Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.
Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?
Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.
Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.
Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.
Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).
Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.
Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.
Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria
Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.
Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.
Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.
Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.
Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).
Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/
Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.
Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.
Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.
Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.
Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.
Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.
Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.
kuva: Mette Frank Sorensen
Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?
Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.
Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.
Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.
Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.
Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.
Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.
Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.
Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.
Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.
Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.
Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.
Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.
Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.
Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.
Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.
Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.
Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)
Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.
Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.
Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.
28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.
Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?
Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.
Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.
Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?
Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.
Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.
Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.
Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?
Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/
*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.
Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.
Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].
Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.
Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].
Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.
Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.
Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.
Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].
Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:
Kulttuurin kärkihanke
Osaamisen kärkihanke
Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)
Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.
Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].
Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].
Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen
Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”
Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.
Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.
Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.
On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.
Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.
Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.
Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Impivaara Vs Artukainen
Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].
”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”
Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].
Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.
Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?
Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.
Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.
Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.
On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.
Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.
Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.
Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.
Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.
Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.
Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.
Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.
Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.
Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.
Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.
Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.
Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.
Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.
Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.
Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.
Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.
”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella.
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”, ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i]
Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.
Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.
Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.
Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.
Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.
Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.
Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.
Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.
Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.
Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia
Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.
Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.
”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]
Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.
Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.
Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.
Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].
Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.
Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.
Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)
Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].
Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.
Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?
Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.
Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.
Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].
Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.
Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21
