Tekijä: Suburban Aboensis

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut 7.12.16 23-vuotiaan miehen epäiltynä kolmesta murhasta Imatran ydinkeskustassa. Miehellä on aiempi tuomio muun muassa tapon yrityksestä. Poliisin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kolmoissurman taustalla ovat olleet syrjäytyminen ja mielenterveydelliset syyt. Sisäministeri Paula Risikon mukaan ongelma on hyvin tiedossa, mutta sen ratkaiseminen on vaikeaa. Ministeri muisteli aikaansa peruspalveluministerinä, jolloin tapahtuivat Jokelan ja Kauhajoen kouluampumistapaukset. – Molemmissa kouluampumisissa tapahtui niin, että kun tilanne oli päällä, kaikki kuitenkin tiesivät tekijän. Jossain se tieto pahasta olosta velloo. Siitä pitäisi vain riittävän ajoissa saada tietää.  http://yle.fi/uutiset/3-9336359

 

Samana päivänä, 7.12.16, syyttäjä on nostanut syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä Suomen Vastarintaliikkeen 26-vuotiasta jäsentä vastaan Helsingin Asema-aukion tapahtumista. Oikeuskäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 21. päivä joulukuuta. http://yle.fi/uutiset/3-9338534. Käräjä- ja hovioikeuksista tilattujen selvitysten mukaan epäilty on tuomittu aiemmin ainakin seitsemästä pahoinpitelystä. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/naista-asema-aukion-pahoinpitelysta-epailty-on-aiemmin-tuomittu/738708/
Itsenäisyyspäivänä julkaistiin suomalaisille viime vuosina suurta ylpeydenaihetta antaneet Pisa-tutkimuksen tulokset. Tälläkin kertaa tyttöjen menestys oli hyvä, mutta poikien selkeästi aiempaa heikompi. Harvardin yliopiston professori Pasi Sahlbergin mukaan huolestuttavaa on poikien osaamisen tason nopea hiipuminen kaikilla osa-alueilla. Hän uskoo, että nuorten – erityisesti murrosikäisten poikien – hyvin nopeasti lisääntynyt ruutuaika selittää ison osan tästä tason laskusta. – Jos nuori käyttää 6–10 tuntia päivässä erilaisten digitaalisten laitteiden parissa, on tuo aika pois opiskeluun suoraan tai epäsuorasti liittyvistä aktiviteeteista, kuten lukeminen tai keskusteleminen toisten kanssa. http://yle.fi/uutiset/3-9338253

 

Samaan Pisa-uutiseen haastateltu kirkkonummelainen matematiikanopettaja Maarit Rossi muistuttaa poikien kaipaavan aktiviteetteja. Rossin mukaan tämän päivän lapsille ei riitä, että koulussa tehdään mekaanisesti jotain ja opettaja kertoo totuuden, jota sitten toistetaan. – Tytöt jaksavat istua poikia paremmin, ja pojat kaipaavat teknisiä töitä ja liikuntaa. Koulun pitää tarjota nykyistä enemmän virikkeitä. Enemmän keskusteluja ja toimintaa, pelkkä rivissä istuminen ja vihkojen täyttäminen ei riitä, kokenut opettaja sanoo. Tyttöjen menestystä selittää Maarit Rossin mukaan myös se, että he vielä luottavat auktoriteetteihin. Mitä tapahtuu, kun tämä muuttuu, hän kysyy.

 

Vaikka suomalainen koulujärjestelmä nauttii yhä arvostusta myös maamme rajojen ulkopuolella, on jo pitkään ollut tiedossa, ettei oppilaiden viihtyvyys kouluissamme ole Pisa-tulosten tasolla. Vuoden 2012 WHO-koululaistutkimuksen 40 maan vertailussa Suomi jäi heikoimpaan kolmannekseen, kun oppilailta kysyttiin, pitävätkö he koulusta. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa koulusta pidettiin selvästi enemmän kuin meillä. http://tesso.fi/artikkeli/voiko-koulussa-viihty  . Samansuuntaista sanomaa suomalaisoppilaiden kouluviihtyvyydestä viesti myös kevään 2015 opetus- ja kulttuuriministeriön Tulevaisuuden peruskoulu -julkaisu. Esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan tytöistä 65 prosenttia ja pojista alle 60 prosenttia pitää koulunkäynnistä. Saman ikäluokan tytöistä 35 prosenttia ja pojista yli 40 prosenttia ei kyselyn mukaan pidä koulunkäynnistä. http://yle.fi/uutiset/3-8005993 .

 

Tutkimustuloksia arvioinut Opetushallituksen opetusneuvos Anneli Rautiainen myönsi nykykoulun olevan erilaisten jännitteiden tyyssijan, jossa toiset oppilaat pärjäävät hyvin ja toiset huonosti. Keskeiseksi viihtyvyyteen vaikuttavaksi tekijäksi opetusneuvos nosti koulujen toimintakulttuurin sekä koulupäivän joustamattomuuden. – Koulupäivän rakennetta pitäisi lähteä tarkastelemaan niin, että sitä voidaan muuttaa enemmän tämän päivän lasten tarpeisiin sopivaksi. Koulupäivässä pitäisi olla aikaa ystäville, ettei aina olisi kiire oppisisältöjen kanssa. Hän nostaa kerhotoiminnan laajentamisen kouluviihtyvyyden tärkeäksi kehittämiskeinoksi. – Mahdollisesti voisi tuoda monipuolisemmin kerhotoimintaa aamun sekä iltaan. Jossain kokeillaan jopa keskelle päivää. Kokeiltaisiin rytmittää koulupäivää vähän eri lailla, että se auttaisi jaksamisessa, Rautiainen pohtii. Kerhotoiminnan kehittäminen ja laajentaminen onkin varmasti oikeansuuntainen askel edistämään oppilaiden kouluviihtyvyyttä, sosiaalista kanssakäymistä sekä myös liikunta-, kulttuuri- tai muiden yhteisöllisten harrastusten löytämistä.

 

Ongelmat koulussa liittyvät olennaisesti nuorten syrjäytymiseen, jonka sisäministeri Risikko nosti 7.12. Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa yhdeksi Suomen sisäisen turvallisuuden suurimmista ongelmista. Nuorten kohdalla syrjäytymisellä usein tarkoitetaan sitä, että nuori jää peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kertoi torstaina 8.12. Ylen aamu-tv:ssä, että tavallisesti jokaisen ikäluokan kohdalla noin 10 000 nuorta ei pääse peruskoulun jälkeen elämässä eteenpäin. – Yleisimpiä syrjäytymiseen johtavia syitä ovat koulukiusaaminen, pitkittynyt työttömyys ja mielenterveys- sekä päihdeongelmat, joista mielenterveysongelmat ovat Laition mukaan kohonneet nuorten keskuudessa kansantaudiksi. THL:n laajassa yhden ikäluokan seurantatutkimuksessa havaittiin, että vuonna -87 -syntyneistä joka kolmas on joko saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä, Laitio kertoo.

