Kategoria: kaupunkikulttuuri

Katoaako Itsenäisyydenaukio kansallisesta kulttuurimaisemasta?

Turun kaupunginvaltuusto päätti 18.10.21 tiedotusvälineiltä ja turkulaisilta salaisessa neljä tuntia kestäneessä kokouksessa rakentaa uuden konserttitalon kansalliseen kaupunkipuistoon, Itsenäisyydenaukiolle.

Päätös oli varmasti riemuvoitto etenkin klassisen musiikin ystäville ja laajemminkin kulttuuriväelle, sillä nykyinen konserttitalo Aninkaistenmäellä ei enää vastaa filharmonisen orkesterin vaatimuksia, eikä Göteborgin kaupungin lahjoitusten tuella rakennetun kiinteistön peruskorjaaminen ole osoittautunut kannattavaksi.

Suurta arvostusta nauttiva, historialtaan aina vuonna 1790 perustettuun Turun Soitannolliseen Seuraan, suomalaisen orkesterielämän perustajaan[i], ulottuva Turun filharmoninen orkesteri luonnollisesti ansaitsee ja tarvitsee ajanmukaiset toimitilat. Aivan kuten asiallisia toimintaolosuhteita tarvitsevat esimerkiksi turkulaiset taiteilijat tai vaikkapa tuhannet turkulaiset jalkapalloilijat, jotka ovat 1980-luvulta lähtien harjoitelleet talvikauden Impivaaran alimittaisessa hallissa, joka on niin ikään saavuttanut elinkaarensa lopun[ii].

Liikuntaväkeä ja ”korkeamman kulttuuriin” edustajia ei tietenkään tule asettaa vastakkain kaupungin kehittämisessä, mutta kun päätöksentekoprosessi salataan kaupunkilaisilta sekä tiedotusvälineiltä ja samassa suljetussa kokouksessa päätetään myös taiteilijoiden talon perustamisesta Rettigin arvokkaaseen, mutta kunnoltaan arvoitukselliseen kiinteistöön, syntyy väistämättä taka-ajatuksia kabinettipelistä.

Epäilyt kabinettipelistä tai lehmänkaupoista ovat kiusallisia, kun huomioidaan maan ensimmäisen pääkaupungin päätöksentekoperinteet, joita on vuosikymmenien varrella kuvailtu mm. ”Turun tauti” tai ”Turun mafia” liikanimillä ja että vastikään käyttöön otetun pormestarijärjestelmän mainostettiin lisäävän päätöksenteon avoimuutta sekä turkulaisten vaikuttamismahdollisuuksia.

Suljettujen ovien takana tehty kaksoispäätös konserttitalon rakentamisesta Itsenäisyydenaukiolle ja Taiteilijoiden talosta Rettigin tehdaskiinteistöön avaa mielenkiintoisella tavalla turkulaista kaupunkikehityskulttuuria, jos kehittämistä peilataan kulttuuripääkaupunkivuonna julkistetun Taistelu Turusta -dokumenttielokuvan kautta. Kun elokuvassa tunnetut turkulaispäättäjät vastustivat voimakkaasti 80-luvulla Rettigin tehtaan naapuriin Vartiovuorenpuiston laitaan kohonneiden kerrostalojen rakentamista, tuntuu Itsenäisyydenaukion puiston uhraaminen täydennysrakentamiselle jäävän tänä päivänä kovin vähäiselle huomiolle.

Toki hanketta on vastustettu yli puoluerajojen. Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto edustavat monissa kysymyksissä vastakkaisia näkökantoja, mutta Itsenäisyydenaukion kohtalon kysymyksessä perussuomalaiset saivat jakautuneelta Vasemmistoliitolta tukea aukion säilyttämiseksi. Puolueen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho käytti valtuuston kokouksessa voimakassanaisen puheenvuoron.

”Päätös Musiikkitalosta yritetään viedä läpi aivan päinvastaisessa järjestyksessä kuin hyvä hallinto ja kunnallinen demokratia edellyttäisivät. Keskustelu ja päätös kaavasta ja hankesuunnitelmasta yritetään lukita näin jo ennakolta ja samalla sitouttaa päättäjät kustannuksiin, joista ei ole mitään tietoa. Tämä on vedätys vailla vertaa. Mitään näin härskiä ei Turussa ole nähty sitten toriparkkipäätöksenteon.

Nyt vaarannetaan arvokas kaupunkikuva, Aurajokirannan puisto sekä julkiset varat. Mutta vaarannetaan myös orkesteritoiminnan tulevaisuus. On nimittäin erittäin todennäköistä, että Itsenäisyydenaukiolle ei saada laillista asemakaavaa ja koko hanke viivästyy oikeudessa kaatuvan kaavan myötä vielä vuosilla. Voimassaolevassa kaavassa alue on suojeltu puisto. Puisto on siis katsottu niin arvokkaaksi, että se on suojeltu, ei vain merkitty kaavaan puistoksi. Kaava on kohtalaisen tuore, vuodelta 2013. Kyse on Kansallisen kaupunkipuiston osasta. Muita tontin ongelmia ovat yleinen ahtaus, liikenneongelmat, savipohja sekä tietysti ympäröivät kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaat rakennukset: kaupunginteatteri, Väinö Aaltosen museo ja Valtion Virastotalo. Aivan tämän kokonaisuuden alla virtaa Aurajoki, jonka ranta-alue asettaa omat haasteensa asemakaavalle. On melkein mahdoton keksiä paikkaa, joka olisi yhtä vaikea kaavoittaa nyt aiottuun käyttöön – laillisesti.”[iii]

Kritiikkiä tuli myös oikealta. Koko sivun TS-haastattelussa loppiaisena 2021 moninkertainen ministeri ja tuolloin vielä puolueensa pormestarisuosikki Ilkka Kanerva peräänkuulutti arvopohdintaa, sote-uudistuksen mutkistavien talouden realiteettien tunnistamista sekä seudullista yhteistyötä[iv]. Konserttitaloasiassa Kanerva ehdotti hengähdystaukoa ja näki Itsenäisyydenaukion ongelmallisena sijaintipaikkana.

”Minä en saa toiminnallisesti sille tontille mahtumaan konserttitaloa. Se olisi rakennettava Forum Marinumin viereiselle alueelle ja sen yhteyteen myös kongressikeskus. Messukeskuksesta ei sellaiseen ole.”

Suurimmista puolueista paradoksaalisesti vihreät ovat olleet viime vuosina kokoomuksen vahvin tuki täydennysrakentamisen edistämisessä, vaikka viheralueille osuva kaupunkirakenteen tiivistäminen onkin herättänyt kysymyksiä ja todennäköisesti myös vaikutti puolueen heikkoon vaalimenestykseen viime kesän kuntavaaleissa.

Koska kaupunkilaisten mielipiteet tuntuvat hukkuvan turkulaisessa päätöksentekotavassa ja kaupunkikehitysprosessissa, synnyttävät etenkin kiistanalaiset ja kiireellä eteenpäin viedyt kehittämishankkeet sosiaalisen median aikana julkisuutta, joka ei ole välttämättä ainoastaan myönteistä. Varsin pian uuden konserttitalon havainnekuvien julkaisun jälkeen sosiaaliset median alustat täyttyivät Itsenäisyydenaukion meemeillä, jotka olivat saaneet skeptiset vaikutteensa Kakolanmäen funikulaarista ja Logomon sillasta.

Kaupunkeja voi ja varmasti pitää kehittää monenlaisin motiivein ja perustein. Olen itse tutkinut pitkään kaupunkiseutujen alueellista lobbausta ja vertaillut etenkin Turun, Tampereen ja Malmön seutujen alueellista edunvalvontaa ja kehittämistyötä. Kaikilla kolmella kasvualueella on omat vahvuutensa ja myös merkittävä kansallinen tehtävä haastaa pääkaupunkiseutua elinvoimaisina kakkos-/kolmoskaupunkeina.

Turun kaupungin päätöksentekopuutteisiin turhautuneet kriittiset kommentaattorit vertaavat turkulaista kaupunkikehittämistä usein dynaamiseen Tampereeseen, mutta vaikka suunnilleen samankokoisten kaupunkien vertailu on houkuttelevaa, tulisi muistaa, että Tampere ”sisä-Suomen sulatusuunina” ja Turku maan vanhimpana kaupunkina ja suomalaisten kulttuurihistoriallisena ”ikkunana Eurooppaan” ovat hyvin erilaisia asukaskeskittymiä. Ja tämä erilaisuus on suuri suomalainen vahvuus, jota tulisi vahvistaa ylläpitämällä paikallista omaleimaisuutta, eikä yhdenmukaistamalla kaupunkikuvia Euroopasta tai Amerikasta imitoiduilla trendeillä.

Turun vetovoimatekijöitä ja turkulaista identiteettiä on tutkittu ja tiedusteltu ahkeraan mm. tutkijoiden sekä tiedotusvälineiden toimesta ja melkeinpä poikkeuksetta Aurajoen kansallismaisema kulttuuristoriallisine rakennuksineen ja julkisine tiloineen mainitaan kaupungin ykkösylpeytenä ja asukkaiden olohuoneena.  

Turun jokiranta on siis kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen sekoitus kansallista kulttuurimaisemaa – suomalaisuuden syntyseutua – sekä kaupunkilaisille avointa kohtaamispaikkaa ja yhteistä tapahtumatilaa. Tätä herkkää tasapainoa turvaamaan ja jokimiljöön kestävää kehittymistä tukemaan valtiohallinto päätti vuonna 2013 perustaa Turkuun maan kuudennen kansallisen kaupunkipuiston[v].

Itsenäisyydenaukio Volker von Boninin kuvissa 1970-luvulla.

Töölön kulttuurimaisema, johon vuosikymmen sitten upotettiin niin ikään suuria poliittisia intohimoja herättänyt Musiikkitalo. Tässäkin hankkeessa budjetit paukkuivat ja valtiohallinnolta pyydettiin apua. Olennainen asia kulttuurikeskuksen onnistuneen toteutuksen kannalta kuitenkin on, että eduskuntatalon ja Oodin väliin sijoitettua Musiikkitaloa ympäröivät massiiviset julkiset tilat, joissa kaupunkilaiset voivat viettää aikaa sekä järjestää tapahtumia tai vaikka demokratiaan kuuluvia mielenilmaisuja.

Itsenäisyydenaukio on osa Turun kansallista kaupunkipuistoa

Jokirannan keskiössä sijaitseva Itsenäisyydenaukio edustaa juuri sellaista kulttuurimaisemaa ja kaupunkilaisten vihreää kohtaamispaikkaa, joiden ympärille Suomessa on viime vuosina perustettu jo 11 kansallista kaupunkipuistoa.

”Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena – kaupunkilaisten olohuoneena. Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”[vi]

Jostain syystä kansallinen kaupunkipuisto ei ole Turussa löytänyt yhtä näkyvää asemaa kuin eräissä muissa kaupungeissa ja voi ehkä epäillä, kuinka hyvin turkulaiset tuntevat Airistolta aina Kuralan kylämäelle ulottuvaa 15 kilometrin puistokokonaisuutta.  Ja kun Turun kaupungin puistokuvauksessa kerrotaan kansallisen kaupunkipuiston ytimenä olevan historiallinen Aurajoki-miljöö[vii], voisi varmasti olettaa, että jokirannassa keskeisellä paikalla sijaitseva maan ainoa Itsenäisyydenaukio edustaisi juuri sellaista kaupunkiluontoa ja kulttuuriympäristöä, joiden säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupungit ovat sitoutuneet.

Itsenäisyydenaukiolta löytyy ympäröivien arvorakennusten sekä Soihtu (Terho Sakki, 1975) ja Taivaallinen vaunu (Mariella Bettineschi, 1994) -taideteosten lisäksi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin reliefi.

[i] https://musisoi.wordpress.com/

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iii] https://johannesyrttiaho.fi/2021/10/18/turun-musiikkitalo-on-vedatys-vailla-vertaa-torkeinta-sitten-toriparkin/  18.10.21

[iv] https://www.ts.fi/uutiset/5184704 Ilkka Kanervan konserttitalo ei mahdu Itsenäisuudenaukiolle – pormestarikisassa tilaa on useammalle ehdokkaalle, 6.1.21

[v] https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoilualueet/puistot/turun-kansallinen-kaupunkipuisto

[vi] https://ym.fi/kansalliset-kaupunkipuistot

[vii] https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/turku/

Silta – draamaa Turusta

Turku on panostanut viime vuosina voimakkaasti täydennysrakentamiseen sekä ns. vau-arkkitehtuuriin ja kasvuvisioissa vuoden 2029 800-vuotisjuhliin valmistautuva ”Pohjolan Pariisi”[i] korostaa asemaansa eurooppalaisena kulttuurikaupunkina.

”Turun seutu haluaa olla vuonna 2029 pohjoismaiden kiinnostavin elämyskeskittymä, jossa toimii yhä suurempi joukko av-alan, matkailun ja peliteollisuuden yrityksiä. Näiden yritysten, koulutussektorin ja kuntien muodostama tiivis verkosto, ExperienceTurku, tarjoaa kansainvälisille tuotannoille, sijoittajille, uusille yrityksille ja osaajille upeita mahdollisuuksia.”[ii]

Vaikka koronapandemia on rajoittanut matkailua ja kansainvälistä yhteistyötä, Suomen Turku, suomalaisten vuosisatojen silta Pohjolaan ja Manner-Eurooppaan on kyennyt ylläpitämään laajentunutta ulkomaan lentojen valikoimaa ja kaupunki nimettiin äskettäin Euroopan kymmenen kiinnostavimman matkakohteen eliittiin[iii].

Ja suoratoistoformaattien myllertäessä viihdeteollisuutta ja nykyihmisen ajankäyttöä, televisio-, internet- ja muu virtuaalimaailma yhdistää maailman kansoja tarvitsematta matkustaa maan rajojen ulkopuolelle.

Jo pari vuosikymmentä sitten, uuden vuosituhannen alkuvuosina Turun taideakatemian piirissä valmisteltiin luovien alojen palvelukeskusta, joka yhdistäisi kehittämiskeskuksen, kulttuuritoimen ja matkailualan sekä korkeakoulujen ja oppilaitosten osaamista[iv].

Länsisuomalaisen elokuvaväen keskeisenä suunnannäyttäjänä on eittämättä toiminut Skoonen elokuvatuotanto, joka käynnistyi 1990-luvun loppupuolella Film i Skåne yhdistyksen ympärillä ja saavutti suurta kansainvälistä huomiota etenkin Henning Mankellin menestysromaanien pohjalta kuvattujen Wallander-elokuvien ja tv-tuotantojen myötä. Vuoteen 2013 mennessä Ystadin studiolla ja ympäristössä oli kuvattu yhteensä 32 ruotsinkielistä Wallander-elokuvaa[v].

Vaikka ystadilaista rikoskomisariota on sittemmin esittänyt BBC:n englanninkielisessä tuotannossa myös maailmankuulu brittinäyttelijä Kenneth Branagh, on syyskuussa 2011 Ruotsin televisiossa ensiesityksensä saanut Bron – Silta – kiistatta Film i Skånen ja yhteispohjoismaisen elokuvatuotannon kiistatta suurin kansainvälinen menestystarina. Sarjan toisen kauden alkaessa Silta oli myyty 135 maahan ja tähän päivään mennessä tätä Scandicrimen tai Nordic Noirin lippulaivaa on esitetty lähemmäs 200 maassa ja erilaisia ulkomaisia versioita on seitsemän sijoittuen mm. Eurotunneliin, Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle sekä Narvan ympäristöön Viron ja Venäjän rajalle[vi].

Ja onhan pohjoismaisen rikoselokuvan ja tv-sarjan tekeminen levittäytynyt myös Suomeen. Kun Vares-elokuvat olivat eräänlainen päänavaus Turun kulttuuripääkaupunkivuoden imussa, Lappeenrantaan sijoittuvaa Sorjosta voidaan pitää eräänlaisena Sillan suomalaistulkintana. Englanninkielisessä levityksessä käytetty nimi Bordertown vahvistaa entisestään yhteyttä Siltaan ja pohjoismaiseen rikossarjalajityyppiin. Ja samaan genreen kuuluvat mm. myös Helsinki-Tallinnan tunnelmin teeman ympärillä pyörivä Karppi (Deadwind), niin ikään itärikollisuudesta ammentava Viktor Kärppä -sarja (Tappajan näköinen mies), Tampereelle sijoittuva Koskinen sekä joulun alla toisen suoratoistokautensa aloittanut Lapissa kuvattu Ivalo (Arctic Circle).    

Nouseeko ”Pohjolan Pariisi” ja Vareksen Turku Nordic Noir -elokuvakaupunkien joukkoon?    

Kun elokuva-Turku ja Länsi-Suomen elokuvakomissio saivat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden alla aikaan merkittävän läpimurron solmimalla Solar Filmsin kanssa sopimuksen Suomen kaikkien aikojen mittavimmasta elokuvasarjasta, filmiväki ymmärrettävästi vertasi kuuden Vares-elokuvan sarjaa Wallander-tuotantoon. Lisäuskottavuutta hankkeelle toi mm. Anna Holt- ja Irene Huss-rikoselokuvia ohjanneen Anders Engströmin mukaantulo. Lauri Törhösen kanssa ohjaajavastuuta kantanut Engström maalailikin Vares-sarjalle asemaa Euroopan uutena rikoselokuvan suuntauksena, joka voisi kantaa nimeä Finn-crime. ”Meillä on kaikki edellytykset kansainväliseen läpimurtoon. Turku on Vareksen maisema siinä kuin Ystad Wallanderin. Meillä on hyvät käsikirjoitukset, kiinnostavat suomalaiset tarinat ja hienot näyttelijät”, Engström luetteli sopimuksen julkistamisen yhteydessä kesällä 2010[vii].

Vaikka ensimmäiset Vares-elokuvat olivat yleisömenestyksiä ja jopa katsotuimpia kotimaisia elokuvia, etenkin sarjan myöhempiä tuotantoja on arvosteltu huonolaatuisiksi sekä kiirehdityiksi. Tammikuussa 2015 ensi-iltaan tullut, tähän mennessä viimeinen Vares-tuotanto, Sheriffi, ei ole saanut valkokankaalle jatkoa, vaikka Hannu Salosen ohjaustyötä markkinoitiin lännen trilogian avausosana.

Kun kaupungin oman kirjailijan Reijo Mäen dekkarien filmatisointitahti on tauonnut, on Turku ja lähiympäristö kuitenkin toiminut elokuvamiljöönä toisenlaiselle tuotannolle. Turussa ja lähistöllä on kuvattu mm. Tyttökuninkaan, Toven ja Hella W:n kaltaista historiallista draamaa, komediaa (Fingerpori ja Elämältä kaiken sain) sekä ennen kaikkea lastenelokuvia (Ella ja kaverit 2, Rölli, Onneli & Anneli ja Timo Koivusalon Risto Räppääjät).  

Lajityyppien kirjo kertoo merellisyyttä ja historiaa huokuvan Turun ja Lounais-Suomen sopivuudesta monenlaisten tuotantojen kuvauspaikaksi. Taideakatemia ja monipuolinen kulttuurialan korkeakoulutarjonta tuo myös lisämahdollisuuksia. Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttänyt Logomo on vakiinnuttanut asemansa monipuolisena valtakunnan tason kulttuurikeskuksena ja ratapihan naapuritontille suunnitteilla oleva Elämyskeskus tarjoaa ainutlaatuisia kulttuurialan laajentamismahdollisuuksia.

Logomon silta -saaga suunnitteluvaiheesta toistaiseksi lyhyeen toiminta-aikaansa täyttää turkulaisen kaupunkisuunnittelun varsin värikkäät ja omintakeiset standardit. Toimintatavasta löytyy jopa valtakunnalliseen käyttöön levinnyt turkulaistermi. Turun Sanomat 29.12.21

Ja sama pätee kaupungin muulle historialliselle rakennus- ja tonttikannalle, joka on maailman myllerryksessä menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa. Ei kai kaikkia turkulaista teollisuushistoriaa ja muita perinteitä henkiviä arvokiinteistöjä tai julkisia tiloja tule valjastaa yhä tiiviimmäksi käyvälle asuntotuotannolle ja täydennysrakentamiselle?

Puolustusvoimien käytöstä poistuva Heikkilän kasarmialue voisi muodostaa Ystadin vanhojen kasarmien tapaan elokuvateollisuuden tai muiden luovien alojen keskuksen, Aninkaistenmäeltä väistyvän vanhan konsertti- ja koulutalon voisi kuvitella sopeutuvan erityisesti seniorikansaa palvelevaksi kulttuurikeskittymäksi ja jopa Artukaisten hyväkuntoiselle areenalle luulisi luovuudella löytyvän käyttöä.

Rettigin tehdaskiinteistön osoittaminen turkulaistaiteilijoille ”taiteiden talona” on askel oikeaan suuntaan ja toivottavasti vanhasta kiinteistöstä ei löydy arvokasta kulttuurityötä estävää tai käyttökustannuksia kohottavia vikoja. Ja perinteisen kulttuurin ohella alkuperäisestä käytöstään poistuville kiinteistöille voisi harkita myös liikuntakulttuuria edistävää toimintaa. Monet tehdaskiinteistöt soveltuisivat myös liikuntahalleiksi tai muunlaisiksi kaupunkilaisten sosiaalisiksi kohtaamispaikoiksi.

Katajanokan vanha konepaja muutettiin 2000-luvun alkuvuosina yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa suosituksi liikuntahalliksi. 1900-luvun alussa rakennetun rakennuksen julkisivu on asemakaavassa suojeltu. Matalan kynnyksen lähiliikuntapaikka palvelee tänä päivänä kaikenikäisiä liikkujia ja lajikirjo ulottuu joogasta, tanssista ja voimistelusta suosituimpiin sisäpallopeleihin.

