Ukrainan sota, Kiinan Covid ja muslimimaailman jatkuvat jännitteet jäivät taka-alalle kun kansainväliset uutiskanavat tekivät torstai-iltana 29.12. studioissaan tilaa kuninkaan kuolemalle.
Globaali media Al Jazeerasta, BBC:stä ja CNN:stä Ranskan, Saksan ja Japanin kansallisiin uutiskanaviin ja lukemattomiin paikallisempiin lehtitaloihin ovat vyöryttäneet läpi yön erikoislähetyksiä ja valmistelleet muistokirjoituksia miehestä, joka muutti maailman saapuessaan Eurooppaan 17-vuotiaana teinipoikana v. 1958.
Ehkä kuninkaalliselle tuhkimotarinalle on tänä jouluna tarvetta, kun Venäjä jatkaa ukrainalaiskaupunkien moukarointia ohjuksin, ihmisoikeuksia poljetaan Afganistanista Iraniin ja epätietoisuus tulevaisuudesta, jopa toimeentulosta on yhä useamman murheena.
👑
Edson Arantes do Nascimento – Pelé – syntyi 23.10.1940 Três Coraçõesin kaupunkiin, joka sijaitsee noin 300 kilometrin etäisyydellä Sao Paulosta. Lapsuutensa Pelé vietti Baurussa, missä myös isänsä pelasi jalkapalloa. Köyhyys varjosti perheen elämää ja myös Pelé joutui tekemään työtä jo lapsena. Oikeaan jalkapalloon ei ollut varaa ja peliä pelattiin erilaisilla pallovirityksillä greipistä sukka- ja sanomalehtikääreisiin.
Merkittävä edistysaskel tapahtui kun Waldemar de Brito, entinen Brasilian maajoukkuepelaaja ja Baurun kykyjenetsijä löysi Pelén ja vei vuonna 1956 ammattilaisseura Santosiin. Thomas Edisonin mukaan nimensä saanut nuori Edson oli vasta 15-vuotias, kun hän alkoi pelata ammattilaisjoukkueessa. Ja seuraavana vuonna, kymmenen kuukautta ammattilaissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 16-vuotias Pelé oli liigan paras maalintekijä ja hänet kutsuttiin maajoukkueeseen.
Ensimmäisen maaottelunsa Pelé pelasi 7.7.1957 Rion Maracana stadionilla. Kun Brasilia saapui Ruotsin kisoihin, Pelé kärsi polvivaivoista ja istui kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä. Ensimmäisen ottelunsa hän pelasi Neuvostoliittoa vastaan ollen näin kisahistorian nuorin pelaaja. Lopulta Pelé pelasi neljä ottelua tehden kuusi maalia ja johdattaen Brasilian mestaruuteen voittamalla Ruotsin loppuottelussa 5-2. Tähti oli syttynyt.
👑
Vaikka Santosin ”musta helmi” nousikin maailmanmaineeseen Ruotsin isännöimissä MM-kisoissa, Pelén maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä avaudu täällä Pohjolan perukoilla.
Ylen ”Suomi on eurooppalainen” sarjassa suomalaisten arvioidaan puhuvan outoa kieltä Euroopassa – myös urheilullisesti. ”Euroopassa ja maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suosituin urheilulaji jalkapallo on meillä jäänyt yksilölajien yleis- ja talviurheilumenestyksen varjoon. Joukkuepelikenttiä on hallinnut jääkiekko ja pitkään jalkapalloa vahvempi oli myös alkuperäislajimme pesäpallo.”[i]
Jalkapalloa rakastava kirjailija Juha Hurme on pohtinut kuningaslajin huutolaispojan asemaa Suomessa. Syyllisiksi Hurme nosti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Matti Järvisen. Suomalainen yleisurheilumenestys vuosina 1912-1936 oli valtavaa suhteessa väkilukuun.
Myös kummalliseksi hyökkäyssodan harjoittelupeliksi kuvaamallaan pesäpallolla on Hurmeen mukaan ollut kielteinen vaikutus suomalaisen jalkapallon nousulle. Kuolleista ja haavoittuneista sekä poteroihin syöksymisestä tuttu peli on imenyt hyviä jalkapalloilevia poikia ja tyttöjä isoon inhottavaan räpyläänsä.
👑
Brasiliassa väistyvä presidentti Jair Bolsenaro on julistanut maahan kolmen päivän suruajan kunnioittamaan Pelén muistoa.
Maailman kaikkien aikojen menestyksekkäimmän jalkapallomaajoukkueen kapteeni Neymar on lukemattomien jalkapalloilijoiden, poliittisten johtajien ja muiden julkisuuden henkilöiden tavoin julkaissut surunvalittelunsa jalkapallolegendan kuolemasta.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Neymar
Nykypäivänä jalkapalloa mitataan usein numeroin, henkilökohtaisten maalien ja mestaruuksien määrillä.
Pelén maalimäärät ja kolme maailmanmestaruutta ovat ennätyksellisiä, mutta ehkä hänen suurimmat ansionsa ovat sittenkin lajin maailmanlaajuisena hyväntahdon lähettiläänä, urheiluhenkisenä esikuvana ja jalkapallon kohottamisessa jonnekin taiteen ja uskonnon kiehtovalle raja-alueelle.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Qatarin aavikolla käydään kuningaslajin MM-kisoja poikkeuksellisissa oloissa, poikkeukselliseen aikaan. Ja kisat herättäneet myös poikkeuksellisen paljon kansainvälistä kritiikkiä. Jopa maineeltaan ryvettyneen FIFAn mittakaavassa.
Mutta kisat ovat edenneet puolivälierävaiheeseen ja jalkapalloilullisesti Qatarin kentillä nähty hyvää jalkapalloa, jännittäviä otteluita ja myös urheilullisia yllätyksiä.
Lajin jättiläisistä Espanja ja Saksa ovat pudonneet, mutta suuret jalkapallomaat Argentiina, Brasilia, Englanti, Hollanti ja Ranska pelaavat pääsystä mitaliotteluihin. Eikä viime kisojen finalistin, ikinuoren Luka Modricin johtaman Kroatian tai 2016 Euroopan mestari-Portugalin menestystä voi myöskään pitää yllätyksenä.