 

Samassa aamu-tv:n lähetyksessä vieraillut etsivää nuorisotyötä tekevä valmentaja Piia Aho Vamos Espoosta kertoi, että syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä parantamalla nuorille tarjottavia palveluja sekä luomalla nuoriin enemmän suoria kontakteja. – On hirveän perinteistä, että työntekijät istuvat työhuoneissaan ja odottavat, että nuoret itse pyytävät apua, kun tarvitsevat. Työtapaa voisi muuttaa niin, että lähdetään enemmän paikkoihin, missä nuoret ovat, Aho sanoo.

 

Yhä suurempien haasteiden ja suoranaisten ongelmien kanssa painivan nuorisomme tulevaisuuden näkymiä ei varmistakaan voida kirkastaa hokkuspokkus-tempuilla, mutta on välttämätöntä, että päättäjämme ottavat yhä selkeämmin näkyvän nuorisopahoinvoinnin eri oireet vakavasti ja hakevat rohkeasti ongelmiin ratkaisuja. Kevään kuntavaalit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet uudistusten esittämiseen.

 

Koulujen viihtyvyyden lisääminen yhteistyössä kotien ja kerhotoimintaa tarjoavan kolmannen sektorin kanssa on hyvä ensiaskel. Syrjäytymistä ehkäisevä ja lasten sekä nuorten liikkumista edistävä harrastustoiminnan tukeminen on toinen konkreettinen työkalu. Kolmas kokonaisuuteen istuva ja myös aikuisten hyvinvointia tukeva toimenpide on panostus lähiliikuntapaikkoihin. Koulujen ja kotien läheisyydessä sijaitsevat lähiliikuntapaikat tarjoavat nuorille, heidän perheille ja jopa ikäihmisille mahdollisuuden edulliseen yhdessäoloon perinteisen kyläkoulun hengessä.

Kansainvälinen lasten ja nuorten liikunnan allianssi julkaisi 16.11.16 Thaimaassa tulokset 38 eri maan tilanteesta kuudelta eri mantereelta. Maiden välisessä vertailussa arvioitiin lasten ja nuorten liikunnan kokonaisuutta kaikissa maissa yhdeksän osa-alueen avulla. Suomen tulokset koonneen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, tutkimusjohtaja Tuija Tammelinin mukaan lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on huolestuttavalla tolalla maailmanlaajuisesti. ”Koululaiset liikkuvat suosituksia vähemmän ja istuvat paljon. Viimeisten 20 vuoden aikana koululaisten kestävyyskunto on heikentynyt ja vastaavasti lasten ylipaino ja lihavuus yleistyneet. Kansainväliset tutkimusryhmät ennakoivat, että nykypäivän lapset elävät lyhemmän ja sairaamman elämän kuin heitä edeltävä sukupolvi.” http://www.likes.fi/ajankohtaista/suomen-lasten-ja-nuorten-liikunta-kansainvalisessa-vertailussa

Tutkimustulosten perusteella Suomessa lasten ja nuorten aktiivisuus on kansainvälisen keskiarvon tasolla. ”Fyysinen kokonaisaktiivisuus” sekä ”istumisen ja paikallaanolo” saivat molemmat arvosanan D kansainvälisellä asteikolla, mikä tarkoittaa, että 20–40 % suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tai vastaavasti ei istu terveytensä kannalta liikaa.

Jos suomalaisten liikunnallisen aktiivisuuden arviontiin lisätään aikuisväestö, eivät tulevaisuuden näkymät muutu yhtään ruusuisemmiksi. Iän karttuessa yhä useammat jättävät lenkit ja kuntosalit muille niin, että kaikista 15-64 -vuotiaista enää 10 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta riittävästi (Husu ym. 2011). Fyysisestä inaktiivisuudesta aiheutuvia taloudellisia kustannuksia on tutkittu useissa tutkimuksissa viime vuosikymmenien aikana (kts. Allander ym. 2007; Colditz ym. 1999; Janssen 2012; Katzmarzyk ym. 2000 & 2004). Tutkimuksissa on arvioitu liikkumattomuuden osuutta terveydenhuollon kustannuksista sekä epäsuoria kustannuksia yhteiskunnalle esimerkiksi työn tuottavuuden alenemisena. Liikkumattomuuden suorissa kustannuksissa on huomioitu muun muassa terveydenhuollon käyntien, sairaalapäivien, toimenpiteiden, lääkkeiden ja ennaltaehkäisyn kustannukset. https://urhes.fi/urhesblogi/liikkumattomuus

Terveydenhuollon kokonaiskustannukset kohoavat nykyisin noin 18 miljardiin euroon vuodessa, ja summa uhkaa kohota väestön vanhetessa, muistuttaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

Liikkumattomuuden kokonaiskustannukset Suomessa ovat jo 2-4 miljardia, kun mukaan lasketaan esimerkiksi sairaslomista, ennenaikaisista eläkkeistä ja kuolemista aiheutuvat tuottavuuskustannukset. Terveydenhuollon suorat kustannukset ovat eri laskentamallien mukaan 1-2 miljardia euroa, Vasankari toteaa. http://yle.fi/uutiset/3-8467896

Liikkumattomuus, kaupungistumiseen liittyvä syrjäytyminen ja muut sosiaaliset ongelmat sekä ikääntyvää väestöä uhkaava terveydenhuollon kustannusnousu muodostavat yhdessä yhteiskunnallisen aikapommin, jonka purkamiseen tulisi ryhtyä viipymättä ja riittävin resurssein. Vaikka vaikutuksiltaan monumentaalisen sote-uudistuksen askelmerkit ovat kevään kuntavaalien alla huteralla pohjalla, on itsenäisyytensä juhlavuoteen valmistautuvalla Suomella silti edellytykset uudistaa yhteiskuntaansa. Suomi100-tervehdyttämistalkoita ei kuitenkaan voida toteuttaa valtioneuvoston tai edes kaupunginvaltuustojen mahtikäskyillä.

Jotta mahdollisimman moni maamme kansalainen saataisiin suomalaisen hyvinvointivaltioremontin tukijaksi ja tekijäksi, on välttämätöntä, että uudistukset lähtevät ruohonjuuritasolta – asukkaiden arjesta ja kolmannen sektorin käyttämättömiä voimavaroja hyödyntäen. Erilaiset kulttuurijärjestöt, urheiluseurat ja muut vapaaehtoistoimijat tarjoavat Suomen kaikissa kaupungeissa, kunnissa ja pienemmillä paikkakunnilla mittaamattoman arvokasta harrastetoimintaa ja mahdollisuuksia monipuoliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Kaupunkien ja kuntien lähiliikuntapaikat ovat kirjastojen, nuorisotalojen sekä muiden lähipalvelujen ohella merkittävä kansalaisten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä edistävä voimavara, ja niiden kehittämiseen tulisi lisätä resursseja. Monissa suomalaisissa kaupungeissa alueellisista lähiliikuntapaikoista on kehittynyt kuin huomaamatta merkittäviä kaupunkilaisten ympärivuotisia kohtaamispaikkoja. Vanhat yleisurheilu- ja pallokentät ovat saaneet tekonurmipinnat, kenttien laidoille on tuotu kuntoiluvälineitä ja talvikaudella ympärivuotinen toiminta jatkuu yhä useammin modernien ylipainehallien lämmössä. Monessa kaupungissa lähiliikuntapaikkojen synergiaetuja on kasvatettu keskittämällä alueelle uusia liikunnallisia palveluja. Jalkapallo-, jää- ja uimahallit sekä urheilutalot muodostavat tänään useilla kaupunkiseuduilla oman ”liikuntakaupunkinsa”, joissa kaupunkilaiset liikkuvat ja luovat uusia ystävyyssuhteita harrastusten ja arkikohtaamisten kautta.

