Kategoria: yhteisöllisyys

Silta – draamaa Turusta

Turku on panostanut viime vuosina voimakkaasti täydennysrakentamiseen sekä ns. vau-arkkitehtuuriin ja kasvuvisioissa vuoden 2029 800-vuotisjuhliin valmistautuva ”Pohjolan Pariisi”[i] korostaa asemaansa eurooppalaisena kulttuurikaupunkina.

”Turun seutu haluaa olla vuonna 2029 pohjoismaiden kiinnostavin elämyskeskittymä, jossa toimii yhä suurempi joukko av-alan, matkailun ja peliteollisuuden yrityksiä. Näiden yritysten, koulutussektorin ja kuntien muodostama tiivis verkosto, ExperienceTurku, tarjoaa kansainvälisille tuotannoille, sijoittajille, uusille yrityksille ja osaajille upeita mahdollisuuksia.”[ii]

Vaikka koronapandemia on rajoittanut matkailua ja kansainvälistä yhteistyötä, Suomen Turku, suomalaisten vuosisatojen silta Pohjolaan ja Manner-Eurooppaan on kyennyt ylläpitämään laajentunutta ulkomaan lentojen valikoimaa ja kaupunki nimettiin äskettäin Euroopan kymmenen kiinnostavimman matkakohteen eliittiin[iii].

Ja suoratoistoformaattien myllertäessä viihdeteollisuutta ja nykyihmisen ajankäyttöä, televisio-, internet- ja muu virtuaalimaailma yhdistää maailman kansoja tarvitsematta matkustaa maan rajojen ulkopuolelle.

Jo pari vuosikymmentä sitten, uuden vuosituhannen alkuvuosina Turun taideakatemian piirissä valmisteltiin luovien alojen palvelukeskusta, joka yhdistäisi kehittämiskeskuksen, kulttuuritoimen ja matkailualan sekä korkeakoulujen ja oppilaitosten osaamista[iv].

Länsisuomalaisen elokuvaväen keskeisenä suunnannäyttäjänä on eittämättä toiminut Skoonen elokuvatuotanto, joka käynnistyi 1990-luvun loppupuolella Film i Skåne yhdistyksen ympärillä ja saavutti suurta kansainvälistä huomiota etenkin Henning Mankellin menestysromaanien pohjalta kuvattujen Wallander-elokuvien ja tv-tuotantojen myötä. Vuoteen 2013 mennessä Ystadin studiolla ja ympäristössä oli kuvattu yhteensä 32 ruotsinkielistä Wallander-elokuvaa[v].

Vaikka ystadilaista rikoskomisariota on sittemmin esittänyt BBC:n englanninkielisessä tuotannossa myös maailmankuulu brittinäyttelijä Kenneth Branagh, on syyskuussa 2011 Ruotsin televisiossa ensiesityksensä saanut Bron – Silta – kiistatta Film i Skånen ja yhteispohjoismaisen elokuvatuotannon kiistatta suurin kansainvälinen menestystarina. Sarjan toisen kauden alkaessa Silta oli myyty 135 maahan ja tähän päivään mennessä tätä Scandicrimen tai Nordic Noirin lippulaivaa on esitetty lähemmäs 200 maassa ja erilaisia ulkomaisia versioita on seitsemän sijoittuen mm. Eurotunneliin, Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle sekä Narvan ympäristöön Viron ja Venäjän rajalle[vi].

Ja onhan pohjoismaisen rikoselokuvan ja tv-sarjan tekeminen levittäytynyt myös Suomeen. Kun Vares-elokuvat olivat eräänlainen päänavaus Turun kulttuuripääkaupunkivuoden imussa, Lappeenrantaan sijoittuvaa Sorjosta voidaan pitää eräänlaisena Sillan suomalaistulkintana. Englanninkielisessä levityksessä käytetty nimi Bordertown vahvistaa entisestään yhteyttä Siltaan ja pohjoismaiseen rikossarjalajityyppiin. Ja samaan genreen kuuluvat mm. myös Helsinki-Tallinnan tunnelmin teeman ympärillä pyörivä Karppi (Deadwind), niin ikään itärikollisuudesta ammentava Viktor Kärppä -sarja (Tappajan näköinen mies), Tampereelle sijoittuva Koskinen sekä joulun alla toisen suoratoistokautensa aloittanut Lapissa kuvattu Ivalo (Arctic Circle).    

Nouseeko ”Pohjolan Pariisi” ja Vareksen Turku Nordic Noir -elokuvakaupunkien joukkoon?    

Kun elokuva-Turku ja Länsi-Suomen elokuvakomissio saivat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden alla aikaan merkittävän läpimurron solmimalla Solar Filmsin kanssa sopimuksen Suomen kaikkien aikojen mittavimmasta elokuvasarjasta, filmiväki ymmärrettävästi vertasi kuuden Vares-elokuvan sarjaa Wallander-tuotantoon. Lisäuskottavuutta hankkeelle toi mm. Anna Holt- ja Irene Huss-rikoselokuvia ohjanneen Anders Engströmin mukaantulo. Lauri Törhösen kanssa ohjaajavastuuta kantanut Engström maalailikin Vares-sarjalle asemaa Euroopan uutena rikoselokuvan suuntauksena, joka voisi kantaa nimeä Finn-crime. ”Meillä on kaikki edellytykset kansainväliseen läpimurtoon. Turku on Vareksen maisema siinä kuin Ystad Wallanderin. Meillä on hyvät käsikirjoitukset, kiinnostavat suomalaiset tarinat ja hienot näyttelijät”, Engström luetteli sopimuksen julkistamisen yhteydessä kesällä 2010[vii].

Vaikka ensimmäiset Vares-elokuvat olivat yleisömenestyksiä ja jopa katsotuimpia kotimaisia elokuvia, etenkin sarjan myöhempiä tuotantoja on arvosteltu huonolaatuisiksi sekä kiirehdityiksi. Tammikuussa 2015 ensi-iltaan tullut, tähän mennessä viimeinen Vares-tuotanto, Sheriffi, ei ole saanut valkokankaalle jatkoa, vaikka Hannu Salosen ohjaustyötä markkinoitiin lännen trilogian avausosana.

Kun kaupungin oman kirjailijan Reijo Mäen dekkarien filmatisointitahti on tauonnut, on Turku ja lähiympäristö kuitenkin toiminut elokuvamiljöönä toisenlaiselle tuotannolle. Turussa ja lähistöllä on kuvattu mm. Tyttökuninkaan, Toven ja Hella W:n kaltaista historiallista draamaa, komediaa (Fingerpori ja Elämältä kaiken sain) sekä ennen kaikkea lastenelokuvia (Ella ja kaverit 2, Rölli, Onneli & Anneli ja Timo Koivusalon Risto Räppääjät).  

Lajityyppien kirjo kertoo merellisyyttä ja historiaa huokuvan Turun ja Lounais-Suomen sopivuudesta monenlaisten tuotantojen kuvauspaikaksi. Taideakatemia ja monipuolinen kulttuurialan korkeakoulutarjonta tuo myös lisämahdollisuuksia. Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttänyt Logomo on vakiinnuttanut asemansa monipuolisena valtakunnan tason kulttuurikeskuksena ja ratapihan naapuritontille suunnitteilla oleva Elämyskeskus tarjoaa ainutlaatuisia kulttuurialan laajentamismahdollisuuksia.

Logomon silta -saaga suunnitteluvaiheesta toistaiseksi lyhyeen toiminta-aikaansa täyttää turkulaisen kaupunkisuunnittelun varsin värikkäät ja omintakeiset standardit. Toimintatavasta löytyy jopa valtakunnalliseen käyttöön levinnyt turkulaistermi. Turun Sanomat 29.12.21

Ja sama pätee kaupungin muulle historialliselle rakennus- ja tonttikannalle, joka on maailman myllerryksessä menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa. Ei kai kaikkia turkulaista teollisuushistoriaa ja muita perinteitä henkiviä arvokiinteistöjä tai julkisia tiloja tule valjastaa yhä tiiviimmäksi käyvälle asuntotuotannolle ja täydennysrakentamiselle?

Puolustusvoimien käytöstä poistuva Heikkilän kasarmialue voisi muodostaa Ystadin vanhojen kasarmien tapaan elokuvateollisuuden tai muiden luovien alojen keskuksen, Aninkaistenmäeltä väistyvän vanhan konsertti- ja koulutalon voisi kuvitella sopeutuvan erityisesti seniorikansaa palvelevaksi kulttuurikeskittymäksi ja jopa Artukaisten hyväkuntoiselle areenalle luulisi luovuudella löytyvän käyttöä.

Rettigin tehdaskiinteistön osoittaminen turkulaistaiteilijoille ”taiteiden talona” on askel oikeaan suuntaan ja toivottavasti vanhasta kiinteistöstä ei löydy arvokasta kulttuurityötä estävää tai käyttökustannuksia kohottavia vikoja. Ja perinteisen kulttuurin ohella alkuperäisestä käytöstään poistuville kiinteistöille voisi harkita myös liikuntakulttuuria edistävää toimintaa. Monet tehdaskiinteistöt soveltuisivat myös liikuntahalleiksi tai muunlaisiksi kaupunkilaisten sosiaalisiksi kohtaamispaikoiksi.

