TPS on turkulainen instituutio. Juhlavuoden kruunuksi kaavailtu FC TPS:n nousu liigaan kariutui kuitenkin syksyllä Lahden karsintatappioon, eikä talven kiekkokausikaan tuonut jatkoa HC TPS:n kahdelle perättäiselle liigahopealle. Kiekko-Tepsin taival taittui säälipleijareissa ja jälkipeleissä huomio on kiinnittynyt lupaavien turkulaispelaajien joukkopakoon.
Ja kaupunkisuunnittelun kulisseissa käydään elämysmaailman kabinettipeliä, joka sekin nostaa, jollei nyt suoralta kädeltä eriarvoisuutta, niin ainakin kulmakarvoja laajemman turkulaisen liikuntaväen piirissä[i]. Kaupunki ei vahvasta brändäämisestä huolimatta ole ehkä sittenkään täysin mustavalkoinen.
Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä.
”Kriittinen kirjoittaminen omasta kasvattajaseurasta ei ole mieltä ylentävää, etenkin kun omassa kaveripiirissä kymmeniä seuralojaaleja tepsiläisiä sekä lapsuusajan esikuvia ja omat muistot seurasta lämpimiä. Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.”
Mutta kun kentänlaitakritiikin lisäksi huolestuttavaa uutisointia kuulee toistuvasti ja lähestulkoon säännöllisesti, on otettava kantaa hiljaisen hyväksymisen sijasta.
Viikonloppuna valtakunnallisen uutiskynnyksen ylitti jääkiekon junioripeli Impivaarassa. Turun Palloseuran ja Helsingin Jokerien alle 16-vuotiaiden poikien jääkiekkopelissä joukko katsojia sai rauhassa terrorisoida huudoillaan helsinkiläisjoukkueen pelaajia.[ii]
Ylen toimittaja oli saanut lauantaina pelatusta ottelusta erään kiekkovanhemman lähettämän videopätkän, joka oli kuvattu kyseisessä pelissä Turun Impivaaran hallin katsomossa.
Radion Urheiluhullut -ohjelmasta tuttu toimittaja Jussi Paasi ei uskonut korviaan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti. Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat.”
Putinin huorat! Putinin huorat!
Ja päälle vielä pahempaa törkyä ja henkilökohtaisia herjauksia suunnattuna alaikäisille. Eikä kukaan puuttunut asiaan. – Alatyylinen parjaus kaikui niin kovaa, ettei kukaan hallissa voinut olla sitä kuulematta. Törkyily sai silti jatkua koko pelin ajan.
”On käsittämätöntä, järkyttävää ja lohduttoman surullista, että aikuiset päättivät sulkea korvansa ja antaa lasten kiusaamisen jatkua tuntien ajan. Henkinen väkivalta sai rehottaa vapaasti.
Peli olisi pitänyt keskeyttää välittömästi, kun ensimmäiset herjaukset kajahtivat ilmoille. Sen olisivat voineet tehdä tuomarit tai joukkueiden valmentajat. Näin toimi hiljattain Lahden Pelicansin juniorivalmentaja, kun hänen joukkueensa pelaajaa solvattiin kaukalossa.”
Toimittaja Paasi kysyy, pelkäsivätkö TPS:n ja Jokerien valmentajat Jääkiekkoliiton sanktioita? Kirjoittaja viitaa loppuvuoden häiriötapahtumaan, jossa Lahden Pelicansin luokanopettajataustainen valmentaja sai sakot ja toimitsijakiellon, kun hän puuttui rasismiin[iii].
Kiusaaminen ja häiriökäyttäytyminen ei tietenkään ole yksin jääkiekon tai turkulaisen palloseuran ongelma.
Olen itse joutunut jalkapallossa puuttumaan omien pelaajien epäasialliseen ja kerran myös rasistiseen käyttäytymiseen.
”Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.”
Nykypäivän urheilussa puhutaan paljon arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Jos yhteiskunnallista vastuullisuutta aktiivisesti mainostetaan ja brändätään, seurojen, joukkueiden ja lajijohtajien tulee viipymättä puuttua toimintansa piirissä tapahtuviin rikkomuksiin ja epäkohtiin.
Jollei näin toimita, on turha valittaa mahdollisesti kaventuneita julkisia tukia tai kuntien nihkeyttä liikuntainvestointeihin. Puhumattakaan pelaajien perheiden kasvavasta tyytymättömyydestä. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.
Lasten ja nuorten huolestuttavasti yleistynyt liikkumattomuus sekä harrastuskustannusten jatkuva kohoaminen muodostavat vakavan kansanterveydellisen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen uhan. Drop outilla ja pettymyksiin johtaneilla harrastuskokemuksilla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yhteys myös nuorten syrjäytymiseen ja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. Liikuntatoimijat ja päättäjät ovat paljon vartijoina.
Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus.
100-vuotiaalla Turun Palloseuralla on poikkeukselliset edellytykset olla vastuullisen seuratyön suunnannäyttäjä. Jalkapallon ja jääkiekon häikäisevä historia, katkeamaton ketju mustavalkoisia maajoukkuepelaajia ja menestyksekäs lajivalikoiman laajennus salibandyyn, missä niin TPS-naiset kuin miehet pelaavat paraikaa mitaleista ja jopa Suomen mestaruudesta.
”Seuratoiminta on nuorisotyötä, johon kuuluu keskeisesti keskinäinen kunnioitus. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla kustannuksiltaan kohtuullista, arvoiltaan oikeudenmukaista ja harrastajia sosiaalisesti yhdistävää. Ei elitististä, eriarvoistavaa, saati vastakkainasettelua ja vihamielisyyttä lietsovaa.”
Ja vaikka valtalajeissa on ollut viime aikoina vaikeaa, Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.
”Palloseuralla on yhä esimerkillisiä esikuvia nuorille harrastajille. Huuhkajien korvaamaton kapteeni, Runosmäen liimanäppi Lukas Hradecky tunnustaa yhä tunnesidettään Tepsiin, Nousiaisista TPS:n kautta NHL-mestariksi kohonnut Mikko Rantanen on urheilullisuuden ilmentymä ja FC TPS:n paluumuuttajat Kappe Hämäläinen sekä Riku Riski ovat mitä uskottavimmat kasvot yhteiskuntavastuulliseen seuratoimintaan.”
Arvon tepsiläiset, päivitetään Palloseura sellaiseen tilaan, että turkulaiset voivat jälleen olla seurasta ylpeitä ja kilpailijat suhtautuvat satavuotiaaseen urheiluinstituutioon ansaitsemallaan kunnioituksella!
[ii]https://yle.fi/a/74-20024268 Kommentti: Alaikäisten jääkiekkoilijoiden törkeä solvaaminen jatkui tuntikausia – miksi kukaan ei puuttunut henkiseen väkivaltaan?, 26.3.23
Urheilujoukkuetoiminnassa kohtaa monenlaista haastetta ja suoranaista ongelmaa, jotka yhtäältä motivoivat ja opettavat ongelmanratkaisuun, mutta toisaalta aiheuttavat arkityöhön ahdistusta. Tässä esimerkki yhdenlaisesta haasteesta, joka ei liene ainutlaatuinen drop outin ja vinoutuneiden pelaajapolkujen maailmassa.
Olipa kerran juniorijoukkue nuorisotyön menestyksestään tunnetussa entisessä palloilupääkaupungissa. Joukkueen edustama seura oli vuosikymmenien varrella toiminut kasvualustana tuhansille tai todennäköisesti kymmenilletuhansille baby boomer-perheiden lapsille, jotka 60- ja 70-luvuillla muuttivat Puolimatkojen ja muiden grynderien rakentamiin betonilähiöihin.
Boomereilla oli taakkana oman sota-ajan lapsuuden niukkuus ja ankeus, joten he ymmärsivät yhdessä tekemisen ja jakamisen arvon. Kun lähiöt 1970-luvulla alkoivat hahmottua neitseellisille kaupunkia ympäröiville pelto-, ja metsäalueille, tarvittiin tuhansien asukkaiden uusilla asuinalueilla peruspalveluja sekä kohtaamis- ja leikkipaikkoja suurten lapsimäärien asuinkunnille.
Kansalliskirjailija Kiven suomalaista sisukkuutta kunnioittavassa hengessä entisessä pääkaupungissa rakennettiin Impivaaran urheilukeskus läntisten Hepokullan, Nättinummen ja Runosmäen lähiöiden väliin. Ensimmäisenä ylpeytenä oli pohjoismaiden suurin uimahalli, jossa tänäkin päivänä voi polskia niin Jukolan Jussin, Aapon, Simeonin tai vaikkapa Venlan altaissa.
Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.
Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.
Ohjatun ja omatoimisin lähi(ö)liikunnan luova yhdistelmä alkoi tuottaa urheilijanuoria, jotka päätyivät kansainvälisille kilpakentille Montrealista Milanon San Sirolle. Kun itsenäisyyden alkuaikoina Suomea juostiin maailmankartalle Kolehmaisen, Nurmen ja Ritolan johdolla, 1980-luvun kasinotalousvuosista lähtien Kurrit, Tikkaset, Litmaset, Koivut, Kiprusoffit ja kumppanit alkoivat korvata yksilö- ja kestävyyslajien mestareita lasten ja nuorten esikuvina.
”Sotakorvausten, jälleenrakentamisen ja satunnaisen yhteisöllisen uimahallissa polskimisen lomassa suurten ikäluokkien boomerit jäädyttivät talvisin talkoohengessä lähiöissä luistinratoja sekä pyörittivät keväästä syksyyn hiekkakentillä nappulaliigoja. Kuin huomaamatta tämä harrastamisen Impivaaran malli tuotti useita sukupolvia liikunnallisia suomalaisia sekä aivan uuden kansainvälisen ammattikunnan edustajia.”
Impivaaran halleissa ja lähiöiden hiekkakentillä kehittyi kuitenkin urheilijatyyppi, jossa yhdistyi yksilölajin individualismi ja joukkueurheilu. Suurista harrastajamääristä ponnisti esiin puolustuspelaamisen erikoisosaajia, maalivahteja.
Käkisalmella syntyneen 70-luvun legendan, Urpo Ylösen isällisessä ohjauksessa Nättinummen lähiöjäällä luistelunsa aloittaneet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme avasivat tietä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.
”Impivaaran kuntoratojen ja uimahallin kupeeseen oli kohonnut 1980-luvun alkuvuosina vierekkäin kaksi koruttoman näköistä kaarihallia. Vaikka hallit olivat arkkitehtonisesti vaatimattomia ja toinen jopa käyttötarkoitukseensa alimittainen, kaupungin lapset ja nuoret ottivat ”areenat” omakseen. Halleissa harjoiteltiin aamulla ennen koulua, leikittiin tai pelattiin iltapäiväkerhoissa ja koulun liikuntatunneilla sekä jälleen liikuttiin iltaisin urheiluseurojen ohjauksessa.”
Hieman myöhemmin Impivaaran toisella puolella, Runosmäen lähiön hiekkakentillä kolmilapsisen maahanmuuttajaperheen esikoinen Lukas päätyi valurautatolppien väliin vangitsemaan veljiensä ja naapurilapsien laukauksia. Vuonna 2022 Lukas johdatti Suomen jalkapallomaajoukkueen ensi kertaa arvokisoihin ja maajoukkuekapteeni Hradecky äänestettiin niin vuoden urheilijaksi kuin vuoden turkulaiseksi.
Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.
Mutta tänä päivänä tilanne on muuttunut. Impivaaran liikuntahallit ovat elinkaarensa lopussa ja koko urheilukeskuksen tulevaisuus on hämärän peitossa[i]. Harrastamisen Suomen mallin nimissä Artukaisten vanhaa lentokenttä- ja messukeskusaluetta ollaan valjastamassa uudenlaisen, ulkoistetun harrastustoiminnan airueksi[ii].
Kun lasten ja nuorten harrastustoiminta linkittyy yhä kiinteämmin peliteollisuuden tukemaan viihde- ja elämystuotantoon, harrastamisen ulkoiset tekijät – varusteet, yhdenmukainen vaatetus, omalla brändillä valaistut areenat – vievät tilaa nuorisotyön alkuperäiseltä idealta, synnyttävät eriarvoisuutta ja kohottavat kustannuksia yhä useampien lapsiperheiden ulottumattomiin.
Kun elämme kilpailuyhteiskunnassa, myös urheiluseurat joutuvat kamppailemaan keskenään harrastajista, ja jopa olemassaolostaan. Sosiaalisen median aikana omaa toimintaa on markkinoitava yhteisöllisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen vetoavilla sloganeilla ja toimintalupauksilla.
Kun seurojen välisessä kilpailussa pelissä on harrastajamääriin ja menestykseen perustuvat kenttävuorot sekä kasvavat olosuhde- ja palkkakustannukset, mukaan ovat tulleet markkinoinnin ammattilaiset ja mainostoimistojen myyntipuheet.
Kun liikunnallisessa ja kunnianhimoisessa perheessä yhä useammin nähdään urheiluharrastus porttina ammattilaisuraan ja jopa merkittävään vaurastumiseen, on ymmärrettävää että etenkin vapaaehtoisvoimin toimivilta seuroilta vaaditaan yhä enemmän. Ja jotta vaatimuksiin voidaan vastata, tarvitaan yhä ammattimaisempaa toimintaa, mikä yhtäältä vaikeuttaa vapaaehtoistoimijoiden osallistumiskynnystä ja toisaalta nostaa entisestään kustannuksia. Itseään ruokkiva ongelmaketju tai oravanpyörä on valmis.
Tässä kilpavarustelun oravanpyörässä perinteikkäät, arvoiltaan kenties hieman vanhakantaiset seurat uhkaavat jäädä valovoimaisempien seurabrändien varjoon.
”Voitaneen siis sanoa, että lähiöt ja lähiliikuntapaikat ovat olleet hyvä kasvualusta suomalaisille urheilulähettiläille ja etenkin maailmalla menestyneille maalivahdeille.”
Nuoret maalivahdit lopettavat – miksi?
Yksi konkreettisimmista ja joukkuetoimintaan mitä haavoittavimmin vaikuttavimmista lieveilmiöistä tai kehityskuluista on lisääntynyt ja yhä varhaisempi pelaajaliikenne seurojen välillä.
Kun vielä alemmissa juniori-ikäluokissa harrastajia riittää useisiin joukkueisiin, ja jopa monelle tasolle, pelaajasiirtojen ongelmalliset vaikutukset kasvavat siirryttäessä 11v11 -peleihin ja murrosiän drop out -aikakaudelle. Ja syystä tai toisesta, ainakin täällä Turun seudulla juuri maalivahtien piirissä sekä siirtyminen seurasta toiseen että pelaamisen lopettaminen on huolestuttavan yleistä.
Nopealla laskutoimituksella mieleeni tulee reilut toistakymmentä lahjakasta 03-09 -syntynyttä maalivahdin alkua, jotka ovat varhaisina juniorivuosina vaihtaneet seuraa ja joista enemmistö on kokonaan jättänyt lajin jo ennen A-juniori-ikää.
Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.
Kun kuitenkin valitettavan usein pelaajia pakkautuu samaan seuraorganisaatioon kolmen, jopa neljän joukkueen verran, herää useita kysymyksiä. Pystytäänkö pätevien valmentajien kroonisessa pulassa tarjoamaan kaikille harrastajille kykyjään ja motivaatiotaan vastaavaa toimintaa?
Millainen vaikutus pelaajien voimistuneella siirtoliikkeellä on kasvattajaseurojen toimintaan ja alueellisen kilpailun tasapainoon?
Ja erityisesti maalivahti-ongelman osalta, mistä kertoo, että maalivahteja pakkautuu 11v11 -pelien alkaessa alueen nimekkäimpiin seuroihin ruuhkaksi asti ja sitten parin vuoden kuluttua lopettamisluvut ovat synkkiä?
Kasvattajaseuran näkökulmasta tämä näyttää erityisen murheelliselta. Lahjakkaalle juniorille luonnollisesti toivoo hyvää ja haasteellista tulevaisuutta kovempien pelien ja parempien resurssien organisaatiossa, mutta kun itse painii jatkuvan veskarivajeen kanssa ja samanaikaisesti näkee naapuriseurassa motivoituneita maalivahteja turhautuneen näköisinä vaihtopenkillä…
Suomen Palloliitolla on käytettävissään seurojen laatujärjestelmä, lukuisia kehitysohjelmia ja palkkalistoilla n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista[iii], joten olisi tärkeää että yli 140 000 rekisteröidyn pelaajan yhteisössä panostettaisiin selvittämään drop outin syitä.
Ja kentiltä katoavat sekä siellä yhä pelaavat maalivahdit ansaitsisivat oman huomionsa. Pelipaikat ja joukkueen jäsenet ovat yhtä arvokkaita, mutta maalivahdille kasautuva henkinen paine tulisi huomioida. Saavatko juniorimaalivahdit Suomifutiksessa riittävästi oikeanlaista tukea?
”Syitä seurasiirtoihin ja lopettamiseen on varmasti monia. Olosuhdeongelmilla lienee vaikutuksensa. Maalivahdin rooli on vaativa ja usein yksinäinen, eikä pienen seuran maalivahtivalmennuksen ja muiden resurssien rajallisuus varmastikaan helpota vastustamaan hohdokkaamman pääsarjaseuran houkutuksia.”
Jalkapallokausi on jälleen käynnistynyt Liiga- ja Ykköscupeilla sekä juniorisarjojen SM-karsinnoilla.
Millaisia askelmerkkejä viime kausi tarjoaa Turkufutiksen tulevaisuudelle?
Alkuvuonna on tullut tavaksi muistella mennyttä vuotta ja palkita eri alojen ansioituneita. Kulttuurimaailman Oscareilla, Emmyillä ja Tonyillä on Jusseissa, Emmoissa ja Venloissa kotimaiset kopionsa ja suomalainen urheiluväkikin kokoontunut vuodesta 2008 lähtien ruotsalaisen mallin mukaan rakennettuun Urheilugaalaan kertaamaan päättyneen kauden tähtihetkiä.
Viime vuosina suomalaisen jalkapallon asema on kohonnut maajoukkueiden arvokisaesiintymisten, harrastajamäärien voimakkaan kasvun, lajin yhteiskunnallisen painoarvon sekä mm. Lukas Hradeckyn, Tim Sparvin ja Linda Sällströmin kaltaisten sanavalmiiden ja esiintymiskykyisten esikuvien kautta.
Mutta mikä on turkulaisen jalkapallon tila, kun kausi 2023 lähestyy?
Vuonna 2022 Turkufutiksessa koettiin katkeria takaiskuja, mutta myös merkkejä myönteisestä tulevaisuudesta. Tässä turkulaisen juniorivalmentajan ja aluetutkijan omakohtainen näkemys. Vasta-argumentteja otetaan mielellään vastaan. Elävä jalkapallokulttuuri edellyttää aktiivista keskustelua lajin tilasta ja tulevaisuudesta.
