolissaan siitä, missä se kehitys todellisuudessa tapahtuu?
”Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?”
Ja kun Turun seudun kehittämisessä pitkälti seurataan pääkaupunkiseudun tai Tampereen mallia, voitaneen täälläkin kysyä, edistääkö Turun ydinkeskustan voimakas tiivistäminen ja kerrostalorakentaminen professorien peräänkuuluttamaa moninaista ja vaihtoehtoisia kaupunkinäkökulmia tarjoavaa kaupunkisuunnittelua- ja politiikkaa?
Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija avasi esityksessään myös joukkoliikennekehityksen alati muuttuvaa problematiikkaa. Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä. Muutos on niin huikeaa, että lähimarketiin autolla ajaminen on kannattavampi vaihtoehto kuin pitkä joukkoliikennematka kaupungin laidalta. Ja mikäli sähköautoilijan kyydissä on puoliso tai lapsi, liikutaan yhtä ympäristöystävällisesti kuin valittaessa tehokas raideliikenne kaupunkimaisessa ympäristössä. Erot ovat hyvin pieniä. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kaupungin keskustaan tarvita tai haluta autoja. Olennaista on, missä osaa kaupunkia liikutaan. Kaupungin reunalla asuvan tarpeet ovat toisenlaiset kuin ydinkeskustassa asuvan.
”Viime vuosien kehityksessä merkittävin muutos on ollut liikenteen sähköistyminen, mikä on kohottanut sähköautoilun ympäristö- ja yhteiskuntakelpoisuuden huomattavan lähelle raideliikennettä.
Apulaispormestari Elina Rantanen esitti seminaarissa Turun kaupungin kommenttipuheenvuoron ja muistutti historiallisen Portsan puutaloalueen poikkeuksellisen tiiviistä asumisesta. Vihreitä edustava poliitikko toivoikin uudenlaisen tiiviin ja matalan rakentamisen palaavan keskusteluun vaihtoehtona kaupunkikehitystä hallinneelle pienten asuntojen kerrostalorakentamiselle. Rantanen toivoi myös julkista keskustelua kauneudesta kaupungissa. Uuden ja vanhan yhteen sovittaminen kaupungistaan ylpeitä asukkaita huomioiden onkin erityisen haastavaa maan vanhimmassa kaupungissa.
”Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.”
Seminaarissa käytiin aktiivista keskustelua etenkin vastuullisuus- ja markkinointipuheista. Yleisön ehkäpä hartain toive oli saada asukkaiden ääni kuuluviin jo kaavoitus- ja kehittämisprosessien alkuvaiheissa. Kiihtyneen kerrostalorakentamisen sijasta turkulaiset kaipaavat tutkimustulosten mukaisesti vihreyttä, turvallisuutta, historiallisen rakennetun kaupunkirakenteen kunnioitusta sekä monipuolisia asumisvaihtoehtoja.
Poliitikot, muut päättäjät sekä tietysti mediat huutavat ja hehkuttavat Hradeckyn nimeä, kun Runosmäestä ponnistanut slovakkitaustainen maalivahti kohotti kuningaslajin mahtimaassa mestaruuslautasen joukkueensa kapteenina.
Leverkusen ja Lukas Hradecky ovat hehkutuksensa ansainneet. Väkiluvultaan Turkua vähäisemmän ja ehkä myös provinsiaalisemman toisen lääketehdaskaupungin jalkapalloylpeys katkaisi ”FC Hollywoodin” 11 perättäisen mestaruuden putken, joten Bayern Münchenin menestyskauden päättymistä juhlitaan Saksassa laajemminkin kuin Leverkusenissa.
Leverkusenin – ”Neverkusenin”1 – rakettimainen nousu valmentajana nuoren, mutta pelaajana kaiken saavuttaneen Xabi Alonson johdolla putoamistaistelusta mestaruuteen on tuorein tuhkimotarina kansainvälisessä jalkapallossa. Vain kuningaslajissa voi vuonna 1904 perustettu seura, jonka viimeisin, ja lähes ainoa mestaruus on yli kolmen vuosikymmen takainen Saksan Cupin voitto, nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.
