Kategoria: Yleinen

Satayksi liittokokousedustajaa kokoontuu lauantaina 20.1. Helsingin Kalastajatorpalle valitsemaan Suomen Palloliitolle uuden puheenjohtajan, jonka keskeisenä tehtävänä on uudistaa maan harrastajamäärältään suurimman lajiliiton hallinto- ja toimintarakenteita. Kunnianhimoinen ”Seurojen Palloliitto” -uudistushanke vaatii vahvan ja päättäväisen johtajan.

Syksyllä edesmennyt edellinen puheenjohtaja Pertti Alaja teki pitkän päivätyön suomalaisen jalkapallon puolesta. Stadilaiselle futismiehelle myönnettiinkin 18.1. Suomen urheilugaalassa postuumisti elämänurapalkinto työstään suomalaisen jalkapallon puolesta. Uudeksi puheenjohtajaksi on ehdolla kolme kyvykkyytensä erilaisilla elämänalueilla osoittautunutta ehdokasta.

Kisan kokenein kandidaatti, 54-vuotias kuopiolaistaustainen Ari Lahti edustaa elinkeinoelämän osaamista sekä seurajohtajuutta. Pääkaupunkiseudulla yritysjohtajana vaikuttava Kuopion Palloseuran pääomistaja haastoi edellisessä puheenjohtajavaalissa vuonna 2012 Pertti Alajan, mutta hävisi äänin 55-33. Pankkiiriliike Icecapitalin toimitusjohtaja on ollut monessa mukana. Ansioluettelosta löytyy mm. Veikkausliigan varapuheenjohtajuus, Guggenheim-tukisäätiön puheenjohtajuus sekä sijoittajan tai neuvonantajan rooli lukuisissa yritys- ja rahoitusjärjestelyissä.

Turun Palloseuran keskikentän strategina kuuluisuuteen kohonnut Mika Aaltonen edustaa puheenjohtajavaalissa laaja-alaisinta jalkapallo-osaamista. Jo juniori-ikäisenä TPS:n edustusjoukkueen pelintekijäksi kohonnut Aaltonen johti 30 vuotta sitten Palloseuran San Siron ihmeeseen laukomalla Milanossa ottelun ainoan maalin, kun turkulaiset kaatoivat maailmantähtien Interin UEFA Cupissa 0-1. Peliuransa aikana kauppatieteen tohtoriksi väitellyt Lausteen nappulaliigajoukkueen kasvatti oli ensimmäinen Italian liigaan pelaajasopimuksen solminut suomalaispelaaja ja turkulainen pelasi myöhemmin ammattilaisena myös Saksassa ja Israelissa. Sittemmin kansainvälisen tulevaisuudentutkijan uran luonut Aaltonen on viime vuosina konsultoinut eri maiden hallituksia ja suuryritysten johtoa. Viime vuosina hän on toiminut myös Palloliiton neuvonantajana sekä kirjoittanut valtion liikuntaneuvoston toimeksiannosta arvojulkaisun ”Liikunnan ja urheilun merkitys yhteiskunnan uusiutumisen kannalta” (2016).

Ville Niinistö on puheenjohtajavaalin ehkäpä valtakunnallisesti tunnetuin ehdokas. Niin ikään Turun seudulta lähtöisin oleva Vihreiden kansanedustaja on toiminut ympäristöministerinä sekä kaksi täyttä kautta puolueensa puheenjohtajana.  Kymmenen vuotta eduskunnassa vaikuttaneen kansanedustajan ammatillinen ja koulutuksellinen tausta sijoittuu Turun yliopiston poliittisen historian laitokselle, josta Niinistö nousi Kaarinan ja Turun kuntapolitiikan kautta aina valtioneuvoston jäseneksi Kataisen ja Stubbin hallituksissa.

Kaikilla kolmella ehdokkaalla on omat vahvuusalueensa. Vaikka Lahden Guggenheim-projekti ei yltänyt maaliin saakka, edustaa kuopiolainen kulttuurimesenaatti harvinaista elinkeinoelämän, korkeakulttuurin ja urheilun intressejä yhdistävää ajattelua. Jalkapallo ja urheilu yleensäkin ovat yhä voimakkaammin osa kansainvälistä viihdeteollisuutta, joten sekä talous- että alati laajenevan kulttuuri- ja vapaa-ajan sektorin tuntemus on varmasti huomionarvoinen vahvuus.

Valtakunnan politiikassa meritoitunut Ville Niinistö nostaa ymmärrettävästi esiin yhteiskunnallista osaamistaan ja verkostojaan.  Ex-ministeri näkee itsensä muutosjohtajana ja korostaa jalkapallon yhteiskunnallista roolia. Urheilugaalassa vastikään vuoden urheiluseurana palkitun Kaarinan Poikien junioreissa pelannut kansanedustaja haluaa osoittaa päättäjille jalkapallon merkityksen. Niinistölle jalkapallo on tehokas nuorten syrjäytymistä ehkäisevä ja maahanmuuttajien kotouttamista tukeva väline. Hän haluaakin panostaa kuntien ja koulujen liikuntaolosuhteisiin sekä tukea arvokasta nuorisotyötä tekeviä kasvattajaseuroja.

Myös Mika Aaltonen näkee jalkapallon merkityksen ja vaikutukset laajemmassa katsantokannassa. Sivistysyhteiskunnan kansainvälisen puolestapuhujan mielestä perinteiset arvoauktoriteetit kuten kirkko ja valtio ovat menettäneet asemaansa ja yhteiskunta tarvitsee mekanismeja joissa yhteinen arvopohja voi kehittyä. Arvopohjan ohella Aaltonen alleviivaa avoimuuden merkitystä ja uudenlaisen kommunikaation tarvetta. ”Kun tehdään asioita, otetaan eri sidosryhmät mukaan. Johtajuutta on ainoastaan vuorovaikutuksessa, kun olemme juttelemassa toistemme kanssa”, linjasi TPS:n Milanon menestystarinan arkkitehti vierailleessaan kotoisella Kupittaan stadionilla[i].

Suomen Palloliiton uuden puheenjohtajan valinta on merkittävä arvovalinta. Suomalaiset jalkapallopäättäjät, valitkaa viisaasti!

[i] http://www.aamuset.fi/uutiset/3804038/Palloliiton+puheenjohtajakandidaatit+esittaytyivat+jalkapallovaelle

Kaupungistuminen kiihtyy maailmanlaajuisesti mutta myös Suomessa. Kun vuonna 1950 maailmassa oli vain kaksi megaluokan, yli 10 miljoonan asukkaan suurkaupunkia – New York ja Tokio – löytyy megacityjä tänään yli kolmekymmentä. Kaupungistuminen on nopeampaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Vuoteen 2030 mennessä arviolta 60 prosenttia ihmisistä elää kaupungeissa.

