Kategoria: Yleinen

Länsi-Turun suuralue sekä siellä kaupunkilaisten etuja ja yleistä hyvinvointia ajava Länsi-Turun asukasyhdistys ry ovat turkulaisen kaupunkikehityksen heijastuma. Vuonna 2009 perustettu asukasyhdistys pyrkii edistämään nopeasti kasvavan ja täydennysrakentamisen tiivistämän kaupunkiseudun asukkaiden viihtyvyyttä ja palvelutarjontaa – samalla kuitenkin lähiluontoa kunnioittaen. Maaliskuun ensimmäisenä lauantaina Länsi1:ssä ensi kertaa järjestetyn talviparlamentin tavoitteena oli ylläpitää keskustelua Länsikeskuksen ja alueen asukkaiden palvelujen kehittämistarpeista sekä tukea ennen kaikkea jokakeväisen kaupunginosaparlamentin kautta kanavoitua vuoropuhelua kaupungin päättäjien kanssa.

 

Maarian torpparien takamaasta hipsterien elämysalueeksi?

Vaikka Suomi kulkee kaupunkirakenteen tiivistymisessä eurooppalaisen kehityksen jälkijunassa, koki pääkaupunkiasemansa menettänyt Turku kaupungistumisen teollisia aaltoja jo 1870-luvulla, kun autonomian ajan elinkeinovapaus- ja muuttovapauslait sekä myös vuonna 1876 tapahtunut liitos maan rautatieverkkoon kannustivat väestöä muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin. Teollistuvan maan vanhimmat kaupungit olivat porvarien ja käsityöläisten asuttamia, joten maaseutujen tilattomalla väellä ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia muuttaa asemakaava-alueen sisälle[i].

Ratkaisuksi kehittyi eräänlainen torpparijärjestelmä kaupunkia ympäröivien maatilojen alueilla. Senaatissa hyväksyttiin vuonna 1898 asetus niin sanotuista taajaväkisistä yhdyskunnista, joille valtiovalta määräsi tiettyjä velvoitteita, mutta myönsi myös rajoitettua itsehallinto-oikeutta. Turussa tätä varhaista ”esikaupunkien itsehallintomallia” edustivat kaupungin länsi- ja pohjoispuolella Maarian kuntaan kuuluva Raunistula sekä Aurajoen itäpuolella silloisen Kaarinan Nummenmäki ja Vähä-Heikkilä.

Muun muassa poliisi-, rakennus-, palo- ja terveydenhoitojärjestyksiä organisoimaan asetetut taajaväkisten yhdyskuntien järjestelmä oli eräänlainen aikakautensa sote-uudistus, joka sekään ei kuitenkaan yltänyt pysyväksi hallintoratkaisuksi. Vuonna 1913 Maarian esikaupunkikomitea anoi kunnalta yhdyskunnalle oikeutta päättää omassa keskuudessaan asioistaan, mutta yhdyskunnan toiminta jäi käytännössä kovin passiiviseksi. Se kokoontui tiettävästi vain kahdesti, ja sen aikaansaannoksista on jäänyt ainoaksi jalkakäytävän rakentaminen Aninkaisten tullista rautatien ylikäytävälle[ii].

Köydenpunojankatu Pohjolassa vuonna 1955 ja 2019. Kaksikerroksiset 132 asuntoa käsittäneet rakennukset valmistuivat syksyllä 1921 ja ovat Turun kaupungin ensimmäiset vuokra-asuntotalot. (Kuvat: Turun kaupungin historia 1918-1970 ja tp)

 

Kun senaatin asetuksen mahdollistama lähidemokratiamalli ei saanut tuulta purjeisiin ja esikaupunkeja hallinnoivien ympäryskuntien taloudelliset toimintaedellytykset heikkenivät, nousivat alueliitokset esikaupunkiongelmien ratkaisuvaihtoehdoksi. Helsingissä Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelman valmisteluun osallistunut Bertel Jung saapui Turkuun vuonna 1919 ja ajoi 20-luvun alkupuolella asemakaava-arkkitehtina kunnianhimoisia kasvuvisioita, joiden toteutumiseen hän piti esikaupunkialueiden liittämistä välttämättömänä. Alueliitoksista ensimmäisenä toteutettiin Pansion alueen siirtäminen Raision kunnasta vuonna 1931 ja Maariaa heikommassa taloustilanteessa olevasta Kaarinasta liitettiin vuoden 1939 alusta Turkuun mm. Haritun, Ilpoisten, Koivulan, Kuralan, Nummen, Peltolan Uittamon, Vähä-Heikkilän ja Lausteen kyliin kuuluneita alueita.

Turun laajentuminen karttojen muodossa. Vasemmalla ylhäällä ote Maanmittausylihallituksen yleiskartasta vuodelta 1906. Kartasta näkyy, kuinka nykyisen Länsi-Turun suuralueen kaupunginosien ja muiden tänä päivänä käytössä olevien paikannimien juuret kytkeytyvät Maarian ja Raision kylähistoriaan. Myös Satakunnantien hallitseva asema alueella on selvästi havaittavissa. Oikealla Turun 30- ja 40-lukujen alueliitokset. Vasemmalla alhaalla kaupunginosajakoa 1960-luvulta, kun entiset esikaupunkialueet olivat laajentaneet merkittävästi Turun pinta-alaa. (Kartat Kotiseutuopas Vanha ja Uusi Turku -kirjasta vuodelta 1961) 

 

Nykyisen Länsi-Turun suuralueen asuinalueita koskevista alueliitoksista Maarian eteläosat liitettiin Turkuun vuonna 1944 ja mm. Metsäkylän, Mälikkälän, Pahaniemen, Suikkilan ja Teräsrautelan alueet siirtyivät Raisiosta vuoden 1949 alusta. Eli tämän päivän Länsi-Turku muodostuu maarialaisista ja raisiolaisista kylistä, jotka ovat sulautuneet taajaväkisen yhdyskuntakehityksen ja esikaupunkiliitosten kautta osaksi laajenevaa Turkua.

 

 

Tuoko täydennysrakentaminen länteen palveluja vai viekö lisääntyvä liikenne viheralueet?

Länsi-Turun asukasyhdistys ry perustettiin vuosikymmen sitten edistämään alueellista vetovoimaa, yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä myötävaikuttamaan paikallispalvelujen kehittämistä. Yhteistyön tarpeen nostatti pinnalle Hepokullan puiston eli Kalmasvuoren luontoalueen rakentamissuunnitelma. Asiasta nousi laaja kansalaisliike myös nettiadressin muodossa[iii], jossa muistutettiin puiston merkityksestä lähialueiden asukkaille sekä lähistön kouluille ja päiväkodeille turvallisena virkistys-, opetus- ja leikkialueena.

Rakennusyhtiön suunnitelma kariutui vastustukseen ja Hepokullan puisto pysyi kaupunkilaisten virkistyskäytössä, mutta varsinkin vuonna 2012 valmistuneen kuntien maankäyttöä ohjaavan Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035:n[iv] myötä täydennysrakentaminen on kiihtynyt Länsi-Turun alueella.

Vaikka ”Luonto, Liikunta, Länsikeskus” -sloganilla Länsi-Turun viihtyvyyttä ja kehitystä vuosikymmenen ajanut asukasyhdistys on korostanut työssään alueensa poikkeuksellista lähiluontoa ja viherverkostoa, on jokakeväisessä kaupunginosaparlamentissa systemaattisesti lobattu myös Länsikeskuksen kauppakeskuksen kehittämisen puolesta. Asukasyhdistys on jopa liputtanut alueella korkean rakentamisen puolesta, mitä myös Turun kaupungin korkean rakentamisen selvitys puoltaa Länsikeskuksen läheisyydessä[v].

Jo keväällä 2012 paikallisparlamentissa heräteltiin henkiin Arkkitehtitoimisto Siggen, Hesburgerin toimeksiannosta piirtämiä Länsikeskuksen kehittämis- ja kattamisvisioita[vi]. Samassa tilaisuudessa vieraili myös ympäristöministeri Ville Niinistö esittelemässä silloista Paras-hankkeen nimellä valmisteltua kuntauudistusta. Ministeri tunnusti paikallistason vaikutuskanavien puuttumisen suomalaisen lähidemokratian valuvikana ja nosti yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi Ruotsissa käyttöön otetut kaupunginosalautakunnat.  Valitettavasti paikallistason asukasosallisuuteen ja vaikuttamiseen ei kuitenkaan olla Turun kaupungin päättäjissä suhtauduttu yhtä myönteisesti kuin muissa suomalaisissa kaupungeissa[vii].

Seudullisessa rakennemalli 2035:n loppuraportissa esitellään useita vaihtoehtoisia aluekehitys- ja maankäyttömalleja, mutta niistä jokaisessa Satakunnantie edustaa merkittävää liikenne- ja kasvukäytävää[viii]. Ja tämä linja näkyy myös Turun viime vuosien kaupunkikehityksessä ja kiihtyneessä täydennysrakentamisessa. Asuinrakentaminen käy kuumana Satakunnantien molemmin puolin ja kaupunkirakenteeltaan tiivistyvän suuralueen asukkaat kokevat ymmärrettävästi uhkaa viihtyvyytensä, viheralueidensa ja pientalomiljöönsä puolesta[ix].

 

Länsi-Turun ensimmäinen talviparlamentti kutsuttiin koolle tiivistämään turkulaisten ja päättäjien vuoropuhelua sekä alueellista yhteistyötä

Jokakeväinen paikallisparlamentti on tarjonnut länsiturkulaisille tervetulleen foorumin kohdata päättäjiä, mutta yhdeksän vuoden kokemus vuoropuhelusta on osoittanut, etteivät asukkaiden ja paikallistoimijoiden aloitteet etene riittävän tehokkaasti kerran vuodessa järjestettävän kuulemistilaisuuden pohjalta. Niinpä Länsi-Turun asukasyhdistys ry sekä alueen eri toimijat paikallisista päättäjistä yrittäjien edustajiin päättivät yhteistyössä kutsua koolle ensimmäisen Länsi-Turun talviparlamentin.

Talviparlamentti järjestettiin kauppakeskus Länsi1:ssä lauantaina 2.3.19 ja elävää, mutta silti asiapitoista ja moniulotteista keskustelua veti vahvalla ammattitaidolla kaupunkilehti Aamusetin päätoimittaja Lasse Virtanen. Tilaisuudessa käsitellyt teemat olivat suoraa jatkoa viime kevään Rieskalähteen koulun keskusteluista, mikä yhdessä päättäjien aikaisemman paikallisparlamenttikokemuksen myötä mahdollisti ajoittain varsin syvällisen keskustelun Länsi-Turun ja Länsikeskuksen kehittämisestä.

Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi Mikaelinseurakunnan keinoista kohdata kaupunkilaisia ja liputti lämpimästi länsiturkulaisten oman kohtaamispaikan puolesta

 

Varsinaista keskustelua edelsi kaksi asiantuntija-alustusta. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi oman seurakuntansa aktiivisesta roolista etenkin Pansio-Pernon alueella, mutta myös yhteistyöstään Portsan paikallistoimijoiden kanssa. Kaupungistumiseen ja asuinalueiden eriarvoistumiseen läheisesti liittyvän syrjäytymisen uhan torjuminen on luonnollisesti kirkon keskeisiä tehtäviä ja nuoruusvuosina Nättinummessa asunut kirkkoherra korostikin ihmisten erilaisten kohtaamispaikkojen – ”alueellisten olohuoneiden” – merkitystä.  ”On paljon yksinäisyyttä, sen takia on tärkeää järjestää mahdollisuus ulos neljän seinän sisästä, vaikka lukemaan lehteä”,

 

Ympäristö- ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo kertoi Turun kasvavan vuosittain noin 2000 ihmisellä ja uskoi kaupungistumisen jatkuvan, koska halu asua kaupungeissa ja työpaikat houkuttelevat ihmisiä. Eduskuntavaaleissakin mukana oleva Vihreiden ehdokas muistutti myös Turun kunnianhimoisesta ilmastosuunnitelmasta ja tavoitteesta saavuttaa hiilineutraalin kaupunkialueen asema vuoteen 2029 mennessä. Turun itäpuolella asuva valtuutettu kertoi Länsi-Turussa rakennettavan paljon asuinrakentamista, ja tiedosti täydennysrakentamisen haasteellisuuden. ”Superlautakunnan” puheenjohtaja korosti kuitenkin rakennusten väliin jäävien alueiden merkitystä sekä kehui läntisen Turun paikallisjärjestöjen aktiivisuutta Turussa hyvän vastaanoton saaneen Mälikkälä-Kuninkojan luonnonsuojelualuehankkeen moottorina. Saara Ilvessalo kannustikin asukkaita aktiivisuuteen ja muistutti Jouni Lehikoisen tavoin kokoontumispaikkojen, puistojen ja viheralueiden merkitystä kaupunkilaisten viihtyvyyden edistäjinä.

 

Alustuksia seuranneessa parlamenttikeskustelussa Suikkilassa kasvanut ja yhä asuva Turun Kokoomuksen puheenjohtaja Sini Ruohonen peräänkuulutti Länsikeskukseen samanlaista yhteispalvelupistettä kuin kauppakeskus Skanssissa itäturkulaisia palveleva Monitori.  Demareita tilaisuudessa edustanut Turun SDP:n varapuheenjohtaja Nina Kallio oli samaa mieltä yhteispalvelupisteen tarpeesta, mutta muistutti myös Länsi-Turun suuralueen maantieteellisestä laajuudesta ja erilaisesta infrasta. TYKS:ssä teho-osastolla sairaanhoitajana toimiva kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston jäsen kysyi myös edustaako perinteinen nuokkari nykypäivää, ja toivoi että nuoria kuultaisiin, kun nuorisopalveluja kehitetään.

 

Vihreitä parlamentissa edustanut Mari Kousa-Kuusisto tuki niin ikään ajatusta yhteispalvelupisteestä ja piti Kodin1:n lähtöä seuranneen hiljaiselon jälkeen täydellisesti uudistettua kauppakeskus Länsi1:stä upeana tilana, jota pitäisi hyödyntää. Samoin tulisi hyödyntää jo olemassa olevia palveluja. Alueella asuva Turun Vihreiden puheenjohtaja kertoi kokemuksistaan Turun ystävyyskaupunki Aarhusista, jossa julkisia tiloja käytetään laajemmin muun muassa paikallisjärjestön toimesta esimerkiksi kädentaitotyöpajatoimintaan.

 

Perussuomalaisten valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikael Miikkola oli kirkkoherra Lehikoisen linjalla muistuttaen tarpeesta saada ihmiset ulos. Tähän tarvitaan monitori. Nuorten tarpeisiin vastaamisen lisäksi veteraanipoliitikko näki tärkeänä huomioida väestön ikääntyminen. Myös Miikkola näki hyödyntämättömiä mahdollisuuksia koulujen ja muiden julkisten tilojen yhteiskäytössä ja sotilasurallaan laivaston komentajakapteenina palvellut poliitikko komensi samalla kaupungin virkamiehet jalkautumaan alueille sekä kannustamaan ja motivoimaan ihmisiä. Tähän Sini Ruohonen lisäsi, että myös poliitikotkin voisivat jalkautua kansan pariin useammin.

Vasemmistoliittoa Länsi-Turun kaupunginosaparlamenteissa useita kertoja aiemminkin edustanut Elina Sandelin korosti erityisesti lähiluonnon ja lähipalvelujen merkitystä. Kun Kallio ja Ruohonen kehuivat alueella käytössä olevaa kirjastobussipalvelua, muistutti Itä-Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja kirjaston olevan muutakin kuin kirjojen lainaamista: ”Se on myös julkinen tila, jossa voi tehdä läksyjä ja viettää aikaa käyttämättä rahaa.”.

 

Luonto, liikunta ja Länsikeskuksen kohtaamispaikka vahvasti Länsi-Turun tulevaisuuden visioissa

Parlamenttikeskustelujen lomassa yleisöä viihdytti Turun Nuoren Teatterin näyttelijäryhmä ja taukoliikuntaa tarjosi kuntokeskus Movet. Ensimmäistä kertaa Länsikeskuksessa järjestetty Länsi-Turun talviparlamentti päättyi päättäjien hissipuheisiin, joissa päätoimittaja Virtanen haastoi osallistujat visiomaan Länsi-Turun tulevaisuuden tilaa.

Turkulaispoliitikot näkivät alueen kehityksen poikkeuksetta valoisana. Sini Ruohonen nosti luonnon ja liikunnan vahvuuksiksi, joiden kautta asukkaiden hyvinvointi paranee. Täydennysrakentamisen hän ennusti jatkuvan, mutta pientaloalueiden pysyvän entisellään. Nina Kallio näki Länsikeskuksessa toimivan digitaalisen palvelukeskuksen ja paikalla toimivan aktiivisesti yhteisöllisiä ryhmiä myös kolmannesta sektorista. Mari Kousa-Kuusisto uskoi myös yhteisötiloihin, joissa monet paikallistahot toimivat yhdessä. Tunnettu urheilumies Mikael Miikkola kehui Länsi-Turun liikenneyhteyksiä ja loistavia harrastusmahdollisuuksia, jotka houkuttelevat tulevaisuudessa alueelle myös hotellipalveluja. Elina Sandelinin visioissa Länsi-Turun pienemmätkin viheralueet on säästetty kaupunkilaisten keitaiksi ja kirjastopalveluissa yhdistyksillä on omat yhteiset tilat ja asukkaille on tarjolla jopa pienimuotoista terveyspalvelua.

Voimakkaasti väkimäärältään kasvavan ja täydennysrakentamisen myötä yhä lähemmäs ydinkeskustaa sulautuvan Länsi-Turun palveluvajeet tuskin korjautuvat yhden talviparlamentin avulla, mutta toivottavasti päättäjien ja länsiturkulaisten välillä tiivistyvä suunnitelmallinen vuoropuhelu helpottaa alueen erityispiirteet huomioivien kehittämispäätösten tekoa.