Baskimaassa syntynyt espanjalainen Xabi Alonso edusti pelaajaurallaan maajoukkueen ohella mm. Liverpoolia, Real Madridia ja Bayern Müncheniä. Ja voitti käytännössä kaiken mitä saavutettavissa oli. Bundesliigassa Alonson Leverkusen eteni mestaruuteen ilman ainuttakaan tappioita, joten nuori valmentaja näyttää omaksuneen onnistuneesti oppeja niin Carlo Ancelottilta, Pep Guardiolalta, Jose Mourinholta, Rafa Benitezilta kuin Espanjan maailmanmestarivalmentaja Vicente del Bosque’lta.
Tuhkimotarinat ovat kuningaslajin keskeinen vetovoimatekijä
”Vain kuningaslajissa voi ”Neverkusen” nousta vuodessa maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi ja mitä mallikelpoisimmaksi motivaattoriksi seuroille sekä myös kaupungeille, joissa ymmärretään intohimoa ja yllätyksellisyyttä huokuvan jalkapallotarinan yhteiskunnallinen vaikutus ja yhteisöllinen vetovoima.”
Leverkusen ei tietenkään ole ainoa jalkapallon tuhkimotarina. Italian 120 000 asukkaan Bergamo koki kovia koronan aikana, mutta kaupungin ylpeys Atalanta kaatoi Eurooppa-liigan neljännesfinaalissa legendaarisen Liverpoolin ja tärveli näin suurseuran kesällä jättävän Jürgen Kloppin keväisiä läksiäisjuhlia ja haaveen kolmesta mestaruudesta.
Pari vuotta sitten Mestareiden liigassa sotaa käyvän Ukrainan pienen naapurin Moldovan ylpeys FC Sheriff matkasi 133 000 asukkaan Tiraspolista kaikkien aikojen menestyneimmän seurajoukkueen vieraaksi Madridiin. Transnistrian sheriffit poistuivat legendaariselta Santiago Bernabeaun stadionilta voittajina.
Pohjolassa ruotsalaisista Malmö ylsi Euroopan Cupin finaaliin v. 1979 ja Göteborg on kahdesti juhlinut Eurooppa liigaa edeltävän UEFA Cupin voittoa. Tänä vuonna Tanskan ylpeys FC Kööpenhamina kaatui vasta pudotuspeleisssä puolustavan mestarin Manchester Cityn toimesta. Tätä ennen tanskalaiset ehtivät lohkovaiheessa nöyryyttää Manchesterin toista jättiläistä, jättäen Unitedin lohkon viimeiseksi. Taakse jäi myös turkkilaisten intohimoisesti kannattama Galatasaray.
Norjassa 32 000 asukkaan Moldessa on nähty viimeisen vuosikymmenen aikana Eurooppa-liigan lohkopelejä sekä Konferenssiliigan pudotuspelejä. Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä2. Kaksi vuotta sitten norjalaiset kaatoivat neljännesfinaalin kotiottelussa AS Roman, mutta Jose Mourinhon johtamat roomalaiset käänsivät otteluparin kotonaan ja juhlivat myöhemmin mestaruutta. Helmikuussa Bodø/Glimtin tämän kauden europelit päättyivät pudotuspeleissä niukkaan 1-2 jatko-ottelutappioon Amsterdamin Ajaxia vastaan.
”Ja napapiirin pohjoispuolella, Mikkelin kokoinen Bodøn kaupunki on paraikaa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, mutta saattaa hyvinkin olla tunnetumpi kaupungin jalkapalloseura Bodø/Glimtin viime vuosien Konferenssiliigan menestyksestä ja ”The Special One’n” nöyryyttämisestä.”
