Kategoria: Yleinen

Liikuntapaikkasuunnitelmalla kauaskantoiset vaikutukset turkulaisten hyvinvoinnille

Koronan ja omikronuutisten varjossa tehdään myös kauaskantoisia paikallisia hyvinvointipäätöksiä. Kun päättäjät ja poliitikkokandidaatit valmistautuvat yhä melko mystisiksi jääneisiin tammikuun aluevaaleihin, kansalaisten liikunnallisuuden edistäminen ja julkinen organisointi jää yhä kuntien vastuulle.

Turussa liikuntalautakunta päätti 14.12.21 hyväksyä suuren liikuntapaikkasuunnitelman*, joka etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Edellisessä, marraskuun kokouksessaan lautakunta jätti asian tiukan äänestyksen jälkeen pöydälle Berhan Ben Ahmadin (sd) esityksestä. Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät pöydälle jättämisen puolesta, kun taas kokoomus, keskusta ja vihreät olisivat vieneet suunnitelman jo kaupunginhallitukselle.

Kyseessä on jopa sadan miljoonan euron suunnitelma Turun liikuntapaikkojen uudistamisesta.

Mittavaa uudistusta, jopa totaalista remonttia kaipaavat mm. Impivaaran jalkapallo- ja jäähallit, Kupittaan maauimala ja urheiluhalli, Petreliuksen uimahalli, Samppalinnan palloiluhalli, Alfan liikuntakeskus sekä Lintulan voimistelu- ja sirkustila.

Ja näiden päälle päättäjien päänsärkynä on vielä Turku-halli, josta on kehittynyt mittavasta kapasiteetistaan huolimatta Aninkaisten konserttitalon kaltainen kiinteistöongelma.

Turkulaiseen tapaan kaupungin kabineteissa valmistellaan kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia ja yhä laaja-alaisempaa täydennysrakentamista, joiden moottorina toimivat optimistiset väestönkasvuennusteet.

Asumisen ahtaus uhkaa suomalaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia

Liikuntapaikkasuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat uudistukset liittyvät luonnollisesti läheisesti laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteen tiivistymiseen. Kun etenkin ydinkeskustassa asuminen tiivistyy, nousee asumisviihtyvyys ja sitä kautta lähiluonnon sekä lähiliikuntapaikkojen merkitys yhä suuremmaksi.

Tutkijat ovat jo pitkään ilmaisseet huolensa suomalaista asuntotuotantoa ja täydennysrakentamista kohtaan.

”Kaupunkiasuntojen koko on jo vuosia pienentynyt, vaikka ihmiset kaipaavat avaria ja valoisia koteja. Usein rakentamista sanelee sijoittajien tuottotavoitteet eivätkä vuokralaisten mielipiteet.”[i]

Etenkin Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on jo pitkään ollut huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämänhetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.

”On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.”.

Äskettäin julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi eräiden turkulaisten usein kadehtimassa Pirkanmaan ratikkakaupungissa asuntojen keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.

Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppilan mukaan ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää.

Tästä huolimatta kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Turussa etenkin ydinkeskusta tiivistyy juuri sijoittajien ja rakentajien ehdoilla. Esimerkiksi keskustan kouluja ja asukkaita vuosikymmeniä palvellutta Parkin kenttää on viime vuodet kehitetty nimenomaan asumisen, toimitilatuotannon ja täydennysrakentamisen näkökulmasta[ii].  

Ja jos Parkin kentän merkitys keskustan lähiliikuntapaikkana on ylikorostunut ja ylikuormittunut, tilannetta ei auta lainkaan, että ruutukaava-alueen toinen pallokenttä, pari vuotta sitten kauan kaivatun kierrätystekonurmen saanut Tallimäen kenttä on uhrattu koulun väistötilaksi. Eli kentän täyttää tällä hetkellä konttikoulu.

Tässäkin mielessä tuntuu huolestuttavalta, kuinka marginaalisen roolin liikuntapaikat ovat saaneet Turun kaupunkikehitysvisioissa. Keskeisen kärkihankkeen Kupittaan tiedepuiston takavuosien havainnekuvissa asuntotuotantoa on surutta sijoitettu maan ensimmäisen kaupunkipuiston alueelle, pesäpalloareenan, pyöräilyvelodromin ja skeittiparkin päälle.

Asuinkortteleiden ryhmä Lemminkäisenkadun varrella Kupittaanpuiston laidalla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2017 (vas.). Havainnekuva Turun Tiedepuistoon keskustan suunnasta. Korkeimpien rakennusten takana avautuu Tiedepuiston laajentumisalue Itäharjulla. Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 4.12.2017 (oik.)

Etenkin jalkapalloväen mielissä huolta herättävät myös puheet jo alun alkaen alimittaisena neljä vuosikymmentä jalkapalloilijoita ja monia muita lajeja palvelleen Impivaaran hallin korvaamisesta markkinavetoisella halliratkaisulla Artukaisissa. Pitkään palvelleen Impivaaran jalkapallohallin merkitys ja ansiot urheiluväen piirissä ovat kuitenkin kiistattomat ja hallin vuosittainen 80 000 liikkujan käyttäjäkunta tarvitsee muiden urheilukaupunkien tavoin ehdottomasti julkisen palveluntarjoajan tuhansille jalkapalloilijoille ja muille Impivaaraa käyttäville tahoille [iii].

Impivaaran ylikuormitettu alimittainen jalkapallohalli on elinkaarensa lopussa.

Ja Linnanfältissä uusia asuntoalueita kohoaa nopealla tahdilla historiallisen linnan kupeessa, mutta missä ovat uusien asukkaiden lähiliikuntapaikat ja lähipalvelut?

Kontrasti on melkoinen, jos verrataan varsin samankaltaiseen, Helsingin satama-alueen Jätkäsaaren alueen kehittämiseen. Meren ja Ruoholahden kanaalin rajoittamalla alueella asuminen on tiivistä, mutta asumisviihtyvyyttä tuovat lukuisat hyvin sijoitetut puistot ja pallokentät.   

Ylhäällä vasemmalla Turun Herttuankulma (kuva: Taloforum.fi). Muut kuvat Helsingin Jätkäsaaresta.

Monipuolinen asuntotuotanto ja uudet asukkaat ovat välttämättömyys kaupunkien tulevaisuudelle, mutta kaupunkikehityksessä tulisi myös huomioida väestörakenteen muutokset sekä asukkaiden viihtyvyys, turvallisuus ja yleinen hyvinvointi. Olemme jälleen saaneet kuulla, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten liikkumista ja fyysistä kuntoa mittaavat tulokset tekevät väestön liikkumattomuudesta yhä huolestuttavamman kansantaudin[iv].

Kesällä käydyn pormestarivaalin seurauksena valitun uuden valtuuston ja lautakuntien tehtävät ovat poikkeuksellisen vaativia, eikä vaikutuksiltaan yhä hämäräperäisen aluevaalin ja aluevaltuuston liittyminen yhtälöön helpota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä pitkittyneissä pandemiaoloissa. Nyt tarvitaan näkemyksellistä sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen turvaamiseen keskittyvää päätöksentekoa. Liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen, eli kansalaisten ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen, lähiliikuntapaikkojen ja muiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen edistäminen yhdessä mm. kolmannen sektorin kanssa on juuri nyt mitä tärkeintä pandemia-ajan päätöksentekoa ja vastuunkantamista.

Lautakuntien ohella myös turkulaisia urheilujärjestöjä edustava seuraparlamentti sai äskettäin uudet jäsenensä[v]. Toivottavasti viime vaalikaudella kaupunkiympäryslautakunnan kiemuroihin perehtynyt uusi puheenjohtaja Ville Lintunen (sd) löytää liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkisen (kok) kanssa yhteisen sävelen ja saavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa turkulaiset liikkumaan ja pitämään huolta hyvinvoinnistaan yhä paremmissa ja helpommin saavutettavissa olevilla liikuntapaikoilla.

[i] https://yle.fi/uutiset/3-12036030 Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä, 4.8.21

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/06/parkin-kentta-taydennysrakentamisen-vai-lahiliikunnan-ja-kansalaisosallisuuden-karkihanke/

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/01/29/hradecky-areena-impivaaraan/

[iv] https://www.is.fi/urheilu/art-2000008477443.html Kommentti: Tässä on Suomen lasten ja nuorten uusi kansantauti – aikuisten täytyy herätä, tai jälki on karmeaa, 16.12.21

[v] https://www.turku.fi/uutinen/2021-11-26_uusi-turun-seuraparlamentti-valittu

*Turku liikuttaa kaikkia – tulevaisuuden linjaukset Turun liikuntapaikkaverkon ja liikuntakulttuurin kehittämiseksi

Click to access 2042964.pdf

https://ah.turku.fi/liikunta/2021/1214012t/4542084.htm

Vastakkainasettelu ei vähennä rasismia: tapaus Ebrahimi vs Valtaoja

Viikonloppuna käytiin Ylen ajankohtaisohjelmassa keskustelu, joka jatkui poikkeuksellisen polarisoituneena sosiaalisessa mediassa. Toimittaja Marja Sannikan vetämässä ohjelmassa avaruustieteilijä Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi keskustelivat rasismista ja ns. cancel-kulttuurista.

