Kategoria: vastuullisuus

Liikuntapaikkasuunnitelmalla kauaskantoiset vaikutukset turkulaisten hyvinvoinnille

Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.

Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.

Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.

Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.

Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.

Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.

Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia

Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.

Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.

”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]

Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.

Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.

Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.

Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].  

Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.

Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.

Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)

Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].

Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.

Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?

Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.   

Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.

Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].

Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.

Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.

[i] https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iv] https://www.is.fi/urheilu/art-2000008477443.html Kommentti: Tässä on Suomen lasten ja nuorten uusi kansantauti – aikuisten täytyy herätä, tai jälki on karmeaa, 16.12.21

[v] https://www.turku.fi/uutinen/2021-11-26_uusi-turun-seuraparlamentti-valittu

*Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset Turun liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi

Click to access 2042964.pdf

https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012t/4542084.htm

Lasten harrastustoiminta koronan ja kohoavien kustannusten puristuksessa – aika uudistuksille vai elitismille?

Jo toista vuotta kestänyt globaali koronapandemia jatkaa kansakuntien kiusana muuttaen muotoaan erilaisina variantteina sekä haastaen terveysviranomaisia ja poliittisia päättäjiä löytämään keinoja, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan mahdollisimman normaalisti.

Koronakriisin alkuaika oli varsinkin arjen elämästä ja jopa lähiomaisistaan eristettyjen ikäihmisten tuskaa, mutta toisena pandemiavuotena myös lapset ja nuoret perheineen ovat joutuneet ennenkokemattomien haasteiden eteen. Viime lukuvuotta piinanneet pitkät etäopetusjaksot sekä harrastustoimintaa hankaloittaneet ja tietyillä ikäluokilla harrastamisen jopa käytännössä kokonaan estäneet rajoitukset ovat jättäneet nuorten maailmaan jälkiä, joita voi vasta arvailla.

Hieman samaan tapaan kuten THL:n valtakunnallisesti voimakkaasti vaihtelevat tartuntaluvut jakavat eri maakunnissa eläviä suomalaisia huolestuttaviin kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin tai turvallisuutta tuovalle perustasolle, uhkaa kaupungistumisen ja väestörakennemuutosten mullistamaa ruuhka-Suomea ja syrjäseutujakin alueellinen eriarvoistuminen.

Suurissa kasvukeskuksissa, myös Turun seudulla, kaupunginosien väestöjakaumat jatkavat polarisoitumistaan, mikä uhkaa synnyttää muualta Euroopasta tuttuja sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Jännitteiden juuret ja ongelmien oireet ovat jo havaittavissa muuttuneessa kaupunkirakenteessa.

Osa menneinä vuosikymmeninä lapsiperheidentiteetistään tunnetuista lähiöstä on hiljalleen hiljentynyt ikäihmisten nukkumalähiöiksi, erityisesti itäisessä Turussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 50 prosentin ja ydinkeskustaa tiivistetään yksineläjien urbaaniksi asvalttimaailmaksi, jota kovettaa kulttuuritapahtumien koronakurimus ja lähiluonnon väistyminen täydennysrakentamisen tieltä. Ja löytyy Turusta myös ” Solsidan-henkisiä” hyvätuloisten asuinalueita, joissa ymmärrettävästi halutaan ylläpitää olemassa olevaa elämisen laatua sekä turvallisuutta, eikä välttämättä suhtauduta myönteisesti vuokra-asuntotuotantoon tai väestörakenteita muuten muuttavaan kaupunkisuunnitteluun.

Varissuon ”uusi” kierrätystekonurmi on parantanut merkittävästi liikuntaolosuhteita maan monikulttuurisimmassa ja lapsivaltaisessa lähiössä, mutta aivan liian usein maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten harrastaminen päättyy lyhyeen tai ei ehdi edes alkamaan, koska alati kohoavat harrastuskustannukset ovat liian korkeita.

Jo kauan ennen koronaa lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on nostettu esiin lasten ja nuorten vähentyneen liikkumisen aiheuttamia moninaisia yhteiskunnallisia haittatekijöitä. Liikunta on tärkeää lapsen luuston sekä motoristen taitojen kehittymiselle ja ryhmässä liikkuminen edistää myös merkittävästi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Terveelliseen aikuisiän elämäntapaan kannustaminen on etenkin väestömme vanhetessa yhä tärkeämpi kansanterveydellinen päämäärä.

Ja lisääntyneeseen liikkumattomuuteen liittyy luonnollisesti myös mobiiliteknologia ja koukuttavien älylaitteiden käytön räjähdysmäinen kasvu. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksen mukaan lasten ylipainon lisääntyminen on yksi maailmanlaajuisesti suurimmista terveysongelmista. Folkhälsanin tutkijatohtori Elina Engbergin mukaan olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle[i].

Kun koronan, älylaitteiden addiktoivaan vetovoiman ja alueellisen eriarvoistumisen lisäksi lasten ja nuorten liikkumista hankaloittaa yhä korkeammiksi kohoavat harrastuskustannukset, on päivänselvää, että kyseessä on laajavaikutteinen yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Edelliset hallitukset ovat hakeneet ongelmaan ratkaisua mm. Liikkuva koulu -ohjelmalla ja Marinin hallitus pyrkii nyt ehkäisemään eriarvoistumista kaksivuotisella esikoululla. Myös ministeri Kurvisen valmistelema Veikkauksen tuotonjaon uudelleenjärjestely on tervetullut, vaikka varmaankin monessa huomattavia julkisia tukia nauttivassa järjestössä huolta herättävä uudistus. Perhetaustasta johtuvia oppimiseroja tasoittamaan tähtäävä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ja Liikkuva koulu ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä päätöksenteon ylätasolta, mutta lasten, nuorten ja varttuneemmankin väen liikkumisen vähentyminen vaatii uusia ideoita ja toimia myös kuntatasolla sekä ruohonjuuritoimijoiden piirissä.

Kunnille kannustimena uusiin ajatuksiin toimii soteuudistus sekä supistuvat budjettivarat. Eikä urheiluseuroissakaan olisi haitaksi pohtia omaa roolia alati muuttuvassa maailmassa. Onko varhainen erikoistuminen ja yhä varhaisempi harrastuksen aloittaminen se kannustavin tapa edistää lasten liikkumista vai voisivatko seurat keskinäisellä yhteistyöllä, työnjaolla ja keskittymisellä omiin vahvuuksiin synnyttää harrastajissa pitkäkestoisemman liikkumisen ja yhdessä harrastamisen ilon?

Pandemia-aikana on paljastunut, että huolimatta Huuhkajien EM-kisahuumasta, Palloliiton mukaan jalkapallon parissa 4–17-vuotiaiden harrastajien määrä putosi viime vuonna yli kymmenen tuhannen alaikäisen pelaajan verran[ii]. Pelaajakadon ohella Palloliitto on viestinyt myös erotuomaripulan aiheuttamista ongelmista ja nuorten pelinohjaajien varhaisesta lopettamisesta. Ja harrastajamäärät ovat laskussa myös muissa lajeissa, kertovat lajiliitot.

Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”. Tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg tiivistää urheiluseurojen pandemia-ajan ongelman, jota harvemmin tuodaan julkisuuteen.  – Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo puheenjohtaja Pirjo Ahlberg[iii].

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi nuorten keskuudessa. Henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon horjuminen on noussut uutisiin myös huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tokion olympiakisojen yhteydessä suurta medianäkyvyyttä aikaan saanut voimistelutähti Simone Bilesin avautuminen ongelmistaan näyttää rohkaisevan myös muita avaamaan keskustelua mielen järkkymisestä ja korona-ajan henkisestä kuormituksesta. Viime kauden Vuoden pesäpalloilija, Keski-Suomen Vuoden urheilija Emma Körkkö jäi äskettäin pois Itä-Länsi-ottelusta tiiviin pelintahdin ja kovien paineiden takia[iv].

Suurimmissa drop out -ikäluokissa nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat pandemia-ajan yksi vakavimmista seurauksista. Etäopiskelu on lisännyt etenkin yksinäisyyden tunnetta. Tulisiko lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulevaisuudessa keskittyä enemmän liikunnan ilon synnyttämiseen sekä sosiaaliseen kaverisuhteiden kehittämiseen ja vähemmän elitistiseen talenttien hautomiseen tai harrastamisen varhaiseen vakavoittamiseen?

[i] https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/runsas-ruutuaika-yhteydessa-lasten-ylipainoon

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-11942175

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12063135 Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”

[iv] https://yle.fi/urheilu/3-12049376 Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: ”Kontakti hyvään urheilupsykologiin”

Kirjoitus on julkaistu 19.8.21 Turun Sanomissa aliona.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5399790/Enemman+liikunnan+iloa+vahemman+elitistista+talenttien+hautomista

Vapaaehtoisvoimin pyörivä juniorijalkapallo kotouttaa lapsia ja nuoria, mutta myös näiden perhepiiriä

5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja lapset ja nuoriso on toimiala tai kohdealue, jolla vapaaehtoistoiminta on aktiivisinta. Ja koska jalkapallo on lasten ja nuorten harrastuksista suosituin ja laajimmin levinnyt, on juniorifutistoiminnalla myös yhä merkittävämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Yksi yhteiskunnallisen roolin tärkeimmistä ja merkitykseltään jatkuvasti kasvavista alueista on maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamisen tukeminen. Jalkapallossa voi pärjätä ihonväristä, kotikielestä tai kulttuuritaustasta riippumatta.

Vapaaehtoistoiminta vetää mukaansa yhä useampia suomalaisia, mutta toimintatavat muuttuvat

Vapaaehtoistoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Suomalaiset ovat toimineet vapaaehtoisina läpi itsenäisyyden ajan mm. asukas- ja aluetoiminnan, eri kulttuurialojen, lastensuojelun ja nuorisotyön, maanpuolustustyön, partion, pelastuspalvelujen, poliittisen puoluetoiminnan, urheiluseurojen, vanhustyön sekä uskollisten yhteisöjen järjestöissä ja tehtävissä. Mutta vapaaehtoisuus ei tarkoita vain pitkiä perinteitä. Tänä päivänä yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä (2018: 42% vs. 2015: 33%)[i].

Samalla kun vapaaehtoistoiminnan suosio suomalaisten keskuudessa on kasvanut, se on myös muuttunut luonteeltaan. Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Straniuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään ajallisesti vähemmän, ikäihmisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt, mutta naisten ja nuorten osuus on kasvanut. Verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän. Myös vertaistoiminta vetää, ja vertaistukea antavat sekä vapaaehtoiset että ammattilaiset. Ammattilaisuus ja vertaisuus ovat kietoutuneet yhteen yhä tiiviimmin samalla kun vertaistuen arvostus palveluissa on lisääntynyt[ii].

