Kategoria: syrjäytyminen

Miljoonien mahdollisuus edistää turkulaisten hyvinvointia

Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.

Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.

Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.

Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.

Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.

Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.  

Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.

Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.   

Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.

Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.  

”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 

EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i] 

Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.

Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.

Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/04/11/asukasbudjetointi-alkaa-riittavatko-resurssit-ja-tietavatko-turkulaiset-kuinka-osallistua-ja-vaikuttaa/

Kirjoitus on julkaistu 28.12.21 Turun Sanomissa aliona.

Ehdotuksia käynnissä olevaan asukasbudjettiin voi tehdä 31.12.21 saakka osoitteessa https://asukasbudjetti.turku.fi/

Liikuntapaikkasuunnitelmalla kauaskantoiset vaikutukset turkulaisten hyvinvoinnille

Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.

Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.

Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.

Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.

Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.

Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.

Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia

Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.

Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.

”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]

Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.

Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.

Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.

Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].  

Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.

Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.

Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)

Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].

Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.

Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?

Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.   

Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.

Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].

Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.

Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.

[i] https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iv] https://www.is.fi/urheilu/art-2000008477443.html Kommentti: Tässä on Suomen lasten ja nuorten uusi kansantauti – aikuisten täytyy herätä, tai jälki on karmeaa, 16.12.21

[v] https://www.turku.fi/uutinen/2021-11-26_uusi-turun-seuraparlamentti-valittu

*Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset Turun liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi

Click to access 2042964.pdf

https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012t/4542084.htm

Edistääkö Kupittaan siirtolapuutarhan lakkauttaminen Turun ilmastotavoitteiden toteutumista ja turkulaisten hyvinvointia?

”Turku haluaa olla yksi maailman parhaista ilmastokaupungeista.”

Kuitenkin kaupungilla ei näytä olevan ongelmaa uhrata Itsenäisyydenaukion ja Kupittaan siirtolapuutarhan kaltaisia keskusta-alueen kaupunkiluontoa ja kulttuurihistoriaa huokuvia viherkeitaita täydennysrakentamisen tieltä.

”Turun kaupunkiympäristölautakunta saa tiistaina 7.12. eteensä vuosi sitten uuteen valmisteluun palauttamansa yleiskaava 2029 -esityksen. Kupittaan puutarha on uudessakin versiossa merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja osittain kaikille avoimeksi virkistysalueeksi. Keskustatoiminnot voisivat suomeksi tarkoittaa esimerkiksi kerrostaloja. Yleiskaavainsinööri Andrei Panschin vahvistaa, että merkintä tarkoittaisi, että tilaa ei jäisi enää siirtolapuutarhalle.”[i]

On ymmärrettävää, että kaupungit globaalissa kilpailussa pyrkivät ylläpitämään elinvoimaisuutta ja edistämään vetovoimaisuutta asuntotuotannolla sekä elinkeinoelämää, uusia asukkaita ja matkailijoita houkuttelevalla kaupunkisuunnittelulla. Mutta samalla kun vetovoimaisuutta ruokitaan yhä tiiviimmällä asumisella, rohkealla, mutta riskialttiilla vau-arkkitehtuurilla ja uhraamalla yhä harvinaisemmaksi käyvää kaupunkiluontoa, tuntuu siltä, että päättäjät eivät ole täysin ymmärtäneet viime vuosien dramaattisia yhteiskunnallisia muutoksia.

Maamme väestö ei vain ikäänny, vaan väestötutkijat puhuvat suorastaan väestötsunamista. Vuoteen 2035 mennessä monet kunnat menettävät jopa kolmasosan nuoristaan. Lasten ja työikäisen väestön määrä vähenee, iäkkäiden määrä nousee nopeasti. Lisäksi muuttoliike keskittää väestön muutamiin suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärille[ii].

Turun seutu kuuluu yhä pk-seudun ja Tampereen seudun ohella vetovoimaisimpiin muuttovoittoalueisiin, mutta on tärkeää huomioida, että muuttoliike on viime aikoina keskittynyt keskuskaupungin sijasta suosituimpiin kehyskuntiin. Turun seudulla suuri voittaja on ollut Kaarina, missä varjopuolena päiväkoteihin ei meinaa enää mahtua lapsia[iii].

Keväällä uutisoitiin, Turun muuttotappion kehyskuntiin kolminkertaistuneen viime vuonna. Turusta muutti kehyskuntiin 1 204 ihmistä enemmän kuin niistä muutti Turkuun. Turun muuttotappio kehyskuntiin on ollut keskimäärin 397 muuttajaa vuosittain vuosina 2015–19.  On myös huomionarvoista, että vieraskielisten osuus Turun väestönlisäyksestä oli 55,8 prosenttia[iv]. Maahanmuuttajataustaisen väestön voimakas kasvu on luonnollisesti yhteiskunnallisesti ja myös poliittisesti monivaikutuksellinen, jopa arkaluontoinen kehityssuunta.

Toista vuotta yhteiskuntarakenteita kuormittanut koronapandemia mutkistaa sekin väestöennusteita ja kaupunkien kehittämisen suunnittelua. On vielä ennenaikaista arvioida koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta jo nyt on havaittu etenkin nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lisääntyneen merkittävästi. Lähiluonnolla taas on tutkimuksellisesti todettu olevan merkittäviä ihmisen hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, mikä varmasti osittain selittää suomalaisten korona-aikana voimakkaasti lisääntynyttä liikkumista ja ulkoilua lähiluonnossa.

Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020[v]:

• Etätyöskentelyyn siirtyminen ja arkirutiinien muutos toivat lisää aikaa ulkoiluun.

• Ulkoilupaikat keskittyvät Aurajoen lähistölle, keskustan puisto- ja urheilualueille sekä metsä- ja ulkoilualueille keskustan ulkopuolella. Suuri osa paikoista sijaitsee asemakaavoitettujen virkistysalueiden ja veden läheisyydessä.

• Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.

• Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.

• Koronakevään poikkeusolot vaikuttivat eri ihmisiin eri tavoin. Lisätutkimus ulkoilun edellytyksistä niiden kaupunkilaisten parissa, jotka rajoittivat sitä itse poikkeusolojen vuoksi, on tärkeää viheralueiden kehittämiseksi myös heidän tarpeisiinsa.

Kaupunkilaisten viihtyvyys ja arjen sujuvuus sekä laajat viheralueet ja luonnon monimuotoisuus ovat myös Ilmastokaupunki Turun kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden ytimessä[vi]

”Tavoitteena on, että saavuttaessaan hiilineutraaliuden vuonna 2029, Turku on ympäristönä viihtyisämpi ja terveellisempi paikka asua. Tällöin ympäristö- ja ilmastokriteerit huomioidaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Energia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja joukkoliikenne on toimivaa ja vähäpäästöistä. Tämän seurauksena kaupunki-ilma on puhdasta ja laajat viheralueet takaavat kaupunkilaisten viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden. Ilmastoratkaisut tekevät kaupunkilaisten arjesta sujuvaa.”

Kun Suomen Turku ja maailman muutkin kaupungit tuskailevat globaalin pandemian ohella mm. kaupungistumisen ja väestörakenteen muutosten, muuttoliikkeiden, erilaisten sosiaalisten ongelmien sekä sään ääri-ilmiöiden[vii] kanssa, ei liene liioiteltua arvioida olemassa olevan väestön viihtyvyyden sekä turvallisuuden ja näiden muodostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan kaupunkiluonnon olevan vähintään yhtä arvokkaita tekijöitä kaupunkisuunnittelussa kuin täydennysrakentaminen ja kunnianhimoiset vau-hankkeet.

Kupittaan siirtolapuutarha on arvokas osa maan ensimmäistä Kupittaan kaupunkipuistoa eikä hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa tulisi edes harkita vuonna 1934 perustetun vihreän keitaan lakkauttamista.

[i] Kupittaan puutarhalle esitetään loppua, Turun Sanomat, 3.12.21

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12160879 Lasten ja nuorten määrä laskee jopa ennakoitua rajummin – ”Tulossa on väestötsunami, joka läpäisee kaikki koulutusasteet”, sanoo kokenut aluetutkija, 1.11.21

[iii] https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/271289ca-00a1-48c8-acd5-494748f0117c Tässä ovat Suomen himotuimmat kehyskunnat, 17.10.21

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/5249786 Turun muuttotappio kehyskuntiin selvässä kasvussa – Kaarina ja Raisio kasvoivat reippaasti, 10.3.21

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/tutkimusraportteja_3-2020.pdf Turkulaisten ulkoilu ja kaupunkiluonnon merkitys koronakeväänä 2020

[vi] https://www.turku.fi/hiilineutraali-turku/ilmastokaupunki-turku

[vii] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaupungit-muuttuvat-patseiksi-kaupungeissa-pitaisi-varautua-paremmin-lampoaaltojen-ja-muiden-aarisaiden-yleistymiseen/8198128#gs.hs9h4v Kaupungit muuttuvat pätseiksi: Kaupungeissa pitäisi varautua paremmin lämpöaaltojen ja muiden äärisäiden yleistymiseen, 26.7.21

Vastakkainasettelu ei vähennä rasismia: tapaus Ebrahimi vs Valtaoja

Viikonloppuna käytiin Ylen ajankohtaisohjelmassa keskustelu, joka jatkui poikkeuksellisen polarisoituneena sosiaalisessa mediassa. Toimittaja Marja Sannikan vetämässä ohjelmassa avaruustieteilijä Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi keskustelivat rasismista ja ns. cancel-kulttuurista.