FC Interillä takavuosina kirjava joukko mestarivalmentaja Job Dragtsman korvaajia, mutta vasta espanjalainen Jose Riveiro toi vakautta ja menestystä viihdyttävällä pelitavalla. Seuraajaksi palkattu niin ikään espanjalainen Miguel Grau vannoi hyökkäävän jalkapallon nimeen, mutta tilastollisesti vähintään tyydyttävästä menestyksestä (hopeaa sekä Suomen Cupissa että Liigacupissa, runkosarjan 5.) huolimatta Interin kausi oli pettymys.
Hyvin alkanut kausi kääntyi kannattajakunnassa turhautumiseen etenkin profiilipelaaja Benjamin Källmanin ulkomaille siirtymisen jälkeen. Maajoukkueeseen murtautuneen maalintekijän lähtö kesällä Puolaan oli ollut tiedossa jo kuukausia aiemmin, mutta korvaavat hyökkäyksen hankinnat osoittautuivat kovin kevyiksi liigatasolle.
Vaikka Inter eteni lopulta AC Oulun sääntörikkomuksen avustamana runkosarjan jälkeiseen kuuden kärkijoukkueen mestaruussarjaan, ei sinimustien passiivinen ja tehoton pelitapa näyttänyt herättävän suurta intohimoa edes oman kannattajakunnan keskuudessa. Elokuun jälkeen kotiottelujen korkein katsojamäärä oli 1608 katsojaa (Inter-KuPS, 27.8.) ja muissa syksyn kotiotteluissa yllettiin juuri ja juuri yli tuhannen katsojan.
Mestaruussarjassa yhä vaatimattomat katsojaluvut (Inter-Haka, 28.9., 1354 katsojaa; Inter-SJK, 16.10., 1121) viestivät turkulaisten epäuskosta kotijoukkueen menestykseen, eikä edes kauden päättävä, ensi kaudeksi kansainvälisiin otteluihin mahdollisuuden tarjoava Eurolopputurnausottelu houkutellut turkulaisia Veritas Stadionille. Kun Inter kohtasi 19.10. Kupittaalla VPS:n, stadionilla oli 1052 katsojaa. Ja ottelun lopputulos, 1-5 tappio vaasalaisille tuskin sekään jätti turkulaisille erityisen hyvää makua kaudesta.
Flop 4 – Lippulaivaseurojen edustusjoukkueiden valmentajanimitykset II
Upean A-maajoukkueuran luonut, Turun Palloseurasta ulkomaan kentille ja mm. Englannin Valioliigassa arvostetuksi maalintekijäksi kohonnut Jonatan Johansson näytti paluumuuttajana täydelliseltä valmentajavalinnalta, mutta Ykkösen nimekkäimmästä pelaajamateriaalista huolimatta ”Tintin” TPS ei koskaan lähtenyt lentoon tai löytänyt tunnistettavaa pelitapaa.
TPS 100-juhlavuodelle asetettu tavoite nousta Veikkausliigaan kariutui kirvelevään karsintatappioon Lahdessa. Kun nousu ei toteutunut, ja Jonatan Johanssonin päävalmentajana syyskuussa korvannut toinen TPS-legenda Marko Rajamäki jäi väliaikaiseksi valmentajaratkaisuksi, kuluivat Palloseuran juhlavuoden viimeiset kuukaudet tulevaisuuden suhteen epätietoisuuden vallassa.
Edustusjoukkueen kokoaminen viivästyi ja myös uuden valmentajan julkistamista saatiin odottaa. Lopulta, hieman ennen joulua, seura tiedotti TPS:n urheilutoimenjohtaja Mika Laurikaisen olevan uusi päävalmentaja. FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi, että urheilujohtajan työtehtävät jaetaan toistaiseksi ja että tehtävien jako on taloudellisesti seuran kannalta järkevin ratkaisu[i].
Flop 3 – Turkulaisseurojen menestys valtakunnallisissa juniorikilpailuissa
Suomalaisen jalkapallon tilastoinnissa on puutteensa ja HJK monella mittarilla arvioiden maan ylivoimainen ykkönen, mutta turkulaisella jalkapallolla on myös keskeinen asema Suomifutiksessa. Ainakin tilastojen ja historian valossa. Veikkausliigan maratontaulukossa FC Inter on kolmannella tilalla ja viime vuosikymmenen aikana hissijoukkueeksi ajautunut TPS löytyy yhä sijalta 5[ii]. Kaikkien aikojen tilastossa Palloseura on vielä korkeammalla, menettäen kuitenkin viime kauden päätteeksi kakkossijansa Valkeakosken Hakalle[iii]. Palloliiton 79:n seuran kaikkien aikojen listalla Inter on 8. ja pääsarjojen maratontaulukosta löytyvät turkulaisista myös Pyrkivä (38.), ÅIFK (40.), TuTo (47.), TuWe (52.), TPK (58.), TuKV (73.) ja TuUL (76.) [iv]. Valitettavasti taulukosta löytyvät perinteikkäät turkulaisseurat ovat viime vuosikymmeninä jääneet kahden pääsarjaseuran varjoon niin edustusjoukkueiden kuin junioritoiminnan osalta.
Juniorijalkapallon menestystä mitattaessa TPS lienee HJK:n ohella maan kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Vaikka A-juniorien SM-sarjan arvostus on viime vuosina kiistatta laskenut, TPS:n ennätykselliset 16 ASM-kultaa viestivät kuitenkin vuosikymmeniä kestäneestä onnistumisesta juniorityöstä. Myös Inter on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana yltänyt juniorityön uskottavuutta tukevan useasti SM-mitalisijoille eri juniori-ikäluokissa.
Vaikka TPS ja Inter vielä viisi vuotta sitten veivät A20 SM-sarjan kirkkaimmat mitalit, oli jo tällöin havaittavissa pääkaupunkiseudun seurojen nousu suomalaisen junnufutiksen hierarkiassa[v]. Kun arvioidaan juniorisarjojen seuramenestystä SM-sarjojen ja ykköstason SPL-lopputurnausten mitalisijojen perusteella, PK-seudun* kasvava dominointi on kiistatonta.
Vuonna 2019 PK-seudun seurat saavuttivat 54 % valtakunnallisten SM-sarjojen sekä SPL-lopputurnausten mitaleista ja HJK vei neljä mestaruutta. Turkulaisista TPS ylsi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi ja FC Inter kerran.
Koronapandemia rajoitti voimakkaasti vuoden 2020 pelitoimintaa, mutta pelatuissa sarjoissa (P20, T18 ja P17 SM) pääkaupunkilaiset seurat veivät 67 % mitaleista.
Vuonna 2021 PK-seudun dominointi kiihtyi. Alueen seurat ottivat 70% mitaleista. HJK:n saldo on häkellyttävä, kun huomioidaan myös menestys EL-sarjoissa. 10 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi!
Turkulaiset saivat tyytyä Interin kahteen hopeaan (P14 SPL-lopputurnaus ja P13 EL) ja Tepsin EL-hopeaan (T15) sekä EL-pronssiin (P15).
Viime kaudella pääkaupunkiseutulaisten hurja meno jatkui HJK:n johdolla. 27:stä pelissä olleesta mitalista Helsingin seudun seurat veivät 19, mikä tarkoittaa 70 prosenttia kaikista mitalisijoista. HJK:n saldo jälleen tyrmäävä: 8 kultaa, kolme hopeaa, 1 pronssi. PK-seudulla keskinäinen kilpailu ruokkii menestystä ja yksin Espoosta FC Honka ja FC Espoo pelasivat ylimmällä sarjatasolla yli kymmenessä sarjassa (Honka 12:ssa, FC Espoo 11:ssa). Ja seudulta reilut toistakymmentä seuraa kilpaili SM- tai EL-tasolla.
Turkulaisittain menestys oli vaatimattomampaa. FC Inter vei Merdan Mahmudin johdolla P14 -sarjan EL-mestaruuden ja osallistui kuuteen muuhun EL/SM-sarjaan, mutta seuraavaksi paras sijoitus oli saman joukkueen 6. sija SPL-lopputurnauksessa. TPS:n vastaava saldo oli kuusi osallistumista ylimmällä tasolla ja paras menestys T15-ikäluokan EL-pronssi. Laura Kalmari -turnauksessa joukkueen sijoitus oli 12.
Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia. Kultamitalit tulivat tyttöjen T13 ikäluokan EL-sarjassa sekä saman ikäluokan lopputurnauksessa ja A-pojat ottivat pronssia A20 SM-sarjassa.
”Valtakunnallisen menestyksen perusteella vuoden 2022 Turun seudun menestynein jalkapalloseura olikin Kaarinan Pojat, jotka hieman paradoksaalisesti tyttöjen johdolla pelasivat kahdeksassa ylimmän tason sarjassa ja ottivat niissä kolme mitalia.”
Flop 2 – Turkulainen jalkapallon edunvalvonta
Vuonna 2017 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (Liiku) ja Turun seudun kumppanit perustivat varsinaissuomalaista urheilua kunnioittavan Hall of Fame -kunniagallerian ja viime vuosina maakunnan urheilusaavutuksia on kunnioitettu oman gaalan muodossa Turun Logomossa.
Turku ja Varsinais-Suomi on tuottanut vuosikymmenien varrella Paavo Nurmen johdolla monen lajin esikuvia ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä, mutta on huomionarvoista, että kunniagalleriaan ei ole kutsuttu vielä ainuttakaan jalkapallon edustajaa. Kuningaslaji kuitenkin tuotiin Suomeen turkulaisten Crichtonin laivateollisuusveljesten sekä ”Urheilupuiston isän”, liikuntavaikuttaja August Blombergin toimesta jo 1890-luvulla ja pitkälti yli vuosisadan ajan maailman suosituin peli on elävöittänyt myös turkulaisten elämää.
Reilu vuosikymmen sitten Suomen Palloliiton stadilainen puheenjohtaja Pertti Alaja kehui Turkua maan jalkapallopääkaupungiksi. Taustatekijöinä olivat mm. Stefan Håkansin Veritas stadionin rakentaminen, kehittäminen ja Interin nosto mestariksi sekä TPS-omistaja Seppo Sairasen FIM-panostukset, joilla kaupunkiin syntyi aito kilpailu Turun johtavasta jalkapallojoukkueesta. Mitalivuosien jälkeen TPS kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin ja hissijoukkueeksi liigan ja Ykkösen välillä. Varustamoseura Interissäkin omistaja supisti satsauksia ja valmentaja Dragtsman aikaa seurasi valmennuksen vaihtoruletti sekä omien menestysvuosien profiilipelaajien eläköityminen.
Samalla kun menestys vaihtui keskinäiseen karsintaderbyyn ja seuraidentiteetit hämärtyivät, unohtui myös lajikulttuurin kehittäminen ja kuningaslajin yhteiskunnallisen roolin edistäminen. Edustusjoukkueisiin tuotiin tuntemattomia vierastyöläisiä ja omat kasvatit ajautuivat lainapelaajiksi maakuntiin.
Kaksi vuotta harrastustoimintaa kurittanut koronapandemia jätti omat arpensa jalkapallomaailmaan. Harrastajamäärät supistuivat, mutta harrastuskustannukset jatkoivat kohoamistaan. Eriarvoistuminen ja elitistyminen ovat valitettavasti tänä päivänä osa suomalaista junnufutiksen arkea.
Ja samalla jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus on jäänyt taka-alalle. Viime vuosina Euroopassa toteutetun UEFA SROI -mallinnuksen mittausten mukaan jalkapallon vuotuinen vaikuttavuus Suomessa on 1,96 miljardia euroa[vi].
”UEFA SROIn mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 344 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat 1 092 miljoonaa euroa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat 522 miljoonaa euroa jalkapalloperheen harrastustoimintaan liittyvänä kulutuksena ja olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina.”
Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].
Mitenkään vähättelemättä kaupunkien roolia globaalien ilmasto- ja ympäristöongelmien kitkemisessä, mm. Turun kaupungin toteuttama ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu pipolätkän avulla[viii] tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan – tai niiden puolesta.
Melkeinpä mikä tahansa liikunta tai muu harrastustoiminta on arvokasta aikana, jolloin liikkumattomuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat yhä huolestuttavampia yhteiskuntamme ongelmia. Näiden ongelmien kitkemisessä urheiluseurat sekä muut liikuntayhteisöt ja harrastusjärjestöt tekevät kullanarvoista työtä, vieläpä usein vapaaehtoisvoimin.
Ja jalkapalloyhteisö voisi varmasti tehdä enemmän. Yhdessä ja erikseen. Myös Suomen Turussa. Tuore Turun Sanomien kokosivun artikkeli Turun Nappulaliigasta kertoo sekä seurojen arjen kasvavista haasteista että muuttuvasta maailmasta[ix].
Artikkeliin on haastateltu kahden 9-vuotiaan tyttöpelaajan äitejä sekä seuran toiminnanjohtajaa ja kuilu näkemysten välillä on syvä. Artikkelin kirjoittaneen, urheiluseurojen johdossa vuosikymmeniä toimineen toimittajan kainalojutun avaus oli provosoiva, mutta kuvannee kuitenkin laajemminkin suomalaista urheilumaailmaa, jossa tuskaillaan katoavien talkooaikojen ja ammattimaistuvan seuratyön rajamaastossa. ”Seura- ja valmennustoiminta on monissa lajeissa isoilta osin amatöörien käsissä, ja kaikenlaista sähläystä sattuu.”
Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot Nappulaliigan roolista tai muut provokatiiviset kirjoitukset saattavat houkutella vastakkainasetteluun, mutta syyllistämisen sijasta tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja analyyttisiin arvioihin perustuvia uudistuksia.
Kun vapaaehtoisista valmentajista ja toimihenkilöistä on pulaa, ovat seurat tänä päivänä pakotettuja tekemään ”luovempia ratkaisuja” ja hyväksymään lisämaksuja, mikä puolestaan kohottaa harrastuskustannuksia. Tästä oravanpyörästä ulospääseminen edellyttää seuroilta yhä huolellisempaa viestintää ja tiiviimpää yhteistyötä kuntien, elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Muuten maailman suosituimman pelin arvokkaat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syrjäytymisen ehkäisystä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotouttamiseen saattavat vaihtua elitistiseen harrastamiseen, missä statukselliset tekijät ja vanhempien intressit ovat enemmän keskiössä kuin itse juniorit.
”Turussa neljän seuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle on arvioitu vuosittaiselta kokonaisvaikuttavuudeltaan 30,45 miljoonan euron arvoisiksi[vii].”
Flop 1 – Turkulaisen jalkapallon talviharjoittelutilanne ja olosuhdenäkymät
Turkulaisen jalkapallon seuratyön kasvaneet haasteet ja lajin edunvalvonnan ongelmat kulminoituvat talvikaudella, kun suomalaisten poikien ja enenevästi myös tyttöjen suosikkilajin seurat kilpailevat uusista harrastajista ja yrittävät tarjota olosuhteita, joissa jalkapalloa voi harrastaa säännöllisesti, turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin, kuten muualla maailmassa.
Lajin haasteet tuntuivat kohtuuttomilta etenkin kahtena koronatalvena, mutta jalkapallon yhteiskunnallinen arvostus Turussa näyttää yleisemminkin jääneen kaupunkipolitiikassa lapsipuolen asemaan. Turun ainoa ja alimittainen kunnallinen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, mutta kaupungissa ei käydä minkäänlaista julkista keskustelua jalkapallolle sekä monelle muulle lajille korvaamattoman hallin korvaamisesta. Turun n. 90 miljoonan euron uudesta konserttitalosta kyllä keskustellaan ja hanketta tuetaan, mutta ehkä musiikkitalo ja korkea kulttuuri ovat eurooppalaiselle kulttuurikaupungille arvokkaampia kuin lasten ja nuorten kohtuuhintainen liikuntaharrastaminen talvikaudella?
Itsenäisyydenaukiolle suunnitellun konserttitalon varjossa Turun kaupunki valmistelee kustannusarvioltaan suunnilleen yhtä mittavaa liikuntapaikkaverkon uudistamista, mutta tämä hanke ei juurikaan näy julkisuudessa. Liikuntapaikkaverkon uudistus on linkitetty poliittisissa ja virkamieskunnan julkilausumissa harrastamisen Turun malliin ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan 7-19-vuotiaille turkulaisille suunnattuun harrastekorttiin[x].
Kun Turun kaupunki on osana liikuntauudistusta linjannut halunsa korvata Impivaaran alimittainen kunnallinen jalkapallohalli yksityisomisteisella hallilla, on turkulainen jalkapalloväki yksimielisesti ilmaissut huolensa olosuhteiden kehittämisvisioon. ”Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”[xi]
Kaupunkilaisten kunnallisten liikunta- ja kohtaamispaikkojen ulkoistaminen lisää segregaation, eli alueellisen eriytymisen sekä eriarvoistumisen uhkaa. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin[xii]. Seurojen, liikuntaa harrastavien kaupunkilaisten ja tutkijoiden ääntä sekä asiantuntemusta tulisikin kuulla, kun päättäjät linjaavat kaupunkikehityspäätöksiä. ”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”.
Erään turkulaisen jalkapalloseuran valmennuspäällikön sanojen mukaan jalkapalloväen näkemyksiä on kuultu, muttei kuunneltu. Ja vaikka viimeisessä lajiväen yhteiskokouksessa Palloliiton edustaja ilmaisi Turun tarvitsevan kuntavetoisen hallin, ja että halleja tarvittaisiin jopa kaksi, ei Impivaaran jalkapallohallin tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua.
Jotta Turussa kyettäisiin reagoimaan kroonisen kenttäpulan lisäksi liikkumattomuuden, syrjäytymisen, eriarvoistumisen ja mielenterveysongelmien kaltaisiin arjen sosiaalisiin uhkiin, jalkapalloväki ja muiden lajien toimijat yleisurheilusta eri palloilulajeihin tulisi saada yhdessä suunnittelemaan elinkaarensa lopussa olevalle alimittaiselle futishallille korvaavaa Impivaaran monitoimihallia. Toimivia malleja löytyy mm. Raumalta ja Porista.
”Lasten ja nuorten seuratyö sekä harrastustoiminta ovat korvaamaton peruspilari suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joten talkoopohjaisen, satojatuhansia suomalaisia säännöllisesti liikuttavan järjestötyön uudistustarve ansaitsisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Etenkin näin eduskuntavaalien alla.”
☺
Huolimatta Turkufutiksen viime vuoden vastoinkäymisistä, jalkapallo jatkuu kaupungissa, jossa suomalaiset kohtasivat kuningaslajin ensi kertaa jo 1890-luvulla. Perinteikkäät turkulaisseurat jatkavat tahoillaan toimintaansa ja turkulaista jalkapalloa haastetaan myös vireiden naapurikaupunkien seurojen toimesta.
Tässä viisi nostoa Turkufutiksen myönteisistä näkymistä vuonna 2022.
Top 5 – Veritas Stadion saa tekonurmen ja uuden päätykatsomon
Jalkapalloperinteitä puhdasoppisimmin kunnioittava futisväki saattaa suhtautua Veritas Stadionin luonnonnurmen vaihtamiseen keinonurmeksi kielteisenä kehityksenä, mutta juniorivalmentajana pidän itse kehitystä monella tapaa tervetulleena.
