Kategoria: Yleinen

Vuoden vaihde ja alku ovat suurten palkintojuhlien aikaa. Joulukuun vakavahenkisten Nobel-palkintoseremonioiden jälkeen vuorossa ovat viihdemaailman Emmyt, Golden Globet, Grammyt ja Oscarit. Hollywood-henki on jo pitkään heijastunut myös urheiluun. Koti-Suomessa Hartwall Areenalla 17.1. järjestetyn Suomen Urheilugaalan malli löytyy tutusti Ruotsista ja 17 kategorian palkintobailut luovat mannermaisen sekä saman henkisen jatkumon Venla- ja Emma-gaalojen välille.

Brändiuudistettu #UG17 tuo Unot myös maakuntiin. Satakuntalainen urheiluyhteisö juhlii Porissa 11.2. Varsinaissuomalaisia urheilijoita ja urheilutekoja palkittiin lauantaina 21.1. Logomossa. Vilma Murto vei Jarkko Niemiseltä 12 vuoden palkintoputken jälkeen vapautuneen Vuoden Urheilija -tittelin ja muita palkittuja olivat mm. lumilautailija-jalkapalloilija Elli Pikkujämsä (Vuoden Akatemiaurheilija), TPS-legenda Tapio Harittu (Elämänura), lääketieteen tohtori Tommi Vasankari (Urheiluvaikuttaja) sekä Vuoden Urheiluteoksi valittu Vilpas Ultras (koripallon salolainen fani-ilmiö).

Gaalojen ohella suomalaiset liikkuvat ja urheilevat edelleen aktiivisesti myös kilpakentillä. Ja urheiluperheissä alkuvuosi ja varsinkin viikonloput ovat kiireistä aikaa. Liikuntaharrastusten ja varsinkin joukkueurheilun suosio on nopeasti lisääntynyt eikä oman turkulaisen perheeni viikonloppuohjelma liene urheiluperheiden maailmassa poikkeuksellisen tapahtumarikas. Siihen kuului 04-syntyneen pojan kolmipäiväinen Matchcamp -turnaus Eckerössä Ahvenanmaalla, 03-syntyneen tyttären koripallo-ottelut lauantaina Uusikaupungissa sekä sunnuntaina Helsingissä ja 02-syntyneen tyttären yleisurheilukilpailut perjantaina Tampereella sekä lauantaina ja sunnuntaina Turussa.

Kun kyse on kilpaurheilusta, lasten harrastaminen vaatii myös vanhemmilta aikaa, kiinnostusta ja yhä enemmän taloudellisia panostuksia. Mitä tavoitteellisempaa on toiminta, sitä kunnianhimoisemmiksi ja kalliimmiksi käyvät kilpailumatkat ja harjoitustapahtumat. Ja mikäli nuori urheilija pärjää paikallisesti, eteen tulevat kansallisen tason haasteet ja houkutukset. Sasu Salinin tai Petteri Koposen korisleirit keventävät vanhempien kukkaroa ja rajoittavat perheen lomasuunnittelua, Sami Hyypiä Akatemian seurantaleirit ovat yhtä arvokkaita ja osuvat koulupäiviin, eikä edes Suomen Palloliiton haavitapahtumista ja Huuhkajapäivistä selviä ilman kuluja ja koulupoissaoloja.

Urheilu ja harrastukset ovat kuitenkin uhrausten arvoisia ja synnyttävät yhä laajemmalle osalla väestöä suuria elämyksiä sekä aktiivisina osallistujina että mukana elävinä taustajoukkoina ja kannattajina.  Yle ja Ruotsin televisio tarjoavat neliosaisessa tv-sarjassa http://www.svtplay.se/video/12036006/finska-segrar/finska-segrar-avsnitt-2?start=auto Suomi100-tunnelmaisen mahdollisuuden tutustua länsinaapurin urheilukulttuuriin ruotsinsuomalaisin silmin. Joukkueurheilun suurvallassa ymmärretään urheilun merkitys kansalaisten identiteettiä ylläpitävänä ja yhteisöllisyyttä edistävänä tekijänä.

Toki palloilukulttuuri ja vanhojen mestareiden kunnioitus ovat Suomessakin nousussa. Erityisesti italialaisten suuresti arvostama Jarno ”Paroni” Saarinen on vihdoin saamassa patsaan myös omaan kotikaupunkiinsa, Auran rantaan. Ja 28.1. TPS:n pelinumero 15 kohotettiin Turkuhallin kattoon Timo Nummelinin (3), Juhani Wahlstenin (8), Rauli Tammelinin (16) ja Hannu Virran (23) pelipaitojen rinnalle. Reijo Leppänen, suomalaisen liigakiekon kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä ja todellinen herrasmiespelaaja varmasti ansaitsee kunnianosoituksen. Ehkäpä jalkapallokulttuureista tutut mestaripelaajien jäähyväisottelut leviävät tulevaisuudessa myös suomalaisille jalkapallokentille.

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3380808/Liikunta+ja+urheilu+ovat+kilpailu++yhteiskunnan+arkea+ja+juhlaa

Jokainen vuosi on jonkun tapahtuman tai merkittävän toimijan juhlavuosi. 2017 on kansallisen itsenäisyyden juhlavuoden ohella muuan muassa uskonpuhdistuksen 500-vuotismerkkivuosi ja urheilun saralla suomalaisillekin tärkeä Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL juhlii näkyvästi satavuotista taivaltaan. Se, että satavuotiaat NHL ja itsenäinen Suomi juhlivat samana vuonna, tuntuu ajan henkeen istuvalta, kun huomioi viime vuosien suomalaisen kiekkohuuman ja lajifaktan, jonka mukaan Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän rekisteröityjä jääkiekkoilijoita kuin missään maassa, lajin synnyinmaa Kanada lukuun ottamatta. Jopa lajin pitkäaikainen Pohjolan suurvalta, Masken Carlssonin, Mats Sundinin ja Nicklas Lidströmin Ruotsi jää myös lisenssipelaajien kokonaislukumäärässä (runsaat 60 000 rekisteröityä pelaajaa) Suomen taakse (yli 74 000 pelaajaa)[i].

Vaikka viime vuoden pikkuleijonahuuma vaihtui tänä jouluna suureen pelilliseen pettymykseen ja jälkipyykkiin valmennustavoista, ovat uuden polven suomalaiset kiekkolähettiläät Patrik Laineen ja Sebastian Ahon johdolla nousseet näkyvään rooliin maailman ykkösliigassa. Eräänlaista Suomi-kiekon evoluutiota edustavat myös tapparalaistaustainen Floridan kapellimestari Sacha Barkov sekä Esa Tikkasen tiki-talk-perinteitä omalla tyylillään Torontossa jatkava Leo Komarov.  Maple Leafsin varakapteenin asemaan kohonnut Komarov oli myös isossa roolissa Toronton noustua tappioasemasta Detroitin ohi Centennial Classic -ulkoilmaottelussa. NHL:n juhlavuoden avausta uudenvuodenpäivänä Toronton BMO Field -jalkapallostadionille pakkautui seuraamaan yli 40 000 katsojan ennätysyleisö. Päivää myöhemmin toinen talviklassikko veti vielä suuremman katsojamäärän St. Louis Cardinalsin (Major League Baseball) kotiareenalle kun St Louis Blues voitti ulkoilmassa Chicago Blackhawksin. Vaikka Bluesin ja Blackhawksin keskinäiset ottelut lasketaankin NHL:n hegemoniakohtaamisiin, löytyy vielä perinteikkäämpi kilpailutilanne Chicagon ja St. Lousin baseball -ylpeyksien väliltä. Chicago Cubs ja St. Louis Cardinals ovat kohdanneet Yhdysvaltojen kansallispelin historiassa toisensa yli 2300 sarjaottelussa ja aina vuoteen 1885 ulottuvaa yhteistä historiaa kutsutaankin keskilännessä kuvaavasti käsitteellä ”Route 66 rivalry”[ii].

Jos alkuvuosi on Pohjois-Amerikassa ollut jääkiekkoilun ja talviklassikoiden aikaa, on Britannian joulunaika aina loppiaiseen saakka suurta jalkapalloilun juhlaa. Brittifutiksen pitkistä perinteistä ja maailmanlaajuisesta suosiosta johtuen Valioliigan ja alempienkin sarjojen otteluita seurataan tällöin poikkeuksellisen tiiviisti sekä satavuotiailla stadioneilla, että television välityksellä ympäri maailmaa. Suomessa perinteet juontuvat 60- ja 70-luvun vaihteeseen, jolloin TV2 ja sen pohjoismaiset valtiolliset sisarkanavat aloittivat lauantai-iltapäivien suorat lähetykset jalkapallo-otteluista Englannista. Turkulaisen Aulis Virtasen otteluselostus sekä alkuun mustavalkoinen televisiokuva usein sateisilta brittiliigakentiltä ovat syöpyneet lukemattomien suomalaisten jalkapalloilun ystävien muistoihin ja tuoneet Britannian liigaseurat ehkäpä jopa läheisemmiksi kuin oman kotiseudun jalkapalloylpeydet.

Uudenvuodenaattona Anfield Roadilla pelattiin Luoteis-Englannin derby Liverpool-Manchester City

 

Urheilu on monessa maassa nykyajan uskonto ja paikallisderbyt juhlamessuja?

Paikallisderbyt ja suurten seurojen keskinäiset ottelut ovat eri palloilulajeissa usein se kauden suuri tapahtuma, jota kannattajat ja monesti koko kaupunki odottavat. NHL:ssä pisimmät perinteet omaavat ”Original six” -seurat – Boston Bruins, Chicago Blackhawks, Detroit Red Wings, Montreal Canadiens, New York Rangers ja Toronto Maple Leafs. Olikin luonnollista, että NHL:n juhlavuosi käynnistyi Torontossa Maple Leafsin kohdatessa Detroit Red Wingsin. Pitkät perinteet heijastuvat myös seurojen menestykseen ja merkitykseen kotikaupunkiensa tunnusmerkkeinä ja vetonauloina. Viisi original six-seuraa miehittää Forbesin arvokkaimpien jääkiekkoseurojen listan viiden kärkeä ja talousvaikeuksissa pitäkään painineen Detroitin punatähdetkin ovat venäläis- ja ruotsalaisvahvistusten avulla listalla kahdeksantena[iii].

Jalkapalloilun piirissä suhde ”omaan seuraan” ja derbyihin on vielä intohimoisempaa. Esimerkiksi Argentiinassa River Plate vs Boca Juniors, Brasiliassa Flamengo vs Vasco da Gama (Classico dos Milhões), Turkissa Fenerbahce vs Galatasaray ja Italiassa AC Milan vs Inter Milan pysäyttävät kaupunkeja ja jopa kansakuntia. Espanjalaisen jalkapalloilun viime vuosikymmenen suuri menestys on tehnyt Barcelonan ja Real Madridin ”El Clásicosta” ehkäpä maailman kuuluisimman kahden seurajoukkueen kohtaamisen.  Ja Britanniassa, nykymuotoisen pelin alkulähteillä, jalkapallon merkitys ei ole vähäisempi kuin lajiin intohimoisesti suhtautuvien Latinalaisen Amerikan tai Etelä-Euroopan maiden väestön keskuudessa.