Tikkurilan urheilupuisto on erinomainen esimerkki suuren kaupungin moni-ilmeisestä lähiliikuntakeskuksesta. Urheilupuiston ulkoliikuntapalvelutarjonta kattaa kahden nurmikentän, yhden lämmitettävän ja valaistun tekonurmikentän sekä talvella luisteluun käytetyn hiekkakentän ohella lähiliikuntapaikan skeittaukseen ja koripalloiluun. Talvella jalkapalloilijoita ja Vantaan Taftin jenkkifutareita palvelee kumirouhetekonurmella varustettu ylipainehalli. Monipuolisten ulkoliikuntapalvelujen lisäksi Tikkurilan urheilupuisto tarjoaa laajan lajikirjon kattavat sisäliikuntamahdollisuudet.

Uinnin ja muiden vesiurheilulajien harrastajien käytössä on vuonna 1968 valmistunut uimahalli. Karl Haglundin ja Pauli Sulosen suunnittelema teräsbetonirakenteinen halli oli valmistuessaan pohjoismaiden suurin uimahalli ja rakennus on arvotettu kaupungin rakennusperinnön kannalta merkittäväksi kohteeksi A2 (Vantaan moderni rakennuskulttuuri 1930-1979, Amanda Eskola, Inventointi-raportti, Vantaan kaupunki 2002).

Tikkurilan uimahallin yhteyteen on myös jo pitkään toivottu maauimalaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok.) on halunnut kytkeä maauimalan rakentamisen Tikkurilan uimahallin remonttiin, jonka on määrä alkaa vuonna 2017. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/336696-tikkurilaan-ehka-maauimala-pelit-ja-pensselit-ovat-jo-valmiina . Maauimalahanke sai keväällä 2016 uutta virtaa, kun tikkurilalainen vapaaehtoistyötä säännöllisesti tekevä perheenisä käynnisti uimalan puolesta kuntalaisaloitteen. Juha Järä on puolessa vuodessa kerännyt yli 6 400 nimeä, joten listalla on jo tuplattuna määrä, joka vaaditaan aloitteen saamiseksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/456196-tikkurilan-maauimala-aloite-on-jo-valtuustokypsa-nimia-on-on-saanut-poimia-kuin

Vantaan ensimmäinen jäähalli otettiin käyttöön Tikkurilassa vuonna 1974. Halli saneerattiin perusteellisesti vuosituhannen vaihteessa ja nimettiin sittemmin Valtti Areenaksi. Vuonna 1994 hallin yhteyteen valmistui harjoitushalli. Tänä päivänä Trio Areena -nimellä toimivaa hallia käyttävät mm. Kiekko-Vantaan edustus- ja juniorijoukkueet, Tikkurilan Taitoluisteluklubi, Ringette Walapais ja Vantaan Icehearts. Areena toimii myös erilaisten tapahtumien kuten konserttien ja messujen järjestyspaikkana ja kesäisin hallissa pelataan rullakiekkoa. Rullakiekkoa on pelannut myös hallin ja Kiekko-Espoon kuuluisin kasvatti, ainoa Stanley Cupin voittanut suomalainen jääkiekkomaalivahti Antti Niemi.

”Tämä on kiva, pieni areena. Pääset vapaasti liikkumaan erätauolla. Yksi syy käydä täällä on se, että näen tuttuja”, kertoo Rauno Pykäläinen ja hörppää kahvia paraatipaikalla. Kahvilasta on suora näkymä maalille. http://www.hs.fi/mesta/a1410844206824

Vaikka suomalaisen jääkiekon suuriin kasvattajaseuroihin kuuluva Kiekko-Vantaa – ”Lohipaidat” – onkin tarjonnut Tikkurilan 2000-paikkaisessa jäähallissa menestyksekästä mestiskiekkoa 2000-luvun alusta lähtien, ovat Vantaan neljä suurinta jääurheiluseuraa käynnistäneet selvitystyön uuden jäähallin rakentamishankkeen edistämiseksi. Urheiluseurat edustavat lähes 3 000 harrastajaa, joista valtaosa on lapsia ja nuoria. Selvitystyön taustalla on riittämätön jääaika, ulkopaikkakunnille valuvat jäävuoromaksut ja pitkät harrastusmatkat. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/407460-jattihanke-laukaistiin-vauhdilla-kayntiin-tama-halli-on-saatava-vantaalle

Tikkurilan uima- ja jäähallien välissä sijaitseva urheilutalo on erityisesti vantaalaisen sisäpalloilun ja kamppailulajien keskus. Vuonna 1980 urheilutalon kylkeen valmistui Tikkurilan keilahalli. Vantaa Bowlingin hallinnoima keilailukeskus tarjoaa 16 laminaattirataa, automaattisen tuloslaskinjärjestelmän sekä valotekniikan ja mahdollisuudet hohtokeilaukseen. Vuonna 2011 Urheilutalo vaihtoi nimensä Trio Sport Centeriksi. Sisälajien keskuksessa toimii lisäksi Hotelli Tikkurila sekä Vantaan Biljardi, joka tarjoaa pelimahdollisuuksia kolmen Kaisa-, kolmen 9-jalan pool- ja viiden 8-jalan pool-pöydän muodossa.

Trio Sport Centerin hotellipalvelut tuovat Tikkurilan urheilupuistolle merkittävää lisäarvoa kansainvälisten kilpailutapahtumien ja harjoitusleirien muodossa. Hotelli Tikkurila onkin tarjonnut viime vuosina majapaikan mm. Norjan, Viron ja Hollannin koripallomaajoukkueille, Australian rullakiekkomaajoukkueelle sekä European Trophy -turnaukseen osallistuville jääkiekkoilijoille. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/65060-unohdettujen-urheilijoiden-talo . Muun muassa eri lajien maajoukkueleirien sekä palloilu- ja kamppailulajitapahtumien lisäksi Trio Sport Centerissä harjoittelee ja kilpailee säännöllisesti suuri joukko paikallisia urheiluseuroja. 700-paikkaisella katsomolla varustetun palloilusalin ohella harrastajia ja yleisöä palvelee tatami- ja painisali, voimailutila sekä nyrkkeilykehä.