Vaikka pitkäkestoinen, järjestöjen kautta kasvokkain tapahtuva vapaaehtoistyö on edelleen tärkein, uudet tuulet muokkaavat suomalaisten kansalaistoimintaa. Digitalisaatio ja mobiiliteknologia antavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua. Varsinkin nuoret vierastavat perinteisen yhdistysmaailman byrokraattisuutta ja hallintohierarkkisuutta. Rekisteröityjen yhdistysten ja puolueiden rinnalle ja jopa tilalle nousee uusia vaikuttamismuotoja nettiadresseista erilaisiin verkostoihin, liikkeisiin ja pop-up -toimintaan.

Paine uudistua ei koske vain ikärakenteeltaan senioripainotteisia yhdistyksiä tai alenevan kannatuksen kanssa kamppailevia poliittisia puolueita. Myös liikunta- ja urheilukentillä eletään suurta murrosta. Kaupungistuvassa, sääoloiltaan muuttuvassa Suomessa perinteikkäät maaseutujen kestävyys- ja yksilölajit ovat saaneet tehdä tilaa joukkuelajeille sekä urbaaneille, ulkomailta tuleville harrastusmuodoille kuten cheerleading, parkour ja skuuttaus.

Ja riippuen kansalaismielipiteestä, ulkomailta tuntuu tulevan myös väestökehityksen kanssa tuskailevan kansan tulevaisuus, tai tuho. Oli suhtautuminen maahanmuuttoon myönteinen tai kielteinen, ulkomailta Suomeen saapuvan väestön vaikutus on vääjäämätön. Väestöfaktat maahanmuuton välttämättömyydestä ovat kiistattomat:

”2010-luvun aikana Suomen väestönkehitys on hidastunut. Koko maan väestönlisäys on perustunut ulkomailta tulleeseen muuttoliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, sillä luonnollinen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi alentuneen syntyvyyden vuoksi. 2010-luvun merkittävin väestönkehityksessä tapahtunut muutos onkin syntyvyyden aleneminen.”[iii]

Suomen väestönkehityksen nojatessa maahanmuuttoon, kotouttamisen merkitys kasvaa

Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.[iv]

Kun Suomea koettelee maailmanlaajuisen koronapandemia ohessa ja seurauksena voimakas velkaantuminen, korkea työttömyys sekä hyvinvointivaltion toimivuutta uhkaavia sosiaalisia jännitteitä ja suoranaisia uhkakuvia, on todella tärkeää, että läntistä Eurooppaa huomattavasti myöhemmin maahanmuuton kohteeksi tullut kansakunta osaa ottaa oppia naapurien kokemuksista ja onnistuu kotouttamistoimissaan.

Suomeen on toki ajautunut vuosisatojen kuluessa muita kulttuureja edustavia kauppiaita ja kulkijoita idästä, lännestä ja etelästä, mutta mm. juutalais- ja tataariyhteisöt ovat integroituneet lähes erottamattomaksi osaksi yhtenäistä kantaväestöä. Esimerkiksi stadilaistaustaisten, Suomea ulkomailla edustaneiden kansansuosikkien Atik Ismailin tai Babitzinin sisarusten suomalaisuutta ja isänmaallisuutta tuskin moni tohtii kyseenalaistaa.

Suomeen suuntautuvan nykyaikaisen maahanmuuton lyhyttä historia heijastaa ehkä selkeimmin uussuomalaisten lyhytaikainen osallisuus edustuksellisessa demokratiassa. Jos 1940-luvulla valtakunnalliseksi vaikuttajaksi kohonnut virolaistaustainen Hella Vuolijoki luokitellaan erikoistapaukseksi, sai Suomi ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajansa vasta vuonna 2015, kun kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar menivät läpi eduskuntavaaleissa[v].

Ja puolivuotta eduskuntavaalien jälkeen maahanmuutto nousi myös Suomessa pitkäkestoiseksi ja kansakuntaa jakavaksi teemaksi, kun Suomi muun läntisen Euroopan mukana ajautui poikkeuksellisen pakolaisaallon kohteeksi[vi]. Yli miljoonan turvapaikanhakijan ja siirtolaisen saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 paljasti vakavia ongelmia EU:n turvapaikkajärjestelmässä[vii] ja pakolaiskriisi ulottui myös Suomeen, kun vuosittainen turvapaikanhakijamäärä monikertaistui muutamassa kuukaudessa varsin vakiintuneesta 3 000-4 000 hakijasta yli 32 000 turvapaikanhakijaan.

Loppuvuodesta 2015 Euroopan pakolaiskriisi aiheutti jänniteitä myös Turussa. Väliaikaisen vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmat huolestuttivat asukkaita Runosmäen kaupunginosassa. Urheiluseurat ja muut vapaaehtoisjärjestöt järjestivät turvapaikanhakijoille hyväntekeväisyystapahtumia mm. Pansion Kisapuistossa ja Impivaaran jalkapallohallissa.

Viime vuosina Suomeen kohdistuva maahanmuuttoliike on palannut Euroopan suurta pakolaiskriisivuotta edeltävälle tasolle. Vuonna 2019 jätettiin 4 550 turvapaikkahakemusta, joista 2 467 oli uusien turvapaikanhakijoiden jättämiä hakemuksia[viii]. Viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin Covid-19 pandemia on voimakkaasti rajoittanut rajojen yli tapahtuvaa liikkumista, Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet hakemusmäärät, jotka koskevat mm. oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua ja kansalaisuutta, ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina[ix].

Jalkapallo on tärkeä kotouttaja

”Jalkapallo on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Se yhdistää kansoja ja kulttuureja ainutlaatuisella tavalla. Jalkapallo voi olla uudessa, vieraassa ja pelottavassakin ympäristössä ihmiselle se ainut turvalliseksi koettu asia, jonka avulla tutustuminen ja integroituminen uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön voi alkaa.”[x]

Samalla kun Suomen jalkapallomaajoukkueet ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisillä kentillä, maan harrastajamääriltään suurin lapsia ja nuoria liikuttava lajiliitto on panostanut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Palloliitto on toiminut aktiivisesti monikulttuurisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa urheiluyhteisössä vuodesta 2007.

Vuosina 2019-20 yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa toteutetun Kotouttamisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja vahvistaa heidän osallisuutta seuratoiminnassa. Hankkeeseen mukaan valikoitui 14 seuraa Espoosta (EBK, EPS, EsPa), Helsingistä (FC Kontu), Kuopiosta (KuPS), Oulusta (Tervarit), Porista (MuSa), Tampereelta (Ilves), Turusta (FC Inter, TuNL), Vaasasta (VPS) ja Vantaalta (KOPSE, TiPS, VJS).

KES-hankkeen ja useiden muiden seurahankkeiden kautta saavutetut kokemukset ja tulokset kertovat jalkapallon avulla tehtävän kotouttamistyön tarpeellisuudesta.

” Urheilu ja osallisuus – mikä mahtava keino olla osana jotain merkityksellistä. Osallisuus on yksinkertaisesti tunne siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. Tässä on suomalaisen seuratoiminnan suurin mahdollisuus ja vahvuus. Seuratoiminta voi parhaimmillaan tarjota osallisuuden tunteen esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka muuttavat uudelle paikkakunnalle työn perässä tai maahanmuuttajille, jotka muuttavat uuteen maahan. Sosiaalinen integraatio on ihmisen selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä asioita.”

Maurizio Pratesi, Monikulttuurisuuden asiantuntija, SPL, KES-hankkeen loppuraportti

Ympäri maata toteutetuissa hankkeissa koettiin sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä. Liikkeelle lähtöä vaikeutti koronapandemian lisäksi mm. kotouttamistoimintaan liittyvän tiedon sekä toimiviksi havaittujen toimintamallien vähäinen määrä suomalaisessa seuratoiminnassa, haasteet kouluyhteistyössä ja joissain uskonto- ja kulttuuriryhmissä havaitut tyttöjen harrastamista koskevat rajoitukset. Ja pitkään myös jalkapallossa nousussa olleet harrastusmaksut ovat merkittävä ongelma myös maahanmuuttajataustaisille perheille.

Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaharrastamisen edistäminen on yksi kotouttamistyön suuria haasteita

Onnistumisia koettiin kuitenkin enemmän kuin vastoinkäymisiä. Espoossa EPS kehitti matalan kynnyksen toiminnan mallin, jossa harrastamaan tulevan pelaajan ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua pidemmälle jaksolle ja EsPa perusti nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten harrastuksen jatkumista tukemaan EsPa United -joukkueen. Joukkueen pelaajat ovat myös osallistuneet valmennusakatemiatoimintaan ja kouluttautuneet valmentajiksi ja pelinohjaajiksi. Samankaltaista vanhempien pelaajien mentorointi-toimintaa on toteutettu Turussa FC Interin Welcome Bro -toimintamallissa. Työkokeiluista ansaitulla palkalla pelaajat ovat pystyneet pienentämään myös varusteista ja kausimaksuista aiheutuvia kustannuksia.

Helsingissä Kontu pyrkii tietoisuuden kasvattamiseen järjestämällä harjoitusten yhteydessä kentänlaitakahveja ja Vantaalla toimivin tapa kohderyhmän tavoittamiseen oli mennä sinne, missä ihmiset ovat. VJS:n väelle kohtaamiset kentän laidalla osoittautuivat seuralle arvokkaiksi viestintämahdollisuuksiksi.

Vaikka Palloliiton seurakehityshankkeiden fokus on ennen kaikkea ruohonjuuritason osallisuuden edistämisessä, tulisi sekä suomalaisen seurajohdon että yhteiskunnallisten päättäjien ymmärtää liikunnan kautta aikaan saatavat kotouttamisen työllistävät ja huippu-urheilua tukevat vaikutukset. A-maajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin pelanneessa Huuhkajaryhmässä on viime vuosina esiintynyt suuri joukko maahanmuuttajataustaisia pelaajia Eremenkon ja Hetemaj’n veljeksistä Pyry Soiriin sekä menestyksen takuumiehiin Lukas Hradeckyyn ja Glen Kamaraan. Lisäksi Markku Kanervan ryhmään on kuulunut useita kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia ja yksilötasolla kansainvälistä tähtipelaajastatusta edustavat Teemu Pukki ja Lukas Hradecky ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia ja nuorten esikuvia niin Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassaan.

Liikkukaa! ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibaultilla on pitkä kokemus maahanmuuttajien kotouttamisesta liikunnan avulla. ”Jos ihminen viihtyy, hän on kotoutunut. Viihtymistä lisää merkittävästi mieluisan urheiluharrastuksen löytyminen”, hän toteaa[xi].

”Moninaisuus ja monikulttuuriset joukkueet eivät ole pelkkää sanahelinää. Tulevaisuudessa urheiluseurojen on houkuteltava maahanmuuttajia mukaan toimintaansa, jos ne aikovat kasvaa ja menestyä. – Tulos on hyvä motivaation lähde. Moninaisuus tuo urheiluun merkittävän määrän energiaa, kontakteja, ideoita ja näiden myötä myös tuloksia.”

Maahanmuutto kansantaloudellinen ja väestökehityksellinen välttämättömyys, mutta sosiaalinen haaste

Mutta kuten Liikkukaa! ry:ssä ja kotouttamishankkeita toteuttavissa seuroissa tiedetään, maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestöjen tai seurojen toimintaan ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Mistä heidät tavoitetaan ja miten innostetaan osallistumaan?