Suomessa kaupungistumisen mittakaava on tietysti toisenlainen, mutta myös täällä väestön keskittyminen on kiihtynyt.  Sotien jälkeisen ajan ”koko maan asuttuna pitämisen” -mantra onkin viime vuosina saanut voimistuvaa kritiikkiä erityisesti johtavien kaupunkipoliitikkojen piirissä. Niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa mielipiteitä voimakkaasti jakava soteuudistus on lisännyt valtiojohdon arvostelua. Erityisesti Ruuhka-Suomen kasvukeskuksissa maakuntahallintotason rakentaminen osana sote-uudistusta koetaan nurinkurisena ja jopa taantumuksellisena reformina.

Varsinkin keväällä Helsingin pormestarina aloittanut Jan Vapaavuori on äänekkäästi arvostellut uudistusta ja kutsunut myös koolle yli 50 000 asukkaan kaupunkien ”G7-henkisen” C21-kokouksen. Kuntavaalien ääniharava syyttää hallitusta siitä, ettei se ole suostunut ymmärtämään kasvavien kaupunkien merkitystä maakuntien moottoreina. Jo kesällä maan kuuden suurimman kaupungin ryhmä julkisti kannanoton, jossa kritisoitiin suunniteltua toimivallan siirtoa maakunnille ja kuntien veropohjan voimakasta kaventamista.

Ylen Ykkösaamussa (28.10.) pääkaupungin pormestari ilmaisi myös huolen päätöksenteon viemisestä yhä kauemmaksi asukkaista. Esimerkiksi ihmisten sosiaalipalvelujen vieminen ylemmälle tasolle on vastoin eurooppalaista läheisyysperiaatetta. Vapaavuori onkin erityisen huolissaan kaupungistumiseen liittyvistä yhteiskunnallisista lieveilmiöistä kuten syrjäytyminen ja segregaatio. Maan ainoassa metropolissa ollaan jo vuosikymmenien ajan järjestetty eri alueilla ns. pormestarin asukasiltoja ja kaupungin asukkaat sekä paikallisjärjestöt ovat myös aktiivisesti osallistuneet Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmisteluun.

Vaikka pääkaupunkiseutu on kiistatta maan vetovoimaisin kasvukeskus, on myös Turun seutu etenkin meriteollisuuden ja muun elinkeinoelämän menestyksen myötä kohonnut suoranaiseen nousukiitoon. Kun Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen esitteli lokakuussa alueen suhdannenäkymiä, hän kertoi, ettei kerrostaloja ole koskaan rakennettu niin paljon kuin nyt. Kun lisäksi maakunnan asuinrakentaminen keskittyy poikkeuksellisen voimakkaasti Turun kaupunkiin, on selvää, että Aurajoen rannoilla eletään merkittävää nousukautta.

Samalla kun rakennusnosturit uudistavat turkulaista kaupunkirakennetta Kupittaan kampusalueesta kaupunginosien täydennysrakentamiseen, elää myös turkulainen päätöksenteko uutta aikaa. Vaikka Turkua vuosikymmeniä hallinnut sinipuna-akseli miehittää edelleen monia vallan avainpaikkoja, nosti Vihreiden keväinen vaalimenestys puolueen valtuuston johtoon (Elina Rantanen) ja vaa’ankieleksi lokakuun kaupunginjohtajavaalissa. Ja kun kokoomuksen Minna Arve valittiin Vihreiden äänillä todennäköisesti Turun viimeiseksi kaupunginjohtajaksi ensimmäisenä naisena, on konservatiiviseksi parjatun vanhan pääkaupungin kaksi avaintehtävää ensi kertaa nuorten naisten käsissä.

Naisjohtajuuden ohella turkulaisen päätöksenteon uudistusten tuulista viestivät puheet pormestarijärjestelmään siirtymisestä sekä Vihreiden ja Li Anderssonin johtaman Vasemmistoliiton nousu haastamaan Kok-SDP-akselia. Kun vielä uusi kaupunginjohtaja heti vaalien jälkeisessä haastattelussa kertoi jalkautuvansa ensi töikseen kaupunginosiin ja asukkaiden pariin, ovat odotukset asukasosallisuudesta, avoimuudesta ja uudesta päätöksentekokulttuurista turkulaisten keskuudessa korkealla. Toivottavasti Arven kalkkiviivoille haastaneen Jarkko Virtasen (sd) esiin nostamat huolenaiheet – nuorten syrjäytyminen ja kaupunginosien eriarvoistuminen – saavat ansaitsemansa huomion uuden johtajan työlistalla.

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa aliona 27.11.17 

”Vuosisatojen aikana Turun kaupunki oli rakentunut vailla suunnitelmaa tuomiokirkon ympärille, siihen kohtaan, jossa Satakunnasta, Hämeestä ja Uudeltamaalta tulevat kulkuväylät kohtasivat Aurajoen. Asutuksen painopiste, kaupungin ”suuri puoli”, sijaitsi joen itäisellä puolella. Siellä sijaitsi kaupungin neljästä korttelista, neljänneksestä, kolme. Tuomiokirkon ympärillä sijaitsi Kirkkokortteli, joka rajoittui lännessä Aurajokeen, idässä Hämeen härkätien jatkeena olevaan Hämeenkatuun ja etelässä Suurtoriin sekä Uudenmaan maantien jatkeena olevaan Karjakatuun. Hämeenkadun toisella puolella sijaitsi Mätäjärven kortteli, Karjakadun eteläpuolella taas luostarikortteli. Kaupungin yhtenäinen asuma-alue ulottui Aurajoen itäpuolella tuomiokirkon liepeiltä suunnilleen nykyiselle Auransillalle saakka.”[i]

Vaikka valtiohallinto siirtyi autonomian aikana asteittain uuteen itäiseen pääkaupunkiin, suomalaisen opetuksen ja kansansivistyksen, kirkollisen elämän ja oikeuslaitoksen sekä kansallisen kulttuurin ja suomalaisuuden juuret ovat vahvasti ankkuroituna Aurajoen rantaan.

Vuonna 1815 valmistunut Akatemiatalo on yksi Turun Vanhankaupungin kiehtovimmista arvorakennuksista, jonka historia kytkeytyy mitä mielenkiintoisimmalla tavalla suomalaisuuden syntyyn ja kehitykseen. Kaksisataa vuotta sitten käyttöön vihitty uusklassistista arkkitehtuuria edustava rakennus oli aikanaan Ruotsin valtakunnan suurin siviilirakennuskohde. Carl Christoffer Gjörwellin suunnittelema Akatemiatalo suunniteltiin nimensä mukaisesti edistykselliseksi akateemiseksi keskukseksi jo vuonna 1640 perustettua Turun Akatemiaa varten.