 

Viime perjantaina 15.3.19 tuhannet suomalaiset koululaiset – mukana myös länsiturkulaisia lapsia – osoittivat mieltään ympäri maata vaatien päättäjiltä ilmastotekoja[x]. Viime kesänä Suomen Turku julkisti kunnianhimoisen tavoitteensa, jonka mukaan maan ensimmäinen pääkaupunki tähtää hiilineutraaliksi alueeksi vuoteen 2029 mennessä. Tämä edellyttää laajoja uudistuksia erityisesti energia- ja liikkumisjärjestelmissä sekä kaupungin, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan toiminnassa. ”Liikkumisen päästöt pyritään puolittamaan nykyisestä vuoteen 2029 mennessä. Tähän pääsemiseksi kehitetään vahvasti pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita sekä kestävää liikkumiskulttuuria. Joukkoliikenteestä tehdään kokonaan hiilineutraali palvelu.”[xi].

15.3.19 kolmisensataa turkulaista koululaista osallistui Vähätorilla Greta Thunbergin innoittamaan mielenilmaisuun kestävien ilmastopäätösten puolesta

 

Länsi-Turun asukasyhdistys ry käynnisti viime syksynä yhteistyössä useiden muiden järjestöjen kanssa kuntalaisaloitteen Mälikkälä-Kuninkojan ikimetsän kohottamisesta luonnonsuojelualueeksi[xii]. Suosittua virkistys- ja ulkoilualuetta uhkaa kaavailtu uusi ajotie Myllyn kauppakeskukseen. Länsi-Turussa on myös useita muita turkulaisille tärkeitä viher- ja ulkoilualueita, joiden nykytilaa, jopa olemassaoloa uhkaa täydennysrakentaminen ja liikennesuunnittelu.

Marraskuussa noin 130 luonnon ystävää tutustui Turun yliopiston eläinmuseon luontoasiantuntija Ari Karhilahden opastuksella Mälikkälä-Kuninkojan aarniometsään, jonne läntisen Turun asukas- ja paikallisjärjestöt esittävät uutta luonnosuojelualuetta. Aarniometsän ja suositun luonto- ja virkistysalueen tulevaisuutta varjostavat suunnitelmat rakentaa uusi tieyhteys Satakunnantieltä Myllyn ostoskeskukseen.

 

Esimerkiksi Vakka-Suomentieltä lähes Maarian historiallisen kirkon ympäristöön ulottuva yhtenäinen viherkäytävä on ollut vuosikymmenet ensin ns. ”Turpiina-tien”[xiii] ja nyt viimeksi Pukkilan alueelle rakentuvan uuden asuinalueen tielinjauksen uhkaamana. Asukasmääriltään jopa Kakolan alueen suuruusluokkaiseksi arvioitu Pukkilan asuma-alue tarvitsee luonnollisesti toimivan liikenneratkaisunsa, mutta myös sellaisen, joka kunnioittaa monimuotoista lähiluontoa, kulttuurihistoriallisesti arvokasta kaupunkimiljöötä ja alueen asukasviihtyvyyttä.

Länsi-Turun ja Raision välissä Mälikkälä-Impivaaran kaupunkipuisto tarjoaa todella monipuoliset liikunta- ja virkistysmahdollisuudet, mutta myös lähempänä ydinkeskustaa löytyy upeita ympärivuotiseen ulkoiluun sopivia viher- ja pienvesistökäytäviä. Pitkään ns. Turpiinatien ja viimeksi Kähärin puistotien nimissä kaavaillun autotien sijasta ilmastoystävällisempi ja myös innovatiivisempi ajatus voisi olla Pukkilan uudelta asuinalueelta ”Vanhan Maarian puistotietä” pitkin Koroisiin ja Maarian kirkolle ja Aurajoen toiselle puolelle Ylioppilaskylään kiertävä kevyen liikenteen kehätie?

 

Turun ilmastosuunnitelman tavoin kunnianhimoisia tavoitteita sisältävän seudullisen rakennemalli 2035:n loppuraportti korostaa sekin kestävää kehitystä:

”Turun kaupunkiseudusta rakennetaan jalankulku- ja joukkoliikennekaupunkia. Tilavat ja turvalliset pyöräparkit sekä sujuvat pikaraitiotie-, bussi- ja paikallisjunalinjat kytkeytyvät yhteen koko Turun seudun kattavan verkon muodostamisessa. Kun henkilöautoilta jää kaista- ja pysäköintitilaa, jalan ja pyörällä liikkujille jää reilusti tilaa omille kaistoilleen sekä penkeille, pyöräkatoksille ja vaikkapa katukahviloille. Toimiva liikenneverkko mahdollistaa myös autottoman elämän ja säästää aikaa joka arkipäivä.”[xiv]    

 

Jos ja kun eurooppalainen kulttuurikaupunki Turku pyrkii kasvamaan kestävästi, on tärkeää, että kaupungin asukkaat ja eri paikallistoimijat saadaan mukaan kaupunkikehitystyöhön. Turun kaupunki onkin toteuttanut useita alueellisia hankkeita ns. pilottiperiaatteella, jolloin tukitoimia on keskitetty tietyille suuralueille. Varissuon kehittämiseen panostettu merkittävästi mm. Itä-Turun EU-hankkeen kautta[xv] ja tällä vuosikymmenellä erityisesti Runosmäen, Nummi-Halisen sekä Pansio-Pernon suuralueet ovat olleet mittavien aluekehityspanostusten kohteena monivuotisen EVIVA -toimintaohjelman kautta:

”Toiminta keskittyi keväällä Runosmäen pilottialueelle, jossa aluetiimin toiminta sekä kaupungin toimijoiden verkoston kokoontumiset olivat alkaneet jo vuonna 2012. Kevään ajan alueella toimi vielä lisäresurssina alueellinen vapaa-aikaohjaaja. Nummi-Halisten alueella jatkettiin Kuralan Kylämäen palveluiden kehittämistä. Alueelle alettiin myös suunnitella koko suuraluetta koskevaa yhteistyötä. Toiminta käynnistyi myös Pansio-Perno alueella, jonne koottiin aluetiimi. Alueella aloitti myös maaliskuussa alueellinen vapaa-aikaohjaaja.”[xvi]

 

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.1.19 mittavan toimenpideohjelman syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi.  Ohjelman toimenpiteet ovat osin jo käynnistyneet ja alueiden eriarvoisuutta torjutaan esimerkiksi lähiöiden täydennysrakentamisella, Varissuon ja Pansion uudistuksilla ja perustamalla asukkaiden kohtaamispaikat kaikille suuralueille[xvii].

 

Kuten Länsi1:n talviparlamentissa suorastaan yksimielisesti todettiin, myös voimakkaasti kasvavan Länsi-Turun alueen asukkaat tarvitsevat oman kohtaamispaikkansa. Laajemminkin läntistä Turkua päivittäisasioinnissa palveleva Länsikeskus olisi varmasti luonteva sijaintipaikka tällaiselle kohtaamispaikalle. Länsiturkulaiset arvostavat myös lähiluontoaan. Ehkäpä seitsemän koulun sekä lukuisten luontoalueiden ja pienvesistöjen suuralue sopisi Turun ilmasto-ohjelman paikalliseksi pilottialueeksi?

Länsiturkulaiset jatkavat aluekehitystyötään tuttuun tapaan toukokuussa Länsi-Turun Viikon ja kaupunginosaparlamentin muodossa. Kaupunginosaviikko järjestetään 13.-19. toukokuuta.

[i] http://www.siirtolaisuusinstituutti.fi/files/pdf/webreport/webreport_027.pdf

[ii] Veikko Laakso, Turun kaupungin historia 1918-1970. s. 14, 1980

[iii] https://www.adressit.com/pro-hepokullan-puisto

[iv] https://www.turku.fi/rakennemalli2035

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_korkean_rakentamisen_selvitys_id_74071.pdf

[vi] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/110998-kestava-kaupunkirakenne-ja-paikallisdemokratia-puhuttiva

[vii] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/01/07/suomalaiskaupungit-budjetoivat-rahaa-asukasosallisuuteen-heraako-turku/

[viii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[ix] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/05/17/lansi-turkua-kaavoitetaan-ja-tiivistetaan-huomioimatta-lansikeskuksen-kehittamista-ja-paikallistoimijoiden-osallisuutta/

[x] https://yle.fi/uutiset/3-10689655

[xi] https://www.turku.fi/uutinen/2018-06-07_turulle-maailman-karkeen-lukeutuva-ilmastosuunnitelma

[xii] http://www.lansi-turku.net/kuntalalaisaloite-malikkala-kuninkojan-ikimetsa-turun-ja-raision-luonnonsuojelualueeksi-0

[xiii] https://www.ts.fi/lukemisto/1074005311/Aimo+Massisen+kyselypalsta+Aimo+Annos+Tuliko+Turpiina+Turkuun

[xiv] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[xv] https://www.ts.fi/aihe/1074028738/23+Varissuo+Varissuo+pyristeli+irti+slummin+maineesta

[xvi] http://ah.turku.fi/kh/2014/0526012x/Images/1316527.pdf

[xvii] https://www.turku.fi/uutinen/2019-01-25_turku-toimii-kunnianhimoisesti-syrjaytymisen-ehkaisemiseksi

Joukkoliikennekysymykset ja infrainvestoinnit puhuttavat vanhassa pääkaupungissa. Kaupunkikehittämiseen liittyvän kuohunnan myönteisenä moottorina on toiminut positiivisen rakennemuutoksen ruokkima rakentamisbuumi, jonka myötä Turussa on rakennettu viime vuosina kerrostaloja ennätystahtiin[i].

 

Kakola, Linnanfältti, Kupittaa, Itäharju, Pukkila, Ratapihan elämyskeskus…Täydennysrakentaminen näkyy ympäri kaupunkia nostokurkien, mutta myös puutteellisen projektihallinnan ja voimistuneen kansalaiskritiikin muodossa. Enemmistö turkulaisista todennäköisesti suhtautuu myönteisesti kaupungin kasvuun, mutta rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden toistuvat erheet ja roimat budjettiylitykset sekä asukasviihtyvyyttä yhä useammassa kaupunginosassa uhkaava täydennysrakentaminen herättävät epäilyksiä jatkuvan kasvun autuudesta.

 

Luvattua huomattavasti kalliimmaksi käyneet taidemuseon ja kaupunginteatterin peruskorjaukset ovat aiheuttamastaan voimakkaasta kritiikistä huolimatta parantaneet kaupungin kulttuuritarjontaa, mutta varsinkin ikuisuusprojekti toriparkki ja jo ennen ratapihan kunnianhimoisen elämyskeskuksen suunnittelukilpailua käynnistetty Logomon siltaprojekti tuntuvat monen turkulaisen mielestä vaikeasti perusteltavilta hankkeilta.

 

Verrattuna käyttötarkoitukseltaan varsin mystiseen sekä huolestuttavasti kohonneilla kustannuksilla ja viiveellä valmistuvaan Logomon siltaan[ii], Kakolan rinnehissin rakentaminen on kuitenkin perusteltua. Kun kaupungin poliittinen johto on päättänyt muuttaa vanhan vankilamiljöön asuinalueeksi, tarvitsevat Kakolanmäen asukkaat kulkuvälineen, jonka avulla kukkulalle kulkevat. Turkulaisen ylpeyden Förin luonnollisena jatkeena, funikulaari tullee myös saavuttamaan suosiota kaupunkilaisten, vierailevien ulkopaikkakuntalaisten sekä Kakolaan valmistuvan kylpylän asiakkaiden keskuudessa.

 

Ja vaikkei funikulaari ole varsinainen joukkoliikenneratkaisu, tarjoaa rinnehissi pilkallisista kabiinikirjoitteluista huolimatta mahdollisuuden harjoitella rakentavaa keskustelua Turun kaupunkikehityksestä. Turun kaupunginhallituksen kokousagendalla on 11.2.19 suuri turkulainen joukkoliikenneratkaisu. Kuten likimain legendaarisen toriparkin tapauksessa, turkulainen mielipide raitiotien palauttamisesta on voimakkaasti jakaantunut.

 

Olen itse seitsemän vuotta sitten Turkulaisen kumppanikirjoituksessa[iii] kysynyt, josko pikaraitiotie olisi johdonmukainen askel kehittämään tiivistyvää kaupunkiseutua ja tuomaan palvelut lähemmäs kaupunkilaisia. Noin seitsemän kuluneen lihavan vuoden aikana täydennysrakentaminen on jo voimakkaasti muuttanut turkulaista kaupunkikuvaa, mutta ainakin joukkoliikenneratkaisun ydinalueella Länsi-Turussa, tiivistyvän asuinalueen asukkaat yhä odottavat lähipalvelujaan.

 

Aina silloin tällöin auringonlaskun alaksi luokitellun laivanrakennusteollisuuden vetovoimalla kasvanut Turku on varsinaisen Suomen teollinen, kulttuurillinen, koulutuksellinen ja sosiaalinen sydän. Kotikaupungistaan ja kulttuurihistoriastaan ylpeät turkulaiset eivät ole tunnettuja päätöksenteko- tai yhteistyökyvystään, mutta ovat kohta kahdeksan vuosisadan ajan osanneet kehittää kaupunkiaan suomalaisten sillanpääasemana Pohjolaan ja keskiseen Eurooppaan.

 

Raitiotien kohtalonkysymyksenä näkevät korostavat ratikkalinjan kaupunkikehityksellistä merkitystä ja välttämättömyyttä eurooppalaisen kulttuurikaupungin perustana. Olen itse asunut ja siinä ohessa ajanut ratikalla Baijerissa, Pohjois-Saksassa, Baltiassa ja Britanniassa, mutten koskaan kuullut Augsburgissa, Lyypekissä, Riiassa tai Manchesterissä kenenkään korostavan raitiotien kaikkivoipaisuutta samalla tavalla kuin ratikkafanit täällä Turussa, tai ainakin somessa.

 

Panostaminen joukko- ja myös raideliikenteeseen on Turussa kuten kaikissa kasvavissa kaupungeissa tärkeä asia, mutta mielestäni sen tulisi tapahtua nykyistä suunnitelmallisemmin seutuyhteistyön kautta sekä kaupunginosien ja alueiden alati muuttuvat kehitysnäkymät huomioiden. Yhteiskuntakehityksen pehmeämmän sektorin asiantuntija lääkintöneuvos Heikki Pälve ilmaisi tuoreessa mielipidekirjoituksessaan[iv] epäilyksensä Turun kaupungin kyvyistä hallita infrainvestointihankkeitaan.

 

Kun huomioidaan, että Turku ja ympäryskunnat ovat viime vuosina tiivistäneet varsin onnistuneesti Föli-yhteistyötään ja myös valtakunnallinen Tunnin juna-raideliikennehanke vaatii varsinaissuomalaisten vaikuttamista, pitäisin viisaana, että Turun kaupunki etenisi joukkoliikenneuudistuksessa maltillisesti, mutta aiempaa suunnitelmallisemmin sekä seudullista lähijunaliikennettä kehittäen. Ja edustaako suomalaisen sisämaan kaupungin raitiotieratkaisun kopioiminen sittenkään eurooppalaisen kulttuurikaupungin edistyksellistä ja innovatiivista kaupunkisuunnittelua?

 

Artikkelikuva: Liettulaiseen funikulaarikulttuuriin voi tutustua Kaunasissa, jonne Wizz Air tarjoaa Turusta suoran lentoyhteyden.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/11/28/herattaako-kaupungistuminen-paattajat-kuulemaan-kaupunkilaisia/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-10442858 Turun Logomon sillan kustannusarvio nousi jo yli 13 miljoonan.

[iii] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/94696-investoinnit-edellyttavat-panostusta-liikenneyhteyksiin

[iv] https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4474957/Lukijalta+Funikulaari+sanoo+ratikalle+ei?fbclid=IwAR0-x_mmYxUGZC5GUQfAR_dlYScM9F-Wk6xOydf4T5dX2YMH_ujuhvqcV80

 

 

Vuosikymmen sitten Turussa harjoitettiin ns. aluekumppanuus-toimintaa ja kaikilla yhdeksällä suuralueella oli kaupungin toimesta nimetty vastuuhenkilö, jonka puoleen kaupunkilaiset ja paikallisjärjestöt voivat kääntyä esittäessään aluettaan koskevia puutteita tai kehittämisehdotuksia. Aluekumppanuus kuitenkin ajettiin alas vuonna 2009 ja siitä lähtien turkulainen kansalais- ja aluevaikuttaminen on hakenut muotoaan.

Kulttuuripääkaupunkivuonna käynnistetty Kaupunginosaviikot-toiminta antoi kaupunginosien toimijoille muutamaksi vuodeksi uskoa, mutta viimeistään vuosia kestänyt ja tammikuussa 2018 KHO:ssa tappioon päätynyt kiista Turku 2011-säätiön valtionavustuksen käytöstä romutti Kaupunginosaviikkojen kehittämisedellytykset.

Kun Turussa asukkaiden osallisuus ja vaikuttaminen on jäänyt lähinnä äänestämisen ja strategiaviittausten varaan, ollaan muualla Suomessa otettu merkittäviä askeleita asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseksi. Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta edistämään on palkattu seitsemän stadiluotsia. Jokaiselle luotsille on nimetty oma alue, joissa hänen tehtävä on vauhdittaa helsinkiläisten aloitteita sekä auttaa alueellisia verkostoja löytämään toisensa. Pääkaupungin asukasosallisuus otti syksyllä seuraavan suuraskeleen, kun pääkaupungin toimintaan tuotiin osallistuva budjetointi. Vaikka Helsingin mallia on kritisoitu byrokraattiseksi ja eriarvoistavaksi, on 4,4 miljoonan euron suuruisen rahamäärän kohdentuminen aluekohtaisten hankkeiden valmisteluun merkittävä askel suomalaiselle lähidemokratialle.