Avoimuus ja sivistynyt keskustelu ovat keinoja vähentää yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta tänä päivänä perinteinen media, jopa Yleisradio hakee ajoittain näkyvyyttä kyseenalaisin, vastakkainasettelua synnyttävin keinoin.

Toimittaja Sannikalla näyttäisi olevan Ylellä provokatiivisen journalistin rooli. Hieman samanlainen kuin Iltalehteen siirtyneellä Susanne Päivärinnalla sekä samaan mediataloon kolumnistiksi päätyneellä kolmannella ärhäkällä naistoimittajalla, Sanna Ukkolalla[i].

Koska itse uskon ongelmien ratkaisussa enemmän vastapuolen kunnioittamiseen sekä näkemysten asteittaiseen lähentymiseen kuin aggressiiviseen provosoimiseen, toivoisin keskustelua johtavalta medialta, etenkin valtio-omisteiselta Yleltä, analyyttisempaa ja sivistyneempään mielipiteenvaihtoon johtavaa keskustelun moderointia.

Vai oliko laajaa julkisuutta saaneen keskustelun tarkoitus synnyttää somekohua, ruokkia klikkiotsikointia ja lisätä vastakkainasettelua?

Näin joka tapauksessa näyttää käyneen. Laajasti arvostettu 70-vuotias emeritus tähtitieteen professori on nostettu samanaikaisesti niin suvaitsevaisuuden kuin valkoihoista eliittiä ja vanhoillisuutta edustavaksi kansalliseksi keulakuvaksi.

Ja toiselle puolelle toimittaja Sannikka toi nuoren naistoimittajan, jonka johtoajatuksena tuntui olevan vahva vastakkainasettelu ja olemassa olevien valtarakenteiden romuttaminen.

Kun Valtaoja kokee cancel-kulttuurin kyttäyksenä, toimittaja Renaz Ebrahimi näkee asian toisin. Hänen mielestään kyse ei ole kyttäämisestä, vaan ihminen leimautuu pahaksi tai joksikin muuksi ainoastaan siinä tapauksessa, jos hän ei ota vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään[ii].

”Vihdoin myös vähemmistöillä on mahdollisuus puhua sekä ottaa tilaa mediasta ja sosiaalisen median kautta. Niitä vääryyksiä, joita on monta sataa vuotta hyväksytty ja pidetty normina, nostetaan nyt tapetille.”

Ebrahimin mielestä usein on kyse siitä, että etuoikeutetut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi, kun vääryyksistä puhutaan.

– Koen, että me teemme tällä hetkellä oikein. Meidän pitää olla herkillä ja meillä kaikilla pitää olla vähän epämukavaa, jotta me pääsemme oikeasti siihen tasa-arvoiseen maailmaan.

Huonompiosaisten aseman parantaminen ja tasa-arvon tavoittelu ovat luonnollisesti kunnioitettavia päämääriä, mutta onko maailman mustavalkaiseminen ja esimerkiksi Maustetyttöjen demonisointi sekä sudanilaislapsiin viittaavan sanavalinnan julkinen tuomitseminen polarisaatiota hillitsevää aktivismia?[iii]


Itse olen yksinkertaisen optimistinen, tai optimistisen yksinkertainen ihminen alati monimutkaistuvassa maailmassa. En usko sensuurin, aggressiivisen ulos sulkemisen – ns. cancel-kulttuurin – olevan ratkaisu yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa maailmassamme.

Sen sijaan uskon erilaisten, toisiaan kunnioittavien, yhteistä hyvää ajavien ihmisten rakentavaan kritiikkiin sekä vaihtoehtoja hakevaan vuoropuheluun ja tätä kautta yhdessä haettaviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Uudistuksia tarvitaan ja niiden toteuttamiseen tarvitaan eri vähemmistöjen edustajia, mutta myös mittavaa elämänkokemusta ja tieteen tuntemusta tuovia setä- tai täti-ihmisiä. Yhteistyökykyisiä ja uudistushenkisiä kansalaisia kaikilta yhteiskunnan alueilta.

Uskon myös, että erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien myötä asuinpaikkaansa vaihtamaan joutuva maahanmuuttajataustainen väestö voi kotoutua etenkin lasten ja nuorten harrastustoiminnan, muun muassa koko perhettä liikuttavan kuningaslajin kautta. 

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2021/07/18/iltapaivalehtikolumnisti-kirjoittaa-vihaavansa-jalkapalloa-onko-meilla-tana-paivana-varaa-vihamielisyytta-lietsoviin-mediavaikuttajiin/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-12195118 Esko Valtaoja ja Renaz Ebrahimi ottivat rajusti yhteen nykyaktivismista Sannikka-ohjelmassa perjantaina, 19.11.21

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11114400 Maustetytöt kohun keskelle nostanut Emma-raadin jäsen: “Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikeaa tajuta, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista”, 12.12.19

Lasten harrastustoiminta koronan ja kohoavien kustannusten puristuksessa – aika uudistuksille vai elitismille?

Jo toista vuotta kestänyt globaali koronapandemia jatkaa kansakuntien kiusana muuttaen muotoaan erilaisina variantteina sekä haastaen terveysviranomaisia ja poliittisia päättäjiä löytämään keinoja, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan mahdollisimman normaalisti.

Koronakriisin alkuaika oli varsinkin arjen elämästä ja jopa lähiomaisistaan eristettyjen ikäihmisten tuskaa, mutta toisena pandemiavuotena myös lapset ja nuoret perheineen ovat joutuneet ennenkokemattomien haasteiden eteen. Viime lukuvuotta piinanneet pitkät etäopetusjaksot sekä harrastustoimintaa hankaloittaneet ja tietyillä ikäluokilla harrastamisen jopa käytännössä kokonaan estäneet rajoitukset ovat jättäneet nuorten maailmaan jälkiä, joita voi vasta arvailla.

Hieman samaan tapaan kuten THL:n valtakunnallisesti voimakkaasti vaihtelevat tartuntaluvut jakavat eri maakunnissa eläviä suomalaisia huolestuttaviin kiihtymis- ja leviämisvaiheisiin tai turvallisuutta tuovalle perustasolle, uhkaa kaupungistumisen ja väestörakennemuutosten mullistamaa ruuhka-Suomea ja syrjäseutujakin alueellinen eriarvoistuminen.

Suurissa kasvukeskuksissa, myös Turun seudulla, kaupunginosien väestöjakaumat jatkavat polarisoitumistaan, mikä uhkaa synnyttää muualta Euroopasta tuttuja sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Jännitteiden juuret ja ongelmien oireet ovat jo havaittavissa muuttuneessa kaupunkirakenteessa.

Osa menneinä vuosikymmeninä lapsiperheidentiteetistään tunnetuista lähiöstä on hiljalleen hiljentynyt ikäihmisten nukkumalähiöiksi, erityisesti itäisessä Turussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 50 prosentin ja ydinkeskustaa tiivistetään yksineläjien urbaaniksi asvalttimaailmaksi, jota kovettaa kulttuuritapahtumien koronakurimus ja lähiluonnon väistyminen täydennysrakentamisen tieltä. Ja löytyy Turusta myös ” Solsidan-henkisiä” hyvätuloisten asuinalueita, joissa ymmärrettävästi halutaan ylläpitää olemassa olevaa elämisen laatua sekä turvallisuutta, eikä välttämättä suhtauduta myönteisesti vuokra-asuntotuotantoon tai väestörakenteita muuten muuttavaan kaupunkisuunnitteluun.

Varissuon ”uusi” kierrätystekonurmi on parantanut merkittävästi liikuntaolosuhteita maan monikulttuurisimmassa ja lapsivaltaisessa lähiössä, mutta aivan liian usein maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten harrastaminen päättyy lyhyeen tai ei ehdi edes alkamaan, koska alati kohoavat harrastuskustannukset ovat liian korkeita.

Jo kauan ennen koronaa lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on nostettu esiin lasten ja nuorten vähentyneen liikkumisen aiheuttamia moninaisia yhteiskunnallisia haittatekijöitä. Liikunta on tärkeää lapsen luuston sekä motoristen taitojen kehittymiselle ja ryhmässä liikkuminen edistää myös merkittävästi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Terveelliseen aikuisiän elämäntapaan kannustaminen on etenkin väestömme vanhetessa yhä tärkeämpi kansanterveydellinen päämäärä.

