Kategoria: yhteiskuntavastuu

Kärkihankkeiden kabinettimonopolipeli käynnissä – korvaako yksityinen Artukainen Impivaaran kunnalliset liikuntapaikat?  

Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.

Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].

Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.

Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].   

Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.

Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.

Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.

Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].

Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:

  • Kulttuurin kärkihanke
  • Osaamisen kärkihanke
  • Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)

Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.

Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].

Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].  


Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen

Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”

Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.

Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.

Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.

On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.

Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.  

Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.

Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].

”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”

Impivaara Vs Artukainen

Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].

”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”

Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].  

Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.

Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?

Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.

Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.   

Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.

On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.

Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.

Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.

Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.

Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.

Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.

Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.  

Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.

[i] https://www.turku.fi/ensimmaisena-turussa

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12384094 Turun yliopisto nousi yhteishaussa ensimmäistä kertaa ykkössijalle hakijamäärissä, 31.3.22

[iii] https://www.turku.fi/keskustan-kehittaminen

[iv] https://www.turku.fi/karkihankkeet

[v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turkuun-tulee-pormestari-tuo-vallan-ja-poliittisen-vastuun-samoihin-kasiin/7588796#gs.vo2n9s

[vi] https://www.ts.fi/uutiset/5602613

[vii] Laajennetusta pormestaristosta tuli virallinen, Turun Sanomat, 1.2.22

[viii] Harri Ahola, Käsillä on Turun historian suurin ja tärkein urheilupäätös, Turun Sanomat, 26.3.22

[ix] https://ah.turku.fi/kh/2022/0404009l/Images/2098185.pdf Liikuntapaikkasuunnitelma 2029, 22.3.16

[x] https://ah.turku.fi/kh/2022/0404009l/Images/2098181.pdf Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi (Liikuntapaikkaverkon päivityssuunnitelma)

[xi] Tähän halutaan rakentaa junioriurheilun keskus, Turun Sanomat, 9.3.22

[xii] Jalkapalloseuroilta tyrmäys Artukaisille, Turun Sanomat, 10.3.22

Derbysunnuntai ⚽️🇺🇦

Jalkapallokaupungissa sunnuntaiderbyllä on merkitystä. Turku ja Manchester ovat jalkapallokaupunkeja.

Tänään iltapäivällä Turku Energia Areenan kentän laidat olivat katsojia täynnä kun FC Interin ja TPS:n B-juniorit kohtasivat Kupittaan SM-karsintaottelussa.

Katselin itse peliä TPS-legenda Tapio Haritun sekä mm. Interin edustusjoukkueen päävalmentajana ennen Jose Riveiroa toimineen John Allenin 🏴󠁧󠁢󠁷󠁬󠁳󠁿 kanssa. ”Hara” Harittu on pelaajaurallaan yltänyt raitapaidassa kolmeen Suomen mestaruuteen ja myös toiminut TPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana sekä lukemattomissa muissa lajin vastuullisissa tehtävissä.

Walesissa syntynyt John Allen saapui 1980-luvulla Suomeen pelaamaan ja on viime vuosina toiminut päävalmentajana niin TPS:n kuin Interin edustusjoukkueissa ja useissa muissa seuroissa. Tällä kaudella Allen valmentaa TPS:n A-junioreita yhdessä Esa ”Jönssi” Johanssonin kanssa.

Kentän laidalla tietysti puhuttiin siitä kuinka jalkapallo on vuosikymmenien varrella muuttunut ja miten tepsiläinen tapa pelata jalkapalloa poikkeaa sinimustasta pelifilosofiasta, jonka alkuaikojen menestys rakentui Job Dragtsman hollantilaiseen pelitapaan ja jota viime vuosina Jose Riveiro on ”espanjalaistanut” menetyksekkäästi. Alkuvuoden harjoituspelien perusteella Interin uusi päävalmentaja Miguel Grau tuntuu jatkavan Riveiron vuosilta tutulla pallonhallintalinjalla ja myönteistä on ollut myös nuorten omien kasvattien saama peliaika talven Liigacupin otteluissa.

Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävän Turun Palloseuran historiaan on mahtunut niin suurta menestystä kuin laskukausia. Samalla kun jalkapallo pelinä on kuluneen vuosisadan aikana muuttunut ja kehittynyt, on tietysti myös tepsiläinen pelitapa kokenut muutoksia.

Kun Tepsin kulta-aikana 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin ja vielä 80-luvullakin turkulainen jalkapallo tunnettiin ennen kaikkea taitavista, useimmiten Turun Nappulaliigassa (TuNL) jalkapalloperusteet oppineista pelaajista, on tepsiläinen pelitapa kuitenkin viimeisen parin vuosikymmen kuluessa muuttunut, kun Inter on noussut haastamaan kaupungin herruudesta, TPS kärsinyt talousvaikeuksista ja perinteinen pelaajapolku TuNL:sta on muuntunut yhä nuorempien omien juniorien valmennukseen.

Kun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olen valmentajana kohdannut muun Suomen kanssakilpailijoita Etelä-Länsi sarjoissa ja turnauksissa, tämän vuosituhannen aggressiivisesti prässäävää ja fyysistä Tepsiä on usein kuvailtu tyyliltään ”katupoikafutiksen” edustajaksi.

Kentän laidalla keskusteltiin myös siitä, kuinka vähän suomalaiset pelaajat puhuvat pelikentällä vaikkapa brittipelaajiin verrattuna 🗣🇬🇧. Koska 11 pelaajan saumaton yhteistyö edellyttää jatkuvaa kommunikointia – ohjeistusta, varoittelua ja kannustusta – on tässä kiistatta aihealue, missä Suomifutiksella paljon työsarkaa. Puhumista ja yhä parempia sosiaalisia taitoja vaaditaan tietysti myös suomalaisilta talenteilta, jotka pyrkivät ja yltävät ulkomaisiin akatemioihin kilpailemaan pelipaikoista alati kovenevassa kilpailussa ammattilaisseurojen pelipaikoista.

Paikallisottelu itsessään oli tasainen, mutta kaksijakoinen. Inter siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta TPS hallitsi selkeästi toista puoliaikaa. Katsomon puolella taidettiin olla yhtä mieltä siitä, että Palloseura oli tänään parempi, vaikka ottelu 2-2 tasatulokseen päättyikin.

llalla taivaskanavat välittivät myös Turkuun toisenlaisen derbyn Koillis-Englannista. Cityn ja Unitedin Valioliigan paikalliskamppailua Manchesterin herruudesta pidetään ehkäpä maailman katsotuimpana jalkapalloderbynä.

Teollisen vallankumouksen merkkikaupungin paikallisotteluun liittyy itsellänikin ylimääräistä kiinnostusta, koska olen opiskeluaikoina asunut Manchesterissa ja pelatessani sikäläisiä yliopisto- ja alasarjapelejä, joukkueemme harjoitteli ManU:n harjoituskeskuksessa Cliffillä, Unitedin juniorivalmentajan johdolla.

Jalkapalloon liittyy siis helposti nostalgiaa ja intohimoja, mutta kuningaslaji on myös erinomainen yhteiskunnan peili ja maailman kaikissa kolkissa harrastettava sekä seurattava urheilu- ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto voi myös lievittää maailmanpoliittisia jännitteitä.

Vladimir Putinin johtama Venäjä hyökkäsi reilu viikko sitten aseellisesti naapurimaa Ukrainaan ja siitä asti jatkunut hyökkäys on kylvänyt kuolemaa, tuhonnut kaupunkeja ja aiheuttanut yli miljoonan ukrainalaisen maasta paon.

Jalkapallo ei luonnollisestikaan pysty yksin päättämään sotia tai poistamaan muita yhteiskuntien epäkohtia, mutta vastuulliset jalkapalloseurat, suurta vaikutusvaltaa nauttivat pelaajat ja näiden eettisiä arvoja valvovat kannattajat voivat vaikuttaa siihen, että diktaattorien hirmuteot tullaan maailmanlaajuisesti huomioimaan. Ja ennen pitkää myös tuomitsemaan.

Maailmanjärjestys muuttuu – kansalaisaktiivisuus avain humaanimpaan huomiseen

Sotši, Peking, Qatar, KOK, FIFA, UEFA, IIHF…

Krim, Donetsk, Luhansk, Harkova, Kiova…


Oma brittiläinen tutkimusohjaajani toisti aikoinaan jatkuvasti ”politics, economics and defence go together”. Samoihin aikoihin toinen professori kertoi entisen Neuvostoliiton geopolitiikan seminaareissa mielenkiintoisia tarinoita nuoruusvuosiltaan kun oli toiminut Ison-Britannian olympiajoukkueen johtotehtävissä Moskovan boikottikisoissa vuonna 1980.

Vaikka julkisessa keskustelussa usein toistetaankin tarvetta erottaa urheilu politiikasta, ovat nämä kaksi kahvipöytäkeskustelujen suosikkiaihetta toisiinsa yhtä sidoksissa kuin talous, turvallisuus ja poliittinen päätöksenteko.

Ja ovat olleet jo olympiakisojen alkuajoista lähtien kun Hannes Kolehmainen, vuoden 1912 Tukholman kesäkisoissa juoksi kolmella kultamitalillaan Suomen maailmankartalle. Huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Suomen suuriruhtinaskunnan joukkue marssi kisoihin keisarillisen Venäjän joukkueen takana.

”Hannes Kolehmainen oli juossut Suomen maailmankartalle. Samalla hän oli myös vahvistanut suomalaisten kansallista itsetuntoa. Teolla oli oma merkityksensä kun Suomi samalla kymmenluvulla kypsyi lopulliseen itsenäisyystaisteluunsa.”



