Kategoria: yhteiskuntavastuu

Ison Inter-päivän pettymyksestä huolimatta sinimustat Suomifutiksen suuria – Kupittaan oma kenttä askel Interin junnutyön uudelle tasolle?

Lauantaina 3.10. Kupittaanpuistossa vietettiin isoa Inter-päivää. Ohjelmassa seuran ensimmäinen oma juniorien Inter Cup, edustusjoukkue Suomen Cupin finaalissa kotistadionilla ja reservit Kolmosen päätöskierroksella nousukarsinnan kynnyksellä.

Kupittaan kentillä, Impivaarassa ja Vasaramäessä pelattiin viikonloppuna FC Interin ensimmäistä omaa isomman mittakaavan junioriturnausta, Inter Cupia. Kovatasoiseen 2010- ja 2011-ikäluokkien turnaukseen osallistui yhteensä 34 joukkuetta eri puolilta Suomea[i]. Mukana mm. johtavien junioriseurojen HJK:n, Hongan ja KäPan kilparyhmät ja joukkueita Oulusta ja Vaasasta asti. Kaksipäiväisellä turnauksella juhlistettiin samalla vuonna 1990 perustetun seuran 30-vuotista taivalta.

Lauantai-iltapävällä, Inter Cupin lomassa, Veritas Stadionin luonnonnurmella pelattiin ensi kertaa myös miesten Suomen Cupin finaali. Useasti kilpailumuotoaan muuttanut cupkilpailu jakaa mielipiteitä, mutta nykymuotoinenkin Suomen Cup tarjoaa seuroille lisäpolun eurokentille sekä pääsarjatason pelejä alkuvuoteen[ii].  Varsin monimutkaisessa kaksiosaisessa kilpailujärjestelmässä joukkueet etenevät Veikkausliigan ja Ykkösen lohkovaiheiden jälkeen 16 joukkueen jatkovaiheeseen, jossa finalistit valikoituvat perinteiselle cupmuotoisella kilpailulla.

Koronan hämmentämällä jalkapallokaudella cupin loppuottelussa kohtasivat maan kiistaton ykkösseura ja sarjakärki HJK sekä stadionia isännöivän Håkansin varustamoperheen turkulaisylpeys FC Inter.

Vaikka turkulaiset hallitsivat palloa pitkiäkin jaksoja, HJK puolusti erinomaisesti varhaisen ottelun avausmaalinsa jälkeen. Kun cupin historian menestynein joukkue vielä iski uudelleen toisen puoliajan 9. minuutilla, muistutti finaalin kulku Veikkausliigan viime kauden ratkaisuottelua samaisella areenalla. Tällöinkin turkulaisten odotukset korkealla, mutta KuPS hiljensi kotiyleisön kahdella maalilla. Tällä kertaa sinimustien kannattajien turkulaista tuskaa lisäsi ex-TPS-kärki Roope Riski viimeistelemällä finaalin molemmat maalit. Näin Klubi kuittasi 0-2 luvuin parin vuoden takaisen cupin finaalitappion turkulaisille Töölön kotiareenallaan.

Välittömästi cupin finaalin jälkeen Kupittaa 5:lla pelattiin Kolmosen päätöskierroksen ottelu Inter 2 – Wolves. Interin reservijoukkue oli edelliskierroksella noussut sarjakärkeen ja kun vastassa sarjan jumbojoukkue, turkulaisten odotettiin pitävän heikommalla maalierolla kakkosena oleva Peimari takanaan.

Inter siirtyikin nopeasti 2-0 johtoon ja kolmannen maalin jälkeen kannattajien soihdut syttyivät. Faniosaston riemu kuitenkin laantui nopeasti, kun samaan aikaan Sauvossa pelatun Peimari Utd – EuPa -pelin otteluseurantatiedot viestivät sauvolaisten toisella puoliajalla yltyneestä tehokkuudesta.