Kahden ensimmäisen kisaviikon kiistaton yllättäjä on ollut Marokko, joka voitti oman lohkonsa sekä pudotti neljännesvälierissä Espanjan. Vahvaan puolustuspeliin nojaava Marokko on päästänyt neljässä ottelussa vain yhden maalin.
Kokonaisuutena katsoen puolivälierät lupaavat kiinnostavia ja lähtökohtaisesti tasaväkisiä kohtaamisia. Marokon FIFA ranking on 22., mutta muut seitsemän löytyvät taulukon kärkitusinasta ja Brasilia (1.), Argentiina (3.), Ranska (4.) ja Englanti (5.) miehittävät rankingin Top5-tilat.
Jalkapallon neljän vuoden välein pidettävät arvokisat nostavat perinteisesti esiin myös yksittäisten pelaajien tuhkimotarinoita. Jo vuoden 1958 Ruotsin kisoissa 17-vuotias Pelé nousi yhdeksi maailman tunnetuimmista ihmisistä ja Venäjän kisoissa 2018 Ranskan 19-vuotias Kylien Mbappe aloitti samankaltaisen nousun nuorena mestarina ja häikäisevän nopeuden omaavana kärkipelaajana.
Perinteitä kunnioittavan jalkapallon yhteiskunnallinen asema Pelén ja Mbappen läpimurtojen välisinä vuosikymmeninä on sekä dramaattisesti muuttunut että osittain pysynyt ennallaan.
Pysyvyyttä edustaa lajin globaali suosio ja merkitys sosiaalisen nousun mahdollistajana. Jalkapallo on perinteisesti tunnettu etenkin työväen lajina ja viime vuosikymmeninä tähtitieteelliset ansiot parhaille palkitseva laji on tarjonnut mm. Afrikan ja Etelä-Amerikan köyhyydestä ponnistaville tien suunnattomaan elintason nostoon ja jopa oman perheen sekä jopa oman kotikylän kohottamiseen köyhyydestä.
€
Tässä turkulaisen juniorijalkapallovalmentajan subjektiivinen näkemys kisojen puolivälin All-Stars kokoonpanosta, jossa valintakriteereinä kisapanoksen ohella pelaajan tulevaisuuden näkymät sekä rooli tai potentiaali yhteiskunnallisena esikuvana ja vaikuttajana.
Kisojen alkukierroksilla turnaussuosikkien maalivahdit saattavat usein jäädä maansa maalintekijöiden ja nimekkäiden pelaajien varjoon. Qatarissakin lohkovaiheen otteluissa maalivahdeista huomiota keräsivät puolustamisen kautta menestyneet joukkueet. Italiassa Juventusta edustava Wojciech Szczesny piti Puolan mukana pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja Kroatian Dominik Livakovic sekä Marokon Yassine Bounou nousivat etusivujen otsikoihin kun Kroatia kaatoi Japanin ja Marokko Espanjan rangaispotkukilpailun jälkeen. Molemmat maalivahdit torjuivat kolme laukausta. Voi olla että, joku suurten suosikkimaiden nimekkäämmistä maalivahdeista nousee vielä ratkaisevaan rooliin, mutta puolivälierien alla tämän tähdistön maalivahdiksi nimetään Marokon ”Bono”, joka ei ole pelaamissaan kolmessa ottelussa päästänyt vielä ainuttakaan maalia.
4-3-3 muodostelmaisen tähdistön alakerran vasen puolustaja on seuratasolla Bayern Müncheniä edustava Kanadan tulevaisuuden lupaus Alphonse Davies. Ghanalaisella pakolaisleirillä syntynyt ”Phonsie” on yksi nopeimmista jalkapalloilijoista ja pystyy pelaamaan laitapuolustajan roolin lisäksi useita muita pelipaikkoja. Hän on myös YK:n pakolaisjärjestön ensimmäinen jalkapallotaustainen hyväntahdon lähettiläs.
Vasemman topparin tontin ottaa Kroatian alinta linjaa kasvomaskin kanssa puolustava, niin ikään Bundesliigassa pelaava Joško Gvardiol. Vain 20-vuotiaassa pelaajassa yhdistyvät puolustajalle arvokkaat fyysisen voiman sekä nopeuden ominaisuudet ja ikäisekseen kypsä pallollinen pelaaminen sekä pelinlukutaito. Ei olisi yllätys, mikäli nuori kroaatti kohoaisi kisamenestyksen myötä historian kalleimmaksi puolustajaksi, mikäli RB Leipzig päätyy rahastamaan äskettäin vuoteen 2027 sopimuksella sidotun huipputopparin myynnillä.
Nuoren Gvardiolin oikealla puolella oikealla puolella hyökkääjiä pysäyttää ja peliä avaa Hollannin kokenut Virgil van Dijk. Tiskarina uransa alkuvuosina työskennelleen hollantilaisen ura saavutti tähtitason kun Liverpool tammikuussa 2018 maksoi topparista 75 miljoonaa puntaa.
Ehkäpä maailman parhaaksi keskuspuolustajaksi viime vuosina arvostettu Van Dijk on sekä seurajoukkueessa että Hollannin maajoukkueessa kiistaton johtohahmo ja Liverpoolissa zenmäistä rauhallisuutta huokuva jättiläinen toimii ”Red Together” -tasa-arvoisuusohjelman kasvoina ja äänenä[i]
Oikeana laitapuolustajana Qatarissa on häikäissyt Marokon Achraf Hakimi. Daviesin tavoin räjähtävän nopea ja juoksuvoimainen PSG:n puolustaja on syntynyt Espanjassa, mutta tuntee ylpeyttä marokkolaisuudestaan ja maajoukkueen valinta oli luonnollinen. Muslimiuskoa harjoittava Hakimi kokee korkean profiilin asemansa velvoittavan rasisminvastaiseen vaikuttamiseen. Marokon joukkueen eteneminen Qatarissa koetaan laajalti kansainvälistä arabiyhteisöä yhdistävänä menestystarinana.
Keskikentällä pelintekijöinä kaksi 2003-syntynyttä tulevaisuuden tähteä. Birminghamissa uransa aloittanut Jude Bellingham on häikäissyt jo kahden kauden ajan Dortmundin paidassa ja on kohonnut nopeasti Englannin maajoukkueen avainpelaajaksi. Jotain hyväkäytöksisen 19-vuotiaan kypsyydestä kertoo, että nuorukainen on ehtinyt jo esiintymään Dortmundin kapteenina Bundesliigassa.