Myös Tampereella on ymmärretty, että konkreettinen aluekehitys ja asukasosallisuus edellyttää pysyvää jalkautumista kaupunginosiin. Kaupungin aluetyön organisointi on jaettu kolmen aluekoordinaattorin sekä yhden suunnittelijan maantieteellisiin vastuualueisiin, jolloin aluetyöntekijä pystyy keskittymään inhimillisen kokoiseen alueeseen sekä väkimäärään ja kaupunkilaiset tietävät kenen puoleen kääntyä.

Oulussa kokeillaan paraikaa osallistuvaa budjetointia. Asukkaiden päättämiin tasa-arvoon ja turvallisuuteen liittyviin tarkoituksiin on varattu 20 000 euroa ja ideoita on haettu kuntalaisten kanssa työpajoissa, joissa toteutettavat ehdotukset valitaan äänestämällä. Ja keväällä Satakunnassa Porin kaupunki laittoi 150 000 euroa jakoon ”Rakkaudella porilaisille” -nimellä kulkevan hyvinvointirahan muodossa. Kaikille porilaisille avoimen haun teemoina olivat liikkuminen, kaupunkivihreä, yhteisöllisyys tai yhteinen tekeminen ja hanke oli porilaisten tapa pilotoida osallistavaa budjetointia.

Asukasosallisuuden edistämisen merkitykseen ollaan herätty laajemminkin. Kansallisella tasolla varsinkin mielipiteitä vahvasti jakava sote- ja maakuntauudistus on nostattanut etenkin suurissa kaupungeissa huolta päätöksenteon karkaamisesta yhä kauemmas kansalaisista. Maaseutuja poliittisesti hallitsevan Keskustan johdolla valmisteltua hallintouudistusta voimakkaasti vastustava Hjallis Harkimon, Mikael Jungnerin ja muiden mediavaikuttajien Liike Nyt ei puhu politiikan sisällöstä, vaan päätöksenteon tavasta. Liike haluaa lisätä vuorovaikutusta ja saada ihmiset osallistumaan omaa elämäänsä koskevien päätösten tekemiseen. Ja mieluummin aktiivisemmin kuin äänestämällä kerran neljässä vuodessa.

Turku on kautta historiansa ollut mannermaisten ja pohjoismaisten ajatusten ja ideoiden portti suomalaisille, mutta asukasosallisuuden kehittämisessä vanha pääkaupunki on kiistatta jäänyt jälkeen niin kansainvälisestä kuin kansallisesta kehityksestä. Turun kaupunginhallitus hyväksyi jo joulukuussa 2012 oman osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamallinsa, mutta kovin vähäisiksi ovat paikallistoimijoiden vaikuttamismahdollisuudet käytännössä jääneet.

Viime viikkoina turkulaispuolueet ovat julkistaneet kevään eduskuntavaaliehdokkaitaan ja näiden ohjelmia. Kansalaisten kuunteleminen on perinteisesti poliittisen retoriikan keskiössä puolueesta riippumatta, mutta 16.11.18 Turkua pitkään hallinneen kaupunginjohtajapuolueen paikallisjärjestö julkaisi konkreettisen aloitteen ehdottamalla osallistuvan budjetoinnin käyttöönottoa Turussa. Toivottavasti avaus saa vastakaikua poliittisella kentällä ja vuosikymmenen aluekumppanuusunta nukkunut Turku herää hyödyntämään asukkaiden sekä paikallisjärjestöjen mittavaa alue- ja asiantuntemusta.

Kirjoitus on julkaistu 7.1.19 alioartikkelina Turun Sanomissa

https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/4437679/Puheenvuoro+Suomalaiskaupungit+budjetoivat+rahaa+asukasosallisuuteen++heraako+Turku+

 

Kuva: kaupunginjohtaja Aleksi Randell osallistumassa Länsi-Turun kaupunginosaparlamenttiin toukokuussa 2017

”Jalkapalloseuran johtaminen on tullut entistä vaativammaksi. Seuroja johdetaan edelleen luottamushenkilöpohjalta, jota tukemaan on operatiivisella tasolla tullut entistä enemmän päätoimisia seuratoimijoita. Tämä tuo seurojen luottamusjohdolle myös lisää vastuuta mm. johtamisen, työnantajavelvoitteiden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Päätoimisten määrän kasvusta huolimatta suomalaisten seurojen toiminta perustuu edelleen vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella perinteisestä talkootyöstä projektinomaiseksi tekemiseksi. Tämä asettaa uusia vaatimuksia myös seuran johtamiselle.”

Jalkapalloseurojen laatujärjestelmä[i]

 

Loppuvuosi on suomalaisessa jalkapallomaailmassa palkintojen, try outien ja toimintalupausten aikaa. Maajoukkuetoiminta on tauolla, mutta seurat valmistautuvat uuteen kauteen houkuttelemalla mukaan uusia pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Tarve vahvistaa omia joukkoja ei rajoitu vain seuran edustusjoukkueeseen vaan verkkoja heitetään myös yhä nuorempien juniori-ikäluokkien vahvistamiseen.

 

Vuoden 1980 EM-sankari ja 2000-luvun menestyksekäs Saksan nuorisomaajoukkueiden valmentaja Horst Hrubesch kummasteli äskettäin nuorten pelaajien yhä varhaisemmin tapahtuvaa ammattimaistumista, jossa jo 14-vuotiailla voi olla agentti ja viikonloppuina yläkouluikäiset juniorit saattavat matkustaa satoja kilometrejä erilaisiin kilpailutapahtumiin[ii]. Eikä Suomessakaan ole harvinaista, että D- ja C-juniorit pelaavat koulupäivän iltana klo 20 alkavassa ottelussa parin tunnin ajomatkan päässä ja palaavat kotiin puolen yön jälkeen.

 

Kilpailun kiristyessä ja kunnianhimon kasvaessa seurat sekä myös juniorien vanhemmat hakevat lisäosaamista ja kilpailuetua erilaisesta oheisharjoittelusta ja junioritoimintaan yhä näkyvämmin levittäytyvistä koulutus- ja konsulttipalveluista. Maailman kilpailluimmassa urheilulajissa tiedonjano lajikehitystä kohtaan on luonnollisesti tärkeää tavoitteelliselle kilpajoukkueelle ja -valmentajalle, mutta kehityksen kääntöpuolella voimistuva kustannusten kasvu sekä voimistelu- taitoluistelumaailmasta tuttu lapsitähtiä tuottava ”pelaajakehitys” edellyttävät tarkkaavaisuutta seurajohdolta.

 

Junnufutiksessa harrastajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan, mutta pelaajisto on samanaikaisesti sirpaloitunut yhä monitasoisempien sarjaportaiden sekä varhaisemman aloitusiän myötä. Esimerkiksi poikien D- tai C-ikäluokassa tasoja saattaa olla laskutavasta riippuen jopa yli puolitusinaa. Lyhyemmän aikaa harrastaneille löytyy piirisarjatasolta Ykköstä ja Kakkosta, näitä ylempänä Liigataso, josta tavoitteellisimmat juniorit pyrkivät ponnistamaan yleisesti kilpasarjoiksi laskettuun Alueliigaan ja eräänlaisena eliittisarjana pidettyyn Etelä-Länsi liigaan. Ja pari vuotta sitten tehty, varsin hyviä kokemuksia tuonut ELL:n jako syyskaudella kuuden joukkueen mitali- ja jatkosarjoihin tuo käytännössä kuudennen tason saman ikäluokan pelaajille. Eli pelaajia on suomalaisessa juniorijalkapallossa paljon ja myös pelaajien taito-, fysiikka- ja motivaatioeroja tasaavia harrastusportaita on riittävästi, mutta silti kenttien laidoilla kuohutaan ja aivan liian monen intohimoisen junnufutarin pelaajapolku päättyy lopettamiseen tai lajin vaihtoon.

 

Vaikka Palloliitto on tuonut lajiin tärkeitä harrastusportaita ja aloittanut myös Seurojen Palloliitto -uudistusprosessin, on Suomifutis edelleen pitkällä takamatkalla, jos verrataan Euroopan huippumaihin ja myös usein rinnastettuihin Pohjoismaihin. Syitä takamatkaan on varmasti monia, mikä on myös vaikeuttanut keskeisten ongelma-alueiden hahmottamista sekä omiin olosuhteisiin istuvien korjausliikkeiden systemaattista tekemistä ja suomalaisen lajikulttuurin kehittämistä. Espanjalaiset ekkono-opit tai edes islantilaiset uudistukset eivät välttämättä istu sellaisenaan suomalaisiin oloihin.

 

Uudistuksia on kuitenkin Suomessakin tehty ja ainakin osa on niistä ollut ilmeisen onnistuneita, koska harrastajaluvut ovat pysyneet korkeina, nuorisomaajoukkueiden menestys parantunut ja A-maajoukkue päätti Kansojen liigan ottelut historiallisesti lohkoykkösenä. Rohkaisevalta ovat myös näyttäneet nuorisomaajoukkueiden laajapohjaiset alueleiritykset sekä suurelle pelaajamäärälle ja jopa alue- ja seuravalmentajille annettu mahdollisuus osallistua maajoukkueotteluihin ja muihin tapahtumiin.

 

Vanhempien vaatimukset ja harrastusmaksujen nousu haastavat seurat uudistamaan ja avaamaan toimintatapojaan  

Suomalaista urheilua rakentavan kriittisesti luotaavassa Ylen Urheiluhullut -ohjelmassa väitettiin syksyllä ”urheiluseuran johtamisen olevan Suomessa lähes mahdoton tehtävä – osa urheilevien lasten vanhemmista tekee siitä vielä hankalampaa.”[iii]

 

Tätä junioriurheilun laajaa, mutta varsin vaikeasti hahmotettavaa problematiikkaa sivuttiin myös muusikko Mikki Kausteen twitter-päivityksen herättämissä keskusteluissa, joissa osa futisväestä tuomitsi seuran toiminta- tai ainakin viestintätavat ja toiset puolustivat valmentajan oikeuksia mediapeliä käyvien vanhempien hyökkäyksissä. MTV3:n aamustudiossa Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen toisti kokeneiden valmentajien monesti lausuman lajiviisauden – ”Ei kukaan maailmassa pysty vielä edes 18-vuotiaasta sanomaan millä tasolla tämä tulee pelaamaan kuuden vuoden kuluttua.”[iv] – mutta silti yhä nuorempia talentteja tai akatemiapelaajia nimetään myös suomalaisseuroissa ja kenttien laidoilla kuohutaan kuin Kuopiossa.

 

”Monet kokevat, että KuPSissa junioreiden kilpajoukkueet rakennetaan liian nuorella iällä ja liian pienelle pelaajamäärälle. Suuria harrastajamassoja liikuttavista kaupunginosajoukkueista osa on tuuliajolla, ja ryhmät jäävät vaille seuran tukea ja kiinnostusta.”. Savon Sanomien haastattelemien jalkapallovanhempien mukaan valtaosalla juniorikupsilaisten vanhemmista ei ole käsitystä, millä kriteereillä eliittiryhmiä rakennetaan ja läpinäkyvyys sekä avoin tiedottaminen ja selkeät pelisäännöt puuttuvat yli 1400 pelaajan seurasta.”[v]

 

Varsin samanlaisista kokemuksista kerrotaan monilla muillakin jalkapallopaikkakunnilla, ja vaikuttaisi siltä, että varsinkin puutteellinen viestintä, epäselvästi ilmaistut toimintaperiaatteet ja laadun putoaminen kilparyhmien alapuolella aiheuttavat tyytymättömyyttä yhä korkeampia harrastus- ja olosuhdemaksuja maksavien vanhempien keskuudessa.

 

Kun nuoren pelaajan pelihalut putoavat tai seuratoiminnan puutteet ylittävät vanhempien sietokyvyn, astuu usein kuvaan seuran tai lajin vaihto ja valitettavan usein jopa liikuntaharrastuksen kokonaan lopettaminen.  Vaikka murrosikäisten nuorten harrastuksen lopettamisesta – ns. drop outista – puhutaan paljon ja aihetta on myös tutkittu, ei huolestuttavaan kehitykseen olla toistaiseksi löydetty laajemmin sovellettua lääkettä. Harrastajakato yltyy yleisesti C—juniorien ikäluokissa, kun kilpapelaajien harjoittelu muuttuu vaativammaksi ja biologisesti hitaammin kehittyvät juniorit tuskailevat fyysisesti vahvempien ja nopeampien ylivoiman edessä.

 

Kiihtyvään pudotuspeliin liittyy muitakin tekijöitä. ”Pudokkaiden” tai ainakin statukseltaan asemiaan menettäneiden joukkoon kuuluu varsin usein nappulavuosien valmentajien ja toimihenkilöiden lapsia, jotka olivat aloittaneet harrastuksen muita aiemmin tai hyötyneet nappula-aikojen ”etuoikeutetusta roolistaan”. ”Lapsitähden” aseman menettäminen saattaa olla monelle juniorille suuri haaste, varsinkin jos vanhemmat ovat ladanneet harrastuksessa menestymiseen kohtuuttomasti odotuksia. Ja löytyyhän lopettamisten taustalta myös vähemmän dramaattisia taustatekijöitä. Osa pelaajista saattaa löytää innostavamman lajin, toiset panostavat kouluun, eikä kipinän sammuminen tai hidas hiipuminenkaan liene harvinaista.

 

Onko seurojen yhteiskunnallisen roolin oivaltaminen ja avoimempi viestintä avain suomalaisen jalkapallokulttuurin kypsymiselle?

Urheiluseurojen suuri vahvuus, mutta myös haaste liittyy niiden laajaan toimintakenttään ja vaikutusalueeseen. Lajeista suosituimpana jalkapalloon pätee aidosti tuo kuluneelta kuulostava ”vauvasta vaariin” pelaajapolku, unohtamatta mokkapaloja leipovia mummoja. Jalkapallo on terveimmillään koko perheen harrastus, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden olla yhdessä mukana.

 

Mutta kun kilpailua kiristetään äärimmilleen, tulee toiminnasta kuin huomaamatta elitististä kilpavarustelua, jossa lyhyen aikavälin menestyspaine synnyttää seuraan sisäisiä raja-aitoja, alati kohoavia kustannuksia ja peli-iloaan kadottavia lapsia ja nuoria.

 

Suuria tunteita ja odotuksia herättävät suuret urheilulajit jakavat mielipiteitä sekä antavat ihmisille erilaisia elämyksiä ja osittain siksi urheilun moniin haasteisiin on vaikeaa löytää automaattisesti toimivia ratkaisuja ja uudistuksia. Kun jalkapalloseurassa joudutaan samanaikaisesti pohtimaan edustusjoukkueen pelaajabudjetteja, ottelutapahtumien viihdepalveluja ja yritysyhteistyötä, jää junioritoiminta ja yksittäinen haastetason joukkue helposti seurajohtajille etäiseksi.

 

Näin ei kuitenkaan saisi käydä, sillä urheiluseuroilla on tänä päivänä jopa aiempaa merkittävämpi yhteiskunnallinen rooli, koska mm. väestön kasvava liikkumattomuus, syrjäytyminen, ikääntyminen ja yksinäisyys edellyttävät toimia ja jopa laajapohjaista elämäntapojen muutosta, joiden toteutuksessa erilaiset liikuntajärjestöt ovat asiantuntijoita ja ennaltaehkäiseviä ongemien ratkaisijoita. Jotta urheiluseurat kykenevät vastaamaan yhteiskunnalliseen haasteeseen, niiden pitää kuitenkin pohtia omia toimintaedellytyksiään ja asettaa realistisia tavoitteita.

 

Kunnianhimo ja riittävän korkealle asetetut päämäärät kuuluvat tavoitteelliseen järjestötoimintaan, mutta urheiluseurojen tulisi kyetä löytämään omat vahvuutensa, joiden pohjalta rakentaa ja kehittää toimintaansa. Tänä päivänä monet seurat markkinoivat perhefutiksesta ylimmille sarjatasoille yltäviä pelaajaputkia, mutta kuinka moni suomalainen seura kykenee tarjoamaan laadukasta ja vastuullista täyden palvelun seuratoimintaa, jossa osaaminen ulottuu päiväkoti-ikäisistä nappuloista, tavoitteelliseen kilpatoimintaan ja aikuisten edustusjoukkueisiin?

 

Suomalaista seuratoimintaa arvioidaan ja arvostellaan julkisuudessa ahkerasti. Hyvä näin. Avoin keskustelu edistää virheiden paljastumista ja kannustaa niiden korjaamiseen. Ja erheiden ja isojenkin virheiden vastapainoksi suomalaisissa seuroissa tehdään myös intohimoisesti työtä ja ratkaisuja, jotka edustavat pitkäjänteisyyttä, arvoja sekä lajin ja lajiharrastajien kunnioitusta. Vaikka jääkiekkoa ajoittain arvostellaan tapojen ja pelitapahtumien kopioimisesta Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloista, osaa suomalainen kiekkoväki kunnioittaa suurpelaajiaan ja lajin taustatahoja. Äskettäin Timo Jutilan mittavaa uraa kunnioitettiin kolmen vartin suoralla televisiolähetyksellä ja joulun alla Turussa Tomi Kalliolle ja Henrik Tallinderille omistettiin jäähyväisottelu.[vi]

 

Ja on Suomifutiksen puolellakin merkkejä orastavasta lajikulttuurista. Aki Riihilahti on systemaattisesti rakentanut HJK:sta lajinsa kansallista lippulaivaa, mutta siinä ohessa luonut mainetta Euroopan suurten seurojen haastajana ja pienten Robin Hoodmaisena puolustajana UEFA:n kabineteissa.[vii] Ja junnusarjoissa Klubin PK-seudun hegemoniaa haastavat erityisesti laadukasta United-työtä tekevä ja kansainvälisiä seurayhteyksiä rakentava KäPa[viii], olosuhteisiin viime vuosina vahvasti panostanut VJS sekä Tapiolassa uutta nousua tekevä FC Honka. Käpylän Pallon juniorivalmentajat Erkko Meri, Aleksi Piirainen ja J-P Savolainen julkaisivat myös vuodenvaihteessa jalkapallojulkaisun nimeltä Valmennuskirja. Kolmiosaisen e-teoksen ensimmäinen osa keskittyy nimenomaan seurakulttuurin kehittämiseen ja kirjassa pohditaan miten valmentaja voi omalla esimerkillään vahvistaa seurakulttuuria. Jälkimmäisissä osissa avataan pelin teoriaa ja paneudutaan pelaamisen opetukseen.