Kun luonnonnurmen aikaan kentän todelliset käyttötunnit jäivät noin sataan tuntiin vuodessa, arvioidaan lämmitettävän tekonurmen ansiosta kenttää voitavan käyttää ympäri vuoden ja viikoittaisia käyttötunteja on jatkossa merkittävästi enemmän, noin 30–40. Tekonurmi mahdollistaa myös aiempaa laajemmin erilaisten tapahtumien järjestämisen stadionilla[xiii].
Helsingin vuonna 2000 valmistunut Töölön jalkapallostadion (Bolt Areena) ja Seinäjoen vuonna 2016 avattu OmaSp Stadion käynevät esimerkeistä, mihin suuntaan Kupittaan Veritas Stadionin käyttö voi tulevaisuudessa kehittyä. Seinäjoen stadionilla on järjestetty pandemiarajoitusten jälkeen mm. konsertteja, opiskelijafestareita ja SJK:n kotiotteluiden ympärille rakennettuja SuperLauantai-tapahtumia[xiv].
Helsingissä Töölön jalkapallostadionin omistaa Helsingin kaupunki, joka vuokraa sitä HJK:n omistamalle yhtiölle. Stadion toimii myös HIFK:n kotikenttänä, joten yhtäläisyydet FC Interin hallinnoimaan, ja Ykkösen TPS:n vuokraamaan Turun Veritas Stadioniin ovat ilmeiset, vaikka Kupittaan hallintokuvioista turkulaiset erikoispiirteet löytyvätkin. Töölön stadionin nimi vaihtui vuonna 2020 uuden yhteistyösopimuksen myötä Telia 5G Areenasta Bolt Arenaksi. Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.
Ja mikä junioritoiminnan sekä seurayhteisöllisyyden edistämisen kannalta kullanarvoista, HJK:n alemmillakin juniori-ikäluokilla on mahdollisuus harjoitella samalla stadionilla missä edustusjoukkue pelaa.
HJK:n junioritreenit Bolt Areenalla
”Uuden kuusivuotisen sopimuksen erikoisuutena on työllisyystakuu ex-pelaajille eli Bolt.Works on sitoutunut löytämään halukkaille HJK:n entisille pelaajille uuden työn[xv]. Boltin mukaan luvassa on myös rekrytointitapahtumia, joissa HJK:n junioripelaajat, pelaajien vanhemmat sekä HJK:n faniklubin jäsenet voivat löytää itselleen töitä.”
Top 4 – Kannattajat kuuluvat Kupittaalla ja ottavat kantaa kanavilla
Vaikka Veritas Stadionilla koettiin viime kaudella pettymyksiä niin Interin kuin Palloseuran kannattajien keskuudessa, molempien turkulaisseurojen fanitoiminta on ottanut askeleita eteenpäin ja kannattajat haastavat turkulaisseuroja eri kanavien kautta ottelutapahtumien elävöittämiseen sekä seuratoiminnan uudistuksiin.
FC Interin kannattajaryhmistä Armada on ilmoittanut siirtävänsä kannattajakatsomonsa uuteen katsomoon, Itäpäätyyn. Armada viestii, että sekä kannattajaryhmän että Interin tavoitteena on rakentaa itäkatsomosta Suomen johtava kannattajakatsomo. Päädyn toimintaa tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä seuran kanssa[xvi].
FC Inter onkin lanseerannut tänä vuonna InterAction -ohjelmansa kautta seurayhteisönsä vapaaehtoisten toimihenkilöiden InterAktiivit -ryhmän, jonka tavoitteena on suunnitella ja auttaa organisoimaan InterAction -toimintaa sekä kehittää seurayhteisöä ja jalkapallokulttuuria[xvii].
Vaikka suomalainen jalkapallokulttuuri kiistatta kalpenee esimerkiksi pohjoismaisten naapurien rinnalla resurssien, yleisömäärien ja kansainvälisen menestyksen mittareilla, eri puolilta Suomea löytyy ehkäpä jopa yllättävän laajalti ja suurissa määrin intohimoisia jalkapalloihmisiä sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistäviä futisyhteisöjä. Perinteikkäiden pubiliigojen lisäksi mm. opiskelija-, työ- tai kaveriporukat pelaavat itse ja/tai hakevat yhteisöllisyyttä kuningaspelin katsomoista.
Kylmässä Pohjolassa eurooppalainen ottelukalenteri ei ole mahdollinen ja Suomifutiksen suvessa heinäkuu on pyhitetty harraste- ja sarjapelivapaaksi lomakuukaudeksi. Muun muassa näiden rasitteiden sekä vahvojen yksilö-, kestävyys- ja talvilajien perinteiden puristuksessa jalkapallo on joutunut kirjaimellisesti hakemaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mutta viimeistään selviytyminen viime EM-kisojen lopputurnaukseen ja onnistumiseen liittyneen huuhkajahuuman ansiosta jalkapallon suosio Suomessa lienee laajempaa kuin koskaan ja eri seurojen kannattajaryhmän tekevät arvokasta työtä laji- ja seurakulttuurin edistämiseksi. Suomen Turussa pääsarjaseura Interillä ja Tepsillä on omat kannattajaryhmänsä, jotka mm. järjestävät kannattajamatkoja vierasotteluihin ja käyvät aktiivista keskustelua median eri kanavien ja sovellusten välityksellä. Esimerkiksi TPS-kannattajien Vartti ja Forteen[xviii] ja FC Interin Aina Messissä -podcastit viestivät kiinnostavaa kannattajapalautetta ja pohdittua analyysiä seuran tilasta, joten toivottavasti seurojen johto kuuntelee ja huomioi kannattajien näkemyksiä.
Top 3 – TPS Turun tyttöfutiksen veturina ja naiset nousivat Kansalliseen liigaan
Vaikka TPS:n miesten edustusjoukkueen nousu juhlavuonna Veikkausliigaan ei toteutunut, seuran naisjoukkue voitti ylivoimaisesti Ykkösen ylemmän jatkosarjan ja palasi Akusti Salosen valmentamana ylimmälle sarjatasolle, Kansalliseen Liigaan.
Naisten ylin sarjataso muuttui vuonna 2020 Kansalliseksi Liigaksi ja sarja sai mm. Subway- ja Me Naiset -kumppanuuksien kautta runsaasti näkyvyyttä, mutta muiden lajien tapaan korona kohteli tylysti naisfutista, ja katsojamäärät ovat pysyneet alhaisina myös pandemian jälkeen.
Kotimaassa ammattilaisuus ei ole edelleenkään realismia. ”Kansallisen liigan pelaajien keski-ikä on 21,5 vuotta. Se kertoo tilanteesta karua kieltään. Pelaaminen Suomessa pääsarjatasolla on haastavaa, jos samaan aikaan pitäisi käydä töissä tai opiskella. Sellaisen kuormituksen keskellä pelaajan on vaikea kehittyä.”[xix].
Vaikka myös naisten A-maajoukkueen esiintyminen viime kesän Englannin EM-kisoissa jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, eikä karsintamenestys heijastunut merkittävästi kotimaan sarjojen katsojalukuihin, naisten ja tyttöjen jalkapallon suosio kasvaa tasaisesti. Vuoden 2022 lopussa Palloliiton tilastoissa tyttöjen ja naisten harrastajamäärä oli lähes 38 000 pelaajaa, mikä tarkoittaa n. 25 prosentin osuutta kokonaismäärästä.
Turussa tyttöfutiksen suosion kasvu näkyy myös TPS:n harrastajamäärissä. Kun Tepsin tyttöjen menestys ylimmillä sarjatasoilla oli vähintään poikien veroista, on tyttöpelaajien osuus seuran kokonaisharrastajamäärästä kohonnut jo kolmannekseen. Turun seudun paikallisissa kilpailijoissa Kaarinassa, Liedossa, Maskussa ja Raisiossa tyttöjen osuus on niin ikään vähintään 30 prosentin tasolla, mutta Turun suurimmissa seuroissa tyttöpelaajien määrät ovat merkittävästi alhaisempia kuin koko maan tasolla. ÅIFK: ssa tyttöjen osuus putosi viime vuonna 22 prosentista 15 %:iin ja kaupungin suurimman seuran Nappulaliigan tyttöpelaajien osuus on poikkeuksellisen alhainen, hieman alle 10 %. FC Inter aloitti tyttötoiminnan vasta pari vuotta sitten ja viime kauden lopulla tyttöjen osuus oli n. 16 % kaikista harrastajista.
Top 2 – FC Inter panostaa nuoriin lupauksiin ja Jarkko Wissin maine omien kasvattien esiin nostajana herättää odotuksia
FC Inter päätti syksyllä Miguel Graun lyhyeksi jääneen valmentajakauden ja seura palkkasi edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Tampereen Ilveksessä menestyksekkäästi nuoria omia kasvatteja Veikkausliigaan ja ulkomaan kentille nostaneen Jarkko Wissin.
Interillä oli jo ennen Wissin palkkaamista varsin lupaava sopimustilanne edustusjoukkueen rosterin koostuessa lukuisista nuorten maajoukkuepelaajista ja kokeneemmista liigapelaajista. Aloitettuaan päävalmentajana Wiss on hankkinut muutamia kokeita pelaajia ja kymmenkunta omaa juniorilupausta sai harjoitella talvikauden alkuviikkojen ajan edustusjoukkueen mukana. Talviharjoittelun kokemukset kovatempoisista edustusjoukkueen harjoituksista ovat varmasti arvokas kannustin sekä kokemusetu junioripelaajille alkavan kauden peleissä reservijoukkueessa ja juniorisarjoissa.
”Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.”
Palloliiton kaudeksi 2024 voimaan astuva sarjajärjestelmäuudistus asettaa sekä Interille että Tepsille painetta menestyä reservijoukkueillaan Kolmosessa. Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta. Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa[xx].
Kun Kolmonen putoaa uudessa järjestelmässä neljänneksi sarjaportaaksi, on perusteltua kysyä, palveleeko neljäs sarjaporras enää edes teoriassa Veikkausliigan tai Ykkösen seuran pelaajakehitystä reservijoukkueena? Jo nyt esimerkiksi SJK:n reservijoukkue pelaa jopa Ykkösessä ja viime vuosina nuoret turkulaistalentit ovat joutuneet hakemaan peliaikaa lainasopimuksilla aina Kokkolaan ja Mikkeliä myöden, kun pelaaminen Kolmosessa ei enää tarjoa pelaajapolulla sopivaa askelta juniorisarjojen jälkeen.
Tässä edustusjoukkue-reservijoukkue-juniorit pyhän kolminaisuuden haasteessa Interin Jarkko Wiss ja uusi urheilutoimenjohtaja Olli Kangaslahti sekä TPS:n molemmista tehtävistä kokemusta omaava Mika Laurikainen ovat seurojen valmennuspäälliköiden, talenttivalmentajien ja muiden avainhenkilöiden kanssa paljon vartijoina.
Top 1 – Harrastajamäärät nousseet pitkän pandemia-ajan jälkeen
Huolimatta toimintaa rajoittavista, jopa lamauttavista korona-ajoista, jatkuvista olosuhdeongelmista ja harrastuskustannusten kohoamisesta, jalkapallo on säilyttänyt asemansa turkulaisten lasten ja nuorten suosikkiharrastuksena.
Palloliiton pelipassitilastojen mukaan harrastajamäärien kasvu vuonna 2022 oli Turussa kaikista suurista jalkapallokaupungeista (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu) voimakkainta. Niin pelaajien kuin kaikkien rekisteröityjen jalkapallotoimijoiden määrä Turussa kasvoi lähes 14 prosentilla kun vastaava kasvu Vantaalla oli n.13 %, Helsingissä n. 9 %, Espoossa ja Tampereella n. 7 % ja Oulussa runsaat 4 prosenttia. Viime vuoden kasvun ansiosta Turku (5430 pelaajaa, 6189 rekisteröityä jalkapallotoimijaa) ohitti pelaajamäärissä Oulun (4783, 5674) ja nousi valtakunnan tilastoissa viidenneksi.
Helsinki on runsaalla 26 000 pelaajalla (lajitoimijoita 28 000+) jalkapallokaupunkien ylivoimainen ykkönen ja kuten väestötilastoissa, Espoo seuraa kakkosena (11 740 pelaajaa, 12 986 toimijaa), Tampere kolmantena (9432, 10 150) ja Vantaa neljäntenä (7357, 8184)[xxi].
Seuratasolla Turun harrastajamääriltään suurimmista jalkapalloseuroista Turun Nappulaliiga ylsi viime kauden päätteeksi lähes 10 prosentin kasvuun ja seuran pelaajien ja rekisteröityjen toimijoiden kokonaismäärä oli vuoden vaihteessa runsaat 1500. Tilaston kakkosena oli TPS hieman yli tuhannella toimijalla. Palloseuran viimevuotinen kokonaiskasvu oli noin yhdeksän prosenttia ja tyttöpelaajien osuus kasvoi yli 17 prosentilla.
FC Inter teki huomattavan yli 33 prosentin nousun harrastajamäärissä vuonna 2021 kun seura käynnisti panostuksen tyttöfutikseen. Viime vuonna kokonaiskasvu oli neljän prosentin luokkaa ja toimijoita seurassa lähes 900.
Nappulaliigan, TPS:n ja FC Interin asema kaupungin johtavina seuroina näyttää vahvistuneen viime vuosina ja kolmikon yksi keskeinen vahvuus lienee olosuhdepanostuksissa. TPS luopui jatkuvista ylläpito-ongelmista kärsineestä Poropuiston pienestä kuplahallista, mutta hallinnoi ja myös vuokraa ulos kaupungin ainoaa täysimittaista LähiTapiola Areenaa. Interin toiminnan kasvua ja talviharjoittelua mahdollistaa pari vuotta sitten käyttöön otettu oma lämmitettävä kenttä Veritas Stadionin kupeessa (Turku Energia Areena). Nappulaliigalla on myös oma kenttänsä Peltolassa, mutta etenkin Poropuiston hallin poistuttua käytöstä, seuralla on suuria vaikeuksia tarjota suurelle pelaajamäärälleen talviharjoitusolosuhteita. Useat seuran joukkueet joutuvatkin harjoittelemaan läpi talven naapurikunnassa.
☺
Yhteenveto
Turkufutiksen keulakuvat, Veikkausliigan Inter ja Ykkösen TPS palasivat kokeellisemman kauden jälkeen päävalmentajavalintaan, jossa vastuuvalmentajalla laaja kansallinen kokemus. Tampereen Ilveksessä nuoria lupauksia liigaan menestyksekkäästi nostaneen Jarkko Wissin valintaa Interin valmennusjohtoon pidetään yleisesti odotuksia kohottavana ratkaisuna, kun taas pitkälti taloushaasteiden seurauksena urheilujohtajan tehtävistä päävalmentavaksi palaavan Mika Laurikaisen nimitykseen suhtautuvat myös mustavalkoisten omat kannattajat varauksellisemmin.
Erityisesti taloudellisesti ongelmalliseen hissiliikkeeseen Liigan ja Ykkösen välillä ajautunut perinteikäs Palloseura on ollut loppuvuodesta paineistettuna karsintojen sekä seuran satavuotisjuhlallisuuksien kanssa, mikä on heijastunut niin kotiareenan valintaan[xxii] kuin edustusjoukkueen kokoamiseen. Ja kun edustusryhmän kasaaminen on viivästynyt, heijastuu tämä luonnollisesti myös reservijoukkueen ja vanhempien juniori-ikäluokkien toimintaan.
Ja valtakunnallisissa juniorisarjoissa turkulaiset ovat kohdanneet yhä kovempaa kilpailua ylimpiä sarjatasoja hallitsevista pääkaupunkiseudun seuroista. Maamme mittakaavassa resursseiltaan ylivertainen HJK on noussut yhä dominoivampaan asemaan myös juniorisarjoissa. Suomalaisen junnufutiksen kuninkuusikäluokan, B-juniorien viime kauden SM-sarjan tulostaulukko kertoo koruttomasti kansallisista voimasuhteista ja turkulaisten haasteista. HJK vei mestaruuden, Espoon Honka hopean ja suunnitelmallista juniorityötä tekevä Käpylän Pallo pronssin. Turkulaisista TPS jäi sarjassa viimeiseksi kahdella pisteellä ja FC Inter sijoittui viidenneksi, Ykkösessä.
Valtakunnallisissa juniorisarjoissa kiristyneen kilpailun ja PK-seudun vahvistuneen aseman ohella turkulaisen jalkapallon yhä suurempina haasteina ovat myös puutteelliset talviharjoitteluolosuhteet ja alati kasvavat harrastuskustannukset. Impivaaran alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa, ja seurat näkevät kaupungin korvaavaksi olosuhteeksi kaavaileman Artukaisten yksityisen hallin eriarvoistavana ja harrastuskustannuksia entisestään kohottavana.
Turun neljän suurimman jalkapalloseuran (FC Inter, TPS, TuNL ja ÅIFK) sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten hyötyjen kokonaisvaikutukset yhteiskunnalle on arvioitu vuosittain yli 30 miljoonan euron arvoisiksi, mutta syystä tai toisesta turkulainen jalkapalloväki ei ole onnistunut vakuuttamaan poliittisia päättäjiä kuningaslajin yhteiskunnallisista vaikutuksista esimerkiksi kotouttamisessa tai syrjäytymisen ehkäisyssä. Paradoksaalisesti yksityistä jalkapallohallia Artukaisiin lobbaa paikallinen jääkiekkoseura.
Mutta turkulaiset jalkapalloseurat ovat säilyneet hengissä kahden vuoden koronakaaoksesta, ja harrastajamäärät ovat kasvaneet vahvasti jo kahden vuoden ajan. Turkufutiksen historiallinen keskus Kupittaalla saa uuden päätykatsomon sekä käyttömahdollisuuksia lisäävän tekonurmipinnan. Turkulaiset kannattajaryhmät nostavat päätään. Edellytykset maan tunnelmaltaan parhaimmaksi jalkapalloareenaksi ovat olemassa.
TPS naiset nousivat Kansalliseen Liigaan ja naapurikuntien seurat KaaPon johdolla haastavat turkulaiset panostamaan tyttöfutikseen, missä turkulaiset ovat kiistatta muuta maata jäljessä. Suurimpien turkulaisseurojen tyttöpelaajamäärä on suunnilleen puolet Turun ympäryskuntien tyttöpelaajamäärästä (n. 1600), mikä puolestaan niukasti enemmän mitä maan suurimmalla seuralla, Tampereen Ilveksellä on tyttöjä seurassaan.
Eli Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.