Luovat ratkaisut edellyttävät kuitenkin luovuutta sekä kaupunkilaisten ja eri paikallistoimijoiden parempaa huomioimista päätöksenteossa ja kaupunkisuunnittelussa. Juhlavuoteen 2029 tähtäävistä kehittämisvisioista löytyy myös ”historia museo”, jonka toteuttamisessa tulisi kuulla kaupunkilaisia ja ehkäpä myös huomioida esimerkiksi Sigyn salin tavoin olemassa olevaa historiallista rakennuskantaa.

Suomalaisen kulttuurin synnyinsijoilla kaupungin kehittäminen on huomattavasti haastavampaa kuin alueilla, joilla historia ja kansallinen kulttuuri esittäytyy ohuemmin.  

Jotta Turun seudun elokuva-, tv- tai muu kulttuurituotanto ja kaikille kaupunkilaisille ulottuvilla olevat kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut voivat auttaa vanhaa pääkaupunkia kohoamaan edistyneimpien eurooppalaisten kulttuurikaupunkien tasolle, turkulaisten päättäjien tulee oivaltaa myös olemassa olevien kulttuuriarvojen sekä vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten rakennetun kaupunkimiljöön merkitys ja tulevaisuuden mahdollisuudet.

[i] https://www.ts.fi/uutiset/3924638 Varför Paris, vi har ju Åbo? – Minna Arve kertoo, miksi Turku kampanjoi tänään Pariisissa, 24.4.18

[ii] https://turkubusinessregion.com/experienceturku/

[iii] https://www.timeout.com/about/latest-news/time-out-reveals-the-16-best-city-breaks-in-europe-for-2022-120121, 1.12.21

[iv] https://www.ts.fi/kulttuuri/1074189393 Länsi-Suomen elokuvakomissio saamassa vihdoin muotoaan, 24.3.07

[v] https://filmiskane.se/sv/film-i-skane-25-ar/wallander-och-historien-om-ystad-studios

[vi] https://filmiskane.se/sv/film-i-skane-25-ar/bron-serien-som-spreds-over-varlden

[vii] https://solarfilms.com/uutiset/turun-osuuskauppa-ja-solar-films-solmivat-vares-elokuven-yhteistyosopimuksen/

Miljoonien mahdollisuus edistää turkulaisten hyvinvointia

Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.

Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.

Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.

Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.

Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.

Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.  

Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.

Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.   

Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.

Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.  

”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 

EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i] 

Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.

Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.

Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/04/11/asukasbudjetointi-alkaa-riittavatko-resurssit-ja-tietavatko-turkulaiset-kuinka-osallistua-ja-vaikuttaa/

Kirjoitus on julkaistu 28.12.21 Turun Sanomissa aliona.

Ehdotuksia käynnissä olevaan asukasbudjettiin voi tehdä 31.12.21 saakka osoitteessa https://asukasbudjetti.turku.fi/

Edistääkö Kupittaan siirtolapuutarhan lakkauttaminen Turun ilmastotavoitteiden toteutumista ja turkulaisten hyvinvointia?

”Turku haluaa olla yksi maailman parhaista ilmastokaupungeista.”

Kuitenkin kaupungilla ei näytä olevan ongelmaa uhrata Itsenäisyydenaukion ja Kupittaan siirtolapuutarhan kaltaisia keskusta-alueen kaupunkiluontoa ja kulttuurihistoriaa huokuvia viherkeitaita täydennysrakentamisen tieltä.

”Turun kaupunkiympäristölautakunta saa tiistaina 7.12. eteensä vuosi sitten uuteen valmisteluun palauttamansa yleiskaava 2029 -esityksen. Kupittaan puutarha on uudessakin versiossa merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja osittain kaikille avoimeksi virkistysalueeksi. Keskustatoiminnot voisivat suomeksi tarkoittaa esimerkiksi kerrostaloja. Yleiskaavainsinööri Andrei Panschin vahvistaa, että merkintä tarkoittaisi, että tilaa ei jäisi enää siirtolapuutarhalle.”[i]

On ymmärrettävää, että kaupungit globaalissa kilpailussa pyrkivät ylläpitämään elinvoimaisuutta ja edistämään vetovoimaisuutta asuntotuotannolla sekä elinkeinoelämää, uusia asukkaita ja matkailijoita houkuttelevalla kaupunkisuunnittelulla. Mutta samalla kun vetovoimaisuutta ruokitaan yhä tiiviimmällä asumisella, rohkealla, mutta riskialttiilla vau-arkkitehtuurilla ja uhraamalla yhä harvinaisemmaksi käyvää kaupunkiluontoa, tuntuu siltä, että päättäjät eivät ole täysin ymmärtäneet viime vuosien dramaattisia yhteiskunnallisia muutoksia.

Maamme väestö ei vain ikäänny, vaan väestötutkijat puhuvat suorastaan väestötsunamista. Vuoteen 2035 mennessä monet kunnat menettävät jopa kolmasosan nuoristaan. Lasten ja työikäisen väestön määrä vähenee, iäkkäiden määrä nousee nopeasti. Lisäksi muuttoliike keskittää väestön muutamiin suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärille[ii].

Turun seutu kuuluu yhä pk-seudun ja Tampereen seudun ohella vetovoimaisimpiin muuttovoittoalueisiin, mutta on tärkeää huomioida, että muuttoliike on viime aikoina keskittynyt keskuskaupungin sijasta suosituimpiin kehyskuntiin. Turun seudulla suuri voittaja on ollut Kaarina, missä varjopuolena päiväkoteihin ei meinaa enää mahtua lapsia[iii].

Keväällä uutisoitiin, Turun muuttotappion kehyskuntiin kolminkertaistuneen viime vuonna. Turusta muutti kehyskuntiin 1 204 ihmistä enemmän kuin niistä muutti Turkuun. Turun muuttotappio kehyskuntiin on ollut keskimäärin 397 muuttajaa vuosittain vuosina 2015–19.  On myös huomionarvoista, että vieraskielisten osuus Turun väestönlisäyksestä oli 55,8 prosenttia[iv]. Maahanmuuttajataustaisen väestön voimakas kasvu on luonnollisesti yhteiskunnallisesti ja myös poliittisesti monivaikutuksellinen, jopa arkaluontoinen kehityssuunta.

Toista vuotta yhteiskuntarakenteita kuormittanut koronapandemia mutkistaa sekin väestöennusteita ja kaupunkien kehittämisen suunnittelua. On vielä ennenaikaista arvioida koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta jo nyt on havaittu etenkin nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lisääntyneen merkittävästi. Lähiluonnolla taas on tutkimuksellisesti todettu olevan merkittäviä ihmisen hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, mikä varmasti osittain selittää suomalaisten korona-aikana voimakkaasti lisääntynyttä liikkumista ja ulkoilua lähiluonnossa.

Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020[v]:

• Etätyöskentelyyn siirtyminen ja arkirutiinien muutos toivat lisää aikaa ulkoiluun.

• Ulkoilupaikat keskittyvät Aurajoen lähistölle, keskustan puisto- ja urheilualueille sekä metsä- ja ulkoilualueille keskustan ulkopuolella. Suuri osa paikoista sijaitsee asemakaavoitettujen virkistysalueiden ja veden läheisyydessä.

• Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.

• Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.

• Koronakevään poikkeusolot vaikuttivat eri ihmisiin eri tavoin. Lisätutkimus ulkoilun edellytyksistä niiden kaupunkilaisten parissa, jotka rajoittivat sitä itse poikkeusolojen vuoksi, on tärkeää viheralueiden kehittämiseksi myös heidän tarpeisiinsa.

Kaupunkilaisten viihtyvyys ja arjen sujuvuus sekä laajat viheralueet ja luonnon monimuotoisuus ovat myös Ilmastokaupunki Turun kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden ytimessä[vi]

”Tavoitteena on, että saavuttaessaan hiilineutraaliuden vuonna 2029, Turku on ympäristönä viihtyisämpi ja terveellisempi paikka asua. Tällöin ympäristö- ja ilmastokriteerit huomioidaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Energia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja joukkoliikenne on toimivaa ja vähäpäästöistä. Tämän seurauksena kaupunki-ilma on puhdasta ja laajat viheralueet takaavat kaupunkilaisten viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden. Ilmastoratkaisut tekevät kaupunkilaisten arjesta sujuvaa.”

Kun Suomen Turku ja maailman muutkin kaupungit tuskailevat globaalin pandemian ohella mm. kaupungistumisen ja väestörakenteen muutosten, muuttoliikkeiden, erilaisten sosiaalisten ongelmien sekä sään ääri-ilmiöiden[vii] kanssa, ei liene liioiteltua arvioida olemassa olevan väestön viihtyvyyden sekä turvallisuuden ja näiden muodostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan kaupunkiluonnon olevan vähintään yhtä arvokkaita tekijöitä kaupunkisuunnittelussa kuin täydennysrakentaminen ja kunnianhimoiset vau-hankkeet.

Kupittaan siirtolapuutarha on arvokas osa maan ensimmäistä Kupittaan kaupunkipuistoa eikä hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa tulisi edes harkita vuonna 1934 perustetun vihreän keitaan lakkauttamista.

[i] Kupittaan puutarhalle esitetään loppua, Turun Sanomat, 3.12.21

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12160879 Lasten ja nuorten määrä laskee jopa ennakoitua rajummin – ”Tulossa on väestötsunami, joka läpäisee kaikki koulutusasteet”, sanoo kokenut aluetutkija, 1.11.21

[iii] https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/271289ca-00a1-48c8-acd5-494748f0117c Tässä ovat Suomen himotuimmat kehyskunnat, 17.10.21

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/5249786 Turun muuttotappio kehyskuntiin selvässä kasvussa – Kaarina ja Raisio kasvoivat reippaasti, 10.3.21

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/tutkimusraportteja_3-2020.pdf Turkulaisten ulkoilu ja kaupunkiluonnon merkitys koronakeväänä 2020

[vi] https://www.turku.fi/hiilineutraali-turku/ilmastokaupunki-turku

[vii] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaupungit-muuttuvat-patseiksi-kaupungeissa-pitaisi-varautua-paremmin-lampoaaltojen-ja-muiden-aarisaiden-yleistymiseen/8198128#gs.hs9h4v Kaupungit muuttuvat pätseiksi: Kaupungeissa pitäisi varautua paremmin lämpöaaltojen ja muiden äärisäiden yleistymiseen, 26.7.21

Sähköpotkulauta – pieni passivoiva askel kaupunkikaaokseen vai ekologinen harppaus urbaanille kaupunkikulttuurille?

Koropandemian varjossa niin Turuilla kuin globaaleilla urbaaneilla toreilla on viime vuosina saanut kirjaimellisesti törmätä sähköpotkulautoihin.