Erinomaisten liikuntapalvelujen lisäksi Tikkurilan urheilupuistossa sijaitsee oppilasmäärältään Vantaan suurin yläkoulu, Peltolan koulu sekä vastikään toimintansa aloittanut Peltolan päiväkoti. Päiväkoti pystytettiin kesällä pikavauhtia siirtokelpoisessa muodossa, koska vuoden vaihteessa päivähoitoikäisten lasten määrä oli yli sata lasta enemmän kuin oli ennakoitu. http://www.hs.fi/kaupunki/a1456292020360 .

Tikkurilan urheilupuisto onkin tänä päivänä vantaalaisia ja kauempaa saapuvia vierailijoita monipuolisesti palveleva täyden palvelun liikunta- ja vapaa-ajankeskus. Aktiivinen asukaskunta, koulun ja päiväkodin elävöittävä vaikutus sekä toimivat liikenneyhteydet ja -järjestelyt ovat voimakkaita tekijöitä tukemaan Tikkurilan urheilupuiston tulevaisuuden kehittämistä. Nykymaailmassa kansalaisia erilaiseen liikkumiseen ja säännölliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen kannustavat vapaa-ajanviettopaikat ovat korvaamaton keidas arjen harmaudessa. Toivottavasti Tikkurilan urheilupuiston kehittämissuunnitelman etenevät ja myös muualla Suomessa oivalletaan lähiliikuntapaikkojen monet myönteiset vaikutukset.

A quarter century ago an angry Canadian bard sang about democracy and the future.

He asked us to repent.

 

The future may not have given us Stalin or Hiroshima,

But it brought Putin and Fukushima,

And today Donald Trump.

 

I don’t like your fashion business, mister

But I don’t like the political elites either.

 

The nation was divided between two evils,

A bit like the Brits in the spring.

 

You say, it’s time for America to bind the wounds of division,

This appeal applies to all nations around the world.

 

You spoke about walls and deportations,

I hope it was just campaign raving.

 

You claim it was no campaign, but a movement,

Analysts and elites certainly got it all wrong.

 

The support came from the brave, the bold, the battered,

Heart of Chevrolet.

 

Is there point feeling bitter?

Or give the tycoon a benefit of the doubt?

 

Maybe the people actually know it better,

Perhaps Democracy is coming to the USA?

 

 

Musiikki, teatteri, urheilu ja muut kulttuurin muodot puhuttelevat parhaiten silloin kun tapahtumat ovat aidosti vuorovaikutteisia – kun artistit ja yleisö ovat yhtä. Tämä molemminpuolinen kunnioituksen tarve pätee niin maailmanluokan tähtiin kuin kulmakunnan kuuluisuuksiin. Vaikka emme pääsisikään paikanpäälle supertähtien konsertteihin tai Mestarien liigan huippuotteluihin, nykyteknologia, sosiaalinen media ja erilaiset ohjelmaformaatit tuovat tähdet olohuoneisiimme ja synnyttävät aivan uudenlaisen yhteisyyden tunteen. Vaikka viihdemaailmaa voidaan edelleen perustellustikin syyttää pinnallisuudesta, urheilu- ja kulttuuritapahtumat sekä television viihdeohjelmat synnyttävät yhteisöllisyyttä, jonka merkitystä ei sovi vähätellä yhteiskunnallisen kahtiajakautumisen sekä lisääntyneen syrjäytymisen ja yksinäisyyden aikana.

Globaalin ja virtuaalisen todellisuuden hämärillä rajoilla liikkuva viihdemaailma ei kuitenkaan sellaisenaan synnytä pysyvää yhteisöllisyyttä tai poista yksinäisyyttä. Jotta koskettava yhteys syntyy, tarvitaan inhimillinen yhdistävä tekijä. Syksyn aikana englantilaisessa tv-formaatissa suomalaisille sellainen on ollut Saara Aalto Oulusta. Sama pätee urheiluun. 18-vuotias Tampereen kiekkosensaatio Patrik Laine täyttää kovaa vauhtia Teemu Selänteen jättämää tyhjiötä NHL-uutisoinnin kansallisena keskipisteenä. Vieläpä ”suomalaisen salaman” läpimurtokaupungissa Winnipegissä. Musiikin ja urheilun yhteisöllinen vaikutus on tarinallisuudessa, ja Saaran ja Patrikin tarinat ovat vasta alussa.

Musiikin, urheilun ja muiden kulttuurimuotojen tähdet ovat myös kansallisia vientituotteita sekä maansa ja kotiseutunsa lähettiläitä. Meneillä on monella tasolla suuri yhteiskunnallinen murros. Kun perinteinen teollisuus hakee sitkeästi uutta nokiaansa, monissa kaupungeissa vanhat tehdaskiinteistöt ovat kuin huomaamatta muuttuneet viihde- ja vapaa-ajan keskuksiksi. Kaapelitehtaat, tullikamarit, vapriikit, saippua centerit, logomot ja leaf areenat tuottavat tänä päivänä aivan toisenlaisia tuotteita ja elämyksiä kuin elinkaarensa alussa.

Uusiokäyttöisten liikunta- ja kulttuurikeskuksien lisäksi kaupunkeihin kohoaa ja suunnitellaan myös maamerkkiluokan kulttuurikomplekseja. Kun Guggenheim-hanke kuohuttaa ja jakaa mielipiteitä Helsingissä, Tampereella varsinaista wau-arkkitehtuuria edustaa Daniel Libeskindin piirtämä Kansi ja Areena -visiosuunnitelma. http://www.aamulehti.fi/kotimaa/areena-ja-kansi-muuttavat-tamperetta-katso-uudet-havainnekuvat/

Turussa suuri osa kaupunkikehittämisenergiasta tuntuu uponneen toriparkkihankkeen ympärille kaivettuihin poliittisiin poteroihin. Kulttuuripääkaupunkivuoden tuotos Logomo on kiistaton menestystarina ja pitkään kaivattu palloiluhalli kohoaa Kupittaalla, mutta kauppatorikiistan ohella Turussa taistellaan Kakolan kulttuurimaisemasta sekä jalkapallostadionin käytöstä ja kehittämisestä. Kun keväällä Aninkaisten Kaupunginosapäivänä keskusteltiin unholaan uinuneen Puutorin alueen elvyttämisestä, Turun tamperelaistaustainen kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen esitteli Tampereen Tammelan kehittämishanketta Puutorin ja Parkin kentän yhdistävänä kehittämisaihiona. Tammelan 6000-paikkaisen stadionsuunnitelman edetessä Tampereella (http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tammelan-uusi-stadion-aiotaan-rakentaa-allianssimallilla-hinta-kaupungille-arviolta-5-6-miljoonaa/), Turussa ollaan jumiuduttu kaikkia osapuolia vahingoittavaan kiistaan maan ehkäpä parhaimman jalkapallostadionin yhteiskäytöstä. http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/2980935/Veritas+Stadionin+ongelmat+eivat+++liity+lajien+tasapuoliseen+kohteluun

Veritas stadionit, guggenheimit, erilaiset monitoimiareenat ja pienemmät kaupunkilaisten kohtaamispaikat ovat kansakunnille ja kaupungeille yhä tärkeämpiä, melkeinpä välttämättömiä, mutta vain jos ne nauttivat kansalaisten ja käyttäjien hyväksyntää. Eikä tämä kaupunkilaisten hyväksyntä edellytä ihmetekoja. Selkeä toiminta-ajatus, suotuisa sijainti, riittävät resurssit ja kaupunkilaisten sekä muiden käyttäjien huomioiminen suunnitteluvaiheessa tarjoaa useimmiten mahdollisuudet menestykseen.