 

Tampereella nuorisomaajoukkueiden valmentajana pitkään toiminut Jarkko Wiss on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut Ilveksen Veikkausliigan mitalikandidaattina ja ennen kaikkea luonut mainetta nuorten pelaajien kehittäjänä. Pohjanmaalla viime vuosien suurin menestys on tapahtunut olosuhteissa, vaikka pitkän tauon jälkeen ylimmälle sarjatasolle nousseen KPV:n karut kenttäolot kalpenevatkin Vaasan ja Seinäjoen kilpailijoiden stadionien vertailussa. Lahdessa Kuusysi on rakentamassa Antti Pohjan ja Harri Kampmanin johdolla Hammarby-yhteistyötä[ix], vaikka paikallistasolla yhteistyö tökkiikin.[x]

 

Turussa TPS:n paluu parrasvaloihin jäi tällä kertaa yhteen vuoteen ja niin ikään vastoinkäymisiä kokenut sinimusta paikalliskilpailija hakee kevään cup-voitostaan huolimatta seuraidentiteettiään. Sekä Inter että TPS ovat viime vuosina panostaneet etenkin 2003 ja tätä nuoremmissa ikäluokissa varsin menestyksekkäästi PK-seudun juniorihegemonian haastamiseen, mutta ELL- ja SPL-lopputurnausmenestyksen varjopuolena on ollut Lahden tapaan jännitteet paikallisseurojen välillä. Kun vakavarainen Inter on onnistunut nopeassa tahdissa nousemaan alueen vetovoimaisimmaksi kilpaseuraksi, näkyy muutos TPS:n lisäksi alueen muissa seuroissa sekä ennen kaikkea kaupunginosajoukkueistaan ja nappulaikäisten lahjakkuuksien kasvualustana vuosikymmeniä toimineessa Turun Nappulaliigassa.

 

Päättyvän vuoden aikana suomalaisissa jalkapalloseuroissa on puhuttu paljon Palloliiton käynnistämästä laatuseurajärjestelmästä. Ilves nousi keväällä HJK:n jälkeen toisena seurana järjestelmän korkeimpaan laatuluokkaan[xi] ja FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki ilmoitti marraskuussa laatujärjestelmän korkeimman 5. tason olevan seuran tulevan kauden tavoitteena.[xii] Koska suomalaisen junnufutisväen julkisuuteen nostamat ongelma-alueet ja laatujärjestelmän painopisteet[xiii] – seurajohtaminen, urheilutoiminnan organisointi ja viestintä – ovat pitkälti yhdenmukaiset, on varmasti yhteinen etu, että seurat ja lajiliitto yhteistyössä paneutuvat seuratyön laadun kehittämiseen.

 

Ja vaikka tavoitteena ei olisikaan laatujärjestelmän kaikkein ylin taso, jo Palloliiton hyvän hallinnon varsin selkokieliseen ohjeistukseen perehtyminen tarjoaa työkalut seuratoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen yhteiskunnallisesti vastuullisena toimijana.

 

”Seura on yleishyödyllinen aatteellinen yhdistys, jonka tehtävä on kirjattuna seuran säännöissä. Seura toteuttaa tehtäväänsä ensisijaisesti jäsenilleen, jotka käyttävät ylintä päätösvaltaa seuran kokouksissa. Kokousedustajat mm. valitsevat hallituksen/johtokunnan, joka toteuttaa jäsenistön edustajana seuran kokouksessa hyväksyttyä toiminta- ja taloussuunnitelmaa sekä huolehtii seuran omaisuudesta.

Laadukas seuratoiminta ja toiminnan kehittäminen edellyttävät nykytilan tiedostamista, suuntautumista tulevaisuuteen ja kaikkien seuratoimijoiden pitkäaikaista sitoutumista seuran tavoitteisiin, tukijoihin, yhteistyökumppaneihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan…

Seuran sääntöjen tulee olla esillä seuran internetsivuilla…

Seuralla tulee olla säännöllisesti päivitettävä seuratoiminnan opas, josta selviää seuran toiminta kaikille toimijoille.”[xiv]

 

[i] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[ii] https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000005949890.html

[iii] https://yle.fi/urheilu/3-10419913, https://areena.yle.fi/1-4507931 , Yle, Urheiluseuran johtaminen on Suomessa lähes mahdoton tehtävä, 24.9.18

[iv] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[v] Savon Sanomat, Vanhempien joukossa tyytymättömyyttä KuPSin junioritoimintaan – pelisääntöihin kaivataan selvennystä, 21.12.18 (teksti luettavissa kokonaisuudessaan Suomalainen junnufutis-Facebook ryhmän sivuilta)

[vi] https://www.aamuset.fi/urheilu/4408988/Tomi+Kallio+ja+Henrik+Tallinder+saavat+oman+jaahyvaisottelunsa

[vii] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/c4915e45-cfa5-488d-8398-2ffe25c3b996

[viii] https://kapylanpallo.fi/seura/ajankohtaista/2018/hsv-ja-kapan-yhteistyo-2018

[ix] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489054, Kuusysi yhteistyöhön perinteikkään ruotsalaisseuran kanssa, 2.10.18

[x] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489125 Kuusysi ihmeissään FC Lahden vaatimuksista junioripelaajille, 2.10.18

[xi] https://ilvesedustus.fi/ilveksen-toiminnalle-korkein-laatuluokitus-suomessa/

[xii] http://fcinter.fi/uutiset/2018/11/28/fc-inter-tavoittelee-laatujarjestelman-korkeinta-tasoa

[xiii] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[xiv] https://www.seuraohjelma.fi/seuranhallinto/seuratoimijat/osaamisenkehittaminen/joukkueenjohtajakoulutus/joukkueenjohtajaopas/2seuranhyvahallintojatalous

Suomessa usein sanotaan, ettei meillä ole jalkapallokulttuuria. Kuitenkin jo vuonna 1912 helsinkiläisvoittoinen suomalaisjoukkue ylsi välieriin Tukholman olympiakisoissa. Ja tätä ennen 1800-luvun viime vuosikymmenellä liikunnanopettaja August Blomberg ja Crichtonin teollisuusveljekset organisoivat Turussa jalkapallo-otteluita.  Suomalaisen jalkapallon kansainväliset saavutukset kieltämättä kalpenevat vertailussa useimpiin Euroopan maihin ja myös maamme lähes poikkeukselliseen yksilö- ja kestävyyslajien menestyshistoriaan, mutta kyllä Suomifutiksen lähettiläät Lehtovirrasta Litmaseen tai Rytkösestä Hradeckyyn edustavat jalkapalloperinteitä, joista voimme olla ylpeitä.

Jalkapallo- ja laajemminkin urheilukulttuuriin liittyy ylpeyden tunteen ja yhteisöllisyyden lisäksi myös kunnioitus. Kotikaupunkini Turku saattaa näyttäytyä monelle mustavalkoisena, mutta kilpailevien seurojen ja lajien legendat edustavat ainakin turkulaisittain katsottuna sulassa sovussa ja keskinäisellä kunnioituksella Paavo Nurmen aloittamaa varsinaissuomalaista urheiluperimää. Palloilujatkumoa löytyy Steneistä Rannikoihin, Ylösestä Rauteihin ja Nättinummen Nummelineista Koivuihin ja Kiprusoffeihin. Ja löytyy urheilutaustaa jopa Matti & Teppo duolta, jonka jalkapallojuuret löytyvät Urheilupuistosta ja Martinmäeltä, missä Hese Suhonen loi pohjat neljään Suomeen mestaruuteen ja lyömättömältä tuntuvaan maaliennätykseensä.

Uskon, että suomalaisen jalkapallo- ja urheiluväen keskinäinen kunnioitus ulottuu myös Lounais-Suomea laajemmalle ja kattaa koko maan. Vaikka Oulu on ollut pitkään poissa veikkausliigakartalta, Oulun seudulta on noussut A-maajoukkueessa tänä päivänä valmentavien Antti Niemen ja Mika Nurmelan jälkeen Toni Kolehmaisen ja Jarkko Hurmeen kaltaisia maajoukkuetason pelaajia. Pohjoisen ja pienpaikkakuntien seurojen kasvatit ovatkin tärkeitä esikuvia ja seuratyön kannustajia Suomifutikselle. Kotkan nappuloiden kasvatti Teemu Pukki on käynyt kovan koulun Schalken, Celticin ja Bröndbyn kautta Englannin Mestaruussarjan kärkijoukkue Norwichin suosikkipelaajaksi. Toinen Tanskassa uransa uudelle tasolle nostanut, Huuhkajien kapteeni Tim Sparv maksoi juniorivuosien velkaansa järjestämällä tekonurmialustan kotiseutunsa koulun kentälle[i].

Kriittisyys ja analyyttinen asennoituminen kuuluvat kiinteästi tavoitteelliseen kilpaurheiluun, mutta niin kuuluu myönteisyys sekä pelaajien kannustus ja koko urheiluyhteisön keskinäinen kunnioitus. Haltioituneena Englannin, Espanjan ja Mestareiden liigoja seuraava suomalainen futisväki on odottanut vuosikymmenet omaa Islannin ihmettään, mutta hallitsevaksi yhdistäväksi muistoksi on syöpynyt sateisella stadikalla pelattu Unkari-ottelu, jonka traumaattisia ratkaisuhetkiä muistellaan masokistisesti jokaisen merkityksellisen karsintapelin alla.

Markku ”Rive” Kanervan valmentama maajoukkue pelaa tänä iltana Kreikassa Kansojen liigan toiseksi viimeisen ottelunsa. Neljä ottelua puhtaalla pelillä ja maaliakaan päästämättä pelannut Huuhkajaryhmä voittaa lohkon, vaikka häviäisi 0-1 tai 1-3. Tietysti Suomi voi hävitä suurilukuisemminkin, mutta kyllä kai aikaisempien ottelujen perusteella vierasjoukkue on suosikki viemään lohkon ja etenemään jatkokarsintaan?

Ja vaikkei näin kävisikään, voimme kai joka tapauksessa nauttia Huuhkajien ennennäkemättömästä nousukiidosta, joka heijastuu varmuudella myös juniorien harjoitteluintoon ja itseluottamukseen sekä Suomifutiksen asemaan yli puolen miljoonan suomalaisen rakastamana liikunta- ja kulttuurimuotona.

 

[i] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/4d194fc8-3537-4afe-9a23-175f1ea27b4d Huuhkajien kapteenilta upea ele – vaasalaiskoulun ankea hiekkakenttä saa tuliterän tekonurmen: ”Tiedostan, että olen etuoikeutettu ihminen”

 

Turkulaisessa jalkapallossa koettiin lihavia vuosia 2000-luvun puolesta välistä vuoteen 2013 asti. FIM-pankkiirin rahoilla teeveestä tutut valmentajat Mixu Paatelaisesta Martti Kuuselaan ja Pasi Rautiaiseen johtivat suuren pelaajabudjetin Tepsin kestomenestyjäksi ja varustamo-omistaja Stefan Håkansin perustama Inter onnistui hollantilaisen Job Dragtsman johdolla rakentamaan omista kasvateista ja laadukkaista ulkomaan vahvistuksista voittajajoukkueen.

Turkulaisen jalkapallon Veikkausliiga-ajan menestyskauden perustukset rakennettiin jo muutamaa vuotta ennen mestaruus- ja mitalikausia. Keväällä 2003 TPS palasi ylimmälle sarjatasolle ja Kupittaalle paikallisderbyjen näyttämöksi kohosi Stefan Håkansin upouusi Veritas Stadion. Vaikka molemmat turkulaisseurat sijoittuivat sarjassa keskivaiheilla, veti uusi Veritas Stadion derbyyn yli 6000 katsojaa.

Turun Palloseuran vastaus Håkansin satsauksiin nähtiin keväällä 2006 kun Turussa julkistettiin jalkapallo-TPS:n siirtyvän pankki- ja sijoitusalalla menestyneen Seppo Sairasen johtaman Sydän pelissä-ryhmän omistukseen[i].  Syksyllä 2006 päävalmentajaksi palkattiin Skotlannista 3+2 vuoden sopimuksella Mika-Matti Paatelainen, ja TPS-toimitusjohtaja Petri Jakonen hehkutti Brittein saariltakin tarjouksia saaneen valmentajan nimitystä tärkeänä tekijänä seuran kunnianhimoisiin tulevaisuuden visioihin[ii].

Myös Inter-leirissä haettiin valmennusosaamista kansainvälisiltä kentiltä. Sveitsissä menestyneen René van Eckin aika Turussa jäi yhteen kauteen, mutta seuraajanaan keväällä 2007 aloittanut, niin ikään hollantilainen Job Dragtsma yhdistetään vahvasti sinimustien nousuun suomalaisen seurajalkapalloilun huipulle. Vuonna 2006 kiihtynyttä turkulaisen jalkapallon kilpavarustelua seurasi yleisömäärien nousu, Interin mestaruus vuonna 2008 sekä turkulaisseuroille yhteensä seitsemän mitalisijaa (Inter: 1 kulta, kaksi hopeaa, TPS: neljä pronssia). Vielä syksyllä 2012 media kuvaili Turkua Suomen jalkapallopääkaupunkina, kun kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä Inter oli pisteen ja TPS kaksi pistettä mestaruuden lopulta vienyttä HJK:ta jäljessä[iii].

 

Laihat vuodet

Vuonna 2013 lihavat vuodet kuitenkin päättyivät. Tepsissä pankkiiri Sairasen panostukset olivat supistuneet jo paria vuotta aiemmin ja resurssien ehtymisellä oli luonnollisesti vaikutusta seuran toimintaan. Yllättäen päävalmentajan tehtävät jättäneet Pasi Rautiaisen paikalle nostettiin A-junioreita luotsannut Marko Rajamäki ja niukemalla budjetilla operoimaan joutunut seura menetti myös maajoukkuetason profiilipelaajia Kasper Hämäläisestä (2010), Riskin veljeksiin (2011) ja Toni Kolehmaiseen (2012).

Kun vielä kauden 2013 suurhankinnoista Wayne Brown ei yltänyt odotetulle tasolle ja Duarte Tammilehto loukkaantui jo alkukaudesta, saattoivat tepsiläiset iloita ainoastaan sijoittumistaan yhtä sijaa Interiä ylemmäs, mutta kuitenkin vasta kahdeksanneksi. Seuran talouden kannalta erityisen huolestuttavaa oli europelien päättyminen putoamiseen jo ensimmäisellä karsintakierroksella luxemburgilaisen amatöörijoukkueen toimesta. Vuodesta 2009 lähtien seuran toimitusjohtajana toiminut Marco Casagrande oli siirtynyt juuri kauden alla Palloliiton pääsihteeriksi[iv] ja syksyllä seuraajana aloittanut Juha Reini tuskin tiesi tulevan seuransa ongelmien laajuutta[v].

Jo tammikuussa 2014 TPS-johto pui seuran tilannetta ylimääräisessä tiedotustilaisuudessa. ”Suurin yksittäinen syy tappioon oli katastrofi europeleissä ja siitä budjetoitujen UEFA-rahojen saamatta jääminen. Lukuisat loukkaantumiset ja siitä johtuneet pelaajamuutokset veivät sekä urheilullista menestystä että taloudellista tulosta alaspäin mm. katsojamäärien huomattavana putoamisena.”[vi]. Kun edelliskauden pelaajabudjetti oli ollut 725 000 euroa, nyt oli käytettävissä 325 000 euroa, joista 250 000 oli jo sidottuna olemassa oleviin 12 pelaajan sopimuksiin. Toimitusjohtaja Reinin mukaan noin kymmenen pelaajan hankkimiseksi oli pelaajabudjetissa käytettävissä 75 000 euroa, jolla ei pitkälle potkita.

Eikä potkittu. Yhä syvenevien talousvaikeuksien seurauksena TPS menetti useimmat johtavat pelaajansa ja valmentajaksi Kuopioon siirtyneen Rajamäen tilalle nimettiin kymmenen vuotta aiemmin Tepsiä valmentanut Mika Laurikainen. Juniorivoittoinen joukkue jäi lopulta sarjan viimeiseksi ja putosi Ykköseen.

 

Vaikka myös FC Interin kurssi kääntyi kauden 2012 jälkeen laskuun, jatkettiin varustamoseurassa menestystä tuoneen Drgatsman opeilla. Myös sinimustat kokivat isoja menetyksiä, kun viimeisen hopeakauden tehokkain pelaaja Mika Ojala siirtyi Ruotsiin sekä Jonit Kauko ja Aho Lahteen. Vielä vuonna 2015 Inter ylsi vähintään hyväksyttävälle neljännelle sijalle, mutta kesken kauden maaleillaan Suomen Zlataniksikin ristityn Vahid Hambon[vii] myynti Brightoniin ja kertaalleen palanneen Ojalan uusi siirto Saksaan söivät joukkueen hyökkäysvoimaa ja ehkä myös viestivät patruuna Håkansin halusta tasapainottaa taloutta.

Kausi 2016 oli hollantilaisvalmentajalle jo kymmenes perättäinen, mutta päättyi toukokuun useiden tappioiden jälkeen Dragtsman ennenaikaiseen eroon päävalmentajan tehtävistä. Tilalle astui kakkoskoutsina pitkään toiminut ja seuraa myös lähes 200 ottelussa pelaajana edustanut Jami Wallenius. Tulokset eivät kuitenkaan riittävästi parantuneet, vaikka valmennukseen tueksi tuotiin FC Jazzissa viimeksi valmentanut John Allen. Kesällä liigan ympärillä ja mediassa alkoi pyöriä huhuja PK-35:n valmentajan ja osaomistajan Shefki Kuqin Inter-yhteyksistä. Huhut muuttuivat elokuussa faktoiksi, kun Kuqi palkattiin Interin uudeksi päävalmentajaksi.