”Every week during the football season, about 675,000 spectators attend a professional football match in England & Wales, slightly more than 1 per cent of the population. In ‘football towns’, such as Manchester, Liverpool or Newcastle, the proportion who attend matches each week is significantly higher. This compares with around 1.1 million people who attend Church of England services each week.”[iv]

 

Urheilupuisto, Kupittaa ja Artukainen turkulaisen urheilukulttuurin hautomoja

Vaikka suomalaisten suhtautuminen jalkapalloon, tai tämän päivän kansallispeliin jääkiekkoon on kansainvälisen vertailun pohjalta maltillista, liittyy urheilu, mutta yksilöidysti myös useat palloilulajit olennaisesti itsenäisen Suomen satavuotiseen historiaan ja nykypäivään.

Lauantai-iltapäivien liigalähetyksistä tuttu Aulis Virtanen kytkeytyy kansallisen jalkapallonostalgian ohella olennaisesti myös turkulaiseen urheiluperinteeseen. Samettiäänestään ja kiireettömästä selostustyylistään välittömästi tunnistettu turkulaisääni aloitti jääkiekko-otteluiden kuuluttamisen jo 50-luvun alussa ja Virtanen jatkoi TPS:n, TuTo:n sekä muiden otteluiden kuuluttajana miltei 80-vuotiaaksi saakka. Selostajalegendan uran alkuaikoina Turun urheilu- ja myös palloilukeskuksena toimi Urheilupuisto. Moni tietää, että Urheilupuiston Paavo Nurmen mukaan nimetyllä stadionilla on tehty parikymmentä yleisurheilun maailmanennätystä, mutta ”Urkkapuiston” alakentän värikäs menneisyys niin jääkiekon kuin jalkapallon, ja jopa mäkihypyn kilpailupaikkana ei liene yhtä tunnettua urheiluhistoriaa.

Helsingin olympiakisat ja niitä varten valmistunut Kupittaan jalkapallostadion vauhditti jalkapalloilun ja myös jääkiekkoilun siirtymistä Kupittaan puistoon. Sittemmin jääkiekon pääsarjaottelut siirtyivät vuoden 1991 jääkiekon MM-kisoja varten rakennettuun Artukaisten monitoimihalliin, mutta viimeisen reilun vuosikymmenen aikana Kupittaa on kohentanut asemiaan turkulaisen liikunnan ja myös palloilun päänäyttämönä. Kupittaan roolia kaupungin palloilukeskuksena on kohottanut jalkapallostadionin laajennukset (Veritas Stadion 2003, uusi päätykatsomo 2009), TuTo:n isännöimä jäähalli (Marli Areena, 2006) sekä tänä vuonna valmistuva, kauan odotettu palloiluhalli. Kupittaalta löytyy myös vuonna 1971 valmistunut, tänään ennen kaikkea yleisurheilijoiden käyttämä urheiluhalli, jossa Rannikon ja Stenin koripalloperheiden kantaisät johdattivat 70- ja 80-luvulla TuNMKY:n useisiin Suomen mestaruuksiin ja jopa menestykseen Euroopan koripallosarjoissa.

Veikkausliigakausi 2016 päättyi kaksiosaiseen sarjakarsintaan FC Interin ja TPS:n välillä. Ensimmäinen osaottelu pelattiin Urheilupuistossa, toinen Kupittaan Veritas Stadionilla. TPS tiedotti vuoden lopussa palaavansa pelaamaan kauden 2017 kotiottelut Veritas Stadionilla.

 

Suomalaiset seurat urheiluelämän uudistajiksi

Suomen Turulla ja monella muulla maamme itsenäisyyttä tänä vuonna juhlivalla kaupungilla on kunnioitettava historia urheilupaikkakuntana. Suomi on myös yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa, kuuluu tunnettu sanonta. Vaikka osa suomalaisyhdistyksistä on syystä tai toisesta passivoitunut, oli Patentti- ja rekisterihallinnon yhdistysrekisterissä viime helmikuussa yli 137 000 yhdistystä[v]. Suomalaisia järjestöjä ja paikallisyhdistyksiä pyöritetään pitkälti vapaaehtoistyön voimin. Kansalaisfoorumin julkaiseman tutkimuksen mukaan suosituin vapaaehtoistoiminnan alue on urheilu- ja liikuntajärjestöjen erilaisten tehtävien hoitaminen (30%) ennen osallistumista terveys- ja sosiaalijärjestöjen toimintaan (25%) ja lasten ja nuorten kasvatustoimintaan (22%)[vi]. Suomalaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä koko kolmas sektori ovat siis merkittävä kansallinen voimavara, jonka arvoa ei aina tunnuta ymmärrettävän.

Vapaaehtoistyön merkitys korostuu nykypäivän yhteiskunnallisten ongelmien – nuorison liikkumattomuus, syrjäytyminen, väestön ikääntyminen, köyhyys – lisääntyessä ja julkisten resurssien supistuessa. Kolmannen sektorin toimijoilta odotetaan paljon, mutta resurssit ovat rajalliset. Suomi100 -juhlavuosi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kunnioittaa suomalaisen kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan poikkeuksellisia saavutuksia sekä pohtia yhteisöllisen järjestötoiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksia, mutta myös uudistamistarpeita. Jos suomalaisen huippu-urheilun muutostyön edistyminen on yhtä tuskallista kuin 12.1.17 julkaistu valtion liikuntaneuvoston arviointi[vii] kuvailee, olisi ehkä hedelmällisempää, mikäli urheiluseurat ja muut käytännön toimijat ottaisivat aktiivisemman roolin suomalaisen liikunta- ja urheilukentän uudistamisessa?

Urheilu ja liikunta ovat tänään vähintään yhtä tärkeää kuin Paavo Nurmen aikaan, mutta harrastamisen kustannukset, virtuaalimaailman houkutukset ja monet muut yhteiskunnalliset muutokset edellyttävät seura- ja harrastustoiminnan perusteellisia uudistuksia.

[i] http://www.iihf.com/iihf-home/countries/finland/

[ii] http://www.sportsnet.ca/baseball/mlb/route-66-revisited-cubs-cardinals-reignited-mlbs-best-rivalry/

[iii] http://www.forbes.com/pictures/mlm45fmeki/8-detroit-red-wings/#12af4d01514d

[iv] http://www.centreforum.org/assets/pubs/football-and-the-big-society.pdf

[v] http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/365489-yhdistyksia-on-nyt-suomessa-huippumaara-jarjestoja-saman-verran-kuin-jyvaskylassa

[vi] http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/kansalaisyhteiskunta/kansalaisyhteiskunnan_nykyinen_laajuus

[vii] http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/446/Huippu-urheilun_arviointi_netti.pdf

Hans Backen värikäs,  voitoton taival Huuhkajien johdossa päättyi joulukuun toisella viikolla. A-maajoukkueen ohella muutoksia toivotaan myös monessa juniorifutiskeskuksessa. Huolimatta SJK:n ja IFK Maarianhaminan viime vuosien pääsarjamenestyksestä, pääkaupunkiseutu on jo pitempään ollut suomalaisen jalkapalloilun moottori ja HJK kansainväliseen menestykseen tähtäävän seuratoiminnan lippulaiva. Pääkaupunkiseudun johtava asema junioritoiminnassa näkyy mm. pelaajapassimäärissä, maajoukkuepelaajavalinnoissa sekä alueen johtavien seurojen – Helsingin Jalkapalloklubin, Käpylän Pallon ja FC Hongan – menestyksessä Etelä-Länsiliigassa sekä SM-turnauksissa ja -sarjoissa.

Pääkaupunkiseutu hallitsee harrastajamäärissä ja kansallisessa kilpailussa

Kun vuoden 2014 lopussa Suomessa oli 12 seuraa, joiden lisenssipelaajien määrä ylitti tuhannen pelaajan määrän, löytyy pääkaupunkiseudulta syksyllä 2016 yhteensä 15 jalkapalloseuraa, joilla yli tuhat rekisteröityä pelaajaa. Kansallista kärkeä miehittävät tuttuun tapaan suurseurat Tampereen Ilves ja HJK, molemmat yli 3000 lisenssipelaajalla, mutta näiden takana monet Uudenmaan ja Helsingin piirin seurat ovat parissa vuodessa lisänneet harrastajamääriään usealla sadalla. Varsinkin FC Hongan (1931 pelipassia syyskuussa 2016), Espoon Palloseuran (1930) ja Vantaan Jalkapalloseuran (1927) harrastajamäärien kasvu on ollut hurjaa, mutta myös monet pääkaupunkiseudun ”kaupunginosaseurat” ovat kohonneet kansallisten suurten seurojen joukkoon.

Etelä-Helsingin alueella operoivalla PPJ:llä oli marraskuussa 1287 lisenssipelaajaa ja seuran kilpajoukkueet osallistuvat säännöllisesti lähialueen kansainvälisiin turnauksiin. Koillis-Helsingin omaksi jalkapalloseuraksi profiloitunut Malmin Palloseura kuuluu myös selkeästi +1000-seurojen joukkoon.  Itä-Helsingissä, erityisesti Mellunkylän alueella toimivan FC Kontun pelaajamäärä marraskuussa oli 1156 ja tänä vuonna 70-vuotisjuhlaa viettävän Puotinkylän Valtin ylpeydenaiheita ovat mm. Puotilan oma tekonurmi sekä seuran seitsemän päätoimista työntekijää.

Vantaan Jalkapalloseura (VJS) on lasten ja nuorten jalkapalloiluun keskittyvä seura, jonka lähes 2000 pelaajaa kattava toiminta sijoittuu pääosin Länsi- ja Keski-Vantaalle. VJS:n edustusjoukkueet ovat usean vuoden ajan osallistuneet nappulaikäisten kilparyhmien miniliiga-sarjaan. Pääkaupunkiseudun suuriin alueellisiin junioriseuroihin kuuluvat myös Itä-Vantaan Tikkurilassa ja Hakunilan alueella toimiva Tikkurilan Palloseura (TiPS) sekä Tikkurilan pohjoispuolella Koivukylän suuralueella jalkapalloilutoimintaa harjoittava Koivukylän Palloseura (KoiPS).

