Turun Palloseura juhli viime vuonna näyttävästi 100-vuotista historiaansa turkulaisen urheilun lippulaivana. Turku on mustavalkoinen, kuulee usein sanottavan.
Mutta vuosisataiseen seurahistoriaan mahtuu myötä- ja vastatuulta, sekä monenlaista suunnanmuutosta. Ehkä seuran suurin menestystekijä onkin ollut mukautua maailman muutoksiin sekä ylläpitää yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta turkulaisiin nostamalla eri lajien huipulle katkeamattoman ketjun oman kaupungin kasvatteja.
Kun vasta vuonna 1995 perustettu TPS Salibandy juhlisti monilajiseuran juhlavuotta menestyksekkäimmin sekä miesten että naisten Suomen mestaruuksilla, TPS:n historiassa jalkapalloilu hallitsi raitapaitojen ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Kuningaslaji saapui Suomeen jo 1890-luvulla muutoinkin Turkua muokanneen skotlantilaisen Crichtonin telakkasuvun sekä mm. Turun Urheilupuiston isänä tunnetun August Blombergin toimesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hallitsi kolmeen Suomen mestaruuteen ja viiteen hopeaan vuosina 1910-1924 yltänyt ÅIFK ja Turun Palloseuran perustamiseen syksyllä 1922 liittyykin kansallistunnetta ja kielipolitiikkaa.
“Turun Urheiluliiton ja Riennon piiristä koostui ryhmä miehiä, jotka lähtivät ajamaan suomalaista palloilun erikoisseuraa Turkuun. Kysymys oli nimenomaan porvarillisesta seurasta, sillä kansalaissota oli jakanut yhteiskunnan myös urheilussa pahasti kahtia.”1
Jalkapallossa TPS saavutti valtakunnallisesta mittavaa menestystä jo ennen sotia, mutta mustavalkoisten toistaiseksi menestyksekkäin kultakausi käynnistyi 1960-luvun jälkipuolella ja jatkui Tepsin toistaiseksi viimeiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1975. Vielä 1960-luvun alkupuolella TPS oli hieman kuluneen vuosikymmenen tapaan ajautunut hissijoukkueeksi Mestaruussarjan ja Suomensarjan välillä, mutta Rainer Forssin valmentajakaudella TPS kohosi valtakunnan ykköseksi ja turkulaiset ylsivät vuosina 1968-1975 peräti neljään mestaruuteen.
Jääkiekon asema alkoi kohota 1950-luvulla ja dominoivaan rooliin TPS Jääkiekko kohosi 70-luvun SM-Liigan ja edustustason TuTo-fuusion sekä 1980-luvun lopun Turkuhallin uusien mahdollisuuksien ja tuplaantuneiden katsojalukujen kautta. Vuoteen 2001 mennessä TPS oli yltänyt Hannu Jortikan johdolla kahteen kolmen mestaruuden putkeen ja Turussa puhuttiin Midaksesta sekä dynastiasta.
Urheilupuiston, Kupittaan ja Impivaaran ikiliikkuja
Vaikka turkulaisessa ja laajemminkin suomalaisessa palloiluperinteessä pelaajat vielä muutamia vuosikymmeniä sitten saattoivat pelata ainakin peliuran alkuvuosina useampaa lajia, Turkuun ja Turun Palloseuraan yhdistetään täysin poikkeuksellisella tavalla yksi mustavalkoisten kulta-aikoihin kytkeytyvä monitaituri.
Vuonna 1948 syntynyt Timo Nummelin asui 1950-luvulla Itäisellä Pitkäkadulla ja sodanjälkeisessä Martinmäessä läheinen Urheilupuisto veti liikunnallisia lapsia magneetin lailla.
Kuva 1: Sepänkadun kansalaiskoulun luokkajoukkue
”Koulunkäynti merkitsi Timolle lähinnä välttämätöntä pahaa. Tosin lukujärjestyksestä löytyi myös ilonaihe: liikunta. Koulun jälkeen singahdettiin Urheilupuistoon, jonne oli matkaa koulun pihalta vain muutama metri.”2
”Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Talvella Itäisellä Pitkäkadulla pelattiin tossupalloa ja maaleiksi kelpasivat vaatenyytit ja lumikokkareet. Ja kesäisin pelattiin palloa. Tai jonkinlaisella pallon kuorella, joka oli täytetty lumpuilla. 50-luvun lopulla martinmäkeläiset palloiljat pyöräilivät Kupittaanpuistoon ja astuivat urheiluseuramaailmaan.
“Siihen aikaan eivät vanhemmat todellakaan kuljettaneet poikiaan treeneihin eikä linja-autolla kuljettu, vaan pyörällä. Oivaa peruskuntoharjoittelua, josta Timo ei peliuransa aikana luopunut milloinkaan.”
Lahjakkuus, peräänantamattomuus ja liikunnallinen elämäntapa tekivät Timo Nummelinista poikkeuksellisen suomalaisen palloilulegendan, joka on valittu ennennäkemättömästi sekä vuoden jalkapalloilijaksi (1968) että vuoden jääkiekkoilijaksi (1981). 23 kautta kestänyt jääkiekon pääsarjaura toi yhden mestaruuden ja yhteensä kahdeksan SM-mitalia. Runkosarjaotteluita kertyi lähes 700, mikä on komea määrä kun huomioidaan, että runkosarjapelien määrä on jatkuvasti kasvanut ja 2000-luvulla lähestulkoon kaksinkertaistunut Nummelinin peliajoista. A-maaotteluita kertyi 225 ja MM-kisoissa turkulainen edusti Suomea kahdeksan kertaa.
Kuva 2: Veli-Pekka Ketola ja Timo Nummelin ensimmäistä kertaa maajoukkuetehtävissä yhdessä v. 1967.
Kuva 3: 100 000 markan viulusoolo! Ensin soi Tapparan verkko, sitten viulu runkosarjan voiton kunniaksi.
Jalkapalloura jäi lyhyemmäksi, mutta sekin oli hohdokas. Ensin kolme perättäistä A-juniorien Suomen mestaruutta. Saavutus, johon vain toinen turkulainen ja TPS:n kunniagallerian jäsen nro 22 Teuvo Andelmin on yltänyt. Jalkapalloilu ylimmällä sarjatasolla päättyi jo 26-vuotiaana, mutta pitää kuitenkin sisällään yhdeksän Mestaruussarjakautta, 185 ottelua ja kolme Suomen mestaruutta (1968, 1971, 1972).
Kuva 4: A-poikien kolmas perättäinen Suomen mestaruus.
Kuva 5: Timo Nummelin edusti Suomea A-maajoukkueessa sekä nuorten ja poikien maaotteluissa. Vuoden jalkapalloilijaksi hänet valittiin vuonna 1968.
Harrastusmaailma on muuttunut – ovatko yhteisölliset arvot rapautuneet?
Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat ennen kaikkea harrastuskustannusten jyrkkä nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. Samaan aikaan kun hyväosaisten perheiden jälkeläisiä kuljetetaan, kustannetaan ja kannustetaan koko perheen voimalla osana brändättyä seurayhteisöä, liian monessa yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheessä pelkkä pelikenkien tai pallon hankkimiskulut aiheuttaa suurta murhetta. Ja yhä useammin syrjäytymistä harrastuspiiristä.
Harrastuskustannusten jatkuvasta kohoamisesta on käyty keskustelua jo vuosia3 ja kun perinteisesti matalan kynnyksen lajeiksi miellettyjen lentopallon, pesäpallon ja yleisurheilun vuosikustannukset ovat Urheilulehden tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nousseet jo yli tuhannen euron, on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja kaveripiiristä syrjäytyminen jo vakava ongelma4. Ja jalkapallossa, joukkuelajeista suosituimmassa, säännöllisin väliajoin julkaistaan surullisia tarinoita pelaajien, valmentajien ja etenkin kentän laidalla mielipiteitään laukovien vanhempien epäasiallisesta käytöksestä5. Eikä epäasiallinen käytös rajoitu vain kuningaslajin piiriin, samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös mm. jääkiekon ja salibandyn piirissä.
”Kun sodanjälkeinen suurten ikäluokkien suomalainen yhteiskunta oli niukkuudestaan ja urheilun ideologisesta SVUL-TUL -kahtiajaosta huolimatta yhtenäiskulttuuri, tämän päivän lasten ja nuorten liikkumista vaikeuttavat älylaitteiden ohella ennen kaikkea harrastuskustannusten nousu ja yhteiskunnan eriarvoistuminen.”
Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kunnallisia liikuntapanostuksia sekä liikunnallisia ja käytökseltään esimerkillisiä esikuvia
Turku haluaa profiloitua rohkeana, maan vanhimpana, [boldest city], eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, jonka kärkihankkeina juuri nyt, 800 -vuotisjuhlien alla löytyvät mm. uusi musiikkitalo, elämyskeskus, raitiotien palautus sekä historian ja tulevaisuuden museo.
Kulttuurikaupunki on ollut myös urheilun ja liikunnan edelläkävijä. Siitä kertovat muun muassa jalkapallon Suomeen tuoneen August Blombergin mukaan nimetty aukio maan vanhimmassa kaupunkipuistossa Kupittaalla, olympiasankari Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion, oma kansainvälinen yleisurheilukilpailu sekä Wäinö Aaltosen veistämä juoksijapatsas, jota toki turkulaiseen tapaan koitettiin siirtää nykyiseltä paikaltaan ties minne juoksijalegendan 100-vuotisjuhlallisuuksien alla.
Kuva 6: Paavo Nurmi Wäinö Aaltosen ikuistamana Turun Itäisellä Rantakadulla
”Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta syrjäytymiseen ja mielenterveyden horjumiseen.”
Kuten ei erilaisia kulttuurimuotoja, ei myöskään eri urheilulajeja tulisi asettaa arvojärjestykseen, saati toisiaan vastaan.
Yksin harjoittelemalla yhdeksään olympiakultaan yltänyt Paavo Nurmi oli oman tien kulkija, mutta myös vasta vuonna 1917 itsenäistyneen Pohjolan pienen kansan häikäisevän sotien välisen ajan olympiamenestyksen myyttinen johtotähti. Vähäpuheisen kestävyysjuoksijan ainutlaatuinen sitkeys ja voittokulku maailman kilpakentillä tuskin olivat mitätön taustatekijä ja kannustin kun kansakunta taisteli olemassaolostaan 1940-luvun talvi- ja jatkosodassa sekä sodanjälkeisessä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Nykypäivänäkin kansat taistelevat Euroopassa olemassaolostaan ja itsenäisyydestään. Kannustavia esimerkkejä ja esikuvia tarvitaan. Vihamielisen naapurin ohella suomalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia uhkaa elintapojen muutoksen myötä yleistynyt liikkumattomuus sekä sosiaaliset ongelmat eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä mielenterveyden horjumiseen.