Samassa liigassa loistaa myös ikätoveri Jamal Musiala. Saksan kisat päättyivät suureen pettymykseen, mutta Messin seuraajaksikin mainostettu Bayernin nuori tähti ehti kuitenkin kisoissa osoittaa kykynsä maailman huippujen kohtaamisissa. Englannissa nuoruusvuotensa viettänyt Musiala on tukenut Southamptonissa sikäläisiä lähiölapsia järjestämällä Jamal Musiala City Central Cup -tapahtumaa[ii].
Keskikentän juniorikaksikon rinnalle nousee upealle uralleen kruunua hakeva 7-kertainen Ballon d’or voittaja Lionel Messi. Vaikka Qatarin kisat huokuvat uusien nuorten tähtien esiinmarssia ja Messi-Ronaldo-aikakauden asteittaista päättymistä, on Kataloniassa legendaksi kohonnut ”Kirppu” jälleen kerran noussut ratkaisijan rooliin ja hilannut Argentiinan kahdeksan joukkoon katastrofaalisen Saudi-Arabialle kärsityn avausottelun tappion jälkeen. Messi on toiminut vuodesta 2010 lähtien Unicefin hyvätahdon lähettiläänä ja oman Leo Messi säätiön lisäksi nykyisin PSG-pelaava argentiinalaislegenda yhdistetään lukuisiin hyvätekeväisyyshankkeisiin.
Hyökkäyksessä paikka on annettava puolustavan mestarin suurimmalle tähdelle, joka myös johtaa kisojen maalipörssiä. Kylien Mbappella on kaikki huippuhyökkääjän ominaisuudet ja jo 19-vuotiaana maailmanmestaruuden saavuttanut Pariisin lähiökasvatti lienee lähivuosien kestoehdokas Ballon d’or -palkinnon saajaksi. PSG:ssä maailman kovinta jalkapalloilijan palkkaa nauttivan pelaajan vaikutusvallasta kertoo se, että Ranskan presidentti Macron otti pelaajaan henkilökohtaisesti yhteyttä ja suostutteli jäämään Pariisin koska pelaaja on niin tärkeä Ranskalle[iii].
Toinen hyökkääjä on Brasilian oman Ronaldon perillinen. Richarlison, 9, on tehnyt toistaiseksi kolme maalia, joista kaksi Ylen kisastudion top-listan kärjessä. Media on myös nostanut esiin brasilialaispelaajan humaanin puolen. Toisin kuin moni kanssapelaaja, Richarlison on ottanut julkisesti kantaa maansa köyhyyteen, rasismiin, poliisiväkivaltaan, vähemmistöoikeuksiin ja ympäristörikkomuksiin.
Kolmas kärkipelaaja on Richarlisonin ikätoveri, Englannin Marcus Rashford. Manchester Unitedin 25-vuotias oma kasvatti on yltänyt jo 50. maaotteluun, mutta viime kausi Manchesterissä oli heikko ja yhä nuori pelaaja sai vastaanottaa voimakasta kritiikkiä. Korona-aikana ManU-hyökkääjä nousi suurten yhteiskunnallisten vaikuttajien joukkoon lobbaamalla onnistuneesti lasten kouluruokailun puolesta [iv]. Britanniassa ei ole Suomen kaltaista kouluruokailujärjestelmää, joten Rashfordin kampanjalla oli merkittävä vaikutus vähävaraisten brittilasten arkiseen hyvinvointiin.
Moni muukin jalkapalloilija tunnetaan arvokkaasta yhteiskunnallisesta panoksesta tai nuorten esikuvan roolista. Tähdistön vaihtopelaajista Manuel Neuerilla on ollut toistakymmentä vuotta oma nimikkosäätiö vähävaraisille lapsille[v]. Loukkaantumisen takia kisoista pois jäänyt Sadio Mané palkittiin lokakuussa poikkeuksellisen laajasta hyväntekeväistyöstään ensi kertaa jaettavalla Socratés -palkinnolla[vi]. Cristiano Ronaldolla kausi Manchesterissa ei ole alkanut erityisen hyvin, eikä rooli Qatarissakaan varmastikaan tyydytä. Maailman kautta aikain todennäköisesti tunnetuin jalkapalloilija on kuitenkin 37-vuotiaana ikämiehenä yhä urheilullisuuden, kilpailullisuuden ja terveiden elämäntapojen apostoli ja ansaitsee paikan myös kisatähdistön vaihtopenkillä. Syksyllä Manchester Unitedista Turkin Galatasarayhin siirtynyt Juan Mata ei enää kuulu Espanjan maajoukkueeseen, mutta yhteiskunnallisesti aktiivinen pelaaja perusti jo vuonna 2017 oman Common Goal -hyväntekeväisyysliikkeen, jossa jalkapalloyhteisön jäsenet luovuttavat prosentin tuloistaan eri hyväntekeväisyyshankkeisiin ympäri maailmaa.
“Common Goal adds a new dimension to my game: translating the power of football into sustainable social change. And that’s a special feeling.”[vii]
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.
Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.
Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.
Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä
Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.
Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.
Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.
Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.
Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta. Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto. ”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”. Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.
Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus,jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”
Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.
Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.
Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)
Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.
Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.
Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.
Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.
Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.
• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.” • ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”
Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?
Olipa kerran pienessä Pohjolan valtakunnassa johtaja, jossa yhdistyi sekä vakaa valtiomiesmäinen viestimisen taito että kepeämpi prinsessamainen halu viettää vähäistä vapaa-aikaansa alamaisten keskuudessa.
Jäämiesmäinen, tai peräti Väinämöisen viileys yhdistetyttynä Pohjolan emännän eleganssiin toi planeetalla puhjenneen pandemian aikana metsäläiskansalle suuren maailman huomiota, joka kuitenkin nopeasti jakoi Impivaaran ihmiset.
Nuoret milleniaalit näkivät kansanpuiston karnevaaleilla nahkaan ja denimiin verhoutuneen johtajansa uuden ajan airuena, mutta elämän ankeutta sekä ahdistusta pitempään kokeneet ja pettuleivällä ennen infernaalista Internetiä eläneet vanhoilliset voimat kokivat toisin.