Saatan leimautua taantumukselliseksi setämieheksi, mutta minulla on ollut vaikeuksia ymmärtää sähköpotkulautojen nopeaa esiinmarssia eurooppalaiseen kaupunkiliikenteeseen. Vaikka potkulaudat ovat varmasti helpottaneet kaupunkilaisten liikkumista, niiden lyhyeen kansainväliseen käyttöhistoriaan kytkeytyy kuitenkin kiistattomia ongelmia ja liikenneturvallisuusriskejä, eikä kai hyötyliikuntaa rajoittavia ja sitä kautta kansanterveydellisiä vaikutuksiakaan tulisi väheksyä?

Sähköpotkulautojen eurooppalainen esiinmarssi alkoi asteittain vuosina 2018-19, kun Lime, TIER, Voi ja näiden sähkövoimaiset kilpailijat alkoivat vallata tilaa vanhan mantereen metropolien katukuvassa. Ja nopeasti myös pienemmissäkin kaupunkikeskuksissa.

Vaikka sähköskuuttien suosio on ollut suuri ja uusien operaattorien markkinavalloitus nopeaa, liittyy sähköpotkulautojen vauhdikkaaseen jalkautumiseen lieveilmiöitä ja yhä ratkaisemattomia ongelmia.

Jo alkukesästä 2019 Pariisin pormestari Anne Hidalgo ilmaisi huolensa uuden kulkuvälineen aiheuttamista liikenneturvallisuusriskeistä ja peräänkuulutti potkulaudoille rajoituksia[i]. Eikä ranskalaiskritiikki ole sittemmin laantunut. Tänä kesänä jalankulkija menehtyi jäätyään potkulaudan töytäisemäksi ja Pariisin apulaispormestari edellyttää operaattoreilta merkittäviä parannuksia, muuten ensi vuoden käyttöluvat jäävät uusimatta[ii].

Järjestyksestään ja sujuvasta liikenteestään tunnetussa Saksassakin uusi kulkumuoto koettelee kaupunkilaisten kärsivällisyyttä. Siellä lyhyt käyttöhistoria on tuonut esiin ainakin seuraavat ongelmat: liikenneonnettomuuksien selvä lisääntyminen, sinne-tänne ajautuvien potkulautojen aiheuttama ”kaupunkikaaos”, humalapäissä potkulautailu, sääntöjen heikko tuntemus ja operaattorien lupauksia alhaisempi ympäristömyönteisyys[iii]. Ja kesäkuussa Turun ystävyyskaupunki Kölnissä liikennekaaos ja Reiniin päätyneet potkulaudat ärsyttävät myös päättäjiä niin paljon, että ne halutaan pois katukuvasta[iv].

Eikä ole sähköpotkulautojen esiinmarssi sujunut ilman ongelmia pohjoismaissakaan. Tiukimman linjan ovat vetäneet tanskalaiset. Kööpenhaminan kaupunki päätti viime syksynä poistaa sähköpotkulaudat julkisilta paikoilta ydinkeskustassa ja neljällä kaupunkialueella[v].

Norjan pääkaupungissa sähköpotkulautoja on arvioitu olevan asukasta kohden enemmän kuin missään suuressa eurooppalaisessa kaupungissa. Oslossa on sattunut tänä vuonna jo lähes 860 vammoihin johtanutta potkulautaonnettomuutta ja heinäkuussa kaupunginvaltuusto päätti poistaa 2/3 potkulaudoista liikenteestä ja kieltää sähköpotkulautojen käytön kokonaan klo 23.00–05.00[vi].

Turunkin katukuvasta tutut punaiset potkulaudat ovat trendikkään ruotsalaisen start-up-yhtiö Voin lippulaivatuote, ja yhtiön Euroopan valloituksella lienee vaikutusta siihen, että Voin kotikaupungissa sähköpotkulautasäännöt ovat löyhempiä kuin Kööpenhaminassa ja Oslossa. Kuitenkin myös tukholmalaisten keskuudessa potkulautakaaos aiheuttaa tyytymättömyyttä, ja päättäjät harkitsevat maksimirajan asettamista kaupungin sähköpotkulautakapasiteetille[vii].

Myös Suomessa korjausliikkeet kasvaviin potkulautaongelmiin ovat olleet maltillisia. Helsingissä sähköpotkulautojen nopeutta päätettiin laskea heinäkuun alussa alueilla, joissa on paljon ravintoloita[viii].

Kuten monessa muussa kaupungissa, Turussa tehty tutkimus on paljastanut selkeän yhteyden potkulautavammojen ja humalakäyttäytymisen välillä. Turun tuore tutkimus kertoo, että sähköpotkulaudoilla kaatuneista ja kasvomurtumadiagnoosin saaneista 91 prosenttia oli humalassa[ix].

Voimakkaasti lisääntyneeseen sähköpotkulautakäyttöön liittyvien lieveilmiöiden seurauksesta potkulautayhtiöt Voi, TIER ja Lime päättivät heinäkuun puolivälissä laskea myös Turussa ja Tampereella lautojensa maksiminopeuksia yöaikaan[x].

Sähköpotkulaudat ovat muutamassa vuodessa muuttaneet maailman metropolien ja pienempienkin kaupunkien kaupunkikuvaa lähes dramaattisesti, mutta myös merkittävästi helpottaneet liikkumista kaupungin eri alueiden välillä. Muutos on ehkä ollut liian nopea ja tarvitaan tehokkaampaa ohjeistusta, kiinteitä parkkipisteitä ja todennäköisesti myös turvallisuutta lisääviä rajoituksia.

Viime aikoina voimistuneesta kritiikistä huolimatta sähköpotkulaudat voivat paremmin hallinnoituna olla merkittävä keino vähentää kaupunkien liikennekuormitusta sekä lisätä kaupunkilaisten turvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Itse tosin toivoisin, että urbaaneja innovaatioita pohtivat start-up-ihmiset huomioisivat keksinnöissään myös väestörakenteen suuren murroksen ja kaupunkilaisten vähentyneen liikkumisen. Lasten ja nuorten lisääntyvä mobiilipelaaminen ja sähköpotkulautailu on todellinen kansanterveysuhka, mutta vanhenevan yhteiskuntamme senioriväestö tarvitsisi pian oman sähköpotkulautansa voidakseen asua mahdollisimman pitkään kotona ja asioida lähikaupassa ja lähipalveluissa. Siispä toive Sitran, Smart&Wisen ja muiden start-up-hautomojen viisaalle väelle, kehittäkääpä senioreille urbaani sähkörollaattori!

[i] https://www.france24.com/en/20190607-france-paris-cracks-down-electric-scooters-anarchy-mayor-hidalgo-pavements-parking

[ii] https://www.bbc.com/news/world-europe-57664420  Paris threatens e-scooter ban after woman’s death

[iii] https://www.inside-digital.de/news/e-scooter-die-groessten-probleme-der-elektroroller

[iv] https://www.kreiszeitung.de/lokales/niedersachsen/koeln-will-scooter-rausschmeissen-kommt-bald-ein-verbot-in-grossstaedten-zr-90808264.html

[v] https://www.thelocal.dk/20201009/copenhagen-to-ban-electric-scooters-from-city-centre/

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-12019651 Oslo rajoittaa kovin ottein sähköpotkulautojen käyttöä

[vii] https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/nu-kan-maxtak-for-antalet-elsparkcyklar-inforas-i-stockholm

[viii] https://yle.fi/uutiset/3-12006619 Uusi kikka öisten onnettomuuksien estämiseksi: sähköpotkulaudoilla kiihdyttely mahdotonta Helsingin ravintola-alueilla tänä viikonloppuna

[ix] https://yle.fi/uutiset/3-11897087 Turussa kaadutaan sähköpotkulaudalla öisin humalassa – Hammaslääkäri: Hampaiden korjauskustannukset ovat merkittäviä

[x] https://www.epressi.com/tiedotteet/logistiikka-ja-liikenne/sahkopotkulautojen-nopeusrajoitukset-voimaan-turun-keskustassa-viikonloppuna.html?block=5&customer=6050

Kirjoitus on julkaistu 25.7.21 Turun Sanomissa.

https://www.ts.fi/lukijoilta/5376551/Sahkopotkulauta++pieni+passivoiva+askel+kaupunkikaaokseen+vai+ekologinen+harppaus+urbaanille+kaupunkikulttuurille

Kiss My Turku Center

Jälkiviisas Janne on helsinkiläinen humanisti, joka on käynyt Kallion lukion ja hallitsee useita suomensukuisia kieliä. Koska on oppiarvoltaan kielentutkimuksen tohtori ja ammatiltaan professori, oletan kolumnistin osaavan myös englantia. Osaa tai ei, televisiosta tuttu tutkija ja tietokirjailija on julkaissut tärkeän kolumnin Suomen Turun asemasta suomen kielen sekä suomalaisuuden alkulähteenä.

Älyvapaa ”Turun keskustan uusi nimi on Turku center” aivoriihituotos on vain yksi monista mainostoimistoissa suoritetuista ”imagon kirkastuksista”, jotka jäävät konsulttipalkkioiden kautta viime kädessä veronmaksajien kontolle.

Samanhenkisiä angloamerikkalaisuutta apinoivia ”Mall of Triploja” piirretään toki muissakin maamme mainostoimistoissa, mutta professori Janne Saarikivi osuu ajan hermoon ja kulttuurittomuuden ytimeen, kun peilaa täysin sisällötöntä myyntinimeä maan vanhimman kaupungin vuosisataisten virstanpylväiden jatkona.

”Tämä kaikki on nykyaikaa, ja sen luonteenomainen piirre on, että siitä on kaikki muut ajat poistettu. Mainostoimistot kykenevät keksimään mille hyvälle asialle, jopa Suomen vanhimmalle kaupungille, imagon vailla historiaa, paikkaa tai omaleimaisuutta.”

Turkulaiset ovat jo antaneet tuomionsa mainostoimiston ja Ydinkeskustayhdistyksen tuotoksesta, mutta kielitieteilijä nostaa kolumnissa esiin uudelleennimeämisen vaikutuksen sekä suoranaisen uhan suomalaiselle kulttuurille ja jopa suomalaisuudelle.

Hän heittää ilmaan ajatusleikin Kollaan kestämättömyydestä, minkä seurauksena venäläiset olisivat saaneet mahdollisuuden nimetä nykyisen pääkaupungin valtaväylän Mannerheimintiestä Leninintieksi.

”Nimeäminen on valtaamista ja miehittämistä, asioiden symbolista haltuunottoa. Ja nyt meidät miehittää englannin kieli ja siihen liittyvä tajunta.”

Mitä enemmän käytämme englantia arjessamme, sitä surkastuneemmaksi käy äidinkielemme.

”Kun koulutus englanniksi syrjäyttää suomenkielisen koulutuksen, menetämme kykymme käyttää suomea rikkaasti, kekseliäästi ja hauskasti. Samalla menetämme historiamme, esimerkiksi Turun keskustan, joka on Suomen historian juuri.”

Eräs poliittinen liike tavoittelee vaalilauseessaan ”Suomea takaisin”. Isänmaallinen, monen mielestä kansallismielinen sanoma saattaa särähtää korvassa, mutta mikäli arvostamme suomalaisuutta, suomen kieltä tulisi vaalia, ja aivan erityisesti Suomen Turussa.