Vaikka suomalaisen seurafutiksen suurimmat, HJK:n toimesta toteutetut tuhkimotarinat kalpenevat länsinaapurien rinnalla, Töölössä ollaan viime vuosina toistuvasti edetty europelien lohkovaiheisiin ja on perusteltua uskoa, että europeleissä kassaa kasvattavalla Klubilla on edellytykset eurooppalaiseen läpimurtoon.
Eikä europelien ihmetarinat tietenkään ole poissuljettuja muiltakaan suomalaisseuroilta. Vastikään käynnistynyt Veikkausliiga vaikuttaa tasaisemmalta kuin vuosikausiin ja etenkin kunnianhimoisten omistajien KuPS ja SJK sekä juuri nyt upouuden Tammelan stadionin kautta nostetta hakeva Tampereen Ilves pyrkivät tosissaan haastamaan helsinkiläisiä.
Suomalaisen seurafutiksen kansainvälinen menestys, mutta myös ruohonjuuritason arkityö edellyttävät kaupungin vahvaa mukanaoloa
Turussa Håkansin varustamoperhe kuuluu niinikään suomalaisen seurafutiksen suuriin tiennäyttäjiin, mutta maailman kilpailluimmassa lajissa ei edes sitoutuneiden seuran omistajien panostus yksin riitä. Tarvitaan myös kaupungin isien ja äitien jalkapallomyönteisyyttä.
Eikä kaupunkien jalkapallopositiivisuus tietenkään tarkoita yksin yksittäisiin europeleihin heräämistä. On myös ymmärrettävä kuningaslajin ylivertaiset sosiaalista eriarvoistumista ja syrjäytymistä ehkäisevät vaikutukset sekä yhteiskunnallinen merkitys etenkin maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisessa.
”Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”3
Yritysten ja yhteisöjen yhteiskunnalle tuottamia vaikutuksia mitataan ns. SROI (Social Return On Investment) -mallinnuksen avulla. Jalkapallon suorat hyödyt Suomen talouteen ovat noin 522 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi sosiaalisten hyötyjen arvo on peräti 1,09 miljardia euroa ja säästöt terveydenhuollossa noin 344 miljoonaa euroa. UEFA:n SROI -asiantuntija tohtori Tim Crabben mukaan Suomen lähes kahteen miljardiin nousseet jalkapallo- ja futsaltoiminnan taloudelliset hyödyt selittyvät mm. pelaajamäärien kasvulla, olosuhteiden kehittymisellä, jalkapalloon suunnattujen erityisohjelmien huomioimisella ja sosiaalisen pääoman lisäämisellä mallinnukseen. Suomen pelaajakohtainen arvo (13 970 euroa) on korkein niissä 32 Euroopan maassa, jossa mallia on sovellettu.4
Turussa jalkapallon tila on ristiriitainen. Vuosikymmenen takaiset puheet jalkapallopääkaupungista tuntuvat kovin kaukaisilta, kun talviharjoitteluolot ovat jämähtäneet suorastaan hävettävälle tasolle, mutta elinkaarensa lopussa olevan alimittaisen Impivaaran hallin korvaaminen on jäänyt liikuntapaikkojen ulkoistuslinjauksen ja Artukaisten monimutkaisen kabinettimonopolipelin uhriksi5.
Talvikauden Turkufutiksen tuskaa paradoksaalisesti yhtäältä lisää, mutta toisaalta tasapainottaa rekisteröityjen harrastajien vahva kasvu. Harrastajamäärät ovat kohonneet kahden viime vuoden ajan yli 12 prosentin kasvulla ja toiseksi Turkufutiksen selkeäksi valopilkuksi voidaan nostaa stadionolojen onnistunut uudistaminen. Mikä turkulaisten futisjuniorien olosuhdeongelmien lievittämisessä elintärkeää, Veritas stadion on tekonurmialustan myötä avautunut myös juniorien arkikäyttöön ja paikallista jalkapallokulttuuria edistävänä bonuksena, olympiahistoriaa huokuva jalkapallostadion on täydentynyt uuden Ukraina-väritteisen Itäpäätykatsomon kautta täysiveriseksi UEFA-tason jalkapalloareenaksi.