Heille vanhan ja uuden mantereen meedioiden ylistämä johtaja näyttäytyy luultavimmin Louhena, Lovetarina, alamaailman kuningattaren Tuonettaren sokeana tyttärenä.
Planeetan palaessa Pietari Suuren syntyseudulla sekä Mustan meren rannikolla ja viljavainioilla, vitsaukset koettelevat maan kansojen yhtenäisyyttä.
Peräpohjolassa kansan koettelemukset ja tyytymättömyys puhkeavat pintaan kun olomuotoaan taiten vaihtava ja valtakunnan tunnetilaa viisaudella tulkinnut rakastettu shamaani Ilmarinen siirtyy rajan taa.
Kun suuri runonlaulaja on poissa, kuka tulkitsee Louhen tekoja ja kalevalaisen kansan tulevia tuulia?
Riittääkö tuulesta, auringosta, uraanista tai vedestä virtaa tulevaksi talveksi?
Ja kykenevätkö vakaat vanhat väinämöisläiset sekä uuden ajan louhelaiset kevään koittaessa löytämään toisensa ja ylläpitämään illuusiota maapallon onnellisimmasta kansasta?
Artikkelikuva: Akseli Gallen-Kallela, Sammon puolustus, 1896, Turun taidemuseon kokoelmat
Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.
Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?
Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.
Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.
Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.
Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).
Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.
Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.
Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria
Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.
Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.
Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.
Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.
Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).
Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/
Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.
Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.
Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.
Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.
Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.
Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.
Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.
kuva: Mette Frank Sorensen
Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?
Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.
Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.
Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.
Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.
Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.
Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.
Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.
Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.
Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.
Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.
Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.
Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.
Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.
Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.
Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.
Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.
Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)
Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.
Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.
Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.
28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.
Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?
Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.
Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.
Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?
Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.
Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.
Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.
Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?
Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/
*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.
Jalkapallokaupungissa sunnuntaiderbyllä on merkitystä. Turku ja Manchester ovat jalkapallokaupunkeja.
Tänään iltapäivällä Turku Energia Areenan kentän laidat olivat katsojia täynnä kun FC Interin ja TPS:n B-juniorit kohtasivat Kupittaan SM-karsintaottelussa.
Katselin itse peliä TPS-legenda Tapio Haritun sekä mm. Interin edustusjoukkueen päävalmentajana ennen Jose Riveiroa toimineen John Allenin 🏴 kanssa. ”Hara” Harittu on pelaajaurallaan yltänyt raitapaidassa kolmeen Suomen mestaruuteen ja myös toiminut TPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä lukemattomissa muissa lajin vastuullisissa tehtävissä.
Walesissa syntynyt John Allen saapui 1980-luvulla Suomeen pelaamaan ja on viime vuosina toiminut päävalmentajana niin TPS:n kuin Interin edustusjoukkueissa ja useissa muissa seuroissa. Tällä kaudella Allen valmentaa TPS:n A-junioreita yhdessä Esa ”Jönssi” Johanssonin kanssa.
Kentän laidalla tietysti puhuttiin siitä kuinka jalkapallo on vuosikymmenien varrella muuttunut ja miten tepsiläinen tapa pelata jalkapalloa poikkeaa sinimustasta pelifilosofiasta, jonka alkuaikojen menestys rakentui Job Dragtsman hollantilaiseen pelitapaan ja jota viime vuosina Jose Riveiro on ”espanjalaistanut” menetyksekkäästi. Alkuvuoden harjoituspelien perusteella Interin uusi päävalmentaja Miguel Grau tuntuu jatkavan Riveiron vuosilta tutulla pallonhallintalinjalla ja myönteistä on ollut myös nuorten omien kasvattien saama peliaika talven Liigacupin otteluissa.
Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Turun Palloseuran historiaan on mahtunut niin suurta menestystä kuin laskukausia. Samalla kun jalkapallo pelinä on kuluneen vuosisadan aikana muuttunut ja kehittynyt, on tietysti myös tepsiläinen pelitapa kokenut muutoksia.
Kun Tepsin kulta-aikana 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin ja vielä 80-luvullakin turkulainen jalkapallo tunnettiin ennen kaikkea taitavista, useimmiten Turun Nappulaliigassa (TuNL) jalkapalloperusteet oppineista pelaajista, on tepsiläinen pelitapa kuitenkin viimeisen parin vuosikymmen kuluessa muuttunut, kun Inter on noussut haastamaan kaupungin herruudesta, TPS kärsinyt talousvaikeuksista ja perinteinen pelaajapolku TuNL:sta on muuntunut yhä nuorempien omien juniorien valmennukseen.
Kun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olen valmentajana kohdannut muun Suomen kanssakilpailijoita Etelä-Länsi sarjoissa ja turnauksissa, tämän vuosituhannen aggressiivisesti prässäävää ja fyysistä Tepsiä on usein kuvailtu tyyliltään ”katupoikafutiksen” edustajaksi.
Kentän laidalla keskusteltiin myös siitä, kuinka vähän suomalaiset pelaajat puhuvat pelikentällä vaikkapa brittipelaajiin verrattuna 🗣🇬🇧. Koska 11 pelaajan saumaton yhteistyö edellyttää jatkuvaa kommunikointia – ohjeistusta, varoittelua ja kannustusta – on tässä kiistatta aihealue, missä Suomifutiksella paljon työsarkaa. Puhumista ja yhä parempia sosiaalisia taitoja vaaditaan tietysti myös suomalaisilta talenteilta, jotka pyrkivät ja yltävät ulkomaisiin akatemioihin kilpailemaan pelipaikoista alati kovenevassa kilpailussa ammattilaisseurojen pelipaikoista.
Paikallisottelu itsessään oli tasainen, mutta kaksijakoinen. Inter siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta TPS hallitsi selkeästi toista puoliaikaa. Katsomon puolella taidettiin olla yhtä mieltä siitä, että Palloseura oli tänään parempi, vaikka ottelu 2-2 tasatulokseen päättyikin.
llalla taivaskanavat välittivät myös Turkuun toisenlaisen derbyn Koillis-Englannista. Cityn ja Unitedin Valioliigan paikalliskamppailua Manchesterin herruudesta pidetään ehkäpä maailman katsotuimpana jalkapalloderbynä.