Kulttuuri- ja urheiluperinteistään tunnetussa vanhassa pääkaupungissa on juuri käynnistetty uuden musiikkitalon rakennustyöt Itsenäisyydenaukiolla jokirannassa. Samaan aikaan, arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa6.
Kuntien laillinen velvollisuus tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja on linjattu valtakunnan tasolla eduskunnan hyväksymässä liikuntapoliittisessa selonteossa ja Turussa suuntalinjat on myös jo määritetty vuoden 2016 liikuntapaikkauudistuksessa, jossa turkulaisten liikkumista tukee liikuntapaikkojen kärkikolmio Kupittaanpuisto-Urheilupuisto-Impivaara7.
”Arvostettujen Turun filharmonikkojen tapaan, turkulainen liikuntaväki niin ikään toivoo, ja ennen kaikkea tarvitsee toiminnalleen välttämättömiä kunnallisia panostuksia elinkaarensa lopussa olevien harrastuspaikkojen uusimisen muodossa.”
Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.
Paavo Nurmen yleisurheiluperinteitä Turussa jatkaa kaupungissa opiskeleva ja harjoitteleva seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-mitalista Wilma Murto. Joukkuelajeissa turkulaisia lähettiläitä löytyy tämän päivän maailmanluokan pelaajista Mikko Rantasesta ja Lukas Hradeckystä menneiden vuosikymmenien mestareihin kuten veljekset Koivut ja Kiprsusoffit.
Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä. Urheilupuistossa urheilutaipaleensa aloittanut ja Kupittaalla kansaa villinnyt viulunsoittaja on asunut viime vuosikymmenet Nättinummessa Impivaaran urheilukeskuksen kupeessa. Siellä, oman peliuransa ohessa, Timo Nummelin ja alueen muut vanhemmat jäädyttivät talkoilla läheistä pallokenttää sekä kannustivat liikkumaan omatoimisesti Impivaaran jää- ja jalkapallohalleissa.
”Liikkumattomuus ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä suuri kansanterveydellinen että kansantaloudellinen uhka. Arkiseen, harrastukselliseen ja huipputason urheiluun ja liikkumiseen tarvitaan kannustavia esikuvia sekä panostuksia olosuhteisiin.”
Kuva 7: Timo Nummelin kotioloissa.
”Turkulainen pallopelien ja liikunnallisen elämäntavan ruumiillistuma Timo Nummelin on eräänlainen iätön linkki Paavo Nurmen yksilölajien kulta-aikojen ja joukkuelajien nousun välillä.”
Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.
Menneitä mestareita voi suuren maailman tapaan muistaa patsailla ja plakaateilla8 tai sitten kunnioittaa Paavo Nurmen tapaan stadionin nimellä. Äskettäin 75 vuotta täyttänyt Timo Nummelin varmastikin ansaitsi Turussa jonkinlaisen huomionosoituksen. Paikaksi sopisi sekä Kupittaanpuisto tai Impivaara, miksei myös Urheilupuistokin. Ja kun etenkin jalkapallossa maailmalla on tapana nimetä areenoja tai stadionin osia lajisuuruuksien mukaan, tarjoaa Turun liikuntapaikkauudistus mahdollisuuden kehittää uudistusta tarvitsevia julkisia liikuntatiloja tai yksityisten toimijoiden kanssa toteutettavia olosuhdehankkeita ansioituneiden liikuntalähettiläiden nimissä9. Kupittaanpuiston tänä vuonna uusittu Veritas Stadion tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia etenkin kun areenasta on tullut sekä Pikkuhuuhkajien että Helmareiden kotikenttä10.
Kuvat 8, 9, 10: Helmarit Kauppatorilla. Turun Veritas Stadion on sekä Pikkuhuuhkajien että Helmarien kotiareena.
”Kun Suomessa ymmärretään laajemmin liikunnallisten esikuvien yhteisöllinen merkitys sekä osaamme antaa menneille mestareille ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioittaa vasta nousevien roolimallien yhteiskunnallista vaikutusta, otetaan suuri suomalainen askel henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saralla.”
Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta “liikuttavimpana länsiturkulaisena”11, vaatimaton “Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta ansioistaan.
Kun Numppa toistaiseksi viimeisiä kertojaan ”eläköityi” pelikentiltä, toinen suuri turkulainen liikunnan ja joukkueurheilun edelläkävijä Juhani ”Juuso” Wahlsten kuvaili pitkäaikaista pelikaveriaan seuraavin sanoin:
”On kunnia-asia, että suomalaisen urheilun piirissä on kasvanut sellainen palloilija, taistelija, joka antaa ja ottaa vastaan eikä rutise. Miehen itsetunto on valtava. Hän tulee itsensä kanssa toimeen hyvin ja on varma tavastaan tehdä työtä rakastamansa lajin parissa, vaikka itse pelin ulkopuolella onkin kenties hieman arka. Hän on sataprosenttisen aito ilman tämän päivän mediapellen ulkokuorta.”12
Kuva 11: Timo Nummelin Impivaarassa
”Vaikka Timo Nummelin palkittiin vuosikymmen sitten Länsi-Turun asukasyhdistyksen toimesta ”liikuttavimpana länsiturkulaisena”, vaatimaton ”Nättärin Numppa” varmasti ansaitsisi kotikaupungissaan laajempaakin tunnustusta liikunnallisista ansioistaan sekä ainutlaatuisesta ja esimerkillisestä urastaan lojaalina Turun palloilulähettiläänä.”
Kuvat 1-5, 7, 11 Elämäni Pelikentät kirjasta.
Heikki Mäki & Eero Toivola, Kultaiset vuodet, Turun Palloseura 1922-1997, 1997 ↩︎
Turkka Talonen & Esa Silander, Elämäni pelikentät – Timo Nummelin muistelee, 1997 ↩︎
https://yle.fi/a/74-20049033 Oskari Tanhuanpää, 15, kuuli vastustajan haukkuvan tuomaria huoraksi – huutelu lisääntyy katsomossa ja kentällä lasten joukkuepeleissä, 21.9.23 ↩︎
Suomalaisten vähentynyt liikkuminen on jo vuosia ollut tutkitusti todistettu yhteiskunnallinen ongelma. Liikkumattomuus ja liiallinen paikallaolo lisäävät useiden kansansairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotautien riskiä. Inhimillisten riskien ja uhkien ohella liikkumattomuudella on myös huomattavat taloudelliset vaikutukset. UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset[i].
Vaikka liikkumattomuuden yhteiskunnalliset uhkakuvat ovat huomattavat ja kiistattomat, jää liikuntapolitiikka päätöksenteossa valitettavan usein taka-alalle. Etenkin aikana, jolloin globaali pandemia, Ukrainan sota, Nato sekä energia- ja talousongelmat hallitsevat uutisvirtaa.
”Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset.”
On myös syytä huomioida, että suomalaisten kuntien hallintoa muokattiin dramaattisesti keskellä koronapandemiaa, kun maakuntiin luotiin pitkään kestäneen soteuudistuksen kautta hyvinvointialueet. Samalla kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) tuli vuodenvaihteessa maakunnan suurin työnantaja yli 23 000 työntekijällä, Turun kaupungin tulot sekä menot lähes puolittuvat. Kun kaupungin tehtävät muodostuvat tänä päivänä kasvatuksen ja opetuksen, vapaa-ajan, kaupunkiympäristön ja työllisyyden palvelukokonaisuuksista, olisi varmastikin perusteltua, että Turun kaupunki ottaisi aktiivisemman roolin turkulaisten liikkumisen sekä vapaa-ajan harrastamisen kannustajana ja tukijana?
Etenkin kun ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros. Suomalaisten alhaisen syntyvyyden ja elinajanodotteen kasvun seurauksena väestö ikääntyy ja esimerkiksi Varsinais-Suomen[ii] väkiluku kasvaa vain maahanmuuton ansiosta[iii].
”Ennaltaehkäisevän kunnallisen liikuntapolitiikan puolesta puhuvat myös monet kaupunkiseutujen suurhaasteet kuten nuorten syrjäytyminen ja kasvavat mielenterveysongelmat, asuinalueiden sosiaalinen ja etninen segregaatio eli eriytyminen sekä väestörakenteen dramaattinen murros.”
Massiivisten maailmanpolitiisten kysymysten ja väestörakenteen murroksen varjossa pääkaupungissa on käyty ideologisen kahtiajaon kuormittamia hallitusneuvotteluja ja kuntatasolla odotetaan, mutta myös ennakoidaan valtiontaloutta tasapainottavia julkisen sektorin leikkauksia. Vanhassa pääkaupungissa ennakointia edesauttaa alueen johtavien poliitikkojen vahva edustus työnsä aloittavassa valtioneuvostossa.
Valtakunnan tasolla liikkumattomuutta ja harrastusmaailman eriarvoistumista on pyritty kitkemään ns. Islannin mallin ja siitä kehitetyn Harrastamisen Suomen mallin avulla[iv]. Mallin kunnianhimoisena tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Lienee perusteltua hakea kehittämisideoita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, mutta Islannin opeissa tulisi huomioida, että saarivaltion väkiluku on Turun seudun luokkaa ja Islannissa motiivina oli saada aisoihin maan nuorison kontrollista karannut päihteiden käyttö. Suomessa nuorten päihteiden käyttöä selvittävät tutkimukset viestivät nuorison raitistumisesta, joten lähtötilanne on erilainen.
Ulkoistettu Artukaisten malli Vs kunnallinen Impivaaran malli?
Turussa täkäläistä Islannin mallia on käynnistetty kahdessatoista koulussa iltapäiväkerhotoiminnan muodossa[v] ja viime vuodet kaupungissa on valmisteltu Turun omaa mallia ns. harrastekortin (200-300€/nuori/v), 70%:n tilavuokra-avustuksen ja uuden Artukaisten liikuntakeskuksen ympärille[vi]. Liikkumattomuus- ja harrastuskustannushaasteiden ohella Turun harrastusreformia hoputtaa lukuisten keskeisten kaupungin liikuntapaikkojen tila elinkaarensa päässä (mm. Impivaaran jää- ja jalkapallohallit, Kupittaan urheiluhalli).
”Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän. Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina.”