Katajanokan vanha konepaja muutettiin 2000-luvun alkuvuosina yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa suosituksi liikuntahalliksi. 1900-luvun alussa rakennetun rakennuksen julkisivu on asemakaavassa suojeltu. Matalan kynnyksen lähiliikuntapaikka palvelee tänä päivänä kaikenikäisiä liikkujia ja lajikirjo ulottuu joogasta, tanssista ja voimistelusta suosituimpiin sisäpallopeleihin.

Luovat ratkaisut edellyttävät kuitenkin luovuutta sekä kaupunkilaisten ja eri paikallistoimijoiden parempaa huomioimista päätöksenteossa ja kaupunkisuunnittelussa. Juhlavuoteen 2029 tähtäävistä kehittämisvisioista löytyy myös ”historia museo”, jonka toteuttamisessa tulisi kuulla kaupunkilaisia ja ehkäpä myös huomioida esimerkiksi Sigyn salin tavoin olemassa olevaa historiallista rakennuskantaa.

Suomalaisen kulttuurin synnyinsijoilla kaupungin kehittäminen on huomattavasti haastavampaa kuin alueilla, joilla historia ja kansallinen kulttuuri esittäytyy ohuemmin.  

Jotta Turun seudun elokuva-, tv- tai muu kulttuurituotanto ja kaikille kaupunkilaisille ulottuvilla olevat kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut voivat auttaa vanhaa pääkaupunkia kohoamaan edistyneimpien eurooppalaisten kulttuurikaupunkien tasolle, turkulaisten päättäjien tulee oivaltaa myös olemassa olevien kulttuuriarvojen sekä vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten rakennetun kaupunkimiljöön merkitys ja tulevaisuuden mahdollisuudet.

[i] https://www.ts.fi/uutiset/3924638 Varför Paris, vi har ju Åbo? – Minna Arve kertoo, miksi Turku kampanjoi tänään Pariisissa, 24.4.18

[ii] https://turkubusinessregion.com/experienceturku/

[iii] https://www.timeout.com/about/latest-news/time-out-reveals-the-16-best-city-breaks-in-europe-for-2022-120121, 1.12.21

[iv] https://www.ts.fi/kulttuuri/1074189393 Länsi-Suomen elokuvakomissio saamassa vihdoin muotoaan, 24.3.07

[v] https://filmiskane.se/sv/film-i-skane-25-ar/wallander-och-historien-om-ystad-studios

[vi] https://filmiskane.se/sv/film-i-skane-25-ar/bron-serien-som-spreds-over-varlden

[vii] https://solarfilms.com/uutiset/turun-osuuskauppa-ja-solar-films-solmivat-vares-elokuven-yhteistyosopimuksen/

Miljoonien mahdollisuus edistää turkulaisten hyvinvointia

Turku ja moni muu suomalaiskaupunki seurasi pari vuotta sitten Helsingin ja maailman metropolien mallia ottamalla käyttöön kaupungin asukkaita aktivoivan osallistuvan budjetoinnin. Kapulakielisestä termistöstään huolimatta asukasbudjetti ja osallistuva budjetointi tarjoavat turkulaisille uuden tavan osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon tekemällä ehdotuksia, joiden toteuttamiskelpoisuudesta päättävät viime kädessä kaupunkilaiset itse.

Turussa toista kertaa toteutettavan asukasbudjetin teemana on lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja hankkeiden toteuttamiseen on varattu kolme miljoonaa euroa, eli kolminkertainen summa Turun ensimmäiseen asukasbudjettiin verrattuna.

Koska pitkittynyt koronapandemia sekä monet muut muuttuvan yhteiskunnan haasteet maalta- ja maahanmuutosta liikkumattomuuteen, syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, mielenterveysongelmiin ja väestön ikääntymiseen uhkaavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on suorastaan välttämätöntä, että kansalaiset sekä pitkät perinteet yhteisöllisestä vastuunkannosta omaavat kolmannen sektorin järjestöt tarttuvat tähän uuteen mahdollisuuteen kehittää kotiympäristöään.

Turun asukasbudjetoinnin ensi yrityksellä turkulaiset tekivät reilut 300 ehdotusta, joista 52 valikoitui toteutettavaksi äänestyksessä, johon osallistui 3001 turkulaista. Se, että yhteensä vain neljä ehdotusta sai yli sata ääntä ja menestyneimmäksi suunnitelmaksi äänestettiin 173 äänellä Nummi-Halisten suuralueella 5 000 euron budjetin hanke kaupungin reuna-alueiden kedotuksesta, kertonee, että turkulaisten aktivointi vaatii vielä lisähuomiota.

Onkin tärkeää, että vuosina 2020-21 toteutetusta asukasbudjettiprosessista otetaan mahdollisimman paljon oppia nyt käynnissä olevaan osallisuusohjelmaan. Eli hyödynnetään hyviä kokemuksia, mutta ennen kaikkea korjataan käytännöt ja toimintatavat, jotka eivät edistä asukkaiden osallistumista ja saattavat jopa vahingoittaa prosessin uskottavuutta tai vaikeuttaa paikallisten päämäärien tavoittelua.

Eräs, jollei nyt suoranainen valuvika, niin ainakin huomiota ansaitseva tekijä prosessissa on samankaltaisten ehdotusten erikseen kirjautuminen ja tätä kautta toistensa kannatuksen syöminen. Jopa samalla suuralueella. Esimerkiksi konkreettisia, suuria väestöryhmiä palvelevia kuntoporras-, ulkokuntosali- ja frisbeegolfratahankkeita ehdotettiin joka puolella kaupunkia ja suhteellisen suurella kannatuksella, mutta koska äänet sirpaloituivat, keskenään kilpailevien suunnitelmien menestys jäi kokonaiskannatusta merkittävästi laihemmaksi.  

Lapsiperheiden suosimalla Maaria-Paattisten suuralueella tehtailtiin ehdotuksia enemmän kuin missään muualla ja mikäli frisbeegolfradoille annetut äänet olisi keskitetty yhden suunnitelman taakse, rata olisi ollut suuralueen selkeä ykköshanke. Nyt äänet jakautuivat kuuden eri esityksen kesken ja toteutukseen eteni Maarian kylätalo sekä useampia pienempiä projekteja. Hieman samoin kävi niin ikään laajasti toivotuille ulkokuntosaleille. Kun pohjoisimman suuralueen asukkaat ehdottivat ulkokuntokeskuksia Paimalasta Paattisille ja Jäkärlästä aina Yli-Maariaan ja Tortinmäkeen, ei lopulta näistä mikään saanut riittävästi ääniä.

Kuntoporrasehdotuksia tehtiin toistakymmentä ympäri kaupunkia, mutta lopulta vain Länsi-Turussa ehdotus eteni toteutukseen ja sielläkin vasta tiukan uusintaäänestyksen kautta.   

Jotta asukkaat saadaan osallistumaan nykyistä aktiivisemmin ja heidän aloitteensa toteutumaan demokraattisemmin, kaupunkilaiset tarvitsevat asukasbudjetoinnissa ja myös arkisessa asuinalueensa kehittämistyössä kaupungin tukea. Etenkin pandemia-aikana, kun hankevalmisteluun kaavaillut alueelliset työpajat ovat peruuntuneet.

Asukasbudjettimäärärahojen selkeä korotus on tervetullut toimenpide, mutta etenkin pitkittyneenä pandemia-aikana asukkaat ja paikallistoimijat tarvitsisivat ehdottomasti alueellista tukihenkilöä valmistelemaan ja koordinoimaan kehittämisehdotuksia. Muuten uhkana on vuoden 2020 ongelmien uusiutuminen eli yhtäällä asukkaiden passiivisuus ja toisaalla samankaltaisten tai toteuttamiskelvottomien ehdotusten useaan kertaan toistuva kirjautuminen budjettiin. Alueellisen koordinoinnin puute vaikeuttaa merkittävästi asukkaiden ja järjestöjen osallistumista sekä rajoittaa käytettyjen resurssien hyvinvointivaikutuksia.  

”Turkulainen asukasosallisuus ja -vaikuttaminen otti paradoksaalisesti askeleen taaksepäin kulttuuripääkaupunkivuoden alla, kun ns. aluekumppanuustoiminta ajettiin alas suuralueilla. Vuosina 2011-15 Turussa toteutettiin asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävää EVIVA toimintaohjelmaa, mutta tämäkin panostus rajattiin toteutettavaksi em. neljällä suuralueella. 