Ja lisääntyneeseen liikkumattomuuteen liittyy luonnollisesti myös mobiiliteknologia ja koukuttavien älylaitteiden käytön räjähdysmäinen kasvu. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksen mukaan lasten ylipainon lisääntyminen on yksi maailmanlaajuisesti suurimmista terveysongelmista. Folkhälsanin tutkijatohtori Elina Engbergin mukaan olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle[i].

Kun koronan, älylaitteiden addiktoivaan vetovoiman ja alueellisen eriarvoistumisen lisäksi lasten ja nuorten liikkumista hankaloittaa yhä korkeammiksi kohoavat harrastuskustannukset, on päivänselvää, että kyseessä on laajavaikutteinen yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Edelliset hallitukset ovat hakeneet ongelmaan ratkaisua mm. Liikkuva koulu -ohjelmalla ja Marinin hallitus pyrkii nyt ehkäisemään eriarvoistumista kaksivuotisella esikoululla. Myös ministeri Kurvisen valmistelema Veikkauksen tuotonjaon uudelleenjärjestely on tervetullut, vaikka varmaankin monessa huomattavia julkisia tukia nauttivassa järjestössä huolta herättävä uudistus. Perhetaustasta johtuvia oppimiseroja tasoittamaan tähtäävä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ja Liikkuva koulu ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä päätöksenteon ylätasolta, mutta lasten, nuorten ja varttuneemmankin väen liikkumisen vähentyminen vaatii uusia ideoita ja toimia myös kuntatasolla sekä ruohonjuuritoimijoiden piirissä.

Kunnille kannustimena uusiin ajatuksiin toimii soteuudistus sekä supistuvat budjettivarat. Eikä urheiluseuroissakaan olisi haitaksi pohtia omaa roolia alati muuttuvassa maailmassa. Onko varhainen erikoistuminen ja yhä varhaisempi harrastuksen aloittaminen se kannustavin tapa edistää lasten liikkumista vai voisivatko seurat keskinäisellä yhteistyöllä, työnjaolla ja keskittymisellä omiin vahvuuksiin synnyttää harrastajissa pitkäkestoisemman liikkumisen ja yhdessä harrastamisen ilon?

Pandemia-aikana on paljastunut, että huolimatta Huuhkajien EM-kisahuumasta, Palloliiton mukaan jalkapallon parissa 4–17-vuotiaiden harrastajien määrä putosi viime vuonna yli kymmenen tuhannen alaikäisen pelaajan verran[ii]. Pelaajakadon ohella Palloliitto on viestinyt myös erotuomaripulan aiheuttamista ongelmista ja nuorten pelinohjaajien varhaisesta lopettamisesta. Ja harrastajamäärät ovat laskussa myös muissa lajeissa, kertovat lajiliitot.

Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”. Tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg tiivistää urheiluseurojen pandemia-ajan ongelman, jota harvemmin tuodaan julkisuuteen.  – Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo puheenjohtaja Pirjo Ahlberg[iii].

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi nuorten keskuudessa. Henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon horjuminen on noussut uutisiin myös huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tokion olympiakisojen yhteydessä suurta medianäkyvyyttä aikaan saanut voimistelutähti Simone Bilesin avautuminen ongelmistaan näyttää rohkaisevan myös muita avaamaan keskustelua mielen järkkymisestä ja korona-ajan henkisestä kuormituksesta. Viime kauden Vuoden pesäpalloilija, Keski-Suomen Vuoden urheilija Emma Körkkö jäi äskettäin pois Itä-Länsi-ottelusta tiiviin pelintahdin ja kovien paineiden takia[iv].

Suurimmissa drop out -ikäluokissa nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat pandemia-ajan yksi vakavimmista seurauksista. Etäopiskelu on lisännyt etenkin yksinäisyyden tunnetta. Tulisiko lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulevaisuudessa keskittyä enemmän liikunnan ilon synnyttämiseen sekä sosiaaliseen kaverisuhteiden kehittämiseen ja vähemmän elitistiseen talenttien hautomiseen tai harrastamisen varhaiseen vakavoittamiseen?

[i] https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/runsas-ruutuaika-yhteydessa-lasten-ylipainoon

[ii] https://yle.fi/urheilu/3-11942175

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-12063135 Koronarajoitukset horjuttavat pienten urheiluseurojen taloutta – ”Ei me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua”

[iv] https://yle.fi/urheilu/3-12049376 Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: ”Kontakti hyvään urheilupsykologiin”

Kirjoitus on julkaistu 19.8.21 Turun Sanomissa aliona.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5399790/Enemman+liikunnan+iloa+vahemman+elitistista+talenttien+hautomista

EURO 2021 – suomalainen kesäunelma

Tanskan loistavan keskikenttäpelaajan Christian Eriksenin sydämen pysähdys kesken Kööpenhaminan avausottelun vavahdutti jalkapallomaailmaa. Ottelussa vastustajana ollut Suomen maajoukkue on sittemmin saanut sympatiaa kunnioittavalla käytöksellään sekä hyvillä pelisuorituksillaan ensimmäisessä esiintymisessään kuningaslajin arvokisoissa.

Kun koronapandemian takia vuodella eteenpäin siirtyneet kisat etenevät ympäri Eurooppaa alkulohkojen ratkaisuvaiheeseen, käyvät spekulaatiot jatkoon yltävistä joukkueista kuumina. FIFA rankingin ykkönen Belgia on kahdella voitollaan vahvin suosikki lohkovoittajaksi, mutta lohkon itämerellisen kolmikon kohtalo selviää vasta maanantain pelien päätyttyä.

Jos turnaussuosikki Belgia jatkaa puhtaalla pelillä ja voittaa myös Suomen Huuhkajat, on lohkon kakkospaikka Venäjän omissa käsissä. Tässä tapauksessa tasapelikin Tanskaa vastaan riittää. Jos taas tanskalaiset voittavat, on koko kolmikko kolmessa pisteessä ja keskinäiset voiton ristissä. Tällöin lasketaan tehtyjä ja päästettyjä maaleja sekä tarkastellaan tilanteita muissa lohkoissa, sillä myös parhaat kolmoset etenevät jatkoon.

EM-kisojen aikana vapaan maailman uusi johtaja Joe Biden sekä itäistä imperiumia ylläpitävä Vladimir Putin kohtasivat toisensa Geneven rauhan kaupungissa. Vaikka suurvaltajohtajien vuoropuhelun tulokset jäivät vaatimattomiksi, puhuttiin Sveitsissä mm. arktisen alueen yhteistyöstä. Suomalaisille tuttu Kremlin isäntä on ennen kaikkea judo- ja jääkiekkomiehiä, mutta liikunnallinen entinen Pietarin apulaispormestari ymmärtää myös jalkapallon poliittisen ja yhteiskunnallisen merkityksen.

Vuoden 2018 Helsingin suurvaltajohtajien huippukokouksessa Putin heitti Venäjän MM-kisapallon Donald Trumpin syliin ja sinetöi tällä eleellä neuvotteluvoittonsa. Ja samaan tapaan osaavat suomalaisetkin poliitikot kuten ottelupäivänä haastatellut europarlamentaarikot avata jalkapallosydäntään ja esiintyä televisiossa maajoukkuepaidoissa. Ja myös Silvia Modigin taustalla roikkuvalla Glen Kamaran paidalla on oma yhteiskunnallinen merkityksensä.

Meni EM-alkulohkoista jatkoon mikä tahansa Itämeren itsenäisten valtioiden yhteisön edustajista, jalkapallolla ja muilla eri kansakuntien leikkimieliseen kisailuun kannustavilla tapahtumilla on suuri merkitys keskinäisen ymmärryksen ja rauhaisan rinnakkaiselon edistämisessä. Jopa Minskin mursuviikselläkin on saattanut olla vilpittömänkin oloisia ajatuksia jääkiekon ympärillä, vaikka kevään MM-kisat häneltä vietiinkin.

Liverpoolin manageri Bill Shanklyn puhki kulutettu lausahdus jalkapallon merkityksen kohottamisesta elämän ja kuoleman yläpuolelle ei ehkä automaattisesti aukea itsenäisyytensä alkuvuosikymmeninä ylettömään yleisurheilu- ja yksilöurheilumenestykseen tottuneille suomalaisille, mutta on kai skottilegendan ajatuksessa jotain perää.

Samana iltana kun suomalainen jalkapalloväki jännittää, kuinka pitkälle ”Riveluutio” riittää planeetan tämänhetkistä ykkösjoukkuetta vastaan, täyttää osuvasti myös yksi suomalaisen ja ennen kaikkea turkulaisen jalkapallon suurista tasavuosia.

Suorapuheinen ”Superhessu” on aikakautensa sekoitus Teemu Pukkia ja Joel Pohjanpaloa, maalintekijä jumalan armosta. Suomifutìs ja myös suomalainen yhteiskunta ovat muuttuneet dramaattisesti Heikki Suhosen ja Tepsin kulta-ajoista 60-ja 70-lukujen taitteessa.

