Pihapelit – e-urheilu, oto-valmentaja – talenttivalmentaja, isä/äitivalmentaja – ammattivalmentaja, monilajisuus – varhainen erikoistuminen, grassroots – akatemiatoiminta, lähellä kotiovea – oma areena, kaupunginosatoiminta – ”edari”, hiekkakenttä – tekonurmi, lähialuepelit – kv. turnaukset, erikoistuminen – toiminnan laajentaminen, yhteisöllisyys – elitismi …
Keminmaan kansantanhua harrastava valtakunnan vaikuttaja kirjoitti UKK-aikana ”Muutoksen aika” -kirjasarjaa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös suomalaisessa junnufutiksessa. Maailmanlaajuinen pandemia siirsi A-maajoukkueen historiallisen arvokisadebyytin ja korona varjostaa vakavasti kaikkea tapahtumatoimintaa, mutta jalkapalloväki on silti pystynyt jatkamaan peli- ja harrastustoimintaa muuhun järjestökenttään verrattuna lähes normaaliin tapaan. Vaikka COVID-19 -epidemian vaikutuksen kestosta ei ole luotettavaa tietoa, on jo nähty, että jalkapallon ja muun ulkoliikunnan harrastus- sekä kilpatoiminnan toteuttaminen kärsii poikkeusoloista sisäliikuntaa ja sisällä järjestettäviä tapahtumia vähemmän.
Myös Palloliiton luvut viestivät jalkapallon myötätuulesta. 136 055 rekisteröitynyttä pelaajaa, noin 375 000 harrastepelaajaa, 11 000 valmentajaa, yli 2700 erotuomaria ja lähes 100 000 vapaaehtoistyöntekijää aktiivisesti kuningaslajin parissa melkein jokaisessa maan kunnassa kertovat jalkapallon suosiosta ja myös yhteiskunnallisesta merkityksestä. Varsinkin poliittisten päättäjien tulisi tiedostaa, että suomalaisen jalkapallon harrastamisen arvo terveys-, sosiaali- ja taloushyötyinä on yhteiskunnallemme vuositasolla 1,2 miljardia euroa[i]. Lisäksi liikuntamäärärahoja ja elinkeinoelämän kumppanuuksia pohdittaessa oli tärkeää muistaa, että jalkapallo on ylivoimaisesti suosituin harrastus maahanmuuttajaväestön piirissä, joten Suomifutiksen kehittämisellä on myös merkittävä uussuomalaisia kotouttava, syrjäytymistä ehkäisevä sekä yleistä hyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa edistävä vaikutus. Liikuntapaikkainvestointeja tulisikin tarkastella nykyistä laajemmin, osana ennaltaehkäisevää sote-päätöksentekoa[ii].
Kun puistot ja lähiliikuntapaikat ovat lisänneet voimakkaasti sosiaalista painoarvoaan koronan, kaupungistumisen ja täydennysrakentamisen myötä[iii], tulisi myös puistoissa, pallokentillä ja muissa kansalaisten harrastuspaikoissa toimivia urheiluseuroja ja muita kolmannen sektorin toimijoita tarkastella entistäkin arvokkaampina yhteisöllisyyden edistäjinä. Ja mikäli järjestöjen ammattitaito, erikoisosaaminen ja toimintaedellytykset kehittyvät, voidaan vapaaehtois- ja järjestökenttä nähdä myös yhteiskunnallisesti huomionarvoisena työllistäjänä ja yrittäjyyden edistäjänä.