Vapaasti Turun akatemian ja Åbo Morgonbladin kansallisromantikko A.I.Arwidssonia lainaten, ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, käyttäkäämme siis suomen kieltä.”

Tekstin taustana on Janne Saarikiven 19.4.21 julkaisema kolumni. Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti aiheessa samaa mieltä kanssani.

Turun keskusta on nyt Turku Center, ja sen mukana meni Suomen Turku ja Suomi, https://yle.fi/uutiset/3-11871662

Asukasbudjetointi alkaa – riittävätkö resurssit ja tietävätkö turkulaiset, kuinka osallistua ja vaikuttaa?

Euroopan metropoleissa ja pienemmissäkin kaupungeissa on jo vuosia ollut käytäntö, jossa kaupungin asukkaat voivat äänestämällä vaikuttaa eri asuinalueiden kehittämishankkeiden toteutumiseen. Tässä ns. osallistuvassa budjetoinnissa kaupungissa kirjoilla olevat asukkaat, myös yläkouluikäiset, voivat tehdä julkista ympäristöä koskevia kehittämisehdotuksia ja lopulta myös äänestää niiden toteuttamisesta.

Jopa trendikkäänä nähtävän osallistuvan budjetoinnin arvioidaan edistävän kansalaisten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta, tuovan läpinäkyvyyttä palvelujen tuottamiseen sekä parantavan paikallisyhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa asuinalueidensa kehitykseen ja asioiden hoitoon.

Vahvan agraariperinteen omaavassa Suomessa kaupungistuminen on edennyt muuta Eurooppaa verkkaisemmin, mutta viime vuosina myös suomalaisissa kaupungeissa on herätty reagoimaan asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä pinnan alla kuplivien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Helsinki on maan ainoana kansainvälisen kokoluokan kaupunkikeskuksena ymmärrettävästi pisimmällä asukasosallisuuden edistämisessä ja pääkaupunki palkkasi pari vuotta sitten seitsemän stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja edistämään alueellisia hankkeita sekä yleistä asukasviihtyvyyttä. Viime syksynä yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ensi kertaa paikallishankkeista, joita toteutetaan 4,4 miljoonan vuosibudjetilla.

Myös muualla Suomessa on jo kokeiltu tai testattu osallistuvan budjetoinnin paikallisvaikutuksia. Oulussa kaupunkilaiset äänestivät syksyllä kehittämisehdotuksista mobiilisovelluksen ja pop up -äänestyspisteiden kautta. Tukea myönnettiin mm. syrjäisten kaupunginosien nuorisoaktiviteetteihin ja kaupunkikulttuuria tukevaan työpajatoimintaan. Tampereella osallistuvaa budjetointia on pilotoitu vuodesta 2014 lähtien Tesoman kaupunginosassa, mutta ensimmäinen koko kaupungin kattava osallisuuskokeilu ”Mun Tampere -osbu” käynnistyy keväällä samanaikaisesti Turun kokeilun kanssa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi.

Turussa vuosikymmen sitten alas ajetun aluekumppanuustoiminnan jälkeen horroksessa ollutta asukasvaikuttamista aloitettiin herättämään henkiin loppuvuodesta 2018, kun trendejä hyvin haistava kokoomus teki aloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta kaupungissa. Tammikuussa 2020 Turun kaupunginhallitus päättikin asukasbudjetoinniksi nimetyn Turun mallin käyttöön otosta tänä keväänä. Toimintamalliin on varattu miljoona euroa, joka jaetaan kahdeksan suuralueen kesken. Keskusta-alue ei ole mukana, koska siellä toteutetaan erikseen innovaatiokilpailu.

Vaikka päätös on kansalaisvaikuttamisen edistämisen kannalta merkittävä, riittää asukasbudjetoinnin alkumetreillä haasteita aikataulusta alueidentiteettiin ja -rakenteisiin sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja viestintään. Turkulaiset ovat tunnetusti ylpeitä kotikaupungistaan, mutta Turun aluejako on monimutkainen ja kaupunkilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Koska ns. suuralueet eivät ole tuttuja, yksittäisen turkulaisen osallistumis-, jopa kiinnostuskynnys saattaa olla korkea.

Epämääräisten ja paikoin paikallisyhteistyötä rajoittavien aluerajojen lisäksi asukasosallisuutta mutkistaa resurssien puute osallisuushankkeiden valmistelutyössä ja yleisemminkin alueidentiteetin kehittämisessä. Kun Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta tukee ja neuvoo seitsemän eri alueista vastaavaa stadiluotsia, pitää Turussa kaupunginosa-aktiivien rakentaa osallisuusesityksensä ilman paikallista sparrausapua. Turun suuralueilla on otettu käyttöön ns. aluefoorumit ja järjestöpöydät, mutta nämä valitettavan usein peruuntuneet tai muuten vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneet asukastapahtumat eivät korvaa alueeseen perehtynyttä omaa tukihenkilöä. Ja tällainen alueellinen tukihenkilö ja päättäjien viestinvälittäjä olisi varmasti hyödyksi myös vallitsevassa koronakriisissä.

 

Vaikeusastetta vaikuttamiseen tuo myös vaihtelevuus suuralueiden keskinäisissä resursseissa ja osallisuuspanoksissa. Turku on jo pitkään osoittanut suurimmat aluekehityspanostukset sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle, ja tätä linjaa jatketaan hyvinvointiteemaan vedoten.

 

 

Vaikka kaupungistuminen on edennyt Suomessa Euroopan metropoleihin verrattuna jälkijunassa, ovat kaupunginosien sosiaaliset haasteet ja erinarvoistuminen jo arkipäivää myös Turun alueilla. Syksyn 2015 odottamaton pakolaistulva kuumensi tunteita erityisesti Runosmäessä, jonne kaavailtiin väliaikaisia hätämajoitustiloja sekä Pansio-Pernon alueella, jossa toimii kaupungin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

 

 

 

Maaliskuussa 2020 Aunelan koulun vieressä avattiin vauhdikkaalla aikataululla rakennettu, sisäilmaongelmista kärsineen Härkämäki-Jyrkkälän kirjaston ja nuorisotalon korvaava upouusi monitoimitalo. Vastaavat monitoimitalot ovat viime vuosina avanneet ovensa Hirvensalossa ja Yli-Maariassa. 

 

 

 

Runosmäki-Raunistulan ja Pansio-Jyrkkälän suuralueiden ohella Turun kaupunki on panostanut sosioekonomisin perustein erityisesti Itä-Turun aluekehitykseen. Usein maan monikulttuurisimmaksi arvioidulla Varissuon asuinalueella on jo 15 vuoden ajan toiminut erinomaisella menestyksellä Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa lähipoliisi, viime vuonna Vuoden poliisinakin palkittu Vesa Jauhiainen. Viime vuosina yhdessä alueen asukkaiden kanssa on myös kehitetty varissuolaisten liikunnallista olohuonetta, unelmien keskuspuistoa. 

 

 

 

Myös vahvasti monikulttuurista Lausteen ja laajemminkin itäturkulaista väestöä palvelee ennen kaikkea kauppakeskus Skanssin yhteispalvelukeskus Monitori. Halisissa alueen asukkaat saivat pitkälti nuorisolautakunnan puheenjohtajana vuosia toimineen Muhis Azizin aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta oman nuorisotilan S-marketin kylkeen. 

 

 

On kuitenkin asukastasa-arvon kannalta hieman arveluttavaa, että hyvien peruspalvelujen sekä suurten aluekehitysinvestointien Varissuo-Lauste, Nummi-Halinen, Runosmäki-Raunistula ja Pansio-Jyrkkälä saavat 50% suuremman siivun asukasbudjetista kuin esimerkiksi Länsikeskuksen suuralue, missä valtuuston alueiden eriarvoisuusohjelmassa kaikille suuralueille lupaama asukkaiden kohtaamispaikka ja useampi muu peruspalvelu yhä odottavat päättäjien tukea.

 

 

Suuralueista toiseksi väkirikkain, asukasluvultaan lähes naapurikunta Raision kokoinen Länsikeskuksen palvelualue on syystä tai toisesta jäänyt peruspalveluiltaan muiden suuralueiden varjoon. Länsi-Turku on ainoa suuralue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta seitsemästä koulusta, alueella on vain kouluista etäällä sijaitseva, suppein aukioloajoin toimiva ja käytännössä  vain lähialueen alakoululaisia palveleva ”nuorisotalo”. Alueella ei ole terveyskeskusta ja asukkaat joutuvat asioimaan keskustan terveysasemalla. Hyvien liikenneyhteyksien ja suurien asiakasmäärien Länsikeskus olisi Skanssin tapaan luontainen paikallispalvelujen kehittämiskohde, mutta alueen asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta Länsikeskuksen kehittäminen ei ole edennyt, eikä alueella ole edelleenkään kaupungin jokaiselle lupaamaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa. 

 

Asukasbudjetti on teoriassa mitä tervetullein kädenojennus kaupunkilaisille, mutta jotta osallisuuseurot ja asukasideat saadaan käytännössä kohtaamaan ja eriarvoisuutta kitkemään, tarvitsee Turkukin omat kaupunginosaluotsinsa.

 

WP_20160426_15_42_30_ProWP_20160426_15_44_24_ProWP_20160426_15_45_43_ProWP_20160426_15_48_15_Pro

Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja. 

 

Eikä maailmaa vuonna 2020 myllertävä koronapandemia varmastikaan vähennä kaupunkipäättäjien tarvetta parantaa paikallistason yhteydenpitoa asukkaisiin. Asuinalueiden erityispiirteitä, ongelmia ja asukkaita tuntevat kaupunginosatoimijat ovat kullanarvoinen kriisiajan kuumemittari sekä arkiajan silta asukasyhteistyöhön ja yleiseen hyvinvointiin.

 

Ohjeet osallistumiseen asukasbudjetin kokoamiseen Turun suuralueilla: http://www.turku.fi/asukasbudjetti
Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 11.4.20
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4920385/Lukijalta+Asukasbudjetointi+alkaa++riittavatko+resurssit+ja+tietavatko+turkulaiset+kuinka+osallistua+ja+vaikuttaa

Hradecky Areena Impivaaraan?

Suomalaisten äänestämä Sykähdyttävin urheiluhetki, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue ja Vuoden urheilija Teemu Pukki. Kun vielä Vuoden urheilija -äänestyksen kakkoseksi ylsi jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky, on päivän selvää, että suomalaisten kiinnostus ja arvostus kuningaslajia kohtaan on kohonnut historiallisen EM-karsintamenestyksen ja yksittäisten pelaajien kansainvälisten onnistumisten myötä.

Urheilumaailma tuntee juuristaan ylpeiden ja esimerkillisten urheiluesikuvien mukaan nimettyjä liikuntapaikkoja ja jopa stadioneja.