Palloliiton puheenjohtajaksikin kolme vuotta sitten pyrkinyt entinen ministeri ja KaaPon kasvatti Ville Niinistö onkin oikeassa muistuttaessaan jalkapallon yhteiskunnallisesta merkityksestä ja positiivisuudesta. Europarlamentaarikko nostaa esiin Huuhkajien voittajatyypit ja mahtavat hahmot kuten huumorintajuisen Lukas Hradeckyn ja kansallislaulua intohimolla ja valloittavalla hymyllä laulavan Paulus Arajuuren.

Äskettäin myös Turun kaupunginvaltuustoon valittu Niinistö meni MTV3-haastattelussa myös konkretiaan peräänkuuluttaessaan kunnallisia panostuksia seuratoimintaan ja seurojen rooliin lasten ja nuorten liikuttajina sekä sosiaalisena yhdistäjänä. ”Jalkapallo on kieli, joka yhdistää ihmisiä, jotka eivät välttämättä ymmärrä sanallisesti toisiaan. Futiskentällä kaikki ovat tasa-arvoisia. Sellaisena peli pitääkin pitää. Harrastuskustannukset on pidettävä matalina, että kaikki pääsee mukaan. Siitä tulee se osallistumisen riemu.”

Nyt kun Heikki Suhosen ja niin monien muiden suomalaisten jalkapallosukupolvien pitkä odotus on päättynyt ja arvokisasosallistumisen riemu on todellista, lienee aika nauttia suomalaisesta kesäunelmasta – Onnea Hese & tsemppiä Huuhkajat sekä Suomifutis!

Artikkelikuvassa Suomen A-maajoukkue puolen vuosisadan takaa vuodelta 1971.

Kiss My Turku Center

Jälkiviisas Janne on helsinkiläinen humanisti, joka on käynyt Kallion lukion ja hallitsee useita suomensukuisia kieliä. Koska on oppiarvoltaan kielentutkimuksen tohtori ja ammatiltaan professori, oletan kolumnistin osaavan myös englantia. Osaa tai ei, televisiosta tuttu tutkija ja tietokirjailija on julkaissut tärkeän kolumnin Suomen Turun asemasta suomen kielen sekä suomalaisuuden alkulähteenä.

Älyvapaa ”Turun keskustan uusi nimi on Turku center” aivoriihituotos on vain yksi monista mainostoimistoissa suoritetuista ”imagon kirkastuksista”, jotka jäävät konsulttipalkkioiden kautta viime kädessä veronmaksajien kontolle.

Samanhenkisiä angloamerikkalaisuutta apinoivia ”Mall of Triploja” piirretään toki muissakin maamme mainostoimistoissa, mutta professori Janne Saarikivi osuu ajan hermoon ja kulttuurittomuuden ytimeen, kun peilaa täysin sisällötöntä myyntinimeä maan vanhimman kaupungin vuosisataisten virstanpylväiden jatkona.

”Tämä kaikki on nykyaikaa, ja sen luonteenomainen piirre on, että siitä on kaikki muut ajat poistettu. Mainostoimistot kykenevät keksimään mille hyvälle asialle, jopa Suomen vanhimmalle kaupungille, imagon vailla historiaa, paikkaa tai omaleimaisuutta.”

Turkulaiset ovat jo antaneet tuomionsa mainostoimiston ja Ydinkeskustayhdistyksen tuotoksesta, mutta kielitieteilijä nostaa kolumnissa esiin uudelleennimeämisen vaikutuksen sekä suoranaisen uhan suomalaiselle kulttuurille ja jopa suomalaisuudelle.

Hän heittää ilmaan ajatusleikin Kollaan kestämättömyydestä, minkä seurauksena venäläiset olisivat saaneet mahdollisuuden nimetä nykyisen pääkaupungin valtaväylän Mannerheimintiestä Leninintieksi.

”Nimeäminen on valtaamista ja miehittämistä, asioiden symbolista haltuunottoa. Ja nyt meidät miehittää englannin kieli ja siihen liittyvä tajunta.”

Mitä enemmän käytämme englantia arjessamme, sitä surkastuneemmaksi käy äidinkielemme.

”Kun koulutus englanniksi syrjäyttää suomenkielisen koulutuksen, menetämme kykymme käyttää suomea rikkaasti, kekseliäästi ja hauskasti. Samalla menetämme historiamme, esimerkiksi Turun keskustan, joka on Suomen historian juuri.”

Eräs poliittinen liike tavoittelee vaalilauseessaan ”Suomea takaisin”. Isänmaallinen, monen mielestä kansallismielinen sanoma saattaa särähtää korvassa, mutta mikäli arvostamme suomalaisuutta, suomen kieltä tulisi vaalia, ja aivan erityisesti Suomen Turussa.

Vapaasti Turun akatemian ja Åbo Morgonbladin kansallisromantikko A.I.Arwidssonia lainaten, ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, käyttäkäämme siis suomen kieltä.”

Tekstin taustana on Janne Saarikiven 19.4.21 julkaisema kolumni. Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti aiheessa samaa mieltä kanssani.

Turun keskusta on nyt Turku Center, ja sen mukana meni Suomen Turku ja Suomi, https://yle.fi/uutiset/3-11871662

Tampereen Ilves – 90 vuotta suomalaista seuratyötä korttelisarjasta huipputasolle

Koronapandemia koettelee urheiluseuroja, mutta yksi Suomen suurista saa 10.4.2021 täyteen 90 toimintavuotta. Olen omalla palloilutaipaleellani kohdannut Tampereen keltavihreät lukemattomia kertoja niin pelaajana, valmentajana kuin katsojana ja vaikka voittojen väliin on mahtunut karvaitakin tappioita, Ilves-ottelut ja vastassa olleet ilvesläiset ovat jääneet mieleen kovina, mutta reiluina vastustajina.


”Uuden palloiluseuran perustamisesta Tampereelle oli puhuttu jo pitkään ennen vuotta 1931. Poikajoukko istui ja mietti Pyrinnön luistinradan pukukopissa. Pojilla oli valtava halu pelata, muttei heillä ollut joukkuetta. Ongelman huomasi Tampereen lyseon voimistelun lehtori Niilo Tammisalo, joka päätti toimia. Tammisalo kutsui koolle asiaan innostuneita nuoria keskustelemaan uuden palloseuran perustamisesta Tampereelle. Suunnittelukokouksen jälkeen pidettiin perustava kokous 10.4.1931 Tampereen lyseon la 30 hengen läsnä ollessa.”


Seuran nimeksi oli tarjolla viisi vaihtoehtoa: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves. Perustavan kokouksen nimiäänestyksessä Ilves vei voiton, mutta tarkempaa tietoa nimen syntyhistoriasta ei ole. Seuran perustaja Tammisalo muisteli myöhemmin, että Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, kun sikäläinen Ilves oli lopettanut toimintansa. Myös Hämeen vaakunan Ilves-tunnuksella lienee ollut vaikutusta valintaan.


Seuran ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo. Ilves pelasi ensimmäiset ottelunsa näissä lajeissa Tampereen Palloilijoita vastaan. Ensin jalkapallossa 7.5.1931, sitten jääkiekossa 24.1.1932 ja jääpallossa 19.2.1932.


Sittemmin seuran lajikirjo on laajentunut. Ringette aloitettiin vuonna 1992, salibandy kolme vuotta myöhemmin ja Futsal vuonna 2001. Ilveksellä on myös ollut edustusjoukkueita koripallossa, käsipallossa, keilailussa, taitoluistelussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.

Vaikka seuratunnus on vuosikymmenien kuluessa vaihtunut moneen kertaan, keltainen kissaeläin on säilynyt tunnistettavana. Useimmiten vihreällä taustalla. Vuonna 1962 Ilves otti käyttöönsä Rauno Bromsin suunnitteleman Ilveksen päätä kuvaavan tunnuksen. Ärjyvä Ilves lienee tänä päivänä Suomen tunnistettavimpia urheilubrändejä.


Joukkue- ja junioriurheilun erikoisseura

Ilves ry on Tampereen seudun johtava urheiluseura, jonka vahva juniorityö tunnetaan ympäri Suomea. Seura liikuttaa eri lajeissa pelaajia aina päiväkoti-ikäisistä 70-vuotiaisiin saakka. Toiminnan parissa on yhteensä jopa 5000 pelaajaa, mikä tarkoittaa, että Ilves on harrastajamäärissä mitaten maan suurin urheiluseura.

Tampereen Tammelan uuden stadionin rakennustyöt on määrä alkaa keväällä 2021. Ilveksen edustusjoukkueiden kotiareenan kasvojen kohotuksessa katsojakapasiteetti kohoaa 8000 katsojaan. Uudisrakennuksen kustannusarvio on yli 23 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan keltavihreät tunnetaan etenkin pitkäkestoisen jääkiekko- ja jalkapallomenestyksen kautta. Maan huippua Ilves edustaa toki myös uusimmassa lajissaan. Ilves Futsal on Suomen menestynein pääsarjatason joukkue.


