Kategoria: yhteisöllisyys

Asukasbudjetointi alkaa – riittävätkö resurssit ja tietävätkö turkulaiset, kuinka osallistua ja vaikuttaa?

Euroopan metropoleissa ja pienemmissäkin kaupungeissa on jo vuosia ollut käytäntö, jossa kaupungin asukkaat voivat äänestämällä vaikuttaa eri asuinalueiden kehittämishankkeiden toteutumiseen. Tässä ns. osallistuvassa budjetoinnissa kaupungissa kirjoilla olevat asukkaat, myös yläkouluikäiset, voivat tehdä julkista ympäristöä koskevia kehittämisehdotuksia ja lopulta myös äänestää niiden toteuttamisesta.

Jopa trendikkäänä nähtävän osallistuvan budjetoinnin arvioidaan edistävän kansalaisten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta, tuovan läpinäkyvyyttä palvelujen tuottamiseen sekä parantavan paikallisyhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa asuinalueidensa kehitykseen ja asioiden hoitoon.

Vahvan agraariperinteen omaavassa Suomessa kaupungistuminen on edennyt muuta Eurooppaa verkkaisemmin, mutta viime vuosina myös suomalaisissa kaupungeissa on herätty reagoimaan asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä pinnan alla kuplivien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Helsinki on maan ainoana kansainvälisen kokoluokan kaupunkikeskuksena ymmärrettävästi pisimmällä asukasosallisuuden edistämisessä ja pääkaupunki palkkasi pari vuotta sitten seitsemän stadiluotsia kuuntelemaan kaupunkilaisia ja edistämään alueellisia hankkeita sekä yleistä asukasviihtyvyyttä. Viime syksynä yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ensi kertaa paikallishankkeista, joita toteutetaan 4,4 miljoonan vuosibudjetilla.

Myös muualla Suomessa on jo kokeiltu tai testattu osallistuvan budjetoinnin paikallisvaikutuksia. Oulussa kaupunkilaiset äänestivät syksyllä kehittämisehdotuksista mobiilisovelluksen ja pop up -äänestyspisteiden kautta. Tukea myönnettiin mm. syrjäisten kaupunginosien nuorisoaktiviteetteihin ja kaupunkikulttuuria tukevaan työpajatoimintaan. Tampereella osallistuvaa budjetointia on pilotoitu vuodesta 2014 lähtien Tesoman kaupunginosassa, mutta ensimmäinen koko kaupungin kattava osallisuuskokeilu ”Mun Tampere -osbu” käynnistyy keväällä samanaikaisesti Turun kokeilun kanssa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi.

Turussa vuosikymmen sitten alas ajetun aluekumppanuustoiminnan jälkeen horroksessa ollutta asukasvaikuttamista aloitettiin herättämään henkiin loppuvuodesta 2018, kun trendejä hyvin haistava kokoomus teki aloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta kaupungissa. Tammikuussa 2020 Turun kaupunginhallitus päättikin asukasbudjetoinniksi nimetyn Turun mallin käyttöön otosta tänä keväänä. Toimintamalliin on varattu miljoona euroa, joka jaetaan kahdeksan suuralueen kesken. Keskusta-alue ei ole mukana, koska siellä toteutetaan erikseen innovaatiokilpailu.

Vaikka päätös on kansalaisvaikuttamisen edistämisen kannalta merkittävä, riittää asukasbudjetoinnin alkumetreillä haasteita aikataulusta alueidentiteettiin ja -rakenteisiin sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja viestintään. Turkulaiset ovat tunnetusti ylpeitä kotikaupungistaan, mutta Turun aluejako on monimutkainen ja kaupunkilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Koska ns. suuralueet eivät ole tuttuja, yksittäisen turkulaisen osallistumis-, jopa kiinnostuskynnys saattaa olla korkea.

Epämääräisten ja paikoin paikallisyhteistyötä rajoittavien aluerajojen lisäksi asukasosallisuutta mutkistaa resurssien puute osallisuushankkeiden valmistelutyössä ja yleisemminkin alueidentiteetin kehittämisessä. Kun Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta tukee ja neuvoo seitsemän eri alueista vastaavaa stadiluotsia, pitää Turussa kaupunginosa-aktiivien rakentaa osallisuusesityksensä ilman paikallista sparrausapua. Turun suuralueilla on otettu käyttöön ns. aluefoorumit ja järjestöpöydät, mutta nämä valitettavan usein peruuntuneet tai muuten vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneet asukastapahtumat eivät korvaa alueeseen perehtynyttä omaa tukihenkilöä. Ja tällainen alueellinen tukihenkilö ja päättäjien viestinvälittäjä olisi varmasti hyödyksi myös vallitsevassa koronakriisissä.

 

Vaikeusastetta vaikuttamiseen tuo myös vaihtelevuus suuralueiden keskinäisissä resursseissa ja osallisuuspanoksissa. Turku on jo pitkään osoittanut suurimmat aluekehityspanostukset sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle, ja tätä linjaa jatketaan hyvinvointiteemaan vedoten.

 

 

Vaikka kaupungistuminen on edennyt Suomessa Euroopan metropoleihin verrattuna jälkijunassa, ovat kaupunginosien sosiaaliset haasteet ja erinarvoistuminen jo arkipäivää myös Turun alueilla. Syksyn 2015 odottamaton pakolaistulva kuumensi tunteita erityisesti Runosmäessä, jonne kaavailtiin väliaikaisia hätämajoitustiloja sekä Pansio-Pernon alueella, jossa toimii kaupungin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

 

 

 

Maaliskuussa 2020 Aunelan koulun vieressä avattiin vauhdikkaalla aikataululla rakennettu, sisäilmaongelmista kärsineen Härkämäki-Jyrkkälän kirjaston ja nuorisotalon korvaava upouusi monitoimitalo. Vastaavat monitoimitalot ovat viime vuosina avanneet ovensa Hirvensalossa ja Yli-Maariassa. 

 

 

 

Runosmäki-Raunistulan ja Pansio-Jyrkkälän suuralueiden ohella Turun kaupunki on panostanut sosioekonomisin perustein erityisesti Itä-Turun aluekehitykseen. Usein maan monikulttuurisimmaksi arvioidulla Varissuon asuinalueella on jo 15 vuoden ajan toiminut erinomaisella menestyksellä Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa lähipoliisi, viime vuonna Vuoden poliisinakin palkittu Vesa Jauhiainen. Viime vuosina yhdessä alueen asukkaiden kanssa on myös kehitetty varissuolaisten liikunnallista olohuonetta, unelmien keskuspuistoa. 

 

 

 

Myös vahvasti monikulttuurista Lausteen ja laajemminkin itäturkulaista väestöä palvelee ennen kaikkea kauppakeskus Skanssin yhteispalvelukeskus Monitori. Halisissa alueen asukkaat saivat pitkälti nuorisolautakunnan puheenjohtajana vuosia toimineen Muhis Azizin aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta oman nuorisotilan S-marketin kylkeen. 

 

 

On kuitenkin asukastasa-arvon kannalta hieman arveluttavaa, että hyvien peruspalvelujen sekä suurten aluekehitysinvestointien Varissuo-Lauste, Nummi-Halinen, Runosmäki-Raunistula ja Pansio-Jyrkkälä saavat 50% suuremman siivun asukasbudjetista kuin esimerkiksi Länsikeskuksen suuralue, missä valtuuston alueiden eriarvoisuusohjelmassa kaikille suuralueille lupaama asukkaiden kohtaamispaikka ja useampi muu peruspalvelu yhä odottavat päättäjien tukea.

 

 

Suuralueista toiseksi väkirikkain, asukasluvultaan lähes naapurikunta Raision kokoinen Länsikeskuksen palvelualue on syystä tai toisesta jäänyt peruspalveluiltaan muiden suuralueiden varjoon. Länsi-Turku on ainoa suuralue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta seitsemästä koulusta, alueella on vain kouluista etäällä sijaitseva, suppein aukioloajoin toimiva ja käytännössä  vain lähialueen alakoululaisia palveleva ”nuorisotalo”. Alueella ei ole terveyskeskusta ja asukkaat joutuvat asioimaan keskustan terveysasemalla. Hyvien liikenneyhteyksien ja suurien asiakasmäärien Länsikeskus olisi Skanssin tapaan luontainen paikallispalvelujen kehittämiskohde, mutta alueen asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta Länsikeskuksen kehittäminen ei ole edennyt, eikä alueella ole edelleenkään kaupungin jokaiselle lupaamaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa. 

 

Asukasbudjetti on teoriassa mitä tervetullein kädenojennus kaupunkilaisille, mutta jotta osallisuuseurot ja asukasideat saadaan käytännössä kohtaamaan ja eriarvoisuutta kitkemään, tarvitsee Turkukin omat kaupunginosaluotsinsa.

 

WP_20160426_15_42_30_ProWP_20160426_15_44_24_ProWP_20160426_15_45_43_ProWP_20160426_15_48_15_Pro

Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 
EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja. 

 

Eikä maailmaa vuonna 2020 myllertävä koronapandemia varmastikaan vähennä kaupunkipäättäjien tarvetta parantaa paikallistason yhteydenpitoa asukkaisiin. Asuinalueiden erityispiirteitä, ongelmia ja asukkaita tuntevat kaupunginosatoimijat ovat kullanarvoinen kriisiajan kuumemittari sekä arkiajan silta asukasyhteistyöhön ja yleiseen hyvinvointiin.

 

Ohjeet osallistumiseen asukasbudjetin kokoamiseen Turun suuralueilla: http://www.turku.fi/asukasbudjetti
Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 11.4.20
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4920385/Lukijalta+Asukasbudjetointi+alkaa++riittavatko+resurssit+ja+tietavatko+turkulaiset+kuinka+osallistua+ja+vaikuttaa

Pieni poikkeustilan palloilutarina

Olipa kerran urheileva nuori poika, joka piti etenkin pallopeleistä. Varsinkin jalkapallo oli vielä aikuisenakin lähellä sydäntä ja tuonut ystäviä aina ulkomailta asti. Keskellä maailmanlaajuista terveyskriisiäkin tuli puhelimen välityksellä mieltä lämmittäviä terveisiä Walesista. Kauan sitten Liverpoolin akatemiassa legendaarisen Sammy Leen kanssa pelannut Steven tuskaili samankaltaisessa epidemiaepätietoisuudessa kuin jalkapallon ystävät kaukana Pohjolassa.

Poika kasvoi mieheksi, perusti perheen ja jalkapallo jäi pelivuosien polvivaivojen takia taka-alalle. Vanhat pelikaverit ja omat lapset kuitenkin palauttivat perheenisän seuratoiminnan pariin. Lapset harrastivat liikuntaa laajasti, joten kuskaamista, kannustamista ja myös kustannuksia riitti.