Etenkin vuoropuhelun kaupungin päättäjien ja virkakunnan kanssa on nostettava paremmalle tasolle. Ei olen kenenkään etu, että valtakunnallisessa mediassa uutisoidaan muutaman viikon välein Kupittaan tekonurmikentän ristiriitoja ja kummastelua herättävästä käyttökiellosta[xxiii] sekä Impivaaran jalkapallohallin omatoimiharjoittelijoiden kuvailua ”epätoivotuksista ilmiöksi” kaupungin toimesta[xxiv]. Turun kaupunki kuitenkin reagoi ripeästi jalkapallohallin viestintävirheeseen pyytämällä anteeksi[xxv] ja toivon mukaan suoraselkäinen vastaus on merkki paremmasta vuoropuhelusta. Ja kun turkulainen jääkiekkoväki yhteistyössä Turun pormestarin kanssa pelaa Parkilla Pond Hockey-ilmastotalkoita, niin ehkäpä joku kaupungin päättäjä ja tai vaikkapa eduskuntavaaliehdokas innostuisi turkulaisen futisväen kanssa yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kotouttamishaasteessa. Siinäkin riittää sosiaalista sarkaa paljon puhutussa yhteiskuntavastuullisuuden hengessä.
”Turkufutiksessa on seuraperinteitä ja kasvupotentiaalia, mutta mahdollisuuksien lunastaminen edellyttää seuratyön terävöittämistä, kuningaslajin yhteiskunnallisen merkityksen saattamista päättäjien tietouteen sekä olosuhteiden yhdessä edistämistä ja harrastuskustannusten laskemista tasolle, jossa kaikki halukkaat voivat lajia harrastaa.”
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5902758 Nappulaliigan aluejoukkue sulki pois lapsia, kun vanhemmat kyseenalaistivat valmentajan epämääräiset maksut, 9.2.23
Ukrainan sota, Kiinan Covid ja muslimimaailman jatkuvat jännitteet jäivät taka-alalle kun kansainväliset uutiskanavat tekivät torstai-iltana 29.12. studioissaan tilaa kuninkaan kuolemalle.
Globaali media Al Jazeerasta, BBC:stä ja CNN:stä Ranskan, Saksan ja Japanin kansallisiin uutiskanaviin ja lukemattomiin paikallisempiin lehtitaloihin ovat vyöryttäneet läpi yön erikoislähetyksiä ja valmistelleet muistokirjoituksia miehestä, joka muutti maailman saapuessaan Eurooppaan 17-vuotiaana teinipoikana v. 1958.
Ehkä kuninkaalliselle tuhkimotarinalle on tänä jouluna tarvetta, kun Venäjä jatkaa ukrainalaiskaupunkien moukarointia ohjuksin, ihmisoikeuksia poljetaan Afganistanista Iraniin ja epätietoisuus tulevaisuudesta, jopa toimeentulosta on yhä useamman murheena.
👑
Edson Arantes do Nascimento – Pelé – syntyi 23.10.1940 Três Coraçõesin kaupunkiin, joka sijaitsee noin 300 kilometrin etäisyydellä Sao Paulosta. Lapsuutensa Pelé vietti Baurussa, missä myös isänsä pelasi jalkapalloa. Köyhyys varjosti perheen elämää ja myös Pelé joutui tekemään työtä jo lapsena. Oikeaan jalkapalloon ei ollut varaa ja peliä pelattiin erilaisilla pallovirityksillä greipistä sukka- ja sanomalehtikääreisiin.
Merkittävä edistysaskel tapahtui kun Waldemar de Brito, entinen Brasilian maajoukkuepelaaja ja Baurun kykyjenetsijä löysi Pelén ja vei vuonna 1956 ammattilaisseura Santosiin. Thomas Edisonin mukaan nimensä saanut nuori Edson oli vasta 15-vuotias, kun hän alkoi pelata ammattilaisjoukkueessa. Ja seuraavana vuonna, kymmenen kuukautta ammattilaissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 16-vuotias Pelé oli liigan paras maalintekijä ja hänet kutsuttiin maajoukkueeseen.
Ensimmäisen maaottelunsa Pelé pelasi 7.7.1957 Rion Maracana stadionilla. Kun Brasilia saapui Ruotsin kisoihin, Pelé kärsi polvivaivoista ja istui kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä. Ensimmäisen ottelunsa hän pelasi Neuvostoliittoa vastaan ollen näin kisahistorian nuorin pelaaja. Lopulta Pelé pelasi neljä ottelua tehden kuusi maalia ja johdattaen Brasilian mestaruuteen voittamalla Ruotsin loppuottelussa 5-2. Tähti oli syttynyt.
👑
Vaikka Santosin ”musta helmi” nousikin maailmanmaineeseen Ruotsin isännöimissä MM-kisoissa, Pelén maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä avaudu täällä Pohjolan perukoilla.
Ylen ”Suomi on eurooppalainen” sarjassa suomalaisten arvioidaan puhuvan outoa kieltä Euroopassa – myös urheilullisesti. ”Euroopassa ja maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suosituin urheilulaji jalkapallo on meillä jäänyt yksilölajien yleis- ja talviurheilumenestyksen varjoon. Joukkuepelikenttiä on hallinnut jääkiekko ja pitkään jalkapalloa vahvempi oli myös alkuperäislajimme pesäpallo.”[i]
Jalkapalloa rakastava kirjailija Juha Hurme on pohtinut kuningaslajin huutolaispojan asemaa Suomessa. Syyllisiksi Hurme nosti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Matti Järvisen. Suomalainen yleisurheilumenestys vuosina 1912-1936 oli valtavaa suhteessa väkilukuun.
Myös kummalliseksi hyökkäyssodan harjoittelupeliksi kuvaamallaan pesäpallolla on Hurmeen mukaan ollut kielteinen vaikutus suomalaisen jalkapallon nousulle. Kuolleista ja haavoittuneista sekä poteroihin syöksymisestä tuttu peli on imenyt hyviä jalkapalloilevia poikia ja tyttöjä isoon inhottavaan räpyläänsä.
👑
Brasiliassa väistyvä presidentti Jair Bolsenaro on julistanut maahan kolmen päivän suruajan kunnioittamaan Pelén muistoa.
Maailman kaikkien aikojen menestyksekkäimmän jalkapallomaajoukkueen kapteeni Neymar on lukemattomien jalkapalloilijoiden, poliittisten johtajien ja muiden julkisuuden henkilöiden tavoin julkaissut surunvalittelunsa jalkapallolegendan kuolemasta.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Neymar
Nykypäivänä jalkapalloa mitataan usein numeroin, henkilökohtaisten maalien ja mestaruuksien määrillä.
Pelén maalimäärät ja kolme maailmanmestaruutta ovat ennätyksellisiä, mutta ehkä hänen suurimmat ansionsa ovat sittenkin lajin maailmanlaajuisena hyväntahdon lähettiläänä, urheiluhenkisenä esikuvana ja jalkapallon kohottamisessa jonnekin taiteen ja uskonnon kiehtovalle raja-alueelle.
”Ennen Peléä jalkapallo oli vain yksi urheilulaji muiden joukossa. Pelé muutti kaiken, hän teki jalkapallosta taidemuodon. Hän toi äänen köyhille, ja mustille. Ja ennen kaikkea, hän teki Brasilian tunnetuksi.”
Qatarin aavikolla käydään kuningaslajin MM-kisoja poikkeuksellisissa oloissa, poikkeukselliseen aikaan. Ja kisat herättäneet myös poikkeuksellisen paljon kansainvälistä kritiikkiä. Jopa maineeltaan ryvettyneen FIFAn mittakaavassa.
Mutta kisat ovat edenneet puolivälierävaiheeseen ja jalkapalloilullisesti Qatarin kentillä nähty hyvää jalkapalloa, jännittäviä otteluita ja myös urheilullisia yllätyksiä.
Lajin jättiläisistä Espanja ja Saksa ovat pudonneet, mutta suuret jalkapallomaat Argentiina, Brasilia, Englanti, Hollanti ja Ranska pelaavat pääsystä mitaliotteluihin. Eikä viime kisojen finalistin, ikinuoren Luka Modricin johtaman Kroatian tai 2016 Euroopan mestari-Portugalin menestystä voi myöskään pitää yllätyksenä.
Kahden ensimmäisen kisaviikon kiistaton yllättäjä on ollut Marokko, joka voitti oman lohkonsa sekä pudotti neljännesvälierissä Espanjan. Vahvaan puolustuspeliin nojaava Marokko on päästänyt neljässä ottelussa vain yhden maalin.
Kokonaisuutena katsoen puolivälierät lupaavat kiinnostavia ja lähtökohtaisesti tasaväkisiä kohtaamisia. Marokon FIFA ranking on 22., mutta muut seitsemän löytyvät taulukon kärkitusinasta ja Brasilia (1.), Argentiina (3.), Ranska (4.) ja Englanti (5.) miehittävät rankingin Top5-tilat.
Jalkapallon neljän vuoden välein pidettävät arvokisat nostavat perinteisesti esiin myös yksittäisten pelaajien tuhkimotarinoita. Jo vuoden 1958 Ruotsin kisoissa 17-vuotias Pelé nousi yhdeksi maailman tunnetuimmista ihmisistä ja Venäjän kisoissa 2018 Ranskan 19-vuotias Kylien Mbappe aloitti samankaltaisen nousun nuorena mestarina ja häikäisevän nopeuden omaavana kärkipelaajana.
Perinteitä kunnioittavan jalkapallon yhteiskunnallinen asema Pelén ja Mbappen läpimurtojen välisinä vuosikymmeninä on sekä dramaattisesti muuttunut että osittain pysynyt ennallaan.
Pysyvyyttä edustaa lajin globaali suosio ja merkitys sosiaalisen nousun mahdollistajana. Jalkapallo on perinteisesti tunnettu etenkin työväen lajina ja viime vuosikymmeninä tähtitieteelliset ansiot parhaille palkitseva laji on tarjonnut mm. Afrikan ja Etelä-Amerikan köyhyydestä ponnistaville tien suunnattomaan elintason nostoon ja jopa oman perheen sekä jopa oman kotikylän kohottamiseen köyhyydestä.
€
Tässä turkulaisen juniorijalkapallovalmentajan subjektiivinen näkemys kisojen puolivälin All-Stars kokoonpanosta, jossa valintakriteereinä kisapanoksen ohella pelaajan tulevaisuuden näkymät sekä rooli tai potentiaali yhteiskunnallisena esikuvana ja vaikuttajana.
Kisojen alkukierroksilla turnaussuosikkien maalivahdit saattavat usein jäädä maansa maalintekijöiden ja nimekkäiden pelaajien varjoon. Qatarissakin lohkovaiheen otteluissa maalivahdeista huomiota keräsivät puolustamisen kautta menestyneet joukkueet. Italiassa Juventusta edustava Wojciech Szczesny piti Puolan mukana pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja Kroatian Dominik Livakovic sekä Marokon Yassine Bounou nousivat etusivujen otsikoihin kun Kroatia kaatoi Japanin ja Marokko Espanjan rangaispotkukilpailun jälkeen. Molemmat maalivahdit torjuivat kolme laukausta. Voi olla että, joku suurten suosikkimaiden nimekkäämmistä maalivahdeista nousee vielä ratkaisevaan rooliin, mutta puolivälierien alla tämän tähdistön maalivahdiksi nimetään Marokon ”Bono”, joka ei ole pelaamissaan kolmessa ottelussa päästänyt vielä ainuttakaan maalia.
4-3-3 muodostelmaisen tähdistön alakerran vasen puolustaja on seuratasolla Bayern Müncheniä edustava Kanadan tulevaisuuden lupaus Alphonse Davies. Ghanalaisella pakolaisleirillä syntynyt ”Phonsie” on yksi nopeimmista jalkapalloilijoista ja pystyy pelaamaan laitapuolustajan roolin lisäksi useita muita pelipaikkoja. Hän on myös YK:n pakolaisjärjestön ensimmäinen jalkapallotaustainen hyväntahdon lähettiläs.
Vasemman topparin tontin ottaa Kroatian alinta linjaa kasvomaskin kanssa puolustava, niin ikään Bundesliigassa pelaava Joško Gvardiol. Vain 20-vuotiaassa pelaajassa yhdistyvät puolustajalle arvokkaat fyysisen voiman sekä nopeuden ominaisuudet ja ikäisekseen kypsä pallollinen pelaaminen sekä pelinlukutaito. Ei olisi yllätys, mikäli nuori kroaatti kohoaisi kisamenestyksen myötä historian kalleimmaksi puolustajaksi, mikäli RB Leipzig päätyy rahastamaan äskettäin vuoteen 2027 sopimuksella sidotun huipputopparin myynnillä.
Nuoren Gvardiolin oikealla puolella oikealla puolella hyökkääjiä pysäyttää ja peliä avaa Hollannin kokenut Virgil van Dijk. Tiskarina uransa alkuvuosina työskennelleen hollantilaisen ura saavutti tähtitason kun Liverpool tammikuussa 2018 maksoi topparista 75 miljoonaa puntaa.
Ehkäpä maailman parhaaksi keskuspuolustajaksi viime vuosina arvostettu Van Dijk on sekä seurajoukkueessa että Hollannin maajoukkueessa kiistaton johtohahmo ja Liverpoolissa zenmäistä rauhallisuutta huokuva jättiläinen toimii ”Red Together” -tasa-arvoisuusohjelman kasvoina ja äänenä[i]
Oikeana laitapuolustajana Qatarissa on häikäissyt Marokon Achraf Hakimi. Daviesin tavoin räjähtävän nopea ja juoksuvoimainen PSG:n puolustaja on syntynyt Espanjassa, mutta tuntee ylpeyttä marokkolaisuudestaan ja maajoukkueen valinta oli luonnollinen. Muslimiuskoa harjoittava Hakimi kokee korkean profiilin asemansa velvoittavan rasisminvastaiseen vaikuttamiseen. Marokon joukkueen eteneminen Qatarissa koetaan laajalti kansainvälistä arabiyhteisöä yhdistävänä menestystarinana.
Keskikentällä pelintekijöinä kaksi 2003-syntynyttä tulevaisuuden tähteä. Birminghamissa uransa aloittanut Jude Bellingham on häikäissyt jo kahden kauden ajan Dortmundin paidassa ja on kohonnut nopeasti Englannin maajoukkueen avainpelaajaksi. Jotain hyväkäytöksisen 19-vuotiaan kypsyydestä kertoo, että nuorukainen on ehtinyt jo esiintymään Dortmundin kapteenina Bundesliigassa.
Samassa liigassa loistaa myös ikätoveri Jamal Musiala. Saksan kisat päättyivät suureen pettymykseen, mutta Messin seuraajaksikin mainostettu Bayernin nuori tähti ehti kuitenkin kisoissa osoittaa kykynsä maailman huippujen kohtaamisissa. Englannissa nuoruusvuotensa viettänyt Musiala on tukenut Southamptonissa sikäläisiä lähiölapsia järjestämällä Jamal Musiala City Central Cup -tapahtumaa[ii].
Keskikentän juniorikaksikon rinnalle nousee upealle uralleen kruunua hakeva 7-kertainen Ballon d’or voittaja Lionel Messi. Vaikka Qatarin kisat huokuvat uusien nuorten tähtien esiinmarssia ja Messi-Ronaldo-aikakauden asteittaista päättymistä, on Kataloniassa legendaksi kohonnut ”Kirppu” jälleen kerran noussut ratkaisijan rooliin ja hilannut Argentiinan kahdeksan joukkoon katastrofaalisen Saudi-Arabialle kärsityn avausottelun tappion jälkeen. Messi on toiminut vuodesta 2010 lähtien Unicefin hyvätahdon lähettiläänä ja oman Leo Messi säätiön lisäksi nykyisin PSG-pelaava argentiinalaislegenda yhdistetään lukuisiin hyvätekeväisyyshankkeisiin.
Hyökkäyksessä paikka on annettava puolustavan mestarin suurimmalle tähdelle, joka myös johtaa kisojen maalipörssiä. Kylien Mbappella on kaikki huippuhyökkääjän ominaisuudet ja jo 19-vuotiaana maailmanmestaruuden saavuttanut Pariisin lähiökasvatti lienee lähivuosien kestoehdokas Ballon d’or -palkinnon saajaksi. PSG:ssä maailman kovinta jalkapalloilijan palkkaa nauttivan pelaajan vaikutusvallasta kertoo se, että Ranskan presidentti Macron otti pelaajaan henkilökohtaisesti yhteyttä ja suostutteli jäämään Pariisin koska pelaaja on niin tärkeä Ranskalle[iii].
Toinen hyökkääjä on Brasilian oman Ronaldon perillinen. Richarlison, 9, on tehnyt toistaiseksi kolme maalia, joista kaksi Ylen kisastudion top-listan kärjessä. Media on myös nostanut esiin brasilialaispelaajan humaanin puolen. Toisin kuin moni kanssapelaaja, Richarlison on ottanut julkisesti kantaa maansa köyhyyteen, rasismiin, poliisiväkivaltaan, vähemmistöoikeuksiin ja ympäristörikkomuksiin.
Kolmas kärkipelaaja on Richarlisonin ikätoveri, Englannin Marcus Rashford. Manchester Unitedin 25-vuotias oma kasvatti on yltänyt jo 50. maaotteluun, mutta viime kausi Manchesterissä oli heikko ja yhä nuori pelaaja sai vastaanottaa voimakasta kritiikkiä. Korona-aikana ManU-hyökkääjä nousi suurten yhteiskunnallisten vaikuttajien joukkoon lobbaamalla onnistuneesti lasten kouluruokailun puolesta [iv]. Britanniassa ei ole Suomen kaltaista kouluruokailujärjestelmää, joten Rashfordin kampanjalla oli merkittävä vaikutus vähävaraisten brittilasten arkiseen hyvinvointiin.
Moni muukin jalkapalloilija tunnetaan arvokkaasta yhteiskunnallisesta panoksesta tai nuorten esikuvan roolista. Tähdistön vaihtopelaajista Manuel Neuerilla on ollut toistakymmentä vuotta oma nimikkosäätiö vähävaraisille lapsille[v]. Loukkaantumisen takia kisoista pois jäänyt Sadio Mané palkittiin lokakuussa poikkeuksellisen laajasta hyväntekeväistyöstään ensi kertaa jaettavalla Socratés -palkinnolla[vi]. Cristiano Ronaldolla kausi Manchesterissa ei ole alkanut erityisen hyvin, eikä rooli Qatarissakaan varmastikaan tyydytä. Maailman kautta aikain todennäköisesti tunnetuin jalkapalloilija on kuitenkin 37-vuotiaana ikämiehenä yhä urheilullisuuden, kilpailullisuuden ja terveiden elämäntapojen apostoli ja ansaitsee paikan myös kisatähdistön vaihtopenkillä. Syksyllä Manchester Unitedista Turkin Galatasarayhin siirtynyt Juan Mata ei enää kuulu Espanjan maajoukkueeseen, mutta yhteiskunnallisesti aktiivinen pelaaja perusti jo vuonna 2017 oman Common Goal -hyväntekeväisyysliikkeen, jossa jalkapalloyhteisön jäsenet luovuttavat prosentin tuloistaan eri hyväntekeväisyyshankkeisiin ympäri maailmaa.