Esimerkiksi Malmöstä löytyy viime aikoina kovia kokeneen Zlatan-patsaan ohella länsinaapurin legendan lahjoittama oma ministadion, Zlatan Court, ja kotimaassa, Lahden kupeessa, Pajulahden valmennuskeskuksessa jalkapalloilijoita ja muita urheilijoita palvelee Jari Litmanen Areena.

 

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ollut tukemassa kahtakin liikuntapaikkahanketta omalla kotiseudullaan Vaasassa ja Oravaisissa.

Turusta löytyy erinomaisia usean lajin harrastuspaikkoja, mutta lasten ja nuorten keskuudessa suosituimman lajin talviharjoittelu kärsii olosuhdeongelmista.

Kunniakkaasti neljä vuosikymmentä palvellut Impivaaran jalkapallohalli on alimittainen ja jalkapalloilijat jakavat kentän muun muassa amerikkalaisen jalkapallon, lacrossen ja pesäpallon harrastajien kesken. Käyttäjiä hallissa on vuosittain lähes 80 000.

 

 

Lähes naapurissa tilapainetta keventää äskettäin vakuutusyhtiön ja osittain TPS:n omistukseen siirtynyt LähiTapiola-areena, mutta täysimittaisen jalkapallohallin käyttäjäksi pääsee vain rajallisten seuravuorojen ja alati kohoavien olosuhdemaksujen kautta. Ja miten yhden seuran osaomistus vaikuttaa hallin muihin tulevaisuuden käyttäjiin, selvinnee vasta tulevana syksynä.

 

Impivaaran yksityisomisteinen LähiTapiola-areena on maakunnan ainoa täysimittainen jalkapallohalli, jossa harjoittelevat useimmat turkulaiset jalkapalloseurat sekä myös joukkueita Turun ulkopuolelta. Omistajan tiedotteen mukaan areenaa käyttää säännöllisesti 12 eri seuraa. Lisäksi molemmat veikkausliigajoukkueet, FC Inter ja TPS pelaavat talven harjoitusotteluitaan sekä Suomen Cupin virallisia otteluitaan hallissa. Harjoitushalliksi rakennettu ylipainehalli ei kuitenkaan ole suunniteltu yleisötapahtumia varten ja myös alkulämmittelytilat ovat hallissa rajalliset. Syksyllä 2019 tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä areenan toiminnasta vastaa TKOMV Turku Oy ja omistajia ovat myös FC TPS Oy sekä TPS Juniorijalkapallo ry[i]
 

Kun turkulaisseurat pelaavat Suomen Cupin ja muita korkeamman profiilin pelejä säännöllisesti myös Kupittaa 5:llä, pääsevät helsinkiläiset pikkujuniorit talvi-iltoina harjoittelemaan Huuhkajienkin käyttämällä Töölön stadionilla, joka on juuri nimetty Bolt Arenaksi. Kun olympiastadion on vihdoin palautumassa jalkapallomaajoukkuekäyttöön, olisiko aika kypsä muuttaa Veritas stadionin pelialusta monikäyttöiseksi keinonurmeksi? 

 

Eri urheilulajeja ei tulisi asettaa vastakkain ja kaikki liikunta on jo suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia arvokasta, mutta Jääkiekkoliitto ja muut lajin toimijat ovat onnistuneet olosuhdelobbauksessaan huomattavasti paremmin kuin futisväki. Turussakin useamman kaukalon jäähalleja löytyy Artukaisista Impivaaraan ja Kupittaalta Varissuolle.

 

Impivaaran jäähalli on ollut suomalaisten jääkiekkolähettiläiden hautomo jo vuosikymmeniä ja takavuosien turkulaisia kiekkoikoneja kunnioitetaan harjoitushallin käytävillä. Jääkiekkokulttuuria on osattu rakentaa ja kaupungin hallissa Turku näyttää mustavalkoiselta. 

 

Kun suomalaista yhteiskuntaa kuormittaa väestön liikkumattomuuden ja ikääntymisen lisäksi sosiaalinen syrjäytyminen, eriarvoistuminen sekä haaste kasvavan maahanmuuttajaväestön kotouttamisesta, tulisi julkisia liikuntapaikkainvestointeja tarkastella osana ennaltaehkäisevää sote-päätöksentekoa.

 

Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja nuorten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan toimeentulotukea saavilla nuorilla miehillä oli psykiatrinen diagnoosi kuusi kertaa yleisemmin kuin muilla 18–34-vuotiailla. Nuorilla naisilla mielenterveysongelmia todettiin vieläkin enemmän, mutta ero muihin naisiin oli hieman pienempi[ii]
Maahanmuuttokysymykset ovat myllertäneet suomalaista päätöksentekoa ja laajemminkin yhteiskuntaa ainakin syksystä 2015 lähtien. Näkemykset vaihtelevat voimakkaasti, mutta kansan enemmistö luultavasti kannattaa panostusta maahanmuuttajaväestön kotouttamiseen. Tilastokeskuksen vastikään julkaisemien tietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten äitien osuus Suomessa syntyneistä lapsista on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Viimeisten tilastojen (joulukuu 2018) mukaan joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille. Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. llman ulkomailta saapunutta väestöä, Suomen synnytysluvut olisivat selvästi nykyistä pienemmät[iii].
Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuus väestöstä on kohonnut nopeasti myös Turussa. Varsinkin Varissuolla, Lausteella, Halisissa, Runosmäessä ja Pansio-Pernossa. Väestörakenteen muutos näkyy luonnollisesti voimakkaasti kouluissa ja päiväkodeissa. Myös koulujen välisissä urheilukilpailuissa. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat yhä näkyvämmin esillä koulujen kilpaurheilussa – etenkin globaaleissa palloilulajeissa kuten jalkapallo ja koripallo – mutta valitettavan usein nämä liikunnalliset lapset eivät löydä polkua urheiluseuratoimintaan. Koska maahanmuuttajataustaisten lasten liikunta- ja urheiluseuraosallisuuden edistäminen on tutkitusti ja lukemattomien urheilijaesikuvien esimerkkien mukaan mitä tehokkainta syrjäytymistä ehkäisevää kotouttamistyötä, voi perustellusti kysyä, miksei tähän ennaltaehkäisevään liikuntatyöhön panosteta voimakkaammin?  

 

Impivaaran liikuntakeskukseen on kaavailtu viime vuosina monenlaisia kehittämissuunnitelmia, mutta visiot ovat jääneet toteuttamatta[iv].

Olisiko suomalaisen jalkapallon kansainvälinen läpimurto lähtölaukaus eri toimijoiden yhteistyölle, jolla Impivaarasta voitaisiin kehittää vanhaa jalkapallohallia ja LähiTapiola-areenaa hyödyntäen läntisen Turun jalkapallo- ja joukkueurheilukeskus?

 

Viime aikoina näkyvästi yhteiskuntavastuutaan osoittanut LähiTapiola hankki loppuvuodesta omistukseensa yksityisen Javenture Areenan ja myös Raisiossa yhtiö lähti Raisio Futis ry:n kumppaniksi seuran rakennuttamaan ja hallinnoimaan Raision Palloiluhalliin. LähiTapiola Areenaksi nimetty ylipainehalli on vuokrattu Raision kaupungille koulupäivien ajaksi ensisijaisesti Raision kaupungin koulujen ja RASEKO:n koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin hallin käyttäjinä ovat ensisijaisesti Raisio Futis Ry:n ja sen alla toimivan Raision Nappulaliigan joukkueet. Myös muilla tahoilla, kuten esimerkiksi naapurikuntien jalkapallojoukkueilla on mahdollisuus vuokrata hallia omiin tarpeisiinsa[v].

 

Elinkeinoelämän, kaupungin ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä toteutettu RaiFun jalkapallokeskus koulujen ja kirjaston kupeessa edustaa esimerkillistä paikallista liikuntayhteistyötä, mutta lähiliikuntapaikkoja voi toteuttaa myös monilla muilla malleilla tai suunnitelmilla.
Varsinais-Suomen ympäriltä löytyy mm. Ahvenanmaan Eckeröstä, Porista (Karhuhalli), Helsingin Talista ja Vantaan Myyrmäestä maan ensimmäisen täysimittaisen jalkapallohallin, Lahden suurhallin mallin mukaan rakennettuja halleja, jotka palvelevat jalkapalloilijoiden ohella yleisurheilijoita ja muita liikkujia.

 

Toinen menestyksekäs tapa toteuttaa liikuntahankkeita on ollut yhdistää resursseja ja kehittää paikallistason yhteistyötä. Helsingissä PPJ, HIFK ja Kiffen kunnostivat ja hallinnoivat yhdessä Etu-Töölön Väinämöisen kenttää ja Kalliossa Ponnistus ja SAPA jakavat vastuun ja kustannukset Väinö Tannerin kentän pyörittämisessä. Ja Tampereella, Hervannan Jalitsu-halli on tamperelaisten jalkapallon kasvattajaseurojen yhteisesti omistama ylipainehalli Ahvenisjärvi 2 -kentällä, jossa osakkaina ovat Ilves, TPV, TKT, PP-70 ja TJK[vi].
Yhteistyömalleja ja kehittämisideoita turkulaisten jalkapallo-olosuhteiden ja Impivaaran urheilukeskuksen kehittämiseen löytyy läheltä ja kauempaa. Toivottavasti toriparkkinsa ympärillä taistelevat turkulaisetkin ennen pitkää ymmärtävät yhteistyön arvon ja edut.

 

 

 

Alueelta löytyy jo eri-ikäisiä mailapelaajia mainiosti liikutteleva yksityisomisteinen Jarkko Nieminen Areena, mutta olisiko aika juuri nyt kypsä elinkaarimallilla (Public-Private Partnership) toteutettavaan monitoimihalliin, joka palvelisi niin kilpapelaajia, suurta harrastajajoukkoa kuin myös muita liikkujia?

 

Onhan Hradeckyn veljesten, Joni Kaukon sekä kiekkoilevien Kiprusoffien, Koivujen, Nummelinien, Kaapo Kakon ja lukuisten muiden turkulaisten palloilulähettiläiden hautomona toiminut Impivaaran urheilukeskus merkittävä osa suomalaista palloilumenestystä ja liikuntakulttuuria.

 

[i] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/javenture-areena-muuttuu-lahitapiola-areenaksi

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11180048 Skitsofreniaa ja lääkkeiden väärinkäyttöä – Toimeentulotukea saavilla muita nuoria enemmän mielenterveysongelmia

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11154410 Uusi tilasto: Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäidille

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/1611151772/Impivaaran+Seikkailumaa+viivastyy

[v] https://www.y-lehti.fi/uutiset/nayta/19437/L%C3%A4hitapiola+Areena+Raisioon

[vi] https://jalitsu.fi/

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 28.1.20 

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4837431/Lukijalta+Hradecky+Areena+Impivaaraan

 

Parkin kenttä – täydennysrakentamisen vai lähiliikunnan ja kansalaisosallisuuden kärkihanke?