Turun liikuntauudistus oli toukokuussa järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti- ja aluefoorumitapahtuman pääteemana ja harrastekortista sekä Artukaisten liikuntapaikkasuunnitelmista käytiin aktiivinen keskustelu eri puolueiden valtuutettujen sekä alueen asukkaiden kesken.
Kuvat:Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen (kok) esitteli Turun kaupungin liikuntauudistuksen linjauksia toukokuussa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentissa ja aluefoorumissa (kuvat 1, 2). Harrastekortin on suunniteltu tulevan käyttöön vuonna 2025 ja yksityisten liikuntatilojen vuokra-avustusta nostetaan 70 %:iin nykyisestä 50%:sta. Aiemmin tuen suuruus ollut 5-50%, riippuen paljonko kunnallista liikuntatilaa on käytettävissä.
Hallitseva mielipide oli vähintään varauksellinen. Seuraparlamentin pj Ville Lintunen (sd) kantoi huolta harrastekorttituen ulkopuolelle jäävistä Turun rajojen takaa tulevista harrastajista (kuva 1, vas.). Liikuntalautakunnan vpj Joni Laakso (ps) suhtautui epäillen kaupungin edellytyksistä maksaa 70%:n vuokratukea ja piti järkevämpänä panostaa Impivaaran kunnallisiin liikuntapalveluihin. ”Niissä on käyttöaste korkea, niiden tarve ei koskaan katoa ja mahdollistavat myös kaupungin vuorojakojärjestelmän (kuva 1, oik.). Ja kunnalliset liikuntapaikat toimivat myös hinnan alenemisen mahdollistajina. Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki (kuva 2, vas.).
Rakennnusyrittäjätaustainen valtuutettu Jarmo Laivoranta (kesk) epäili uudistuksen käyvän kalliiksi: ”Jos me rakennetaan tällaisia tiloja kunnolla, niin ne ovat 45 vuotta käytössä, elikkä me maksetaan kolmeen kertaan. Meille jäisi huomattava summa käyttää rahaa muuhun. Väittäisin että tässä me on Turussa tehty aikamoisia virheitä.”. Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse (kuva 2, oik.).
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Kun vielä vuoden 2016 liikuntapaikkasuunnitelmassa läntisten lähiöiden urheilulähettiläiden (mm. Koivun veljekset, Lukas Hradecky) hautomona tunnettu Impivaaran urheilukeskus linjattiin yhdessä Kupittaan ja Urheilupuiston kanssa Turun liikuntakeskusten kärkikolmioksi, on Turun kaupunki viime vuosina nostanut TPS:n hallinnoiman, yksityisen Artukaisten liikuntakeskushankkeen liikuntauudistuksen lippulaivaksi. ”Merellisen Länsi-Turun”[viii] visioinnissa Artukainen nähdään liikkuvan kaupungin uuden ajan liikuntakeskuksena[ix] ja läntisten lähiöiden keskellä turkulaisia vuosikymmenet palvellut Impivaara uhkaa vajota liikuntapäätöksissä B-sarjaan.
Kuvat: Artukainen on viime vuosina kohonnut Turun kaupungin kehittämiskohteeksi. Koronavuodet olivat raskaita Turun Messukeskukselle ja Turkuhallin tulevaisuutta varjostaa yhä voimakkaammin ratapihan Elämyskeskushanke. Turun kaupunginhallitus on päättänyt Artukaisten kehittämishankkeen käynnistämisestä: ”Pormestariohjelman (kv 23.8.2021 § 180) mukaan laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen, ja että huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden. Käynnistynyt visiotyö käsittää erityisesti Pansion, Pernon ja Artukaisten alueita.”
Artukaisten merellinen läntinen Turku ja liikuntakeskushanke ovat kunnianhimoisia kehittämisvisioita, mutta herättänevät myös keskustelua kaupungin aiemmista alueellisista liikuntalinjauksista. Impivaaran liikuntakeskusta on siis jo vuosikymmenien ajan kehitetty läntisen Turun monipuolisena liikuntakeskuksena (kuvat alla).
Pansio-Jyrkkälän suuralueella Pansion Kisapuistoon on niin ikään panostettu voimakkaasti viime vuosina. Kisapuiston peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja osana noin 700 000 euron kunnostustyötä puiston kenttää pidennettiin ja alustaksi asennettiin uusi tekonurmi mahdollistamaan amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen. Kisapuiston aluekeskuksessa kaupunkilaisia palvelee myös kuntorata, puistokuntosali, jalkapallon ministadion, rantalentopallokenttä, skeittipaikka, rullaluistelurata, juoksurata, pituushyppypaikka, koripallokenttä, kaksi tenniskenttää sekä lasten leikkipaikka (kuvat alla).
Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?
Liikunta- ja harrastustoimintapaikkoja on jo mittavasti ulkoistettu urheiluseuroille, mutta ulkoistamisen vaikutukset ovat vaihtelevia ja ehkäpä merkittävin viime vuosien kehitys on ollut harrastuskustannusten jyrkkä kohoaminen ja vähävaraisten syrjäytyminen harrastuksista[x].
”Elina Sandelin (Vas, oma ryhmä) näki harrastekortin riskinä eriarvoistumisen ja harrastuksen saavutettavuuden ongelman. ”On ihan selvää, että jos johonkin laitetaan enemmän rahaa ja tehdään leikkauspolitiikkaa, se on jostain muualta pois. Saattaa käydä niin, että uudistus tukee erityisesti niiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista, jotka muutenkin harrastaisivat liikuntaa ja jotka muutenkin pystyisivät pääsemään harrastuksiinsa tai joiden vanhemmilla on varaa. Vaikkakin siinä on vähävaraisille osoitettu tuki.”
Esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS). Turun Palloseuran hallinnoima Poropuiston kuplahalli romahti useana talvena, eikä hallia saatu käyttöön lukuisista nostoyrityksistä huolimatta. Talvella 2022-23 ei enää yritetty ja Poropuiston pallokentän paikalle on tulossa uusi yhtenäiskoulu. TuWen tekonurmikenttää Raunistulassa käytetään lähinnä aikuisten alasarjapeleihin ja perinneseuran junioritoiminta jalkapallossa on supistunut alle sataan harrastajaan. Turun harrastajamääriltään suurimman seuran Nappulaliigan Peltolassa sijaitseva Terveystalo Areena on aktiivisessa käytössä, mutta kenttä on kuormitettu ja seuralla on ollut vaikeuksia löytää kaupungista uutta tonttia uutta omaa kenttähanketta varten. Interin lämmitettävä kenttä Kupittaalla ja Tepsin täysimittainen kuplahalli ovat maan huippua olosuhteiltaan, mutta molemmissa seuroissa kohonneet harrastuskustannukset olosuhdemaksuineen rajaavat vähävaraisia harrastajia ulos toiminnastaan.
Kuvat: Turussa esimerkiksi jalkapallossa seurojen omia hankkeita on toteutettu mm. Lausteella (TPS), Raunistulassa (TuWe), Peltolassa (TuNL), Kupittaalla (Inter) ja Impivaarassa (TPS).
”Seurojen omia liikuntapaikkoja tulevaisuudessa tarvitaan, mutta lisääkö kunnallisten liikuntatilojen ulkoistaminen turkulaisten liikkumista ja madaltaako yksityisten liikuntakeskusten suora tukeminen harrastuskustannuksia?”
Padel X, PadelPark Skanssi, Vamos Padel, Paddle Park…
Padel lienee Turun seudulla viime vuosien eniten palstatilaa saanut uusi liikuntamuoto ja kaupunkikuvaan tiuhaan kohonneet padel-keskukset näkyvin esimerkki Turun kaupungin kannustamista yksityisrahoitteisista liikuntapaikkahankkeista. Tänä kesänä alueen padelbuumi – tai kupla – näyttää kuitenkin puhjenneen. Turun Sanomat on uutisoinut (15.6. ja 27.6.) padelkeskusten konkursseista ja keskustelu on käynnistynyt upouusien yksityisten padelhallien hyödyntämisestä turkulaisseurojen kriittiseksi arvioituun tilapulaan. ”Jalkapallossahan meillä on Turussa todellinen puute talviharjoitteluolosuhteista. Meidän on kohta pakko alkaa rajoittaa harrastajamääriämme, sillä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi [harjoitus] aikaa, kertoo Turun Toverit ry:n (Tuto) toiminnanjohtaja Sini Nikunen.”
Tyhjissä padelkeskuksissa mahdollisuuksia seuroille, TS, 5.8.23
Koska valmisteilla oleva liikuntauudistus linkittyy kaupunkisuunnitteluun, alueellisen ja väestöllisen eriytymisen ehkäisemiseen, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttamiseen sekä kaiken ikäisten turkulaisten yleiseen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen, tarvitaan tärkeästä ratkaisusta perusteellista julkista keskustelua. Etenkin kun toisiinsa kytketyillä ratapihan elämyskeskus- ja Artukaisten liikuntahankkeilla luvataan mittavia lasten ja nuorten harrastusmaailman hyvinvointivaikutuksia.
”Laivorannan mielestä yksinkertaisesta asiasta on myös tehty turhan monimutkainen ja epäili, kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä uudistuksessa on oikeasti kyse.”
Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?
Lasten ja nuorten harrastamisen haasteista keskusteltiin äskettäin myös kansallisen kotouttamishankkeen (RIVE) päätösseminaarissa Olympiastadionilla. Koripallomaajoukkueen ex-kapteeni Shawn Huff nosti esiin harrastusten kotouttavan ja suomen kielen oppimista edistävän vaikutuksen sekä korosti liikuntapaikkojen saavutettavuuden merkitystä. Samassa tilaisuudessa opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranto muistutti kunnan laillisesta velvollisuudesta tarjota kaikille ihmisille liikuntapaikkoja. Hän viittasi myös eduskunnan hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan kuntien tulisi toimia niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkojen tulisi olla ilmaisia ja kuntien omistamia liikuntapaikkoja tulisi olla kattavasti.
Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.
”Ja jos kaupungin voimakkaasti subventoima Turkuhalli ei tyydytä ratapihalle elämysareenaa lobbaavaa liigakiekkoa, kuinka lapset ja nuoret, tai oman toimen ohessa vapaaehtoisina toimivat valmentajat ja ohjaajat saadaan iltapäivisin vaikeasti saavutettavaksi todettuun Artukaisiin?”
