Kategoria: vapaaehtoistyö

Lasten harrastustoiminta koronan ja kohoavien kustannusten puristuksessa – aika uudistuksille vai elitismille?

Jo toista vuotta kestänyt globaali koronapandemia jatkaa kansakuntien kiusana muuttaen muotoaan erilaisina variantteina sekä haastaen terveysviranomaisia ja poliittisia päättäjiä löytämään keinoja, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan mahdollisimman normaalisti.

Koronakriisin alkuaika oli varsinkin arjen elämästä ja jopa lähiomaisistaan eristettyjen ikäihmisten tuskaa, mutta toisena pandemiavuotena myös lapset ja nuoret perheineen ovat joutuneet ennenkokemattomien haasteiden eteen. Viime lukuvuotta piinanneet pitkät etäopetusjaksot sekä harrastustoimintaa hankaloittaneet ja tietyillä ikäluokilla harrastamisen jopa käytännössä kokonaan estäneet rajoitukset ovat jättäneet nuorten maailmaan jälkiä, joita voi vasta arvailla.

Hieman samaan tapaan kuten THL:n valtakunnallisesti voimakkaasti vaihtelevat tartuntaluvut jakavat eri maakunnissa eläviä suomalaisia huolestuttaviin kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin tai turvallisuutta tuovalle perustasolle, uhkaa kaupungistumisen ja väestörakennemuutosten mullistamaa ruuhka-Suomea ja syrjäseutujakin alueellinen eriarvoistuminen.

Suurissa kasvukeskuksissa, myös Turun seudulla, kaupunginosien väestöjakaumat jatkavat polarisoitumistaan, mikä uhkaa synnyttää muualta Euroopasta tuttuja sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Jännitteiden juuret ja ongelmien oireet ovat jo havaittavissa muuttuneessa kaupunkirakenteessa.

Osa menneinä vuosikymmeninä lapsiperheidentiteetistään tunnetuista lähiöstä on hiljalleen hiljentynyt ikäihmisten nukkumalähiöiksi, erityisesti itäisessä Turussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 50 prosentin ja ydinkeskustaa tiivistetään yksineläjien urbaaniksi asvalttimaailmaksi, jota kovettaa kulttuuritapahtumien koronakurimus ja lähiluonnon väistyminen täydennysrakentamisen tieltä. Ja löytyy Turusta myös ” Solsidan-henkisiä” hyvätuloisten asuinalueita, joissa ymmärrettävästi halutaan ylläpitää olemassa olevaa elämisen laatua sekä turvallisuutta, eikä välttämättä suhtauduta myönteisesti vuokra-asuntotuotantoon tai väestörakenteita muuten muuttavaan kaupunkisuunnitteluun.

Varissuon ”uusi” kierrätystekonurmi on parantanut merkittävästi liikuntaolosuhteita maan monikulttuurisimmassa ja lapsivaltaisessa lähiössä, mutta aivan liian usein maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten harrastaminen päättyy lyhyeen tai ei ehdi edes alkamaan, koska alati kohoavat harrastuskustannukset ovat liian korkeita.

Jo kauan ennen koronaa lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on nostettu esiin lasten ja nuorten vähentyneen liikkumisen aiheuttamia moninaisia yhteiskunnallisia haittatekijöitä. Liikunta on tärkeää lapsen luuston sekä motoristen taitojen kehittymiselle ja ryhmässä liikkuminen edistää myös merkittävästi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Terveelliseen aikuisiän elämäntapaan kannustaminen on etenkin väestömme vanhetessa yhä tärkeämpi kansanterveydellinen päämäärä.

Ja lisääntyneeseen liikkumattomuuteen liittyy luonnollisesti myös mobiiliteknologia ja koukuttavien älylaitteiden käytön räjähdysmäinen kasvu. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksen mukaan lasten ylipainon lisääntyminen on yksi maailmanlaajuisesti suurimmista terveysongelmista. Folkhälsanin tutkijatohtori Elina Engbergin mukaan olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle[i].

Kun koronan, älylaitteiden addiktoivaan vetovoiman ja alueellisen eriarvoistumisen lisäksi lasten ja nuorten liikkumista hankaloittaa yhä korkeammiksi kohoavat harrastuskustannukset, on päivänselvää, että kyseessä on laajavaikutteinen yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Edelliset hallitukset ovat hakeneet ongelmaan ratkaisua mm. Liikkuva koulu -ohjelmalla ja Marinin hallitus pyrkii nyt ehkäisemään eriarvoistumista kaksivuotisella esikoululla. Myös ministeri Kurvisen valmistelema Veikkauksen tuotonjaon uudelleenjärjestely on tervetullut, vaikka varmaankin monessa huomattavia julkisia tukia nauttivassa järjestössä huolta herättävä uudistus. Perhetaustasta johtuvia oppimiseroja tasoittamaan tähtäävä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ja Liikkuva koulu ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä päätöksenteon ylätasolta, mutta lasten, nuorten ja varttuneemmankin väen liikkumisen vähentyminen vaatii uusia ideoita ja toimia myös kuntatasolla sekä ruohonjuuritoimijoiden piirissä.