Kaavoitus, kasvukeskukset, kaupungistuminen ja kärkihankkeet. Kaupunkien kehittämisessä koolla on kirjaimellisesti väliä ja painoarvoa. Turku ei tietenkään ole poikkeus ja kansallinen sekä kansainvälinen kilpailu heijastuu kaupungin kehittämiseen ja strategiseen suunnitteluun.

Kaupungin päättäjät ovat asettaneet kärkihankkeiden aikarajaksi alkaneen vuosikymmenen lopun, jolloin Turun on arvioitu täyttävän 800 vuotta. 2020-luvulla globaalit ja lokaalit haasteet tekevät kunnianhimoisista tavoitteista poikkeuksellisen vaativia. Kansainvälistä yhteistyötä edellyttävät ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteet sekä yhteiskunnallisia jännitteitä aiheuttava maahanmuutto ja väestörakennemuutokset muokkaavat myös poliittisia päätöksentekorakenteita ja suomalaisten arkea.

Turulla on vuosisatojen kulttuurihistorialliset perinteet ja geopoliittinen asema idän ja lännen välisenä Itämeren solmukohtana ja sillanpäänä, joten kunnianhimo on perusteltua. Lounais-Suomen monipuolinen elinkeinorakenne, erinomaiset opiskelumahdollisuudet, viime vuosina parantuneet ulkomaan liikenneyhteydet sekä laaja kulttuuri- ja urheilutarjonta tekevät maan vanhimmasta kaupungista vetovoimaisen keskuksen, jota kannattaa kehittää kunnianhimoisesti.

WP_20160407_08_05_12_Pro

Turku tunnetaan seitsemän kukkulan kaupunkina. Aninkaistenmäki ja Parkin kentän ympäristö huokuu ainutlaatuista kaupunki- ja kulttuurihistoriaa.

 

Kaupunki levittäytyi viimeistään 1400-luvulla Pennisillan (kuva 1: G.S. Sergejev, commons wikimedia) myötä Aurajoen länsipuolelle ja Aninkaisten kylän ympärille kehittynyt kaupunkialue liittyy keskeisesti kansakunnan kehitykseen (karttakuvat 2 ja 3: Ilmeisesti Olof Gangiuksen laatima vanhin Turusta säilynyt kartta vuodelta 1634 ja Anders Torstenssonin vuonna 1639 laatiman asemakaavan mukaan tehty rekonstruktio.  Suunnitelman toteutuessa Aninkainen olisi saanut selvän ruutukaavan. Turun kaupungin historia 1600-1721, 1975). 
Aninkainen oli jo  1700-luvulla arvostetun nahkuriammattikunnan keskus ja autonomisen suuriruhtinaskunta-ajan korkein siviilihallintoelin, Suomen senaatti piti ensimmäisen istuntonsa lokakuussa 1809 nahkurimestari Richterin talossa. Värjärimestari Limnell perusti 1870-luvulla nahkurien toimipaikkana tunnetulle Aninkaisten alueelle höyrykäyttöisen kutomon. Tehdas toimi 1930-luvulle asti, jonka aikana siitä kasvoi yksi maan johtavista tekstiilitehtaista. 1950-luvulla yli 1800 työntekijän tehdas oli Turun toiseksi suurin työllistäjä. Tehdas suljettiin 1980-luvulla ja senioripalveluja tarjoava asuintalo Verkahovi avattiin tammikuussa 1994 (kuva 4). 
Ns. Richterin talo (kuva 5, kuvaaja Renvall Hj., 1914, Turun museokeskus) sijaitsi nykyisen Multavierunkatu 2:n kohdalla, mutta valui vuonna 1830 multavyöryn seurauksena Aurajokeen. Kolme vuotta aiemmin, Hellmanin talosta, Puutorin laidasta Aninkaistenmäeltä alkanut Turun palo oli jo vaikuttanut hallinnon asteittaiseen siirtämiseen Turusta Helsinkiin. 

 

Täydennysrakentamista Brahenkadulla ratapihan ja linja-autoaseman läheisyydessä (kuvat 1-3). Ratapihan elämyskeskuksen (kuva 4) ja matkakeskuksen (kuva 5) suunnitelmia. 

 

Uuden konserttitalon, historiamuseon ja ratapihan elämyskeskuksen ohella Turun kaupunkikuvaa ja asukkaiden elämää muokkaa voimakkaaksi yltynyt täydennysrakentaminen sekä valmisteilla oleva joukkoliikenneuudistus. Aninkaisten historiallisella alueella, tiivistyvän kaupungin sydämessä sijaitseva Parkin kenttä kytkeytyy ehkä yllättävänkin kiinteästi Turun kärkihankkeisiin ja tulevaisuuden visioihin.

 

Funktionalistista tyylisuuntaa edustava Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema konserttitalo rakennettiin ystävyyskaupunki Göteborgin lahjoituksen turvin (kuvat 1-4). Konserttitalo otettiin käyttöön vuonna 1952 ja niinikään Luukkosen suunnittelema Turun ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalo aloitti toimintansa vuotta aiemmin. 
Turun maakunta-arkisto perustettiin vuonna 1932 ja klassista tyyliä edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Waskinen. Lisärakennus valmistui vuonna 1986 ja vuoden 2017 alussa maakunta-arkistot sulautuivat osaksi Kansallisarkistoa (kuva 5). 
 Turun Ukkokoti -yhdistys perustettiin viime vuosisadan alussa Gustaf Wilhem Wilénin toimesta ja lahjavaroin rakennettu palvelukoti aloitti toimintansa vuonna 1908 uudessa, jugendarkkitehti W.F. Strandellin piirtämässä, talossa. Vuoteen 1998 asti talossa asui vain miehiä, mistä johtuen nimi ”Ukkokoti” yhä laajasti käytössä. Nykyisin palvelutalossa asuu sekä naisia että miehiä ja vuonna 2009 palvelutalon nimeksi muutettiin Palvelutalo Wilen (kuva 6).

 

 

 

Göteborgin lahjoittaman konserttitalon, kansallisarkiston, Verkahovin ja useiden muiden arvorakennusten suojaama, keskustan ainoa avoimessa käytössä oleva urheilukenttä on palvellut vuosikymmeniä turkulaisia liikkujia ja etenkin ruutukaava-alueen liikuntapaikkapulasta kärsiviä lapsia ja nuoria. Parkin kenttä on myös kävelyetäisyydellä sijaitsevien koulujen ympärivuotinen liikuntapaikka.

 

Turun keskustan koulupihat eivät ylpeile liikuntamahdollisuuksillaan (kuva 1: TSYK:in piha) ja Parkin kentän merkitys lähiliikuntapaikkana avautuu, kun vierailee ruutukaava-alueen sisäpihoilla. Tiivistävä täydennysrakentaminen esittäytyy Turun keskustassa yhä asfaltin ja betonin voimalla, eivätkä vihreät ja asukasviihtyvyyttä sekä lähiliikuntaa korostavat urbaanit yhteispihat ole kaupungissa yleistyneet kuten Helsingissä ja suuremmissa maailman metropoleissa. 

 

Joulukuussa 2018 Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt esittelivät Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa. Hanke herätti välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi yli 3500 allekirjoitusta.

 

Parkin kentän kaavaprosessi käynnistyi  syksyllä 2018 ja joulukuussa Pyrkivän urheilutalolla järjestetty keskustelutilaisuus herätti turkulaisissa suurta kiinnostusta. Turun kaupunkisuunnittelussa kunnianhimoiset havainnekuvat ovat olleet viime aikoina tehokas kansalaiskeskustelua aktivoiva viestintäkeino.

 

Arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden viimeisin visio Parkin kentän alueesta oli muuttunut merkittävästi vuoden takaisesta esityksestä, kun kaavaprosessia esiteltiin 4.12.19 Valtion virastotalon auditoriossa. 

 

Hankesuunnitelmaa on sittemmin muokattu ja uudistettu asemakaavaluonnos esiteltiin joulukuussa julkisessa keskustelutilaisuudessa. Hanke sai yhä osakseen voimakasta arvostelua, mutta kriittisimmissäkin puheenvuoroissa tunnustettiin suunnitelman parantuneen merkittävästi. Kaupungin esityksissä korostettiin Keskustavisio 2050:n tavoitteita sekä muistutettiin, ettei visioitu asukasmäärän lisääminen onnistu ilman keskusta-asumisen tiivistämistä. Professori Markku Wileniuksen työryhmän kokoamassa Keskustavisiossa Aninkaisten alueelle on myös luonnosteltu asukasviihtyvyyttä edistäviä ideoita paviljongeista puistomaiseen Puutoriin sekä linja-autoaseman ympäristön viher- ja promenadisiltoihin.

 

Kaupunginosaviikot, lukuisat asukasjärjestöt ja muut paikallisyhteisöt ovat varsinkin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen aktivoituneet asuin- ja toimintaympäristönsä kehittämistyössä. Koska kaupunkien omat resurssit ovat rajalliset ja onnistunut kehittämistyö edellyttää eri intressiryhmien voimien yhdistämistä,on tärkeää, että kuntapäättäjät ymmärtävät kaupunkilaisten ja kolmannen sektorin tarjoaman voimavaran ja panostavat aktiivisesti kansalaisosallisuuden edistämiseen. Kuvat vuonna 2016 järjestetyistä Aninkaisten kaupunginosatatapahtumista. 

 

Strategiat ja visiot ovat luonnollisesti tärkeä osa kaupunkien kehittämistyötä, mutta vähintään yhtä tärkeää on hyödyntää yhteisöjen ja asukkaiden paikallis- ja asiantuntemusta kaupunkisuunnittelussa. Turussakin on otettu ensi askeleita Helsingissä ja muualla maassa yleistyneessä osallistuvassa budjetoinnissa. Joulukuussa täällä kokeiltiin Helsingin kaupungin kehittämää kerro kantasi-verkkopalvelua ja kaupunginjohtaja korostaa uuden vuoden blogissaan ”yhdessä tekemistä sekä asukkaiden näkökulman ja äänen vahvistamista päätöksenteossa.”

 

Helsingissä paikallistason yhteistyö on mennyt voimakkaasti eteenpäin varsinkin mittavan yli neljän miljoonan euron osallistuvan budjetoinnin avulla. Viime syksynä kaikki yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ja vaikuttaa alueellisten Oma Stadi -kehittämishankkeiden toteuttamisen puolesta. Puistot, pelikentät ja muut lähiliikuntapaikat olivat keskeisessä roolissa kun toteutettavien hankkeiden ääniä laskettiin. Kuvien Kallion Väinö Tannerin kenttä on kannustava esimerkki keskusta-alueen urheilukentän kehittämisestä yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Kenttää aktiivisesti käyttävät jalkapalloseurat Ponnistus ja SAPA ovat merkittävinä osakkaina kenttäyhtiössä ja sitä kautta isännöivät junioreidensa kotikenttää.