Veritas Stadionin uudistusten myötä luonnonnurmen korvannut tekonurmialusta on mahdollistanut turkulaisten juniorien harjoittelun stadionoloissa ja FC Interin äänekäs Armada on kotiutunut uuteen Itäpäätyyn kohottaen selvästi Kupittaan kotiotteluiden tunnelmaa. Uudistukset ovat heijastuneet myös katsojalukuihin. Kun Veikausliigan katsojamäärät kasvoivat 44 prosenttia edelliskaudesta, veti HJK yhä suurimmat yleisömäärät, mutta FC Inter oli eniten suosiotaan on kasvattanut liigaseura. Turussa liigaotteluja seurasi keskimäärin 3 160 katsojaa, yli tuplamäärä edelliskauteen nähden6.
Jalkapallon kahden miljardin taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat korvaamaton hyvinvointi-investointi suomalaiseen yhteiskuntaan miljardien leikkausten aikana
Yli kaksi vuotta kestänyt globaali koronapandemia ja heti perään eskaloitunut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat synnyttäneet niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti valtavaa huolta tulevaisuudesta. Kun Ukrainan sodan rinnalle on noussut yhä tuhoisammaksi käynyt Gazan konflikti ja kotimaankin uutisia hallitsevat lakot, valtion velkaantuminen ja budjettileikkaukset, on päivänselvää, että suomalaiset kaipaavat myös myönteisempää uutisointia ja tulevaisuuden kuvausta arkeensa. Epävarmuuden aikoina tarvitaan turvallisuutta, tulevaisuudenuskoa sekä yhtenäisyyttä edistäviä arjen toimia ja kannustimia.
Urheilu- ja kulttuuritapahtumat ovat tällaisia tulevaisuudenuskon ja yhteishengen kohottajia kuten Käärijän euroviisuhuuma tai jääkiekon MM-menestys ovat menneinä keväinä osoittaneet.
Mutta suomalaiset tarvitsevat piristystä myös Pohjolan pitkiin talvikuukausiin ja kaamokseen. Manner-Euroopassa ja muuallakin maailmalla talvikauden keskeinen arjen ja viikonlopun ilontuoja on kuningas jalkapallo, jonka kotimaisia viikonlopun sarjaotteluita odotetaan, ennakoidaan ja jälkianalysoidaan viikolla työpaikoilla, kouluissa ja kahviloissa. Ja todellisissa eurooppalaissa kulttuurikaupungeissa europelit tuovat talven arkipäiviin oman lisämausteensa sekä tuhannet vierailevat jalkapalloturistit.
Pohjolan talven pimeydessä suomalaiset ovat jääneet eurooppalaisen elämänmuodon kiistatta intohimoisimpien ajanviete- ja kulttuuritapahtumien sivustakatsojiksi. Tai ehkä paremminkin etäihailijoiksi, jotka seuraavat kuningaslajin tähtiä sekä kymmenien tuhansien katsojien savua ja laulua yhdistäviä katsomospektaakkelleja satelliittikanavien tai netin välityksellä. Ja yksi etäihailun ulottuvuuksista on luonnollisesti perisuomalainen länsinaapurin, etenkin tukhomalaisseurojen, jalkapallokulttuurin kadehtiminen.