Kuvat: Turku ei tietenkään ole ainoa kaupunki, jolla haasteita kaupunkilaisten liikkumisen aktivoinnissa ja asianmukaisten liikuntapaikkojen tarjoamisessa. Ajan hengen edellyttävää yhteistoimintaa ja esimerkkejä kunnan ja eri urheilulajien sekä harrastustoimijoiden väliltä löytyy läheltä ja kauempaa. Turkulaiset jalkapalloseurat ovat jo vuosia vierailleet säännöllisesti Rauman usean lajin talviharjoitteluhallissa tai Porin niin ikään kunnallisessa Karhuhallissa. Alle tuhannen asukkaan Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla v. 2000 avattu Eckeröhallen palvelee niin paikallisia liikkujia kuin etenkin jalkapalloilijoita manner-Suomesta sekä Ruotsista. Ja Kokkolassa kaupunki käynnistää syksyllä vielä näitäkin monikäyttöisemmän kunnallisen hybridiareenan rakennustyöt 56 miljoonan euron budjetilla[xi].
”Tämän päivän harrastusmaailmassa eriarvoisuus ei ole vain uhka vaan valitettavasti turkulaislasten ja nuorten arkea. Tämä on todettu myös Turun lähiö- ja koulun segregaatioraadeissa. Ongelman korjaaminen ja ennaltaehkäiseminen edellyttää helposti saavutettavien kunnallisten harrastuspaikkojen verkkoa sekä tätä julkista peruspalvelua täydentävää järjestöjen yhteistyötä ja yksityisvetoisia hankkeita.”
Kirjoitus on julkaistu 25.7.23 Turun Sanomissa Puheenvuoro-artikkelina
[viii]https://ah.turku.fi/kh/2023/0509013p/4887266.htm Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle esitetään, että Artukaisten alueen kehittämiseksi asetetaan kehittämishanke, joka käynnistetään lähtötietojen selvittämisellä. Lisäksi esitetään, että kehittämishankkeen tavoitteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2023, kun Turkuhallista on käyty markkinakartoitus, ja Artukaisten alueen toimijoiden tavoitteet ja tarpeet on kartoitettu. 9.5.23
[xi]https://yle.fi/a/74-20038646 ”Tarkoitus on tehdä tilat, jotka ovat koko ajan täynnä” – Kokkolan hybridiareenan suunnitelmat ovat valmiit, käyttömaksuista ei vielä päätöstä, 27.6.23
Turkulainen jalkapallo elää aaltoliikkeessä, kuten kuningaslaji muualla Suomessa ja maailman metropoleissakin. Reilu vuosikymmen sitten, kun sekä Inter että TPS pelasivat mestaruudesta, Turkua kutsuttiin jalkapallopääkaupungiksi. Sittemmin Seinäjoki ja Kuopio ovat panostaneet olosuhteisiin sekä seuratoimintaan ja vahvojen omistajien SJK ja KuPS ovat kohonneet suuren ja mahtavan HJK vakavimmiksi kansallisiksi haastajiksi. Ainakin viime vuosien pelaajabudjeteilla mitaten.
Seurajalkapalloilun absoluuttisella huipulla, öljy- ja ulkomaalaisten miljardöörien omistajuuksilla maailman ykkösliigaksi kohonneessa Englannin Valioliigassa, brittifutiksen mittakaavassa piskuiset Brighton ja Brentford kohosivat tällä kaudella kamppailemaan ”kuuden suuren” kanssa ensi kauden Eurooppa-paikoista. Ja vielä vahvemmin pakkaa nousi sekoittamaan kiistanalaisten kiemuroiden kautta Saudi-omistukseen päätynyt Newcastle United. ”Urheilupesustakin” – sportswashing[i] syytetyt saudiomistajat edesauttoivat jo ”harakkojen” pääsyä ensi kaudeksi Mestareiden liigaan ja sekoittanevat pohjattomalla kassallaan jälleen kerran Valioliigan voimasuhteita[ii]
Vähintään yhtä raadollisessa putoamis- ja nousukamppailussa legendaarinen Leeds sekä vuoden 2017 yllätysmestari Leicester putosivat Mestaruussarjaan ja tilalle nousivat suunnilleen Veritas Stadionin yleisökapasiteetin omaava, alasarjoista Feenix-linnun lailla noussut Luton Town sekä saudien prinssi Abdullahin omistama Sheffield United. Oligarkki RomanAbramovitšin omistuksessa kahdesti Mestareiden liigan voittajaksi noussut Chelsea vaihtoi omistajaa Ukrainan sodan seurauksena, mutta Todd Boehlyn johdolla lontoolaiset putosivat kauas kärkisijoista huolimatta yli 500 miljoonan punnan pelaajainvestoinneista.
Kotimaisessa Veikkausliigassa kauden alku tai seurojen voimasuhteiden kehitys ei lupaa yhtä suurta dramatiikkaa kuin Britanniassa. Europeleissä vakavaraisuuttaan viime vuosina vahvistanut ennätysmestari HJK on jälleen kiistaton suosikki ja urheilutoimenjohtaja Miika Takkula tähtääkin kunnianhimoisesti pohjoismaiseksi suurseuraksi haastamaan Kööpenhaminaa ja Malmöä[iii]
Veikkausliigaa on toistaiseksi pelattu poikkeuksellisen suurilla ottelumäärien eroilla, eli esimerkiksi HJK pelannut peräti neljä ottelua enemmän kuin huhti-toukokuussa stadionremontin takia alkuun vain vieraspelejä pelanneet turkulaiset. Sarjan tämänhetkistä kolmen kärkeä – SJK, HJK, KuPS – tuskin voi pitää yllättävänä, ovathan juuri nuo viime vuosina suurimmilla pelaajabudjeteilla operoineet suomalaisseurat.
Turkufutiksen lippulaivoille Interille ja liigakarsinnan kautta Ykköseen jääneelle Tepsille viime kausi oli tuskainen ja tämä kausi on Kupittaan kenttäremontin takia kotipelien osalta vasta käynnistymässä. 22.5. pelatussa kotiavauksessaan Inter nousi loppuhetkillä 1-1 tasapeliin IFK Maarianhaminaa vastaan ja otti neljä päivää myöhemmin varmasti itseluottamusta kohottavan, vakuuttavan 3-0 voiton Valkeakosken Hakasta yli 4000 katsojan edessä.
Ykkösen suurimman pelaajabudjetin TPS oli vähintään saman luokan paineiden alla, kun Veritaksen kauden avauksessa vastaan tuli Kakkosesta noussut hyvin kauden aloittanut SalPa. Turkulaisilla oli alla vain yks voitto seitsemästä pelistä ja pelin vähemmän pelanneet salolaiset jo viisi pistettä edellä. Vaikka Palloseura käänsikin ottelun voitokseen, kyseenalainen maaliin ja aiheettomaan SalPa-pelaajan ulosajoon johtanut tuomio puhuttivat yleisöä[iv].
Lähiviikot näyttävät, nostavatko rästiin jääneet kotipelit Interin pelaamaan mitalisarjaan pääsystä ja muuttuuko Tepsin tahti niin olennaisesti, että nousu säilyy syksyyn realistisena tavoitteena.
”Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.”
Sarjajärjestelmäuudistus luo painetta Kakkosen turkulaisjoukkueelle
Samalla kun Interin ja TPS:n edustusjoukkueet kamppailevat tahoillaan niille asetetuista odotuksista, Palloliiton sarjajärjestelmäuudistus luo painetta saada Kakkoseen kilpailukyinen turkulaisjoukkue ja pelaajapolkua tukeva sarjataso omille lupauksille.
Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäen mukaan vuonna 2024 voimaan astuvalla sarjajärjestelmäuudistuksella pyritään hillitsemään sarjojen joukkuevaihtuvuutta, kaventamaan korkeimpien sarjatasojen välisiä kuiluja sekä tukemaan seuraorganisaatioiden kasvua ja kehittymistä niin talouden, urheilun, olosuhteiden kuin pelaajakehityksen näkökulmasta[v].
Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaudella 2024 Veikkausliigan alapuolella pelataan sekä kymmenen joukkueen Ykkösliigaa että 12 joukkueen Ykköstä.
Näiden valtakunnallisten sarjojen alapuolella pelataan Kakkosta alueellisesti kolmessa lohkossa ja kunkin lohkon joukkuemäärä supistuu 12:sta 10:een.
Uudistuksen myötä kokonaisjoukkuemäärä jalkapallon pääsarjoissa (ylimmät sarjatasot Kakkoseen asti) kasvaa 60:sta 64:ään.
”Koska Ykkösen vaihtuvuudeksi on laskettu peräti 33-42 prosenttia – eli viime vuosina kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan – uudistuksella pyritään tuomaan vakautta toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle.”
kuva: sarjajärjestelmä 2024, Palloliitto
kuva: sarjanousut ja putoamiset 2023 -> 2024, Palloliitto
Uudistus on merkittävä erityisesti turkulaisseuroille, koska sekä Interin että Tepsin reservijoukkueet ja näiden ohella seuraavaksi parhaat turkulaisjoukkueet pelaavat Kolmosessa. Jos optimistisesti oletetaan, että Inter jatkaa pelaamista, ehkä jopa menestyy Veikkausliigassa, ja TPS pelaa noususta tai ainakin jatkaa ensi kaudella uudessa Ykkösliigassa, on turkulaisten lippulaivajoukkueiden ja Kolmosen välissä vähintään kaksi sarjatasoa. Tämä kuilu on varmasti liian syvä turkulaisten juniorien kehitykselle. Etenkin kun huomioidaan vanhimpien turkulaisjuniori-ikäluokkien viime aikojen aiempaa heikompi menestys valtakunnallisissa sarjoissa.
Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta. Valtakunnalliselta merkitykseltään kiistatta arvostetuimmaksi kohonneessa B-juniori-ikäluokassa Tepsillä on yhä mahdollisuus nousta SM-sarjaan, mutta tämä vaatinee voittoja jäljellä olevista otteluista. Ykkösessä Interin mahdollisuudet yltää karsimaan syksyn SM-sarjaan pääsystä ovat vieläkin heikommat.
”Pelaajakehitysarvoaan menettäneessä A-juniorien (P20) SM-karsinnassa Turun seudun kolmikko KaaPo, TPS ja Inter pitää peräkkäin perää sarjan hännillä ja A20 SM-sarjaa pelataan ensikertaa kertaa miesmuistiin ilman turkulaisjoukkuetta.”
Näistä lähtökohdista katsoen turkulaisseuran nousu Kolmosesta Kakkoseen on etenkin sarjajärjestelmäuudistuksen johdosta turkulaiselle jalkapallolle poikkeuksellisen tärkeä, ja jopa välttämätön päämäärä.