Urheiluseurat ovatkin viime vuosina selkeästi lisänneet ainakin toimintasuunnitelmatasolla aktiivisuuttaan yhteiskunnallisessa roolissa. Jalkapalloseurojen toimihenkilöt liikuttavat lapsia useissa alakouluissa[iv], FC Inter toteuttaa maahanmuuttajataustaisten toimihenkilöiden kotouttamista Welcome Bro -toimintamallin avulla[v] ja seurojen voimakkaasti lisääntynyttä halukkuutta tarjota yhä pienempien lasten perhefutista tukee myös TuWen kokemukset Turusta. Omaa kenttää Raunistulan kaupunginosassa hallinnoiva monilajiseura lähti kehittämään toimintaansa Palloliiton Perhefutis-hankkeen kautta, ”koska seura halusi kasvattaa pelaajamääräänsä ja samalla löytää lisää sitoutuneita ohjaajia, valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia ja muita vapaaehtoisia. Konkreettiseksi tavoitteeksi asetettiin 1-2 uuden harrasteryhmän tai joukkueen saaminen vuosittain.”. Toiminnanjohtaja Ari Jalosen mukaan ”kysyntä Perhefutis-toiminnalle saattoi jopa kasvaa koronan johdosta. Perheet kaipasivat mahdollisuutta liikkua turvallisesti yhdessä. Kun TuWe lopulta käynnisti toimintansa, kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan ryhmiin.”[vi]
Yhä pienempien lasten perheliikunta tuo uusia harrastajia, mutta mikä on seurojen ja lajin tulevaisuus, kun palvelutarjonta paisuu perustoiminnasta ja kiihtynyt markkinointiviestintä sekä harrastuskustannusten nousu rajaavat ulos vähävaraisia harrastajia?
Juniorijalkapallon parissa on viime vuosina puhuttu paljon varhaisen erikoistumisen tarpeesta. Varsinkin suomalaisessa junnufutiksessa pitkän päivätyön tehnyt jalkapallofilosofi Pertti Kemppinen jaksaa muistuttaa lajin vaatimasta omistautumisesta ja yhä nuoremmalla iällä aloitetusta tinkimättömästä harjoittelusta. Espanjan ja kotimaan leireistä nopeus- ja yksityisvalmennukseen sekä kärkijoukkokoulutukseen ulottuvia koulutuspaketteja tarjoava Kemppinen on kiistatta omistautunut lajilleen ja peräänkuuluttaa junioreilta samanlaista sitoutumista. ”Jalkapallo on varhaisen erikoistumisen laji kuten taitoluistelu. Lajin parissa täytyy viettää suuria tuntimääriä jo nuorena, viimeistään 5–6-vuotiaana. Tätä määrää ei voi korvata muiden lajien harjoittelulla.”[vii]
Kilpailu maailman suosituimmassa urheilulajissa, joka on myös yhä kiinteämmin osa globaalia viihdeteollisuutta, on raadollista ja kilpailu kiristyy päivä päivältä. Jalkapallo tarjoaa häikäiseviä elämyksiä niin kentällä kuin katsomossa, mutta varsinkin lasten harrastusmaailmassa kaikkien mukana olevien tulisi tiedostaa myös kuningaslajin varjopuolet. Kuten legendaarisen FC Liverpoolin pitkäaikainen kapteeni Steven Gerrard on sanonut:
”Lapset voidaan pilata antamalla heille liian paljon liian aikaisin. Lapset voidaan pilata järjestämällä heille agentit liian aikaisin. Lapset voidaan pilata liian voimakastahtoisten vanhempien toimesta…Jokainen seura haluaa parhaat pelaajat, joten järjestelmä, jonka kautta pelaajia hankitaan ja tavat, joilla toimitaan, muistuttaa viidakon lakeja. Tämä on valitettavaa, mutta niin se vain on.”
”Kids can be ruined by giving them too much too soon. Kids can be ruined by getting agent too soon. Kids can be ruined by parents being too strong and too forceful…Every club wants the best players, so it is going to be a bit of a jungle out there in terms how do we get them, what do we have to do to get them. That’s just unfortunate, it’s the way it is.[viii]
Ahkeruus ja sitoutuminen eivät tietenkään ole vaatimus vain jalkapallomaailmassa, vaan kiristyvä kilpailu ulottuu myös muihin urheilu- ja harrastusmuotoihin sekä nyky-yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Kilpailuyhteiskunnassa menestystäkin voidaan kuitenkin mitata eri mittarein sekä tavoitella erilaisien tarkoitusperien ja päämäärien kautta. Ottelutulokset, fysiikkatestit, sarja- ja turnaustaulukot sekä maajoukkuepelaajaedustukset ja ammattilais- tai akatemiasopimukset ovat luonnollisia ja usein mainittuja mittareita urheiluseuran kilpailumenestyksestä.
