Energiakriisi iski myös maailman onnellisimpaan kansaan koronan, itänaapurin Ukrainan hyökkäyssodan, Nato-hakemuksen, eduskuntavaalien ja maailmanlaajuisen ilmastokriisin alla. Siinä pieni ihminen tuntee itsensä entistäkin pienemmäksi.
Mutta rationaalinen, keskimääräisesti ja tutkitusti maailman aktiivisimmin sanomalehtiä, sekä kenties myös uudempaa mediaa seuraava kansalainen kuuntelee päättäjien ohjeita ja vaihtaa omassa kodissa vihtomisen ilmastomyönteiseen ja vastuulliseen julkiseen kylpemiseen.
Pohjoismaiden suurin, kalevalaista mytologiaa huokuva Impivaaran uimahalli osoittautui nopeasti energiaexoduksen varsinaiseksi vetonaulaksi. Eräänlaiseksi Mad Max-ajan kaurimäkeläiseksi Frankien energiansäästöreservaatiksi.
Pitkin talvea Impivaaran altaat täyttyivät eri-ikäisistä, erivärisistä, eri uskoa edustavista energiaa säästävistä saunojista. Sauvakävelyhengessä vesijuoksua Lasse Virenin peräänantamattomuudella tarpovien turkulaisten rinnalla slaavilaiset salamat ohittelivat verkkaisempia kuntouimareita Venla-altaan radoilla, burkha-asuiset äidit paimensivat perheitään Aapon mukaan nimetyssä monitoimialtaassa ja rohkeimmat uusturkulaiset kokeilivat kylmänkestokykyään 4-asteisessa Eero-altaassa.
Mutta sydäntalvella intiimin impivaaralaisen rinnakkaiselon rikkoi rajoitus saunoa. Kenties ennakoiden Ankaran turvallisuuspoliittista iltalypsyä, viranomaiset sulkivat tasapuolisuuden ja energiasäästön hengessä kovien löylyjen saunatilojen ohessa myös turkkilaistunnelmaisen höyrysaunan.
Sääntöjä kunnioittava stoalainen saunakansa mukautui nopeasti löylytilojen tiivistyvään tunnelmaan. ”Sopu sijaa antaa” sanottiin ja lauteilla Otaniemessä koulutettu kylpijä jakoi laskelmiaan suomalaisesta sähkönkulutuksesta ja kuinka mittavasti hiilineutraaliutta sekä vihreää siirtymää edistettiin kollektiivisella kylpemisellä.
Mutta saunova suomalainen tarvitsee myös tilaa. Kun löylyhuoneen ovelle alkoi kerääntyä jonoa ja vesijuoksuradalla ruuhkaa, alkoivat impivaaralaiset avautua. Löylytiloissa vanhempi kantasaunoja saattoi huomauttaa eksoottisenoloiselle naapurilleen, ettei saunassa sovi käyttää bermudasortseja. Viesti meni harvemmin perille. Uimaradalla uinninvalvojat joutuivat kieli keskellä, rallienglannilla kommunikoimaan – your are very fast swimmer. This lane is for slow swimmers .
Impivaarassa kuului myös yhä useammin slaavilaista kieltä, joka kuulosti kovasti itänaapurin asukkaiden äidinkieleltä. Lähialueilla liikkuneet kosmopoliitit tunnistanevat banja-sanan, mutta luultavasti hekin tuskailivat, onko kyseessä Kiova- vai Kreml-johtoinen kielialue.
Ja kun löylyhuoneeseen yhtäkkiä joutuikin jonottamaan tai tuttu kiuas menetti ylikuumenemisen kautta toistuvasti tehojaan, seesteisesti saunomaan tottunut suomalainen saattoi yllättäen avata suunsa saunassa. Kun hiljaisuus on murrettu, tulilinjalle joutuivat ensimmäisinä kuntapäättäjät, jotka olivat sulkeneet saunoja ja täten rajoittaneet kansalaisten elintilaa. Hyvänä kakkosena vanhalalaisen kritiikin kohteeksi tuntuvat tulleen pienen ja sisukkaan Suomen eksoottisoloisemmat vieraat ja uudisasukkaat.