Samoihin aikoihin mustavalkoisessa leirissä Mika Laurikainen oli nostanut heikon alkukauden jälkeen Tepsin Ykkösen kärkiryhmään ja Turussa voimistuivat huhut ennenkokemattomasta ”karsintaderbystä”. Kauden päättyessä tämäkin spekulaatio muuttui todeksi ja turkulaisseurat kohtasivat toisensa ensin Tepsin isännöimänä Paavo Nurmen Stadionilla ja toisen kerran Veritas Stadionilla. Iltapäivällä keskellä viikkoa Urheilupuistossa pelattu ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, mutta houkutteli paikalle yli 4200 katsojaa. Kolme päivää myöhemmin joukkueet kohtasivat uudelleen ratkaisevassa toisessa osaottelussa Kupittaalla. Kokenut Inter oli lopulta 2-0 parempi yli 6800 katsojaa Veritakselle vetäneessä ottelussa ja säilytti sarjapaikkansa.

Kun Shefki Kuqi lähti valmennustiiminsä kanssa kokoamaan uutta Interin joukkuetta, Laurikaisen valmentama Palloseura joutui jatkamaan Ykkösessä yhä tiukalla budjetilla. ”Kosovon Härän” vahvistukset olivat nimekkäitä. Inter-ikoni Timo Furuholm palasi Saksasta suoraan kapteeniksi, puolustukseen tuotiin brassi Alan Henrique, hyökkäykseen Klubissa euromaaleja laukonut Macoumba Kandji ja keskikentälle jopa Real Madridia edustanut sekä Ranskan maajoukkueessa pelannut Julien Faubert.

Tuloksellisesti varsin hyvästä kauden avauksesta huolimatta Kuqin muukalaislegioona ei koskaan löytänyt pelirytmiä tai tunnistettavaa pelitapaa, mistä kertoi tilastokummajainen, jonka mukaan kosovolaisvalmentajan joukkueet eivät olleet koskaan voittaneet kahta ottelua peräkkäin[viii]. Kun vielä kesällä paljastui, että Kuqi oli erottamassa apuvalmentajiaan ilman seuraomistajan hyväksyntää, päättyi jo kolmannen Interin päävalmentajan työ runsaan vuoden sisällä. Kuqin apuvalmentajaksi palkattu Fabrizio Piccareta otti vastuun loppukaudeksi ja huolimatta vaatimattomasta 9. sijasta, italialaisen kanssa solmittiin jatkosopimus seuraavalle kaudelle.

Kunnioitettavan valmennuskokemuksen mm. Valioliigasta, Portugalista sekä Inter Milanon junioriorganisaatiosta omaava genovalainen vei Interin keväällä Suomen Cupin voittoon, mutta edeltäjiensä tapaan Interin otteet Veikkausliigassa vaihtelivat ja varsinkin kotona Veritas Stadionilla heikko menestys ja jatkuvat muutokset joukkueessa johtivat yleisön tyytymättömyyteen ja katsojamäärien laskuun. Kun Piccareta, pian Suomen Cupin voiton jälkeen yllättäen jätti tehtävänsä, joutui Inter nimittämään runsaan vuoden sisällä jo viidennen päävalmentajansa. Tehtävään palkattiin jo Piccaretan ja Kuqin valmennusryhmässä mukana ollut John Allen.

Vaikka turkulaisesta jalkapallosta eri seuroissa vuosikymmenien kokemuksen omaava Allen ylsi kesällä 2018 viime vuosien Interissä harvinaiseen neljän ottelun voittoputkeen[ix], kääntyi voittokausi välittömästi seitsemän voitottoman ottelun sarjaan, johon kuului myös jo kauden toinen derbytappio. Vaikka seurajohto alkuun kiistikin mediassa levinneen huhun jälleen uudesta valmentajan vaihdoksesta[x], julkaistiin Interin sivuilla jo kahden päivän kuluttua tiedote, jossa vahvistettiin huhun mukainen tieto HJK:n apuvalmentaja Jose Riveiron nimityksestä Interin päävalmentajaksi.[xi]

FC Interissä vaihtuvien valmentajien taustalla seuran uudistamisesta on vastannut vuoden 2017 alusta lähtien tekninen johtaja Vesa Mäki. Aiemmin Palloliiton Turun piirissä valmennuspäällikkönä toiminut Mäki on puhunut paljon Interin identiteetistä ja yhteisestä peli- ja harjoittelutavasta.[xii]

”Kyse on koko seuran jalkapalloidentiteetistä. Miten harjoitellaan, miten pelataan ja millaisia pelaajia seura tarvitsee. Metodi on tärkeä eli miten Interissä opitaan pelaamaan. Esimerkiksi jokaisen seuran juniorijoukkueen harjoituskaava on samanlainen. Näin toimitaan kaikissa suurseuroissa. Interissä identiteetin rakentaminen tehdään yhteistyössä valmentajien kanssa. Itse olen johtamassa tätä toimintaa.”

Koska varsin erilaisia valmennusfilosofioita edustaneiden valmentajien aika on jäänyt kovin lyhyeksi Veritas Stadionilla, on varmasti vaikeaa arvioida, kuinka hyvin uudistukset ovat seurassa juurtuneet ja minkälainen tulee olemaan espanjalaisen Riveiron Interin peli-ilme. Identiteetin edistämisen kannalta ikävämpää näkyvyyttä on aiheuttanut seuran linja kultakauden omien kasvattien Henri Lehtosen, Ari Nymanin ja Mika Mäkitalon pelaajauran päättämisen osalta. Monien kannattajien mielestä seuraikonien arvoa ei olla ehkä ymmärretty riittävän hyvin osana seuraidentiteetin kehittämistä.

Ehkä viime aikojen yhtenä myönteisemmistä kehityssuunista voidaan pitää joukkueen ”kotimaistumista” ja nuorten pelaajien kasvanutta roolia. Päättyneellä kaudella Inter lähti otteluun useaan otteeseen täysin kotimaisella avauskokoonpanolla ja kentällä nähtiin monesti myös joukkue, jonka enemmistö koostui alle 21-vuotiaista tulevaisuuden lupauksista.

Fabrizio Piccaretan tavoin Jose Riveirolla on vahva tausta työskentelystä arvostetussa ammattilaisorganisaatiossa (Inter Milano ja Celta Vigo) nuorten lupaavien pelaajien parissa, joten viime vuosina vahvasti junioritoimintaan panostaneella Interillä uuden valmentajanimityksen ja cup-voiton tuomien europelien myötä – jälleen – uusi etsikkoaika viedä seura kohti lihavampia vuosia.

Interin hakiessa identiteettiään valmentajavaihdosten keskellä Veikkausliigassa, TPS nosti Ykkösen kauden 2017 syksyllä jälleen tasoaan ja kamppaili Espoon päätösottelussa noususta liigaan. Tapiolan jännitysnäytelmässä ratkaistiin FC Hongan ja TPS:n kärkikaksikon kesken suoran nousijan ja karsijan kohtalo ja satojen paikalle matkustaneiden turkulaiskannattajien riemuksi TPS vei Ykkösen kärkipaikan 1-1 tasapelillä. Liigakarsinnassa Honka kaatoi HIFK:n ja molemmat erinomaista juniorityötä tekevät nousijajoukkueet osoittivat, että Ykkösen taso on noussut ja sarjan kärkijoukkueet pystyvät uskottavasti haastamaan Veikkausliigan joukkueita. Päättyneellä, ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan Honka kamppaili päätöskierrokselle asti jopa pronssimitalista.

Kun nousija Honka ylsi Veikkausliigassa kokeneella, rutinoiduista ulkomaan avuista koostuneella joukkueellaan nelospaikalle, joutui yhä keski-iältään nuori TPS kamppailemaan koko kauden sarjapaikastaan. Viimeisen sarjakierroksen päätteeksi Tepsin kohtaloksi tuli jälleen karsiminen sarjapaikasta.

Viime vuosien jännitysnäytelmät pääsystä Veikkausliigaan ovat maajoukkueiden viime aikojen hyvien esitysten ohella antaneet uskoa Suomifutiksen myönteisestä kehityksestä, ja jopa usein vähätellyn suomalaisen jalkapallokulttuurin syvenemisestä.

Kaksi kautta sitten karsintaderbyssä Ykköseen jäänyt, mutta viime syksynä Veikkausliigaan noussut TPS kohtaa lauantaina 3.11. klo 15 Veritas Stadion ratkaisevassa karsintaottelussa Kokkolan Pallo-Veikot. Perinteikäs KPV on kuulunut vuosia Ykkösen kärkijoukkueisiin ja seuran nousu vahvistaisi pohjanmaalaisten vahvaa panosta Veikkausliigassa. Mutta kuten karsinnan 0-0 päättynyt ensimmäinen osaottelu kiistattomasti osoitti, olosuhteet Veikkausliigatason jalkapallolle eivät ole Kokkolassa vielä kunnossa[xiii].

TPS:n paluu Ykköseen ei varmastikaan olisi maailman- tai edes turkulaisen jalkapallon loppu, mutta lienee suomalaisen jalkapallon ja myös Veikkausliigan etu, mikäli Helsingin derbyjen ohella paikallishegemoniasta pelataan myös vanhassa pääkaupungissa. Ja sarjanpaikan säilymisellä on varmasti myös merkitystä turkufutiksen laihojen vuosien kääntämisessä lihavien vuosien aikaan.

 

[i] https://www.ts.fi/urheilu/1074122693/TPSn+taustalle+yksityisia+rahoittajia

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-6001070

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-6346018

[iv] https://www.is.fi/huuhkajat/art-2000000604055.html

[v] https://www.ts.fi/urheilu/jalkapallo/502577/Juha+Reini+TPSn+johtoon

[vi] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/2014011617938631_vg.shtml

[vii] https://yle.fi/urheilu/3-7955690

[viii] https://www.suomifutis.com/2017/05/hifk-kuittailee-suoraan-shefki-kuqille-somessa-tyly-tilasto-nostettiin-esiin/

[ix] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2018/08/12/fc-inter-hamuaa-voittoputkelle-jatkoa-asenteen-pitaa-olla-kohdallaan

[x] https://www.ts.fi/urheilu/4098353/Interin+tekninen+johtaja+Vesa+Maki+kumoaa+valmentajahuhut

[xi] http://fcinter.fi/uutiset/2018/09/27/tiedote-jose-riveiro-fc-interin-uudeksi-paavalmentajaksi

[xii] https://www.aamuset.fi/urheilu/3901967/Jalkipeli+FC+Interissa+puhaltavat+uudet+tuulet+Vesa+Maen+johdolla

[xiii] https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005883670.html

Usein kuulee sanottavan, että jalkapallo on varhaisen erikoistumisen urheilulaji. Saattaa olla. Kuka oikeasti tietää?

Nykypäivänä huomattavasti harvemmin korostetaan vähintään yhtä tärkeää junioriurheilun perusajatusta – työnteon ja pitkäjänteisen harjoittelun merkitystä. Työnteosta puhuvat lähinnä harvat huipulle yltäneet jalkapalloilijat ja muut menestyneet urheilijat.

Luterilainen työn tekemisen etiikka, suolla sisukkaasti kuokkiva Jukolan Jussi sekä nuoren kansakunnan itsenäisyyden ajan ensivuosikymmenien uutteruus kannustivat pienen Suomen viime vuosisadan olympia- ja yksilöurheilun odottamattomaksi suurvallaksi, mutta viimeistään Nokia-aikakaudella ammattimaistuva suomalainen urheilumaailma alkoi muuttua.

Muutokset olivat suuria. Paavo Nurmesta Lasse Vireniin jatkuneet yleisurheilumenestyksen perinteet etääntyivät, Nykäsen ja Ahosen synnyttämälle mäkihyppyhurmokselle ei enää löytynyt jatkajia ja maastohiihdon maailma synkkeni Lahden kotikisojen dopingskandaaliin.

Samalla kun suomalaisen urheilun lippulaivalajit oireilivat, yleistyivät uuden ajan urheilu- ja liikuntamuodot salibandystä skeittaukseen ja lumilautailuun. Ja kaikkein suurimmiksi median ja mainostajien lemmikeiksi kohosivat kansakunnan 90-luvun lamasta elvyttäneet kiekkoleijonat ja pesäpallon kansallisurheiluna syrjäyttänyt jääkiekko.

Kun 2010-luvulla lentopallo, salibandy ja koripallo ylsivät kansainväliseen menestykseen sekä Susijengin ja Lauri Markkasen herättämään palloiluhurmokseen, jäi Mixun joulukuuseen ja Backen takapakkiin karahtanut puolimiljoonainen futisväki palloilubuumissa paitsioon.

Futisväki jakaantui ainakin espanjalaisten ekkono-oppien, pohjoismaisen ”äijäfutiksen” ja nuorisotutkijoiden ”Kaikki pelaa” -leireihin.

Kilpailevien koulukuntien kiistelyn taustalla kuningaslajin harrastajamäärät kuitenkin paradoksaalisesti kasvoivat ja uudet tekonurmikentät sekä ylipainehallit kohosivat kiihtyvällä tahdilla kasvukeskuksiin ja myös syrjäisemmille pesispaikkakunnille. Mutta olosuhdekehitykset ja harrastajamäärien kasvu eivät korvanneet toistuvia pettymyksiä arvokisakarsinnoissa ja pitkän sekä myös poikkeuksellisen menestyksekkään päivätyön Suomifutiksessa tehneeseen Antti Muuriseen yhdistetty ”Eteenpäin on menty” -tokaisu on saanut häpeää ja pilkallisuutta yhdistävän merkityksen[i].

Suomifutiksen ristiriitaiseen kasvutarinaan kuuluu myös ammattimaistuminen. Lajiliitto on palkannut piireihin talenttivalmentajia ja seurat vetäjikseen päätoimisia toimihenkilöitä. Ammatti-ihmisten roolin kasvaminen on kuitenkin lisännyt harrastamisen kustannuksia ja tehnyt oto- tai talkootaustaisten valmentajien aseman ongelmalliseksi. Seuran palkkalistoilla olevat ihmiset ymmärrettävästi vastaavat toiminnasta, mutta moni vuosikymmenien kokemuksen omaava oto-valmentaja jättäytyy lajista pois havaitessaan kulukorvausten ja valmennusvastuun kapenevan. Ammattilaisten palkkaaminen on luonnollisesti lajille myönteinen asia, mutta liian usein hyötyä henkilösatsauksista varjostaa seurojen puutteet toiminnan suunnittelussa, avainhenkilöiden rekrytoinnissa ja laajemmat johtamisen ongelmat.

Urheiluseurojen ottaessa horjuvia askelia talkooajasta ammattilaisuuteen muuttuu myös junioriurheilijoiden vanhempien asema. Syksyn edetessä Suomifutiksen sadoissa, jopa tuhansissa jalkapallojoukkueissa vietetään vanhempainiltoja, joissa esitellään yhä kunnianhimoisempia vuosisuunnitelmia. Tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus on tietysti tervetullutta, mutta ”talenttivetoinen” seuratoiminta nostaa nopeasti harrastamisen kuluja ja lapsitähtien jalostaminen aikuisikäisiksi huippu-urheilijoiksi on todellista riskibisnestä. Varsinkin urheiluseuroille, joiden ydinosaaminen on perinteisesti perustunut vapaaehtoistoimintaan.

Kun urheiluseurat tänä päivänä tasapainottelevat tavoitteellisen talenttitoiminnan sekä perinteisen harrastetoiminnan välillä, ovat yhä nuorempina harrastuksen pariin tuotujen lapsien vanhemmat ymmällään keskenään kilpailevien seurojen markkinointiviestinnästä. Melkeinpä kaikille kaupataan kilpaurheilijan statusta ja pelaajapolkua miniliigasta akatemioiden kautta Veikkausliigaan ja jopa kansainvälisille kentille. Suhteellinen uusi seurojen toimintamuoto, perhefutis, on mielekkäällä tavalla toteutettuna yhtä tervetullutta yhteisöllistä liikuntaa kuin vaikkapa vauvauinti, mutta voitaneen silti ystävällisesti kysyä, kenen ehdoilla toimintaa toteutetaan ja ovatko ehkä isän tai äidin omat unelmat harrastamisen yhä varhaisemmin aloittamisen taustalla?

Leikkimielinen koko perheen liikunta on varmasti hyvä keino kannustaa lapsia kohti liikunnallista elämäntapaa, mutta liian kilpailullinen liikuntaharrastaminen saa myös lapset ja nuoret lopettamaan harrastuksen[ii]. Koska drop out ja nuorten liikunnallinen passivoituminen on vakava yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma, tulisi lapsia ja nuoria kuunnella heitä koskevissa harrastuskysymyksissä.

 

Kannusta-Kuljeta-Kustanna vs Kunnioitus-Kommunikaatio-Kärsivällisyys

Suomalaisissa urheiluseuroissa ja vanhempainilloissa on pitkään toistettu suomalaisen junioriurheilumaailman viisasten kiveä, kolmen koon puolipyhää kolminaisuutta. Kannusta, kuljeta, kustanna on varmasti iskostunut monen suomalaisperheen arkeen.  En tiedä, mikä kolmesta koosta on alun perin ollut ykkönen, mutta omassa urheilukuplassa aakkosjärjestys tuntuu järkeenkäyvältä. Kannustaminen on kaiketi aina ja kaikissa tilanteissa…kannustettavaa, mutta kuljettaminen alkaa nykypäivänä olla ympäristö- tai ainakin koko perhettä koskeva logistiikkakysymys. Ja kun harrastamiseen useasti liittyy yhä kauemmas ulottuvat peli- ja turnausmatkat, tulee kuljettamisesta nopeasti myös kustannuskysymys.