Kiistatta dramaattisin ja ihmiskunnan kehitykselle todennäköisesti merkityksellisin urheilun ja maailmanpolitiikan kohtaaminen koettiin vuonna 1936, kun valtakunnankansleri Adolf Hitler isännöi ensin helmikuussa Garmisch-Partenkirchenin talvikisoja ja myöhemmin elokuussa Berliinin kesäkisoja.

Vaikka Jesse Owens nousi Berliinin kisojen sankariksi neljällä kultamitalillaan, oli olympiakisaisännyydellä merkittävä vaikutus Natsi-Saksan nousuun ja maailmansodan syttymiseen kolme vuotta myöhemmin.

Urheilun yksi hienoimmista ja varmasti suureen yleisöön vetoavimmista piirteistä on sen kilpailijoita yhdistävä vaikutus, keskinäinen kunnioitus – urheiluhenki. Berliinin kisoissa mustan Jesse Owensin ja tämän vaalean isäntämaan haastajan Luz Longin välille kehittyi alkuperäistä olympia-aatetta henkivä ystävyys. Pituushyppykilpailun jälkeen hopealle jäänyt Long huudatti saksalaisyleisöä osoittamaan suosioitaan amerikkalaiselle voittajalle ja nelinkertaiselle kultamitalistille. Pituuskilvan jälkeen kilpakumppanit tapasivat toisensa useita kertoja kentällä ja kisakylässä. ”Owens ja Long keskustelivat taiteesta ja urheilusta, Hitleristä ja hänen päämääristään, tulevaisuudestaan. Luz Long uskoi arjalaisen rodun paremmuuteen yhtä vähän kuin että kuu olisi saksalaisten keksimä.”[i]  Jesse Owens ja Luz Long olivat kisojen jälkeen kolme vuotta kirjeenvaihdossa. Heinäkuussa 1943 Luz Long haavoittui vakavasti Sisilian taisteluissa ja menehtyi kahta päivää myöhemmin kenttäsairaalassa.



Kun näinä päivinä, keskellä Ukrainan kriisiä hämmästellään Venäjän johdon häikäilemättömyyttä veljeskansaansa kohtaan, ei lopulta ole yllättävää, että presidentti Putinia verrataan kolmannen valtakunnan kansleriin. Tai että urheilu yhdistetään valtapolitiikkaan.

Kun Ukrainan kriisi oli vasta etenemässä kohti viimeisintä, koko Ukrainan kattavaa aseellista yhteenottoa, länsivallat ja kansainvälinen yhteisö kävivät viikkokausia Kremlin kanssa diplomaattisia neuvotteluja rauhanomaisesta ratkaisusta.

Neuvottelujen aikana länsivalloista jaettiin tiedustelutietoa, jonka perusteella massiivisia sotaharjoituksia Valko-Venäjällä ja Ukrainan läheisyydessä harjoittaneelta Venäjältä oli aiheellista odottaa sotatoimia viimeistään Pekingin olympiakisojen päättyessä. Kreml toistuvasti kiisti epäilyt perättöminä.

Keskeinen peruste länsivaltojen epäilyksille olivat vuoden 2014 helmi-maaliskuun tapahtumat. Tällöin presidentti Putin paistatteli valtakunnankansleri Hitlerin tavoin olympiakisaisännän kansainvälisessä valokeilassa, mutta oli kulisseissa valmistellut Krimin valloitusta, mikä tapahtui pian Sotšin kisojen päätyttyä.



Natsi-Saksan ja Putinin Venäjän olympiakisaisännyydet eivät ole ainoat tahrat urheilun arvomaailmassa. Vuoden 1934 Italian jalkapallon maailmanmestaruutta varjostaa Mussolinin fasistien esiinmarssi ja vuonna 1978 Argentiina juhli kotikisoissaan ensimmäistä mestaruuttaan kenraalijuntan johdolla. Sopupelisyytösten ohella Argentiinan kisoihin ja sotilasdiktatuurin kauteen kytkeytyy tuhansien kansalaisten kidutus- ja katoamiskohtalot[ii].

Vuosisadan vaihduttua, MM-jalkapallon ja olympiakisojen eettinen imago ei ole mainittavasti kirkastunut. Vasta päättyneitä Pekingin kisoja varjosti pandemian ohella tutusti doping sekä uiguurivähemmistön kohtalo ja urheilijoiden epäeettinen kohtelu.

Sotšin vuoden 2014 kisaisännyyden ohella presidentti Putin onnistui hankkimaan Venäjälle myös vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat. Kun kuningaslajin seuraavien MM-kisojen näyttämönä on jalkapallokulttuurin kummajainen Qatar, on ymmärrettävää, että puheet suurimuotoisesta korruptiosta rehottavat.



Eikä vain puheet vaan myös todisteet urheilujohtajien häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta ja veljeilystä valtaeliitin kanssa ovat arkipäivää. Olympiakisaisännyyksiin liitetään lähes säännöllisesti syytöksiä korruptiosta ja kansainvälisen olympiakomitean maine on ryvettynyt lukemattomien lahjusskandaalien takia.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n maine ei ole juuri parempi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Sepp Blatter ja Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n johtaja Michel Platini ovat olleet jo kuusi vuotta massiivisen lahjontatutkimuksen kohteena ja joutuvat oikeuden eteen Sveitsissä[iii].

Eikä osattomaksi valtapelistä ole jäänyt suomalaisten lempilaji jääkiekkokaan. Kauan kaivatun ja suomalaisen jääkiekon aidosti ansaitseman jääkiekon olympiakullan hohtoa himmentää voimakas Venäjä-kytkentä sekä kansainvälisen lajiliiton omat eettiset häpeämerkit.

Kun lajin kansainvälisinä kiiltokuvakasvoina ovat ydinaseilla uhkaileva presidentti Putin, tämän minskiläinen ketjukaveri, Valko-Venäjän diktaattori Lukashenka sekä näiden avoimen Venäjä-myönteinen IIHF-pomo Rene Fasel[iv], voidaan puhua jo merkittävästä mainehaitasta. NHL:ssä häikäiseviin suorituksiin ja saavutuksiin yltäneet venäläiset jääkiekkolegendat Alex Ovetshkin, ministerinäkin toiminut Slava Fetisov ja muut Putinin läheisyydestä nauttineet kiekkolähettiläät saanevat varautua epämiellyttäviin kysymyksiin suhteestaan jääkiekkoilevaan presidenttiin[v].

Mikä on vaikutus suomalaisiin huippukiekkoilijoihin, jotka ovat viime vuosina keränneet miljoonatuloja Venäjän KHL-liigassa?

Mikä on Jokerien ja Hartwall Areenan kohtalo, joihin molempiin liittyy voimakas yhteys venäläisiin oligarkkeihin, jotka ovat nyt kiristyvien kansainvälisten sanktioiden keskiössä?

Eittämättä hankalia kysymyksiä lajissa, jonka keskuudessa kaksi vuotta kestäneet koronarajoitteet ovat aiheuttaneet ennennäkemättömiä toimintavaikeuksia ja ajaneet etenkin vähävaraisemmat seurat selviytymistaisteluun olemassaolostaan.

Nykypäivän huippu-urheilu on kuitenkin keskeinen tekijä alati paisuvassa viihdeteollisuudessa ja vaikka ”vääränlaisia valtasuhteita” solmineet urheilijat saattavat kärsiä mainehaitoista, löytynee lajin huipuille KHL:n korvaavia markkinoita.

Voisiko Putinin hyökkäyssota Ukrainaan kaikessa kauheudessaan johtaa humaanimpaan maailmanjärjestykseen?  


Valtaisaa medianäkyvyyttä nauttivan viihdeteollisuuden, valtapelin ja huippu-urheilun taustalla on kuitenkin mitä tärkein urheilun ruohonjuuritason sosiaalinen ja liikunnallinen ulottuvuus.

Kaupungistuminen, ilmastonmuutos, mobiiliteknologian vaikutukset ja yhteiskunnan yleinen suuri murros ovat merkittävällä tavalla muuttaneet arkielämäämme. Ja kaksi vuotta kestänyt globaali pandemia on entisestään muuttanut ihmiskunnan eloa. Koronarajoitukset, lasten ja nuorten yleistynyt liikkumattomuus, eriarvoistuminen, etätyön yleistyminen, sosiaalisten kontaktien voimakas supistuminen ja mielenterveysongelmien lisääntyminen ovat kaikki huomiota vaativia yhteiskunnallisia huolia. Lisäksi suuressa osassa länsimaita väestö ikääntyy ja syntyvyys on alhaista, mikä niin ikään aiheuttaa dramaattisia muutoksia yhteiskuntaan.

Yksi viime vuosien ehkä eniten poliittisia jänniteitä aiheuttaneista tekijöistä on lisääntynyt maahanmuutto, mikä näkyy myös eurooppalaisessa puoluepolitiikassa. Vuoden 2021 lopussa Puolan ja Valko-Venäjän rajalle kerääntynyt suuri määrä Lähi-Idästä saapuneita pakolaisia[vi] herätti laajoja pelkokuvia vuoden 2015 pakolaistulvan uusiutumisesta ja etenkin analysoitaessa Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen eri vaiheita, lienee todennäköistä, että Valko-Venäjältä EU:n alueille suuntautunutta pakolaisvirtaa arvioidaan eräänlaisena hybridisodan muotona. YK:n arvion mukaan jo yli 500 000 ukrainalaista on joutunut jättämään maansa ensimmäisen sotaviikon aikana ja paine etenkin Puolassa, Unkarissa ja muissa naapurivaltioissa on huomattava.   