Kun suomalainen jalkapallo on hallinnollisesti jaettu eteläiseen, itäiseen, pohjoiseen ja läntiseen alueeseen, on varsin vakiintunutta, että harvempaan asuttu itäinen ja pohjoinen muodostavat yhteisen sarjakokonaisuuden, etelä edustaa laajempaa pääkaupunkiseutua ja läntinen alue kattaa ensisijaisesti Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan.
Ylimmillä pääsarjatasoilla jalkapallo on levittäytynyt hyvinkin tasaisesti pitkin Suomenniemeä. Kaikki suurimmat kaupungit Vantaata (4.) ja Jyväskylää (7.) lukuun ottamatta ovat Veikkausliigassa edustettuina (Helsinki, Espoo, Tampere, Oulu, Turku, Kuopio, Lahti) ja Pohjanmaalta löytyy kaksi seuraa. Jopa ruotsinkielinen 30 000 asukkaan Ahvenanmaa on IFK Maarianhaminan kautta edustettuna.
Myös Ykkösessä alueellinen tasapaino on ennen sarjatason jakoa suhteellisen hyvällä tasolla. Pääkaupunkiseudun alati vahvistuva asema toki näkyy neljän joukkueen (Gnistan, HIFK, JäPS, KäPa) edustuksella, mutta mukana myös alueellisia keskuksia Varsinais-Suomesta (SalPa, TPS) ja Länsi-Uusimaalta (EIF), Savoon (MP), Keski-Suomeen (JJK) ja Pohjanmaalle (Jaro, KPV, SJK Akatemia). Ehkä etenkin perinteisten jalkapallokeskusten Pirkanmaan, Satakunnan sekä Oulun ja Pohjois-Suomen poissaoloa voitaneen pitää Ykkösessä puutteena.
Naisissa pääkaupunkiseudun dominointi on vielä vahvempaa. Kansallisessa Liigassa Tampereen, Oulun, Turun ja Kuopion kasvukeskukset ovat edustettuina, mutta sarjan 10 joukkueesta puolet ovat pk-seudulta. Mutta nais- ja tyttöfutiksen haasteet ja kehitysnäkymät poikkeavat merkittävästi miesten/poikien jalkapallosta, eivätkä ole edes osa sarjajärjestelmäuudistusta, joten ne ansaitsevat kokonaan omat analyysinsä. Etenkin kun naisjalkapallo elää suurta nousua suurissa jalkapallomaissa.
Pk-seudun juniori- ja seuratyön nousu ja Turun taantumus näkyvät Kakkosen kartalla
Kun Suomifutiksen alin pääsarjataso Kakkonen on jaettu kolmeen lohkoon, on luonnollista, että maan pohjoiset ja itäiset seurat miehittävät C lohkon[vi]. Samalla logiikalla on johdonmukaista, että väkirikas pääkaupunkiseutu hallitsee A-lohkoa. Joensuun JIPPOlla, Lahden Reippaalla ja Lappeenrannan PEPolla laajennetussa lohkossa peräti yhdeksän joukkuetta onkin pk-seudulta[vii].
Kuvat: Kakkosen C lohko ja A lohko, Palloliitto
Väestörakenteen, harrastajamäärien ja kansallisten jalkapalloperinteiden perusteella kolmannen jäljellä olevan Kakkosen lohkon voisi olettaa koostuvan ennen kaikkea Tampereen ja Turun seudun sekä satakuntalaisista joukkueista. Sarjasta löytyykin kolme tamperelaisjoukkuetta (TamU, Ilves-Kissat ja Ilves 2) ja vielä kantahämäläinen HJS. Satakuntalaistakin kilpailutilannetta ylläpitävät FC Jazz ja P-Iirot Raumalta. Mutta turkulaiset loistavat Kakkosessa poissaolollaan. Turussa on viimeksi pelattu miesten kolmanneksi ylimmän sarjatason jalkapalloa vuonna 2015, jolloin ÅIFK pelasi Kakkosta. Eikä Turun seudun tilannetta auta lähialueen KaaPon ja Piffenin viime aikojen laskusuhdanne.
Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon[viii]. Atlantis FC, EPS, FC Honka Akatemia, GrIFK ja SexyPöxyt, joista kolme myös jo varmistanut paikkansa A20 SM-sarjassa ja eksoottisemman nimen omaavat Pöxytkin kaikkien Turun seudun seurojen yläpuolella. Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!
”Kun turkulaiset loistavat poissaolollaan Kakkosessa, pääkaupunkiseutulaiset seurat ovat levittäytyneet myös perinteisesti läntiseen lohkoon.”
Kuva: Kakkosen B lohko
”Ja Atlantis on todellinen Kakkosen kummajainen. Kun Atlantis FC on tällä hetkellä Kakkosen B Lohkon 3. sijalla kamppailemassa pääsystä YkkosLiigaan/Ykköseen, saman seuran Akatemia on aloittanut lähes yhtä vahvasti ja on sijoittuneena 5. sijalla – saman sarjatason A Lohkossa!”
Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.
Kakkosen A Lohkon kärjessä HJK Klubi04:n tavoitteena lienee YkkösLiiga ja B Lohkossa tappioitta kauden aloittaneelle FC Hongan Akatemialle voinee asettaa samankaltaisia odotuksia. Maan pelaajamääriltään suurimman seuran, Tampereen Ilves 2:n alku on ollut nihkeämpi samassa lohkossa. Kolme pistettä viidestä pelistä povaa putoamiskamppailua.
Kakkosen C Lohkosta löytyy kaksi muuta liigaseurojen akatemia/reservijoukkuetta. AC Oulun OLS/AC Oulu 2 on tappioitta lohkon kakkosena ja KuPS Akatemia samalla saldolla kolmantena.
Jäljellä olevista liigaseuroista FC Hakan akatemiajoukkue pelaa FC Haka j. -nimellä Kolmosta B Lohkon 4. sijalla. Vaasan Palloseuran VPS Akatemia on aloittanut vahvasti Kolmosen C Lohkossa ja edellä vain SJK Akatemia 2. Lahdessa lahjakkaiden juniorien pelaajapolkua on tuettu FC Lahti United -projektilla[ix], mutta liigajoukkue Lahden ja Kakkosessa pelaavan perinteikkään Reippaan yhteistyö jää ainakin seurainfon perusteella epäselväksi. IFK Maarianhaminan reservijoukkue FC Åland pelaa Kolmosen A Lohkossa.
”Turkulaislupausten pelaajapolun kehityksen kannalta olennaista on myös kansallisten kilpailijoiden akatemia/reservijoukkueiden asema Suomifutiksen sarjakartalla. Ehkä yllättäen Veikkausliigajoukkueista seinäjokelaiset näyttävät rakentaneet kilpailukykyisimmän seurakokonaisuuden. Kun SJK:n edustusjoukkue pitää touko-kesäkuun vaihteessa Veikkausliigan piikkipaikkaa ilman tappioita, seuran Akatemia löytyy 5. sijalta Ykkösestä ja vieläpä SJK Akatemia 2 hakee sarjanousua Kolmosen C Lohkon kärkipaikalla.”
”Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja.”
FC Interin reservien kauden ainoa tavoite nousta Kakkoseen
Kun vielä useimmilla Ykkösen seuroilla on akatemia/reservijoukkue vähintään Kolmosessa, korostuu turkulaisten tarve saada joukkue ainakin uudistuvan sarjajärjestelmän alemmille pääsarjatasoille.
Eteläisen alueen Kolmosessa Ykkösen seurojen pelaajakehitystä tukevat Gnistan Ogeli, EIF Akademi, HIFK 2, JäPS 47. Läntisessä Kolmosessa pelaavat FF Jaro U23 sekä KPV ja Itäisessä Kolmosessa MP/SavU.
Ainakin osittain turkulaisen ”Kakkosen vajeen” seurauksena useat lupaavat turkulaisseurojen kasvatit ovat viime vuosina ajautuneet joko omatoimisen valinnan tai emoseuran lainasiirron kautta mm. Ykköseen Kokkolaan ja Mikkeliin tai Kakkoseen Poriin ja Saloon. Parainen ja Kuortaneen jalkapallolukiolla vetovoimaisuuttaan osoittanut SJK on myös onnistunut houkuttelemaan turkulaistalentteja. Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.
Jarkko Wissin joukkueessa on lukuisia nuorten maaotteluita pelanneita lupauksia, jotka ovat saapuneet Turkuun hakemaan peliaikaa liigassa ja ottamaan tätä kautta askeleen urallaan. Tällaisia pelaajia ovat mm. helsinkiläistaustaiset Noah Nurmi (synt. 2001), Tommi Jyry (1999), Anton Aaltonen (2003) ja Daniel Rökman (2004), Rovaniemeltä houkutellut Juho Hyvärinen (2000), Luka Kuittinen (2003) ja Jussi Niska (2002) sekä Ilves-taustaiset Mikael Almén (2000), Eetu Huuhtanen (2003) ja Matias Riikonen (2002). Erling Haalandin raamit omaava Matias Tamminen (2001) on yhä pelaajana raakile, mutta mikäli kehitys jatkuu, Kotkasta saapunut ja ensimmäisellä kaudellaan Annelin pokaalilla palkittu monikäyttöinen hyökkääjä saattaa kulkea hieman samanlaista pelaajapolkua kuin viime kaudella Interistä Puolaan siirtynyt EIF-kasvatti Benjamin Källman.
”Ja samalla kun lahjakkaita omia junioreita on jouduttu siirtämään lainalle muille paikkakunnille ja myös menetetty kilpaileviin liigaorganisaatioihin, on Auran rannoilla jouduttu houkuttelemaan nuoria pelaajia muualta Suomesta. Tässä etenkin Inter onkin onnistunut viime vuosina varsin hyvin.”
Nuori, runsaasti kehityspotentiaalia omaava edustusjoukkue ja nuoria pelaajia Tampereella Veikkausliigaan menestyksekkäästi sisään ajanut Jarkko Wiss synnyttävät ymmärrettävästi menestysodotuksia Turussa. Kupittaan stadionremontin takia Interin liigakausi on kuitenkin alkanut katkonaisesti ja joukkueen todellinen iskukyky lienee yhä jonkinlainen arvoitus.
Edeltäneitä espanjalaisvetoisia kausia laajempi pelaajamateriaali on kevään kuluessa kuitenkin paljastanut yhden uuden sinimustan strategisen ulottuvuuden. Panostus reservijoukkueeseen on ollut selkeää ja nuoren joukkueen avainpaikoille tuotu täsmähankintoja ja Inter 2 on myös pystynyt hyödyntämään edustusjoukkueen pelaajistoa aiempaa suunnitelmallisemmin.
