Kategoria: seurayhteisö

Liikuntapaikkasuunnitelmalla kauaskantoiset vaikutukset turkulaisten hyvinvoinnille

Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.

Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.

Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.

Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.

Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.

Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.

Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia

Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.

Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.

”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]

Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.

Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.

Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.

Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].  

Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.

Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.

Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)

Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].

Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.

Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?

Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.   

Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.

Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].

Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.

Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.

[i] https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iv] https://www.is.fi/urheilu/art-2000008477443.html Kommentti: Tässä on Suomen lasten ja nuorten uusi kansantauti – aikuisten täytyy herätä, tai jälki on karmeaa, 16.12.21

[v] https://www.turku.fi/uutinen/2021-11-26_uusi-turun-seuraparlamentti-valittu

*Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset Turun liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi

Click to access 2042964.pdf

https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012t/4542084.htm

Iltapäivälehtikolumnisti kirjoittaa vihaavansa jalkapalloa – onko meillä tänä päivänä varaa vihamielisyyttä lietsoviin mediavaikuttajiin?

Luettuani ilmeisesti provosoivassa hengessä kirjoitetun kolumnin[i] ensimmäisen kappaleen, mieleeni tulvi kirjoittajaan liittyviä henkilökohtaisia taustatekijöitä. Tiesin, että toimittaja oli kerännyt käyttäytymisellään kirjavaa julkisuutta esiintymällä Pressiklubi-ohjelmassa intiaanipäähine päässään, kirjoittamalla iltapäivälehdissä mielipiteitä voimakkaasti jakavia kolumneja sekä tasapainottelemalla toimittajalle hankalassa asemassa valtakunnallisen median tv-kasvona ja populistipuolueen äänitorven aviopuolisona.

Tiesin myös, että toimittaja on suuresti arvostamani SK-pakinoitsija Jukka Ukkolan sekä pitkäaikaisen kansanedustaja-toimittaja Tuulikki Ukkolan tytär, mikä yhtäältä näkyy toisen polven toimittajan suorasukaisessa kirjoitustavassa, mutta toisaalta on ”maan tavat” huomioiden edesauttanut hänen nopeaa nousua etuoikeutettuun asemaan valtamedioissa.

Tunnetun toimittajan uskottavuutta on mielestäni lisäksi viime aikoina varjostanut hänen aktiivinen heittäytyminen tosi-tv:n ihmeelliseen maailmaan. En lähde arvailemaan journalistisia motiiveja osallistua julkkisten Big Brotheriin tai Farmi-ohjelmaan, mutta se vähä, mitä näitä ohjelmia olen seurannut, ei ole vahvistanut mielikuvaani kolumnistista ”fudiksen” asiantuntijana tai edes lajiin etäisesti perehtyneenä yhteiskunnallisena arvostelijana.

En itsekään pidä jalkapalloon liittyvistä lieveilmiöistä, mutta pyrin eri kulttuurimuotoja arvioidessani aina pohtimaan laajalle ihmisryhmälle tärkeän asian molempia puolia. Siis pohtimaan merkityksiä ”pros & cons” -pohjalta, kuten huligaaneistaan tunnetuilla englantilaisilla on tapana sanoa.

Samaan tapaan kuin jalkapallon merkitystä on helppo vähätellä huonosti käyttäytyvien kannattajien tai teatraalisuuden avulla hyötyä hakevien primadonnapelaajien kautta, brittejä tai melkeinpä mitä tahansa kansakuntia on helppo demonisoida brexitin, trumpilaisuuden, putinismin tai vaikka kekkosaikaisen suomettumisen ja slaavilaisen synkkyyden kaltaisten stereotypioiden kautta.

Toimittajien ja muiden mediavaikuttajien ehkä tärkein ominaisuus on objektiivisuus eli pyrkimys tarjota kansalaisille luotettavaa ja puolueetonta tietoa merkittävistä yhteiskunnallista asioista. Tämä on jopa entistäkin tärkeämpää mielipiteitä huolestuttavasti polarisoivana some-aikana.

Toimittaja Ukkola nostaa tekstissään esiin tärkeän kansanterveydellisen ongelman ja on oikeassa muistuttaessaan liikunnan tärkeydestä penkkiurheiluun verrattuna. Mutta liikkuminen ei ole kaikille luonnollista tai edes mahdollista ja urheilulliset esikuvat tai urheiluseura- tai kannattajakuntayhteisöt voivat olla merkittävä tuki ja kannustin omakohtaiseen liikkumiseen. Tai ainakin tuomaan elämään ja arkeen sosiaalista sisältöä.

Hieman samaan tapaan kuin koskettava musiikki- ja teatteriesitys tai näyttävä taideteos saattavat houkutella nuoria taiteiden maailmaan tai varttuneempia kansanopiston kitara- tai akvarellikurssille, voi myös jalkapallon seuraaminen antaa kipinän liikkumiseen ja lajin harrastukseen. Ei ole lainkaan harvinaista, että jalkapalloon kouluaikoina kielteisesti suhtautunut isä tai äiti saattaa hurahtaa lapsensa lajiin jopa tätä intohimoisemmin.

Kolumnisti kirjoittaa jalkapallofanien tuhlaavan aikaansa merkityksettömään viihteeseen sekä kertoo tasapuolisuuden nimessä vihaavansa myös jääkiekkoa ja keihäänheittoa. ”Katsoisivat edes elokuvia, voisivat jopa oppia jotain”, artikkelin ingressissä opastetaan.  

Kun urheilu- ja muuta harrastetoimintaa sekä tapahtumatyötä pandemia-aikana rajoittaneita poliittisia päättäjiä on viime aikoina kritisoitu ja kutsuttu kesän tapahtumiin arvioimaan toiminnan turvallisuutta, kehotan kolumnisti Ukkolaa vierailemaan kesän kotimaisissa jalkapallo- tai muissa urheilutapahtumissa. Ärräpäitä kuullaan ja ylilyöntejä sattuu niin tyttöjen ja poikien sekä jo pitempään lajia pelanneiden parissa, mutta urheilutapahtumat ovat myös syrjäytymistä ehkäiseviä, perheitä, eri sukupolvia ja erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä yhdistäviä sosiaalisia kohtaamisia.

Meillä kaikilla on oikeus valita kulttuurimieltymyksemme ja kolumnisteilla on sananvapaus tuoda ilmi yhteiskunnallisia inhokkejaan, mutta eikö näin sirpaloituneiden arvojen ja yltyvän vastakkainasettelun aikana olisi rakentavampaa kunnioittaa kanssaeläjien erilaisia intohimon tai arjen piristyksen kohteita?

Jollekin jalkapallo saattaa olla elämän ykkösasia, toiselle teatteri tai elokuva, kolmannelle kirjallisuus ja useimmat meistä nauttivat jonkinlaisesta musiikista ja kuvataiteista. Kaikissa tapauksissa kyse on kulttuurista, joka kuuluu keskeisesti ihmiskunnan henkiseen kehitykseen, hienosti sanottuna sivistykseen.  

[i] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/446ad8a8-3f6b-4a78-b5fe-95ac2b221ff8 Kolumni: Urheiluhullu – fanituksesi on täysin päätöntä! Tämän takia minä vihaan jalkapalloa, 15.7.21

EURO 2021 – suomalainen kesäunelma

Tanskan loistavan keskikenttäpelaajan Christian Eriksenin sydämen pysähdys kesken Kööpenhaminan avausottelun vavahdutti jalkapallomaailmaa. Ottelussa vastustajana ollut Suomen maajoukkue on sittemmin saanut sympatiaa kunnioittavalla käytöksellään sekä hyvillä pelisuorituksillaan ensimmäisessä esiintymisessään kuningaslajin arvokisoissa.

Kun koronapandemian takia vuodella eteenpäin siirtyneet kisat etenevät ympäri Eurooppaa alkulohkojen ratkaisuvaiheeseen, käyvät spekulaatiot jatkoon yltävistä joukkueista kuumina. FIFA rankingin ykkönen Belgia on kahdella voitollaan vahvin suosikki lohkovoittajaksi, mutta lohkon itämerellisen kolmikon kohtalo selviää vasta maanantain pelien päätyttyä.

Jos turnaussuosikki Belgia jatkaa puhtaalla pelillä ja voittaa myös Suomen Huuhkajat, on lohkon kakkospaikka Venäjän omissa käsissä. Tässä tapauksessa tasapelikin Tanskaa vastaan riittää. Jos taas tanskalaiset voittavat, on koko kolmikko kolmessa pisteessä ja keskinäiset voiton ristissä. Tällöin lasketaan tehtyjä ja päästettyjä maaleja sekä tarkastellaan tilanteita muissa lohkoissa, sillä myös parhaat kolmoset etenevät jatkoon.

EM-kisojen aikana vapaan maailman uusi johtaja Joe Biden sekä itäistä imperiumia ylläpitävä Vladimir Putin kohtasivat toisensa Geneven rauhan kaupungissa. Vaikka suurvaltajohtajien vuoropuhelun tulokset jäivät vaatimattomiksi, puhuttiin Sveitsissä mm. arktisen alueen yhteistyöstä. Suomalaisille tuttu Kremlin isäntä on ennen kaikkea judo- ja jääkiekkomiehiä, mutta liikunnallinen entinen Pietarin apulaispormestari ymmärtää myös jalkapallon poliittisen ja yhteiskunnallisen merkityksen.