Vaikka Vantaan tapaan laajalle levittäytyneen Espoon kaupunkirakenne poikkeaa merkittävästi maamme muista suurista kaupungeista, löytyy myös Tapiolan vainioilta yli tuhannen lisenssipelaajan kaupunginosaseuroja. Leppävaaran Pallo (LePa) on Suur-Leppävaaran alueen oma jalkapalloseura, jolla on yli tuhat eri ikäluokkiin kuuluvaa aktiivista harrastajaa. Turunväylän, Kehä III:n ja Vihdintien välisellä alueella toimii vuonna 1989 Karakallion Pallon ja Jupperin Urheilijat 58:n juniorityötä jatkamaan perustettu seura FC Kasiysi. LePa, FC Kasiysi ja alueelliset espoolaisseurat Kauklähden Pyrintö ja Pohjois-Espoon Ponsi löytyvät myös kilpajalkapalloseura FC Espoon taustalta. Kasvattajaseurojen kilpatoimintayhteistyön kautta nuorille pelaajille pyritään tarjoamaan kehittymistä tukeva pelaajapolku turvallisessa, mutta tavoitteellisessa ympäristössä.

Pääkaupunkiseudun juniorijoukkueiden sekä yksittäisten pelaajien muuta Suomea parempi menestys näkyy mm. Etelä-Länsi-liiga (ELL) – ja SM -sarjojen/turnausten tuloksissa sekä juniorimaajoukkuevalinnoissa. D-, C- ja B-juniorien ELL-sarjoissa ja SM-turnauksissa, Honka (kolme mestaruutta, 1 kakkostila, 1 kolmostila), KäPa (kolme mestaruutta) ja HJK (yksi mestaruus, kolme kakkostilaa, 1 kolmostila) ovat pelimenestyksellä mitattuna selkeästi muita seuroja edellä. Huomionarvoista on perinteisesti juniorisarjoissa hyvin menestyneiden turkulaisseurojen suhteellisen heikko panos kilpasarjoissa. TPS ja FC Inter saavuttivat kauden 2016 ainoan palkintosijansa A20 SM-ikäluokassa – sarjassa, jonka tasoa laski mm. Hongan, HJK:n ja KäPa:n joukkueiden poissaolo.

Pääkaupunkiseudun vahva panos heijastui myös päättyneen kauden maajoukkuepelaajavalintoihin. U17 (2000 -syntyneet pojat) ja U16 (2001 -syntyneet pojat) -ikäluokissa maajoukkueessa esiintyneessä pelaajistossa Uudenmaan ja Helsingin piirin pelaajien osuus oli 60-64 prosenttia. Muista piireistä mukana oli lähinnä yksittäisiä pelaajia. Varsin samanlainen kehityssuunta oli havaittavissa myös 2002-syntyneiden Tähtitarhatapahtumassa. Marraskuussa Eerikkilän ikäluokan maajoukkuetoiminnan avaustapahtumassa pääkaupunkiseudun seurojen pelaajien osuus oli yli 41 prosenttia kun turkulaisista seuroista mukaan oli kutsuttu vain neljä pelaajaa (5 %). Sekä Tampereen (11 pelaajaa) että Pohjois-Suomen (9 pelaajaa) piirien edustus oli niin ikään merkittävästi Turun piiriä menestyksekkäämpi.

Länsi-Suomessa piirit yhdistyvät ja seurojen voimasuhteet vaihtelevat

Vuonna 1924 perustettu Suomen Palloliiton Turun piiri ja 1934 perustettu Satakunnan piiri puretaan 31.12.2016 ja kaikki toiminta, varat ja omaisuus luovutetaan Raumalla toukokuussa perustetulle SPL:n Länsi-Suomen piirille. Tammikuussa 2017 toimintansa aloittavassa uudessa piirissä on yli 110 jäsenseuraa ja näissä yli 20 000 rekisteröityä pelaajaa. Länsi-Suomen piirin jalkapalloperinteet ovat rikkaat ennen kaikkea turkulais- ja porilaisseurojen menneen menestyksen sekä lukuisten maajoukkuepelaajien kautta, mutta päättynyt vuosi oli ankea niin satakuntalaiselle kuin varsinaissuomalaiselle jalkapalloilulle. FC Inter säilyi niukin naukin Veikkausliigassa, estäen samalla karsinnassa Tepsin nousun pääsarjaan. FC Jazz putosi Ykkösestä Kakkoseen, mutta MuSan nousu Ykköseen karahti karsintaan. Turun seudulla ”kaikkien aikojen Kolmosen” vei ulkomaan vahvistuksiin turvannut Peimari United ennen nimekkäämpiä alueen kasvattajaseuroja.

Lajiperinteisiin ja hyviin toimintaresursseihin perustuvat menestysodotukset ja seurojen väliset jännitteet ovat arkipäivää sekä Satakunnassa että Turun seudulla. Porilaisen jalkapalloilun moniottelija Tomi Leivo-Jokimäki on pitkin vuotta kirjoittanut kotikaupunkinsa futistilasta sekä FC Jazzin ja MuSan mielenkiintoisesta kilpailutilanteesta.  ”Musan Salaman pelaajamäärä on tällä hetkellä 650 pelaajaa ja FC Jazzin 401 pelaajaa. Luvut ovat per 12.7.2016. FC Jazz organisaatiolla on seitsemän (7) päätoimista työntekijää. Junioripuolella kuusi (6), joista toimistolla työskentelee kaksi (2). Edustusjoukkueessa on myyntipäällikkö päävalmentajan siirryttyä Turkuun. FC Jazzin satsaus junioripuoleen lienee suhteutettuna pelaajamäärään Suomen suurin. Lisäksi seura resurssoi Kakkosessa pelaavaan reservijoukkue PPT:hen.  Kakkosessa pelaavalla MuSalla on yhteensä kaksi päätoimista, toinen toimistolla ja toinen ”kentällä”.” http://leivo-jokimaki.blogspot.fi/2016_07_01_archive.html.  Leivo-Jokimäki muistuttaa ruohonjuuritason seurojen tärkeimmästä tehtävästä eli harrastajien houkuttelemisesta ja saada lapset rakastumaan lajiin.  Kuvailemassaan ”Porilaisessa jalkapalloparatiisissa” useita seuroja hyödynnettäisiin siten, että pelejä saadaan lähellä kotia ja valmentajat tervehtisivät iloisesti ja vaihtaisivat kuulumisia pelaajien kehityksestä ja hyvistä kokemuksista. Pelaajat liikkuisivat vaivattomasti seuroista toiseen pelaajan edun ollessa etusijalla. Tarvittaessa perustettaisiin yhteisjoukkueita (YJ-joukkue), joiden tarkoitus on pienentää drop out-kehitystä ja mahdollistaa täysipainoiseen kilpailutoimintaan osallistumisen. http://leivo-jokimaki.blogspot.fi/2016/11/fc-pori-paradise.html

Vastaperustettu Länsi-Suomen piiri ei ole satakuntalaisten ja turkulaisten ainoa yhdistävä tekijä Lounais-Suomen futiskartalla. Viime vuosien valmentajavaihto on vienyt kaksi Turun Nappulaliigan entistä valmennuspäällikköä Poriin ja Turussa sekä FC Inter että TPS ovat äskettäin vahvistaneet juniorivalmennustaan FC Jazzin edustusta vetäneillä valmentajilla. Kun lisäksi nappulaikäiset Satakunnan ja Turun seudun juniorit ovat jo vuosia pelanneet säännöllisesti Länsirannikon Miniliigaa ja jokakesäinen Pori Cup vetää varsinaissuomalaisia joukkueita, on tiiviimmälle Länsi-Suomen junnufutisyhteistyölle olemassa erinomaiset käytännön edellytykset.

Kun FC Jazz ja MuSa kilpailevat Kokemäen joen seudun futisherruudesta sekä edustus- että junnusarjoissa, on keskinäinen kilpailu Auran rannoilla vähintään yhtä raastavaa. TPS:n viime vuosien talousvaikeudet ja edustusjoukkueen pelaaminen Ykkösessä ovat ymmärrettävästi tarjonneet kaupungin ainoalle veikkausliigaseuralle mahdollisuuden nostaa profiiliaan. Kaupungissa, jota moni kutsuu mustavalkoiseksi, menneiden vuosien paikallisderbyt sekä syksyllä Veritas Stadionin ja Paavo Nurmen Stadionin täyttäneet liigakarsintaottelut muistuttavat kuitenkin voimasuhteiden tasapainon ja turkulaisuuden merkityksestä. Pitkälti omilla junioreillaan veikkausliigakarsinnassa kamppaillut TPS keräsi paikalliskilpailijan kotistadionilla vähintään yhtä suuren turkulaisyleisön kannatuksen kuin ulkomaan vahvistuksilla sarjapaikkansa turvannut FC Inter.

Juniorijalkapalloilussa tarvitaan sekä paikallista kilpailua että yhteistyötä

Jos Interin ja TPS:n edustusjoukkueiden kamppailu kaupungin herruudesta on lajin suosion sekä suomalaisen jalkapallokulttuurin kehityksen kannalta ehdottoman myönteistä, on paikallisseurojen kiristynyt kilpailu juniori-ikäluokissa huomattavasti monimutkaisempi kysymys. Turussa juniorifutiksen voimasuhteet muuttuivat olennaisesti Sami Hyypiä Akatemian toiminnan käynnistämisen alkuaikoina. Turun Palloseurassa koettiin tällöin välttämättömänä laajentaa toimintaa D-junioreita nuorempiin ikäluokkiin. Tätä ennen huokeaa lähiliikuntaa ja Kaupparien kautta toteutettua kilpatoimintaa vuosikymmeniä harjoittanut Turun Nappulaliiga oli ollut käytännössä kaikkien maajoukkuetasolle yltäneiden turkulaispelaajien ensimmäinen jalkapalloseura. Nykymaajoukkueen pelaajista mm. Lukas Hradecky ja Joni Kauko ovat TuNL Runosmäen ja Jere Uronen Lausteen kaupunginosajoukkueen kasvatteja.

Viime vuosien aikana useat muut turkulaiset jalkapalloseurat ovat seuranneet Tepsin esimerkkiä ja laajentaneet toimintaansa nappulaikäluokkiin. Muutoksella on ollut sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Myönteistä on varmastikin seuravalikoiman laajentuminen. Nappulaliigan aluejoukkuetoiminnan taso on ollut vuosikymmenien ajan varsin kirjava ja tiettyihin kaupunginosiin panostavat paikallisseurat kuten läntisen Turun TuWe ja TuKV sekä LTU ja TPK idässä tarjoavat tänään Nappulaliigalle tervetullutta kilpailua ja harrastajille vaihtoehtoja.