Kunnille kannustimena uusiin ajatuksiin toimii soteuudistus sekä supistuvat budjettivarat. Eikä urheiluseuroissakaan olisi haitaksi pohtia omaa roolia alati muuttuvassa maailmassa. Onko varhainen erikoistuminen ja yhä varhaisempi harrastuksen aloittaminen se kannustavin tapa edistää lasten liikkumista vai voisivatko seurat keskinäisellä yhteistyöllä, työnjaolla ja keskittymisellä omiin vahvuuksiin synnyttää harrastajissa pitkäkestoisemman liikkumisen ja yhdessä harrastamisen ilon?

Pandemia-aikana on paljastunut, että huolimatta Huuhkajien EM-kisahuumasta, Palloliiton mukaan jalkapallon parissa 4–17-vuotiaiden harrastajien määrä putosi viime vuonna yli kymmenen tuhannen alaikäisen pelaajan verran[ii]. Pelaajakadon ohella Palloliitto on viestinyt myös erotuomaripulan aiheuttamista ongelmista ja nuorten pelinohjaajien varhaisesta lopettamisesta. Ja harrastajamäärät ovat laskussa myös muissa lajeissa, kertovat lajiliitot.

Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”. Tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg tiivistää urheiluseurojen pandemia-ajan ongelman, jota harvemmin tuodaan julkisuuteen.  – Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo puheenjohtaja Pirjo Ahlberg[iii].

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi nuorten keskuudessa. Henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon horjuminen on noussut uutisiin myös huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tokion olympiakisojen yhteydessä suurta medianäkyvyyttä aikaan saanut voimistelutähti Simone Bilesin avautuminen ongelmistaan näyttää rohkaisevan myös muita avaamaan keskustelua mielen järkkymisestä ja korona-ajan henkisestä kuormituksesta. Viime kauden Vuoden pesäpalloilija, Keski-Suomen Vuoden urheilija Emma Körkkö jäi äskettäin pois Itä-Länsi-ottelusta tiiviin pelintahdin ja kovien paineiden takia[iv].

Suurimmissa drop out -ikäluokissa nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat pandemia-ajan yksi vakavimmista seurauksista. Etäopiskelu on lisännyt etenkin yksinäisyyden tunnetta. Tulisiko lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulevaisuudessa keskittyä enemmän liikunnan ilon synnyttämiseen sekä sosiaaliseen kaverisuhteiden kehittämiseen ja vähemmän elitistiseen talenttien hautomiseen tai harrastamisen varhaiseen vakavoittamiseen?

[i] https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/runsas-ruutuaika-yhteydessa-lasten-ylipainoon

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-11942175

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12063135 Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”

[iv] https://yle.fi/urheilu/3-12049376 Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: ”Kontakti hyvään urheilupsykologiin”

Kirjoitus on julkaistu 19.8.21 Turun Sanomissa aliona.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5399790/Enemman+liikunnan+iloa+vahemman+elitistista+talenttien+hautomista

Tampereen Ilves – 90 vuotta suomalaista seuratyötä korttelisarjasta huipputasolle

Koronapandemia koettelee urheiluseuroja, mutta yksi Suomen suurista saa 10.4.2021 täyteen 90 toimintavuotta. Olen omalla palloilutaipaleellani kohdannut Tampereen keltavihreät lukemattomia kertoja niin pelaajana, valmentajana kuin katsojana ja vaikka voittojen väliin on mahtunut karvaitakin tappioita, Ilves-ottelut ja vastassa olleet ilvesläiset ovat jääneet mieleen kovina, mutta reiluina vastustajina.


”Uuden palloiluseuran perustamisesta Tampereelle oli puhuttu jo pitkään ennen vuotta 1931. Poikajoukko istui ja mietti Pyrinnön luistinradan pukukopissa. Pojilla oli valtava halu pelata, muttei heillä ollut joukkuetta. Ongelman huomasi Tampereen lyseon voimistelun lehtori Niilo Tammisalo, joka päätti toimia. Tammisalo kutsui koolle asiaan innostuneita nuoria keskustelemaan uuden palloseuran perustamisesta Tampereelle. Suunnittelukokouksen jälkeen pidettiin perustava kokous 10.4.1931 Tampereen lyseon la 30 hengen läsnä ollessa.”