Avoimuus ja sivistynyt keskustelu ovat keinoja vähentää yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta tänä päivänä perinteinen media, jopa Yleisradio hakee ajoittain näkyvyyttä kyseenalaisin, vastakkainasettelua synnyttävin keinoin.

Toimittaja Sannikalla näyttäisi olevan Ylellä provokatiivisen journalistin rooli. Hieman samanlainen kuin Iltalehteen siirtyneellä Susanne Päivärinnalla sekä samaan mediataloon kolumnistiksi päätyneellä kolmannella ärhäkällä naistoimittajalla, Sanna Ukkolalla[i].

Koska itse uskon ongelmien ratkaisussa enemmän vastapuolen kunnioittamiseen sekä näkemysten asteittaiseen lähentymiseen kuin aggressiiviseen provosoimiseen, toivoisin keskustelua johtavalta medialta, etenkin valtio-omisteiselta Yleltä, analyyttisempaa ja sivistyneempään mielipiteenvaihtoon johtavaa keskustelun moderointia.

Vai oliko laajaa julkisuutta saaneen keskustelun tarkoitus synnyttää somekohua, ruokkia klikkiotsikointia ja lisätä vastakkainasettelua?

Näin joka tapauksessa näyttää käyneen. Laajasti arvostettu 70-vuotias emeritus tähtitieteen professori on nostettu samanaikaisesti niin suvaitsevaisuuden kuin valkoihoista eliittiä ja vanhoillisuutta edustavaksi kansalliseksi keulakuvaksi.

Ja toiselle puolelle toimittaja Sannikka toi nuoren naistoimittajan, jonka johtoajatuksena tuntui olevan vahva vastakkainasettelu ja olemassa olevien valtarakenteiden romuttaminen.

Kun Valtaoja kokee cancel-kulttuurin kyttäyksenä, toimittaja Renaz Ebrahimi näkee asian toisin. Hänen mielestään kyse ei ole kyttäämisestä, vaan ihminen leimautuu pahaksi tai joksikin muuksi ainoastaan siinä tapauksessa, jos hän ei ota vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään[ii].

”Vihdoin myös vähemmistöillä on mahdollisuus puhua sekä ottaa tilaa mediasta ja sosiaalisen median kautta. Niitä vääryyksiä, joita on monta sataa vuotta hyväksytty ja pidetty normina, nostetaan nyt tapetille.”

Ebrahimin mielestä usein on kyse siitä, että etuoikeutetut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi, kun vääryyksistä puhutaan.

– Koen, että me teemme tällä hetkellä oikein. Meidän pitää olla herkillä ja meillä kaikilla pitää olla vähän epämukavaa, jotta me pääsemme oikeasti siihen tasa-arvoiseen maailmaan.

Huonompiosaisten aseman parantaminen ja tasa-arvon tavoittelu ovat luonnollisesti kunnioitettavia päämääriä, mutta onko maailman mustavalkaiseminen ja esimerkiksi Maustetyttöjen demonisointi sekä sudanilaislapsiin viittaavan sanavalinnan julkinen tuomitseminen polarisaatiota hillitsevää aktivismia?[iii]


Itse olen yksinkertaisen optimistinen, tai optimistisen yksinkertainen ihminen alati monimutkaistuvassa maailmassa. En usko sensuurin, aggressiivisen ulos sulkemisen – ns. cancel-kulttuurin – olevan ratkaisu yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa maailmassamme.

Sen sijaan uskon erilaisten, toisiaan kunnioittavien, yhteistä hyvää ajavien ihmisten rakentavaan kritiikkiin sekä vaihtoehtoja hakevaan vuoropuheluun ja tätä kautta yhdessä haettaviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Uudistuksia tarvitaan ja niiden toteuttamiseen tarvitaan eri vähemmistöjen edustajia, mutta myös mittavaa elämänkokemusta ja tieteen tuntemusta tuovia setä- tai täti-ihmisiä. Yhteistyökykyisiä ja uudistushenkisiä kansalaisia kaikilta yhteiskunnan alueilta.

Uskon myös, että erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien myötä asuinpaikkaansa vaihtamaan joutuva maahanmuuttajataustainen väestö voi kotoutua etenkin lasten ja nuorten harrastustoiminnan, muun muassa koko perhettä liikuttavan kuningaslajin kautta. 

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2021/07/18/iltapaivalehtikolumnisti-kirjoittaa-vihaavansa-jalkapalloa-onko-meilla-tana-paivana-varaa-vihamielisyytta-lietsoviin-mediavaikuttajiin/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12195118 Esko Valtaoja ja Renaz Ebrahimi ottivat rajusti yhteen nykyaktivismista Sannikka-ohjelmassa perjantaina, 19.11.21

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11114400 Maustetytöt kohun keskelle nostanut Emma-raadin jäsen: “Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikeaa tajuta, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista”, 12.12.19

Lasten harrastustoiminta koronan ja kohoavien kustannusten puristuksessa – aika uudistuksille vai elitismille?

Jo toista vuotta kestänyt globaali koronapandemia jatkaa kansakuntien kiusana muuttaen muotoaan erilaisina variantteina sekä haastaen terveysviranomaisia ja poliittisia päättäjiä löytämään keinoja, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan mahdollisimman normaalisti.

Koronakriisin alkuaika oli varsinkin arjen elämästä ja jopa lähiomaisistaan eristettyjen ikäihmisten tuskaa, mutta toisena pandemiavuotena myös lapset ja nuoret perheineen ovat joutuneet ennenkokemattomien haasteiden eteen. Viime lukuvuotta piinanneet pitkät etäopetusjaksot sekä harrastustoimintaa hankaloittaneet ja tietyillä ikäluokilla harrastamisen jopa käytännössä kokonaan estäneet rajoitukset ovat jättäneet nuorten maailmaan jälkiä, joita voi vasta arvailla.

Hieman samaan tapaan kuten THL:n valtakunnallisesti voimakkaasti vaihtelevat tartuntaluvut jakavat eri maakunnissa eläviä suomalaisia huolestuttaviin kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin tai turvallisuutta tuovalle perustasolle, uhkaa kaupungistumisen ja väestörakennemuutosten mullistamaa ruuhka-Suomea ja syrjäseutujakin alueellinen eriarvoistuminen.

Suurissa kasvukeskuksissa, myös Turun seudulla, kaupunginosien väestöjakaumat jatkavat polarisoitumistaan, mikä uhkaa synnyttää muualta Euroopasta tuttuja sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Jännitteiden juuret ja ongelmien oireet ovat jo havaittavissa muuttuneessa kaupunkirakenteessa.

Osa menneinä vuosikymmeninä lapsiperheidentiteetistään tunnetuista lähiöstä on hiljalleen hiljentynyt ikäihmisten nukkumalähiöiksi, erityisesti itäisessä Turussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 50 prosentin ja ydinkeskustaa tiivistetään yksineläjien urbaaniksi asvalttimaailmaksi, jota kovettaa kulttuuritapahtumien koronakurimus ja lähiluonnon väistyminen täydennysrakentamisen tieltä. Ja löytyy Turusta myös ” Solsidan-henkisiä” hyvätuloisten asuinalueita, joissa ymmärrettävästi halutaan ylläpitää olemassa olevaa elämisen laatua sekä turvallisuutta, eikä välttämättä suhtauduta myönteisesti vuokra-asuntotuotantoon tai väestörakenteita muuten muuttavaan kaupunkisuunnitteluun.

Varissuon ”uusi” kierrätystekonurmi on parantanut merkittävästi liikuntaolosuhteita maan monikulttuurisimmassa ja lapsivaltaisessa lähiössä, mutta aivan liian usein maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten harrastaminen päättyy lyhyeen tai ei ehdi edes alkamaan, koska alati kohoavat harrastuskustannukset ovat liian korkeita.

Jo kauan ennen koronaa lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on nostettu esiin lasten ja nuorten vähentyneen liikkumisen aiheuttamia moninaisia yhteiskunnallisia haittatekijöitä. Liikunta on tärkeää lapsen luuston sekä motoristen taitojen kehittymiselle ja ryhmässä liikkuminen edistää myös merkittävästi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Terveelliseen aikuisiän elämäntapaan kannustaminen on etenkin väestömme vanhetessa yhä tärkeämpi kansanterveydellinen päämäärä.

Ja lisääntyneeseen liikkumattomuuteen liittyy luonnollisesti myös mobiiliteknologia ja koukuttavien älylaitteiden käytön räjähdysmäinen kasvu. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksen mukaan lasten ylipainon lisääntyminen on yksi maailmanlaajuisesti suurimmista terveysongelmista. Folkhälsanin tutkijatohtori Elina Engbergin mukaan olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle[i].

Kun koronan, älylaitteiden addiktoivaan vetovoiman ja alueellisen eriarvoistumisen lisäksi lasten ja nuorten liikkumista hankaloittaa yhä korkeammiksi kohoavat harrastuskustannukset, on päivänselvää, että kyseessä on laajavaikutteinen yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Edelliset hallitukset ovat hakeneet ongelmaan ratkaisua mm. Liikkuva koulu -ohjelmalla ja Marinin hallitus pyrkii nyt ehkäisemään eriarvoistumista kaksivuotisella esikoululla. Myös ministeri Kurvisen valmistelema Veikkauksen tuotonjaon uudelleenjärjestely on tervetullut, vaikka varmaankin monessa huomattavia julkisia tukia nauttivassa järjestössä huolta herättävä uudistus. Perhetaustasta johtuvia oppimiseroja tasoittamaan tähtäävä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ja Liikkuva koulu ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä päätöksenteon ylätasolta, mutta lasten, nuorten ja varttuneemmankin väen liikkumisen vähentyminen vaatii uusia ideoita ja toimia myös kuntatasolla sekä ruohonjuuritoimijoiden piirissä.