Kiristyneen kilpailun kielteisiä vaikutuksia ovat ainakin jännitteiden lisääntyminen seurojen välillä sekä merkittävästi yleistynyt hyvin nuorten lasten siirtyminen seurasta toiseen. Tänä syksynä Turun seudun junnufutiksen seuramagneettina on ollut FC Inter. Päätoimisiin valmentajiin panostaneen vakavaraisen veikkausliigaseuran suuri suosio on ymmärrettävää, mutta pelaajien voimakas keskittyminen yhteen seuraan D-junioreissa ja nuoremmissa ikäluokissa ei edistä alueellista kilpailua ja asettaa merkittäviä toiminnallisia sekä hallinnollisia lisäpaineita Interin junioritoiminnan kokemattomalle seurajohdolle. Kilpailutilanteen käytännön vaikutukset näkyvät ehkä konkreettisimmin valmistautumisessa kevään kilpailutoimintaan. Kun päättyneellä kaudella 04- ja 05-ikäluokissa menestyksekkäästi pelanneella Turun Palloseuralla on vaikeuksia koota joukkueita ELL- ja Alueliiga-sarjoihin, FC Interillä on tällä hetkellä kyseisissä ikäluokissa yhteensä jopa 150 pelaajaa. Koska Turun seudulla on kaudella 2017 D13-ikäluokan ELL-sarjassa peräti kolme seurapaikkaa (FC Inter, TPS ja TuNL), olisi varmastikin koko ikäluokan yhteisen edun mukaista saada kevääksi koottua kolme kilpailukykyistä ELL-joukkuetta, jotka voisivat pelata säännöllisesti tasaisia paikallisia harjoitusotteluita? Hieman samaan tyyliin kuten HJK, Honka, KäPa ja muut kilpatoimintaan panostavat seurat toimivat pääkaupunkiseudulla.

Suomifutiksen nykytila on eräänlainen paradoksi. Harrastajamäärät kasvavat hurjaa vauhtia ja lajin parissa toimii valtava joukko innostuneita ja aktiivisia vapaaehtoisia. Mutta suomalaiselta jalkapalloilulta puuttuu oma tunnistettava identiteetti ja seuroilta sekä Palloliitolta selkeä toimintasuunnitelma. Yleinen yhteistyökyvyn puute ei auta asiaa. Ehkä taustalla on yksilö- ja kestävyysurheilun poikkeuksellisen voimakas asema suomalaisen urheilun takavuosien menestyksessä? Toisaalta suomalainen jääkiekko voi tänään paremmin kuin koskaan ja suomalaisissa jääkiekkojoukkueissa nimenomaan yksilöiden yhteispeliin perustuva viisikkopeli ja valmennustiimien tiivis yhteistyö ovat olleet menestyksen kulmakiviä. Ja lajin suosiolle elintärkeänä bonuksena suomalainen jääkiekko on viime vuosina kyennyt tuottamaan persoonallisia maailmanluokan tähtipelaajia kuten Patrik Laine, Sebastian Aho tai Jesse Puljujärvi. Jos jalkapalloilun parissa kyetään vastaavaan lajikohtaiseen ryhtiliikkeeseen ja seuratason suunnitelmallisuuteen, on suurella suomalaisella futisyhteisöllä täysin realistiset edellytykset nostaa maamme jalkapalloilua tasoa, kuten koripallo- ja lentopalloväki ovat viime vuosina jo tehneet. Tai sitten voidaan taas kerran todeta, että jalkapalloilu on maailman kilpailluin laji, eikä täältä Pohjolan perukoilta voi nousta kuningaslajin huipulle. Ellei ole Litmanen, Zlatan tai islantilainen.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut 7.12.16 23-vuotiaan miehen epäiltynä kolmesta murhasta Imatran ydinkeskustassa. Miehellä on aiempi tuomio muun muassa tapon yrityksestä. Poliisin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kolmoissurman taustalla ovat olleet syrjäytyminen ja mielenterveydelliset syyt. Sisäministeri Paula Risikon mukaan ongelma on hyvin tiedossa, mutta sen ratkaiseminen on vaikeaa. Ministeri muisteli aikaansa peruspalveluministerinä, jolloin tapahtuivat Jokelan ja Kauhajoen kouluampumistapaukset. – Molemmissa kouluampumisissa tapahtui niin, että kun tilanne oli päällä, kaikki kuitenkin tiesivät tekijän. Jossain se tieto pahasta olosta velloo. Siitä pitäisi vain riittävän ajoissa saada tietää.  http://yle.fi/uutiset/3-9336359

 

Samana päivänä, 7.12.16, syyttäjä on nostanut syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä Suomen Vastarintaliikkeen 26-vuotiasta jäsentä vastaan Helsingin Asema-aukion tapahtumista. Oikeuskäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 21. päivä joulukuuta. http://yle.fi/uutiset/3-9338534. Käräjä- ja hovioikeuksista tilattujen selvitysten mukaan epäilty on tuomittu aiemmin ainakin seitsemästä pahoinpitelystä. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/naista-asema-aukion-pahoinpitelysta-epailty-on-aiemmin-tuomittu/738708/
Itsenäisyyspäivänä julkaistiin suomalaisille viime vuosina suurta ylpeydenaihetta antaneet Pisa-tutkimuksen tulokset. Tälläkin kertaa tyttöjen menestys oli hyvä, mutta poikien selkeästi aiempaa heikompi. Harvardin yliopiston professori Pasi Sahlbergin mukaan huolestuttavaa on poikien osaamisen tason nopea hiipuminen kaikilla osa-alueilla. Hän uskoo, että nuorten – erityisesti murrosikäisten poikien – hyvin nopeasti lisääntynyt ruutuaika selittää ison osan tästä tason laskusta. – Jos nuori käyttää 6–10 tuntia päivässä erilaisten digitaalisten laitteiden parissa, on tuo aika pois opiskeluun suoraan tai epäsuorasti liittyvistä aktiviteeteista, kuten lukeminen tai keskusteleminen toisten kanssa. http://yle.fi/uutiset/3-9338253

 

Samaan Pisa-uutiseen haastateltu kirkkonummelainen matematiikanopettaja Maarit Rossi muistuttaa poikien kaipaavan aktiviteetteja. Rossin mukaan tämän päivän lapsille ei riitä, että koulussa tehdään mekaanisesti jotain ja opettaja kertoo totuuden, jota sitten toistetaan. – Tytöt jaksavat istua poikia paremmin, ja pojat kaipaavat teknisiä töitä ja liikuntaa. Koulun pitää tarjota nykyistä enemmän virikkeitä. Enemmän keskusteluja ja toimintaa, pelkkä rivissä istuminen ja vihkojen täyttäminen ei riitä, kokenut opettaja sanoo. Tyttöjen menestystä selittää Maarit Rossin mukaan myös se, että he vielä luottavat auktoriteetteihin. Mitä tapahtuu, kun tämä muuttuu, hän kysyy.

 

Vaikka suomalainen koulujärjestelmä nauttii yhä arvostusta myös maamme rajojen ulkopuolella, on jo pitkään ollut tiedossa, ettei oppilaiden viihtyvyys kouluissamme ole Pisa-tulosten tasolla. Vuoden 2012 WHO-koululaistutkimuksen 40 maan vertailussa Suomi jäi heikoimpaan kolmannekseen, kun oppilailta kysyttiin, pitävätkö he koulusta. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa koulusta pidettiin selvästi enemmän kuin meillä. http://tesso.fi/artikkeli/voiko-koulussa-viihty  . Samansuuntaista sanomaa suomalaisoppilaiden kouluviihtyvyydestä viesti myös kevään 2015 opetus- ja kulttuuriministeriön Tulevaisuuden peruskoulu -julkaisu. Esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan tytöistä 65 prosenttia ja pojista alle 60 prosenttia pitää koulunkäynnistä. Saman ikäluokan tytöistä 35 prosenttia ja pojista yli 40 prosenttia ei kyselyn mukaan pidä koulunkäynnistä. http://yle.fi/uutiset/3-8005993 .

 

Tutkimustuloksia arvioinut Opetushallituksen opetusneuvos Anneli Rautiainen myönsi nykykoulun olevan erilaisten jännitteiden tyyssijan, jossa toiset oppilaat pärjäävät hyvin ja toiset huonosti. Keskeiseksi viihtyvyyteen vaikuttavaksi tekijäksi opetusneuvos nosti koulujen toimintakulttuurin sekä koulupäivän joustamattomuuden. – Koulupäivän rakennetta pitäisi lähteä tarkastelemaan niin, että sitä voidaan muuttaa enemmän tämän päivän lasten tarpeisiin sopivaksi. Koulupäivässä pitäisi olla aikaa ystäville, ettei aina olisi kiire oppisisältöjen kanssa. Hän nostaa kerhotoiminnan laajentamisen kouluviihtyvyyden tärkeäksi kehittämiskeinoksi. – Mahdollisesti voisi tuoda monipuolisemmin kerhotoimintaa aamun sekä iltaan. Jossain kokeillaan jopa keskelle päivää. Kokeiltaisiin rytmittää koulupäivää vähän eri lailla, että se auttaisi jaksamisessa, Rautiainen pohtii. Kerhotoiminnan kehittäminen ja laajentaminen onkin varmasti oikeansuuntainen askel edistämään oppilaiden kouluviihtyvyyttä, sosiaalista kanssakäymistä sekä myös liikunta-, kulttuuri- tai muiden yhteisöllisten harrastusten löytämistä.

 

Ongelmat koulussa liittyvät olennaisesti nuorten syrjäytymiseen, jonka sisäministeri Risikko nosti 7.12. Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa yhdeksi Suomen sisäisen turvallisuuden suurimmista ongelmista. Nuorten kohdalla syrjäytymisellä usein tarkoitetaan sitä, että nuori jää peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kertoi torstaina 8.12. Ylen aamu-tv:ssä, että tavallisesti jokaisen ikäluokan kohdalla noin 10 000 nuorta ei pääse peruskoulun jälkeen elämässä eteenpäin. – Yleisimpiä syrjäytymiseen johtavia syitä ovat koulukiusaaminen, pitkittynyt työttömyys ja mielenterveys- sekä päihdeongelmat, joista mielenterveysongelmat ovat Laition mukaan kohonneet nuorten keskuudessa kansantaudiksi. THL:n laajassa yhden ikäluokan seurantatutkimuksessa havaittiin, että vuonna -87 -syntyneistä joka kolmas on joko saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä, Laitio kertoo.

 

Samassa aamu-tv:n lähetyksessä vieraillut etsivää nuorisotyötä tekevä valmentaja Piia Aho Vamos Espoosta kertoi, että syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä parantamalla nuorille tarjottavia palveluja sekä luomalla nuoriin enemmän suoria kontakteja. – On hirveän perinteistä, että työntekijät istuvat työhuoneissaan ja odottavat, että nuoret itse pyytävät apua, kun tarvitsevat. Työtapaa voisi muuttaa niin, että lähdetään enemmän paikkoihin, missä nuoret ovat, Aho sanoo.

 

Yhä suurempien haasteiden ja suoranaisten ongelmien kanssa painivan nuorisomme tulevaisuuden näkymiä ei varmistakaan voida kirkastaa hokkuspokkus-tempuilla, mutta on välttämätöntä, että päättäjämme ottavat yhä selkeämmin näkyvän nuorisopahoinvoinnin eri oireet vakavasti ja hakevat rohkeasti ongelmiin ratkaisuja. Kevään kuntavaalit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet uudistusten esittämiseen.