Kilpaurheilumittarien ohella urheiluseurojen onnistumisia ja menestystä tulisi ehkä myös mitata useammin yhteiskunnallista vaikutusta osoittavien mittarien kautta. Kun monet seurat viestivät kauniisti yhteisöllisyydestä ja kaikkien huomioimisesta, tarjoaisi esimerkiksi julkaistu tilastotieto alhaisista drop out -luvuista ja yhtenäisistä joukkueista uskottavuutta seurojen mielikuvaviestintään.
Seurojen tulisi myös aktiivisesti reagoida alati muuttuviin toimintaolosuhteisiin sekä pohtia omia vahvuuksia ja ongelma-alueita. Suuressa, koko maan kattavassa näkökulmassa jalkapallo elää etenkin Huuhkajamenestyksen ja tyttöfutiksen kasvavan suosion kautta noususuhdanteessa. Harrastajamäärät ovat monella paikkakunnalla korkeita ja toisin kuin useimmissa muissa lajeissa, junioreilla on ainakin suuremmissa kaupungeissa paikallistasolla valinnan vaihtoehtoja.
Mutta paikallisista vaihtoehdoista ja merkittävästi parantuneista harrastusolosuhteista huolimatta suomalaisella junnufutiksella olisi edellytykset pystyä parempaan. Niin kilpailullisesti kuin yhteiskunnallisesti.
Yksi vaikutuksiltaan todennäköisesti merkityksellinen parantamisen paikka olisi varmasti alueellisen yhteistyön tiivistäminen ja seurojen panostaminen omiin vahvuuksiinsa, sen sijaan että operoidaan, ja usein myös puuhastellaan kaikilla mahdollisilla seuratoiminnan alueilla. Myös toimihenkilörekrytoinnilla on merkitystä. Muodollisesti pätevä, pelaajaurallaan tai aikuisjalkapallossa ansioitunut valmentaja ei välttämättä sovellu pienten lasten futikseen ja kokematon, omaa valmennustyyliä vasta hakeva nuori valmentaja voi kärsiä auktoriteetti- ja uskottavuusongelmista murrosikäisten juniorivalmentajana. Myös maahanmuuttajavalmentajien integrointi Suomifutikseen on yhtä tärkeää kuin ulkomaalaistaustaisten nuorten saaminen lajin pariin, mutta kulttuurierojen kaventamiseen tulisi myös paneutua. Seuran omaa identiteettiä ja yhteistä valmennusfilosofiaa tulisi avata koko yhteisölle selkokielellä ja konkreettisin esimerkein.
Itselle tutuimmalla jalkapallon maantieteellisellä toiminta-alueella, Turun seudulla, muutoksen myönteiset, mutta myös kielteisemmät tuulet näkyvät monella tavalla. Myönteisellä puolella niin veikkausliigaseurat FC Inter[ix] ja TPS[x] kuin naapurikaupungin ylpeys KaaPo[xi] ovat vuoden sisällä uutisoineet merkittävistä olosuhdepanostuksista.
Negatiivisempia signaaleja ovat alueen seurojen kilpajoukkueiden menestymisen heikentyminen kansallisella tasolla, ylempien juniori-ikäluokkien pelaajakato ja käynnissä olevan alueellisen junioritoiminnan rakennemuutoksen mukana tullut epätietoisuus sekä jännitteet seurojen välillä.
Puhtaasti kilpailullisin mittarein arvioiden Turun seudun junnufutis on nähnyt parempiakin aikoja. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on kiistatta madaltunut, on kai ylimmän juniori-ikäluokan voimasuhteiden vaihtelu jonkinlainen signaali alueen junioritoiminnan laadun ja tason kehityksestä. Kun Turun lippulaivaseurat Inter ja TPS tällä kaudella kamppailevat molemmat A20 SM-sarjassa säilymisestä, juhlivat sekä mustavalkoiset että sinimustat lähes päivälleen neljä vuotta sitten Urheilupuiston yläkentällä, kun TPS vei mestaruuden ja Inter otti hopeaa. Myös muiden ikäluokkien valtakunnallisissa ja Etelä-Länsi -sarjoissa turkulaismenestys on ollut aiempia vuosia heikompaa, vaikka Kim Suominen ja TPS onkin tehnyt rajallisin resurssein erinomaista tulosta tasaisessa BSM-sarjassa.