”Säännöllisesti Kaerlassa kylpemässä käyvä kansalainen saattaa aistia saunojien sulatusuunissa suomalaisen yhteiskunnan merkittävän murrostilan.”
Järjestyksestä ja säännöistä tunnetut germaanit olivat harvinaisempia vieraita, mutta säännöllisesti Kaerlassa kylpemässä käyvä kansalainen saattaa aistia saunojien sulatusuunissa suomalaisen yhteiskunnan merkittävän murrostilan.
Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.
”Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.”
Impivaarassa kylpee alati kasvava joukko suomalaisia senioreita, urheiluseurojen juniori- ja opiskelijauimareita, uusioperheiden yksihuoltajaisiä ja äitejä lapsineen sekä maan tapoja opiskelevia maahanmuuttajia.
Läheskään kaikki impivaaralaiset eivät saa tai halua sunnuntaina 2.4. ilmaista näkemystään Suomen suunnasta, mutta saunaparlamentit ja muutkin kansalaisten kohtaamispaikat ovat arvokkaita ilmapuntareita hyvinvointivaltion suunnasta ja maailman onnellisimman kansan todellisesta mielenlaadusta. Avoimuus, kansalaisten osallisuus ja säännöllinen vuoropuhelu päättäjien kanssa on edellytys hyvinvointivaltion olemassaololle. Ehkä eräänä päivänä suomalaiset saavat vielä äänestää ja säännöllisesti ilmaista saunomisen lomassa luottamustaan tai tyytymättömyyttään päättäjien politiikkaa kohtaan.
”Saunaparlamentit ja muutkin kansalaisten kohtaamispaikat ovat arvokkaita ilmapuntareita hyvinvointivaltion suunnasta ja maailman onnellisimman kansan todellisesta mielenlaadusta. Avoimuus, kansalaisten osallisuus ja säännöllinen vuoropuhelu päättäjien kanssa on edellytys hyvinvointivaltion olemassaololle.”
TPS on turkulainen instituutio. Juhlavuoden kruunuksi kaavailtu FC TPS:n nousu liigaan kariutui kuitenkin syksyllä Lahden karsintatappioon, eikä talven kiekkokausikaan tuonut jatkoa HC TPS:n kahdelle perättäiselle liigahopealle. Kiekko-Tepsin taival taittui säälipleijareissa ja jälkipeleissä huomio on kiinnittynyt lupaavien turkulaispelaajien joukkopakoon.
Ja kaupunkisuunnittelun kulisseissa käydään elämysmaailman kabinettipeliä, joka sekin nostaa, jollei nyt suoralta kädeltä eriarvoisuutta, niin ainakin kulmakarvoja laajemman turkulaisen liikuntaväen piirissä[i]. Kaupunki ei vahvasta brändäämisestä huolimatta ole ehkä sittenkään täysin mustavalkoinen.
Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä.
”Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä. Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.”
Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.
Viikonloppuna valtakunnallisen uutiskynnyksen ylitti jääkiekon junioripeli Impivaarassa. Turun Palloseuran ja Helsingin Jokerien alle 16-vuotiaiden poikien jääkiekkopelissä joukko katsojia sai rauhassa terrorisoida huudoillaan helsinkiläisjoukkueen pelaajia.[ii]
Ylen toimittaja oli saanut lauantaina pelatusta ottelusta erään kiekkovanhemman lähettämän videopätkän, joka oli kuvattu kyseisessä pelissä Turun Impivaaran hallin katsomossa.
Radion Urheiluhullut -ohjelmasta tuttu toimittaja Jussi Paasi ei uskonut korviaan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti. Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat.”
Putinin huorat! Putinin huorat!
Ja päälle vielä pahempaa törkyä ja henkilökohtaisia herjauksia suunnattuna alaikäisille. Eikä kukaan puuttunut asiaan. – Alatyylinen parjaus kaikui niin kovaa, ettei kukaan hallissa voinut olla sitä kuulematta. Törkyily sai silti jatkua koko pelin ajan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti.
Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat. Näin toimi hiljattain Lahden Pelicansin juniorivalmentaja, kun hänen joukkueensa pelaajaa solvattiin kaukalossa.”