“Common Goal adds a new dimension to my game: translating the power of football into sustainable social change. And that’s a special feeling.”[vii]
Koronapandemia rajoitti dramaattisesti kansalaisten kokoontumisia ja sitä kautta myös liikuntaa ja kuntoilua. Kokoontumisrajoitusten seurauksena suomalaiset hakivat hyvinvointia liikkumalla lähiluonnossa. Luonnonpuistot, urbaanit ulkoilualueet ja kaupunkien kuntoradat kuormittuivat, kun liikkumista sisätiloissa voimakkaasti rajoitettiin tai kokonaan kiellettiin.
Yle selvitti viime talvena, missä suomalaiset voivat yhdistää luonnossa liikkumisen ja kunnon kohotuksen kuntoportaiden muodossa. Kysely löysi lähemmäs 300 kuntoporrasta pitkin Suomenniemeä ja useita on joko suunnitteilla tai rakenteilla[i].
Vaikka kuntoportaita löytyy ympäri maata ja pieniltäkin paikkakunnilta, Helsinki on pääkaupungin resursseilla ja Ruuhka-Suomen liikuntatarpeiden täyttäjänä kuntoporrasbuumin suunnannäyttäjä. 2010-luvun jälkipuoliskolla eri lajien huippu-urheilijat toivat Malminkartanon jätemäen portaat valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun mm. jääkiekkoilijat, luistelijat, yleisurheilijat ja suunnistajat kisasivat siitä, kuka nousee nopeimmin 347 porrasta noin 90 metrin korkeuteen[ii].
Maan kiistatta kuuluisimmat kuntoportaat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2021. Malminkartanon vanhat kapeat portaat saivat väistyä ja tilalle rakennettiin leveämmät ja turvallisemmat uudet portaat. Tänä päivänä portaissa on 426 askelmaa ja korkeuseroa alimman ja ylimmän välillä 60 metriä.
Sittemmin Helsingin kaupunki on julkaissut jopa oman 20-sivuisen kuntoporrassuunnitelman, jolla vastataan porrasjuoksun suureen suosioon asukaspalautteen kautta annettuun kuntoportaiden kysyntään.
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”[iii]
Pääkaupungin porraspolitiikka näyttää toimivan ja kuntoportaita on otettu käyttöön ympäri Helsinkiä. Vuonna 2022 eri puolilta kaupunkia löytyi jo seitsemät portaat[iv].
Lauttasaaren 148-askelmaiset, 75 metriä pitkät kuntoportaat avattiin käyttöön keväällä 2021. Portaat sijaitsevat Lauttasaaren urheilupuistossa entisen hyppyrimäen paikalla. Nousua on 21.5 metriä.
Turku jälkijunassa kuntoporrasbuumissa
Aika ajoin Rooman tapaan ” seitsemän kukkulan kaupunkina” kuvailtu Turku on lähtenyt muuta maata ja myös oman maakunnan naapureita verkkaisemmin suomalaiseen kuntoporrashuumaan. Varsinais-Suomessa kuntoportaita on viime vuosina rakennettu mm. Naantaliin, Paraisille, Kaarinan Piikkiöön ja Raisioon.
Kaarinan Piikkiön ja Raision Kerttulan kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren suosion kuntoilijoiden keskuudessa
Kuuvuoren portaat
”Turusta ei varsinaisia kuntoportaita löydy, ellei oteta lukuun Nummella Kuuvuorelle johtavia portaita, joita varsinkin jääkiekkoilijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä osana oheisharjoitteluaan. Turun ensimmäisessä Asukasbudjettiprosessissa kuntoportaita kuitenkin ehdotettiin kaikille kahdeksalle suuralueelle. Portaita kaivattiin Hirvensaloon, Impivaaran Pirunpellolle, Ispoisten uimarannan läheisyyteen, Kohmoon, Länsikeskuksen Kalmasvuorelle, Moisioon, Paattisille, Pääskyvuorelle ja Vasaramäkeen.”[v]
” Porrasjuoksun voi hyvin yhdistää juoksulenkkiin, sillä kuntoportaat sijaitsevat usein hyvin ulkoilureitistön varrella. Yhdessä ulkoilureitistön ja ulkokuntoiluvälineiden kanssa kuntoportaat mahdollistavat kaupunkilaiselle yhä monipuolisempia liikunnan harrastamisen muotoja heidän lähiympäristössä.”
Ehdotuksista kuitenkin vain Länsikeskuksen alueen Kalmasvuoren kuntoportaat ylsivät ensimmäisen asukasbudjettiäänestyksen kautta toteutuspäätökseen ja tämäkin hanke on kohdannut vastoinkäymisiä. Toukokuussa 2020 ehdotettu esitys eteni saman syksyn uusintaäänestyksen kautta hanketoteutukseen, mutta lokakuussa 2022 Kalmasvuoren portaiden rakentaminen on yhä alkuvaiheessa.
Turun kaupunki käynnisti toisen asukasbudjettihaun huhtikuussa 2022. Tässä prosessissa turkulaiset äänestivät kuntoportaat Pansioon sekä Vasaramäelle[vi]. Asukasbudjetin kautta käynnistettyjen kolmen hankkeen lisäksi Turun kaupunki on julkaissut päätöksen rakentaa portaat Hirvensaloon laskettelurinteelle ja Luolavuoren kuntoradan läheisyyteen[vii].
Luolavuoren kuntoportaat ovat tulossa luonnosuojelualueen ja tennishallin väliseen maastoon
Vuoden 2022 lokakuun lopussa Vasaramäen valaistut kuntoportaat ovat 5 %:n valmiustasolla ja suunnitteluvaiheessa. Tarkastuksessa on mahdollisuus sijoittaa portaat Turjanpuistonkentän ja koulun väliseen rinteeseen, mutta tarkempi sijainti määrittyy hankkeen toteutusvaiheessa, jossa selvitetään portaille soveltuva sijainti.
Myös Pansiossa ollaan 5 %:n edistymisasteella. Alkuperäisessä asukasbudjettiehdotuksessa kuntoportaita toivottiin sijoitettaviksi Majakkamäkeen, mutta Pansio-Jyrkkälän aluefoorumissa tiedotettiin, että lopullista sijaintia täytyy vielä tarkastella luonnonsuojelun ja toteutussuunnittelun kanssa
Kun Luolavuoren 65-askelmaiset portaat on määrä valmistua kesäkuussa 2023, on perusteltua uskoa Kalmasvuoren olevan Turun ensimmäisten uusien kuntoportaiden käyttöönottopaikka. Asukasbudjettisivustolla Kalmasvuoren edistymisasteeksi arvioidaan 30 prosenttia ja rakennuspaikalta on kaadettu puita portaiden sijoituspaikalta.
Lähikuukausina Kalmasvuoren kuntoportaiden rakennustöiden etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa:
[i]https://yle.fi/uutiset/3-12190536 Korona sai suomalaiset kuntoportaille, eikä buumille näy loppua – kartalla on 277 portaat, katso mitkä ovat sinua lähimmät, 21.11.21
[vii]https://yle.fi/uutiset/3-12514161 Turku rakentaa viidet kuntoportaat tämän ja ensi vuoden aikana – kolmet portaat rahoitetaan asukasbudjeteista, 28.6.22
Keskustan kehittäminen, Fortuna-kortteli, Toriparkki, Keskustavisio, Turku Center, Logomon silta, Ratapihan elämyskeskus, Matkakeskus, Aninkaisten alueen ja Puutorin kehittäminen, Kakolanmäki, Linnanniemi ja Merellinen Turku, Raitiotie…
”Turun keskusta-alue on ollut 2000-luvulla kaupungin keskeinen kehittämiskohde. Kaupunki on teettänyt selvityksiä muun muassa keskustan asuinedellytyksistä (Forsell, 2009; Vasanen, 2009), Aurajoen merkityksestä Turun kaupunki-identiteetille (Kostet, 2009) ja turvattomuusmielikuvista (Vahanne, 2008)”.[i]
Turun kaupungilla ei ole virallista perustamisajankohtaa, mutta Aurajoen rannoilla, suomalaisuuden alkulähteillä, valmistaudutaan juhlimaan v. 2029 Suomen vanhimman kaupungin 800-vuotisjuhlia.
Turku on juhlansa ansainnut, mutta Suomen muuta Eurooppaa hitaampi kaupungistuminen tarjoaa suomalaisille kaupunkikehittäjille mahdollisuuden ottaa oppia muualla tehdyistä kaupunkisuunnittelun oivalluksista, ja myös erheistä.
Alueellinen eriytyminen ei koske vain asumista – tarvitaan kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä
Yksi yhä yleisemmin mainituista erheistä ja suoranaisista kaupunkisuunnittelun ongelmista on alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen, segregaatio. Helsingin yliopiston kaupunkimaantien apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen, vaan vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.
”Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella”[ii].
Turussa alueellinen eriarvoistuminen on pitkään yhdistetty etenkin Itä-Turkuun, missä Varissuon ja Lausteen väestön enemmistö edustaa jo muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asukkaita. Koulujen rooli on merkittävä alueellisessa eriytymisessä ja Turun kaupunki on viime aikoina useaan kertaan muuttanut Itä-Turun kouluverkkoa koskevia linjauksiaan. Skanssiin kaavailtu monitoimitalo on kuopattu, samoin Lausteen alakoulun siirto Skanssiin ja tilalle on tullut Lausteen Karhunaukion yhtenäiskoulu[iii]. Karhunaukion suurkoulun rakentaminen tarkoittaa Vasaramäen yläkoulun lakkauttamista ja alueen oppilaiden siirtoa Lausteelle, mikä ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta Vasaramäessä. Ratkaisuun liittyy myös laajempi liikunnallinen vaikutus. Kupittaanpuiston kupeessa sijaitseva Vasaramäen koulu on toiminut pitkään Turun seudun urheilukouluna ja liikuntalinjoilla on oppilaita Turun eri kaupunginosista ja myös ympäryskunnista.
Karhunaukion yhtenäiskoulun alle on jäämässä Poropuiston jalkapallokenttä, jolla mm. TPS:n Sateenkaari -joukkue harjoittelee. Poropuiston kentälle on talvisin kohonnut ylipainehalli, jonka avulla Turun Nappulaliiga on lievittänyt talvikauden harjoitusvuorotuskaa. Tulevana talvena viime vuosina kovia kokenutta kuplahallia ei saada enää käyttöön, joten turkulaiset seurat joutuvat vuokraamaan kenttävuoroja yksityisiltä toimijoilta Turun ulkopuolelta. Tämä käy seuroille ja sitä kautta harrastajille kalliiksi.
Edesmennyt stadilainen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuvaili vuosikymmen sitten Suomen Turkua maamme jalkapallopääkaupungiksi. Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit. Ja esimerkiksi tällä kaudella Kakkosta ja Kolmosta pelanneiden Porin ja Rauman joukkueiden kotihalleissa erinomaisista talviharjoitteluolosuhteista juoksuratoineen nauttivat monen muun lajin harrastajat. (Rauman talviharjoitteluhallin kuvat Rauman kaupunki/liikuntapalvelukeskus. Porin Karhuhallin ulkokuva: Wikimedia Commons)
Vaikutuksiltaan ehkä Karhunaukion yläkouluakin merkittävämpi koululinjaus koskee Turun kansainvälistä koulua. Vuonna 2003 toimintansa aloittanutta koulua ollaan siirtämässä Varissuolta Kupittaan tiedepuiston alueelle[iv]. Kansainvälisen koulun siirtoa perustellaan Tiedepuistoa vahvistavana kilpailutekijänä kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelussa Turun seudulle, mutta alueellisen eriarvoistumisen näkökulmasta siirtoa tulisi tarkastella myös varissuolaisen arjen ja monikulttuurisen alueen tulevaisuuden kannalta.
Turun Normaalikoululla ja kansainvälisellä koululla on keskeinen rooli Varissuon maahanmuuttajataustaisen kotouttamisessa sekä monikulttuurisen kaupunginosan kohtaamispaikkana ja vetovoimatekijänä.
Varissuon koulun johtaja Nana Lammen mukaan Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto. Mikäli Varissuolla keskeisessä yhteiskunnallisessa roolissa olevan Normaalikoulun toiminta- ja kotouttamisedellytyksiä kavennetaan siirtämällä kansainvälinen koulu Kupittaalle, voidaan varmasti kysyä, edistääkö englanninkielistä opetusta saavien kantasuomalaisten siirto Kupittaalle varissuolaisten lasten kielellisiä valmiuksia ja kotoutumista?
Mutta etnisen segregaation ohella kaupunkien kasvua ja kehitystä ylläpitävät kaupungistuminen ja maahanmuutto vaikuttavat myös monella muulla tavalla kaupunkikuvan muutokseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Vaikka sosiaalisen segregaation uhat Turussa useimmiten yhdistetään monikulttuurisiin lähiöihin, voidaan maan vanhimmassa kaupungissa tunnistaa myös muunlaista alueellista eriarvoistumista. Monet viime vuosien aluehankkeet ja kehittämismäärärahat on kohdistettu sosioekonomisin perustein neljälle suuralueelle (Runosmäki-Raunistula, Pansio-Jyrkkälä, Nummi-Halinen ja Varissuo-Lauste) ja osittain tämän takia mm. lapsiperheiden suosima Länsi-Turun suuralue sekä maantieteellisesti haastavat saarten (Hirvensalo-Kakskerta) sekä pohjoisen Maaria-Paattisten suuralueen asukkaat ovat jääneet Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen rakentamisesta huolimatta vähemmille aluekehityspanostuksille. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 toteutettu mittava EVIVA-hanke rajattiin em. neljälle suuralueelle[v] ja kun Turku vuonna 2020 aloitti osallistuvan budjetoinnin, samoille neljälle alueelle jaettiin 50 % suurempi määräraha kuin muille suuralueille[vi].
Ensimmäisellä asukasbudjettikaudella 2020–2021 Keskusta-alueella toteutettiin innovaatiokilpailu ja alue jäi budjetoinnin ulkopuolelle. Budjettikaudella 2021–23 Keskusta-alue oli mukana osallistuvassa budjetoinnissa, mutta prosessi herättää kysymyksiä aluejaon, kehittämistarpeiden ja asukasvaikuttamisen toimivuudesta. On varsin erikoista, ettei Parkin kentän, Mannerheiminpuiston tai muiden ydinkeskustan, etenkin kouluille elintärkeiden, lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen kanavoitunut euroakaan asukasbudjetin kolmesta miljoonasta, mutta Keskusta-alueelle korvamerkityistä määrärahoista 100 000 € ohjautuu Vähä-Heikkilän koulualueen liikuntapaikan kehittämiseen ja 60 000 € Kupittaanpuiston ulkokuntosalin peruskorjaamiseen[vii].
Onko pormestarijärjestelmä parantanut kuntademokratiaa ja/vai tuonut vallan samoihin käsiin?
Turun ydinkeskustan kehittämisessä koululaisten tai alueen asukkaiden lähiliikuntamahdollisuudet eivät ole olleet kaupunkisuunnittelun keskiössä. Suurimman huomion ovat saaneet kiivaan toriparkki- ja konserttitalokeskustelun kautta kaupalliset sekä korkeakulttuuriset intressit.
Pitkään kestänyt ja kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koetellut toriparkkihanke ja Kauppatorin uudistustyö ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen, ja torin ympäristöllä on suunnittelupuutteistaan[viii] huolimatta edellytykset tulla kaupunkilaisten suosituksi kohtaamispaikaksi ja jopa vierailijoiden vetonaulaksi. On toki mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi kaupungin Kauppatori-linja kehittyy suhteessa skeittareihin, jotka ovat ottaneet uuden torin omakseen[ix].
Kun Kauppatori on vihdoin avautumassa turkulaisten arkikäyttöön, kaupunkikehittämisen huomio siirtyy muualle. Kansalaiskeskustelua kaupunkikehityksestä kuitenkin varjostavat massiiviset maailmanluokan kriisit koronapandemiasta Ukrainan sotaan ja energiauhkiin.
Koronapandemian aikana käytiin puolen vuoden sisällä kahdet kaupunkilaisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavat vaalit (kuntavaalit ja aluevaalit), mutta äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan alhaiseksi. ”Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8 prosenttiyksikköä (58,9 %)”[x]. Vuoden 2021 kuntavaaleissa turkulaiset äänestivät jopa passiivisemmin kuin muualla maassa. Äänestysprosentti laski vuoden 2017 59,1 %:n lukemista 55,7 %:iin. Ensimmäisissä aluevaaleissa aktiivisuus oli vielä alhaisempaa, 47,5 % koko maassa, Varsinais-Suomessa 49,6 %.
Kuntaliiton arvioiden ja vaalitulosten perusteella pormestarivaalit eivät houkutelleet kansalaisia uurnille, vaikka silloinen Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus mainostikin pormestarimallin vievän Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle sekä parantavan kuntademokratiaa ja lisäävän avoimuutta[xi].
Katteluksen ennustuksen toinen puoli – ”Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin” – näyttää toteutuneen tehokkaammin, sillä mm. valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Henry Toivari (sd) kuvaili uutta johtamisjärjestelmää demokratian irvikuvana[xii]. Toivari on nostanut tikunnokkaan Turua keskellä pandemiaa käyttöön otetun pormestarimallin. Hänen mielestään järjestelmä suitsii keskustelua ja keskittää valtaa johtavien poliitikkojen ja virkamiesten käsiin. ”Pormestarit käsittelevät asiat ja tuovat ne valtuustoryhmiin valmiiksi sovittuina. Muutoksia niihin ei voi juurikaan tehdä. Myös kaupunginhallituksen jäsenissä tilanne aiheuttaa turhautumista ja suivaantumista, kun kokoukset nuijitaan läpi puolessa tunnissa, toteaa Toivari[xiii].
”Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.”
Lähiliikunnan edistäminen jäänyt vau-arkkitehtuurin sekä täydennysrakentamisen jalkoihin
Yksi Turun kunnianhimoisen kaupunkikehittämisen varjoon jääneistä, mutta yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan massiivinen kaupunkisuunnittelukysymys on liikuntapaikkaverkon uudistaminen. Aihealue on sekä elintärkeä että kompleksinen, koska se koskettaa kaikkia kaupunkilaisia ja liikuntapaikoilla on etenkin soteuudistuksen sekä suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia yhä merkittävämpi hyvinvointia ja terveyttä edistävä kunnallinen tehtävä[xiv]. Tuoreen UKK-instituutin suurtutkimuksen mukaan suomalaisten kunto heikkenee hälyttävästi, ja kehityksellä on monia vakavia vaikutuksia[xv].
Kuluneen vuoden aikana liikuntapaikkaverkon uudistamisen puitteissa on toki järjestetty useita sidosryhmien kuulemistilaisuuksia, mutta niihin useasti osallistuneena voin todeta, että eri osapuolien kannanottojen vaikutukset näkyvät heikosti uudistustyön valmistelussa. Ehkä konkreettisin esimerkki tästä koskee kunnallista jalkapallohallia ja Impivaaran urheilukeskusta.