Ottelujen päättyessä loppuluvut Kupittaa Vitosella olivat 3-0 ja Sauvon Hakkispaanalla peräti 7-1, mikä tarkoitti, että Peimari voitti Kolmosen A-lohkon niukimmalla mahdollisella marginaalilla. Molemmilla joukkueilla oli 28 pistettä ja päästettyjä maaleja 11, mutta Peimari vei mestaruuden ja eteni nousukarsintaan tehtyään yhden maalin enemmän (29-28).

Sarjavoitto on aina haastava tavoite ja vaatii myös onnea, mutta Interin reservijoukkueen toinen peräkkäinen nousun kariutuminen Kolmosen kalkkiviivoilla aiheuttanee seurassa spekulointia ja ehkä myös vanhempien juniori—ikäluokkien sekä aikuisjoukkueiden yhteistoiminnan uudelleenorganisointia.  

FC Interin tavoitteena on olla yksi Suomen johtavia junioriseuroja – kelpaavatko omat juniorit hyvää tulosta tekevälle ja viihdyttävää veikkausliigajalkapalloa tarjoavalle Riveirolle?

”FC Interin tavoitteena on olla nyt ja tulevaisuudessa yksi Suomen johtavia junioriseuroja kaikilla mittareilla. Seuran tavoitteena on saada vuosittain vähintään yksi uusi oman seuran kasvatti nousemaan seuran miesten edustusjoukkueeseen ja vakiinnuttamaan paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Lisäksi joukkueen pelaajista vähintään puolen tulee olla alle 24-vuotiaita, joista osa oman akatemian kasvatteja.” [iii]

FC Inter lisäsi panostustaan junioritoimintaa vuodesta 2015 alkaen, jolloin sinimustissa pelaajauransa päättänyt Kalle Parviainen palkattiin seuran ensimmäiseksi valmennuspäälliköksi. Viime keväänä Palloliiton palvelukseen siirtynyt savolaisjalkapallon kasvatti teki amk-opinnäytetyönsä juniorivalmennuksen kehittämisestä, ja Parviainen onkin ollut keskeinen henkilö Interin junioritoiminnan viime vuosien kehittämistyössä.

Panostus juniorivalmennukseen on ollut seuran omistajaperheen strateginen linjaus. FC Interin tavoitteena on olla johtava kasvattajajalkapalloseura Turussa. Lähivuosien tavoitteena juniorivalmennuksen kehittämisen lisäksi on myös harjoitusolosuhteiden parantaminen, päätukijayhtiö Alfons Håkansin toimitusjohtaja Joakim Håkans visioi viisi vuotta sitten[iv]

Vaikka Interin edustusjoukkue ajautui samoihin aikoihin päättyneen hollantilaisvalmentaja Job Dragtsman valmentajakauden jälkeen toistuviin valmentajavaihdoksiin ja menestykseltään keskinkertaisiin liigavuosiin, on Håkansin perheen panostus junioritoimintaan jatkunut. Päätoimisia juniorivalmentajia on palkattu ja loppusyksystä Kupittaalla toteutuu 700 000 euron Inter investointi eli seuran oma lämmitettävä tekonurmikenttä Kupittaa 1, Veritas Stadionin vieressä[v].

Kunnianhimoisessa seurassa, jossa keskeisenä toiminta-ajatuksena on tukea pelaajia kehittymään nuorten maajoukkueisiin, tarvitaan hyvien olosuhteiden ja ammattivalmentajien ohella myös monenlaista muuta osaamista. Kun kilpaillaan maailman suosituimmassa kuningaslajissa, pitää myös suomalaisseurojen paneutua seuratyön alati laajenevaan toimintakenttään aikuisliikunnasta esikouluikäisten perhefutikseen ja ”akatemiapoluista” yhteiskuntavastuuseen.

Laajeneva toimintakenttä aiheuttaa suomalaisseuroille monenlaista haastetta.