 

Koulujen viihtyvyyden lisääminen yhteistyössä kotien ja kerhotoimintaa tarjoavan kolmannen sektorin kanssa on hyvä ensiaskel. Syrjäytymistä ehkäisevä ja lasten sekä nuorten liikkumista edistävä harrastustoiminnan tukeminen on toinen konkreettinen työkalu. Kolmas kokonaisuuteen istuva ja myös aikuisten hyvinvointia tukeva toimenpide on panostus lähiliikuntapaikkoihin. Koulujen ja kotien läheisyydessä sijaitsevat lähiliikuntapaikat tarjoavat nuorille, heidän perheille ja jopa ikäihmisille mahdollisuuden edulliseen yhdessäoloon perinteisen kyläkoulun hengessä.

Kansainvälinen lasten ja nuorten liikunnan allianssi julkaisi 16.11.16 Thaimaassa tulokset 38 eri maan tilanteesta kuudelta eri mantereelta. Maiden välisessä vertailussa arvioitiin lasten ja nuorten liikunnan kokonaisuutta kaikissa maissa yhdeksän osa-alueen avulla. Suomen tulokset koonneen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, tutkimusjohtaja Tuija Tammelinin mukaan lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on huolestuttavalla tolalla maailmanlaajuisesti. ”Koululaiset liikkuvat suosituksia vähemmän ja istuvat paljon. Viimeisten 20 vuoden aikana koululaisten kestävyyskunto on heikentynyt ja vastaavasti lasten ylipaino ja lihavuus yleistyneet. Kansainväliset tutkimusryhmät ennakoivat, että nykypäivän lapset elävät lyhemmän ja sairaamman elämän kuin heitä edeltävä sukupolvi.” http://www.likes.fi/ajankohtaista/suomen-lasten-ja-nuorten-liikunta-kansainvalisessa-vertailussa

Tutkimustulosten perusteella Suomessa lasten ja nuorten aktiivisuus on kansainvälisen keskiarvon tasolla. ”Fyysinen kokonaisaktiivisuus” sekä ”istumisen ja paikallaanolo” saivat molemmat arvosanan D kansainvälisellä asteikolla, mikä tarkoittaa, että 20–40 % suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tai vastaavasti ei istu terveytensä kannalta liikaa.

Jos suomalaisten liikunnallisen aktiivisuuden arviontiin lisätään aikuisväestö, eivät tulevaisuuden näkymät muutu yhtään ruusuisemmiksi. Iän karttuessa yhä useammat jättävät lenkit ja kuntosalit muille niin, että kaikista 15-64 -vuotiaista enää 10 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta riittävästi (Husu ym. 2011). Fyysisestä inaktiivisuudesta aiheutuvia taloudellisia kustannuksia on tutkittu useissa tutkimuksissa viime vuosikymmenien aikana (kts. Allander ym. 2007; Colditz ym. 1999; Janssen 2012; Katzmarzyk ym. 2000 & 2004). Tutkimuksissa on arvioitu liikkumattomuuden osuutta terveydenhuollon kustannuksista sekä epäsuoria kustannuksia yhteiskunnalle esimerkiksi työn tuottavuuden alenemisena. Liikkumattomuuden suorissa kustannuksissa on huomioitu muun muassa terveydenhuollon käyntien, sairaalapäivien, toimenpiteiden, lääkkeiden ja ennaltaehkäisyn kustannukset. https://urhes.fi/urhesblogi/liikkumattomuus

Terveydenhuollon kokonaiskustannukset kohoavat nykyisin noin 18 miljardiin euroon vuodessa, ja summa uhkaa kohota väestön vanhetessa, muistuttaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

Liikkumattomuuden kokonaiskustannukset Suomessa ovat jo 2-4 miljardia, kun mukaan lasketaan esimerkiksi sairaslomista, ennenaikaisista eläkkeistä ja kuolemista aiheutuvat tuottavuuskustannukset. Terveydenhuollon suorat kustannukset ovat eri laskentamallien mukaan 1-2 miljardia euroa, Vasankari toteaa. http://yle.fi/uutiset/3-8467896

Liikkumattomuus, kaupungistumiseen liittyvä syrjäytyminen ja muut sosiaaliset ongelmat sekä ikääntyvää väestöä uhkaava terveydenhuollon kustannusnousu muodostavat yhdessä yhteiskunnallisen aikapommin, jonka purkamiseen tulisi ryhtyä viipymättä ja riittävin resurssein. Vaikka vaikutuksiltaan monumentaalisen sote-uudistuksen askelmerkit ovat kevään kuntavaalien alla huteralla pohjalla, on itsenäisyytensä juhlavuoteen valmistautuvalla Suomella silti edellytykset uudistaa yhteiskuntaansa. Suomi100-tervehdyttämistalkoita ei kuitenkaan voida toteuttaa valtioneuvoston tai edes kaupunginvaltuustojen mahtikäskyillä.

Jotta mahdollisimman moni maamme kansalainen saataisiin suomalaisen hyvinvointivaltioremontin tukijaksi ja tekijäksi, on välttämätöntä, että uudistukset lähtevät ruohonjuuritasolta – asukkaiden arjesta ja kolmannen sektorin käyttämättömiä voimavaroja hyödyntäen. Erilaiset kulttuurijärjestöt, urheiluseurat ja muut vapaaehtoistoimijat tarjoavat Suomen kaikissa kaupungeissa, kunnissa ja pienemmillä paikkakunnilla mittaamattoman arvokasta harrastetoimintaa ja mahdollisuuksia monipuoliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Kaupunkien ja kuntien lähiliikuntapaikat ovat kirjastojen, nuorisotalojen sekä muiden lähipalvelujen ohella merkittävä kansalaisten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä edistävä voimavara, ja niiden kehittämiseen tulisi lisätä resursseja. Monissa suomalaisissa kaupungeissa alueellisista lähiliikuntapaikoista on kehittynyt kuin huomaamatta merkittäviä kaupunkilaisten ympärivuotisia kohtaamispaikkoja. Vanhat yleisurheilu- ja pallokentät ovat saaneet tekonurmipinnat, kenttien laidoille on tuotu kuntoiluvälineitä ja talvikaudella ympärivuotinen toiminta jatkuu yhä useammin modernien ylipainehallien lämmössä. Monessa kaupungissa lähiliikuntapaikkojen synergiaetuja on kasvatettu keskittämällä alueelle uusia liikunnallisia palveluja. Jalkapallo-, jää- ja uimahallit sekä urheilutalot muodostavat tänään useilla kaupunkiseuduilla oman ”liikuntakaupunkinsa”, joissa kaupunkilaiset liikkuvat ja luovat uusia ystävyyssuhteita harrastusten ja arkikohtaamisten kautta.

Tikkurilan urheilupuisto on erinomainen esimerkki suuren kaupungin moni-ilmeisestä lähiliikuntakeskuksesta. Urheilupuiston ulkoliikuntapalvelutarjonta kattaa kahden nurmikentän, yhden lämmitettävän ja valaistun tekonurmikentän sekä talvella luisteluun käytetyn hiekkakentän ohella lähiliikuntapaikan skeittaukseen ja koripalloiluun. Talvella jalkapalloilijoita ja Vantaan Taftin jenkkifutareita palvelee kumirouhetekonurmella varustettu ylipainehalli. Monipuolisten ulkoliikuntapalvelujen lisäksi Tikkurilan urheilupuisto tarjoaa laajan lajikirjon kattavat sisäliikuntamahdollisuudet.

Uinnin ja muiden vesiurheilulajien harrastajien käytössä on vuonna 1968 valmistunut uimahalli. Karl Haglundin ja Pauli Sulosen suunnittelema teräsbetonirakenteinen halli oli valmistuessaan pohjoismaiden suurin uimahalli ja rakennus on arvotettu kaupungin rakennusperinnön kannalta merkittäväksi kohteeksi A2 (Vantaan moderni rakennuskulttuuri 1930-1979, Amanda Eskola, Inventointi-raportti, Vantaan kaupunki 2002).

Tikkurilan uimahallin yhteyteen on myös jo pitkään toivottu maauimalaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok.) on halunnut kytkeä maauimalan rakentamisen Tikkurilan uimahallin remonttiin, jonka on määrä alkaa vuonna 2017. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/336696-tikkurilaan-ehka-maauimala-pelit-ja-pensselit-ovat-jo-valmiina . Maauimalahanke sai keväällä 2016 uutta virtaa, kun tikkurilalainen vapaaehtoistyötä säännöllisesti tekevä perheenisä käynnisti uimalan puolesta kuntalaisaloitteen. Juha Järä on puolessa vuodessa kerännyt yli 6 400 nimeä, joten listalla on jo tuplattuna määrä, joka vaaditaan aloitteen saamiseksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/456196-tikkurilan-maauimala-aloite-on-jo-valtuustokypsa-nimia-on-on-saanut-poimia-kuin

Vantaan ensimmäinen jäähalli otettiin käyttöön Tikkurilassa vuonna 1974. Halli saneerattiin perusteellisesti vuosituhannen vaihteessa ja nimettiin sittemmin Valtti Areenaksi. Vuonna 1994 hallin yhteyteen valmistui harjoitushalli. Tänä päivänä Trio Areena -nimellä toimivaa hallia käyttävät mm. Kiekko-Vantaan edustus- ja juniorijoukkueet, Tikkurilan Taitoluisteluklubi, Ringette Walapais ja Vantaan Icehearts. Areena toimii myös erilaisten tapahtumien kuten konserttien ja messujen järjestyspaikkana ja kesäisin hallissa pelataan rullakiekkoa. Rullakiekkoa on pelannut myös hallin ja Kiekko-Espoon kuuluisin kasvatti, ainoa Stanley Cupin voittanut suomalainen jääkiekkomaalivahti Antti Niemi.

”Tämä on kiva, pieni areena. Pääset vapaasti liikkumaan erätauolla. Yksi syy käydä täällä on se, että näen tuttuja”, kertoo Rauno Pykäläinen ja hörppää kahvia paraatipaikalla. Kahvilasta on suora näkymä maalille. http://www.hs.fi/mesta/a1410844206824

Vaikka suomalaisen jääkiekon suuriin kasvattajaseuroihin kuuluva Kiekko-Vantaa – ”Lohipaidat” – onkin tarjonnut Tikkurilan 2000-paikkaisessa jäähallissa menestyksekästä mestiskiekkoa 2000-luvun alusta lähtien, ovat Vantaan neljä suurinta jääurheiluseuraa käynnistäneet selvitystyön uuden jäähallin rakentamishankkeen edistämiseksi. Urheiluseurat edustavat lähes 3 000 harrastajaa, joista valtaosa on lapsia ja nuoria. Selvitystyön taustalla on riittämätön jääaika, ulkopaikkakunnille valuvat jäävuoromaksut ja pitkät harrastusmatkat. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/407460-jattihanke-laukaistiin-vauhdilla-kayntiin-tama-halli-on-saatava-vantaalle

Tikkurilan uima- ja jäähallien välissä sijaitseva urheilutalo on erityisesti vantaalaisen sisäpalloilun ja kamppailulajien keskus. Vuonna 1980 urheilutalon kylkeen valmistui Tikkurilan keilahalli. Vantaa Bowlingin hallinnoima keilailukeskus tarjoaa 16 laminaattirataa, automaattisen tuloslaskinjärjestelmän sekä valotekniikan ja mahdollisuudet hohtokeilaukseen. Vuonna 2011 Urheilutalo vaihtoi nimensä Trio Sport Centeriksi. Sisälajien keskuksessa toimii lisäksi Hotelli Tikkurila sekä Vantaan Biljardi, joka tarjoaa pelimahdollisuuksia kolmen Kaisa-, kolmen 9-jalan pool- ja viiden 8-jalan pool-pöydän muodossa.