Kunnille kannustimena uusiin ajatuksiin toimii soteuudistus sekä supistuvat budjettivarat. Eikä urheiluseuroissakaan olisi haitaksi pohtia omaa roolia alati muuttuvassa maailmassa. Onko varhainen erikoistuminen ja yhä varhaisempi harrastuksen aloittaminen se kannustavin tapa edistää lasten liikkumista vai voisivatko seurat keskinäisellä yhteistyöllä, työnjaolla ja keskittymisellä omiin vahvuuksiin synnyttää harrastajissa pitkäkestoisemman liikkumisen ja yhdessä harrastamisen ilon?

Pandemia-aikana on paljastunut, että huolimatta Huuhkajien EM-kisahuumasta, Palloliiton mukaan jalkapallon parissa 4–17-vuotiaiden harrastajien määrä putosi viime vuonna yli kymmenen tuhannen alaikäisen pelaajan verran[ii]. Pelaajakadon ohella Palloliitto on viestinyt myös erotuomaripulan aiheuttamista ongelmista ja nuorten pelinohjaajien varhaisesta lopettamisesta. Ja harrastajamäärät ovat laskussa myös muissa lajeissa, kertovat lajiliitot.

Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”. Tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg tiivistää urheiluseurojen pandemia-ajan ongelman, jota harvemmin tuodaan julkisuuteen.  – Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo puheenjohtaja Pirjo Ahlberg[iii].

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi nuorten keskuudessa. Henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon horjuminen on noussut uutisiin myös huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tokion olympiakisojen yhteydessä suurta medianäkyvyyttä aikaan saanut voimistelutähti Simone Bilesin avautuminen ongelmistaan näyttää rohkaisevan myös muita avaamaan keskustelua mielen järkkymisestä ja korona-ajan henkisestä kuormituksesta. Viime kauden Vuoden pesäpalloilija, Keski-Suomen Vuoden urheilija Emma Körkkö jäi äskettäin pois Itä-Länsi-ottelusta tiiviin pelintahdin ja kovien paineiden takia[iv].

Suurimmissa drop out -ikäluokissa nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat pandemia-ajan yksi vakavimmista seurauksista. Etäopiskelu on lisännyt etenkin yksinäisyyden tunnetta. Tulisiko lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulevaisuudessa keskittyä enemmän liikunnan ilon synnyttämiseen sekä sosiaaliseen kaverisuhteiden kehittämiseen ja vähemmän elitistiseen talenttien hautomiseen tai harrastamisen varhaiseen vakavoittamiseen?

[i] https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/runsas-ruutuaika-yhteydessa-lasten-ylipainoon

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-11942175

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12063135 Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”

[iv] https://yle.fi/urheilu/3-12049376 Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: ”Kontakti hyvään urheilupsykologiin”

Kirjoitus on julkaistu 19.8.21 Turun Sanomissa aliona.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5399790/Enemman+liikunnan+iloa+vahemman+elitistista+talenttien+hautomista

Iltapäivälehtikolumnisti kirjoittaa vihaavansa jalkapalloa – onko meillä tänä päivänä varaa vihamielisyyttä lietsoviin mediavaikuttajiin?

Luettuani ilmeisesti provosoivassa hengessä kirjoitetun kolumnin[i] ensimmäisen kappaleen, mieleeni tulvi kirjoittajaan liittyviä henkilökohtaisia taustatekijöitä. Tiesin, että toimittaja oli kerännyt käyttäytymisellään kirjavaa julkisuutta esiintymällä Pressiklubi-ohjelmassa intiaanipäähine päässään, kirjoittamalla iltapäivälehdissä mielipiteitä voimakkaasti jakavia kolumneja sekä tasapainottelemalla toimittajalle hankalassa asemassa valtakunnallisen median tv-kasvona ja populistipuolueen äänitorven aviopuolisona.

Tiesin myös, että toimittaja on suuresti arvostamani SK-pakinoitsija Jukka Ukkolan sekä pitkäaikaisen kansanedustaja-toimittaja Tuulikki Ukkolan tytär, mikä yhtäältä näkyy toisen polven toimittajan suorasukaisessa kirjoitustavassa, mutta toisaalta on ”maan tavat” huomioiden edesauttanut hänen nopeaa nousua etuoikeutettuun asemaan valtamedioissa.

Tunnetun toimittajan uskottavuutta on mielestäni lisäksi viime aikoina varjostanut hänen aktiivinen heittäytyminen tosi-tv:n ihmeelliseen maailmaan. En lähde arvailemaan journalistisia motiiveja osallistua julkkisten Big Brotheriin tai Farmi-ohjelmaan, mutta se vähä, mitä näitä ohjelmia olen seurannut, ei ole vahvistanut mielikuvaani kolumnistista ”fudiksen” asiantuntijana tai edes lajiin etäisesti perehtyneenä yhteiskunnallisena arvostelijana.

En itsekään pidä jalkapalloon liittyvistä lieveilmiöistä, mutta pyrin eri kulttuurimuotoja arvioidessani aina pohtimaan laajalle ihmisryhmälle tärkeän asian molempia puolia. Siis pohtimaan merkityksiä ”pros & cons” -pohjalta, kuten huligaaneistaan tunnetuilla englantilaisilla on tapana sanoa.

Samaan tapaan kuin jalkapallon merkitystä on helppo vähätellä huonosti käyttäytyvien kannattajien tai teatraalisuuden avulla hyötyä hakevien primadonnapelaajien kautta, brittejä tai melkeinpä mitä tahansa kansakuntia on helppo demonisoida brexitin, trumpilaisuuden, putinismin tai vaikka kekkosaikaisen suomettumisen ja slaavilaisen synkkyyden kaltaisten stereotypioiden kautta.

Toimittajien ja muiden mediavaikuttajien ehkä tärkein ominaisuus on objektiivisuus eli pyrkimys tarjota kansalaisille luotettavaa ja puolueetonta tietoa merkittävistä yhteiskunnallista asioista. Tämä on jopa entistäkin tärkeämpää mielipiteitä huolestuttavasti polarisoivana some-aikana.

Toimittaja Ukkola nostaa tekstissään esiin tärkeän kansanterveydellisen ongelman ja on oikeassa muistuttaessaan liikunnan tärkeydestä penkkiurheiluun verrattuna. Mutta liikkuminen ei ole kaikille luonnollista tai edes mahdollista ja urheilulliset esikuvat tai urheiluseura- tai kannattajakuntayhteisöt voivat olla merkittävä tuki ja kannustin omakohtaiseen liikkumiseen. Tai ainakin tuomaan elämään ja arkeen sosiaalista sisältöä.

Hieman samaan tapaan kuin koskettava musiikki- ja teatteriesitys tai näyttävä taideteos saattavat houkutella nuoria taiteiden maailmaan tai varttuneempia kansanopiston kitara- tai akvarellikurssille, voi myös jalkapallon seuraaminen antaa kipinän liikkumiseen ja lajin harrastukseen. Ei ole lainkaan harvinaista, että jalkapalloon kouluaikoina kielteisesti suhtautunut isä tai äiti saattaa hurahtaa lapsensa lajiin jopa tätä intohimoisemmin.

Kolumnisti kirjoittaa jalkapallofanien tuhlaavan aikaansa merkityksettömään viihteeseen sekä kertoo tasapuolisuuden nimessä vihaavansa myös jääkiekkoa ja keihäänheittoa. ”Katsoisivat edes elokuvia, voisivat jopa oppia jotain”, artikkelin ingressissä opastetaan.  

Kun urheilu- ja muuta harrastetoimintaa sekä tapahtumatyötä pandemia-aikana rajoittaneita poliittisia päättäjiä on viime aikoina kritisoitu ja kutsuttu kesän tapahtumiin arvioimaan toiminnan turvallisuutta, kehotan kolumnisti Ukkolaa vierailemaan kesän kotimaisissa jalkapallo- tai muissa urheilutapahtumissa. Ärräpäitä kuullaan ja ylilyöntejä sattuu niin tyttöjen ja poikien sekä jo pitempään lajia pelanneiden parissa, mutta urheilutapahtumat ovat myös syrjäytymistä ehkäiseviä, perheitä, eri sukupolvia ja erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä yhdistäviä sosiaalisia kohtaamisia.

Meillä kaikilla on oikeus valita kulttuurimieltymyksemme ja kolumnisteilla on sananvapaus tuoda ilmi yhteiskunnallisia inhokkejaan, mutta eikö näin sirpaloituneiden arvojen ja yltyvän vastakkainasettelun aikana olisi rakentavampaa kunnioittaa kanssaeläjien erilaisia intohimon tai arjen piristyksen kohteita?

Jollekin jalkapallo saattaa olla elämän ykkösasia, toiselle teatteri tai elokuva, kolmannelle kirjallisuus ja useimmat meistä nauttivat jonkinlaisesta musiikista ja kuvataiteista. Kaikissa tapauksissa kyse on kulttuurista, joka kuuluu keskeisesti ihmiskunnan henkiseen kehitykseen, hienosti sanottuna sivistykseen.  