Vuoden 2018 Helsingin suurvaltajohtajien huippukokouksessa Putin heitti Venäjän MM-kisapallon Donald Trumpin syliin ja sinetöi tällä eleellä neuvotteluvoittonsa. Ja samaan tapaan osaavat suomalaisetkin poliitikot kuten ottelupäivänä haastatellut europarlamentaarikot avata jalkapallosydäntään ja esiintyä televisiossa maajoukkuepaidoissa. Ja myös Silvia Modigin taustalla roikkuvalla Glen Kamaran paidalla on oma yhteiskunnallinen merkityksensä.

Meni EM-alkulohkoista jatkoon mikä tahansa Itämeren itsenäisten valtioiden yhteisön edustajista, jalkapallolla ja muilla eri kansakuntien leikkimieliseen kisailuun kannustavilla tapahtumilla on suuri merkitys keskinäisen ymmärryksen ja rauhaisan rinnakkaiselon edistämisessä. Jopa Minskin mursuviikselläkin on saattanut olla vilpittömänkin oloisia ajatuksia jääkiekon ympärillä, vaikka kevään MM-kisat häneltä vietiinkin.

Liverpoolin manageri Bill Shanklyn puhki kulutettu lausahdus jalkapallon merkityksen kohottamisesta elämän ja kuoleman yläpuolelle ei ehkä automaattisesti aukea itsenäisyytensä alkuvuosikymmeninä ylettömään yleisurheilu- ja yksilöurheilumenestykseen tottuneille suomalaisille, mutta on kai skottilegendan ajatuksessa jotain perää.

Samana iltana kun suomalainen jalkapalloväki jännittää, kuinka pitkälle ”Riveluutio” riittää planeetan tämänhetkistä ykkösjoukkuetta vastaan, täyttää osuvasti myös yksi suomalaisen ja ennen kaikkea turkulaisen jalkapallon suurista tasavuosia.

Suorapuheinen ”Superhessu” on aikakautensa sekoitus Teemu Pukkia ja Joel Pohjanpaloa, maalintekijä jumalan armosta. Suomifutìs ja myös suomalainen yhteiskunta ovat muuttuneet dramaattisesti Heikki Suhosen ja Tepsin kulta-ajoista 60-ja 70-lukujen taitteessa.

Palloliiton puheenjohtajaksikin kolme vuotta sitten pyrkinyt entinen ministeri ja KaaPon kasvatti Ville Niinistö onkin oikeassa muistuttaessaan jalkapallon yhteiskunnallisesta merkityksestä ja positiivisuudesta. Europarlamentaarikko nostaa esiin Huuhkajien voittajatyypit ja mahtavat hahmot kuten huumorintajuisen Lukas Hradeckyn ja kansallislaulua intohimolla ja valloittavalla hymyllä laulavan Paulus Arajuuren.

Äskettäin myös Turun kaupunginvaltuustoon valittu Niinistö meni MTV3-haastattelussa myös konkretiaan peräänkuuluttaessaan kunnallisia panostuksia seuratoimintaan ja seurojen rooliin lasten ja nuorten liikuttajina sekä sosiaalisena yhdistäjänä. ”Jalkapallo on kieli, joka yhdistää ihmisiä, jotka eivät välttämättä ymmärrä sanallisesti toisiaan. Futiskentällä kaikki ovat tasa-arvoisia. Sellaisena peli pitääkin pitää. Harrastuskustannukset on pidettävä matalina, että kaikki pääsee mukaan. Siitä tulee se osallistumisen riemu.”

Nyt kun Heikki Suhosen ja niin monien muiden suomalaisten jalkapallosukupolvien pitkä odotus on päättynyt ja arvokisasosallistumisen riemu on todellista, lienee aika nauttia suomalaisesta kesäunelmasta – Onnea Hese & tsemppiä Huuhkajat sekä Suomifutis!

Artikkelikuvassa Suomen A-maajoukkue puolen vuosisadan takaa vuodelta 1971.

Tampereen Ilves – 90 vuotta suomalaista seuratyötä korttelisarjasta huipputasolle

Koronapandemia koettelee urheiluseuroja, mutta yksi Suomen suurista saa 10.4.2021 täyteen 90 toimintavuotta. Olen omalla palloilutaipaleellani kohdannut Tampereen keltavihreät lukemattomia kertoja niin pelaajana, valmentajana kuin katsojana ja vaikka voittojen väliin on mahtunut karvaitakin tappioita, Ilves-ottelut ja vastassa olleet ilvesläiset ovat jääneet mieleen kovina, mutta reiluina vastustajina.


”Uuden palloiluseuran perustamisesta Tampereelle oli puhuttu jo pitkään ennen vuotta 1931. Poikajoukko istui ja mietti Pyrinnön luistinradan pukukopissa. Pojilla oli valtava halu pelata, muttei heillä ollut joukkuetta. Ongelman huomasi Tampereen lyseon voimistelun lehtori Niilo Tammisalo, joka päätti toimia. Tammisalo kutsui koolle asiaan innostuneita nuoria keskustelemaan uuden palloseuran perustamisesta Tampereelle. Suunnittelukokouksen jälkeen pidettiin perustava kokous 10.4.1931 Tampereen lyseon la 30 hengen läsnä ollessa.”


Seuran nimeksi oli tarjolla viisi vaihtoehtoa: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves. Perustavan kokouksen nimiäänestyksessä Ilves vei voiton, mutta tarkempaa tietoa nimen syntyhistoriasta ei ole. Seuran perustaja Tammisalo muisteli myöhemmin, että Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, kun sikäläinen Ilves oli lopettanut toimintansa. Myös Hämeen vaakunan Ilves-tunnuksella lienee ollut vaikutusta valintaan.


Seuran ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo. Ilves pelasi ensimmäiset ottelunsa näissä lajeissa Tampereen Palloilijoita vastaan. Ensin jalkapallossa 7.5.1931, sitten jääkiekossa 24.1.1932 ja jääpallossa 19.2.1932.


Sittemmin seuran lajikirjo on laajentunut. Ringette aloitettiin vuonna 1992, salibandy kolme vuotta myöhemmin ja Futsal vuonna 2001. Ilveksellä on myös ollut edustusjoukkueita koripallossa, käsipallossa, keilailussa, taitoluistelussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.

Vaikka seuratunnus on vuosikymmenien kuluessa vaihtunut moneen kertaan, keltainen kissaeläin on säilynyt tunnistettavana. Useimmiten vihreällä taustalla. Vuonna 1962 Ilves otti käyttöönsä Rauno Bromsin suunnitteleman Ilveksen päätä kuvaavan tunnuksen. Ärjyvä Ilves lienee tänä päivänä Suomen tunnistettavimpia urheilubrändejä.


Joukkue- ja junioriurheilun erikoisseura

Ilves ry on Tampereen seudun johtava urheiluseura, jonka vahva juniorityö tunnetaan ympäri Suomea. Seura liikuttaa eri lajeissa pelaajia aina päiväkoti-ikäisistä 70-vuotiaisiin saakka. Toiminnan parissa on yhteensä jopa 5000 pelaajaa, mikä tarkoittaa, että Ilves on harrastajamäärissä mitaten maan suurin urheiluseura.

Tampereen Tammelan uuden stadionin rakennustyöt on määrä alkaa keväällä 2021. Ilveksen edustusjoukkueiden kotiareenan kasvojen kohotuksessa katsojakapasiteetti kohoaa 8000 katsojaan. Uudisrakennuksen kustannusarvio on yli 23 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan keltavihreät tunnetaan etenkin pitkäkestoisen jääkiekko- ja jalkapallomenestyksen kautta. Maan huippua Ilves edustaa toki myös uusimmassa lajissaan. Ilves Futsal on Suomen menestynein pääsarjatason joukkue.


Jääkiekossa Ilves on voittanut edustusjoukkue mukaan lukien 73 Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 154 SM-mitalia, mitkä ovat ylivoimaisia Suomen ennätyksiä.


Myös jalkapallossa Ilves edustaa maan ehdotonta kärkeä. Seurassa on yli neljäkymmentä junioriedustusjoukkuetta ja sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat ylimmällä sarjatasolla.


Varsinkin miesten Veikkausliigan joukkue on Jarkko Wissin päävalmentaja-aikana noussut kestomenestyjäksi ja nuoria pelaajia suosiva valmennuslinja on houkutellut seuraan maajoukkuetason junioreita ja kirkkaimmat nuoret kyvyt ovat edenneet europelien kautta ulkomaan ammattilaiskentille.


Juniorityön perustana on vuodesta 1975 lähtien toiminut Futis-Liiga, jonka pelitoimintaan osallistui viime kaudella noin 200 joukkuetta ja reilusti yli 3000 tyttö- ja poikapalloilijaa. Näillä luvuilla Ilves kamppailee HJK:n kanssa maan suurimman jalkapalloseuran tittelistä.


Ilveksen Futis-Liiga on jaettu neljään alueeseen (itä, etelä, pohjoinen ja länsi) ja kuhunkin alueeseen kuuluu 3-4 kaupunginosaa, joiden mukaan joukkueet muodostetaan ja nimetään. Aluetoimintaa pyörittävät seuran päätoimiset aluevalmentajat sekä vapaaehtoisten toimihenkilöiden (mm. aluepäällikköt, yhdyshenkilöt) verkosto. Ruohonjuuritason jalkapallotoimintaan osallistuu vuosittain jopa 600-700 valmentajaa ja joukkueenjohtajaa. Sopimusvalmentajia rekrytoidaan junioriedustusjoukkueisiin vuosittain yli sata.


Futis-Liigan päätavoitteena on antaa kaikille jalkapallosta kiinnostuneille junioreille ja vanhemmille mahdollisuus harrastaa lajia oman taitonsa ja halunsa mukaisesti joko pelaajana tai toimihenkilönä. Tavoitteena on myös tarjota lahjakkaille ja halukkaille pelaaja- ja toomihenkilöpolku junioriedustusjoukkueisiin. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina ja osallistumista helpotetaan tuomalla toiminta lähikentille.