Vuodet vierivät ja valmentamisen sekä erilaisten toimihenkilötehtävien lomassa lapset kasvoivat. Alakouluiän loppusuoralla isävalmentaminen päättyi yhteisestä päätöksestä ja perheenjäsenet jatkoivat liikunnan harrastusta eri piireissä. Lapsista motivoituneimmat saivat valmentajikseen ammattivalmentajat ja isä palasi oto-valmentajaksi oman lapsuutensa lähtöseuraan, Nappulaliigaan.

Keväällä 2020 kaikki kuitenkin törmäsivät koronaan. Kului viikko ja toinen. Kiinasta alkanut epidemia muuttui maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Suomessa seurattiin suuren maailman ratkaisuja ja maahan julistettiin poikkeustila. Hallituksen valmiuslaki sulki koululaisilta oppilaitosten ovet, mutta samalla sulkemisella evättiin myös pääsy liikuntapaikoille.

Myös urheiluseuroissa havahduttiin ymmärtämään, ettei kyse olekaan jokavuotisesta kausi-influenssasta. Vaikutukset vaihtelivat, samoin seurojen reaktiot. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla seura ja ympäröivä yhteisö olivat lähellä toisiaan ja ymmärsivät yhteisen hädän sekä tarpeen toimia enemmän yhdessä. Yhtäällä seurajohtaja vetosi urheiluväkeä auttamaan seuraa tukevia yrittäjiä ja toisaalla valmentaja kuljetti karanteenikoteihin ruokaa ja käsidesiä.

Tarinan oto-valmentaja tyytyi kuljettamaan ruokaa omalle äidilleen ja piti Whatsappin avulla yhteyttä omiin valmennettaviinsa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Varsin monessa seurassa koronareaktioksi valikoitui hieman passiivinen lajiliiton linjauksien myötäily, mutta kriisin jatkuessa paljastui pikkuhiljaa, että joissain seuroissa ei tunnuttu ymmärrettävän kriisin moninaisia vaikutuksia. Tämä näkyi varsinkin viestinnässä tai sen puuttumisessa seurayhteisön olemassaoloa ylläpitävää kansanosaa kohtaan, eli juniorityötä rahoittaviin vanhempiin.

Kun poikkeusolot etenivät uudelle kuukaudelle, tarinan toimihenkilöisä odotti oman kaupunkinsa seurajohtajilta selkeitä linjauksia tai naapurikuntien seuraihmisten yhteishenkeä kohottavia tempauksia, mutta vähissä olivat julkisuuteen astuneet vastuunkantajat. Vaikeassa, jopa poikkeuksellisessa tilanteessa passiivisuus on inhimillistä, mutta juuri kriisin laajuuden takia olisi tärkeää, että seurat pyrkisivät viestimään aktiivisesti ja tiedustelemaan urheiluyhteisönsä jäsenten hyvinvointia poikkeusoloissa. Aivan kuten opettajien odotetaan kantavan huolta kotiopetuksessa olevien oppilaiden hyvinvoinnista.

Urheiluseuroilla ei tietenkään ole oppivelvollisuuteen ja koulumaailman lakeihin verrattavia juridisia velvoitteita, mutta koronakriisin pitkittyessä urheiluseurojen tulisi reagoida tabuksi jääneeseen kysymykseen, eli miten toimitaan pilviin karanneiden harrastusmaksujen kanssa, jos pelikausi tai merkittävä osa toiminnasta jää omatoimisen etäurheilun tasolle.  Tai ainakin seurojen tulisi ymmärtää, ettei ulkomaiselle perintätoimistolle ulkoistettujen kausimaksujen periminen maksuhäirintämerkinnän uhalla ole viikkokausien toimintataukoon soveltuvaa, saati poikkeustilaan eettisesti istuvaa ja yhteisöllisyyttä edistävää seurapolitiikkaa.

Kaiketi pikemminkin pitäisi pohtia ongelmissa olevien perheiden tukemista ja maksujen sopeuttamista poikkeusoloihin, kuten esimerkiksi sähköyhtiöt ovat äskettäin tehneet. Kyse on yhteiskuntavastuullisuudesta, joka lienee näyttävästi kirjattu ainakin kunnianhimoisimpien urheiluseurojen strategioihin tai toimintalupauksiin.

Planeetta poikkeustilassa – pysyykö päättäjien pää kylmänä ja ottaako ihmiskunta opiksi?

Atlantin takana Trump kutsuu kansalliskaartit apuun, Tukholmassa pääministeri pitää poikkeuksellista tv-puhetta suoraan kansalle, Saksassa kansleri joutuu karanteeniin ja Italiassa virus surmaa satoja päivässä. Ja kun Pariisissa presidentti kertoo kansankuntansa olevan sodassa, ymmärtänee Impivaaran sokea Reettakin, että elämme poikkeuksellisia aikoja.

Mutta vaikka virus vyöryy jokaisesta viestimestä, arki näyttää ikkunasta katsoen normaalilta. Autot, polkupyöräilijät, jalankulkijat ja koiranulkoiluttajat liikkuvat kuten ennenkin ja läheiseltä työmaalta kuuluu tavanomaisia rakentamisen ääniä. Taksiasemalta autot lähtevät yhä ajoon. Vain lähikoulun tuttu välituntikellon soittoääni puuttuu.

Arkisuuden ja poikkeuksellisuuden outoa yhdistelmää hämmentävät ainakin ilmassa roikkuvat liikkumisen rajoitukset, kriisin asteittain paljastamat kohoavat taloudelliset vaikutukset sekä kotioloja värittävät virtuaaliset etäoppitunnit. Poikani kävi hetki sitten kysymässä, mihin yhteisöön kuuluu. Omakotitaloyhteisössä etäopiskelu sujuu ainakin toistaisesti suht sopuisasti, kerrostaloelämässä seinät ja läheisyys saattavat ahdistaa enemmän ja musiikkitunneilla kannattaa ehkä keskittyä parvekelaulantaan.

Hämmennystä aiheuttaa erityisesti poikkeukselliset mittasuhteet saavuttanut epätietoisuus. Vaikka miljardibudjeteilla operoivat uutiskanavat suoltavat Harvardin, Oxfordin tai muiden eliittitiedelaitosten analyysejä, kukaan ei tunnu tietävän, minkälaisen jäljen koronavirus planeetallemme lopulta jättää. Myönteisissä visioissa virusta verrataan niin ikään suurta kuolleisuutta aiheuttavaan kausi-influenssaan, synkemmissä rinnastetaan sata vuotta sitten maailmalla suurta tuhoa aiheuttaneeseen espanjantautiin ja pessimistisimmät muistelevat keskiajalla Eurooppaa runnellutta ruttoa eli mustaa surmaa.

Koska luotettavaa tietoa on niin vähän, mutta samalla some- sekä perinteisemmät viestintäkanavat jakavat koronatarinoita kellon ympäri, käy odottavan aika poikkeuksellisen pitkäksi, ja ennen pitkää ehkä myös tietotulvasta ahdistuneeksi.

 

Valtiovallan huolellinen valmistautuminen ja selkeä ohjeistus sekä kontaktien välttäminen vähentävät viruksen vaikutusta

Ja odottamisesta sekä valmistautumisesta COVID-19:n kohtaamisessa on ennen kaikkea kysymys. Koska Suomessakin käyttöön otetun poikkeustilan uskotaan heikentävän, mutta samalla pidentävän epidemian vaikutusta, arvioi epidemioiden mallintamiseen erikoistunut Turun yliopiston professori epidemian ensimmäisen aallon kestävän maassa vielä ainakin kolme kuukautta[i].

Toisella poikkeustilaviikolla talouskysymykset ovat nousseet uutisotsikoihin. Pörssikurssit sukeltavat ja varsinkin ravintola- ja matkailualat ovat jo nyt vaikeuksissa. Suomen Yrittäjien pääekonomisti arvioi, että lomautuksiin johtavat yt-neuvottelut koskevat noin 100 000:ta työntekijää koko maassa[ii]. Myös kulttuuri- ja urheiluelämä ovat pysähtyneet poikkeustilassa kuin seinään. Kun teatteriesitykset, konsertit ja urheilutapahtumat ovat peruuntuneet, ovat myös artistit, kulttuuritoimijat, ammattiurheilijat ja urheiluseurat toimeentulovaikeuksissa tai ainakin epätietoisia tulevasta.

Kun koronavirusta nujerretaan kokoontumiskielloilla ja karanteeneilla, heikkenee myös sosiaalisten turvaverkkojen vaikutus kansalaisten keskuudessa. Päihderiippuvaiset eivät voi kokoontua vertaistukitapahtumiin, mielenterveystyö vaikeutuu, karanteenissa olevat seniorit kokevat jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle ja lastensuojelun sekä opetusalan ammattilaiset ovat huolissaan huonompiosaisten lasten asemasta poikkeusoloissa.

Koska pandemian yhteiskunnalliset vaikutukset ovat niin mittavat, mutta myös arvaamattomat, edellytetään päättäjiltä poikkeuksellista pään kylmyyttä, yhteistyökykyä ja kansalaisten luottamusta ylläpitävää viestintätaitoa. Vaikkei koronaviruksen kansallisessa hallinnassa olekaan kysymys euroviisujen tai olympialaisten kaltaisesta kansallistunnon mittaamisesta, kertovat COVID-19:n tartunta- ja kuolleisuusluvut valtioiden terveydenhuollon toimintakyvystä ja yhteiskunnan toimivuudesta. Kuten yleensäkin kansainvälisissä virtauksissa, myös koronaviruksen etenemisessä suomalaisilla on etuna ottaa oppia epidemialle aiemmin altistuneista kansakunnista.

Tällä hetkellä (24.3.20) Suomi on tartunta- ja kuolleisuustilastoissa (700 tartuntaa, 1 kuollut) suunnilleen samalla tasolla kuin eristyksissä Atlantilla elävä Islanti. Usein verrokkimaina käytetyissä pohjoismaissa tartuntamäärät ovat Suomeen verrattuna kaksin- (Tanska: 1460 tartuntaa), kolmin- (Ruotsi: 2046) tai jopa lähes nelinkertaiset (Norja: 2625). Ja kun Suomessa virus on aiheuttanut toistaiseksi vasta yhden kuolonuhrin, on Ruotsissa epidemiaan menehtynyt jo 27 tartunnan saanutta[iii].

Vaikka pandemia on Suomen osalta vasta alkuvaiheessa ja vaikutukset jo nyt monelle huolestuttavia, tarjoaa poikkeustila myös mahdollisuuden osoittaa suomalaista sisukkuutta ja yhteistyöhenkeä sekä kehittää hyvinvointiyhteiskuntaamme. Kun pidämme poikkeustilan aikana huolta heikompiosaisista, emme politikoi pandemialla ja pyrimme määrätietoisesti kitkemään yhteiskunnallista eriarvoistumista, Suomella on edellytykset olla onnellisten ihmisten kansakunta myös asukkaiden ja arjen tasolla, eikä vain YK:n raporteissa[iv].