Seuran nimeksi oli tarjolla viisi vaihtoehtoa: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves. Perustavan kokouksen nimiäänestyksessä Ilves vei voiton, mutta tarkempaa tietoa nimen syntyhistoriasta ei ole. Seuran perustaja Tammisalo muisteli myöhemmin, että Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, kun sikäläinen Ilves oli lopettanut toimintansa. Myös Hämeen vaakunan Ilves-tunnuksella lienee ollut vaikutusta valintaan.


Seuran ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo. Ilves pelasi ensimmäiset ottelunsa näissä lajeissa Tampereen Palloilijoita vastaan. Ensin jalkapallossa 7.5.1931, sitten jääkiekossa 24.1.1932 ja jääpallossa 19.2.1932.


Sittemmin seuran lajikirjo on laajentunut. Ringette aloitettiin vuonna 1992, salibandy kolme vuotta myöhemmin ja Futsal vuonna 2001. Ilveksellä on myös ollut edustusjoukkueita koripallossa, käsipallossa, keilailussa, taitoluistelussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.

Vaikka seuratunnus on vuosikymmenien kuluessa vaihtunut moneen kertaan, keltainen kissaeläin on säilynyt tunnistettavana. Useimmiten vihreällä taustalla. Vuonna 1962 Ilves otti käyttöönsä Rauno Bromsin suunnitteleman Ilveksen päätä kuvaavan tunnuksen. Ärjyvä Ilves lienee tänä päivänä Suomen tunnistettavimpia urheilubrändejä.


Joukkue- ja junioriurheilun erikoisseura

Ilves ry on Tampereen seudun johtava urheiluseura, jonka vahva juniorityö tunnetaan ympäri Suomea. Seura liikuttaa eri lajeissa pelaajia aina päiväkoti-ikäisistä 70-vuotiaisiin saakka. Toiminnan parissa on yhteensä jopa 5000 pelaajaa, mikä tarkoittaa, että Ilves on harrastajamäärissä mitaten maan suurin urheiluseura.

Tampereen Tammelan uuden stadionin rakennustyöt on määrä alkaa keväällä 2021. Ilveksen edustusjoukkueiden kotiareenan kasvojen kohotuksessa katsojakapasiteetti kohoaa 8000 katsojaan. Uudisrakennuksen kustannusarvio on yli 23 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan keltavihreät tunnetaan etenkin pitkäkestoisen jääkiekko- ja jalkapallomenestyksen kautta. Maan huippua Ilves edustaa toki myös uusimmassa lajissaan. Ilves Futsal on Suomen menestynein pääsarjatason joukkue.


Jääkiekossa Ilves on voittanut edustusjoukkue mukaan lukien 73 Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 154 SM-mitalia, mitkä ovat ylivoimaisia Suomen ennätyksiä.


Myös jalkapallossa Ilves edustaa maan ehdotonta kärkeä. Seurassa on yli neljäkymmentä junioriedustusjoukkuetta ja sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat ylimmällä sarjatasolla.


Varsinkin miesten Veikkausliigan joukkue on Jarkko Wissin päävalmentaja-aikana noussut kestomenestyjäksi ja nuoria pelaajia suosiva valmennuslinja on houkutellut seuraan maajoukkuetason junioreita ja kirkkaimmat nuoret kyvyt ovat edenneet europelien kautta ulkomaan ammattilaiskentille.


Juniorityön perustana on vuodesta 1975 lähtien toiminut Futis-Liiga, jonka pelitoimintaan osallistui viime kaudella noin 200 joukkuetta ja reilusti yli 3000 tyttö- ja poikapalloilijaa. Näillä luvuilla Ilves kamppailee HJK:n kanssa maan suurimman jalkapalloseuran tittelistä.


Ilveksen Futis-Liiga on jaettu neljään alueeseen (itä, etelä, pohjoinen ja länsi) ja kuhunkin alueeseen kuuluu 3-4 kaupunginosaa, joiden mukaan joukkueet muodostetaan ja nimetään. Aluetoimintaa pyörittävät seuran päätoimiset aluevalmentajat sekä vapaaehtoisten toimihenkilöiden (mm. aluepäällikköt, yhdyshenkilöt) verkosto. Ruohonjuuritason jalkapallotoimintaan osallistuu vuosittain jopa 600-700 valmentajaa ja joukkueenjohtajaa. Sopimusvalmentajia rekrytoidaan junioriedustusjoukkueisiin vuosittain yli sata.


Futis-Liigan päätavoitteena on antaa kaikille jalkapallosta kiinnostuneille junioreille ja vanhemmille mahdollisuus harrastaa lajia oman taitonsa ja halunsa mukaisesti joko pelaajana tai toimihenkilönä. Tavoitteena on myös tarjota lahjakkaille ja halukkaille pelaaja- ja toomihenkilöpolku junioriedustusjoukkueisiin. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina ja osallistumista helpotetaan tuomalla toiminta lähikentille.