Mistä löytää suurille massoille ammattitaitoiset valmentajat, kun alati yltyvä akatemiahehkutus ja seurabrändääminen sekä kohonneet harrastuskustannukset lisäävät vanhempien vaatimustasoa ja saavat seuratoiminnan muistuttamaan yhä enemmän asiakassuhdetta?

Kuinka pienemmät paikallisseurat pysyvät hengissä, kun pääsarjaseurat haravoivat lahjakkuuksia niin tiheällä kammalla, että harrastajia riittää nelosjoukkueeseen saakka?

Yhdistelmäjoukkueet ovat junnufutiksen arkipäivää, mutta pitäisikö YJ-toiminnan olla ensisijaisesti työkalu pienseurojen yhteistyölle, eikä niinkään suurten keino noukkia pienempien naapurien parhaat yhä varhaisemmassa vaiheessa?

Kun junioritoiminnan tavoitteena on tarjota omille lahjakkaille junioreille pelaajapolku Veikkausliigaa pelaavaan edustusjoukkueeseen, voidaan myös kysyä, onko Kolmonen oikea väliporras tarjoamaan maajoukkuetasoiselle A- tai B-juniorille seuraavaa askelta?  

Ja jos toiminta tähtää juniorista huippu-urheilijaksi kasvamiseen, eikö Palloliiton rahoituksella toimivien talenttivalmentajien tulisi työskennellä lupaavimpien juniorien parissa, eikä esimerkiksi Kolmosessa pelaavan aikuisjoukkueen vastuuvalmentajana?

Ulkomaalaispelaajien osuus pääsarjoissa kasvaa, kuinka turvata omien juniorien kehitys ja eteneminen?

Jääkiekkokausi on juuri alkanut ja kauden alla toista turkulaista korkean profiilin ammattilaisseuraa on arvosteltu ”muukalaislegioonana”. TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama toteaa, että seuran oli pakko lähteä täyttämään joukkuetta ulkomaalaisten pelaajien voimin. Hänen mukaansa ulkomainen pelaaja on paljon halvempi kuin suomalainen pelaaja[vi].

Ammattilaisjalkapallossa ulkomaalaisten pelaajien tarjonta on jääkiekkoon verrattuna moninkertainen, joten ei liene yllättävää, että ulkomaalaispelaajien osuus jalkapallon eurooppalaisissa pääsarjoissa on korkea ja kasvussa.  Tutkimuslaitos CIES Football Observatoryn tutkimusten mukaan ulkomaalaispelaajien osuus tarkastelluissa kansallisissa pääsarjoissa on kohonnut kuluvalla vuosikymmenellä 34,7 prosentin osuudesta vuoden 2018 ennätyslukemiin eli 41.5 %:iin[vii].  

” The surveys carried out by the CIES Football Observatory allow us to reveal very clear trends. The footballers’ labour market in Europe is becoming deterritorialised by a decreasing presence of club-trained players, a stronger proportion of expatriate footballers and greater mobility. These processes can be seen as problematic from the point of view of the role that clubs are supposed to undertake in their local environment.

More and more teams are geared towards the short-term. In an increasingly segmented and speculative context, owners and executives tend to optimise financial returns on the transfer market to the detriment of more eminently sporting considerations. An increasing number of players consider their team as a mere stepping-stone to more lucrative markets. Agents and the entourage also play a decisive role in this regard.”

Seuratoiminnassa yleistynyt pelaajakauppaspekulaatio ja lyhytjännitteisyys näkyvät myös suomalaisessa jalkapallossa. ”Toimialan kasvu Suomessa tulee eurooppalaisesta jalkapallosta, ei myymällä makkaraa”, sanoo HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti[viii]. Turussa Interin osalta voidaan ehkä pohtia, oliko kesällä Norjasta palanneiden korkean profiilin pelaajien Benjamin Källmanin ja Filip Valencicin hankinnan taustalla pelilliset vai taloudelliset motiivit.