Ilveksen junioritoiminta muistuttaa läheisesti Turussa vuodesta 1965 toteutettua Nappulaliigatoimintaa, jossa aluejoukkueet ovat vastanneet ruohonjuuritoiminnasta ja edustusjoukkueet – ”Kaupparit” – toteuttaneet käytännössä katkeamattoman ketjun maajoukkuepelaajia eri palloilulajeihin Koivun ja Kiprusoffin veljeksistä Teemu Rannikkoon ja tämän päivän huuhkajiin kuten Lukas Hradecky, Joni Kauko ja Jere Uronen.

Tampereella Ilveksen alueellinen asema kuitenkin poikkeaa olennaisesti Turun Nappulaliigasta, joka kilpailee tänä päivänä kaikissa ikäluokissa etenkin kahden nimekkään pääsarjaseuran laajentuneen juniorityön kanssa.

Tampereen seudulla, ja laajemminkin Pirkanmaalla Ilves on suuri suunnannäyttäjä sekä lasten ja nuorten merkittävin alueellinen liikuttaja. Pirkanmaalaiset naapuriseurat saattavat kokea keltavihreän jättiläisen ajoittain ylivoimaisena kilpakumppanina, mutta hyvin organisoitu ja juniorityöhön vahvasti panostava Tampereen Ilves kuuluu kiistatta suomalaisten urheiluseurojen aateliin ja nuorisotyön edelläkävijöihin.

Koska Ilveksellä on alueellaan niin hallitseva asema, keltavihreiden edustusjoukkueet ovat tuttu vastustaja etenkin turkulaisille ja muille Lännen kilparyhmille. Sarjaotteluiden ohella Ilves nähdään usein naapurimaakunnissa usein harjoitusvastustajana ja turnausvieraana.


Onnea 90-vuotias Ilves ja ”ipalaiset” Kaupista Vuorekseen sekä Hervannasta Tesomaan!

Lähteet:

Etusivu

https://ilvesfutisliiga.fi/

    Junnufutis – ekkono-ontologista fundamentalismia vai pitkäjänteistä ruohonjuuritason nuorisotyötä?

    Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.

    Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.

    Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.

    Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.

    Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.

    Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.

    Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.

    Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?

    Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.

    Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.

    Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.

    Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
    Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.

    Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.

    Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.

    Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.

    Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.

    Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?

    Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.

    Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.

    Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.

    Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.

    Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.

    Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.

    Vapaaehtoisvoimin pyörivä juniorijalkapallo kotouttaa lapsia ja nuoria, mutta myös näiden perhepiiriä

    5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja lapset ja nuoriso on toimiala tai kohdealue, jolla vapaaehtoistoiminta on aktiivisinta. Ja koska jalkapallo on lasten ja nuorten harrastuksista suosituin ja laajimmin levinnyt, on juniorifutistoiminnalla myös yhä merkittävämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Yksi yhteiskunnallisen roolin tärkeimmistä ja merkitykseltään jatkuvasti kasvavista alueista on maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamisen tukeminen. Jalkapallossa voi pärjätä ihonväristä, kotikielestä tai kulttuuritaustasta riippumatta.

    Vapaaehtoistoiminta vetää mukaansa yhä useampia suomalaisia, mutta toimintatavat muuttuvat

    Vapaaehtoistoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Suomalaiset ovat toimineet vapaaehtoisina läpi itsenäisyyden ajan mm. asukas- ja aluetoiminnan, eri kulttuurialojen, lastensuojelun ja nuorisotyön, maanpuolustustyön, partion, pelastuspalvelujen, poliittisen puoluetoiminnan, urheiluseurojen, vanhustyön sekä uskollisten yhteisöjen järjestöissä ja tehtävissä. Mutta vapaaehtoisuus ei tarkoita vain pitkiä perinteitä. Tänä päivänä yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä (2018: 42% vs. 2015: 33%)[i].

    Samalla kun vapaaehtoistoiminnan suosio suomalaisten keskuudessa on kasvanut, se on myös muuttunut luonteeltaan. Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Straniuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään ajallisesti vähemmän, ikäihmisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt, mutta naisten ja nuorten osuus on kasvanut. Verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän. Myös vertaistoiminta vetää, ja vertaistukea antavat sekä vapaaehtoiset että ammattilaiset. Ammattilaisuus ja vertaisuus ovat kietoutuneet yhteen yhä tiiviimmin samalla kun vertaistuen arvostus palveluissa on lisääntynyt[ii].

    Vaikka pitkäkestoinen, järjestöjen kautta kasvokkain tapahtuva vapaaehtoistyö on edelleen tärkein, uudet tuulet muokkaavat suomalaisten kansalaistoimintaa. Digitalisaatio ja mobiiliteknologia antavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua. Varsinkin nuoret vierastavat perinteisen yhdistysmaailman byrokraattisuutta ja hallintohierarkkisuutta. Rekisteröityjen yhdistysten ja puolueiden rinnalle ja jopa tilalle nousee uusia vaikuttamismuotoja nettiadresseista erilaisiin verkostoihin, liikkeisiin ja pop-up -toimintaan.

    Paine uudistua ei koske vain ikärakenteeltaan senioripainotteisia yhdistyksiä tai alenevan kannatuksen kanssa kamppailevia poliittisia puolueita. Myös liikunta- ja urheilukentillä eletään suurta murrosta. Kaupungistuvassa, sääoloiltaan muuttuvassa Suomessa perinteikkäät maaseutujen kestävyys- ja yksilölajit ovat saaneet tehdä tilaa joukkuelajeille sekä urbaaneille, ulkomailta tuleville harrastusmuodoille kuten cheerleading, parkour ja skuuttaus.

    Ja riippuen kansalaismielipiteestä, ulkomailta tuntuu tulevan myös väestökehityksen kanssa tuskailevan kansan tulevaisuus, tai tuho. Oli suhtautuminen maahanmuuttoon myönteinen tai kielteinen, ulkomailta Suomeen saapuvan väestön vaikutus on vääjäämätön. Väestöfaktat maahanmuuton välttämättömyydestä ovat kiistattomat:

    ”2010-luvun aikana Suomen väestönkehitys on hidastunut. Koko maan väestönlisäys on perustunut ulkomailta tulleeseen muuttoliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, sillä luonnollinen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi alentuneen syntyvyyden vuoksi. 2010-luvun merkittävin väestönkehityksessä tapahtunut muutos onkin syntyvyyden aleneminen.”[iii]

    Suomen väestönkehityksen nojatessa maahanmuuttoon, kotouttamisen merkitys kasvaa

    Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.[iv]

    Kun Suomea koettelee maailmanlaajuisen koronapandemia ohessa ja seurauksena voimakas velkaantuminen, korkea työttömyys sekä hyvinvointivaltion toimivuutta uhkaavia sosiaalisia jännitteitä ja suoranaisia uhkakuvia, on todella tärkeää, että läntistä Eurooppaa huomattavasti myöhemmin maahanmuuton kohteeksi tullut kansakunta osaa ottaa oppia naapurien kokemuksista ja onnistuu kotouttamistoimissaan.

    Suomeen on toki ajautunut vuosisatojen kuluessa muita kulttuureja edustavia kauppiaita ja kulkijoita idästä, lännestä ja etelästä, mutta mm. juutalais- ja tataariyhteisöt ovat integroituneet lähes erottamattomaksi osaksi yhtenäistä kantaväestöä. Esimerkiksi stadilaistaustaisten, Suomea ulkomailla edustaneiden kansansuosikkien Atik Ismailin tai Babitzinin sisarusten suomalaisuutta ja isänmaallisuutta tuskin moni tohtii kyseenalaistaa.

    Suomeen suuntautuvan nykyaikaisen maahanmuuton lyhyttä historia heijastaa ehkä selkeimmin uussuomalaisten lyhytaikainen osallisuus edustuksellisessa demokratiassa. Jos 1940-luvulla valtakunnalliseksi vaikuttajaksi kohonnut virolaistaustainen Hella Vuolijoki luokitellaan erikoistapaukseksi, sai Suomi ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajansa vasta vuonna 2015, kun kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar menivät läpi eduskuntavaaleissa[v].

    Ja puolivuotta eduskuntavaalien jälkeen maahanmuutto nousi myös Suomessa pitkäkestoiseksi ja kansakuntaa jakavaksi teemaksi, kun Suomi muun läntisen Euroopan mukana ajautui poikkeuksellisen pakolaisaallon kohteeksi[vi]. Yli miljoonan turvapaikanhakijan ja siirtolaisen saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 paljasti vakavia ongelmia EU:n turvapaikkajärjestelmässä[vii] ja pakolaiskriisi ulottui myös Suomeen, kun vuosittainen turvapaikanhakijamäärä monikertaistui muutamassa kuukaudessa varsin vakiintuneesta 3 000-4 000 hakijasta yli 32 000 turvapaikanhakijaan.

    Loppuvuodesta 2015 Euroopan pakolaiskriisi aiheutti jänniteitä myös Turussa. Väliaikaisen vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmat huolestuttivat asukkaita Runosmäen kaupunginosassa. Urheiluseurat ja muut vapaaehtoisjärjestöt järjestivät turvapaikanhakijoille hyväntekeväisyystapahtumia mm. Pansion Kisapuistossa ja Impivaaran jalkapallohallissa.