Arkkitehti ja professori Carl Christoffer Gjörwell (oik.) syntyi 1766 Tukholmassa. Hän toimi Tukholman kaupunginarkkitehtina ja oli ruotsalaisen 1800-luvun klassismin merkittävimpiä kehittäjiä ja edustajia. Gjörwell opiskeli Kuninkaallisen Taideakatemian arkkitehtuurikoulussa. Gjörwell on suunnitellut Akatemiatalon lisäksi mm. Tukholman varuskuntasairaalan ja hän on piirtänyt myös lukuisia yksityispalatseja ja kartanoita. Esimerkiksi Joensuun kartanon päärakennus Halikossa on Gjörwellin ja Charles Bassin yhteistä käsialaa.  Charles Bassi (vas.) syntyi 1772 Italiassa. Hän saapui Ruotsiin 1780 äitinsä ja sisarensa kanssa. Bassi aloitti arkkitehtiopintonsa 1784 Tukholman Kuninkaallisessa Taideakatemiassa ja opiskeli myös hetken aikaa Roomassa. Turkuun Bassi saapui 1802 valvomaan uuden Akatemiatalon rakennustöitä. Bassi nimitettiin johtajaksi valtakunnalliseen intendentinkonttoriin, joka toimi aluksi Turussa, mutta siirrettiin myöhemmin Helsinkiin. Bassin tuotanto edusti ruotsalaista uusklassismia ja yhdessä A.W. Arppen kanssa hän suunnitteli monia kirkkoja. Bassi oli Akatemiatalon suunnitelleen Carl C. Gjörwellin ystävä.

Kohtalo ja eurooppalainen valtapolitiikka kuitenkin muokkasivat suunnitelmat uusiksi, kun Suomi vuonna 1809 liitettiin osaksi Venäjää ja vasta perustetun suuriruhtinaskunnan pääkaupunki siirrettiin vuonna 1812 Helsinkiin. Kun vielä vuoden 1827 tuhoisa suurpalo koetteli Turkua,  siirrettiin myös yliopisto Helsinkiin ja rakennus muutettiin palvelemaan valtion virastoja. Akatemiatalon pitkäaikaisempia käyttäjiä ovat olleet Turun tuomiokapituli ja Turun hovioikeus, joka yhä tänä päivänä toimii peruskorjatuissa tiloissa.

Turun hovioikeuden virastomestari esittelee sinettipainotekniikkaa. Hovioikeudenpresidentti ja neuvokset kokoontuvat plenumsalissa, jonka seinältä löytyvät hovioikeudenpresidenttien muotokuvat, joiden virkakausi ei ole ulottunut itsenäisyydenaikaan. Tuomarivalan salissa ovat vannoneet tasavallan presidenteistä Urho Kekkonen ja Sauli Niinistö. Akatemiatalon juhlasalia on kuvailtu Suomen kauneimmaksi. Salissa on kuusiosainen reliefisarja Valistuksen ja tieteen saapuminen Suomeen (1814-16), joka on kuvanveistäjä Erik Cainbergin (1771-1816) toteuttama. 

Jos Akatemiatalon alkuperäinen käyttötarkoitus oli edistää kuningatar Kristiinan ja kenraalikuvernööri Pietari Brahen perustaman Kuninkaallisen Turun Akatemian sivistystyötä ja tieteellistä arvoa, on rakennusta nykyisin hallinnoivalla Turun hovioikeudella jopa Akatemiaa pidempi historia.

1600-luvun alussa oikeudenkäyttö oli vielä heikosti järjestettyä. Alimman asteen tuomiovalta oli maaseudulla käräjälaitoksen ja kaupungeissa raatien päätäntävallassa. Vaikka Ruotsin kuningaskuntaa suurvaltakaudella hallinnut kuningas Kustaa II Aadolf tunnetaan ennen kaikkea sotatantereilla menestyneenä sankarikuninkaana, vaikutti ”Pohjolan Leijona” hallintokaudellaan merkittävästi Suomen valtiolliseen, ja nimenomaan oikeusvaltiolliseen kehitykseen.

Kustaa II Aadolfin näköispatsas paljastettiin 1992 kuninkaan perustaman Turun hovioikeuden edustalla. Patsas on ainoa Ruotsin kuninkaalle Suomessa pystytetty.

Kun Ruotsin suurvalta-ajan kiistatta maineikkain hallitsija syntyi Tukholmassa vuonna 1594, kuningaskunta oli vielä köyhä ja luisumassa kohti sisällissotaa. Herttua-aikanaan (1556-1563) renessanssihovia Turun linnassa pitänyt kuningas Juhana III oli kuollut vuonna 1592 ja valtakunta oli jakautunut Juhanan ja kuningatar Katariina Jagellonican pojan Sigismundin sekä tämän sedän Kaarle-herttuan väliseen valtataisteluun. Uskonpuhdistusta kannattaneen Kaarlen ja katolisen Sigismundin joukkojen välinen sisällisota levisi myös Suomeen ja Nuijasotaa käytiin Juhanan sekä Sigismundin Suomeen nimittämän käskynhaltijan Klaus Flemingin ja Jaakko Ilkan johtamien Pohjanmaan talonpoikien väillä. Kaarle lopulta kukisti Sigismundin ja vuonna 1607 herttua kruunattiin nimellä Kaarle IX. Kuninkaana Kaarle ei ollut yhtä menestyksekäs kuin vallankaappaajana. Psyykkisesti epävakaiksi arvioitujen veljiensä Juhanan ja tätä kuninkaana edeltäneen Eerik XIV:n tavoin myös Kustaan Vaasan kolmas perillinen hallitsi pelolla. Turun Vanhalla Suurtorilla 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu neljäntoista Sigismundin kannattajan (mukaan lukien Klaus Flemingin kaksi poikaa) mestaus sekä seuraavan vuoden kevään Linköpingin verilöyly olivat merkkejä aikakauden vallankäytöstä.

Koska kuningasisän terveys alkoi horjua pian kruunajaisten jälkeen, johti nuori Kustaa Aadolf puhetta jo vuoden 1609 valtiopäivillä. Kun sairas kuningas kuoli 30. lokakuuta 1611, allekirjoitti Kustaa II Aadolf marraskuussa Nyköpingin valtiopäivillä toisen nousevan valtiomiehen Axel Oxenstiernan muotoileman hallitsijanvakuutuksen. Vallanvaihto merkitsi uuden aikakauden alkua. ”Axel Oxenstiernasta tuli Kustaa Aadolfin ajan tärkein vaikuttaja, suurvallan rakentaja, joka kuuluu Euroopan historian suurien valtionerojen joukkoon. Vuonna 1611 nämä kaksi, teini-ikäinen kuningas ja alle 30-vuotias kansleri, ryhtyivät kokoamaan sisällissodan repimää valtakuntaa ja taistelemaan ylivoimaisilta vaikuttavia vihollisia vastaan.”[ii]

Vuonna 1614 perustettu Svean hovioikeus toimii nykyisin Wrangelin palatsissa Tukholman Riddarholmenissa. 

Kustaa ymmärsi, että maahan oli tuotava laki ja oikeus. Kansa, joka voisi luottaa lakiin ja kuninkaan suojeluun, olisi uskollinen ja rauhallinen kansa[iii]. Vastatakseen järjestäytyneen valtion vaatimuksiin nuori kuningas oli jo perustanut Tukholmaan kuninkaallisen Svean hovioikeuden vuonna 1614. Oikeusvaltioajattelu ulottui myös Suomenlahden itärannalle. Vuonna 1623 kuningas perusti Turun hovioikeuden ja uuden oikeusasteen ensimmäinen istunto pidettiin 31. lokakuuta Turun linnassa, missä hovioikeus toimi vuoteen 1630 saakka. Hovioikeuden perustamisen syyksi on esitetty, että Suomessa asuvien oli pitkän matkan takia kallista ja vaivalloista hoitaa asiansa Svean hovioikeudessa. Suomi tarvitsi oman hovioikeuden myös siksi, että valtakunnan itäisessä osassa ei välitetty Svean hovioikeuden tuomioista[iv].