Reservijoukkueen maaliin on hankittu Veikkausliigassa ja viime kaudella Tepsissä Ykköstä pelannut Aati Marttinen. Keskushyökkääjäksi on palannut Piffeniä Ykkösessä ja Kakkosessa hyvillä tehoilla edustanut Gezim Voca ja alakertaa vahvistaa MP:ssä edelliskauden Ykköstä pelannut ja viime kaudella HIFK:ssa liigaakin pelannut Oliver Kangaslahti.
Vallitsevassa kilpailutilanteessa ja sarjajärjestelmäuudistuksen alla FC Interin julkaisema tavoite – reservijoukkueen Kolmosen A Lohkon voitto ja sitä kautta suora nousu Kakkoseen – on ainoa tavoittelemisen arvoinen päämäärä.
Kolmosen kevään tulokset tukevat tavoiteasettelua. Kun kautta on pelattu noin kolmannes FC Inter 2 on seitsemän sarjakierroksen jälkeen kärjessä ilman tappioita. Kauden alussa voitot eivät ole tulleet helpolla, vaikka saatavilla olevaa pelaajamateriaalia ei ole säästelty. Kolmannen kierroksen ÅIFK-ottelussa sinimustien avauksessa Kolmosessa oli kunnioitusta herättävät kahdeksan Veikkausliigajoukkueen pelaajaa. Vahvistusten joukossa mm. edustuksen kapteenistoon kuuluva Juuso Hämäläinen, U21-maajoukkueen vakiomies Juho Hyvärinen ja nuorten maaotteluja pelanneet lupaukset Elias Mastokangas, Roope Kantola, Anton Aaltonen, Daniel Rökman ja Valentin Purosalo. ÅIFK laittoi dream teamin tiukoille, mutta Inter 2 otti arvokkaat kolme pistettä Roope Kantolan ottelun ainoalla, lisäajalla tehdyllä maalilla.
Sittemmin edustuksen pelaajien käyttö rajoittunut laskutavasta riippuen noin neljään liigavahvistukseen ja joukkueen pelaaminen näyttää rennommalta. Sarjapelien ohessa Inter 2 eteni Suomen Cupissa aina 5. kierrokselle. Matkalla kaatuivat Kakkosen Ilves 2 sekä saman sarjatason Piffen. Suomen Cupin taival päättyi, kun Veritas Stadionilla vastaan tuli emoseuran edustusjoukkue.
Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?
Kolmosen kauden alku on ollut Interiltä vahva, mutta mukana nousukamppailussa ovat yhä ainakin porilainen MuSa, ehkä yllättävänkin vahvasti aloittanut Masku, ulkomaan apujen myötä arvaamaton Peimari ja toinen turkulainen ÅIFK.
Ja kävi Kolmosen kärkikamppailussa kuinka tahansa, on mielenkiintoista nähdä, mahdollistaako Veritas Stadionin pelialustan vaihdos Kolmosen pelien pelaamisen stadionoloissa. Jos näin käy, ja ehkä myös juniorit pääsevät Veritaksen nurmelle, otetaan tervetulleita turkulaisen jalkapallokulttuurin edistysaskelia. Ja voidaan alkaa yhteistyöllä ajamaan vielä tärkeämpää jalkapallo-olosuhdekohdetta – elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen hallin korvaavaa kunnallista jalkapallon ja muidenkin lajien yhteistä talviharjoittelukeskusta.
”Toimiiko sinimustien sisäinen työnjako sekä nuorten pelaajien peluutus, ja onnistuuko Inter tuomaan pitkän tauon jälkeen Kakkosen pelit turkulaisten keskuuteen ja paikallisen pelaajapolun tueksi?”
Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.
Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.
60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.
Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.
Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.
Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.
”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”
Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?
Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.
Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.
”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”
Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.
Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting
Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.
Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .
”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”
Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .
Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.
”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.
Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.
Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta
Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.
Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.
Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy. Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.
Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän? Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.
Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:
”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”
Energiakriisi iski myös maailman onnellisimpaan kansaan koronan, itänaapurin Ukrainan hyökkäyssodan, Nato-hakemuksen, eduskuntavaalien ja maailmanlaajuisen ilmastokriisin alla. Siinä pieni ihminen tuntee itsensä entistäkin pienemmäksi.
Mutta rationaalinen, keskimääräisesti ja tutkitusti maailman aktiivisimmin sanomalehtiä, sekä kenties myös uudempaa mediaa seuraava kansalainen kuuntelee päättäjien ohjeita ja vaihtaa omassa kodissa vihtomisen ilmastomyönteiseen ja vastuulliseen julkiseen kylpemiseen.
Pohjoismaiden suurin, kalevalaista mytologiaa huokuva Impivaaran uimahalli osoittautui nopeasti energiaexoduksen varsinaiseksi vetonaulaksi. Eräänlaiseksi Mad Max-ajan kaurimäkeläiseksi Frankien energiansäästöreservaatiksi.
Pitkin talvea Impivaaran altaat täyttyivät eri-ikäisistä, erivärisistä, eri uskoa edustavista energiaa säästävistä saunojista. Sauvakävelyhengessä vesijuoksua Lasse Virenin peräänantamattomuudella tarpovien turkulaisten rinnalla slaavilaiset salamat ohittelivat verkkaisempia kuntouimareita Venla-altaan radoilla, burkha-asuiset äidit paimensivat perheitään Aapon mukaan nimetyssä monitoimialtaassa ja rohkeimmat uusturkulaiset kokeilivat kylmänkestokykyään 4-asteisessa Eero-altaassa.
Mutta sydäntalvella intiimin impivaaralaisen rinnakkaiselon rikkoi rajoitus saunoa. Kenties ennakoiden Ankaran turvallisuuspoliittista iltalypsyä, viranomaiset sulkivat tasapuolisuuden ja energiasäästön hengessä kovien löylyjen saunatilojen ohessa myös turkkilaistunnelmaisen höyrysaunan.
Sääntöjä kunnioittava stoalainen saunakansa mukautui nopeasti löylytilojen tiivistyvään tunnelmaan. ”Sopu sijaa antaa” sanottiin ja lauteilla Otaniemessä koulutettu kylpijä jakoi laskelmiaan suomalaisesta sähkönkulutuksesta ja kuinka mittavasti hiilineutraaliutta sekä vihreää siirtymää edistettiin kollektiivisella kylpemisellä.
Mutta saunova suomalainen tarvitsee myös tilaa. Kun löylyhuoneen ovelle alkoi kerääntyä jonoa ja vesijuoksuradalla ruuhkaa, alkoivat impivaaralaiset avautua. Löylytiloissa vanhempi kantasaunoja saattoi huomauttaa eksoottisenoloiselle naapurilleen, ettei saunassa sovi käyttää bermudasortseja. Viesti meni harvemmin perille. Uimaradalla uinninvalvojat joutuivat kieli keskellä, rallienglannilla kommunikoimaan – your are very fast swimmer. This lane is for slow swimmers .
Impivaarassa kuului myös yhä useammin slaavilaista kieltä, joka kuulosti kovasti itänaapurin asukkaiden äidinkieleltä. Lähialueilla liikkuneet kosmopoliitit tunnistanevat banja-sanan, mutta luultavasti hekin tuskailivat, onko kyseessä Kiova- vai Kreml-johtoinen kielialue.
Ja kun löylyhuoneeseen yhtäkkiä joutuikin jonottamaan tai tuttu kiuas menetti ylikuumenemisen kautta toistuvasti tehojaan, seesteisesti saunomaan tottunut suomalainen saattoi yllättäen avata suunsa saunassa. Kun hiljaisuus on murrettu, tulilinjalle joutuivat ensimmäisinä kuntapäättäjät, jotka olivat sulkeneet saunoja ja täten rajoittaneet kansalaisten elintilaa. Hyvänä kakkosena vanhalalaisen kritiikin kohteeksi tuntuvat tulleen pienen ja sisukkaan Suomen eksoottisoloisemmat vieraat ja uudisasukkaat.
”Säännöllisesti Kaerlassa kylpemässä käyvä kansalainen saattaa aistia saunojien sulatusuunissa suomalaisen yhteiskunnan merkittävän murrostilan.”
Järjestyksestä ja säännöistä tunnetut germaanit olivat harvinaisempia vieraita, mutta säännöllisesti Kaerlassa kylpemässä käyvä kansalainen saattaa aistia saunojien sulatusuunissa suomalaisen yhteiskunnan merkittävän murrostilan.
Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.
”Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.”
Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.
Läheskään kaikki impivaaralaiset eivät saa tai halua sunnuntaina 2.4. ilmaista näkemystään Suomen suunnasta, mutta saunaparlamentit ja muutkin kansalaisten kohtaamispaikat ovat arvokkaita ilmapuntareita hyvinvointivaltion suunnasta ja maailman onnellisimman kansan todellisesta mielenlaadusta. Avoimuus, kansalaisten osallisuus ja säännöllinen vuoropuhelu päättäjien kanssa on edellytys hyvinvointivaltion olemassaololle. Ehkä eräänä päivänä suomalaiset saavat vielä äänestää ja säännöllisesti ilmaista saunomisen lomassa luottamustaan tai tyytymättömyyttään päättäjien politiikkaa kohtaan.
”Saunaparlamentit ja muutkin kansalaisten kohtaamispaikat ovat arvokkaita ilmapuntareita hyvinvointivaltion suunnasta ja maailman onnellisimman kansan todellisesta mielenlaadusta. Avoimuus, kansalaisten osallisuus ja säännöllinen vuoropuhelu päättäjien kanssa on edellytys hyvinvointivaltion olemassaololle.”
TPS on turkulainen instituutio. Juhlavuoden kruunuksi kaavailtu FC TPS:n nousu liigaan kariutui kuitenkin syksyllä Lahden karsintatappioon, eikä talven kiekkokausikaan tuonut jatkoa HC TPS:n kahdelle perättäiselle liigahopealle. Kiekko-Tepsin taival taittui säälipleijareissa ja jälkipeleissä huomio on kiinnittynyt lupaavien turkulaispelaajien joukkopakoon.
Ja kaupunkisuunnittelun kulisseissa käydään elämysmaailman kabinettipeliä, joka sekin nostaa, jollei nyt suoralta kädeltä eriarvoisuutta, niin ainakin kulmakarvoja laajemman turkulaisen liikuntaväen piirissä[i]. Kaupunki ei vahvasta brändäämisestä huolimatta ole ehkä sittenkään täysin mustavalkoinen.
Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä.
”Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä. Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.”
Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.