Ilveksen junioritoiminta muistuttaa läheisesti Turussa vuodesta 1965 toteutettua Nappulaliigatoimintaa, jossa aluejoukkueet ovat vastanneet ruohonjuuritoiminnasta ja edustusjoukkueet – ”Kaupparit” – toteuttaneet käytännössä katkeamattoman ketjun maajoukkuepelaajia eri palloilulajeihin Koivun ja Kiprusoffin veljeksistä Teemu Rannikkoon ja tämän päivän huuhkajiin kuten Lukas Hradecky, Joni Kauko ja Jere Uronen.

Tampereella Ilveksen alueellinen asema kuitenkin poikkeaa olennaisesti Turun Nappulaliigasta, joka kilpailee tänä päivänä kaikissa ikäluokissa etenkin kahden nimekkään pääsarjaseuran laajentuneen juniorityön kanssa.

Tampereen seudulla, ja laajemminkin Pirkanmaalla Ilves on suuri suunnannäyttäjä sekä lasten ja nuorten merkittävin alueellinen liikuttaja. Pirkanmaalaiset naapuriseurat saattavat kokea keltavihreän jättiläisen ajoittain ylivoimaisena kilpakumppanina, mutta hyvin organisoitu ja juniorityöhön vahvasti panostava Tampereen Ilves kuuluu kiistatta suomalaisten urheiluseurojen aateliin ja nuorisotyön edelläkävijöihin.

Koska Ilveksellä on alueellaan niin hallitseva asema, keltavihreiden edustusjoukkueet ovat tuttu vastustaja etenkin turkulaisille ja muille Lännen kilparyhmille. Sarjaotteluiden ohella Ilves nähdään usein naapurimaakunnissa usein harjoitusvastustajana ja turnausvieraana.


Onnea 90-vuotias Ilves ja ”ipalaiset” Kaupista Vuorekseen sekä Hervannasta Tesomaan!

Lähteet:

Etusivu

https://ilvesfutisliiga.fi/

    Junnufutis – ekkono-ontologista fundamentalismia vai pitkäjänteistä ruohonjuuritason nuorisotyötä?

    Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.

    Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.

    Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.

    Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.

    Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.

    Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.

    Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.

    Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?

    Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.

    Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.

    Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.

    Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
    Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.

    Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.

    Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.

    Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.

    Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.

    Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?

    Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.

    Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.

    Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.

    Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.

    Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.

    Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.

    Vapaaehtoisvoimin pyörivä juniorijalkapallo kotouttaa lapsia ja nuoria, mutta myös näiden perhepiiriä

    5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja lapset ja nuoriso on toimiala tai kohdealue, jolla vapaaehtoistoiminta on aktiivisinta. Ja koska jalkapallo on lasten ja nuorten harrastuksista suosituin ja laajimmin levinnyt, on juniorifutistoiminnalla myös yhä merkittävämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Yksi yhteiskunnallisen roolin tärkeimmistä ja merkitykseltään jatkuvasti kasvavista alueista on maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamisen tukeminen. Jalkapallossa voi pärjätä ihonväristä, kotikielestä tai kulttuuritaustasta riippumatta.

    Vapaaehtoistoiminta vetää mukaansa yhä useampia suomalaisia, mutta toimintatavat muuttuvat

    Vapaaehtoistoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Suomalaiset ovat toimineet vapaaehtoisina läpi itsenäisyyden ajan mm. asukas- ja aluetoiminnan, eri kulttuurialojen, lastensuojelun ja nuorisotyön, maanpuolustustyön, partion, pelastuspalvelujen, poliittisen puoluetoiminnan, urheiluseurojen, vanhustyön sekä uskollisten yhteisöjen järjestöissä ja tehtävissä. Mutta vapaaehtoisuus ei tarkoita vain pitkiä perinteitä. Tänä päivänä yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä (2018: 42% vs. 2015: 33%)[i].

    Samalla kun vapaaehtoistoiminnan suosio suomalaisten keskuudessa on kasvanut, se on myös muuttunut luonteeltaan. Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Straniuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään ajallisesti vähemmän, ikäihmisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt, mutta naisten ja nuorten osuus on kasvanut. Verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän. Myös vertaistoiminta vetää, ja vertaistukea antavat sekä vapaaehtoiset että ammattilaiset. Ammattilaisuus ja vertaisuus ovat kietoutuneet yhteen yhä tiiviimmin samalla kun vertaistuen arvostus palveluissa on lisääntynyt[ii].

    Vaikka pitkäkestoinen, järjestöjen kautta kasvokkain tapahtuva vapaaehtoistyö on edelleen tärkein, uudet tuulet muokkaavat suomalaisten kansalaistoimintaa. Digitalisaatio ja mobiiliteknologia antavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua. Varsinkin nuoret vierastavat perinteisen yhdistysmaailman byrokraattisuutta ja hallintohierarkkisuutta. Rekisteröityjen yhdistysten ja puolueiden rinnalle ja jopa tilalle nousee uusia vaikuttamismuotoja nettiadresseista erilaisiin verkostoihin, liikkeisiin ja pop-up -toimintaan.