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-11259302

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11268300

[iii] https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

[iv] https://www.forbes.com/sites/laurabegleybloom/2020/03/20/ranked-20-happiest-countries-2020/

KaaPo – kaarinalainen kasvattajaseura

Kaarinan Pojat on vuonna 1958 perustettu perinteikäs jalkapallon erikoisseura Kaarinasta. Tunnuslause ”Kaapolaisuus on kaarinalaisuutta” viestii seuran keskittymisestä toimimaan paikallistasolla ja kasvattajaseuran roolissa.

 

 

Viime viikot ovat olleet kiireisiä seuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Olli Tuomiselle ja talkooväelle. Jalkapalloseuran perustajan nimeä kantavassa Olavi Kuikka -jalkapallopuistossa on viimeistelty KaaPo -talon rakennustöitä sekä valmistauduttu isännöimään Suomen Cupin neljännesvälierää, jossa Kakkosessa pelaava KaaPon edustusjoukkue sai arvonnassa vastaansa Veikkausliigan hallitsevan mestarin Kuopion Palloseuran.

 

IMG_3723IMG_3743

 

14 vuotta seuraa johtaneelle puheenjohtajalle ja myös T9 -joukkueessa pelaavalle Sannille kaapolaisuus on tärkeä asia. Kasvattajaseuran rooli heijastuu edustusjoukkueesta nuorimpiin junioreihin ja Keskuskentän tekonurmella päivittäin palloileviin seuran iltapäiväkerholaisiin. Toisin kuin monissa Kakkosen ja useampien alemman sarjan joukkueissa, KaaPon edustusjoukkueessa ei ole ulkomaan apuja eikä makseta palkkioita ja nuoret pelaajat hakeutuvat Kaarinaan lähinnä hyvän valmennuksen ja erinomaisten jalkapallo-olosuhteiden takia, Olli Tuominen kertoo. Viime vuosina Kaarinan ylpeyden keltapaitaa ovat kantaneet mm. FC Interin edustuksen nuorisomaajoukkueissakin esiintyneet lupaukset Elias Mastokangas ja Arttu Hoskonen.

 

IMG_3738 (2)

 

Hyvä meininki on myös tyttöjen treeneissä ja iltapäiväkerhossa, säestää Sanni. Tyttöjä on KaaPon yli 900 lisenssipelaajasta noin kolmannes. Kaikki juniorit harjoittelevat läpi vuoden ”Keskurin” lämmitettävällä tekonurmella, joten seuran kolmella päätoimisella valmentajalla ja muilla toimihenkilöillä riittää haastetta ryhmien valmentamisessa ja treeniaikataulujen koordinoinnissa.

 

KaaPo, IP-kerho 11.3.20KaaPon IP-kerho 11.3.20

 

Valmennusosaamiseen panostaminen on yksi KaaPon strategisista painopisteistä. Ikäluokkakoordinaattoreina, ja samalla ikäluokkien vastuuvalmentajina, toimivat kokeneet osaajat, jotka koulutetaan kaapolaiseen pelitapaan sekä seurassa käytettävään ns. Ekkono-metodiin. Kaarinalaisessa seurajohtoisessa toimintamallissa kahden lajin harrastajat ovat tervetulleita seuraan. Itsekin keltapaitojen pelaajapolun läpi käynyt puheenjohtaja muistuttaa, että jokaisessa ikäryhmässä on mahdollisuus valita intensiivisempi tai kevyempi harjoitusvaihtoehto. Tuloshakuisuus ei ole toiminnan ytimessä, sen sijaan positiivisuus, luotettavuus ja yhteisöllisyys kuvaavat yhteiskuntavastuullisuutta korostavia arvoja seurassa, joka pari vuotta sitten palkittiin valtakunnallisessa Urheilugaalassa Vuoden urheiluseuran Uno-palkinnolla.

 

Ja kun Kaarinan Poikien kauan odotettu Suomen Cup- ja KaaPo -talon avajaisviikonloppu kariutui maailmanlaajuisen koronavirusepidemian vaikutuksiin, tarvitaankin positiivista ja yhteisöllistä asennoitumista. Tiedottaessaan KuPS -ottelun lykkääntymisestä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan, puheenjohtaja Tuominen lainasi tasavallan presidentin viisaita sanoja yhteiskunnallisen epätietoisuuden ja epävarmuuden aikoina. ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä.” on kaapolaisen oloinen toimintaohje ja sopii varmasti myös muille epävarmoja aikoja eläville kasvattajaseuroille ja meille kaikille.

 

Juttu on julkaistu 19.3.20 Turun Seutusanomissa.

 

Hradecky Areena Impivaaraan?

Suomalaisten äänestämä Sykähdyttävin urheiluhetki, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue ja Vuoden urheilija Teemu Pukki. Kun vielä Vuoden urheilija -äänestyksen kakkoseksi ylsi jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky, on päivän selvää, että suomalaisten kiinnostus ja arvostus kuningaslajia kohtaan on kohonnut historiallisen EM-karsintamenestyksen ja yksittäisten pelaajien kansainvälisten onnistumisten myötä.

Urheilumaailma tuntee juuristaan ylpeiden ja esimerkillisten urheiluesikuvien mukaan nimettyjä liikuntapaikkoja ja jopa stadioneja.

Esimerkiksi Malmöstä löytyy viime aikoina kovia kokeneen Zlatan-patsaan ohella länsinaapurin legendan lahjoittama oma ministadion, Zlatan Court, ja kotimaassa, Lahden kupeessa, Pajulahden valmennuskeskuksessa jalkapalloilijoita ja muita urheilijoita palvelee Jari Litmanen Areena.

 

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ollut tukemassa kahtakin liikuntapaikkahanketta omalla kotiseudullaan Vaasassa ja Oravaisissa.

Turusta löytyy erinomaisia usean lajin harrastuspaikkoja, mutta lasten ja nuorten keskuudessa suosituimman lajin talviharjoittelu kärsii olosuhdeongelmista.

Kunniakkaasti neljä vuosikymmentä palvellut Impivaaran jalkapallohalli on alimittainen ja jalkapalloilijat jakavat kentän muun muassa amerikkalaisen jalkapallon, lacrossen ja pesäpallon harrastajien kesken. Käyttäjiä hallissa on vuosittain lähes 80 000.

 

 

Lähes naapurissa tilapainetta keventää äskettäin vakuutusyhtiön ja osittain TPS:n omistukseen siirtynyt LähiTapiola-areena, mutta täysimittaisen jalkapallohallin käyttäjäksi pääsee vain rajallisten seuravuorojen ja alati kohoavien olosuhdemaksujen kautta. Ja miten yhden seuran osaomistus vaikuttaa hallin muihin tulevaisuuden käyttäjiin, selvinnee vasta tulevana syksynä.

 

Impivaaran yksityisomisteinen LähiTapiola-areena on maakunnan ainoa täysimittainen jalkapallohalli, jossa harjoittelevat useimmat turkulaiset jalkapalloseurat sekä myös joukkueita Turun ulkopuolelta. Omistajan tiedotteen mukaan areenaa käyttää säännöllisesti 12 eri seuraa. Lisäksi molemmat veikkausliigajoukkueet, FC Inter ja TPS pelaavat talven harjoitusotteluitaan sekä Suomen Cupin virallisia otteluitaan hallissa. Harjoitushalliksi rakennettu ylipainehalli ei kuitenkaan ole suunniteltu yleisötapahtumia varten ja myös alkulämmittelytilat ovat hallissa rajalliset. Syksyllä 2019 tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä areenan toiminnasta vastaa TKOMV Turku Oy ja omistajia ovat myös FC TPS Oy sekä TPS Juniorijalkapallo ry[i]
 
Kun turkulaisseurat pelaavat Suomen Cupin ja muita korkeamman profiilin pelejä säännöllisesti myös Kupittaa 5:llä, pääsevät helsinkiläiset pikkujuniorit talvi-iltoina harjoittelemaan Huuhkajienkin käyttämällä Töölön stadionilla, joka on juuri nimetty Bolt Arenaksi. Kun olympiastadion on vihdoin palautumassa jalkapallomaajoukkuekäyttöön, olisiko aika kypsä muuttaa Veritas stadionin pelialusta monikäyttöiseksi keinonurmeksi? 

 

Eri urheilulajeja ei tulisi asettaa vastakkain ja kaikki liikunta on jo suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia arvokasta, mutta Jääkiekkoliitto ja muut lajin toimijat ovat onnistuneet olosuhdelobbauksessaan huomattavasti paremmin kuin futisväki. Turussakin useamman kaukalon jäähalleja löytyy Artukaisista Impivaaraan ja Kupittaalta Varissuolle.

 

Impivaaran jäähalli on ollut suomalaisten jääkiekkolähettiläiden hautomo jo vuosikymmeniä ja takavuosien turkulaisia kiekkoikoneja kunnioitetaan harjoitushallin käytävillä. Jääkiekkokulttuuria on osattu rakentaa ja kaupungin hallissa Turku näyttää mustavalkoiselta. 

 

Kun suomalaista yhteiskuntaa kuormittaa väestön liikkumattomuuden ja ikääntymisen lisäksi sosiaalinen syrjäytyminen, eriarvoistuminen sekä haaste kasvavan maahanmuuttajaväestön kotouttamisesta, tulisi julkisia liikuntapaikkainvestointeja tarkastella osana ennaltaehkäisevää sote-päätöksentekoa.

 

Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja nuorten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan toimeentulotukea saavilla nuorilla miehillä oli psykiatrinen diagnoosi kuusi kertaa yleisemmin kuin muilla 18–34-vuotiailla. Nuorilla naisilla mielenterveysongelmia todettiin vieläkin enemmän, mutta ero muihin naisiin oli hieman pienempi[ii]
Maahanmuuttokysymykset ovat myllertäneet suomalaista päätöksentekoa ja laajemminkin yhteiskuntaa ainakin syksystä 2015 lähtien. Näkemykset vaihtelevat voimakkaasti, mutta kansan enemmistö luultavasti kannattaa panostusta maahanmuuttajaväestön kotouttamiseen. Tilastokeskuksen vastikään julkaisemien tietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten äitien osuus Suomessa syntyneistä lapsista on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Viimeisten tilastojen (joulukuu 2018) mukaan joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille. Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. llman ulkomailta saapunutta väestöä, Suomen synnytysluvut olisivat selvästi nykyistä pienemmät[iii].
Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuus väestöstä on kohonnut nopeasti myös Turussa. Varsinkin Varissuolla, Lausteella, Halisissa, Runosmäessä ja Pansio-Pernossa. Väestörakenteen muutos näkyy luonnollisesti voimakkaasti kouluissa ja päiväkodeissa. Myös koulujen välisissä urheilukilpailuissa. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat yhä näkyvämmin esillä koulujen kilpaurheilussa – etenkin globaaleissa palloilulajeissa kuten jalkapallo ja koripallo – mutta valitettavan usein nämä liikunnalliset lapset eivät löydä polkua urheiluseuratoimintaan. Koska maahanmuuttajataustaisten lasten liikunta- ja urheiluseuraosallisuuden edistäminen on tutkitusti ja lukemattomien urheilijaesikuvien esimerkkien mukaan mitä tehokkainta syrjäytymistä ehkäisevää kotouttamistyötä, voi perustellusti kysyä, miksei tähän ennaltaehkäisevään liikuntatyöhön panosteta voimakkaammin?  