[i] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/446ad8a8-3f6b-4a78-b5fe-95ac2b221ff8 Kolumni: Urheiluhullu – fanituksesi on täysin päätöntä! Tämän takia minä vihaan jalkapalloa, 15.7.21

Onnellisuus, myötätunto ja tasa-arvo

Ranskan kuuluisa vuoden 1789 vallankumous tunnetaan iskulauseestaan ja ihanteistaan ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”. Täällä toisessa tasavallassa, tai sen esiasteessa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, naiset käyttivät ensimmäisinä täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan, kun edustajia valittiin vuoden 1907 valtiopäiville[i].

On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Tai on ainakin sanottu. Lottovoittoajattelua tukee tänään julkistettu Maailman onnellisuusraportti, jonka mukaan Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Seuraavilla sijoilla ovat Islanti, Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Kaikki pohjoismaat ovat kärkikymmenikössä[ii].

Hyvinvointivaltiomallistaan tunnettu Pohjola on myös Ruotsia lukuun ottamatta onnistunut poikkeuksellisen hyvin koronapandemian torjunnassa. Rajoitukset ja niiden tulkintaerot toki koettelevat kansalaisten kärsivällisyyttä niin täällä kuin huomattavasti pitempään tiukemmissa lockdowneissa eläneissä maissa.

Tänään vietetään Minna Canthin päivää, joka on pyhitetty tasa-arvolle.  Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat arvokkaita asioita, joita kannattaa vaalia ja kehittää. Nyky-yhteiskunta poikkeaa kuitenkin merkittävästi ajoista, jolloin Miina Sillanpää ja aikalaisnaiset äänestettiin ensi kertaa Arkadianmäelle. Kun viime vuosisadan alkupuolella ja myöhemminkin miehet olivat koulun käynnissä etuoikeutetussa asemassa, ovat voimasuhteet viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi.

Tämän päivän Suomessa naisten koulutustaso on miehiä korkeampi. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden naisten osuus kaikista työikäisistä naisista alkoi kasvaa huomattavasti miehiä nopeammin 1990-luvun alussa. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 58 prosenttia oli naisia vuonna 2018[iii]. Vuonna 2019 sekä lukiossa opiskelevista että ylioppilastutkinnon suorittaneista niin ikään 58 prosenttia oli naisia.

Ammattikorkeakoulututkinnoista naiset suorittivat noin 62 prosenttia vuonna 2018. Naisten ja miesten osuudet ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista vaihtelevat edelleen suuresti eri koulutusaloilla. Stereotypia naisten hoitoaloista ja miesten teknisestä maailmasta elää yhä ammatillisessa koulutuksessa. Vuonna 2018 terveys- ja hyvinvointialojen tutkinnon suorittaneista 87 % oli naisia ja 11 % miehiä.

Yhteiskunnallisen alan tutkinnon suorittaneista 86 % oli naisia ja 14 % miehiä. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) tutkinnon suorittaneista 21 % oli naisia ja 79 % miehiä ja tekniikan alan tutkinnon suorittaneista 19 % oli naisia ja 81 % miehiä (THL, 2020).

Kuinka se, että naiset dominoivat hoito- sekä myös yhteiskunnallisia sektoreja ja miehet teknistä alaa, heijastaa suomalaisten yhteiskunnallista ajattelua, onkin monimutkaisempi kysymys. Ja tähän varsin arkaluontoiseenkin aiheeseen liittyy toinen kasvava haaste – kuinka kotouttaa maahanmuuttajataustaista kansan osaa, kun heitä tarvitaan tasapainottamaan kantaväestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden aiheuttamaa ongelmaa?  

Vaikka naisten osuus elinkenoelämän johtotehtävistä on edelleen selkeästi alhaisempi kuin miesten, on merkittävää muutosta tapahtunut koko 2010-luvun. Kun vuonna 2011 naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöitten hallituspaikoista oli 18 prosenttia, oli vastaava luku vuonna 2020 jo 30 prosenttia[iv].

Kiistatta voimakkain, suorastaan dramaattinen naisten esiinmarssi on tapahtunut politiikan kentällä. Maatamme johtaa nimityshetkellä maailman nuorimman pääministerin tittelillä maailman maineeseen noussut Sanna Marin, ja mikä vieläkin merkittävämpää, nuoren tamperelaisministerin hallituksen ydinnyrkki muodostuu viiden hallituspuolueen naisministereistä, jotka ovat kaikki puolueidensa puheenjohtajia ja vaikutusvaltaisimpien ministerisalkkujen haltijoita.  

Kun Suomi valmistautuu poikkeusoloissa huhtikuusta kesäkuuhun lykättyihin kuntavaaleihin, on tärkeää, että puoluepoliittisessa johdossa tiedostetaan poliittisten voimasuhteiden muutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset poikkeuksellisissa oloissa.  

”Yhteistyökyky ja kansallinen yhtenäisyys on kriisioloissa poikkeuksellisen tärkeää, varsinkin kun myös suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä on viime vuodet vaivannut voimistunut poliittinen vastakkainasettelu. Erityisen huolestuttava piirre polarisaatiossa on ollut jakolinjojen syventyminen sukupuolien välillä. Marinin viisikko on profiloitunut vahvasti tasa-arvon tukijana, joten on tärkeää, että hallitus reagoi puoluekannatusmittausten tuloksiin, jotka paljastavat, että Sdp ja vihreät ovat naisten suosikkipuolueita, mutta perussuomalaiset ja kokoomus keräävät yhdessä yli puolet miesten äänistä.”[v]

Tasa-arvon päivänä Ylen aamussa keskusteltiin laajasti tasa-arvosta. Kun Kauppakamarin Ville Kajala kertoi naisten asemasta yrityselämässä, naisten European Women on boards -järjestön puheenjohtaja Päivi Jokinen näki kehityksen kriittisemmin ja puhui myönteisesti muissa maissa käytössä olevista kiintiöjärjestelmistä. Ja naisjärjestön puheenjohtajan kahdesti mainitsema uhka- tai kielikuva ”naisien lyömisestä viivoittimella” tuntui enemmän muistikuvalta menneestä maailmasta kuin viittaukselta tämän päivän etätöiden hallitsemaan työelämään.   

Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin

Yrityskulttuurikeskustelun jälkeen tasa-arvo teemaa sivuttiin toisessa monimutkaisessa ja alati muuttuvassa aiheessa. Äskettäin ”Myötätuntoinen valmennus” -kirjan julkaissut vuorovaikutuskouluttaja Pekka Hämäläinen ja Marigold IceUnityn päävalmentaja Anu Oksanen keskustelivat tämän päivän urheiluvalmennuksesta. Anu Oksasen ohella mm. Henrik Dettmania, Jukka Jalosta, Marianne Miettistä ja Antti Pennasta kirjaan haastatellut kirjailija-terapeutti Hämäläinen tiivisti urheilumaailman muutoksen siirtymisestä valmentajakeskeisestä järjestelmästä urheilijalähtöiseen valmennukseen.

”Aikaisemmin oli käsitys, että valmentajan tehtävä oli kaataa oppia urheilijan päähän ja urheilijan tehtävä on noudattaa ohjeita. Nykyisin ajatellaan, että ollaan tasavertaisia, urheilija ja valmentaja ovat samalla viivalla ja molemmat sparraavat toisiaan. Kielenä on kunnioittava dialogi, eli pelaaja ei ole valmentajan alapuolella.”

Muodostelmaluistelussa viisi kertaa maailmanmestaruuteen yltäneen joukkueen valmentaja Anu Oksanen tunnistaa niin ikään urheilijan ja joukkueen kasvaneen roolin. ”Valmentaja on nimenomaan urheilijaa tai joukkuetta varten ja valmentajan sekä tiimin tehtävänä on auttaa joukkuetta pääsemään tämän asettamiin tavoitteisiin tai ainakin toimimaan niiden suuntaan.”

Hämäläisen mukaan myötätuntoisen valmentajan tulee myös vaatia valmennettavilta. On kysymys luottamussuhteesta. Haastatteluun osallistuneet valmentajat olivat kertoneet, että mikäli urheilijalta ei vaadita, hän saattaa mennä sieltä missä aita on matalin.  

”Sanomisen tapa on ratkaisevaa. Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin.”

Anu Oksasen mukaan muodostelmaluistelussa puhutaan positiivisesta vaateesta. Politiikassa, elinkeinoelämässä ja laajemminkin yhteiskunnassa lainataan usein urheiluelämän lainalaisuuksia ja kielikuvia. Ehkä meidän kaikkien arkielämää kuormittavissa poikkeusoloissa kanssaihmisten myötätuntoinen ja tasa-arvoinen kohtelu sekä ”positiivinen vaade” ovat avain onnellisuuteen. Ja tätä kautta toivon mukaan myös terveelliseen ja turvalliseen elämään.  