Kotouttamistyön asiantuntijajärjestön mukaan on tärkeää tunnistaa nuoriin vaikuttavat henkilöt eli mielipidevaikuttajat: vanhemmat, kaverit, maahanmuuttajataustaiset urheilijat tai vaikuttajat. Seuraava askel on saada heidät kiinni – useimmiten maahan muuttaneiden omat verkostot ovat paras kanava viestien välittämiseen.

On yhä tärkeämpää, että Suomen kaupungit panostavat kaupunginosien kehittämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön paikallistoimijoiden kanssa. Myös taloushaasteet puoltavat syvempää yhteistyötä varmuudella kilpailukykyisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa[xii]. Paikallisjärjestöt työskentelevät päivittäin kaupunginosissa ja tietävät minkälaisia ongelmia asukkaat alueillaan kohtaavat ja minkälaisilla toimenpiteillä alueiden elinoloja voidaan kehittää.

Vaikuttajat, verkostot ja tietysti myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus vaihtelevat kaupunkien välillä ja myös kaupunginosien kesken. Valtakunnallisesti suurimmat vieraskielisen väestön keskittymät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Vuoden 2019 lopussa Vantaalla asui lähes 47 300 vieraskielistä (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), mikä oli 20,2 prosenttia koko väestöstä[xiii]. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä ja sielläkin muunkielisten osuus on lähes 19 prosenttia koko väestöstä[xiv].  Helsingissä vieraskielisen väestön osuus vuonna 2019 oli 16,2 % ja kesällä Kuntaliitolle tuottaneen MDI:n selvityksen mukaan vieraskielisten määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Aluekehityksen seurantaan erikoistuneessa konsulttitoimisto MDI:ssä johtavana asiantuntijana toimiva Timo Aro muistuttaa, että on kansantaloudellisesti valtava kysymys, kasvaako vieraskielisten määrä riittävästi ja varoittaa, että vain vieraskieliset pelastavat kuntien väestökehityksen[xv].

Pääkaupunkiseudun jälkeen vieraskielisten osuus kokonaisväestöstä on korkein tilastokummajainen Närpiössä (15,6 %) ja Turussa, jossa muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä edustavat 12 prosenttia turkulaisista. Vaikka etenkin Itä-Helsingistä löytyy vahvoja maahanmuuttajataustaisen väestön keskittymiä[xvi], on maahanmuuttajaväestön keskittyminen Turun tietyillä alueilla vieläkin hallitsevampaa.

Kun Helsingissä muun muassa Itäkeskuksen, Kontulan ja Jakomäen asukaskunnasta noin kolmannes edustaa vieraskielistä väestöä, itäisessä Turussa monikulttuurisuuskehitys on ollut vielä voimakkaampaa. Vuosikymmen sitten Varissuo-Lausteen suuralueen 24,9 prosentin muunkielisten osuus erottui jo selkeästi muista kaupungin alueista. Pansio-Jyrkkälän osuus oli 11,4% ja Nummi-Halisten suuralueella 10,5%. Vuonna 2010 koko Turun väestöstä muunkielisten osuus oli 7,6%[xvii].

Vuosikymmen myöhemmin, lukemat ovat merkittävästi muuttuneet maailmanlaajuisen koronapandemian varjossa. Vaikka muunkielisten osuus kokonaisväestöstä on yhä alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa on tapahtunut kuluvan vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakasta vieraskielisen väestön keskittymistä. Pansiossa ja Halisissa lukemat ovat kohonneet Itä-Helsingin 30 prosentin tasolle ja Itä-Turussa lähestytään jo länsinaapuri Ruotsin tilastolukuja. Vaikka läntistä Eurooppaa myöhemmin kaupungistuneessa Suomessa asumisen alueellinen eriytyminen on ollut lievempää, ovat juuri itäisen Turun lähiöt Varissuo ja Lauste nousseet suomalaisen segregaatiokehityksen hieman kyseenalaisiksi ”mallialueiksi”. Kun Lausteella muunkielisten osuus koko väestöstä on noin 40 %, Varissuolla vieraskielisiä on jo puolet alueen asukkaista[xviii].

Maahanmuuton ja siihen kytkeytyvän segregaation yhteiskunnalliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen monimutkaisia ja kuten monessa maassa on viime vuosina havaittu, myös kansakuntaa jakavia, joten maahanmuuttajien kotouttaminen on yhä tärkeämpi kysymys myös Suomessa.

Turussa Nappulaliigan Kotoutumisen edistämisen seurahankkeessa myönteisimmät tulokset saavutettiin juuri maan monikulttuurisimmassa lähiössä Varissuolla. Vaikka Covid-19 vaikeutti merkittävästi junioritoimintaa, TuNL:n harrastajamäärä kasvoi alueella seuratulkkiohjelman avulla vuoden aikana nollasta yli sataan pelaajaan. Seura on myös saanut hankkeen kautta arvokasta tietoa siitä, mitä toiminta alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, vaatii seuratoimijoilta. TuNL haluaakin liikuttaa lapsia kaikkialla Turussa, ja seuratulkkitoiminta antaa siihen paremmat mahdollisuudet ja työkalut. Seuratulkkitoiminnan jatkaminen ei ole TuNL:lle valinta vaan jopa välttämättömyys[xix].

Kun kaupungistuva Suomi pyrkii ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaansa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja koronapandemian kiusatessa, on päivänselvää, että maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen on maallemme aivan keskeinen kysymys. Ei valinta vaan välttämättömyys.

[i] https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2019/07/Vapaaehtoistoiminta-Suomessa-Leo-Stranius-24.6.2019.pdf

[ii] https://thl.fi/documents/966696/3698292/Sokran+tutkimusviesti+8+2019+%281%29.pdf/1a8b6442-f7ca-74e9-7512-c10c69bc88fe?t=1575459106081

[iii] https://media.sitra.fi/2020/06/09115815/vaestoselvitys-2040.pdf

[iv] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2020/kuntaliitto-selvitti-vieraskielisen-vaeston-maara-yli-kaksinkertaistuu-vuoteen-2040

[v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maahanmuuttajaehdokas-tekemassa-historiaa-ensimmaisena-eduskuntaan/5009828#gs.nppwzc

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-8595369 Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

[vii] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20170629STO78630/pakolaiset-ja-muuttoliike-euroopassa-tietoja-ja-tilastoja

[viii] https://migri.fi/-/maahanmuuton-tilastot-2019-oleskelulupaa-haki-ennatysmaara-tyontekijoita

[ix] https://tilastot.migri.fi/index.html#applications

[x] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/spl_kes-hanke_2018-2020_loppuraportti.pdf

[xi] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-335-1 Kotopolulla: järjestöt kumppaneina kotouttamisessa, TEM oppaat ja muut julkaisut 11/2018

[xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/09/22/pakolaiskriisi-edellyttaa-aktiivista-kaupunginosapolitiikkaa-ja-kolmannen-sektorin-suurempaa-roolia/

[xiii] https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/151877_Vantaan_vaesto_2019-2020.pdf

[xiv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2332993 Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

[xv] https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/aluetutkija-timo-aro-vain-vieraskieliset-pelastavat-kuntien-vaestokehityksen/

[xvi] https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen Vuoden 2019 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kallahdessa, Meri-Rastilassa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Jakomäessä, Kivikossa ja Kurkimäessä, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa.

[xvii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/alueprofiili_2011.pdf

[xviii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupunkistrategiaindikaattorit_25_03_2020.pdf

[xix] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-tunln-seuratulkkitoiminta-tuottanut-nopeita-tuloksia

TPS juhlavuoden alla Ykköseen – takaisin liigaan turkulaisilla talenteilla ja paikallisella yhteistyöllä?

Turku on mustavalkoinen, usein sanotaan. Monilajiseura TPS on kiistatta tunnetuimpia turkulaisuuden ilmentymiä, tai brändejä, kuten tänä päivänä tavataan sanoa.

Kuten laajalti tunnistettavasta seuratunnuksesta käy ilmi, Turun Palloseura on perustettu vuonna 1922. Seura syntyi, kun Turun suomenkieliset jalkapalloilijat yhdistivät voimansa vastavoimaksi ruotsinkieliselle ÅIFK:lle. Ensimmäinen Suomen mestaruus saavutettiin vuonna 1928. Sittemmin mestaruuksia on tullut kaikkiaan kahdeksan, mutta viimeisin on vuodelta 1975, kauan ennen vuonna 1990 perustettua Veikkausliigaa. Cup-mestaruuksia TPS on voittanut kolme, nämä veikkausliiga-aikana.

SM-kultaa: 8 (1928, 1939, 1941, 1949, 1968, 1971, 1972, 1975)
SM-hopeaa: 12 (1923, 1925, 1926, 1930, 1938, 1944, 1946, 1948, 1960, 1984, 1986, 1989)
SM-pronssia: 11 (1929, 1931, 1957, 1967, 1977, 1987, 1996, 2007, 2009, 2010, 2012)

Suomen Cup-mestari: 3 (1991, 1994, 2010)[i]

Turun Palloseuran kultakauden tuplamestareiden ensimmäinen vuosikerta, mestarit mallia 1971. Rivit täynnä maajoukkuepelaajia. Kuva: Kultaiset vuodet 1922-1997, Mäki-Toivola, 1997

Jalkapallo, kuten ympäröivä yhteiskunta on muuttunut merkittävästi mustavalkoisten kulta-ajoista 60-70-lukujen taitteesta ja myös sarjamuodon muutosajoista. Sattumoisin Veikkausliigan kanssa samanaikaisesti 30-vuotista toimintataivaltaan juhliva FC Inter on vanhempien seurojen väsyessä ja väistyttyä noussut Veikkausliigan maratontaulukon kärkinelikkoon, ja viime vuosina hissijoukkueeksi ajautuneen paikalliskilpailijan edelle.  

HJK                                                   1713 pistettä

MYPA                                              1046

Valkeakosken Haka                   1008

FC Inter                                            983

TPS                                                    919

RoPS                                                  855

FC Lahti                                            828

VPS                                                    811

KuPS                                                  786

FF Jaro                                              738[ii]

Olen itse TPS-kasvatti ja tunnen suurta ylpeyttä oman lapsuuteni sankareiden taitopainotteisista jalkapalloperinteistä, jotka ulottuvat Timo Nummelinista, ”Superhessu” Suhosesta ja Jalojen sekä Lipposen veljessarjoista tämän päivän TPS-taustaisiin turkulaistähtiin kuten Jere Uronen ja Moisanderin sekä Hradeckyn veljekset.  

Ja löytyy mielestäni myös maskulaislähtöisissä seutukunnan futisylpeyksissä kuten Kappe Hämäläisessä ja Riskin veljeksissä ”vanhan ajan tepsiläistä taitojalkapalloperinettä”.