On luonnollisesti mahdotonta ennustaa tai edes arvioida jopa maailmansodan uhkaan verrattavan sotilaallisen hyökkäyksen lopullisia seurauksia, mutta Venäjä-Ukraina-sotatila on kaikessa järkyttävyydessään herättänyt myös myönteisiäkin vaikutuksia.

Vaikka hyökkäävän osapuolen uskottavuus ja luotettavuus ovat saaneet mitä vakavimman kolauksen, on rohkaisevaa, että viiden päivän sodankäynnin jälkeen osapuolet ovat palanneet neuvottelupöytään Valko-Venäjän rajalla. Ja Euroopan sekä koko maailman mittakaavassa, niin poliittisten johtajien kuin kansalaisten yhtenäinen hyökkäyksen tuomitseminen on kannustava kehityssuunta.

Pitkään halvaantuneelta näyttänyt EU:n yhteistyö on löytänyt yhteisestä uhasta uutta energiaa ja kykyä tehdä päätöksiä. Jopa nopeita, kuten ilmantilojen sulkeminen ja aiempia huomattavasti tiukemman talouspakotteet osoittavat.   

Mutta ehkäpä kaikkein rohkaisevimmalta vaikuttaa tavallisten kansalaisten laajamittainen tuki ukrainalaisille, jotka ovat hyökkäyksen aikana osoittaneet mitä ihailtavinta päämäärätietoisuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, mistä varmasti kaikki kansakunnat voisivat ottaa oppia.

Hallintokautensa alussa entisenä koomikkona vähätelty presidentti Volodymyr Zelenskyi on johtanut joukkojaan maltillisen määrätietoisesti ja johtajuus näkyy heijastuvan urheisiin ukrainalaisiin. Ja laajemminkin huolestuneeseen maailmaan.

Kansalaiset ympäri maailmaa ovat kokoontuneet suurina joukkoina mielenilmaisuihin, joissa viesti hyökkääjälle on ollut yhtenäinen ja väkivallaton. Mielenilmauksia on järjestetty lisääntyvässä määrin myös Venäjällä, missä osallistuminen vaatii myös siviilirohkeutta, koska valtiovallan suhtautuminen toisinajattelijoihin on voimakkaan kielteistä.

Vaikka osalle urheilueliittiä Ukrainan kriisi on kiusallinen, urheiluväki ylipäätään on osoittanut parhaita puoliaan. Ukrainalaiset urheilun lähettiläät ovat seuranneet presidentti Zelenskyin esimerkkiä käyttämällä vaikutusvaltaansa, ottamalla kantaa julkisuudessa ja jopa tarttumalla aseisiin isänmaansa puolesta. Tenniksen maailmanlistan nro 15 Elina Svitolina ja Euroopan liigoissa pelaavat jalkapalloilijat osoittavat isänmaallisuuttaan median välityksellä ja nyrkkeilyn maailmanmestariveljekset Vitali ja Volodymyr Klytško ovat mitä uskottavin kaksikko turvaamaan Ukrainan pääkaupunkia piirityksessä. Vanhempi veli Vitali on toiminut viime vuodet Kiovan pormestarina, ja veljensä on ilmoittautunut Ukrainan joukkoihin puolustamaan kotimaataan.

Ukrainalaisten rohkeus ja yhtenäisyys on heijastunut myös maan rajojen ulkopuoleiseen maailmaan. Muun muassa Britannian ja Saksan jalkapalloliigojen ottelutapahtumissa seurat, yksittäiset pelaajat ja kannattajat ovat mitä mielikuvituksekkaammin keinoin osoittaneet solidaarisuutta ukrainalaisille pelaajille ja koko kansakunnalle. Hollywood on herännyt. Elokuvamaailman kuuluisuudet käyttävät medianäkyvyyttään ja tuomitsevat Venäjän maahantunkeutumisen.

Ei liene liioiteltua sanoa, että ylivoimaista vihollista vastaan viisaasti ja urheasti kamppailevat ukrainalaiset ovat taistelleet itsensä muutamassa päivässä eurooppalaisten ja koko demokraattisen maailman sydämiin. Olisiko täysin utopistista, jos Eurooppa ja muu maailma seuraisivat ukrainalaisten esimerkkiä ja kokisimme pitkän pandemia-ajan päätteeksi ”Prahan kevään” hengessä ”Venäjän kevään”?

[i] Huippu-urheilun maailma 1, Antero Raevuori, Tarmo Mäki-Kuutti, kirjoittajat ja WSOY, 1978

[ii] https://www.history.com/news/world-cup-soccer-argentina-1978-dirty-war

[iii] https://www.bbc.com/news/world-europe-59133079 Ex-Fifa president Blatter and ex-Uefa boss Platini charged with fraud, 2.11.2021

[iv] https://www.iltalehti.fi/pekingin-olympialaiset-2022/a/f6267376-7329-4d8e-ae27-4c1b611552ed Rene Faselilla pupu pöksyissä – lähettelee Kummolalle selittelyviestejä: ”Tampereella telttaan asumaan”, 20.2.2021

[v] https://eu.usatoday.com/story/sports/nhl/capitals/2022/02/25/alex-ovechkin-calls-peace-russian-invasion-ukraine-capitals/6942954001/

[vi] https://www.bbc.com/news/59233244 Belarus border crises: How are migrants getting there? 26.11.2021

Taru ja Totuus – someilua sotesta ja kansan hyvinvoinnista

Donald Trumpin twitter-tili suljettiin vuoden takaisen Capitol kukkulan kaaokseen seurauksena, mutta brittien Brexit-pääministeri Boris Johnson puolustaa Downing Streetin puutarhajuhliaan ja Australian aikavyöhykkeellä, tennistähti Djokovicin koronakäyttäytyminen hallitsee uutisvirtaa.

Pääministeri Johnsonin puutarhajuhlaselitysten ohella brittien yhteiskuntauskoa koettelevat kuningashuoneeseen kytkeytyvät kohut. Seksiskandaalissa ryvettynyt prinssi Andrew puolustaa itseään oikeudessa yksityishenkilönä ja menettää ainakin 11 erilaista everstin ja amiraalin arvonimeä. BBC:n mukaan Andrew’sta ei myöskään enää käytetä etuliitetettä ”hänen kuninkaallinen korkeutensa”. (Kuvat: CNN)

Kymmenettä Australian Open -titteliä ja ennätyksellistä 21. Grand Slam-voittoa tavoitteleva maailman tennisykkönen Novak Djokovic on aiheuttanut Australiassa sisäpolitiittisen kriisin ja ennennäkemättömän mediasirkuksen laiminlyötyään Australian pandemiasäädöksiä.

Globaalin koronaviruksen muuttaessa muotoaan ja pandemian jatkuessa kohta kolmatta vuottaan, maailman mediaan tulvii teorioita, tarinoita ja tieteellisiä tutkimuksia planeettamme tulevasta terveystilasta. Ja ihmiskunnan hyvinvoinnista.


Koti-Suomessa somekommentoinnit koskien oman pääministerimme syksyn Kesäranta-juhlia ovat laantuneet ja saaneet tehdä tilaa poliittiselle taistelulle historiallisista hyvinvointialuevaaleista. Sen paremmin äänestäjät kuin ehdokkaat eivät kuitenkaan osaa sanoa, minkälainen asema uusilla aluevaltuustoilla tulee tulevaisuudessa olemaan hyvinvointiyhteiskuntamme turvaajina.

Siispä sosiaalinen media ja sanomalehdet ovat täynnä entistäkin epämääräisempiä vaalilupauksia tyyliin ”Näkemystä ja kokemusta”, ”Vastuu alkaa välittämisestä”, ”Ihmisen kokoista hyvinvointia”…

Tänään 14.1. on myös Sakarin ja Zachariaksen nimipäivä. Olettaisin renessanssimies Zach(a)ri(a)s Topeliuksen samaan päivään osuvalla syntymäpäivällä olevan yhteyttä tähän kalenterimerkintään. Aikansa tuhattaituri tunnetaan mm. kirjailijana, runoilijana, historioitsijana, Helsingin yliopiston professorina ja rehtorina sekä ehkäpä maamme ensimmäisenä päätoimisena toimittajana.

Zacharias Topelius nuorempi kirjoituspöytänsä ääressä Koivuniemen tilallaan Östersundomissa vuonna 1897. Finnish Heritage Agency.

Myös Topeliuksen isä, Zacharias vanhempi oli monitaitoinen suomalaisen kulttuurin ja kansanterveyden edelläkävijä. Turun akatemiassa opintonsa varojen puuteen takia keskeyttämään joutunut isä Topelius sittemmin kouluttautui köyhäinlääkärin ja Ruotsin laivastonlääkärin tehtävien lomassa Uppsalassa tohtoriksi ja palasi piirilääkäriksi Uusikaarlepyyhyn. Kansanrunouden keräämisen lääkäri Topelius oli aloittanut jo toimiessaan rokottajana vuosina 1803–1804. Runouden keräily laajeni hänen matkustaessa 1810-luvulla piirilääkärin tehtävissä Pohjanmaalla.

Z. Topelius nuoremman Sylvian laulut runokokoelmaan kuuluvat runot Kesäpäivä Kangasalla (Mä oksalla ylimmällä) ja Varpunen jouluaamuna kuuluvat suomalaisten rakastetuimpien laulujen joukkoon ja suuri osa suomalaisista luultavasti muistaa laulaneensa koulussa Topeliuksen sanoittamaa virttä 484 – Totuuden henki. Yhtä tuttu lienee runo En etsi valtaa loistoa, jonka sävelen kirjoitti Jean Sibelius.

Zachris Topelius kirjoitti paljon naisille ja lapsille, mitä kautta hänet tunnetaan myös opettavaisten lastensatujen ” satusetänä”.