Vaikka perinteikkäiden tukholmalaisseurojen viime vuosien euromenestys kalpenee norjalaisten Molden (UEFA seurajoukkueranking 63.) ja Bodø/Glimtin (66.) rinnalla, ja jää Djurgårdenia (101.) lukuunottamatta myös Veikkausliigan kärkikaksikon (HJK 128., KuPS 148.) taakse (Hammarby 260., AIK 274.), on tukholmalaiskolmikko yhdessä maan viime vuosien ykkösseura Malmö (88. UEFA rankingissa) selkeä Pohjolan ykkönen kotimaan liigan katsojaluvuissa. Viime kaudella sekä AIK-Djurgården että AIK-Hammarby -ottelut vetivät Friends Arenalle yli 41 000 katsojaa ja kärkinelikon katsojakeskiarvot olivat noin 4–5 -kertaiset verrattuna Veikkausliigan selkeään ykköseen, HJK:hon (5425): AIK (25 739), Hammarby (22 542), Malmö (20 055), Djurgården (19 288)7. Kuva: https://sv.wikipedia.org/wiki/Hammarby_IF_Fotboll#/media/Fil:Supportermarschen_2013_09.jpg
Olisiko kestävyys- ja yksilöurheilumenestyksellä maailmankartalle kohonnut Pohjolan sitkeä kansa vihdoin valmis haastamaan planeetan, tai ainakin mantereensa parhaita myös joukkuelajeista kilpailluimmassa kulttuurimuodossa?
Skeptikot tietysti tyrmäävät tämän haavekuvan epärealistisena haihatteluna, mutta kuninngaslajin kohta 180-vuotinen historia tuntee paljon suurempiakin tuhkimotarinoita kuin turkulaisten tai tamperelaisten pelaaminen Konferenssiliigan lohkovaiheessa yhdessä roomalaisten tai lontoolaisten joukkueiden kanssa.
Mutta suomalaisen seurajoukkuejalkapallon haavekuvien toteutuminen edellyttää samanaikaisesti seuroilta sekä toiminnan laatua edistävää keskinäistä kilpailua että lisäresursseja mahdollistavaa yhteistyötä, mutta myös kaupunkien ja kuntien vahvaa taustatukea muuta Eurooppaa ankarammissa olosuhteissa. Suomen Turussa tämä taustatuki tarkoittaa konkreettisimmillaan täysimittaisen julkisen jalkapallohallin rakentamista8.
Kyse ei ole vain pallopeleistä tai sirkushuveista. Muuttuvassa maailmassa jalkapallolla ja myös muulla harrastustoiminnalla on yhä keskeisempi tehtävä ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä, edistää väestönkehitykselle välttämättömän maahanmuuttajaväestön kotoutumista ja auttaa kitkemään yhä monimutkaisempia yhteiskunnallisia haasteita liikkumattomuudesta mobiililaiteriippuvuuteen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin.
”Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?”
Suomen jalkapallomaajoukkue on etenkin Markku Kanervan päävalmentajakaudella kunnioitettavalla tavalla hyödyntänyt asemaansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja urheilun vastuullisuuden edistämiseen. Pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv ja kansainvälisen uutiskynnyksen Qatar-kannanotoillaan ylittänyt Riku Riski ovat Helmarien Linda Sällströmin sekä viiden muun eturivin suomalaisurheilijan ohella antaneet kasvonsa 2021 käynnistyneelle Älä riko urheilua -kampanjalle9.
Ja sitten Suomella ja myös Suomen Turulla on Leverkusenin äänitorvi Lukas Hradecky Runosmäestä.
Ymmärrämmekö minkälainen maailmanluokan lähettiläs ja roolimalli Runosmäen lähiössä maahanmuuttajaperheessä kasvanut Luke on tämän päivän Suomessa?
Maassa, jonka kantaväestö vanhenee vauhdilla ja kasvaa käytännössä vain maahanmuutolla.
Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.