Toimittaja Paasi kysyy, pelkäsivätkö TPS:n ja Jokerien valmentajat Jääkiekkoliiton sanktioita? Kirjoittaja viitaa loppuvuoden häiriötapahtumaan, jossa Lahden Pelicansin luokanopettajataustainen valmentaja sai sakot ja toimitsijakiellon, kun hän puuttui rasismiin[iii].
Kiusaaminen ja häiriökäyttäytyminen ei tietenkään ole yksin jääkiekon tai turkulaisen palloseuran ongelma.
Olen itse joutunut jalkapallossa puuttumaan omien pelaajien epäasialliseen ja kerran myös rasistiseen käyttäytymiseen.
”Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.”
Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.
Jollei näin toimita, on turha valittaa mahdollisesti kaventuneita julkisia tukia tai kuntien nihkeyttä liikuntainvestointeihin. Puhumattakaan pelaajien perheiden kasvavasta tyytymättömyydestä. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.
Lasten ja nuorten huolestuttavasti yleistynyt liikkumattomuus sekä harrastuskustannusten jatkuva kohoaminen muodostavat vakavan kansanterveydellisen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen uhan. Drop outilla ja pettymyksiin johtaneilla harrastuskokemuksilla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yhteys myös nuorten syrjäytymiseen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. Liikuntatoimijat ja päättäjät ovat paljon vartijoina.
Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus.
100-vuotiaalla Turun Palloseuralla on poikkeukselliset edellytykset olla vastuullisen seuratyön suunnannäyttäjä. Jalkapallon ja jääkiekon häikäisevä historia, katkeamaton ketju mustavalkoisia maajoukkuepelaajia ja menestyksekäs lajivalikoiman laajennus salibandyyn, missä niin TPS-naiset kuin miehet pelaavat paraikaa mitaleista ja jopa Suomen mestaruudesta.
”Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.”
Ja vaikka valtalajeissa on ollut viime aikoina vaikeaa, Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.
”Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.”
Arvon tepsiläiset, päivitetään Palloseura sellaiseen tilaan, että turkulaiset voivat jälleen olla seurasta ylpeitä ja kilpailijat suhtautuvat satavuotiaaseen urheiluinstituutioon ansaitsemallaan kunnioituksella!
[ii]https://yle.fi/a/74-20024268 Kommentti: Alaikäisten jääkiekkoilijoiden törkeä solvaaminen jatkui tuntikausia – miksi kukaan ei puuttunut henkiseen väkivaltaan?, 26.3.23
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Olipa kerran pienessä Pohjolan valtakunnassa johtaja, jossa yhdistyi sekä vakaa valtiomiesmäinen viestimisen taito että kepeämpi prinsessamainen halu viettää vähäistä vapaa-aikaansa alamaisten keskuudessa.
Jäämiesmäinen, tai peräti Väinämöisen viileys yhdistetyttynä Pohjolan emännän eleganssiin toi planeetalla puhjenneen pandemian aikana metsäläiskansalle suuren maailman huomiota, joka kuitenkin nopeasti jakoi Impivaaran ihmiset.
Nuoret milleniaalit näkivät kansanpuiston karnevaaleilla nahkaan ja denimiin verhoutuneen johtajansa uuden ajan airuena, mutta elämän ankeutta sekä ahdistusta pitempään kokeneet ja pettuleivällä ennen infernaalista Internetiä eläneet vanhoilliset voimat kokivat toisin.
Heille vanhan ja uuden mantereen meedioiden ylistämä johtaja näyttäytyy luultavimmin Louhena, Lovetarina, alamaailman kuningattaren Tuonettaren sokeana tyttärenä.
Planeetan palaessa Pietari Suuren syntyseudulla sekä Mustan meren rannikolla ja viljavainioilla, vitsaukset koettelevat maan kansojen yhtenäisyyttä.
Peräpohjolassa kansan koettelemukset ja tyytymättömyys puhkeavat pintaan kun olomuotoaan taiten vaihtava ja valtakunnan tunnetilaa viisaudella tulkinnut rakastettu shamaani Ilmarinen siirtyy rajan taa.
Kun suuri runonlaulaja on poissa, kuka tulkitsee Louhen tekoja ja kalevalaisen kansan tulevia tuulia?