Jääkiekossa Ilves on voittanut edustusjoukkue mukaan lukien 73 Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 154 SM-mitalia, mitkä ovat ylivoimaisia Suomen ennätyksiä.


Myös jalkapallossa Ilves edustaa maan ehdotonta kärkeä. Seurassa on yli neljäkymmentä junioriedustusjoukkuetta ja sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat ylimmällä sarjatasolla.


Varsinkin miesten Veikkausliigan joukkue on Jarkko Wissin päävalmentaja-aikana noussut kestomenestyjäksi ja nuoria pelaajia suosiva valmennuslinja on houkutellut seuraan maajoukkuetason junioreita ja kirkkaimmat nuoret kyvyt ovat edenneet europelien kautta ulkomaan ammattilaiskentille.


Juniorityön perustana on vuodesta 1975 lähtien toiminut Futis-Liiga, jonka pelitoimintaan osallistui viime kaudella noin 200 joukkuetta ja reilusti yli 3000 tyttö- ja poikapalloilijaa. Näillä luvuilla Ilves kamppailee HJK:n kanssa maan suurimman jalkapalloseuran tittelistä.


Ilveksen Futis-Liiga on jaettu neljään alueeseen (itä, etelä, pohjoinen ja länsi) ja kuhunkin alueeseen kuuluu 3-4 kaupunginosaa, joiden mukaan joukkueet muodostetaan ja nimetään. Aluetoimintaa pyörittävät seuran päätoimiset aluevalmentajat sekä vapaaehtoisten toimihenkilöiden (mm. aluepäällikköt, yhdyshenkilöt) verkosto. Ruohonjuuritason jalkapallotoimintaan osallistuu vuosittain jopa 600-700 valmentajaa ja joukkueenjohtajaa. Sopimusvalmentajia rekrytoidaan junioriedustusjoukkueisiin vuosittain yli sata.


Futis-Liigan päätavoitteena on antaa kaikille jalkapallosta kiinnostuneille junioreille ja vanhemmille mahdollisuus harrastaa lajia oman taitonsa ja halunsa mukaisesti joko pelaajana tai toimihenkilönä. Tavoitteena on myös tarjota lahjakkaille ja halukkaille pelaaja- ja toomihenkilöpolku junioriedustusjoukkueisiin. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina ja osallistumista helpotetaan tuomalla toiminta lähikentille.


Ilveksen junioritoiminta muistuttaa läheisesti Turussa vuodesta 1965 toteutettua Nappulaliigatoimintaa, jossa aluejoukkueet ovat vastanneet ruohonjuuritoiminnasta ja edustusjoukkueet – ”Kaupparit” – toteuttaneet käytännössä katkeamattoman ketjun maajoukkuepelaajia eri palloilulajeihin Koivun ja Kiprusoffin veljeksistä Teemu Rannikkoon ja tämän päivän huuhkajiin kuten Lukas Hradecky, Joni Kauko ja Jere Uronen.

Tampereella Ilveksen alueellinen asema kuitenkin poikkeaa olennaisesti Turun Nappulaliigasta, joka kilpailee tänä päivänä kaikissa ikäluokissa etenkin kahden nimekkään pääsarjaseuran laajentuneen juniorityön kanssa.

Tampereen seudulla, ja laajemminkin Pirkanmaalla Ilves on suuri suunnannäyttäjä sekä lasten ja nuorten merkittävin alueellinen liikuttaja. Pirkanmaalaiset naapuriseurat saattavat kokea keltavihreän jättiläisen ajoittain ylivoimaisena kilpakumppanina, mutta hyvin organisoitu ja juniorityöhön vahvasti panostava Tampereen Ilves kuuluu kiistatta suomalaisten urheiluseurojen aateliin ja nuorisotyön edelläkävijöihin.

Koska Ilveksellä on alueellaan niin hallitseva asema, keltavihreiden edustusjoukkueet ovat tuttu vastustaja etenkin turkulaisille ja muille Lännen kilparyhmille. Sarjaotteluiden ohella Ilves nähdään usein naapurimaakunnissa usein harjoitusvastustajana ja turnausvieraana.


Onnea 90-vuotias Ilves ja ”ipalaiset” Kaupista Vuorekseen sekä Hervannasta Tesomaan!

Lähteet:

Etusivu

https://ilvesfutisliiga.fi/

    Junnufutis – ekkono-ontologista fundamentalismia vai pitkäjänteistä ruohonjuuritason nuorisotyötä?

    Kohdeltiinko Kamaraa rasistisesti?, onko Pukki parempi kuin Litmanen?, salliiko oikeaoppinen ”riveluutio” pelaamisen kolmella topparilla? ovat kysymyksiä, joihin törmää somen suomalaisissa jalkapallokeskusteluissa.

    Suomalaisella junnufutiksella on myös oma yli 8000 jäsenen Facebook-ryhmänsä, jonka keskustelut tuntuvat niin ikään jakavan voimakkaasti mielipiteitä.

    Suuri jäsenmäärä sekä keskustelun aktiivisuus ja aiheiden monipuolisuus viestivät laajasta futisintohimosta ja sitoutumisesta seuratoimintaan. Ryhmässä vaihdetaan säännöllisesti hyödyllisiä vinkkejä, vertaillaan kokemuksia ja kannustetaan joukkueiden sekä seurojen väliseen yhteistoimintaan.

    Mutta palloiluväen pimeämmältä puolelta löytyy muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttua kaikkitietävyyttä, toisinajattelijoiden vähättelyä ja myös rakentavaa vuoropuhelua vaikeuttavaa omiin taloudellisiin intresseihin pohjautuvaa myynnin edistämistä.

    Nykymaailmaa kutsutaan aika ajoin kilpailuyhteiskunnaksi. Harva kai kiistää, etteikö kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista olisi kiristynyt omien vanhempiemme lapsuus- tai nuoruusajoista.

    Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa kilpailu on samanaikaisesti sekä motivoiva kannustin että eräänlainen eriarvoisuutta aiheuttava ”kastijärjestelmä”. Kaikki junioriurheilussa toimintaa pyörittäneet (toivon mukaan) tietävät käyttävänsä suurta valtaa kun jaottelevat eri kehitysvaiheessa olevia lapsia tasoryhmiin ja jakavat näille peliaikaa ja vastuuta joukkueissa.

    Jotkut meistä valmentajista tunnistavat ”talentin”, tuon poikkeusyksilön, joka kukkaan puhjetessaan tuo meille kaikille kunniaa Mestareiden liigassa tai NHL:ssä.

    Itse tunnustaudun tietämättömämmäksi, koska koen että lahjakkuutta on niin monenlaista, eikä sen havaitseminen suuressa harrastajamassassa ole aivan yksinkertaista. Taito- ja nopeusominaisuuksia on suhteellisen helppo mitata testien ja kellon avulla, mutta kuinka arvioida nuoren pelaajan henkisiä voimavaroja, pelin ymmärrystä tai harjoittelulahjakkuutta?

    Kun lahjakkaan juniorin kehitykseen lisäksi vaikuttavat ainakin perintötekijät ja kotiolot sekä vanhempien suhtautuminen harrastamiseen, uskon itse varhaista erikoistumista ja talenttikarsinointia enemmän pitkäjänteiseen ja mahdollisimman tasapuoliseen ruohonjuuritoimintaan.

    Tasapuolisuudella en tarkoita tasapäistämistä tai kilpailun rajoittamista, vaan joustavien tasoryhmien käyttöä, jolloin hitaammin kehittyvällä tai myöhemmin harrastuksen aloittaneella lapsella on mahdollisuus aktiivisella harjoittelulla nousta vaativammalle tasolle.

    Ja kääntäen, jos varhaisesta aloittamisesta, fyysisestä edusta tai muusta tekijästä aiemmin hyötynyt juniori näyttää putoavan kilparyhmänsä tahdista, voidaan hänen kehitystä ja harrastusintoa ehkä paremmin ylläpitää harjoittelemalla alemmalla tasolla.

    Nuori urheilija, ja myös tämän vanhemmat saattavat reagoida ”tason pudotukseen” hyvin eri tavoin, joten on tärkeää, että valmennus viestii toimintalinjasta selkeästi ja myös yksilöllisesti.
    Kannustavasti toteutettu tason vaihto voi olla yhä harvemmin onnistumisia kokevalle nuorelle pelaajalle helpotus ja suurempi rooli alemmalla tasolla uudenlainen innostuksen lähde.

    Koska alaspäin tapahtuvaan tasoryhmän vaihtoon liittyy väistämättä myös pettymys, on tärkeää, että muutokset perustellaan pelaajalle ja tarvittaessa myös vanhemmille. Ei liene niin harvinaista, että lapsen harrastus saattaa olla joillekin vanhemmille jopa tärkeämpää kuin lapselle itselleen.