    Paine uudistua ei koske vain ikärakenteeltaan senioripainotteisia yhdistyksiä tai alenevan kannatuksen kanssa kamppailevia poliittisia puolueita. Myös liikunta- ja urheilukentillä eletään suurta murrosta. Kaupungistuvassa, sääoloiltaan muuttuvassa Suomessa perinteikkäät maaseutujen kestävyys- ja yksilölajit ovat saaneet tehdä tilaa joukkuelajeille sekä urbaaneille, ulkomailta tuleville harrastusmuodoille kuten cheerleading, parkour ja skuuttaus.

    Ja riippuen kansalaismielipiteestä, ulkomailta tuntuu tulevan myös väestökehityksen kanssa tuskailevan kansan tulevaisuus, tai tuho. Oli suhtautuminen maahanmuuttoon myönteinen tai kielteinen, ulkomailta Suomeen saapuvan väestön vaikutus on vääjäämätön. Väestöfaktat maahanmuuton välttämättömyydestä ovat kiistattomat:

    ”2010-luvun aikana Suomen väestönkehitys on hidastunut. Koko maan väestönlisäys on perustunut ulkomailta tulleeseen muuttoliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, sillä luonnollinen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi alentuneen syntyvyyden vuoksi. 2010-luvun merkittävin väestönkehityksessä tapahtunut muutos onkin syntyvyyden aleneminen.”[iii]

    Suomen väestönkehityksen nojatessa maahanmuuttoon, kotouttamisen merkitys kasvaa

    Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.[iv]

    Kun Suomea koettelee maailmanlaajuisen koronapandemia ohessa ja seurauksena voimakas velkaantuminen, korkea työttömyys sekä hyvinvointivaltion toimivuutta uhkaavia sosiaalisia jännitteitä ja suoranaisia uhkakuvia, on todella tärkeää, että läntistä Eurooppaa huomattavasti myöhemmin maahanmuuton kohteeksi tullut kansakunta osaa ottaa oppia naapurien kokemuksista ja onnistuu kotouttamistoimissaan.

    Suomeen on toki ajautunut vuosisatojen kuluessa muita kulttuureja edustavia kauppiaita ja kulkijoita idästä, lännestä ja etelästä, mutta mm. juutalais- ja tataariyhteisöt ovat integroituneet lähes erottamattomaksi osaksi yhtenäistä kantaväestöä. Esimerkiksi stadilaistaustaisten, Suomea ulkomailla edustaneiden kansansuosikkien Atik Ismailin tai Babitzinin sisarusten suomalaisuutta ja isänmaallisuutta tuskin moni tohtii kyseenalaistaa.

    Suomeen suuntautuvan nykyaikaisen maahanmuuton lyhyttä historia heijastaa ehkä selkeimmin uussuomalaisten lyhytaikainen osallisuus edustuksellisessa demokratiassa. Jos 1940-luvulla valtakunnalliseksi vaikuttajaksi kohonnut virolaistaustainen Hella Vuolijoki luokitellaan erikoistapaukseksi, sai Suomi ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajansa vasta vuonna 2015, kun kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar menivät läpi eduskuntavaaleissa[v].

    Ja puolivuotta eduskuntavaalien jälkeen maahanmuutto nousi myös Suomessa pitkäkestoiseksi ja kansakuntaa jakavaksi teemaksi, kun Suomi muun läntisen Euroopan mukana ajautui poikkeuksellisen pakolaisaallon kohteeksi[vi]. Yli miljoonan turvapaikanhakijan ja siirtolaisen saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 paljasti vakavia ongelmia EU:n turvapaikkajärjestelmässä[vii] ja pakolaiskriisi ulottui myös Suomeen, kun vuosittainen turvapaikanhakijamäärä monikertaistui muutamassa kuukaudessa varsin vakiintuneesta 3 000-4 000 hakijasta yli 32 000 turvapaikanhakijaan.

    Loppuvuodesta 2015 Euroopan pakolaiskriisi aiheutti jänniteitä myös Turussa. Väliaikaisen vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmat huolestuttivat asukkaita Runosmäen kaupunginosassa. Urheiluseurat ja muut vapaaehtoisjärjestöt järjestivät turvapaikanhakijoille hyväntekeväisyystapahtumia mm. Pansion Kisapuistossa ja Impivaaran jalkapallohallissa.