EVIVAn aikana järjestettiin useita työpajoja, joissa eri alojen paikallistoimijat ja muut osallisuustyön asiantuntijat linjasivat keinoja kehittää turkulaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Turun yliopiston asiantuntijat esittelivät työpajatyön tuloksia keväällä 2016 Logomossa. Ohjeistus turkulaisen asukasosallisuuden edistämiseksi oli selkeä. ”Aluetyötä toteuttaa palkattu työntekijä, joka toimii fyysisesti omalla alueellaan ja jonka vastuulla on kuunnella asukkaita ja reagoida asukkailta tulleisiin impulsseihin,”,  ”Hän on yhteyshenkilö ja dialogin ylläpitäjä eri yhteistyökumppaneiden välillä.”, ”He eivät istu toimistossa, vaan menevät lähelle asukasta kuullen ja keräten ideoita nuorilta, senioreilta, metsäpubista jne.”. Osallisuuden Turun mallin alueellinen avainhenkilö muistuttaa toimenkuvaltaan siis hyvin pitkälti Helsingin stadiluotseja.”[i] 

Asukkaiden ja paikallistoimijoiden pitkäjänteinen sekä tuloksellinen työ edellyttää kaupungin alueellista tukea ja tunnistettavaa paikallista partneria. Helsingissä asukkaita ja aluetoimijoita tukee ja sparraa kohta jo viidettä vuotta seitsemän alueellista stadiluotsia.

Tampere on äskettäin uudistanut aluetyötään ja tänä päivänä nopeasti kasvavan kaupungin asukkaita ja paikallistoimijoita palvelevat alueellisiin hyvinvointikeskuksiin jalkautuvat alue- ja yhteisökoordinaattorit sekä samaan tiimiin kuuluvat palveluneuvojat.

Turussa asukasbudjetoinnin panostusta on kohotettu kunnioitettavaan kolmeen miljoonaan euroon, mutta osallistuvan budjetoinnin ja kaupunginosatyön alueellisessa organisoimisessa ja paikallisessa sparrauksessa ollaan Helsinkiä ja Tamperetta jäljessä. Jo Turun takavuosien budjetiltaan mittavan alueellisen osallisuuden EVIVA-toimintaohjelman (2011-15) työpajoissa todettiin, että Turun aluetyön onnistumiseen tarvitaan pysyvää paikallista sparrausta, alue-emäntää, -isäntää tai muuta paikallisoloja ja asukkaiden tarpeita tuntevaa kumppania.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/04/11/asukasbudjetointi-alkaa-riittavatko-resurssit-ja-tietavatko-turkulaiset-kuinka-osallistua-ja-vaikuttaa/

Kirjoitus on julkaistu 28.12.21 Turun Sanomissa aliona.

Ehdotuksia käynnissä olevaan asukasbudjettiin voi tehdä 31.12.21 saakka osoitteessa https://asukasbudjetti.turku.fi/

Edistääkö Kupittaan siirtolapuutarhan lakkauttaminen Turun ilmastotavoitteiden toteutumista ja turkulaisten hyvinvointia?

”Turku haluaa olla yksi maailman parhaista ilmastokaupungeista.”

Kuitenkin kaupungilla ei näytä olevan ongelmaa uhrata Itsenäisyydenaukion ja Kupittaan siirtolapuutarhan kaltaisia keskusta-alueen kaupunkiluontoa ja kulttuurihistoriaa huokuvia viherkeitaita täydennysrakentamisen tieltä.

”Turun kaupunkiympäristölautakunta saa tiistaina 7.12. eteensä vuosi sitten uuteen valmisteluun palauttamansa yleiskaava 2029 -esityksen. Kupittaan puutarha on uudessakin versiossa merkitty keskustatoimintojen alueeksi ja osittain kaikille avoimeksi virkistysalueeksi. Keskustatoiminnot voisivat suomeksi tarkoittaa esimerkiksi kerrostaloja. Yleiskaavainsinööri Andrei Panschin vahvistaa, että merkintä tarkoittaisi, että tilaa ei jäisi enää siirtolapuutarhalle.”[i]

On ymmärrettävää, että kaupungit globaalissa kilpailussa pyrkivät ylläpitämään elinvoimaisuutta ja edistämään vetovoimaisuutta asuntotuotannolla sekä elinkeinoelämää, uusia asukkaita ja matkailijoita houkuttelevalla kaupunkisuunnittelulla. Mutta samalla kun vetovoimaisuutta ruokitaan yhä tiiviimmällä asumisella, rohkealla, mutta riskialttiilla vau-arkkitehtuurilla ja uhraamalla yhä harvinaisemmaksi käyvää kaupunkiluontoa, tuntuu siltä, että päättäjät eivät ole täysin ymmärtäneet viime vuosien dramaattisia yhteiskunnallisia muutoksia.

Maamme väestö ei vain ikäänny, vaan väestötutkijat puhuvat suorastaan väestötsunamista. Vuoteen 2035 mennessä monet kunnat menettävät jopa kolmasosan nuoristaan. Lasten ja työikäisen väestön määrä vähenee, iäkkäiden määrä nousee nopeasti. Lisäksi muuttoliike keskittää väestön muutamiin suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärille[ii].

Turun seutu kuuluu yhä pk-seudun ja Tampereen seudun ohella vetovoimaisimpiin muuttovoittoalueisiin, mutta on tärkeää huomioida, että muuttoliike on viime aikoina keskittynyt keskuskaupungin sijasta suosituimpiin kehyskuntiin. Turun seudulla suuri voittaja on ollut Kaarina, missä varjopuolena päiväkoteihin ei meinaa enää mahtua lapsia[iii].

Keväällä uutisoitiin, Turun muuttotappion kehyskuntiin kolminkertaistuneen viime vuonna. Turusta muutti kehyskuntiin 1 204 ihmistä enemmän kuin niistä muutti Turkuun. Turun muuttotappio kehyskuntiin on ollut keskimäärin 397 muuttajaa vuosittain vuosina 2015–19.  On myös huomionarvoista, että vieraskielisten osuus Turun väestönlisäyksestä oli 55,8 prosenttia[iv]. Maahanmuuttajataustaisen väestön voimakas kasvu on luonnollisesti yhteiskunnallisesti ja myös poliittisesti monivaikutuksellinen, jopa arkaluontoinen kehityssuunta.

Toista vuotta yhteiskuntarakenteita kuormittanut koronapandemia mutkistaa sekin väestöennusteita ja kaupunkien kehittämisen suunnittelua. On vielä ennenaikaista arvioida koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta jo nyt on havaittu etenkin nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien lisääntyneen merkittävästi. Lähiluonnolla taas on tutkimuksellisesti todettu olevan merkittäviä ihmisen hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, mikä varmasti osittain selittää suomalaisten korona-aikana voimakkaasti lisääntynyttä liikkumista ja ulkoilua lähiluonnossa.

Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020[v]:

• Etätyöskentelyyn siirtyminen ja arkirutiinien muutos toivat lisää aikaa ulkoiluun.

• Ulkoilupaikat keskittyvät Aurajoen lähistölle, keskustan puisto- ja urheilualueille sekä metsä- ja ulkoilualueille keskustan ulkopuolella. Suuri osa paikoista sijaitsee asemakaavoitettujen virkistysalueiden ja veden läheisyydessä.

• Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.

• Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.

• Koronakevään poikkeusolot vaikuttivat eri ihmisiin eri tavoin. Lisätutkimus ulkoilun edellytyksistä niiden kaupunkilaisten parissa, jotka rajoittivat sitä itse poikkeusolojen vuoksi, on tärkeää viheralueiden kehittämiseksi myös heidän tarpeisiinsa.

Kaupunkilaisten viihtyvyys ja arjen sujuvuus sekä laajat viheralueet ja luonnon monimuotoisuus ovat myös Ilmastokaupunki Turun kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden ytimessä[vi]

”Tavoitteena on, että saavuttaessaan hiilineutraaliuden vuonna 2029, Turku on ympäristönä viihtyisämpi ja terveellisempi paikka asua. Tällöin ympäristö- ja ilmastokriteerit huomioidaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Energia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja joukkoliikenne on toimivaa ja vähäpäästöistä. Tämän seurauksena kaupunki-ilma on puhdasta ja laajat viheralueet takaavat kaupunkilaisten viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden. Ilmastoratkaisut tekevät kaupunkilaisten arjesta sujuvaa.”

Kun Suomen Turku ja maailman muutkin kaupungit tuskailevat globaalin pandemian ohella mm. kaupungistumisen ja väestörakenteen muutosten, muuttoliikkeiden, erilaisten sosiaalisten ongelmien sekä sään ääri-ilmiöiden[vii] kanssa, ei liene liioiteltua arvioida olemassa olevan väestön viihtyvyyden sekä turvallisuuden ja näiden muodostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan kaupunkiluonnon olevan vähintään yhtä arvokkaita tekijöitä kaupunkisuunnittelussa kuin täydennysrakentaminen ja kunnianhimoiset vau-hankkeet.

Kupittaan siirtolapuutarha on arvokas osa maan ensimmäistä Kupittaan kaupunkipuistoa eikä hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa tulisi edes harkita vuonna 1934 perustetun vihreän keitaan lakkauttamista.