Ja turkulaista taitojalkapalloperinnettä on voitu Veikkausliigassa todistaa kahden viime kauden ajan, kun Jose Riveiron viihdyttävää jalkapalloa pelaava joukkue on kahdesti peräkkäin yltänyt valtakunnan kakkoseksi. Uudistuneen Interin ehkä ainoa Akilleen kantapää on ollut vierastyövoiman vahva osuus ja turkulaisten nuorten vähäinen rooli joukkueessa. Erinomaisen alkukauden pelannut Elias Mastokangas jäi Benjamin Källmanin ja Filip Valencicin paluun myötä syksyllä vähemmille minuuteille ja maajoukkuetason 2002-syntyneet lupaukset Roope Kantola ja Jan Heinonen jäivät ilman veikkausliigadebyyttiä ja pelasivat jo toisen peräkkäisen kauden reservijoukkueen kanssa Kolmosessa.

Aika kypsä Turun seudun junioriyhteistyölle?

Kun TPS Kotkalle kärsityn karsintatappion myötä joutuu ottamaan uudelleen vauhtia Ykkösestä, voidaan ehkä kysyä, olisiko aika kypsä Interin ja Tepsin väliselle yhteistyölle?

Kokemukseen ja tiiviiseen permanenttiin ilmiselvästi uskovalla Riveirolla on jo tässä vaiheessa vuotta hyvä sopimustilanne[iii] ja ensi kauden joukkueen runko vahvasti kasassa[iv][v]. Kun sinimustien kausi päättyi toiseen perättäiseen hopeaan ja erinomaiseen loppukauteen[vi], voidaan perustellusti olettaa Interin tähtäävän tulevana kaudella mestaruuteen ja eurokentille. Näistä lähtökohdista katsottuna nuorten turkulaiskykyjen kynnys yltää Veikkausliigassa pelaavaan kokoonpanoon saattaa olla edelleen liian korkea ja juniori-ikäisille talenteille tulisi löytää kehitystä tukeva pelipaikka riittävän vaativalla tasolla. Kuten Suomessa ylivertaisella pelaajamateriaalilla operoiva HJK on toiminut mm. RoPS:in, Ilveksen ja Ykköseen nousseen Klubi 04:n kanssa. Ja on Turkuunkin päätynyt yksi Pikkuhuuhkajissa esiintynyt Klubin lainapelaaja[vii].

Kun alkavalla kaudella Turun seudulta löytyy Veikkausliigan suursuosikkien joukkoon kiistattomasti kuuluva Inter, Ykkösestä takuuvarmasti juhlavuodeksi ylimmälle tasolle tähtäävä TPS sekä viime ajat hyvää työtä Kakkosessa tehneet PIF ja KaaPo sekä vielä SalPa Salosta, on nuorille lupaaville pelaajille ainakin paperilla tarjolla monipuolinen ja hyviä vaihtoehtoja tarjoava pelaajapolku.

Mutta jotta järjestelmä toimisi ja turkulaiset talentit saisivat kullanarvoista pelikokemusta kotikulmillaan, tarvitaan seurojen välistä alueellista yhteistyötä. Muuten turkulaiset lupaukset saattavat päätyä epämääräisillä lainasopimuksilla Kemi[viii]-Kajaani[ix]-akselin maakuntakierrokselle, ja todelliset turkulaishelmet ja potentiaaliset Kupittaan yleisömagneetit ajautua toisen alueen liigajalkapallon pelastajaksi.

”Oli varsin selvää, että halusimme käyttää option, sillä Albion on ollut vähintäänkin niin hyvä, ellei jopa parempi, kuin osasimme toivoa. Albion myös nauttii ollessaan täällä. Hän on saanut paljon vastuuta valmentajalta ja se heijastuu hänestä kentällä. Albionia kohtaan kohdistuu tietenkin paljon kiinnostusta myös muista seuroista ja nyt olemme varmistaneet sen, että hän joko pelaa meillä ensi kaudella tai saamme hänestä taloudellisen korvauksen, joka on tärkeä pitää mielessä tänä päivänä, seurajohtaja Peter Mattsson toteaa seuran tiedotteessa.”[x]

Kosovossa syntynyt Ademi kuuluu turkulaiseen ”Runosmäen akatemiaan”, jossa ovat kasvaneet esimerkiksi Joni Kauko, Kaan Kairinen, Otso Virtanen sekä Matej, Tomas ja Lukas Hradecky[xi]. Runosmäen jalkapallolähettiläiden pelaajapolut luonnollisesti poikkeavat toisistaan, mutta ehkä nämä yhdestä kaupunginosasta alkaneet menestystarinat muistuttavat nuorille omille kasvateille tarjottujen mahdollisuuksien merkityksestä.

Jarkko Wissin Ilves esimerkkinä edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöstä?  

2003-syntyneen Niklas Pyyhtiän vahva kausi mustavalkoisten edustuksessa pitäisi olla kannustin rohkeampaan juniorilinjaan, jossa turkulaiset voisivat ottaa oppia Ilveksestä ja mestari HJK:sta. Takavuosien talousvaikeuksista toipunut Tampereen Ilves on valmentaja Jarkko Wissin aikana vakiinnuttanut paikkansa Veikkausliigan kärkiviisikossa ja entinen poikamaajoukkueen valmentaja on tullut tunnetuksi nuoria pelaajia tukevasta valmennuslinjastaan. Koronakauden päätöskierroksella valmentaja Wiss juoksutti kokenutta FC Honkaa vastaan Tammelan stadionille kokoonpanon, jossa omia kasvatteja oli avauksessa seitsemän ja koko ottelun aikana kentällä yhdeksän.

”Aloituksen keski-ikä oli alle 21 tänään. Se antaa uskoa Ilveksen toimintaan niin edustuksessa, kuin junioreissa. Tällä voitolla on isompi symbolinen merkitys, kuin vain kolme pistettä sarjassa, Wiss alleviivaa.”[xii]

Nuoret ovat saaneet mahdollisuuksia myös muualla. Ykkösestä suoraan Veikkausliigaan nousseen AC Oulun takalinjoilla 2003-syntynyt Miika Koskela pelasi läpi kauden täysiä minuutteja ja myös toinen saan ikäluokan poikamaajoukkuepelaaja Lasse Ikonen, ylsi nousijajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Toisessa nousijajoukkueessa, KTP:ssä niinikään 2003-vuosikertaa edustava Niklas Leinonen on noussut edustuksessa pelaavaan asemaan, samoin kuin vuotta vanhemmat Juuso Anttila ja Kimi Kolsi. Ja useita muitakin tulevaisuuden lupauksia[xiii] löytyi kotkalaisten kokoonpanosta, joka toi KTP:lle Kupittaan karsinnasta paikan Veikkausliigaan[xiv]. sss

Suomalaisessa jalkapallossa on viime vuosina nostettu usein esiin vuonna 2014 käyttöön otettu seuroja koskeva laatujärjestelmä. Viisitasoisessa järjestelmässä on painotettu strategisia aihealueita kuten urheilutoiminta, ja sitä tukevat johtaminen sekä viestintä ja markkinointi[xv], mutta ehkä tulevaisuudessa laatujärjestelmän avulla seuroja voitaisiin ohjata tiiviimpään edustusjoukkueen ja junioritoiminnan yhteistyöhön.

Junnufutiksessa vastuulliset ja pitkäjänteistä työtä tekevät seurat antavat nuorille lupauksille varhain mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että yhä nuoremmat pelaajat ovat valmiimpia pääsarjatasolle ja myös ulkomaiden suurseurojen organisaatioihin.

Luottamus omiin kasvatteihin edistää myös laji- ja seurakulttuurin kehitystä. Välillä käy mielessä, eivätkö paikalliset seurapomot ymmärrä kannattajien kiinnostusta oma kylän kasvatteja kohtaan ja nuorten esikuvien kannustavaa merkitystä omien juniorien piirissä. Tällä kaudella yksi turkulaisjuniorien suurimmista suosikeista, TPS-kasvatti Albion Ademi mätti maaleja Maarianhaminalle turkulaisseurojen sijasta ja saarelaiset säilyttivät sarjapaikkansa.

Turkulaiskykyjen urakehityksen kuoppaisuus näkyy myös Tepsin kolme vuotta sitten karsintamaalillaan liigaan nostaneen Ilari Mettälän pelaajapolussa. Yläneeltä liigaan ponnistanut hyökkääjä valitsi Turun sijasta Tampereen pitkälti nuoria pelaajia huomioivan valmennuksen perusteella:

”Olen kuullut paljon hyvää Ilveksestä ja joukkueen valmennuksesta. Täällä osataan kehittää nuoria pelaajia, jollaiseksi itsenikin vielä lasken.”[xvi]

Turkulaisseurat ovat pärjänneet varsin hyvin kansallisessa juniorikilpailussa etenkin 2003-04 ikäluokissa, mutta nuorten lahjakkuuksien kehitys saattaa pysähtyä, jollei tarjolla ole riittävää haastetta tarjoavia pelimahdollisuuksia.

Haaste on periaatteessa sama kuin nuoremmissa junioreissa, joissa taitavat, mutta fyysisesti isompien ja vahvempien varjoon jäävät ”late bloomerit” eivät löydä paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Toivottavasti turkulaisseurat kuitenkin jatkossa ottavat kilpailijoista oppia ja panostavat juniori-ikäisten sisäänajoon edustusjoukkueissa tai ainakin alueen muissa valtakunnan tasolla pelaavissa kokoonpanoissa. Eri sarjaportaita edustava valtakunnallisten sarjojen viisikko Inter, TPS, KaaPo, PIF ja SalPa tarjoavat jalkapalloon panostaville nuorille kyvyille vaihtelevat portaat tavoitella jatkoa kunniakkaille turkulaisperinteille.

Viime viikkoina A-maajoukkueen mukana jalkapallomaailman ja myös lajin maailmanmestarit yllättäneet U21-ikäiset Marcus Forss ja Onni Valakari ovat osoittaneet, että erilaisia pelaajapolkuja pitkin voi myös Turun kautta kohota hyvin korkealle kuningaslajissa. Kunhan nuori pelaaja saa tukea ja vastuuta.

[i] https://fc.tps.fi/fi/seura/historia

[ii] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2020/11/08/pienta-muutosta-veikkausliigan-maratontaululossa-hifk-nousi-kolme-sijaa

[iii] https://fcinter.fi/engstrom-haukioja-ja-kagayama-jatkavat-interissa-myos-ensi-kaudella/

[iv] https://fcinter.fi/hamalainen-ja-paananen-jatkosopimuksiin-interin-kanssa/

[v] https://fcinter.fi/moisander-jatkaa-interissa-maalivahdilla-edessaan-jo-kuudes-kausi/

[vi] https://fcinter.fi/fc-interista-viisi-pelaajaa-ja-jose-riveiro-nimetty-veikkausliigan-kuukauden-joukkueeseen/

[vii] https://www.hjk.fi/artikkelit/miehet/kevin-kouassivi-benissan-lainalle-interiin/

[viii] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2017/07/27/ademi-loppukaudeksi-lainalle-ps-kemiin

[ix] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2019/07/14/inter-hyokkaaja-siirtyy-ykkosen-ac-kajaaniin-loppukaudeksi

[x] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2020/09/28/ifk-mariehamn-ja-albion-ademi-kayttivat-sopimuksen-option

[xi] https://www.iltalehti.fi/veikkausliiga/a/10553cdc-3602-4bbd-9038-a55fb1a20686

[xii] https://ilvesedustus.fi/1420280/

[xiii] http://www.fcktp.fi/ktp-kiinnitti-tulevaisuuden-lupauksiaan/

[xiv] https://www.palloliitto.fi/ottelu/1921250

[xv] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/sjk-viidentena-seurana-laatujarjestelman-tasolle-5

[xvi] https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000007466891.html

Ison Inter-päivän pettymyksestä huolimatta sinimustat Suomifutiksen suuria – Kupittaan oma kenttä askel Interin junnutyön uudelle tasolle?