Trio Sport Centerin hotellipalvelut tuovat Tikkurilan urheilupuistolle merkittävää lisäarvoa kansainvälisten kilpailutapahtumien ja harjoitusleirien muodossa. Hotelli Tikkurila onkin tarjonnut viime vuosina majapaikan mm. Norjan, Viron ja Hollannin koripallomaajoukkueille, Australian rullakiekkomaajoukkueelle sekä European Trophy -turnaukseen osallistuville jääkiekkoilijoille. http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/65060-unohdettujen-urheilijoiden-talo . Muun muassa eri lajien maajoukkueleirien sekä palloilu- ja kamppailulajitapahtumien lisäksi Trio Sport Centerissä harjoittelee ja kilpailee säännöllisesti suuri joukko paikallisia urheiluseuroja. 700-paikkaisella katsomolla varustetun palloilusalin ohella harrastajia ja yleisöä palvelee tatami- ja painisali, voimailutila sekä nyrkkeilykehä.

Erinomaisten liikuntapalvelujen lisäksi Tikkurilan urheilupuistossa sijaitsee oppilasmäärältään Vantaan suurin yläkoulu, Peltolan koulu sekä vastikään toimintansa aloittanut Peltolan päiväkoti. Päiväkoti pystytettiin kesällä pikavauhtia siirtokelpoisessa muodossa, koska vuoden vaihteessa päivähoitoikäisten lasten määrä oli yli sata lasta enemmän kuin oli ennakoitu. http://www.hs.fi/kaupunki/a1456292020360 .

Tikkurilan urheilupuisto onkin tänä päivänä vantaalaisia ja kauempaa saapuvia vierailijoita monipuolisesti palveleva täyden palvelun liikunta- ja vapaa-ajankeskus. Aktiivinen asukaskunta, koulun ja päiväkodin elävöittävä vaikutus sekä toimivat liikenneyhteydet ja -järjestelyt ovat voimakkaita tekijöitä tukemaan Tikkurilan urheilupuiston tulevaisuuden kehittämistä. Nykymaailmassa kansalaisia erilaiseen liikkumiseen ja säännölliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen kannustavat vapaa-ajanviettopaikat ovat korvaamaton keidas arjen harmaudessa. Toivottavasti Tikkurilan urheilupuiston kehittämissuunnitelman etenevät ja myös muualla Suomessa oivalletaan lähiliikuntapaikkojen monet myönteiset vaikutukset.

A quarter century ago an angry Canadian bard sang about democracy and the future.

He asked us to repent.

 

The future may not have given us Stalin or Hiroshima,

But it brought Putin and Fukushima,

And today Donald Trump.

 

I don’t like your fashion business, mister

But I don’t like the political elites either.

 

The nation was divided between two evils,

A bit like the Brits in the spring.

 

You say, it’s time for America to bind the wounds of division,

This appeal applies to all nations around the world.

 

You spoke about walls and deportations,

I hope it was just campaign raving.

 

You claim it was no campaign, but a movement,

Analysts and elites certainly got it all wrong.

 

The support came from the brave, the bold, the battered,

Heart of Chevrolet.

 

Is there point feeling bitter?

Or give the tycoon a benefit of the doubt?

 

Maybe the people actually know it better,

Perhaps Democracy is coming to the USA?

 

 

Musiikki, teatteri, urheilu ja muut kulttuurin muodot puhuttelevat parhaiten silloin kun tapahtumat ovat aidosti vuorovaikutteisia – kun artistit ja yleisö ovat yhtä. Tämä molemminpuolinen kunnioituksen tarve pätee niin maailmanluokan tähtiin kuin kulmakunnan kuuluisuuksiin. Vaikka emme pääsisikään paikanpäälle supertähtien konsertteihin tai Mestarien liigan huippuotteluihin, nykyteknologia, sosiaalinen media ja erilaiset ohjelmaformaatit tuovat tähdet olohuoneisiimme ja synnyttävät aivan uudenlaisen yhteisyyden tunteen. Vaikka viihdemaailmaa voidaan edelleen perustellustikin syyttää pinnallisuudesta, urheilu- ja kulttuuritapahtumat sekä television viihdeohjelmat synnyttävät yhteisöllisyyttä, jonka merkitystä ei sovi vähätellä yhteiskunnallisen kahtiajakautumisen sekä lisääntyneen syrjäytymisen ja yksinäisyyden aikana.

Globaalin ja virtuaalisen todellisuuden hämärillä rajoilla liikkuva viihdemaailma ei kuitenkaan sellaisenaan synnytä pysyvää yhteisöllisyyttä tai poista yksinäisyyttä. Jotta koskettava yhteys syntyy, tarvitaan inhimillinen yhdistävä tekijä. Syksyn aikana englantilaisessa tv-formaatissa suomalaisille sellainen on ollut Saara Aalto Oulusta. Sama pätee urheiluun. 18-vuotias Tampereen kiekkosensaatio Patrik Laine täyttää kovaa vauhtia Teemu Selänteen jättämää tyhjiötä NHL-uutisoinnin kansallisena keskipisteenä. Vieläpä ”suomalaisen salaman” läpimurtokaupungissa Winnipegissä. Musiikin ja urheilun yhteisöllinen vaikutus on tarinallisuudessa, ja Saaran ja Patrikin tarinat ovat vasta alussa.

Musiikin, urheilun ja muiden kulttuurimuotojen tähdet ovat myös kansallisia vientituotteita sekä maansa ja kotiseutunsa lähettiläitä. Meneillä on monella tasolla suuri yhteiskunnallinen murros. Kun perinteinen teollisuus hakee sitkeästi uutta nokiaansa, monissa kaupungeissa vanhat tehdaskiinteistöt ovat kuin huomaamatta muuttuneet viihde- ja vapaa-ajan keskuksiksi. Kaapelitehtaat, tullikamarit, vapriikit, saippua centerit, logomot ja leaf areenat tuottavat tänä päivänä aivan toisenlaisia tuotteita ja elämyksiä kuin elinkaarensa alussa.

Uusiokäyttöisten liikunta- ja kulttuurikeskuksien lisäksi kaupunkeihin kohoaa ja suunnitellaan myös maamerkkiluokan kulttuurikomplekseja. Kun Guggenheim-hanke kuohuttaa ja jakaa mielipiteitä Helsingissä, Tampereella varsinaista wau-arkkitehtuuria edustaa Daniel Libeskindin piirtämä Kansi ja Areena -visiosuunnitelma. http://www.aamulehti.fi/kotimaa/areena-ja-kansi-muuttavat-tamperetta-katso-uudet-havainnekuvat/

Turussa suuri osa kaupunkikehittämisenergiasta tuntuu uponneen toriparkkihankkeen ympärille kaivettuihin poliittisiin poteroihin. Kulttuuripääkaupunkivuoden tuotos Logomo on kiistaton menestystarina ja pitkään kaivattu palloiluhalli kohoaa Kupittaalla, mutta kauppatorikiistan ohella Turussa taistellaan Kakolan kulttuurimaisemasta sekä jalkapallostadionin käytöstä ja kehittämisestä. Kun keväällä Aninkaisten Kaupunginosapäivänä keskusteltiin unholaan uinuneen Puutorin alueen elvyttämisestä, Turun tamperelaistaustainen kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen esitteli Tampereen Tammelan kehittämishanketta Puutorin ja Parkin kentän yhdistävänä kehittämisaihiona. Tammelan 6000-paikkaisen stadionsuunnitelman edetessä Tampereella (http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tammelan-uusi-stadion-aiotaan-rakentaa-allianssimallilla-hinta-kaupungille-arviolta-5-6-miljoonaa/), Turussa ollaan jumiuduttu kaikkia osapuolia vahingoittavaan kiistaan maan ehkäpä parhaimman jalkapallostadionin yhteiskäytöstä. http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/2980935/Veritas+Stadionin+ongelmat+eivat+++liity+lajien+tasapuoliseen+kohteluun

Veritas stadionit, guggenheimit, erilaiset monitoimiareenat ja pienemmät kaupunkilaisten kohtaamispaikat ovat kansakunnille ja kaupungeille yhä tärkeämpiä, melkeinpä välttämättömiä, mutta vain jos ne nauttivat kansalaisten ja käyttäjien hyväksyntää. Eikä tämä kaupunkilaisten hyväksyntä edellytä ihmetekoja. Selkeä toiminta-ajatus, suotuisa sijainti, riittävät resurssit ja kaupunkilaisten sekä muiden käyttäjien huomioiminen suunnitteluvaiheessa tarjoaa useimmiten mahdollisuudet menestykseen.

Nyky-yhteiskunta on kiistatta huolestuttavan polarisoitunut ja yhä useammin keskeiset kehittämis- ja investointikohteet ovat päätyneet kilpailevien tahojen kiistakohteeksi ja poliittiseksi pattitilanteeksi. Julkisten resurssien jatkuva niukentuminen ei auta asiaa. Jotta Saara Aallon ja Patrik Laineen menestys saa jatkoa ja jotta kaiken ikäisillä suomalaisilla on mahdollisuus harrastaa ja viettää aikaa yhdessä ilman kohtuuttomia kustannuksia, tarvitaan merkittäviä kaupunginosatason panostuksia. Pelkkä rahallinen satsaus ei riitä, asukkaat, urheiluseurat, kulttuurijärjestöt ja muut erilaiset paikallistoimijat on kutsuttava mukaan yhteiseen aluekehitystyöhön. Kolmannen sektorin laajempi osallisuus ja suurempi rooli tarjoaa myös merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Varissuolla, Turun monikulttuurisimmassa kaupunginosassa on tänä vuonna käynnistetty yhteistyö oman lähiliikunta- ja kohtaamispaikan luomiseksi. Toimivan kaupunkilaisten kohtaamis- ja tapahtumapaikan synnyttäminen edellyttää julkisia varoja, mutta myös asukkaiden ja paikallistoimijoiden panosta sekä alue- ja asiantuntemuksen huomioimista. Iso joukko alueen toimijoita kokoontui torstaina 3.11. Turun normaalikoulun uudistettuihin tiloihin pohtimaan yhteistyömahdollisuuksia. Aika näyttää, millaisen lähiliikuntamallin ja kansalaisten kohtaamispaikan Itä-Turun monet toimijat onnistuvat Vakken sydämeen ja Pelttarinkadun uudistuksia kaipaavalle kentälle toteuttamaan…

Facebookiin on vastikään perustettu Puistot, pelikentät, puutarhat – kaupunkilaisten kohtaamispaikat -sivusto:

https://www.facebook.com/groups/KaupunkilaistenKohtaamispaikat/

Sivuston tavoitteena on kehittää julkisten puistojen, pelikenttien, puutarhojen, koulupihojen, tori- ja aukioalueiden sekä muiden kansalaisten kohtaamispaikkojen viihtyisyyttä ja käyttöä kaupunkilaisten keskuudessa. Ryhmään toivotaankin jäseniä eri kaupungeista sekä mielipiteitä, kokemuksia ja palautetta julkisten tilojen hyödyntämisestä. Liity siis ryhmään ja jaa muille tietoa toimivista kansalaisten kohtaamispaikoista tai anna risuja asuinalueista, joissa tarvitaan kehittämistoimenpiteitä.