Teollisen vallankumouksen merkkikaupungin paikallisotteluun liittyy itsellänikin ylimääräistä kiinnostusta, koska olen opiskeluaikoina asunut Manchesterissa ja pelatessani sikäläisiä yliopisto- ja alasarjapelejä, joukkueemme harjoitteli ManU:n harjoituskeskuksessa Cliffillä, Unitedin juniorivalmentajan johdolla.
Jalkapalloon liittyy siis helposti nostalgiaa ja intohimoja, mutta kuningaslaji on myös erinomainen yhteiskunnan peili ja maailman kaikissa kolkissa harrastettava sekä seurattava urheilu- ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto voi myös lievittää maailmanpoliittisia jännitteitä.
Vladimir Putinin johtama Venäjä hyökkäsi reilu viikko sitten aseellisesti naapurimaa Ukrainaan ja siitä asti jatkunut hyökkäys on kylvänyt kuolemaa, tuhonnut kaupunkeja ja aiheuttanut yli miljoonan ukrainalaisen maasta paon.
Jalkapallo ei luonnollisestikaan pysty yksin päättämään sotia tai poistamaan muita yhteiskuntien epäkohtia, mutta vastuulliset jalkapalloseurat, suurta vaikutusvaltaa nauttivat pelaajat ja näiden eettisiä arvoja valvovat kannattajat voivat vaikuttaa siihen, että diktaattorien hirmuteot tullaan maailmanlaajuisesti huomioimaan. Ja ennen pitkää myös tuomitsemaan.
Oma brittiläinen tutkimusohjaajani toisti aikoinaan jatkuvasti ”politics, economics and defence go together”. Samoihin aikoihin toinen professori kertoi entisen Neuvostoliiton geopolitiikan seminaareissa mielenkiintoisia tarinoita nuoruusvuosiltaan kun oli toiminut Ison-Britannian olympiajoukkueen johtotehtävissä Moskovan boikottikisoissa vuonna 1980.
Vaikka julkisessa keskustelussa usein toistetaankin tarvetta erottaa urheilu politiikasta, ovat nämä kaksi kahvipöytäkeskustelujen suosikkiaihetta toisiinsa yhtä sidoksissa kuin talous, turvallisuus ja poliittinen päätöksenteko.
Ja ovat olleet jo olympiakisojen alkuajoista lähtien kun Hannes Kolehmainen, vuoden 1912 Tukholman kesäkisoissa juoksi kolmella kultamitalillaan Suomen maailmankartalle. Huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Suomen suuriruhtinaskunnan joukkue marssi kisoihin keisarillisen Venäjän joukkueen takana.
”Hannes Kolehmainen oli juossut Suomen maailmankartalle. Samalla hän oli myös vahvistanut suomalaisten kansallista itsetuntoa. Teolla oli oma merkityksensä kun Suomi samalla kymmenluvulla kypsyi lopulliseen itsenäisyystaisteluunsa.”
Kiistatta dramaattisin ja ihmiskunnan kehitykselle todennäköisesti merkityksellisin urheilun ja maailmanpolitiikan kohtaaminen koettiin vuonna 1936, kun valtakunnankansleri Adolf Hitler isännöi ensin helmikuussa Garmisch-Partenkirchenin talvikisoja ja myöhemmin elokuussa Berliinin kesäkisoja.
Vaikka Jesse Owens nousi Berliinin kisojen sankariksi neljällä kultamitalillaan, oli olympiakisaisännyydellä merkittävä vaikutus Natsi-Saksan nousuun ja maailmansodan syttymiseen kolme vuotta myöhemmin.
Urheilun yksi hienoimmista ja varmasti suureen yleisöön vetoavimmista piirteistä on sen kilpailijoita yhdistävä vaikutus, keskinäinen kunnioitus – urheiluhenki. Berliinin kisoissa mustan Jesse Owensin ja tämän vaalean isäntämaan haastajan Luz Longin välille kehittyi alkuperäistä olympia-aatetta henkivä ystävyys. Pituushyppykilpailun jälkeen hopealle jäänyt Long huudatti saksalaisyleisöä osoittamaan suosioitaan amerikkalaiselle voittajalle ja nelinkertaiselle kultamitalistille. Pituuskilvan jälkeen kilpakumppanit tapasivat toisensa useita kertoja kentällä ja kisakylässä. ”Owens ja Long keskustelivat taiteesta ja urheilusta, Hitleristä ja hänen päämääristään, tulevaisuudestaan. Luz Long uskoi arjalaisen rodun paremmuuteen yhtä vähän kuin että kuu olisi saksalaisten keksimä.”[i] Jesse Owens ja Luz Long olivat kisojen jälkeen kolme vuotta kirjeenvaihdossa. Heinäkuussa 1943 Luz Long haavoittui vakavasti Sisilian taisteluissa ja menehtyi kahta päivää myöhemmin kenttäsairaalassa.
Kun näinä päivinä, keskellä Ukrainan kriisiä hämmästellään Venäjän johdon häikäilemättömyyttä veljeskansaansa kohtaan, ei lopulta ole yllättävää, että presidentti Putinia verrataan kolmannen valtakunnan kansleriin. Tai että urheilu yhdistetään valtapolitiikkaan.
Kun Ukrainan kriisi oli vasta etenemässä kohti viimeisintä, koko Ukrainan kattavaa aseellista yhteenottoa, länsivallat ja kansainvälinen yhteisö kävivät viikkokausia Kremlin kanssa diplomaattisia neuvotteluja rauhanomaisesta ratkaisusta.
Neuvottelujen aikana länsivalloista jaettiin tiedustelutietoa, jonka perusteella massiivisia sotaharjoituksia Valko-Venäjällä ja Ukrainan läheisyydessä harjoittaneelta Venäjältä oli aiheellista odottaa sotatoimia viimeistään Pekingin olympiakisojen päättyessä. Kreml toistuvasti kiisti epäilyt perättöminä.
Keskeinen peruste länsivaltojen epäilyksille olivat vuoden 2014 helmi-maaliskuun tapahtumat. Tällöin presidentti Putin paistatteli valtakunnankansleri Hitlerin tavoin olympiakisaisännän kansainvälisessä valokeilassa, mutta oli kulisseissa valmistellut Krimin valloitusta, mikä tapahtui pian Sotšin kisojen päätyttyä.