    Viime vuosina Suomeen kohdistuva maahanmuuttoliike on palannut Euroopan suurta pakolaiskriisivuotta edeltävälle tasolle. Vuonna 2019 jätettiin 4 550 turvapaikkahakemusta, joista 2 467 oli uusien turvapaikanhakijoiden jättämiä hakemuksia[viii]. Viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin Covid-19 pandemia on voimakkaasti rajoittanut rajojen yli tapahtuvaa liikkumista, Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet hakemusmäärät, jotka koskevat mm. oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua ja kansalaisuutta, ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina[ix].

    Jalkapallo on tärkeä kotouttaja

    ”Jalkapallo on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Se yhdistää kansoja ja kulttuureja ainutlaatuisella tavalla. Jalkapallo voi olla uudessa, vieraassa ja pelottavassakin ympäristössä ihmiselle se ainut turvalliseksi koettu asia, jonka avulla tutustuminen ja integroituminen uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön voi alkaa.”[x]

    Samalla kun Suomen jalkapallomaajoukkueet ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisillä kentillä, maan harrastajamääriltään suurin lapsia ja nuoria liikuttava lajiliitto on panostanut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Palloliitto on toiminut aktiivisesti monikulttuurisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa urheiluyhteisössä vuodesta 2007.

    Vuosina 2019-20 yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa toteutetun Kotouttamisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja vahvistaa heidän osallisuutta seuratoiminnassa. Hankkeeseen mukaan valikoitui 14 seuraa Espoosta (EBK, EPS, EsPa), Helsingistä (FC Kontu), Kuopiosta (KuPS), Oulusta (Tervarit), Porista (MuSa), Tampereelta (Ilves), Turusta (FC Inter, TuNL), Vaasasta (VPS) ja Vantaalta (KOPSE, TiPS, VJS).

    KES-hankkeen ja useiden muiden seurahankkeiden kautta saavutetut kokemukset ja tulokset kertovat jalkapallon avulla tehtävän kotouttamistyön tarpeellisuudesta.

    ” Urheilu ja osallisuus – mikä mahtava keino olla osana jotain merkityksellistä. Osallisuus on yksinkertaisesti tunne siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. Tässä on suomalaisen seuratoiminnan suurin mahdollisuus ja vahvuus. Seuratoiminta voi parhaimmillaan tarjota osallisuuden tunteen esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka muuttavat uudelle paikkakunnalle työn perässä tai maahanmuuttajille, jotka muuttavat uuteen maahan. Sosiaalinen integraatio on ihmisen selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä asioita.”

    Maurizio Pratesi, Monikulttuurisuuden asiantuntija, SPL, KES-hankkeen loppuraportti

    Ympäri maata toteutetuissa hankkeissa koettiin sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä. Liikkeelle lähtöä vaikeutti koronapandemian lisäksi mm. kotouttamistoimintaan liittyvän tiedon sekä toimiviksi havaittujen toimintamallien vähäinen määrä suomalaisessa seuratoiminnassa, haasteet kouluyhteistyössä ja joissain uskonto- ja kulttuuriryhmissä havaitut tyttöjen harrastamista koskevat rajoitukset. Ja pitkään myös jalkapallossa nousussa olleet harrastusmaksut ovat merkittävä ongelma myös maahanmuuttajataustaisille perheille.

    Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaharrastamisen edistäminen on yksi kotouttamistyön suuria haasteita

    Onnistumisia koettiin kuitenkin enemmän kuin vastoinkäymisiä. Espoossa EPS kehitti matalan kynnyksen toiminnan mallin, jossa harrastamaan tulevan pelaajan ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua pidemmälle jaksolle ja EsPa perusti nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten harrastuksen jatkumista tukemaan EsPa United -joukkueen. Joukkueen pelaajat ovat myös osallistuneet valmennusakatemiatoimintaan ja kouluttautuneet valmentajiksi ja pelinohjaajiksi. Samankaltaista vanhempien pelaajien mentorointi-toimintaa on toteutettu Turussa FC Interin Welcome Bro -toimintamallissa. Työkokeiluista ansaitulla palkalla pelaajat ovat pystyneet pienentämään myös varusteista ja kausimaksuista aiheutuvia kustannuksia.

    Helsingissä Kontu pyrkii tietoisuuden kasvattamiseen järjestämällä harjoitusten yhteydessä kentänlaitakahveja ja Vantaalla toimivin tapa kohderyhmän tavoittamiseen oli mennä sinne, missä ihmiset ovat. VJS:n väelle kohtaamiset kentän laidalla osoittautuivat seuralle arvokkaiksi viestintämahdollisuuksiksi.

    Vaikka Palloliiton seurakehityshankkeiden fokus on ennen kaikkea ruohonjuuritason osallisuuden edistämisessä, tulisi sekä suomalaisen seurajohdon että yhteiskunnallisten päättäjien ymmärtää liikunnan kautta aikaan saatavat kotouttamisen työllistävät ja huippu-urheilua tukevat vaikutukset. A-maajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin pelanneessa Huuhkajaryhmässä on viime vuosina esiintynyt suuri joukko maahanmuuttajataustaisia pelaajia Eremenkon ja Hetemaj’n veljeksistä Pyry Soiriin sekä menestyksen takuumiehiin Lukas Hradeckyyn ja Glen Kamaraan. Lisäksi Markku Kanervan ryhmään on kuulunut useita kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia ja yksilötasolla kansainvälistä tähtipelaajastatusta edustavat Teemu Pukki ja Lukas Hradecky ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia ja nuorten esikuvia niin Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassaan.

    Liikkukaa! ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibaultilla on pitkä kokemus maahanmuuttajien kotouttamisesta liikunnan avulla. ”Jos ihminen viihtyy, hän on kotoutunut. Viihtymistä lisää merkittävästi mieluisan urheiluharrastuksen löytyminen”, hän toteaa[xi].

    ”Moninaisuus ja monikulttuuriset joukkueet eivät ole pelkkää sanahelinää. Tulevaisuudessa urheiluseurojen on houkuteltava maahanmuuttajia mukaan toimintaansa, jos ne aikovat kasvaa ja menestyä. – Tulos on hyvä motivaation lähde. Moninaisuus tuo urheiluun merkittävän määrän energiaa, kontakteja, ideoita ja näiden myötä myös tuloksia.”

    Maahanmuutto kansantaloudellinen ja väestökehityksellinen välttämättömyys, mutta sosiaalinen haaste

    Mutta kuten Liikkukaa! ry:ssä ja kotouttamishankkeita toteuttavissa seuroissa tiedetään, maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestöjen tai seurojen toimintaan ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Mistä heidät tavoitetaan ja miten innostetaan osallistumaan?

    Kotouttamistyön asiantuntijajärjestön mukaan on tärkeää tunnistaa nuoriin vaikuttavat henkilöt eli mielipidevaikuttajat: vanhemmat, kaverit, maahanmuuttajataustaiset urheilijat tai vaikuttajat. Seuraava askel on saada heidät kiinni – useimmiten maahan muuttaneiden omat verkostot ovat paras kanava viestien välittämiseen.

    On yhä tärkeämpää, että Suomen kaupungit panostavat kaupunginosien kehittämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön paikallistoimijoiden kanssa. Myös taloushaasteet puoltavat syvempää yhteistyötä varmuudella kilpailukykyisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa[xii]. Paikallisjärjestöt työskentelevät päivittäin kaupunginosissa ja tietävät minkälaisia ongelmia asukkaat alueillaan kohtaavat ja minkälaisilla toimenpiteillä alueiden elinoloja voidaan kehittää.

    Vaikuttajat, verkostot ja tietysti myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus vaihtelevat kaupunkien välillä ja myös kaupunginosien kesken. Valtakunnallisesti suurimmat vieraskielisen väestön keskittymät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Vuoden 2019 lopussa Vantaalla asui lähes 47 300 vieraskielistä (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), mikä oli 20,2 prosenttia koko väestöstä[xiii]. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä ja sielläkin muunkielisten osuus on lähes 19 prosenttia koko väestöstä[xiv].  Helsingissä vieraskielisen väestön osuus vuonna 2019 oli 16,2 % ja kesällä Kuntaliitolle tuottaneen MDI:n selvityksen mukaan vieraskielisten määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Aluekehityksen seurantaan erikoistuneessa konsulttitoimisto MDI:ssä johtavana asiantuntijana toimiva Timo Aro muistuttaa, että on kansantaloudellisesti valtava kysymys, kasvaako vieraskielisten määrä riittävästi ja varoittaa, että vain vieraskieliset pelastavat kuntien väestökehityksen[xv].

    Pääkaupunkiseudun jälkeen vieraskielisten osuus kokonaisväestöstä on korkein tilastokummajainen Närpiössä (15,6 %) ja Turussa, jossa muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä edustavat 12 prosenttia turkulaisista. Vaikka etenkin Itä-Helsingistä löytyy vahvoja maahanmuuttajataustaisen väestön keskittymiä[xvi], on maahanmuuttajaväestön keskittyminen Turun tietyillä alueilla vieläkin hallitsevampaa.

    Kun Helsingissä muun muassa Itäkeskuksen, Kontulan ja Jakomäen asukaskunnasta noin kolmannes edustaa vieraskielistä väestöä, itäisessä Turussa monikulttuurisuuskehitys on ollut vielä voimakkaampaa. Vuosikymmen sitten Varissuo-Lausteen suuralueen 24,9 prosentin muunkielisten osuus erottui jo selkeästi muista kaupungin alueista. Pansio-Jyrkkälän osuus oli 11,4% ja Nummi-Halisten suuralueella 10,5%. Vuonna 2010 koko Turun väestöstä muunkielisten osuus oli 7,6%[xvii].