Nyky-yhteiskunta on kiistatta huolestuttavan polarisoitunut ja yhä useammin keskeiset kehittämis- ja investointikohteet ovat päätyneet kilpailevien tahojen kiistakohteeksi ja poliittiseksi pattitilanteeksi. Julkisten resurssien jatkuva niukentuminen ei auta asiaa. Jotta Saara Aallon ja Patrik Laineen menestys saa jatkoa ja jotta kaiken ikäisillä suomalaisilla on mahdollisuus harrastaa ja viettää aikaa yhdessä ilman kohtuuttomia kustannuksia, tarvitaan merkittäviä kaupunginosatason panostuksia. Pelkkä rahallinen satsaus ei riitä, asukkaat, urheiluseurat, kulttuurijärjestöt ja muut erilaiset paikallistoimijat on kutsuttava mukaan yhteiseen aluekehitystyöhön. Kolmannen sektorin laajempi osallisuus ja suurempi rooli tarjoaa myös merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Varissuolla, Turun monikulttuurisimmassa kaupunginosassa on tänä vuonna käynnistetty yhteistyö oman lähiliikunta- ja kohtaamispaikan luomiseksi. Toimivan kaupunkilaisten kohtaamis- ja tapahtumapaikan synnyttäminen edellyttää julkisia varoja, mutta myös asukkaiden ja paikallistoimijoiden panosta sekä alue- ja asiantuntemuksen huomioimista. Iso joukko alueen toimijoita kokoontui torstaina 3.11. Turun normaalikoulun uudistettuihin tiloihin pohtimaan yhteistyömahdollisuuksia. Aika näyttää, millaisen lähiliikuntamallin ja kansalaisten kohtaamispaikan Itä-Turun monet toimijat onnistuvat Vakken sydämeen ja Pelttarinkadun uudistuksia kaipaavalle kentälle toteuttamaan…

Facebookiin on vastikään perustettu Puistot, pelikentät, puutarhat – kaupunkilaisten kohtaamispaikat -sivusto:

https://www.facebook.com/groups/KaupunkilaistenKohtaamispaikat/

Sivuston tavoitteena on kehittää julkisten puistojen, pelikenttien, puutarhojen, koulupihojen, tori- ja aukioalueiden sekä muiden kansalaisten kohtaamispaikkojen viihtyisyyttä ja käyttöä kaupunkilaisten keskuudessa. Ryhmään toivotaankin jäseniä eri kaupungeista sekä mielipiteitä, kokemuksia ja palautetta julkisten tilojen hyödyntämisestä. Liity siis ryhmään ja jaa muille tietoa toimivista kansalaisten kohtaamispaikoista tai anna risuja asuinalueista, joissa tarvitaan kehittämistoimenpiteitä.

Turku on jalkapallokaupunki. Se todistui, kun keskiviikkoiltapäivällä klo 15 Paavo Nurmen mukaan nimetylle valottomalle yleisurheilustadionille ehti ja ahtautui koko pääkatsomon kapasiteetin kokoinen (4000+) jalkapalloyleisö seuraamaan TPS-FC Inter liigakarsintaa.

Itse ottelu ei tarjonnut turkulaisille ikimuistoisia joukkue- tai edes yksilösuorituksia, mutta Urheilupuiston yllä leijunut odottava tunnelma loi poikkeukselliset puitteet lauantain ratkaisuottelulle. Ainakin katsomon keskiosissa ilmapiiri toi oudolla tavalla mieleen muutaman viikon takaisen Kosovo-maaottelun Kupittaalla. Hieman samaan tapaan kuin Kosovon historian ensimmäinen karsintaottelu oli suomalaistuneille kosovolaisille ilmeisen tärkeä, mutta myös ristiriitaisia tunteita aiheuttava, myös turkulaiset tuntuivat suhtautuvan kaupungin ensimmäiseen karsintaderbyyn varauksellisesti. Sinimustat tai mustavalkoiset kaulaliinat pysyivät tiukasti tungettuina toppatakkien sisään ja vain stadionin päädyissä uskaltauduttiin haastamaan vastapuolen leiriä. Tai saattoihan taustalla olla ihan tavallista turkulaista ottelukäyttäytymistäkin.

Jalkapallo, muu liikunta ja kaikenlainen kaikenikäisten harrastustoiminta on joka tapauksessa nykypäivän muuttuvassa maailmassa arvokkaampaa kuin koskaan. Kansalaiset Turussa, Torniossa tai vaikkapa Torontossa jakavat globaalin maailman monet ongelmat yksinäisyydestä työttömyyteen ja kasvavaan turvattomuuteen. Voimakkaasti lisääntynyt maassa- ja maahanmuutto ei yhteiskunnallista tilannetta helpota ja erityisesti suuriin kaupunkeihin pakkautuvan väestön sosiaaliseen integroitumiseen on kyettävä reagoimaan rakentavasti. Urheiluseuroilla on tässä haasteessa merkittävä tehtävä. Vireään vapaaehtoisaktiivisuuteen voimakkaasti nojaava harrastustoiminta ei luonnollisestikaan kykene korvaamaan valtion ja kuntien roolia, mutta urheiluseurat, kulttuuritoiminta ja koko kolmas sektori on silti monelle suomalaiselle tärkeä, melkeinpä ainoa keino löytää sisältöä ja uutta suuntaa elämässä.

Liikunta- ja harrastustoimintaa tulisikin tarkastella enemmän sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Niin suotavaa kuin suomalaisen jalkapalloilun läpimurto kansainväliseen menestykseen ja arvokisoihin onkin, tulisi alati kovenemassa kilpaurheilumaailmassa kyetä säilyttämään liikunnan ilo ja yhteisöllinen toimintatapa. Leikkimielisyys ja yhdessä tekemisen taito on menestyksen edellytys kaikissa joukkuelajeissa, mutta suoranainen välttämättömyys lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Jos harrastus ei ole hauskaa, lopettaminen on liian monelle lapselle luonnollinen vaihtoehto. Torstai-iltana Palloliiton ja Veikkausliigan arvostetun Captain’s Ball -palkinnon ansaitusti vastaanottanut FC Interin puheenjohtaja ja perustaja Stefan Håkans korostikin kiitospuheessaan viisaasti junioritoiminnan merkitystä – ”On ilo tehdä nuorten kanssa työtä.” http://huuhkaja.tv/fs/?huu=EA178499

Vuosi sitten tehdyssä Monskan haastattelussa https://www.youtube.com/watch?v=GIGn97oQftQ Stefan Håkans myös muisteli Interin ja lähiöseura Jyrkkälän Tykkien erikoista keskinäistä suhdetta. Elokuun lopussa useamman ex-interläisen avuin JyTy vei Turussa ensi kertaan järjestetyn Ikämiesten SM-kullan – ja tietysti rankkarikisassa nimekkään Tepsin nenän edestä.