Toimittajana Topelius otti yhä enemmän kantaa sosiaalisiin kysymyksiin, kaupan, liikenteen ja kasvatuksen teemoihin, ja harjoitti ”tutkivaa journalismia” mm. ylioppilaiden taloudellisia oloja tai köyhien asumisoloja koskevissa kirjoitussarjoissaan. Ja Topeliuksen ehkäpä tunnetuin kirjallinen teos, kirjasarja Välskärin kertomukset kuvaa sekin yhteiskuntaluokkien kamppailua Ruotsi-Suomen historiassa.

Topelius oli eräänlainen Hannu Karpon ja Jörn Donnerin edelläkävijä. Myös nämä seuraavan vuosisadan tutkivat journalistit ja yhteiskuntakriitikot ovat kiertäneet pitkin Suomenniemeä ja kuvanneet sekä haastatelleet suomalaisia.

Valtaapitävien toimintatapoja tutkivia journalisteja ja kansan tunteiden tulkkeja tarvitaan myös 2000-luvun some- ja sote-aikoina. Vaikka sosiaaliseen mediaan kytkeytyy vahvasti eripuraa synnyttävä mielipiteiden polarisoituminen ja muita lieveilmiöitä, tarjoaa Internetin ihmeellinen maailma silti meille ainutlaatuisen mahdollisuuden ilmaista mieltämme.

Topeliuksen muistomerkistä käytiin kova kiista 1920-luvun lopulla. Gunnar Finnen veistos Taru ja Totuus voitti Ruotsalaisen kirjallisuusseuran järjestämän muistomerkkikilpailun 1928. Finnen veistoksen tyylitelty muoto ei kuitenkaan miellyttänyt niitä, jotka toivoivat muistomerkin edustavan samaa ihanteellista realismia, joka oli ollut tyypillinen Topeliuksen ajalle ja hänen omille kirjoituksilleen. Kirjailija Maila Talvio käynnisti toisen veistoshankkeen. Talvion järjestämä kansalaiskeräys sai aikaan, että Ville Vallgrenin (1855-1940) vuonna 1909 valmistunut ja alunperin hautamuistomerkiksi kaavailtu veistos valettiin pronssiin ja paljastettiin Floran päivänä 13.5.1932 suuressa kansanjuhlassa. Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin läsnäollessa suomen- ja ruotsinkieliset lapsikuorot lauloivat, Suomen liput liehuivat, juhlapuheita pidettiin ja koululaisista koostunut juhlakulkue marssi muistomerkin editse. Finnen Taru ja totuus -veistos paljastettiin vaatimattomammin menoin saman vuoden lokakuussa. Vallgrenin Topelius-muistomerkissä satusetä Topelius istuu iloisten ja opinhaluisten lasten ympäröimänä. (Lähde: https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/topelius-ja-lapset-ville-vallgren/ , Kuva Vallgrenin veistoksesta: Wikimedia Commons, 2012)

Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä, Zachris Topeliuksen muistolle omistettu Taru ja Totuus veistos on sekin jakanut ajan hengen mukaisesti voimakkaasti mielipiteitä. Esplanadilla sijaitseva Gunnar Finnen vertauskuvallinen veistos sai aikanaan kilpailijaksi näköispatsaan, joka pystytettiin koulupuistikkoon puolta vuotta ennen Finnen veistosta.

Kun suomalaiset lähipäivinä äänestävät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntansa tulevaisuudesta, kannattanee pitää mielessä Topeliusten yhteiskuntavastuullista ajattelua eli lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vähävaraisempien asuinoloja. Unohtamatta ikäihmisiä, joita on maassa enemmän kuin koskaan. Ja tähän voi vielä yhdistää edesmenneen kansantaiteilija-monitaituri Jope Ruonansuun elämänviisaus – Aatteleppa ite.   

Liikuntapaikkasuunnitelmalla kauaskantoiset vaikutukset turkulaisten hyvinvoinnille

Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.

Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.

Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.

Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.

Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.

Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.

Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia

Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.

Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.

”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]

Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.

Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.

Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.

Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].  

Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.

Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.

Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)

Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].

Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.

Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?

Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.   

Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.

Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].

Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.

Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.

[i] https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iv] https://www.is.fi/urheilu/art-2000008477443.html Kommentti: Tässä on Suomen lasten ja nuorten uusi kansantauti – aikuisten täytyy herätä, tai jälki on karmeaa, 16.12.21

[v] https://www.turku.fi/uutinen/2021-11-26_uusi-turun-seuraparlamentti-valittu

*Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset Turun liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi

Click to access 2042964.pdf

https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012t/4542084.htm

Vastakkainasettelu ei vähennä rasismia: tapaus Ebrahimi vs Valtaoja

Viikonloppuna käytiin Ylen ajankohtaisohjelmassa keskustelu, joka jatkui poikkeuksellisen polarisoituneena sosiaalisessa mediassa. Toimittaja Marja Sannikan vetämässä ohjelmassa avaruustieteilijä Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi keskustelivat rasismista ja ns. cancel-kulttuurista.

Avoimuus ja sivistynyt keskustelu ovat keinoja vähentää yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta tänä päivänä perinteinen media, jopa Yleisradio hakee ajoittain näkyvyyttä kyseenalaisin, vastakkainasettelua synnyttävin keinoin.

Toimittaja Sannikalla näyttäisi olevan Ylellä provokatiivisen journalistin rooli. Hieman samanlainen kuin Iltalehteen siirtyneellä Susanne Päivärinnalla sekä samaan mediataloon kolumnistiksi päätyneellä kolmannella ärhäkällä naistoimittajalla, Sanna Ukkolalla[i].

Koska itse uskon ongelmien ratkaisussa enemmän vastapuolen kunnioittamiseen sekä näkemysten asteittaiseen lähentymiseen kuin aggressiiviseen provosoimiseen, toivoisin keskustelua johtavalta medialta, etenkin valtio-omisteiselta Yleltä, analyyttisempaa ja sivistyneempään mielipiteenvaihtoon johtavaa keskustelun moderointia.

Vai oliko laajaa julkisuutta saaneen keskustelun tarkoitus synnyttää somekohua, ruokkia klikkiotsikointia ja lisätä vastakkainasettelua?

Näin joka tapauksessa näyttää käyneen. Laajasti arvostettu 70-vuotias emeritus tähtitieteen professori on nostettu samanaikaisesti niin suvaitsevaisuuden kuin valkoihoista eliittiä ja vanhoillisuutta edustavaksi kansalliseksi keulakuvaksi.

Ja toiselle puolelle toimittaja Sannikka toi nuoren naistoimittajan, jonka johtoajatuksena tuntui olevan vahva vastakkainasettelu ja olemassa olevien valtarakenteiden romuttaminen.

Kun Valtaoja kokee cancel-kulttuurin kyttäyksenä, toimittaja Renaz Ebrahimi näkee asian toisin. Hänen mielestään kyse ei ole kyttäämisestä, vaan ihminen leimautuu pahaksi tai joksikin muuksi ainoastaan siinä tapauksessa, jos hän ei ota vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään[ii].

”Vihdoin myös vähemmistöillä on mahdollisuus puhua sekä ottaa tilaa mediasta ja sosiaalisen median kautta. Niitä vääryyksiä, joita on monta sataa vuotta hyväksytty ja pidetty normina, nostetaan nyt tapetille.”

Ebrahimin mielestä usein on kyse siitä, että etuoikeutetut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi, kun vääryyksistä puhutaan.

– Koen, että me teemme tällä hetkellä oikein. Meidän pitää olla herkillä ja meillä kaikilla pitää olla vähän epämukavaa, jotta me pääsemme oikeasti siihen tasa-arvoiseen maailmaan.

Huonompiosaisten aseman parantaminen ja tasa-arvon tavoittelu ovat luonnollisesti kunnioitettavia päämääriä, mutta onko maailman mustavalkaiseminen ja esimerkiksi Maustetyttöjen demonisointi sekä sudanilaislapsiin viittaavan sanavalinnan julkinen tuomitseminen polarisaatiota hillitsevää aktivismia?[iii]


Itse olen yksinkertaisen optimistinen, tai optimistisen yksinkertainen ihminen alati monimutkaistuvassa maailmassa. En usko sensuurin, aggressiivisen ulos sulkemisen – ns. cancel-kulttuurin – olevan ratkaisu yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa maailmassamme.

Sen sijaan uskon erilaisten, toisiaan kunnioittavien, yhteistä hyvää ajavien ihmisten rakentavaan kritiikkiin sekä vaihtoehtoja hakevaan vuoropuheluun ja tätä kautta yhdessä haettaviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Uudistuksia tarvitaan ja niiden toteuttamiseen tarvitaan eri vähemmistöjen edustajia, mutta myös mittavaa elämänkokemusta ja tieteen tuntemusta tuovia setä- tai täti-ihmisiä. Yhteistyökykyisiä ja uudistushenkisiä kansalaisia kaikilta yhteiskunnan alueilta.

Uskon myös, että erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien myötä asuinpaikkaansa vaihtamaan joutuva maahanmuuttajataustainen väestö voi kotoutua etenkin lasten ja nuorten harrastustoiminnan, muun muassa koko perhettä liikuttavan kuningaslajin kautta. 

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2021/07/18/iltapaivalehtikolumnisti-kirjoittaa-vihaavansa-jalkapalloa-onko-meilla-tana-paivana-varaa-vihamielisyytta-lietsoviin-mediavaikuttajiin/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12195118 Esko Valtaoja ja Renaz Ebrahimi ottivat rajusti yhteen nykyaktivismista Sannikka-ohjelmassa perjantaina, 19.11.21

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11114400 Maustetytöt kohun keskelle nostanut Emma-raadin jäsen: “Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikeaa tajuta, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista”, 12.12.19

Lasten harrastustoiminta koronan ja kohoavien kustannusten puristuksessa – aika uudistuksille vai elitismille?