Kohtuullisen kiistatonta kuitenkin lienee, että hankinnat vaikuttavat väistämättä Interin eniten veikkausliigapeliminuutteja saaneen nuorisomaajoukkueikäisen oman kasvatin, Elias Mastokankaan peliaikaan. Muille sinimustien junnumaajoukkuetason omille kasvateille, 2002-ikäluokan Roope Kantolalle ja Jan Heinoselle ei Veikkausliigassa ole peliminuutteja kertynyt, vaan talentit ovat pelanneet Kolmosessa ja A-junioreissa.  

Niukoilla resursseilla ja pienillä pelaajamäärillä pelannut Interin A20 -joukkue menestyi lopulta turkulaisista parhaiten valtakunnan tasolla. Niko Valikaisen ryhmän lopullinen sijoitus SM-sarjassa kunniakas 4. tila.

Riveiro nostanut Interin edustuksen Veikkausliigan kärkikastiin – olisiko seuraava askel terävöittää seuran junnutoimintaa?

Jose Riveiron aika FC Interin päävalmentajana on ollut kiistaton menestys. Viime kauden kakkostila, tämä kausi toistaiseksi jatkuvasti kärkikolmikossa ja onnistuneesti roolitettu joukkue sekä viihdyttävä pelitapa antavat varmasti kriittisellekin kannattajalle aihetta tyytyväisyyteen.

Mutta jos seuran tavoitteena on olla yksi maan johtavia junioriseuroja kaikilla mittareilla ja saada uusia omia kasvatteja edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon, tulisi pelaajapolun suunnitteluun saada enemmän selkeyttä ja edustusjoukkueen toimintatapoja lähemmäs juniorijoukkueiden arkea. Koska Riveiron joukkue käyttää menestyksekkääksi osoittautunutta kolmen topparin alakertaa, ehkä myös vanhimmissa juniori-ikäluokissa voitaisiin kokeilla samaa pelijärjestelmää, jolloin pelaajien olisi helpompi mukautua edustuksen pelitapaan, mikäli sinne joskus pääsevät kokeilemaan.

Interissä on takavuosina ajoittain harjoitettu edustuksen kummipelaajatoimintaa. Ehkä edustusjoukkueen pelaajat voisivat vierailla juniorijoukkueissa ja kertoa kokemuksiaan seuran sloganin ”Enemmän yhdessä” -hengessä.

Kupittaa 1:n paranevista kenttäoloista huolimatta Interin junioritilanne on osittain ongelmallinen.

Seuran juniorijoukkueiden kilpailullinen menestys maan ylimmillä tasoilla on ollut tällä kaudella aiempia vuosia heikompaa, kaupungin perinteikäs mustavalkoinen kilpailija panostanee voimalla lähestyvään suureen juhlavuoteensa, ja Interin juniorivalmennuksessa on tapahtunut merkittäviä henkilövaihdoksia.

Uudet valmentajat ja avainhenkilöt ovat kuitenkin uusi mahdollisuus. Terävöittämällä seuran valmennuslinjaa sekä avaamalla sinimustia arvoja ja identiteettiä, FC Interillä on erinomaiset edellytykset nousta vastuulliseksi nykyajan kasvattajaseuraksi ja turkulaisen jalkapallon suunnannäyttäjäksi.

[i] https://fcinter.fi/kupittaalla-pelataan-viikonloppuna-kaksi-cupia/

[ii] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/cuppi-nurin-vai-cuppi-kuntoon-miksi-miesten-suomen-cupin-pelitapa-muuttuu-vuodelle

[iii] https://fcinter.fi/fc-inter/arvot-ja-identiteetti/

[iv] http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2015/07/28/inter-haluaa-olla-turun-paras-kasvattajaseura

[v] https://yle.fi/uutiset/3-11470520 , Inter investoi 700 000 euroa lämmitettävään tekonurmikenttään – Turun talviharjoitusolosuhteisiin huomattava parannus