Turku on jalkapallokaupunki. Se todistui, kun keskiviikkoiltapäivällä klo 15 Paavo Nurmen mukaan nimetylle valottomalle yleisurheilustadionille ehti ja ahtautui koko pääkatsomon kapasiteetin kokoinen (4000+) jalkapalloyleisö seuraamaan TPS-FC Inter liigakarsintaa.

Itse ottelu ei tarjonnut turkulaisille ikimuistoisia joukkue- tai edes yksilösuorituksia, mutta Urheilupuiston yllä leijunut odottava tunnelma loi poikkeukselliset puitteet lauantain ratkaisuottelulle. Ainakin katsomon keskiosissa ilmapiiri toi oudolla tavalla mieleen muutaman viikon takaisen Kosovo-maaottelun Kupittaalla. Hieman samaan tapaan kuin Kosovon historian ensimmäinen karsintaottelu oli suomalaistuneille kosovolaisille ilmeisen tärkeä, mutta myös ristiriitaisia tunteita aiheuttava, myös turkulaiset tuntuivat suhtautuvan kaupungin ensimmäiseen karsintaderbyyn varauksellisesti. Sinimustat tai mustavalkoiset kaulaliinat pysyivät tiukasti tungettuina toppatakkien sisään ja vain stadionin päädyissä uskaltauduttiin haastamaan vastapuolen leiriä. Tai saattoihan taustalla olla ihan tavallista turkulaista ottelukäyttäytymistäkin.

Jalkapallo, muu liikunta ja kaikenlainen kaikenikäisten harrastustoiminta on joka tapauksessa nykypäivän muuttuvassa maailmassa arvokkaampaa kuin koskaan. Kansalaiset Turussa, Torniossa tai vaikkapa Torontossa jakavat globaalin maailman monet ongelmat yksinäisyydestä työttömyyteen ja kasvavaan turvattomuuteen. Voimakkaasti lisääntynyt maassa- ja maahanmuutto ei yhteiskunnallista tilannetta helpota ja erityisesti suuriin kaupunkeihin pakkautuvan väestön sosiaaliseen integroitumiseen on kyettävä reagoimaan rakentavasti. Urheiluseuroilla on tässä haasteessa merkittävä tehtävä. Vireään vapaaehtoisaktiivisuuteen voimakkaasti nojaava harrastustoiminta ei luonnollisestikaan kykene korvaamaan valtion ja kuntien roolia, mutta urheiluseurat, kulttuuritoiminta ja koko kolmas sektori on silti monelle suomalaiselle tärkeä, melkeinpä ainoa keino löytää sisältöä ja uutta suuntaa elämässä.

Liikunta- ja harrastustoimintaa tulisikin tarkastella enemmän sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Niin suotavaa kuin suomalaisen jalkapalloilun läpimurto kansainväliseen menestykseen ja arvokisoihin onkin, tulisi alati kovenemassa kilpaurheilumaailmassa kyetä säilyttämään liikunnan ilo ja yhteisöllinen toimintatapa. Leikkimielisyys ja yhdessä tekemisen taito on menestyksen edellytys kaikissa joukkuelajeissa, mutta suoranainen välttämättömyys lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Jos harrastus ei ole hauskaa, lopettaminen on liian monelle lapselle luonnollinen vaihtoehto. Torstai-iltana Palloliiton ja Veikkausliigan arvostetun Captain’s Ball -palkinnon ansaitusti vastaanottanut FC Interin puheenjohtaja ja perustaja Stefan Håkans korostikin kiitospuheessaan viisaasti junioritoiminnan merkitystä – ”On ilo tehdä nuorten kanssa työtä.” http://huuhkaja.tv/fs/?huu=EA178499

Vuosi sitten tehdyssä Monskan haastattelussa https://www.youtube.com/watch?v=GIGn97oQftQ Stefan Håkans myös muisteli Interin ja lähiöseura Jyrkkälän Tykkien erikoista keskinäistä suhdetta. Elokuun lopussa useamman ex-interläisen avuin JyTy vei Turussa ensi kertaan järjestetyn Ikämiesten SM-kullan – ja tietysti rankkarikisassa nimekkään Tepsin nenän edestä.

FC Inter ja Turun Palloseura tarjoavat tänä päivänä turkulaisille jalkapallon harrastajille ja ystäville kuningaslajiin olennaisesti kuuluvan paikalliskilpailun, hegemonisen henkien taistelun Turun herruudesta. Kävi Kupittaan karsintaderbyssä kuinka tahansa, FC Interillä, Turun Palloseuralla sekä alueen muilla perinteikkäillä jalkapalloseuroilla on takanaan laaja harrastaja- ja kannattajakunta, jonka tuella Turulla on erinomaiset edellytykset synnyttää aitoa suomalaista jalkapallokulttuuria.

 

Turkua kuvailtiin jokunen vuosi sitten Suomen jalkapallopääkaupungiksi. Pitkät ja kunniakkaat perinteet kuningaslajilla onkin maamme ensimmäisessä pääkaupungissa. Turun Palloseuran ja FC Interin ohella ylimmällä sarjatasolla ovat pelanneet mm. Pyrkivä, ÅIFK, TuTo, TuWe, TPK, TuKV ja jopa TuUL.

Turku on myös merkittävä juniorijalkapallokaupunki. Nykyisen maajoukkueen pelaajista mm. kapteeni Niklas Moisander, Lukas Hradecky, Kasper Hämäläinen, Joni Kauko, Riskin veljekset ja Jere Uronen ovat turkulaisen tai Turun seudun seuratoiminnan kasvatteja. Useimmat nykyhuipuista ja jo uransa lopettaneista turkulaistaustaisista maajoukkuepelaajista ovat myös viime vuonna 50-vuotisjuhlia viettäneen Turun Nappulaliigan kaupunginosajoukkueiden kasvatteja. Kauko ja Hradecky veljineen Runosmäestä, Uronen Lausteelta ja Moisanderin kaksoset Peltolasta.

Turun Palloseuran turkulaisuutta tuskin tamperelainenkaan kiistää. Nimet Nummelin, Suhonen, Koivu ja Kiprusoff eivät palloiluväelle esittelyjä kaipaa ja viime vuosina mustavalkoiset värit ovat edustaneet turkulaista palloiluperinnettä myös salibandyn ylimmällä tasolla. TPS perustettiin vuonna 1922 kielipoliittisena vastavoimana ruotsinkieliselle Åbo IFK:lle ja suomenkielinen TPS on koko 95-vuotisen historiansa ajan yhdistetty voimakkaasti sekä kansallis- että turkulaismielisyyteen. Ja Turun Palloseuran historiassa kansallismielisyys tarkoittaa ennen kaikkea läheistä yhteyttä kansalliseen kokoomuspuolueeseen. Tunnistettavan turkulaisen identiteetin sekä menestyksekkään historian ansiosta TPS on kiistatta yksi tunnetuimmista suomalaisista urheiluseuroista ja sijoittuu sekä jalkapallon (2.) että jääkiekon (2./3.) maratontaulukoissa laskutavasta riippuen lajin suurien seurojen joukkoon.

FC Interin identiteetti on tyystin toisenlainen. Legendan mukaan seuran puheenjohtajan Stefan Håkansin poika Patrik Håkans oli ilman seuraa nappulaiän loputtua. Jalkapalloinnokkaat miehet päättivät perustaa oman seuran ja seuran nimeksi valittiin FC Inter Turku ja väreiksi sininen ja musta (kolmas väri punainen). Vaakunan muotoinen logo on käytössä vielä tänä päivänä. Näin saatiin FC Interin ensimmäinen D-juniorijoukkue koottua kasaan (http://fcinter.fi/sivut/historia). Seuran alkutaivalta 1990-luvulla värittää myös mielenkiintoinen suomenruotsalaisen perheyrityksen ja turkulaisen työläisjalkapalloperinteen yhdistäminen. Juuso Waldenin tapaan patruunahenkisesti toiminut ja Veritas Stadionin Kupittaalle aikaan saanut Stefan Håkans rakensi alkuvuosien edustusjoukkueen talousvaikeuksiin ajautuneen TuTon pelaajien ympärille. Viimeisen vuosikymmenen FC Inter on pelannut pääsääntöisesti menestyksekkäästi hollantilaisen Job Dragtsman alaisuudessa. Vuonna 2008 seura juhli ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. TPS:n viimeinen liigamestaruus on vuodelta 1975.

Tällä kaudella sen paremmin Turun Palloseuraa kuin FC Interiä ei voi syyttää värittömyydestä. Tepsin alkukausi alkoi pitkällä tappioputkella ja vakavia talousvaikeuksia paikkaamaan avatulla joukkorahoitusannilla. Loppuvuonna seura kuitenkin kohosi Ykkösen kakkoseksi ja karsimaan Veikkausliigapaikasta. Myös FC Interin osalta kausi alkoi nihkeästi, mutta seuraa ei voida arvostella ainakaan toimettomuudesta. Toukokuussa omatoimisesti päävalmentajan tehtävistä luopuneen Dragtsman tilalle astui pitkän linjan interläinen Jami Wallenius. Avukseen hän sai heinäkuussa turkulaista jalkapalloa hyvin tuntevan John Allenin. Ja jo elokuun alussa julkistettiin laajasti spekuloitu Shefki Kuqin päävalmentajasopimus. Valmentajavaihdosten ohessa FC Interin kautta ovat leimanneet pelaajavaihdokset. Valmentajaveljensä vanavedessä saapunut Njazi Kuqi on tehnyt loppukautena paljon maaleja, mutta osa uusista hankinnoista on herättänyt kysymyksiä seuran kannattajien keskuudessa. Varsinkin kun seurauksena näyttäisi olevan omien kasvattien vähentynyt peliaika.