Jo toista vuotta kestänyt globaali koronapandemia jatkaa kansakuntien kiusana muuttaen muotoaan erilaisina variantteina sekä haastaen terveysviranomaisia ja poliittisia päättäjiä löytämään keinoja, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan mahdollisimman normaalisti.

Koronakriisin alkuaika oli varsinkin arjen elämästä ja jopa lähiomaisistaan eristettyjen ikäihmisten tuskaa, mutta toisena pandemiavuotena myös lapset ja nuoret perheineen ovat joutuneet ennenkokemattomien haasteiden eteen. Viime lukuvuotta piinanneet pitkät etäopetusjaksot sekä harrastustoimintaa hankaloittaneet ja tietyillä ikäluokilla harrastamisen jopa käytännössä kokonaan estäneet rajoitukset ovat jättäneet nuorten maailmaan jälkiä, joita voi vasta arvailla.

Hieman samaan tapaan kuten THL:n valtakunnallisesti voimakkaasti vaihtelevat tartuntaluvut jakavat eri maakunnissa eläviä suomalaisia huolestuttaviin kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin tai turvallisuutta tuovalle perustasolle, uhkaa kaupungistumisen ja väestörakennemuutosten mullistamaa ruuhka-Suomea ja syrjäseutujakin alueellinen eriarvoistuminen.

Suurissa kasvukeskuksissa, myös Turun seudulla, kaupunginosien väestöjakaumat jatkavat polarisoitumistaan, mikä uhkaa synnyttää muualta Euroopasta tuttuja sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Jännitteiden juuret ja ongelmien oireet ovat jo havaittavissa muuttuneessa kaupunkirakenteessa.

Osa menneinä vuosikymmeninä lapsiperheidentiteetistään tunnetuista lähiöstä on hiljalleen hiljentynyt ikäihmisten nukkumalähiöiksi, erityisesti itäisessä Turussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 50 prosentin ja ydinkeskustaa tiivistetään yksineläjien urbaaniksi asvalttimaailmaksi, jota kovettaa kulttuuritapahtumien koronakurimus ja lähiluonnon väistyminen täydennysrakentamisen tieltä. Ja löytyy Turusta myös ” Solsidan-henkisiä” hyvätuloisten asuinalueita, joissa ymmärrettävästi halutaan ylläpitää olemassa olevaa elämisen laatua sekä turvallisuutta, eikä välttämättä suhtauduta myönteisesti vuokra-asuntotuotantoon tai väestörakenteita muuten muuttavaan kaupunkisuunnitteluun.

Varissuon ”uusi” kierrätystekonurmi on parantanut merkittävästi liikuntaolosuhteita maan monikulttuurisimmassa ja lapsivaltaisessa lähiössä, mutta aivan liian usein maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten harrastaminen päättyy lyhyeen tai ei ehdi edes alkamaan, koska alati kohoavat harrastuskustannukset ovat liian korkeita.

Jo kauan ennen koronaa lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on nostettu esiin lasten ja nuorten vähentyneen liikkumisen aiheuttamia moninaisia yhteiskunnallisia haittatekijöitä. Liikunta on tärkeää lapsen luuston sekä motoristen taitojen kehittymiselle ja ryhmässä liikkuminen edistää myös merkittävästi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Terveelliseen aikuisiän elämäntapaan kannustaminen on etenkin väestömme vanhetessa yhä tärkeämpi kansanterveydellinen päämäärä.

Ja lisääntyneeseen liikkumattomuuteen liittyy luonnollisesti myös mobiiliteknologia ja koukuttavien älylaitteiden käytön räjähdysmäinen kasvu. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksen mukaan lasten ylipainon lisääntyminen on yksi maailmanlaajuisesti suurimmista terveysongelmista. Folkhälsanin tutkijatohtori Elina Engbergin mukaan olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle[i].

Kun koronan, älylaitteiden addiktoivaan vetovoiman ja alueellisen eriarvoistumisen lisäksi lasten ja nuorten liikkumista hankaloittaa yhä korkeammiksi kohoavat harrastuskustannukset, on päivänselvää, että kyseessä on laajavaikutteinen yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Edelliset hallitukset ovat hakeneet ongelmaan ratkaisua mm. Liikkuva koulu -ohjelmalla ja Marinin hallitus pyrkii nyt ehkäisemään eriarvoistumista kaksivuotisella esikoululla. Myös ministeri Kurvisen valmistelema Veikkauksen tuotonjaon uudelleenjärjestely on tervetullut, vaikka varmaankin monessa huomattavia julkisia tukia nauttivassa järjestössä huolta herättävä uudistus. Perhetaustasta johtuvia oppimiseroja tasoittamaan tähtäävä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ja Liikkuva koulu ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä päätöksenteon ylätasolta, mutta lasten, nuorten ja varttuneemmankin väen liikkumisen vähentyminen vaatii uusia ideoita ja toimia myös kuntatasolla sekä ruohonjuuritoimijoiden piirissä.

Kunnille kannustimena uusiin ajatuksiin toimii soteuudistus sekä supistuvat budjettivarat. Eikä urheiluseuroissakaan olisi haitaksi pohtia omaa roolia alati muuttuvassa maailmassa. Onko varhainen erikoistuminen ja yhä varhaisempi harrastuksen aloittaminen se kannustavin tapa edistää lasten liikkumista vai voisivatko seurat keskinäisellä yhteistyöllä, työnjaolla ja keskittymisellä omiin vahvuuksiin synnyttää harrastajissa pitkäkestoisemman liikkumisen ja yhdessä harrastamisen ilon?

Pandemia-aikana on paljastunut, että huolimatta Huuhkajien EM-kisahuumasta, Palloliiton mukaan jalkapallon parissa 4–17-vuotiaiden harrastajien määrä putosi viime vuonna yli kymmenen tuhannen alaikäisen pelaajan verran[ii]. Pelaajakadon ohella Palloliitto on viestinyt myös erotuomaripulan aiheuttamista ongelmista ja nuorten pelinohjaajien varhaisesta lopettamisesta. Ja harrastajamäärät ovat laskussa myös muissa lajeissa, kertovat lajiliitot.

Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”. Tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg tiivistää urheiluseurojen pandemia-ajan ongelman, jota harvemmin tuodaan julkisuuteen.  – Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo puheenjohtaja Pirjo Ahlberg[iii].

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi nuorten keskuudessa. Henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon horjuminen on noussut uutisiin myös huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tokion olympiakisojen yhteydessä suurta medianäkyvyyttä aikaan saanut voimistelutähti Simone Bilesin avautuminen ongelmistaan näyttää rohkaisevan myös muita avaamaan keskustelua mielen järkkymisestä ja korona-ajan henkisestä kuormituksesta. Viime kauden Vuoden pesäpalloilija, Keski-Suomen Vuoden urheilija Emma Körkkö jäi äskettäin pois Itä-Länsi-ottelusta tiiviin pelintahdin ja kovien paineiden takia[iv].

Suurimmissa drop out -ikäluokissa nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat pandemia-ajan yksi vakavimmista seurauksista. Etäopiskelu on lisännyt etenkin yksinäisyyden tunnetta. Tulisiko lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulevaisuudessa keskittyä enemmän liikunnan ilon synnyttämiseen sekä sosiaaliseen kaverisuhteiden kehittämiseen ja vähemmän elitistiseen talenttien hautomiseen tai harrastamisen varhaiseen vakavoittamiseen?

[i] https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/runsas-ruutuaika-yhteydessa-lasten-ylipainoon

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-11942175

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12063135 Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”

[iv] https://yle.fi/urheilu/3-12049376 Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: ”Kontakti hyvään urheilupsykologiin”

Kirjoitus on julkaistu 19.8.21 Turun Sanomissa aliona.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5399790/Enemman+liikunnan+iloa+vahemman+elitistista+talenttien+hautomista

Sähköpotkulauta – pieni passivoiva askel kaupunkikaaokseen vai ekologinen harppaus urbaanille kaupunkikulttuurille?

Koropandemian varjossa niin Turuilla kuin globaaleilla urbaaneilla toreilla on viime vuosina saanut kirjaimellisesti törmätä sähköpotkulautoihin.

Saatan leimautua taantumukselliseksi setämieheksi, mutta minulla on ollut vaikeuksia ymmärtää sähköpotkulautojen nopeaa esiinmarssia eurooppalaiseen kaupunkiliikenteeseen. Vaikka potkulaudat ovat varmasti helpottaneet kaupunkilaisten liikkumista, niiden lyhyeen kansainväliseen käyttöhistoriaan kytkeytyy kuitenkin kiistattomia ongelmia ja liikenneturvallisuusriskejä, eikä kai hyötyliikuntaa rajoittavia ja sitä kautta kansanterveydellisiä vaikutuksiakaan tulisi väheksyä?

Sähköpotkulautojen eurooppalainen esiinmarssi alkoi asteittain vuosina 2018-19, kun Lime, TIER, Voi ja näiden sähkövoimaiset kilpailijat alkoivat vallata tilaa vanhan mantereen metropolien katukuvassa. Ja nopeasti myös pienemmissäkin kaupunkikeskuksissa.

Vaikka sähköskuuttien suosio on ollut suuri ja uusien operaattorien markkinavalloitus nopeaa, liittyy sähköpotkulautojen vauhdikkaaseen jalkautumiseen lieveilmiöitä ja yhä ratkaisemattomia ongelmia.