Natsi-Saksan ja Putinin Venäjän olympiakisaisännyydet eivät ole ainoat tahrat urheilun arvomaailmassa. Vuoden 1934 Italian jalkapallon maailmanmestaruutta varjostaa Mussolinin fasistien esiinmarssi ja vuonna 1978 Argentiina juhli kotikisoissaan ensimmäistä mestaruuttaan kenraalijuntan johdolla. Sopupelisyytösten ohella Argentiinan kisoihin ja sotilasdiktatuurin kauteen kytkeytyy tuhansien kansalaisten kidutus- ja katoamiskohtalot[ii].
Vuosisadan vaihduttua, MM-jalkapallon ja olympiakisojen eettinen imago ei ole mainittavasti kirkastunut. Vasta päättyneitä Pekingin kisoja varjosti pandemian ohella tutusti doping sekä uiguurivähemmistön kohtalo ja urheilijoiden epäeettinen kohtelu.
Sotšin vuoden 2014 kisaisännyyden ohella presidentti Putin onnistui hankkimaan Venäjälle myös vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat. Kun kuningaslajin seuraavien MM-kisojen näyttämönä on jalkapallokulttuurin kummajainen Qatar, on ymmärrettävää, että puheet suurimuotoisesta korruptiosta rehottavat.
Eikä vain puheet vaan myös todisteet urheilujohtajien häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta ja veljeilystä valtaeliitin kanssa ovat arkipäivää. Olympiakisaisännyyksiin liitetään lähes säännöllisesti syytöksiä korruptiosta ja kansainvälisen olympiakomitean maine on ryvettynyt lukemattomien lahjusskandaalien takia.
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n maine ei ole juuri parempi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Sepp Blatter ja Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n johtaja Michel Platini ovat olleet jo kuusi vuotta massiivisen lahjontatutkimuksen kohteena ja joutuvat oikeuden eteen Sveitsissä[iii].
Eikä osattomaksi valtapelistä ole jäänyt suomalaisten lempilaji jääkiekkokaan. Kauan kaivatun ja suomalaisen jääkiekon aidosti ansaitseman jääkiekon olympiakullan hohtoa himmentää voimakas Venäjä-kytkentä sekä kansainvälisen lajiliiton omat eettiset häpeämerkit.
Kun lajin kansainvälisinä kiiltokuvakasvoina ovat ydinaseilla uhkaileva presidentti Putin, tämän minskiläinen ketjukaveri, Valko-Venäjän diktaattori Lukashenka sekä näiden avoimen Venäjä-myönteinen IIHF-pomo Rene Fasel[iv], voidaan puhua jo merkittävästä mainehaitasta. NHL:ssä häikäiseviin suorituksiin ja saavutuksiin yltäneet venäläiset jääkiekkolegendat Alex Ovetshkin, ministerinäkin toiminut Slava Fetisov ja muut Putinin läheisyydestä nauttineet kiekkolähettiläät saanevat varautua epämiellyttäviin kysymyksiin suhteestaan jääkiekkoilevaan presidenttiin[v].
Mikä on vaikutus suomalaisiin huippukiekkoilijoihin, jotka ovat viime vuosina keränneet miljoonatuloja Venäjän KHL-liigassa?
Mikä on Jokerien ja Hartwall Areenan kohtalo, joihin molempiin liittyy voimakas yhteys venäläisiin oligarkkeihin, jotka ovat nyt kiristyvien kansainvälisten sanktioiden keskiössä?
Eittämättä hankalia kysymyksiä lajissa, jonka keskuudessa kaksi vuotta kestäneet koronarajoitteet ovat aiheuttaneet ennennäkemättömiä toimintavaikeuksia ja ajaneet etenkin vähävaraisemmat seurat selviytymistaisteluun olemassaolostaan.
Nykypäivän huippu-urheilu on kuitenkin keskeinen tekijä alati paisuvassa viihdeteollisuudessa ja vaikka ”vääränlaisia valtasuhteita” solmineet urheilijat saattavat kärsiä mainehaitoista, löytynee lajin huipuille KHL:n korvaavia markkinoita.
Voisiko Putinin hyökkäyssota Ukrainaan kaikessa kauheudessaan johtaa humaanimpaan maailmanjärjestykseen?
Valtaisaa medianäkyvyyttä nauttivan viihdeteollisuuden, valtapelin ja huippu-urheilun taustalla on kuitenkin mitä tärkein urheilun ruohonjuuritason sosiaalinen ja liikunnallinen ulottuvuus.
Kaupungistuminen, ilmastonmuutos, mobiiliteknologian vaikutukset ja yhteiskunnan yleinen suuri murros ovat merkittävällä tavalla muuttaneet arkielämäämme. Ja kaksi vuotta kestänyt globaali pandemia on entisestään muuttanut ihmiskunnan eloa. Koronarajoitukset, lasten ja nuorten yleistynyt liikkumattomuus, eriarvoistuminen, etätyön yleistyminen, sosiaalisten kontaktien voimakas supistuminen ja mielenterveysongelmien lisääntyminen ovat kaikki huomiota vaativia yhteiskunnallisia huolia. Lisäksi suuressa osassa länsimaita väestö ikääntyy ja syntyvyys on alhaista, mikä niin ikään aiheuttaa dramaattisia muutoksia yhteiskuntaan.
Yksi viime vuosien ehkä eniten poliittisia jänniteitä aiheuttaneista tekijöistä on lisääntynyt maahanmuutto, mikä näkyy myös eurooppalaisessa puoluepolitiikassa. Vuoden 2021 lopussa Puolan ja Valko-Venäjän rajalle kerääntynyt suuri määrä Lähi-Idästä saapuneita pakolaisia[vi] herätti laajoja pelkokuvia vuoden 2015 pakolaistulvan uusiutumisesta ja etenkin analysoitaessa Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen eri vaiheita, lienee todennäköistä, että Valko-Venäjältä EU:n alueille suuntautunutta pakolaisvirtaa arvioidaan eräänlaisena hybridisodan muotona. YK:n arvion mukaan jo yli 500 000 ukrainalaista on joutunut jättämään maansa ensimmäisen sotaviikon aikana ja paine etenkin Puolassa, Unkarissa ja muissa naapurivaltioissa on huomattava.