[vi] https://www.iltalehti.fi/smliiga/a/ebb8d9cb-ba4c-42b9-acad-179a1d716cfb

[vii] https://football-observatory.com/IMG/sites/mr/mr39/en/ Conclusion

[viii] https://www.talouselama.fi/uutiset/kasvu-tulee-eurooppalaisesta-jalkapallosta-ei-makkaran-myymisesta-sanoo-hjkn-riihilahti-mutta-mita-tapahtuu-kun-korona-ajaa-barcelonan-kaltaisia-jattiseuroja-kassakriisiin/1e594fe5-81ec-4fd1-9bb8-d0107b05a213

Asukasbudjetointi alkaa – riittävätkö resurssit ja tietävätkö turkulaiset, kuinka osallistua ja vaikuttaa?

Euroopan metropoleissa ja pienemmissäkin kaupungeissa on jo vuosia ollut käytäntö, jossa kaupungin asukkaat voivat äänestämällä vaikuttaa eri asuinalueiden kehittämishankkeiden toteutumiseen. Tässä ns. osallistuvassa budjetoinnissa kaupungissa kirjoilla olevat asukkaat, myös yläkouluikäiset, voivat tehdä julkista ympäristöä koskevia kehittämisehdotuksia ja lopulta myös äänestää niiden toteuttamisesta.

Jopa trendikkäänä nähtävän osallistuvan budjetoinnin arvioidaan edistävän kansalaisten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta, tuovan läpinäkyvyyttä palvelujen tuottamiseen sekä parantavan paikallisyhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa asuinalueidensa kehitykseen ja asioiden hoitoon.

Vahvan agraariperinteen omaavassa Suomessa kaupungistuminen on edennyt muuta Eurooppaa verkkaisemmin, mutta viime vuosina myös suomalaisissa kaupungeissa on herätty reagoimaan asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä pinnan alla kuplivien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Helsinki on maan ainoana kansainvälisen kokoluokan kaupunkikeskuksena ymmärrettävästi pisimmällä asukasosallisuuden edistämisessä ja pääkaupunki palkkasi pari vuotta sitten seitsemän stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja edistämään alueellisia hankkeita sekä yleistä asukasviihtyvyyttä. Viime syksynä yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ensi kertaa paikallishankkeista, joita toteutetaan 4,4 miljoonan vuosibudjetilla.

Myös muualla Suomessa on jo kokeiltu tai testattu osallistuvan budjetoinnin paikallisvaikutuksia. Oulussa kaupunkilaiset äänestivät syksyllä kehittämisehdotuksista mobiilisovelluksen ja pop up -äänestyspisteiden kautta. Tukea myönnettiin mm. syrjäisten kaupunginosien nuorisoaktiviteetteihin ja kaupunkikulttuuria tukevaan työpajatoimintaan. Tampereella osallistuvaa budjetointia on pilotoitu vuodesta 2014 lähtien Tesoman kaupunginosassa, mutta ensimmäinen koko kaupungin kattava osallisuuskokeilu ”Mun Tampere -osbu” käynnistyy keväällä samanaikaisesti Turun kokeilun kanssa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi.

Turussa vuosikymmen sitten alas ajetun aluekumppanuustoiminnan jälkeen horroksessa ollutta asukasvaikuttamista aloitettiin herättämään henkiin loppuvuodesta 2018, kun trendejä hyvin haistava kokoomus teki aloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta kaupungissa. Tammikuussa 2020 Turun kaupunginhallitus päättikin asukasbudjetoinniksi nimetyn Turun mallin käyttöön otosta tänä keväänä. Toimintamalliin on varattu miljoona euroa, joka jaetaan kahdeksan suuralueen kesken. Keskusta-alue ei ole mukana, koska siellä toteutetaan erikseen innovaatiokilpailu.