”Kun tänä päivänä elinkaarensa lopussa olevan Impivaaran alimittaisen kunnallisen jalkapallohallin korvaamista vakavasti harkitaan Artukaisten yksityishankkeella, voitaneen todeta, että aikoinaan August Blombergin johdolla kuningaslajin Suomeen tuonut kaupunki on kunnallisten olosuhdepanostusten osalta putoamassa maakuntasarjaan. Tai ehkäpä paremminkin piirisarjaan. Naapurimaakunnissa Satakunnasta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle löytyy kaikista kuntien hallinnoimat täysimittaiset jalkapallohallit.”
Alimittainen Impivaaran jalkapallohalli on palvellut yli 40 vuotta turkulaisten jalkapalloilijoiden ohella mm. pesäpalloilua, amerikkalaista jalkapalloilua, lacrossea, rugbyä, jousiammuntaa, jääkiekkoilun oheisharjoittelua ja kaikenikäisten harrasteliikuntaa, mutta nyt tätä palloilulajien todellista monitoimitaloa ollaan korvaamassa kabinettipäätöksellä Artukaisiin suunnitellulla yksityisellä liikuntakeskuksella.
Impivaaran alimittaisen jalkapallohallin yleisövuorolla on yhteisöllinen tunnelma kun lacrossepallot ja jenkkifutis lentää jalkapalloilijoiden seassa.
”Turkulaisten jalkapalloseurojen reaktio on ollut varsin nihkeä. Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana. Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää”[xvi].
Liikuntapaikkaverkon uudistamistyössä tulisikin huomioida kriisiaikoina korostuneita yhteiskunnallisia epäkohtia kuten nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, harrastuskustannusten nousu sekä sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen.
Jatkuva kasvun mantra, yltiömäinen usko tehokkuuteen sekä suuruuden ekonomiaan ja kilpailuyhteiskuntaan aiheuttavat väistämättä yhteiskunnallista pahoinvointia. Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien palvelutarjonnan painotukset vaikuttavat suuresti kansalaisten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon.
”Seuroissa ollaan huolestuneita harrastuskustannusten nousuun ja kunnallisen hallin korvaaminen yksityisomisteisella nähdään kustannuksia sekä eriarvoisuutta lisäävänä kehityssuuntana.”
Turun ydinkeskustassa liikuntapaikkavaje, mutta asuntuotanto ajaa liikuntapolitiikan ohi ja yli kaupunkikehittämisessä
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”[xvii]
Yhä tiiviimpää kaupunkirakennetta tuottavan täydennysrakentamisen ja supistuvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien törmäyskurssi toteutuu Turussa erityisen tehokkaasti Parkin kentän ja Aninkaisten historiallisella alueella.
Parkinkenttä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella nahka-alan ammattilaisten alueelle. Kentän ympäristö huokuu kulttuurihistoriaa. Muun muassa vuonna 1874 perustetusta verkatehtaasta v. 1995 uudistettu Verkahovin kaupunginosakeskus, v. 1908 toimintansa aloittanut Ukkokoti (nykyisin Palvelutalo Wilen), Candolinien palvelutalo (1913), Aninkaisten ammattikoulu (1949-52), Konserttitalo (1952) ja Maakunta-arkistosta v. 2016 Kansallisarkiston Turun toimipaikaksi muuttunut vuonna 1932 rakennettu arvorakennus.
Kun Turun kaupunki ja Pyrkivän urheilutalon omistava Kansallis-yhtiöt joulukuussa 2018 toivat julkisuuteen Parkin kenttää koskevan kehittämishankkeensa, herätti suunnitelma välittömästi voimakasta kansalaiskeskustelua ja kaupunkilaiset ilmaisivat huolta etenkin liikuntapaikkojen säilymisestä ja pienenemisestä, asumisen ja liikunnan yhdistämisen haasteista, rakentamisen liian suuresta määrästä ja korkeudesta sekä lisääntyvästä liikenteestä. Hankkeen toteuttamista vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti yli 3500 allekirjoitusta[xviii].
Keskustassa Cygnaeuksen koulun rehtorina toimiva kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff on hyvin perillä ja myös huolissaan Parkin kentän massiivisen täydennysrakentamishankkeen vaikutuksista etenkin koululiikunnalle ja kysyy perustellusti, minne Parkin kenttää säännöllisesti käyttävien noin 2000 keskusta-alueen koululaisen opetus siirrettäisiin?[xix]
”Mitään realistista vaihtoehtoista paikkaa ei ole esitetty. Mannerheimin puisto on liian pieni ja Kupittaa sekä Paavo Nurmen stadion liian kaukana ja jo nyt kovassa käytössä.”
Kun Turun kaupunginvaltuusto helmikuussa 2022 hyväksyi Parkin kentän asemankaavanmuutoksen äänin 49–7, teki pormestari Minna Arve (kok.) kokouksessa esitykseen lisäyksen, jonka mukaan kaupunginhallituksen on täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että rakentamisen aikaista haittaa vähennetään painottamalla Mannerheiminpuiston toteutuksessa liikuntapaikkarakentamista[xx].
Mannerheiminpuiston naapurissa lapsuuteni asuneena ja kentällä lähes kaikki lapsuuspäiväni viettäneenä, suhtaudun skeptisesti lupauksiin entisen Mikaelinpuiston liikuntapaikkarakentamisesta. Viimeisen puolen vuosisadan aikana Mikaelin kirkon viereisen puistikon merkittävimmät kehittämistoimet ovat olleet kamiinalla varustetun pukukopin ja kahden kioskin sekä kenttää muinoin jakaneen verkkoaidan poistaminen ja muutamien pienten lasten leikkilaitteiden uusiminen Koulukadun päädyssä. Edes jalkapallomaaleja kentälle ei ole koskaan saatu.
Mannerheiminpuisto talvella 2022
Vaikka professori Vaattovaaran huoli eriarvoistavasta asuntopolitiikasta ulottuu myös muihin Suomen kasvukeskuksiin, on nykyinen pääkaupunki onnistunut Turkua paremmin niin alueellisen segregaation ehkäisyssä kuin ydinkeskustan liikuntapaikkojen kehittämisessä. Helsingin tiiviissä ydinkeskustassa, lähiliikuntapaikkoja ja pallokenttiä on säilytetty sekä kehitetty palvelemaan asukkaita. Esimerkiksi juuri HJK:n kunniagalleriaan valittu Huuhkajissa ja Englannin Valioliigassa maalintekijänä kunnostautunut Mikael Forssell kuvailee Erkki Alajan kirjoittamassa nuoruusvuosien elämäkerrassaan[xxi] kauniisti ja suurella kunnioituksella sikäläisten ”Seppärin” ja ”Joharin” pallokenttien valtaisaa liikunnallista vaikutusta Mikael Agricolan sekä Johanneksen kirkkojen kupeessa. Vastaavan kaltaista kirkkopuistojen, pallokenttien, seurakuntien, kaupungin ja urheiluseurojen keskinäistä liikuntatoimen yhteistyötä ei valitettavasti ole Turussa tunnistettavissa.
Helsingin Tehtaanpuisto, tai tuttavallisemmin ”Seppäri” sijaitsee Mikael Agricolan kirkon kupeessa. Puistossa kantakaupungin helsinkiläisiä kannustaa lähiliikumiseen mm. tekonurmikenttä ja leikkipuisto. Mikael Agricolan kirkon piirtänyt arkkitehti Lars Sonck suunnitelli nuorena arkkitehtioppilaana myös turkulaisten rakastaman Turun Mikaelinkirkon, mutta Tehtaanpuistoa miljööltään muistuttavaa Mannerheiminpuistoa ei valitettavasti ole onnistuttu kehittämään keskusta-alueen turkulaisten lähiliikuntaa yhtä onnistuneesti palvelemaan kuin Helsingin Punavuoren Seppäri.
Turun keskusta-alueella pallokentät ovat saaneet väistyä täydennysrakentamisen tieltä
Turussa ruutukaava-alueen pallokentät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet väistyä täydennysrakentamisen alta. Esimerkiksi Linnanfältissä, Juhana Herttuan ja Topeliuksen koulujen vieressä oli vielä reilu vuosikymmen sitten kaksikin pallokenttää, joista ylemmälle TPS:n ikämiehet kokosivat Tapio Haritun aloitteesta ministadionin[xxii] ja alemmalle, Linnan nappulajoukkueen historialliselle kotikentälle saatiin viitisen vuotta sitten alueen asukkaiden suuresti arvostama kierrätystekonurmi.
Jo vuonna 2005 kun Malminkadun ministadion vihittiin käyttöön, nuorison huono kunto huolestutti urheiluväkeä. Palloliiton silloisen nuorisopäällikön, TPS jalkapallon kultakauden pelaajalegenda Tapio ”Hara” Haritun tavoitteena oli houkutella lapsia takaisin pihaleikkien pariin. Alueen asukkaille virikkeitä tarjoava lähiliikuntapaikka ja päivisin koululiikuntaa tukeva kenttä haluttiin mahdollisimman lähelle keskustaa koulun läheisyyteen, joten ministadion sijainti Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen vieressä oli erinomainen.
”Myös jalkapalloilulle on tärkeää, että seuratoiminnan lisäksi on niin sanottuja vapaita ryhmiä. Maajoukkuetähtienkin innostus on yleensä syttynyt alkujaan kotikentillä ja pihoilla”, Tapio Harittu muistutti Kakolanmäen kupeeseen rakennetun ministadionin avajaisten yhteydessä syksyllä 2005. Tänä päivänä Nappulaliigan Linnan aluejoukkueen oma kenttä on jäänyt konttikoulun alle ja pelaajat ovat evakossa keskustan ulkopuolisilla hiekkakentillä tai satunnaisesti ruuhkaisella Parkinkentällä. Ja historiallisen Parkinkentän rooli on muuttumassa olennaisesti massiivisen täydennysrakentamisen myötä. Jalkapalloilulle muutos ei lupaa hyvää. Alustaksi on tulossa ohuempi keinonurmimatto, mikä ei ole suunniteltu jalkapalloilua varten.
Tänä päivänä kentän tekonurmi on kuitenkin rullattu pois ja tilalla yksi Turun lukuisista konttikouluista ja ylemmän pallokentän paikalle on rakennettu päiväkoti. Tallimäen kentän nimi sentään on säilynyt varhaiskasvatuslaitoksen seinässä, vaikka pallokentät ovat kadonneet kahden koulun kupeesta. Juhana Herttuan koulun ja pitkään tyhjillä olleen Merenkulkuoppilaitoksen tilalle on myös suunniteltu massiivista vau-arkkitehtuuriasumista, mikä ei miellytä alueen asukkaita[xxiii]
Valtuutettu Wulff muistuttaa Parkin kenttää koskevassa mielipidekirjoituksessaan myös kaupungin liikuntapaikkojen merkityksestä turkulaisille urheiluseuroille ja muille harrastetoimijoille sekä tiivistyvän asumisen vaikutuksista liikuntapaikkojen toimintaan.
”Parkinkenttää käyttävät tavallisten kaupunkilaisten lisäksi myös useat seurat, niiden olisi todella vaikeaa löytää korvaavia vuoroja ja aikoja, jos kentän toimintaedellytyksiä muutetaan. Jos kiekkokaukalon tai jalkapallokentän rajalle rakennetaan asuntoja, kuinka kauan kestää, ennen kuin uudet asukkaat ovat vaatimassa rajoituksia kentän käyttöön kentältä kantautuvien liikunnasta aiheutuvien äänten takia?”
Turun kaupunginvaltuutettu Nicke Wulff
Liikunta on luonnollisesti vain yksi tapa aktivoida asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan, mutta koska soteuudistus ja hyvinvointialueet ovat vieneet suuren osan kuntien budjetista ja sitä kautta myös mandaatista, liikunnan ja kulttuurin, sekä koko vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa profiiliaan ja ottaa vastuuta kaupunkilaisten ennaltaehkäisevästä viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
Turun kaupungilla on kaksi kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta: Keskustan kehittäminen ja Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Kun Turussa siirryttiin pormestariaikaan, näiden kärkihankkeiden rinnalle nostettiin ns. Pormestariohjelman mukaisesti vuodesta 2022 alkaen kolme uutta kärkihanketta: Kulttuurin kärkihanke, Osaamisen kärkihanke sekä Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke (Yhteisöllinen Turku).
”Yhteisöllinen Turku” -hankkeen ytimenä on yhteisöllisyys ja osallisuus. Ja kun hankkeen teemoja ja toimenpideohjelmia – yksinäisyyden vähentäminen – mielenterveyden tukeminen – kotouttaminen – syrjäytymisen ehkäisy – liikkuminen ja harrastaminen – lähiöiden kehittäminen – peilaa suomalaisia pitkään kurittaneen koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikeasti arvioitaviin, mutta mitä todennäköisimmin huolestuttaviin vaikutuksiin, on selvää että hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen edellyttää nimenomaan asukkaiden, järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta ja mahdollisuutta aidosti vaikuttaa.
Vaikka vuosikymmenen Turun päätöksenteon rattaissa pyörinyttä osallisuuden ja vaikuttamisen Turun mallia ei voitane pitää häikäisevänä menestystarinana, ovat tuoreimmat yhteisöllisen Turun toimenpiteet – Lähiövisioraati sekä loppuvuodesta toimintansa aloittava koulusegregaatiohankkeen asukasraati – askeleita oikeaan, yhteisöllisempään suuntaan.
Kärkihankkeen kolme kärkeä – Hyvän mielen Turku, Liikkuva Turku ja Uudistuvien lähiöiden Turku – kytkeytyvät mitä kiinteimmin Turun liikuntapaikkaverkon sekä koko harrastetoiminnan uudistamiseen. Hankekuvauksessa korostetaan, että ”Yhteisöllinen Turku on yhdessä tekemistä ja yhdessä kasvamista. Visaisia ja toisiinsa tiivisti liittyviä ilmiöitä ei ratkaista yhden näkökulman kautta, vaan tarvitaan joukko toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä. Kärkihanke koostuu koko kaupunkia koskevista toimista ja toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä järjestökentän, asukkaiden ja yritysten kanssa”[xxiv] . Samassa esityksessä muistutetaan, kuinka ilmiöihin vaikuttamisella voidaan saavuttaa isoja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa vuositasolla 112–260 milj. € ja syrjäytymisen kustannukset jopa 1 milj. € yhtä syrjäytynyttä nuorta kohti elinkaaren aikana.
Jotta Turulle ja ennen kaikkea kaikenikäisille turkulaisille suorastaan elintärkeä liikuntapaikkojen ja harrastustoiminnan uudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti ja yhteisöllisesti, olisi varmastikin tärkeää lisätä asukkaiden, urheiluseurojen ja muiden paikallistoimijoiden osallisuutta Liikkuva Turku -ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikuntapaikkaverkon uudistusta valmisteleva ”Liikkuvan Turun asukasraati” olisi varmasti luonteva ja konkreettinen keino hyödyntää jo toimivien asukasraatien kokemuksia sekä edistää yhteisöllisyyttä ja asukasosallisuutta Turussa.
*Artikkelikuvassa Turun Nappulaliigan Linnan aloittava aluejoukkue Parkinkentällä. Linnan oma kotikenttä, Tallimäenpuiston kenttä on jäänyt konttikoulun alle.
[viii]https://www.ts.fi/uutiset/5777885 ”Aivan käsittämätön tilanne” – uudistetulta kauppatorilta jäi puuttumaan torikauppiaiden kannalta elintärkeä osa: jälkikäteen sen rakentaminen on hyvin kallista, Turun Sanomat, 30.9.22
[ix]https://www.ts.fi/uutiset/5783191 Skeittarit valtasivat Turun kauppatorin uuden esiintymislavan harrastukselleen – kaupunki aikoo puuttua ”epäasialliseen käyttöön”, Turun Sanomat, 6.10.22
[xv]https://yle.fi/uutiset/74-20000823 Istuen ja makoillen – näin suomalaiset viettävät aikaansa valveilla, ja sillä on yhä vakavampia seurauksia, toteaa tuore tutkimus, Yle 11.10.22
Kaksi päivää sitten vietettiin Valmentajan päivää ja tänään on vuorossa Seurapaitapäivä.
Sekä valmentajat että seurat ansaitsevat oman päivänsä, mutta molemmat yhteiskunnalliset toimijat elävät suurta murrosta, joten ehkä teemapäivinä voitaisiin hashtag-vyörytyksen sijasta, tai lisäksi pysähtyä pohtimaan mihin seuratoiminta on menossa ja miten sitä voitaisiin kehittää.
Samassa some-hengessä näytetään rasismille punaista korttia lyhytkestoisin kampanjoin ja vietetään pride-viikkoa, mutta näistä tempauksista huolimatta eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen polarisaatio jatkavat yhä suurempina ongelmina. Viimeksi eilen, Huuhkajien Kansojen Liigan ottelussa Montenegroa vastaan Glen Kamaran epäillään joutuneen rasistisen käytöksen kohteeksi[i].
Ja jos Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja ja Glasgow Rangersin arvostettu keskikentän uurastaja kohtaa toistuvasti rasistista kohtelua, voimme vain arvailla, millaista valtaväestöstä poikkeavan lapsen tai nuoren kohtelu saattaa olla urheiluseuran ruohonjuuritasolla.
Suomalaisilla urheiluseuroilla ja muilla kansalaisjärjestöillä on kunniakkaat perinteet, ja ne ovat olleet merkittävässä roolissa kansakunnan yhtenäisyyden edistämisessä etenkin itsenäisyyden ajan alkuaikoina ja sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Ja vuosikymmeniä kestänyt ideologinen taistelu Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) päättyi tai paremminkin lieventyi ja hämärtyi kun liitot vuonna 1994 sopivat maamme yleisurheilun yhdistämisestä.
Mutta tänä päivänä suomalaista urheilua ja järjestötoimintaa sekä yhteiskuntaa laajemminkin varjostavat erilaiset haasteet ja ongelmat. Lisääntynyt lasten ja nuorten liikkumattomuus, harrastustoiminnan kohoavat kustannukset, yksinäisyys ja syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, maahanmuuttajataustaisen väestön kotouttaminen, alueellinen ja väestöllinen eriarvoistuminen muodostavat yhdessä
huolestuttavan uhkakuvan, jonka masentavia seurauksia voimme seurata median välityksellä maailman metropoleista ja yhä useammin jopa omassa kotiympäristössämme.
”Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. On jälleen aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 27.9. juhlitaan seurapaitapäivää, ja me kutsumme teidät kaikki mukaan näyttämään seurarakkauttanne.”
Olympiakomitea
Olympiakomitean kehotus on luonnollisesti hyvää tarkoittava, mutta urheiluväeltä on varmasti lupa odottaa enemmän. Yhä useammat urheiluseurat viestivät verkkosivuillaan sekä juhlapuheissaan arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Tästä huolimatta harrastamisen kustannukset jatkavat nousuaan, matkustaminen sekä brändätyt seura-asut lisääntyvät ja perinteisesti matalan aloittamiskynnyksen lajeissa
kerätään olosuhdemaksuja, jotka rajaavat yhä useamman seuratoiminnan ulkopuolelle.