On luonnollisesti mahdotonta ennustaa tai edes arvioida jopa maailmansodan uhkaan verrattavan sotilaallisen hyökkäyksen lopullisia seurauksia, mutta Venäjä-Ukraina-sotatila on kaikessa järkyttävyydessään herättänyt myös myönteisiäkin vaikutuksia.
Vaikka hyökkäävän osapuolen uskottavuus ja luotettavuus ovat saaneet mitä vakavimman kolauksen, on rohkaisevaa, että viiden päivän sodankäynnin jälkeen osapuolet ovat palanneet neuvottelupöytään Valko-Venäjän rajalla. Ja Euroopan sekä koko maailman mittakaavassa, niin poliittisten johtajien kuin kansalaisten yhtenäinen hyökkäyksen tuomitseminen on kannustava kehityssuunta.
Pitkään halvaantuneelta näyttänyt EU:n yhteistyö on löytänyt yhteisestä uhasta uutta energiaa ja kykyä tehdä päätöksiä. Jopa nopeita, kuten ilmantilojen sulkeminen ja aiempia huomattavasti tiukemman talouspakotteet osoittavat.
Mutta ehkäpä kaikkein rohkaisevimmalta vaikuttaa tavallisten kansalaisten laajamittainen tuki ukrainalaisille, jotka ovat hyökkäyksen aikana osoittaneet mitä ihailtavinta päämäärätietoisuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, mistä varmasti kaikki kansakunnat voisivat ottaa oppia.
Hallintokautensa alussa entisenä koomikkona vähätelty presidentti Volodymyr Zelenskyi on johtanut joukkojaan maltillisen määrätietoisesti ja johtajuus näkyy heijastuvan urheisiin ukrainalaisiin. Ja laajemminkin huolestuneeseen maailmaan.
Kansalaiset ympäri maailmaa ovat kokoontuneet suurina joukkoina mielenilmaisuihin, joissa viesti hyökkääjälle on ollut yhtenäinen ja väkivallaton. Mielenilmauksia on järjestetty lisääntyvässä määrin myös Venäjällä, missä osallistuminen vaatii myös siviilirohkeutta, koska valtiovallan suhtautuminen toisinajattelijoihin on voimakkaan kielteistä.
Vaikka osalle urheilueliittiä Ukrainan kriisi on kiusallinen, urheiluväki ylipäätään on osoittanut parhaita puoliaan. Ukrainalaiset urheilun lähettiläät ovat seuranneet presidentti Zelenskyin esimerkkiä käyttämällä vaikutusvaltaansa, ottamalla kantaa julkisuudessa ja jopa tarttumalla aseisiin isänmaansa puolesta. Tenniksen maailmanlistan nro 15 Elina Svitolina ja Euroopan liigoissa pelaavat jalkapalloilijat osoittavat isänmaallisuuttaan median välityksellä ja nyrkkeilyn maailmanmestariveljekset Vitali ja Volodymyr Klytško ovat mitä uskottavin kaksikko turvaamaan Ukrainan pääkaupunkia piirityksessä. Vanhempi veli Vitali on toiminut viime vuodet Kiovan pormestarina, ja veljensä on ilmoittautunut Ukrainan joukkoihin puolustamaan kotimaataan.
Ukrainalaisten rohkeus ja yhtenäisyys on heijastunut myös maan rajojen ulkopuoleiseen maailmaan. Muun muassa Britannian ja Saksan jalkapalloliigojen ottelutapahtumissa seurat, yksittäiset pelaajat ja kannattajat ovat mitä mielikuvituksekkaammin keinoin osoittaneet solidaarisuutta ukrainalaisille pelaajille ja koko kansakunnalle. Hollywood on herännyt. Elokuvamaailman kuuluisuudet käyttävät medianäkyvyyttään ja tuomitsevat Venäjän maahantunkeutumisen.
Ei liene liioiteltua sanoa, että ylivoimaista vihollista vastaan viisaasti ja urheasti kamppailevat ukrainalaiset ovat taistelleet itsensä muutamassa päivässä eurooppalaisten ja koko demokraattisen maailman sydämiin. Olisiko täysin utopistista, jos Eurooppa ja muu maailma seuraisivat ukrainalaisten esimerkkiä ja kokisimme pitkän pandemia-ajan päätteeksi ”Prahan kevään” hengessä ”Venäjän kevään”?
[i] Huippu-urheilun maailma 1, Antero Raevuori, Tarmo Mäki-Kuutti, kirjoittajat ja WSOY, 1978
Donald Trumpin twitter-tili suljettiin vuoden takaisen Capitol kukkulan kaaokseen seurauksena, mutta brittien Brexit-pääministeri Boris Johnson puolustaa Downing Streetin puutarhajuhliaan ja Australian aikavyöhykkeellä, tennistähti Djokovicin koronakäyttäytyminen hallitsee uutisvirtaa.
Pääministeri Johnsonin puutarhajuhlaselitysten ohella brittien yhteiskuntauskoa koettelevat kuningashuoneeseen kytkeytyvät kohut. Seksiskandaalissa ryvettynyt prinssi Andrew puolustaa itseään oikeudessa yksityishenkilönä ja menettää ainakin 11 erilaista everstin ja amiraalin arvonimeä. BBC:n mukaan Andrew’sta ei myöskään enää käytetä etuliitetettä ”hänen kuninkaallinen korkeutensa”. (Kuvat: CNN)
Kymmenettä Australian Open -titteliä ja ennätyksellistä 21. Grand Slam-voittoa tavoitteleva maailman tennisykkönen Novak Djokovic on aiheuttanut Australiassa sisäpolitiittisen kriisin ja ennennäkemättömän mediasirkuksen laiminlyötyään Australian pandemiasäädöksiä.
Globaalin koronaviruksen muuttaessa muotoaan ja pandemian jatkuessa kohta kolmatta vuottaan, maailman mediaan tulvii teorioita, tarinoita ja tieteellisiä tutkimuksia planeettamme tulevasta terveystilasta. Ja ihmiskunnan hyvinvoinnista.
Koti-Suomessa somekommentoinnit koskien oman pääministerimme syksyn Kesäranta-juhlia ovat laantuneet ja saaneet tehdä tilaa poliittiselle taistelulle historiallisista hyvinvointialuevaaleista. Sen paremmin äänestäjät kuin ehdokkaat eivät kuitenkaan osaa sanoa, minkälainen asema uusilla aluevaltuustoilla tulee tulevaisuudessa olemaan hyvinvointiyhteiskuntamme turvaajina.