FC Inter ja Turun Palloseura tarjoavat tänä päivänä turkulaisille jalkapallon harrastajille ja ystäville kuningaslajiin olennaisesti kuuluvan paikalliskilpailun, hegemonisen henkien taistelun Turun herruudesta. Kävi Kupittaan karsintaderbyssä kuinka tahansa, FC Interillä, Turun Palloseuralla sekä alueen muilla perinteikkäillä jalkapalloseuroilla on takanaan laaja harrastaja- ja kannattajakunta, jonka tuella Turulla on erinomaiset edellytykset synnyttää aitoa suomalaista jalkapallokulttuuria.

 

Turkua kuvailtiin jokunen vuosi sitten Suomen jalkapallopääkaupungiksi. Pitkät ja kunniakkaat perinteet kuningaslajilla onkin maamme ensimmäisessä pääkaupungissa. Turun Palloseuran ja FC Interin ohella ylimmällä sarjatasolla ovat pelanneet mm. Pyrkivä, ÅIFK, TuTo, TuWe, TPK, TuKV ja jopa TuUL.

Turku on myös merkittävä juniorijalkapallokaupunki. Nykyisen maajoukkueen pelaajista mm. kapteeni Niklas Moisander, Lukas Hradecky, Kasper Hämäläinen, Joni Kauko, Riskin veljekset ja Jere Uronen ovat turkulaisen tai Turun seudun seuratoiminnan kasvatteja. Useimmat nykyhuipuista ja jo uransa lopettaneista turkulaistaustaisista maajoukkuepelaajista ovat myös viime vuonna 50-vuotisjuhlia viettäneen Turun Nappulaliigan kaupunginosajoukkueiden kasvatteja. Kauko ja Hradecky veljineen Runosmäestä, Uronen Lausteelta ja Moisanderin kaksoset Peltolasta.

Turun Palloseuran turkulaisuutta tuskin tamperelainenkaan kiistää. Nimet Nummelin, Suhonen, Koivu ja Kiprusoff eivät palloiluväelle esittelyjä kaipaa ja viime vuosina mustavalkoiset värit ovat edustaneet turkulaista palloiluperinnettä myös salibandyn ylimmällä tasolla. TPS perustettiin vuonna 1922 kielipoliittisena vastavoimana ruotsinkieliselle Åbo IFK:lle ja suomenkielinen TPS on koko 95-vuotisen historiansa ajan yhdistetty voimakkaasti sekä kansallis- että turkulaismielisyyteen. Ja Turun Palloseuran historiassa kansallismielisyys tarkoittaa ennen kaikkea läheistä yhteyttä kansalliseen kokoomuspuolueeseen. Tunnistettavan turkulaisen identiteetin sekä menestyksekkään historian ansiosta TPS on kiistatta yksi tunnetuimmista suomalaisista urheiluseuroista ja sijoittuu sekä jalkapallon (2.) että jääkiekon (2./3.) maratontaulukoissa laskutavasta riippuen lajin suurien seurojen joukkoon.

FC Interin identiteetti on tyystin toisenlainen. Legendan mukaan seuran puheenjohtajan Stefan Håkansin poika Patrik Håkans oli ilman seuraa nappulaiän loputtua. Jalkapalloinnokkaat miehet päättivät perustaa oman seuran ja seuran nimeksi valittiin FC Inter Turku ja väreiksi sininen ja musta (kolmas väri punainen). Vaakunan muotoinen logo on käytössä vielä tänä päivänä. Näin saatiin FC Interin ensimmäinen D-juniorijoukkue koottua kasaan (http://fcinter.fi/sivut/historia). Seuran alkutaivalta 1990-luvulla värittää myös mielenkiintoinen suomenruotsalaisen perheyrityksen ja turkulaisen työläisjalkapalloperinteen yhdistäminen. Juuso Waldenin tapaan patruunahenkisesti toiminut ja Veritas Stadionin Kupittaalle aikaan saanut Stefan Håkans rakensi alkuvuosien edustusjoukkueen talousvaikeuksiin ajautuneen TuTon pelaajien ympärille. Viimeisen vuosikymmenen FC Inter on pelannut pääsääntöisesti menestyksekkäästi hollantilaisen Job Dragtsman alaisuudessa. Vuonna 2008 seura juhli ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. TPS:n viimeinen liigamestaruus on vuodelta 1975.

Tällä kaudella sen paremmin Turun Palloseuraa kuin FC Interiä ei voi syyttää värittömyydestä. Tepsin alkukausi alkoi pitkällä tappioputkella ja vakavia talousvaikeuksia paikkaamaan avatulla joukkorahoitusannilla. Loppuvuonna seura kuitenkin kohosi Ykkösen kakkoseksi ja karsimaan Veikkausliigapaikasta. Myös FC Interin osalta kausi alkoi nihkeästi, mutta seuraa ei voida arvostella ainakaan toimettomuudesta. Toukokuussa omatoimisesti päävalmentajan tehtävistä luopuneen Dragtsman tilalle astui pitkän linjan interläinen Jami Wallenius. Avukseen hän sai heinäkuussa turkulaista jalkapalloa hyvin tuntevan John Allenin. Ja jo elokuun alussa julkistettiin laajasti spekuloitu Shefki Kuqin päävalmentajasopimus. Valmentajavaihdosten ohessa FC Interin kautta ovat leimanneet pelaajavaihdokset. Valmentajaveljensä vanavedessä saapunut Njazi Kuqi on tehnyt loppukautena paljon maaleja, mutta osa uusista hankinnoista on herättänyt kysymyksiä seuran kannattajien keskuudessa. Varsinkin kun seurauksena näyttäisi olevan omien kasvattien vähentynyt peliaika.

Turkulaisen jalkapallohistorian ensimmäinen ”karsintaderby” pelataankin varsin erikoisten olosuhteiden vallitessa. Kaupungin perinteikäs ja turkulaista itsetuntoa edustava mustavalkoinen mahtiseura on jo aikaa sitten joutunut luopumaan taloutta kuormittavista profiilipelaajista ja lähtee ottelupariin nöyrästi nuorella, omista junioreista kootulla joukkueella. Kosovon Härän luotsaama FC Inter puolestaan on muuttunut melkeinpä dra(gts)maattisesti viime kaudesta, jolloin seuraa suitsutettiin aina UEFA-tasolla omien kasvattien osuudesta edustusjoukkueen pelaajistossa. http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2015/11/12/fc-interin-omien-kasvattien-maara-euroopan-karkitasoa. Viimeisessä Veikkausliigan ottelussa FC Interin omien kasvattien rooli oli kovin vähäinen ja derbymenestys nojaakin pitkälti vierastyövoiman kokemukseen ja valmennuksen kykyihin motivoida paperilla ylivertainen joukkue.