[i] https://web.archive.org/web/20110720180819/http://www.aanioikeus.fi/index.htm

[ii] https://worldpopulationreview.com/country-rankings/happiest-countries-in-the-world

[iii] https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/koulutus-ja-kasvatus/koulutuksen-sukupuolen-mukainen-segregaatio

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-11843615 IBM Suomen toimitusjohtajan mukaan naisten uraa jarruttaa liika säntillisyys: ”Hyppää! Yhdessä opitaan, miten asiat toimivat”, 19.3.21

[v] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/05/06/hyvista-veljista-vogue-viisikkoon-muuttuuko-maan-tapa-kun-koittaa-uusi-normaali-koronatrilogia-i/

Vapaaehtoisvoimin pyörivä juniorijalkapallo kotouttaa lapsia ja nuoria, mutta myös näiden perhepiiriä

5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja lapset ja nuoriso on toimiala tai kohdealue, jolla vapaaehtoistoiminta on aktiivisinta. Ja koska jalkapallo on lasten ja nuorten harrastuksista suosituin ja laajimmin levinnyt, on juniorifutistoiminnalla myös yhä merkittävämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Yksi yhteiskunnallisen roolin tärkeimmistä ja merkitykseltään jatkuvasti kasvavista alueista on maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamisen tukeminen. Jalkapallossa voi pärjätä ihonväristä, kotikielestä tai kulttuuritaustasta riippumatta.

Vapaaehtoistoiminta vetää mukaansa yhä useampia suomalaisia, mutta toimintatavat muuttuvat

Vapaaehtoistoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Suomalaiset ovat toimineet vapaaehtoisina läpi itsenäisyyden ajan mm. asukas- ja aluetoiminnan, eri kulttuurialojen, lastensuojelun ja nuorisotyön, maanpuolustustyön, partion, pelastuspalvelujen, poliittisen puoluetoiminnan, urheiluseurojen, vanhustyön sekä uskollisten yhteisöjen järjestöissä ja tehtävissä. Mutta vapaaehtoisuus ei tarkoita vain pitkiä perinteitä. Tänä päivänä yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä (2018: 42% vs. 2015: 33%)[i].

Samalla kun vapaaehtoistoiminnan suosio suomalaisten keskuudessa on kasvanut, se on myös muuttunut luonteeltaan. Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Straniuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään ajallisesti vähemmän, ikäihmisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt, mutta naisten ja nuorten osuus on kasvanut. Verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän. Myös vertaistoiminta vetää, ja vertaistukea antavat sekä vapaaehtoiset että ammattilaiset. Ammattilaisuus ja vertaisuus ovat kietoutuneet yhteen yhä tiiviimmin samalla kun vertaistuen arvostus palveluissa on lisääntynyt[ii].

Vaikka pitkäkestoinen, järjestöjen kautta kasvokkain tapahtuva vapaaehtoistyö on edelleen tärkein, uudet tuulet muokkaavat suomalaisten kansalaistoimintaa. Digitalisaatio ja mobiiliteknologia antavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua. Varsinkin nuoret vierastavat perinteisen yhdistysmaailman byrokraattisuutta ja hallintohierarkkisuutta. Rekisteröityjen yhdistysten ja puolueiden rinnalle ja jopa tilalle nousee uusia vaikuttamismuotoja nettiadresseista erilaisiin verkostoihin, liikkeisiin ja pop-up -toimintaan.

Paine uudistua ei koske vain ikärakenteeltaan senioripainotteisia yhdistyksiä tai alenevan kannatuksen kanssa kamppailevia poliittisia puolueita. Myös liikunta- ja urheilukentillä eletään suurta murrosta. Kaupungistuvassa, sääoloiltaan muuttuvassa Suomessa perinteikkäät maaseutujen kestävyys- ja yksilölajit ovat saaneet tehdä tilaa joukkuelajeille sekä urbaaneille, ulkomailta tuleville harrastusmuodoille kuten cheerleading, parkour ja skuuttaus.

Ja riippuen kansalaismielipiteestä, ulkomailta tuntuu tulevan myös väestökehityksen kanssa tuskailevan kansan tulevaisuus, tai tuho. Oli suhtautuminen maahanmuuttoon myönteinen tai kielteinen, ulkomailta Suomeen saapuvan väestön vaikutus on vääjäämätön. Väestöfaktat maahanmuuton välttämättömyydestä ovat kiistattomat:

”2010-luvun aikana Suomen väestönkehitys on hidastunut. Koko maan väestönlisäys on perustunut ulkomailta tulleeseen muuttoliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, sillä luonnollinen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi alentuneen syntyvyyden vuoksi. 2010-luvun merkittävin väestönkehityksessä tapahtunut muutos onkin syntyvyyden aleneminen.”[iii]

Suomen väestönkehityksen nojatessa maahanmuuttoon, kotouttamisen merkitys kasvaa

Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.[iv]

Kun Suomea koettelee maailmanlaajuisen koronapandemia ohessa ja seurauksena voimakas velkaantuminen, korkea työttömyys sekä hyvinvointivaltion toimivuutta uhkaavia sosiaalisia jännitteitä ja suoranaisia uhkakuvia, on todella tärkeää, että läntistä Eurooppaa huomattavasti myöhemmin maahanmuuton kohteeksi tullut kansakunta osaa ottaa oppia naapurien kokemuksista ja onnistuu kotouttamistoimissaan.

Suomeen on toki ajautunut vuosisatojen kuluessa muita kulttuureja edustavia kauppiaita ja kulkijoita idästä, lännestä ja etelästä, mutta mm. juutalais- ja tataariyhteisöt ovat integroituneet lähes erottamattomaksi osaksi yhtenäistä kantaväestöä. Esimerkiksi stadilaistaustaisten, Suomea ulkomailla edustaneiden kansansuosikkien Atik Ismailin tai Babitzinin sisarusten suomalaisuutta ja isänmaallisuutta tuskin moni tohtii kyseenalaistaa.

Suomeen suuntautuvan nykyaikaisen maahanmuuton lyhyttä historia heijastaa ehkä selkeimmin uussuomalaisten lyhytaikainen osallisuus edustuksellisessa demokratiassa. Jos 1940-luvulla valtakunnalliseksi vaikuttajaksi kohonnut virolaistaustainen Hella Vuolijoki luokitellaan erikoistapaukseksi, sai Suomi ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajansa vasta vuonna 2015, kun kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar menivät läpi eduskuntavaaleissa[v].

Ja puolivuotta eduskuntavaalien jälkeen maahanmuutto nousi myös Suomessa pitkäkestoiseksi ja kansakuntaa jakavaksi teemaksi, kun Suomi muun läntisen Euroopan mukana ajautui poikkeuksellisen pakolaisaallon kohteeksi[vi]. Yli miljoonan turvapaikanhakijan ja siirtolaisen saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 paljasti vakavia ongelmia EU:n turvapaikkajärjestelmässä[vii] ja pakolaiskriisi ulottui myös Suomeen, kun vuosittainen turvapaikanhakijamäärä monikertaistui muutamassa kuukaudessa varsin vakiintuneesta 3 000-4 000 hakijasta yli 32 000 turvapaikanhakijaan.

Loppuvuodesta 2015 Euroopan pakolaiskriisi aiheutti jänniteitä myös Turussa. Väliaikaisen vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmat huolestuttivat asukkaita Runosmäen kaupunginosassa. Urheiluseurat ja muut vapaaehtoisjärjestöt järjestivät turvapaikanhakijoille hyväntekeväisyystapahtumia mm. Pansion Kisapuistossa ja Impivaaran jalkapallohallissa.

Viime vuosina Suomeen kohdistuva maahanmuuttoliike on palannut Euroopan suurta pakolaiskriisivuotta edeltävälle tasolle. Vuonna 2019 jätettiin 4 550 turvapaikkahakemusta, joista 2 467 oli uusien turvapaikanhakijoiden jättämiä hakemuksia[viii]. Viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin Covid-19 pandemia on voimakkaasti rajoittanut rajojen yli tapahtuvaa liikkumista, Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet hakemusmäärät, jotka koskevat mm. oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua ja kansalaisuutta, ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina[ix].

Jalkapallo on tärkeä kotouttaja

”Jalkapallo on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Se yhdistää kansoja ja kulttuureja ainutlaatuisella tavalla. Jalkapallo voi olla uudessa, vieraassa ja pelottavassakin ympäristössä ihmiselle se ainut turvalliseksi koettu asia, jonka avulla tutustuminen ja integroituminen uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön voi alkaa.”[x]

Samalla kun Suomen jalkapallomaajoukkueet ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisillä kentillä, maan harrastajamääriltään suurin lapsia ja nuoria liikuttava lajiliitto on panostanut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Palloliitto on toiminut aktiivisesti monikulttuurisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa urheiluyhteisössä vuodesta 2007.

Vuosina 2019-20 yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa toteutetun Kotouttamisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja vahvistaa heidän osallisuutta seuratoiminnassa. Hankkeeseen mukaan valikoitui 14 seuraa Espoosta (EBK, EPS, EsPa), Helsingistä (FC Kontu), Kuopiosta (KuPS), Oulusta (Tervarit), Porista (MuSa), Tampereelta (Ilves), Turusta (FC Inter, TuNL), Vaasasta (VPS) ja Vantaalta (KOPSE, TiPS, VJS).

KES-hankkeen ja useiden muiden seurahankkeiden kautta saavutetut kokemukset ja tulokset kertovat jalkapallon avulla tehtävän kotouttamistyön tarpeellisuudesta.

” Urheilu ja osallisuus – mikä mahtava keino olla osana jotain merkityksellistä. Osallisuus on yksinkertaisesti tunne siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. Tässä on suomalaisen seuratoiminnan suurin mahdollisuus ja vahvuus. Seuratoiminta voi parhaimmillaan tarjota osallisuuden tunteen esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka muuttavat uudelle paikkakunnalle työn perässä tai maahanmuuttajille, jotka muuttavat uuteen maahan. Sosiaalinen integraatio on ihmisen selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä asioita.”