 

Impivaaran liikuntakeskukseen on kaavailtu viime vuosina monenlaisia kehittämissuunnitelmia, mutta visiot ovat jääneet toteuttamatta[iv].

Olisiko suomalaisen jalkapallon kansainvälinen läpimurto lähtölaukaus eri toimijoiden yhteistyölle, jolla Impivaarasta voitaisiin kehittää vanhaa jalkapallohallia ja LähiTapiola-areenaa hyödyntäen läntisen Turun jalkapallo- ja joukkueurheilukeskus?

 

Viime aikoina näkyvästi yhteiskuntavastuutaan osoittanut LähiTapiola hankki loppuvuodesta omistukseensa yksityisen Javenture Areenan ja myös Raisiossa yhtiö lähti Raisio Futis ry:n kumppaniksi seuran rakennuttamaan ja hallinnoimaan Raision Palloiluhalliin. LähiTapiola Areenaksi nimetty ylipainehalli on vuokrattu Raision kaupungille koulupäivien ajaksi ensisijaisesti Raision kaupungin koulujen ja RASEKO:n koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin hallin käyttäjinä ovat ensisijaisesti Raisio Futis Ry:n ja sen alla toimivan Raision Nappulaliigan joukkueet. Myös muilla tahoilla, kuten esimerkiksi naapurikuntien jalkapallojoukkueilla on mahdollisuus vuokrata hallia omiin tarpeisiinsa[v].

 

Elinkeinoelämän, kaupungin ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä toteutettu RaiFun jalkapallokeskus koulujen ja kirjaston kupeessa edustaa esimerkillistä paikallista liikuntayhteistyötä, mutta lähiliikuntapaikkoja voi toteuttaa myös monilla muilla malleilla tai suunnitelmilla.
Varsinais-Suomen ympäriltä löytyy mm. Ahvenanmaan Eckeröstä, Porista (Karhuhalli), Helsingin Talista ja Vantaan Myyrmäestä maan ensimmäisen täysimittaisen jalkapallohallin, Lahden suurhallin mallin mukaan rakennettuja halleja, jotka palvelevat jalkapalloilijoiden ohella yleisurheilijoita ja muita liikkujia.

 

Toinen menestyksekäs tapa toteuttaa liikuntahankkeita on ollut yhdistää resursseja ja kehittää paikallistason yhteistyötä. Helsingissä PPJ, HIFK ja Kiffen kunnostivat ja hallinnoivat yhdessä Etu-Töölön Väinämöisen kenttää ja Kalliossa Ponnistus ja SAPA jakavat vastuun ja kustannukset Väinö Tannerin kentän pyörittämisessä. Ja Tampereella, Hervannan Jalitsu-halli on tamperelaisten jalkapallon kasvattajaseurojen yhteisesti omistama ylipainehalli Ahvenisjärvi 2 -kentällä, jossa osakkaina ovat Ilves, TPV, TKT, PP-70 ja TJK[vi].
Yhteistyömalleja ja kehittämisideoita turkulaisten jalkapallo-olosuhteiden ja Impivaaran urheilukeskuksen kehittämiseen löytyy läheltä ja kauempaa. Toivottavasti toriparkkinsa ympärillä taistelevat turkulaisetkin ennen pitkää ymmärtävät yhteistyön arvon ja edut.

 

 

 

Alueelta löytyy jo eri-ikäisiä mailapelaajia mainiosti liikutteleva yksityisomisteinen Jarkko Nieminen Areena, mutta olisiko aika juuri nyt kypsä elinkaarimallilla (Public-Private Partnership) toteutettavaan monitoimihalliin, joka palvelisi niin kilpapelaajia, suurta harrastajajoukkoa kuin myös muita liikkujia?

 

Onhan Hradeckyn veljesten, Joni Kaukon sekä kiekkoilevien Kiprusoffien, Koivujen, Nummelinien, Kaapo Kakon ja lukuisten muiden turkulaisten palloilulähettiläiden hautomona toiminut Impivaaran urheilukeskus merkittävä osa suomalaista palloilumenestystä ja liikuntakulttuuria.

 

[i] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/javenture-areena-muuttuu-lahitapiola-areenaksi

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11180048 Skitsofreniaa ja lääkkeiden väärinkäyttöä – Toimeentulotukea saavilla muita nuoria enemmän mielenterveysongelmia

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11154410 Uusi tilasto: Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäidille

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/1611151772/Impivaaran+Seikkailumaa+viivastyy

[v] https://www.y-lehti.fi/uutiset/nayta/19437/L%C3%A4hitapiola+Areena+Raisioon

[vi] https://jalitsu.fi/

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 28.1.20 

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4837431/Lukijalta+Hradecky+Areena+Impivaaraan

 

Parkin kenttä – täydennysrakentamisen vai lähiliikunnan ja kansalaisosallisuuden kärkihanke?

Kaavoitus, kasvukeskukset, kaupungistuminen ja kärkihankkeet. Kaupunkien kehittämisessä koolla on kirjaimellisesti väliä ja painoarvoa. Turku ei tietenkään ole poikkeus ja kansallinen sekä kansainvälinen kilpailu heijastuu kaupungin kehittämiseen ja strategiseen suunnitteluun.

Kaupungin päättäjät ovat asettaneet kärkihankkeiden aikarajaksi alkaneen vuosikymmenen lopun, jolloin Turun on arvioitu täyttävän 800 vuotta. 2020-luvulla globaalit ja lokaalit haasteet tekevät kunnianhimoisista tavoitteista poikkeuksellisen vaativia. Kansainvälistä yhteistyötä edellyttävät ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteet sekä yhteiskunnallisia jännitteitä aiheuttava maahanmuutto ja väestörakennemuutokset muokkaavat myös poliittisia päätöksentekorakenteita ja suomalaisten arkea.

Turulla on vuosisatojen kulttuurihistorialliset perinteet ja geopoliittinen asema idän ja lännen välisenä Itämeren solmukohtana ja sillanpäänä, joten kunnianhimo on perusteltua. Lounais-Suomen monipuolinen elinkeinorakenne, erinomaiset opiskelumahdollisuudet, viime vuosina parantuneet ulkomaan liikenneyhteydet sekä laaja kulttuuri- ja urheilutarjonta tekevät maan vanhimmasta kaupungista vetovoimaisen keskuksen, jota kannattaa kehittää kunnianhimoisesti.

WP_20160407_08_05_12_Pro

Turku tunnetaan seitsemän kukkulan kaupunkina. Aninkaistenmäki ja Parkin kentän ympäristö huokuu ainutlaatuista kaupunki- ja kulttuurihistoriaa.

 

Kaupunki levittäytyi viimeistään 1400-luvulla Pennisillan (kuva 1: G.S. Sergejev, commons wikimedia) myötä Aurajoen länsipuolelle ja Aninkaisten kylän ympärille kehittynyt kaupunkialue liittyy keskeisesti kansakunnan kehitykseen (karttakuvat 2 ja 3: Ilmeisesti Olof Gangiuksen laatima vanhin Turusta säilynyt kartta vuodelta 1634 ja Anders Torstenssonin vuonna 1639 laatiman asemakaavan mukaan tehty rekonstruktio.  Suunnitelman toteutuessa Aninkainen olisi saanut selvän ruutukaavan. Turun kaupungin historia 1600-1721, 1975). 
Aninkainen oli jo  1700-luvulla arvostetun nahkuriammattikunnan keskus ja autonomisen suuriruhtinaskunta-ajan korkein siviilihallintoelin, Suomen senaatti piti ensimmäisen istuntonsa lokakuussa 1809 nahkurimestari Richterin talossa. Värjärimestari Limnell perusti 1870-luvulla nahkurien toimipaikkana tunnetulle Aninkaisten alueelle höyrykäyttöisen kutomon. Tehdas toimi 1930-luvulle asti, jonka aikana siitä kasvoi yksi maan johtavista tekstiilitehtaista. 1950-luvulla yli 1800 työntekijän tehdas oli Turun toiseksi suurin työllistäjä. Tehdas suljettiin 1980-luvulla ja senioripalveluja tarjoava asuintalo Verkahovi avattiin tammikuussa 1994 (kuva 4). 
Ns. Richterin talo (kuva 5, kuvaaja Renvall Hj., 1914, Turun museokeskus) sijaitsi nykyisen Multavierunkatu 2:n kohdalla, mutta valui vuonna 1830 multavyöryn seurauksena Aurajokeen. Kolme vuotta aiemmin, Hellmanin talosta, Puutorin laidasta Aninkaistenmäeltä alkanut Turun palo oli jo vaikuttanut hallinnon asteittaiseen siirtämiseen Turusta Helsinkiin. 

 

Täydennysrakentamista Brahenkadulla ratapihan ja linja-autoaseman läheisyydessä (kuvat 1-3). Ratapihan elämyskeskuksen (kuva 4) ja matkakeskuksen (kuva 5) suunnitelmia. 

 

Uuden konserttitalon, historiamuseon ja ratapihan elämyskeskuksen ohella Turun kaupunkikuvaa ja asukkaiden elämää muokkaa voimakkaaksi yltynyt täydennysrakentaminen sekä valmisteilla oleva joukkoliikenneuudistus. Aninkaisten historiallisella alueella, tiivistyvän kaupungin sydämessä sijaitseva Parkin kenttä kytkeytyy ehkä yllättävänkin kiinteästi Turun kärkihankkeisiin ja tulevaisuuden visioihin.

 

Funktionalistista tyylisuuntaa edustava Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema konserttitalo rakennettiin ystävyyskaupunki Göteborgin lahjoituksen turvin (kuvat 1-4). Konserttitalo otettiin käyttöön vuonna 1952 ja niinikään Luukkosen suunnittelema Turun ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalo aloitti toimintansa vuotta aiemmin. 
Turun maakunta-arkisto perustettiin vuonna 1932 ja klassista tyyliä edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Waskinen. Lisärakennus valmistui vuonna 1986 ja vuoden 2017 alussa maakunta-arkistot sulautuivat osaksi Kansallisarkistoa (kuva 5). 
 Turun Ukkokoti -yhdistys perustettiin viime vuosisadan alussa Gustaf Wilhem Wilénin toimesta ja lahjavaroin rakennettu palvelukoti aloitti toimintansa vuonna 1908 uudessa, jugendarkkitehti W.F. Strandellin piirtämässä, talossa. Vuoteen 1998 asti talossa asui vain miehiä, mistä johtuen nimi ”Ukkokoti” yhä laajasti käytössä. Nykyisin palvelutalossa asuu sekä naisia että miehiä ja vuonna 2009 palvelutalon nimeksi muutettiin Palvelutalo Wilen (kuva 6).