Lauantaina 3.10. Kupittaanpuistossa vietettiin isoa Inter-päivää. Ohjelmassa seuran ensimmäinen oma juniorien Inter Cup, edustusjoukkue Suomen Cupin finaalissa kotistadionilla ja reservit Kolmosen päätöskierroksella nousukarsinnan kynnyksellä.

Kupittaan kentillä, Impivaarassa ja Vasaramäessä pelattiin viikonloppuna FC Interin ensimmäistä omaa isomman mittakaavan junioriturnausta, Inter Cupia. Kovatasoiseen 2010- ja 2011-ikäluokkien turnaukseen osallistui yhteensä 34 joukkuetta eri puolilta Suomea[i]. Mukana mm. johtavien junioriseurojen HJK:n, Hongan ja KäPan kilparyhmät ja joukkueita Oulusta ja Vaasasta asti. Kaksipäiväisellä turnauksella juhlistettiin samalla vuonna 1990 perustetun seuran 30-vuotista taivalta.

Lauantai-iltapävällä, Inter Cupin lomassa, Veritas Stadionin luonnonnurmella pelattiin ensi kertaa myös miesten Suomen Cupin finaali. Useasti kilpailumuotoaan muuttanut cupkilpailu jakaa mielipiteitä, mutta nykymuotoinenkin Suomen Cup tarjoaa seuroille lisäpolun eurokentille sekä pääsarjatason pelejä alkuvuoteen[ii].  Varsin monimutkaisessa kaksiosaisessa kilpailujärjestelmässä joukkueet etenevät Veikkausliigan ja Ykkösen lohkovaiheiden jälkeen 16 joukkueen jatkovaiheeseen, jossa finalistit valikoituvat perinteiselle cupmuotoisella kilpailulla.

Koronan hämmentämällä jalkapallokaudella cupin loppuottelussa kohtasivat maan kiistaton ykkösseura ja sarjakärki HJK sekä stadionia isännöivän Håkansin varustamoperheen turkulaisylpeys FC Inter.

Vaikka turkulaiset hallitsivat palloa pitkiäkin jaksoja, HJK puolusti erinomaisesti varhaisen ottelun avausmaalinsa jälkeen. Kun cupin historian menestynein joukkue vielä iski uudelleen toisen puoliajan 9. minuutilla, muistutti finaalin kulku Veikkausliigan viime kauden ratkaisuottelua samaisella areenalla. Tällöinkin turkulaisten odotukset korkealla, mutta KuPS hiljensi kotiyleisön kahdella maalilla. Tällä kertaa sinimustien kannattajien turkulaista tuskaa lisäsi ex-TPS-kärki Roope Riski viimeistelemällä finaalin molemmat maalit. Näin Klubi kuittasi 0-2 luvuin parin vuoden takaisen cupin finaalitappion turkulaisille Töölön kotiareenallaan.

Välittömästi cupin finaalin jälkeen Kupittaa 5:lla pelattiin Kolmosen päätöskierroksen ottelu Inter 2 – Wolves. Interin reservijoukkue oli edelliskierroksella noussut sarjakärkeen ja kun vastassa sarjan jumbojoukkue, turkulaisten odotettiin pitävän heikommalla maalierolla kakkosena oleva Peimari takanaan.

Inter siirtyikin nopeasti 2-0 johtoon ja kolmannen maalin jälkeen kannattajien soihdut syttyivät. Faniosaston riemu kuitenkin laantui nopeasti, kun samaan aikaan Sauvossa pelatun Peimari Utd – EuPa -pelin otteluseurantatiedot viestivät sauvolaisten toisella puoliajalla yltyneestä tehokkuudesta.

Ottelujen päättyessä loppuluvut Kupittaa Vitosella olivat 3-0 ja Sauvon Hakkispaanalla peräti 7-1, mikä tarkoitti, että Peimari voitti Kolmosen A-lohkon niukimmalla mahdollisella marginaalilla. Molemmilla joukkueilla oli 28 pistettä ja päästettyjä maaleja 11, mutta Peimari vei mestaruuden ja eteni nousukarsintaan tehtyään yhden maalin enemmän (29-28).

Sarjavoitto on aina haastava tavoite ja vaatii myös onnea, mutta Interin reservijoukkueen toinen peräkkäinen nousun kariutuminen Kolmosen kalkkiviivoilla aiheuttanee seurassa spekulointia ja ehkä myös vanhempien juniori—ikäluokkien sekä aikuisjoukkueiden yhteistoiminnan uudelleenorganisointia.  

FC Interin tavoitteena on olla yksi Suomen johtavia junioriseuroja – kelpaavatko omat juniorit hyvää tulosta tekevälle ja viihdyttävää veikkausliigajalkapalloa tarjoavalle Riveirolle?

”FC Interin tavoitteena on olla nyt ja tulevaisuudessa yksi Suomen johtavia junioriseuroja kaikilla mittareilla. Seuran tavoitteena on saada vuosittain vähintään yksi uusi oman seuran kasvatti nousemaan seuran miesten edustusjoukkueeseen ja vakiinnuttamaan paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Lisäksi joukkueen pelaajista vähintään puolen tulee olla alle 24-vuotiaita, joista osa oman akatemian kasvatteja.” [iii]

FC Inter lisäsi panostustaan junioritoimintaa vuodesta 2015 alkaen, jolloin sinimustissa pelaajauransa päättänyt Kalle Parviainen palkattiin seuran ensimmäiseksi valmennuspäälliköksi. Viime keväänä Palloliiton palvelukseen siirtynyt savolaisjalkapallon kasvatti teki amk-opinnäytetyönsä juniorivalmennuksen kehittämisestä, ja Parviainen onkin ollut keskeinen henkilö Interin junioritoiminnan viime vuosien kehittämistyössä.

Panostus juniorivalmennukseen on ollut seuran omistajaperheen strateginen linjaus. FC Interin tavoitteena on olla johtava kasvattajajalkapalloseura Turussa. Lähivuosien tavoitteena juniorivalmennuksen kehittämisen lisäksi on myös harjoitusolosuhteiden parantaminen, päätukijayhtiö Alfons Håkansin toimitusjohtaja Joakim Håkans visioi viisi vuotta sitten[iv]

Vaikka Interin edustusjoukkue ajautui samoihin aikoihin päättyneen hollantilaisvalmentaja Job Dragtsman valmentajakauden jälkeen toistuviin valmentajavaihdoksiin ja menestykseltään keskinkertaisiin liigavuosiin, on Håkansin perheen panostus junioritoimintaan jatkunut. Päätoimisia juniorivalmentajia on palkattu ja loppusyksystä Kupittaalla toteutuu 700 000 euron Inter investointi eli seuran oma lämmitettävä tekonurmikenttä Kupittaa 1, Veritas Stadionin vieressä[v].

Kunnianhimoisessa seurassa, jossa keskeisenä toiminta-ajatuksena on tukea pelaajia kehittymään nuorten maajoukkueisiin, tarvitaan hyvien olosuhteiden ja ammattivalmentajien ohella myös monenlaista muuta osaamista. Kun kilpaillaan maailman suosituimmassa kuningaslajissa, pitää myös suomalaisseurojen paneutua seuratyön alati laajenevaan toimintakenttään aikuisliikunnasta esikouluikäisten perhefutikseen ja ”akatemiapoluista” yhteiskuntavastuuseen.

Laajeneva toimintakenttä aiheuttaa suomalaisseuroille monenlaista haastetta.

Mistä löytää suurille massoille ammattitaitoiset valmentajat, kun alati yltyvä akatemiahehkutus ja seurabrändääminen sekä kohonneet harrastuskustannukset lisäävät vanhempien vaatimustasoa ja saavat seuratoiminnan muistuttamaan yhä enemmän asiakassuhdetta?

Kuinka pienemmät paikallisseurat pysyvät hengissä, kun pääsarjaseurat haravoivat lahjakkuuksia niin tiheällä kammalla, että harrastajia riittää nelosjoukkueeseen saakka?

Yhdistelmäjoukkueet ovat junnufutiksen arkipäivää, mutta pitäisikö YJ-toiminnan olla ensisijaisesti työkalu pienseurojen yhteistyölle, eikä niinkään suurten keino noukkia pienempien naapurien parhaat yhä varhaisemmassa vaiheessa?

Kun junioritoiminnan tavoitteena on tarjota omille lahjakkaille junioreille pelaajapolku Veikkausliigaa pelaavaan edustusjoukkueeseen, voidaan myös kysyä, onko Kolmonen oikea väliporras tarjoamaan maajoukkuetasoiselle A- tai B-juniorille seuraavaa askelta?  

Ja jos toiminta tähtää juniorista huippu-urheilijaksi kasvamiseen, eikö Palloliiton rahoituksella toimivien talenttivalmentajien tulisi työskennellä lupaavimpien juniorien parissa, eikä esimerkiksi Kolmosessa pelaavan aikuisjoukkueen vastuuvalmentajana?

Ulkomaalaispelaajien osuus pääsarjoissa kasvaa, kuinka turvata omien juniorien kehitys ja eteneminen?

Jääkiekkokausi on juuri alkanut ja kauden alla toista turkulaista korkean profiilin ammattilaisseuraa on arvosteltu ”muukalaislegioonana”. TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama toteaa, että seuran oli pakko lähteä täyttämään joukkuetta ulkomaalaisten pelaajien voimin. Hänen mukaansa ulkomainen pelaaja on paljon halvempi kuin suomalainen pelaaja[vi].

Ammattilaisjalkapallossa ulkomaalaisten pelaajien tarjonta on jääkiekkoon verrattuna moninkertainen, joten ei liene yllättävää, että ulkomaalaispelaajien osuus jalkapallon eurooppalaisissa pääsarjoissa on korkea ja kasvussa.  Tutkimuslaitos CIES Football Observatoryn tutkimusten mukaan ulkomaalaispelaajien osuus tarkastelluissa kansallisissa pääsarjoissa on kohonnut kuluvalla vuosikymmenellä 34,7 prosentin osuudesta vuoden 2018 ennätyslukemiin eli 41.5 %:iin[vii].  