Kun koronapandemia ehti kurittaa kansoja globaalisti kolmatta vuotta ja tänä vuonna maailmanlaajuisena huolena on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, on päivänselvää, että kansalaiset – erityisesti lapset ja nuoret – tarvitsevat yhdessäoloa ja myönteisiä arjen kokemuksia.
Nykypäivän monimutkaisissa yhteiskunnallisissa haasteissa ja suoranaisissa ongelmissa urheiluseuroilla on tärkeä tehtävä ja suuri mahdollisuus tuottaa hyvinvointia. Mutta jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti osallisiksi tästä urheilun riemusta ja yhteisöllisyydestä, urheiluseurojen pitää kyetä kuuntelemaan harrastajiaan, jakamaan tehtäviä sekä tekemään yhteistyötä. Unohtamatta tarvetta uudistaa rakenteita ja toimintatapoja.
Seurapaitapäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esittää uusia ideoita sekä kertoa, millainen sinun seurasi on ja miksi sinun yhteisössäsi kannattaa harrastaa.
Suomi on ensimmäinen kansakunta maailmassa, joka juhlii luontoaan liputtamalla julkisesti. Liputuspäivän tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja ensikertaa luontoa liputettiin virallisesti vuonna 2017.
Elokuun viimeiseen lauantaihin ajoittuva liputuspäivä viestii kesän vaihtumisesta syksyyn ja ehkä tässä siirtymässä voidaan myös nähdä pitkään agraarisen suomalaisen yhteiskunnan muuttumista urbaanimmaksi.
Juhlapäivää suositellaan vietetettävän esimerkiksi retkeilemällä luonnossa. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa kansallispuistoihin saati etäämmälle erämaihin.
Luonnon päivä lähiluonnon ja lähiliikunnan edistäjänä
Suomi kulkee kaupungistumiskehityksessä Euroopan jälkijunassa, mikä tarkoittaa että suurkaupunkimme ovat yhä suhteellisen pieniä, luonto on yhä useimpien suomalaisten ulottuvilla ja metsistä sekä puhtaista vesistöistä tunnettu maamme houkuttelee myös luontomatkailijoita ulkomailta.
Kun yhä useampi suomalainen elää kaupungeissa ja samaan aikaan yksinäisyys, turvattomuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti, on välttämätöntä että kaupungeissa panostetaan asukasviihtyvyyteen ja kaupunkilaisten osallisuuteen.
Moni suomalainen kaupunki ylpeilee kunnianhimoisilla ilmasto-ohjelmilla ja hiilineutraaliustavoitteilla, mutta tästä huolimatta etenkin kiihtynyt täydennysrakentaminen ja päättäjien tahto tiivistää kaupunkirakennetta leikkaa ja louhii lähiluontoa pysyvästi pois suomalaisesta kaupunkikuvasta.
Täydennysrakentaminen voi toki olla tiivistä ja samalla asukasviihtyvyyttä ja lähiluontoa edistävää. Esimerkiksi Helsingin yhden suurimman uuden asuinalueen, yli 20 000 asukkaan Jätkäsaaren rakentamisessa ja kehittämisessä puisto- ja viheralueet sekä ympäröivä vesistö ovat huomioitu varsin asukasystävällisesti ja vehreästi.
Viihtyisä Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaren jo rakennetussa pohjoisosassa, Helsingin kansainvälisen koulun ja päiväkodin välissä, kiven heiton päässä Ruoholahdenkanavasta. Jätkäsaaren keskelle on rakentumassa kasvilajistoltaan Helsingin monipuolisin moderni puisto, Hyväntoivonpuisto. ”Puistoon istutetaan hyvin tuulta kestäviä saarneja sekä noin kaksisataa muuta puu- ja pensaslajia, kuten atsaleoja ja hortensioita. Eri aikaan kukkivia perennoja on suunnitelmissa 42 000 kappaletta. Kasvillisuus on korkeampaa ja tiheämpää kortteleiden reunoilla. Merenrantaan laskevalla osuudella puiston keskiosa on avointa oleskelunurmikkoa. Tämä mahdollistaa merinäkymät jo kaukaa”, suunnittelupäällikkö Nuotio kertoo”. Ahdinaltaalle päättyvään puistoon on suunniteltu myös hiekkarantaista, kaupungin ylläpitämää uimarantaa. Hyväntoivonpuisto sijoittuu Jätkäsaaren koulun, liikuntapuiston, skateparkin ja täysimittainen jalkapallohalli.
Toinen tapa kunnioittaa kaupunkiluontoa ovat kansalliset kaupunkipuistot, joita löytyy Suomesta tällä hetkellä kymmenestä kaupungista. ”Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus,jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.”
Ympäristöministeriön tukemilla kaupunkipuistoilla on näkyvä asema esimerkiksi Kotkassa ja Porissa.
Porin luodoista tunnetuin, Kirjurinluoto, on kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosima vapaa-ajanviettoalue. Suurten festivaalien lisäksi puistoalueelle kokoonnutaan viihtymään ja harrastamaan vuoden ympäri. Lintuharrastajille suistoalue tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Jokisuiston luontoon voi tutustua myös veneen tai kanootin kyydillä.
Keskustaa halkovat puistoalueet jäsentävät kaupunkia ja tarjoavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille viihtyisät puistoväylät. Ristikkäispuistoiksi kutsutut väylät ovat kaupunkikeskustan kaavahistoriallisesti näkyvimmät elementit, jotka tuovat luontoa keskustaan. (https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/kaupunki/pori/)
Öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi asteittain kasvanut Katariinan Meripuisto on luonnonkaunis kaupunkipuisto Kotkansaaren eteläkärjessä ja merikaupunki Kotkan suuri ylpeys.
Turussa kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuus ja näkyvyys on huomattavasti alhaisempi. Varsin surullinen esimerkki kaupunkipuiston arvostuksen puutteesta on puistonauhaan kuuluvan kaupungin sydämessä sijaitsevan Itsenäisyydenaukion uhraaminen täydennysrakentamiselle.
Myös pitkään jatkunut poliittinen kamppailu Kupittaan siirtolapuutarhan olemassaolosta sekä useiden muiden keskeisten puisto- ja viheralueiden (mm. Parkin kenttä, Kakolan historiallinen miljöö, Aurajokirannan niin ikään kulttuurihistoriallisesti korvaamaton, mutta kaupunkisuunnittelussa unohdettu Maununtyttärenpuisto) jääminen täydennysrakentamisen jalkoihin on herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa voimistuvaa epäluuloa Turun kaupunkikehittämispolitiikan kestävyydestä sekä luontoarvojen kunnioittamisesta.
Jotta suomalaisten läheinen luontoyhteys säilyisi myös tuleville sukupolville on tärkeää että lähiluontoa kunnioitetaan myös eteläisen Suomen kasvukeskuksissa.
Suomen luonnon päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden muistuttaa päättäjiä lähiluonnon korvaamattomista hyvinvointivaikutuksista. ”Myös Turun kaupunki on selvittänyt turkulaisten piirissä ulkoilun ja kaupunkiluonnon merkitystä koronakeväänä 2020. Tuoreessa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista lisäsi viikoittaisten ulkoilupäivien määrää keväällä 2020.”.
• ”Yli 80 prosenttia ulkoilupaikoista on sellaisia, joissa käytiin yhtä usein tai useammin kuin normaalitilanteessa ja niihin saavuttiin kävellen. Ulkoilu väheni erityisesti kohteissa, joissa aikaisemmin käytiin viikoittain tai harvemmin. Ruuhkaisuutta koettiin mm. Aurajokirannassa ja osa vastaajista kävi siellä harvemmin.” • ”Lähes kaikki vastaajat pitivät luontoympäristöä tärkeänä hyvinvointia edistävänä tekijänä ja yli puolet koki, että luontoympäristöllä oli merkittävä rooli sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä koronakeväänä 2020.”
Kun elokuun lopun luonnon juhlapäivää organisoivat viranomaiset ja muut tahot suosittelevat suomalaisia retkeilemään kansallispuistoissa, voisivatko tulevaisuudessa kaupungit juhlistaa Suomen luonnon päivää edistämällä ja kannustamalla paikallisessa lähiluonnossa liikkumista ja ulkoilua yhdessä paikallisjärjestöjen ja kaupunkilaisten kanssa?
Saksalainen jalkapallolegenda Uwe Seeler menehtyi 21. heinäkuuta 85 vuoden iässä kotonaan Norderstedtin kaupungissa Hampurin kupeessa.
Onko kyse henkilöpalvonnasta, laji- sekä seurakulttuurista vai jostain muusta kun puolivuosisataa aiemmin peliuransa päättäneen jalkapalloilijan elämää kunnioitetaan useiden päivien ajan käytännössä kaikissa Saksan medioissa ja useissa tapahtumissa?
Uwe Seeler on sodanjälkeisen talousihmeen ja Saksan liittotasavallan uuden nousun urheilullinen ilmentymä. Hän oli liian nuori osallistuakseen vuoden 1954 Bernin ihmeeseen* ja jalkapalloilijana juuri eläköitynyt kun Länsi-Saksa vei kotikisoissaan mestaruuden hollantilaisesta totaalijalkapallosta vuonna 1974.
Seelerin pelaajaura osui myös aikaan, jolloin väritelevisio, puhumattakaan modernimmista mediamuodoista tekivät vasta tuloaan.
Väliin jääneinä vuosikymmeninä tämä pituudeltaan vain 170-senttinen sentteri oli kuitenkin kohonnut rauhanomaiseen eurooppalaiseen yhdentymiseen sulautuneen saksalaisen jalkapalloilun kansalliseksi ja kansainväliseksi keulakuvaksi.
Uwe Seelerin maajoukkueura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän viimeisteli 43 maalia pelaamassaan 72 maaottelussa. Näistä 40 kapteenina. Seeler osallistui neljään MM-lopputurnaukseen ja hän on yhdessä Diego Maradonan kanssa pelannut Lothar Matthäusin (25 MM-ottelua) ja Miroslav Klosen (24) jälkeen eniten MM-turnausotteluita (21). Ja maalimääräkin (9) on korkeampi kuin mm. Maradonalla (8/21), Cristiano Ronaldolla (7/17) ja Lionel Messillä (6/19). Ja vaikkei Seeler koskaan saavuttanut maailmanmestaruutta, Länsi-Saksa oli hänen peliaikana toinen (1966), kolmas (1970), neljäs (1958) ja neljännesfinaalissa (1962).
Vaikkei ”Meidän Uwe” koskaan maailmanmestaruutta saavuttanut, tai ehkäpä osittain juuri siksi Seeler on saksalaisten keskuudessa poikkeuksellisen suosittu. Saksassa, toisin kuin joissain toisissa jalkapallokulttuureissa, joukkueen etu ohittaa yksilön aseman. Peliurallaan pitkäaikainen kapteeni tunnettiin mm. maaleistaan, voimastaan ja saksipotkuistaan, mutta myös vaatimattomuudestaan ja lojaaliudestaan. Huolimatta taloudellisesti houkuttelevista italialaistarjouksista, Seeler pysyi HSV:lle uskollisena ja edusti koko uransa hampurilaisseuraa.
Vaatimattomuudella ja uskollisuudella oli varmasti vaikutuksensa suosiossa saksalaisten keskuudessa. Kolme Saksan vuoden pelaaja -titteliä (69, 64, 70), maajoukkueen kunniakapteeni, Saksan urheilun Hall of Fame -jäsen sekä Hampurin kunniakansalaisuus ja kunniakomissaarius puhuvat puolestaan.
Lojaalisuus sekä sekä seuraikonien kunnioitus ovat keskeinen osa kehittynyttä jalkapallokulttuuria
Kuningaslajin kulttuurissa samaa seuraa pitkään, joskus jopa pari vuosikymmentä yhtäjaksoisesti palvelleet pelaajat ja muut seuratoimijat edustavat kannattajakunnan keskuudessa seuran ehdotonta aatelia sekä arvojen ja perinteiden turvaa.
Rahan, vallan ja resurssien keskittyessä yhä voimakkaammin suurseuroille, lojaalisuudesta on tullut yhä harvinaisempaa, mutta lajin absoluuttiselta huipulta löytyy yhä Sergio Busquetsin, Thomas Müllerin ja Koken kaltaisia pelaajia, joiden arvo ymmärretään varmasti Barcelonassa, Münchenissä ja Madridissa. Niin kannattajalehtereillä kuin seuran johdossa.
Kannattajien kiintymys seuraikoneja kohtaan huipentuu uran päätökseen ja ns. Testimonial-tapahtumaan eli juhlaotteluun, jossa pelikentät jättävää pelaajaa muistetaan. Viime vuosina ehkä tunteikkain testimonial koettiin keväällä 2017 Rooman olympiastadionilla kun Francesco Tottin vuonna 1989 pelaajataival päättyi. Eräänlaisena legendajatkuvuuden merkkinä Totti – ”Rooman 8. kuningas” – jätti paikkansa Mohamed Salahille, josta on sittemmin kehittynyt Liverpoolissa lähes tottimainen kannattajien suosikki.
Ja kun köyhässä Etelä-Italian Napolissa vuonna 2020 menehtynyt Diego Maradona nähdään yhä kunnioituksen kohottajana ja vapahtajana, on Pohjois-Italian Milanon muotikeskuksella oma ikoninsa. Tänä päivänä AC Milanin teknisenä johtajana työskentelevä Paolo Maldini aloitti seuran junioreissa vuonna 1979 ja kun peliura päättyi keväällä 30 vuotta myöhemmin, toisen polven Italian maajoukkuepelaaja oli esiintynyt rossonerin paidassa yli 900 ottelussa ja saavuttanut joukon kansallisia ja kansainvälisiä ennätyksiä. Ja Milanossa jatkuvuudesta vastaa kolmannen polven Maldini, vuonna 2001 syntynyt Daniel.
Megaluokan maailmantähtien ohella poikkeuksellista seuralojaalisuutta on kunnioitettu juhlaotteluiden ja jopa näköispatsaan muodossa mm. Kölnissä (Heinz Flohe, FC Kölnin 1978 tuplamestaruusvuoden kapteeni), Lontoossa (Tony Adams, Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni), Norjan Bergenissä (Roald ”Kniksen” Jenseniä on kutsuttu Pohjolan Garrinchaksi) ja Lilleströmissä (Tom Lund pelasi koko uransa kotikaupunkinsa seurassa huolimatta mm. Ajaxin sopimustarjouksesta).
Tony Adams, Roald ”Kniksen” Jensen ja Tom Lund (kuvat: commons.wikimedia.org/
Jalkapallon suurvallassa, Alankomaissa, oranssien maailmantähtien varjossa paikallista arvostusta ja ansaitsemaansa näkyvyyttä sekä seurakulttuuria sanamukaisesti sementoivat mm. Den Haagin Aad Mansveldin, Tillburgin Willem II:n Jan van Roesselin sekä Eindhovenin Willie Van der Kujlenin ja Coen Dillenin patsaat kasvattajaseurojensa stadioneilla.
Aad Mansveldin patsas ADO Den Haagin stadionilla ja Coen Dillenin patsas PSV Eindhovenin stadionilla (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Etelä-Saksan Augsburgissa kaupungin Bundesligahistoria on varsin tuoretta, mutta paikalliskulttuuria ja perinteitä vahvistetaan Uwe Seelerin aikalaiseen Helmut Halleriin liittyvän historian avulla. Vaikka 33 maaottelun ja 13 maajoukkuemaalin hyökkääjä pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa Bolognassa ja Juventuksessa, aiheutti Hallerin paluu Augsburgissa jalkapallohuuman huolimatta seuran pelaamisesta maan kakkostasolla. Sittemmin Helmut Hallerin mukaan on nimetty kaupungissa aukio ja vuonna 2015 FC Augsburgin kotistadionin edustalla paljastettiin kaupungin kuuluisimman pelaajan näköispatsas.
Laji- ja seurakulttuurin kunnioitus ei rajoitu vain pelaajaurallaan mainetta niittäneisiin urheilijoihin. Britanniassa historian menestynein manageri, CBE arvonimellä palkittu Sir Alex Ferguson voi ohittaa oman näköispatsaansa vieraillessaan Manchester Unitedin kotiotteluissa Old Traffordilla. Läheisyydestä löytyy toisen aateloidun skottimanagerin, Sir Matt Busbyn patsas sekä niinikään seuran ensimmäistä Euroopan cup-mestaruutta juhlistava pyhän kolminaisuuden patsas, jossa mukana United-ikonit Sir Bobby Charlton, Denis Law ja George Best.
Old Trafford ja Sir Alex Fergusonin, Sir Matt Busbyn, George Bestin, Denis Law’n ja Sir Bobby Charltonin kunnianosoitukset (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Vähintään värikäs ja myös menestyksekäs manageri-valmentaja-kaksikko Brian Clough–Peter Taylor on saanut yhteisen patsaansa Derbyn jalkapallokaupunkiin ja kaksikon vaiherikkaista vuosista ja etenkin lyhyeksi jääneestä ajasta Leedsissä on myös tehty elokuva The Damned United. Manageri Cloughia voidaan pitää ”elämää suurempana” brittiläisenä jalkapallopersoonana, joka luotsasi Derbyn ja Nottinghamin liigamestaruuteen sekä Nottinghamin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon 1979-80.
Brian Cloughin ja Peter Taylorin patsas Derbyn stadionilla sekä Clough Nottinghamin kaupungin King streetillä (kuvat: https://commons.wikimedia.org/)
Johtuuko jalkapallon kansainvälisen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden sekä vaikutuksen kasvusta, niin jalkapalloilijoiden kuin muiden lajin toimihenkilöiden yhä näkyvämpi huomioiminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Yhä useampien pelaajien ohella mm. managerit Stan Cullis (Wolves, Molineux stadion, 2003), Sir Bobby Robson (Ipswich, Portman Rd, 2002 ja Newcastle, St James Park, 2012), Sir Alf Ramsey (Ipswich, Portman Rd, 2007), sekä seuraomistajat tai johtohenkilöt kuten Jack Walker (Blackburn, Ewood Park, 2004) ja Derek Dooley (Sheffield United, Bramall Lane, 2010) ovat ikuistuneet seurayhteisön keskuuteen.
Ja kun huomioidaan vastikään päättyneiden Naisten EM-kisojen aiheuttaman hurmoksen isäntämaa Isossa-Britanniassa ja laajemminkin, on perusteltua olettaa että kuningaspelin globaali suosio jatkaa kasvuaan. Ja on voitaneen myös odottaa, että mestaruuteen yltäneen ”Lioness” -joukkueen patsasprojektit saavat tasa-arvohenkistä tuulta purjeisiin mm. Wembley loppuottelun yleisöennätyksen (87.192 katsojaa) kautta. Englannin mestaruuteen valmentanut Sarina Wiegman sai jo viime vuonna paljastaa oman näköispatsaansa Hollannin palloliiton patsaspuistossa Zeistissa.