Vaikka päätös on kansalaisvaikuttamisen edistämisen kannalta merkittävä, riittää asukasbudjetoinnin alkumetreillä haasteita aikataulusta alueidentiteettiin ja -rakenteisiin sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja viestintään. Turkulaiset ovat tunnetusti ylpeitä kotikaupungistaan, mutta Turun aluejako on monimutkainen ja kaupunkilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Koska ns. suuralueet eivät ole tuttuja, yksittäisen turkulaisen osallistumis-, jopa kiinnostuskynnys saattaa olla korkea.

Epämääräisten ja paikoin paikallisyhteistyötä rajoittavien aluerajojen lisäksi asukasosallisuutta mutkistaa resurssien puute osallisuushankkeiden valmistelutyössä ja yleisemminkin alueidentiteetin kehittämisessä. Kun Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta tukee ja neuvoo seitsemän eri alueista vastaavaa stadiluotsia, pitää Turussa kaupunginosa-aktiivien rakentaa osallisuusesityksensä ilman paikallista sparrausapua. Turun suuralueilla on otettu käyttöön ns. aluefoorumit ja järjestöpöydät, mutta nämä valitettavan usein peruuntuneet tai muuten vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneet asukastapahtumat eivät korvaa alueeseen perehtynyttä omaa tukihenkilöä. Ja tällainen alueellinen tukihenkilö ja päättäjien viestinvälittäjä olisi varmasti hyödyksi myös vallitsevassa koronakriisissä.

 

Vaikeusastetta vaikuttamiseen tuo myös vaihtelevuus suuralueiden keskinäisissä resursseissa ja osallisuuspanoksissa. Turku on jo pitkään osoittanut suurimmat aluekehityspanostukset sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle, ja tätä linjaa jatketaan hyvinvointiteemaan vedoten.

 

 

Vaikka kaupungistuminen on edennyt Suomessa Euroopan metropoleihin verrattuna jälkijunassa, ovat kaupunginosien sosiaaliset haasteet ja erinarvoistuminen jo arkipäivää myös Turun alueilla. Syksyn 2015 odottamaton pakolaistulva kuumensi tunteita erityisesti Runosmäessä, jonne kaavailtiin väliaikaisia hätämajoitustiloja sekä Pansio-Pernon alueella, jossa toimii kaupungin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

 

 

 

Maaliskuussa 2020 Aunelan koulun vieressä avattiin vauhdikkaalla aikataululla rakennettu, sisäilmaongelmista kärsineen Härkämäki-Jyrkkälän kirjaston ja nuorisotalon korvaava upouusi monitoimitalo. Vastaavat monitoimitalot ovat viime vuosina avanneet ovensa Hirvensalossa ja Yli-Maariassa. 

 

 

 

Runosmäki-Raunistulan ja Pansio-Jyrkkälän suuralueiden ohella Turun kaupunki on panostanut sosioekonomisin perustein erityisesti Itä-Turun aluekehitykseen. Usein maan monikulttuurisimmaksi arvioidulla Varissuon asuinalueella on jo 15 vuoden ajan toiminut erinomaisella menestyksellä Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa lähipoliisi, viime vuonna Vuoden poliisinakin palkittu Vesa Jauhiainen. Viime vuosina yhdessä alueen asukkaiden kanssa on myös kehitetty varissuolaisten liikunnallista olohuonetta, unelmien keskuspuistoa. 

 

 

 

Myös vahvasti monikulttuurista Lausteen ja laajemminkin itäturkulaista väestöä palvelee ennen kaikkea kauppakeskus Skanssin yhteispalvelukeskus Monitori. Halisissa alueen asukkaat saivat pitkälti nuorisolautakunnan puheenjohtajana vuosia toimineen Muhis Azizin aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta oman nuorisotilan S-marketin kylkeen. 

 

 

On kuitenkin asukastasa-arvon kannalta hieman arveluttavaa, että hyvien peruspalvelujen sekä suurten aluekehitysinvestointien Varissuo-Lauste, Nummi-Halinen, Runosmäki-Raunistula ja Pansio-Jyrkkälä saavat 50% suuremman siivun asukasbudjetista kuin esimerkiksi Länsikeskuksen suuralue, missä valtuuston alueiden eriarvoisuusohjelmassa kaikille suuralueille lupaama asukkaiden kohtaamispaikka ja useampi muu peruspalvelu yhä odottavat päättäjien tukea.