” The surveys carried out by the CIES Football Observatory allow us to reveal very clear trends. The footballers’ labour market in Europe is becoming deterritorialised by a decreasing presence of club-trained players, a stronger proportion of expatriate footballers and greater mobility. These processes can be seen as problematic from the point of view of the role that clubs are supposed to undertake in their local environment.

More and more teams are geared towards the short-term. In an increasingly segmented and speculative context, owners and executives tend to optimise financial returns on the transfer market to the detriment of more eminently sporting considerations. An increasing number of players consider their team as a mere stepping-stone to more lucrative markets. Agents and the entourage also play a decisive role in this regard.”

Seuratoiminnassa yleistynyt pelaajakauppaspekulaatio ja lyhytjännitteisyys näkyvät myös suomalaisessa jalkapallossa. ”Toimialan kasvu Suomessa tulee eurooppalaisesta jalkapallosta, ei myymällä makkaraa”, sanoo HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti[viii]. Turussa Interin osalta voidaan ehkä pohtia, oliko kesällä Norjasta palanneiden korkean profiilin pelaajien Benjamin Källmanin ja Filip Valencicin hankinnan taustalla pelilliset vai taloudelliset motiivit.

Kohtuullisen kiistatonta kuitenkin lienee, että hankinnat vaikuttavat väistämättä Interin eniten veikkausliigapeliminuutteja saaneen nuorisomaajoukkueikäisen oman kasvatin, Elias Mastokankaan peliaikaan. Muille sinimustien junnumaajoukkuetason omille kasvateille, 2002-ikäluokan Roope Kantolalle ja Jan Heinoselle ei Veikkausliigassa ole peliminuutteja kertynyt, vaan talentit ovat pelanneet Kolmosessa ja A-junioreissa.  

Niukoilla resursseilla ja pienillä pelaajamäärillä pelannut Interin A20 -joukkue menestyi lopulta turkulaisista parhaiten valtakunnan tasolla. Niko Valikaisen ryhmän lopullinen sijoitus SM-sarjassa kunniakas 4. tila.

Riveiro nostanut Interin edustuksen Veikkausliigan kärkikastiin – olisiko seuraava askel terävöittää seuran junnutoimintaa?

Jose Riveiron aika FC Interin päävalmentajana on ollut kiistaton menestys. Viime kauden kakkostila, tämä kausi toistaiseksi jatkuvasti kärkikolmikossa ja onnistuneesti roolitettu joukkue sekä viihdyttävä pelitapa antavat varmasti kriittisellekin kannattajalle aihetta tyytyväisyyteen.

Mutta jos seuran tavoitteena on olla yksi maan johtavia junioriseuroja kaikilla mittareilla ja saada uusia omia kasvatteja edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon, tulisi pelaajapolun suunnitteluun saada enemmän selkeyttä ja edustusjoukkueen toimintatapoja lähemmäs juniorijoukkueiden arkea. Koska Riveiron joukkue käyttää menestyksekkääksi osoittautunutta kolmen topparin alakertaa, ehkä myös vanhimmissa juniori-ikäluokissa voitaisiin kokeilla samaa pelijärjestelmää, jolloin pelaajien olisi helpompi mukautua edustuksen pelitapaan, mikäli sinne joskus pääsevät kokeilemaan.

Interissä on takavuosina ajoittain harjoitettu edustuksen kummipelaajatoimintaa. Ehkä edustusjoukkueen pelaajat voisivat vierailla juniorijoukkueissa ja kertoa kokemuksiaan seuran sloganin ”Enemmän yhdessä” -hengessä.

Kupittaa 1:n paranevista kenttäoloista huolimatta Interin junioritilanne on osittain ongelmallinen.

Seuran juniorijoukkueiden kilpailullinen menestys maan ylimmillä tasoilla on ollut tällä kaudella aiempia vuosia heikompaa, kaupungin perinteikäs mustavalkoinen kilpailija panostanee voimalla lähestyvään suureen juhlavuoteensa, ja Interin juniorivalmennuksessa on tapahtunut merkittäviä henkilövaihdoksia.

Uudet valmentajat ja avainhenkilöt ovat kuitenkin uusi mahdollisuus. Terävöittämällä seuran valmennuslinjaa sekä avaamalla sinimustia arvoja ja identiteettiä, FC Interillä on erinomaiset edellytykset nousta vastuulliseksi nykyajan kasvattajaseuraksi ja turkulaisen jalkapallon suunnannäyttäjäksi.

[i] https://fcinter.fi/kupittaalla-pelataan-viikonloppuna-kaksi-cupia/

[ii] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/cuppi-nurin-vai-cuppi-kuntoon-miksi-miesten-suomen-cupin-pelitapa-muuttuu-vuodelle

[iii] https://fcinter.fi/fc-inter/arvot-ja-identiteetti/

[iv] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2015/07/28/inter-haluaa-olla-turun-paras-kasvattajaseura

[v] https://yle.fi/uutiset/3-11470520 , Inter investoi 700 000 euroa lämmitettävään tekonurmikenttään – Turun talviharjoitusolosuhteisiin huomattava parannus

[vi] https://www.iltalehti.fi/smliiga/a/ebb8d9cb-ba4c-42b9-acad-179a1d716cfb

[vii] https://football-observatory.com/IMG/sites/mr/mr39/en/ Conclusion

[viii] https://www.talouselama.fi/uutiset/kasvu-tulee-eurooppalaisesta-jalkapallosta-ei-makkaran-myymisesta-sanoo-hjkn-riihilahti-mutta-mita-tapahtuu-kun-korona-ajaa-barcelonan-kaltaisia-jattiseuroja-kassakriisiin/1e594fe5-81ec-4fd1-9bb8-d0107b05a213

Pieni poikkeustilan palloilutarina

Olipa kerran urheileva nuori poika, joka piti etenkin pallopeleistä. Varsinkin jalkapallo oli vielä aikuisenakin lähellä sydäntä ja tuonut ystäviä aina ulkomailta asti. Keskellä maailmanlaajuista terveyskriisiäkin tuli puhelimen välityksellä mieltä lämmittäviä terveisiä Walesista. Kauan sitten Liverpoolin akatemiassa legendaarisen Sammy Leen kanssa pelannut Steven tuskaili samankaltaisessa epidemiaepätietoisuudessa kuin jalkapallon ystävät kaukana Pohjolassa.

Poika kasvoi mieheksi, perusti perheen ja jalkapallo jäi pelivuosien polvivaivojen takia taka-alalle. Vanhat pelikaverit ja omat lapset kuitenkin palauttivat perheenisän seuratoiminnan pariin. Lapset harrastivat liikuntaa laajasti, joten kuskaamista, kannustamista ja myös kustannuksia riitti.

Vuodet vierivät ja valmentamisen sekä erilaisten toimihenkilötehtävien lomassa lapset kasvoivat. Alakouluiän loppusuoralla isävalmentaminen päättyi yhteisestä päätöksestä ja perheenjäsenet jatkoivat liikunnan harrastusta eri piireissä. Lapsista motivoituneimmat saivat valmentajikseen ammattivalmentajat ja isä palasi oto-valmentajaksi oman lapsuutensa lähtöseuraan, Nappulaliigaan.

Keväällä 2020 kaikki kuitenkin törmäsivät koronaan. Kului viikko ja toinen. Kiinasta alkanut epidemia muuttui maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Suomessa seurattiin suuren maailman ratkaisuja ja maahan julistettiin poikkeustila. Hallituksen valmiuslaki sulki koululaisilta oppilaitosten ovet, mutta samalla sulkemisella evättiin myös pääsy liikuntapaikoille.

Myös urheiluseuroissa havahduttiin ymmärtämään, ettei kyse olekaan jokavuotisesta kausi-influenssasta. Vaikutukset vaihtelivat, samoin seurojen reaktiot. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla seura ja ympäröivä yhteisö olivat lähellä toisiaan ja ymmärsivät yhteisen hädän sekä tarpeen toimia enemmän yhdessä. Yhtäällä seurajohtaja vetosi urheiluväkeä auttamaan seuraa tukevia yrittäjiä ja toisaalla valmentaja kuljetti karanteenikoteihin ruokaa ja käsidesiä.

Tarinan oto-valmentaja tyytyi kuljettamaan ruokaa omalle äidilleen ja piti Whatsappin avulla yhteyttä omiin valmennettaviinsa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Varsin monessa seurassa koronareaktioksi valikoitui hieman passiivinen lajiliiton linjauksien myötäily, mutta kriisin jatkuessa paljastui pikkuhiljaa, että joissain seuroissa ei tunnuttu ymmärrettävän kriisin moninaisia vaikutuksia. Tämä näkyi varsinkin viestinnässä tai sen puuttumisessa seurayhteisön olemassaoloa ylläpitävää kansanosaa kohtaan, eli juniorityötä rahoittaviin vanhempiin.

Kun poikkeusolot etenivät uudelle kuukaudelle, tarinan toimihenkilöisä odotti oman kaupunkinsa seurajohtajilta selkeitä linjauksia tai naapurikuntien seuraihmisten yhteishenkeä kohottavia tempauksia, mutta vähissä olivat julkisuuteen astuneet vastuunkantajat. Vaikeassa, jopa poikkeuksellisessa tilanteessa passiivisuus on inhimillistä, mutta juuri kriisin laajuuden takia olisi tärkeää, että seurat pyrkisivät viestimään aktiivisesti ja tiedustelemaan urheiluyhteisönsä jäsenten hyvinvointia poikkeusoloissa. Aivan kuten opettajien odotetaan kantavan huolta kotiopetuksessa olevien oppilaiden hyvinvoinnista.

Urheiluseuroilla ei tietenkään ole oppivelvollisuuteen ja koulumaailman lakeihin verrattavia juridisia velvoitteita, mutta koronakriisin pitkittyessä urheiluseurojen tulisi reagoida tabuksi jääneeseen kysymykseen, eli miten toimitaan pilviin karanneiden harrastusmaksujen kanssa, jos pelikausi tai merkittävä osa toiminnasta jää omatoimisen etäurheilun tasolle.  Tai ainakin seurojen tulisi ymmärtää, ettei ulkomaiselle perintätoimistolle ulkoistettujen kausimaksujen periminen maksuhäirintämerkinnän uhalla ole viikkokausien toimintataukoon soveltuvaa, saati poikkeustilaan eettisesti istuvaa ja yhteisöllisyyttä edistävää seurapolitiikkaa.

Kaiketi pikemminkin pitäisi pohtia ongelmissa olevien perheiden tukemista ja maksujen sopeuttamista poikkeusoloihin, kuten esimerkiksi sähköyhtiöt ovat äskettäin tehneet. Kyse on yhteiskuntavastuullisuudesta, joka lienee näyttävästi kirjattu ainakin kunnianhimoisimpien urheiluseurojen strategioihin tai toimintalupauksiin.

Hradecky Areena Impivaaraan?

Suomalaisten äänestämä Sykähdyttävin urheiluhetki, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue ja Vuoden urheilija Teemu Pukki. Kun vielä Vuoden urheilija -äänestyksen kakkoseksi ylsi jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky, on päivän selvää, että suomalaisten kiinnostus ja arvostus kuningaslajia kohtaan on kohonnut historiallisen EM-karsintamenestyksen ja yksittäisten pelaajien kansainvälisten onnistumisten myötä.