Luvassa on siis nurinperin kääntynyt Daavid vs Goljat -ottelu ja mitä erikoisin turkulaisderby. Turkua ei ehkä enää kutsuta Suomen jalkapallopääkaupungiksi, mutta kaksiosainen derby tarjoaa turkulaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden näyttää väriä ja luoda jalkapallokulttuuria! Onko sinun värisi mustavalkoinen, sinimusta vai kenties useimpien turkulaisten tähtipelaajien pohjaväri, nappulaliigan sinivalkoinen?

 

”Nopeammin, korkemmalle, voimakkaammin”

”Tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen”

 

Olympialiikkeeseen yhdistetyt iskulauseet ovat laajasti tunnettuja, mutta harvemmin nostetaan esiin näiden kahden urheiluaatteen keskinäinen ristiriitaisuus. Totuus kuitenkin lisääntyneiden doping-, sopupeli- ja muiden urheiluskandaalien aikakaudella lienee, että nykyurheilu on etääntynyt kovin kauas paroni Pierre de Coubertinin ylevyyden ajan aatteista.

 

Vaikka olympialainen jalous tuntuu ajat sitten karisseen kilpaurheilun areenoilta, on liikunnalla ja urheilulla yhä merkittävä yhteiskunnallinen rooli ja asema. Inter Milanin-kaatajanakin tunnettu tulevaisuuden tutkija Mika Aaltonen muistutti lokakuun alun kansallisessa liikuntafoorumissa, kuinka liikunta ja urheilu voivat uudella ja osuvalla organisoitumisen tavalla paitsi uudistaa demokratiaamme mutta myös ottaa ihmiset entistä paremmin mukaan oman ja yhteisen tulevaisuutemme rakentamiseen.

 

Suomen valmentajien puheenjohtaja, jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund jatkoi 13.10. Valon Sinettiseuraseminaarissa urheiluseurojen haastamista. Westerlundin mukaan nyt on peiliin katsomisen paikka ja esimerkiksi taloudellisista resursseista keskustelemisen sijaan tulisi keskittyä käyttämään ihmisten voimavarat tehokkaasti ja tiivistämään yhteistyötä. Jääkiekkoleijonat mm. Torinon olympiahopeaan luotsannut valmentaja toivoi, että Suomessa tartuttaisiin nyt urheilun perimmäisiin arvoihin. Niistä tärkeimmiksi hän nosti ilon, innostuksen ja intohimon. Westerlundilaisessa Suomessa urheilun perusarvot kuten toisten kunnioitus, reilu peli sekä yhdessä tekeminen ovat arvoja, joita koko suomalainen yhteiskunta, ennen kaikkea työelämä tarvitsee. Urheilijalähtöisestä ja yhteistyöhakuisesta valmennustavastaan tunnettu ”kiekkoprofessori” kritisoi myös suomalaisurheilun liiallista menestyskeskeisyyttä – uhraamme vaihtopenkille lapsia ja nuoria pelien voittamisen takia.

 

Jotta Mika Aaltosen ja Erkka Westerlundin visiot liikunnan ja urheilun suuremmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä toteutuisivat, on suomalaisten urheiluseurojen kyettävä samanaikaisesti sekä uudistumaan että kunnioittamaan urheilun perinteisiä arvoja. Urbaani-Suomen mantraksi kohonnut ”kuljeta, kannusta ja kustanna” -iskulause tulisi kyseenalaistaa ja liikunnan ilon sekä leikkimielisyyden pitäisi nousta keskeisempään asemaan lasten ja nuorten liikunta- ja harrastustoiminnassa.

 

Monet keski-ikään ehtineet lienevät kuulleet tarinoita siitä, kuinka vanhemmat ovat leikkineet kävyillä ja hiihtäneet kouluun peninkulmien päähän. Nyky-Suomessa lapset kyyditään kouluun, jossa nämä näpertävät välitunnit puhelimillaan liikunnallisten leikkien ja pallopelien sijasta. Ehkä yhteiskunnallisen näköalattomuuden kanssa kamppaileva nyky-Suomi voisi tosiaan hakea uudistumista urheilun ja liikunnan perusarvoista?

 

”Hannes ei tuntenut elämäänsä ahdistavaksi; hän sai liikkua ja urheilla illat pitkät ja viikonvaihteet. Tatu ja Viljam ottivat nuorimman veljensä mukaan; mikään liikunnan muoto ei ollut kuopiolaisveljeksille vieras. Eniten houkuttelivat hiihtoladut.”

Antero Raevuori, Huippu-urheilun maailma, 1978

 

Kyseinen Hannes juoksi Suomen maailmankartalle Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Vaikka Lahti 2001 ja nyt Therese Johaugin ja Martin Johnsrud Sundbyn myötä Norjaan levittäytyneet hiihdon dopingskandaalit varjostavat perinteisimpien urheilumuotojemme suosiota, on Suomi edelleen urheilukansa. Urheilukansa, joka elää suurta murrosta. Kaupungistuminen, uusi teknologia sekä ympäristön ja yhteiskunnan muutokset muokkaavat nopeasti kansakunnan tilaa, mutta myös liikunnallista lajikirjoa ja koko urheilumaailmaa.

 

Urheilu-Suomi muuttunut, mutta myös jakaantunut?

 

Kun Kekkosen aikana koko Suomi hiihti ja juoksi, toi lentopalloileva Mauno Koivisto presidentit joukkueurheiluaikaan. Martti Ahtisaaren urheilulajiksi nostettiin koripallo, jota presidentti oli pelannut Oulun NMKY:ssä. Kun vuoden 1995 maailmanmestaruus kertaheitolla teki Suomesta jääkiekkokansan, ovat myös itämaisia tansseja harrastava Tarja Halonen ja rullaluisteleva Sauli Niinistö olleet usein nähtyjä vieraita jääkiekkoleijonien otteluissa. Ja ehti toki nykyinen presidentti toimimaan suomalaisen jalkapalloilun keulakuvana Palloliiton puheenjohtajana ennen Mäntyniemeen siirtymistä.