    Oikeudenmukaisesti ja joustavasti käytetyt tasoryhmät sekä niistä selkeästi viestiminen ovat mielestäni tänä päivänä hyvin hoidetun urheiluseuran suuri vahvuus, ja enenevästi jopa perusedellytys.

    Pienpaikkakunnilla harrastajamäärät saattavat olla niin alhaisia, ettei tasoryhmiin ole mahdollisuuksia, mutta suurimmissa seuroissa yksilön kehitystä tukevat tasoryhmät ja pelaajien yksilöllisen kohtelun tulisi mielestäni olla keskeinen tekijä seuran toimintatavoissa ja -arvoissa.

    Yksilön huomioiminen liittyy myös huolestuttavasti kohonneisiin harrastuskustannuksiin, pandemian kiihdyttämään drop outiin sekä myös seuroja yhdistävään tavoitteeseen ”tuottaa” huippu-urheilijoita.

    Jos kustannukset jatkavat nykyistä nousuaan, yhä useampi lasten ja nuorten harrastus on vain varakkaampien perheiden arkea ja juhlaa. Ja jos intohimoisesti lajiin suhtautuvat vähävaraiset lapset putoavat pois haastamasta etuoikeutettuja isä/äitivalmentajien lapsia, kuinka nimelliseksi kilpailu näivettyy kilpatasolla?

    Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta yhä kuulee sanottavan, että Suomi juostiin maailmankartalle ja että Suomi on yhdistysten luvattu maa.

    Pitkään kestäneiden vaikeiden vuosien jälkeen, suomalainen juoksu ja yleisurheilu on korona-aikana nostanut ilahduttavasti tasoaan varsin laajalla rintamalla nuorten, sekä suorastaan yllättävien urheilijoiden toimesta.

    Samaan aikaan myös suomalaiset palloilulajit menestyvät ilahduttavasti, vieläpä ikuisen alisuorittajan, viime vuosina kansallisissa urheilugaaloissa pöytää puhdistaneiden jalkapallomaajoukkueiden johdolla.

    Tämä jonkinlainen rakkaudentunnustus ruohonjuuritason seuratyölle ei ole sodanjulistus tai edes pyllistys talenttivalmennukselle tai viimeisimpiä valmennustrendejä viljeleville konsulttikoutseille.

    Uutta tietoa, hyviä ideoita ja uudistuksia seuroissa tarvitaan, jotta liikkumattomuudesta kärsivät suomalaiset liikkuvat enemmän ja kokevat urheiluseurat yhteisöiksi, jotka tarjoavat elämään sisältöä ja myös koronan horjuttamaan arkeen turvallisuuden ja terveyden tuntua.

    Mielestäni lasten ja nuorten harrastusmaailmaa ei siis pitäisi jakaa ”tavoitteelliseen talenttitoimintaan” ja jotenkin toisarvoiseen harrastustoimintaan. Jokainen harrastamisen taso ja kaikki harrastajat ovat yhtä arvokkaita ja ahkeralla harjoittelemisella, oikealla asenteella sekä valmennuksen tuella hitaammin edistyvä harrastaja tai ”late bloomer” voi urheilussa yltää pitemmälle kuin liian aikaisin lapsitähdeksi kohotettu talentti.

    Onnellisuus, myötätunto ja tasa-arvo

    Ranskan kuuluisa vuoden 1789 vallankumous tunnetaan iskulauseestaan ja ihanteistaan ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”. Täällä toisessa tasavallassa, tai sen esiasteessa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, naiset käyttivät ensimmäisinä täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan, kun edustajia valittiin vuoden 1907 valtiopäiville[i].

    On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Tai on ainakin sanottu. Lottovoittoajattelua tukee tänään julkistettu Maailman onnellisuusraportti, jonka mukaan Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Seuraavilla sijoilla ovat Islanti, Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Kaikki pohjoismaat ovat kärkikymmenikössä[ii].

    Hyvinvointivaltiomallistaan tunnettu Pohjola on myös Ruotsia lukuun ottamatta onnistunut poikkeuksellisen hyvin koronapandemian torjunnassa. Rajoitukset ja niiden tulkintaerot toki koettelevat kansalaisten kärsivällisyyttä niin täällä kuin huomattavasti pitempään tiukemmissa lockdowneissa eläneissä maissa.

    Tänään vietetään Minna Canthin päivää, joka on pyhitetty tasa-arvolle.  Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat arvokkaita asioita, joita kannattaa vaalia ja kehittää. Nyky-yhteiskunta poikkeaa kuitenkin merkittävästi ajoista, jolloin Miina Sillanpää ja aikalaisnaiset äänestettiin ensi kertaa Arkadianmäelle. Kun viime vuosisadan alkupuolella ja myöhemminkin miehet olivat koulun käynnissä etuoikeutetussa asemassa, ovat voimasuhteet viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi.

    Tämän päivän Suomessa naisten koulutustaso on miehiä korkeampi. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden naisten osuus kaikista työikäisistä naisista alkoi kasvaa huomattavasti miehiä nopeammin 1990-luvun alussa. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 58 prosenttia oli naisia vuonna 2018[iii]. Vuonna 2019 sekä lukiossa opiskelevista että ylioppilastutkinnon suorittaneista niin ikään 58 prosenttia oli naisia.

    Ammattikorkeakoulututkinnoista naiset suorittivat noin 62 prosenttia vuonna 2018. Naisten ja miesten osuudet ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista vaihtelevat edelleen suuresti eri koulutusaloilla. Stereotypia naisten hoitoaloista ja miesten teknisestä maailmasta elää yhä ammatillisessa koulutuksessa. Vuonna 2018 terveys- ja hyvinvointialojen tutkinnon suorittaneista 87 % oli naisia ja 11 % miehiä.

    Yhteiskunnallisen alan tutkinnon suorittaneista 86 % oli naisia ja 14 % miehiä. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) tutkinnon suorittaneista 21 % oli naisia ja 79 % miehiä ja tekniikan alan tutkinnon suorittaneista 19 % oli naisia ja 81 % miehiä (THL, 2020).

    Kuinka se, että naiset dominoivat hoito- sekä myös yhteiskunnallisia sektoreja ja miehet teknistä alaa, heijastaa suomalaisten yhteiskunnallista ajattelua, onkin monimutkaisempi kysymys. Ja tähän varsin arkaluontoiseenkin aiheeseen liittyy toinen kasvava haaste – kuinka kotouttaa maahanmuuttajataustaista kansan osaa, kun heitä tarvitaan tasapainottamaan kantaväestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden aiheuttamaa ongelmaa?  

    Vaikka naisten osuus elinkenoelämän johtotehtävistä on edelleen selkeästi alhaisempi kuin miesten, on merkittävää muutosta tapahtunut koko 2010-luvun. Kun vuonna 2011 naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöitten hallituspaikoista oli 18 prosenttia, oli vastaava luku vuonna 2020 jo 30 prosenttia[iv].

    Kiistatta voimakkain, suorastaan dramaattinen naisten esiinmarssi on tapahtunut politiikan kentällä. Maatamme johtaa nimityshetkellä maailman nuorimman pääministerin tittelillä maailman maineeseen noussut Sanna Marin, ja mikä vieläkin merkittävämpää, nuoren tamperelaisministerin hallituksen ydinnyrkki muodostuu viiden hallituspuolueen naisministereistä, jotka ovat kaikki puolueidensa puheenjohtajia ja vaikutusvaltaisimpien ministerisalkkujen haltijoita.  

    Kun Suomi valmistautuu poikkeusoloissa huhtikuusta kesäkuuhun lykättyihin kuntavaaleihin, on tärkeää, että puoluepoliittisessa johdossa tiedostetaan poliittisten voimasuhteiden muutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset poikkeuksellisissa oloissa.  

    ”Yhteistyökyky ja kansallinen yhtenäisyys on kriisioloissa poikkeuksellisen tärkeää, varsinkin kun myös suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä on viime vuodet vaivannut voimistunut poliittinen vastakkainasettelu. Erityisen huolestuttava piirre polarisaatiossa on ollut jakolinjojen syventyminen sukupuolien välillä. Marinin viisikko on profiloitunut vahvasti tasa-arvon tukijana, joten on tärkeää, että hallitus reagoi puoluekannatusmittausten tuloksiin, jotka paljastavat, että Sdp ja vihreät ovat naisten suosikkipuolueita, mutta perussuomalaiset ja kokoomus keräävät yhdessä yli puolet miesten äänistä.”[v]

    Tasa-arvon päivänä Ylen aamussa keskusteltiin laajasti tasa-arvosta. Kun Kauppakamarin Ville Kajala kertoi naisten asemasta yrityselämässä, naisten European Women on boards -järjestön puheenjohtaja Päivi Jokinen näki kehityksen kriittisemmin ja puhui myönteisesti muissa maissa käytössä olevista kiintiöjärjestelmistä. Ja naisjärjestön puheenjohtajan kahdesti mainitsema uhka- tai kielikuva ”naisien lyömisestä viivoittimella” tuntui enemmän muistikuvalta menneestä maailmasta kuin viittaukselta tämän päivän etätöiden hallitsemaan työelämään.   

    Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin

    Yrityskulttuurikeskustelun jälkeen tasa-arvo teemaa sivuttiin toisessa monimutkaisessa ja alati muuttuvassa aiheessa. Äskettäin ”Myötätuntoinen valmennus” -kirjan julkaissut vuorovaikutuskouluttaja Pekka Hämäläinen ja Marigold IceUnityn päävalmentaja Anu Oksanen keskustelivat tämän päivän urheiluvalmennuksesta. Anu Oksasen ohella mm. Henrik Dettmania, Jukka Jalosta, Marianne Miettistä ja Antti Pennasta kirjaan haastatellut kirjailija-terapeutti Hämäläinen tiivisti urheilumaailman muutoksen siirtymisestä valmentajakeskeisestä järjestelmästä urheilijalähtöiseen valmennukseen.

    ”Aikaisemmin oli käsitys, että valmentajan tehtävä oli kaataa oppia urheilijan päähän ja urheilijan tehtävä on noudattaa ohjeita. Nykyisin ajatellaan, että ollaan tasavertaisia, urheilija ja valmentaja ovat samalla viivalla ja molemmat sparraavat toisiaan. Kielenä on kunnioittava dialogi, eli pelaaja ei ole valmentajan alapuolella.”

    Muodostelmaluistelussa viisi kertaa maailmanmestaruuteen yltäneen joukkueen valmentaja Anu Oksanen tunnistaa niin ikään urheilijan ja joukkueen kasvaneen roolin. ”Valmentaja on nimenomaan urheilijaa tai joukkuetta varten ja valmentajan sekä tiimin tehtävänä on auttaa joukkuetta pääsemään tämän asettamiin tavoitteisiin tai ainakin toimimaan niiden suuntaan.”

    Hämäläisen mukaan myötätuntoisen valmentajan tulee myös vaatia valmennettavilta. On kysymys luottamussuhteesta. Haastatteluun osallistuneet valmentajat olivat kertoneet, että mikäli urheilijalta ei vaadita, hän saattaa mennä sieltä missä aita on matalin.  

    ”Sanomisen tapa on ratkaisevaa. Ystävällisyys ja jämäkkyys mahtuvat samaan pakettiin.”

    Anu Oksasen mukaan muodostelmaluistelussa puhutaan positiivisesta vaateesta. Politiikassa, elinkeinoelämässä ja laajemminkin yhteiskunnassa lainataan usein urheiluelämän lainalaisuuksia ja kielikuvia. Ehkä meidän kaikkien arkielämää kuormittavissa poikkeusoloissa kanssaihmisten myötätuntoinen ja tasa-arvoinen kohtelu sekä ”positiivinen vaade” ovat avain onnellisuuteen. Ja tätä kautta toivon mukaan myös terveelliseen ja turvalliseen elämään.  

    [i] https://web.archive.org/web/20110720180819/http://www.aanioikeus.fi/index.htm

    [ii] https://worldpopulationreview.com/country-rankings/happiest-countries-in-the-world

    [iii] https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/koulutus-ja-kasvatus/koulutuksen-sukupuolen-mukainen-segregaatio

    [iv] https://yle.fi/uutiset/3-11843615 IBM Suomen toimitusjohtajan mukaan naisten uraa jarruttaa liika säntillisyys: ”Hyppää! Yhdessä opitaan, miten asiat toimivat”, 19.3.21

    [v] https://suburbanturku.wordpress.com/2020/05/06/hyvista-veljista-vogue-viisikkoon-muuttuuko-maan-tapa-kun-koittaa-uusi-normaali-koronatrilogia-i/

    Kansan demokratiaa koronan varjossa

    Maailmanlaajuinen pandemia ahdistaa ja ärsyttää suomalaisia siinä missä muitakin kansakuntia, mutta mikäli Covid-19 saadaan kuriin maaliskuun poikkeusoloilla, tarjoaa täkäläinen ”kansan demokratia” ainakin itänaapuria laaja-alaisemmat mahdollisuudet äänestää paikallistason päättäjiä.

    Aika näyttää, kuinka hyvin Tietoykkösen tutkimus[i] heijastelee koko maan tilaa, mutta Helsingissä viime kuntavaalien äänikuningas Jan Vapaavuoren päätös jättää pormestarin tehtävät on johtanut koko kansakuntaa koskettavaan poliitikkokaruselliin. Ellun kanat-konsultti Kirsi Piha ehti hetkeksi täyttämään Alexander Stubbin jättämää ehdokasroolia, mutta vetäytyi viikonloppuna kisasta.

    Saman viikonlopun aikana, aiemmin eroprosessin takia kuntavaalien ulkopuolelle jättäytynyt espoolainen Elina Lepomäki tviittaa Helsinki -grafiitin edessä lähtevänsä valtuustoehdokkaaksi syntymäkaupungissaan.[ii] Liberaalia markkinataloutta puolustavan tietopaja Liberan pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ryhtyi samaan hengenvetoon stubbilaiseksi pormestarintekijäksi markkinoimalla kansanedustajakollega Juhana Vartiaista valloittavana kulttuuripersoonana, edistysmielisenä ja inhimillisenä humanistina loistavaksi ehdokkaaksi johtamaan maan pääkaupunkia[iii].   

    Kokoomusta marginaalisemmin gallupkannatustaan menettäneet vihreät kisaavat yhä vakavasti pääkaupungin pormestarin nuijasta, ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka perussuomalaisten kannatuksen kasvu ja kokoomuksen sisäinen jakautuminen vaikuttaa valtakunnalliseen vallan tasapainoon.

    Sekin on mielenkiintoista, että Elina Lepomäki tunnusti vain päiviä ennen kuntavaaliehdokkuuttaan, ettei kuntapolitiikka ole koskaan ollut hänelle ykkösvalinta ja arvosteli myös sitä, ”että esimerkiksi Sanna Marin (sd) asettui vaaleissa ehdolle Tampereella, ja kuluttaa aikaansa kampanjointiin ja kaupunginvaltuuston kokouksissa istumiseen, kun pääministerillä olisi keskellä koronakriisiä varmasti muutakin tekemistä.”[iv].

    Vaikka cityvihreys valtaakin alaa niin vanhassa pääkaupungissa kuin Pohjolan suurimmassa sisämaan kaupungissa, poikkeaa pirkanmaalaisten ja varsinaisuomalaisten aluekeskusten puoluepoliittiset voimasuhteet helsinkiläisestä valtataistelusta. Kun Helsingissä ykkösjohtajan paikasta on jo pitempään kisattu kokoomuksen ja vihreiden välillä, eletään provinssipääkaupungeissa yhä aseveliaikaa eli kaupungin johtajuus on vuorotellut kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien välillä.

    Kun työväkitaustaisen Tammerkosken kaupungissa demarit voivat marssia vaaleihin Voguen ja Timen kanteen ikuistetun pääministerin johdolla, on vaalitilanne Suomen Turussa monimutkaisempi.

    Pitkään kaupungin tärkeimpien päättäjäpaikkoja hallinnut kokoomus joutuu helsinkiläisten tavoin tasapainottelemaan arvo- (ja auto)konservatismin sekä uudistushenkisemmän ajattelun välillä. Puolueen pormestariehdokas, kokoomuksen puoluesihteerinä vuosina 2014-16 toiminut Minna Arve nousi syksyllä 2017 kaupunginjohtajaksi suljetun valtuuston lippuäänestyksen kautta äänin 34-33, mutta turkulaiset ovat hyvin tietoisia vihreiden keskeisestä roolista ja vaa’ankieliasemasta johtajavalinnassa.

    Kun Tampere siirtyi tällä valtuustokaudella raitiotieaikaan, ovat Turun vihreät ajaneet raiteiden palautusta vanhaan pääkaupunkiin ennen kaikkea kaupunkikehityksen, uudistushenkisyyden ja eurooppalaisen kulttuurikaupungin hengessä. Eli pitkälti sivistysporvarin eetoksella.  Turun tuoreimmat kaupunkikehitys- ja raidehankkeet toriparkista funikulaariin ja Logomon siltaan eivät kuitenkaan ole edenneet kuin Tampereen ratikka Hervannasta kohti Hämeentietä, joten ei liene yllätys, että konservatiivisimmat turkulaiset suhtautuvat kriittisesti reittiä moneen kertaan vaihtaneeseen raitiotieprojektiin.

    Turkua viime vuosikymmenet hallinneet kokoomuslaiset ovat helsinkiläisten puoluetoveriensa kanssa korona-ajan vedenjakajalla. Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen käyttämä kuvaus Helsingin ”syömävaaleista” pätenee perusajatukseltaan myös Turkuun. ”Perussuomalaiset nousee ja syö kokoomusta, tämän seurauksena vihreät nousee suurimmaksi, vaikka demarit syövät kannatusta.”[v].

    Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärjen aamu-tv:n analyysi kuvaa mitä ilmeisimmin aika osuvasti kokoomuksen kevään haasteita nykyisessä ja entisessä pääkaupungissa: ”Tämä on kokoomukselle aika vaikea paikka. Heidät maalitetaan tiettyyn nurkkaan – ollako sivistysporvareita vaiko light-versioita perussuomalaisista?”[vi]. Kärki muistutti perussuomalaisten tehneen saman takavuosina myös sosiaalidemokraateille, kun taantuvien teollisuuspaikkakuntien duunarit vaihtoivat Timo Soinin leiriin.

    Vaikka maakunnallisia kannatusmittauksia ei ole vielä julkaistu ja vaalien järjestäminenkin on vaakalaudalla, pääministeripuolue näyttää olevan perussuomalaisten ohella nousussa. Kun eduskunnan ärhäkimmäksi oppositiopuolueeksi kohonneiden perussuomalaisten ydinsanoma tiivistyy maahanmuuttokriittisyyteen, on kokoomuksella tässä keskustaoikeistolaisen hyrrän roolissa miettimistä, kallistuako sosiaaliliberaalille, talouskonservatiiviselle vai peräti sinivihreälle vaalipolulle?

    Ei ole helppoa edelliselläkään pääministeripuolueella. Vuosikymmeniä valtakunnan kuntakenttää ja etenkin pienempien paikkakuntien valtuustoja hallinnut entinen agraaripuolue nauttii Helsingin tuoreessa gallupissa vain 2,4 prosentin kannatuksesta ja Turussakin kannatus ollut perinteisesti alhaista. Ministeri Anneli Saarikon maalle muutto tuskin helpottaa tilannetta, vaikka puolue hakeekin Hirvensalosta urbaanimpaa otetta aurinkokuninkaan avulla.

    Köyhien ja kulttuuriväen äänenkannattajaksi profiloitunut Vasemmistoliitto vetoaa etenkin nuoriin äänestäjiin, mutta tarvinnee Turussa viime vaalien äänikuningattaren Li Anderssonin tueksi ainakin uuden pormestariehdokkaan.

    Epävakaina aikoina protesti- ja populistipuolue perussuomalaiset lienee Turussakin suurin nousija, mutta uppoaako puolueensa taktisesti viisaasti asemoineen Halla-ahon sanoma turkulaisiin ja yltävätkö mestarin joukot Aurajoen rannoilla samanlaiseen jytkyyn kuin joviaalimpi edeltäjänsä Soini eduskuntakentällä.

    Pienpuolueista kristillisdemokraatit uskovat konservatiivisiin arvoihin, RKP liberaaleihin ja teeveestä tutut diilimiehet Hjallis & Jethro myyvät markkinataloutta Manhattanin mogulin jalanjäljillä niin Helsingissä, Turussa kuin useimmilla kaupallisilla televisiokanavilla.

    Vaalikampanjointi on poikkeusoloissa varmuudella poikkeuksellisen vaikeaa, mutta uudistushenkisen korona-ajan kuntapolitiikan aikaansaaminen lienee suomalaiselle demokratialle ja suomalaisten hyvinvoinnille yhtä tärkeää kuin yhteistyökykyinen päätöksenteko oli sotien jälkeisinä jälleenrakennusvuosina tai lamavuosista noustaessa.

    [i] https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3882583 Gallup: Vihreät nousi kokoomuksen ohi Helsingin suosituimmaksi puolueeksi – perussuomalaiset tuplaamassa kannatuksensa, 27.2.21

    [ii] https://twitter.com/elinalepomaki/status/1366016396530974722?ref_src=twsrc%5Egoogle%7Ctwcamp%5Eserp%7Ctwgr%5Etweet

    [iii] https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007831888.html ”Juhana Vartiainen olisi loistava ehdokas pormestariksi”, sanoo Elina Lepomäki, joka hakee itse Helsingin kaupunginvaltuustoon, 28.2.21

    [iv] https://www.is.fi/politiikka/art-2000007823091.html Elina Lepomäki arvostelee Marinin ehdokkuutta kunta­vaaleissa: ”Väärää priorisointia” – näin hän selittää omaa pois jäämistään, 24.2.21

    [v] https://www.talouselama.fi/uutiset/kirsi-piha-vetaytyi-helsingin-pormestarikisasta-mita-se-meinaa-kokoomukselle-tutkija-katastrofi-myos-maakunnissa/52188a5a-ebff-4ac6-98e4-6faaae1f0770 Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestarikisasta, mitä se meinaa kokoomukselle? – Tutkija: Katastrofi myös maakunnissa, 28.2.21

    [vi] https://areena.yle.fi/1-50655353#autoplay=true Ylen aamu, Kuntavaalit, 1.3.21

    [v] https://www.talouselama.fi/uutiset/kirsi-piha-vetaytyi-helsingin-pormestarikisasta-mita-se-meinaa-kokoomukselle-tutkija-katastrofi-myos-maakunnissa/52188a5a-ebff-4ac6-98e4-6faaae1f0770 Kirsi Piha vetäytyi Helsingin pormestarikisasta, mitä se meinaa kokoomukselle? – Tutkija: Katastrofi myös maakunnissa, 28.2.21

    [vi] https://areena.yle.fi/1-50655353#autoplay=true Ylen aamu, Kuntavaalit, 1.3.21

    Tuhat vuotta Turkua – 1000

    ”Eurooppalaisista kauppayhteyksistään huolimatta Suomi vuonna 1000 oli maanosansa äärimmäistä pohjoista reunaa, tuntematon Ultima Thule. Euroopan ja koko maailmankulttuurin reunalla sijainnut laaja metsäinen niemimaa Skandinavian itä- ja Siperian länsipuolella oli pääosin vailla kiinteää asutusta ja vailla omaa nimeäkin.Suomenniemeä oli toki asutettu tuhansien vuosien ajan, itse asiassa kaikista ilmansuunnista.”

    Perimältään ja juuriltaan suomalaiset ovat pääosin samaa väestöä kuin baltit, muut pohjoismaalaiset ja keskieurooppalaiset. Kolmesta varhaisimmasta kiinteästä asutuskeskittymästä kehittyivät ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä mainitut maakunnat Suomi (Finland), Häme (Tavastland) ja Karjala (Kirjaland).

    Ensin mainittu, varsinainen eli Varsinais-Suomi, tuli sittemmin antamaan koko maalle nimensä. Maakuntia asuttivat suomenkieliset, mutta tavoiltaan, kielimurteiltaan ja monissa muissakin suhteissa toisistaan erottuneet ja toisilleen myös ajoittain vihamieliset heimot: länteen ja etelään yhteyksissä olleet (varsinais)suomalaiset, sisämaan kansa hämäläiset ja karjalaiset, jotka elivät vaikutusyhteydessä itään ja kaakkoon nykyisen Venäjän suuntaan.

    Tänä päivänä Liedon kuntaan kuuluva Vanhalinna kuroutui kiinni mantereeseen Kiukaisten kulttuurin aikana noin vuosina 2000-1300 ennen ajanlaskun alkua maan kohotessa jääkauden jälkeen.

    Kivikaudella maisema Linnavuorelta Turkuun vastasi pääpiirteissään sellaista näkymää, joka avautuu nykyisestä Turun satamasta merelle.Jos keskiajalla Suomen sydän löi tuomiokirkon edessä, sitä aiemmin se sykki Vanhalinnan Linnavuorella. Linnavuori kohoaa 56 metriä merenpinnan yläpuolelle ja viereisen Aittamäen kalmiston arkeologiset löydöt kertovat alueen elämästä pronssikaudelta keskiajalle asti.

    Vuoren linnoitus varustettiin keskiajan alussa. Merkkitulilla pidettiin yhteyttä seudun muihin puolustuslinnakkeisiin. Linnavuori menetti asemansa puolustuslinnoituksena viimeistään 1300-luvun alussa, kun uusi linna, Turun linna, otettiin käyttöön Auran suulla. Linnavuorta alettiin kutsua ”vanhaksi linnaksi”. Hämeen Härkätien on satoja vuosia yhdistänyt kahta merkittävää kauppapaikkaa, Turun linnaa ja Hämeen linnaa.Vanhalinnan kohdalla Härkätie on säilyttänyt 1700-luvun ilmeensä, ja sen varrelta avautuva maisema Aurajokilaakson viljelysmaille on osa kansallista kulttuurimaisemaamme. Liedon Vanhalinna ja Vanha Härkätie saivat 1990-luvulla Euroopan neuvoston viikinkireitti-statuksen ainoina Suomessa.

    Lähteet: Professori Markku Kuisman Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000, 2009; Suomen sydän – kulttuurikuntoilureitti