Viikonloppuna valtakunnallisen uutiskynnyksen ylitti jääkiekon junioripeli Impivaarassa. Turun Palloseuran ja Helsingin Jokerien alle 16-vuotiaiden poikien jääkiekkopelissä joukko katsojia sai rauhassa terrorisoida huudoillaan helsinkiläisjoukkueen pelaajia.[ii]
Ylen toimittaja oli saanut lauantaina pelatusta ottelusta erään kiekkovanhemman lähettämän videopätkän, joka oli kuvattu kyseisessä pelissä Turun Impivaaran hallin katsomossa.
Radion Urheiluhullut -ohjelmasta tuttu toimittaja Jussi Paasi ei uskonut korviaan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti. Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat.”
Putinin huorat! Putinin huorat!
Ja päälle vielä pahempaa törkyä ja henkilökohtaisia herjauksia suunnattuna alaikäisille. Eikä kukaan puuttunut asiaan. – Alatyylinen parjaus kaikui niin kovaa, ettei kukaan hallissa voinut olla sitä kuulematta. Törkyily sai silti jatkua koko pelin ajan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti.
Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat. Näin toimi hiljattain Lahden Pelicansin juniorivalmentaja, kun hänen joukkueensa pelaajaa solvattiin kaukalossa.”
Toimittaja Paasi kysyy, pelkäsivätkö TPS:n ja Jokerien valmentajat Jääkiekkoliiton sanktioita? Kirjoittaja viitaa loppuvuoden häiriötapahtumaan, jossa Lahden Pelicansin luokanopettajataustainen valmentaja sai sakot ja toimitsijakiellon, kun hän puuttui rasismiin[iii].
Kiusaaminen ja häiriökäyttäytyminen ei tietenkään ole yksin jääkiekon tai turkulaisen palloseuran ongelma.
Olen itse joutunut jalkapallossa puuttumaan omien pelaajien epäasialliseen ja kerran myös rasistiseen käyttäytymiseen.
”Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.”
Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.
Jollei näin toimita, on turha valittaa mahdollisesti kaventuneita julkisia tukia tai kuntien nihkeyttä liikuntainvestointeihin. Puhumattakaan pelaajien perheiden kasvavasta tyytymättömyydestä. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.
Lasten ja nuorten huolestuttavasti yleistynyt liikkumattomuus sekä harrastuskustannusten jatkuva kohoaminen muodostavat vakavan kansanterveydellisen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen uhan. Drop outilla ja pettymyksiin johtaneilla harrastuskokemuksilla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yhteys myös nuorten syrjäytymiseen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. Liikuntatoimijat ja päättäjät ovat paljon vartijoina.
Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus.
100-vuotiaalla Turun Palloseuralla on poikkeukselliset edellytykset olla vastuullisen seuratyön suunnannäyttäjä. Jalkapallon ja jääkiekon häikäisevä historia, katkeamaton ketju mustavalkoisia maajoukkuepelaajia ja menestyksekäs lajivalikoiman laajennus salibandyyn, missä niin TPS-naiset kuin miehet pelaavat paraikaa mitaleista ja jopa Suomen mestaruudesta.
”Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.”
Ja vaikka valtalajeissa on ollut viime aikoina vaikeaa, Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.
”Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.”
Arvon tepsiläiset, päivitetään Palloseura sellaiseen tilaan, että turkulaiset voivat jälleen olla seurasta ylpeitä ja kilpailijat suhtautuvat satavuotiaaseen urheiluinstituutioon ansaitsemallaan kunnioituksella!
[ii]https://yle.fi/a/74-20024268 Kommentti: Alaikäisten jääkiekkoilijoiden törkeä solvaaminen jatkui tuntikausia – miksi kukaan ei puuttunut henkiseen väkivaltaan?, 26.3.23
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Ukrainan sota, Kiinan Covid ja muslimimaailman jatkuvat jännitteet jäivät taka-alalle kun kansainväliset uutiskanavat tekivät torstai-iltana 29.12. studioissaan tilaa kuninkaan kuolemalle.
Globaali media Al Jazeerasta, BBC:stä ja CNN:stä Ranskan, Saksan ja Japanin kansallisiin uutiskanaviin ja lukemattomiin paikallisempiin lehtitaloihin ovat vyöryttäneet läpi yön erikoislähetyksiä ja valmistelleet muistokirjoituksia miehestä, joka muutti maailman saapuessaan Eurooppaan 17-vuotiaana teinipoikana v. 1958.
Ehkä kuninkaalliselle tuhkimotarinalle on tänä jouluna tarvetta, kun Venäjä jatkaa ukrainalaiskaupunkien moukarointia ohjuksin, ihmisoikeuksia poljetaan Afganistanista Iraniin ja epätietoisuus tulevaisuudesta, jopa toimeentulosta on yhä useamman murheena.
👑
Edson Arantes do Nascimento – Pelé – syntyi 23.10.1940 Três Coraçõesin kaupunkiin, joka sijaitsee noin 300 kilometrin etäisyydellä Sao Paulosta. Lapsuutensa Pelé vietti Baurussa, missä myös isänsä pelasi jalkapalloa. Köyhyys varjosti perheen elämää ja myös Pelé joutui tekemään työtä jo lapsena. Oikeaan jalkapalloon ei ollut varaa ja peliä pelattiin erilaisilla pallovirityksillä greipistä sukka- ja sanomalehtikääreisiin.
Merkittävä edistysaskel tapahtui kun Waldemar de Brito, entinen Brasilian maajoukkuepelaaja ja Baurun kykyjenetsijä löysi Pelén ja vei vuonna 1956 ammattilaisseura Santosiin. Thomas Edisonin mukaan nimensä saanut nuori Edson oli vasta 15-vuotias, kun hän alkoi pelata ammattilaisjoukkueessa. Ja seuraavana vuonna, kymmenen kuukautta ammattilaissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 16-vuotias Pelé oli liigan paras maalintekijä ja hänet kutsuttiin maajoukkueeseen.
Ensimmäisen maaottelunsa Pelé pelasi 7.7.1957 Rion Maracana stadionilla. Kun Brasilia saapui Ruotsin kisoihin, Pelé kärsi polvivaivoista ja istui kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä. Ensimmäisen ottelunsa hän pelasi Neuvostoliittoa vastaan ollen näin kisahistorian nuorin pelaaja. Lopulta Pelé pelasi neljä ottelua tehden kuusi maalia ja johdattaen Brasilian mestaruuteen voittamalla Ruotsin loppuottelussa 5-2. Tähti oli syttynyt.
👑
Vaikka Santosin ”musta helmi” nousikin maailmanmaineeseen Ruotsin isännöimissä MM-kisoissa, Pelén maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä avaudu täällä Pohjolan perukoilla.
Ylen ”Suomi on eurooppalainen” sarjassa suomalaisten arvioidaan puhuvan outoa kieltä Euroopassa – myös urheilullisesti. ”Euroopassa ja maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suosituin urheilulaji jalkapallo on meillä jäänyt yksilölajien yleis- ja talviurheilumenestyksen varjoon. Joukkuepelikenttiä on hallinnut jääkiekko ja pitkään jalkapalloa vahvempi oli myös alkuperäislajimme pesäpallo.”[i]
Jalkapalloa rakastava kirjailija Juha Hurme on pohtinut kuningaslajin huutolaispojan asemaa Suomessa. Syyllisiksi Hurme nosti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Matti Järvisen. Suomalainen yleisurheilumenestys vuosina 1912-1936 oli valtavaa suhteessa väkilukuun.
Myös kummalliseksi hyökkäyssodan harjoittelupeliksi kuvaamallaan pesäpallolla on Hurmeen mukaan ollut kielteinen vaikutus suomalaisen jalkapallon nousulle. Kuolleista ja haavoittuneista sekä poteroihin syöksymisestä tuttu peli on imenyt hyviä jalkapalloilevia poikia ja tyttöjä isoon inhottavaan räpyläänsä.
👑
Brasiliassa väistyvä presidentti Jair Bolsenaro on julistanut maahan kolmen päivän suruajan kunnioittamaan Pelén muistoa.
Maailman kaikkien aikojen menestyksekkäimmän jalkapallomaajoukkueen kapteeni Neymar on lukemattomien jalkapalloilijoiden, poliittisten johtajien ja muiden julkisuuden henkilöiden tavoin julkaissut surunvalittelunsa jalkapallolegendan kuolemasta.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Neymar
Nykypäivänä jalkapalloa mitataan usein numeroin, henkilökohtaisten maalien ja mestaruuksien määrillä.
Pelén maalimäärät ja kolme maailmanmestaruutta ovat ennätyksellisiä, mutta ehkä hänen suurimmat ansionsa ovat sittenkin lajin maailmanlaajuisena hyväntahdon lähettiläänä, urheiluhenkisenä esikuvana ja jalkapallon kohottamisessa jonnekin taiteen ja uskonnon kiehtovalle raja-alueelle.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Qatarin aavikolla käydään kuningaslajin MM-kisoja poikkeuksellisissa oloissa, poikkeukselliseen aikaan. Ja kisat herättäneet myös poikkeuksellisen paljon kansainvälistä kritiikkiä. Jopa maineeltaan ryvettyneen FIFAn mittakaavassa.
Mutta kisat ovat edenneet puolivälierävaiheeseen ja jalkapalloilullisesti Qatarin kentillä nähty hyvää jalkapalloa, jännittäviä otteluita ja myös urheilullisia yllätyksiä.
Lajin jättiläisistä Espanja ja Saksa ovat pudonneet, mutta suuret jalkapallomaat Argentiina, Brasilia, Englanti, Hollanti ja Ranska pelaavat pääsystä mitaliotteluihin. Eikä viime kisojen finalistin, ikinuoren Luka Modricin johtaman Kroatian tai 2016 Euroopan mestari-Portugalin menestystä voi myöskään pitää yllätyksenä.
Kahden ensimmäisen kisaviikon kiistaton yllättäjä on ollut Marokko, joka voitti oman lohkonsa sekä pudotti neljännesvälierissä Espanjan. Vahvaan puolustuspeliin nojaava Marokko on päästänyt neljässä ottelussa vain yhden maalin.
Kokonaisuutena katsoen puolivälierät lupaavat kiinnostavia ja lähtökohtaisesti tasaväkisiä kohtaamisia. Marokon FIFA ranking on 22., mutta muut seitsemän löytyvät taulukon kärkitusinasta ja Brasilia (1.), Argentiina (3.), Ranska (4.) ja Englanti (5.) miehittävät rankingin Top5-tilat.