 

 

 

Göteborgin lahjoittaman konserttitalon, kansallisarkiston, Verkahovin ja useiden muiden arvorakennusten suojaama, keskustan ainoa avoimessa käytössä oleva urheilukenttä on palvellut vuosikymmeniä turkulaisia liikkujia ja etenkin ruutukaava-alueen liikuntapaikkapulasta kärsiviä lapsia ja nuoria. Parkin kenttä on myös kävelyetäisyydellä sijaitsevien koulujen ympärivuotinen liikuntapaikka.

 

Turun keskustan koulupihat eivät ylpeile liikuntamahdollisuuksillaan (kuva 1: TSYK:in piha) ja Parkin kentän merkitys lähiliikuntapaikkana avautuu, kun vierailee ruutukaava-alueen sisäpihoilla. Tiivistävä täydennysrakentaminen esittäytyy Turun keskustassa yhä asfaltin ja betonin voimalla, eivätkä vihreät ja asukasviihtyvyyttä sekä lähiliikuntaa korostavat urbaanit yhteispihat ole kaupungissa yleistyneet kuten Helsingissä ja suuremmissa maailman metropoleissa. 

 

Joulukuussa 2018 Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt esittelivät Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa. Hanke herätti välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi yli 3500 allekirjoitusta.

 

Parkin kentän kaavaprosessi käynnistyi  syksyllä 2018 ja joulukuussa Pyrkivän urheilutalolla järjestetty keskustelutilaisuus herätti turkulaisissa suurta kiinnostusta. Turun kaupunkisuunnittelussa kunnianhimoiset havainnekuvat ovat olleet viime aikoina tehokas kansalaiskeskustelua aktivoiva viestintäkeino.

 

Arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden viimeisin visio Parkin kentän alueesta oli muuttunut merkittävästi vuoden takaisesta esityksestä, kun kaavaprosessia esiteltiin 4.12.19 Valtion virastotalon auditoriossa. 

 

Hankesuunnitelmaa on sittemmin muokattu ja uudistettu asemakaavaluonnos esiteltiin joulukuussa julkisessa keskustelutilaisuudessa. Hanke sai yhä osakseen voimakasta arvostelua, mutta kriittisimmissäkin puheenvuoroissa tunnustettiin suunnitelman parantuneen merkittävästi. Kaupungin esityksissä korostettiin Keskustavisio 2050:n tavoitteita sekä muistutettiin, ettei visioitu asukasmäärän lisääminen onnistu ilman keskusta-asumisen tiivistämistä. Professori Markku Wileniuksen työryhmän kokoamassa Keskustavisiossa Aninkaisten alueelle on myös luonnosteltu asukasviihtyvyyttä edistäviä ideoita paviljongeista puistomaiseen Puutoriin sekä linja-autoaseman ympäristön viher- ja promenadisiltoihin.

 

Kaupunginosaviikot, lukuisat asukasjärjestöt ja muut paikallisyhteisöt ovat varsinkin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen aktivoituneet asuin- ja toimintaympäristönsä kehittämistyössä. Koska kaupunkien omat resurssit ovat rajalliset ja onnistunut kehittämistyö edellyttää eri intressiryhmien voimien yhdistämistä,on tärkeää, että kuntapäättäjät ymmärtävät kaupunkilaisten ja kolmannen sektorin tarjoaman voimavaran ja panostavat aktiivisesti kansalaisosallisuuden edistämiseen. Kuvat vuonna 2016 järjestetyistä Aninkaisten kaupunginosatatapahtumista. 

 

Strategiat ja visiot ovat luonnollisesti tärkeä osa kaupunkien kehittämistyötä, mutta vähintään yhtä tärkeää on hyödyntää yhteisöjen ja asukkaiden paikallis- ja asiantuntemusta kaupunkisuunnittelussa. Turussakin on otettu ensi askeleita Helsingissä ja muualla maassa yleistyneessä osallistuvassa budjetoinnissa. Joulukuussa täällä kokeiltiin Helsingin kaupungin kehittämää kerro kantasi-verkkopalvelua ja kaupunginjohtaja korostaa uuden vuoden blogissaan ”yhdessä tekemistä sekä asukkaiden näkökulman ja äänen vahvistamista päätöksenteossa.”

 

Helsingissä paikallistason yhteistyö on mennyt voimakkaasti eteenpäin varsinkin mittavan yli neljän miljoonan euron osallistuvan budjetoinnin avulla. Viime syksynä kaikki yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saivat äänestää ja vaikuttaa alueellisten Oma Stadi -kehittämishankkeiden toteuttamisen puolesta. Puistot, pelikentät ja muut lähiliikuntapaikat olivat keskeisessä roolissa kun toteutettavien hankkeiden ääniä laskettiin. Kuvien Kallion Väinö Tannerin kenttä on kannustava esimerkki keskusta-alueen urheilukentän kehittämisestä yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Kenttää aktiivisesti käyttävät jalkapalloseurat Ponnistus ja SAPA ovat merkittävinä osakkaina kenttäyhtiössä ja sitä kautta isännöivät junioreidensa kotikenttää.
Hieman samalla kaavalla PPJ, HIFK ja Kiffen isännöivät Väinämöisen kenttää Etu-Töölössä (Kuva 1). Kun ”Väiski” sijaitsee vehreällä puistoalueella Hietaniemen hautausmaan ja Hietalahden uimarannan kyljessä, äskettäin kunnostettu Punavuoren Tehtaanpuiston kenttä on ilmeeltään Väinö Tannerin kentän tavoin lähempänä Parkin kentän ydinkeskustan identiteettiä. Aninkainen, Kallio ja Punavuori ovat kaikki tiiviin asumisen perinteikkäitä kaupunginosia, joissa kerrostalopihoissa on vähän tilaa liikkua tai leikkiä, joten Parkin kenttä, Väinö Tannerin kenttä ja Mikael Agricolan kirkon vierestä löytyvä Tehtaanpuisto ovat kaikki kallisarvoisia liikuntakeitaita urbaaneille kaupunkilaisille. Jotka liikkuvat nykypäivänä huolestuttavan vähän. Tehtaanpuiston pallokenttää sivustaa Sepänkatu, joten varsinkin jalkapallojuniorien keskuudessa kenttä tunnetaan ”Seppärinä”. Ja kun kentän toisessa päässä on arvokas Agricolan kirkko, on ymmärrettävää, että äskettäin uusittu tekonurmipinta on museoviranomaisten aloitteen mukaisesti hiekanruskea. Pallokentän perinteistä muistuttaa myös yhden Suomen menestyneimmän jalkapalloilijan, alueelta kotoisin olevan Mikael Forssellin kokovartalokuva pukukopin seinässä (kuvat 2-4)
Jo keväällä 2016 ensimmäisen Aninkaisten kaupunginosapäivän keskustelutilaisuudessa Turun tamperelaistaustainen kaupunkikehitysjohtaja Timo Hintsanen muistutti Aninkaisten alueen merkityksestä keskustan ja koko kaupungin kehityksessä.  Palloilumies esitteli myös loppuvuodesta toteutusvaiheeseen edenneen Tammelan stadionin suunnitelmia. Tiiviisti asuttu Tammela on sekin Parkin kentän ympäristön kaltainen keskustan kohtaamispaikka, josta tamperelaiset kehittävät stadionin muodossa kaupunkilaisten liikunnallista kohtaamispaikkaa, jossa myös kulttuurilla lienee sijansa. Toivottavasti Aninkaisissakin osataan yhdistää pitkät liikuntaperinteet ja tulevalle musiikkitalolle tilaa tekevän konsertti- ja koulutalon tarjoamat mahdollisuudet. 

 

Keskustavisioon ja kärkihankkeisiin kytkeytyvä Parkin kentän alue tarjoaa mitä luontevimman kohteen tarttua kaupunginjohtajan kehotukseen kehittää kaupunkia yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Kannustavia esimerkkejä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikuntapaikan yhteisölliseen kehittämiseen löytyy mm. Helsingistä (mm. Tehtaanpuiston kenttä, Väinö Tannerin kenttä) ja Tampereen Tammelasta. Ja koska suomalaisten lisääntynyt liikkumattomuus on yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, ei varmankaan olisi haitaksi, mikäli turkulaisille tärkeää Parkin kentän aluetta kehitettäisiin ensisijaisesti parempien lähiliikuntamahdollisuuksien, ja vasta toissijaisesti tiiviimmän asumisen ja täydennysrakentamisen näkökulmasta?

Turulla on kunnianhimoisia visioita, joihin liittyvät myös kaupunkilaisten kuuleminen sekä kaupungin kehittäminen kestävästi ja asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta edistäen. Tässä onnistuminen edellyttää päättäjiltä avoimuutta ja kaupunkilaisten luovuuden sekä aktiviisuuden kunnioitusta. Kirjailija Mike Pohjola avasi Aninkaisten alueen kiehtovaa historiaa romaanillaan 1827, Parkin kenttää käyttävät TSYK:in lukiolaiset esittivät itsenäisyyspäivänä ajatuksia herättävän, mutta myönteisen Kaksi tulevaisuutta -näytelmän (https://suburbanturku.wordpress.com/2019/12/06/turkulainen-tulevaisuuden-dystopia-ja-utopia/) ja nuoret esittivät myös Parkin kentän keskustelutilaisuudessa harkinnanarvoisia ajatuksia alueen kehittämiseksi. 

 

Kirjoitus on julkaistu 4.1.19 Turun Sanomissa aliona.

 

 

 

Talvisodan henki edellyttää keskinäistä kunnioitusta ja kansalaisten osallisuutta

Kävin perjantaina pääkaupungissa 100-vuotisjuhlissa. En urheiluseuran tai muun järjestön, vaan ihka oikein ihmisen. En tuntenut päivänsankaria kuin omien hämärien lapsuusmuistojen kautta, joten odotukset ristiriitaiset. Mutta ”Munkkiniemen Iron Lady” vei sydämen ensi silmäyksellä. ”Anteeksi asusteeni”, hän sanoi, kun ilmoittamatta soitimme oman asuntonsa ovikelloa ja tarkkaavaisesta silmäyksestä oli luettavissa ”kuka tuo suvun naisten takana seisova kumma kaiffari mahtaa olla?”.

Kun esittäydyin, kohtasin sekä muumimammamaisen lempeän katseen että lähes kaikki itsenäisen Suomen kohtalonhetket ja nousukaudet kokeneen ihmisen luottamusta huokuvan kädenpuristuksen. Pidän itseäni enemmän ”jalat maassa” kuin ”pää pilvissä” -ihmisenä, mutta lyhyt Margitin kohtaamiseni herätti välittömästi suurta uskoa hyvinvointiyhteiskuntamme edellytyksistä selviytyä globaaleista haasteista.

Margitin ja Siiri ”Äitee” Rantasen kaltaisten vaatimattomien, mutta suomalaista sisukkuutta säteilevien ihmisten elämänkokemusta sekä -arvoa kunnioittamalla ja arkea tukemalla puramme konkreettisesti tikittävää sote- ja eläkepommia. Emmekä vain pura, vaan palautamme uskottavuutta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, jonka elinkelpoisuudesta on väitelty viime ajat väsymiseen asti.