    Viime vuosina Suomeen kohdistuva maahanmuuttoliike on palannut Euroopan suurta pakolaiskriisivuotta edeltävälle tasolle. Vuonna 2019 jätettiin 4 550 turvapaikkahakemusta, joista 2 467 oli uusien turvapaikanhakijoiden jättämiä hakemuksia[viii]. Viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin Covid-19 pandemia on voimakkaasti rajoittanut rajojen yli tapahtuvaa liikkumista, Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet hakemusmäärät, jotka koskevat mm. oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua ja kansalaisuutta, ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina[ix].

    Jalkapallo on tärkeä kotouttaja

    ”Jalkapallo on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Se yhdistää kansoja ja kulttuureja ainutlaatuisella tavalla. Jalkapallo voi olla uudessa, vieraassa ja pelottavassakin ympäristössä ihmiselle se ainut turvalliseksi koettu asia, jonka avulla tutustuminen ja integroituminen uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön voi alkaa.”[x]

    Samalla kun Suomen jalkapallomaajoukkueet ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisillä kentillä, maan harrastajamääriltään suurin lapsia ja nuoria liikuttava lajiliitto on panostanut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Palloliitto on toiminut aktiivisesti monikulttuurisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa urheiluyhteisössä vuodesta 2007.

    Vuosina 2019-20 yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa toteutetun Kotouttamisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja vahvistaa heidän osallisuutta seuratoiminnassa. Hankkeeseen mukaan valikoitui 14 seuraa Espoosta (EBK, EPS, EsPa), Helsingistä (FC Kontu), Kuopiosta (KuPS), Oulusta (Tervarit), Porista (MuSa), Tampereelta (Ilves), Turusta (FC Inter, TuNL), Vaasasta (VPS) ja Vantaalta (KOPSE, TiPS, VJS).

    KES-hankkeen ja useiden muiden seurahankkeiden kautta saavutetut kokemukset ja tulokset kertovat jalkapallon avulla tehtävän kotouttamistyön tarpeellisuudesta.

    ” Urheilu ja osallisuus – mikä mahtava keino olla osana jotain merkityksellistä. Osallisuus on yksinkertaisesti tunne siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. Tässä on suomalaisen seuratoiminnan suurin mahdollisuus ja vahvuus. Seuratoiminta voi parhaimmillaan tarjota osallisuuden tunteen esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka muuttavat uudelle paikkakunnalle työn perässä tai maahanmuuttajille, jotka muuttavat uuteen maahan. Sosiaalinen integraatio on ihmisen selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä asioita.”

    Maurizio Pratesi, Monikulttuurisuuden asiantuntija, SPL, KES-hankkeen loppuraportti

    Ympäri maata toteutetuissa hankkeissa koettiin sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä. Liikkeelle lähtöä vaikeutti koronapandemian lisäksi mm. kotouttamistoimintaan liittyvän tiedon sekä toimiviksi havaittujen toimintamallien vähäinen määrä suomalaisessa seuratoiminnassa, haasteet kouluyhteistyössä ja joissain uskonto- ja kulttuuriryhmissä havaitut tyttöjen harrastamista koskevat rajoitukset. Ja pitkään myös jalkapallossa nousussa olleet harrastusmaksut ovat merkittävä ongelma myös maahanmuuttajataustaisille perheille.

    Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaharrastamisen edistäminen on yksi kotouttamistyön suuria haasteita

    Onnistumisia koettiin kuitenkin enemmän kuin vastoinkäymisiä. Espoossa EPS kehitti matalan kynnyksen toiminnan mallin, jossa harrastamaan tulevan pelaajan ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua pidemmälle jaksolle ja EsPa perusti nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten harrastuksen jatkumista tukemaan EsPa United -joukkueen. Joukkueen pelaajat ovat myös osallistuneet valmennusakatemiatoimintaan ja kouluttautuneet valmentajiksi ja pelinohjaajiksi. Samankaltaista vanhempien pelaajien mentorointi-toimintaa on toteutettu Turussa FC Interin Welcome Bro -toimintamallissa. Työkokeiluista ansaitulla palkalla pelaajat ovat pystyneet pienentämään myös varusteista ja kausimaksuista aiheutuvia kustannuksia.

    Helsingissä Kontu pyrkii tietoisuuden kasvattamiseen järjestämällä harjoitusten yhteydessä kentänlaitakahveja ja Vantaalla toimivin tapa kohderyhmän tavoittamiseen oli mennä sinne, missä ihmiset ovat. VJS:n väelle kohtaamiset kentän laidalla osoittautuivat seuralle arvokkaiksi viestintämahdollisuuksiksi.