Siispä sosiaalinen media ja sanomalehdet ovat täynnä entistäkin epämääräisempiä vaalilupauksia tyyliin ”Näkemystä ja kokemusta”, ”Vastuu alkaa välittämisestä”, ”Ihmisen kokoista hyvinvointia”…
Tänään 14.1. on myös Sakarin ja Zachariaksen nimipäivä. Olettaisin renessanssimies Zach(a)ri(a)s Topeliuksen samaan päivään osuvalla syntymäpäivällä olevan yhteyttä tähän kalenterimerkintään. Aikansa tuhattaituri tunnetaan mm. kirjailijana, runoilijana, historioitsijana, Helsingin yliopiston professorina ja rehtorina sekä ehkäpä maamme ensimmäisenä päätoimisena toimittajana.
Zacharias Topelius nuorempi kirjoituspöytänsä ääressä Koivuniemen tilallaan Östersundomissa vuonna 1897. Finnish Heritage Agency.
Myös Topeliuksen isä, Zacharias vanhempi oli monitaitoinen suomalaisen kulttuurin ja kansanterveyden edelläkävijä. Turun akatemiassa opintonsa varojen puuteen takia keskeyttämään joutunut isä Topelius sittemmin kouluttautui köyhäinlääkärin ja Ruotsin laivastonlääkärin tehtävien lomassa Uppsalassa tohtoriksi ja palasi piirilääkäriksi Uusikaarlepyyhyn. Kansanrunouden keräämisen lääkäri Topelius oli aloittanut jo toimiessaan rokottajana vuosina 1803–1804. Runouden keräily laajeni hänen matkustaessa 1810-luvulla piirilääkärin tehtävissä Pohjanmaalla.
Z. Topelius nuoremman Sylvian laulut runokokoelmaan kuuluvat runot Kesäpäivä Kangasalla (Mä oksalla ylimmällä) ja Varpunen jouluaamuna kuuluvat suomalaisten rakastetuimpien laulujen joukkoon ja suuri osa suomalaisista luultavasti muistaa laulaneensa koulussa Topeliuksen sanoittamaa virttä 484 – Totuuden henki. Yhtä tuttu lienee runo En etsi valtaa loistoa, jonka sävelen kirjoitti Jean Sibelius.
Zachris Topelius kirjoitti paljon naisille ja lapsille, mitä kautta hänet tunnetaan myös opettavaisten lastensatujen ” satusetänä”.
Toimittajana Topelius otti yhä enemmän kantaa sosiaalisiin kysymyksiin, kaupan, liikenteen ja kasvatuksen teemoihin, ja harjoitti ”tutkivaa journalismia” mm. ylioppilaiden taloudellisia oloja tai köyhien asumisoloja koskevissa kirjoitussarjoissaan. Ja Topeliuksen ehkäpä tunnetuin kirjallinen teos, kirjasarja Välskärin kertomukset kuvaa sekin yhteiskuntaluokkien kamppailua Ruotsi-Suomen historiassa.
Topelius oli eräänlainen Hannu Karpon ja Jörn Donnerin edelläkävijä. Myös nämä seuraavan vuosisadan tutkivat journalistit ja yhteiskuntakriitikot ovat kiertäneet pitkin Suomenniemeä ja kuvanneet sekä haastatelleet suomalaisia.
Valtaapitävien toimintatapoja tutkivia journalisteja ja kansan tunteiden tulkkeja tarvitaan myös 2000-luvun some- ja sote-aikoina. Vaikka sosiaaliseen mediaan kytkeytyy vahvasti eripuraa synnyttävä mielipiteiden polarisoituminen ja muita lieveilmiöitä, tarjoaa Internetin ihmeellinen maailma silti meille ainutlaatuisen mahdollisuuden ilmaista mieltämme.
Topeliuksen muistomerkistä käytiin kova kiista 1920-luvun lopulla. Gunnar Finnen veistos Taru ja Totuus voitti Ruotsalaisen kirjallisuusseuran järjestämän muistomerkkikilpailun 1928. Finnen veistoksen tyylitelty muoto ei kuitenkaan miellyttänyt niitä, jotka toivoivat muistomerkin edustavan samaa ihanteellista realismia, joka oli ollut tyypillinen Topeliuksen ajalle ja hänen omille kirjoituksilleen. Kirjailija Maila Talvio käynnisti toisen veistoshankkeen. Talvion järjestämä kansalaiskeräys sai aikaan, että Ville Vallgrenin (1855-1940) vuonna 1909 valmistunut ja alunperin hautamuistomerkiksi kaavailtu veistos valettiin pronssiin ja paljastettiin Floran päivänä 13.5.1932 suuressa kansanjuhlassa. Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin läsnäollessa suomen- ja ruotsinkieliset lapsikuorot lauloivat, Suomen liput liehuivat, juhlapuheita pidettiin ja koululaisista koostunut juhlakulkue marssi muistomerkin editse. Finnen Taru ja totuus -veistos paljastettiin vaatimattomammin menoin saman vuoden lokakuussa.Vallgrenin Topelius-muistomerkissä satusetä Topelius istuu iloisten ja opinhaluisten lasten ympäröimänä. (Lähde: https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/topelius-ja-lapset-ville-vallgren/ , Kuva Vallgrenin veistoksesta: Wikimedia Commons, 2012)
Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä, Zachris Topeliuksen muistolle omistettu Taru ja Totuus veistos on sekin jakanut ajan hengen mukaisesti voimakkaasti mielipiteitä. Esplanadilla sijaitseva Gunnar Finnen vertauskuvallinen veistos sai aikanaan kilpailijaksi näköispatsaan, joka pystytettiin koulupuistikkoon puolta vuotta ennen Finnen veistosta.
Kun suomalaiset lähipäivinä äänestävät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntansa tulevaisuudesta, kannattanee pitää mielessä Topeliusten yhteiskuntavastuullista ajattelua eli lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vähävaraisempien asuinoloja. Unohtamatta ikäihmisiä, joita on maassa enemmän kuin koskaan. Ja tähän voi vielä yhdistää edesmenneen kansantaiteilija-monitaituri Jope Ruonansuun elämänviisaus – Aatteleppa ite.
Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