Piipahin samalla reissulla myös sosiaalisen demokratiamme kotikulmilla Kalliossa. En ole itse mukana politiikassa, mutta vaikuttamisen tutkijana toivoisin myös suomalaiseen päätöksentekoon enemmän keskinäistä kunnioitusta. Nuorten tulevaisuus- ja turvallisuusnäkymiä tutkinut professori Jarno Limnéll muistuttaa, että ihmisten luottamus ja arvostus sekä politiikan tekemistä että poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan on ollut pitkään alhainen ja laskenut 2010-luvulla jo lähes pohjalukemiin[i].

Limnéllin tutkimusten mukaan nuoret peräänkuuluttavat politiikkaan johtajuutta ja selkeyttä sekä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Helsingin kaupunki on rohkaisevasti tarttunut tähän haasteeseen ja pääkaupunki osoittaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Lokakuussa kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saivat äänestää kaupunkilaisten OmaStadi-suunnitelmista.

Äänestystulosten perusteella helsinkiläiset haluavat panostusta etenkin lähiluontoon, lähiliikuntaan, kaupunkilaisten kohtaamispaikkoihin sekä kaupungin siisteyteen[ii]. Liikuntapuistot, koulujen pihat, tekonurmikentät ja muut yhteisölliset julkiset tilat olivat eri alueilla äänestyksen kärkisijoilla.  Esimerkiksi Keskisessä suurpiirissä Arabian peruskoulun tekonurmikenttä sai lähes 3000 ääntä ja myös kaupunkilaisten keidas Vallilan Konepajalle, Hämeentien koripallokenttä ja Kallion liikunnalliset sydänpuistot saivat kaupunkilaisilta laajaa kannatusta[iii].

Jarno Limnéll kaipaa politiikkaan ja laajemminkin yhteiskunnalliseen keskusteluun hyviä roolimalleja eli esikuvia. ”Esikuvia, joita halutaan seurata ja joihin uskotaan.”. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori mainitsee kansainvälisinä esimerkkeinä jalkapalloilijat, videobloggaajat ja vahvat talousvaikuttajat. Viime kuukausina myös Suomessa jalkapalloilijat ovat nostaneet esikuvallista merkitystään. Valioliigassa tähtiluokkaan kohonnut Teemu Pukki on jo jopa globaalisti tunnettu esikuva ja Huuhkajat EM-kisoihin johtanut kapteeni Tim Sparv on osoittanut yhteiskuntavastuuta tukemalla taloudellisesti niin kotimaakuntansa junioritoimintaa kuin naisten jalkapallomaajoukkuetta.

Vaikka urheilumaailmassakin on omat harmaat alueensa, tarjoaa urheilu, kuten myös muut kulttuurimuodot, parhaimmillaan kansakuntia eheyttäviä yhteisöllisiä elämyksiä sekä yksittäisille ihmisille arjen murheita tasapainottavaa rohkaisua ja uskoa omiin unelmiin.

Roolimallitkin ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät voi olla erehtymättömiä tai kaikkien alojen asiantuntijoita. Ja viime vuosina erityisesti Me too -liikkeen seurauksena on paljastanut, että suurta arvostusta nauttineidenkin kulttuuriesikuvien kaapeista saattaa löytyä hyvinkin synkkiä luurankoja.

Tänään lauantaina 30. marraskuuta 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvi- ja jatkosota edustavat itsenäistymisen alun sisällissodan ohella kansakuntamme synkintä aikaa, ja joiden aiheuttamia kärsimyksiä nykysukupolvien suomalaiset tuskin osaavat kuvitella. Kun sukupolvien välistä kuilua lisäksi syventävät kansallista yhtenäisyyttä koettelevat globaalin maailman uudet uhat ilmaston muutoksesta maahanmuuttokriiseihin, suurvaltajännitteisiin sekä eriarvoistumisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, on ymmärrettävää, että ihmiset kokevat huolta ja turvattomuutta.

Mutta suomalaiset nousivat sata vuotta sitten sisällissodasta ja torjuivat yhdessä talvisodan tuoman uhan Baltian maiden kaltaisesta itsenäisyyden menetyksestä. Tämä satavuotinen suuri menestystarina tarjoaa edelleen erinomaiset edellytykset tarjota kaikille suomalaisille hyvän elämän. Mutta edellytyksenä on keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen sekä kansalaisten aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tasa-arvoisen ja uudistuskykyisen Suomen rakentamiseen.

*Artikkelikuvassa Haapaniemen kenttä Kallion kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Väinö Tannerin kenttänä. Ympärivuotisessa käytössä oleva tekonurmipintainen kenttä on Helsingin Ponnistuksen kotikenttä. Ponnistuksen lisäksi kenttää käyttävät Sapan juniorit sekä alueen koulut ja asukkaat. 1920-luvulla pääministerinä toiminut Väinö Tanner oli Suomen ulkoministerinä talvisodan aikana.  

[i] https://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2019/07/09/roolimallien-tarkeys-politiikassa/

[ii] https://omastadi.hel.fi/pages/aanestystulokset

[iii] https://omastadi.hel.fi/uploads/decidim/attachment/file/1939/Keskinen_%C3%A4%C3%A4nestystulokset_liite_final.pdf

Edustaako Kähärin viherväylän läpi suunniteltu autotie Turun ilmasto- ja hyvinvointitavoitteita?

”Turun kaupunki tähtää hiilineutraaliksi 2029 mennessä. Tavoitteeseen päästäksemme olemme muodostaneet Ilmastojoukkueen, jonka kapteenina on Saku Koivu. Lähde mukaan ja osallistu hiilineutraalin kaupungin rakentamiseen omilla teoillasi.”[i]

Turun kaupungin ilmastokampanjassa tiivistyy turkulaiseen tapaan samaan aikaan kansainvälisyys, kunnianhimo ja poikkeuksellinen kaupunkihistoria, mutta myös mielipiteitä jakava markkinointihenkisyys.

Turku juhlii vuonna 2029 vähintäänkin kunnioitettavaa 800-vuotista historiaansa suomalaisuuden synnyinseutuna ja kunnianhimoiset tavoitteet ovat perusteltuja. Turun ja Varsinais-Suomen vuosisatojen tiivis yhteys Keski-Eurooppaan ja Ruotsiin on yhä tunnistettavissa linnoituksista laivanrakennukseen sekä sivistyslaitoksista sodankäynnin ja suurvalta-aikojen muistomerkkeihin. Ehkä kansainvälisillä kentillä Tukholmasta Torinoon ansioitunut leijonajoukkueen pitkäaikainen kapteeni on tarkoitus nähdä hovioikeuden edestä löytyvän Pohjolan leijonan tai tuomiokirkossa lepäävän Pohjolan lumiauran ”ilmastoaikaisena” manttelinperijänä?

Jos länsiturkulaisen leijonasankarin rooli Turun kaupungin ilmastokampanjan kipparina on vielä konkretisoitumassa, on toinen turkulainen viihdeteollisuuden tähti jo ehtinyt kääriä hihansa hiilinielujen puolesta. Jalan tai polkupyörällä Turun kaduilla kulkeva rocktähti Michael Monroe istutti kesällä Hirvensalossa omakätisesti kuusen- ja koivuntaimia kannustaakseen suomalaisia ilmastotekoihin[ii].

Turun hiilineutraaliustavoitteet eivät ole vain ilmastokapteenin, energisen herra Monroen tai edes kaupunkilaisten aktiivisuuden varassa. Pohjoisen Itämeren kiinnostavin kaupunki -sloganin ympärille rakennetussa kaupunkistrategiassa Turun poliittinen johto on nostanut koulutuksen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn rinnalle kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja aktiivisen osallistumisen sekä asuinalueiden kestävän kehityksen.

Kestävän kehityksen väliotsikon alla strategiassa julistetaan mm. ”Vahvistamme elinvoimaisen kaupunkikeskustan asemaa kaupunkilaisten yhteisenä viihtyisänä ympäristönä hyödyntämällä puistoverkostoa ja tuomalla saariston ja merellisyyden ihmisiä lähelle.” sekä ”Liitämme uusien kunnianhimoisesti toteutettavien keskustaa ympäröivien asuinalueiden suunnitteluun ja toteutukseen älykkäitä digitaalisia palveluita sekä innovatiivisia energia- ja liikenneratkaisuja.”[iii]

On ehkä aiheellista pohtia, edustaako esimerkiksi 12.11.19 kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn ja hyväksymäksi tullut Naantalin pikatieltä Kähärin viherkäytävän yli Satakunnantielle suunniteltu uusi autotie[iv] kaupunkilaisten yhteisenä ympäristönä hyödynnettyä puistoverkostoa tai edes innovatiivista liikenneratkaisua.

Länsi-Turun Asukasyhdistys ja useat muut paikallisjärjestöt ovat vuosien ajan muistuttaneet läntisen Turun luontoarvojen suuresta merkityksestä asukasviihtyvyyteen sekä alueelliseen vetovoimaan ja viime maaliskuun talviparlamentissa myös Turun päättäjät näyttivät jakavan lähiluonnon arvon kaupunkilaisten liikunnallisina keitaina ja hiilineutraaliutta tukevina henkireikinä[v]. Ja sama sanomaa jaettiin myös toukokuussa jokakeväisessä Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa.

IMG_7828

Suhteellisen pienellä panostuksella Turun kaupunki voisi edistää hiilineutraaliustavoitteitaan kehittämällä Pitkämäestä Kähärin puistoalueen ja Vätinpuiston kautta Maarian kirkolle ja Koroisiin sekä aina Ylioppilaskylään ulottuvasta yhtenäisestä viheralueesta kaupunkilaisia palvelevan ydinkeskustaa kiertävän ”Vanhan Maarian ulkoilu- ja virkistysalueen”.

 

Kaupunkilaiset ovat siis lukeneet kaupunkistrategiansa, jossa ”Kaupunki haluaa olla luotettava arjen kumppani, joka tuntee asukkaansa ja asiakkaansa. Tavoitteenamme on, että kaikki asukkaat voivat tuntea itsensä turkulaisiksi ja kykenevät halutessaan vaikuttamaan tärkeäksi kokemiinsa asioihin, palveluiden suunnitteluun sekä kaupungin kehittämiseen erityisesti omassa lähiympäristössään. Siksi näemme asukkaiden osallisuuden tärkeänä osana kaupungin perustoimintaa, asioiden valmistelua ja päätöksentekoa.”[vi]

Strategialinjaukset ovat asukasosallisuudenkin osalta ruusuisia, mutta hieman kuten kaupungissa pitkin vuotta velloneessa funikulaarikeskustelussa tai vielä polarisoituneemmassa toriparkkisaagassa, Turun päättäjät ja kaupunkilaiset tuntuvat arvioivan kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksia varsin erilaisin näkemyksin. Objektiiviseen näkökulmaan pyrkivä kaupunkitutkija joutuu kallistumaan kansalaismielipiteen puolelle. Kaupunkistrategian seurantaraportti[vii] ei ole kaupunkilaisten osallistumisen ja vaikuttamisen osalta kovinkaan mairitteleva, varsinkin jos kehitystä verrattaan Helsinkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin, joissa asukkaita aktivoidaan mittavan osallistuvan budjetoinnin ja muiden uusien kansalaisvaikuttamisen keinojen kautta.