    Vuosikymmen myöhemmin, lukemat ovat merkittävästi muuttuneet maailmanlaajuisen koronapandemian varjossa. Vaikka muunkielisten osuus kokonaisväestöstä on yhä alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa on tapahtunut kuluvan vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakasta vieraskielisen väestön keskittymistä. Pansiossa ja Halisissa lukemat ovat kohonneet Itä-Helsingin 30 prosentin tasolle ja Itä-Turussa lähestytään jo länsinaapuri Ruotsin tilastolukuja. Vaikka läntistä Eurooppaa myöhemmin kaupungistuneessa Suomessa asumisen alueellinen eriytyminen on ollut lievempää, ovat juuri itäisen Turun lähiöt Varissuo ja Lauste nousseet suomalaisen segregaatiokehityksen hieman kyseenalaisiksi ”mallialueiksi”. Kun Lausteella muunkielisten osuus koko väestöstä on noin 40 %, Varissuolla vieraskielisiä on jo puolet alueen asukkaista[xviii].

    Maahanmuuton ja siihen kytkeytyvän segregaation yhteiskunnalliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen monimutkaisia ja kuten monessa maassa on viime vuosina havaittu, myös kansakuntaa jakavia, joten maahanmuuttajien kotouttaminen on yhä tärkeämpi kysymys myös Suomessa.

    Turussa Nappulaliigan Kotoutumisen edistämisen seurahankkeessa myönteisimmät tulokset saavutettiin juuri maan monikulttuurisimmassa lähiössä Varissuolla. Vaikka Covid-19 vaikeutti merkittävästi junioritoimintaa, TuNL:n harrastajamäärä kasvoi alueella seuratulkkiohjelman avulla vuoden aikana nollasta yli sataan pelaajaan. Seura on myös saanut hankkeen kautta arvokasta tietoa siitä, mitä toiminta alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, vaatii seuratoimijoilta. TuNL haluaakin liikuttaa lapsia kaikkialla Turussa, ja seuratulkkitoiminta antaa siihen paremmat mahdollisuudet ja työkalut. Seuratulkkitoiminnan jatkaminen ei ole TuNL:lle valinta vaan jopa välttämättömyys[xix].

    Kun kaupungistuva Suomi pyrkii ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaansa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja koronapandemian kiusatessa, on päivänselvää, että maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen on maallemme aivan keskeinen kysymys. Ei valinta vaan välttämättömyys.

    [i] https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2019/07/Vapaaehtoistoiminta-Suomessa-Leo-Stranius-24.6.2019.pdf

    [ii] https://thl.fi/documents/966696/3698292/Sokran+tutkimusviesti+8+2019+%281%29.pdf/1a8b6442-f7ca-74e9-7512-c10c69bc88fe?t=1575459106081

    [iii] https://media.sitra.fi/2020/06/09115815/vaestoselvitys-2040.pdf

    [iv] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2020/kuntaliitto-selvitti-vieraskielisen-vaeston-maara-yli-kaksinkertaistuu-vuoteen-2040

    [v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maahanmuuttajaehdokas-tekemassa-historiaa-ensimmaisena-eduskuntaan/5009828#gs.nppwzc

    [vi] https://yle.fi/uutiset/3-8595369 Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

    [vii] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20170629STO78630/pakolaiset-ja-muuttoliike-euroopassa-tietoja-ja-tilastoja

    [viii] https://migri.fi/-/maahanmuuton-tilastot-2019-oleskelulupaa-haki-ennatysmaara-tyontekijoita

    [ix] https://tilastot.migri.fi/index.html#applications

    [x] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/spl_kes-hanke_2018-2020_loppuraportti.pdf

    [xi] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-335-1 Kotopolulla: järjestöt kumppaneina kotouttamisessa, TEM oppaat ja muut julkaisut 11/2018

    [xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/09/22/pakolaiskriisi-edellyttaa-aktiivista-kaupunginosapolitiikkaa-ja-kolmannen-sektorin-suurempaa-roolia/

    [xiii] https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/151877_Vantaan_vaesto_2019-2020.pdf

    [xiv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2332993 Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

    [xv] https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/aluetutkija-timo-aro-vain-vieraskieliset-pelastavat-kuntien-vaestokehityksen/

    [xvi] https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen Vuoden 2019 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kallahdessa, Meri-Rastilassa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Jakomäessä, Kivikossa ja Kurkimäessä, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa.

    [xvii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/alueprofiili_2011.pdf

    [xviii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupunkistrategiaindikaattorit_25_03_2020.pdf

    [xix] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-tunln-seuratulkkitoiminta-tuottanut-nopeita-tuloksia

    Enemmän yhdessä turhaa talkootyötä vai ulkoliikuntaa tukevaa liikuntapolitiikkaa poikkeusoloissa?

    Maailmanlaajuinen pandemia on edennyt toiseen aaltoon. Globaalissa ja Euroopan laajuisessakin vertailussa suomalaiset ovat selvinneet koronakriisistä toistaiseksi kunnialla, mutta pandemian pitkittyessä, mahdollisimman normaalin arjen ja sitä kautta myönteisen ilmapiirin ylläpitäminen on yhä tärkeämpää. Kuten keväällä voimakkaasti kiristetyt rajoitustoimet ja valmiuslakiaika osoittivat, ulkoliikunta ja lähiliikuntapaikat ovat suomalaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille korvaamattoman tärkeitä.

    Ilmastomuutoksen vakavuudesta kiistellään politiikan areenoilla, mutta neljän tunnistettavan vuodenajan Suomessa on aina osattu reagoida säätilan muutoksiin. Ulkona liikkumaan tottunut metsäläiskansa on pilkkinyt satoja vuosia tuhansien järvien jäillä, kehittänyt kerrospukeutumisen ja kaluston arktiseen ulkoiluun sekä suunnistanut sukset jalassa. Suomalaiset ja Pohjolan naapurit ovat myös synnyttäneet tasa-arvoon ja demokratiaan perustuvat hyvinvointivaltioyhteiskunnat, joita kadehditaan ja kopioidaan ympäri maailman.

    Mutta maailma muuttuu, eivätkä suomalaisetkaan enää liiku luonnostaan kuten Paavo Nurmen tai edes kuin kansanedustajiksi urheilleiden Juha Miedon, Lasse Virenin ja Sari Essayahin kulta-aikoina.

    ”Ihmiskunta ikääntyy ja elämäntavat sekä arkikäyttäytyminen muuttuvat. Luonnollinen liikkuminen vähenee, kun teknologia ottaa isompaa roolia. Uudessa yhä urbaanimmassa ajassa ei enää hiihdetä kouluun, mutta lisääntynyt liikkumisen lajikirjo, monikäyttöiset lähiliikuntapaikat sekä koulun ja kolmannen sektorin yhteistyö tarjoavat koululiikunnasta traumatisoituneillekin mahdollisuuden löytää liikkumisen ilo ja urheilun yhteisöllisyys.”[i]

    Suomalaisten ja muidenkin kansakuntien huolestuttavalla vauhdilla vähentyneestä liikkumisesta ja tämän ”kehityksen” kielteisistä terveys- ja talousvaikutuksista on julkaistu läjäkaupalla tutkimuksia ja selvityksiä. The Lancet Global Health -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan liian vähäinen fyysinen rasitus on jopa yli kaksi kertaa yleisempää vauraissa maissa kuin kehittyvissä talouksissa[ii]. Tutkijat selittävät tuloksia mm. istumisen yleistymisellä sekä töissä että vapaa-ajalla.

    Vaikka kouluilla ja urheiluseuroilla toivoisi olevan positiivinen vaikutus lasten ja nuorten liikkumiseen, on näilläkin paljon parannettavaa liikuntakasvatuksessa. Kun vähän liikkuvilta nuorilta aikuisilta kysyttiin laajassa Turun yliopiston tutkimuksessa, mitkä tekijät tai tahot ovat vähentäneet mielenkiintoa liikuntaa kohtaan, kolme yleisintä vastausta olivat koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat[iii].

    Äskettäin Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi Turun Mikaelin koululle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä, kun lapselta evättiin osallistuminen kaikkiin liikuntapäivän aktiviteetteihin unohtuneiden pelikenkien takia. Aluehallintovirasto katsoi, että osallistumisen kieltäminen ei tukenut tavoitteita liikunnan ilosta, osallisuudesta ja leikinomaisesta kisailusta. Avin mukaan koulun sisäiset ohjeet ja toimintakulttuuri eivät voi olla ristiriidassa lainsäädännön ja opetussuunnitelman kanssa. Liikunnan epääminen yksittäisen varustepuutteen takia ei ollut oikeasuhtainen toimenpide[iv].

    Pääministeri peräänkuuluttaa suomalaisilta ryhtiliikettä, toivottavasti myös kansanterveyttä edistävän ulkoliikunnan muodossa

    Koska Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirit ovat siirtyneet epidemian leviämisvaiheeseen, on alueilla astunut ja astumassa voimaan kolmeksi viikoksi tiukempia rajoituksia ja suosituksia. Nämä toimenpiteet lienevät välttämättömiä terveydenhuollon toimivuudelle ja sitä kautta suomalaisten turvallisuudelle, mutta päätökset aiheuttavat myös monenlaisia hankaluuksia urheiluseuroille ja yksittäisille liikunnan harrastajille.

    Covid19 pandemia on poikkeuksellisen suuri haaste niin poliittisille päättäjille kuin kansallisen ja paikallistason virkamieskunnalle, mutta ehkä koko kansaa koetteleva koronakriisi tulisi myös nähdä mahdollisuutena uudistaa yhteiskuntaa ja sen luutuneimpia rakenteita?