Eräs salibandyn seurajohtaja sanoi minulle jokin aika sitten, että juniorien todellisia lopettamispäätöksiä on vaikea arvailla, koska kovin harva vanhempi, saati lapsi haluaa kertoa, ettei perheellä ole varaa nopeasti kohonneisiin harrastusmaksuihin. Vaikkei seuroilla välttämättä ole kiistatonta faktaa harrastajien lopettamispäätöksistä, valitettava totuus ja taustatekijä on jo pitkään ollut, että yhteiskuntamme on eriarvoistunut, jakaantunut ja köyhyys on huolestuttavasti lisääntynyt niin nuorten kuin lapsiperheiden piirissä[iii].

Maailma muuttuu, on kulunut sanonta, mutta pitää varmasti paikkansa suomalaisessa harrastusmaailmassa ja laajemminkin yhteiskunnassa. Urheileville perheille ohjenuorana perinteisesti tarjottu kolmen koon toimintaohje tarjoaa varmasti edelleen apua vanhemmille, mutta ehkäpä aika olisi jo kypsä sen päivittämiselle?

Kun jalkapallon ja monen muunkin harrastuksen harrastajamäärät ilahduttavasti kasvavat, mutta kustannukset myös kohoavat, olisi varmasti pikkuhiljaa ajankohtaista avata enemmän seuran toimintatapoja ja selkeämmin perustella kohoavia kustannusrakenteita? Ja koska kaikki eivät sittenkään halua olla talentteja vaan moni mieluummin harvemmin harrastavia höntsääjiä, tulisi seurojen pohtia omiin vahvuuksiin profiloitumista täyden palvelun ja pelaajaputken markkinoimisen sijasta? Tässä päivitetyssä kolmen koon mallissa yksi iso Koo olisi siis Kommunikaatio.

Toiseksi tämän päivän Kooksi tarjoaisin Kiireettömyyttä tai Kärsivällisyyttä. Vaikka nopeus on tärkeä jalkapalloilijan ominaisuus, on pelaajan kehityskaari nappulafutarista aikuisurheilijaksi lähempänä maratonjuoksua kuin satasen pyrähdystä. Liian moni lapsitähti lopettaa lajin vääränlaisen harjoittelun tai loppuun palamisen myötä. Tavoitteellisessa junioriurheilussa tarvitaan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä, eli Kärsivällisyyttä harjoitella nousujohtoisesti ja Kiireettömästi.

Kolmanneksi Kooksi tarjoaisin suuressa jalkapallomaailmassa laajasti viljeltyä taikasanaa, jota Suomifutiksessa ei mielestäni kuitenkaan usein käytetä sanan koko syvällisellä merkityksellään. UEFA:n Respect – Kunnioitus – sopii ohjenuoraksi niin kilpa- kuin harrastepelaajille, seurojen toimihenkilöille, juniorien vanhemmille ja suomalaisesta futiskulttuurista haaveileville jalkapallokannattajille.

Kuningaslajin yksi suosion salaisuuksista piilee lajin monitulkinnaisuudessa. Jalkapalloa voidaan pelata monella tavalla ja menestyä voi barcelonalaisella tiki-takalla, mourinhomaisella bussipuolustuksella tai vaikka brittiläis-pohjoismaisella viikinkifutiksella. Itselle sopivan pelitavan löytäminen ei ole insinööri- vaan ihmistiedettä. En tiedä, viekö ”Rive” Kanerva Suomea arvokisoihin, mutta Kansojen liigan erinomaisesti aloittanut joukkueensa tuntuu löytäneen pelaajilleen sopivan pelitavan ja myös nuoremmat maajoukkueet ovat pelanneet kuluneen kauden aikana sekä tuloksellisesti että pelillisesti rohkaisevaa jalkapalloa.

Samaan tapaan suomalaisten jalkapalloseurojen tulisi mielestäni pysähtyä pohtimaan, mihin suuntaan olemassa olevat resurssit, osaaminen, pelaajapohja ja perinteet ohjaavat yhdessä tekemistä. Olipa junioriurheiluseurassa kysymys tavoitteellisesta kilpa- tai sosiaalisesta harrastetoiminnasta, tarvitaan onnistuneessa seuratyössä kaikkien osapuolien keskinäistä Kunnioitusta, Kärsivällisyyttä ja pelaajien kehittämiseen ja viihtyvyyteen tarvittavaa keskustelukykyä, eli Kommunikaatiota.

 

Kun suomalainen futisväki kunnioittaa ja kuuntelee toinen toisiaan ja jaksaa kärsivällisesti tehdä töitä, mennään väistämättä yhdessä eteenpäin. Se kai on juniori- ja joukkueurheilun perimmäinen tavoite?

 

* Artikkelikuvassa FC Interin 04-syntyneitä pelaajia, joiden C14 ELL -kausi päättyi 14.10.18 Vantaalla viime vuoden tapaan pronssitilaan. Joukkue on viime vuosien tilastojen valossa maan kolmanneksi paras joukkue, jonka pelaajista 12 kutsuttiin ikäluokan Tähtitarha-tapahtumaa edeltävälle Lännen aluejoukkueleirille. 14-vuotiaat pelaajat ovat pelanneet jalkapalloa yli puolet elämästään, mutta ovat yhä jalkapallomatkansa alkutaipaleilla… 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-9147654

[ii] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/10/18/maahanmuuttokriisin-taustalla-kytee-koyhyys-ja-kaupunginosien-eriytyminen/

Ihmiskunta ikääntyy ja elämäntavat sekä arkikäyttäytyminen muuttuvat. Luonnollinen liikkuminen vähenee, kun teknologia ottaa isompaa roolia. Uudessa yhä urbaanimmassa ajassa ei enää hiihdetä kouluun, mutta lisääntynyt liikkumisen lajikirjo, monikäyttöiset lähiliikuntapaikat sekä koulun ja kolmannen sektorin yhteistyö tarjoavat koululiikunnasta traumatisoituneillekin mahdollisuuden löytää liikkumisen ilo ja urheilun yhteisöllisyys.

 

Ihmiskunnan hyvinvointi on suhteellinen käsite ja maantieteelliset sekä väestöryhmien väliset vaihtelut ovat merkittäviä. Kun globaalilla tasolla EU-kansalaiset elävät keskimäärin 2,5 vuotta pitempään kuin amerikkalaiset ja 4,6 vuotta kauemmin kuin kiinalaiset, jakaantuu myös Eurooppa voimakkaasti elinajanodotteen osalta. Kun madridilaisten odotetaan elävän keskimäärin 85-vuotiaiksi, jää vastaava ennuste Bulgarian Severozapaden alueella 73-vuoteen[i].

 

Myös Suomessa erot ovat merkittäviä. Aluetutkija Timo Aron mukaan erot elinajanodotteessa ovat suurimmat länsi-itä-akselilla. Vuosien 2013-15 tilastoissa vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote oli korkein Pohjanmaalla, ja poikien Ahvenanmaalla. Alhaisimmat lukemat löytyivät Pohjois-Karjalasta (tytöt) ja Etelä-Savosta (pojat)[ii]. Ero naisten ja miesten välillä on yhä huomattava, vaikka sukupuolten välinen ero oli vuonna 2016 kaventunut 5,7 vuoteen. Suurimmillaan ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta[iii].

 

Maailmanlaajuisten ja maakunnallisten elinajanodote-erojen lisäksi kahdeksaa miljardia lähestyvää maapallon väestöä rasittaa lisääntynyt liikkumattomuus ja siihen liittyvät terveysriskit. Maailman terveysjärjestön (WHO) tuoreen tutkimuksen mukaan yli neljännes maailman aikuisväestä liikkuu liian vähän. Fyysisen harjoituksen puute nostaa 1,4 miljardin ihmisen riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, aikuisiän diabetekseen ja erilaisiin syöpiin[iv]. WHO:n tutkimuksen mukaan liikunnan määrä ei ole kasvanut 2000-luvulla ja vuonna 2016 kolmasosa maailman naisista ja neljännes miehistä liikkui alle WHO-suositusten, joiden mukaan viikossa tulisi harrastaa vähintään 2,5 tuntia kevyttä tai 75 minuuttia raskasta liikuntaa.

 

Saman, The Lancet Global Health -tiedejulkaisussa[v] 4.9.18 julkaistun tutkimuksen mukaan liian vähäinen fyysinen rasitus on jopa yli kaksi kertaa yleisempää vauraissa maissa kuin kehittyvissä talouksissa. Tutkijat selittävät tuloksia mm. istumisen yleistymisellä sekä töissä että vapaa-ajalla. Toisin kuin muut maailmanlaajuiset terveysriskit liian vähäinen liikkuminen ei ole globaalitasolla tarkasteltuna laskussa.

 

Myös Suomessa väestön liikkumattomuuden yleistyminen nähdään huolestuttavana yhteiskunnallisena kehityksenä. Huhtikuussa julkaistun UKK-instituutin raportin mukaan suomalaisten vähäinen fyysinen aktiivisuus, liikkumattomuus, aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain jopa 3,2-7,5 miljardin euron edestä lisäkustannuksia[vi].  Laskelmissa on huomioitu mm. tuloverojen menetys, maksetut työttömyysturvaetuudet sekä terveyden- ja sosiaalihuollon ja sosiaalihuollon ja syrjäytymisen kustannukset.

 

Valtioneuvoston tilaaman raportin toimittaneiden Tommi Vasankarin ja Päivi Kolun mukaan vaikuttavia ja kustannusvaikuttavia toimenpiteitä tulisi suunnata merkittävästi nykyistä enemmän liikkumattomuuden yhteiskunnallisten kustannusten aiheuttamiin riskiryhmiin, kuten elintapasairauksia omaaviin tai suuren riskin henkilöihin, syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, kaiken ikäisiin huonon fyysisen kunnon omaaviin henkilöihin ja heikentyneen toimintakyvyn omaaviin ikääntyneisiin.

 

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho arvioi liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset merkittäviksi ja toivoi lisätietoja siitä, mihin on kannattavinta suunnata rajallisia resursseja. Ministeri mainitsi esimerkkinä kansainvälisen tutkimuksen, joka on osoittanut, että lasten ja nuorten ikäluokassa kouluun kohdistuvilla toimenpiteillä on hyvä kustannusvaikuttavuus[vii].

 

Samaisen urheiluministerin mielestä Suomesta tulisi kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun mahtimaa ja Terho siteerasi kesäkuussa järjestämässään pyöreän pöydän keskustelussa tutkimusta, jonka mukaan e-urheilu on 18–29-vuotiaiden keskuudessa toiseksi suosituin laji jääkiekon jälkeen[viii]. ”Sampo Terhon mukaan sekä e-urheilu että peliskene on vakiinnuttanut paikkansa niin nuorten kuin muidenkin ajankäytössä.  – Ympäri maailmaa elektronista urheilua hyödynnetään osana koulutusta, liiketoimintana, opintolinjana ja vapaa-ajanviettomahdollisuutena. Meillä Suomessakin on tähän herätty ja kehitystä pitää vahvistaa.”.

 

Kuten mm. Rovion ja Supercellin kansainvälinen menestys osoittaa, Suomesta löytyy peliteollisuuden edelläkävijöitä ja merkittävää osaamista, jolla myös huomattavaa liiketaloudellista merkitystä. Mutta kun syyskuun alussa julkaistu UUK-instituutin liikuntaraportti[ix] paljastaa, että juuri e-urheilua aktiivisimmin harrastava nuorten miesten ikäryhmä edustaa myös heikoimmin kestävyysliikuntasuosituksiin yltävää väestön osaa, on ehkä aiheellista pohtia, tulisiko vähän liikkuville ja myös lisääntyvästä syrjäytymisestä kärsiville nuorille tarjota muitakin virikkeitä kuin virtuaalipelejä?

 

 

Miksi osa nuorista liikkuu liian vähän? Mikä tappaa liikkumisen ilon?

 

Alkuvuodesta julkaistiin uusi suomalainen pitkittäistutkimus, jossa seurattiin yli 2000 lapsen ja nuoren liikunta-aktiivisuutta 10 vuoden ajan. Tutkimukseen osallistuneista vajaa neljännes edusti vähän liikkuvia. Kun näiltä vähän liikkuvilta kysyttiin, mitkä tekijät tai tahot ovat vähentäneet mielenkiintoa liikuntaa kohtaan, kolme yleisintä vastausta olivat koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat[x]. ”Vaikka suomalaisten koulujen opetussuunnitelmassa ei korosteta kilpailuhenkisyyttä, se tuntuu silti olevan usein läsnä liikuntatunneilla. Vähän liikkuvista pojista huomattava osa oli sitä mieltä, että liikuntatunneilla kilpaillaan liikaa ja syrjitään huonompia.”.

 

”Maailma muuttuu ja elämme suurta murrosta” lienee kulunut ajan kuvaus, mutta myös kiistaton totuus, joka tulisi tunnistaa ja tunnustaa joka paikkaan tunkevan teknologian, lisääntyneen liikkumattomuuden, liikalihavuuden sekä syrjäytymisen aikana.

 

Liikkumisen lisääminen, kuten painonpudotus, on tunnetusti helpommin sanottu kuin tehty. Liikuntapaikat ovat kehittyneet, uusia harrastusmuotoja syntyy jatkuvasti ja nuorisoa kannustetaan mm. Mihi[xi]– tai liikkuva koulun kaltaisilla projekteilla, mutta silti kovin monen liikuntaharrastus päättyy lyhyeen tai ei tunnu hauskalta tai edes mielekkäältä.

 

Nuorisotutkimusseuran suuri liikuntatutkimus paljasti myös, ettei liikuntaa varjostava vakavamielisyys – tiukkapipoinen kilpailu tai yltiöpäinen omien fyysisten rajojen etsiminen – ole vain liikuntaa vierastavien rasite. Osa liian vähän liikkuvista on entisiä junioriurheilijoita, joilla on pääsääntöisesti myönteisiä koululiikuntakokemuksia, mutta jotka ovat lopettaneet harrastuksensa, kun harjoittelu on muuttunut liian vakavaksi ja kilpailu liian kovaksi.

 

Vaikka urheilu ammattimaistumisen ja viihteellistymisen seurauksena tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden tähtitieteellisiin tuloihin, olisi tärkeää, että osaisimme varsinkin lasten ja nuorten liikunnassa paremmin ymmärtää tavoitteellisen kilpaurheilun ja yhteisöllisen harrasteliikunnan eron. Molemmat ovat tärkeitä ja tukevat toistensa merkitystä ja arvostusta, mutta edellyttävät harjoittajiltaan erilaista asennoitumista ja sisäistä paloa. Jos kavereiden kanssa höntsäilyä kaipaavalle murrosikäiselle asetetaan tavoitteita, jotka tämä kokee epärealistisiksi ja ahdistaviksi, ollaan nopeasti lähellä drop outia. Samankaltainen turhautuminen voi tapahtua myös kilpaurheilussa. Jos lajissaan lahjakas ja kovaan harjoitteluun sitoutunut nuori urheilija saa ohjaajakseen osaamattoman tai intohimottoman valmentajan, on lopputulos yhtä huono.

 

Lasten ja nuorten liikunta ei ole raketti- tai edes insinööritiedettä vaan sosiaalista toimintaa ihmisten kanssa, jossa luottamus, avoimuus ja oikeudenmukaisuus ovat avainasemassa. Ja harrastamisen kustannusten kohotessa ja ammattimaisuuden yleistyessä toiminnasta vastaavien tulee myös kyetä seuraamaan aikaa ja yhteiskunnan kehitystä. Lapsia ja nuoria sekä vanhempaakin väkeä liikunnan pariin kannustavat huippu-urheilun esikuvat ja nousevat nuoret tähdet ovat tärkeitä, mutta vieläkin tärkeämpää on rakentaa koulun, urheiluseurojen ja muun kolmannen sektorin yhteistyön kautta liikunnallinen arki, jossa liikkumisen ilo ja hyvän olon tunne on keskiössä.

 

Maakunnista ja maailmalta löytyy lukemattomia esimerkkejä, joissa lasten ja nuorten liikkumista on onnistuneesti edistetty uudenlaisen yhteistyön avulla. Espoon Niittykummun koulussa Liikkuva koulu -toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan tiimissä, jossa ovat edustettuna kaikki luokka-asteet[xii]. Liikuntatiimi kuulee päätöksissään muita oppilaita ja arvioi jatkuvasti omaa toimintaansa. Kun oppilaat pääsevät itse vaikuttamaan koulun ja kerhojen liikuntatoimintaan, on huomattavasti todennäköisempää, että liikuntavaihtoehdot ovat monipuolisempia ja harrastajien toiveita paremmin puhuttelevia. Samaan tapaan tämän päivän nuoret kilpaurheilijat kykenevät omatoimiseen ajatteluun ja heidän mielipiteitään tulisi hyödyntää enemmän valmennuksen suunnittelussa ja harjoitusten toteutuksessa.

Turussa kouluilla on vuosikymmenien perinteet koulujen välisistä eri urheilulajien kilpatapahtumista. Yleisurheilukilpailut järjestetään Paavo Nurmen Stadionilla ja jalkapalloa pelataan joka syksy Kupittaanpuiston kentillä. Maahanmuuttajataustaisen väestön – varsinkin naisten – kotouttamisvaikeudet ovat merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Maahanmuuttajataustaiset tytöt ovat viime vuosina ilahduttavan laajalti ottaneet jalkapallon lajikseen. Voisivatko koulut, urheiluseurat ja muut kolmannen sektorin toimijat yhteistyössä kehittää erilaisia toimintamalleja, joissa sekä kantasuomalaiset että uussuomalaiset liikkuvat enemmän ja samalla kitkevät sosiaalista syrjäytymistä yhteisöllisen harrastustoiminnan avulla?