Turussa jo vuonna 2012 käynnistetty osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamalli on kehittynyt verkkaisesti. Raportin mukaan (s. 132) aluetyön keskiössä on viime vuodet ollut ”Aluekehittämisen Turun mallin luominen ja käyttöotto; yhdeksällä suuralueella on toteutettu ns. virkamiespöydät”. Vaikka virkamiesyhteistyön kehittäminen on varmasti myönteinen asia kasvavan kaupungin organisaatiossa, ei ”virkamiespöydän” kokoontumista voitane pitää merkittävänä asukasvaikuttamisen virstanpylväänä?

Raportin 2016-17 toteutuma- ja 2018 tavoiteosiossa todetaan ”Kahdeksalla suuralueella kokoontuu aluefoorumit säännöllisesti (2- 4k/v). Keskustan alueella toimii kaupunkitoimijoiden verkosto, jonka tavoitteena on edistää asukkaiden hyvinvointia. Suuraluekohtainen viestintä ja viestinnässä käytettävät kanavat on suunniteltu ja otettu käyttöön.”. Vuoden 2018 toteuma-arvioissa tavoitteiden arvioidaan toteutuneen osittain. Vuonna 2019 aluefoorumit ovat toteutuneet vaihtelevalla menestyksellä. Useat foorumit ovat joko siirretty pidettäväksi myöhemmin ja peruuntuneet kokonaan. Länsi-Turun vuoden ainoassa aluefoorumissa oli äskettäin alle kymmenen osallistujaa.

Kaupunkilaisten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehitystä arvioidaan raportissa myös osana kaupunkisuunnittelua, toteuttamista ja päätöksentekoa (2.3.5., s. 133). Uutena mittarina on Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet -kysely (FCG Kuntapalvelut-kysely), jossa kuntalaiset antoivat vuonna 2017 osallisuusmahdollisuuksiensa arvosanaksi 2,88 asteikolla 1-5. Vuonna 2018 raportin toteutuma oli laskeva keskiarvoluvulla 2,67.

Vaikka viime aikojen väestöennusteet lupaavat Turun seudulle vaihtelevia kasvunäkymiä, elää Lounais-Suomen rakennemuutosalueen kulttuurihistoriallinen keskuskaupunki merkittävää kehitysvaihetta pitkässä historiassaan. Kaupungistuminen, koulutusmahdollisuudet, työ sekä muuttoliike tuovat alueelle uusia asukkaita ja kaupunkirakenne muuttuu väistämättä.

Väestörakennemuutokset sekä yhteiskunnalliset haasteet asuinalueiden eriarvoistumisesta, nuorison syrjäytymiseen ja yleiseen asukasviihtyvyyteen edellyttävät uudenlaista kaupunkipolitiikkaa ja nykyistä huomattavasti konkreettisempaa kansalaisosallisuutta. Kaupungin kasvaessa ja laajentuessa, täydennysrakentamisen vaikutukset ovat yhä moniulotteisempia eikä päättäjillä ole enää varaa jättää asukkaiden ja paikallistoimijoiden asiantuntemusta huomioimatta. Asukkaiden äänen ja myös luontoarvojen kunnioituksen laiminlyönnin seurauksista löytyy valitettavan paljon varoittavia esimerkkejä niin maailman metropoleista kuin hyvinvointivaltioiden kasvukeskuksista.

 

[i] https://www.turku.fi/hiilineutraaliturku

[ii] https://aamuset.fi/artikkeli/4599348/Michael+Monroe+istutti+puita+Hirvensalossa

[iii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/kaupunkistrategia_2018.pdf Turku kasvaa kestävästi, s. 7

[iv] https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4765236/Kaharin+kiistatie+sai+enemmiston++lautakunnan+puheenjohtaja+havisi+aanestykset

[v] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/03/22/lahiluonto-liikenne-ja-kaupunkilaisten-kohtaamispaikka-lansi-turun-talviparlamentin-karkiteemoja/

[vi] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/kaupunkistrategia_2018.pdf Turku luo hyvinvointia ja aktivoi, s. 4

[vii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/strategiaraportti_2018.pdf

Jojoilua

Juniorijalkapallon sarjakausi on päättymässä ja jokasyksyisen seurahämmennyksen keskellä jalkapalloväki tiedustelee kokemuksia joukkueenjohtajakäytännöistä. Sosiaalisessa mediassa jaetut jojo -kokemukset ja näkemykset vaikuttavat yhtä kirjavilta kuin suomalaisen junioriurheilun valmennukselliset linjaukset.

Kun luin mielestäni aika erikoisistakin mielipiteistä ja ilmeisesti myös käytössä olevista käytännöistä, aloin itsekin hieman pohtimaan tuota juniorijoukkueen johtamista. Uskon olevani jonkinlaiseen ”hybridisajatteluun” taipuvainen jalkapallotoimija, mikä tässä tarkoittaa sitä, että kunnioitan suuresti perinteisellä mustikkakeitto- ja talkoomallilla toteutettua seuratyötä, mutta näen samalla suurta tarvetta urheilujärjestöjen ja koko kolmannen sektorin roolin terävöittämiseen sekä aktiivisempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  Unohtamatta tietenkään vastuullisuutta.

Ja mitä tulee ”jojoiluun”, ensimmäiset omat epämääräiset kokemukset liittyvät vuosikymmenien takaiseen nappulaliiga-aikaan, jolloin pesäpallopaikkakunnalla kasvanut isäni ilmeisesti suostuteltiin pelaaja- ja todennäköisesti myös toimihenkilövajeesta kärsineen keskusta-alueen kaupunginosajoukkueen joukkueenjohtajaksi.

Hieman myöhemmin juniorin matka vei paikalliseen palloseuraan ja tällöin joukkueenjohtajan tehtäviin muistaakseni liittyi turnaustapahtumien ja ehkä myös pienimuotoisen sponsoroinnin organisointia. Ainakin osallistuimme kansainvälisiin Helsinki Cup- ja Gothia Cup -turnauksiin sekä pienempiin ottelutapahtumiin muilla paikkakunnilla.

A-juniori-iässä koetut perinteiset Saksan turnausmatkat tuntuvat ainakin näin jälkikäteen jotenkin Kekkos-Karjalais-ajan protokollan henkiseltä kulttuurimatkailulta. Joukkueen- tai matkanjohtajana toimi myös silloinen seuran puheenjohtaja ja jo tällöin täkäläisiä junioritalentteja kaupiteltiin keskieurooppalaisiin ammattilaisorganisaatioihin.

En tiedä onko näillä nuoruusmuistoilla ollut merkitystä omakohtaisiin jojoasenteisiin, mutta myöhemmin joukkueenjohtajan rooli neutralisoitui ja muistelen lämmöllä aikuispelaaja-aikani tärkeimmän seurani, jo toiminnasta poistuneen Turun Pallon silloista joukkueenjohtajaa. En tiedä sitäkään, oliko 60-luvun lopulla suomalaista jalkapalloa dominoineen TPS:n ”kultaiseen sukupolveen” kuuluneen Kari Kuisman kunniakkaalla pelaajataustalla ratkaiseva merkitys pitkään säilyneessä arvostuksessani silloista joukkueenjohtajaa kohtaan. Joka tapauksessa ”Tikka” osasi käsitellä nuoria pelaajia ja toimi tärkeänä linkkinä pelaajiston ja valmentajien välillä.

Paljon myöhemmin, omien lasteni eri lajien urheiluharrastuksien osana joukkueenjohtajan rooli tuntuu jotenkin muuttuneen viime vuosituhannen talkooajoista. Keskeisimpiä muutoksia ovat mielestäni ainakin rahan, tai taloudellisten tekijöiden korostunut merkitys, vanhempien lisääntynyt vaatimustaso sekä viime vuosina lisääntynyt valmennuksen päätoimisuus. Tarkoittaako päätoimisten valmentajien yleistyminen myös joukkueenjohtajien ja muiden toimihenkilöiden tehtävien muuttumista palkallisiksi kuten tuoreessa suomalalainen junnufutis -facebook-ryhmän keskustelussa annettiin ymmärtää?

En tiedä. Ja kieltämättä yllätyin, kun luin tarinoita ja ehdotuksia ulkoistetuista ja säännöllistä taloudellista korvausta nauttivista joukkueenjohtajista. Ymmärrän, että suunnitelmallinen ja kunnianhimoinen junioritoiminta edellyttää erilaista organisatorista osaamista, mutta vielä vahvemmin tiedostan urheiluseuratoiminnassa viime vuosina voimakkaasti lisääntyneet harrastuskustannukset ja sitä kautta huolestuttavasti voimistuneen lasten ja nuorten vapaaehtoistoiminnan elitistymisen.

Brändätyt ja nimikoidut varusteet, huippuluokan harrastusolosuhteet ja kilpailutapahtumat, yhä nuoremmille lapsille jopa kansainväliset turnaukset ja leirit ovat yhä useammin osa ympärivuotista junioritoimintaa ja jos näin on, ehkä myös joukkueenjohtajalle maksettavat palkkiot tai korvaukset koetaan oikeutettuina?

Itse kuitenkin näen juniori- ja järjestötoiminnan aivan keskeisenä vahvuutena yhä vapaaehtoisuuden ja perinteisen talkoohengen. Kun voit olla mukana seura- tai järjestötyössä, vaikka vain pienin satunnaisin tehtävällisin panostuksin, koet todennäköisesti olevasi enemmän osa yhteistä yhteisöä kuin vain maksamalla jatkuvasti kohoavia kuukausimaksuja olosuhteista tai usein vaihtuvista seura-asuista.

Oma, toistaiseksi varsin lyhyt ”jojourani” alkoi tyypilliseen tapaan eli täyttämällä toimihenkilörooli, johon muut eivät suostuneet. Ja aikani joukkueenjohtajana päättyi, kun joukkueen valmennus syksyllä vaihtui ja joukkueeseen liitettiin kilpailevan seuran  avauskokoonpano. Toimihenkilöineen. Saattaa olla, että näkemyseroilla ja toimintatavoilla oli myös vaikutusta toimihenkilöstön vaihdoksiin. Joka tapauksessa niin valmentajat kuin muut toimihenkilöt ovat joukkueessa sittemmin vaihtuneet useaan otteeseen.