[i] Kupittaan puutarhalle esitetään loppua, Turun Sanomat, 3.12.21

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12160879 Lasten ja nuorten määrä laskee jopa ennakoitua rajummin – ”Tulossa on väestötsunami, joka läpäisee kaikki koulutusasteet”, sanoo kokenut aluetutkija, 1.11.21

[iii] https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/271289ca-00a1-48c8-acd5-494748f0117c Tässä ovat Suomen himotuimmat kehyskunnat, 17.10.21

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/5249786 Turun muuttotappio kehyskuntiin selvässä kasvussa – Kaarina ja Raisio kasvoivat reippaasti, 10.3.21

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/tutkimusraportteja_3-2020.pdf Turkulaisten ulkoilu ja kaupunkiluonnon merkitys koronakeväänä 2020

[vi] https://www.turku.fi/hiilineutraali-turku/ilmastokaupunki-turku

[vii] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaupungit-muuttuvat-patseiksi-kaupungeissa-pitaisi-varautua-paremmin-lampoaaltojen-ja-muiden-aarisaiden-yleistymiseen/8198128#gs.hs9h4v Kaupungit muuttuvat pätseiksi: Kaupungeissa pitäisi varautua paremmin lämpöaaltojen ja muiden äärisäiden yleistymiseen, 26.7.21

Vastakkainasettelu ei vähennä rasismia: tapaus Ebrahimi vs Valtaoja

Viikonloppuna käytiin Ylen ajankohtaisohjelmassa keskustelu, joka jatkui poikkeuksellisen polarisoituneena sosiaalisessa mediassa. Toimittaja Marja Sannikan vetämässä ohjelmassa avaruustieteilijä Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi keskustelivat rasismista ja ns. cancel-kulttuurista.

Avoimuus ja sivistynyt keskustelu ovat keinoja vähentää yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta tänä päivänä perinteinen media, jopa Yleisradio hakee ajoittain näkyvyyttä kyseenalaisin, vastakkainasettelua synnyttävin keinoin.

Toimittaja Sannikalla näyttäisi olevan Ylellä provokatiivisen journalistin rooli. Hieman samanlainen kuin Iltalehteen siirtyneellä Susanne Päivärinnalla sekä samaan mediataloon kolumnistiksi päätyneellä kolmannella ärhäkällä naistoimittajalla, Sanna Ukkolalla[i].

Koska itse uskon ongelmien ratkaisussa enemmän vastapuolen kunnioittamiseen sekä näkemysten asteittaiseen lähentymiseen kuin aggressiiviseen provosoimiseen, toivoisin keskustelua johtavalta medialta, etenkin valtio-omisteiselta Yleltä, analyyttisempaa ja sivistyneempään mielipiteenvaihtoon johtavaa keskustelun moderointia.

Vai oliko laajaa julkisuutta saaneen keskustelun tarkoitus synnyttää somekohua, ruokkia klikkiotsikointia ja lisätä vastakkainasettelua?

Näin joka tapauksessa näyttää käyneen. Laajasti arvostettu 70-vuotias emeritus tähtitieteen professori on nostettu samanaikaisesti niin suvaitsevaisuuden kuin valkoihoista eliittiä ja vanhoillisuutta edustavaksi kansalliseksi keulakuvaksi.

Ja toiselle puolelle toimittaja Sannikka toi nuoren naistoimittajan, jonka johtoajatuksena tuntui olevan vahva vastakkainasettelu ja olemassa olevien valtarakenteiden romuttaminen.

Kun Valtaoja kokee cancel-kulttuurin kyttäyksenä, toimittaja Renaz Ebrahimi näkee asian toisin. Hänen mielestään kyse ei ole kyttäämisestä, vaan ihminen leimautuu pahaksi tai joksikin muuksi ainoastaan siinä tapauksessa, jos hän ei ota vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään[ii].

”Vihdoin myös vähemmistöillä on mahdollisuus puhua sekä ottaa tilaa mediasta ja sosiaalisen median kautta. Niitä vääryyksiä, joita on monta sataa vuotta hyväksytty ja pidetty normina, nostetaan nyt tapetille.”

Ebrahimin mielestä usein on kyse siitä, että etuoikeutetut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi, kun vääryyksistä puhutaan.

– Koen, että me teemme tällä hetkellä oikein. Meidän pitää olla herkillä ja meillä kaikilla pitää olla vähän epämukavaa, jotta me pääsemme oikeasti siihen tasa-arvoiseen maailmaan.

Huonompiosaisten aseman parantaminen ja tasa-arvon tavoittelu ovat luonnollisesti kunnioitettavia päämääriä, mutta onko maailman mustavalkaiseminen ja esimerkiksi Maustetyttöjen demonisointi sekä sudanilaislapsiin viittaavan sanavalinnan julkinen tuomitseminen polarisaatiota hillitsevää aktivismia?[iii]


Itse olen yksinkertaisen optimistinen, tai optimistisen yksinkertainen ihminen alati monimutkaistuvassa maailmassa. En usko sensuurin, aggressiivisen ulos sulkemisen – ns. cancel-kulttuurin – olevan ratkaisu yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa maailmassamme.

Sen sijaan uskon erilaisten, toisiaan kunnioittavien, yhteistä hyvää ajavien ihmisten rakentavaan kritiikkiin sekä vaihtoehtoja hakevaan vuoropuheluun ja tätä kautta yhdessä haettaviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Uudistuksia tarvitaan ja niiden toteuttamiseen tarvitaan eri vähemmistöjen edustajia, mutta myös mittavaa elämänkokemusta ja tieteen tuntemusta tuovia setä- tai täti-ihmisiä. Yhteistyökykyisiä ja uudistushenkisiä kansalaisia kaikilta yhteiskunnan alueilta.

Uskon myös, että erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien myötä asuinpaikkaansa vaihtamaan joutuva maahanmuuttajataustainen väestö voi kotoutua etenkin lasten ja nuorten harrastustoiminnan, muun muassa koko perhettä liikuttavan kuningaslajin kautta. 

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2021/07/18/iltapaivalehtikolumnisti-kirjoittaa-vihaavansa-jalkapalloa-onko-meilla-tana-paivana-varaa-vihamielisyytta-lietsoviin-mediavaikuttajiin/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12195118 Esko Valtaoja ja Renaz Ebrahimi ottivat rajusti yhteen nykyaktivismista Sannikka-ohjelmassa perjantaina, 19.11.21

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11114400 Maustetytöt kohun keskelle nostanut Emma-raadin jäsen: “Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikeaa tajuta, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista”, 12.12.19

Iltapäivälehtikolumnisti kirjoittaa vihaavansa jalkapalloa – onko meillä tänä päivänä varaa vihamielisyyttä lietsoviin mediavaikuttajiin?

Luettuani ilmeisesti provosoivassa hengessä kirjoitetun kolumnin[i] ensimmäisen kappaleen, mieleeni tulvi kirjoittajaan liittyviä henkilökohtaisia taustatekijöitä. Tiesin, että toimittaja oli kerännyt käyttäytymisellään kirjavaa julkisuutta esiintymällä Pressiklubi-ohjelmassa intiaanipäähine päässään, kirjoittamalla iltapäivälehdissä mielipiteitä voimakkaasti jakavia kolumneja sekä tasapainottelemalla toimittajalle hankalassa asemassa valtakunnallisen median tv-kasvona ja populistipuolueen äänitorven aviopuolisona.

Tiesin myös, että toimittaja on suuresti arvostamani SK-pakinoitsija Jukka Ukkolan sekä pitkäaikaisen kansanedustaja-toimittaja Tuulikki Ukkolan tytär, mikä yhtäältä näkyy toisen polven toimittajan suorasukaisessa kirjoitustavassa, mutta toisaalta on ”maan tavat” huomioiden edesauttanut hänen nopeaa nousua etuoikeutettuun asemaan valtamedioissa.

Tunnetun toimittajan uskottavuutta on mielestäni lisäksi viime aikoina varjostanut hänen aktiivinen heittäytyminen tosi-tv:n ihmeelliseen maailmaan. En lähde arvailemaan journalistisia motiiveja osallistua julkkisten Big Brotheriin tai Farmi-ohjelmaan, mutta se vähä, mitä näitä ohjelmia olen seurannut, ei ole vahvistanut mielikuvaani kolumnistista ”fudiksen” asiantuntijana tai edes lajiin etäisesti perehtyneenä yhteiskunnallisena arvostelijana.

En itsekään pidä jalkapalloon liittyvistä lieveilmiöistä, mutta pyrin eri kulttuurimuotoja arvioidessani aina pohtimaan laajalle ihmisryhmälle tärkeän asian molempia puolia. Siis pohtimaan merkityksiä ”pros & cons” -pohjalta, kuten huligaaneistaan tunnetuilla englantilaisilla on tapana sanoa.