*Artikkelikuvassa Vasaramäen jalkapalloluokat maajoukkuepelaajineen kohtaavat Suomen kansaivälisimmässä kaupunginosassa toimivan Norssin edustusjoukkkueen koulujen välisessä jalkapallossa. Vasaramäen jalkapalloluokkalaiset veivät voiton, mutta pihapelitaidoistaan tunnetut vakkelaiset osoittivat, että jalkapalloa osataan pelata myös jalkapalloseurojen ulkopuolella. 

 

 

Joku varmasti ajattelee, että ilon ja hyvän olon korostaminen on unelmahöttöä, mutta laaja harrastajapohja ja haastejoukkueet, joihin oikeasti panostetaan, tukevat myös kilparyhmien ”talenttien” kehitystä. Liian usein suomalaisen palloilun lapsitähdet osoittautuvat B-A-ikäluokissa loppuun palaneiksi tai nappula-aikaista hehkutusta himmeämmäksi kyvyksi ja herkkyyskausien viettäminen elitistisessä kuplassa, ilman takaa tulevia haastajia, saattaa olla merkittäväkin tekijä motivaation hiipumiseen ja liekin lopulliseen sammumiseen?

 

Liikkumisen iloon tähtäävä sosiaalinen harrasteliikunta ja tavoitteellinen kilpaurheilu eivät ole toistensa vastakohtia tai toistensa kilpailijoita, mutta niiden tavoitteet ja toimintavaatimukset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Jotta suomalainen kilpaurheilu kykenee tuottamaan Lukas Hradeckyn tai Patrik Laineen kaltaisia maailmanluokan huippuja, pitää perhe-, koulu- ja seurataustojen olla kunnossa. Slovakialaiset sukujuuret omaavat Hradeckyn veljekset ovat nousseet maajoukkue tasolle Runosmäen Nappulaliigajoukkueen, TPK:n ja TPS:n kautta, ja Bayer Leverkuseniin täksi kaudeksi siirtynyt maajoukkueen ykkösvahti tunnetaan suomalaiseksi poikkeuksellisen sosiaalisena ja sanavalmiina urheilijana.

 

Hradeckyn veljekset osallistuvat säännöllisesti niin Nappulaliigan[xiii] kuin Tepsin junioritapahtumiin ja Leverkusenin ”Luke” on toistuvasti jakanut julkisesti kiitosta perheelleen ja myös Runosmäen kaupunginosan pihapeleille ja pelikavereilleen[xiv], joista poikkeuksellisen moni on yltänyt ammattilaisuralle.

 

Kaikki kuningaslajin intohimoiset nuoret harrastajat eivät tietenkään voi yltää Bundesliigan tai edes Veikkausliigan ammattilaisiksi, mutta jalkapallon tai muiden liikuntalajien säännöllinen harrastaminen tarjoaa erinomaiset edellytykset liikunnalliseen elämäntapaan sekä mahdollisuuden arkielämässäkin arvokkaiden sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja ystäväpiirin rakentamiseen. Lasten ja nuorten sekä koko väestön kannustaminen liikunnalliseen elämään on myös polarisoituneessa nykypäivässä asia, joka yhdistää koko väestöä ja vaalii samalla suomalaisten kunniakkaita liikunta- ja urheiluperinteitä.

 

[i] https://www.economist.com/graphic-detail/2018/09/24/in-europe-life-expectancy-is-lower-in-the-east

[ii] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708082200311745_u0.shtml

[iii] https://www.tilastokeskus.fi/til/kuol/2016/01/kuol_2016_01_2017-10-27_tie_001_fi.html

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-10387037

[v] https://www.thelancet.com/journals/langlo/article/PIIS2214-109X%2818%2930357-7/fulltext

[vi] http://www.ukkinstituutti.fi/tutkimus/liikuntatutkimus_suomessa/liikkumattomuuden-kustannukset

[vii] https://www.ksml.fi/kotimaa/Suomalaisten-liikkumattomuus-maksaa-yhteiskunnalle-jopa-75-miljardia-vuodessa/1178017

[viii] https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/terho-suomella-mahdollisuuksia-kehittya-e-urheilun-suurvallaksi

[ix] https://yle.fi/uutiset/3-10388694

[x] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

[xi] https://mihi.fi/#mikaonmihi

[xii] https://liikkuvakoulu.fi/ideat/niittykummun-tiimimalli

[xiii] https://www.turunnappulaliiga.fi/?x254091=1121326

[xiv] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/201809092201189163_jp.shtml

Miten suomalaista jalkapalloa pitäisi kehittää?

Tämä järeämmän kokoluokan kysymys esitetään säännöllisesti median toimesta eri futisvaikuttajille ja vastaukset vaihtelevat taloudellisista resursseista ja olosuhdepanostuksista kansainvälistymiseen ja valmennusosaamisen edistämiseen. Ja viime aikoina on myös väitelty siitä, pitäisikö Suomifutiksessa panostaa pallonhallintapainotteisen taitopelaamisen sijasta enemmän juoksuvoiman ja fysiikan kehittämiseen.

Koska kysymys lähentelee vaikeusasteeltaan suosikkielokuvani – Monty Python & Elämän tarkoitus – johtoteemaa, en uskaltaudu omaa menestyspolkua tarjoamaan, mutta uskon lätkäjätkien tason nousuun kytkeytyvän Kulta-Curren ”ännu lite bättre” -filosofian istuvan myös Suomifutiksen kehitystyöhön.

Oppia saa ja varmasti kuuluukin hakea hyvinkin erilaisista lähteistä, koska nykyteknologia mahdollistaa maailmanlaajuisen tiedonkeruun ja lainaus- tai ainakin kehittämiskelpoisia jalkapallo-oivalluksia voi löytää melkeinpä mistä tahansa maailman kolkasta. Mutta kun espanjalaista ekkonoa tai islantilaista olosuhdeajattelua apinoidaan, tulisi ”benchmarkkauksessa” myös huomioida meidän kotoiset lähtökohdat sekä kulttuurilliset rasitteet ja vahvuudet.

Vaikka maamme liikunta ja urheilu on yleisestikin elänyt mieltäylentävämpiäkin aikakausia, voidaan suomalaiseen liikuntakulttuuriin yhä yhdistää kaksi merkittävää kansallista ja jopa paikallisesti elinvoimaista vahvuusaluetta. Suomalaiset osaavat organisoida tapahtumia ja tehdä talkootyötä. Tämä ehkäpä aliarvostettu osaaminen on erityisen näkyvää jalkapallon junioritoiminnassa, jossa Palloliiton arvion mukaan jopa lähemmäs puolen miljoonan suomalaisen talkooväki pyörittää melkeinpä läpi vuoden yhä suurisuuntaisempaa harraste- ja kilpatoimintaa. Turnauksilla ja yhä monitasoisemmaksi laajentuneella sarjapelitoiminnalla on luonnollisesti tärkeä sosiaalinen ja lasten vähentynyttä liikuntaa elvyttävä kansanterveydellinen tehtävä, mutta voisiko Suomifutiksen talkootyön ja tapahtumajärjestämisen vahvuuksia hyödyntää paremmin myös tavoitteellisen kilpajalkapalloilun kehittämistyössä?

 

C14 SPL-lopputurnaus 10.-12.8.18 Eerikkilässä

Päättyneenä viikonloppuna Suomifutiksen kiistaton lippulaiva HJK isännöi Eerikkilän upeissa olosuhteissa C14 ikäluokan ykköstason SPL-lopputurnausta. Turnauksen joukkueiden ja yksilöiden pelaamisen tasoa voidaan tarkastella kriittisesti joko kansainvälisestä, kansallisesta tai peräti piiritason perspektiivistä, mutta itse tapahtuma oli erinomaisesti organisoitu. Pitkän historian omaava ja vakiintunut lopputurnauskonsepti tarjoaa ikäluokan toiminnassa jo vuosia mukana olleille ja uusillekin futistalkoolaisille arvokkaan tilaisuuden vertailla keskinäistä kehitystä, mutta myös vaihtaa mielipiteitä tulevaisuuden toimintalinjoista.

Viikkoa aiemmin pelatuissa 03- ja 05-ikäluokissa koettiin useampiakin yllätyksiä ja ani harva todennäköisesti osasi etukäteen ennustaa TPS:n vievän mestaruuden molemmissa ikäryhmissä.

Nollanelosten C14-ikäluokassa voimasuhteet ovat jo vuosia olleet varsin vakiintuneet. KäPa ja HJK kamppailevat ykköspaikasta ja muut pyrkivät pysymään kannoilla. Vuosi sitten Pajulahden lopputurnauksessa KäPa oli Klubia niukasti 1-0 parempi poikkeuksellisen hyvätasoisessa finaalissa ja Ilves vei yllättäen pronssia ennen hyvää työtä pitkään tehnyttä Koivukylän Palloseuraa. KoiPS oli aiemmin pudottanut rp-kilpailussa Länsi-Suomen ykkösen, TPS:n runkopelaajilla vahvistuneen FC Interin.

Tälläkin kertaa alkulohkon ottelut tarjosivat varsin vähän yllätyksiä. A-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenivät HJK ja TPV, joka menestyi turnauksessa lopulta huomattavasti paremmin kuin pelaajamäärältään maan suurin paikalliskilpailija Ilves. Täksi kaudeksi ELL:ään noussut PKKU ja Puolen Suomen liigan (PSL) SJK jäivät pelaamaan sijoista 9-16.

B-lohkossa pitkään KäPa:ssa vaikuttanut Hongan uusi valmennuskaksikko Abdirahman–Tainio laittoi käpyläläiset keskinäisessä ottelussa tiukoille ja etenivät ansaitusti kohti mitalipelejä. FF Jaro ja viimeisenä lopputurnaukseen selviytynyt FC Jazz jäivät odotetusti alempaan jatkosarjaan.

C-lohko oli muita lohkoja tasaisempi. Alempaan loppusarjaan jäivät lopulta Pauli Kosken ja Kim Ekroosin valmentama Turun Nappulaliigan ja Kaarinan Poikien yhdistelmäjoukkue sekä useita vuosia kansallista kärkeä vahvasti haastanut, mutta muutamia avainpelaajia tämän seurauksena kilpailijoilleen menettänyt KoiPS Vantaalta. Lohkon kärkipaikan vei lopulta Turun hyvätasoisen Ystävyyskaupunkiturnauksen nelonen Ajax Sarkkiranta ja kakkosena kahdeksan joukkoon eteni Vantaalla vahvaa työtä tekevä VJS.

D-lohkossa sijoille 1-8 menijät olivat selvillä jo kahden ottelukierroksen jälkeen. Muutamista hyvistä yksilöistä huolimatta Tampereen Ilveksellä on 04-ikäluokassa vaikeuksia ja alkusarjan ainoana positiivisena saldona oli voitto viimeiseksi, ilman tehtyjä maaleja jääneestä FC Santa Claus Junioreista. Lohkon voittajaksi pelasi puhtaalla pelillä Jussi Nuorelan alaisuudessa pelaava FC Inter, joka avauskokoonpanoa säästellen otti päätöskierroksella voiton Itä-Suomen ainoasta edustajasta, KuPS:sta.

Pudotuspelit mitaliotteluihin eivät nekään tarjonneet järisyttäviä yllätyksiä. FC Inter voitti VJS:n 4-0 ja HJK Hongan samoin luvuin. Puolen Suomen liigan hegemoniaottelussa hyvää turnauskuntoa Turussa osoittanut Kempeleen Ajax oli 2-0 luvuin parempi kuin Kuopion Palloseura. Neljännen välieräpaikan vei puolustava mestari KäPa, joka kuitenkin päästi hyvää turnausta pelaavan TPV:n lopussa lähelle, voittamalla 3-2 (2-0).

Turnauksessa vakuuttavasti edennyt FC Inter oli noussut neljällä voitolla ja 13-0 maalierolla HJK:n uskottavaksi välierän haastajaksi, mutta puolustuksen nukahduksesta seurannut helsinkiläisten nopea 1-0 johto näytti hermostuttavan turkulaisten peliä. Kun Jimi Tauriainen viimeisteli vielä toisen maaleistaan komealla vapaapotkulla, oli toinen puoliaika enemmän kosmetiikkaa ja Klubin pallonhallintaa kuin turkulaisten takaa-ajoa. Loppunumerot oikeutetusti Klubille 3-0.

Toisessa välieräottelussa kypsyi pitkään turnauksen suurin yllätys, kun vuotta aiemmin Pajulahden D13 lopputurnauksessa alempaan jatkosarjaan jäänyt ja sielläkin vaatimattomasti menestynyt Ajax Sarkkiranta piinasi puolustavaa mestaria läpi ottelun. Varsinaisella peliajalla kahdesti tappiolle joutunut KäPa oli vielä rp-kilpailussakin laukauksen päässä tappiosta, mutta maalivahti Luka Nokelaisen upea torjunta piti joukkueen mukana pelissä. Jo vuosia KäPa:n maalia luotettavasti vartioinut ja hyökkäyksiä hyvin jalalla avannut isokokoinen veskari torjui heti perään toisen rankkarin ja käpyläläiset etenivät loppuotteluun.

Turnauksen pronssiottelussa kohtasivat turnauksessa hyvin pelanneet ja edellisestä lopputurnauksesta tasoaan nostaneet Ajax ja FC Inter. Turkulaiset aloittivat kuudennen pelin terävämmin ja hallitsivat peliä. Kun 15. minuuttia oli pelattu, Aleksi Heino viimeisteli 1-0 Kalle Helkiön hienosta syötöstä ja erinomaisen nopean hyökkäyksen lopputuloksena. Maali jäi turkulaisten lukuisista paikoista huolimatta ottelun ainoaksi ja pronssimitalit ansaitusti Interille.

Pronssiottelu Ajax – FC Inter, 12.8.18 (kuvat: Markus Wikström)

 

Välittömästi pronssiottelun jälkeen sateen pehmittämällä nurmella kohtasivat taas kerran edellisen lopputurnauksen sekä Etelä-Länsi liigan viime vuosien kärkipari. Kunnianhimoisesti harjoittelevat ja säännöllisesti ikäluokan kansainvälisiin ottelutapahtumiin osallistuvat joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin ja kohtaamiset ovat aina tasaisia ja suomalaisten joukkueiden mittakaavassa poikkeuksellisia tasoltaan ja tempoltaan. Ottelun päättyessä Eerikkilän stadionin valotaululla loistivat Pajulahdesta ja lukuisista keskinäisistä kamppailuista tutut loppuluvut: KäPa 1 – HJK 0.

Loppuottelu KäPa – HJK, 12.8.18

 

Osaavatko seurat hyödyntää moniportaiseksi paisunutta sarjajärjestelmää pelaajakehityksen mittarina ja työkaluna?

Eerikkilän turnaus sekä samanaikaisesti Seinäjoella pelattu C14 poikien II tason turnaus päättivät elokuun alkupuoliskon lopputurnauskauden[i]. 13-15-vuotiaiden juniorien parhaimmisto on saanut näyttää kolmen päivän ajan henkilökohtaista sekä oman joukkueensa osaamista liiton tarkkailijoille, talenttivalmentajille sekä seuravalmentajille. Ehkä joitain ulkomaalaisia pelaajatarkkailijoitakin on vieraillut tapahtumissa.

Heti lopputurnauksen jälkeen jatkuvat kuitenkin pitkälle lokakuuhun ulottuvat syksyn sarjapelit. Jos lopputurnauksien rakenne ja toteutustapa on pitkälti samalainen kuin jo kolme vuosikymmentä sitten, suomalaisen juniorijalkapallon sarjajärjestelmä on muuttunut viime vuosina melkeinpä dramaattisesti. Pitkän ja ansiokkaan päivätyön Turun piirin eri valmennustehtävissä tehnyt Tapio ”Hara” Harittu arvioi pari vuotta sitten Veritas Stadionilla järjestetyssä junnufutisillassa, että tämän päivän pelaajille on tänään 9-10 kertaisesti enemmän pelisarjoja kuin muutama vuosikymmen sitten[ii].

Moniportaiseksi laajentunut sarjajärjestelmä luonnollisesti heijastaa harrastajamäärien kasvua ja vahvistaa lajin asemaa liikuntakentällä, mutta eritasoisten ja erilaisin motiivein jalkapalloa harrastavien pelaajien sijoittaminen tasoaan ja tavoitteitaan vastaavaan sarjaan on entistä haastavampaa. Murrosiässä voimistuva drop out -ilmiö ja pelaajien suuret biologiset erot eivät tietenkään helpota pelaajaryhmiä kokoavien valmennuspäälliköiden ja vastuuvalmentajien työtä. Ei ole harvinaista, että fyysisesti ikätovereitaan edellä olevaa ”talenttia” kuormitetaan kahdessa, joskus jopa kolmessa ikäluokassa ja seurauksena on rasitusvammoja tai henkistä uupumista. Ja samaan aikaan hitaammin kasvava pienikokoinen pelaaja tuskailee fyysisesti ylivertaisia ikätovereita vastaan.

Koska junioriurheiluun liittyy varsinkin murrosiässä niin monia merkittäviä muuttujia, olisi tärkeää, että seurat ja pelaajan kehitystyötä lopputurnauksissa ja huuhkajatapahtumissa järjestelmällisesti seuraavat liiton valmentajat työskentelisivät tiiviimmin yhdessä. Tehostettu yhteistyö tukisi luonnollisesti sekä seurojen että nuorten maajoukkueiden pyrkimystä yhdenmukaistaa ja selkeyttää pelitapojaan sekä harjoittelumetodejaan.

Suomessa keskustellaan ja kiistellään tuskallisen paljon suomalaisen valmennuksen suunnasta, mutta syystä tai toisesta emme ole löytäneet selkeästi tunnistettavaa peli- ja toimintafilosofiaa maajoukkueelle tai edes johtaville jalkapalloseuroille.  Edistyksellistä työtä toki tehdään esimerkiksi 2004-syntyneiden ikäluokkaa hallitsevissa KäPan ja HJK:n juniorijoukkueissa ja emoseuroissa, mutta kiistaton totuus silti lienee, että sekä seurojen keskinäisessä että seurojen ja Palloliiton/piirin valmentajien välisessä yhteistyössä olisi varaa parantaa?