Olen itse alueellisen vaikuttamisen tutkijana ja järjestötyön asiantuntijana puhunut paljon erilaisia vahvuuksia täydentävän joukkuekohtaisen tiimityön ja vastuiden jakamisen puolesta, mutta ehkä olin itse pelaajien entisenä valmentajana liian voimakkaita mielipiteitä omaava ryhmän jäsen, koska seurajohto ainakin epäsuorasti liputti toisentyyppisen joukkueenjohtajan tarpeesta. Valmennuksen ja palkallisen henkilöstön työrauhan turvaaminen on luonnollisesti tärkeä asia seuratyössä, mutta niin on myös avoimuus ja yhä vaikeaselkoisemmaksi muuttuvan junioritoiminnan avaaminen ja tulkkaaminen yhä suurempia kustannuksia maksaville juniorien vanhemmille, ja enenevästi myös itse junioreille. Jotain uusien haasteiden kohtaamisen tarpeesta kertoo Palloliiton ja Opetushallituksen käynnistämä kaksivuotinen seurakehityshanke, jossa 14 eri seuraa pyrkivät erilaisten ”kulttuuritulkki” -käytäntöjen avulla kehittämään seuran ja vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta[i].

Elämme aikaa, jolloin kyseenalaistamme vanhoja käytäntöjä ja myös arvoja, mutta jotta välttyisimme yhä voimakkaammalta lähiyhteisöjemme, ja koko yhteiskunnan laajemmaltakin polarisoitumiselta, tulisi meidän samalla kyetä säilyttämään keskusteluyhteys vanhoillisempien arvokonservatiivien sekä kunnianhimoisten uudistajien välillä.

Jalkapallon ja muiden suurien joukkuelajien yhteiskunnallinen ja myös taloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Ja koska urheilumenestys edellyttää yhä varhaisempaa sitoutumista ja ammattitaitoista valmentautumista, on perusteltua edellyttää myös korkeita harrastuskustannuksia veloittavilta urheiluseuroilta aiempaa ammattimaisempaa otetta.  Kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkaaminen ei kuitenkaan ole automaattinen tae ”ammattimaisuuteen”.

Palkallinen valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja ja mahdolliset muut säännöllistä korvausta saavat seuran työntekijät ovat luonnollisesti keskeinen seuratyön voimavara, mutta koska urheilu- ja harrastustoiminnan kustannukset ja vaatimukset ovat jatkaneet kohoamista, on vapaaehtoistyön merkitys edelleen korvaamaton.

Vapaaehtoistoiminnan tärkeys liittyy myös urheiluseurojen yhteiskunnalliseen rooliin ja tavoitteeseen toimia lapsille ja nuorille kavereita sekä iloa tuovana yhteisönä. Nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa köyhyys, syrjäytyminen ja nuorten henkinen pahoinvointi ovat valitettavan arkisia ongelmia. Jos kotona tai koulussa on ongelmia, lapsi tai nuori ei välttämättä halua harrastuksessaan kilpailla hampaat irvessä vaan hakee pelikentiltä ehkä ennemmin liikunnallista iloa ja yhdessäoloa kavereiden kanssa.

Urheilujoukkueen sekä urheiluseuran johtaminen on vastuullinen ja haastava tehtävä, jonka täyttämiseen tulisi järjestötyössä huolella paneutua. Kun vanhempien vaatimukset kasvavat ja juniorien elämäntilanteet vaihtelevat, edellytetään joukkueiden sekä seuran johdolta yhä monipuolisempaa osaamista ja avoimuutta. Kukaan ei osaa kaikkea, joten hyvin toimivassa joukkueessa ja onnistuneesti organisoidussa seurassa eri vahvuuksia omaavat toimihenkilöt täydentävät toisiaan ja toiminta nojaa yhteistyöhön. Onhan kyse joukkueen[ii] johtamisesta.

 

 

[i] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/ymmarretaan-toisiamme-kotoutumisen-edistaminen-seuratoiminnassa-vauhdilla-kayntiin

[ii] Englanninkielessä sana joukkue – team – määritetään ryhmällä ihmisiä, jotka harrastavat urheilua tai pelaavat tiettyä peliä yhdessä toista samanlaista ryhmää vastaan. ”Team is a group of people who play a particular sport or game together against other similar group of people.” (Collins Cobuild Dictionary). Suomenkielessä sanakirjat ja nettihaku määrittävät joukkue -sanan ensisijaisesti sotilaallisessa asiayhteydessä. Yksilöurheilun sankariteot liittyvät olennaisesti itsenäisen Suomen historian alkuvuosikymmeniin, mutta joukkueurheiluperinteemme lienevät merkittävästi ohuemmat?

Lauantain lähiliikuntapaikka 13/19 ⚽️ Salon Urheilupuisto

Salossa toteutettiin kymmenen vuotta sitten kuntamäärässä laskettuna Suomen suurin kuntaliitos. Kymmenen kuntaa lakkautettiin, ja tilalle perustettiin uusi Salon kaupunki. Saman vuoden syksyllä kaupungin kansainväliseksi teknologiakeskukseksi nostaneen Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi, että Salo on yhtiön avainkaupunki, josta ei olla lähdössä. Microsoft-sopimuksen myötä Nokian johtoon nousseen Stephen Elopin valtakaudella kuitenkin Fjalar Nordellin ja Lauri Koskisen vuonna 1928 käynnistämä radiovastaanottamista televisioiden kautta matkapuhelimiin laajentunut high-tech tuotanto ajettiin alas ja Nokian satu Salossa tuli päätökseen.

Vaikka varsinkin Nokian kriisi on koetellut kaupunkia, voivat salolaiset edelleen ylpeillä erinomaisilla liikuntamahdollisuuksillaan sekä vireällä urheiluelämällä. Huolimatta laajalle ulottuvista kuntaliitoksista ja monipuolisia liikuntapalveluja tarjoavista aluekeskuksista, Salon liikunta- ja urheiluelämän kiistaton keskus on alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Salon Urheilupuisto.

Kuten monessa suomalaisessa kaupungissa ja pienemmälläkin paikkakunnalla, Salon urheiluelämän alkuvaiheita on hallinnut ideologinen jako porvarillisen ja työväenurheiluperinteen välillä. Kaupungin harrastajamääriltään suurin ja myös vanhin seura Salon Vilpas perustettiin jo vuoden 1905 suurlakkoon päättyneen sortokauden jälkeisen ensimmäisen urheiluseurabuumin aikana vuonna 1908. Myöhemmin Työväen Urheiluliiton (TUL) jäseneksi liittyneen yleisseuran lajikirjoon ovat kuuluneet mm.  jalkapallo, yleisurheilu, hiihto, suunnistus, sulkapallo ja viime vuosina erinomaisesta menestystä ja valtakunnallista näkyvyyttä tuonut koripallo.  Koripallo-Vilpas tunnetaan tänä päivänä erityisesti salolaisjuuret omaavasta ja yhdestä kaikkien aikojen suomalaisesta koripalloilijasta Teemu Rannikosta sekä otteluissa tunnelmaa nostattavista Ultra -kannattajista.

 

800px-Salohalli, Wikimedia Commons

Salohalli, Wikimedia Commons

 

Vilppaan ohella vuonna 1998 avattua komeaa Salohallia isännöi, tai varsinkin lentopallon ollessa kyseessä, emännöi, toinen 100+ -vuotias salolaisinstituutio, Salon Viesti. Syksyn 2012 satavuotisjuhlapuheessaan ”sielultaan viestiläinen” tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylisti ”Salon keitaaksi” kutsuttua Urheilupuistoa. ”Mitä enemmän maailmaa kiertää, sen vakuuttuneemmaksi tulee, ettei yhtä monipuolista Urheilupuistoa olekaan olemassa. Siitä salolaisten kannattaisi olla ylpeitä ja käyttää puiston mahdollisuuksia hyväksi.”[i].

 

Vuonna 1912 perustettu Salon Viesti rakensi oman urheilutalonsa Urheilupuiston laitaan vuonna 1951.

 

Salon Viesti on viime vuosikymmenien vahvimmassa lajissaan, lentopallossa tehnyt monenlaista suomalaista urheiluhistoriaa. Kansainvälisen menestyksen ohella LP Viestin naisjoukkue voitti vuosina 2009-2012 ennätykselliset 114 ottelua peräkkäin. SM-kultaa joukkue voitti seitsemän kertaa peräkkäin vuosina 2009-2015. Alkavaan kauteenkin LP Viesti lähtee puolustavana mestarina. Ennen Salohallin valmistumista vireää juniorityötä tekevä Viesti pelasi ja harjoitteli omassa, yhä käytössä olevassa urheilutalossa Urheilupuiston kirkon puoleisessa laidassa.

Salon viime vuosien harrastajamääriltään suurimman seuran Salon Palloilijoiden (SalPa) toiminta käynnistyi vuonna 1956, kun kaupungissa syntyi ajatus palloiluun erikoistuvasta seurasta. Alkuun ajatuksena oli, että Viesti ja Vilpas olisivat lyöneet voimansa yhteen, mutta lopulta Vilpas jatkoi toimintaansa normaalisti ja SalPa aloitti jalkapalloilun Viestin luovuttamalla paikalla maakuntasarjassa. Viestiltä uusi seura sai myös ensimmäiset pelivarusteensa[ii].

Kolmisen vuotta sitten 60-vuotisjuhliaan viettänyt SalPa on tänä päivänä Vilppaan ja Viestin tavoin monilajiseura. Seuran lajikirjo koostuu nykyisin jalkapallosta, koripallosta, salibandystä, taitoluistelusta ja jääkiekosta.

 

 

Kaikkia SalPan, Viestin, Vilppaan ja myös monien muiden liikuntaseurojen lajeja voidaan harrastaa Urheilupuistossa, sillä noin 100 hehtaarin suuruiseen liikuntakeskukseen kuuluu Salohallin, Urheilutalon sekä Keskusurheilukentän lisäksi mm. uimahalli, kaksi jäähallia, neljä nurmipintaista jalkapallokenttää ja yksi lämmitettävä tekonurmikenttä, tennishalli sekä ulkotennis- ja koripallokentät, ratsastuskeskus, keilahalli, squash-halli, 18-reikäinen golfkeskus, 9-väyläinen frisbeegolfrata, skeittiparkki, ulkoilukuntoilulaitteet ja Perhepuiston leikkipaikka. Urheilupuistosta on lisäksi suora yhteys Salon kaupungin Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitille sekä kahdelle eripituiselle (6 km ja 2 km) merkatulle kuntoilulenkille.

Tasavallan presidentin ohella myös Suomen Palloliitto ja Euroopan jalkapalloliitto arvostavat Salon Urheilupuiston peli- ja liikuntatapahtumaolosuhteita. U19 -poikien EM-karsinnat alkavat Suomen lohkon osalta keskiviikkona 25.9.19 klo 16.30 Salon Keskusurheilukentällä. Lohkon avausottelussa Suomi kohtaa Tshekin joukkueen[iii].

[i] http://www.salonviesti.fi/100vjuhlat/default.aspx

[ii] http://www.salpajalkapallo.fi/edustus/seura.asp

[iii] https://www.palloliitto.fi/videot/live/live-u17-poikien-em-karsintaturnaus