Maurizio Pratesi, Monikulttuurisuuden asiantuntija, SPL, KES-hankkeen loppuraportti

Ympäri maata toteutetuissa hankkeissa koettiin sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä. Liikkeelle lähtöä vaikeutti koronapandemian lisäksi mm. kotouttamistoimintaan liittyvän tiedon sekä toimiviksi havaittujen toimintamallien vähäinen määrä suomalaisessa seuratoiminnassa, haasteet kouluyhteistyössä ja joissain uskonto- ja kulttuuriryhmissä havaitut tyttöjen harrastamista koskevat rajoitukset. Ja pitkään myös jalkapallossa nousussa olleet harrastusmaksut ovat merkittävä ongelma myös maahanmuuttajataustaisille perheille.

Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaharrastamisen edistäminen on yksi kotouttamistyön suuria haasteita

Onnistumisia koettiin kuitenkin enemmän kuin vastoinkäymisiä. Espoossa EPS kehitti matalan kynnyksen toiminnan mallin, jossa harrastamaan tulevan pelaajan ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua pidemmälle jaksolle ja EsPa perusti nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten harrastuksen jatkumista tukemaan EsPa United -joukkueen. Joukkueen pelaajat ovat myös osallistuneet valmennusakatemiatoimintaan ja kouluttautuneet valmentajiksi ja pelinohjaajiksi. Samankaltaista vanhempien pelaajien mentorointi-toimintaa on toteutettu Turussa FC Interin Welcome Bro -toimintamallissa. Työkokeiluista ansaitulla palkalla pelaajat ovat pystyneet pienentämään myös varusteista ja kausimaksuista aiheutuvia kustannuksia.

Helsingissä Kontu pyrkii tietoisuuden kasvattamiseen järjestämällä harjoitusten yhteydessä kentänlaitakahveja ja Vantaalla toimivin tapa kohderyhmän tavoittamiseen oli mennä sinne, missä ihmiset ovat. VJS:n väelle kohtaamiset kentän laidalla osoittautuivat seuralle arvokkaiksi viestintämahdollisuuksiksi.

Vaikka Palloliiton seurakehityshankkeiden fokus on ennen kaikkea ruohonjuuritason osallisuuden edistämisessä, tulisi sekä suomalaisen seurajohdon että yhteiskunnallisten päättäjien ymmärtää liikunnan kautta aikaan saatavat kotouttamisen työllistävät ja huippu-urheilua tukevat vaikutukset. A-maajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin pelanneessa Huuhkajaryhmässä on viime vuosina esiintynyt suuri joukko maahanmuuttajataustaisia pelaajia Eremenkon ja Hetemaj’n veljeksistä Pyry Soiriin sekä menestyksen takuumiehiin Lukas Hradeckyyn ja Glen Kamaraan. Lisäksi Markku Kanervan ryhmään on kuulunut useita kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia ja yksilötasolla kansainvälistä tähtipelaajastatusta edustavat Teemu Pukki ja Lukas Hradecky ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia ja nuorten esikuvia niin Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassaan.

Liikkukaa! ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibaultilla on pitkä kokemus maahanmuuttajien kotouttamisesta liikunnan avulla. ”Jos ihminen viihtyy, hän on kotoutunut. Viihtymistä lisää merkittävästi mieluisan urheiluharrastuksen löytyminen”, hän toteaa[xi].

”Moninaisuus ja monikulttuuriset joukkueet eivät ole pelkkää sanahelinää. Tulevaisuudessa urheiluseurojen on houkuteltava maahanmuuttajia mukaan toimintaansa, jos ne aikovat kasvaa ja menestyä. – Tulos on hyvä motivaation lähde. Moninaisuus tuo urheiluun merkittävän määrän energiaa, kontakteja, ideoita ja näiden myötä myös tuloksia.”

Maahanmuutto kansantaloudellinen ja väestökehityksellinen välttämättömyys, mutta sosiaalinen haaste

Mutta kuten Liikkukaa! ry:ssä ja kotouttamishankkeita toteuttavissa seuroissa tiedetään, maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestöjen tai seurojen toimintaan ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Mistä heidät tavoitetaan ja miten innostetaan osallistumaan?

Kotouttamistyön asiantuntijajärjestön mukaan on tärkeää tunnistaa nuoriin vaikuttavat henkilöt eli mielipidevaikuttajat: vanhemmat, kaverit, maahanmuuttajataustaiset urheilijat tai vaikuttajat. Seuraava askel on saada heidät kiinni – useimmiten maahan muuttaneiden omat verkostot ovat paras kanava viestien välittämiseen.

On yhä tärkeämpää, että Suomen kaupungit panostavat kaupunginosien kehittämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön paikallistoimijoiden kanssa. Myös taloushaasteet puoltavat syvempää yhteistyötä varmuudella kilpailukykyisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa[xii]. Paikallisjärjestöt työskentelevät päivittäin kaupunginosissa ja tietävät minkälaisia ongelmia asukkaat alueillaan kohtaavat ja minkälaisilla toimenpiteillä alueiden elinoloja voidaan kehittää.

Vaikuttajat, verkostot ja tietysti myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus vaihtelevat kaupunkien välillä ja myös kaupunginosien kesken. Valtakunnallisesti suurimmat vieraskielisen väestön keskittymät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Vuoden 2019 lopussa Vantaalla asui lähes 47 300 vieraskielistä (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), mikä oli 20,2 prosenttia koko väestöstä[xiii]. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä ja sielläkin muunkielisten osuus on lähes 19 prosenttia koko väestöstä[xiv].  Helsingissä vieraskielisen väestön osuus vuonna 2019 oli 16,2 % ja kesällä Kuntaliitolle tuottaneen MDI:n selvityksen mukaan vieraskielisten määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Aluekehityksen seurantaan erikoistuneessa konsulttitoimisto MDI:ssä johtavana asiantuntijana toimiva Timo Aro muistuttaa, että on kansantaloudellisesti valtava kysymys, kasvaako vieraskielisten määrä riittävästi ja varoittaa, että vain vieraskieliset pelastavat kuntien väestökehityksen[xv].

Pääkaupunkiseudun jälkeen vieraskielisten osuus kokonaisväestöstä on korkein tilastokummajainen Närpiössä (15,6 %) ja Turussa, jossa muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä edustavat 12 prosenttia turkulaisista. Vaikka etenkin Itä-Helsingistä löytyy vahvoja maahanmuuttajataustaisen väestön keskittymiä[xvi], on maahanmuuttajaväestön keskittyminen Turun tietyillä alueilla vieläkin hallitsevampaa.

Kun Helsingissä muun muassa Itäkeskuksen, Kontulan ja Jakomäen asukaskunnasta noin kolmannes edustaa vieraskielistä väestöä, itäisessä Turussa monikulttuurisuuskehitys on ollut vielä voimakkaampaa. Vuosikymmen sitten Varissuo-Lausteen suuralueen 24,9 prosentin muunkielisten osuus erottui jo selkeästi muista kaupungin alueista. Pansio-Jyrkkälän osuus oli 11,4% ja Nummi-Halisten suuralueella 10,5%. Vuonna 2010 koko Turun väestöstä muunkielisten osuus oli 7,6%[xvii].

Vuosikymmen myöhemmin, lukemat ovat merkittävästi muuttuneet maailmanlaajuisen koronapandemian varjossa. Vaikka muunkielisten osuus kokonaisväestöstä on yhä alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa on tapahtunut kuluvan vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakasta vieraskielisen väestön keskittymistä. Pansiossa ja Halisissa lukemat ovat kohonneet Itä-Helsingin 30 prosentin tasolle ja Itä-Turussa lähestytään jo länsinaapuri Ruotsin tilastolukuja. Vaikka läntistä Eurooppaa myöhemmin kaupungistuneessa Suomessa asumisen alueellinen eriytyminen on ollut lievempää, ovat juuri itäisen Turun lähiöt Varissuo ja Lauste nousseet suomalaisen segregaatiokehityksen hieman kyseenalaisiksi ”mallialueiksi”. Kun Lausteella muunkielisten osuus koko väestöstä on noin 40 %, Varissuolla vieraskielisiä on jo puolet alueen asukkaista[xviii].

Maahanmuuton ja siihen kytkeytyvän segregaation yhteiskunnalliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen monimutkaisia ja kuten monessa maassa on viime vuosina havaittu, myös kansakuntaa jakavia, joten maahanmuuttajien kotouttaminen on yhä tärkeämpi kysymys myös Suomessa.

Turussa Nappulaliigan Kotoutumisen edistämisen seurahankkeessa myönteisimmät tulokset saavutettiin juuri maan monikulttuurisimmassa lähiössä Varissuolla. Vaikka Covid-19 vaikeutti merkittävästi junioritoimintaa, TuNL:n harrastajamäärä kasvoi alueella seuratulkkiohjelman avulla vuoden aikana nollasta yli sataan pelaajaan. Seura on myös saanut hankkeen kautta arvokasta tietoa siitä, mitä toiminta alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, vaatii seuratoimijoilta. TuNL haluaakin liikuttaa lapsia kaikkialla Turussa, ja seuratulkkitoiminta antaa siihen paremmat mahdollisuudet ja työkalut. Seuratulkkitoiminnan jatkaminen ei ole TuNL:lle valinta vaan jopa välttämättömyys[xix].

Kun kaupungistuva Suomi pyrkii ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaansa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja koronapandemian kiusatessa, on päivänselvää, että maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen on maallemme aivan keskeinen kysymys. Ei valinta vaan välttämättömyys.