”Suomifutiksella ja suomalaisilla seuratoimijoilla sekä erityisesti Turun jalkapalloväellä ja kaupungin päättäjillä on juuri nyt etsikkoaika hyödyntää Hradecky-huuma ja laittaa lajin talviharjoitteluolot ajan mukaiselle tasolle. Ja kun tämä on tehty, ollaan askel lähempänä ”Turun Bayerin” tuhkimotarinaa ja myös kuningaslajista tunnettua 800-vuotiasta eurooppalaista kulttuurikaupunkia.”
https://www.bbc.com/sport/football/59003971Jose Mourinho koki ehkä manageriuransa suurimman yksittäisen tappion, kun Bodø/Glimt 21.10.21 kaatoi AS Rooman Konferenssiliigassa 6-1. Seuraavana keväänä norjalaiset toistivat kotivoiton puolivälierissä, mutta AS Roma eteni jatkoon yhteistuloksella. ↩︎
Kuntoportaat Kalmasvuorelle ja Pansioon, laavuja lähiluontoon, uimahyppytorni Hirvensaloon, lasten harrastusohjausta, useita ulkoliikuntosaleja, uusi skeittipaikka, parkour- ja frisbeegolf-rataa, taidetta, tapahtumia sekä turvallisuutta teille ja kaduille…
Paljon ehdotuksia jo toteutettu tai toteutumassa, nyt on uusien asukasideoiden aika!
Osallistuva budjetointi on kansainvälisestikin varsin tuore tapa edistää kansalaisaktiivisuutta ja kaupunginosakehitystä. Itämeren alueella asukkaita osallistavaa budjetointia on toteutettu hyvällä menestyksellä jo runsaan vuosikymmen mm. Turun ystävyyskaupungissa Gdanskissa, missä suoran lentoyhteyden kautta turkulaisille tutuksi tullut kulttuurikaupunki on kanavoinut vuosittain miljoonia euroja asukkaiden valmistelemiin paikallishankkeisiin, joilla on rakennettu uusia lähiliikunta- ja leikkipaikkoja, kunnostettu kevyen liikenteen väyliä sekä lisätty asukkaiden viihtyvyyttä kaupunginosien kohtaamispaikoilla ja paikallispalveluilla1.
Suomessa Helsinki on ollut edelläkävijä kannustamaan kaupunkilaisia kehittämään asuinalueitaan ja pääkaupungin erikoisvahvuutena on ollut muutaman vuoden takainen päätös palkata seitsemän alueellista stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja valmistelemaan asukkaiden sekä järjestöjen ehdotusaihioita konkreettisiksi paikallishankkeiksi.
Turussa Asukasbudjetointi otettiin käyttöön vuonna 2020, jolloin reilut 3000 turkulaista äänesti 239 ehdotuksesta. Toteutukseen eteni lopulta 52 hanketta ja rahaa oli käytössä miljoona euroa.
Kalmasvuoren kuntoportaat toteutettiin Turun ensimmäisen Asukasbudjettikauden äänestyksen tuloksena. Portaat vihittiin käyttöön Länsi-Turun kaupunginosaviikolla toukokuussa 2023.
Toisella kaudella (2021-23) määraraha kolmikertaistui kolmeen miljoonaan ja ehdotuksia tehtiin 440. Budjettikauden teemana oli lasten ja nuorten hyvinvointi. Äänestyksessä suosituimmat ehdotukset olivat Lasten liikunnan ihmemaa -toiminnan laajentaminen kesäkaudelle (544 ääntä) ja kaikki yhdeksän suuraluetta kattavan lastenteatterin kiertue päiväkoteihin ja kouluihin (408 ääntä). Yhteensä 89 ehdotusta hyväksyttiin toteutettavaksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
Lokakuussa käynnistyi Turun kolmas Asukasbudjetti-kierros. Ehdotuksen voi tehdä yksittäinen henkilö, ryhmä tai yhdistys ja ehdotukset toimitetaan sähköisesti Turun kaupungin asukasbudjetti.turku.fi -sivuston kautta.