Riittääkö tuulesta, auringosta, uraanista tai vedestä virtaa tulevaksi talveksi?
Ja kykenevätkö vakaat vanhat väinämöisläiset sekä uuden ajan louhelaiset kevään koittaessa löytämään toisensa ja ylläpitämään illuusiota maapallon onnellisimmasta kansasta?
Artikkelikuva: Akseli Gallen-Kallela, Sammon puolustus, 1896, Turun taidemuseon kokoelmat
Kärkihankkeita ja kabinettipeliä, ennätyksellisiä hiilineutraalius- ja ilmastotavoitteita sekä värikästä vallankäyttöä ja kunnianhimoisia kaupunkikehittämiskuvioita toteutetaan juhlavuoden 2029 tähtäimellä Suomen Turussa.
Maan vanhimman kaupungin värikkäät kehittämisvisiot jakavat mielipiteitä, herättävät huomiota ja välillä jopa ansaittua hilpeyttä. Mutta huolimatta Turun tauti ja Turun mafia -liikanimillä väritetystä päätöksentekokulttuuristaan, turkulaiset ovat myös edelläkävijöitä mm. suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen, lääketieteen, merenkulun, journalismin ja jopa joukkoliikenteen kehittäjinä[i].
Turkulaiset ovat kunnostautuneet myös suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjinä. Esimerkiksi maamme ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin v. 1890 maamme vanhimman puiston, Kupittaanpuiston läheisyydessä ja sata vuotta myöhemmin Artukaisissa avattiin Suomen ensimmäinen urheilu- ja viihdeareena, lähes 12 000 katsojaa vetävä Turkuhalli.
Vanha pääkaupunki on myös paradoksien paikkakunta. Musiikki- ja kulttuuritapahtumistaan tunnettua opiskelija- ja kesäkaupunkia arvostellaan usein konservatiivisena autokaupunkina ja lisäkontrastia kaupunkiin synnyttää kantasuomalaisen väestön ikääntyminen sekä samanaikaisesti useissa kaupunginosissa kiihtyvä asukaskunnan kansainvälistyminen. Ehkä tällä kontrastilla ja pk-seutua alhaisemmilla asumiskustannuksilla on myös vaikutusta siihen, että Turun yliopisto oli tänä vuonna ensi kertaa suosituin korkeakoulu kevään yhteishaussa hakijamäärällä laskettuna[ii].
Kun urbaanin Turun kehitystä monimutkaistaa lisäksi kolmatta vuotta kestänyt globaali pandemia sekä tällä hetkellä maailmanrauhaa uhkaava Ukrainan sota, on selvää, että kohti 800-vuotisjuhlia visioivien Turun futuristien kristallipallossa on samankaltaista sameutta kuin Aurajoen vedessä.
Kaupungin kehittämistä linjaavia ns. kärkihankkeita on paljon ja niiden toteutumisen tiellä useita kuoppia. Kukaan ei tällä hetkellä osaa arvioida, kuinka pitkittynyt koronapandemia, saati huolestuttavaa hinnannousua, toimitusviivästyksiä ja mahdollisesti jopa elintarvikepulaa aiheuttava Ukrainan kriisi vaikuttaa Turun kehittämishankkeiden kustannuksiin.
Täysin poikkeuksellisen, maailmanlaajuisen kaksoiskriisin aikana etenkin Turun kunnianhimoisimman hankkeen, raitiotien todellisten kustannusten ja käyttäjämäärien luotettava arvioiminen lienee mahdottomuus kun pelkästään pandemian voimakkaasti lisäämä etätyö ja -opiskelu on merkittävästä muuttanut kaupunkilaisten joukkoliikenteen käyttöä.
Jos näissä oloissa jätetään raitiotiespekulaatiot syrjemmälle, Turulla on yhä suuri joukko kärkihankkeita, joiden samanaikainen eteenpäinvieminen vaatii sekä yhteistyökykyä että onnistunutta johtamista. Kupittaan tiedepuiston rinnalla on Keskustan kehittämisen jättimäinen kärkihanke, joka jakaantuu maantieteellisesti mm. satama-alueen Merelliseen Turkuun, Tuomaanpuistosta Fortunakortteliin ulottuvaan Vanhaankaupunkiin ja matka- ja elämyskeskukset sekä vanhan konserttitalon ja Parkin kentän uudistukset sisältävään Aninkaisten alueeseen[iii].