Urheilumaailma tuntee juuristaan ylpeiden ja esimerkillisten urheiluesikuvien mukaan nimettyjä liikuntapaikkoja ja jopa stadioneja.

Esimerkiksi Malmöstä löytyy viime aikoina kovia kokeneen Zlatan-patsaan ohella länsinaapurin legendan lahjoittama oma ministadion, Zlatan Court, ja kotimaassa, Lahden kupeessa, Pajulahden valmennuskeskuksessa jalkapalloilijoita ja muita urheilijoita palvelee Jari Litmanen Areena.

 

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ollut tukemassa kahtakin liikuntapaikkahanketta omalla kotiseudullaan Vaasassa ja Oravaisissa.

Turusta löytyy erinomaisia usean lajin harrastuspaikkoja, mutta lasten ja nuorten keskuudessa suosituimman lajin talviharjoittelu kärsii olosuhdeongelmista.

Kunniakkaasti neljä vuosikymmentä palvellut Impivaaran jalkapallohalli on alimittainen ja jalkapalloilijat jakavat kentän muun muassa amerikkalaisen jalkapallon, lacrossen ja pesäpallon harrastajien kesken. Käyttäjiä hallissa on vuosittain lähes 80 000.

 

 

Lähes naapurissa tilapainetta keventää äskettäin vakuutusyhtiön ja osittain TPS:n omistukseen siirtynyt LähiTapiola-areena, mutta täysimittaisen jalkapallohallin käyttäjäksi pääsee vain rajallisten seuravuorojen ja alati kohoavien olosuhdemaksujen kautta. Ja miten yhden seuran osaomistus vaikuttaa hallin muihin tulevaisuuden käyttäjiin, selvinnee vasta tulevana syksynä.

 

Impivaaran yksityisomisteinen LähiTapiola-areena on maakunnan ainoa täysimittainen jalkapallohalli, jossa harjoittelevat useimmat turkulaiset jalkapalloseurat sekä myös joukkueita Turun ulkopuolelta. Omistajan tiedotteen mukaan areenaa käyttää säännöllisesti 12 eri seuraa. Lisäksi molemmat veikkausliigajoukkueet, FC Inter ja TPS pelaavat talven harjoitusotteluitaan sekä Suomen Cupin virallisia otteluitaan hallissa. Harjoitushalliksi rakennettu ylipainehalli ei kuitenkaan ole suunniteltu yleisötapahtumia varten ja myös alkulämmittelytilat ovat hallissa rajalliset. Syksyllä 2019 tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä areenan toiminnasta vastaa TKOMV Turku Oy ja omistajia ovat myös FC TPS Oy sekä TPS Juniorijalkapallo ry[i]
 

Kun turkulaisseurat pelaavat Suomen Cupin ja muita korkeamman profiilin pelejä säännöllisesti myös Kupittaa 5:llä, pääsevät helsinkiläiset pikkujuniorit talvi-iltoina harjoittelemaan Huuhkajienkin käyttämällä Töölön stadionilla, joka on juuri nimetty Bolt Arenaksi. Kun olympiastadion on vihdoin palautumassa jalkapallomaajoukkuekäyttöön, olisiko aika kypsä muuttaa Veritas stadionin pelialusta monikäyttöiseksi keinonurmeksi? 

 

Eri urheilulajeja ei tulisi asettaa vastakkain ja kaikki liikunta on jo suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia arvokasta, mutta Jääkiekkoliitto ja muut lajin toimijat ovat onnistuneet olosuhdelobbauksessaan huomattavasti paremmin kuin futisväki. Turussakin useamman kaukalon jäähalleja löytyy Artukaisista Impivaaraan ja Kupittaalta Varissuolle.

 

Impivaaran jäähalli on ollut suomalaisten jääkiekkolähettiläiden hautomo jo vuosikymmeniä ja takavuosien turkulaisia kiekkoikoneja kunnioitetaan harjoitushallin käytävillä. Jääkiekkokulttuuria on osattu rakentaa ja kaupungin hallissa Turku näyttää mustavalkoiselta. 

 

Kun suomalaista yhteiskuntaa kuormittaa väestön liikkumattomuuden ja ikääntymisen lisäksi sosiaalinen syrjäytyminen, eriarvoistuminen sekä haaste kasvavan maahanmuuttajaväestön kotouttamisesta, tulisi julkisia liikuntapaikkainvestointeja tarkastella osana ennaltaehkäisevää sote-päätöksentekoa.

 

Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja nuorten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan toimeentulotukea saavilla nuorilla miehillä oli psykiatrinen diagnoosi kuusi kertaa yleisemmin kuin muilla 18–34-vuotiailla. Nuorilla naisilla mielenterveysongelmia todettiin vieläkin enemmän, mutta ero muihin naisiin oli hieman pienempi[ii]
Maahanmuuttokysymykset ovat myllertäneet suomalaista päätöksentekoa ja laajemminkin yhteiskuntaa ainakin syksystä 2015 lähtien. Näkemykset vaihtelevat voimakkaasti, mutta kansan enemmistö luultavasti kannattaa panostusta maahanmuuttajaväestön kotouttamiseen. Tilastokeskuksen vastikään julkaisemien tietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten äitien osuus Suomessa syntyneistä lapsista on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Viimeisten tilastojen (joulukuu 2018) mukaan joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille. Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. llman ulkomailta saapunutta väestöä, Suomen synnytysluvut olisivat selvästi nykyistä pienemmät[iii].
Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuus väestöstä on kohonnut nopeasti myös Turussa. Varsinkin Varissuolla, Lausteella, Halisissa, Runosmäessä ja Pansio-Pernossa. Väestörakenteen muutos näkyy luonnollisesti voimakkaasti kouluissa ja päiväkodeissa. Myös koulujen välisissä urheilukilpailuissa. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat yhä näkyvämmin esillä koulujen kilpaurheilussa – etenkin globaaleissa palloilulajeissa kuten jalkapallo ja koripallo – mutta valitettavan usein nämä liikunnalliset lapset eivät löydä polkua urheiluseuratoimintaan. Koska maahanmuuttajataustaisten lasten liikunta- ja urheiluseuraosallisuuden edistäminen on tutkitusti ja lukemattomien urheilijaesikuvien esimerkkien mukaan mitä tehokkainta syrjäytymistä ehkäisevää kotouttamistyötä, voi perustellusti kysyä, miksei tähän ennaltaehkäisevään liikuntatyöhön panosteta voimakkaammin?  

 

Impivaaran liikuntakeskukseen on kaavailtu viime vuosina monenlaisia kehittämissuunnitelmia, mutta visiot ovat jääneet toteuttamatta[iv].

Olisiko suomalaisen jalkapallon kansainvälinen läpimurto lähtölaukaus eri toimijoiden yhteistyölle, jolla Impivaarasta voitaisiin kehittää vanhaa jalkapallohallia ja LähiTapiola-areenaa hyödyntäen läntisen Turun jalkapallo- ja joukkueurheilukeskus?

 

Viime aikoina näkyvästi yhteiskuntavastuutaan osoittanut LähiTapiola hankki loppuvuodesta omistukseensa yksityisen Javenture Areenan ja myös Raisiossa yhtiö lähti Raisio Futis ry:n kumppaniksi seuran rakennuttamaan ja hallinnoimaan Raision Palloiluhalliin. LähiTapiola Areenaksi nimetty ylipainehalli on vuokrattu Raision kaupungille koulupäivien ajaksi ensisijaisesti Raision kaupungin koulujen ja RASEKO:n koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin hallin käyttäjinä ovat ensisijaisesti Raisio Futis Ry:n ja sen alla toimivan Raision Nappulaliigan joukkueet. Myös muilla tahoilla, kuten esimerkiksi naapurikuntien jalkapallojoukkueilla on mahdollisuus vuokrata hallia omiin tarpeisiinsa[v].

 

Elinkeinoelämän, kaupungin ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä toteutettu RaiFun jalkapallokeskus koulujen ja kirjaston kupeessa edustaa esimerkillistä paikallista liikuntayhteistyötä, mutta lähiliikuntapaikkoja voi toteuttaa myös monilla muilla malleilla tai suunnitelmilla.
Varsinais-Suomen ympäriltä löytyy mm. Ahvenanmaan Eckeröstä, Porista (Karhuhalli), Helsingin Talista ja Vantaan Myyrmäestä maan ensimmäisen täysimittaisen jalkapallohallin, Lahden suurhallin mallin mukaan rakennettuja halleja, jotka palvelevat jalkapalloilijoiden ohella yleisurheilijoita ja muita liikkujia.

 

Toinen menestyksekäs tapa toteuttaa liikuntahankkeita on ollut yhdistää resursseja ja kehittää paikallistason yhteistyötä. Helsingissä PPJ, HIFK ja Kiffen kunnostivat ja hallinnoivat yhdessä Etu-Töölön Väinämöisen kenttää ja Kalliossa Ponnistus ja SAPA jakavat vastuun ja kustannukset Väinö Tannerin kentän pyörittämisessä. Ja Tampereella, Hervannan Jalitsu-halli on tamperelaisten jalkapallon kasvattajaseurojen yhteisesti omistama ylipainehalli Ahvenisjärvi 2 -kentällä, jossa osakkaina ovat Ilves, TPV, TKT, PP-70 ja TJK[vi].
Yhteistyömalleja ja kehittämisideoita turkulaisten jalkapallo-olosuhteiden ja Impivaaran urheilukeskuksen kehittämiseen löytyy läheltä ja kauempaa. Toivottavasti toriparkkinsa ympärillä taistelevat turkulaisetkin ennen pitkää ymmärtävät yhteistyön arvon ja edut.

 

 

 

Alueelta löytyy jo eri-ikäisiä mailapelaajia mainiosti liikutteleva yksityisomisteinen Jarkko Nieminen Areena, mutta olisiko aika juuri nyt kypsä elinkaarimallilla (Public-Private Partnership) toteutettavaan monitoimihalliin, joka palvelisi niin kilpapelaajia, suurta harrastajajoukkoa kuin myös muita liikkujia?

 

Onhan Hradeckyn veljesten, Joni Kaukon sekä kiekkoilevien Kiprusoffien, Koivujen, Nummelinien, Kaapo Kakon ja lukuisten muiden turkulaisten palloilulähettiläiden hautomona toiminut Impivaaran urheilukeskus merkittävä osa suomalaista palloilumenestystä ja liikuntakulttuuria.