Ruotsin suurvalta-ajan toinen suuri suomalainen sivistyksellinen virstanpylväs koitti vuonna 1640, kun Lützenin taistelussa vuonna 1632 menehtyneen kuninkaan tytär kuningatar Kristiina perusti kenraalikuvernööri Brahen valmistelujen jälkeen Kuninkaallisen Turun Akatemian. Ruotsin kuningaskunnan järjestyksessään kolmas yliopisto jatkoi jo 1200-luvulla Turussa opetustyötä harjoittaneen Turun katedraalikoulun ja Turun kymnaasin sivistystyön perinteitä.

Juhlavuottaan viettävä Turun Akatemiatalo ei lopulta päätynyt siihen käyttöön, mihin se vuoden 1802 peruskiven muurauksen yhteydessä suunniteltiin. Turun Akatemia siirrettiin Turun palon jälkeen Helsinkiin Keisarillisena Aleksanterin yliopistona. Itsenäisyyden juhlavuotena peruskorjauksesta käyttöön palaava Akatemiatalo kuitenkin jatkaa Turun hovioikeuden ja Turun Akatemian lähes 400-vuotiaita oikeus- ja sivistysvaltion perinteitä.

Näin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden aikana voi ehkä myös kysyä, onko Turku sittenkään ”vain” suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin alkulähde vai paremminkin pohjoismaisen oikeus- ja hyvinvointivaltion kohta 800-vuotias hautomo ja merkittävä eurooppalainen kulttuurikaupunki?

[i] Tauno Perälä, Turun kaupunki 1600-luvulla, 2011, https://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk18s85-155.pdf

[ii] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.44

[iii] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.103

[iv] https://oikeus.fi/hovioikeudet/turunhovioikeus/fi/index/hovioikeudenhistoriaa.html

Akatemiatalo 200 -näyttely on avoinna 5.11.2017–7.1.2018. Näyttely on auki arkisin to-pe klo 12–17 sekä la-su klo 12–16. Näyttely on suljettu 11.–15.12., 23.–24.12. ja 31.12.2017.Lisätietoja osoitteessa akatemiatalo200.com.

Suomessa vietetään 6. marraskuuta ruotsalaisuuden päivää. Juhlapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908, mutta Ruotsalaisuuden päivän – Svenska dagenin – juuret ulottuvat vielä pidemmälle, suomalaisuuden erikoiseen kehitykseen ruotsalaisuuden ja venäläisyyden pohjoisessa puristuksessa. Turun romantiikka -liikkeen johtohahmoihin kuuluneen Adolf Ivar Arwidssonin lausumaksi uskottu kuuluisa lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” kuvaa hyvin kansakuntamme haasteita autonomian aikana fennomanian ja svekomanian ristiaallokossa.

Suomen Turussa, kansallisen kulttuurin kehdossa, jako kansallisromanttisen suomalaisuusaatteen ja ruotsinkielistä identiteettiä korostavan svekomanian välillä lienee ollut erityisen hämmentävä, sillä olihan kaupungilla Ruotsiin vuosisatojen siteet ja kauppayhteydet sekä Turun Akatemian ja hovioikeuden kaltaiset instituutiot kuninkaallisilta suurvalta-ajoilta. Varsinais-Suomi oli Ruotsiksi kehittyvän kuningaskunnan ”Itämaan” sillanpääasema ja hallinnollinen koelaboratorio, josta vuosisatojen kuluessa sai alkunsa Suomi ja suomalaisuus.

Suomalaisuuden varhaiset merkkihenkilöt kytkeytyvät lähes poikkeuksetta sekä Turkuun että Ruotsiin, mutta usein myös Keski-Eurooppaan, josta jo varhain haettiin oppia ja vaikutteita. Suomalaisten kansallisen heräämisen esiasteen, fennofilian varhaiset edustajat, Daniel Juslenius ja Henrik Gabriel Porthan sekä 1800-luvun johtavat fennomaanit Elias Lönnrot, Johan Ludvig Runeberg ja Johan Vilhelm Snellman opiskelivat ja vaikuttivat näkyvästi kuningatar Kristiinan ja kenraalikuvernööri Pietari Brahen vuonna 1640 perustamassa Kuninkaallisessa Turun Akatemiassa.

Ja tänä päivänäkin kävely Vanhassa Turussa ja Aurajoen rannoilla tarjoaa kiehtovan aikamatkan suomalaisuuden kehitykseen. Arvorakennuksia on kadonnut, mutta menneen maailman tunnelma ja tarinat ovat tallella.  Turun piispa, uskonpuhdistaja sekä suomenkielisen kirjallisuuden isä Mikael Agricola on seissyt vuodesta 1952 lähtien yli 700-vuotiaan kansallispyhäkön seinustalla Oskari Jauhiaisen ikuistaman patsaan muodossa. ”Suomen historian isä” H.G. Porthan hallitsee Vanhaa Suurtoria Carl Eneas Sjöstrandin vuonna 1864 valmistuneessa maan vanhimmassa henkilömonumentissa.

”Suomen historian isä” Henrik Gabriel Porthan 

Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin välissä, nykyisessä Brahenpuistossa todistettiin keväällä 1888 suurta mediaspektaakkelia kun Walter Runebergin suunnittelema kenraalikuvernööri Pietari Brahen patsas paljastettiin yli 10 000 kaupunkilaisen läsnä ollessa. Myönteistä kehitystä kuvaavan ”kreivin aikaan” -käsitteen innoittaja seisoo ruotsinkielisen Åbo Akademin yliopiston päärakennuksen edustalla katsoen kohti tuomiokirkkoa.

Kenraalikuvernööri Pietari Brahe ja Åbo Akademin päärakennus

Viisi vuotta sitten, tois pual jokke, uuden pääkirjaston kohdalla, paljastettiin venäläisen kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin kiistelty työ Tapaaminen Turussa 1812.  Pronssiveistoksessa Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johan neuvottelevat Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen.

Kun Aurajoen rannasta noustaan kohti Yliopistonmäkeä, tavataan vuonna 1920 perustetun Turun yliopiston päärakennuksen kohdalla jälleen historiallisia merkkihenkilöitä. Suomen Kulttuurirahaston lahjoittama ja Harry Kivijärven suunnittelema mustagraniittinen muistomerkki kuvaa kolmea Turun Akatemiassa vuonna 1822 opintonsa aloittanutta suurmiestä.  Kansalliseepos Kalevalan koonnut Elias Lönnrot, mm. Vänrikki Stoolin Tarinat kirjoittanut kansallisrunoilija J.L. Runeberg sekä kansallisfilosofi ja valtiomies J.V. Snellman ovat ”kolme vekkulia”, joiden asemaa ja panosta suomalaisuuden kansallisen heräämisen historiassa voidaan pitää keskeisenä.