Ja jollei näissä hankkeissa ole tarpeeksi haastetta, Turun kaupunki on tämän vuoden alusta lisännyt pormestariohjelman mukaisesti kolme uutta kärkihanketta[iv]:
Kulttuurin kärkihanke
Osaamisen kärkihanke
Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku)
Pormestarimalliin siirtymisen mainostettiin ”parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta”[v], mutta vajaan vuoden pormestarikokemusten perusteella tyytymättömyys sopimukseen on kasvanut ja ennustuksen tehneen silloisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen (kok) ennustuksen toinen puoli – ”malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää hallitsevan.
Tyytymättömyys pormestarisopimusta kohtaan on kasvanut ja etenkin lupaukset avoimuudesta ovat saaneet kolauksen. Kritiikkiä on kuultu monesta ryhmästä. ”Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus?”, kysyy Turun Vasemmiston puheenjohtaja ja kasvatustieteen emeritusprofessori Risto Rinne. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, demarivaltuutettu Henry Toivari lataa vielä tiukemmin: ”Nykyinen johtamismalli on demokratian irvikuva[vi].
Keskustan valtuustoryhmän johtaja Jarmo Laivoranta jakaa kritiikkiä etenkin laajennetun pormestariston virallistamista kohtaan. ”Tämä ei millään tavoin tue avoimuutta ja hyvää yhteistyötä. Tämä tapa hoitaa asioita heikentää huomattavasti valtuuston vaikutusmahdollisuuksia ja keskittää vallan pormestaristolle, Laivoranta ryöpyttää[vii].
Liikuntapaikkaverkkoa uudistettava urheiluseuroja ja kaupunkilaisia kuunnellen
Kärkihankkeiden viidakon lisäksi Turun päättäjät joutuvat paraikaa puntaroimaan Turun historian suurinta ja tärkeintä urheilupäätöstä[viii]: ”Kyse ei ole pelkästään siitä, että nyt linjataan Turun liikuntapaikkojen rakentaminen vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka puhutaan yli sadan miljoonan euron potista…Mutta kun mukaan otetaan vielä koko liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmän täydellinen uudistaminen, puhutaan jopa vallankumouksesta.”
Turun liikuntakentän vallankumousta on valmisteltu kabineteissa pandemian ja poliittisen myllerryksen varjossa. Viime keväältä kesään lykkääntyneet pormestarivaalit toivat Turkuun hämmennystä aiheuttaneen pormestarisopimuksen ja vuoden vaihteessa liikuntareformia varjostivat niin ikään historialliset aluevaalit.
Kun kuntatalouden ylivoimaisesti suurin osa, sosiaali- ja terveyssektori siirtyy maakunnallisen hyvinvointialueen alaisuuteen, nousee liikunta- ja vapaa-ajan palvelujen rooli kuntapalvelujen kentässä merkittävästi. Etenkin kun tiedämme väestön liikkumattomuuden lisääntyneen huolestuttavasti ja saamme jatkuvasti tietoa syrjäytymisen sekä mielenterveysongelmien vakavuudesta.
Ja tähän massiiviseen yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyvät olennaisesti myös kaksi Turun tuoreinta kärkihanketta. Koska ”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen tavoitteena on ”panostaa asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa, sekä tukea turkulaisten mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiaan”, on välttämätöntä, että urheiluseurat ja kaupunkilaiset kytketään konkreettisesti liikuntapaikkaverkon uudistukseen.
On myös välttämätöntä, että 200 000 asukkaan rajaa lähestyvässä kaupungissa huomioidaan tarve aluekeskusten tasa-arvoiseen kehittämiseen, seudulliseen yhteistyöhön sekä ”pelataan yhteen” muiden paikallistason kehittämishankkeiden kanssa. Yhteisöllisen Turun keskeiset painopisteet (yksinäisyyden vähentäminen, mielenterveyden tukeminen, kotouttaminen, syrjäytymisen ehkäisy, liikkuminen ja harrastaminen, lähiöiden kehittäminen) ovat urheiluseurojen ydintoimintaa, joten liikuntajärjestöjä tulisi tarkkaan kuulla, kun liikuntapaikkoja ja avustusjärjestelmää uudistetaan.