[i] https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2019/07/Vapaaehtoistoiminta-Suomessa-Leo-Stranius-24.6.2019.pdf

[ii] https://thl.fi/documents/966696/3698292/Sokran+tutkimusviesti+8+2019+%281%29.pdf/1a8b6442-f7ca-74e9-7512-c10c69bc88fe?t=1575459106081

[iii] https://media.sitra.fi/2020/06/09115815/vaestoselvitys-2040.pdf

[iv] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2020/kuntaliitto-selvitti-vieraskielisen-vaeston-maara-yli-kaksinkertaistuu-vuoteen-2040

[v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maahanmuuttajaehdokas-tekemassa-historiaa-ensimmaisena-eduskuntaan/5009828#gs.nppwzc

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-8595369 Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

[vii] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20170629STO78630/pakolaiset-ja-muuttoliike-euroopassa-tietoja-ja-tilastoja

[viii] https://migri.fi/-/maahanmuuton-tilastot-2019-oleskelulupaa-haki-ennatysmaara-tyontekijoita

[ix] https://tilastot.migri.fi/index.html#applications

[x] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/spl_kes-hanke_2018-2020_loppuraportti.pdf

[xi] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-335-1 Kotopolulla: järjestöt kumppaneina kotouttamisessa, TEM oppaat ja muut julkaisut 11/2018

[xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/09/22/pakolaiskriisi-edellyttaa-aktiivista-kaupunginosapolitiikkaa-ja-kolmannen-sektorin-suurempaa-roolia/

[xiii] https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/151877_Vantaan_vaesto_2019-2020.pdf

[xiv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2332993 Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

[xv] https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/aluetutkija-timo-aro-vain-vieraskieliset-pelastavat-kuntien-vaestokehityksen/

[xvi] https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen Vuoden 2019 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kallahdessa, Meri-Rastilassa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Jakomäessä, Kivikossa ja Kurkimäessä, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa.

[xvii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/alueprofiili_2011.pdf

[xviii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupunkistrategiaindikaattorit_25_03_2020.pdf

[xix] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-tunln-seuratulkkitoiminta-tuottanut-nopeita-tuloksia

Asukasbudjetointi alkaa – riittävätkö resurssit ja tietävätkö turkulaiset, kuinka osallistua ja vaikuttaa?

Euroopan metropoleissa ja pienemmissäkin kaupungeissa on jo vuosia ollut käytäntö, jossa kaupungin asukkaat voivat äänestämällä vaikuttaa eri asuinalueiden kehittämishankkeiden toteutumiseen. Tässä ns. osallistuvassa budjetoinnissa kaupungissa kirjoilla olevat asukkaat, myös yläkouluikäiset, voivat tehdä julkista ympäristöä koskevia kehittämisehdotuksia ja lopulta myös äänestää niiden toteuttamisesta.

Jopa trendikkäänä nähtävän osallistuvan budjetoinnin arvioidaan edistävän kansalaisten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta, tuovan läpinäkyvyyttä palvelujen tuottamiseen sekä parantavan paikallisyhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa asuinalueidensa kehitykseen ja asioiden hoitoon.

Vahvan agraariperinteen omaavassa Suomessa kaupungistuminen on edennyt muuta Eurooppaa verkkaisemmin, mutta viime vuosina myös suomalaisissa kaupungeissa on herätty reagoimaan asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä pinnan alla kuplivien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Helsinki on maan ainoana kansainvälisen kokoluokan kaupunkikeskuksena ymmärrettävästi pisimmällä asukasosallisuuden edistämisessä ja pääkaupunki palkkasi pari vuotta sitten seitsemän stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja edistämään alueellisia hankkeita sekä yleistä asukasviihtyvyyttä. Viime syksynä yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ensi kertaa paikallishankkeista, joita toteutetaan 4,4 miljoonan vuosibudjetilla.

Myös muualla Suomessa on jo kokeiltu tai testattu osallistuvan budjetoinnin paikallisvaikutuksia. Oulussa kaupunkilaiset äänestivät syksyllä kehittämisehdotuksista mobiilisovelluksen ja pop up -äänestyspisteiden kautta. Tukea myönnettiin mm. syrjäisten kaupunginosien nuorisoaktiviteetteihin ja kaupunkikulttuuria tukevaan työpajatoimintaan. Tampereella osallistuvaa budjetointia on pilotoitu vuodesta 2014 lähtien Tesoman kaupunginosassa, mutta ensimmäinen koko kaupungin kattava osallisuuskokeilu ”Mun Tampere -osbu” käynnistyy keväällä samanaikaisesti Turun kokeilun kanssa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi.

Turussa vuosikymmen sitten alas ajetun aluekumppanuustoiminnan jälkeen horroksessa ollutta asukasvaikuttamista aloitettiin herättämään henkiin loppuvuodesta 2018, kun trendejä hyvin haistava kokoomus teki aloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta kaupungissa. Tammikuussa 2020 Turun kaupunginhallitus päättikin asukasbudjetoinniksi nimetyn Turun mallin käyttöön otosta tänä keväänä. Toimintamalliin on varattu miljoona euroa, joka jaetaan kahdeksan suuralueen kesken. Keskusta-alue ei ole mukana, koska siellä toteutetaan erikseen innovaatiokilpailu.

Vaikka päätös on kansalaisvaikuttamisen edistämisen kannalta merkittävä, riittää asukasbudjetoinnin alkumetreillä haasteita aikataulusta alueidentiteettiin ja -rakenteisiin sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja viestintään. Turkulaiset ovat tunnetusti ylpeitä kotikaupungistaan, mutta Turun aluejako on monimutkainen ja kaupunkilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Koska ns. suuralueet eivät ole tuttuja, yksittäisen turkulaisen osallistumis-, jopa kiinnostuskynnys saattaa olla korkea.

Epämääräisten ja paikoin paikallisyhteistyötä rajoittavien aluerajojen lisäksi asukasosallisuutta mutkistaa resurssien puute osallisuushankkeiden valmistelutyössä ja yleisemminkin alueidentiteetin kehittämisessä. Kun Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta tukee ja neuvoo seitsemän eri alueista vastaavaa stadiluotsia, pitää Turussa kaupunginosa-aktiivien rakentaa osallisuusesityksensä ilman paikallista sparrausapua. Turun suuralueilla on otettu käyttöön ns. aluefoorumit ja järjestöpöydät, mutta nämä valitettavan usein peruuntuneet tai muuten vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneet asukastapahtumat eivät korvaa alueeseen perehtynyttä omaa tukihenkilöä. Ja tällainen alueellinen tukihenkilö ja päättäjien viestinvälittäjä olisi varmasti hyödyksi myös vallitsevassa koronakriisissä.

 

Vaikeusastetta vaikuttamiseen tuo myös vaihtelevuus suuralueiden keskinäisissä resursseissa ja osallisuuspanoksissa. Turku on jo pitkään osoittanut suurimmat aluekehityspanostukset sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle, ja tätä linjaa jatketaan hyvinvointiteemaan vedoten.

 

 

Vaikka kaupungistuminen on edennyt Suomessa Euroopan metropoleihin verrattuna jälkijunassa, ovat kaupunginosien sosiaaliset haasteet ja erinarvoistuminen jo arkipäivää myös Turun alueilla. Syksyn 2015 odottamaton pakolaistulva kuumensi tunteita erityisesti Runosmäessä, jonne kaavailtiin väliaikaisia hätämajoitustiloja sekä Pansio-Pernon alueella, jossa toimii kaupungin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

 

 

 

Maaliskuussa 2020 Aunelan koulun vieressä avattiin vauhdikkaalla aikataululla rakennettu, sisäilmaongelmista kärsineen Härkämäki-Jyrkkälän kirjaston ja nuorisotalon korvaava upouusi monitoimitalo. Vastaavat monitoimitalot ovat viime vuosina avanneet ovensa Hirvensalossa ja Yli-Maariassa. 

 

 

 

Runosmäki-Raunistulan ja Pansio-Jyrkkälän suuralueiden ohella Turun kaupunki on panostanut sosioekonomisin perustein erityisesti Itä-Turun aluekehitykseen. Usein maan monikulttuurisimmaksi arvioidulla Varissuon asuinalueella on jo 15 vuoden ajan toiminut erinomaisella menestyksellä Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa lähipoliisi, viime vuonna Vuoden poliisinakin palkittu Vesa Jauhiainen. Viime vuosina yhdessä alueen asukkaiden kanssa on myös kehitetty varissuolaisten liikunnallista olohuonetta, unelmien keskuspuistoa. 

 

 

 

Myös vahvasti monikulttuurista Lausteen ja laajemminkin itäturkulaista väestöä palvelee ennen kaikkea kauppakeskus Skanssin yhteispalvelukeskus Monitori. Halisissa alueen asukkaat saivat pitkälti nuorisolautakunnan puheenjohtajana vuosia toimineen Muhis Azizin aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta oman nuorisotilan S-marketin kylkeen. 

 

 

On kuitenkin asukastasa-arvon kannalta hieman arveluttavaa, että hyvien peruspalvelujen sekä suurten aluekehitysinvestointien Varissuo-Lauste, Nummi-Halinen, Runosmäki-Raunistula ja Pansio-Jyrkkälä saavat 50% suuremman siivun asukasbudjetista kuin esimerkiksi Länsikeskuksen suuralue, missä valtuuston alueiden eriarvoisuusohjelmassa kaikille suuralueille lupaama asukkaiden kohtaamispaikka ja useampi muu peruspalvelu yhä odottavat päättäjien tukea.