Fennomaanisten merkkimiesten vaikutus kytkeytyy myös itsenäisyyden juhlavuoteen. Lähes päivälleen sata vuotta sitten, 4. marraskuuta 1917 perustettiin Turun Suomalainen Yliopistoseura, joka yli 22 000 suomalaisen lahjoituksen turvin sai aikaan suomenkielisen Turun Yliopiston perustamisen Kalevalanpäivänä vuonna 1920.

Suomalaista, ruotsalaista, venäläistä ja eurooppalaista historiaa huokuva Turku juhlii kansallisen itsenäisyyden juhlavuoden ohella myös reformaation maailmanlaajuista merkkivuotta sekä Akatemiatalon 200-vuotista historiaa. Noin vuonna 1510 Pernajassa syntynyt Mikael Agricola saapui vuonna 1528 Turkuun opiskelemaan ja jatkoi täältä Saksan Wittenbergiin. Valmistuttuaan maisteriksi Agricola palasi Turkuun ja toimi yli kymmenen vuotta Suomen vanhimman oppilaitoksen, Turun katedraalikoulun rehtorina. Turun piispaksi Agricola nimitettiin kuningas Kustaa Vaasan toimesta vuonna 1554. Vain kolme vuotta myöhemmin piispa menehtyi tsaari Iivana Julman hoviin Moskovaan suuntautuneella rauhanvaltuuskunnan matkalla.

Vahva hallitsija Kustaa Vaasa oli pitkän valtakautensa viime vuosina jakanut Vaasa-suvun valtakuntaa jälkeläistensä hallinnoimiin alueisiin. Nykypäivän Varsinais-Suomi eli 1550-luvulla Juhana-herttuan loiston aikaa ja myöhemmin kuningas Juhana III:ksi kohonnut hallitsija sai arkkitehti Benito Casagranden toimesta vuonna 2009 muistomerkin Casagranden talon sisäpihalle Vähätorin läheisyyteen. Velipuolensa kanssa kruunusta kamppaillut Eerik XIV hallitsi kuninkaana ennen Juhanaa, mutta Turun linnaan vankeuteen päätynyt Eerik ei ole saanut Turussa muistomerkkiä. Kolmas Kustaa Vaasan kuninkaaksi yltäneistä pojista, Kaarle IX ei ole Suomessa kohonnut veljiensä nauttiman kiinnostuksen tasolle, vaikka olikin Kaarle-herttuana Suomen talonpoikaiskapinassa Nuijasodassa keskeisessä roolissa. Turun linnassa esillä oleva Albert Edelfeldtin öljymaalaus (Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista, 1878) kuuluu kuitenkin suomalaisen realistisen historiamaalauksen merkkiteosten joukkoon ja maalausta vuonna 2008 kohdannut vandalismi saattoi myös lisätä työn ja historiallisen aikakauden tunnettavuutta.

 Hertig Karl skymfande Klaus Flemings lik, målning av Albert Edelfelt från 1878, Wikimedia Commons

Ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden yhtenä turkulaisena huipentumana, vastikään peruskorjattu Akatemiatalo avattiin yleisölle 5.11. ja Akatemiatalo 200 – Kuningatar Kristiinan kunniaksi -näyttely on avoinna 7.1.18 saakka. Vuonna 1815 valmistunut arvorakennus oli Ruotsin valtakunnan suurin siviilirakennuskohde 1800-luvun alussa ja Suomen historian merkittävään taitekohtaan sijoittuva käyttöönotto heijastaa myös Ruotsinvallan päättymistä ja autonomian alkua. Juhlavuoden näyttelyyn liittyy myös lisää Suomi-Ruotsi-suhteiden symboliikkaa. Turun Akatemian perustaneen kuningatar Kristiinan kunniaksi koottu näyttely avattiin isänsä, kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivän aattona.

”Pohjolan Leijonaksi” nimetty sankarikuningas on sekä Ruotsissa että Suomessa myyttinen hallitsija. ”Ehkä eniten suomalaisten kuvaan on vaikuttanut Zacharias Topelius, joka tunsi 1600-luvun alun historian hyvin. Välskärin kertomuksissa Kustaa II Aadolf on oikeamielinen luterilaisuuden ja vapauden puolesta taistelija.”[i]. Suomessa kuninkaan legenda on yhdistynyt myös romantisoituun myyttiin hakkapeliitoista. Vaikka Mirkka Lappalainen ja muut 30-vuotista sotaa tutkineet historioitsijat suhtautuvatkin myyttiin varauksellisesti, on Kustaa II Aadolf kiistatta poikkeuksellinen hahmo Ruotsin ja myös Suomen historiassa.  Topeliuksen ja aikalaistensa sankarimyytti elää yhä eikä liene sattumaa, että Kustaa II Aadolf on ainoa Ruotsin kuningas, jolla on patsas Suomessa – Turun Akatemiatalon edustalla – ja jonka kuolinpäivänä maassamme vietetään ruotsalaisuuden päivää.

[i] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.25

”Max’s ja Delivo ovat Munkkiniemen puistotien kahviloiden seniorit. Molemmissa tiloissa on ollut kahvilatoimintaa eri nimillä yhtäjaksoisesti vuosikymmenten ajan.
Niihin on päässyt pesiytymään epäsuomalainen, suorastaan ranskalaistyyppinen yhdessäolon meininki, johon kuuluu ajankohtaisten asioiden setvimistä, maailman parantamista ja jalkapalloa.”[i]

Helsingin Sanomien artikkelin otsikossa kysytään – onko Munkkiniemi Helsingin paras paikka? Tähän kysymykseen ei liene luotettavaa puolueetonta vastausta, mutta turkulaisesta näkökulmasta ”Munkka” huokuu perinteiden kunnioitusta ja kaupunkikulttuuria.

Turuntien ja Kuusisaaren väliin Munkkiniemen kartanon maille rakentuneen kaupunginosan historia ulottuu 1600-luvulle, kun kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti ratsumestari Gert Skyttelle Munkkiniemen, Talin. Lauttasaaren ja Meilahden alueet. Sittemmin Munkkiniemen maat päätyivät Ramsayn suvun omistukseen ja 1900-luvun alun maakauppojen myötä M.G. Stenius Oy:n hallintaan. Munkkiniemi oli näihin aikoihin asti maaseutua ja alueella asui vuonna 1914 vain 217 asukasta. Vuonna 1915 julkaistiin Stenius Oy:n hallituksen jäsenenä toimineen Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma, jonka myötä maaseutuympäristö alkoi pikkuhiljaa rakentua kaupungiksi[ii].  Vuoden 1946 alussa toteutuneeseen Helsingin suureen alueliitokseen saakka Munkkiniemi kuului vuonna 1920 perustettuun itsenäiseen Huopalahden kuntaan.