Kuningaslajiin kytkeytyy paradoksi lajin yksinkertaisuudessa sekä samanaikaisesti nähtävässä monimutkaisuudessa. Suomifutiksesta säännöllisesti kärkeviä mielipiteitä laukova yhden valmennuskoulukunnan johtohahmo Pertti Kemppinen ei ole ehkä tunnettu futisanalyysiensä selkokielisyydestä, mutta vastatessaan äskettäin toisen lajilegendan, Heikki Suhosen some-haasteeseen, tiivisti Tanoke-valmentaja mielestäni varsin onnistuneesti Suomifutiksen kehittämisen ydinongelmia.

”Jalkapallossa tarvitaan kaikkia osa-alueita – taktista, teknistä, fyysistä ja henkistä. Haastavaa on se, miten näiden kaikkien harjoittelu voidaan toteuttaa siten, ettei jonkun osa-alueen liika painottaminen syö jotakin toista osa-aluetta.”[iii]

Omien kokemusteni perusteella maamme arvostetuimmissa junioriseuroissa ja niiden menestyneimmissä joukkueissa saatetaan painottaa hyvinkin eri tavoin Pertti Kemppisen mainitsemia osa-alueita. Ja kun myös kansainvälisessä huipputason jalkapallossa erilaiset painotukset vaihtelevat uusien johtavien pelaaja- ja valmentajatyyppien noustessa, on Suomifutiksen kehittämistyö valitettavan usein reagoimista kansainvälisiin trendeihin sekä väittelyä niiden soveltuvuudesta Suomen oloihin.

 

Keskustelu ja väittelykin saattaa olla monessakin mielessä hyödyllistä, mutta voisiko Suomifutis olla jo kypsä tiiviimpään suunnitelmalliseen yhteistyöhön sekä seurojen kesken että seurojen ja liiton välillä? Jossain siellä rajamaastossa operoi myös Sami Hyypiä Akatemia, joka suorittaa yhteistyöseuroilleen monenlaista fysiikkapainotteista seurantaa. Olisiko mahdollista, että seurat, joilla on useita huuhkajapäiville osallistuneita pelaajia, rakentaisivat hieman SHA-ajattelun pohjalta, yhteistyössä Palloliiton valmentajien kanssa seuran valmennuslinjaa tukevan yksilövetoisen seurantajärjestelmän, jonka avulla pelaajan fyysistä, teknistä, henkistä ja taktista edistystä voitaisiin systemaattisesti seurata, kenties jopa mitata?

Eikö tällainen tiivistetty ja käytännönlähtöinen piirin/liiton ja seurojen välinen yhteistyö istuisi myös Suomen Palloliiton kunnianhimoisen ”Seurojen Palloliitto” -kehitysohjelman ytimeen?

Artikkelikuvassa C14 SPL-lopputurnauksen pronssiottelu Ajax-FC Inter. Maajoukkuevalmentajat Teemu Eskola ja Antti Niemi tarkkailevat. 12.8.18, Eerikkilä. Kuva: Markus Wikström

[i] https://www.palloliitto.fi/spl-nuorten-turnaukset

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2016/09/13/onko-lasten-urheilun-tarkoitus-tana-paivana-hamartynyt/

[iii] 14.8.18 kirjoitettu kommentti Heikki Suhosen Pertti Kemppiselle 13.8.18 osoittamaan keskustelun avaukseen fysiikkaharjoittelun merkityksestä tämän päivän jalkapallossa. Facebookin ryhmä Suomalainen junnufutis.

Helteinen heinäkuu on ollut jalkapallon täyttämä. Jopa Suomessa, jossa jalkapalloväellä on paradoksaalisesti tapana pitää peli- ja treenitaukoa, kun nurmikentät ovat vehreimmillään ja junnupelaajat kesälomalla.

Heinäkuun alkupuolisko oli suurta MM-kisahuumaa, joka toi kisakatsomoihin ja television äärelle niin fanaattiset futiksen ystävät kuin kuningaslajiin skeptisemmin suhtautuvia seuraajia. Pelin vetovoima perustuu suuresti lajiin liittyvällä draamalla, tunnetilojen voimakkailla vaihdoksilla ja sarjakuvasankarin statuksella kisoissa kilpailevien kiiltokuvatähtien voimasuhteiden vaihtuvuuteen ja heittelehtimiseen kultaisen kengän tavoittelijasta epäonnistujaan tai peräti lajia yliteatraalisuudellaan häpäisevään antisankariin.

Kilpailevilla kansakunnillakin on omat historialliset taakkansa tai sympatiaa herättävät tekijänsä. Päättyneissä kisoissa poikkeuksellista oli niin monen suuren jalkapallomaan karsiutuminen jo varhaisessa vaiheessa. Rationaalinen Ruotsi, jota niin voimakkaasti kadehditaan lahden tällä puolella, pudotti yksin, ja ilman Zlatania, ensin karsinnoissa totaali- ja tikitakajalkapallon emämaa Hollannin, seuraavaksi jatkokarsinnassa suuren Italian, ja oli sitten vielä alkulohkossa edesauttamassa ehkä MM-kisahistorian suurinta yksittäistä yllätystä – Ikimenestyjä Saksan karsiutumista alkulohkossa. Kun vielä Messin kentällä ja Maradonan katsomosta johtama Argentiina hyytyi ja Brasilia pysähtyi belgialaiseen taktiseen brillianssiin, olivat mitalipelit avoinna uusille yrittäjille.

 

Vaikka Ranska on tasaisuudellaan, MBappén, Pogban ja Kantén kaltaisilla nuorilla tähdillään sekä pragmaattisella pelitavallaan ansaittu mestari ja myös tulevaisuuden joukkue, olivat mitalipelien uudet maat – Belgia, Englanti ja Kroatia – ehkäpä ranskalaisiakin suuremmassa roolissa yllätyksellisen ja totutuista valta-asemista poikkeavan turnausilmapiirin synnyttämisessä? Vaikka kilpailu jalkapallon huipulla kiristyy vuosi vuodelta, voidaan ”uusien maiden” ja myös pohjoismaiden hyvää menestystä silti pitää rohkaisevana kehityssuuntana myös Suomifutikselle?

 

UEFA U19 EM-lopputurnaus

Heti Moskovan MM-finaalin jälkeen, Suomi ja Pohjanmaa nousivat eurooppalaisen futisväen huomion harvinaislaatuiseksi kiintopisteeksi. Seinäjoki ja Vaasa isännöivät uusilla stadioneillaan alle 19-vuotiaiden EM-kisoja, joissa isäntämaa sai kovassa alkulohkossaan vastaansa suursuosikit Italian ja Portugalin sekä hyvää tuloskuntoa osoittaneen Norjan.  Vaikka kisojen katsojaluvut jäivät reilulla kymmenellä tuhannella tavoitteesta ja ottelut olisivat ansainneet syvällisempää media-analyysiä, toi Ylen televisiointi kisat suorana suomalaisen futisväen koteihin.

Asiantuntevista Ylen otteluanalyyseistä huolimatta Suomen joukkueen esiintyminen turnauksessa otettiin kotikatsomoissa vastaan varsin ristiriitaisin arvioin. Kun ensimmäisessä ottelussa hehkutettiin poikkeuksellista pallonhallintapeliä lajin suurmaata (Italia) vastaan, jo toisessa pelissä Norjaa vastaan kaivettiin esiin vanhat kansalliset traumat viime hetken sulamisesta mm. Islantia ja Unkaria vastaan. Vaikka Norja-ottelun viimeisillä minuuteilla varmasti tehtiinkin taktisia virheitä, ei Suomi ole ainoa maa, joka on kärsinyt kirveleviä tappioita ottelujen loppuhetkillä. Myös Venäjän MM-kisoissa maalinteko ajoittui voimakkaimmin ottelun viimeiselle vartille ja ennen kaikkea lisäajalle[i].

Itse toivoisin, että Suomen U19-joukkueen kisasuorituksia peilattaisiin enemmän suhteessa Euroopan kilpailutilanteeseen, Suomen turnausvastustajiin sekä maajoukkueen suorituksiin ennen EM-kisoja. Vaikka kisojen tuloksellisena saldona on lohkon jumbosija ilman pisteitä, on aiheellista huomioida, että Suomi kohtasi turnauksen ykkösen ja kakkosen sekä turnauksen alla menestyksekkäästi pelanneen ja keväällä Saksan suurinumeroisesti voittaneen Norjan[ii]. Lajin mahtimaat Espanja, Hollanti ja Saksa eivät edes selviytyneet karsinnoista kisoihin. Eivätkä Suomen ottelut ennen turnausta ja useita suurinumeroisia tappioita seurannut valmennusjohdon vaihdos varmastikaan antaneet aihetta odottaa isänniltä voittokulkua Pohjanmaalla[iii]. Kokonaisuutena pikkuhuuhkajien peli oli ajoittain monipuolista, johtavat pelaajat (ennen kaikkea Ylätupa, Stavitski, Mohamed, Oksanen) osoittivat pysyvänsä maanosan huipun vauhdissa ja muutamat muutkin väläyttelivät lupauksia antavasti. Myös haastatteluista välittynyt pelaajien itseluottamusta uhkuva asennoituminen ja voitontahto oli rohkaisevaa.

Suomen U19-maajoukkueen kapteeni Saku Ylätupa siirtyi kesällä 2017 Ajaxiin kolmen vuoden sopimuksella.

 

33. Ystävyyskaupunkiturnaus (C14)

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Turussa pelattiin jo 33. kertaa kansainvälistä Ystävyyskaupunkiturnausta C14-ikäluokassa. Siis ikäluokassa, jonka suomalainen parhaimmisto kokoontui kesän alussa Eerikkilän huuhkajapäiviin ja josta valikoidaan syksyn ja talven edetessä Suomen nuorin poikamaajoukkueryhmä[iv]. Ystävyyskaupunkiturnaus on ollut perinteisesti hyvätasoinen ja nytkin edustettuna oli HJK:ta lukuun ottamatta ELL-mitalisarjan kärkijoukkueet ja useita varsin koviakin kansainvälisiä joukkueita.

Helteisissä olosuhteissa pelattu turnaus ei tällä kertaa synnyttänyt suuria tuloksellisia yllätyksiä. Turnauksen neljätoista kertaa voittanut suursuosikki Pietarin Zenit taipui avauspäivän ystävyysottelussa Fortuna Kölnille, mutta eteni varsinaisessa turnauksessa konemaisesti loppuotteluun ilman tappioita. Ainoastaan TPV kykeni maalintekoon pietarilaisia vastaan 2-2 tasapelissä. Kaavion toisella puolella viime vuodet HJK:n kanssa kansallisesta kärkipaikasta kisannut Käpylän Pallo eteni lähes yhtä vakuuttavasti kohti Veritas Stadionin loppuottelua. Isäntäkaupungin menestystoiveet oli ladattu FC Interille, joka oli vienyt oman alkulohkonsa ykköspaikan vakuuttavalla 5-1 voitolla Fortuna Kölnistä. Loukkaantumisten ja lähestyvän Kai Pahlman -turnauksen aiheuttamien poissaolojen rasittamana turkulaiset eivät kuitenkaan kyenneet haastamaan kovalla tempolla aloittanutta Zenitiä ja hävisivät selvästi 6-0.

Pronssiottelussa viime vuoden mestari TJK Legion löi Ajax Sarkkirannan rp-kilpailussa. 

 

Zenitin vasta välierissä kohdanneelle Ajax Sarkkirannalle turnaus oli nousujohteinen ja varmasti myös arvontaonnella oli vaikutusta pääsyssä pronssiotteluun viime vuoden mestaria, tallinnalaista TJK Legionia vastaan.  Ajax aloitti turnauksen 0-1 tappiolla KTP:lle, mutta ylsi mitalipeleihin kaatamalla IPS/PEPO:n ja FF Jaron.  Tallinnan Jalkapalloklubi vei lopulta pronssia rp-kilpailun jälkeen. Hyvätasoisessa loppuottelussa KäPa lähti heti alussa rohkeasti haastamaan pietarilaisia ja joukkue kykeni luomaan muutamia erinomaisia maalintekopaikkoja. Mutta ottelun edetessä fyysisesti vahva, juoksuvoimainen ja taitava Zenit osoittautui myös käpyläläisille liian kovaksi vastustajaksi. Pietarin ylpeyden 15. Ystävyyskaupunkiturnausvoitto tuli ansaituin 3-0 lukemin.

Vaikka Kupittaanpuiston nurmikenttien kunto ja turnausjärjestelyt saivat vierailta kehuja, herättivät useammat viime hetkien poisjäännit kuitenkin keskustelua mahdollisista tarpeista uudistaa perinteikästä turnausta. Kotimainen ikäluokan kärki on varsin hyvin edustettuna, mutta varsinkin länsinaapurien poissaolo jättää Glasnostin ja Perestroikan aikoina alkaneeseen Ystävyyskaupunkiturnaukseen ehkä korostetun itäisen ja YYA-henkisen ilmapiirin. Turulla on kunnioitusta herättävä ystävyyskaupunkiverkosto myös läntisessä Euroopassa, joten ehkä lähitulevaisuudessa näemme turnauksessa myös vierailevia joukkueita esimerkiksi Aarhusista, Bergenistä tai Göteborgista? Kaupungin roolia ja näkyvyyttä turnauksessa voisi varmaan myös varsin helposti lisätä?

 

Jalkapallopelin ominaispiirteisiin niin World Cupissa, nuorten arvokisoissa kuin kansainvälisissä junioriturnauksissa kuuluu draama, tunnetilojen heittely sekä voittamisen ja häviämisen käsitteleminen niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Vaikka suomalaiselle futisväelle onkin tänä päivänä ominaista väsymättömästi väitellä somessa eri koulukuntien ja teoreettisten näkökantojen puolesta, potkitaan ja pusketaan Suomifutista eteen- ja ylöspäin myös pelikentillä ja heinäkuun helteiden taittuessa.

 

Elokuun alussa, ennen syyskauden sarjapelien käynnistymistä, vuorossa ovat C- ja D-juniorien SPL-lopputurnaukset ikäluokissa 2003, 2004 ja 2005. Ottelujen ja pelaajien taso tulee olemaan kirjavaa, kuten se varmaan oli myös Mikkelin C Nuorten SM turnauksessa vuonna 1979. Osalle jalkapallo saattaa olla kauas taakse jäänyttä nuoruusvuosien elämää, joillekin se on tarjonnut pitempiaikaista vapaa-ajan viihdettä, mutta yllättävän moni lähes kolmen vuosikymmenen takaisista Mikkelin menijöistä ylsi kunnioitettavaan maajoukkue- ja ammattilaisuraan sekä myöhemmin valmennus- ja urheilun johtotehtäviin. On myös mielenkiintoista, että C-juniorien mestarijoukkue Kuusysin pelaajaluetteloon painetut nimet Hännikäinen, Lius, Törnvall löytyvät myös vuoden 1985 lahtelaisspektaakkelista, jossa Kuusysi kaatoi Euroopan Cupissa Neuvostoliiton ylpeyden Zenitin, silloisesta Leningradista[v]. Samoja nimiä löytyy myös Olympiastadionilla pelatun puolivälieräottelun pelaajaluettelosta, kun Steaua Bukarest kaatoi Kuusysin 1-0 ja eteni lopulta Euroopan Cupin finaaliin, jossa vastassa ollut Barcelona taipui rp-kisassa.  Suomen ylimmällä sarjatasolla 189 maalia tehnyt Lius oli myös Euroopan Cup-sarjan toiseksi paras maalintekijä kaudella 1985-6.

Alin kuva SPL D13-lopputurnauksesta, joka järjestettiin elokuussa 2017 Pajulahdessa. Loppuottelussa kohtasivat HJK ja KäPa.

 

Aika tulee näyttämään, yltääkö Ranskan mestarijoukkue vielä uusiin menestystarinoihin ja minkälaisille pelaajapoluille Pohjanmaan U19 EM-kisat, Ystävyyskaupunkiturnaus 2018 ja elokuun SPL-turnaukset tulevat osallistuvia pelaajanalkuja siivittämään. Ehkä Tornion Kai Pahlman -turnauksessa[vi] esiintyy Ismo Liuksen kaltainen armoitettu maalintekijä, joka nousee lähivuosina täydentämään Pohjanmaalla paljon maalipaikkoja luoneen pikkuhuuhkaja-joukkueen osaamista aikuisten tasolla. Ja vaikkei nousisikaan, elokuun SPL-turnaukset (D13-turnaus Jyväskylässä[vii], C14-turnaus 10.-12.8. Eerikkilässä[viii], tyttöjen ja II-tason lopputurnaukset löytyvät palloliiton sivuilta[ix]) kuten muutkin keskikesän junioritapahtumat tarjoavat osallistujilleen suuria, koko ihmiselämän kestäviä elämyksiä.

 

[i] https://www.statista.com/chart/14404/timing-of-goals-scored-at-the-fifa-world-cup/

[ii] https://www.uefa.com/under19/season=2018/matches/qualifying/#/mt/2018/03

[iii] https://www.palloliitto.fi/maajoukkueet/pojat/u19-1999/ohjelma-ja-tulokset/u19-1999-maajoukkueen-ohjelma-2017

[iv] https://suburbanturku.wordpress.com/2018/06/20/uudistettu-huuhkajaturnaus-tarkea-osa-suomalaisen-junnufutiksen-pelaajakehitysta/

[v] http://futbolgrad.com/finnish-winter-miracle-1985-kuusysi-vs-zenit/

[vi] http://kaipahlmanturnaus.com/joukkueet/

[vii] https://sites.google.com/view/spl-lopputurnaus18-p13

[viii] https://www.eerikkila.fi/valmennuskeskus/sha-jalkapallo/events-turnaukset/

[ix] https://www.palloliitto.fi/spl-nuorten-turnaukset