Tällä Asukasbudjettikierroksella ei ole erityistä teemaa. Ehdotus voi kohdentua mihin tahansa ikäryhmään lapsista ikäihmisiin. Ehdottaa voi esimerkiksi harrasteryhmää, kurssia tai tempausta. Ehdotusten tulee kuitenkin täyttää Asukasbudjetin kriteerit:
“Kriteereissä määritellään, että ehdotusten tulee koskea kaupungin toimivallan alaista toimintaa. Niissä edellytetään myös, että Asukasbudjetilla rahoitetaan konkreettista toimintaa, ei pelkkien suunnitelmien tekoa eikä pysyvän henkilöstön palkkausta. Asukasbudjetista ei myöskään rahoiteta kohteita, joille on jo varattu määrärahat kaupungin talousarviossa.”
Toteutettavia ideoita voi ehdottaa kaikille yhdeksälle suuralueelle. Lisäksi kategoriana on koko Turku, jos toiminnan ajatellaan tapahtuvan usealla alueella.
Ehdotusaika umpeutuu 30.11.23, joten pidä kiirettä!
Ehdotusjakson jälkeen ideoista kehitetään yhdessä kriteerien mukaisia suunnitelömia. Kaikille avoimet yhteiskehittämistilaisuudet järjestetään 1.1.-31.3.2024.
Asukasbudjettiäänestys avataan huhtikuussa 2024. Kaikki 13 vuotta vuonna 2024 täyttävät ja sitä vanhemmat turkulaiset voivat äänestää suunnitelmista 1.-30.4.2024.
Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.
Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].
Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.
Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].
Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.
Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.
Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.
Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].
Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:
Kulttuurin kärkihanke
Osaamisen kärkihanke
Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)
Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.
Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].
Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].
Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen
Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”
Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.
Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.
Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.
On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.
Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.
Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.
Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Impivaara Vs Artukainen
Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].
”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”
Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].
Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.
Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?
Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.
Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.
Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.
On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.
Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.
Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.
Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.
Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.
Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.
Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.
Jalkapallokaupungissa sunnuntaiderbyllä on merkitystä. Turku ja Manchester ovat jalkapallokaupunkeja.
Tänään iltapäivällä Turku Energia Areenan kentän laidat olivat katsojia täynnä kun FC Interin ja TPS:n B-juniorit kohtasivat Kupittaan SM-karsintaottelussa.
Katselin itse peliä TPS-legenda Tapio Haritun sekä mm. Interin edustusjoukkueen päävalmentajana ennen Jose Riveiroa toimineen John Allenin 🏴 kanssa. ”Hara” Harittu on pelaajaurallaan yltänyt raitapaidassa kolmeen Suomen mestaruuteen ja myös toiminut TPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä lukemattomissa muissa lajin vastuullisissa tehtävissä.
Walesissa syntynyt John Allen saapui 1980-luvulla Suomeen pelaamaan ja on viime vuosina toiminut päävalmentajana niin TPS:n kuin Interin edustusjoukkueissa ja useissa muissa seuroissa. Tällä kaudella Allen valmentaa TPS:n A-junioreita yhdessä Esa ”Jönssi” Johanssonin kanssa.
Kentän laidalla tietysti puhuttiin siitä kuinka jalkapallo on vuosikymmenien varrella muuttunut ja miten tepsiläinen tapa pelata jalkapalloa poikkeaa sinimustasta pelifilosofiasta, jonka alkuaikojen menestys rakentui Job Dragtsman hollantilaiseen pelitapaan ja jota viime vuosina Jose Riveiro on ”espanjalaistanut” menetyksekkäästi. Alkuvuoden harjoituspelien perusteella Interin uusi päävalmentaja Miguel Grau tuntuu jatkavan Riveiron vuosilta tutulla pallonhallintalinjalla ja myönteistä on ollut myös nuorten omien kasvattien saama peliaika talven Liigacupin otteluissa.
Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Turun Palloseuran historiaan on mahtunut niin suurta menestystä kuin laskukausia. Samalla kun jalkapallo pelinä on kuluneen vuosisadan aikana muuttunut ja kehittynyt, on tietysti myös tepsiläinen pelitapa kokenut muutoksia.