Samaan tapaan kuin jalkapallon merkitystä on helppo vähätellä huonosti käyttäytyvien kannattajien tai teatraalisuuden avulla hyötyä hakevien primadonnapelaajien kautta, brittejä tai melkeinpä mitä tahansa kansakuntia on helppo demonisoida brexitin, trumpilaisuuden, putinismin tai vaikka kekkosaikaisen suomettumisen ja slaavilaisen synkkyyden kaltaisten stereotypioiden kautta.

Toimittajien ja muiden mediavaikuttajien ehkä tärkein ominaisuus on objektiivisuus eli pyrkimys tarjota kansalaisille luotettavaa ja puolueetonta tietoa merkittävistä yhteiskunnallista asioista. Tämä on jopa entistäkin tärkeämpää mielipiteitä huolestuttavasti polarisoivana some-aikana.

Toimittaja Ukkola nostaa tekstissään esiin tärkeän kansanterveydellisen ongelman ja on oikeassa muistuttaessaan liikunnan tärkeydestä penkkiurheiluun verrattuna. Mutta liikkuminen ei ole kaikille luonnollista tai edes mahdollista ja urheilulliset esikuvat tai urheiluseura- tai kannattajakuntayhteisöt voivat olla merkittävä tuki ja kannustin omakohtaiseen liikkumiseen. Tai ainakin tuomaan elämään ja arkeen sosiaalista sisältöä.

Hieman samaan tapaan kuin koskettava musiikki- ja teatteriesitys tai näyttävä taideteos saattavat houkutella nuoria taiteiden maailmaan tai varttuneempia kansanopiston kitara- tai akvarellikurssille, voi myös jalkapallon seuraaminen antaa kipinän liikkumiseen ja lajin harrastukseen. Ei ole lainkaan harvinaista, että jalkapalloon kouluaikoina kielteisesti suhtautunut isä tai äiti saattaa hurahtaa lapsensa lajiin jopa tätä intohimoisemmin.

Kolumnisti kirjoittaa jalkapallofanien tuhlaavan aikaansa merkityksettömään viihteeseen sekä kertoo tasapuolisuuden nimessä vihaavansa myös jääkiekkoa ja keihäänheittoa. ”Katsoisivat edes elokuvia, voisivat jopa oppia jotain”, artikkelin ingressissä opastetaan.  

Kun urheilu- ja muuta harrastetoimintaa sekä tapahtumatyötä pandemia-aikana rajoittaneita poliittisia päättäjiä on viime aikoina kritisoitu ja kutsuttu kesän tapahtumiin arvioimaan toiminnan turvallisuutta, kehotan kolumnisti Ukkolaa vierailemaan kesän kotimaisissa jalkapallo- tai muissa urheilutapahtumissa. Ärräpäitä kuullaan ja ylilyöntejä sattuu niin tyttöjen ja poikien sekä jo pitempään lajia pelanneiden parissa, mutta urheilutapahtumat ovat myös syrjäytymistä ehkäiseviä, perheitä, eri sukupolvia ja erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä yhdistäviä sosiaalisia kohtaamisia.

Meillä kaikilla on oikeus valita kulttuurimieltymyksemme ja kolumnisteilla on sananvapaus tuoda ilmi yhteiskunnallisia inhokkejaan, mutta eikö näin sirpaloituneiden arvojen ja yltyvän vastakkainasettelun aikana olisi rakentavampaa kunnioittaa kanssaeläjien erilaisia intohimon tai arjen piristyksen kohteita?

Jollekin jalkapallo saattaa olla elämän ykkösasia, toiselle teatteri tai elokuva, kolmannelle kirjallisuus ja useimmat meistä nauttivat jonkinlaisesta musiikista ja kuvataiteista. Kaikissa tapauksissa kyse on kulttuurista, joka kuuluu keskeisesti ihmiskunnan henkiseen kehitykseen, hienosti sanottuna sivistykseen.  

[i] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/446ad8a8-3f6b-4a78-b5fe-95ac2b221ff8 Kolumni: Urheiluhullu – fanituksesi on täysin päätöntä! Tämän takia minä vihaan jalkapalloa, 15.7.21

EURO 2021 – suomalainen kesäunelma

Tanskan loistavan keskikenttäpelaajan Christian Eriksenin sydämen pysähdys kesken Kööpenhaminan avausottelun vavahdutti jalkapallomaailmaa. Ottelussa vastustajana ollut Suomen maajoukkue on sittemmin saanut sympatiaa kunnioittavalla käytöksellään sekä hyvillä pelisuorituksillaan ensimmäisessä esiintymisessään kuningaslajin arvokisoissa.

Kun koronapandemian takia vuodella eteenpäin siirtyneet kisat etenevät ympäri Eurooppaa alkulohkojen ratkaisuvaiheeseen, käyvät spekulaatiot jatkoon yltävistä joukkueista kuumina. FIFA rankingin ykkönen Belgia on kahdella voitollaan vahvin suosikki lohkovoittajaksi, mutta lohkon itämerellisen kolmikon kohtalo selviää vasta maanantain pelien päätyttyä.

Jos turnaussuosikki Belgia jatkaa puhtaalla pelillä ja voittaa myös Suomen Huuhkajat, on lohkon kakkospaikka Venäjän omissa käsissä. Tässä tapauksessa tasapelikin Tanskaa vastaan riittää. Jos taas tanskalaiset voittavat, on koko kolmikko kolmessa pisteessä ja keskinäiset voiton ristissä. Tällöin lasketaan tehtyjä ja päästettyjä maaleja sekä tarkastellaan tilanteita muissa lohkoissa, sillä myös parhaat kolmoset etenevät jatkoon.

EM-kisojen aikana vapaan maailman uusi johtaja Joe Biden sekä itäistä imperiumia ylläpitävä Vladimir Putin kohtasivat toisensa Geneven rauhan kaupungissa. Vaikka suurvaltajohtajien vuoropuhelun tulokset jäivät vaatimattomiksi, puhuttiin Sveitsissä mm. arktisen alueen yhteistyöstä. Suomalaisille tuttu Kremlin isäntä on ennen kaikkea judo- ja jääkiekkomiehiä, mutta liikunnallinen entinen Pietarin apulaispormestari ymmärtää myös jalkapallon poliittisen ja yhteiskunnallisen merkityksen.

Vuoden 2018 Helsingin suurvaltajohtajien huippukokouksessa Putin heitti Venäjän MM-kisapallon Donald Trumpin syliin ja sinetöi tällä eleellä neuvotteluvoittonsa. Ja samaan tapaan osaavat suomalaisetkin poliitikot kuten ottelupäivänä haastatellut europarlamentaarikot avata jalkapallosydäntään ja esiintyä televisiossa maajoukkuepaidoissa. Ja myös Silvia Modigin taustalla roikkuvalla Glen Kamaran paidalla on oma yhteiskunnallinen merkityksensä.

Meni EM-alkulohkoista jatkoon mikä tahansa Itämeren itsenäisten valtioiden yhteisön edustajista, jalkapallolla ja muilla eri kansakuntien leikkimieliseen kisailuun kannustavilla tapahtumilla on suuri merkitys keskinäisen ymmärryksen ja rauhaisan rinnakkaiselon edistämisessä. Jopa Minskin mursuviikselläkin on saattanut olla vilpittömänkin oloisia ajatuksia jääkiekon ympärillä, vaikka kevään MM-kisat häneltä vietiinkin.

Liverpoolin manageri Bill Shanklyn puhki kulutettu lausahdus jalkapallon merkityksen kohottamisesta elämän ja kuoleman yläpuolelle ei ehkä automaattisesti aukea itsenäisyytensä alkuvuosikymmeninä ylettömään yleisurheilu- ja yksilöurheilumenestykseen tottuneille suomalaisille, mutta on kai skottilegendan ajatuksessa jotain perää.

Samana iltana kun suomalainen jalkapalloväki jännittää, kuinka pitkälle ”Riveluutio” riittää planeetan tämänhetkistä ykkösjoukkuetta vastaan, täyttää osuvasti myös yksi suomalaisen ja ennen kaikkea turkulaisen jalkapallon suurista tasavuosia.

Suorapuheinen ”Superhessu” on aikakautensa sekoitus Teemu Pukkia ja Joel Pohjanpaloa, maalintekijä jumalan armosta. Suomifutìs ja myös suomalainen yhteiskunta ovat muuttuneet dramaattisesti Heikki Suhosen ja Tepsin kulta-ajoista 60-ja 70-lukujen taitteessa.

Palloliiton puheenjohtajaksikin kolme vuotta sitten pyrkinyt entinen ministeri ja KaaPon kasvatti Ville Niinistö onkin oikeassa muistuttaessaan jalkapallon yhteiskunnallisesta merkityksestä ja positiivisuudesta. Europarlamentaarikko nostaa esiin Huuhkajien voittajatyypit ja mahtavat hahmot kuten huumorintajuisen Lukas Hradeckyn ja kansallislaulua intohimolla ja valloittavalla hymyllä laulavan Paulus Arajuuren.