    Johtavat suomalaispäättäjät ovat usean hallituskauden ajaneet suurta sote-uudistusta, mutta reformit ovat toistaiseksi aina kariutuneet puolueiden välisiin erimielisyyksiin ja intressiristiriitoihin. Voisiko korona kuitenkin vauhdittaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista ja ehkäpä tuoda myös liian vähälle huomiolle jääneen liikuntapolitiikan osaksi ennaltaehkäisevää sote-työtä?

    Suomella on pitkät ja ansiokkaat liikuntaperinteet sekä myös paikoin erinomaiset liikuntaolosuhteet, joten suhteellisen vähillä toimenpiteillä ja ennen kaikkea liikuntamyönteisillä päätöksillä suomalaiset on yhä mahdollista kohottaa liikunnallisten hyvinvointikansojen joukkoon. Pandemia ja poikkeusolojen kokoontumisrajoitukset vaikeuttavat merkittävästi sisäliikuntaa, joten tulevana talvena kuntapäättäjien tulisi suhtautua poikkeuksellisen myönteisesti ulkoliikuntaan ja kannustaa kansalaisia lenkkipoluille, puistoihin ja lähiliikuntapaikoille.  

    Valitettavasti kuitenkin ulkoliikuntapaikkakäytännötkin ovat kovin kirjavia eri puolilla maata. Aiheesta keskusteltiin äskettäin aktiivisesti yli 8000 jäsenen Suomalainen junnufutis Facebook-ryhmässä, kun ryhmäläisiltä tiedusteltiin liikuntapaikkakokemuksia urheilukenttien talvikunnossapidosta.

    Alla muutamia junnufutistoimijoiden kokemuksia eri puolilta Suomea.

    ”Lahdessa edellisvuosien kokemuksella erittäin surkeaa ja täysin välinpitämätöntä suhtautumista.”

    ”Helsinki, Pajamäki tekonurmi välillä sammuu valot ennen treenien loppua. Lumisena talvena peruttuja vuoroja. Lempi kenttä Kadetinkenttä epävirallisesti käytössä, ei talvikunnossapitoa. Tali ok, mutta paljon käyttäjiä. Vesisateen jälkeen ihmeen paljon peruttuja vuoroja.”

    ”Sama homma oli perjantaina ja lauantaina Helsingissä, Puotilassa. Vähän jopa hirvittää katsella lasten treenejä/ pelejä kun kenttä on niin liukas lumesta.  Voi tulla pahaa jälkeä jos sopivasti nilkat tai selkä nyrjähtää. Toivoisi kaupungilta enemmän ja parempaa ylläpitoa kentille kun kuitenkin lasten halutaan ulkoilevan ja liikkuvan.”

    ”Hämeenlinnassa lämmitettävä tekonurmi menee talveksi kiinni ”

    ”Viime talvena pk-seudulla oli koko talven erinomaiset ulkopeliolosuhteet. Mitä teki Espoo? Lasautti lamput kiinni, kun kenttiä ei voitu jäädyttää luistelijoille. Eipä niitä säkkipimeässä pystynyt futaritkaan käyttämään.”

    ” Lappeenrannassa ainoa lämmitettävä tekonurmi tulee useimmiten kaupungin toimesta puhdistetuksi lumesta, mutta lämmöt surkeat eikä kestä sulana jos pakkaselle menee edes muutaman asteen. Ollaan toki totuttu ottamaan kolat mukaan etenkin jos treenit viikonloppuna, kun silloin tuntuu unohtuvan se putsaus.”

    Ja tyytymättömyyttä ilmassa myös Suomen Turussa.  Hallinnollinen linja, jonka päätöksellä kenttiä ei lämmitetä, eikä myöskään aurata marras-joulukuussa turhauttaa turkulaista jalkapalloväkeä.

    ”Meillä piti olla lauantai aamuna Kupittaa 5 matsi. Oltiin ryhtymässä näihin kolaushommiin koska kaupunki oli jättänyt tekemättä. No sieltä marssi joku nainen ja kielsi tämän operaation. Eli kenttää ei saa putsata eikä siellä saa kuulemma pelata. että semmosta…”

    ”adressi pystyyn ja vaaditaan liikuntapalvelut Kupittaan osalta ulkoistettavaksi yksityiselle toimijalle. Sopimukseen velvoite putsata tekonurmet lumesta. Kun ei kerran muuten tunnu sana kuuluvan… *kele.”

    Kaikki palaute ei kuitenkaan ollut kielteistä. Keski-Espoossa kenttätyöntekijät saivat kiitosta:

    ”Jos on kenttavaraus kaupungilta, niin kentän pitää olla käyttökunnossa. Keski-Espoon kentällä kaupungin mahtavat työntekijät on joka päivä töissä.”

    Itsellänikin on paljon myönteisiä kokemuksia turkulaisen liikuntapalveluhenkilöstön palvelualttiudesta ja ammattitaidosta, joten vaikuttaisi siltä, että kritiikin taustalta löytyy johtamisongelmia. Tarve säästää on tietysti koronan kurittamissa kunnissa todellinen, mutta futisväen keskustelussa esitetty kysymys – Mikä idea lämmitettävällä tekonurmella, jos sitä ei lämmitetä  – on varmasti silti perusteltu.

    Liikuntapaikkojen lämmityksestä ja valaisemisesta säästämisen sijasta tulisi mielestäni paneutua liikuntapaikkaverkoston uudistamiseen sekä yhteistyön tiivistämiseen liikuntajärjestöjen kanssa. Jokaista koulun kenttää tuskin kannattaa yrittää jäädyttää tämän päivän talvioloissa ja kaupungeista löytyy myös väestörakenteen muutoksen myötä lähes hylättyjä kenttiä, joiden uudelleenkaavoituksella kunta saisi tuloja. Mielellään lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen. Ja urheiluseuraväki on edelleen usein valmiina talkootyöhön, varsinkin jos vapaaehtoispanoksella pystytään painamaan alaspäin jatkuvasti kohoavia harrastusmaksuja.

    Jotain hieman samansuuntaista mielestäni visioi maan johtava kunnallinen liikuntajohtaja, Helsingin väistyvä pormestari Jan Vapaavuori, joka vastikään käydyssä Olympiakomitean puheenjohtajakisassa korosti kansalaisten liikkumisen tärkeyttä, varoitti liikkumattomuudesta suurimpana liikuntapoliittisena ongelmana ja kuvaili urheiluyhteisöä maan suurimmaksi kansanliikkeeksi[v].

    Tultuaan myös valituksi, uusi Olympiakomitean puheenjohtaja, pormestari Vapaavuori muistutti miltei presidentillisesti liikunnan yhteiskunnallisesta merkityksestä. Toivottavasti nykyiset ja keväällä valittavat kuntapäättäjät kuuntelevat.

    ”Savottaa riittää. Maailma muuttuu valtavaa vauhtia. On valtava määrä isoja trendejä ikääntymisestä ilmastonmuutokseen ja koronasta kaupungistumiseen, jotka vaikuttavat myös liikuntaan ja urheiluun. Toisaalta olen vakuuttunut siitä, että liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys on niin vahva, kansanterveydelliset, kansantaloudelliset ja monet muut hyödyt, jotka liittyvät vaikka kansallisen identiteetin vahvistamiseen ja maahanmuuttajien integroimiseen, ovat niin merkittäviä, että kyllä me pärjäämme.”[vi]

    [i] https://suburbanturku.wordpress.com/2018/10/07/ihmiskunnan-liikkumattomuus-kasvava-ongelma-koulut-urheiluseurat-ja-muu-kolmas-sektori-avainasemassa/

    [ii] https://www.thelancet.com/journals/langlo/article/PIIS2214-109X%2818%2930357-7/fulltext

    [iii] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

    [iv] https://yle.fi/uutiset/3-11666744 Avi huomautti Turun Mikaelin koulua liikuntapäivän menettelytavasta – oppilas suljettiin opetuksen ulkopuolelle varustepuutteen perusteella

    [v] https://yle.fi/urheilu/3-11660555 Kommentti: Olympiakomitean hallitus uudistui rajusti, saako Jan Vapaavuori hajanaisen kansanliikkeen kulkemaan samaan suuntaan?

    [vi] https://yle.fi/urheilu/3-11659768 Jan Vapaavuori Olympiakomitean puheenjohtajaksi

    TPS juhlavuoden alla Ykköseen – takaisin liigaan turkulaisilla talenteilla ja paikallisella yhteistyöllä?

    Turku on mustavalkoinen, usein sanotaan. Monilajiseura TPS on kiistatta tunnetuimpia turkulaisuuden ilmentymiä, tai brändejä, kuten tänä päivänä tavataan sanoa.

    Kuten laajalti tunnistettavasta seuratunnuksesta käy ilmi, Turun Palloseura on perustettu vuonna 1922. Seura syntyi, kun Turun suomenkieliset jalkapalloilijat yhdistivät voimansa vastavoimaksi ruotsinkieliselle ÅIFK:lle. Ensimmäinen Suomen mestaruus saavutettiin vuonna 1928. Sittemmin mestaruuksia on tullut kaikkiaan kahdeksan, mutta viimeisin on vuodelta 1975, kauan ennen vuonna 1990 perustettua Veikkausliigaa. Cup-mestaruuksia TPS on voittanut kolme, nämä veikkausliiga-aikana.