Myös Kulttuurin kärkihanke kytkeytyy olennaisesti liikunta- ja harrastemaailman uudistusprosessiin. Kun hankkeen päätavoitteisiin kuuluu tukea kaupunkilaisten hyvinvointia ja toteuttaa uudistuvia ja luovia kohtaamisen tiloja, lienee sekä kaikkien intresseissä että taloudellista, mikäli kulttuurin ja liikunnan toimijat lisäävät keskinäistä yhteistyötään.
Kun linjataan liikuntapaikkojen, etenkin suurten liikuntakeskusten tulevaisuutta, on ensiarvoisen tärkeää, että sijaintipaikat ovat lähellä kouluja, suuralueille rakentuvia monitoimitaloja ja asukaskeskittymiä sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien ulottuvissa.
Vuonna 2016 julkaistun liikuntapaikkasuunnitelman johtopäätöksissä nostetaan esiin liikuntakeskusten kärkikolmio[ix].
”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”
Impivaara Vs Artukainen
Viime kuukausien aikana, julkisen päätöksenteon kulisseissa liikuntakeskusten kärkikolmiosuunnitelmaa haastamaan on kuitenkin noussut visio Artukaisten liikuntakeskuksesta. Visio on tuotu päätöksentekoon ns. Liikuntaverkon päivityssuunnitelman muodossa[x].
”Turkuhallin mahdollisen muuntotarpeen sekä Turun messu- ja kongressikeskuksen tilojen mahdollisen hyödyntämisen vuoksi Artukaista tarkastellaan tässä yhteydessä uutena liikuntapaikkakeskittymänä sekä vaihtoehtoisena ratkaisuna Kupittaan ja Impivaaran nykyisten liikuntakeskusten kehittämiselle.”
Artukaisten liikuntakeskittymän suunnittelua varten on perustettu Artukaisten Kehitys Oy, jonka Turun Palloseuran säätiö omistaa sataprosenttisesti. Kaupungilla on haluja lisätä yksityisten osuutta rakentamisessa, ja suhtautuminen Artukaisten suunnitelmiin on lähtökohtaisesti positiivinen[xi].
Vaikka yksityisiä rahoittajia kiistatta tarvitaan jakamaan monien hankkeiden kustannuksia ja Artukainen, sekä etenkin Turkuhalli kaipaavat tulevaisuuden visioita, tämäkin kaupunkikehityshanke on luonteeltaan paradoksaalinen ja herättää useita kysymyksiä. Hankkeen taustalta löytyy HC TPS Turku Oy, joka on rakentamassa messukeskuksen maille usean lajin liikuntakeskusta, mutta samanaikaisesti turkulainen instituutio on viemässä liigajoukkuettaan pois Artukaisten areenasta ratapihan elämyskeskukseen.
Turkulainen urheiluväki on vuosikymmenien ajan arvostellut liigakiekon siirtoa Kupittaalta Artukaisiin ja kun nyt areena ollaan hylkäämässä ja siirtymässä ratapihalle, on tietysti perusteltua kysyä, miksi liikuntakeskus menestyisi areenaa paremmin Artukaisten asvalttialueella?
Hankkeeseen on kosiskeltu mukaan myös muita lajeja jakamaan jääurheilun korkeita kustannuksia ja tuomaan suuruuden ekonomiaa. Etenkin jalkapalloa on Artukaisiin toivottu, koska Impivaaran alimittainen halli on elinkaarensa lopussa ja suurten harrastajamäärien jalkapallo toisi keskuksen vaatimia käyttäjävolyymeja. Loppuvuonna 2021 Artukaisten Kehitys Oy esittelikin kaupungin liikuntajohtajan kanssa turkulaiselle jalkapalloväelle Artukaisten visiota, jossa HC TPS:n hallinnoima keskus isännöisi jääratojen kylkeen rakennettavaa yksityistä jalkapallohallia.
Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.
Jalkapalloväen palautteen jälkeen Artukaisten ryhmä julkaisi Turun Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa yhtäältä toistettiin aiemmin julkituotu linjaus, jonka mukaan keskus voidaan toteuttaa ilman jalkapalloa, mutta kirjoitus kuitenkin päättyi kannanottoon, jossa korostettiin tarvetta jalkapallohallin rakentamiseen. Nyt kunnallisena, mutta ilmeisesti yhä Artukaisiin.
On luonnollisesti tervetullutta, että urheiluseurat kehittävät ja myös rakentavat kunnan sekä muiden seurojen kanssa liikuntapaikkoja. On silti aivan välttämätöntä, jotta harrastuskustannukset pysyvät edes kohtuullisina, että kunta ylläpitää kunnallisia liikunnan peruspalveluita.
Tällaista peruspalvelua edustaa myös alimittainen jalkapallohalli, joka on yli neljän vuosikymmenen ajan palvellut jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilijoita, amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, monia eri-ikäisten turkulaisten liikuntaryhmiä sekä myös jääkiekon oheisharjoittelua.
Myös lähiympäristöllä, alueen muilla palveluilla ja kaupunkikuvalla on merkitystä. Esimerkiksi Impivaaran kehitystä läntisen Turun liikuntakeskukseksi ovat viime vuosikymmenien aikana tukeneet ennen kaikkea suosittu uimahalli, jalkapallo- ja jäähallit sekä vetovoimaiset luonto- ja ulkoilualueet rakennettujen liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Impivaaran liikuntapalvelujen monipuolisuus ja suosio näkyy myös liikuntapaikkasuunnitelman tutkimustuloksissa. Impivaaran uimahalli, jalkapallohalli, lenkkipolut ja hiihtoladut ovat omatoimiliikunnan suositumpia liikuntapaikkoja ja Länsikeskuksen suuralueen asukkaat liikuntaa vapaa-ajallaan aktiivisimmin harrastavia turkulaisia.
Eikä sekään liene toisarvoista, että juhlavuottaan viettävän Turun Palloseuran jalkapalloilijat ovat viime vuosina panostaneet Impivaaraan hankkimalla hallintaansa täysimittaisen Lähi-Tapiola Areenan jalkapallohallin ja pelaavat ainakin U23 -joukkueen sarjaottelujaan kotiottelujaan Impivaaran nurmikentällä. Ja ainakin olisi johdonmukaista, että FC TPS olisi allekirjoittajien joukossa, kun Palloseura lobbaa uutta jalkapallohallia Turun Sanomien mielipidekirjoitussivulla.
Kun Turun kaupunki valmistelee kunnianhimoisia kärkihankkeitaan sekä hyvinvointivaikutuksiltaan hyvin merkittävää liikuntapaikkaverkon uudistusta, olisi tärkeää, että suunnittelu- ja toteuttamistyössä kunnioitetaan tehtyjä selvityksiä ja kuunnellaan Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen hengessä kaupunkilaisia sekä liikunta- ja muita palveluja tuottavia järjestöjä ja muita toimijoita.
Artukaisten alue on jo nyt merkittävä liiketoiminnan keskittymä ja tarjoaa myös tulevaisuudessa rautatie- ja meriyhteyksien kautta merkittäviä elinkeinopoliittisia, seutuyhteistyön ja muunlaisia kehittämismahdollisuuksia. Täysin puhtaalta pöydältä aloitettu ja Turkuhallin taakan rasittama liikuntapaikkahanke vaatii massiivisia panostuksia ja eikä välttämättä nauti Kupittaa-Impivaara-Urheilupuisto akselilla liikkumaan tottuneen turkulaisen liikuntaväen keskuudessa laajempaa kannatusta.
Impivaaran kehittämistä kunnallisena liikuntapaikkakeskittymänä puolestaan puoltaa myös päivitetyn liikuntapaikkasuunnitelman mukaan alueen sijainti tiivistyvän kaupunkirakenteen sisällä, runsaat asukasmäärät, hyvät julkisen liikenteen saavutettavuudet sekä tiheät koulu- ja päiväkotiverkostot.