Tanskassa arvostettu urheilutoimittaja ja selostaja Gunnar Nu Hansen saanut patsaansa Kööpenhaminan Parkenin paraatipaikalle.
kuva: Mette Frank Sorensen
Onko agraarinen yksilö- ja kestävyysurheilun Suomi urbanisoitumassa kohti eurooppalaista joukkue- ja palloilukulttuuria?
Moni suomalainen tuntenee lausahduksen – Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Ja itsenäisyyden ajan ensimmäisen hieman venytetyn puolivuosisadan yleisurheilijat ja hiihtäjät Paavo Nurmesta ja Eero Mäntyrannasta aina Lasse Vireniin, Juha Mietoon ja Marja-Liisa Kirvesniemeen lienevät syöpyneet suomalaiseen urheilukulttuuriperimään.
Kun menestys kestävyysurheilussa alkoi viimeistään 1970-80-luvulla kaventua, nousivat moottoriurheilun ”lentävät suomalaiset” muuttuvan urheilumaailman uusiksi kansainvälisiksi keulakuviksi. Ja heistä yksi kansainvälisesti kunnioitetuimmista, vain 27-vuotiaana traagisesti Monzan radalla menehtynyt moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno ”Paroni” Saarinen sai kotikaupunkiinsa Turkuun oman muistomerkin heinäkuussa 2017. Aurajoen rantaan Barkerinpuistoon sijoitetun veistoksen lahjoitti Italian Assisissa toimiva Motoclub. elokuussa 2018.
Palloilu- ja joukkuelajeissa suomalaisten kansainvälinen menestys on antanut odottaa.
Kun menestys on ollut esimerkiksi Pohjolan naapurimaihin verrattuna vaatimatonta, suomalaiseen urheilukansaan on pesiytynyt jonkinlaista pessimismiä ja itseruoskintaa yhdistävää ajattelua. Jaksetaan muistella kuinka ensin vuonna 1986 Masken Carlsson yksin romutti jääkiekkomaajoukkueemme MM-mitalihaaveet ja heti perään keväällä 2003 Mats Sundin teki saman, vieläpä kotikisoissamme.
Mutta kun suomalainen jääkiekko on viimeistään katarsistisen vuoden 1995 MM-kullan jälkeen hioutunut keväiseksi kestomenestyjäksi ja etenkin Jukka Jalosen johtamana suoranaiseksi mitali- ja mestaruusautomaatiksi, voitaneen perustellusti puhua suomalaisen urheilukulttuurin suuresta murroksesta.
Taustalla on massiivinen yhteiskunnallinen ja väestörakenteellinen murros, jossa konservatiiviset viime vuosisadan suuret ikäluokat – babyboomerit – tekevät asteittain tilaa maalta- ja maahanmuuton motorisoimille milleniaaleille ja Z-sukupolville.
Kasvukeskukset imevät syrjäseutujen ja pienpaikkakuntien nuoria työ- ja opiskelupaikkojen sekä suurkaupunkien palvelujen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vetovoimalla. Harrastukset ja vapaa-aika ovat tärkeä osa tätä muuttoliikettä ja kontrastina viime vuosisadan maaseudulla yksin puurtamiseen, tämän päivän nuoret hakevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ja kun liikunnasta ja urheilusta on tullut yhä kiinteämmin osa viihdeteollisuutta, motivoituneimmat nuoret näkevät tietyissä urheilulajeissa mahdollisuudet taloudelliseen menestymiseen, jopa suoranaiseen rikastumiseen. Etenkin jääkiekossa, suomalainen valmennus sekä seura- ja juniorityö on saavuttanut olosuhteet, jossa lahjakkaalla ja ahkeralla nuorella pelaajalla on realistiset edellytykset ansaita elantonsa ja jopa vaurastua jääkiekkoa pelaamalla.
Voidaan siis puhua kansallisesta jääkiekkokulttuurista, jonka ilmentymiä ovat myös elinkeinoelämän kiinnostus kumppanuuksiin, poliittisten päättäjien myötämielisyys olosuhdeinvestointeihin ja muita lajeja suurempi medianäkyvyys. Vaikka jääkiekko on kohonnut pesäpallon ohi epäviralliseksi kansallispeliksi, kehitystä tai murrosta ei tulisi nähdä muissa pallopeleissä tai lajeissa ”game over” pessimismin tai jalkapallosta tutun Unkari-ottelun itseruoskinnan kautta.
Jääkiekkoväen lajikulttuurin ja seuratyön kehittämisestä voi ottaa monella tavalla oppia ja omaan tekemiseen pitää uskoa. Suomen maajoukkueet niin kori-, lento- ja jalkapallossa kuin salibandyssa ovat saaneet suomalaiset katsomoihin ja aitoa laji- ja kannattajakulttuuria on havaittavissa. Tämä yhteisöllisyyden tunne pitää pystyä synnyttämään kotimaan sarjojen tapahtumissa sekä sitä kautta sytyttämään ylpeys suomalaisesta palloilukulttuurista.
Pysyvä kansainvälinen menestys jalkapallon ja koripallon kaltaisissa maailmanlaajuisen kilpailun lajeissa ei luonnollisestikaan tapahdu yksittäisen onnistuneen MM/EM-karsinnan myötä. Viime kesän Euroopan mestarin Italian karsiutuminen Qatarin MM-kisoista kertoo etenkin kuningaslajin kilpailun raadollisuudesta. On siis epärealistista ajatella, että kansainvälinen menestys, tai edes nuorten pelaajien joukoittainen invaasio eurooppalaisten seurojen akatemioihin olisi avain suomalaisen jalkapallon nousuun. Suomalaisen jalkapallon ja muiden palloilulajien nousu edellyttää suunnitelmallista ja ahkeruuteen perustuvaa seuratyötä sekä jatkuvaa halukkuutta oppia uutta alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Seuratoimintaa on kyettävä jatkuvasti kehittämään ja ajoittain uudistamaan, mutta uudistustyössä on kuultava seuran jäseniä, kannattajia ja arkityön tekijöitä. Suomea on kutsuttu ikiajat yhdistysten luvatuksi maaksi, ja vaikka järjestöjä poistuu toiminnasta ja talkootyö takkuaa, suomalaiset arvostavat yhä yhdessä tekemistä. Ja yhdessä tekemiseen liittyy olennaisesti yhteistyö. Suomalaiseen kulttuuriin liitetään usein suolla yksin, mutta sisukkaasti kuokkiva Jussi. Ahkeruus ja omien rajojen mittaaminen eivät ole arvoina tai toimintatapoina vanhentuneet, mutta yhä urbaanimmassa Impivaarassamme joudumme ottamaan muita enemmän huomioon.
Kyse on viime kädessä kaiketi tasapainoilusta uuden oppimisen sekä yhteisöä ylläpitävien perinteiden ja arvojen välillä. Jotta voidaan oppia uutta on tunnettava omat arvot ja perinteet. Näiden kulttuuriarvojen vaaliminen on elinehto urheiluseuroille, muille järjestöille sekä myös kunnille ja yrityksille.
Arvoja ja perinteitä voi ylläpitää ja kirkastaa monella tavalla. Suomalaisessa seuratoiminnassa talkootyö on ollut keskeisessä roolissa ja mikäli harrastusmaksujen nousu halutaan pysäyttää ja tarjota harrastuksia myös vähävaraisille, vapaaehtoistoimintaa on kyettävä ylläpitämään. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia elämäntilanteista johtuen osallistua talkoisiin, mutta Internet-yhteiskuntamme tarjoaa tänä päivänä uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja tarjota työpanosta etänä. Näiden mahdollisuuksien yhdessä miettiminen ja tarjoaminen seurayhteisöjen jäsenille on sitä yhteiskuntavastuullisuutta, mistä monissa juhlapuheissa ja seurajulkaisuissa puhutaan.
Toinen näkyvä tapa vaalia seura- ja lajikulttuuria ovat hall of famet, patsaat, muistolaatat ja muut pienimuotoisemmat yhteisön jäsenten huomioimiset. Kuukauden pelaajan tai toimihenkilön palkitseminen on huokea tapa osoittaa kiitollisuutta, ja taitavalla viestinnällä digitalisaatio lisää sekä yhteenkuuluvuutta että näkyvyyttä.
Näissäkin asioissa kannattaa ainakin tutustua ja vaihtaa kokemuksia syvempää seurakulttuuria edustavien yhteisöjen edustajien kanssa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, mikä sekin edellyttää ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä ja aitoa kiinnostusta kumppaneja kohtaan. Tukholman derbytapahtumien suora kopioiminen Turkuun tai edes Helsinkiin ei ehkä ole se ensimmäinen kehittämisaskel, mutta ruotsalaisseurojen tapoihin kunnioittaa seuran pelaajia ja muita jäseniä kannattaisi varmasti tutustua.
Vaikka järjestöjen välinen kansainvälinen yhteistyö on kärsinyt pitkäaikaisesta globaalista pandemiasta ja ystävyyskaupunkitoiminta saatetaan mieltää vanhanaikaiseksi suhdetoiminnaksi, on varmasti suomalaisen seuratyön eduksi, mikäli seurat pyrkivät uudistumaan ja kehittämään toimintaansa paikallisia sekä alueellisia, mahdollisesti jopa kansallisia ja kansaivälisiä kumppanuuksia rakentaen. Jokaisen toimijan ei tarvitse tavoitella kaikkia kohderyhmiä, erikoistumalla omiin vahvuuksiin toiminnan laatu on varmasti parempaa ja kokonaisuuden hallinta helpompaa.
Jos ruotsalaiseen jalkapallokulttuuriin haluaa tutustua, vuonna 1915 perustettu Hammarby IF on hyvä aloituspaikka. Seura on kilpailullisella menestyksellä mitaten niukasti Allsvenskanin maratontaulukon Top10:n ulkopuolella ja Ruotsin ainoa mestaruus on vuodelta 2001. Mutta huolimatta vaihtelevasta menestyksestä ja hissiliikkeestä Allsvenskanin ja Superettanin välillä, ”Bajenin” suosio on suuri ja vuonna 2013 käyttöön vihitty kotistadion houkuttelee katsojia. Tukholman eteläosissa puhutaan ”Bajenlandista” ja useissa kannattajakyselyissä Hammarby on arvioitu Ruotsin suosituimmaksi jalkapalloseuraksi. Seuralla on aktiivinen kannattajayhteisö Suomessa ja Bajen Fans Finlandin jäsenet vierailevat säännöllisesti Tukholmassa joukkueen kotiotteluissa. Kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamäärän keskiarvo lienee noin 25 000.
Hammarbyn voimakas seurakulttuuri ja perinteiden kunnioitus henkilöityy Lennart ”Nacka” Skoglundiin, jota pidetään Bajenin kaikkien aikojen pelaajana. Vain 45-vuotiaana menehtyneelle vasenjalkaiselle hyökkääjälle paljastettiin jo vuonna 1984 patsas hänen kotikulmilla Tukholman Södermalmin kaupunginosassa. Paikka nimettiin Nackan kulmaksi vuonna 2001. ”Det var just på denna plats som Nacka, Börje och andra kompisar jonglerade och övade upp sin bollkänsla. Att ”Nacka” är en av de största artisterna genom tiderna bör räcka som förklaring varför han alltid kommer placera sig som nummer ett, inte bara i många Bajen hjärta utan också i många andras hjärta som alltid älskar en lirare”. (https://sportpanelen.se/2021/08/22/10-basta-hammarby-spelarna-genom-tiderna/)
Suomessa joukkue- ja palloilulajien legendojen huomioiminen muistomerkein, saati patsain on huomattavasti harvinaisempaa. Olympiasankarit Paavo Nurmesta Lasse Vireniin löytyvät ikuistettuina olympiastadionin läheisyydestä ja moni hiihtäjäsuuruus on saanut oman patsaansa kotipaikkakunnallaan. Wäinö Aaltosen veistämä Paavo Nurmen patsas löytyy myös juoksijan kotikaupungista Turusta, missä patsaan sijaintipaikasta käytiin paikallista poliittista vääntöä Nurmen 100-vuotisjuhlien yhteydessä.
Terho Sakin veistämä Lasse Virenin patsas Helsingin Kisahallin puistikossa (palsastus v. 1994) ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Joukkue- ja palloilulajien ensimmäinen suomalainen patsas lienee myönnetty pesäpallon isä Lauri Tahko Pihkalalle. Tahko Pihkala -seuran tilaama muistomerkki paljastettiin Pihkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi 5.1.1988. Olympiastadionin kaakkoispuolen puistossa. Pihkalaa pidetään merkityksellisenä urheilun ja kuntoliikunnan ideologina ja organisaattorina, joka kehitteli liikuntamuotoja ja loi mm. pesäpallon peliksi, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan. Pihkalan poliittisia sekä ideologisia näkemyksiä, ja etenkin myötämielistä suhtautumista Hitlerin Saksaan on arvosteltu.
Lahden kaupunki liikuntaväkineen on ollut ”urbaanin palloilupatsaskulttuurin” edelläkävijä Suomessa. Kuninkaaksikin kutsuttu suomalaisen jalkapallon kiistatta tunnetuin lähettiläs Jari Litmanen sai oman patsaansa synnyinkaupunkinsa Kisapuistoon 10.10.2010. Sittemmin maajoukkueen pitkäaikaista kapteenia, mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia edustanutta Suomifutiksen legendaa on kunnioitettu myös nimeään kantavilla kentillä Pajulahden ja Eerikkilän urheiluopistoissa.
28. marraskuuta 2017 Lahdessa paljastettiin toinen lajinsa ensimmäinen urheiluaiheinen näköispatsas Suomessa. Kunnianosoituksen kohteena oli lahtelaiskiekkoilun suuri ylpeys, Calgaryn olympiamitalisti ja Ruotsin liigan kaksikertainen malikuningas Erkki Laine. Lahden jäähalliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvelan mukaan mallia on haettu NHL:stä, missä vastaavanlaisia patsaita on paljon jäähallien edessä ja Torontossa kokonainen joukkue.
Suurten palloilu- ja joukkueurheilun pioneerit ja esikuvat ovat pikkuhiljaa Suomessakin saavuttamassa hieman samanlaista kunnioitusta mitä suuressa urheilumaailmassa. Ranskan Toulousessa Monsieur Magiciksi nimetyllä Aulis Rytkösellä on katu Kuopiossa ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsan mukaan, mutta varmasti näkyvämminkin suomalaisen jalkapallokulttuurin ja muidenkin palloilu- ja joukkuelajien suunnanäyttäjien saavutuksia voisi kunnioittaa?
Kyse on kulttuurista, arvokkaiden perinteiden kunnioittamisesta sekä myös kaupunkien tunnetuksitekemisestä ja matkailun edistämisestä. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina itseään markkinoiva Turku tunnetaan pitkän historiansa ja sivistyksellisen sillanpääasemansa ansiosta kaupunkina, joka on ollut monella tapaa edelläkävijä uusien ajatusten ja ideoiden tuomisessa Suomeen. Esimerkiksi jalkapallon kerrotaan saapuneen Suomeen August Blombergin toimesta.
Merkittävän elämäntyön suomalaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä tehnyttä August Blombergia kunnioitetaan Turussa Urheilupuiston muistomerkillä sekä Kupittaanpuistossa nimeään kantavalla aukiolla. Kupittaan aukio on kuitenkin käytännössä vain asvaltoitu parkkialue ilman mainintaa Blombergin elämäntyöstä. Aukion ja Kupittaan kenttä 5:n välissä äskettäin paljastettu marraskuussa edesmenneen TPS-legenda Kim Suomisen muistolaatta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vaihtuneen vuosituhannen molemmin puolin Turussa toteutettiin Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektin kautta lukuisia keskustelua herättäneitä ja myös suurta suosiota saavuttaneita ulkoveistos- ja nytaidehankkeita. Lisäksi kaupungilla on käytössään liikemies Gustav Petreliuksen lahjoitusten turvin toimiva kaunistamisrahasto.
Voisiko Turku näitä resursseja tai muita kumppanuuksia hyödyntäen nousta suomalaiseksi edelläkävijäksi urheilu- ja liikuntakulttuurin paikallisessa kunnioituksessa?
Liikkumattomuuden ollessa yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, tarvitaan liikumiseen sekä hyvinvointia edistävään liikunnalliseen kanssakäymiseen kannustavia esikuvia.
Etenkin historialliset Kupittaanpuisto, Urheilupuisto ja osana suurta liikuntapaikkauudistusta ilmettään merkittävästi muuttava Parkin kenttä olisivat luontevia paikkoja paikallisten liikuntavaikuttajien, tai kuten eräs äskettäin edesmennyt vaikuttaja saattaisi tämän päivän termiä käyttäen sanoa, ”sportti-influensserien” kunnioittamiseen.
Itselleni mieleen tulee turkulaiseen liikuntaan ja urheiluun merkittävän jalanjäljen jättäneitä vaikuttajia kuten Stefan Håkans, Ilkka Kanerva, Timo Nummelin, Jorma Pilkevaara, Lahja Salviander, Tapio Sten, Juhani Tamminen, Heikki Suhonen, Juuso Wahlsten, Aulis Virtanen.
Kotkalaista jalkapalloilevaa lauluntekijämestari Veikko Lavia vapaasti lainaten, kuka sinun mielestä on Suomen Turussa tai muualla maassamme muistomerkin tai peräti patsaan arvoinen?
Maailman suurin jalkaa kuvaava pronssiveistos paljastettiin Hampurin Volkspark stadionin edustalla elokuussa 2005. Kun hampurilaiset kuulivat kunniakansalaisensa kuolemasta, Uwe Seelerin muistomerkkiä on ympäröinyt kukkameri. Kuva: https://commons.wikimedia.org/
*Unkari oli 1950-luvun alkupuolella jalkapallon suurvalta. Maa oli voittanut olympiakultaa v. 1952 Helsingissä, eikä kapteeni Ferenc Puskásin johtama joukkue ollut hävinnyt otteluakaan yli neljään vuoteen. Bernin MM-finaalissa Unkari sai vastaansa Länsi-Saksan joukkueen, jonka unkarilaiset olivat jo voittaneet alkusarjan ottelussa maalein 8-3. Loppuottelussa Unkari oli selkeä suosikki, sillä sodan jälkeinen Saksa oli jaettu liittoutuneiden hallintoalueisiin ja kisoihin valitut pelaajat olivat lähinnä hiilikaivostyöläisiä, pankkitoimihenkilöitä ja muilla aloilla työskenteleviä amatöörejä tai korkeintaan puoliammattilaisia. Unkari siirtyi 2-0 johtoon, mutta Sepp Herbergerin valmentama saksalaisjoukkue tasoitti ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla Helmut Rahnin toimesta. 84. minuutilla sama mies laukoi ottelun voittomaalin. Bernin ihme oli valmis ja Länsi-Saksan uudelleenrakentaminen ja kansakunnan eheytyminen oli alkanut.
Is this your new site? Log in to activate admin features and dismiss this message