    SM-kultaa: 8 (1928, 1939, 1941, 1949, 1968, 1971, 1972, 1975)
    SM-hopeaa: 12 (1923, 1925, 1926, 1930, 1938, 1944, 1946, 1948, 1960, 1984, 1986, 1989)
    SM-pronssia: 11 (1929, 1931, 1957, 1967, 1977, 1987, 1996, 2007, 2009, 2010, 2012)

    Suomen Cup-mestari: 3 (1991, 1994, 2010)[i]

    Turun Palloseuran kultakauden tuplamestareiden ensimmäinen vuosikerta, mestarit mallia 1971. Rivit täynnä maajoukkuepelaajia. Kuva: Kultaiset vuodet 1922-1997, Mäki-Toivola, 1997

    Jalkapallo, kuten ympäröivä yhteiskunta on muuttunut merkittävästi mustavalkoisten kulta-ajoista 60-70-lukujen taitteesta ja myös sarjamuodon muutosajoista. Sattumoisin Veikkausliigan kanssa samanaikaisesti 30-vuotista toimintataivaltaan juhliva FC Inter on vanhempien seurojen väsyessä ja väistyttyä noussut Veikkausliigan maratontaulukon kärkinelikkoon, ja viime vuosina hissijoukkueeksi ajautuneen paikalliskilpailijan edelle.  

    HJK                                                   1713 pistettä

    MYPA                                              1046

    Valkeakosken Haka                   1008

    FC Inter                                            983

    TPS                                                    919

    RoPS                                                  855

    FC Lahti                                            828

    VPS                                                    811

    KuPS                                                  786

    FF Jaro                                              738[ii]

    Olen itse TPS-kasvatti ja tunnen suurta ylpeyttä oman lapsuuteni sankareiden taitopainotteisista jalkapalloperinteistä, jotka ulottuvat Timo Nummelinista, ”Superhessu” Suhosesta ja Jalojen sekä Lipposen veljessarjoista tämän päivän TPS-taustaisiin turkulaistähtiin kuten Jere Uronen ja Moisanderin sekä Hradeckyn veljekset.  

    Ja löytyy mielestäni myös maskulaislähtöisissä seutukunnan futisylpeyksissä kuten Kappe Hämäläisessä ja Riskin veljeksissä ”vanhan ajan tepsiläistä taitojalkapalloperinettä”.

    Ja turkulaista taitojalkapalloperinnettä on voitu Veikkausliigassa todistaa kahden viime kauden ajan, kun Jose Riveiron viihdyttävää jalkapalloa pelaava joukkue on kahdesti peräkkäin yltänyt valtakunnan kakkoseksi. Uudistuneen Interin ehkä ainoa Akilleen kantapää on ollut vierastyövoiman vahva osuus ja turkulaisten nuorten vähäinen rooli joukkueessa. Erinomaisen alkukauden pelannut Elias Mastokangas jäi Benjamin Källmanin ja Filip Valencicin paluun myötä syksyllä vähemmille minuuteille ja maajoukkuetason 2002-syntyneet lupaukset Roope Kantola ja Jan Heinonen jäivät ilman veikkausliigadebyyttiä ja pelasivat jo toisen peräkkäisen kauden reservijoukkueen kanssa Kolmosessa.

    Aika kypsä Turun seudun junioriyhteistyölle?

    Kun TPS Kotkalle kärsityn karsintatappion myötä joutuu ottamaan uudelleen vauhtia Ykkösestä, voidaan ehkä kysyä, olisiko aika kypsä Interin ja Tepsin väliselle yhteistyölle?

    Kokemukseen ja tiiviiseen permanenttiin ilmiselvästi uskovalla Riveirolla on jo tässä vaiheessa vuotta hyvä sopimustilanne[iii] ja ensi kauden joukkueen runko vahvasti kasassa[iv][v]. Kun sinimustien kausi päättyi toiseen perättäiseen hopeaan ja erinomaiseen loppukauteen[vi], voidaan perustellusti olettaa Interin tähtäävän tulevana kaudella mestaruuteen ja eurokentille. Näistä lähtökohdista katsottuna nuorten turkulaiskykyjen kynnys yltää Veikkausliigassa pelaavaan kokoonpanoon saattaa olla edelleen liian korkea ja juniori-ikäisille talenteille tulisi löytää kehitystä tukeva pelipaikka riittävän vaativalla tasolla. Kuten Suomessa ylivertaisella pelaajamateriaalilla operoiva HJK on toiminut mm. RoPS:in, Ilveksen ja Ykköseen nousseen Klubi 04:n kanssa. Ja on Turkuunkin päätynyt yksi Pikkuhuuhkajissa esiintynyt Klubin lainapelaaja[vii].

    Kun alkavalla kaudella Turun seudulta löytyy Veikkausliigan suursuosikkien joukkoon kiistattomasti kuuluva Inter, Ykkösestä takuuvarmasti juhlavuodeksi ylimmälle tasolle tähtäävä TPS sekä viime ajat hyvää työtä Kakkosessa tehneet PIF ja KaaPo sekä vielä SalPa Salosta, on nuorille lupaaville pelaajille ainakin paperilla tarjolla monipuolinen ja hyviä vaihtoehtoja tarjoava pelaajapolku.

    Mutta jotta järjestelmä toimisi ja turkulaiset talentit saisivat kullanarvoista pelikokemusta kotikulmillaan, tarvitaan seurojen välistä alueellista yhteistyötä. Muuten turkulaiset lupaukset saattavat päätyä epämääräisillä lainasopimuksilla Kemi[viii]-Kajaani[ix]-akselin maakuntakierrokselle, ja todelliset turkulaishelmet ja potentiaaliset Kupittaan yleisömagneetit ajautua toisen alueen liigajalkapallon pelastajaksi.

    ”Oli varsin selvää, että halusimme käyttää option, sillä Albion on ollut vähintäänkin niin hyvä, ellei jopa parempi, kuin osasimme toivoa. Albion myös nauttii ollessaan täällä. Hän on saanut paljon vastuuta valmentajalta ja se heijastuu hänestä kentällä. Albionia kohtaan kohdistuu tietenkin paljon kiinnostusta myös muista seuroista ja nyt olemme varmistaneet sen, että hän joko pelaa meillä ensi kaudella tai saamme hänestä taloudellisen korvauksen, joka on tärkeä pitää mielessä tänä päivänä, seurajohtaja Peter Mattsson toteaa seuran tiedotteessa.”[x]

    Kosovossa syntynyt Ademi kuuluu turkulaiseen ”Runosmäen akatemiaan”, jossa ovat kasvaneet esimerkiksi Joni Kauko, Kaan Kairinen, Otso Virtanen sekä Matej, Tomas ja Lukas Hradecky[xi]. Runosmäen jalkapallolähettiläiden pelaajapolut luonnollisesti poikkeavat toisistaan, mutta ehkä nämä yhdestä kaupunginosasta alkaneet menestystarinat muistuttavat nuorille omille kasvateille tarjottujen mahdollisuuksien merkityksestä.

    Jarkko Wissin Ilves esimerkkinä edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöstä?  

    2003-syntyneen Niklas Pyyhtiän vahva kausi mustavalkoisten edustuksessa pitäisi olla kannustin rohkeampaan juniorilinjaan, jossa turkulaiset voisivat ottaa oppia Ilveksestä ja mestari HJK:sta. Takavuosien talousvaikeuksista toipunut Tampereen Ilves on valmentaja Jarkko Wissin aikana vakiinnuttanut paikkansa Veikkausliigan kärkiviisikossa ja entinen poikamaajoukkueen valmentaja on tullut tunnetuksi nuoria pelaajia tukevasta valmennuslinjastaan. Koronakauden päätöskierroksella valmentaja Wiss juoksutti kokenutta FC Honkaa vastaan Tammelan stadionille kokoonpanon, jossa omia kasvatteja oli avauksessa seitsemän ja koko ottelun aikana kentällä yhdeksän.

    ”Aloituksen keski-ikä oli alle 21 tänään. Se antaa uskoa Ilveksen toimintaan niin edustuksessa, kuin junioreissa. Tällä voitolla on isompi symbolinen merkitys, kuin vain kolme pistettä sarjassa, Wiss alleviivaa.”[xii]

    Nuoret ovat saaneet mahdollisuuksia myös muualla. Ykkösestä suoraan Veikkausliigaan nousseen AC Oulun takalinjoilla 2003-syntynyt Miika Koskela pelasi läpi kauden täysiä minuutteja ja myös toinen saan ikäluokan poikamaajoukkuepelaaja Lasse Ikonen, ylsi nousijajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Toisessa nousijajoukkueessa, KTP:ssä niinikään 2003-vuosikertaa edustava Niklas Leinonen on noussut edustuksessa pelaavaan asemaan, samoin kuin vuotta vanhemmat Juuso Anttila ja Kimi Kolsi. Ja useita muitakin tulevaisuuden lupauksia[xiii] löytyi kotkalaisten kokoonpanosta, joka toi KTP:lle Kupittaan karsinnasta paikan Veikkausliigaan[xiv]. sss

    Suomalaisessa jalkapallossa on viime vuosina nostettu usein esiin vuonna 2014 käyttöön otettu seuroja koskeva laatujärjestelmä. Viisitasoisessa järjestelmässä on painotettu strategisia aihealueita kuten urheilutoiminta, ja sitä tukevat johtaminen sekä viestintä ja markkinointi[xv], mutta ehkä tulevaisuudessa laatujärjestelmän avulla seuroja voitaisiin ohjata tiiviimpään edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöhön.

    Junnufutiksessa vastuulliset ja pitkäjänteistä työtä tekevät seurat antavat nuorille lupauksille varhain mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että yhä nuoremmat pelaajat ovat valmiimpia pääsarjatasolle ja myös ulkomaiden suurseurojen organisaatioihin.