 

[i] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/javenture-areena-muuttuu-lahitapiola-areenaksi

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11180048 Skitsofreniaa ja lääkkeiden väärinkäyttöä – Toimeentulotukea saavilla muita nuoria enemmän mielenterveysongelmia

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11154410 Uusi tilasto: Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäidille

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/1611151772/Impivaaran+Seikkailumaa+viivastyy

[v] https://www.y-lehti.fi/uutiset/nayta/19437/L%C3%A4hitapiola+Areena+Raisioon

[vi] https://jalitsu.fi/

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 28.1.20 

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4837431/Lukijalta+Hradecky+Areena+Impivaaraan

 

Jojoilua

Juniorijalkapallon sarjakausi on päättymässä ja jokasyksyisen seurahämmennyksen keskellä jalkapalloväki tiedustelee kokemuksia joukkueenjohtajakäytännöistä. Sosiaalisessa mediassa jaetut jojo -kokemukset ja näkemykset vaikuttavat yhtä kirjavilta kuin suomalaisen junioriurheilun valmennukselliset linjaukset.

Kun luin mielestäni aika erikoisistakin mielipiteistä ja ilmeisesti myös käytössä olevista käytännöistä, aloin itsekin hieman pohtimaan tuota juniorijoukkueen johtamista. Uskon olevani jonkinlaiseen ”hybridisajatteluun” taipuvainen jalkapallotoimija, mikä tässä tarkoittaa sitä, että kunnioitan suuresti perinteisellä mustikkakeitto- ja talkoomallilla toteutettua seuratyötä, mutta näen samalla suurta tarvetta urheilujärjestöjen ja koko kolmannen sektorin roolin terävöittämiseen sekä aktiivisempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  Unohtamatta tietenkään vastuullisuutta.

Ja mitä tulee ”jojoiluun”, ensimmäiset omat epämääräiset kokemukset liittyvät vuosikymmenien takaiseen nappulaliiga-aikaan, jolloin pesäpallopaikkakunnalla kasvanut isäni ilmeisesti suostuteltiin pelaaja- ja todennäköisesti myös toimihenkilövajeesta kärsineen keskusta-alueen kaupunginosajoukkueen joukkueenjohtajaksi.

Hieman myöhemmin juniorin matka vei paikalliseen palloseuraan ja tällöin joukkueenjohtajan tehtäviin muistaakseni liittyi turnaustapahtumien ja ehkä myös pienimuotoisen sponsoroinnin organisointia. Ainakin osallistuimme kansainvälisiin Helsinki Cup- ja Gothia Cup -turnauksiin sekä pienempiin ottelutapahtumiin muilla paikkakunnilla.

A-juniori-iässä koetut perinteiset Saksan turnausmatkat tuntuvat ainakin näin jälkikäteen jotenkin Kekkos-Karjalais-ajan protokollan henkiseltä kulttuurimatkailulta. Joukkueen- tai matkanjohtajana toimi myös silloinen seuran puheenjohtaja ja jo tällöin täkäläisiä junioritalentteja kaupiteltiin keskieurooppalaisiin ammattilaisorganisaatioihin.

En tiedä onko näillä nuoruusmuistoilla ollut merkitystä omakohtaisiin jojoasenteisiin, mutta myöhemmin joukkueenjohtajan rooli neutralisoitui ja muistelen lämmöllä aikuispelaaja-aikani tärkeimmän seurani, jo toiminnasta poistuneen Turun Pallon silloista joukkueenjohtajaa. En tiedä sitäkään, oliko 60-luvun lopulla suomalaista jalkapalloa dominoineen TPS:n ”kultaiseen sukupolveen” kuuluneen Kari Kuisman kunniakkaalla pelaajataustalla ratkaiseva merkitys pitkään säilyneessä arvostuksessani silloista joukkueenjohtajaa kohtaan. Joka tapauksessa ”Tikka” osasi käsitellä nuoria pelaajia ja toimi tärkeänä linkkinä pelaajiston ja valmentajien välillä.

Paljon myöhemmin, omien lasteni eri lajien urheiluharrastuksien osana joukkueenjohtajan rooli tuntuu jotenkin muuttuneen viime vuosituhannen talkooajoista. Keskeisimpiä muutoksia ovat mielestäni ainakin rahan, tai taloudellisten tekijöiden korostunut merkitys, vanhempien lisääntynyt vaatimustaso sekä viime vuosina lisääntynyt valmennuksen päätoimisuus. Tarkoittaako päätoimisten valmentajien yleistyminen myös joukkueenjohtajien ja muiden toimihenkilöiden tehtävien muuttumista palkallisiksi kuten tuoreessa suomalalainen junnufutis -facebook-ryhmän keskustelussa annettiin ymmärtää?

En tiedä. Ja kieltämättä yllätyin, kun luin tarinoita ja ehdotuksia ulkoistetuista ja säännöllistä taloudellista korvausta nauttivista joukkueenjohtajista. Ymmärrän, että suunnitelmallinen ja kunnianhimoinen junioritoiminta edellyttää erilaista organisatorista osaamista, mutta vielä vahvemmin tiedostan urheiluseuratoiminnassa viime vuosina voimakkaasti lisääntyneet harrastuskustannukset ja sitä kautta huolestuttavasti voimistuneen lasten ja nuorten vapaaehtoistoiminnan elitistymisen.

Brändätyt ja nimikoidut varusteet, huippuluokan harrastusolosuhteet ja kilpailutapahtumat, yhä nuoremmille lapsille jopa kansainväliset turnaukset ja leirit ovat yhä useammin osa ympärivuotista junioritoimintaa ja jos näin on, ehkä myös joukkueenjohtajalle maksettavat palkkiot tai korvaukset koetaan oikeutettuina?

Itse kuitenkin näen juniori- ja järjestötoiminnan aivan keskeisenä vahvuutena yhä vapaaehtoisuuden ja perinteisen talkoohengen. Kun voit olla mukana seura- tai järjestötyössä, vaikka vain pienin satunnaisin tehtävällisin panostuksin, koet todennäköisesti olevasi enemmän osa yhteistä yhteisöä kuin vain maksamalla jatkuvasti kohoavia kuukausimaksuja olosuhteista tai usein vaihtuvista seura-asuista.

Oma, toistaiseksi varsin lyhyt ”jojourani” alkoi tyypilliseen tapaan eli täyttämällä toimihenkilörooli, johon muut eivät suostuneet. Ja aikani joukkueenjohtajana päättyi, kun joukkueen valmennus syksyllä vaihtui ja joukkueeseen liitettiin kilpailevan seuran  avauskokoonpano. Toimihenkilöineen. Saattaa olla, että näkemyseroilla ja toimintatavoilla oli myös vaikutusta toimihenkilöstön vaihdoksiin. Joka tapauksessa niin valmentajat kuin muut toimihenkilöt ovat joukkueessa sittemmin vaihtuneet useaan otteeseen.

Olen itse alueellisen vaikuttamisen tutkijana ja järjestötyön asiantuntijana puhunut paljon erilaisia vahvuuksia täydentävän joukkuekohtaisen tiimityön ja vastuiden jakamisen puolesta, mutta ehkä olin itse pelaajien entisenä valmentajana liian voimakkaita mielipiteitä omaava ryhmän jäsen, koska seurajohto ainakin epäsuorasti liputti toisentyyppisen joukkueenjohtajan tarpeesta. Valmennuksen ja palkallisen henkilöstön työrauhan turvaaminen on luonnollisesti tärkeä asia seuratyössä, mutta niin on myös avoimuus ja yhä vaikeaselkoisemmaksi muuttuvan junioritoiminnan avaaminen ja tulkkaaminen yhä suurempia kustannuksia maksaville juniorien vanhemmille, ja enenevästi myös itse junioreille. Jotain uusien haasteiden kohtaamisen tarpeesta kertoo Palloliiton ja Opetushallituksen käynnistämä kaksivuotinen seurakehityshanke, jossa 14 eri seuraa pyrkivät erilaisten ”kulttuuritulkki” -käytäntöjen avulla kehittämään seuran ja vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta[i].

Elämme aikaa, jolloin kyseenalaistamme vanhoja käytäntöjä ja myös arvoja, mutta jotta välttyisimme yhä voimakkaammalta lähiyhteisöjemme, ja koko yhteiskunnan laajemmaltakin polarisoitumiselta, tulisi meidän samalla kyetä säilyttämään keskusteluyhteys vanhoillisempien arvokonservatiivien sekä kunnianhimoisten uudistajien välillä.

Jalkapallon ja muiden suurien joukkuelajien yhteiskunnallinen ja myös taloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Ja koska urheilumenestys edellyttää yhä varhaisempaa sitoutumista ja ammattitaitoista valmentautumista, on perusteltua edellyttää myös korkeita harrastuskustannuksia veloittavilta urheiluseuroilta aiempaa ammattimaisempaa otetta.  Kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkaaminen ei kuitenkaan ole automaattinen tae ”ammattimaisuuteen”.

Palkallinen valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja ja mahdolliset muut säännöllistä korvausta saavat seuran työntekijät ovat luonnollisesti keskeinen seuratyön voimavara, mutta koska urheilu- ja harrastustoiminnan kustannukset ja vaatimukset ovat jatkaneet kohoamista, on vapaaehtoistyön merkitys edelleen korvaamaton.

Vapaaehtoistoiminnan tärkeys liittyy myös urheiluseurojen yhteiskunnalliseen rooliin ja tavoitteeseen toimia lapsille ja nuorille kavereita sekä iloa tuovana yhteisönä. Nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa köyhyys, syrjäytyminen ja nuorten henkinen pahoinvointi ovat valitettavan arkisia ongelmia. Jos kotona tai koulussa on ongelmia, lapsi tai nuori ei välttämättä halua harrastuksessaan kilpailla hampaat irvessä vaan hakee pelikentiltä ehkä ennemmin liikunnallista iloa ja yhdessäoloa kavereiden kanssa.

Urheilujoukkueen sekä urheiluseuran johtaminen on vastuullinen ja haastava tehtävä, jonka täyttämiseen tulisi järjestötyössä huolella paneutua. Kun vanhempien vaatimukset kasvavat ja juniorien elämäntilanteet vaihtelevat, edellytetään joukkueiden sekä seuran johdolta yhä monipuolisempaa osaamista ja avoimuutta. Kukaan ei osaa kaikkea, joten hyvin toimivassa joukkueessa ja onnistuneesti organisoidussa seurassa eri vahvuuksia omaavat toimihenkilöt täydentävät toisiaan ja toiminta nojaa yhteistyöhön. Onhan kyse joukkueen[ii] johtamisesta.

 

 

[i] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/ymmarretaan-toisiamme-kotoutumisen-edistaminen-seuratoiminnassa-vauhdilla-kayntiin

[ii] Englanninkielessä sana joukkue – team – määritetään ryhmällä ihmisiä, jotka harrastavat urheilua tai pelaavat tiettyä peliä yhdessä toista samanlaista ryhmää vastaan. ”Team is a group of people who play a particular sport or game together against other similar group of people.” (Collins Cobuild Dictionary). Suomenkielessä sanakirjat ja nettihaku määrittävät joukkue -sanan ensisijaisesti sotilaallisessa asiayhteydessä. Yksilöurheilun sankariteot liittyvät olennaisesti itsenäisen Suomen historian alkuvuosikymmeniin, mutta joukkueurheiluperinteemme lienevät merkittävästi ohuemmat?