Äskettäin myös Turun kaupunginvaltuustoon valittu Niinistö meni MTV3-haastattelussa myös konkretiaan peräänkuuluttaessaan kunnallisia panostuksia seuratoimintaan ja seurojen rooliin lasten ja nuorten liikuttajina sekä sosiaalisena yhdistäjänä. ”Jalkapallo on kieli, joka yhdistää ihmisiä, jotka eivät välttämättä ymmärrä sanallisesti toisiaan. Futiskentällä kaikki ovat tasa-arvoisia. Sellaisena peli pitääkin pitää. Harrastuskustannukset on pidettävä matalina, että kaikki pääsee mukaan. Siitä tulee se osallistumisen riemu.”

Nyt kun Heikki Suhosen ja niin monien muiden suomalaisten jalkapallosukupolvien pitkä odotus on päättynyt ja arvokisasosallistumisen riemu on todellista, lienee aika nauttia suomalaisesta kesäunelmasta – Onnea Hese & tsemppiä Huuhkajat sekä Suomifutis!

Artikkelikuvassa Suomen A-maajoukkue puolen vuosisadan takaa vuodelta 1971.

Tampereen Ilves – 90 vuotta suomalaista seuratyötä korttelisarjasta huipputasolle

Koronapandemia koettelee urheiluseuroja, mutta yksi Suomen suurista saa 10.4.2021 täyteen 90 toimintavuotta. Olen omalla palloilutaipaleellani kohdannut Tampereen keltavihreät lukemattomia kertoja niin pelaajana, valmentajana kuin katsojana ja vaikka voittojen väliin on mahtunut karvaitakin tappioita, Ilves-ottelut ja vastassa olleet ilvesläiset ovat jääneet mieleen kovina, mutta reiluina vastustajina.


”Uuden palloiluseuran perustamisesta Tampereelle oli puhuttu jo pitkään ennen vuotta 1931. Poikajoukko istui ja mietti Pyrinnön luistinradan pukukopissa. Pojilla oli valtava halu pelata, muttei heillä ollut joukkuetta. Ongelman huomasi Tampereen lyseon voimistelun lehtori Niilo Tammisalo, joka päätti toimia. Tammisalo kutsui koolle asiaan innostuneita nuoria keskustelemaan uuden palloseuran perustamisesta Tampereelle. Suunnittelukokouksen jälkeen pidettiin perustava kokous 10.4.1931 Tampereen lyseon la 30 hengen läsnä ollessa.”


Seuran nimeksi oli tarjolla viisi vaihtoehtoa: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves. Perustavan kokouksen nimiäänestyksessä Ilves vei voiton, mutta tarkempaa tietoa nimen syntyhistoriasta ei ole. Seuran perustaja Tammisalo muisteli myöhemmin, että Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, kun sikäläinen Ilves oli lopettanut toimintansa. Myös Hämeen vaakunan Ilves-tunnuksella lienee ollut vaikutusta valintaan.


Seuran ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo. Ilves pelasi ensimmäiset ottelunsa näissä lajeissa Tampereen Palloilijoita vastaan. Ensin jalkapallossa 7.5.1931, sitten jääkiekossa 24.1.1932 ja jääpallossa 19.2.1932.


Sittemmin seuran lajikirjo on laajentunut. Ringette aloitettiin vuonna 1992, salibandy kolme vuotta myöhemmin ja Futsal vuonna 2001. Ilveksellä on myös ollut edustusjoukkueita koripallossa, käsipallossa, keilailussa, taitoluistelussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.

Vaikka seuratunnus on vuosikymmenien kuluessa vaihtunut moneen kertaan, keltainen kissaeläin on säilynyt tunnistettavana. Useimmiten vihreällä taustalla. Vuonna 1962 Ilves otti käyttöönsä Rauno Bromsin suunnitteleman Ilveksen päätä kuvaavan tunnuksen. Ärjyvä Ilves lienee tänä päivänä Suomen tunnistettavimpia urheilubrändejä.


Joukkue- ja junioriurheilun erikoisseura

Ilves ry on Tampereen seudun johtava urheiluseura, jonka vahva juniorityö tunnetaan ympäri Suomea. Seura liikuttaa eri lajeissa pelaajia aina päiväkoti-ikäisistä 70-vuotiaisiin saakka. Toiminnan parissa on yhteensä jopa 5000 pelaajaa, mikä tarkoittaa, että Ilves on harrastajamäärissä mitaten maan suurin urheiluseura.

Tampereen Tammelan uuden stadionin rakennustyöt on määrä alkaa keväällä 2021. Ilveksen edustusjoukkueiden kotiareenan kasvojen kohotuksessa katsojakapasiteetti kohoaa 8000 katsojaan. Uudisrakennuksen kustannusarvio on yli 23 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan keltavihreät tunnetaan etenkin pitkäkestoisen jääkiekko- ja jalkapallomenestyksen kautta. Maan huippua Ilves edustaa toki myös uusimmassa lajissaan. Ilves Futsal on Suomen menestynein pääsarjatason joukkue.


Jääkiekossa Ilves on voittanut edustusjoukkue mukaan lukien 73 Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 154 SM-mitalia, mitkä ovat ylivoimaisia Suomen ennätyksiä.


Myös jalkapallossa Ilves edustaa maan ehdotonta kärkeä. Seurassa on yli neljäkymmentä junioriedustusjoukkuetta ja sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat ylimmällä sarjatasolla.


Varsinkin miesten Veikkausliigan joukkue on Jarkko Wissin päävalmentaja-aikana noussut kestomenestyjäksi ja nuoria pelaajia suosiva valmennuslinja on houkutellut seuraan maajoukkuetason junioreita ja kirkkaimmat nuoret kyvyt ovat edenneet europelien kautta ulkomaan ammattilaiskentille.


Juniorityön perustana on vuodesta 1975 lähtien toiminut Futis-Liiga, jonka pelitoimintaan osallistui viime kaudella noin 200 joukkuetta ja reilusti yli 3000 tyttö- ja poikapalloilijaa. Näillä luvuilla Ilves kamppailee HJK:n kanssa maan suurimman jalkapalloseuran tittelistä.


Ilveksen Futis-Liiga on jaettu neljään alueeseen (itä, etelä, pohjoinen ja länsi) ja kuhunkin alueeseen kuuluu 3-4 kaupunginosaa, joiden mukaan joukkueet muodostetaan ja nimetään. Aluetoimintaa pyörittävät seuran päätoimiset aluevalmentajat sekä vapaaehtoisten toimihenkilöiden (mm. aluepäällikköt, yhdyshenkilöt) verkosto. Ruohonjuuritason jalkapallotoimintaan osallistuu vuosittain jopa 600-700 valmentajaa ja joukkueenjohtajaa. Sopimusvalmentajia rekrytoidaan junioriedustusjoukkueisiin vuosittain yli sata.


Futis-Liigan päätavoitteena on antaa kaikille jalkapallosta kiinnostuneille junioreille ja vanhemmille mahdollisuus harrastaa lajia oman taitonsa ja halunsa mukaisesti joko pelaajana tai toimihenkilönä. Tavoitteena on myös tarjota lahjakkaille ja halukkaille pelaaja- ja toomihenkilöpolku junioriedustusjoukkueisiin. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina ja osallistumista helpotetaan tuomalla toiminta lähikentille.


Ilveksen junioritoiminta muistuttaa läheisesti Turussa vuodesta 1965 toteutettua Nappulaliigatoimintaa, jossa aluejoukkueet ovat vastanneet ruohonjuuritoiminnasta ja edustusjoukkueet – ”Kaupparit” – toteuttaneet käytännössä katkeamattoman ketjun maajoukkuepelaajia eri palloilulajeihin Koivun ja Kiprusoffin veljeksistä Teemu Rannikkoon ja tämän päivän huuhkajiin kuten Lukas Hradecky, Joni Kauko ja Jere Uronen.

Tampereella Ilveksen alueellinen asema kuitenkin poikkeaa olennaisesti Turun Nappulaliigasta, joka kilpailee tänä päivänä kaikissa ikäluokissa etenkin kahden nimekkään pääsarjaseuran laajentuneen juniorityön kanssa.

Tampereen seudulla, ja laajemminkin Pirkanmaalla Ilves on suuri suunnannäyttäjä sekä lasten ja nuorten merkittävin alueellinen liikuttaja. Pirkanmaalaiset naapuriseurat saattavat kokea keltavihreän jättiläisen ajoittain ylivoimaisena kilpakumppanina, mutta hyvin organisoitu ja juniorityöhön vahvasti panostava Tampereen Ilves kuuluu kiistatta suomalaisten urheiluseurojen aateliin ja nuorisotyön edelläkävijöihin.

Koska Ilveksellä on alueellaan niin hallitseva asema, keltavihreiden edustusjoukkueet ovat tuttu vastustaja etenkin turkulaisille ja muille Lännen kilparyhmille. Sarjaotteluiden ohella Ilves nähdään usein naapurimaakunnissa usein harjoitusvastustajana ja turnausvieraana.


Onnea 90-vuotias Ilves ja ”ipalaiset” Kaupista Vuorekseen sekä Hervannasta Tesomaan!