 

 

Suuralueista toiseksi väkirikkain, asukasluvultaan lähes naapurikunta Raision kokoinen Länsikeskuksen palvelualue on syystä tai toisesta jäänyt peruspalveluiltaan muiden suuralueiden varjoon. Länsi-Turku on ainoa suuralue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta seitsemästä koulusta, alueella on vain kouluista etäällä sijaitseva, suppein aukioloajoin toimiva ja käytännössä  vain lähialueen alakoululaisia palveleva ”nuorisotalo”. Alueella ei ole terveyskeskusta ja asukkaat joutuvat asioimaan keskustan terveysasemalla. Hyvien liikenneyhteyksien ja suurien asiakasmäärien Länsikeskus olisi Skanssin tapaan luontainen paikallispalvelujen kehittämiskohde, mutta alueen asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta Länsikeskuksen kehittäminen ei ole edennyt, eikä alueella ole edelleenkään kaupungin jokaiselle lupaamaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa. 

 

Asukasbudjetti on teoriassa mitä tervetullein kädenojennus kaupunkilaisille, mutta jotta osallisuuseurot ja asukasideat saadaan käytännössä kohtaamaan ja eriarvoisuutta kitkemään, tarvitsee Turkukin omat kaupunginosaluotsinsa.

 

WP_20160426_15_42_30_ProWP_20160426_15_44_24_ProWP_20160426_15_45_43_ProWP_20160426_15_48_15_Pro

Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja. 

 

Eikä maailmaa vuonna 2020 myllertävä koronapandemia varmastikaan vähennä kaupunkipäättäjien tarvetta parantaa paikallistason yhteydenpitoa asukkaisiin. Asuinalueiden erityispiirteitä, ongelmia ja asukkaita tuntevat kaupunginosatoimijat ovat kullanarvoinen kriisiajan kuumemittari sekä arkiajan silta asukasyhteistyöhön ja yleiseen hyvinvointiin.

 

Ohjeet osallistumiseen asukasbudjetin kokoamiseen Turun suuralueilla: http://www.turku.fi/asukasbudjetti
Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 11.4.20
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4920385/Lukijalta+Asukasbudjetointi+alkaa++riittavatko+resurssit+ja+tietavatko+turkulaiset+kuinka+osallistua+ja+vaikuttaa

Pieni poikkeustilan palloilutarina

Olipa kerran urheileva nuori poika, joka piti etenkin pallopeleistä. Varsinkin jalkapallo oli vielä aikuisenakin lähellä sydäntä ja tuonut ystäviä aina ulkomailta asti. Keskellä maailmanlaajuista terveyskriisiäkin tuli puhelimen välityksellä mieltä lämmittäviä terveisiä Walesista. Kauan sitten Liverpoolin akatemiassa legendaarisen Sammy Leen kanssa pelannut Steven tuskaili samankaltaisessa epidemiaepätietoisuudessa kuin jalkapallon ystävät kaukana Pohjolassa.

Poika kasvoi mieheksi, perusti perheen ja jalkapallo jäi pelivuosien polvivaivojen takia taka-alalle. Vanhat pelikaverit ja omat lapset kuitenkin palauttivat perheenisän seuratoiminnan pariin. Lapset harrastivat liikuntaa laajasti, joten kuskaamista, kannustamista ja myös kustannuksia riitti.

Vuodet vierivät ja valmentamisen sekä erilaisten toimihenkilötehtävien lomassa lapset kasvoivat. Alakouluiän loppusuoralla isävalmentaminen päättyi yhteisestä päätöksestä ja perheenjäsenet jatkoivat liikunnan harrastusta eri piireissä. Lapsista motivoituneimmat saivat valmentajikseen ammattivalmentajat ja isä palasi oto-valmentajaksi oman lapsuutensa lähtöseuraan, Nappulaliigaan.