Turkulaisen jalkapallohistorian ensimmäinen ”karsintaderby” pelataankin varsin erikoisten olosuhteiden vallitessa. Kaupungin perinteikäs ja turkulaista itsetuntoa edustava mustavalkoinen mahtiseura on jo aikaa sitten joutunut luopumaan taloutta kuormittavista profiilipelaajista ja lähtee ottelupariin nöyrästi nuorella, omista junioreista kootulla joukkueella. Kosovon Härän luotsaama FC Inter puolestaan on muuttunut melkeinpä dra(gts)maattisesti viime kaudesta, jolloin seuraa suitsutettiin aina UEFA-tasolla omien kasvattien osuudesta edustusjoukkueen pelaajistossa. http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2015/11/12/fc-interin-omien-kasvattien-maara-euroopan-karkitasoa. Viimeisessä Veikkausliigan ottelussa FC Interin omien kasvattien rooli oli kovin vähäinen ja derbymenestys nojaakin pitkälti vierastyövoiman kokemukseen ja valmennuksen kykyihin motivoida paperilla ylivertainen joukkue.

Luvassa on siis nurinperin kääntynyt Daavid vs Goljat -ottelu ja mitä erikoisin turkulaisderby. Turkua ei ehkä enää kutsuta Suomen jalkapallopääkaupungiksi, mutta kaksiosainen derby tarjoaa turkulaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden näyttää väriä ja luoda jalkapallokulttuuria! Onko sinun värisi mustavalkoinen, sinimusta vai kenties useimpien turkulaisten tähtipelaajien pohjaväri, nappulaliigan sinivalkoinen?

 

”Nopeammin, korkemmalle, voimakkaammin”

”Tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen”

 

Olympialiikkeeseen yhdistetyt iskulauseet ovat laajasti tunnettuja, mutta harvemmin nostetaan esiin näiden kahden urheiluaatteen keskinäinen ristiriitaisuus. Totuus kuitenkin lisääntyneiden doping-, sopupeli- ja muiden urheiluskandaalien aikakaudella lienee, että nykyurheilu on etääntynyt kovin kauas paroni Pierre de Coubertinin ylevyyden ajan aatteista.

 

Vaikka olympialainen jalous tuntuu ajat sitten karisseen kilpaurheilun areenoilta, on liikunnalla ja urheilulla yhä merkittävä yhteiskunnallinen rooli ja asema. Inter Milanin-kaatajanakin tunnettu tulevaisuuden tutkija Mika Aaltonen muistutti lokakuun alun kansallisessa liikuntafoorumissa, kuinka liikunta ja urheilu voivat uudella ja osuvalla organisoitumisen tavalla paitsi uudistaa demokratiaamme mutta myös ottaa ihmiset entistä paremmin mukaan oman ja yhteisen tulevaisuutemme rakentamiseen.

 

Suomen valmentajien puheenjohtaja, jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund jatkoi 13.10. Valon Sinettiseuraseminaarissa urheiluseurojen haastamista. Westerlundin mukaan nyt on peiliin katsomisen paikka ja esimerkiksi taloudellisista resursseista keskustelemisen sijaan tulisi keskittyä käyttämään ihmisten voimavarat tehokkaasti ja tiivistämään yhteistyötä. Jääkiekkoleijonat mm. Torinon olympiahopeaan luotsannut valmentaja toivoi, että Suomessa tartuttaisiin nyt urheilun perimmäisiin arvoihin. Niistä tärkeimmiksi hän nosti ilon, innostuksen ja intohimon. Westerlundilaisessa Suomessa urheilun perusarvot kuten toisten kunnioitus, reilu peli sekä yhdessä tekeminen ovat arvoja, joita koko suomalainen yhteiskunta, ennen kaikkea työelämä tarvitsee. Urheilijalähtöisestä ja yhteistyöhakuisesta valmennustavastaan tunnettu ”kiekkoprofessori” kritisoi myös suomalaisurheilun liiallista menestyskeskeisyyttä – uhraamme vaihtopenkille lapsia ja nuoria pelien voittamisen takia.

 

Jotta Mika Aaltosen ja Erkka Westerlundin visiot liikunnan ja urheilun suuremmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä toteutuisivat, on suomalaisten urheiluseurojen kyettävä samanaikaisesti sekä uudistumaan että kunnioittamaan urheilun perinteisiä arvoja. Urbaani-Suomen mantraksi kohonnut ”kuljeta, kannusta ja kustanna” -iskulause tulisi kyseenalaistaa ja liikunnan ilon sekä leikkimielisyyden pitäisi nousta keskeisempään asemaan lasten ja nuorten liikunta- ja harrastustoiminnassa.

 

Monet keski-ikään ehtineet lienevät kuulleet tarinoita siitä, kuinka vanhemmat ovat leikkineet kävyillä ja hiihtäneet kouluun peninkulmien päähän. Nyky-Suomessa lapset kyyditään kouluun, jossa nämä näpertävät välitunnit puhelimillaan liikunnallisten leikkien ja pallopelien sijasta. Ehkä yhteiskunnallisen näköalattomuuden kanssa kamppaileva nyky-Suomi voisi tosiaan hakea uudistumista urheilun ja liikunnan perusarvoista?

 

”Hannes ei tuntenut elämäänsä ahdistavaksi; hän sai liikkua ja urheilla illat pitkät ja viikonvaihteet. Tatu ja Viljam ottivat nuorimman veljensä mukaan; mikään liikunnan muoto ei ollut kuopiolaisveljeksille vieras. Eniten houkuttelivat hiihtoladut.”

Antero Raevuori, Huippu-urheilun maailma, 1978

 

Kyseinen Hannes juoksi Suomen maailmankartalle Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Vaikka Lahti 2001 ja nyt Therese Johaugin ja Martin Johnsrud Sundbyn myötä Norjaan levittäytyneet hiihdon dopingskandaalit varjostavat perinteisimpien urheilumuotojemme suosiota, on Suomi edelleen urheilukansa. Urheilukansa, joka elää suurta murrosta. Kaupungistuminen, uusi teknologia sekä ympäristön ja yhteiskunnan muutokset muokkaavat nopeasti kansakunnan tilaa, mutta myös liikunnallista lajikirjoa ja koko urheilumaailmaa.

 

Urheilu-Suomi muuttunut, mutta myös jakaantunut?

 

Kun Kekkosen aikana koko Suomi hiihti ja juoksi, toi lentopalloileva Mauno Koivisto presidentit joukkueurheiluaikaan. Martti Ahtisaaren urheilulajiksi nostettiin koripallo, jota presidentti oli pelannut Oulun NMKY:ssä. Kun vuoden 1995 maailmanmestaruus kertaheitolla teki Suomesta jääkiekkokansan, ovat myös itämaisia tansseja harrastava Tarja Halonen ja rullaluisteleva Sauli Niinistö olleet usein nähtyjä vieraita jääkiekkoleijonien otteluissa. Ja ehti toki nykyinen presidentti toimimaan suomalaisen jalkapalloilun keulakuvana Palloliiton puheenjohtajana ennen Mäntyniemeen siirtymistä.

 

Liikunta ja urheilu on siis edelleen tärkeää suomalaisille, mutta lajikirjon voimakas laajeneminen, ammattimaistuminen ja viihteellistyminen jatkavat urheilukentän mullistamista ja urheiluseurojen haastamista.  Jos urheilun ja liikunnan tarjoamat yhteiskunnalliset mahdollisuudet ovat suuret, niin merkittäviä ovat myös muutosajan haasteet. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain vajaa neljännes urheiluseurassa mukana ollut lapsi jatkaa harrastustaan 15-vuotiaana ja nuorten liikkumisessa ääripäiden osuudet ovat jatkuvasti kasvaneet (Turun Sanomat, 13.10.16). Muutoksen takana on monta tekijää. Junioriurheilun ammattimaistumisen myötä kustannukset ovat jatkuvasti nousseet eikä osalla perheistä ole enää varaa maksaa lapsiensa harrastuksia. Kustannusten nousun perussyy on harjoitusten ja muiden tapahtumien määrän raju lisääntyminen. Toiminnan määrällinen lisääntyminen näkyy myös vapaaehtoisten valmentajien ja toimihenkilöiden löytämisen vaikeutena. Kun yhtälöön lisätään vanhempien odotusten ja vaatimusten kohoaminen, ollaan kustannusnousua ruokkivassa kehässä, jossa vanhemmat vaativat ammattimaista valmennusta, joka puolestaan nostaa harrastuskustannuksia.

 

Ammattivalmentajien määrän kasvu ja urheiluseurojen ammattimaisempi suhtautuminen junioritoimintaan on pääsääntöisesti myönteinen asia ja tukee myös ajatusta urheilun suuremmasta yhteiskunnallisesta roolista. Mutta kuten yleensä  yhteiskunnallisissa muutoksissa, myös junioriurheilun uudistamisessa tulisi kyetä säilyttämään lasten ja nuorten liikunnan toimivat ja arvokkaat osat. Suomalaisen urheiluväen into ja halukkuus vapaaehtoistyötä kohtaan on tällainen arvo, jota ei saisi tuhota junioritoiminnnan uudistuksessa.

 

Jos urheiluseurat panostavat yksinomaan palkkavalmentajiin vapaaehtoistoimijoiden kustannuksella, ottaa suomalainen lasten ja nuorten liikunta askeleen kohti ammattimaisempaa, mutta myös amerikkalaisempaa harrastusjärjestelmää. Vaikka Yhdysvaltojen urheilujärjestelmä tuottaakin kiistatta eri lajien huippuja, ei harrastajille kallis ja eriarvoistava järjestelmä välttämättä sellaisenaan sovi vapaaehtoistyön voimalla vuosikymmeniä toimineille suomalaisille urheiluseuroille.

 

Mikäli siis uskomme Mika Aaltosen ja Erkka Westerlundin tavoin liikunnan ja urheilun yhteiskunnalliseen voimaan sekä yhdessä tekemisen mahdollisuuksiin, on suomalaisen urheiluväen löydettävä tasapaino toiminnan laatua parantavien uudistusten sekä vapaaehtoistyön kannustavuuden välillä. Jos haluamme, että huomattavasti suurempi osa kuin vajaa neljännes jatkaa urheiluharrastustaan 15-vuotiaana, on harrastuksesta tehtävä houkuttelevampi, ja myös huokeampi. Tutkimukset paljastavat, että kaikki eivät halua kilpailla hampaat irvessä tai harjoitella viisi kertaa viikossa.

 

Erkka Westerlundin ehdotus, että Suomessa tartuttaisiin urheilun perimmäisiin arvoihin on realistinen ja kannatettava. Ilo, innostus ja intohimo ovat arvoja, jotka sopivat niin kilpa- ja harrasteurheiluun kuin ammatti- ja vapaaehtoisvalmentajien ajatusmaailmaan.