Ilmakuva Munkkiniemestä vuodelta 1949. Lähde: MVKA

Munkkiniemenkentän suunnittelu lähti liikkeelle vuonna 1934, jolloin Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan kunnallisvaltuustossa päätettiin asettaa viiden hengen urheilulautakunta Munkkiniemen urheiluelämää edistämään ja valmistelemaan kysymystä urheilukentän rakentamisesta[iii]. Merkittävä tapahtuma kentän historiassa oli myös Munkkiniemen ensimmäisen urheiluseuran perustaminen. Munkkiniemen Urheilu-Veikot ry rekisteröitiin vuonna 1932 ja liitettiin SVUL:n alaisuuteen. Vuonna 1948 MUV ja sodan päättymisvuonna perustettu Munkkiniemen Voimailijat ry yhdistyivät ja ”uuden” seuran nimeksi valittiin Torpan Pojat ry. ”Uuden seuran nimen taustasta liikkuu paikkakunnalla muutamia versioita, mutta varmaa on, että osittain nimi liittyy Munkkiniemessä vieläkin toimivan legendaarisen ravintola Kalastajatorpan nimeen.”[iv].

Eliel Saarisen suunnittelema pensionaatti valmistui vuonna 1918. Jugendrakennuksessa toimi Kadettikoulu vuosina 1924-1940, Ilmavoimien esikunta 1940-1973 ja tänä päivänä rakennus on koulutuskäytössä.  Arkkitehti Lauri Erik Hansténin su vuonna 1931 sunnittelema paloasemarakennus toimii nykyisin nuorisotalona.

Talvi- ja jatkosodat ymmärrettävästi viivästyttivät urheilukentän rakentamista ja kadettikoulun viereistä kenttää käytettiin urheilutapahtumiin. ” Ilmeisesti kadettikoulun kentän toistuvat kalliit kunnostustyöt myötävaikuttivat lopullisen urheilukentän suunnitteluun ja rakentamiseen. Entisen Kadettikoulun ja palokunnantalon välisen alueen pienoisurheilukentän suunnitelmat valmistuivat vuoden 1944 joulukuussa ja rakennustyöt aloitettiin lopulta kesäkuussa 1945.”[v]. Pula-aika hidasti rakennustöitä, jotka kestivät lopulta viisi vuotta. Työn tuloksena vuonna 1920 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman pensionaatin ja paloaseman väliin mahdutettiin 50×75 metrin mittainen hiekkapintainen jalkapallokenttä sekä tätä kiertämään 280 metrin pituinen juoksurata. Pienoisurheilukentän pikajuoksuradan pituus saatiin venytettyä 100 metriin ja pallokenttää kiertävälle juoksuradalle mahdutettiin neljä rataa. Yhä käytössä oleva, arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema pukeutumistila valmistui muutamaa vuotta myöhemmin ja koripallokenttä rakennettiin urheilukentän itäpäähän vuonna 1950.

Munkkiniemenkentän suunnittelutyön edetessä 30-luvun jälkipuoliskolla, elettiin Munkkiniemessä rakennusbuumia, joka toi alueelle tuhansia uusia asuinhuoneita varsinkin puistotien ympäristöön.  Asukasmäärän merkittävä kasvu heijastui luonnollisesti myös alueen lasten koulunkäyntiin.  Olleessaan osa Huopalahden kuntaa, Munkkiniemessä ei ollut oppikoulua ja monet munkkiniemeläiset kävivät oppikoulua Töölössä. Koulumatkan pituus olikin yksi tärkeimmistä syistä Munkkiniemen Yhteiskoulun perustamiselle[vi]. Valtioneuvosto myönsi perustamisluvan Munkkiniemen yhteiskoulun kannatusyhdistykselle keväällä 1938 ja koulutoiminta käynnistyi saman vuoden syksyllä. Nykyisen osoitteensa Lokkalantien ja Laajalahdentien kulmasta yhteiskoulu sai vuonna 1947 ja arkkitehti Toivo Löyskän suunnitteleman koulurakennuksen rakentaminen käynnistyi vuonna 1950. 1960-luvulla jopa yli tuhannen oppilaan opinahjoksi paisunutta yksityiskoulua koulua on sittemmin laajennettu useaan otteeseen.

Vaikka vuoden Munkkalaisen arvonimellä on vuosien varrella palkittu Jaakko Rauramon ja Janne Virkkusen kaltaisia elinkeinoelämän vaikuttajia sekä taiteen ja tieteen tunnettuja nimiä (mm. Riitta Nelimarkka, Aarne I. Koskimies, Juhana Blomstedt, Mikko Leppilampi, Tuula Teeri), on Munkkiniemen yhteiskoulu tunnettu läpi historiansa urheiluhenkisenä ja erityisesti koripalloilijoiden kouluna.  Yksi maan kaikkien aikojen menestyneimmistä koripalloseuroista, Torpan Pojat pelaa yhä sarjaottelunsa Munkkiniemen yhteiskoulun salissa ja lukuisten menestyneiden koripalloilijoiden lisäksi koulua ovat käyneet mm. yleisurheilun 400 metrin Euroopan mestari Riitta Salin ja Suomen maajoukkueen tällä hetkellä Italian Serie A:ssa pelaava Sauli Väisänen.

Mutta juuri koripallo on urheilulaji, joka kaikkein voimakkaimmin kytkeytyy Munkkiniemen kouluun, urheilukenttään ja koko kaupunginosaan. 29. lokakuuta 2010 Munkkiniemen yhteiskoulun pihalla paljastettiin vuoden 2005 Munkkalaisen, professori Juhana Blomstedtin suunnittelema koripalloaiheinen Vapaaheitto-patsas. Lähes kuuden metrin korkeuteen kohoavan corten-teräksisen veistoksen julkaisua oli todistamassa satojen koulun oppilaiden, koripallojunioreiden, munkkalaisten ja Munkkiniemen Yhteiskoulun senioreiden yleisö. ToPo-pelaajista julkistustilaisuudessa oli mm. Suomen silloinen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölä[vii].

Seuraava suuri munkkalaisen liikuntakulttuurin ja yhteisöllisyyden virstanpylväs koitti elokuussa 2014 kun Paltsi, vanha palokunnan kenttä avattiin munkkiniemeläisten ehostettuna lähiliikuntapuistona[viii]. Vuonna 1931 käyttöön otettu arkkitehti Lauri Erik Hansténin suunnittelema paloasemarakennus oli jo aiemmin otettu uusiokäyttöön sivukirjastona ja kun kirjasto sai oman kiinteistönsä naapuritontilta, muutettiin vanha paloasema nuorisotaloksi.

Susijengin kantaisä Munkkiniemestä

Syksyllä 2015 Paltsilla paljastettiin Munkkiniemen kiistatta legendaarisimman urheilijan, Jorma Pilkevaaran muistolaatta. 24. lokakuuta 1945 syntynyttä ”Pilkku” Pilkevaaraa voidaan pitää ehkäpä lähinnä Jari Litmaseen verrattavana suomalaisena suurten pallopelien mestarina, joka jo 18-vuotiaana johti Suomen maajoukkueen Tokion olympiakisoihin sekä historialliselle 6. sijalle vuoden 1967 kotikisoissa.