Impivaarassa järjestettiin kaksi viikkoa sitten Nappulaliigan perinteikäs Jukka Paatelo turnaus, joka päättää aluejoukkuetaipaleen pelaajien ollessa 11-vuotiaita. Muun muassa Mika Aaltosen, Erkka Petäjän, Marko Rajamäen, Kim Suomisen, Lipposten veljesten ja muiden Suomifutiksen ensimmäisen laajemman kansainvälistymisen aallon turkulaisedustajien ”vanhoina hyvinä aikoina” pelaajat siirtyivät D-juniori-iässä jalkapallo-opetuksensa seuraavalle asteelle, niin sanotusti ”seuratasolle”. Turussa TuNL ry miellettään jostain syystä usein joksikin muuksi kuin jalkapalloseuraksi. Menneinä aikoina parhaimpien nappulapelaajien osalta seuran vaihto tarkoitti käytännössä paikallista Palloseuraa, sillä FC Inter perustettiin vasta vuonna 1990 kun varustamo-omistaja Stefan Håkans ei löytänyt pojalleen Patrikille pelipaikkaa.
Vaikka 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava Inter nousi viimeistään vuoden 2008 Veikkausliigan mestaruuden myötä pysyvästi haastamaan Palloseuraa Turun jalkapalloherruudesta, koki Turkufutis ehkäpä merkityksellisimmän muutoksen kolme vuotta myöhemmin, kun kaukana maakunnan ulkopuolella perustettiin Euroopan kentillä menestyneen voikkaalaistopparin mukaan nimetty valtakunnallinen jalkapalloakatemia. SHA-vaikutukset näkyivät nopeasti seudun juniorirakenteissa.
”TPS aloitti muutama vuosi sitten, vastaperustetun Sami Hyypiä Akatemian valintakriteereihin vedoten, junioritoiminnan alle 11-vuotiaiden ikäluokissa, jotka olivat vuosikymmenien ajan rauhoitettu Turun Nappulaliigan toimialueeksi.”[xii] Pari vuotta myöhemmin TPS teki uuden aluevaltauksen käynnistämällä TPS East, West, North ja South aluejoukkueet eri puolilla kaupunkia. Vaikka uusi linjaus herätti kaupungissa kritiikkiä, on syytä huomioida, että Nappulaliigan toiminta oli päättynyt tai olennaisesti supistunut useilla merkittävillä alueilla – mm. Halinen, Pansio ja Varissuo – joten harrastustoimintaa tarjoavan TPS:n voitiin nähdä myös astuneen täyttämään Nappulaliigan jättämää tyhjiötä. Sittemmin hankerahalla käynnistetty TPS:n aluetoiminta on päättynyt, mutta tilalle on tullut lasten temppukoulua ja perhefutista 3-5-vuotiaille, joten TPS ja TuNL ovat yhä selkeämmin toistensa kilpailijoita lasten jalkapalloharrastamisen alkutaipaleella.
SHA- ja seuratoiminnan laajentamiskritiikkiä on tullut myös pk-seudulta. ”Suurin oma kritiikkini SHA:ssa koski laajentumista ensimmäisten kahden vuoden jälkeen. Mielestäni toiminnan laajentaminen 16 seuraan poikapuolella oli erehdys. Tekemistä olisi pitänyt kehittää suppeammassa piirissä laadukkaammaksi ennen uusien seurojen mukaan ottamista. Pelkään, että muutoksen takana oli perisuomalainen kateus. Mieluummin kaikille ei mitään kuin joillekin jotain…”, latasi suomalaista junnufutista hyvin tunteva pk-seudun pitkäaikainen valmennusvaikuttaja Juha Valla.[xiii]
Sitä, että aiemmin mainitun Nappulaliigan Jukka Paatelo turnauksen tuplamestariksi pelasi tänä syksynä liiga- ja divarisarjat voittanut Pohjolan aluejoukkue, ei voi pitää suurena yllätyksenä. Alueella on ollut viime vuodet paljon harrastajia sekä aktiivisia toimihenkilöitä, ja lähialueen hyvät harjoitusolosuhteet ovat kannustaneet pelaamaan niin vapaa-ajalla kuin koulun välitunneilla.