 

Liikunta ja urheilu on siis edelleen tärkeää suomalaisille, mutta lajikirjon voimakas laajeneminen, ammattimaistuminen ja viihteellistyminen jatkavat urheilukentän mullistamista ja urheiluseurojen haastamista.  Jos urheilun ja liikunnan tarjoamat yhteiskunnalliset mahdollisuudet ovat suuret, niin merkittäviä ovat myös muutosajan haasteet. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain vajaa neljännes urheiluseurassa mukana ollut lapsi jatkaa harrastustaan 15-vuotiaana ja nuorten liikkumisessa ääripäiden osuudet ovat jatkuvasti kasvaneet (Turun Sanomat, 13.10.16). Muutoksen takana on monta tekijää. Junioriurheilun ammattimaistumisen myötä kustannukset ovat jatkuvasti nousseet eikä osalla perheistä ole enää varaa maksaa lapsiensa harrastuksia. Kustannusten nousun perussyy on harjoitusten ja muiden tapahtumien määrän raju lisääntyminen. Toiminnan määrällinen lisääntyminen näkyy myös vapaaehtoisten valmentajien ja toimihenkilöiden löytämisen vaikeutena. Kun yhtälöön lisätään vanhempien odotusten ja vaatimusten kohoaminen, ollaan kustannusnousua ruokkivassa kehässä, jossa vanhemmat vaativat ammattimaista valmennusta, joka puolestaan nostaa harrastuskustannuksia.

 

Ammattivalmentajien määrän kasvu ja urheiluseurojen ammattimaisempi suhtautuminen junioritoimintaan on pääsääntöisesti myönteinen asia ja tukee myös ajatusta urheilun suuremmasta yhteiskunnallisesta roolista. Mutta kuten yleensä  yhteiskunnallisissa muutoksissa, myös junioriurheilun uudistamisessa tulisi kyetä säilyttämään lasten ja nuorten liikunnan toimivat ja arvokkaat osat. Suomalaisen urheiluväen into ja halukkuus vapaaehtoistyötä kohtaan on tällainen arvo, jota ei saisi tuhota junioritoiminnnan uudistuksessa.

 

Jos urheiluseurat panostavat yksinomaan palkkavalmentajiin vapaaehtoistoimijoiden kustannuksella, ottaa suomalainen lasten ja nuorten liikunta askeleen kohti ammattimaisempaa, mutta myös amerikkalaisempaa harrastusjärjestelmää. Vaikka Yhdysvaltojen urheilujärjestelmä tuottaakin kiistatta eri lajien huippuja, ei harrastajille kallis ja eriarvoistava järjestelmä välttämättä sellaisenaan sovi vapaaehtoistyön voimalla vuosikymmeniä toimineille suomalaisille urheiluseuroille.

 

Mikäli siis uskomme Mika Aaltosen ja Erkka Westerlundin tavoin liikunnan ja urheilun yhteiskunnalliseen voimaan sekä yhdessä tekemisen mahdollisuuksiin, on suomalaisen urheiluväen löydettävä tasapaino toiminnan laatua parantavien uudistusten sekä vapaaehtoistyön kannustavuuden välillä. Jos haluamme, että huomattavasti suurempi osa kuin vajaa neljännes jatkaa urheiluharrastustaan 15-vuotiaana, on harrastuksesta tehtävä houkuttelevampi, ja myös huokeampi. Tutkimukset paljastavat, että kaikki eivät halua kilpailla hampaat irvessä tai harjoitella viisi kertaa viikossa.

 

Erkka Westerlundin ehdotus, että Suomessa tartuttaisiin urheilun perimmäisiin arvoihin on realistinen ja kannatettava. Ilo, innostus ja intohimo ovat arvoja, jotka sopivat niin kilpa- ja harrasteurheiluun kuin ammatti- ja vapaaehtoisvalmentajien ajatusmaailmaan.

Kesälomakausi on päättynyt ja suomalaiset palaavat arkeen. Myös Rion olympiakisat päättyivät ja lehtien palstoilla ja muissa medioissa surkutellaan suomalaista olympiamenestystä. Kun Rion suomalaisjoukkueen heikkoa menestystä verrataan sotia edeltäviin Nurmen, Ritolan ja Kolehmaisen kultavuosiin tai Virenin, Karppisen ja Nykäsen aikakauteen, tuntuu suomalaisurheilun tila lohduttomalta.

Päättyneen kesän toinen suuri urheilutapahtuma, jalkapalloilun EM-kisat Ranskassa, ei tilannetta parantanut.  Suurimman menestyksensä runsaat sata vuotta sitten Tukholman olympiakisoissa saavuttanut jalkapallomaajoukkue ei taaskaan yltänyt lopputurnaukseen, ja suomalaisten jalkapallofanien tuskaa ja turhautumista lisäsi Islannin sekä Walesin kaltaisten pienvaltioiden odottamaton menestys.

Ja huolimatta olemattomasta kansainvälisestä menestyksestä, myös Suomessa on jalkapallofaneja ja lajiin intohimoisesti suhtautuvia harrastajia. Huolimatta jääkiekon poikkeuksellisesta asemasta, jalkapalloilu on myös Suomessa kiistaton ykköslaji. Suomen Palloliitto otsikoikin äskettäin (15.8.16) tiedotteensa ”Jalkapallon harrastajamäärä murskaa ennätyksiä”. https://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/jalkapallon-harrastajamaara-murskaa-ennatyksia .

Suomalainen urheilu elääkin suurta murroskautta. Ensi vuonna satavuotista itsenäisyyttään juhliva kansakunta juostiin ja kestävyysurheiltiin maailmankartalle. Vaikka uudet kamppailulajit sekä skeittauksen ja parkourin kaltaiset kaupunkiliikunnan muodot tarjoavat uudenlaisia yksilöurheilun mahdollisuuksia, ovat palloilulajit ja muu joukkueurheilu tänä päivänä myös Suomessa yhä merkittävämpi kansalaisten liikuttaja.

Ja liikuttamista ja liikkumista kohta satavuotias Suomen kansakunta tarvitsee. Teknologian kehitys, ympäristö- ja ilmastomuutokset, kaupungistuminen ja muut yhteiskunnalliset muutokset ovat vähentäneet luontaisen liikunnan tarvetta ja nykypäivän koululaisten vähäinen liikunta on kiistaton kansanterveydellinen ongelma. Vähentynyt lasten liikunta ja lisääntynyt nettiaika heijastuvat myös henkiseen hyvinvointiin. Virtuaalipelit eivät ole kaverien korvike ja lasten syrjäytymiseen, yksinäisyyteen sekä suoranaiseen kiusaamiseen tulee puuttua muutenkin kuin koulurauhan julistuksen muodossa.

Urheiluseurojen sekä muiden kansalaisjärjestöjen rooli on merkittävä, kun suomalaista yhteiskuntaa uudistetaan kohtamaan itsenäisyytensä seuraavat sata vuotta. Jotta Suomen maajoukkueet voivat tulevaisuudessa menestyä olympiakisoissa tai suurten joukkuelajien lopputurnauksissa, tulee suomalaisen urheiluväen löytää tasapaino harraste- ja kilpaurheilun välillä. Menestyvät huippu-urheilijat, kuten viime talvena voitosta voittoon pelanneet pikkuleijonat, ovat nuorille tärkeitä esikuvia ja kannustavia esimerkkejä kilpaurheilun tarjoamista mahdollisuuksista.  Mutta kaikkien ei tarvitse tähdätä olympiakisoihin tai jalkapalloilun ammatti- ja arvokisakentille. Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on tarjota nuorille hyvä harrastus, joka tuo elinikäisiä ystäviä sekä iloa ja sisältöä elämään.