Jorma Pilkevaaran nimi ilmestyi mestaruussarjan ottelupöytäkirjaan ensi kertaa pelaajan ollessa 14-vuotias ja kuten Jari Litmanen vuosikymmeniä myöhemmin Lahdessa, Pilkku tuli tunnetuksi ennen kaikkea uutterana harjoittelijana ja poikkeuksellisen älykkäänä pelinjohtajana. ”Vain 30 metriä oli Munkkiniemen koripallokentän etelänpuoleisesta korista Jorma Pilkevaaran kotiovelle. Jollei hän ehtinyt kentälle ensimmäisenä koulun jälkeen, ehti hän viimeistään toisena.”[ix].

Jorma Pilkevaara EM-kotikisoissa vuonna 1967. Takamies valittiin kisojen tähtiviisikkoon. Kuva: Huippu-urheilun maailma 3

Vuonna 2006 60-vuotiaana menehtynyt pallotaituri pelasi maajoukkueessa kaikkiaan 158 kertaa ja hänet valittiin muun muassa vuoden 1967 EM-kisojen tähtiviisikkoon, kahdesti Euroopan joukkueeseen ja neljä kertaa vuoden koripalloilijaksi Suomessa. Seuratasolla Torpan Poikien kasvatti ylsi 20 pääsarjakaudellaan seitsemään Suomen mestaruuteen ja oli turkulaisen koripallobuumin moottori, kun Turun NMKY 1970-luvulla hallitsi maan koripalloa. Ja vuonna 1975 valmentaja Seppo Sonkeri ja pelinjohtaja Pilkevaara johdattivat Turun Namikan kansainväliseen menestykseen, joka ansaitsisi suurempaa suomalaista huomiota. Euroopan Cupin toisella kierroksella TuNMKY pudotti kivikovan Kreikan mestarin Panathinaikoksen ja eteni kahteen kuuden joukkueen lohkoon jaettuun loppusarjaan. Turkulaiset kohtasivat kymmenessä loppusarjan ottelussa Euroopan parhaimmistoa Italiasta, Ranskasta, Belgiasta, Bulgariasta sekä Jugoslaviasta ja tunnelma loppuunmyydyssä Kupittaan urheiluhallissa oli kuin Susijengin otteluissa tämän syksyn kotikisoissa.

Jorma Pilkevaara viimeisen kerran Suomen mestarina Turun NMKY:n paidassa maaliskuussa 1977. Kuva: Huippu-urheilun maailma 3

Joukkueen avainpelaajiin kuulunut 138 maaottelun mies Mikko Koskinen on kuvaillut Pilkevaaran ja Sonkerin yhteistyötä seuraavalla tavalla: ”Valmentajamme Seppo Sonkeri loi permanentin siten, että nykykielellä ykkösen paikkaa pelasi Jomi Pilkevaara. Itse olin kakkonen, David Walker kolmonen, Roy Simpson nelonen ja Tapio Sten vitonen. Tämän joukkueen peli oli parasta oman urani aikana. Sepon ja Jomin tavoitteena oli pelata shakkia koriskentällä ja se onnistui… Terävillä syötöillään Pilkevaara rikkoi puolustuksen kuin puolustuksen. Korinaluspelaajamme pääsivät nostelemaan helppoja koreja, olipa vastassa mies- tai paikkapuolustus. Koska olin heittäjä, Pilkevaara toimitti pallon käteeni aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.””[x]. Koskisen luonnehdinta Sonkeri-Pilkevaara-akselin yhteistyöstä ja poikkeuksellisen pelinjohtajan roolista tuo väistämättä mieleen Henrik Dettmannin maajoukkueen ja Teemu Rannikon aseman Susijengin pitkäaikaisena henkisenä johtajana. Ei liene merkityksetöntä, että upean kansainvälisen uran luonut ”Taikuri-Teemu” aloitti koripalloilun nimenomaan Turussa, missä isä Jari Rannikko oli saanut nauttia Jorma Pilkevaaran häikäisevistä syötöistä. Teemu Rannikko ja toinen tämän päivän suuri pelintekijä Petteri Koponen jatkavatkin ansiokkaasti Jorma Pilkevaaran Munkkiniemen kentältä käynnistämää palloilu- ja joukkuelajien suomalaista nousua kansainvälisille kentille. Unohtamatta tietenkään Lauri Markkasesta ja muita susijengiläisiä.

Villa Aalto, akateemikko Alvar Aaallon kotitalo, sijaitsee Munkkiniemen urheilukentän laidalla, Riihitien varrella. Rakennus valmistui vuonna 1936.

Paltsin pitkä historia munkkiniemeläisten liikunnallisena henkireikänä ja huippu-urheilijoiden hautomona osoittaa, kuinka tärkeitä lähiliikuntapaikat ovat alueen asukkaille. Munkkiniemen kenttä, koulut, kirjasto, nuorisotalo sekä myös seurakuntatalo ja Alvar Aallon museo muodostavat yhdessä munkkiniemeläisille toiminnallisen paikalliskeskuksen, eikä Hesarissa esitetty kysymys – onko Munkkiniemi Helsingin paras paikka? – tunnu lainkaan tuulesta temmatulta.

[i] http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005213731.html

[ii] Nyström, Per. Munkkiniemen vaiheita. Söderström & C:o förlagsaktiebolag. 1946

[iii] Munkkiniemen yhdyskunnan valtuuston pöytäkirja 27.9.1934 §6. HKA

[iv] http://www.topo.fi/@Bin/974448/ToPo+80+v+historiikki.pdf

[v] https://www.hel.fi/static/liv/B46.pdf

[vi] http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/munkkiniemen.htm

[vii] http://www.basket.fi/uutiset/kaikki_uutiset/?x122462=5724381

[viii] http://munkka.munstadi.fi/2014/08/26/nuta-mukana-lahiliikuntapuiston-avajaisissa/

[ix] Huippu-urheilun maailma 3, Antero Raevuori, Tarmo Mäki-Kuutti, kirjoittajat ja WSOY, 1979

[x] https://koripalloelamaa.com/2016/02/11/korisliigan-kaikkien-aikojen-top-10-joukkuetta-subjektiivinen-vaaristynyt-ja-kaikin-puolin-epakelpo-katsaus-paasarjahistoriaan/

Koripallomies Heikki laulaa:

Jos elämä on politiikkaa,

se aikaan sairastuu

ja takana sen, fasaadit kaataen, on valta eikä mikään muu.

Susijengi pelasi reilussa viikossa viisi peliä loppuunmyydyssä Hartwall Areenassa. Hallissa, jonka Harry rakensi ja jossa Jokerit pelaa Putinin KHL-sarjaa. Kaliforniassa LA Lakersin kotikatsomossa viihtyvät viihdetähdet Snoop Doggista Justin Bieberiin ja Jack Nicholsonista Kardashianien klaaniin. Myös Pasilan hallissa on nähty vallanpitäjiä ja viihdevaikuttajia. Martti Ahtisaari lienee lähin Obaman vastine suomalaisena koripallopresidenttinä, mutta ehti Palloliiton puheenjohtajuuden kautta valtionpäämieheksi kohonnut Sauli Niinistökin vierailemaan Henrik Dettmanin joukkueen pukukopissa. Ja suomalaista viihdemaailmaa Pasilan parketin laidalla edustivat mm. Sami Hedberg, Mikko Kuustonen ja Pirkka-Pekka Petelius.