Jo alkukesästä 2019 Pariisin pormestari Anne Hidalgo ilmaisi huolensa uuden kulkuvälineen aiheuttamista liikenneturvallisuusriskeistä ja peräänkuulutti potkulaudoille rajoituksia[i]. Eikä ranskalaiskritiikki ole sittemmin laantunut. Tänä kesänä jalankulkija menehtyi jäätyään potkulaudan töytäisemäksi ja Pariisin apulaispormestari edellyttää operaattoreilta merkittäviä parannuksia, muuten ensi vuoden käyttöluvat jäävät uusimatta[ii].

Järjestyksestään ja sujuvasta liikenteestään tunnetussa Saksassakin uusi kulkumuoto koettelee kaupunkilaisten kärsivällisyyttä. Siellä lyhyt käyttöhistoria on tuonut esiin ainakin seuraavat ongelmat: liikenneonnettomuuksien selvä lisääntyminen, sinne-tänne ajautuvien potkulautojen aiheuttama ”kaupunkikaaos”, humalapäissä potkulautailu, sääntöjen heikko tuntemus ja operaattorien lupauksia alhaisempi ympäristömyönteisyys[iii]. Ja kesäkuussa Turun ystävyyskaupunki Kölnissä liikennekaaos ja Reiniin päätyneet potkulaudat ärsyttävät myös päättäjiä niin paljon, että ne halutaan pois katukuvasta[iv].

Eikä ole sähköpotkulautojen esiinmarssi sujunut ilman ongelmia pohjoismaissakaan. Tiukimman linjan ovat vetäneet tanskalaiset. Kööpenhaminan kaupunki päätti viime syksynä poistaa sähköpotkulaudat julkisilta paikoilta ydinkeskustassa ja neljällä kaupunkialueella[v].

Norjan pääkaupungissa sähköpotkulautoja on arvioitu olevan asukasta kohden enemmän kuin missään suuressa eurooppalaisessa kaupungissa. Oslossa on sattunut tänä vuonna jo lähes 860 vammoihin johtanutta potkulautaonnettomuutta ja heinäkuussa kaupunginvaltuusto päätti poistaa 2/3 potkulaudoista liikenteestä ja kieltää sähköpotkulautojen käytön kokonaan klo 23.00–05.00[vi].

Turunkin katukuvasta tutut punaiset potkulaudat ovat trendikkään ruotsalaisen start-up-yhtiö Voin lippulaivatuote, ja yhtiön Euroopan valloituksella lienee vaikutusta siihen, että Voin kotikaupungissa sähköpotkulautasäännöt ovat löyhempiä kuin Kööpenhaminassa ja Oslossa. Kuitenkin myös tukholmalaisten keskuudessa potkulautakaaos aiheuttaa tyytymättömyyttä, ja päättäjät harkitsevat maksimirajan asettamista kaupungin sähköpotkulautakapasiteetille[vii].

Myös Suomessa korjausliikkeet kasvaviin potkulautaongelmiin ovat olleet maltillisia. Helsingissä sähköpotkulautojen nopeutta päätettiin laskea heinäkuun alussa alueilla, joissa on paljon ravintoloita[viii].

Kuten monessa muussa kaupungissa, Turussa tehty tutkimus on paljastanut selkeän yhteyden potkulautavammojen ja humalakäyttäytymisen välillä. Turun tuore tutkimus kertoo, että sähköpotkulaudoilla kaatuneista ja kasvomurtumadiagnoosin saaneista 91 prosenttia oli humalassa[ix].

Voimakkaasti lisääntyneeseen sähköpotkulautakäyttöön liittyvien lieveilmiöiden seurauksesta potkulautayhtiöt Voi, TIER ja Lime päättivät heinäkuun puolivälissä laskea myös Turussa ja Tampereella lautojensa maksiminopeuksia yöaikaan[x].

Sähköpotkulaudat ovat muutamassa vuodessa muuttaneet maailman metropolien ja pienempienkin kaupunkien kaupunkikuvaa lähes dramaattisesti, mutta myös merkittävästi helpottaneet liikkumista kaupungin eri alueiden välillä. Muutos on ehkä ollut liian nopea ja tarvitaan tehokkaampaa ohjeistusta, kiinteitä parkkipisteitä ja todennäköisesti myös turvallisuutta lisääviä rajoituksia.

Viime aikoina voimistuneesta kritiikistä huolimatta sähköpotkulaudat voivat paremmin hallinnoituna olla merkittävä keino vähentää kaupunkien liikennekuormitusta sekä lisätä kaupunkilaisten turvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Itse tosin toivoisin, että urbaaneja innovaatioita pohtivat start-up-ihmiset huomioisivat keksinnöissään myös väestörakenteen suuren murroksen ja kaupunkilaisten vähentyneen liikkumisen. Lasten ja nuorten lisääntyvä mobiilipelaaminen ja sähköpotkulautailu on todellinen kansanterveysuhka, mutta vanhenevan yhteiskuntamme senioriväestö tarvitsisi pian oman sähköpotkulautansa voidakseen asua mahdollisimman pitkään kotona ja asioida lähikaupassa ja lähipalveluissa. Siispä toive Sitran, Smart&Wisen ja muiden start-up-hautomojen viisaalle väelle, kehittäkääpä senioreille urbaani sähkörollaattori!

[i] https://www.france24.com/en/20190607-france-paris-cracks-down-electric-scooters-anarchy-mayor-hidalgo-pavements-parking

[ii] https://www.bbc.com/news/world-europe-57664420  Paris threatens e-scooter ban after woman’s death

[iii] https://www.inside-digital.de/news/e-scooter-die-groessten-probleme-der-elektroroller

[iv] https://www.kreiszeitung.de/lokales/niedersachsen/koeln-will-scooter-rausschmeissen-kommt-bald-ein-verbot-in-grossstaedten-zr-90808264.html

[v] https://www.thelocal.dk/20201009/copenhagen-to-ban-electric-scooters-from-city-centre/

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-12019651 Oslo rajoittaa kovin ottein sähköpotkulautojen käyttöä

[vii] https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/nu-kan-maxtak-for-antalet-elsparkcyklar-inforas-i-stockholm

[viii] https://yle.fi/uutiset/3-12006619 Uusi kikka öisten onnettomuuksien estämiseksi: sähköpotkulaudoilla kiihdyttely mahdotonta Helsingin ravintola-alueilla tänä viikonloppuna

[ix] https://yle.fi/uutiset/3-11897087 Turussa kaadutaan sähköpotkulaudalla öisin humalassa – Hammaslääkäri: Hampaiden korjauskustannukset ovat merkittäviä

[x] https://www.epressi.com/tiedotteet/logistiikka-ja-liikenne/sahkopotkulautojen-nopeusrajoitukset-voimaan-turun-keskustassa-viikonloppuna.html?block=5&customer=6050

Kirjoitus on julkaistu 25.7.21 Turun Sanomissa.

https://www.ts.fi/lukijoilta/5376551/Sahkopotkulauta++pieni+passivoiva+askel+kaupunkikaaokseen+vai+ekologinen+harppaus+urbaanille+kaupunkikulttuurille

Junnufutis – ekkono-ontologista fundamentalismia vai pitkäjänteistä ruohonjuuritason nuorisotyötä?

Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.

Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.

Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.

Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.

Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.

Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.

Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?

Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.

Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.

Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.

Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.

Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.

Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.

Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.

Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.

Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.

Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.

Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.

Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.

Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.

Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.

Vapaaehtoisvoimin pyörivä juniorijalkapallo kotouttaa lapsia ja nuoria, mutta myös näiden perhepiiriä

5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja lapset ja nuoriso on toimiala tai kohdealue, jolla vapaaehtoistoiminta on aktiivisinta. Ja koska jalkapallo on lasten ja nuorten harrastuksista suosituin ja laajimmin levinnyt, on juniorifutistoiminnalla myös yhä merkittävämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Yksi yhteiskunnallisen roolin tärkeimmistä ja merkitykseltään jatkuvasti kasvavista alueista on maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamisen tukeminen. Jalkapallossa voi pärjätä ihonväristä, kotikielestä tai kulttuuritaustasta riippumatta.

Vapaaehtoistoiminta vetää mukaansa yhä useampia suomalaisia, mutta toimintatavat muuttuvat

Vapaaehtoistoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Suomalaiset ovat toimineet vapaaehtoisina läpi itsenäisyyden ajan mm. asukas- ja aluetoiminnan, eri kulttuurialojen, lastensuojelun ja nuorisotyön, maanpuolustustyön, partion, pelastuspalvelujen, poliittisen puoluetoiminnan, urheiluseurojen, vanhustyön sekä uskollisten yhteisöjen järjestöissä ja tehtävissä. Mutta vapaaehtoisuus ei tarkoita vain pitkiä perinteitä. Tänä päivänä yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä (2018: 42% vs. 2015: 33%)[i].

Samalla kun vapaaehtoistoiminnan suosio suomalaisten keskuudessa on kasvanut, se on myös muuttunut luonteeltaan. Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Straniuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään ajallisesti vähemmän, ikäihmisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt, mutta naisten ja nuorten osuus on kasvanut. Verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän. Myös vertaistoiminta vetää, ja vertaistukea antavat sekä vapaaehtoiset että ammattilaiset. Ammattilaisuus ja vertaisuus ovat kietoutuneet yhteen yhä tiiviimmin samalla kun vertaistuen arvostus palveluissa on lisääntynyt[ii].