Keväällä 2020 kaikki kuitenkin törmäsivät koronaan. Kului viikko ja toinen. Kiinasta alkanut epidemia muuttui maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Suomessa seurattiin suuren maailman ratkaisuja ja maahan julistettiin poikkeustila. Hallituksen valmiuslaki sulki koululaisilta oppilaitosten ovet, mutta samalla sulkemisella evättiin myös pääsy liikuntapaikoille.

Myös urheiluseuroissa havahduttiin ymmärtämään, ettei kyse olekaan jokavuotisesta kausi-influenssasta. Vaikutukset vaihtelivat, samoin seurojen reaktiot. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla seura ja ympäröivä yhteisö olivat lähellä toisiaan ja ymmärsivät yhteisen hädän sekä tarpeen toimia enemmän yhdessä. Yhtäällä seurajohtaja vetosi urheiluväkeä auttamaan seuraa tukevia yrittäjiä ja toisaalla valmentaja kuljetti karanteenikoteihin ruokaa ja käsidesiä.

Tarinan oto-valmentaja tyytyi kuljettamaan ruokaa omalle äidilleen ja piti Whatsappin avulla yhteyttä omiin valmennettaviinsa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Varsin monessa seurassa koronareaktioksi valikoitui hieman passiivinen lajiliiton linjauksien myötäily, mutta kriisin jatkuessa paljastui pikkuhiljaa, että joissain seuroissa ei tunnuttu ymmärrettävän kriisin moninaisia vaikutuksia. Tämä näkyi varsinkin viestinnässä tai sen puuttumisessa seurayhteisön olemassaoloa ylläpitävää kansanosaa kohtaan, eli juniorityötä rahoittaviin vanhempiin.

Kun poikkeusolot etenivät uudelle kuukaudelle, tarinan toimihenkilöisä odotti oman kaupunkinsa seurajohtajilta selkeitä linjauksia tai naapurikuntien seuraihmisten yhteishenkeä kohottavia tempauksia, mutta vähissä olivat julkisuuteen astuneet vastuunkantajat. Vaikeassa, jopa poikkeuksellisessa tilanteessa passiivisuus on inhimillistä, mutta juuri kriisin laajuuden takia olisi tärkeää, että seurat pyrkisivät viestimään aktiivisesti ja tiedustelemaan urheiluyhteisönsä jäsenten hyvinvointia poikkeusoloissa. Aivan kuten opettajien odotetaan kantavan huolta kotiopetuksessa olevien oppilaiden hyvinvoinnista.

Urheiluseuroilla ei tietenkään ole oppivelvollisuuteen ja koulumaailman lakeihin verrattavia juridisia velvoitteita, mutta koronakriisin pitkittyessä urheiluseurojen tulisi reagoida tabuksi jääneeseen kysymykseen, eli miten toimitaan pilviin karanneiden harrastusmaksujen kanssa, jos pelikausi tai merkittävä osa toiminnasta jää omatoimisen etäurheilun tasolle.  Tai ainakin seurojen tulisi ymmärtää, ettei ulkomaiselle perintätoimistolle ulkoistettujen kausimaksujen periminen maksuhäirintämerkinnän uhalla ole viikkokausien toimintataukoon soveltuvaa, saati poikkeustilaan eettisesti istuvaa ja yhteisöllisyyttä edistävää seurapolitiikkaa.

Kaiketi pikemminkin pitäisi pohtia ongelmissa olevien perheiden tukemista ja maksujen sopeuttamista poikkeusoloihin, kuten esimerkiksi sähköyhtiöt ovat äskettäin tehneet. Kyse on yhteiskuntavastuullisuudesta, joka lienee näyttävästi kirjattu ainakin kunnianhimoisimpien urheiluseurojen strategioihin tai toimintalupauksiin.