Media on neljäs valtiomahti, usein sanotaan. Jos medianäkyvyys käy vaikutusvallan mittarista, Susijengi ja koripallo elävät mielipidevallan aallonharjalla. Talouselämä kehottaa yritysjohtajia ottamaan mallia valmentaja Dettmannista[i], äiti Markkanen jakaa Kodin Kuvalehdessä[ii] stubbmaisesti seitsemän pointin kasvatusneuvoja ja isä Markkanen juoksee haastattelusta toiseen, samalla valmistellen poikansa siirtymistä Chicagoon ja suureen NBA-maailmaan. Vaikka Susijengin EM-ulvonta päättyisi lauantaina Istanbulin yöhön, Lauri Markkasen koripallotarina on vasta aloituskappaleessa.

Ei ole sattumaa, että joukkueurheilumenestys synnyttää Islannin jalkapallohuuman tai Susijengi-buumin kaltaisia ilmiöitä. Massiivisen mediamyllytyksen lisäksi urheiluhekuman taustalta löytyy myös joukkueurheilun sosiaalinen ulottuvuus. Jääkiekko- ja palloilujoukkueet ovat kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Joukkueesta löytyy johtajia, duunareita ja varmaan myös virkamiestyyppejä. EM-jännityksessä suomalaiset korisfanit ovat voineet samaistua kenraali Koposeen, taikuri Rannikkoon, Malmin dyykkariin ja koko kansan Calleen. Ja mikäli maajoukkue yltää Istanbulissa Islannin futismaajoukkueen kaltaiseen kansainväliseen läpimurtoon, nousee Lauri Markkanen Patrik Laineen kaltaisesta kansallisesta keulakuvasta globaalin suurlajin suomalaiseksi supertähdeksi.

Yhden onni on toisen tappio, myös usein sanotaan. Helsingin EM-koripallohuuman aikana Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi kaksi maaottelua. Vaikka tuloksena oli voitot viime kesän EM-menestyjä Islannista ja Kosovosta, kontrasti Susijengin ja Huuhkajien ympärillä leijuvassa ilmapiirissä on häkellyttävä. Kun koripalloväki on tiivistynyt kirjaimellisesti Susijengin 6. pelaajaksi, suomalainen jalkapalloväki on jakautunut ainakin espanjalaisen jalkapalloideologian ja ”pohjoismaisen realismin” kannattajakuntiin. Ymmärrän erittäin hyvin kriittisen koulukunnan halua korostaa jalkapallon asemaa varhaisen erikoistumisen lajina, mutta olen silti sitkeästi sitä mieltä, että kuningaslajin suomalainen läpimurto edellyttää suunnitelmallisemman valmennus- ja seuratyön lisäksi myös muissa lajeissa oivallettua laajempaa yhteistyökykyä ja myönteisempää asennetta. Myös toista poikaansa Eeroa jalkapallouralla kannustava Pekka Markkanen muistuttaa kovan työnteon merkitystä ja puhuu suurella kunnioituksella muita lajeja kohtaan[iii].

Koko urheilevan maailman huomion syksystä kevääseen kokoava Mestareiden liiga ja Euroopan jalkapalloliitto ylläpitävät jälleen näkyvää UEFA RESPECT -kampanjaa. Jalkapallolla, koripallolla sekä monilla muilla joukkuelajeilla on poikkeuksellisen edellytykset edistää nuorten liikunnallista ja henkistä kehitystä sekä ehkäistä syrjäytymistä ja muita yhteiskunnallisia ongelmia. Urheilulla on vaikutusvaltaa, kun urheiluväki toimii vastuullisesti ja toisiaan kunnioittavasti.

[i] http://www.talouselama.fi/kommentit/yritysjohtajat-ottakaa-mallia-henrik-dettmannista-6673901

[ii] http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/koripallotahti-lauri-markkasen-riikka-aiti-neuvoo-ala-valmenna-lasta-vaan

[iii] https://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/koripallo/artikkeli/koripalloisa-pekka-markkanen-paljastaa-aloin-vasta-vuosi-sitten-uskoa-etta-laurista-voi-tulla-todella-kova-pelimies/6562580#gs.wEB6lxA

We live in a global world. One push of a button and news – good or bad – can be viewed on the other side of the world. The Internet and mobile technology, Facebook, Twitter, YouTube, Instagram and other media applications make sure that tweets from the White House, goals scored in any major sports or news regarding human tragedies will be shared without a delay around the world.

On Friday the 18th of August few minutes of madness brought the world attention to Turku, the former capital and oldest city of Finland. 22-year-old Moroccan-born asylum seeker stabbed ten people in the town centre, two of the them fatally.

Since the act of terror, local, national and international media as well as Finnish social media have been filled with stories about the tragedy in Turku. Stories reflect grief and shock, but also heroism, hostility, blame, and even political opportunism. Although debate around multiculturalism and immigration has remained high on Finnish political agenda since the outbreak of European mass migrations in the autumn of 2015, the Finns have taken great pride of living in a country that has been ranked as the most stable and the safest in the world[i]. Whereas Turku and Finland remain stable and safe, the stabbings have certainly shaken the Finns as well as triggered many difficult, but justifiable questions regarding common security and the standing of the asylum seekers.

Our global world is also an increasingly urbanised world. As the population of the world continue to leave rural areas and crowd into ever more gigantic megalopolises, the issue of managing migrations is becoming more and more burdensome. As the global population increases and inequality spreads out, it is becoming increasingly difficult to shield the western well-fare societies from the backlashes of wars and unrest in Africa, the Middle East and other global hot spots.

Donald Trump may want to build a wall on the Mexican border, but finding a longstanding solution, or even durable remedy to international migrations requires much greater inter-regional cooperation and burden sharing. Like with the environmental questions, the issue of legal and illegal migration cannot be solved solely by the US, China, Russia or the EU, they require truly global cooperation and partnerships.

In order to advance peace and stability, the citizens of the world can make a difference. To describe our time as an era of great changes may well be a cliche shared by previous generations, but it remains an undisputed fact that the present global 24-7 society gives citizens unpresidented opportunties to express and share views on every aspect of life. Terror in Turku may have given some political opportunists the temptation to propagate their ideological agenda, but a great majority of Finns take pride of the courage displayed by ordinary citizens at the time of the attack. It is beside the point, whether the acts of courage and care for fellow human beings came from Turku-born natives, Afghan and Kurd immigrants or a British born tourist from Stockholm. They all, like the local police, and many others showed that within humanity, good can prevail over evil.

[i] http://www3.weforum.org/docs/WEF_TTCR_2017_web_0401.pdf