Vanhimman aluejoukkueikäluokan päätösturnauksen huolestuttavampi kehityssuunta on ollut alueiden katoaminen turnauksen osallistujalistoilta. Kun harrastetason divarisarjaan osallistui Nappulaliigan aluejoukkueenkartan 17 alueesta seitsemän, ja liigatason sarjaan vain neljä aluejoukkuetta[xiv], on päivänselvää, että myös perinteikkäässä Nappulaliigan ”lähellä kotiovea” aluetoiminnassa eletään muutoksen aikaa.
Suomalainen yhteiskunta, ja junioriurheilu sen osana, on nykypäivän globaalissa toimintaympäristössä yhä monimutkaisempaa ja monitasoisempaa kuin TPS:n, Turun Nappulaliigan tai muiden perinteikkäitten urheiluseurojen kulta-aikoina. Kiristynyt kilpailu kansainvälisellä, kansallisella, kunta- ja jopa kaupunginosatasolla edellyttää urheiluseuratoiminnassa selkeitä pelisääntöjä, keskittymistä omiin vahvuuksiin sekä nykyistä parempaa yhteistyökykyä ja työnjakoa.
Kun huomioidaan myös suomalaisten keskuudessa lisääntynyt liikkumattomuus ja sosiaalinen syrjäytyminen, ei seuratyö laajentaminen vauvasta vaariin ulottuvaksi ja eskarifutista kattavaksi toimintakentäksi ole tietenkään kielteinen kehityssuunta. Mutta onko kaikilla tai edes useimmilla seuroilla edellytykset tarjota jalkapallopalveluja perhefutiksesta aina aikamiespoikien ja futisäitien höntsäliikuntaan sekä poikien ja tyttöjen monitasoiseen akatemiatoimintaan?
Jollei ole, eikö myös koronapandemian kautta yhä haastavammassa kilpailutilanteessa olevien urheiluseurojen tulisi keskittyä kehittämään omia vahvuusalueitaan ja tekemään yhteistyötä siellä, missä omat resurssit eivät riitä tai yhteistoiminnalla saavutetaan parempia tuloksia?
[i] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/Palloliitto/strategia_2020-24_2.pdf
[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/
[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/
[iv] https://www.fcreipas.fi/joukkueet/3621/uutiset/98273/fc-reipas-toteuttaa-liikuntakerhoja-neljalla-koululla
[v] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-fc-inter-lanseerannut-welcome-bro-toimintamallin
[vi] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jouduimme-myymaan-ei-oota-perhefutis-kiinnostaa
[vii] https://www.satakunnankansa.fi/a/201065294 Suomesta puuttuu tulenpalava kiihko jalkapalloa kohtaan – sitä löytyy valmentajaguru Pertti Kemppiseltä, 17.7.18
[viii] https://www.youtube.com/watch?v=VP3kbDRjadQ&list=PLubVgegS36EOjURXgdcYPBhHzSXaLWhKJ&index=6 Steven Gerrard: Academy players get too much, too soon – No Hunger In Paradise, BT Sport, 3.1.18
[ix] https://yle.fi/uutiset/3-11470520 Inter investoi 700 000 euroa lämmitettävään tekonurmikenttään – Turun talviharjoitusolosuhteisiin huomattava parannus, 29.7.20
[x] https://aamuset.fi/artikkeli/4740809/JaventureAreena+muuttuu+LahiTapiolaareenaksi, 21.10.19
[xi] https://turunseutusanomat.fi/2020/03/kaapo-luottaa-positiivisuuden-ja-yhteisollisyyden-voimaan/, 19.3.20
[xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/03/04/juniorijalkapallon-kylma-sota-manchesterissa-ja-suomen-turussa/
[xiii] https://issuu.com/eerikkila/docs/sha_magazine_115_digi Subjektiivinen SHA-näkemys, Juha Valla, KäPan urheilutoimenjohtaja, SHA kausijulkaisu 1/2015
[xiv] https://www.turunnappulaliiga.fi/toiminta/turnaukset/19-jukka-paatelo-turnaus-2021-20/tulokset-2020-09/