Lähteet:

Etusivu

https://ilvesfutisliiga.fi/

    Junnufutis – ekkono-ontologista fundamentalismia vai pitkäjänteistä ruohonjuuritason nuorisotyötä?

    Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.

    Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.

    Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.

    Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.

    Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.

    Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.

    Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.

    Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?

    Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.

    Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.

    Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.

    Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
    Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.

    Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.

    Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.

    Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.

    Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.

    Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?

    Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.

    Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.

    Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.

    Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.

    Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.

    Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.

    Onnellisuus, myötätunto ja tasa-arvo

    Ranskan kuuluisa vuoden 1789 vallankumous tunnetaan iskulauseestaan ja ihanteistaan ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”. Täällä toisessa tasavallassa, tai sen esiasteessa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, naiset käyttivät ensimmäisinä täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan, kun edustajia valittiin vuoden 1907 valtiopäiville[i].

    On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Tai on ainakin sanottu. Lottovoittoajattelua tukee tänään julkistettu Maailman onnellisuusraportti, jonka mukaan Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Seuraavilla sijoilla ovat Islanti, Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Kaikki pohjoismaat ovat kärkikymmenikössä[ii].

    Hyvinvointivaltiomallistaan tunnettu Pohjola on myös Ruotsia lukuun ottamatta onnistunut poikkeuksellisen hyvin koronapandemian torjunnassa. Rajoitukset ja niiden tulkintaerot toki koettelevat kansalaisten kärsivällisyyttä niin täällä kuin huomattavasti pitempään tiukemmissa lockdowneissa eläneissä maissa.

    Tänään vietetään Minna Canthin päivää, joka on pyhitetty tasa-arvolle.  Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat arvokkaita asioita, joita kannattaa vaalia ja kehittää. Nyky-yhteiskunta poikkeaa kuitenkin merkittävästi ajoista, jolloin Miina Sillanpää ja aikalaisnaiset äänestettiin ensi kertaa Arkadianmäelle. Kun viime vuosisadan alkupuolella ja myöhemminkin miehet olivat koulun käynnissä etuoikeutetussa asemassa, ovat voimasuhteet viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi.

    Tämän päivän Suomessa naisten koulutustaso on miehiä korkeampi. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden naisten osuus kaikista työikäisistä naisista alkoi kasvaa huomattavasti miehiä nopeammin 1990-luvun alussa. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 58 prosenttia oli naisia vuonna 2018[iii]. Vuonna 2019 sekä lukiossa opiskelevista että ylioppilastutkinnon suorittaneista niin ikään 58 prosenttia oli naisia.

    Ammattikorkeakoulututkinnoista naiset suorittivat noin 62 prosenttia vuonna 2018. Naisten ja miesten osuudet ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista vaihtelevat edelleen suuresti eri koulutusaloilla. Stereotypia naisten hoitoaloista ja miesten teknisestä maailmasta elää yhä ammatillisessa koulutuksessa. Vuonna 2018 terveys- ja hyvinvointialojen tutkinnon suorittaneista 87 % oli naisia ja 11 % miehiä.

    Yhteiskunnallisen alan tutkinnon suorittaneista 86 % oli naisia ja 14 % miehiä. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) tutkinnon suorittaneista 21 % oli naisia ja 79 % miehiä ja tekniikan alan tutkinnon suorittaneista 19 % oli naisia ja 81 % miehiä (THL, 2020).

    Kuinka se, että naiset dominoivat hoito- sekä myös yhteiskunnallisia sektoreja ja miehet teknistä alaa, heijastaa suomalaisten yhteiskunnallista ajattelua, onkin monimutkaisempi kysymys. Ja tähän varsin arkaluontoiseenkin aiheeseen liittyy toinen kasvava haaste – kuinka kotouttaa maahanmuuttajataustaista kansan osaa, kun heitä tarvitaan tasapainottamaan kantaväestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden aiheuttamaa ongelmaa?  

    Vaikka naisten osuus elinkenoelämän johtotehtävistä on edelleen selkeästi alhaisempi kuin miesten, on merkittävää muutosta tapahtunut koko 2010-luvun. Kun vuonna 2011 naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöitten hallituspaikoista oli 18 prosenttia, oli vastaava luku vuonna 2020 jo 30 prosenttia[iv].

    Kiistatta voimakkain, suorastaan dramaattinen naisten esiinmarssi on tapahtunut politiikan kentällä. Maatamme johtaa nimityshetkellä maailman nuorimman pääministerin tittelillä maailman maineeseen noussut Sanna Marin, ja mikä vieläkin merkittävämpää, nuoren tamperelaisministerin hallituksen ydinnyrkki muodostuu viiden hallituspuolueen naisministereistä, jotka ovat kaikki puolueidensa puheenjohtajia ja vaikutusvaltaisimpien ministerisalkkujen haltijoita.  

    Kun Suomi valmistautuu poikkeusoloissa huhtikuusta kesäkuuhun lykättyihin kuntavaaleihin, on tärkeää, että puoluepoliittisessa johdossa tiedostetaan poliittisten voimasuhteiden muutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset poikkeuksellisissa oloissa.  

    ”Yhteistyökyky ja kansallinen yhtenäisyys on kriisioloissa poikkeuksellisen tärkeää, varsinkin kun myös suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä on viime vuodet vaivannut voimistunut poliittinen vastakkainasettelu. Erityisen huolestuttava piirre polarisaatiossa on ollut jakolinjojen syventyminen sukupuolien välillä. Marinin viisikko on profiloitunut vahvasti tasa-arvon tukijana, joten on tärkeää, että hallitus reagoi puoluekannatusmittausten tuloksiin, jotka paljastavat, että Sdp ja vihreät ovat naisten suosikkipuolueita, mutta perussuomalaiset ja kokoomus keräävät yhdessä yli puolet miesten äänistä.”[v]

    Tasa-arvon päivänä Ylen aamussa keskusteltiin laajasti tasa-arvosta. Kun Kauppakamarin Ville Kajala kertoi naisten asemasta yrityselämässä, naisten European Women on boards -järjestön puheenjohtaja Päivi Jokinen näki kehityksen kriittisemmin ja puhui myönteisesti muissa maissa käytössä olevista kiintiöjärjestelmistä. Ja naisjärjestön puheenjohtajan kahdesti mainitsema uhka- tai kielikuva ”naisien lyömisestä viivoittimella” tuntui enemmän muistikuvalta menneestä maailmasta kuin viittaukselta tämän päivän etätöiden hallitsemaan työelämään.   

    Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin

    Yrityskulttuurikeskustelun jälkeen tasa-arvo teemaa sivuttiin toisessa monimutkaisessa ja alati muuttuvassa aiheessa. Äskettäin ”Myötätuntoinen valmennus” -kirjan julkaissut vuorovaikutuskouluttaja Pekka Hämäläinen ja Marigold IceUnityn päävalmentaja Anu Oksanen keskustelivat tämän päivän urheiluvalmennuksesta. Anu Oksasen ohella mm. Henrik Dettmania, Jukka Jalosta, Marianne Miettistä ja Antti Pennasta kirjaan haastatellut kirjailija-terapeutti Hämäläinen tiivisti urheilumaailman muutoksen siirtymisestä valmentajakeskeisestä järjestelmästä urheilijalähtöiseen valmennukseen.

    ”Aikaisemmin oli käsitys, että valmentajan tehtävä oli kaataa oppia urheilijan päähän ja urheilijan tehtävä on noudattaa ohjeita. Nykyisin ajatellaan, että ollaan tasavertaisia, urheilija ja valmentaja ovat samalla viivalla ja molemmat sparraavat toisiaan. Kielenä on kunnioittava dialogi, eli pelaaja ei ole valmentajan alapuolella.”

    Muodostelmaluistelussa viisi kertaa maailmanmestaruuteen yltäneen joukkueen valmentaja Anu Oksanen tunnistaa niin ikään urheilijan ja joukkueen kasvaneen roolin. ”Valmentaja on nimenomaan urheilijaa tai joukkuetta varten ja valmentajan sekä tiimin tehtävänä on auttaa joukkuetta pääsemään tämän asettamiin tavoitteisiin tai ainakin toimimaan niiden suuntaan.”

    Hämäläisen mukaan myötätuntoisen valmentajan tulee myös vaatia valmennettavilta. On kysymys luottamussuhteesta. Haastatteluun osallistuneet valmentajat olivat kertoneet, että mikäli urheilijalta ei vaadita, hän saattaa mennä sieltä missä aita on matalin.  

    ”Sanomisen tapa on ratkaisevaa. Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin.”

    Anu Oksasen mukaan muodostelmaluistelussa puhutaan positiivisesta vaateesta. Politiikassa, elinkeinoelämässä ja laajemminkin yhteiskunnassa lainataan usein urheiluelämän lainalaisuuksia ja kielikuvia. Ehkä meidän kaikkien arkielämää kuormittavissa poikkeusoloissa kanssaihmisten myötätuntoinen ja tasa-arvoinen kohtelu sekä ”positiivinen vaade” ovat avain onnellisuuteen. Ja tätä kautta toivon mukaan myös terveelliseen ja turvalliseen elämään.  