    Vaikka Palloliiton seurakehityshankkeiden fokus on ennen kaikkea ruohonjuuritason osallisuuden edistämisessä, tulisi sekä suomalaisen seurajohdon että yhteiskunnallisten päättäjien ymmärtää liikunnan kautta aikaan saatavat kotouttamisen työllistävät ja huippu-urheilua tukevat vaikutukset. A-maajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin pelanneessa Huuhkajaryhmässä on viime vuosina esiintynyt suuri joukko maahanmuuttajataustaisia pelaajia Eremenkon ja Hetemaj’n veljeksistä Pyry Soiriin sekä menestyksen takuumiehiin Lukas Hradeckyyn ja Glen Kamaraan. Lisäksi Markku Kanervan ryhmään on kuulunut useita kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia ja yksilötasolla kansainvälistä tähtipelaajastatusta edustavat Teemu Pukki ja Lukas Hradecky ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia ja nuorten esikuvia niin Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassaan.

    Liikkukaa! ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibaultilla on pitkä kokemus maahanmuuttajien kotouttamisesta liikunnan avulla. ”Jos ihminen viihtyy, hän on kotoutunut. Viihtymistä lisää merkittävästi mieluisan urheiluharrastuksen löytyminen”, hän toteaa[xi].

    ”Moninaisuus ja monikulttuuriset joukkueet eivät ole pelkkää sanahelinää. Tulevaisuudessa urheiluseurojen on houkuteltava maahanmuuttajia mukaan toimintaansa, jos ne aikovat kasvaa ja menestyä. – Tulos on hyvä motivaation lähde. Moninaisuus tuo urheiluun merkittävän määrän energiaa, kontakteja, ideoita ja näiden myötä myös tuloksia.”

    Maahanmuutto kansantaloudellinen ja väestökehityksellinen välttämättömyys, mutta sosiaalinen haaste

    Mutta kuten Liikkukaa! ry:ssä ja kotouttamishankkeita toteuttavissa seuroissa tiedetään, maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestöjen tai seurojen toimintaan ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Mistä heidät tavoitetaan ja miten innostetaan osallistumaan?

    Kotouttamistyön asiantuntijajärjestön mukaan on tärkeää tunnistaa nuoriin vaikuttavat henkilöt eli mielipidevaikuttajat: vanhemmat, kaverit, maahanmuuttajataustaiset urheilijat tai vaikuttajat. Seuraava askel on saada heidät kiinni – useimmiten maahan muuttaneiden omat verkostot ovat paras kanava viestien välittämiseen.

    On yhä tärkeämpää, että Suomen kaupungit panostavat kaupunginosien kehittämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön paikallistoimijoiden kanssa. Myös taloushaasteet puoltavat syvempää yhteistyötä varmuudella kilpailukykyisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa[xii]. Paikallisjärjestöt työskentelevät päivittäin kaupunginosissa ja tietävät minkälaisia ongelmia asukkaat alueillaan kohtaavat ja minkälaisilla toimenpiteillä alueiden elinoloja voidaan kehittää.

    Vaikuttajat, verkostot ja tietysti myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus vaihtelevat kaupunkien välillä ja myös kaupunginosien kesken. Valtakunnallisesti suurimmat vieraskielisen väestön keskittymät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Vuoden 2019 lopussa Vantaalla asui lähes 47 300 vieraskielistä (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), mikä oli 20,2 prosenttia koko väestöstä[xiii]. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä ja sielläkin muunkielisten osuus on lähes 19 prosenttia koko väestöstä[xiv].  Helsingissä vieraskielisen väestön osuus vuonna 2019 oli 16,2 % ja kesällä Kuntaliitolle tuottaneen MDI:n selvityksen mukaan vieraskielisten määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Aluekehityksen seurantaan erikoistuneessa konsulttitoimisto MDI:ssä johtavana asiantuntijana toimiva Timo Aro muistuttaa, että on kansantaloudellisesti valtava kysymys, kasvaako vieraskielisten määrä riittävästi ja varoittaa, että vain vieraskieliset pelastavat kuntien väestökehityksen[xv].

    Pääkaupunkiseudun jälkeen vieraskielisten osuus kokonaisväestöstä on korkein tilastokummajainen Närpiössä (15,6 %) ja Turussa, jossa muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä edustavat 12 prosenttia turkulaisista. Vaikka etenkin Itä-Helsingistä löytyy vahvoja maahanmuuttajataustaisen väestön keskittymiä[xvi], on maahanmuuttajaväestön keskittyminen Turun tietyillä alueilla vieläkin hallitsevampaa.

    Kun Helsingissä muun muassa Itäkeskuksen, Kontulan ja Jakomäen asukaskunnasta noin kolmannes edustaa vieraskielistä väestöä, itäisessä Turussa monikulttuurisuuskehitys on ollut vielä voimakkaampaa. Vuosikymmen sitten Varissuo-Lausteen suuralueen 24,9 prosentin muunkielisten osuus erottui jo selkeästi muista kaupungin alueista. Pansio-Jyrkkälän osuus oli 11,4% ja Nummi-Halisten suuralueella 10,5%. Vuonna 2010 koko Turun väestöstä muunkielisten osuus oli 7,6%[xvii].