Kun Tepsin kulta-aikana 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin ja vielä 80-luvullakin turkulainen jalkapallo tunnettiin ennen kaikkea taitavista, useimmiten Turun Nappulaliigassa (TuNL) jalkapalloperusteet oppineista pelaajista, on tepsiläinen pelitapa kuitenkin viimeisen parin vuosikymmen kuluessa muuttunut, kun Inter on noussut haastamaan kaupungin herruudesta, TPS kärsinyt talousvaikeuksista ja perinteinen pelaajapolku TuNL:sta on muuntunut yhä nuorempien omien juniorien valmennukseen.
Kun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olen valmentajana kohdannut muun Suomen kanssakilpailijoita Etelä-Länsi sarjoissa ja turnauksissa, tämän vuosituhannen aggressiivisesti prässäävää ja fyysistä Tepsiä on usein kuvailtu tyyliltään ”katupoikafutiksen” edustajaksi.
Kentän laidalla keskusteltiin myös siitä, kuinka vähän suomalaiset pelaajat puhuvat pelikentällä vaikkapa brittipelaajiin verrattuna 🗣🇬🇧. Koska 11 pelaajan saumaton yhteistyö edellyttää jatkuvaa kommunikointia – ohjeistusta, varoittelua ja kannustusta – on tässä kiistatta aihealue, missä Suomifutiksella paljon työsarkaa. Puhumista ja yhä parempia sosiaalisia taitoja vaaditaan tietysti myös suomalaisilta talenteilta, jotka pyrkivät ja yltävät ulkomaisiin akatemioihin kilpailemaan pelipaikoista alati kovenevassa kilpailussa ammattilaisseurojen pelipaikoista.
Paikallisottelu itsessään oli tasainen, mutta kaksijakoinen. Inter siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta TPS hallitsi selkeästi toista puoliaikaa. Katsomon puolella taidettiin olla yhtä mieltä siitä, että Palloseura oli tänään parempi, vaikka ottelu 2-2 tasatulokseen päättyikin.
llalla taivaskanavat välittivät myös Turkuun toisenlaisen derbyn Koillis-Englannista. Cityn ja Unitedin Valioliigan paikalliskamppailua Manchesterin herruudesta pidetään ehkäpä maailman katsotuimpana jalkapalloderbynä.
Teollisen vallankumouksen merkkikaupungin paikallisotteluun liittyy itsellänikin ylimääräistä kiinnostusta, koska olen opiskeluaikoina asunut Manchesterissa ja pelatessani sikäläisiä yliopisto- ja alasarjapelejä, joukkueemme harjoitteli ManU:n harjoituskeskuksessa Cliffillä, Unitedin juniorivalmentajan johdolla.
Jalkapalloon liittyy siis helposti nostalgiaa ja intohimoja, mutta kuningaslaji on myös erinomainen yhteiskunnan peili ja maailman kaikissa kolkissa harrastettava sekä seurattava urheilu- ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto voi myös lievittää maailmanpoliittisia jännitteitä.
Vladimir Putinin johtama Venäjä hyökkäsi reilu viikko sitten aseellisesti naapurimaa Ukrainaan ja siitä asti jatkunut hyökkäys on kylvänyt kuolemaa, tuhonnut kaupunkeja ja aiheuttanut yli miljoonan ukrainalaisen maasta paon.
Jalkapallo ei luonnollisestikaan pysty yksin päättämään sotia tai poistamaan muita yhteiskuntien epäkohtia, mutta vastuulliset jalkapalloseurat, suurta vaikutusvaltaa nauttivat pelaajat ja näiden eettisiä arvoja valvovat kannattajat voivat vaikuttaa siihen, että diktaattorien hirmuteot tullaan maailmanlaajuisesti huomioimaan. Ja ennen pitkää myös tuomitsemaan.
Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