Jalkapallon neljän vuoden välein pidettävät arvokisat nostavat perinteisesti esiin myös yksittäisten pelaajien tuhkimotarinoita. Jo vuoden 1958 Ruotsin kisoissa 17-vuotias Pelé nousi yhdeksi maailman tunnetuimmista ihmisistä ja Venäjän kisoissa 2018 Ranskan 19-vuotias Kylien Mbappe aloitti samankaltaisen nousun nuorena mestarina ja häikäisevän nopeuden omaavana kärkipelaajana.
Perinteitä kunnioittavan jalkapallon yhteiskunnallinen asema Pelén ja Mbappen läpimurtojen välisinä vuosikymmeninä on sekä dramaattisesti muuttunut että osittain pysynyt ennallaan.
Pysyvyyttä edustaa lajin globaali suosio ja merkitys sosiaalisen nousun mahdollistajana. Jalkapallo on perinteisesti tunnettu etenkin työväen lajina ja viime vuosikymmeninä tähtitieteelliset ansiot parhaille palkitseva laji on tarjonnut mm. Afrikan ja Etelä-Amerikan köyhyydestä ponnistaville tien suunnattomaan elintason nostoon ja jopa oman perheen sekä jopa oman kotikylän kohottamiseen köyhyydestä.
€
Tässä turkulaisen juniorijalkapallovalmentajan subjektiivinen näkemys kisojen puolivälin All-Stars kokoonpanosta, jossa valintakriteereinä kisapanoksen ohella pelaajan tulevaisuuden näkymät sekä rooli tai potentiaali yhteiskunnallisena esikuvana ja vaikuttajana.
Kisojen alkukierroksilla turnaussuosikkien maalivahdit saattavat usein jäädä maansa maalintekijöiden ja nimekkäiden pelaajien varjoon. Qatarissakin lohkovaiheen otteluissa maalivahdeista huomiota keräsivät puolustamisen kautta menestyneet joukkueet. Italiassa Juventusta edustava Wojciech Szczesny piti Puolan mukana pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja Kroatian Dominik Livakovic sekä Marokon Yassine Bounou nousivat etusivujen otsikoihin kun Kroatia kaatoi Japanin ja Marokko Espanjan rangaispotkukilpailun jälkeen. Molemmat maalivahdit torjuivat kolme laukausta. Voi olla että, joku suurten suosikkimaiden nimekkäämmistä maalivahdeista nousee vielä ratkaisevaan rooliin, mutta puolivälierien alla tämän tähdistön maalivahdiksi nimetään Marokon ”Bono”, joka ei ole pelaamissaan kolmessa ottelussa päästänyt vielä ainuttakaan maalia.
4-3-3 muodostelmaisen tähdistön alakerran vasen puolustaja on seuratasolla Bayern Müncheniä edustava Kanadan tulevaisuuden lupaus Alphonse Davies. Ghanalaisella pakolaisleirillä syntynyt ”Phonsie” on yksi nopeimmista jalkapalloilijoista ja pystyy pelaamaan laitapuolustajan roolin lisäksi useita muita pelipaikkoja. Hän on myös YK:n pakolaisjärjestön ensimmäinen jalkapallotaustainen hyväntahdon lähettiläs.
Vasemman topparin tontin ottaa Kroatian alinta linjaa kasvomaskin kanssa puolustava, niin ikään Bundesliigassa pelaava Joško Gvardiol. Vain 20-vuotiaassa pelaajassa yhdistyvät puolustajalle arvokkaat fyysisen voiman sekä nopeuden ominaisuudet ja ikäisekseen kypsä pallollinen pelaaminen sekä pelinlukutaito. Ei olisi yllätys, mikäli nuori kroaatti kohoaisi kisamenestyksen myötä historian kalleimmaksi puolustajaksi, mikäli RB Leipzig päätyy rahastamaan äskettäin vuoteen 2027 sopimuksella sidotun huipputopparin myynnillä.
Nuoren Gvardiolin oikealla puolella oikealla puolella hyökkääjiä pysäyttää ja peliä avaa Hollannin kokenut Virgil van Dijk. Tiskarina uransa alkuvuosina työskennelleen hollantilaisen ura saavutti tähtitason kun Liverpool tammikuussa 2018 maksoi topparista 75 miljoonaa puntaa.
Ehkäpä maailman parhaaksi keskuspuolustajaksi viime vuosina arvostettu Van Dijk on sekä seurajoukkueessa että Hollannin maajoukkueessa kiistaton johtohahmo ja Liverpoolissa zenmäistä rauhallisuutta huokuva jättiläinen toimii ”Red Together” -tasa-arvoisuusohjelman kasvoina ja äänenä[i]
Oikeana laitapuolustajana Qatarissa on häikäissyt Marokon Achraf Hakimi. Daviesin tavoin räjähtävän nopea ja juoksuvoimainen PSG:n puolustaja on syntynyt Espanjassa, mutta tuntee ylpeyttä marokkolaisuudestaan ja maajoukkueen valinta oli luonnollinen. Muslimiuskoa harjoittava Hakimi kokee korkean profiilin asemansa velvoittavan rasisminvastaiseen vaikuttamiseen. Marokon joukkueen eteneminen Qatarissa koetaan laajalti kansainvälistä arabiyhteisöä yhdistävänä menestystarinana.
Keskikentällä pelintekijöinä kaksi 2003-syntynyttä tulevaisuuden tähteä. Birminghamissa uransa aloittanut Jude Bellingham on häikäissyt jo kahden kauden ajan Dortmundin paidassa ja on kohonnut nopeasti Englannin maajoukkueen avainpelaajaksi. Jotain hyväkäytöksisen 19-vuotiaan kypsyydestä kertoo, että nuorukainen on ehtinyt jo esiintymään Dortmundin kapteenina Bundesliigassa.
Samassa liigassa loistaa myös ikätoveri Jamal Musiala. Saksan kisat päättyivät suureen pettymykseen, mutta Messin seuraajaksikin mainostettu Bayernin nuori tähti ehti kuitenkin kisoissa osoittaa kykynsä maailman huippujen kohtaamisissa. Englannissa nuoruusvuotensa viettänyt Musiala on tukenut Southamptonissa sikäläisiä lähiölapsia järjestämällä Jamal Musiala City Central Cup -tapahtumaa[ii].
Keskikentän juniorikaksikon rinnalle nousee upealle uralleen kruunua hakeva 7-kertainen Ballon d’or voittaja Lionel Messi. Vaikka Qatarin kisat huokuvat uusien nuorten tähtien esiinmarssia ja Messi-Ronaldo-aikakauden asteittaista päättymistä, on Kataloniassa legendaksi kohonnut ”Kirppu” jälleen kerran noussut ratkaisijan rooliin ja hilannut Argentiinan kahdeksan joukkoon katastrofaalisen Saudi-Arabialle kärsityn avausottelun tappion jälkeen. Messi on toiminut vuodesta 2010 lähtien Unicefin hyvätahdon lähettiläänä ja oman Leo Messi säätiön lisäksi nykyisin PSG-pelaava argentiinalaislegenda yhdistetään lukuisiin hyvätekeväisyyshankkeisiin.
Hyökkäyksessä paikka on annettava puolustavan mestarin suurimmalle tähdelle, joka myös johtaa kisojen maalipörssiä. Kylien Mbappella on kaikki huippuhyökkääjän ominaisuudet ja jo 19-vuotiaana maailmanmestaruuden saavuttanut Pariisin lähiökasvatti lienee lähivuosien kestoehdokas Ballon d’or -palkinnon saajaksi. PSG:ssä maailman kovinta jalkapalloilijan palkkaa nauttivan pelaajan vaikutusvallasta kertoo se, että Ranskan presidentti Macron otti pelaajaan henkilökohtaisesti yhteyttä ja suostutteli jäämään Pariisin koska pelaaja on niin tärkeä Ranskalle[iii].
Toinen hyökkääjä on Brasilian oman Ronaldon perillinen. Richarlison, 9, on tehnyt toistaiseksi kolme maalia, joista kaksi Ylen kisastudion top-listan kärjessä. Media on myös nostanut esiin brasilialaispelaajan humaanin puolen. Toisin kuin moni kanssapelaaja, Richarlison on ottanut julkisesti kantaa maansa köyhyyteen, rasismiin, poliisiväkivaltaan, vähemmistöoikeuksiin ja ympäristörikkomuksiin.
Kolmas kärkipelaaja on Richarlisonin ikätoveri, Englannin Marcus Rashford. Manchester Unitedin 25-vuotias oma kasvatti on yltänyt jo 50. maaotteluun, mutta viime kausi Manchesterissä oli heikko ja yhä nuori pelaaja sai vastaanottaa voimakasta kritiikkiä. Korona-aikana ManU-hyökkääjä nousi suurten yhteiskunnallisten vaikuttajien joukkoon lobbaamalla onnistuneesti lasten kouluruokailun puolesta [iv]. Britanniassa ei ole Suomen kaltaista kouluruokailujärjestelmää, joten Rashfordin kampanjalla oli merkittävä vaikutus vähävaraisten brittilasten arkiseen hyvinvointiin.
Moni muukin jalkapalloilija tunnetaan arvokkaasta yhteiskunnallisesta panoksesta tai nuorten esikuvan roolista. Tähdistön vaihtopelaajista Manuel Neuerilla on ollut toistakymmentä vuotta oma nimikkosäätiö vähävaraisille lapsille[v]. Loukkaantumisen takia kisoista pois jäänyt Sadio Mané palkittiin lokakuussa poikkeuksellisen laajasta hyväntekeväistyöstään ensi kertaa jaettavalla Socratés -palkinnolla[vi]. Cristiano Ronaldolla kausi Manchesterissa ei ole alkanut erityisen hyvin, eikä rooli Qatarissakaan varmastikaan tyydytä. Maailman kautta aikain todennäköisesti tunnetuin jalkapalloilija on kuitenkin 37-vuotiaana ikämiehenä yhä urheilullisuuden, kilpailullisuuden ja terveiden elämäntapojen apostoli ja ansaitsee paikan myös kisatähdistön vaihtopenkillä. Syksyllä Manchester Unitedista Turkin Galatasarayhin siirtynyt Juan Mata ei enää kuulu Espanjan maajoukkueeseen, mutta yhteiskunnallisesti aktiivinen pelaaja perusti jo vuonna 2017 oman Common Goal -hyväntekeväisyysliikkeen, jossa jalkapalloyhteisön jäsenet luovuttavat prosentin tuloistaan eri hyväntekeväisyyshankkeisiin ympäri maailmaa.
“Common Goal adds a new dimension to my game: translating the power of football into sustainable social change. And that’s a special feeling.”[vii]