 

 

Suuralueista toiseksi väkirikkain, asukasluvultaan lähes naapurikunta Raision kokoinen Länsikeskuksen palvelualue on syystä tai toisesta jäänyt peruspalveluiltaan muiden suuralueiden varjoon. Länsi-Turku on ainoa suuralue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta seitsemästä koulusta, alueella on vain kouluista etäällä sijaitseva, suppein aukioloajoin toimiva ja käytännössä  vain lähialueen alakoululaisia palveleva ”nuorisotalo”. Alueella ei ole terveyskeskusta ja asukkaat joutuvat asioimaan keskustan terveysasemalla. Hyvien liikenneyhteyksien ja suurien asiakasmäärien Länsikeskus olisi Skanssin tapaan luontainen paikallispalvelujen kehittämiskohde, mutta alueen asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta Länsikeskuksen kehittäminen ei ole edennyt, eikä alueella ole edelleenkään kaupungin jokaiselle lupaamaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa. 

 

Asukasbudjetti on teoriassa mitä tervetullein kädenojennus kaupunkilaisille, mutta jotta osallisuuseurot ja asukasideat saadaan käytännössä kohtaamaan ja eriarvoisuutta kitkemään, tarvitsee Turkukin omat kaupunginosaluotsinsa.

 

WP_20160426_15_42_30_ProWP_20160426_15_44_24_ProWP_20160426_15_45_43_ProWP_20160426_15_48_15_Pro

Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja. 

 

Eikä maailmaa vuonna 2020 myllertävä koronapandemia varmastikaan vähennä kaupunkipäättäjien tarvetta parantaa paikallistason yhteydenpitoa asukkaisiin. Asuinalueiden erityispiirteitä, ongelmia ja asukkaita tuntevat kaupunginosatoimijat ovat kullanarvoinen kriisiajan kuumemittari sekä arkiajan silta asukasyhteistyöhön ja yleiseen hyvinvointiin.

 

Ohjeet osallistumiseen asukasbudjetin kokoamiseen Turun suuralueilla: http://www.turku.fi/asukasbudjetti
Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 11.4.20
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4920385/Lukijalta+Asukasbudjetointi+alkaa++riittavatko+resurssit+ja+tietavatko+turkulaiset+kuinka+osallistua+ja+vaikuttaa

Planeetta poikkeustilassa – pysyykö päättäjien pää kylmänä ja ottaako ihmiskunta opiksi?

Atlantin takana Trump kutsuu kansalliskaartit apuun, Tukholmassa pääministeri pitää poikkeuksellista tv-puhetta suoraan kansalle, Saksassa kansleri joutuu karanteeniin ja Italiassa virus surmaa satoja päivässä. Ja kun Pariisissa presidentti kertoo kansankuntansa olevan sodassa, ymmärtänee Impivaaran sokea Reettakin, että elämme poikkeuksellisia aikoja.

Mutta vaikka virus vyöryy jokaisesta viestimestä, arki näyttää ikkunasta katsoen normaalilta. Autot, polkupyöräilijät, jalankulkijat ja koiranulkoiluttajat liikkuvat kuten ennenkin ja läheiseltä työmaalta kuuluu tavanomaisia rakentamisen ääniä. Taksiasemalta autot lähtevät yhä ajoon. Vain lähikoulun tuttu välituntikellon soittoääni puuttuu.

Arkisuuden ja poikkeuksellisuuden outoa yhdistelmää hämmentävät ainakin ilmassa roikkuvat liikkumisen rajoitukset, kriisin asteittain paljastamat kohoavat taloudelliset vaikutukset sekä kotioloja värittävät virtuaaliset etäoppitunnit. Poikani kävi hetki sitten kysymässä, mihin yhteisöön kuuluu. Omakotitaloyhteisössä etäopiskelu sujuu ainakin toistaisesti suht sopuisasti, kerrostaloelämässä seinät ja läheisyys saattavat ahdistaa enemmän ja musiikkitunneilla kannattaa ehkä keskittyä parvekelaulantaan.

Hämmennystä aiheuttaa erityisesti poikkeukselliset mittasuhteet saavuttanut epätietoisuus. Vaikka miljardibudjeteilla operoivat uutiskanavat suoltavat Harvardin, Oxfordin tai muiden eliittitiedelaitosten analyysejä, kukaan ei tunnu tietävän, minkälaisen jäljen koronavirus planeetallemme lopulta jättää. Myönteisissä visioissa virusta verrataan niin ikään suurta kuolleisuutta aiheuttavaan kausi-influenssaan, synkemmissä rinnastetaan sata vuotta sitten maailmalla suurta tuhoa aiheuttaneeseen espanjantautiin ja pessimistisimmät muistelevat keskiajalla Eurooppaa runnellutta ruttoa eli mustaa surmaa.

Koska luotettavaa tietoa on niin vähän, mutta samalla some- sekä perinteisemmät viestintäkanavat jakavat koronatarinoita kellon ympäri, käy odottavan aika poikkeuksellisen pitkäksi, ja ennen pitkää ehkä myös tietotulvasta ahdistuneeksi.

 

Valtiovallan huolellinen valmistautuminen ja selkeä ohjeistus sekä kontaktien välttäminen vähentävät viruksen vaikutusta

Ja odottamisesta sekä valmistautumisesta COVID-19:n kohtaamisessa on ennen kaikkea kysymys. Koska Suomessakin käyttöön otetun poikkeustilan uskotaan heikentävän, mutta samalla pidentävän epidemian vaikutusta, arvioi epidemioiden mallintamiseen erikoistunut Turun yliopiston professori epidemian ensimmäisen aallon kestävän maassa vielä ainakin kolme kuukautta[i].

Toisella poikkeustilaviikolla talouskysymykset ovat nousseet uutisotsikoihin. Pörssikurssit sukeltavat ja varsinkin ravintola- ja matkailualat ovat jo nyt vaikeuksissa. Suomen Yrittäjien pääekonomisti arvioi, että lomautuksiin johtavat yt-neuvottelut koskevat noin 100 000:ta työntekijää koko maassa[ii]. Myös kulttuuri- ja urheiluelämä ovat pysähtyneet poikkeustilassa kuin seinään. Kun teatteriesitykset, konsertit ja urheilutapahtumat ovat peruuntuneet, ovat myös artistit, kulttuuritoimijat, ammattiurheilijat ja urheiluseurat toimeentulovaikeuksissa tai ainakin epätietoisia tulevasta.

Kun koronavirusta nujerretaan kokoontumiskielloilla ja karanteeneilla, heikkenee myös sosiaalisten turvaverkkojen vaikutus kansalaisten keskuudessa. Päihderiippuvaiset eivät voi kokoontua vertaistukitapahtumiin, mielenterveystyö vaikeutuu, karanteenissa olevat seniorit kokevat jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle ja lastensuojelun sekä opetusalan ammattilaiset ovat huolissaan huonompiosaisten lasten asemasta poikkeusoloissa.

Koska pandemian yhteiskunnalliset vaikutukset ovat niin mittavat, mutta myös arvaamattomat, edellytetään päättäjiltä poikkeuksellista pään kylmyyttä, yhteistyökykyä ja kansalaisten luottamusta ylläpitävää viestintätaitoa. Vaikkei koronaviruksen kansallisessa hallinnassa olekaan kysymys euroviisujen tai olympialaisten kaltaisesta kansallistunnon mittaamisesta, kertovat COVID-19:n tartunta- ja kuolleisuusluvut valtioiden terveydenhuollon toimintakyvystä ja yhteiskunnan toimivuudesta. Kuten yleensäkin kansainvälisissä virtauksissa, myös koronaviruksen etenemisessä suomalaisilla on etuna ottaa oppia epidemialle aiemmin altistuneista kansakunnista.

Tällä hetkellä (24.3.20) Suomi on tartunta- ja kuolleisuustilastoissa (700 tartuntaa, 1 kuollut) suunnilleen samalla tasolla kuin eristyksissä Atlantilla elävä Islanti. Usein verrokkimaina käytetyissä pohjoismaissa tartuntamäärät ovat Suomeen verrattuna kaksin- (Tanska: 1460 tartuntaa), kolmin- (Ruotsi: 2046) tai jopa lähes nelinkertaiset (Norja: 2625). Ja kun Suomessa virus on aiheuttanut toistaiseksi vasta yhden kuolonuhrin, on Ruotsissa epidemiaan menehtynyt jo 27 tartunnan saanutta[iii].

Vaikka pandemia on Suomen osalta vasta alkuvaiheessa ja vaikutukset jo nyt monelle huolestuttavia, tarjoaa poikkeustila myös mahdollisuuden osoittaa suomalaista sisukkuutta ja yhteistyöhenkeä sekä kehittää hyvinvointiyhteiskuntaamme. Kun pidämme poikkeustilan aikana huolta heikompiosaisista, emme politikoi pandemialla ja pyrimme määrätietoisesti kitkemään yhteiskunnallista eriarvoistumista, Suomella on edellytykset olla onnellisten ihmisten kansakunta myös asukkaiden ja arjen tasolla, eikä vain YK:n raporteissa[iv].

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-11259302

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11268300

[iii] https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

[iv] https://www.forbes.com/sites/laurabegleybloom/2020/03/20/ranked-20-happiest-countries-2020/