    [i] https://web.archive.org/web/20110720180819/http://www.aanioikeus.fi/index.htm

    [ii] https://worldpopulationreview.com/country-rankings/happiest-countries-in-the-world

    [iii] https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/koulutus-ja-kasvatus/koulutuksen-sukupuolen-mukainen-segregaatio

    [iv] https://yle.fi/uutiset/3-11843615 IBM Suomen toimitusjohtajan mukaan naisten uraa jarruttaa liika säntillisyys: ”Hyppää! Yhdessä opitaan, miten asiat toimivat”, 19.3.21

    [v] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/05/06/hyvista-veljista-vogue-viisikkoon-muuttuuko-maan-tapa-kun-koittaa-uusi-normaali-koronatrilogia-i/

    Porrasbuumi kohentaa suomalaisten kuntoa ympäri maata – Asukasbudjetilla turkulaisille kuntoportaat Kalmasvuorelle

    Kuntoportaita rakennetaan Suomessa kiivasta tahtia. Syitä on monia. Istumatyö ja mobiiliteknologia ovat vähentäneet luontaista liikkumista, suomalaisten fyysinen kunto on heikentynyt ja lasten ylipainoisuus lisääntynyt. Myös väestön ikääntyminen luo painetta kannustaa suomalaisia liikkumaan[i].

    Varsinkin pääkaupunkiseudulla kuntoportaita on rakennettu kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi Espoosta löytyy jo kolmet viralliset kuntoportaat ja seuraavat ovat tulossa Kuurinniittyyn[ii]. Vantaan Simonkylässä avattiin viime syksynä Möskärin kuntoportaat[iii] ja Helsingin kaupunki on tehnyt jopa oman kuntoporrasselvityksen ja uusia kuntoiluun tarkoitettuja portaita ehdotetaan rakennettavaksi peräti yhdeksään paikkaan vuosina 2020-25[iv].

    Espoon Westendissä sijaitsevat yhdet pääkaupunkiseudun monista kuntoportaista (kuvat vasemmalla). Maan ehkä tunnetuimpien kuntoportaiden, Helsingin Malminkartanon 426 askelman portaiden perusteellinen kunnostus on osa Helsingin kaupungin kuntoporrasselvityksen budjettia.

    Eivätkä kuntoportaat ole vain urbaanin metropolialueen ilmiö. Vastikään Yle uutisoi kuinka suuren suosion tasan vuoden käytössä olleet Palomäen portaat ovat saavuttaneet kouvolalaisten keskuudessa. Kymenlaaksolaisten uusissa portaissa kävijämäärää seurataan mittarilla, joka laskee sekä ylös- että alaspäin kulkemisen. Keskimäärin kävijöitä on kuukaudessa lähes 30 000 ja päivässä lähes tuhat. Vilkkaimpana päivänä heinäkuussa kävijöitä oli noin 2400[v]. Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkasen mukaan portaita on käytetty aktiivisesti läpi vuoden ja kävijämäärissä on arvioitu näkyvän sekä vähäluminen talvi että korona-aika, kun ihmiset ovat liikkuneet omatoimisesti ulkona. Palomäen kuntoportaat maksoivat 90 000 euroa ja Palomäen lisäksi Kouvolasta löytyy kuntoportaat myös Valkealan urheilukeskuksesta.

    Luontoliikunnan ja porrastreenaamisen suosio näkyy myös Turun seudulla. Kaarinassa Vaarniemen lintutornin juurelta löytyy yli 200 askelman portaat ja lähistöllä Piikkiössä kuntoportaita on päästy kiipeämään jo muutaman vuoden ajan Linnavuoren liepeillä, urheiluseura Piikkiön Kehityksen kerhotalon kupeessa.

    Vaarniemen lintutornille johtavat portaat ovat niin luontoharrastajien kuin kuntoilijoiden suuressa suosiossa. Sisäliikuntaa rajoittava koronapandemia on merkittävästi lisännyt luontoliikunnan suosiota ja merkitystä erityisesti kaupunkiseuduilla.

    Piikkiön kuntoportaat Linnavuoren liepeillä.

    Ja Turun läntisissä ympäryskunnissa, Naantalin Ruonaan valmistui alkuvuodesta asukkaiden kysynnän pohjalta 36-metriset kuntoportaat[vi]. Naapurikaupunki Raisiossa, Kerttulan kuntoradan alkuun rakennetut kuntoportaat ovat palvelleet syksystä 2018 lähtien urheiluseurojen ja yksittäisten kuntoilijoiden lisäksi mm. yli 80-vuotiaista lähiliikkujista koostuvan Kuntokimpan jäseniä[vii].  

    Raision Kerttulan kuntoportaat otettiin käyttöön syksyllä 2018.

    Turku perässähiihtäjä kansallisella kuntoporraskartalla

    Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan.

    Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen. Tämän päivän tiedoilla, lähimpänä toteutumista ovat Kalmasvuoren kuntoportaat, jotka saavuttivat Länsikeskuksen äänestyksessä jaetun ykkössijan yhdessä terveyskioskiehdotuksen kanssa.

    Portaat Kuuvuorelle Nummella.

    Turun länsipuolelle, Länsikeskuksen vieressä sijaitseva Kalmasvuori tarjoaa monipuolisimmat puitteet sekä perustelut kuntoportaille. Vuorelle voi nousta useita reittejä pitkin, mutta helpoimmin kulku onnistuu Niitunniskantien kautta. Niitunniskantietä pitkin ajaa myös useampi linja-autoreitti ja n. 300 m päässä, Satakunnantiellä, Föli tarjoaa lisää bussivuoroja. Niitunniskantiellä on runsaasti paikoitustilaa autoileville kuntoilijoille.

    Kuntoportaiden rakentamista tukee myös alueelle osuva Paavon polku. Portaat tekisivät suunnistaja Janne Salmen suunnitteleman ulkoilu- ja kuntoilureitin laajemmin tutuksi ja ne helpottaisivat myös liikuntarajoitteisten kulkua Kalmasvuorelle. Lähistöllä on useita seniori- ja palvelutaloja, joiden asukkaiden lähiliikuntaa, luontoyhteyttä ja yleistä hyvinvointia kuntoportaat merkittävästi edistäisivät.

    Alle kilometrin etäisyydeltä löytyvät myös Hepokullan, Rieskalähteen ja Teräsrautelan koulut, Länsikeskuksen kauppakeskus sekä Impivaaran ja Teräsrautelanpuiston urheilukeskukset, joten lähi- ja luontoliikkujia löytyy tuhansia.

    Portaiden ehdotetun sijaintipaikan vieressä sijaitsee FBC Turun Sport Garden, jossa harrastaville yli 400 salibandypelaajalle ja muille lähiliikkujille kuntoportaat tarjoaisivat loistavan oheisharjoittelumahdollisuuden.

    Suuralueen asukkaiden viihtyvyyttä ja paikallispalveluja edistävä Länsi-Turun asukasyhdistys onkin tiivistänyt alueensa identiteetin kolmeen L:ään – Luonto, Liikunta, Länsikeskus – joita kaikkia Kalmasvuoren kuntoportaat konkreettisesti tukisi.

    Yli 40 m korkeuteen kohoavalta Kalmasvuorelta avautuu upeat näköalat, joten portaat ja lähiluonto tarjoaisivat turkulaisille mitä monipuolisimmat lähiliikunta- ja ulkoilumahdollisuudet keskustan läheisyydessä.

    Kalmasvuoren kuntoportaat -suunnitelma on edennyt Turun ensimmäisessä Asukasbudjetti-äänestyksessä 12.-18.10. suoritettavaan uusintaäänestykseen.

    Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja tätä vanhemmat turkulaiset asuinalueesta ja aiemmasta äänestysalueesta riippumatta.

    Äänestys tapahtuu Asukasbudjetti -nettisivuston kautta: https://asukasbudjetti.turku.fi/

    [i] https://suburbanturku.wordpress.com/2018/10/07/ihmiskunnan-liikkumattomuus-kasvava-ongelma-koulut-urheiluseurat-ja-muu-kolmas-sektori-avainasemassa/

    [ii] https://www.lansivayla.fi/paikalliset/2345222 Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys

    [iii] https://vantaakanava.fi/moskarin_kuntoportaiden_avajaiset/

    [iv] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1243168 Yhdeksät uudet kuntoportaat Helsinkiin – näihin paikkoihin ne rakennetaan, 23.8.19

    [v] https://yle.fi/uutiset/3-11596362 Palomäen kuntoportaat täyttävät vuoden – melkein 1000 liikkujaa päivässä, 15.10.20

    [vi] https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4843871/Naantaliin+Ruonaan+uudet+kuntoportaat

    [vii] https://www.rannikkoseutu.fi/a/201319041 Etu- ja takareidet sekä pakarat lujilla uusissa kuntoportaissa, 23.11.18