    Vuosikymmen myöhemmin, lukemat ovat merkittävästi muuttuneet maailmanlaajuisen koronapandemian varjossa. Vaikka muunkielisten osuus kokonaisväestöstä on yhä alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa on tapahtunut kuluvan vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakasta vieraskielisen väestön keskittymistä. Pansiossa ja Halisissa lukemat ovat kohonneet Itä-Helsingin 30 prosentin tasolle ja Itä-Turussa lähestytään jo länsinaapuri Ruotsin tilastolukuja. Vaikka läntistä Eurooppaa myöhemmin kaupungistuneessa Suomessa asumisen alueellinen eriytyminen on ollut lievempää, ovat juuri itäisen Turun lähiöt Varissuo ja Lauste nousseet suomalaisen segregaatiokehityksen hieman kyseenalaisiksi ”mallialueiksi”. Kun Lausteella muunkielisten osuus koko väestöstä on noin 40 %, Varissuolla vieraskielisiä on jo puolet alueen asukkaista[xviii].

    Maahanmuuton ja siihen kytkeytyvän segregaation yhteiskunnalliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen monimutkaisia ja kuten monessa maassa on viime vuosina havaittu, myös kansakuntaa jakavia, joten maahanmuuttajien kotouttaminen on yhä tärkeämpi kysymys myös Suomessa.

    Turussa Nappulaliigan Kotoutumisen edistämisen seurahankkeessa myönteisimmät tulokset saavutettiin juuri maan monikulttuurisimmassa lähiössä Varissuolla. Vaikka Covid-19 vaikeutti merkittävästi junioritoimintaa, TuNL:n harrastajamäärä kasvoi alueella seuratulkkiohjelman avulla vuoden aikana nollasta yli sataan pelaajaan. Seura on myös saanut hankkeen kautta arvokasta tietoa siitä, mitä toiminta alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, vaatii seuratoimijoilta. TuNL haluaakin liikuttaa lapsia kaikkialla Turussa, ja seuratulkkitoiminta antaa siihen paremmat mahdollisuudet ja työkalut. Seuratulkkitoiminnan jatkaminen ei ole TuNL:lle valinta vaan jopa välttämättömyys[xix].

    Kun kaupungistuva Suomi pyrkii ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaansa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja koronapandemian kiusatessa, on päivänselvää, että maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen on maallemme aivan keskeinen kysymys. Ei valinta vaan välttämättömyys.

    [i] https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2019/07/Vapaaehtoistoiminta-Suomessa-Leo-Stranius-24.6.2019.pdf

    [ii] https://thl.fi/documents/966696/3698292/Sokran+tutkimusviesti+8+2019+%281%29.pdf/1a8b6442-f7ca-74e9-7512-c10c69bc88fe?t=1575459106081

    [iii] https://media.sitra.fi/2020/06/09115815/vaestoselvitys-2040.pdf

    [iv] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2020/kuntaliitto-selvitti-vieraskielisen-vaeston-maara-yli-kaksinkertaistuu-vuoteen-2040

    [v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maahanmuuttajaehdokas-tekemassa-historiaa-ensimmaisena-eduskuntaan/5009828#gs.nppwzc

    [vi] https://yle.fi/uutiset/3-8595369 Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

    [vii] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20170629STO78630/pakolaiset-ja-muuttoliike-euroopassa-tietoja-ja-tilastoja

    [viii] https://migri.fi/-/maahanmuuton-tilastot-2019-oleskelulupaa-haki-ennatysmaara-tyontekijoita

    [ix] https://tilastot.migri.fi/index.html#applications

    [x] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/spl_kes-hanke_2018-2020_loppuraportti.pdf

    [xi] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-335-1 Kotopolulla: järjestöt kumppaneina kotouttamisessa, TEM oppaat ja muut julkaisut 11/2018

    [xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/09/22/pakolaiskriisi-edellyttaa-aktiivista-kaupunginosapolitiikkaa-ja-kolmannen-sektorin-suurempaa-roolia/

    [xiii] https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/151877_Vantaan_vaesto_2019-2020.pdf

    [xiv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2332993 Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

    [xv] https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/aluetutkija-timo-aro-vain-vieraskieliset-pelastavat-kuntien-vaestokehityksen/

    [xvi] https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen Vuoden 2019 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kallahdessa, Meri-Rastilassa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Jakomäessä, Kivikossa ja Kurkimäessä, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa.

    [xvii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/alueprofiili_2011.pdf

    [xviii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupunkistrategiaindikaattorit_25_03_2020.pdf

    [xix] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-tunln-seuratulkkitoiminta-tuottanut-nopeita-tuloksia