Hieman samalla kaavalla PPJ, HIFK ja Kiffen isännöivät Väinämöisen kenttää Etu-Töölössä (Kuva 1). Kun ”Väiski” sijaitsee vehreällä puistoalueella Hietaniemen hautausmaan ja Hietalahden uimarannan kyljessä, äskettäin kunnostettu Punavuoren Tehtaanpuiston kenttä on ilmeeltään Väinö Tannerin kentän tavoin lähempänä Parkin kentän ydinkeskustan identiteettiä. Aninkainen, Kallio ja Punavuori ovat kaikki tiiviin asumisen perinteikkäitä kaupunginosia, joissa kerrostalopihoissa on vähän tilaa liikkua tai leikkiä, joten Parkin kenttä, Väinö Tannerin kenttä ja Mikael Agricolan kirkon vierestä löytyvä Tehtaanpuisto ovat kaikki kallisarvoisia liikuntakeitaita urbaaneille kaupunkilaisille. Jotka liikkuvat nykypäivänä huolestuttavan vähän. Tehtaanpuiston pallokenttää sivustaa Sepänkatu, joten varsinkin jalkapallojuniorien keskuudessa kenttä tunnetaan ”Seppärinä”. Ja kun kentän toisessa päässä on arvokas Agricolan kirkko, on ymmärrettävää, että äskettäin uusittu tekonurmipinta on museoviranomaisten aloitteen mukaisesti hiekanruskea. Pallokentän perinteistä muistuttaa myös yhden Suomen menestyneimmän jalkapalloilijan, alueelta kotoisin olevan Mikael Forssellin kokovartalokuva pukukopin seinässä (kuvat 2-4)

Jo keväällä 2016 ensimmäisen Aninkaisten kaupunginosapäivän keskustelutilaisuudessa Turun tamperelaistaustainen kaupunkikehitysjohtaja Timo Hintsanen muistutti Aninkaisten alueen merkityksestä keskustan ja koko kaupungin kehityksessä.  Palloilumies esitteli myös loppuvuodesta toteutusvaiheeseen edenneen Tammelan stadionin suunnitelmia. Tiiviisti asuttu Tammela on sekin Parkin kentän ympäristön kaltainen keskustan kohtaamispaikka, josta tamperelaiset kehittävät stadionin muodossa kaupunkilaisten liikunnallista kohtaamispaikkaa, jossa myös kulttuurilla lienee sijansa. Toivottavasti Aninkaisissakin osataan yhdistää pitkät liikuntaperinteet ja tulevalle musiikkitalolle tilaa tekevän konsertti- ja koulutalon tarjoamat mahdollisuudet. 

 

Keskustavisioon ja kärkihankkeisiin kytkeytyvä Parkin kentän alue tarjoaa mitä luontevimman kohteen tarttua kaupunginjohtajan kehotukseen kehittää kaupunkia yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Kannustavia esimerkkejä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikuntapaikan yhteisölliseen kehittämiseen löytyy mm. Helsingistä (mm. Tehtaanpuiston kenttä, Väinö Tannerin kenttä) ja Tampereen Tammelasta. Ja koska suomalaisten lisääntynyt liikkumattomuus on yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, ei varmankaan olisi haitaksi, mikäli turkulaisille tärkeää Parkin kentän aluetta kehitettäisiin ensisijaisesti parempien lähiliikuntamahdollisuuksien, ja vasta toissijaisesti tiiviimmän asumisen ja täydennysrakentamisen näkökulmasta?

Turulla on kunnianhimoisia visioita, joihin liittyvät myös kaupunkilaisten kuuleminen sekä kaupungin kehittäminen kestävästi ja asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta edistäen. Tässä onnistuminen edellyttää päättäjiltä avoimuutta ja kaupunkilaisten luovuuden sekä aktiviisuuden kunnioitusta. Kirjailija Mike Pohjola avasi Aninkaisten alueen kiehtovaa historiaa romaanillaan 1827, Parkin kenttää käyttävät TSYK:in lukiolaiset esittivät itsenäisyyspäivänä ajatuksia herättävän, mutta myönteisen Kaksi tulevaisuutta -näytelmän (https://suburbanturku.wordpress.com/2019/12/06/turkulainen-tulevaisuuden-dystopia-ja-utopia/) ja nuoret esittivät myös Parkin kentän keskustelutilaisuudessa harkinnanarvoisia ajatuksia alueen kehittämiseksi. 

 

Kirjoitus on julkaistu 4.1.19 Turun Sanomissa aliona.

 

 

 

Talvisodan henki edellyttää keskinäistä kunnioitusta ja kansalaisten osallisuutta

Kävin perjantaina pääkaupungissa 100-vuotisjuhlissa. En urheiluseuran tai muun järjestön, vaan ihka oikein ihmisen. En tuntenut päivänsankaria kuin omien hämärien lapsuusmuistojen kautta, joten odotukset ristiriitaiset. Mutta ”Munkkiniemen Iron Lady” vei sydämen ensi silmäyksellä. ”Anteeksi asusteeni”, hän sanoi, kun ilmoittamatta soitimme oman asuntonsa ovikelloa ja tarkkaavaisesta silmäyksestä oli luettavissa ”kuka tuo suvun naisten takana seisova kumma kaiffari mahtaa olla?”.

Kun esittäydyin, kohtasin sekä muumimammamaisen lempeän katseen että lähes kaikki itsenäisen Suomen kohtalonhetket ja nousukaudet kokeneen ihmisen luottamusta huokuvan kädenpuristuksen. Pidän itseäni enemmän ”jalat maassa” kuin ”pää pilvissä” -ihmisenä, mutta lyhyt Margitin kohtaamiseni herätti välittömästi suurta uskoa hyvinvointiyhteiskuntamme edellytyksistä selviytyä globaaleista haasteista.

Margitin ja Siiri ”Äitee” Rantasen kaltaisten vaatimattomien, mutta suomalaista sisukkuutta säteilevien ihmisten elämänkokemusta sekä -arvoa kunnioittamalla ja arkea tukemalla puramme konkreettisesti tikittävää sote- ja eläkepommia. Emmekä vain pura, vaan palautamme uskottavuutta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, jonka elinkelpoisuudesta on väitelty viime ajat väsymiseen asti.

Piipahin samalla reissulla myös sosiaalisen demokratiamme kotikulmilla Kalliossa. En ole itse mukana politiikassa, mutta vaikuttamisen tutkijana toivoisin myös suomalaiseen päätöksentekoon enemmän keskinäistä kunnioitusta. Nuorten tulevaisuus- ja turvallisuusnäkymiä tutkinut professori Jarno Limnéll muistuttaa, että ihmisten luottamus ja arvostus sekä politiikan tekemistä että poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan on ollut pitkään alhainen ja laskenut 2010-luvulla jo lähes pohjalukemiin[i].

Limnéllin tutkimusten mukaan nuoret peräänkuuluttavat politiikkaan johtajuutta ja selkeyttä sekä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Helsingin kaupunki on rohkaisevasti tarttunut tähän haasteeseen ja pääkaupunki osoittaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Lokakuussa kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saivat äänestää kaupunkilaisten OmaStadi-suunnitelmista.

Äänestystulosten perusteella helsinkiläiset haluavat panostusta etenkin lähiluontoon, lähiliikuntaan, kaupunkilaisten kohtaamispaikkoihin sekä kaupungin siisteyteen[ii]. Liikuntapuistot, koulujen pihat, tekonurmikentät ja muut yhteisölliset julkiset tilat olivat eri alueilla äänestyksen kärkisijoilla.  Esimerkiksi Keskisessä suurpiirissä Arabian peruskoulun tekonurmikenttä sai lähes 3000 ääntä ja myös kaupunkilaisten keidas Vallilan Konepajalle, Hämeentien koripallokenttä ja Kallion liikunnalliset sydänpuistot saivat kaupunkilaisilta laajaa kannatusta[iii].

Jarno Limnéll kaipaa politiikkaan ja laajemminkin yhteiskunnalliseen keskusteluun hyviä roolimalleja eli esikuvia. ”Esikuvia, joita halutaan seurata ja joihin uskotaan.”. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori mainitsee kansainvälisinä esimerkkeinä jalkapalloilijat, videobloggaajat ja vahvat talousvaikuttajat. Viime kuukausina myös Suomessa jalkapalloilijat ovat nostaneet esikuvallista merkitystään. Valioliigassa tähtiluokkaan kohonnut Teemu Pukki on jo jopa globaalisti tunnettu esikuva ja Huuhkajat EM-kisoihin johtanut kapteeni Tim Sparv on osoittanut yhteiskuntavastuuta tukemalla taloudellisesti niin kotimaakuntansa junioritoimintaa kuin naisten jalkapallomaajoukkuetta.

Vaikka urheilumaailmassakin on omat harmaat alueensa, tarjoaa urheilu, kuten myös muut kulttuurimuodot, parhaimmillaan kansakuntia eheyttäviä yhteisöllisiä elämyksiä sekä yksittäisille ihmisille arjen murheita tasapainottavaa rohkaisua ja uskoa omiin unelmiin.

Roolimallitkin ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät voi olla erehtymättömiä tai kaikkien alojen asiantuntijoita. Ja viime vuosina erityisesti Me too -liikkeen seurauksena on paljastanut, että suurta arvostusta nauttineidenkin kulttuuriesikuvien kaapeista saattaa löytyä hyvinkin synkkiä luurankoja.

Tänään lauantaina 30. marraskuuta 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvi- ja jatkosota edustavat itsenäistymisen alun sisällissodan ohella kansakuntamme synkintä aikaa, ja joiden aiheuttamia kärsimyksiä nykysukupolvien suomalaiset tuskin osaavat kuvitella. Kun sukupolvien välistä kuilua lisäksi syventävät kansallista yhtenäisyyttä koettelevat globaalin maailman uudet uhat ilmaston muutoksesta maahanmuuttokriiseihin, suurvaltajännitteisiin sekä eriarvoistumisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, on ymmärrettävää, että ihmiset kokevat huolta ja turvattomuutta.

Mutta suomalaiset nousivat sata vuotta sitten sisällissodasta ja torjuivat yhdessä talvisodan tuoman uhan Baltian maiden kaltaisesta itsenäisyyden menetyksestä. Tämä satavuotinen suuri menestystarina tarjoaa edelleen erinomaiset edellytykset tarjota kaikille suomalaisille hyvän elämän. Mutta edellytyksenä on keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen sekä kansalaisten aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tasa-arvoisen ja uudistuskykyisen Suomen rakentamiseen.

*Artikkelikuvassa Haapaniemen kenttä Kallion kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Väinö Tannerin kenttänä. Ympärivuotisessa käytössä oleva tekonurmipintainen kenttä on Helsingin Ponnistuksen kotikenttä. Ponnistuksen lisäksi kenttää käyttävät Sapan juniorit sekä alueen koulut ja asukkaat. 1920-luvulla pääministerinä toiminut Väinö Tanner oli Suomen ulkoministerinä talvisodan aikana.  

[i] https://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2019/07/09/roolimallien-tarkeys-politiikassa/

[ii] https://omastadi.hel.fi/pages/aanestystulokset

[iii] https://omastadi.hel.fi/uploads/decidim/attachment/file/1939/Keskinen_%C3%A4%C3%A4nestystulokset_liite_final.pdf