Vaikka pitkäkestoinen, järjestöjen kautta kasvokkain tapahtuva vapaaehtoistyö on edelleen tärkein, uudet tuulet muokkaavat suomalaisten kansalaistoimintaa. Digitalisaatio ja mobiiliteknologia antavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua. Varsinkin nuoret vierastavat perinteisen yhdistysmaailman byrokraattisuutta ja hallintohierarkkisuutta. Rekisteröityjen yhdistysten ja puolueiden rinnalle ja jopa tilalle nousee uusia vaikuttamismuotoja nettiadresseista erilaisiin verkostoihin, liikkeisiin ja pop-up -toimintaan.

Paine uudistua ei koske vain ikärakenteeltaan senioripainotteisia yhdistyksiä tai alenevan kannatuksen kanssa kamppailevia poliittisia puolueita. Myös liikunta- ja urheilukentillä eletään suurta murrosta. Kaupungistuvassa, sääoloiltaan muuttuvassa Suomessa perinteikkäät maaseutujen kestävyys- ja yksilölajit ovat saaneet tehdä tilaa joukkuelajeille sekä urbaaneille, ulkomailta tuleville harrastusmuodoille kuten cheerleading, parkour ja skuuttaus.

Ja riippuen kansalaismielipiteestä, ulkomailta tuntuu tulevan myös väestökehityksen kanssa tuskailevan kansan tulevaisuus, tai tuho. Oli suhtautuminen maahanmuuttoon myönteinen tai kielteinen, ulkomailta Suomeen saapuvan väestön vaikutus on vääjäämätön. Väestöfaktat maahanmuuton välttämättömyydestä ovat kiistattomat:

”2010-luvun aikana Suomen väestönkehitys on hidastunut. Koko maan väestönlisäys on perustunut ulkomailta tulleeseen muuttoliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, sillä luonnollinen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi alentuneen syntyvyyden vuoksi. 2010-luvun merkittävin väestönkehityksessä tapahtunut muutos onkin syntyvyyden aleneminen.”[iii]

Suomen väestönkehityksen nojatessa maahanmuuttoon, kotouttamisen merkitys kasvaa

Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.[iv]

Kun Suomea koettelee maailmanlaajuisen koronapandemia ohessa ja seurauksena voimakas velkaantuminen, korkea työttömyys sekä hyvinvointivaltion toimivuutta uhkaavia sosiaalisia jännitteitä ja suoranaisia uhkakuvia, on todella tärkeää, että läntistä Eurooppaa huomattavasti myöhemmin maahanmuuton kohteeksi tullut kansakunta osaa ottaa oppia naapurien kokemuksista ja onnistuu kotouttamistoimissaan.

Suomeen on toki ajautunut vuosisatojen kuluessa muita kulttuureja edustavia kauppiaita ja kulkijoita idästä, lännestä ja etelästä, mutta mm. juutalais- ja tataariyhteisöt ovat integroituneet lähes erottamattomaksi osaksi yhtenäistä kantaväestöä. Esimerkiksi stadilaistaustaisten, Suomea ulkomailla edustaneiden kansansuosikkien Atik Ismailin tai Babitzinin sisarusten suomalaisuutta ja isänmaallisuutta tuskin moni tohtii kyseenalaistaa.

Suomeen suuntautuvan nykyaikaisen maahanmuuton lyhyttä historia heijastaa ehkä selkeimmin uussuomalaisten lyhytaikainen osallisuus edustuksellisessa demokratiassa. Jos 1940-luvulla valtakunnalliseksi vaikuttajaksi kohonnut virolaistaustainen Hella Vuolijoki luokitellaan erikoistapaukseksi, sai Suomi ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajansa vasta vuonna 2015, kun kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar menivät läpi eduskuntavaaleissa[v].

Ja puolivuotta eduskuntavaalien jälkeen maahanmuutto nousi myös Suomessa pitkäkestoiseksi ja kansakuntaa jakavaksi teemaksi, kun Suomi muun läntisen Euroopan mukana ajautui poikkeuksellisen pakolaisaallon kohteeksi[vi]. Yli miljoonan turvapaikanhakijan ja siirtolaisen saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 paljasti vakavia ongelmia EU:n turvapaikkajärjestelmässä[vii] ja pakolaiskriisi ulottui myös Suomeen, kun vuosittainen turvapaikanhakijamäärä monikertaistui muutamassa kuukaudessa varsin vakiintuneesta 3 000-4 000 hakijasta yli 32 000 turvapaikanhakijaan.

Loppuvuodesta 2015 Euroopan pakolaiskriisi aiheutti jänniteitä myös Turussa. Väliaikaisen vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmat huolestuttivat asukkaita Runosmäen kaupunginosassa. Urheiluseurat ja muut vapaaehtoisjärjestöt järjestivät turvapaikanhakijoille hyväntekeväisyystapahtumia mm. Pansion Kisapuistossa ja Impivaaran jalkapallohallissa.

Viime vuosina Suomeen kohdistuva maahanmuuttoliike on palannut Euroopan suurta pakolaiskriisivuotta edeltävälle tasolle. Vuonna 2019 jätettiin 4 550 turvapaikkahakemusta, joista 2 467 oli uusien turvapaikanhakijoiden jättämiä hakemuksia[viii]. Viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin Covid-19 pandemia on voimakkaasti rajoittanut rajojen yli tapahtuvaa liikkumista, Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet hakemusmäärät, jotka koskevat mm. oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua ja kansalaisuutta, ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina[ix].

Jalkapallo on tärkeä kotouttaja

”Jalkapallo on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Se yhdistää kansoja ja kulttuureja ainutlaatuisella tavalla. Jalkapallo voi olla uudessa, vieraassa ja pelottavassakin ympäristössä ihmiselle se ainut turvalliseksi koettu asia, jonka avulla tutustuminen ja integroituminen uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön voi alkaa.”[x]

Samalla kun Suomen jalkapallomaajoukkueet ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisillä kentillä, maan harrastajamääriltään suurin lapsia ja nuoria liikuttava lajiliitto on panostanut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Palloliitto on toiminut aktiivisesti monikulttuurisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa urheiluyhteisössä vuodesta 2007.

Vuosina 2019-20 yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa toteutetun Kotouttamisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja vahvistaa heidän osallisuutta seuratoiminnassa. Hankkeeseen mukaan valikoitui 14 seuraa Espoosta (EBK, EPS, EsPa), Helsingistä (FC Kontu), Kuopiosta (KuPS), Oulusta (Tervarit), Porista (MuSa), Tampereelta (Ilves), Turusta (FC Inter, TuNL), Vaasasta (VPS) ja Vantaalta (KOPSE, TiPS, VJS).

KES-hankkeen ja useiden muiden seurahankkeiden kautta saavutetut kokemukset ja tulokset kertovat jalkapallon avulla tehtävän kotouttamistyön tarpeellisuudesta.

” Urheilu ja osallisuus – mikä mahtava keino olla osana jotain merkityksellistä. Osallisuus on yksinkertaisesti tunne siitä, että kuulun johonkin yhteisöön. Tässä on suomalaisen seuratoiminnan suurin mahdollisuus ja vahvuus. Seuratoiminta voi parhaimmillaan tarjota osallisuuden tunteen esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka muuttavat uudelle paikkakunnalle työn perässä tai maahanmuuttajille, jotka muuttavat uuteen maahan. Sosiaalinen integraatio on ihmisen selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä asioita.”

Maurizio Pratesi, Monikulttuurisuuden asiantuntija, SPL, KES-hankkeen loppuraportti

Ympäri maata toteutetuissa hankkeissa koettiin sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä. Liikkeelle lähtöä vaikeutti koronapandemian lisäksi mm. kotouttamistoimintaan liittyvän tiedon sekä toimiviksi havaittujen toimintamallien vähäinen määrä suomalaisessa seuratoiminnassa, haasteet kouluyhteistyössä ja joissain uskonto- ja kulttuuriryhmissä havaitut tyttöjen harrastamista koskevat rajoitukset. Ja pitkään myös jalkapallossa nousussa olleet harrastusmaksut ovat merkittävä ongelma myös maahanmuuttajataustaisille perheille.

Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaharrastamisen edistäminen on yksi kotouttamistyön suuria haasteita

Onnistumisia koettiin kuitenkin enemmän kuin vastoinkäymisiä. Espoossa EPS kehitti matalan kynnyksen toiminnan mallin, jossa harrastamaan tulevan pelaajan ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua pidemmälle jaksolle ja EsPa perusti nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten harrastuksen jatkumista tukemaan EsPa United -joukkueen. Joukkueen pelaajat ovat myös osallistuneet valmennusakatemiatoimintaan ja kouluttautuneet valmentajiksi ja pelinohjaajiksi. Samankaltaista vanhempien pelaajien mentorointi-toimintaa on toteutettu Turussa FC Interin Welcome Bro -toimintamallissa. Työkokeiluista ansaitulla palkalla pelaajat ovat pystyneet pienentämään myös varusteista ja kausimaksuista aiheutuvia kustannuksia.

Helsingissä Kontu pyrkii tietoisuuden kasvattamiseen järjestämällä harjoitusten yhteydessä kentänlaitakahveja ja Vantaalla toimivin tapa kohderyhmän tavoittamiseen oli mennä sinne, missä ihmiset ovat. VJS:n väelle kohtaamiset kentän laidalla osoittautuivat seuralle arvokkaiksi viestintämahdollisuuksiksi.