    Luottamus omiin kasvatteihin edistää myös laji- ja seurakulttuurin kehitystä. Välillä käy mielessä, eivätkö paikalliset seurapomot ymmärrä kannattajien kiinnostusta oma kylän kasvatteja kohtaan ja nuorten esikuvien kannustavaa merkitystä omien juniorien piirissä. Tällä kaudella yksi turkulaisjuniorien suurimmista suosikeista, TPS-kasvatti Albion Ademi mätti maaleja Maarianhaminalle turkulaisseurojen sijasta ja saarelaiset säilyttivät sarjapaikkansa.

    Turkulaiskykyjen urakehityksen kuoppaisuus näkyy myös Tepsin kolme vuotta sitten karsintamaalillaan liigaan nostaneen Ilari Mettälän pelaajapolussa. Yläneeltä liigaan ponnistanut hyökkääjä valitsi Turun sijasta Tampereen pitkälti nuoria pelaajia huomioivan valmennuksen perusteella:

    ”Olen kuullut paljon hyvää Ilveksestä ja joukkueen valmennuksesta. Täällä osataan kehittää nuoria pelaajia, jollaiseksi itsenikin vielä lasken.”[xvi]

    Turkulaisseurat ovat pärjänneet varsin hyvin kansallisessa juniorikilpailussa etenkin 2003-04 ikäluokissa, mutta nuorten lahjakkuuksien kehitys saattaa pysähtyä, jollei tarjolla ole riittävää haastetta tarjoavia pelimahdollisuuksia.

    Haaste on periaatteessa sama kuin nuoremmissa junioreissa, joissa taitavat, mutta fyysisesti isompien ja vahvempien varjoon jäävät ”late bloomerit” eivät löydä paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Toivottavasti turkulaisseurat kuitenkin jatkossa ottavat kilpailijoista oppia ja panostavat juniori-ikäisten sisäänajoon edustusjoukkueissa tai ainakin alueen muissa valtakunnan tasolla pelaavissa kokoonpanoissa. Eri sarjaportaita edustava valtakunnallisten sarjojen viisikko Inter, TPS, KaaPo, PIF ja SalPa tarjoavat jalkapalloon panostaville nuorille kyvyille vaihtelevat portaat tavoitella jatkoa kunniakkaille turkulaisperinteille.

    Viime viikkoina A-maajoukkueen mukana jalkapallomaailman ja myös lajin maailmanmestarit yllättäneet U21-ikäiset Marcus Forss ja Onni Valakari ovat osoittaneet, että erilaisia pelaajapolkuja pitkin voi myös Turun kautta kohota hyvin korkealle kuningaslajissa. Kunhan nuori pelaaja saa tukea ja vastuuta.

    [i] https://fc.tps.fi/fi/seura/historia

    [ii] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2020/11/08/pienta-muutosta-veikkausliigan-maratontaululossa-hifk-nousi-kolme-sijaa

    [iii] https://fcinter.fi/engstrom-haukioja-ja-kagayama-jatkavat-interissa-myos-ensi-kaudella/

    [iv] https://fcinter.fi/hamalainen-ja-paananen-jatkosopimuksiin-interin-kanssa/

    [v] https://fcinter.fi/moisander-jatkaa-interissa-maalivahdilla-edessaan-jo-kuudes-kausi/

    [vi] https://fcinter.fi/fc-interista-viisi-pelaajaa-ja-jose-riveiro-nimetty-veikkausliigan-kuukauden-joukkueeseen/

    [vii] https://www.hjk.fi/artikkelit/miehet/kevin-kouassivi-benissan-lainalle-interiin/

    [viii] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2017/07/27/ademi-loppukaudeksi-lainalle-ps-kemiin

    [ix] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2019/07/14/inter-hyokkaaja-siirtyy-ykkosen-ac-kajaaniin-loppukaudeksi

    [x] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2020/09/28/ifk-mariehamn-ja-albion-ademi-kayttivat-sopimuksen-option

    [xi] https://www.iltalehti.fi/veikkausliiga/a/10553cdc-3602-4bbd-9038-a55fb1a20686

    [xii] https://ilvesedustus.fi/1420280/

    [xiii] http://www.fcktp.fi/ktp-kiinnitti-tulevaisuuden-lupauksiaan/

    [xiv] https://www.palloliitto.fi/ottelu/1921250

    [xv] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/sjk-viidentena-seurana-laatujarjestelman-tasolle-5

    [xvi] https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000007466891.html

    Pieni poikkeustilan palloilutarina

    Olipa kerran urheileva nuori poika, joka piti etenkin pallopeleistä. Varsinkin jalkapallo oli vielä aikuisenakin lähellä sydäntä ja tuonut ystäviä aina ulkomailta asti. Keskellä maailmanlaajuista terveyskriisiäkin tuli puhelimen välityksellä mieltä lämmittäviä terveisiä Walesista. Kauan sitten Liverpoolin akatemiassa legendaarisen Sammy Leen kanssa pelannut Steven tuskaili samankaltaisessa epidemiaepätietoisuudessa kuin jalkapallon ystävät kaukana Pohjolassa.

    Poika kasvoi mieheksi, perusti perheen ja jalkapallo jäi pelivuosien polvivaivojen takia taka-alalle. Vanhat pelikaverit ja omat lapset kuitenkin palauttivat perheenisän seuratoiminnan pariin. Lapset harrastivat liikuntaa laajasti, joten kuskaamista, kannustamista ja myös kustannuksia riitti.

    Vuodet vierivät ja valmentamisen sekä erilaisten toimihenkilötehtävien lomassa lapset kasvoivat. Alakouluiän loppusuoralla isävalmentaminen päättyi yhteisestä päätöksestä ja perheenjäsenet jatkoivat liikunnan harrastusta eri piireissä. Lapsista motivoituneimmat saivat valmentajikseen ammattivalmentajat ja isä palasi oto-valmentajaksi oman lapsuutensa lähtöseuraan, Nappulaliigaan.

    Keväällä 2020 kaikki kuitenkin törmäsivät koronaan. Kului viikko ja toinen. Kiinasta alkanut epidemia muuttui maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Suomessa seurattiin suuren maailman ratkaisuja ja maahan julistettiin poikkeustila. Hallituksen valmiuslaki sulki koululaisilta oppilaitosten ovet, mutta samalla sulkemisella evättiin myös pääsy liikuntapaikoille.

    Myös urheiluseuroissa havahduttiin ymmärtämään, ettei kyse olekaan jokavuotisesta kausi-influenssasta. Vaikutukset vaihtelivat, samoin seurojen reaktiot. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla seura ja ympäröivä yhteisö olivat lähellä toisiaan ja ymmärsivät yhteisen hädän sekä tarpeen toimia enemmän yhdessä. Yhtäällä seurajohtaja vetosi urheiluväkeä auttamaan seuraa tukevia yrittäjiä ja toisaalla valmentaja kuljetti karanteenikoteihin ruokaa ja käsidesiä.

    Tarinan oto-valmentaja tyytyi kuljettamaan ruokaa omalle äidilleen ja piti Whatsappin avulla yhteyttä omiin valmennettaviinsa. Vaihtelevalla menestyksellä.

    Varsin monessa seurassa koronareaktioksi valikoitui hieman passiivinen lajiliiton linjauksien myötäily, mutta kriisin jatkuessa paljastui pikkuhiljaa, että joissain seuroissa ei tunnuttu ymmärrettävän kriisin moninaisia vaikutuksia. Tämä näkyi varsinkin viestinnässä tai sen puuttumisessa seurayhteisön olemassaoloa ylläpitävää kansanosaa kohtaan, eli juniorityötä rahoittaviin vanhempiin.

    Kun poikkeusolot etenivät uudelle kuukaudelle, tarinan toimihenkilöisä odotti oman kaupunkinsa seurajohtajilta selkeitä linjauksia tai naapurikuntien seuraihmisten yhteishenkeä kohottavia tempauksia, mutta vähissä olivat julkisuuteen astuneet vastuunkantajat. Vaikeassa, jopa poikkeuksellisessa tilanteessa passiivisuus on inhimillistä, mutta juuri kriisin laajuuden takia olisi tärkeää, että seurat pyrkisivät viestimään aktiivisesti ja tiedustelemaan urheiluyhteisönsä jäsenten hyvinvointia poikkeusoloissa. Aivan kuten opettajien odotetaan kantavan huolta kotiopetuksessa olevien oppilaiden hyvinvoinnista.

    Urheiluseuroilla ei tietenkään ole oppivelvollisuuteen ja koulumaailman lakeihin verrattavia juridisia velvoitteita, mutta koronakriisin pitkittyessä urheiluseurojen tulisi reagoida tabuksi jääneeseen kysymykseen, eli miten toimitaan pilviin karanneiden harrastusmaksujen kanssa, jos pelikausi tai merkittävä osa toiminnasta jää omatoimisen etäurheilun tasolle.  Tai ainakin seurojen tulisi ymmärtää, ettei ulkomaiselle perintätoimistolle ulkoistettujen kausimaksujen periminen maksuhäirintämerkinnän uhalla ole viikkokausien toimintataukoon soveltuvaa, saati poikkeustilaan eettisesti istuvaa ja yhteisöllisyyttä edistävää seurapolitiikkaa.

    Kaiketi pikemminkin pitäisi pohtia ongelmissa olevien perheiden tukemista ja maksujen sopeuttamista poikkeusoloihin, kuten esimerkiksi sähköyhtiöt ovat äskettäin tehneet. Kyse on yhteiskuntavastuullisuudesta, joka lienee näyttävästi kirjattu ainakin kunnianhimoisimpien urheiluseurojen strategioihin tai toimintalupauksiin.