Vaikka Palloliiton seurakehityshankkeiden fokus on ennen kaikkea ruohonjuuritason osallisuuden edistämisessä, tulisi sekä suomalaisen seurajohdon että yhteiskunnallisten päättäjien ymmärtää liikunnan kautta aikaan saatavat kotouttamisen työllistävät ja huippu-urheilua tukevat vaikutukset. A-maajoukkueen historiallisesti EM-kisoihin pelanneessa Huuhkajaryhmässä on viime vuosina esiintynyt suuri joukko maahanmuuttajataustaisia pelaajia Eremenkon ja Hetemaj’n veljeksistä Pyry Soiriin sekä menestyksen takuumiehiin Lukas Hradeckyyn ja Glen Kamaraan. Lisäksi Markku Kanervan ryhmään on kuulunut useita kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia ja yksilötasolla kansainvälistä tähtipelaajastatusta edustavat Teemu Pukki ja Lukas Hradecky ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia ja nuorten esikuvia niin Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassaan.

Liikkukaa! ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibaultilla on pitkä kokemus maahanmuuttajien kotouttamisesta liikunnan avulla. ”Jos ihminen viihtyy, hän on kotoutunut. Viihtymistä lisää merkittävästi mieluisan urheiluharrastuksen löytyminen”, hän toteaa[xi].

”Moninaisuus ja monikulttuuriset joukkueet eivät ole pelkkää sanahelinää. Tulevaisuudessa urheiluseurojen on houkuteltava maahanmuuttajia mukaan toimintaansa, jos ne aikovat kasvaa ja menestyä. – Tulos on hyvä motivaation lähde. Moninaisuus tuo urheiluun merkittävän määrän energiaa, kontakteja, ideoita ja näiden myötä myös tuloksia.”

Maahanmuutto kansantaloudellinen ja väestökehityksellinen välttämättömyys, mutta sosiaalinen haaste

Mutta kuten Liikkukaa! ry:ssä ja kotouttamishankkeita toteuttavissa seuroissa tiedetään, maahanmuuttajien saaminen mukaan järjestöjen tai seurojen toimintaan ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista. Mistä heidät tavoitetaan ja miten innostetaan osallistumaan?

Kotouttamistyön asiantuntijajärjestön mukaan on tärkeää tunnistaa nuoriin vaikuttavat henkilöt eli mielipidevaikuttajat: vanhemmat, kaverit, maahanmuuttajataustaiset urheilijat tai vaikuttajat. Seuraava askel on saada heidät kiinni – useimmiten maahan muuttaneiden omat verkostot ovat paras kanava viestien välittämiseen.

On yhä tärkeämpää, että Suomen kaupungit panostavat kaupunginosien kehittämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön paikallistoimijoiden kanssa. Myös taloushaasteet puoltavat syvempää yhteistyötä varmuudella kilpailukykyisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa[xii]. Paikallisjärjestöt työskentelevät päivittäin kaupunginosissa ja tietävät minkälaisia ongelmia asukkaat alueillaan kohtaavat ja minkälaisilla toimenpiteillä alueiden elinoloja voidaan kehittää.

Vaikuttajat, verkostot ja tietysti myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus vaihtelevat kaupunkien välillä ja myös kaupunginosien kesken. Valtakunnallisesti suurimmat vieraskielisen väestön keskittymät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Vuoden 2019 lopussa Vantaalla asui lähes 47 300 vieraskielistä (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), mikä oli 20,2 prosenttia koko väestöstä[xiii]. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä ja sielläkin muunkielisten osuus on lähes 19 prosenttia koko väestöstä[xiv].  Helsingissä vieraskielisen väestön osuus vuonna 2019 oli 16,2 % ja kesällä Kuntaliitolle tuottaneen MDI:n selvityksen mukaan vieraskielisten määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Aluekehityksen seurantaan erikoistuneessa konsulttitoimisto MDI:ssä johtavana asiantuntijana toimiva Timo Aro muistuttaa, että on kansantaloudellisesti valtava kysymys, kasvaako vieraskielisten määrä riittävästi ja varoittaa, että vain vieraskieliset pelastavat kuntien väestökehityksen[xv].

Pääkaupunkiseudun jälkeen vieraskielisten osuus kokonaisväestöstä on korkein tilastokummajainen Närpiössä (15,6 %) ja Turussa, jossa muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä edustavat 12 prosenttia turkulaisista. Vaikka etenkin Itä-Helsingistä löytyy vahvoja maahanmuuttajataustaisen väestön keskittymiä[xvi], on maahanmuuttajaväestön keskittyminen Turun tietyillä alueilla vieläkin hallitsevampaa.

Kun Helsingissä muun muassa Itäkeskuksen, Kontulan ja Jakomäen asukaskunnasta noin kolmannes edustaa vieraskielistä väestöä, itäisessä Turussa monikulttuurisuuskehitys on ollut vielä voimakkaampaa. Vuosikymmen sitten Varissuo-Lausteen suuralueen 24,9 prosentin muunkielisten osuus erottui jo selkeästi muista kaupungin alueista. Pansio-Jyrkkälän osuus oli 11,4% ja Nummi-Halisten suuralueella 10,5%. Vuonna 2010 koko Turun väestöstä muunkielisten osuus oli 7,6%[xvii].

Vuosikymmen myöhemmin, lukemat ovat merkittävästi muuttuneet maailmanlaajuisen koronapandemian varjossa. Vaikka muunkielisten osuus kokonaisväestöstä on yhä alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa on tapahtunut kuluvan vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakasta vieraskielisen väestön keskittymistä. Pansiossa ja Halisissa lukemat ovat kohonneet Itä-Helsingin 30 prosentin tasolle ja Itä-Turussa lähestytään jo länsinaapuri Ruotsin tilastolukuja. Vaikka läntistä Eurooppaa myöhemmin kaupungistuneessa Suomessa asumisen alueellinen eriytyminen on ollut lievempää, ovat juuri itäisen Turun lähiöt Varissuo ja Lauste nousseet suomalaisen segregaatiokehityksen hieman kyseenalaisiksi ”mallialueiksi”. Kun Lausteella muunkielisten osuus koko väestöstä on noin 40 %, Varissuolla vieraskielisiä on jo puolet alueen asukkaista[xviii].

Maahanmuuton ja siihen kytkeytyvän segregaation yhteiskunnalliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen monimutkaisia ja kuten monessa maassa on viime vuosina havaittu, myös kansakuntaa jakavia, joten maahanmuuttajien kotouttaminen on yhä tärkeämpi kysymys myös Suomessa.

Turussa Nappulaliigan Kotoutumisen edistämisen seurahankkeessa myönteisimmät tulokset saavutettiin juuri maan monikulttuurisimmassa lähiössä Varissuolla. Vaikka Covid-19 vaikeutti merkittävästi junioritoimintaa, TuNL:n harrastajamäärä kasvoi alueella seuratulkkiohjelman avulla vuoden aikana nollasta yli sataan pelaajaan. Seura on myös saanut hankkeen kautta arvokasta tietoa siitä, mitä toiminta alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä, vaatii seuratoimijoilta. TuNL haluaakin liikuttaa lapsia kaikkialla Turussa, ja seuratulkkitoiminta antaa siihen paremmat mahdollisuudet ja työkalut. Seuratulkkitoiminnan jatkaminen ei ole TuNL:lle valinta vaan jopa välttämättömyys[xix].

Kun kaupungistuva Suomi pyrkii ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaansa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja koronapandemian kiusatessa, on päivänselvää, että maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen on maallemme aivan keskeinen kysymys. Ei valinta vaan välttämättömyys.

[i] https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2019/07/Vapaaehtoistoiminta-Suomessa-Leo-Stranius-24.6.2019.pdf

[ii] https://thl.fi/documents/966696/3698292/Sokran+tutkimusviesti+8+2019+%281%29.pdf/1a8b6442-f7ca-74e9-7512-c10c69bc88fe?t=1575459106081

[iii] https://media.sitra.fi/2020/06/09115815/vaestoselvitys-2040.pdf

[iv] https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2020/kuntaliitto-selvitti-vieraskielisen-vaeston-maara-yli-kaksinkertaistuu-vuoteen-2040

[v] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maahanmuuttajaehdokas-tekemassa-historiaa-ensimmaisena-eduskuntaan/5009828#gs.nppwzc

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-8595369 Näin Suomi muuttui – katso miten turvapaikkakriisi eteni ja näkyi vuonna 2015

[vii] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20170629STO78630/pakolaiset-ja-muuttoliike-euroopassa-tietoja-ja-tilastoja

[viii] https://migri.fi/-/maahanmuuton-tilastot-2019-oleskelulupaa-haki-ennatysmaara-tyontekijoita

[ix] https://tilastot.migri.fi/index.html#applications

[x] https://www.palloliitto.fi/sites/default/files/spl_kes-hanke_2018-2020_loppuraportti.pdf

[xi] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-335-1 Kotopolulla: järjestöt kumppaneina kotouttamisessa, TEM oppaat ja muut julkaisut 11/2018

[xii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/09/22/pakolaiskriisi-edellyttaa-aktiivista-kaupunginosapolitiikkaa-ja-kolmannen-sektorin-suurempaa-roolia/

[xiii] https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/151877_Vantaan_vaesto_2019-2020.pdf

[xiv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2332993 Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

[xv] https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/aluetutkija-timo-aro-vain-vieraskieliset-pelastavat-kuntien-vaestokehityksen/

[xvi] https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen Vuoden 2019 alussa ulkomaalaistaustaisten osuus alueen väestöstä oli korkein Kallahdessa, Meri-Rastilassa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Jakomäessä, Kivikossa ja Kurkimäessä, joissa ulkomaalaistaustaisia oli yli kolmasosa.

[xvii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/alueprofiili_2011.pdf

[xviii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_kaupunkistrategiaindikaattorit_25_03_2020.pdf

[xix] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-kotouttaa-tunln-seuratulkkitoiminta-tuottanut-nopeita-tuloksia